Kirjoittaja Aihe: Victor Hugo: Pariisin Notre Dame  (Luettu 713 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa castlevania

  • Enterpricen kapteeni.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Nihilisti.
  • Tupa: Tuvaton
Victor Hugo: Pariisin Notre Dame
« : Huhtikuu 09, 2007, 19:16:27 »
Kirjallisuuden historian hienoimpia ja järisyttävimpiä teoksia, sanon minä, on Victor Hugon (1802-1885) Pariisin Notre Dame. Olen lukenut kyseisen kirjan useita kertoja ja joka kerta se jaksaa ihastuttaa. Se on täynnä huumoria, traagisuutta, seikkailua ja inhimillisyyttä. Tarinan päähenkilö on oikeastaan 1400-luvun Pariisi, jota Notre Damen katedraali vallitsee. Päähenkilöiksi voidaan kuitenkin lukea arkkidiakooni Claude Frollo, tämän kyttyräselkäinen yksisilmäinen ja kuuro ottopoika Quasimodo, joka toimii kellonsoittajana Notre Damessa, mustalaistyttö Esmeralda, sekä komea nuori kapteeni Febus de Chateaupers, Esmeraldan rakastettu.

Suosikkihahmoni olivat ilman muuta Claude ja Jehan Frollo, liikuttava ja traaginen pikkuveljen ja isonveljen suhde liikuttaa minut aina kyyneliin. Jehan, hieman huimasteleva nuori nuorukainen, isoveljeltään rahaa vippaileva poika jonka traaginen kuolema Quasimodon käsissä saa minut aina itkemään. Claude Frollo, vaikka jotkut olisivatkin taipuvaiset kuvaamaan häntä ns. "pääpahiksena", on hyvin inhimillinen hahmo ja hän on hyvin liikuttava hahmo, joka on aluksi tunnollinen isoveli, jonka palava kiihko Esmeraldaan lopulta saa tämän hulluuden partaalle, puhumattakaan kamalasta kuolemastaan pudotessaan Notre Damen katedraalista Quasimodon tyrkkäämänä. Frollon sielun- ja lemmentuskat Esmeraldalle ovat sydäntäsärkevää luettavaa. Samoin Quasimodo on yksi suosikeistani, liikuttava ja yksinäinen olento, jonka ainoa ystävä on tämän kasvatti-isä Claude Frollo, ja joka lopulta menettää kaiken, mitä on elämässään rakastanut, tappaessaan Frollon ja nähdessään, kuinka Esmeralda joutuu hirteen. Vaikka hän tappoi Jehanin ja Clauden, en pysty vihaamaan häntä kaikessa liikuttavuudessaan ja jonka ruma ulkomuoto on tuominnut hänet ikuiseen yksinäisyyteen. Samoin Pierre Gringoire, runoilija ja näytelmäkirjailija, kaikessa huolettomuudessaan ja uskomattomassa onnessaan, on suosikkihahmojani (Itse asiassa olen huomannut, että tämän luonteenpiirteet muistuttavat erään suosikkificcikirjoittajani erästä hahmoa erässä ficissään ja vaikka en tiedäkään, onko hän lukenut Notre Damea, tiedän kuitenkin, että hän on lukenut Kurjat ja on saanut siitä suuria vaikutteita).

Esmeralda on kiehtova hahmo, vaikkei lukeudukaan suosikkihahmoihini ja vaikken pidäkään siitä, kuinka hän kohteli Frollo senioria, hänessä on paljon mielenkiintoisia persoonia ja erityisesti mieleeni jäi hänen suunsuipennuksensa. Febus de Chateaupers on värikäs hahmo myös ja hänestä huokuu tyypillistä ranskalaista kohteliaisuutta, vaikka se Febuksen tapauksessa onkin ainakin alussa melko pinnallista. Muista hahmoista mainitsen Esmeraldan äidin Paquette la Chantefleurien, Clopin Trouillefoun sekä Esmeraldan Djali-vuohen.

Myöskin monet piilosymbolit, sanaleikit ja älykkäät oivallukset osoittavat, että Hugo on historiansa lukenut. Erityisesti alkemisti Nicolas Flamelin viittaukset, sekä Frollon nerokas lausahdus kirjapainosta ja rakennustaiteesta: "Tämä on surmaava tuon." osoittavat sen.

Myöskään huumoria ei kirjasta puutu. Erityisesti kohtaus, jossa kuuro tuomari kuulustelee kuuroa Quasimodoa, saa minut joka kerta purskahtamaan nauruun ja vääntymään kaksinkerroin.
Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi kaikille, myös niille, jotka ovat sen lukeneet, tätä mestariteosta eivät aika tai monet lukukerrat nakerra.

P.S. Mikäli tämä mainittu suosikkificcikirjoittajani, johon viittasin, tajuaa, että tarkoitin häntä, hän suonee anteeksi mainintani ja olettamukseni hänestä, jotka eivät suinkaan ole 100%:sta tietoa.
"Oh, my offense is rank, it smells to heaven! It hath primal elder curse upon it; the brother's murder.