Kirjoittaja Aihe: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?  (Luettu 20339 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Quintina

  • Ankeuttaja
Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« : Heinäkuu 24, 2007, 22:44:45 »
Pitkään on Pottereita luettu, kirjojen kanssa ohitettu monet elämänvaiheet.
Tarina on ollut hyvä pakopaikka kurjina hetkinä, ja hahmoista on ollut helppo löytää ne joihin samaistua. Kukin varmasti näkee tarinan ytimen omalla tavallaan, ja minusta olisi hauska kuulla mitä muut ovat ajatelleet.

------------------------------------------------

Keskeisenä teemana pidän ystävyyttä ja kunnioitusta. Kirjan hahmot ovat ihmisinä kaikki erilaisia, ja Harry kiteyttääkin sen kirjan lopussa. Ei väliä mihin tupaan sinut lajitellaan, olet silti ihan yhtä arvokas. Tekosi määrittelevät sinut.

Esimerkiksi: Fred ja George näyttävät, että kaikkea ei ole pakko ottaa niin kamalan vakavasti. Luna osoittaa, että asioita voi katsoa monesta eri näkökulmasta. Albus Dumbledore (jonka kanssa ainakin itse tein sinunkaupat DH:a lukiessani) osoittaa viisaasti, että ihmisen pitää osata arvioida omat voimavaransa ja harjoittaa itsehillintää. Ron oppii voittamaan kateutensa, ja tulee siinä samalla opettaneeksi lukijoillekin jotakin.

Toinen tärkeä teema on mielestäni pelko ja sen voittaminen. Voldemort pelkäsi  niitä asioita joita ei itse tuntenut. Harryn edessä mörkö otti ankeuttajan muodon, mikä tarkoitti että hän pelkää eniten pelkoa itseään. Neville voitti pelkonsa ja todisti rohkeutensa, säilyttäen kuitenkin ihanan innokkaan ja sinnikkään persoonallisuutensa. Tarina opettaa myös suhtautumista kuolemaan, mikä meille nykyihmiselle tuntuu olevan niin kovin vieras ja pelottava asia.

Kun horcruxit tulivat kuvaan puoliverisessä prinssissä, oli tarinan eräs opetus mielestäni se että pahat teot tekevät säröjä ihmisen sieluun.

---------------------------------------------------------------

Kertokaahan mikä teidän mielestänne oli tarinan ydin!!

Poissa Kalke

  • Lyhennetty painos
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I told you so.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #1 : Heinäkuu 25, 2007, 00:54:28 »
Keskeisenä teemana pidän ystävyyttä ja kunnioitusta. Kirjan hahmot ovat ihmisinä kaikki erilaisia, ja Harry kiteyttääkin sen kirjan lopussa. Ei väliä mihin tupaan sinut lajitellaan, olet silti ihan yhtä arvokas. Tekosi määrittelevät sinut.

Esimerkiksi: Fred ja George näyttävät, että kaikkea ei ole pakko ottaa niin kamalan vakavasti. Luna osoittaa, että asioita voi katsoa monesta eri näkökulmasta. Albus Dumbledore (jonka kanssa ainakin itse tein sinunkaupat DH:a lukiessani) osoittaa viisaasti, että ihmisen pitää osata arvioida omat voimavaransa ja harjoittaa itsehillintää. Ron oppii voittamaan kateutensa, ja tulee siinä samalla opettaneeksi lukijoillekin jotakin.

Toinen tärkeä teema on mielestäni pelko ja sen voittaminen. Voldemort pelkäsi  niitä asioita joita ei itse tuntenut. Harryn edessä mörkö otti ankeuttajan muodon, mikä tarkoitti että hän pelkää eniten pelkoa itseään. Neville voitti pelkonsa ja todisti rohkeutensa, säilyttäen kuitenkin ihanan innokkaan ja sinnikkään persoonallisuutensa. Tarina opettaa myös suhtautumista kuolemaan, mikä meille nykyihmiselle tuntuu olevan niin kovin vieras ja pelottava asia.

Tuosta 'tekosi määrittelevät sinut'- kohdasta olen täysin samaa mieltä. Kirjan keskeinen teema liittyykin varmasti siihen, että ei pitäisi tuomita ihmisiä, esimerkiksi juuri tuvan perusteella, vaan tämän tekojen. Kaikki äkkinäinen tuominta johtaa vain harhaan, kuten huomasimme Kalkaroksen ja Dracon kohdalla. Puoliverisessä prinssissä Harry nyrpisteli nenäänsä kuullessaan, että Kuhnusarvio oli Luihuisen tuvanjohtaja. Kuhnusarvio korjasikin viisaasti tämän käsitystä.
Siriuskin sanoi, että 'maailma ei ole jakautunut hyviin ihmisiin ja kuolonsyöjiin' (tai jtn sinne päin). Luulisi Harrynkin sen jo tajuavan.
Ja mitä se Voldemort sanoikaan Viisasten kivessä? 'Hyvää ja pahaa ei ole olemassa, on vain valtaa ja niitä, jotka...' (ei muista enempää). Sehän on totta. On vain valtaa, ja ihmisiä, jotka käyttävät sitä miten ja mihin haluavat/kykenevät. Valtaa voi käyttää hyvään tai pahaan tarkoitukseen.

Ihmisten erilaisuus ja sen sulattaminen onkin kirjan keskeinen asia, joka vaikuttaa paljon myös Harryn ajattelutapaan.
Erilainen Luna tuo jotain uutta Harryn maailmaan, Dumbledore osoittaa taas keskeisesti tuota valta-asiaa, sen käyttö voi olla hallittua, tai hallitsematonta. Myös Lunan isä on ajatuksiltaan hyvin Lunamainen, he uskovat niin moneen erilaiseen asiaan, erilaisin perustein.

Tuo pelon voittaminen on myös suuri asia. Pottereissa pelko on ollut usein taustalla vaikuttava voima, joka on joko voitettu, tai toisinaan sille on hävitty. Naurettavus-loitsun oppiminen liittyy keskeisesti tähän pelon karkoittamiseen.
Pelon voittaminen liittyy myös keskeisesti tuohon 'ihmisten erilaisuuteen', ei pidä pelätä kaikkea erilaista, vaan ottaa opiksi ja avartaa maailmankuvaansa.

Ystävyys, uskollisuus ja rakkaus on ehkä kuitenkin se kantavin teema koko sarjassa. Ron ja Hermione ovat olleet Harrylle uskollisia ja  pysyneet tämän ystävinä lähes aina, vaikka mutkiakin on matkaan tullut. Kuitenkin ystävyys on voittanut kaikki nämä esteet. Ron ja Hermione uhrasivat viimeisen ja tärkeimmän vuotensa Tylypahkassa, ollakseen Harryn tukena hirnyrkkejä jahdatessa. Varsinkin Hermionelta tämä varmasti oli suuri uhraus, Roninkaan osuutta vähättelemättä. Harry oli 'Dumbledoren miehiä läpikotaisin', eli ei horjunut tämän viereltä pois, ministeriötä vastaan, vaikka välillä epälikin rehtorin aikeita.
Sirius, Lily ja James taas uhrasivat itsensä Harryn vuoksi. He antoivat Harrylle mahdollisuuden jatkaa taistelua, kun taas Kalkaros uhrasi elämänsä Lilyn vuoksi, vakoillen Voldemortia ja pitääkseen Lilyn pojan turvassa. Mikään muu tuskin olisi häntä saanut tekemään samoin, kuin ystävyys, rakkaus ja uskollisuus Lilyyn.

Siinä nyt on sekalaista selontekoa teemoista, jotka mielestäni ovat keskeisimpiä kirjassa.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 25, 2007, 01:15:17 kirjoittanut Kalke »
"A goal without a plan is just a wish."

Poissa Jessie

  • Sanomaton
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #2 : Heinäkuu 25, 2007, 01:10:24 »
Ihana topic, rakastan Pottereiden teemoja.

Heti ensimmäisenä minulla tuli elokuvissakin sanottu: Maailma ei ole jakautnut hyviin ja pahoihin ihmisiin, meissä kaikissa on sekä valoa että pimeyttä. Näin on kaikissa ihmisissä ja itsekkin tulee hyvin usein syylistyttyä siihen että lokeroi ihmiset vain hyviin ja vähemmän hyviin ihmisiin.
Rowling kuitenkin osoitti esimerkiksi Kelmien tapauksessa että heissä oli paljon hyviä asioita ja he tekivät myös tekoja jotka olivat vähemmän mainittavia.
Ihmisiä ei tulisi lokeroida sen perusteella mistä tuvasta he ovat tai mistä he ovat lähtöisin.

Edelliseen viitaten sitten tuo Quintinan sanoma tekosi määrittelevät sinut. Se millaisiin olosuhteisiin olet syntynyt tai missä olet kasvanut ei määrittele sitä millainen ihminen olet. Esim. Hermione, hän oli koko koulun paras noita- ahkeralla työllä ja kovalla lukemisella.

Kuolema ja siihen suhtautuminen on aina ollut iso osa Pottereita, Dumbledoren sanoin kuolema on levolliselle mielelle vain seuraava suuri seikkailu. Tulen varmaan aina muistamaan tuon.

+ mitä edelliset ovat sanoneet. Ja suurin niistä oli rakkaus:)
♥ Pottereita vuodesta 1999 ♥
“Dumbledore's man through and through, aren't you Potter?"
"Yeah I am," said Harry. "Glad we straightened that out.”

Desox

  • Ankeuttaja
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #3 : Heinäkuu 25, 2007, 01:15:44 »
Tarina myös opettaa, että ihminen voi oppia ymmärtämään asioita myöhemmin. Mm. juuri tämä kohtaus Ronin ja Hermionen kohdalla, missä Ron haluaa pelastaa kotitontut. Ja sehän johtikin johonkin, minkä me kaikki tiedämme... :) Se oli niin ihana kohta kyllä, vihdoin Ron lopetti olemasta ns. pälli. Se oli kuin olikin melkein kuin rakkauden tunnustus itse asiassa.

riikka

  • Ankeuttaja
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #4 : Heinäkuu 25, 2007, 01:24:31 »
Mieleen tuli myös että yhtenä, ei ehkä niin keskeisenä mutta teemana kuitenkin, voisi olla se että pitää uskoa ihmisten kykyyn muuttua. Eli siis menneisyys on kyettävä jättämään taakse. Tämä käy minusta ilmi juuri siinä että Dumbledore antoi Snapelle uuden tilaisuuden ja oli oikeassa että ihminen pystyi muuttumaan vaikka monet sitä epäilivätkin. Myös Jamesin kohdalla asiaa käsiteltiin; Lupin korosti Harrylle Jamesin olleen ilkiö koulussa mutta muuttuneen ja aikuistuneen siitä kun meni naimisiin Lilyn kanssa. Kolmantena vielä tuli mieleen Ron - lähti lätkimään jättäen ystävänsä mutta palasi kuitenkin sanoen 'I've come back. If -' he cleared his throat. 'You know. You still want me'.

Poissa Tunturipöllö

  • Tuplanolla
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • That last hand... nearly killed me.
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #5 : Heinäkuu 25, 2007, 01:35:47 »
Ehkä se suurin opetus on suvaitsevaisuus. Mietitäänpä. Malfoyt näyttävät että pahatkin tyypit ovat ihmisiä ja voivat muuttua. Hagrid on yksi sarjan suuria sankareita ja hän on sentään aika erilainen muihin nähden koska on puoliksi jätti. Lisäksi Tylypahka on aika monikulttuurinen paikka, eikä rotuja olla lajiteltu tupien lailla erikseen. Seiskassa on menossa aikamoinen holokausti ja lopulta sen toimeenpanija saa palkkansa.
Shaken, not stirred.

Ceres

  • Ankeuttaja
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #6 : Heinäkuu 25, 2007, 14:45:55 »
Malfoyt näyttävät että pahatkin tyypit ovat ihmisiä ja voivat muuttua.

Millä tavalla Malfoyt mielestäsi muuttuivat? He valitsivat edelleenkin voitolla olevan puolen, kuten aiemminkin. Eikö niin? Malfoyt ovat nähdäkseni siis edelleen oman edun tavoittelijoita, kirjan lopussa vain kolmatta kertaa takin kääntäneinä. Totta kai jos ajattelisi oikein optimistisesti ihmisistä, voisi ajatella, että ehkä he jotain oppivat. Minulle ei oikein välittynyt sellaista mielikuvaa. He pelastivat oman nahkansa ja sillä selvä.

VMJ

  • Ankeuttaja
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #7 : Heinäkuu 25, 2007, 15:13:50 »
Tunturipöllön kanssa samoilla linjoilla, eli ehdotan suvaitsevaisuutta. Se ilmenee ainakin tuossa lajittelussa (jonka Voldemort uhkasi lopettaa ja tehdä kaikista pelkkiä Luihusia) ja siinä, miten Harry kohteli CoS:tä asti Dobbya ja lämpenihän se lopulta Oljollekkin. Ja DH:ssa Lujahakakin (maahinen) sanoi Harrya epätavalliseksi velhoksi sen suhteen, miten se kohtelee alempiaan.
Ja kliseisesti loppuun, että ystävyys on toinen pääteema. Ehdottomasti. Siitähän se lajitteluhattukin valisti viimeiset pari vuotta. Voldemortia vastaan, ystävät yhdessä.

Poissa Kalke

  • Lyhennetty painos
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I told you so.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #8 : Heinäkuu 25, 2007, 15:14:54 »
Malfoyt näyttävät että pahatkin tyypit ovat ihmisiä ja voivat muuttua.

Millä tavalla Malfoyt mielestäsi muuttuivat? He valitsivat edelleenkin voitolla olevan puolen, kuten aiemminkin. Eikö niin? Malfoyt ovat nähdäkseni siis edelleen oman edun tavoittelijoita, kirjan lopussa vain kolmatta kertaa takin kääntäneinä. Totta kai jos ajattelisi oikein optimistisesti ihmisistä, voisi ajatella, että ehkä he jotain oppivat. Minulle ei oikein välittynyt sellaista mielikuvaa. He pelastivat oman nahkansa ja sillä selvä.

Mutta sehän on vain viisasta hypätä voittajan kelkkaan. Olisi ollut liian typerää, jos heidänkin luonteensa olisi muuttunut täysin.

Mutta kyllä he mielestäni muuttuivatkin jonkin verran, ainakin Dracosta pystyi huomaamaan sen, että hän ei täydestä sydämestään ollut mukana Voldemortin juonissa. Luciuksenkin tilanne oli sen verran huono, että varmasti hänkään ei enää oikein nauttinut Voldun puolella olemisesta.
Mutta hehän pitivät tärkeimpänä oman perheensä etua, mikä on aivan ymmärrettävää.
"A goal without a plan is just a wish."

Ceres

  • Ankeuttaja
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #9 : Heinäkuu 25, 2007, 15:28:03 »
Mutta sehän on vain viisasta hypätä voittajan kelkkaan. Olisi ollut liian typerää, jos heidänkin luonteensa olisi muuttunut täysin.

Aivan samaa mieltä. Olen tyytyväinen siihen, että Malfoyt eivät muuttuneet, vaan pysyivät omaa etua tavoittelevina. Tylsää olisi ollut, jos he olisivat kovin suurieleisesti katuneet takinkääntöjään. En usko, että kukaan heistä kolmesta oli koskaan täydestään sydämestään kannattanut Voldemortin suunnitelmia, mutta he olivat laskelmoineet, että Voldemort olisi vahvempi, ja että hänen puolellaan kannattaa olla. Laskelmointi meni pieleen, mutta hyvin he itsensä hankalasya tilanteesta kiemurtelivat, eikä ainakaan epilogissa mainittu, että olisivat joutuneet Azkabaniin.

Poissa Liberty

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • http://liberty.vuodatus.net
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #10 : Heinäkuu 25, 2007, 16:58:54 »
Mutta sehän on vain viisasta hypätä voittajan kelkkaan. Olisi ollut liian typerää, jos heidänkin luonteensa olisi muuttunut täysin.

Aivan samaa mieltä. Olen tyytyväinen siihen, että Malfoyt eivät muuttuneet, vaan pysyivät omaa etua tavoittelevina. Tylsää olisi ollut, jos he olisivat kovin suurieleisesti katuneet takinkääntöjään. En usko, että kukaan heistä kolmesta oli koskaan täydestään sydämestään kannattanut Voldemortin suunnitelmia, mutta he olivat laskelmoineet, että Voldemort olisi vahvempi, ja että hänen puolellaan kannattaa olla. Laskelmointi meni pieleen, mutta hyvin he itsensä hankalasya tilanteesta kiemurtelivat, eikä ainakaan epilogissa mainittu, että olisivat joutuneet Azkabaniin.

Minulle taas on aina jäänyt sellainen tunne, että Lucius on oikeasti asenteellisesti pahis eikä ainoastaa oman edutavoittelija. Voi hyvinkin olla, että hän ei voinut mitään pimeän puolen valitsemiselle, ei vaikka hän jostain syystä olisi aavistanutkin pahisten tappion. Minusta Luciuksen veri vetää häntä aina kohti pimeää, ei voittajia.

Draco taasen on minusta selvästikin isänsä armoilla ja hän on ainoa Malfoysta, joka todella muuttui kirjojen aikana. Hänen asenteessaan näkyi selkeää epäröintiä, kun Harry ja kumppanit olivat vankina Malfoy Manorissa. Minusta tuntuu, että Dracon maailmankatsomus kääntyi aivan päälaelleen siinä vaiheessa, kun hän oikeasti joutui kosketuksiin kuoleman kanssa ja Dumbledoren puheet iskostuivat hänen aivoihinsa. Draco ei ole nähnytkään taipumusta pimeän puolelle, hän vain on tavallinen koulukiusaaja niin kuin niin monet muutkin tässä maailmassa. Hänellä vain sattui olemaan isä, joka oli tehnyt hänestä kapeakatseisen ja sai luulemaan, että pimeä puoli on ainoa oikea vaihtoehto. Siinä on minusta sitä ihminen voi muuttua juttu kyllikseen.

Meniköhän hieman offiksi. *pälyilee paniikissa ympärille ja juoksee auroreita karkuun*
You are everything I want 'cause you are everything I'm not.

Poissa Nemorosa

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #11 : Heinäkuu 25, 2007, 18:59:56 »
Ehkä myös yksi opetus tai teema oli se, että on olemassa asioita, joiden puolesta on valmis kuolemaan. Tämä taidettiin sanoakin jossain, olisiko ollut FK:ssa Siriuksen suusta..? Harry uhrasi itsensä kaikkien muiden puolesta, samoin kuin niin monet ihmiset uhrasivat itsensä Harryn takia. (hmm.. tuleeko kenellekään muulle mieleen tuosta, että Harry uhrasi itsensä muiden puolesta, eräs toinen melkoisen tunnetun kirjan "päähenkilö"..? ;)  )

Quintina

  • Ankeuttaja
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #12 : Heinäkuu 25, 2007, 23:20:34 »
Mutta sehän on vain viisasta hypätä voittajan kelkkaan. Olisi ollut liian typerää, jos heidänkin luonteensa olisi muuttunut täysin.

Mutta kyllä he mielestäni muuttuivatkin jonkin verran, ainakin Dracosta pystyi huomaamaan sen, että hän ei täydestä sydämestään ollut mukana Voldemortin juonissa. Luciuksenkin tilanne oli sen verran huono, että varmasti hänkään ei enää oikein nauttinut Voldun puolella olemisesta.
Mutta hehän pitivät tärkeimpänä oman perheensä etua, mikä on aivan ymmärrettävää.

Malfoyiden (miten toi sana taipuu??:) identiteetti nojasi mielestäni täysin ylpeyteen heidän puhdasverisyydestään. Lucius ja Narcissa yksinkertaisesti sokaistuivat kun pääsivät paistattelemaan Voldemortin valokeilassa. Tämä ei kuitenkaan estänyt heitä lopulta tulemasta järkiinsä.  Malfoyt eivät mielestäni ole samalla tavalla syvästi pahansuopia ja sadistisia kuin Bellatrix, jota mun ainakin kävi ihan koko ajan hirveesti sääliksi. Vastaavia kohtaloita tietää elävästä elämästä. Ihmiset ajautuu väärille raiteille eikä paluu aina olekaan niin helppoa.
Dracon ylpeys oli tallella vielä 19 vuoden päästä.

Luin jostain että Jane Austen kuuluu Rowlingin lempparikirjailijoihin :)
muoks/ siis mieleen pomppaa varsin hupaisa ajatus Ylpeydestä ja Ennakkoluulosta tötteröhatut päässä. Voi ei lol :D

Kun Ron mietti, miksi hän sai juuri sen put-outterin ja tuumi, että D tiesi hänen ottavan hatkat Harryn luota niin Harry totesi siihen, että ei niin vaan D tiesi, että Ron haluaa tulla takaisin. Se jotenkin kolahti.

Joo toi kolahti muhun kanssa. Lasi on puoliksi tyhjä tai puoliksi täynnä.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 26, 2007, 00:11:19 kirjoittanut Quintina »

Poissa Kalke

  • Lyhennetty painos
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I told you so.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #13 : Heinäkuu 26, 2007, 11:24:46 »
Mutta sehän on vain viisasta hypätä voittajan kelkkaan. Olisi ollut liian typerää, jos heidänkin luonteensa olisi muuttunut täysin.

Mutta kyllä he mielestäni muuttuivatkin jonkin verran, ainakin Dracosta pystyi huomaamaan sen, että hän ei täydestä sydämestään ollut mukana Voldemortin juonissa. Luciuksenkin tilanne oli sen verran huono, että varmasti hänkään ei enää oikein nauttinut Voldun puolella olemisesta.
Mutta hehän pitivät tärkeimpänä oman perheensä etua, mikä on aivan ymmärrettävää.

Malfoyiden (miten toi sana taipuu??:) identiteetti nojasi mielestäni täysin ylpeyteen heidän puhdasverisyydestään. Lucius ja Narcissa yksinkertaisesti sokaistuivat kun pääsivät paistattelemaan Voldemortin valokeilassa. Tämä ei kuitenkaan estänyt heitä lopulta tulemasta järkiinsä.  Malfoyt eivät mielestäni ole samalla tavalla syvästi pahansuopia ja sadistisia kuin Bellatrix, jota mun ainakin kävi ihan koko ajan hirveesti sääliksi. Vastaavia kohtaloita tietää elävästä elämästä. Ihmiset ajautuu väärille raiteille eikä paluu aina olekaan niin helppoa.
Dracon ylpeys oli tallella vielä 19 vuoden päästä.

Joo, olen samaa mieltä myös Liberty'n kanssa, Luciuksen veri todellakin vetää enemmän pimeälle puolelle, vaikka se voittajanpuoli ei olisikaan. He vain pitävät Voldemortin ajatuksia (esimerkiksi puhdasverisyydestä) oikeina, joten kannattavat tätä.

Kuitenkaan he eivät ole aivan pahoja, kuten DH'stakin huomasi. Bellatrix ei ajattele muuta, kuin itseään ja pimeyden lordin palvelemista, Malfoyt taas perhettään. Lopussa jäi vähän aukkoiseksi tämä heidän lopullinen kohtalonsa, mutta tuskin he Azkabaniin joutuivat.

Meni vähän aiheen vierestä, mutta ovathan nämä ihmisten muuttuminen ja rakkaus ja välittäminen kirjan teemoja :>
"A goal without a plan is just a wish."

weaky

  • Ankeuttaja
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #14 : Heinäkuu 26, 2007, 11:46:13 »
Mä pidän Luciusta sellaisena että se kannattaa Voldemortin aatteita, mutta pelkää Voldemorttia niin, että siirtyy usein vallan perässä, mikä on järkevää. Narcissa taas pelaa vaan perheen etuun nähden, välittämättä muista. Draco.. on loppujen lopuksi hyvis. Minun mielessäni, juonitteleva, mutta hyvä. Bellatrix taas on Voldemortin naisia loppuun asti ;)

Noniin. Mutta opetus. Kaikki ovat sanoneet loistavia opetuksia, mistä olen ihan samaa mieltä, ja oma "opetukseni" on se, että ihmiset muuttuu (sanoiko joku sen jo?). Dumbledore osoitti sen itsessään, James osoitti sen, Snape osoitti sen. Mutta tuo liittyykin siihen jo niin paljon puhuttuun 'älä tuomitse ihmisiä' teemaan. Njoo.

Lempireplani muuten kirjoista (tai no one of many) on Siriukselta: "Ihmiset ei ole jaettu hyviin ihmisiin ja kuolonsyöjiin." Pidän kyllä myös Voldemortin repliikistä: "Ei ole olemassa hyvää ja pahaa. On olemassa ihmisiä .... jtn??"

Poissa Genya

  • Vuotislainen
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #15 : Heinäkuu 27, 2007, 14:00:20 »
Teidän useiden kanssa samoilla linjoilla, mutta yksi tärkeimmistä on mielestäni myös se, että kuolleet ovat aina kanssamme. En ole ikinä Pottereita lukiessani itkenyt kenenkään kuolemaa, koska jotenkin tiedän, että he palaavat aina takaisin ja heistä kerrotaan edelleen.

Harryn vanhemmista kerrotaan koko ajan kirjoissa vaikkei heitä ole enää olemassa. He ovat harryssä (mikä kliseisyys) ja aina läsnä. Sirius ja Dumbledore myös. Heidän tukensa Harrylle ei lopu heidän kuolemaansa. Ja Lupinkin palaa vain hetken kuolemansa jälkeen takasin. Ja minä uskon myös, että Fred elää edelleen Georgen kanssa omalla tavallaan.

Jotenkin kolmesessa, kun Dumbledore puhuu Harryn kanssa Lupinin lähdettyä ja Harry kertoo tälle luulleensa nähneensä isänsä ja Dumbledore vastaa juuri selittäen, etteivät meidän rakkaamme koskaan kuole ja että Harry löysi isänsä sisimmästään. Se muistui mieleen yhä uudelleen ja uudelleen muista kirjoja lukiessani. Varsinkin Siriuksen kuoltua ja tietenkin Dumbledoren itsensä.

meks

  • Ankeuttaja
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #16 : Heinäkuu 27, 2007, 14:38:10 »
Minulle Potterin yksi tärkeimmistä opetuksista on ollut se, että kohtelemalla ihmisiä omien odotustemme mukaisesti muokkaamme heistä varmimmin sen, mitä etukäteen luulimme heissä näkevämme. Toisilla sanoilla voisi sanoa, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Esimerkiksi Sirius piti Oljoa pahana ja epämiellyttävänä ja Oljo oli Siriukselle paha ja epämiellyttävä. James ja Sirius näkivät Kalkaroksen tämän taustan vuoksi epämiellyttävänä pimeyden voimia ihailevana hylkiönä ja heille hän näyttäytyi sellaisena. Olisiko Kalkaroksen tarina ollut erilainen, jos ihmiset hänen ympärillään eivät pienestä pitäen olisi pitäneet häntä vastemielisenä hylkiönä? Toinen samaan teemaan liittyvä opetus on se, että myös ne "cooleimmat" tyypit voivat omalla tavallaan olla yhtä pahoja kuin pahimmat suhtautuessaan huonopiosaisiin ja erilaisiin väheksyvästi ja aliarvioivasti.

Totta kai Potterilla on myös ollut monia muita opetuksia ja kantavia teemoja ja niistä monia on täällä jo mainittukkin, kuten uskollisuus, ystävyys, rohkeus (mutta myös se, että myös rohkeat voivat pelätä), omien pelkojen voittaminen, rasismi, se, ettei maailma ole mustavalkoinen, vaan parhaatkin voivat tehdä virheitä, mutta virheet voi usein myös korjata jne...loppujen lopuksi kantavia teemoja ja opetuksia on tullut lukuisia.

Poissa Mortal Illusion

  • Vuotislainen
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #17 : Heinäkuu 27, 2007, 21:33:13 »
Minulle Pottereiden selkein teema on kuolema. Se, minne ihmiset sen jälkeen menevät, miten elämä pitäisi elää, kun kuolema on kuitenkin varma asia, pitääkö kuolemaa pelätä jne. Itselleni kuolema on suurin mysteeri mitä on ja jotenkin Potterit silti lohduttavat minua. Olen lukenut liikaa tylsiä aikuisten kirjoja, joissa elämän merkityksettömyys korostuu juuri kuoleman takia. Pottereissa näin ei ole. Pottereissa korostuu se halu elää riippumatta siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Vaikka Rowling voisi minusta kuvailla menetystä paremminkin, elämänilo kuitenkin välittyy kirjoista juuri siksi, että niissä on niin paljon kuolemaa. Ja kuten Dubmledore sanoi: kuoleman voittaja on se, joka hyväksyy, että kuolema tulee joskus. Sen ajatuksen kun pystyisi itsekin joskus omaksumaan.

Muita teemoja ovat sitten tietysti ystävyys ja suvaitsevaisuus, jotka on mainittukin. Harry ei lopulta tehnyt mitään yksin, vaan hän sai apua, millä lienee jonkinlainen merkitys. Suvaitsevaisuus taas liittyy näihin rotuasioihin, joita etenkin vika kirjassa vatvotaan paljonkin. Kotitontut, jästit, velhot, maahiset(vai mitä ne nyt ovat suomeksi) - mikään niistä "roduista" ei ole täydellisen hyvä eikä paha. Ainoa absoluuttinen paha kirjoissa on Voldemort, muissa on sekä hyvää että pahaa.
Ja katso! Voiko toista niin ylvästä näkyä olla kuin hiljaisten liekkien kurotus tähtiä kohti? (Moonsorrow: Sankaritarina)

Valaria

  • Ankeuttaja
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #18 : Heinäkuu 27, 2007, 21:52:01 »
Malfoyt näyttävät että pahatkin tyypit ovat ihmisiä ja voivat muuttua.

Millä tavalla Malfoyt mielestäsi muuttuivat? He valitsivat edelleenkin voitolla olevan puolen, kuten aiemminkin. Eikö niin? Malfoyt ovat nähdäkseni siis edelleen oman edun tavoittelijoita, kirjan lopussa vain kolmatta kertaa takin kääntäneinä. Totta kai jos ajattelisi oikein optimistisesti ihmisistä, voisi ajatella, että ehkä he jotain oppivat. Minulle ei oikein välittynyt sellaista mielikuvaa. He pelastivat oman nahkansa ja sillä selvä.

Noo, eihän oman edun tavoittelussa mitään pahaa ole. :P Juuri tästä piirteestä pidin Malfoyssa. He tekevät juuri miten haluavat ja kokevat olevansa kaikkien ylä puolella. Se on osoitus oikeasta tavasta politikoida eikä itsesuojevaistossa mitään pahaakaan ole. Sitäpaitsi tottakai Lucius ja Narcissa halusivat omaa poikaansa suojella. Eiköhän suunnilleen jokainen vanhempi jälkikasvustaan sen verran välitä. Luciuksen luonne on mikä on; hän on omaksunut tietyn käyttäytymis- ja ajattelumallin omilta vanhemmiltaa ja välitti luonnollisesti sen omalla pojalleen. Näin se yleensä menee.
Ja kyllähän Draco tavallaan muuttui kun hän ja Harry tulivat jotenkuten toimeen sen jälkeen kun Harry pelasti tämän ja Goylen hengen. En nyt tiedä onko ystävyys niin olennaista kuin se, että kykenee tulemaan erilaisten ihmisten kanssa toimeen.

Edit, hyvä vain jos Malfoyt kerran eivät Azkabaniin joutunee. Cissy ja Lucce saattoivat vanheta kaikessa rauhassa eikä sitäkään voi tietää, vaikka he olisivat olleet hengissä vielä 19 vuotta Voldemortin kukistamisen jälkeen. =)
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 27, 2007, 21:56:16 kirjoittanut Valaria »

Poissa Kalke

  • Lyhennetty painos
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I told you so.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #19 : Heinäkuu 28, 2007, 12:31:54 »
Minulle Potterin yksi tärkeimmistä opetuksista on ollut se, että kohtelemalla ihmisiä omien odotustemme mukaisesti muokkaamme heistä varmimmin sen, mitä etukäteen luulimme heissä näkevämme. Toisilla sanoilla voisi sanoa, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Esimerkiksi Sirius piti Oljoa pahana ja epämiellyttävänä ja Oljo oli Siriukselle paha ja epämiellyttävä. James ja Sirius näkivät Kalkaroksen tämän taustan vuoksi epämiellyttävänä pimeyden voimia ihailevana hylkiönä ja heille hän näyttäytyi sellaisena. Olisiko Kalkaroksen tarina ollut erilainen, jos ihmiset hänen ympärillään eivät pienestä pitäen olisi pitäneet häntä vastemielisenä hylkiönä? Toinen samaan teemaan liittyvä opetus on se, että myös ne "cooleimmat" tyypit voivat omalla tavallaan olla yhtä pahoja kuin pahimmat suhtautuessaan huonopiosaisiin ja erilaisiin väheksyvästi ja aliarvioivasti.

Tuo on hyvin tärkeä teema, todellakin. Tämä mustavalkoisuus on osoittautunut Pottereissa suureksi virheeksi. Tuo Oljon kohtelu ehkä tärkeimpänä esimerkkinä tästä. Myöskin Kalkaros koki paljon vääryyttä vain sen takia, että eräät sattuivat luulemaan hänestä huonoja asioita.

Edit, hyvä vain jos Malfoyt kerran eivät Azkabaniin joutunee. Cissy ja Lucce saattoivat vanheta kaikessa rauhassa eikä sitäkään voi tietää, vaikka he olisivat olleet hengissä vielä 19 vuotta Voldemortin kukistamisen jälkeen. =)

Jos Lucius ja Narcissa eivät kuole mihinkään omituiseen/epänormaaliin asiaan, niin he todennäköisesti ovat elossa 19 vuotta Voldemortin kukistumisen jälkeen. Luciushan on silloin 'vain' 62-vuotias.
"A goal without a plan is just a wish."

aaroms

  • Ankeuttaja
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #20 : Heinäkuu 29, 2007, 03:02:08 »
Potterit kertovat ystävyydestä, kasvamisesta, ja ihmiseen erehtyväisyydestä ja epätäydellisyydestä. Ainoa ultimaattinen paha kirjasarjassa on Voldemort (juonnellinen tehokeino). Kaikki muut ovat tehneet erehdyksiä, tarkoittamatta välttämättä pahaa, mutta silti aiheuttaen sitä (Sirius ja Oljo, Taikaministeriö, Grindelwald "For the greater good" vai miten se meni) tai sitten vain ajatelleet vain itseään, omaa etuaan ja aatettaan, muista ja muiden kärsimyksistä välittämättä (Grindelwald jälleen).
Potterin maailma on epätäydellinen kuten meidänkin ja siten realistinen, mutta Potterin maailmassa on olemassa myös sankaruutta ja urheutta.
Tämä tälläinen vetoaa nykyihmiseen: me haluaisimme olla urheita, olla oikeita sankareita, taistella Pahuuden Synkeistä Syövereistä Nousevia Hirviöitä vastaan. Tälläinen Pottereissä on: Voldemort. Mutta oikeassa maailmassa Todellista Pahuutta, Tosielämän Voldemortia ei vain ole koskaan ollut, eikä tule olemaan (Huolimkatta siitä mitä muuan Bush Jr. eräästä herra Bin Ladenista ja muslimeista puhuukin). Hitlerkin oli juuri se mitä oli: mielipuoli, (psykiatriseen) hoitoon kelpaava, joka uskoi varmaankin tehneensä oman vääristyneen omantuntonsa puitteissa "oikein".

Emme siis voi olla sankareita samalla tapaa kuin Potter & Co, mutta voimme eläytyä Harryn maailmaan, hyvyyden ja oikeuden toteutumisen puolesta taistelimisen maailmaan ja näin samalla kehittää itsessämme juuri näitä puolia: nähdä itsemme taistelemassa pahuutta vastaan tai pikemminkin hyvyyden puolesta. (Ja Potterit käyvät joillekin myös perinteisestä viihdekirjallisuudesta, mutta uskoisin että Rowling mielummin nauttii kirjoittamisesta, kokonaisen johdonmukaisen, toimivan maailman luomisesta pienine yksityiskohtineen: J.R.R. Tokienin sanoin, "alemmasta luomisesta".)

(hmm.. tuleeko kenellekään muulle mieleen tuosta, että Harry uhrasi itsensä muiden puolesta, eräs toinen melkoisen tunnetun kirjan "päähenkilö"..? ;)  )

Totta kai... Harvassa on (länsimaisen kulttuurin piirissä kirjoitettuja) kirjoja jotka eivät jollakin tapaa ammenna, plagioi, pohjaudu ja ota moraaliaan Raamatusta. Länsimainen kulttuuri on kasvanut suurelta osin Raamatulle ja sen tulkitsijoiden näkemyksille ja painotuksille ko. kirjasta. Harry kuoli ihmiskunnan puolesta, nousi kuolleista ja lunasti pahuuden vallasta? Juu, en näe syytä miksi katolisen kirkon tai minkään muunkaan pitäisi enää olla Potteria vastaan tämän jälkeen. (Tai kai joku rienauksesta tulee syyttämään....)


Toivottavasti ei tullut kovin off-topic...


//muoks. Ja se Voldemortin lausahdus VKssa oli: "Hyvää tai pahaa ei ole olemassakaan, on vain valtaa ja niitä, jotka ovat liian heikkoja ottamaan sitä." Voldun filosofia kaikessa syvällisyydessään.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 29, 2007, 03:41:18 kirjoittanut marvin »

Poissa Röhkö

  • Kasvatustieteen kandi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #21 : Heinäkuu 29, 2007, 09:42:36 »
Kirjan Kristus-tematiikka oli hämmentävä: Harryn pitää kuolla kaikkien muiden puolesta. Näin se on toki ollut jo kauan...
Eli opetus voisi olla hyvin lähelle raamatullinen: tee muille mitä haluaisit itsellesi tehtävän jne. :o

Dumbledore itsekin on tainnut todeta, että suurin voima on rakkaus. Ehkä tämä oli tarinan opetus, epilogikin pursuili rakkautta.
Olen huomannut myös, että Pottereissa erilaisten ihmisten syrjiminen on vahvasti esillä. Itse Harry Potter on (ainakin ensimmäisissä kirjoissa) kuin outo otus, joka on kohdannut pahan. Luna on erilainen, eikä hänellä ole paljon ystäviä. Myös kotitontuilla on alempi asema, ja kuraveriset, puoliveriset ja puhdasveriset lokeroidaan, varsinkin DH:ssa, koskeehan tämä koko kirjasarjaa.
Tylypahkassa on myös neljä tupaa, joihin pääsee luonteenpiirteidensä mukaan. Omanlaistaan lokerointia, mutta rakkautta tupien välillä voi olla kaikesta huolimatta - jopa rohkelikkojen ja luihuisten...
Suurin voima on rakkaus.
"Pants - like shorts, but longer!"

Quintina

  • Ankeuttaja
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #22 : Heinäkuu 29, 2007, 14:44:36 »
Potterit kertovat ystävyydestä, kasvamisesta, ja ihmiseen erehtyväisyydestä ja epätäydellisyydestä. Ainoa ultimaattinen paha kirjasarjassa on Voldemort (juonnellinen tehokeino).

Tuo ihmisten epätäydellisyys on minustakin kirjan ydin. Voldemortin ultimaattista pahuutta en kuitenkaan allekirjoita.

Oleellista on kuinka Voldemort aste asteelta kietoutui syvemmälle pahuuteen. Mielestäni hän oli huomion ja vallankipeä lapsesta asti, ja orpokodissa hän huomasi kuinka helppoa on saada valtaa alistamalla muita. Dumbledore tarjosi 11-vuotiaalle Tomille mahdollisuuden aloittaa uusi elämä tylypahkassa. Tylypahkaan hän tulikin mieluusti, ja koki sielä varmaankin elämänsä ainoat aidot onnen tunteet. Luihusessa Tom huomasi kuitenkin menestyvänsä loistavasti vanhoilla metodeillaan. Hänellä oli aina erinomainen kyky ottaa itselleen hyöty toisten ihmisten epätäydellisyydestä. Tätä kuvaa hyvin miten hän onnistui kietomaan Kuhnusarvion sormensa ympärille. Voldemort halusi aina kaikkein suurimman huomion ja kunnian. Kun Dumbledore kieltäytyi antamasta nuorelle Voldelle opettajanvirkaa, päätti hän sitten ryhtyä tavoitelemaan jotakin mitä edes Dumbledore ei ollut saavuttanut: voittoa kuolemasta. Jotenkin siis tuntuu että myös Voldemort oli olosuhteidensa uhri. Mielestäni hänen heikkoutensa oli kyvyttömyys ottaa vastaan rakkautta. Rakkaushan ilmenee yksinkertaisimmin huolenpitona toisesta. Olisiko hänen kohtalonsa voinut olla erilainen, jos Kuhnusarvio ja kumppanit olisivat olleet vähemmän persoja imartelulle ja pistäneet sen sijaan ilkeän pojanklopin rotiin?
(haa, totta, tuossa on kyllä kieltämättä yhtymäkohtia Hitlerin elämään!!!)

Mun mielestäni ainoat tarinassa esitetyt hahmot joihin henkilöityy puhtaasti jokin luonteenpiirre, ovat tylypahkan tupien perustajat.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 29, 2007, 15:18:37 kirjoittanut Quintina »

Quintina

  • Ankeuttaja
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #23 : Heinäkuu 31, 2007, 18:55:27 »
Tässä lainaus 19 years later-topicista:

Mielestäni on aika loogista, ettei Harry kuollut. Koko tarinan kantavana opetuksena on ainakin minusta ollut se, miten jokainen on oman kohtalonsa herra. Vaikka asiat olisi miten surkeassa lähtöasetelmassa, on suurin merkitys omalla suhtautumisella. Harry oli vauvasta asti ns. merkitty mies, johon oli Voldemortin hyökkäyksen yhteydessä kylvetty pahan siemen (accidents!), minkä piti koitua tämän kuolettavaksi kohtaloksi. Toisin kävi, ja tästä Harry voi kiittää päätöksiään ja niissä pysymistä. Koko kirja on täynnä lukemattomia muitakin hahmoja, jotka lopulta muuttivat kohtalonsa suuntaa - Neville, Snape, Dumbledore, Dobby, Percy, Scrimgeour, Sirius, Pettigrew ym. Se kääntyikö kohtalo parempaan vai huonompaan onkin toinen juttu, mutta pääpointti on siinä, että jokainen oli itse vastuussa siitä, miten kohtaloaan muutti.

Surullisen kuuluisista kohtaloaan muuttamattomista henkilöistä esimerkkeinä voisivat toimia esim. Petunia ja itse Voldemort, joiden kohtalojen voi myöskin nähdä olevan näiden omista suhtautumisista ja päätöksistä johtuvia. Katkeruudessa on turha lähteä vellomaan, vaan olla oman onnensa seppä - yrittää tehdä elämästään parhaan mahdollisen niistä lähtökohdista, jotka elämä on suonut, vaikkeivät ne ideaalisimmasta päästä olisivatkaan. Harryn ja kahden edellä mainitun ero on siinä, ettei ensimmäinen antanut itsensä katkeroitua samassa määrin - ja tämä näkyy lopputuloksessakin.

Mitä tulee itse epilogiin, niin mielestäni se oli liian ficcimäinen ja hivenen epäharrypottermainen. Ron oli epilogissa mukavan ronmainen, mutta Hermione, Ginny ja Harry jäivät jotenkin tunnistamattomiksi. Olisin kaivannut yksityiskohtaista (vaikka sitten luettelomaista) kertomusta niin henkilöiden kuin taikamaailmankin kohtaloista. Epiloginkin asiat olisi mainittu, eivätkä ne kenties olisi tuntuneet niin siirappisilta.

Toi on mun mielestä hyvä tulkinta, jota en sinällään tullut aatelleeksi.
Epilogissakin Harry kertoo pojalleen, että lajitteluhattu kuuntelee myös toiveita. Rowling on ihan ilmiselvästi halunnut painostaa kyseistä replaa, Harry myöntää vielä että tuo on asia jota hän ei ole aikaisemmin kenellekään sanonut.

Valinnoillaan voi vaikuttaa kohtaloonsa, allekirjoitan koska tahansa :)
Tekosi -valintasi- määrittelevät sinut.


roube

  • Ankeuttaja
Vs: Tarinan opetus eli mitä jäi käteen?
« Vastaus #24 : Elokuu 01, 2007, 20:18:24 »
Teidän useiden kanssa samoilla linjoilla, mutta yksi tärkeimmistä on mielestäni myös se, että kuolleet ovat aina kanssamme. En ole ikinä Pottereita lukiessani itkenyt kenenkään kuolemaa, koska jotenkin tiedän, että he palaavat aina takaisin ja heistä kerrotaan edelleen.

Harryn vanhemmista kerrotaan koko ajan kirjoissa vaikkei heitä ole enää olemassa. He ovat harryssä (mikä kliseisyys) ja aina läsnä. Sirius ja Dumbledore myös. Heidän tukensa Harrylle ei lopu heidän kuolemaansa. Ja Lupinkin palaa vain hetken kuolemansa jälkeen takasin. Ja minä uskon myös, että Fred elää edelleen Georgen kanssa omalla tavallaan.

Jotenkin kolmesessa, kun Dumbledore puhuu Harryn kanssa Lupinin lähdettyä ja Harry kertoo tälle luulleensa nähneensä isänsä ja Dumbledore vastaa juuri selittäen, etteivät meidän rakkaamme koskaan kuole ja että Harry löysi isänsä sisimmästään. Se muistui mieleen yhä uudelleen ja uudelleen muista kirjoja lukiessani. Varsinkin Siriuksen kuoltua ja tietenkin Dumbledoren itsensä.

Olen täysin samaa mieltä Genyan kanssa. Jos jokin oli kirjojen teema, oli se juuri tämä. 'Kuolleet ovat aina kanssamme.' En aikaisemmin edes ajatellut kyseistä asiaa, mutta Genyan tekstin luettuani tajusin, että näinhän asia menee. Harryn vanhemmat todellakin elivät Harryssä, oli se klisee tai ei. He auttoivat Harrya jaksamaan erilaisin muistoin. He suorastaan muistuttivat Harrya aina välillä, minkä takia taistella 'hyvän' puolesta.

Mielestäni kirjojen kantava teema on myös ystävyys, ja ennenkaikkea - rakkaus. Ystävärakkaus, tosi rakkaus. Rakkaus yhdistää odottamattomiakin ihmisiä toisiinsa. Kaiken kaikkiaan Harry Potter-kirjat ovat aivan mahtava tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja siitä, miten ihminen kasvaa. Niin fyysisestikin kuin henkisestikin.