Kirjoittaja Aihe: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)  (Luettu 14550 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Nick Polderful

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
Vanhan topicin paisuttua hurjiin mittoihin, jatkamme keskustelua täällä, puhtaassa topicissa. Mikäli jotakuta kiinnostaa, niin vanha löytyy täältä.

Lueskelin noita käsittämättömiä koevastauksia ja tuli mieleen tällainen aihe. Josko täältä voisimme hakea vaikka lohtua toisistamme, ettei tarvitse olla yksin ongelman kanssa...  Ainakin minä olen todellakin kärsinyt osaamattomuudestani. :|

Mitä asiaa/kouluainetta tms et oikeasti osaa/ymmärrä, vaikka kuinka yrittäisit? Kertokaa myös tarkemmin, miten olette yrittäneet oppia tms, ja ihmisten reaktioita tähän osaamattomuuteen. Muutenkin yleistä keskustelua aiheesta, joohan?

Minä en osaa matematiikkaa. Jouduin lopettamaan lukion, sillä en olisi koskaan saanut lyhyen matematiikan kursseja läpi. Itku silmässä yritin opetella kotona erään tuttavan avustuksella. Kotona sain jotenkin laskut menemään, kokeessa en onnistunut. Ollenkaan. Sain yhden oikein, eikä sillä päästä kokeesta läpi. Yritin uusia samaa koetta neljästi, ja luovutin. Olin huono matematiikassa jo ala-asteella ja yläasteenkin selvitin viitosen numerolla. Jei. Monet ovat sanneet, etten voi oikeasti olla niin surkea, mutta kun olen.

En myöskään osaa tehdä kärrynpyörää, vaikka yritinkin sitä sitkeästi harjoitella joskus. Surkeata. Olen aina ollut katkera kaikille, jotka osaavat tehdä kärrynpyöriä.

Muistetaan sitten että ei vaan listata, että mitä ei mitenkään opi tms. vaan voi vaikka kertoa, että mitä on tehnyt oppiakseen asian. Turhat listausviestit ei tod. näköisesti kiinnosta ketään ja löytääkin hyvin nopeasti roskakorin ihmeellisyydet.

Aurorit
Älä johdata minua kiusaukseen,
löydän tien itsekin.

kath

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #1 : Huhtikuu 08, 2007, 21:27:36 »
Minä en millään osaa tehdä purkkapalloa. Olen yrittänyt monta kertaa, ja joskus olen jopa ottanut neljä purkkaa kerralla että varmasti onnistuu.. No ettei tämä viesti jouda roskakoriin kerron yhden tapauksen joka sattui joskus koulussa: Söin joskus purkkaa kavereideni kanssa koulussa, ja eräs heistä puhalteli juuri kyseistä purkkapalloa. Halusin siis myös yrittää, joten rupasin puhaltelemaan, mutta, yllätys yllätys, kun en tekniikkaa osaa, puhalsin purkkaa niin, että se lensi kaverini hiuksiin! Ja kiva siinä sitten, lähdin nopeasti käkättäen juoksemaan pakoon ystävääni, joka ei onneksi saanut minua kiinni, koska olen aika nopeakinttuinen (kun harrastan pikajuoksumatkoja :D)

Myöskään kärrynpyörä ei onnistu minulta, ja kerran sitä yrittäessäni, potkaisin ihastustani naamaan... xD

Poissa helmikana

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #2 : Huhtikuu 08, 2007, 22:29:20 »
Minäpä en osaa napsauttaa sormiani ollenkaan, en sitten ollenkaan. En ole ikinä saanut aikaiseksi pienintäkään napsahdusta muistuttavaa ääntä, vaikka olen kokeillut ties kuinka monia erilaisia tekniikoita ja lähes kädestä pitäen on minua yritetty opettaa. En vain saa syntymään sellaista ääntä. Hävettää aina kun pitää napsauttaa sormia (esim. pienempänä 'jos sun lysti on'-laulussa), kun ei onnistu. Silloin voin vain toivoa, että muiden napsautukset ovat niin kovia ettei kukaan tajua etteivät minun sormeni napsu. :D

Lala

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #3 : Huhtikuu 11, 2007, 15:54:56 »
Kärrynpyörää. Olen harjoitellut sitä 3lk liikuntatunneista asti. Ja aina eri opettaja on sanonut että: Sulla menee toi ihan hyvin kunhan  suoristat ne jalkas ja ponnistat enemmän. Miten voi olla mahd. että kaikki sanoo aina noin? En vaan saa tehtyä sitä. Kaikki kaverini pyörivät kuin hevoskärryn pyörät mutta mulla jalat lentää koukussa maahan, ja näyttää siltä kun yrittäisin ehkä jotain kepin yli hyppäämistä

Poissa Nimue

  • broccoli
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I’m collapsing in stellar clouds of gas.
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #4 : Huhtikuu 11, 2007, 16:02:00 »
Vaikka miten yrittäiain, se kärrynpyörä ei suju minultakaan.Lösähdän aina naamalleni [auts!] tai sitten muuten vaan makaan pitkin pituuttani maassa sen jälkeen.Joskus harjoittelin pehmeällä ruoholla, joten kaatuminen ei sattunut niin paljon.Tänä kesänä[tai silloin kun on kuiva maa] opin sen vielä..

Keihäänheitto on myös laji, jota en tajua.Liikuntatunneilla yritän ja yritän heittää sitä edes vähän matkaa, mutta ei.Opettaja neuvoo, että ota erilailla kinni, pidä keihäs ylempänä ja tätä rataa.Yritän edes kerran kotona puita heittelemällä saada kepin lentämään edes vähän kauemmas, kuin 3 metriä..Kyllä minä sen vielä joskus osaan:D
"You being all mysterious with your - cheekbones and turning your collar up so you look cool."

Poissa Audra Dancer

  • Sir Emilia Sarkington
  • Vuotislainen
  • Gaze the Haze
    • Livejournal
    • Vainajala.org
  • Pottermore: HazelNight52
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #5 : Huhtikuu 16, 2007, 20:39:27 »
En osaa kärrynpyörää. En näköjään ole ainoa. En yleensäkään ole mikään liikunnan ihmelapsi. xP Harrastan kyllä liikuntaa, mutta en minä koululiikunnassa ole hyvä. En myöskään osaa piirtää ihmisiä. Eläimet menevät ihan kohtalaisesti, mutta ihmisiä on mahdoton piirtää! En tajua, miten joku osaa. Pitää alkaa harjoitella. ;) *kaivaa esille kynän ja paperia ja alkaa piirtää.*Sormia osaan napsutella molemmilla käsillä, mutta en ole kovin hyvä viheltämään. Olen yrittänyt harjoitella, mutta en vieläkään osaa vihellellä lauluja tunnistettavasti.

Siirappitorttu

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #6 : Huhtikuu 20, 2007, 17:55:15 »
minäkään en osaa matikkaa juuri ollenkaan,aina tokarissa 6 tai 5 peruskoulussa.En mennyt lukioon osin onglmani takia, onneksi tiesin mitä haluan olla "isona" ja pääsin amikseen opiskelemaan.nyt saan matikasta 2-3 numeroksi.mutta amiksessa onkin aika perus matikkaa..

en osaa viheltää kunnolla,ja se ärsyttää myös minua:D
enkä opi soittamaan kitaraa varmasti ikinä kun menee hermo sen kanssa niin nopeasti ja olen semmoinen että pitäisi osata heti joku upee kitara biisi:D

sooda

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #7 : Huhtikuu 20, 2007, 20:16:15 »
En osaa laulaa. Sille en ole oikeastaan mitää tehnyt, en minä kuitenkaan luultavasti opikkaan, kun sitä ei ole geeneissä niin sitä ei sitten opi. En myöskään osaa soittaa kitaraa ja siihen olen kyllä yrittänyt vaikuttaa. Kun koulussa oli kitaransoittokoe niin me saatiin valita ittellemme pari jonka kanssa soitetaan ja mä soitin yhen kaverini kanssa joka on tosi hyvä. Niinpä sain siitä ees kasin.(mun kaveri sai ysi puolen). Harjottelin kotona ihan sikana.  Siis muutenkin toi musikaalinen puoli aika yleisesti...

En myöskään osaa viheltää. Se oikeesti häiritsee mua. Siis kaikkihan osaa!(tai siis ainakin kaikki mun kaverit)

Kärrynpyörä on kolmas juttu. Siis ei ne mun jalat vaan nouse ilmaan vaikka mitä yritän. Meijän liikanope vaan sanoo aina että ota kovempi vauhti jne. mut ei auta!!!

Kai noita vois listata vaikka kuinak pitkän listan, mutta en nyt jaksa luetella kaikkia...


Poissa Hulttio

  • Ruoka-aika
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • 8)
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #8 : Huhtikuu 20, 2007, 20:36:32 »
En osaa ruotsia. Jokaiseen sanakokeeseen joudun kuluttamaan aikaani ainakin sen viisi tuntia ja silloinkin pääsen 7-8 numeroon hyvällä tuurilla. En osaa muodostaa lauseita enkä ymmärrä ruotsinkielisestä puheesta pätkääkään. Olen nyt lukiossa yrittänyt oppia tuota jaloa kieltä, mutta ei vain onnistu. Jos et opi asioita yläasteella, turhaan yrität niitä sitten lukiossakaan oppia.

Piirtäminen ei myöskään ole juttuni. Vaikka kuinka yritän piirtää tunneilla ja vapaa-ajalla, piirroksista tulee aina yhtä surkeita. Olen oikeastaan kaikissa kädentaitoa ja luovuutta vaativissa asioissa surkea. Käsialani on hirveää, käsitöissä rikoin aina ompelukoneen ja kirjoitelmistani tulee aina yhtä surkeita.

Hävettää aina kun pitää napsauttaa sormia (esim. pienempänä 'jos sun lysti on'-laulussa), kun ei onnistu. Silloin voin vain toivoa, että muiden napsautukset ovat niin kovia ettei kukaan tajua etteivät minun sormeni napsu. :D
Vihasin pienenä tuota laulua ja sen leikkimistä! Hävetti aina yrittää napsuttaa, kun tiesi jo varmasti ettei sitä ääntä tule. Olen vasta nyt parina kuukautena oppinut saamaan jonkinlaisen äänen napsuttaessa oikealla kädellä. \o/
struggling in his arms,
the cat frantically scratched away
an escape route called loneliness.

kotitonttu

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #9 : Huhtikuu 21, 2007, 20:00:14 »
 En osaa itse ollenkaan viheltää ; )  kaikki kaverit osaa. Kun joskus yritin vaikka kuinka kauan , ei onnistunut yhtään x ) puhaltelin vain ympäriinsä huulet töröllä ja sylki lensi suusta.
Ja sitten , ( tämä nyt ehkä pikkusen luisuu aiheesta mutta ) minua ärsyttää kun paras kaverini tuntuu olevan minua parempi kaikessa.
Esimerkiksi hän sai todistukseen pelkkiä ysejä ja pari kymppiä , kun minä sain enimmäkseen vain kaseja ja muutaman ysin.
Olen jo vaikka kuinka kauan havitellut kuvaamataidosta kymppiä, että olisin jossain edes häntä parempi, mutta ei vain ole tullut , vaikka olen kuinka yrittänyt.

Lehmuskilpi

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #10 : Huhtikuu 22, 2007, 13:11:24 »
Piirtäminen ei myöskään ole juttuni. Vaikka kuinka yritän piirtää tunneilla ja vapaa-ajalla, piirroksista tulee aina yhtä surkeita. Olen oikeastaan kaikissa kädentaitoa ja luovuutta vaativissa asioissa surkea. Käsialani on hirveää, käsitöissä rikoin aina ompelukoneen ja kirjoitelmistani tulee aina yhtä surkeita.

Minä olen piirtämisessä myös aivan onneton, osaan piirtää tasan jotain yksinkertaisia "pupukäärmeitä" ja lentäviä lohikäärmeitä, jotka näyttävät tanssivilta alkuasukkailta. Sinänsä harmi, sillä minä rakastan kuvataidetta ja päässä on aina ideoita vaikka mihin, mutta paperille en saa sitten onnistumaan mitään, tai oikeastaan mitään elävää en saa koskaan onnistumaan, sen sijaan osaan kyllä piirtää mäkisiä maisemia ja punaisia, kaukana siintäviä mökkejä varsin hyvin. Harmi vain että aina ei sellaisia haluaisi piirtää. ;) Se siinä ehkä eniten harmittaa kun kaverit ovat kaikki aivan uskomattomia piirtämään ja minä taas sitten olen surkea. Käsitöissä, kirjoittamisessa ja käsialassa on sama juttu. Sain sukistani kutosen, kaverini sai saman numeron säärystimistään, joista hän ei saanut kuin toisen valmiiksi ja minä sen sijaan olin pakertanut hikipäissäni omieni kanssa. Oikeastaan ainut "taide -juttu", jossa olen ystäviäni parempi on näytteleminen ja siitä taas ei ole minulle mitään hyötyä.

Viheltäminen on minulle mahdotonta myös. Tokaluokalta asti olen opetellut, enkä siltikään saa minkään laista vihellystä aikaiseksi. Samoin myös sormien napsuttelu. Sen täytyy olla jollain tavoin luonnoton ominaisuus, koska eihän nyt sellainen taito voi olla mahdollinen.

Toisaalta, aina kun joku tekee jotain sellaista mitä minä en osaa, lohduttaudun sillä etten minä ole tavannut vielä ainuttakaan toista ihmistä joka osaisi taittaa kielensä kaksin kerroin ja saisi sen pysymäänkin niin. ;)

Poissa Damien

  • greatest hit
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • erinomainen ihmislapsi
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #11 : Huhtikuu 22, 2007, 15:39:49 »
Viheltäminen on mulle joku maailman mahdottomin asia. Jollain tapaa saan jonkun matalan ujelluksen tehtyä tai hampaita ja kieltä käyttäen sellaisen sihinän, jonka sitten aina toivon olevan vihellystä, mutta ei se koskaan ole onnistunu. Kaverit on monta kertaa yrittäneet opettaa, mutta ei se koskaan onnistu :D
Ja mullekin noi spagaatit ja kärrynpyörät on ihan mahdottomuuksia. Olen kyllä ruvennut vähän aikaa sitten harjoittelemaan niitä, ja kyllä ne nyt onnistuu jo vähän paremmin (spagaatista jää enää 10 cm xD) kuin ennen, mutta koska olen kärsimätön ihminen, ja vielä perfektionisti, pitää mun osata kaikki heti kerralla että olisin tyytyväinen.

Ja sitten vielä se että en osaa tehdä jättitrampalla takaperinvolttia :D Etuperin se onnistuu kyllä ihan hyvin, mutta takaperin kun yrittää, mäjähdän aina selälleni. Tosin se saattaa johtua uskalluksenpuutteesta (onko toi edes sana?) mutta kuitenkin :D
23 seconds on the floor Is all (s)he needs, And not a minute more

mörkö

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #12 : Huhtikuu 22, 2007, 19:29:50 »
En osaa kunnolla piirtää. Kaikki piirtämäni on mittasuhteiltaan epänormaaleja. Toinen asia mitä en osaa on huoneeni siistinä pitäminen, vaikka ennen olin tarkka siitä että se on siisti. Sitten en myöskään osaa usein pukea ajatuksiani sanoiksi, vaikka olen tosi puhelias. Usein puheeni on aika turhia juttuja, eikä ollenkaan asiaa.

Lucienne

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #13 : Huhtikuu 27, 2007, 14:16:50 »
Minä en osaa myöskään viheltää, en ole koskaan osannut, enkä varmaan tule oppimaankaan. Tämä "puute" ei ole kuitenkaan minua koskaan haitannut, sillä eihän sitä mihinkään tarvitse. Kuka nyt haluaisi osata viheltää? En minä ainakaan! :> En osaa myöskään puhaltaa niitä kuuluisia purkkapalloja, vaikka haitanneeko tuokaan?

Ja lisää tulee. Minäkin olen aivan järkyttävä virkkaaja/kutoja. Oikeastaan kaikki käsityöni ovat joko naurettavan rumia ja epämääräisen muotoisia tai eivät muistuta tippaakaan sitä, mitä pitäisi. Ala-asteella en saanut juuri mitään aikaiseksi. Yläasteella tein sukanpuolikkaan, ja opettaja antoi minulle armosta seiskan todistukseen :> Seiskaluokan lopussa numero nousi kasiin, koska kutominen ja virkkaaminen eivät kuuluneet ohjelmaan. Kärsivällisyyteni ei yksinkertaisesti riitä puikoilla näpertämiseen, vaan koen sen ihan turhaksi ajanhukaksi. Onneksi käsityö ei enää yläasteella ole pakollinen aine, muuten kärsisin taas.

Takaperinkuperkeikka on kauhea asia. Miksi sellainen on edes keksitty? Liikunnanopettajamme (hirveys on nimensä) yritti pakottaa minut tekemään takaperinkuperkeikkoja sellaiselta alaspäinviettävältä patjalta. Olin aivan varma, että katkaisen niskani, enkä sitten saanut tehtyä ainuttakaan kuperkeikkaa. Lopulta ärähdin opettajalle, että en uskalla, ja siinä se. Pääsin siitäkin kamaluudesta, ainakin ensi vuoden telinevoimistelujaksoon asti -.-

Olen aika osaamaton ihminen, joten eivät nuo tuohon loppuneet varmasti. Lisäilen, kunhan muistan lisää.

Poissa dzinni

  • Mangosose
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #14 : Huhtikuu 27, 2007, 22:34:49 »
Mistäköhän alottaisin

En osaa tehdä kärrynpyörää vaikka olen harjoitellut kovasti, mutta se ei vaan onnistu. Ne jalat vaan ei mene suoraksi.

En myöskään osaa napsauttaa sormia, vaikka olen sitäkin harjoitellut. Mutta ei se nyt kovinkaan tärkeä taito ole en ole ainakaan vielä tarvinnut.

Sitten en osaa kirjottaa. Tai no osaan, mutta pilkut ja pisteet ovat väärässä paikassa ja lauseet eivät kuulosta järkeviltä. Koulussakin tarinat ja muutkin kirjotukset ovat täynnä kirjoitusvirheitä.

En myöskään tajua kielistä mitään varsinkaan Ruotsista. Englannissa pärjään paremmin kun ruotsissa, mutta ei siinäkään ole mikään loistava. Ne sanat vaan ei jää päähän.

On niitä vielä vaikka mitä, mutta ei sellasia pikkujuttuja jaksa tässä nyt luetella.

Wiirux

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #15 : Toukokuu 01, 2007, 16:29:48 »
Voi kuulkaas lapsoset, tästähän voisi kirjoittaa kirjan!
Kärrynpyörä ei onnistu, tekniikka on about hallussa, mutta se ei vain toimi.
Elintilan siistinä pitäminen on sula mahdollisuus. Jos saan sen siivottua, ylihuomenna se on samanalinen kuin ennen siivousta.
Sormen napsuttaminen + Wiirux = Huono yhdistelmä, joka ei toimi.
Kaikki yli viiden kirjaimen sanat menevät läskiksi, pitää aina laskea kymmeneen.
Mikään ei onnistu ilman häsellystä, aina sattuu jotain ei-toivottua.
Olen melko hyvä näytteliä, mutta esim. kaveripiirissä menee pokka
Empäs nyt enempää keksi.

Em-Em

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #16 : Toukokuu 02, 2007, 17:02:27 »
Kärrynpyörät muiden kivojen temppujen joukossa ovat täysin mahdottomia. Onhan se inhottavaa, kun muut osaavat vääntää kätensä ties mihin asentoihin ja minä en. Myös kaikki loogista ajattelua vaativa on liikaa. Asioiden tekeminen tietyssä järkevässä järjestyksessä on hyvin vaativaa. Aasinsiltana käsityöt. Lisäksi kaikenlainen musikaalisuus. Vaikka musiikin kuunteleminen onkin 24/7, on sen rakenteen ja duurimollityylin ymmärtäminen toinen asia. Kun toiset kitaran kanssa opettelivat jo eri otteita, minä rämpytin vielä yhtä kieltä kerrallaan. Opettajan mukamukava hymykään ei saanut minua vakuuttumaan pakollisen rumpujen soiton jälkeen taidoistani. Nuotit ovat hepreaa, ja todella arvostan säveltäjiä jotka voivat luoda jotain upeaa minun käsittääkseni täysin tyhjästä. Eipä sitä olekkaan pariin vuoteen ole tullut opiskeltua, mieleen on jäänyt vain E A D G.

Poissa Meenai

  • Helmisimpukka
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #17 : Toukokuu 04, 2007, 17:13:32 »
Olen täydellisen huono piirtämään yhtään mitään muuta kuin abstraktia (menikö oikein?) taidetta.Aina on todella masentavaa katsoa viereisessä pulpetissa olevaa upeaakin upeampaa piirrustusta, kun itse piirtää jotain harakanvarpaita joista hädin tuskin kukkaa tunnistaa.
Toinen asia jossa olen huono, on käsityö. En vain osaa sitä, en käsityötä enkä puukäsityötäkään. Harmillista, molemmat kun ovat ihan hyödyllisiä taitoja osata.

Poissa Huhutar

  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Henkilö, jota ei tunnista ilman teekupposta
    • Livejournal
  • Pottermore: dustpatronus46
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #18 : Toukokuu 05, 2007, 20:58:40 »
Tuntuipa lohduttavalta lukea tätä topicia. En ole ainoa!

Minäkin kuulun ihmisiin, jotka eivät vain millään osaa tehdä kärrynpyörää! Yrityksiäni voisi kutsua norsunpyöriksi! Se ehkä johtuu siitä, koska en hahmota kehoani oikein kunnolla, josta johtuu myös erittäin huono tasapainoni.

Olen erittäin huono piirtäjä. Pienenä kävin muka jotain kuvataidekoulua, muah. Kuvaamataidon kurssit ovat minulle niin tuskaa. Opettaja pysähtyi viime kurssilla kohdalleni ja totesi "Minun on vaikeaa antaa teille numeroita, kun eihän kaikki voi vain osata piirtää, mutta kumminkin yrittävät." Mutta ei enää lukiossa kuviksen kursseja, kiitos ja ylistys. Kerrankin kuviksen tunnilla piirrettiin jotain sammakkoperspektiivi-juttuja. Minä aloin piirtämään tylsistyksissäni talon katolle kissaa. Ihmettelin, mitä kaverini naureskelivat, kunnes he ilmoittivat piirtämäni kissan roikkuvan päästään talon rännistä. Kyllä, minun on vaikeaa nähdä ja hahmoittaa myös moniulotteisia kuvioita, eikä sitä tietääkseni voi mitenkään oppia.

Lisäksi sellainen nuu-ääni, jolla voi tehdä sellaista formulalta tai pingulta kuulostavaa ääntä laittamalla huulet silleen tötterölle. Ei vain onnistu. Tiedän kyllä tarkalleen kuinka se kuuluisi tehdä ja olen opettanut kolme muutakin ihmistä tekemään sen, mutta itse en vain onnistu. Olen tullut ehkä tulokseen, että se on luultavasti jotenkin mulle fyysisesti mahdotonta, kun se ei onnistu. (nimimerkillä lintsasi koulusta koko iltapäivän istuen konservatorion opiskelijoiden huoneessa opetellen nuu-ääntä..)

Mutta on onneksi itseltä löytyy jotain mitä osaakin ja aika hyvin on pärjätty ilman näitäkin taitoja!
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 27, 2008, 19:46:14 kirjoittanut Huhutar »

tirsk

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #19 : Toukokuu 11, 2007, 15:27:43 »
Minä osaan tehdä kärrynpyörän jotenkin, mutta en osaa viheltää. ( Ilman sormia, osaan vislata.)
Olen yrittänyt opetella sitä; Huulet vain tötterölle ja puhallus. En ymmärrä miten ihmiset saavat äänen kuulumaan. Olen yrittänyt kaikkea: Puhaltaa hiljempaa/lujempaa, vaihtaa huulten asentoa, vaihta kielen asentoa, olen yrittänyt viheltää vastatuuleen ja myötätuuleen ja pääalaspäin ja.. Nyt olen melkein jo luovuttanut.

En myöskään osaa ruotsia. Hieno kieli, ja jaksan kyllä opiskella, mutta en ymmärrä mikseivät sanat jää päähäni. Kielioppi ja sanat sekoittuvat totaalisesti saksaan, englantiin ja suomeen. Lausuminen on myös todella vaikeaa. En ymmärrä kuunteluista mitään. Olen koittanut parantaa ruotsiani katsomalla ruotsiksi puhuttuja elokuvia, ja olen vaihtanut jopa puhelimeni asetuksista kielen ruotsinkielisiksi. Koulussa ruotsini on ollut 5. Kaikki luulevat että se johtuu siitä, että en jaksa lukea. Muut aineet minulla on kaseja, ysejä tai kymppejä..

Kira

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #20 : Toukokuu 11, 2007, 17:39:13 »
Purkkapallon puhaltaminen. Ei onnistu, ei sitten millään. Viimeisin yritykseni päättyi siihen että viattomat sivustakatselijat olivat syljen peitossa.

Venytteleminen. Ette varmasti ole tavannut koskaan yhtä kankeaa ihmistä kuin minä olen. Melkein hävettää moinen. (Kaikenmaailman kärrynpyörät sun muut kuuluvat tähän lahkoon)

Laulaminen kauniisti. Ei onnistu ja toivottomasti kukaan ei joudu koskaan kuulemaan, kun lauleskelen.

Ruoan laittaminen niin että siitä tulee syömäkelpoista. Kotsaihme? Lukiessani ohjeita pikkupulliin laitoin 3½ desilitran sijaan ½ desiä jauhoja. Ei onnistu.


Poissa Oili-Maria

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Sounds like me, höpötystä sieltä täältä maan ja taivaan välillä.
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #21 : Toukokuu 31, 2007, 22:16:39 »

Venytteleminen. Ette varmasti ole tavannut koskaan yhtä kankeaa ihmistä kuin minä olen. Melkein hävettää moinen. (Kaikenmaailman kärrynpyörät sun muut kuuluvat tähän lahkoon)




Voi, olen varmasti kankeampi! Usko pois. Periaatteessa osaan kyllä venytellä mutten juuri koskaan muista, tai jotain... Ja sen kyllä huomaa.

Mutta ihanaa, huomasin etten olekaan ainut joka ei osaa viheltää :D Muistan kun pienenä yritin opetella sitä ja isoveli nauroi, yritti tosin kyllä ihan opettaakin mutta kun ei niin ei. Mutta puolustuksena voinkin sanoa että osaan kyllä vislata ilman että tungen sormia suuhuni, sormien kanssa se nimittäin ei onnistu.

En osaa myöskään piirtää.
Kuviksen numeroni oli peruskoulussa kyllä usein 9, mutta en edelleenkään ymmärrä että miksi. Joskus kun olen nähnyt oikein paljon vaivaa jonkin piirroksen kanssa ja väkertänyt sitä tuntikausia, saatan olla jopa suht tyytyväinenkin siihen, se mahdollisesti on ihan hyvä minun tekemäkseni. Siitä huolimatta huomaan siinä vaikka kuinka paljon virheitä ja tajuan taas etten tosiaankaan osaa piirtää. En vaikka kuinka harjoittelen. Tosi usein alkaa vaan ahdistaa kun olisi joku mahtava idea mielessä muttei sitten saa sitä paperille :(

Poissa Welma

  • Velmu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Puusta pudonnut
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #22 : Heinäkuu 04, 2007, 22:28:24 »
Minä en osaa napsutella sormia. Ei mikään hyödyllinen taito enkä sitä surekaan, mutta joidenkin mielestä se on omituista ^^

Olen surkea käsitöissä. En vain osaa. Hajotan ompelukoneen aina kun sellaiseen kosken, eikä neulominen onnistu ollenkaan.. huh, ei kestä ajatellakaan :S

Olen huono liikunnassa. Koripallo menee, lentopallo ja sulkapallokin jotenkin, mutta muut - huh. Erityisesti hiihtämisessä olen - no, huono. :S

Joskus osasin laulaa, mutta en enää. :(
Rakastan

Marmakurma

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #23 : Heinäkuu 05, 2007, 10:29:52 »
En osaa naksuttaa sormiani. Pienenpänä minua aina hävetti kun en osannut sitä. Lauloimme päiväkodissa usein sitä laulua "Jos sun lysti on niin ________ näin" ja yleensä siinä piti naksutella sormia. Minua hävetti ja esitin naksuttelevani, vaikka mitään ääntä ei kuulunutkaan :D. Nykyään taidon puute ei enää haittaa niinkään, enkä ole enää koittanut opetellakkaan naksuttamaan.

En osaa myöskään viheltää. Tai osaan, mutta en. Saan vihellys ääntä tulemaan vain kun laitan huulet niin törrölle että kaikki nauravat sen nähdessään ja silloinkin ääntä tulee vain todella hiljaa ja vain tietty ääni. En siis tosiaan saa mitään säveltä aikaan. En osaa viheltää esim. ukko nooaa. Vihellys olisi kyllä ihan hyödyllinen taito: koirat uskoisivat ja kuulisivat sen, mutta olen ostanut pillin jolla viheltelen, kun ääntä ei muuten tule. Olen oppinut elämään ilman tätäkin taitoa, eikä se enää haittaa. Eipä muitakaan haittaa että en osaa viheltää.

Peruskouluaineet ovat olleet aina myöskin heikkoa osa-aluettani. Osaan vain ne asiat jotka mua kiinnostaa.
Yleensäkkin ottaen olen huono kiinnostumaan asioista jotka mua eivät jo valmiiksi kiinnosta. Huono juttu ehkä mutta ei ole mua vähään aikaan vaivannut (viimeksi ylä-asteella kun en meinannut kiinnostuksen puutteen takia päästä englannista läpi... ).

Olen oppinut (hienosti?) elämään asioiden kanssa, joita en osaa ja jotka eivät kiinnosta, eivätkä ne sitä kautta enää haittaakkaan yhtään.

Nicky Noon

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #24 : Heinäkuu 06, 2007, 10:40:22 »
Toinen asia jossa olen huono, on käsityö. En vain osaa sitä, en käsityötä enkä puukäsityötäkään. Harmillista, molemmat kun ovat ihan hyödyllisiä taitoja osata.
Taisin löytää oikean sielunveljen. Minäkään en millään osaa esim. kutoa tai virkata. Silmukat sekoavat aivan kokoajan ja "lapaset" näyttävätkin valmiina kahdelta epämuodostuneelta sekasikiö-köntiltä. Koulukäsitöissä toivoisin usein että olisin silloin kauan sitten valinnut käsityön sijasta puutyön. Kaiken huipuksi äitini on oikein taitava käsistään, ja isäni parhaillaankin tekee remonttia talossamme. Surullista (ja surkeaa) vain etteivät heidän upeat kädentaitonsa ole periytyneet minulle...

hillah

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #25 : Heinäkuu 06, 2007, 11:19:01 »
En osaa katsoa kieroon. Olen yrittänyt sitä usein ja paljon. Esim. valokuvaus kurssilla miedän piti kattoa yhtä kuvaa kieroon ja istuin jonkun puolituntia katsoen sormeani joka oli silmieni edessä. Silmät meni ihan kuiviksi, mutten silti katsonut kieroon. Opettajamme eivät sitä uskoneet mutta en ikinä osaa sitä.

Poissa kirja

  • Error 404: User not found
  • Vuotislainen
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #26 : Heinäkuu 06, 2007, 13:36:41 »
Näitähän riittää :)

En osaa sylkeä, enkä ole kovin yrittänytkään. Mitä se auttaa?
Kärrynpyörääkään en osaa, olen noin pari kertaa kuukaudessa yrittänyt.
En osaa naksauttaa sormia, tai saan jonkinlaisen, mutta huonon äänen väärillä sormilla.
En osaa viheltää. Olen yrittänyt, paljonkin, mutta huonolla tuloksella ^^
En osaa syödä karkkia ja suklaata, mutta en ole paljoa yrittänytkään. Pahaa!
~kirja
Jos lisäät tietoosi tilastoja, ihmiset uskovat sinua paremmin. Jo 96 %:ssa tapauksista!

Poissa Peräkylän Pete

  • Pottumainen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • All right
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #27 : Heinäkuu 08, 2007, 00:06:21 »
En osaa viheltää, enkä naksauttaa sormia. Lisäksi olen tavattoman huono askartelussa. Kuvaamataidon opettaja panee aina välillä luokan tekemään sellaisia paperiaskartelutöitä, joissa esim. paperiosista pitää liimata kokoon talo. Itse en pärjää ollenkaan, nimittäin kun olen liimannut kokoon kaksi paperinpalaa, sormeni liimautuvat niihin kiinni, ja kun irrotan sormeni, myös paperinpalat irrottautuvat toisistaan. Tämä toistuu monta kertaa.
Syntyperäinen urpå

Poissa Pau

  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #28 : Heinäkuu 08, 2007, 18:13:53 »
Itse kuulun myös tähän porukkaan, joka on aivan surkea käsitöissä. Olin ala-asteen viisi ensimmäistä vuotta koulussa, jossa ei kudottu tai virkattu kuin vasta kuudennella luokalla. Kuudennelle luokalle vaihdoin koulua, ja käsitöissä oli silloin tarkoituksena kutoa lapaset tai sukat. Minä en ollut koskaan ennen edes koskenut kutomispuikkoihin. Minä sitten kudoin järkyttävän rumaa aloittelijan kaulahuivia, kun muut tekivät lapasia. Seitsemännellä luokalla kaikki saivat itse päättää mitä kutovat. Muut kutoivat taas lapasia tai sukkia, ja minä säärystimiä. Ehh, en vain osaa.
Seiskaluokan jälkeen en ole koskenutkaan kutomispuikkoihin. Hrrr.

Minulla oli aina myös ongelmia ompelukoneen käytön kanssa. Langat menivät aina jotenkin solmuun ja kone ei toiminut. En myöskään osannut ommella suoraan vaan jälki oli aina aaltoilevaa. Käsityöt eivät todellakaan ole lajini.:/

En myöskään osaa naksuttaa sormia, se ei kuitenkaan ole mikään kamala asia. :'D niistä ei vaan kuulu ääntä. Joskus kuuluu, mutta sekin on todella vaimea. Hmh. Ehkä niveleni ovat jostain syystä epänaksuvat. Tämä on kyllä sellainen taito, jota en edes aio opetella, ettei siitä tule tapaa.

Olen myös surkea viheltämään. Nuorempana osasin viheltää kohtalaisesti, mutta se taito jotenkin katosi. Olen kyllä yrittänyt harjoitella viheltämistä melko paljon, sillä haluaisin todella osata, mutta tuloksetta. En tiedä, kai taktiikassani on jotain vikaa.
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 14, 2008, 13:36:35 kirjoittanut yhyy »
Kusipäistä suloisin.
yhyy -> Pau

Poissa Kalke

  • Lyhennetty painos
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I told you so.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #29 : Heinäkuu 09, 2007, 16:32:26 »
Minä en osaa viheltää, vaikka olen sitä pienestä pitäen yrittänyt. Jotenkin vaan suusta ei silloin tule muuta, kuin pihinää.
Onnetonta :/

Kielipäätä ei minulla ole kovinkaan paljoa, joten englannin kanssa on todellista tahtojen taistoa, että ymmärtäisin kaiken, mitä koulussa on tarkoitus. Vaikka kuinka luen ja kuuntelen ja harjoittelen, niin ei se vaan luonnistu. Sain kuitenkin viime todistuksessa numerolla nostettua, mutta tuskin se siitä enää nousee.
"A goal without a plan is just a wish."

sinet

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #30 : Heinäkuu 09, 2007, 16:46:59 »
Niin kuin mm. Kath ja Tinde: en osaa tehdä purkkapalloa. Viheltäminenkin tuottaa ongelmia, mutta joskus olen jonkinlaisen äänen saanut aikaan.

Toinen asia jossa olen huono, on käsityö. En vain osaa sitä, en käsityötä enkä puukäsityötäkään. Harmillista, molemmat kun ovat ihan hyödyllisiä taitoja osata.
Hei näin minäkin luulin! Olen vihannut käsitöitä ala-asteelta lähtien, kun en osannut ollenkaan. Lapaset eivät tainneet koskaan tulla valmiiksi ja kaulaliina näytti enemmän makkaralta kuin suorakaiteelta. MUTTA nyt! Päätin vihdoinkin väsätä itse tupakaulaliinan mummini avustuksella ja johan sujuu. Veikkaan, että koulu ja opettaja on aiheuttanut jonkinlaisen asennevamman, minkä takia en silloin aikoinaan osannut kutoa sitten mitään.

Poissa Damatris

  • seonnut
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Vain nerot hallitsevat kaaoksen!
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #31 : Syyskuu 18, 2007, 18:36:51 »
Minäkään en osaa tehdä kärrynpyörää enkä myöskään takaperin kuperkeikkaa. etuperin se sujuu vaivattomasti, mutta... Toiseksi minä en osaa laulaa. Sävelkorvaa kyllä löytyy ja osaan sanoa jos laulan väärin, mutta mutta. Ja vaikka laulaisin oikealta korkeudelta se kuullostaa (oikeasti ja valehtelematta) hirvittävältä. Minulla vain ei ole lauluääntä ;( Huono juttu kun tykkään laulaa... Yksin, silloin kun ei ole muita kuuntelemassa. Viimeksi kun minulla oli laulukoe (joskus vuonna nakki jälkeen papusodan) sain numeroksi 7- siinä missä kaikki muut saivat 9-10...
Sing me a song of seas and sun, chant me a spell of ice and fire

heinzu

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #32 : Syyskuu 21, 2007, 19:02:31 »

Haa olen aina luullut, että KAIKKI osaavat viheltää! Ihmettelin siis pienenä, kun en osannut. Olin jo luopunut toivosta, mutta noin 15-vuotiaana sen opin, en muista miten. Ensin se oli kyllä vain yksi ja sama pieni ääni, mutta nykyään osaan jo viheltää laulujakin. Vieläki se on kyllä niin hento, ettei sillä voi koiraa kutsua ku ei se kuule sitä:) Mutta jos se tässä vielä kehittyis. Ainoo huono puoli on, että viheltely ei ole kovin hyvä tapa. Että oli oikeestaan parempi ku en osannu sitä. Mutta sillon tosin aina hyräilin, ja en tiiä oliko sekään niin hienoa:)
 
Minäkään en osaa kärrynpyörää. Se on ärsyttävää, kun siskot vieressä tekee täydellisiä kärrynpyöriä ja iteltä ei onnistu vaikka kuin yrittää. On niitä kyllä monia muitaki asioita, joita en osaa mutta ei jaksa alkaa kirjottaan pitkää luetteloa, ku itekki pian masentuis:) Heh.

Mutta neulomisesta/virkkaamisesta olen sitä mieltä, että se on enemmänkin asenteesta ja harrastuneisuudesta kiinni osaako neuloa vai ei. Muistan itsekin olleeni aika toivoton tapaus ala-asteella molemmissa, mutta olin päättänyt että käsityö oli lempiaineeni joten sinnillä mentiin eteempäin:) Ja kyllä se käsiala parantuu koko ajan, kun vaan neuloo. Joillakin se hyvä käsiala kyllä näyttää tulevan luonnostaan, toisille ei, mutta oon varma että sen voi harjottelulla korjata (jos kiinnostaa tarpeeksi).

Marionett

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #33 : Syyskuu 21, 2007, 19:27:48 »
En osaa olla stressaamatta. Siis ihan oikeasti, ja tarkoitan nyt juuri koulusta aiheutuvaa stressiä. Jos en kokeessa tunne osaavani asiaa täydellisesti, jännitän ainakin sen päivän ja sitten kokeen palautuspäivän. Pelkään numeroiden laskua, itken joskus iltaisin jos olen unohtanut lukea jotain sanoja ja pänttään niitä illalla vaikka tunnin että opin. Kouluun lähden pyörällä aina puoli tuntia ennen koulun alkua, ja olen kymmenen minuuttia liian aikaisin perillä. Jos teen pari mokaa jossain testissä, joka ei edes vaikuta numeroon, tai mokaan pistoissa, voin harmitella monta päivää, varsinkin jos se vika on siinä, että olen ymmärtänyt tehtävät väärin. Opettajille en uskalla sanoa pahemmin vastaan, pelkään olevani itse väärässä. Luojan kiitos tämä ei kuitenkaan ole ihan jokapäiväistä. Paineet vähän korkealla.

Toinen on sitten etuperin haarakuperkeikka ja venyvyys. Koska jalat eivät taivu kuin ehkä 90 asteen kulmaan, on loogisesti ajatellen melkein mahdotonta päästä sieltä haara-asennosta ylös. Varsinkin silloin tämä harmittaa, kun olen muuten hyvä, ja opettajat sanovat sirkuksessa sellaisella "ottakaa mallia"-äänellä, että nyt katsotaan miten tämä tässä tekee. Ja sitten menen sellaisen surkean kyhäelmän, ja opettajat vain toivovat ettei kukaan ottanut mallia. En siis ihan oikeasti myöskään muuten veny, vaikka olen tänä vuonna nähnyt jo kaksi unta, joissa venyin melki yliluonnollisesti. Ja treenaan sirkusta kolmesti viikossa, sitten koululiikka kolmesti viikossa ja vielä tanssi kahesti, muttei se venyttely vaan riitä.

Viheltäminen ei toimi, ei ollenkaan. Tai siis saan pienen äänen, mutta se nyt on suunnilleen sama kun hengästyneenä alkaa vinkua ääni. Vislaus vielä pahempi.

Kaikkein epäkäytännöllisintä on kyllä kielet. Osaan oikeasti enkkua hyvin, mutta en vaan osaa sanoa ääneen. Pelkään epäonnistuvani ja sanovani väärin, vaikka pään sisällä tulee usein jopa ajateltua enkuksi. Tätä ei siis tapahdu pelkästään koulussa, ei johdu koulustressistä. Mutta olen ottanut tavoitteekseni rohkaistua, olen muutenkin ujo, viimeistään ensi kesään mennessä, kun aion kielikurssillekin lähteä.

Flamich

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #34 : Syyskuu 24, 2007, 08:10:20 »
Käsityöt. Olen niissä niin täydellisen tumpelo. Kahden opettajan suusta olen kuullut olevani toivottomin oppilas, mitä heillä on koskaan ollut ja toinen ei edes uskonut, että olin tehnyt erään työn tosissani, niin huono se oli. No jaa, eipä tämä taidottomuus minua haittaa, jostain kumman syystä vihaan käsitöitä. (Onneksi ei tarvitse enää olla missään tekemisissä kässäluokan kanssa, minulla on traumoja. :D)

Poissa Suvituuli

  • Tsirp tsirp krääk titityy.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • You're not mating with me, sunshine!
  • Pottermore: AccioDream**
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #35 : Syyskuu 26, 2007, 20:48:00 »
Ei ole vidlaia ainoa, joka ei osaa tehdä takaperunkuperkeikkaa. Minäkin olen varma, että katkaisen niskani! Siinä mennään niin kamalasti kaksinkerroin... Ja opettajat aina ala-asteella vääntämässä, että hyvä, kohta menee ympäri, ota vähän enemmän vauhtia... Loppujen lopuksi kiepsahdan jotenkin olkapään yli ja lopputuloksena olen sivuttain -.-" Asiaa helpottaakin paljon se, että liki kaikki muut osasivat takaperinkuperkeikan. Kiva siinä sitten katsoa, kun muut menevät ympäri tuosta vain, ja minä jumitan siihen kohtaan, kun pitäisi heittää jalat pään yli. Käsiäkin pitäisi taivuttaa johonkin ihme-asentoon, ja niillä jotenkin työntää o.o" Älä luulekkaan!

Maan pinnallakaan mä en suostu pysymään. Älkää nyt ajatelko, että mä oikeasti leijun ilmassa! Ajatukset ne tässä vain lentää... Se on oikeasti mahdotonta mulle -.-" Ehkä puoli minuuttia voin jopa pysyäkkin ihan maan pinnalla, mutta sitten mä jo ajattelenkin jotain muuta. Vaikeeta pitää ajatuksia kasassa kirjoittaessa. Oikeasti, koko ajan tulee ajateltua jotain ihan omaa ja outoa. Voivoi.

---ehkäpä mä muistan myöhemmin, mitä muuta mä en osaa, en sitten millään. Tällä hetkellä ei muuta tule mieleen..---

Vislaamistakos se oli? Ei toimi. Tyypit tunkee sormia suuhunsa ja siitä pitäisi tulla kova ja korkea ääni, mutta ei. Mä ängen vaikka koko käden, ja tulos on silti ihan sama: ääntä ei kuulu. Mä en tajua, miten ne sen tekee, siis ne, jokka osaa. Ehkä joku viisas osaas neuvoa? Viheltää mä sentäs osaan ^^ Mutta vaikka mä kuinka olen yrittänyt harjootella ja opetella sun muuta, niin ei kun ei. Siitä mitään ääntä tule...
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 26, 2007, 20:53:30 kirjoittanut Suvituuli »
Se hyppi ja pomppi, söi ja nauroi. Se istui ja itki. Se ilmassa leijui.
Outo heppu, kummajainen, vailla mieltä ja ruumista.
Itketään yhdessä, olemattomuudessa, ihan yksin.
Jos sinulle sopii, se minulle käy

Poissa Kay

  • Ikuisesti lapsi
  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #36 : Syyskuu 26, 2007, 22:05:43 »
Joo, näitä riittää:D

En osaa olla stressaamatta. Siis ihan oikeasti, ja tarkoitan nyt juuri koulusta aiheutuvaa stressiä. Jos en kokeessa tunne osaavani asiaa täydellisesti, jännitän ainakin sen päivän ja sitten kokeen palautuspäivän. Pelkään numeroiden laskua, itken joskus iltaisin jos olen unohtanut lukea jotain sanoja ja pänttään niitä illalla vaikka tunnin että opin.
Ihan sama juttu. Otan kamalaa stressiä koulusta, aloitan kokeisiin lukemiseen yleensä hyvin aikaisin ja minua pidetään aivan hulluna. Jos jokin pikkujuttu menee pieleen, saan kamalan paniikin!

Sitten nämä kuperkeikat.Voi huoh. En osaa tehdä niitä takaperin, mutta ei se etuperinkään onnistu! Pelkään, että katkaisen niskani tai jotain. Kuitenkaan en sitä osaa, enkä nyt koulussa hirveästi harjoittele, kun kaikki katsoo. Eikä ole mikään paras itsetunto, joten se jää siihen. Nuorempana kyllä osasin etuperin, mutta nykyään..

Viheltäminen. Miten ne tekee sen? Tämäkin onnistui ennen! Minulla tulee ulos suusta vain jonkinlainen epämääräinen pihinä eikä sitä vihellykseksi voi kutsua, ei sitten mitenkään.

Muita juttuja: purkkapallo, jotkut käsityöt, joskus matikka..

Luojan kiitos on myös asioita mitä osaan tehdä!:D
Just remember in the winter far beneath the bitter snows. Lies the seed that with the sun's love in the spring becomes the Rose.
LOMALLA

kikeeri

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #37 : Kesäkuu 13, 2008, 19:25:09 »
En osaa ollenkaa rumpujen soittoa(beat-komppiakaan). Ja kaikki muut rytmitajua vaativat jutut tuntuvat lähes mahdottomilta.   Olen harjoitellut beat-komppia ilmassa neljävuotta, enkä vieläkään osaa! Ja toinen on saksaaminen käsillä(eli etu- ja keskisormi pareiksi  ja toiseksi pariksi nimetön ja pikkurilli, ja sitten ns. leikkaat niillä [eli yhteen ja auki]).

Poissa adswil

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #38 : Kesäkuu 14, 2008, 00:15:53 »
Minäkään en osaa napsutella sormia ollenkaan, vaikka olenkin jo pitkään yrittänyt harjoitella :< Minulla on kai jotenkin erityisen taipuisat sormet, mutta mitään ääniä niistä ei saa aikaiseksi.

En myöskään osaa viheltää (laulamisesta puhumattakaan). Enää en ole pitkään aikaan edes yrittänyt, sillä en ymmärrä ollenkaan, miten se edes tapahtuu :o Olisi hienoa osata.
In my world love is for poets - so I'm trying to be one.

Poissa Cassiopeia

  • Giliathin isosisko
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Hei, täällä taas!
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #39 : Kesäkuu 14, 2008, 13:04:06 »
Joo, eli mitä en osaa. Asioitahan riittää, mutta piirtäminen on semmonen juttu, joka ei suju. Tikku-ukot ehkä just ja just. Tosin hassuu sinänsä, että vaikka lukiossa en yhtään tykänny siitä opesta (en tosin ollu ainut), ja se varmaan kuuli kun puhuin siitä, mutta sain silti ysin, vaikka se kai aiko aluksi antaa kasin (ainakin sano niin), joten se kai sotki sen numeron. Mutta eipä haitannu ;)

Siten en oo ikinä oppinut takaperin kuperkeikkaa tai ylipäänsä telinevoimistelua, se ei vaan jostain syystä suju, samoin on luistelun laita. Koulussa mm. ne tunnit oli aina aika kamalia...

Kolmanneks voisin vielä mainita käsityöt, joissa samoin kuin piirustuksissa tulee näkyviin taiteilijan oma näkemys. Jos pitää tehdä jotain vähänkin monimutkasta, niin heti on sormi suussa ja miulla ei riitä pinna siihen. Sama koskee kitaran soittoa. miun sormet ei vaan riitä siihen hommaan ;)

Ai, ja täytyy vielä tunnustaa, että en saa millään ikinä aikaseksi pää edellä hyppyä veteen. Se ei vaan onnistu ja aina tulee jonkin sortin mahaplätsky :)
Maailmassa ei ole mikään mukavampaa kuin viihtyminen, eikä mikään ole helpompaa. -Mymmeli-

Minun mielestäni on hyvin vähän sellaista, mikä on turhaa. Ehkä puuron syöminen ja itsensä peseminen. -Muumipeikko-

Poissa Pau

  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #40 : Kesäkuu 14, 2008, 13:40:15 »
Poistelin tästä topicista turhia listauksia. Muistakaahan kirjoittaa viesteihinne vähän muutakin, kuin pelkän listan siitä, mitä ette osaa. :> .

Mitä asiaa/kouluainetta tms et oikeasti osaa/ymmärrä, vaikka kuinka yrittäisit? Kertokaa myös tarkemmin, miten olette yrittäneet oppia tms, ja ihmisten reaktioita tähän osaamattomuuteen. Muutenkin yleistä keskustelua aiheesta, joohan?

Muistetaan sitten että ei vaan listata, että mitä ei mitenkään opi tms. vaan voi vaikka kertoa, että mitä on tehnyt oppiakseen asian. Turhat listausviestit ei tod. näköisesti kiinnosta ketään ja löytääkin hyvin nopeasti roskakorin ihmeellisyydet.

Elikkäs muistetaanpas nuo asiat.:>
Kusipäistä suloisin.
yhyy -> Pau

Poissa Heliodora

  • haihattelija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #41 : Kesäkuu 14, 2008, 17:09:31 »
Huokaus. Näitä on paljon.

Ensinnäkin, kädentaidot on meikäläisellä täysin hukassa. Käsityö oli jokaviikkoinen piinani koulussa. Väänsin itku kurkussa hikisin käsin lapasia, villasukkia ja säärystimiä, ja kaikista tuli epämääräisen näköisiä möykkyjä. Virkkaaminen oli erityinen inhotus, vedin aina langan liian kireälle enkä ikinä saanut tungettua koukkua uudestaan siitä läpi. Ihan oikeasti yritin kaikkeni mutta silmä ja käsi eivät vain pelaa yhteen vaadittavalla tavalla. Ompelukoneella ompelu oli hauskaa siihen asti kun ekan kerran surrautin väärin ja lankaa piti nyhtää pois tuntikaupalla. Sen jälkeen pelkäsin joka kerta ompelukoneella ollessani että vedän väärin. En tiedä miksi minusta on tullut tälläinen poropeukalo, kun äiti harrastaisikon käsitöitä jos olisi enemmän aikaa, siskolla menee kässässä hyvin ja velikin on parempi kuin minä siinä.

Ihanaa, ei enää koskaan käsitöitä. Jes. Jes. Jeeheheee...

Sitten, laulaminen. Kuulostan ihan joltain mieheltä joka yrittää laulaa kuin nainen. Ush.

Kärrynpyörä on myös minulle suuri mysteeri. Liikunnanopet ovat minullekkin selittäneet että laita ne jalat vain ylös näin ja sitten pyörähdä ympäri. Ei minua mikään pelota siinä, mutta jostain syystä tömähdän aina väärin alas. Ihan tyhmää, kun joskus on niin iloinen, että voisi vetää kärrynpyöriä, mutta ei osaa.

No, ehkä parempi lopettaa tähän tämä valitusviesti. Kevensi kyllä sydäntä. :)
for every lie I unlearn I learn something new
I sing sometimes for the war that I fight
'cause every tool is a weapon - if you hold it right.

Poissa Suvituuli

  • Tsirp tsirp krääk titityy.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • You're not mating with me, sunshine!
  • Pottermore: AccioDream**
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #42 : Kesäkuu 15, 2008, 17:28:40 »
Äh, minä kirjoitan uuden viestin. Ei tuota edellistä jaksa alkaa sörkkimään, ja eihän sitä hyvällä tuurilla sitten kukaan huomaisikaan. Onhan se jo pelottavasti piiloutunut tokalle sivulle!

Eli, lisää epäosattavia taitoja löytynyt!
Osaan napsuttaa sormiani, mutten keskisormella (tiedättehän, peukku ja keskari vastakkain ja sitten pitäisi napsauttaa? Ei toimi). Ääni on hyvin hyvin heikko ja lähinnä yhtä vahva, kuin jos tekisin saman etusormella ja peukalolla. Sen sijaan saan äänen kuulumaan, kun laitan nimettömän ja peukalon yhteen. Eli, en siis osaa napsautella sormia kuten yleensä muut sen tekevät.

Kuinka moni tunnustaa pitävänsä kynästä kiinni niin, että puristaa kynää 'pinsettiotteessa' etusormella ja peukalolla, ja kynä nojaa sitten keskariin? (Tuossa havaintokuva, koska en usko selityksieni ymmärrettävyyteen) Njäh, minäpä en pidä kynästä noin. Minulla ei ole hajuakaan miksi, mutta pidän kynästä kiinni siten, että kynä nojaakin nimettömään. (ja keskari siirtyy etusormen viereen, jos joku tahtoo tietää) Saan kynästä kyllä tuolla yleisemmälläkin tapaa kiinni, mutta kirjoittaa tahi piirtää en enää osaa.

En osaa kirjoittaa tekstauksella oikealle kallistuvaa tekstiä. Voi se ehkä onnistuakkin, mutta suurella suurella yrityksellä. Sitten jostain syystä kaunolla kirjoittaessa teksti kallistuukin oikealle ö.Ö"

Laulaminen. Oolalaa, osaan minä kyllä laulaa, jos siksi sitä rääyntää tahtoo kutsua. Jos tarkemmin ilmaisisi, nuotilleen laulaminen on mahdotonta. Aina menee nuotin vierestä ja vielä siististi. Kjäh.

En myöskään osaa istua hiljaa paikoillani. Vaihdan asentoa, näprään jotakin, katselen ympärilleni, naputan sormillani tai jalallani...
Se hyppi ja pomppi, söi ja nauroi. Se istui ja itki. Se ilmassa leijui.
Outo heppu, kummajainen, vailla mieltä ja ruumista.
Itketään yhdessä, olemattomuudessa, ihan yksin.
Jos sinulle sopii, se minulle käy

Poissa Mysteeri

  • Matkakuumeinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #43 : Kesäkuu 15, 2008, 18:36:37 »

Kaiken kaikkiaan on lukuisia juttuja, mitä en osaa tehdä, ja listaisin niitä vielä tuomiopäivänäkin, jos kaikki kirjoittaisin. Tässä kuitenkin ne, jotka ensimmäisenä tulevat mieleen.

En ole vieläkään oppinut viheltämään. Kaikki tuntuvat osaavan sen ja tunnen itseni miltei tyhmäksi välillä sen vuoksi. Koko perheeni ja muutamat kamut ovat yrittäneet opettaa sitä minulle, mutta huonoin tuloksin. Jos jotain suustani lentää niin ei ainakaan ääni. Sylki korkeintaan. Enää en kehtaa edes yrittää kuin ylhäisessä yksinäisyydessäni. Siitä ei vain tule mitään. Todella monista tyypeistä tämä tuntuu hassulta, ja olenkin saanut kuulla naurua monelta taholta. Tekniikkani ei ole alkuunkaan hallussa.

Sitten en edelleenkään osaa ajaa pyörällä ilman käsiä. En usko enää sanontaan: harjoitus tekee mestarin, koska olen ollut niin monta kertaa ojan pohjalla harjoitellessani, että voin sanoa, ettei siitä tule kohdallani yhtään mitään. Enää siitä ei ole niin hirveästi haittaa. Viele ala-asteella, kun poljettiin kotiin, moni esitteli taitojaan sillä saralla ja voitte kuvitella, että meikäläisellä pysyi kädet ohjaustangossa. Olen onnistunut melko lahjakkaasti salaamaan tämän, joten kuittailua ei juuri ole tullut.

Polkka. En voi sanoin kuvailla, kuinka kauhea tanssi. Osaan askeleet päässäni, mutta jalkani eivät vain suostu tekemään niitä. Rakastan tanssiharrastustani ja toistaiseksi ei ole yhtäkään toista sellaista tanssia, mikä ei vain yksinkertaisesti uppoa. Polkka on juuri sellainen. Jos joskus oikein ihmeen kaupalla onnistun tanssimaan sitä minuutin, niin jo on pää sekaisin. Karmeaa pyörimistä ja pomppimista. Sekä liian nopeaa minulle. Valmentajakin on jo luovuttanut suhteeni. Yhtä tyhjän kanssa harjoitella. Paritkin kärsivät.

Pursottaminen. Siis pursottimen käyttö ei luonnistu. En tajua, mikä siinäkin nyt voi olla niin vaikeaa, mutta en saa edes täytekakkuun kermaa. Olin viime kesän töissä leipomossa ja sen käyttö oli jokapäiväistä. Ja takasi sotkua. Onneksi muut työntekijät huomasivat ja siirryin erittäin huojentuneena pakkaushommiin. En ole hirveästi viitsinyt pursottamista harjoitella, koska olen hyvin laiska siivoamaan, ja se tietäisi vain sotkua. Ja sitä, että ruoka-aineita menisi hukkaan. Tämän suhteen olen jo luovuttanut.

Eiköhän tässä ollut tarpeeksi. Ainiin en minäkään osaa kärrynpyörää, takaperin kuperkeikan onneksi. Mutta meidän liikunnanopettajamme ei ole pakottanut meitä kertaakaan harjoittelemaankaan sitä. Luojan kiitos.




Murehtiminen on kuin keinutuoli. Vauhtia on, eteenpäin ei pääse.

Poissa Thyone

  • Tylypahkan oikea ottelija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: RainWolf2
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #44 : Kesäkuu 15, 2008, 21:37:28 »
Njäh, minäpä en pidä kynästä noin. Minulla ei ole hajuakaan miksi, mutta pidän kynästä kiinni siten, että kynä nojaakin nimettömään. (ja keskari siirtyy etusormen viereen, jos joku tahtoo tietää) Saan kynästä kyllä tuolla yleisemmälläkin tapaa kiinni, mutta kirjoittaa tahi piirtää en enää osaa.
Oho, huomasin juuri että minäkin pidän kynästä kiinni noin!

En saa vasemman jalkani varpaita erilleen. En sitten millään. Olen yrittänyt ja yrittänyt, mutta se ei vain luonnistu.

On monia asioita, joita en osaa, mutta harvat ovat sellaisia, että tiedän, etten voisi niitä oppia. Harjoitus tekee mestarin, ainakin useimmiten. Jos jotakin uutta ilmaantuu, lisään sen kyllä.
practice random acts of kindness

Poissa Kerberos

  • Ylimääräinen pää
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Life sucs and then you die.
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #45 : Kesäkuu 16, 2008, 16:31:03 »
Laulaminen. En osaa sitä sitten ollenkaan, ja se harmittaa minua, olisi tavattoman kivaa osata laulaa. Minulla on monia muitakin heikkouksia, esimerkkinä nyt vaikka se kärrynpyörä, mutta se laulaminen... Sitä vaan kokoajan tekee mieli laulaa ja 'laulankin', jos päässäni soi joku biisi, mutta harmittaa vaan, kun on huono lauluääni ja mitään hienoja 'tekniikoitakaan' en tiedä (ja vaikka tietäisinkin, niin varmaan silti menisi nuotin vierestä).
 Myös koulussa on muutamia aineita, jotka ei vaan suju (esim. matikka, kemia, ruotsi...) mutta liikunnassa voisin oikeasti sanoa olevani huono. Johtunee huonosta kunnostani, mutta se on vähän noloa, kun esimerkiksi juostessa jään aina jälkeen ja hengästyn jo erittäin pienestä rasitteesta. Tosin minusta tuntuu, että asia paranisi jos vain jaksaisi kuntoilla/ harrastaa liikuntaa useammin.
Loma on sitä, ettei ole mitään tekemistä, ja siihen on aikaa koko päivä.

Poissa Argonblue

  • Parasta ennen: 17.11.2009
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #46 : Kesäkuu 16, 2008, 16:54:42 »
En pysty keksimään yhtä ainutta asiaa, jota en osaisi ollenkaan jos todella yrittäisin oppia sen. Toki on joukoittain asioita, joita en osaa ja jotka olisi kiva osata, kuten piirtäminen, laulaminen, käden taidot, lista on käytännössä loputon. Kyvyttömyyteni näissä aiheissa johtuu kuitenkin siitä, etten ole halunnut nähdä vaivaa oppiakseni niitä.

On mielestäni virhe ajatella: "En osaa tätä asiaa, enkä opi vaikka miten koettaisin." Oikeampi ajattelumalli on suunnilleen näin: "En osaa tätä asiaa, joten minun on yritettävä kovemmin."
"We will be perfect...    ...in every aspect of the Game"

Vastarannankiiski vauhdissa taas...

Poissa Indigo

  • Zera
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Nidsi nuikuu <3
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #47 : Kesäkuu 16, 2008, 17:29:05 »
En opi millään matikassa uusia asioita. Tunnin aikana saatan jotenkuten sisäistää asian, mutta kun tunti loppuu, kaikki katoaa. Tämän takia minua ei kiinnosta mikään mikä liittyy vähänkin matematiikkaan ja kierrän kaiken laskemisen kaukaa. En kyllä ole kovin matemaattisesti lahjakkaasta perheestä, etten ihmettele, mutta olisi hyvä edes vähän osata jotakin.
Hän pelaa aikaa miettiäkseen tekosyitä. Oikeuttaakseen kipua sisällään.
Luulen että hän tietää hymyistä, ja katseista. Että kaikilla on teoria paremmasta.

Poissa Flyrashaz

  • sub rosa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Northern Light
    • Livejournal
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #48 : Kesäkuu 19, 2008, 18:03:58 »
Noo... len ihan keskiverto ihminen, ja pystyn tekemään paljon normaaleja asioita(ja vähän epänormaalempiakin) mutta en minäkään kaikkeen pysty. Kukaan ei pysty. Oasan viheltää, naksauttaa sormieni niveliä, kutoa jne.

Mutta aurajarrutus luistimilla. Ei, en osaa! Olen yrittänyt ja yrittänyt, mutta ei. Muutama vuosi sitten osasin, mutta enää ei mitään. Puoliaura on helpompi. En vain osaa kokoauraa, pelkään koko ajan että kaadun tai jotain, enkä enää halua edes yrittää.  Ihan kamalaa...

En osaa/pysty kunnolla luisteluhiihtämään. Sukset on huonot, ja se taito ei vain luonnistu. En ole koskaan osannut, en osaa nytkään.

En osaa käyttää LimeWireä :) Heh, mutta en vain osaa. En ole opetellut, enkä haluakaan osata. Trampalla en osaa tehdä volttia, enkä täydellistä volttia edes liikkatunneilla patjalle trampetilta. Tennistäkään en osaa pelata, koska en ole koskaan opetellut. Ja kun on lanka neulansilmässä, en osaa tehdä langanpäähän solmua kiertämällä sitä narua neulan ympäri ja vetämällä narunpäähän. EN osaa, ei voi mitään.

Mutta jokainen osaa jotakin, se täytyy muistaa :) Jokainen teistä on huippu jossakin, mitättömässä tai epämitättömässä. Ei se ole niin kamalaa jos ei osaa viheltää, vaikka opettelisi. Osaat jonkun munu asian paremmin kuin kaverisi :)

No, muoksin jos lisää keksin.

- Flyra
"Oh, the bad guy of the game, me, you're not serious, I'm... umm... fortuneteller!"

Chockladcream

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #49 : Kesäkuu 19, 2008, 19:15:49 »
En osaa pätkän vertaa matikkaa. Ei siis minkäänlaista laskupäätä.

Jo ala-asteella huomasin, etten ollut etevä matikassa, hyvä kun osasin plus- ja miinuslaskut sekä kerto- ja jakolaskut laskee ilman sormia, vieläkin lasken niitten avulla. Mutta ylä-asteella se todellinen stoppi tuli. Asiat alkoi jo 7lk mutkistua niin paljon, että piti pyytää aina ennen koetta tukiopetusta. Jopa siihen turvauduttiin, että juteltiin matikanopen kanssa ja piti tehdä tuplasti enemmän läksyjä, mitä opettaja antoi tunnin päätteeksi. Mutta eipä siitä ollut tehoa. Pääsin kuitenkin läpi matikasta kirkkaasti, mutta todellinen testi kohtaa lukiossa, koska siellä matikan opiskelu on vaikeampaa ja nopeampaa.

Mutta en mä nyt siitä niinkään välitä, jos en osaa matikkaa. Ei musta kuitenkaan mitään matemaatikkoa tule, toivottavasti. Äitikin aina sanoo, että ei tarvitse osata matikkaa, kunhan pärjää elämässä.

-chock-

Poissa Hirmu

  • Kirjekyyhky
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Teepannu on muuttunut mäyräksi!
  • Pottermore: FlightLumos2
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #50 : Kesäkuu 24, 2008, 11:17:46 »
Hmm, en sitten olekaan kirjoitellut tänne vielä, vaikka näitä asioita löytyy paljonkin. :D

No, ensinnäkin tuo kärrynpyörä tuottaa minullekin vaikeuksia. Vika on varmaan siinä, etten uskalla ponnistaa tarpeeksi ja suoristaa niitä jalkoja, vaan pelkään "putoavani" maahan. Yhdeksännellä luokalla melkein onnistuin siinä, en laske sitä onnistuneeksi, se oli jotenkin vajaa suoritus. :D Opettaja kuitenkin kehui, ja ehkä sen sitten lukiossa opin tekemään, jos tarvitsee. :')

Toiseksi olen oikea käsityönopettajan painajainen. Kovasti olen yrittänyt vakuutella itselleni, että se johtuu vasenkätisyydestäni ja siitä, etteivät opettajat vaivaudu opettamaan eri tavalla. Mutta koska olen tunari myös ompelukoneiden ja kaavojen kanssa, on kai pakko myöntää, että vika on muussakin. :P Virkkaaminen on kamalaa, muistan aina, kuinka minä ala-asteella väkersin mallitilkkua hiki hatussa, kun muut aloittelivat jo oikeita töitä. Ja neulominen! Se on silloin hauskaa, jos joku tekee puolestani sen alun ja kaikki vaikeat kohdat. :P Oli kyllä hirveää, kun yhdeksännellä luokalla TETissä olin vanhalla ala-asteellani ja jouduin auttamaan oppilaita neulomisessa... O_O' Ei ole vaikea arvata, mitä siitä seurasi. Vaikka opetin erästä vasuria, en osannut tehdä edes alkusilmukoita. -.-' *häpeää silmät päästään* Ja yksi oppilas, jolle olin neuvonut neulomista, joutui purkamaan työtään vaikka kuinka paljon, ellen aivan väärin käsittänyt. :P Onneksi meillä on Äiti The Neulojanero, jotten jää talvisin vaille tupahuiveja ja muita. <3

Huomasin myös, että tuolla oli keskustelua siitä, kuinka ihmiset pitelevät kynää. :D Muistin vasta nyt, että sitähän minä en myöskään taida. Ensimmäisellä luokalla opettaja yritti vielä korjata tapaani pitää kynää, mutta sitkeästi käytin omaa tapaani ja käytän edelleen. Pitelen kynästä juuri sillä tavalla, että se "nojaa" (pikemminkin painautuu) nimettömään, ja minulla onkin siitä nimettömässä todisteena mukava, punainen "patti" (kiva kun se on vielä vasen nimetön). ;) Kirjoittamiseni näyttää ehkä oudolta, käsi on ihmeellisesti "nyrkissä", mutta en vain osaa kirjottaa/piirtää muulla tavalla. Ruokailuvälineiden käytössä saattaa olla samantapainen juttu; ainakin ala-asteella toiset huomauttelivat siitä, miten merkillisesti pidän esim. veistä. :D Onko se muka niin nökönuukaa? ;P

Vielä yksi asia. Olen kerrassaan surkea tietokoneiden käsittelyssä, etenkin koulussa. :D Kotona jo niinkin yksinkertainen asia, kuin valokuvien koneelle siirtäminen tuottaa ongelmia. En vain kykene muistamaan moista monivaiheista tehtävää ulkoa. Äiti kirjoitti joskus ohjeet paperille, mutta paljonpa niistä oli apua, kun puolet vaiheista puuttuivat (luultavasti siis ne, joiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä :P). Tavallaan pelottaa, mitä tapahtuu sitten, kun saan ikioman koneen (äidin kannettavalla vielä kirjoittelen -.-'); tuhoanko sen saman tien vai joudunko vain koko ajan kyselemään neuvoja sen käytössä. :D Wordin kanssa tulen vielä hyvin toimeen, mutta kaikki uudet ohjelmat ja muut suorastaan karmivat. :P

Muoksin jos muistan lisää... vai saattoiko tuossa olla kaikki... :P

//No eipä tietenkään. En oikein osaa piirtää. :D Siis kyllä juu, jos on oikein hyvä inspiraatio yllättänyt, niin jotain saattaa syntyäkin. Omistan oikeastaan piirustuksia, joihin olen hyvinkin tyytyväinen. Mutta jos esim. koulussa täytyy piirtää käskystä, homma muuttuu todella hankalaksi. :P En pahemmin piirtelekään koulussa mitään kovin vaikeaa, koska hahmottelussa menee tuhottoman kauan, ja minua pelottaa näyttää keskeneräisiä töitä toisille, koska ne ovat todellakin kammottavia. Lopputulokset ovat sitten nätimpiä, sain itse asiassa keväällä stipendin "hienosta kehittymisestä kuvataiteellisessa ilmaisussa". :D Mutta pääongelma on siis siinä, etten osaa hahmotella nopeasti, enkä saa paperille aikaan täsmälleen sellaista kuvaa, jonka haluaisin. Olen kateellinen niille, jotka tähän pystyvät.
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 24, 2008, 11:33:55 kirjoittanut Hirmu »

Poissa Azura

  • ENFJ
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • do not go gentle
    • parasomnia
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #51 : Kesäkuu 24, 2008, 12:12:29 »
Omituista. Luulin kirjoittaneeni tähän topaan, mutta näköjään erehdyn.

No, minähän osaan vaikka mitä! Fysiikka ja Kemia sujuu minulta tuosta vaan, kuvis on aina ollut kymppi ja olen hyvä kielissä ja tietokoneiden käytössä, kirjoittamisessa ja ties missä, mutta en voi sanoa todellakaan että olisi pelkästään asioita joita osaisin : D

No, minä siis en osaa matikkaa. Matikka onnistuu sillä lailla, että sitten kun sen tunneilla opin niin osaan sen, mutta kokeessa se unohtuu täysin, tuosta vaan, vaikka olisin lukenut asian juuri ennen kuin sain koepaperin käteeni. Siellä sitten yritän laskea suorakulmion pinta-alaa kantaxkorkeus-tavalla kuin yrittäisi laskea sitä kolmiosta ja huomaan myöhemmin kokeen jälkeen osaavani asian kuin tuosta vaan, mutta minä en sitä ymmärrä miten osaan asian vasta kokeen jälkeen. Sisko sitten oppii siitä ja saa kokeista ysejä ja kaseja mutta minä se sitten jumitan kutosissa ja vitosissa : P En myöskään osaa liikuntaa, kuten luistelua, uintia tai juoksua en sitten millään.

Juu, ja vielä yksi! Biolgia on minulla ihan hukassa, kun en tiedä mikä on lohi. :D
// juu, ja minä en osaa tehdä volttia, kärrynpyörää enkä etuperinkuperkeikkaa. Hupsistakeikkaa joo.
"For if you're not afraid, how can you be really brave?"

- The Exploits of Moominpappa

Mantikori

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #52 : Kesäkuu 25, 2008, 10:03:44 »
Minulla on vaikka mitä, mita en osaa.
En ole hyvä liikunnassa. Vihaan sitä. Oikeastaan en ole hyvä missaan liikunta lajissa. Kun muutin suomeen, hiihtäminen ja jossain maarin oluistelu tulivat minulle järkytyksenä. Ei meillä vaan koskaan hiihdetty koulussa, kun ei ollut missään latuja. Mutta liikunnanopettajani ei vain voi käsittää, etta Lontoossa-EI-hiihdetä. ei ikinä. Han vain luulee, etten ota juttua tarpaaksi vakavasti, koska suomessa on ankarammat talviolosuhteet. o.O

Toinen juttu on ruotsi. En kasitä miksi minun pitää edes opiskella ruotsia. Engannissa ruotsi ei ole pakollinen oppiaine, vaan sen saa valita muistaakseni 2. tai 3. luokka asteella jos tahtoo. Mutta täällä ruotsi on ilmeisesti pakollinen kieli. Kun menin elamani ensimmäiselle ruotsintunnilleni suomessa, minulle jaettiin kirjat, eika edes kysytty oleko opiskellut ruotsia ennen. -.-' Selailin kirjaa "OMG" ilmeen kera, enka ollut KOSKAAN nähnyt mitään niin vaikean näkoista kieltä. ( Suomea ei lasketa, sillä sukulaiset asuvat suomesssa, joten olen oppinut suomea pienestä pitäen, vaikka sitä ei uskoisi.) Sanat ovat Täynna ä, ö ja ties mitä hirveitä kirjainyhdistelmia. Siinä sitten porukka oli suomennellut kappalettaan ja opettaja käski minut suomentamaan. En tietenkään tajunnut mitaan siitä kappaleesta, mutta koitin toki selittää, etten ole ikina elämässäni edes koskenut ruotsinkieliseen kirjaan. Opettaja, suomenruotsalaisena ei tietenkäan pitänyt selityksestani, eikä suostunut ollenkaan ymmärtämäan, että englantilaselle ä,ö ja jotkut mahdottamat kirjainyhdistelmät ovat kammottavan hankalia. Kylla hän antoi minun sitten lopultakin jättää suomennoksen väliin, mutta minun pitää siltikin opiskella ruotsia.
Tosin helpotettuna ja erityisoppilaiden ryhmassa.
Eihan tassä mitään. Ymmarrän kyllä, että jos muutan suomeen, minun on opiskeltava molemmat yleisessä kaytössä olevat kielenne, että pärjaisin, mutta ruotsi on kammotava kieli, ja minun täytyy vielä opiskella jonkin verran suomeakin..



Poissa Freya

  • Green Dragonflight
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • + The Song of Life +
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #53 : Kesäkuu 25, 2008, 10:58:04 »
Minulla on kanssa tuo matematiikka, ei mene päähän sitten millään. En tiedä mikä ihme siinä on.

Silloin kun vielä koulussa olin niin laskut menivät hyvin, mutta läksyjä en osannut. Kukaan sukulaisista tai perheestä ei ollut joutunut samanlaisia laskuja omina opiskeluaikoinaan laskemaan, joten eivät hekään osanneet auttaa. Kävin tukiopetuksessa ja osasin siellä, mutta kotona taas ei. Lukiossa homma vain paheni, kun en enää osannut tunnillakaan. Luokat olivat isoja eikä opettajilla enää ollut yksittäisille oppilaille niin paljon aikaa. Lukion viimeisen vuoden matikantunnit vietin lähinnä nukkuen ja vihkoon piirrustellen. Olin jäänyt jo niin pahasti jälkeen että en tajunnut enää yhtään mitään mitä opettaja taululle selitti. Muut aineet kyllä menivät hyvin, 7-9 olivat numerot, mutta matikka oli vitosta ja nelosta.

Minulla menee älyttömän kauan myös päässälaskuihin, jotain niinkin yksinkertaista kuin 8+9 joku yhtäkkiä kysyy ja muilta vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä, minun pitää miettiä sitä muutama sekunti. Jos numerot ovat kaksilukuisia niin sitten pitää jo ottaa sormet avuksi. Mulla menevät aivot ihan totaalisen lukkoon jos pitää jotain laskutoimituksia, pieniä tai isoja tehdä. Siksi olen myyntihommissakin kassalla täysi katastrofi, kun annan jatkuvasti liikaa tai liian vähän rahaa takaisin asiakkaille, enkä osaa laskea ostoksia yhteen ilman konetta.

Muita ylitsepääsemättömiä ongelmia ei kyllä tule mieleen. En tiedä mikä tuossa matikassa oikein on, yrittänyt olen mielestäni enemmän kuin tarpeellista mutta kun ei onnistu niin ei vain onnistu.
I've been fire, fed by the four winds. I've been water in the stream. And a drop of dew on the culm.
I've been clay in the hands of a potter. I've been rosin of a tree, and a leaf, by the breeze carried away.

Danseuse

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #54 : Kesäkuu 26, 2008, 11:49:19 »
Minä en saa tehtyä kärrynpyörää (enää..Kahdeksan vuotta sitten vielä onnistui). Olen sitä yrittänyt, mutta nykyään ei huvita edes yrittää. Koulussa on aina pakotettu yrittämään, mutta ei ole kivaa tehdä, kun tietää, että nämä "huippuvoimistelijat" sitten nauravat kuitenkin. Olen koittanut kaiken maailman temppuja ja mielikuvaharjoituksiakin, mutta ei onnistu niin ei onnistu. Yleensä tähän suhtaudutaan ymmärtäväisesti, mutta niitäkin kommentteja on kuullut, joissa joku kehuskelee suunnilleen näin: "Miten jotkut ei saa kärrynpyörää? Mä osasin sen jo kolme vuotiaana".

Toinen juttu on, että en osaa olla olematta itsekriittinen täydellisyyden tavoittelija. Minulla on aina valitettavaa kaikesta, mitä teen yms. Tästä on huomauteltu minulle usein (etenkin koulussa). Vuosien myötä itsekriittisyys on vähentynyt; enää ei tarvitse kuluttaa vihkon sivua pitkin, kun a-kirjain ei mene oikein. Olen yrittänyt "ottaa rennommin" ja opetella olemaan ilman täydellisyyden tavoittelua ja itsekritiikkiä. Se ei vain onnistu, mutta itsekriittisyys ja täydellisyyden tavoittelu rajoittuu onneksi vain tietyille osa-alueille. Tästä kärsii varmaan eniten itse, kun välillä tuntuu, että mikään ei riitä. Tulee vaan stressiä ja paha mieli.

Kolmanneksi en osaa soittaa rumpuja (jonkun shuffle-hommelin olen osannut), en edes beat-komppia. Toisaalta kyseessä voi olla asennevamma. Kolmosella pakotettiin soittamaan koko luokan eteen, vaikka ei ollut oppinut. Eikä myöhempinäkään vuosina olla opetettu tarpeeksi kärsivällisesti, joten ei kotona huvita opetella. Onneksi on niitä kavereitakin, jotka ei osaa, mutta sitten on niitä, jotka ihmettelee kovaan ääneen (ikään kuin väheksyen), miten ei osaa.

En osaa ns. oikeaa kynäotetta, eli jotenkin, että peukalo ja etusormi kynällä, muut kynän "alla". Ehei, minä pidän kynää kädessäni niin, että kynä "jää peukalon alle" ja etusormi sekä keskisormi on kynällä (kaksi muuta kynän "alla"). Ei tästä ole kukaan koskaan minulle henkilökohtaisesti huomauttanut vasta, kun viime lukukautena. On se vaan hankalaa yhtäkkiä vaihtaa kynäotetta, kun on vuosia kirjoittanut väärällä. Kyllä minä jotenkin osaan oikeallakin kynäotteella, mutta se on niin kamalaa jälkeä, että oksat pois. Olen yrittänyt opetella niiden jännien kolmiojuttujen avulla, mitkä laitetaan kynään, mutta kärsivällisyys ei riitä. Eikä väärästä kynäotteesta ole mitään muuta haittaa, kun että käsi kipeytyy melko nopeasti, jos kirjoittaa paljon.

Aurajarrutus ja se sirklausjarrutus (tai mikä lie). Niitä en osaa. Sirklausjarrutusta ei ole koskaan kunnolla opetettu, eikä sitä sitten ole oppinutkaan. Kokoaurajarrutus taas. En pysty. Jalat menee ihan solmuun. En pysty kääntämään vauhdissa jalkojani niin, että paino olisi ikään kuin sisäsyrjillä. Vauhti ei pysähdy. En ole tätä edes viitsinyt opetella, mieluummin jarruttelen puoliauralla tai ihmeellisellä piruettijarrutuksellani.

Eipäs tule muuta mieleen, muoksin jos tulee.

-Danseuse

Edelence

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #55 : Kesäkuu 26, 2008, 20:03:34 »
(minä voin sentään hyvällä omallatunnolla sanoa, ettei matikka kuulu tähän listaan)

Telinevoimistelu ehdottomasti. Hyvä kun saan kuperkeikan tehtyä, rekistä ei kannata minulle edes puhua. En uskalla tehdä mitään, ja mielessä pyörii jatkuvasti tuhoisa "en osaa". Sitä en tietenkään kenellekään kasvotusten mainitse, uskallus puuttuu kokonaan.

Järkevän juonen keksiminen. Kirjoittaa varmaan osaisinkin kuvailun sun muun perusteella, mutta juonen keksiminen ei onnistu vaikka mitä tekisi. Tai jos onnistuukin, niin korkeintaan puoliväliin saakka. Olisi ihanaa jotain ficcejäkin kirjoittaa, mutta se juoni vain ei loksahda millään.

Tuossa nyt kaksi, mitkä tiedostan itse selkeimmin.

Poissa gnomad

  • Hämärän
  • Vuotislainen
  • Severus & Remus by Ildi
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #56 : Kesäkuu 26, 2008, 21:38:28 »
En usko, että on mitään mitä ei oppisi, jos ihan tosissaan haluaa ja yrittää, ellei sitten fysiikka tai oikeasti aivokapasiteetti (tähän syyhyn suhtaudun useimpien kohdalla suurella varauksella) estä.

En pysty tekemään siltaa, koska käteni eivät kertakaikkiaan taivu siihen, en saa edes käsivarsia suorana seinään jos seison selin sitä vasten. Ehkä minäkin notkistuisin, jos ottaisin sen elämäntehtäväkseni, mutta runsaallakaan harjoittelulla en edes pääse siihen mihin notkeammat harjoittelematta.

Olen toisinaan uskonut, että jokin on mahdotonta, mutta jopa tästä ennakkoasenteesta huolimatta, olen kuitenkin kyennyt oppimaan esim. kuperkeikan (ukemin kautta, kieltäydyttyäni vuosia kuperkeikan teosta koulussa), vanteenpyörityksen ja monimutkaisen kaavion piirtämisen tietokoneella (sitkeydellä, kokeilin kaiken läpi). Eräät äänteet, joita en vuosien harjoituksen jälkeen ääntänyt oikein, opin lopulta kerralla, kun ensi kertaa näin kuvasta miten esim. kielen pitää olla. Koulussa oli vain uskottu, että kaikkien pitää oppia kuuntelemalla.

En osaa laulaa (niin että joku kestäisi kuunnella), vaikka laulaisin tosi mielelläni. Uskon, että oppisin, mutta tarvitsisin kärsivällisen opettajan, ja ensin pitäisi päästä sen yli että olen aina kuullut, etten osaa.

Kärrynpyörää ja vislausta sormien läpi olen yrittänyt opetella tuloksetta, mutten koskaan oikein paneutuen ja jonkun osaavan kanssa. Niissä on varmasti jonkin tekniikka, jonka pitää vain kerran aueta.

Jotkut tilastotieteen jutut vetävät aivoni umpisolmuun. Kun vain olisi joku joka osaisi selittää askel askeleelta mitä pitää tehdä, mutta yksin en pääse eteenpäin.
I like my heroes the same way I like my chocolate: dark, slightly bitter and with more of a bite than sweetness - fanfic writer McKay

Viivih

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #57 : Kesäkuu 27, 2008, 20:36:42 »
Olen vaikka kuinka paljon harjoitellut, mutta pikkuhiljaa luopunut toivosta, että osaisin tehdä kärrynpyörän. Siis se ei ole ikinä vaan onnistunut. En tiiä sitten mikä on vikana, ehkä tekniikat vaan väärät, en ainakaan uskalla laittaa surkeitten käsilihasten varaan itseäni  :'))
Toinen mikä ei millään onnistu on laulaminen. Laulan aina epävireisesti ja kun laulan kovaa kurkkuun alkaa sattumaan (väärä tekniikka siinäkin :'> ). Ja se on aika mielenkiintoisen kuulosta kun laulan esim. SingStaria.
Liikunnassa en myöskään ole hyvä, mutta musta tuntuu että jos harrastaisin sitä enemmän niin sitten onnistuisi paremmin :).
On niitä muitakin asioita, mutta en nyt kaikkea viitsi tähän listata.

Strano

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #58 : Kesäkuu 28, 2008, 11:13:24 »
Laulaa.
En ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa. Vaikka lauluääni olisi kuinka huono, suurin osa tapaamistani ihmisistä osaa kuitenkin laulaa nuotin mukaan. Kun itse yritän (viime yrityksestä jossa joku toinen oikeasti kuuli jotain on ties kuinka kauan, se oli varmaan silloin kun suoritin 1/3-teoriatutkinnon, ehe) laulaa, oli sävel helppo tai vaikea, kuulen aluksi kauhean lauluääneni ja hermostun ---> laulan nuotin vierestä. En ole koskaan laulanut kenellekään opettajalle, en joutunut laulamaan edes teoriaopettajalleni 2/3-laulukokeessa (se tosin oli hänen aloitteestaan). En koskaan laula kaverieni kuullen muuten kuin hoilaamalla automaattisesti teeskennellyn typerästi. Nolointa on tietysti, että kaverini osaavat laulaa ja vieläpä hyvin. Olen kerran "laulanut" koulun edessä 3 muun tytön kanssa, mutta mikrofoni taisi olla liian pienellä tai sitten lauloin -tietoisesti tietenkin- liian hiljaa, koska kukaan ei kuullut mitään minulta ja ihmiset kommentoivat esitystä, että se oli puhtaasti laulettu.
En tiedä mistä tämä kammo laulua kohtaan on tullut, koska joskus nuorempana lauloin aktiivisestikin, vaikka epäilen, ettei ääneni ollut silloin yhtään parempi ja lauluni puhdasta.

Poissa samettiina

  • huoleton huuliharppuilija
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Pienestä kipinästä voi syntyä roihuava liekki
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #59 : Lokakuu 17, 2009, 10:51:58 »
Kun tämä tyyppi ei osaa hiihtää niin ei osaa hiihtää. Juu, monot kyllä saan jalkaan sekä sukset kiinnitettyä niihin, mutta siihen se kunnollinen hiihtotaito sitten tyssääkin.

Eteenpäin pääsen, ehkä jotenkuten. Perushiihtoni näyttää aivan urpolta, eikä luisteluhiihdossanikaan ole sen enempää kehumista. Jyrkät alamäet ovat vallan kammottavia, enkä yleensä pääsekään niitä alas ilman kaatumatta.

Viime vuonna en hiihtänyt kertaakaan, enkä aio tulevaisuudessakaan hiihtää kuin ainoan pakon ja hengenhädän takia. Eli olen jo luopunut toivosta kaiken maailman hikilautojen kanssa.
Olen syytön kaikkeen siihen, mistä kehtaatkin minua epäillä.

Poissa Candily

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #60 : Lokakuu 17, 2009, 12:46:08 »
En osaa mitään liikuntalajia.
Olen kaikissa pallopeleissä, hiihdossa, luistelussa ymym. aivan toivoton.
Haluaisin osata edes jotain liikuntalajia, ettei aina pitäisi nolata itseään. D:
Paradise comes at a price
That I am not prepared to pay
What were we built for?
Will someone tell me please

Poissa kkaro

  • Datisprinsessa
  • Vuotislainen
  • bujakaza
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #61 : Lokakuu 18, 2009, 14:49:41 »
Minäpä en osaa napsauttaa sormiani ollenkaan, en sitten ollenkaan. En ole ikinä saanut aikaiseksi pienintäkään napsahdusta muistuttavaa ääntä, vaikka olen kokeillut ties kuinka monia erilaisia tekniikoita ja lähes kädestä pitäen on minua yritetty opettaa. En vain saa syntymään sellaista ääntä. Hävettää aina kun pitää napsauttaa sormia (esim. pienempänä 'jos sun lysti on'-laulussa), kun ei onnistu. Silloin voin vain toivoa, että muiden napsautukset ovat niin kovia ettei kukaan tajua etteivät minun sormeni napsu. :D

mulla on just toi sama ongelma se on tosi vaikeeta !! :'DD
ja sit mun yks kaveri on yrittäny opettaa sitä mulle mutta en vaan saa tehtyä mitään ääntä niin sit joskus pienempänä halusin sitä niin kovasti niin sitten tein sillein kynsillä ja sit siitä kuulu semmonen ihan pieni ''napsaus'' vaikkei se napsaus ollutkaan vaan semmonen pienenpieni ääni ://
I don't care what you think. lol

Poissa Luna Helmiina

  • Tonttu vain ei saa unta
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Älä häiritse! Luen Harry Potteria!
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #62 : Marraskuu 19, 2014, 19:05:05 »
Minäkään en osaa napsutella sormiani. :)
Ja sitten en osaa viheltää vaikka kuinka puhkuisin ja pihisisin.
En vain saa ilmaa liikkumaan oikein. :D
(Taas näitä Helmiinan lilliputtiviestejä..)
"Puh?"
"No mitä, Nasu?
"Ei mitään", vastasi Nasu hiljaa.
"Tarkastin vain, että olet vielä ystäväni".       Helmiina -> Luna Helmiina

Poissa Soul Spirit

  • Silli
  • Vuotislainen
  • Herra merirosvokapteeni-ninja-salamurhaaja Kenway
    • Warrior Cats RPG
  • Pottermore: Silagul
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #63 : Marraskuu 22, 2014, 22:22:37 »
Minä en osaa liikuttaa oikeanpuoleista korvaani. Vasenta osaan ja opin sen lisäksi aika nopeasti. Ei vain onnistu, vaikka toisinaan tylsyydestä kärsiessäni olen yrittänyt opetella. En myöskään enää osaa viheltää, vaikka pienempänä osasin aika hyvin. En osaa laulaakaan, vaikka joskus ala-asteella sainkin laulukokeesta kohtuullisen numeron (8). Tämä ehkä johtuu kuitenkin siitä, etten ole moneen vuoteen halunnutkaan laulaa. Se ei tunnu olevan minun juttuni millään muotoa. En ole musikaalinen, vaikka musiikista muuten pidänkin ja arvostan niitä, jotka sitä tekevät. Ja vielä lisäksi olen joistakin kohdista melko taipuisa. Hyvänä esimerkkinä jalat, jotka voin venytellessäni taivuttaa kyljen yli vatsan puolelle saakka (jos niin voi sanoa, mikäli haluaa, että tätä lukevat ymmärtävät tarkoitukseni), että edes tunnen kunnolla sen venytyksen. Tästä huolimatta en enää osaa tehdä siltaliikettä. Se onnistuu vain puoliksi tai jotain sinne päin. Eli siis olen osittain aika jäykkä, jolloin tietyt liikuntaliikkeet eivät onnistu minulta, vaikka yrittäisin, ja joissakin harvoissa taas onnistun nähtävästi paremmin kuin (useimmat) muut.
The darkness descends on quiet earth,
the night cannot know how much it's worth
Inspiring the shadows with fading
And horizon with ending

Poissa huispauskotka

  • Teddy Lupinin vaimo
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Se uniikki ja lahjaton.
  • Pottermore: MarauderHeart20696
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #64 : Marraskuu 23, 2014, 12:45:26 »
Hah, minulla on samoja osaamattomuuksia ja pystymättömyyksiä kuin teillä!

Viheltämiseni taito on olematon.
En enää kykene lähes minkäännäköiseen kärrynpyörään.
En osaa kuollaksenikaan nikata silmää.
En osaa nostaa vain toista kulmakarvaa.

Näiden lisäksi suuntavaistoa minulla ei ole oikeastaan ollenkaan.

Muokkista.

En todellakaan osaa napsuttaa sormiani! Se on EHKÄ opittavissa. Ehkä.
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 23, 2014, 12:49:21 kirjoittanut huispauskotka »
"Kaunis puukko rinnassa haavoittaa ruostuneen lailla"
-Apulanta

Poissa My Name Is

  • V.I.P-tasoa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #65 : Kesäkuu 16, 2015, 18:09:29 »
Pöh, joskus ajattelen, että hei, määhän sain ykköspalkinnon koulun yleisurheilukisoissa ja osaan laulaa, oon meiän luokan paras piirtäjä (nyt kyllä jo meni leuhkimisen puolelle *antaa itselleen korvapuustin ja rankaisee kotiarestilla*) ja oon muutenki hyvä koulussa. Kauheaa kun joskus silleen ajattelin, eihän koulussa osaamiseen tämä liity! Olen esimerkiksi surkea pesäpallossa, kesti kauan ennen kuin sain mailan osumaan palloon :D Pelkään tehdä tangolla voltin suoraan liukumäkeen, ja on todella ärsyttävää, kun kaverin 5v pikkusisko vetää ihan kuin se ei tuntuisi missään. Aargh...

//muoks. Tuli just mieleen, että en osaa iskeä oikeaa silmää.
Toistaiseksi epäsäännöllisen säännöllisesti täällä käyvä, en vastaa poissaoloista.

Poissa Dancer

  • Vuotislainen
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #66 : Kesäkuu 19, 2015, 00:28:27 »
- Purkkapallon tekeminen
- Huoneen siistinä pitäminen
- Kutominen, virkkaus jne
- Aikaisin nukkumaan meneminen
- Pokan pitäminen
- Tekoröyhy :D
- Rahan säästäminen

Kyllä näitä löytyy :D

//muoks: myöskään vislaaminen sillain sormien läpi ei vaan onnistu. En myöskään oo yhtään notkea, päinvastoin.
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 19, 2015, 00:32:25 kirjoittanut Dancer »
The ones that love us, never really leave us. You can always find them in here❤

Poissa Ana

  • Vuotislainen
Vs: Mitä asiaa et osaa ollenkaan, vaikka kuinka yrittäisit? (vol. 2)
« Vastaus #67 : Elokuu 03, 2015, 18:42:22 »
En osaa naksauttaa sormiani kunnolla, ei lähde mitään ääntä. Se on myös jotenkin ällöttävää. Musiikintunnilla yritin pitää matalaa profiilia, kun johonkin oheisjuttuun liittyi toi homma. En osaa myöskään viheltää. En osaa enää seistä käsilläni tai päälläni, koska en uskalla. :C  Lisään enemmän kun tulee mieleen.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 03, 2015, 18:46:27 kirjoittanut Ana »