Kirjoittaja Aihe: Maija Vilkkumaa  (Luettu 9786 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa franzi

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Maija Vilkkumaa
« Vastaus #25 : Huhtikuu 24, 2005, 16:24:20 »
Maija Vilkkumaa kuuluu suosikkiartisteihini ehdottomasti, ja pidän hänen äänestään mahdottomasti. Omistan vain levyn "Ei", mutta kaikki kappaleet, joita olen kuunnellut, ovat olleet oikein hyviä. Niissä on hyvät sanat. Lempikappaleitani ovat omistamaltani levyltä Kristiina (inhosin sitä aluksi, mutta sitten se kuulostikin jo hyvältä), Mun elämä, Kusipää, Jonain päivänä ja Ei saa surettaa. Uusimmalta levyltä olen kuullut vain kappaleen "Kesä", ja se on ihan hyvä, muttei mikään lempibiisi. Ostan ehkäpä tämän uusimmankin levyn, jos vain uskallan tuhlata rakkaita pennosiani siihen.

Noirre

  • Ankeuttaja
Maija Vilkkumaa
« Vastaus #26 : Heinäkuu 01, 2005, 21:18:08 »
Mä olen sieni ja takerrun sinuun kun sä olet suuri ja ihana puu.

Rakastan <3

Sain vihdoin tyrkytettyä itseni katsomaan Maijaa livenä, ja loistavaa oli. Tavastialla ollut Se ei olekaan niin-levyn julkaisukeikka oli loistava, vaikka en ollut kuullut uutta levyä vielä lainkaan sinne mennessäni. Sen verran myöhään tajusimme keikalle karaokebaarista kotiutua, että Maija tuli lavalle ehkä kymmenisen minuuttia sen jälkeen kun pääsimme ovesta sisään. Ei siis saatu kauhean hyviä paikkoja. Mutta ei se mitään, sillä korvasin tämän menetyksen itselleni Provinssirockissa - istuin Saarilavan aidassa kiinni jo puolitoista tuntia ennen keikan alkua että varmasti pääsen eturiviin. Ja pääsinkin, melkeinpä mikin kohdalle. Uuh se oli hyvä keikka. Ja Ruisrockissakin ehdin Maijan vielä näkemään, jos oikein muistan.

Kyllä se vaan on niin, että Maija on niin kova mimmi että jos vain keikkailee sopivan etäisyyden päässä, tästä lähtien lähden aina katsomaan.

Poissa

  • kAHVikuppisihteeri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • jump, deliver me
Maija Vilkkumaa
« Vastaus #27 : Heinäkuu 04, 2005, 19:46:33 »
Maija on todellakin artisti parhaasta päästä, ja meidän onneksemme suomalainen.

Maija on tehnytm loistavaa työtä levyjensä kanssa. Meikit, ketjut ja vyöt-levy on ehdottomasti paras, Satumaatango ja Ingalsin Laura ovat yksittäisinä kappaleina aivan ihania. Maijan laulujen sanat ovat ihanan mukaanvetäviä ja ainakin minä arvostan suuresti Maijan muusikon uraa. Hänen kappaleidensa sanoituksissa on myös tositarinoita ja -asioita ja ne käsittelevät ajankohtaisia aiheita. Minusta Maija on artisti parhaasta päästä ja toivottavasti hän jatkaa samalla lailla tästä edepäinkin.
"Seuraavaks me vedetään sellanen progepläjäys, että te saatanan kakarat ette löydä kotiinne."

Poissa Amity

  • Vuotislainen
Maija Vilkkumaa
« Vastaus #28 : Heinäkuu 04, 2005, 20:03:07 »
Oi, että minä sitten rakastan Maija Vilkkumaan musiikkia. Olin tänään rannalla ja kuuntelin hänen uusimman levyn ties kuinka monetta kertaa läpi. Kaverini kärsi, sillä hän ei pidä Maijasta melkein yhtään. (Kuuntelimme samalla kannettavalla).
Lainaus
Onko kukaan ostanut tai saanut käsiinsä muuta kautta Maija Vilkkumaan uusimman CD:n? Millainen se on? Itse olen kuullut toistaiseksi vain kaksi biisiä kyseiseltä albumilta, olisi kiva kuulla jonkinlainen arvio levystä kokonaisuudessaan. Siis joltakulta muulta kuin levyarvostelijalta...

Se on aivan mahtava! Jos pitää edes hieman Maijan musiikista, (sain viestistäsi sellaisen kuvan, että pidät hänen musiikistaan) levy kannattaa ehdottomasti ostaa. Kaikki kappaleet ovat hyviä, biisien sanoitukset ovat todella hienot. (Maijalla ne tosin ovat aina hienot ja omaperäiset). Suosittelen lämpimästi.

Uusimman levyn biiseistä Se ei olekaan niin, Lastenhoitaja, Kesä ja Niin kuin muutkin ovat lemppareitani. Ingalsin Laura ja Tähti kolahtavat joka kerta kun ko. biisit kuulee.

Maijan fani olen ollut jo kauan ja tulevaisuudessakin tulen hänen uudet levynsä ostamaan. Maijahan itse säveltää ja sanoittaa kappaleensa, mikä tekee hänestä vieläkin hienomman artistin.

Denila

  • Ankeuttaja
Maija Vilkkumaa
« Vastaus #29 : Heinäkuu 24, 2005, 12:40:37 »
Anteeks nyt kaikki Maija Vilkkumaa-fanit ja muut, jotka pitävät Maijan musiikista. Mä ite en voi sietää Maijan ääntä tai kappaleita, ne biisit on hirveen levottomia ja sen ääni on sellanen tupakan pilaama ääni. Ei, Vilkumaan biisit ovat yhtä tuskaa mun korville. Jos mä saisin laittaa Vilkkumaan biisit johonkin kategoriaan ni sen nimi ois romukoppa.

Toivottavasti Maijan musasta pitävät eivät  suutahda mulle, täähän on vaan mun mielipide..! *kyyristyy mahdollisten tulikatkuisten saarnojen varalta*

alcor

  • Ankeuttaja
Maija Vilkkumaa
« Vastaus #30 : Lokakuu 01, 2005, 14:12:20 »
Totta kai tykkään. Maija on Suomen parasta antia musamaailmalle heti HIM:n jälkeen. Maijan kaunis käheä ääni on samaan aikaan riipaisevan kaunis ja kova, kuin puhdas ja pehmeäkin. Sitä on vaikea selittää. Haluan samanlaisen äänen. Livenä Maija on parhaimmillaan. Hän on niin kovin läheinen laulujensa kanssa, koska on tehnyt ne itse, että laulujen esitys ja sanojen tulkinta on hirmu henkilökohtaisen tuntuista silloin, kun Maija on lavalla. Ja kaunis kuin mikä, paras on<3

Tutustuin Maijaan ala-asteella kun tein hänestä esitelmän. Silloin oli tosin vain yksi levy julkaistu. Mutta rakastuin siihen. Siitä lähtien olen ollut fani -> suomeksi sanottuna siis pienen iäisyyden ainakin miun mittapuuni mukaan, lukiossa kun nykyään hengailen^^

Doh. Monista lauluista tykkään, vaikea ruveta sanomaan mitkä iskee, mitkä ei, mutta noh. Ykköslevyltä tykkään biiseistä nimeltä Ei ikinä sun, Hiuksissa hiekkaa, Tyyny ja legendaarisista legendaarisin Satumaatango.

Toiselta levyltä lemppareiksi nousevat Ingalsin Laura (Ibizaa.... Muistoja, muistoja<3), Rikkinäinen sähikäinen, Kristallitiara, Teen mitä vaan ja Yksin huudat sun yöt.

Kolmas levy. Se on ehkä mielestäni Maijan paras levy ikinä. Jotenkin sopi silloiseen elämäntilanteeseeni hyvin, ja tuntuu läheisimmältä. Biiseistä diggailen ainakin biisejä Ei, Lattiaa pestään, Häviän, Mä jään ja Jonain päivänä. (Jonain päivänä en haluakaan, enää enemmän kuin ikinä saan, silloin väsymys ja kipu katoo, ja sitten mua ei oo - so beautiful.)

Neljäs levy on toisiksi paras levy Maijalta, tykkään kovasti, varsinkin biiseistä Lastenhoitaja, Katu, Liian kauan, Yksi, Ainakin puolet ja Puisto puhuu.

Maija on kaunein ja herttaisin nyt ja aina<3

Poissa Goldenfake

  • Contessa
  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
  • Roma ♥ Italia ♥
    • Questo inverno finirà
Maija Vilkkumaa
« Vastaus #31 : Lokakuu 01, 2005, 20:46:00 »
Rehellisesti sanoen en voi sietää Maija Vilkkumaan ääntä. Se on sellaista määkimistä ja äänen venyttelyä. Anteeksi vain kaikki Vilkkumaa-fanit, mutta tätä mieltä minä olen. Voin vain huokaista syvään. Maijan laulut eivät ole minua varten.

Vihaan niitä lauluja. Vaikka joissakin lauluissa olisi jotain ideaa, ja vaikka jonkin laulun sanat olisivat ihan hyviä, ja vaikka melodiakin menettelisi, niin se ääni. Argh! Ihokarvani nousevat pystyyn pelkästä ajattelemisesta. Näen punaista kuullessani Maija Vilkkumaan lauluja tai musiikkivideon nähdessäni ja usein läimäytän kädet korville. Tai sitten keskityn johonkin muuhun tehtävään, enkä ole kuulevinanikaan Vilkkumaan laulua. Kavereilleni, jotka pitävät Maijasta, sanon usein: "No, kyllähän se ihan menettelee...", koska en viitsi heti tyrmätä heidän suosikkejaan. Mutta no. En sitten tiedä, paranisisiko Maijan ääni, jos häntä kuuntelisi enemmän. En usko.


Sitten se ärsyttävä pikku seikka vielä: Vilkkumaan laulut jäävät soimaan päähän. Otetaan vaikkapas esimerkkilauluksi tuo "Ei". Ärsyttävää määkimistä ja sanojen venyttelyä (lisäksi minun mielestäni ääni ei ole kaunis, jotenkin "karhea"), mutta melodia ja sanat jäävät mieleen kuin oikein sitkeä liima. Inhottavaa! Ne, jotka suorastaan rakastavat Maijaa, no... siitä vain, mikä minä olen täällä sanelemaan teidän mielipiteitänne. Kuunnelkaa ja fanittakaa rauhassa, kunhan ette tule minua herättämään Vilkkumaata soittamalla *puistelee päätä pelkästä ajatuksesta*
Fabrizio: Si, ti desidero, ti voglio con tutto me stesso, dalla prima volta che ti ho visto ti desidero, da settimane ti voglio fino ad impazzirne, e ti amo, io, ti amo, io ti amo e ti desidero e ti amo, potrei urlarlo se vuoi te lo giuro! Si, ti giuro... Nessuno, nessuno potrebbe dirmi che devo vergognarmi: Io amo Elisa!

Etelämanner

  • Ankeuttaja
Maija Vilkkumaa
« Vastaus #32 : Joulukuu 26, 2005, 22:14:59 »
minusta maija ei ole mitenkään ihmeellinen. Tai onhan sillä kaunis ja hyvä ääni ja sillain, mutta kappaleet ei kolahda. Ainakin ei on surkeaakin surkeampi kappale. Anteeksi fanit. ÄÄni on kyllä aivan ylikaunis ja mielenkiintoinen mutta ne biisit... en voi sietää niitä.

Momone

  • Ankeuttaja
Maija Vilkkumaa
« Vastaus #33 : Helmikuu 03, 2006, 14:21:14 »
Lainaus käyttäjältä: "Noirre"
Mutta ei se mitään, sillä korvasin tämän menetyksen itselleni Provinssirockissa - istuin Saarilavan aidassa kiinni jo puolitoista tuntia ennen keikan alkua että varmasti pääsen eturiviin. Ja pääsinkin, melkeinpä mikin kohdalle. Uuh se oli hyvä keikka.

Ai, ollaan sitten nökötetty siellä yhdessä :D

Eli pidän todellakin Maija Vilkkumaasta. Olen löytänyt Maijan vasta viime vuonna. Sitä ennen en ole oikein välittänyt suomalaisesta naispoprockista. Maijan lauluissa "se juttu" on sanoitukset. Niistä löytyy tarinoita, herkkyyttä ja ideaa. Lisävärinsä tuo Maijan persoonallinen ääni jonka kehityksen kuulee kuunnellessaan lävitse Maijan cd'itä.

Lempilevyni Maijan tuotannosta ovat Ei ja Se ei olekaan niin. Kaksi ensimmäistä levyä ovat omasta mielestäni vielä oman tyylinsä etsimistä ja kasvua kohti vahvaan ääneen. Niiltäkin kyllä löytyy mielenkiintoisia kappaleita mm. Auringonpimennys, Satumaa- tango, Tähti, Prinsessa Jää, Totuutta ja tehtävää sekä Ingalsin Laura.

Puisto puhuu

..Ja silmät kiinni
mä sanoin niin, niin niin
ja keinui maa
ja puisto jatkoi supatteluaan

Se sanoi: nouse ja paa
huuliisi punaa
nyt vähän näyttää siltä
et maailma ei loppunutkaan
vielä sun pää
on surusta raskas
mut se sellaiseksi ei jää
sun tiesi ne päätyvät hyvään..

faint

  • Ankeuttaja
Maija Vilkkumaa
« Vastaus #34 : Helmikuu 03, 2006, 19:24:50 »
Maija Vilkkumaa on hieno naisartisti, joita on ihan liian vähän Suomessa (siis hyviä naisartisteja). Maijalla on persoonallinen ääni, joka selkeästi jakaa mielipiteet kahteen - toisten mielestä se on ihanan persoonallinen, toisten mielestä kamalaa rääkymistä. Minusta Maijan äänen erilaisuus ei ole huono asia ollenkaan. Eikä se ole rääkymistä...

Olen jo muutaman vuoden Maijaa fiilistellyt, mutta en koskaan ole kunnolla fanittanut. (Minulla on musiikissa usein Kaikki käy-asenne, joten lempparibändejä/laulajia on vaikea valita.) Eniten pidän Ei-levystä, sillä siinä on kaikki Maijan lempparibiisini - Mun elämä, Väärin, Kristiina, Ei, Kusipää (P-A-R-A-S), Ei saa surettaa... Puisto puhuu ja Totuutta ja tehtävää tälle levylle niin olisin iki-onnellinen. Harvalta levyltä löytyy enemmän kuin yksi tai kaksi hyvää kappaletta, mutta Maijan levyiltä kaikilta löytyy upeita kappaleita ja kaikki muut ovat vähintään kuunneltavia.

Meikit, Ketjut ja Vyöt -albumi on myös ihan ok, siinä on hyviä biisejä myös, mutta uusin albumi, Se ei olekaan niin, ja Maijan eka albumi, Pitkä ihana leikki, eivät ole niinkään minun mieleeni. Sellaista perus-kamaa, mutta ne eivät sykähdytä niin kuin esim. Ei. (Myönnettäköön, etten Pitkään ihanaan leikkiin ole edes tutustunut, en ole kuullut albumin kaikkia biisejä...)

Kuten moni täällä on todennut, sanoitukset ovat Maijan biisien suuri vahvuus. Ne eivät ole mitään "I love u but u don't love me, oh no, I'm so sad, my heart is broken"-tyylistä, vaan vaikka ihmissuhteista Maija laulaisikin, sanoitukset ovat persoonallisia. Kusipäässä on ihan loistavat sanat!

Vielä vähän on aikaa, pieni ikuisuus
sano se ääneen se kulta
että mä en oo huono en oo huono
kusipää kun kuolee jossain syntyy uus
mä haluun kuulla sen sulta
että mä en oo huono en oo huono

karvanoppa

  • Ankeuttaja
Maija Vilkkumaa
« Vastaus #35 : Maaliskuu 07, 2006, 14:50:31 »
Lainaus käyttäjältä: "Surusilmä"
Onko se Maija tiedän mielestä rokkari vai ei? Kun aina sanotaan, että Maija Vilkkumaa on suomen ainoa nais-rokkari.. Mutta en sitten tiedä, ehkä Maija on vähän rock, mutta en hänen musiikkiaan rockiksi luokittelisi.


Hmm.. Kyllä Maija on mielestäni ehdottomasti rock, mutta sekin on nykyään niin iso käsite, että sekaisin menee. Tai siis kaikki ihme hevi-sähläykset ja Jonna Tervomaat on muka rock(ei Jonna ainakaan mun mielestä ole..).

Ja rockiakin on niin montaa eri tyyppiä, kun tarkemmin ajattelee. Miettikää Negativea, The Darknessia ja sitten Maijaa. Kaikki suhteellsien erillaisia, mutta kuitenkin mielestäni kaikki jonkin tyyppistä rockia.
 Olen myös miettinyt miikä on rockin määritelmä? Kuuluuko siihen armottomat kitara soolot, rumpujen kova paukuttelu ja mahdollisesti..erikoinen ääni?
(Ups..karkas vähän offiksi. Hehe:)
Mutta siis se menee varmaan niin kuin itse ajattelee, ja omasta mielestäni Maija on absoluuttisen rock.

Stargazer

  • Ankeuttaja
Maija Vilkkumaa
« Vastaus #36 : Maaliskuu 12, 2006, 19:11:58 »
Tuon naisen pitäisi tajuta, minkä ikäinen hän on.
Laulaa kuin 18-w, mutta on kai jo jotain kolmekymppinen. Ihan liian agressiivista musiikkia. Pukeutuu kuin pikkutyttö ja henkisesti varmaan onkin sellainen.

Minun silmissäni hän on lähinnä kamala määkivä muija.

ZebraMyy

  • Ankeuttaja
"Ne ei tahdo mua, ne tahtoo Ingalsin lauran..."
« Vastaus #37 : Maaliskuu 18, 2006, 14:36:23 »
Maija on tosi hyvä, ihana ääni ja hyvä tyyli. Mulla on Maijalta levyjä kaksi, Ei se olekaan niin ja Ei. Rakastan biisejä Kesä, Ei saa surettaa, Väärin ja Ei. Olin syksyllä Maijan levyn "Ei se olekaan niin" julkistamistilaisuudessa, siellä oli ihan mahtavaa. Pyysin nimmarin, ja Maija esitti muutaman biisin. Olin ihan onnessani, kun kuulin että pääsen :D

Capril

  • Ankeuttaja
Maija Vilkkumaa
« Vastaus #38 : Maaliskuu 18, 2006, 14:50:46 »
Joskus pienenpänä fanitin häntä jonkin verran, mutta nykyistä levyä odotellessa fanitus katosi minusta. En pidä enää kovinkaan hänen äänestään, välillä tulee kuunneltua 'ei' levyä. Kyseinen levy on joutunut liika käytön uhriksi. Sen kannet on rikki ja levyssä on runsaasti naarmuja.

Siltä levyltä lempikappaleitani oli,
Ei
Kristiina
Ei saa surettaa


Saattaisi olla enemmänkin jos muistaisin kappaleiden nimiä enemmän..

Poissa

  • kAHVikuppisihteeri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • jump, deliver me
Maija Vilkkumaa
« Vastaus #39 : Huhtikuu 17, 2006, 12:43:38 »
Pidän Maija Vilkkumaasta erittäin paljon. Hän on artisti, jolta löytyvät lähes kaikki ne piirteet mitä hyvältä artistilta pitääkin löytyä - lisäksi hän on suomalainen! En ole koskaan ollut hirveän hurahtanut suomalaismusiikkiin, mutta tämä todella on aivan erilaista. Maija Vilkkumaalla on karismaa ja ääntä, laulutaitoa ja sanoitustaitoa. Noin neljä vuotta sitten tutustuin Maijaan ystäväni äidin kautta, joka tykkäsi soittaa Satumaatangoa koko ajan. Kysyin häneltä uteliaana, mikä artisti on kyseessä ja saadessani tämän tietää ei ensin sytyttänyt, sillä en tätä ennen ollut kuullut Maijasta mitään.

Muutaman vuoden päästä Ei-kappaleesta tuli vakihitti ja sitä huudatettiin tässäkin talossa yötä päivää radiosta. Lopulta laivalla ostin Maijan levyn, sillä koekuunnellessani sitä niillä fläppilaitteilla (en muista nimeä) ihastuin moneen muuhunkin levyn kappaleeseen, esimerkkinä sanon Kristiinan. Ostin levyn ja muutaman kuukauden päästä toisenkin, Meikit, ketjut ja vyöt. Vuoden päästä sain syntymäpäivälahjaksi Maijan ensimmäisenä ilmestyneen levyn, Pitkä ihana leikkikö se oli? Nyt haaveilen uusimmasta levystä ja kuuntelen vanhoja innolla. Maija on ylpeyden aihe meille suomalaisille.
"Seuraavaks me vedetään sellanen progepläjäys, että te saatanan kakarat ette löydä kotiinne."

Poissa Jessie

  • Sanomaton
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Maija Vilkkumaa
« Vastaus #40 : Marraskuu 25, 2006, 23:28:07 »
Rakastan Maijaa. Minua Maijan lauloissa kiehtoo eniten sanoitukset. Niissä on kaikissa jotain asiaa, ne ei ole niitä tylsiä "rakkaus" ällötyksiä. Vaan lauluissa on jokin tarina. Henkilökohtaisesti juuri sellaiset kappaleet innostavat minua. Ne saavat näkemään maailmaa vähän eritavalla.

Maijalla on hieno persoonallinen ääni, hän on kaunis ja muutenkin hän on luonut hyvän uran suomessa. En ole ihan alusta saakka Maijasta niin kamalasti pitänyt, mutta ajan myötä olen alkanut ymmärtämään sanoituksia ja muutenkin omaperäistä lauluääntä.

Kristiina on yksi suosikeistani.

Ja yleisö taputtaa huutaa "Krisse eduskuntaan!"
hän on niin kauniskin kauniskin aina

Eikä hän mitään paina
ei juuri mitään paina
jos vertaa hänen pituuteensa
joka on metrikahdeksankuus


Kyseinen kappale , tulee aika usein baarissa ja sen tahdissa on tosi mukava tanssia. Se on niin hauska kuvaus kristiinasta.

Muita kappaleita jos tykkään on tämä Maijan uusi Hei tie. Se on niin keveä, iloinen kappale. Maijan kappaleet on yleensä niin agressiivisia tai surullisia. Sitten on: Mun elämä, Aina, Satumaa Tango, Häviän, Inglasin Laura, Totuutta ja tehtävää ja Ei saa surettaa. Kaikki vähän synkempiä tai vähän rokimpia kappaleita.

Ehdoton kesäsuosikkini on Maijan tähti. Siinä vasta onkin ihanat sanat.

Ja nykyään vaikka sä sammuisit pusikkoon
joku liimaantuu sun vartaloon
ottaa kuvia albumiinsa ja nuolee korvaa
sul on hopeapaita, viis kitaraa
sä huudat baarissa hei mä elän unelmaa
sä voit juoda keskikaljaa Suosikin laskuun


Sanat on tosi hauskat, ja hymyilen aina tuossa kohtaa kun tulee "sä huudat baarissa mä elän unelmaa". Voisin nähdä aivan hyvin itseni siellä huutamassa.Yleensä kuntelen Maijaa kun olen vihainen tai ärtynyt tai surullinen, mutta kyllä se iskee melkein missä mielentilassa tahansa.
♥ Pottereita vuodesta 1999 ♥
“Dumbledore's man through and through, aren't you Potter?"
"Yeah I am," said Harry. "Glad we straightened that out.”

Madvampire

  • Ankeuttaja
Maija Vilkkumaa
« Vastaus #41 : Joulukuu 02, 2006, 12:40:00 »
((luultavasti olen jo tänne kirjoittanut mutta...))

odotan innolla jos vaikka saisin Maijan levyn lahjaksi. En tosin varma onko hei tie kappale hänen uudella levyllään (mutta odotan niin) mutta olen ihan rakastunut kappaleeseen. se alkaa niin ihanin sanoin! Maijan "ei" levy on yksi niitä joihin ei voi kyllästyä ikinä. Ihania sanoituksia, ja Maijan omaperäinen ääni. Olisi joskus ihanaa keikallekkin päästä. Hänell on monia hyviä lauluja, lempi kappaletta on  tosi vaikeaa päättää. Taidan silti tykätä eniten totuutta ja tehtävää kappaleesta, hävinä on myös tosi hyvä.

"kun kaikki katsoi minua sanoin mä tahdon runoilla ja sä sanoit voi se tie on vaikee"

jotenkin tuosta pidän eniten <3

Poissa Vadelmafairy

  • Metalfairy
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Poissa 11.8 asti
Re: Maija Vilkkumaa
« Vastaus #42 : Tammikuu 23, 2007, 15:54:55 »
Olin joskus muutamia vuosia sitten suuri Maija Vilkkumaa - fani, mutta pakko tunnustaa, etten kyllä ole enää. Nykyään en pidä lainkaan hänen äänestään, vaan se kuulostaa kamalan vinkuvalta tai jotain. Sanoitukset hänen kappaleissaan ovat kuitenkin aika hyviä, hän tuntuu laulavan kokemuksesta (niinkuin ilmeisesti laulaakin. Minun muistaakseni hän on joskus sanonut jossain kirjoittavansa lauluja asioista, jotka ovat joskus tapahtuneet hänelle tmv. En ole varma.). Omistan kaksi Maijan levyä (Ei, Totuutta ja tehtävää), toinen niistä on lähes puhkikulutettu.

Lempibiisejä Vilkkumaalta ovat varmaan Ei saa surettaa (se taisikin olla ainoa). Olen jopa yhden kerran elämässäni käynyt hänen konsertissaan (tai keikalla, miksikä sitä nyt ikinä sanotaankaan) ja se oli mielestäni hyvä. Se oli muistaakseni juuri vähän aikaa Ein julkaisemisen jälkeen.
Life is only a flash of light in this darkness. Love is only a faith for tomorrow with you.
Or then not.

Viksus

  • Ankeuttaja
Vs: Maija Vilkkumaa
« Vastaus #43 : Maaliskuu 25, 2007, 16:25:54 »
Minäkin tänne jo olen tainut kirjotittaa, mutta on pakko vielä laittaa tämä. Olin 23.3.07 Maijan konserttisalikiertueella Savoy-teatterissa ja oli kyllä aivan mahtava keikka ! Maija on vain niin hyvä ja bändin soittajat ovat todella taitavia ja hyviä soittamaan.
Anteeksí moinen ihqutus viesti, mutta oli ihan pakko laittaa :D

Poissa C'anossa

  • Sulo-otus
  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Maija Vilkkumaa
« Vastaus #44 : Lokakuu 05, 2008, 23:26:03 »
Kuinkas moni on jo ehtinyt tutustua Maijan uusimpaan levyyn, Superpallo?

Itse hankin kyseisen levyn toissapäivänä ja olen vasta kerran ehtinyt sen kuunnella. Ensi kuuntelemalta tykkäsin muutamasta kappaleesta (esimerkiksi Luokkakokous jäi mieleen sellaisena), mutta yleistunnelmat levyn tiimoilta jäivät vähän vaisuiksi. Odotukset olivat sen verran korkealla, olin lukenut esimerkiksi Hesarin arvostelun missä julistettiin Maijan tehneen tähän asti parhaan levynsä. Mutta ei ikinä pitäisi tuomita mitään levyä ensimmäisen kuuntelukerran perusteella, ne kun eivät koskaan kuulosta silloin hyviltä. Joten jaksan kyllä uskoa että levy paranee huomattavasti kun siihen tutustuu lähemmin, mutta en kuitenkaan usko että tulen julistamaan sitä tähän asti parhaaksi levyksi.

Minä kuulun niihin jotka pitävät Maijan kappaleissa erityisesti sanoituksista. Ja mielestäni edelleen paras levy on Pitkä ihana leikki. Vaikka Maijan ääni onkin jotenkin kehittynyt niistä ajoista, niin pidän ekan levyn kappaleissa siitä miten niissä luotetaan enemmän juuri hienoihin sanoituksiin eikä mennä liikaa rääkymisen puolelle. Se ei olekaan niin on todella hyvä levy myös ja siis toisiksi paras mielestäni (esimerkiksi kappaleet Lastenhoitaja, Liian kauan, Yksi ja Ainakin puolet on älyttömän hienoja), mutta uudemmassa tuotannossa on menty liikaa sellaisen sekamelskaisen rockin puolelle kauniiden sanoitusten ja melodioiden sijaan. Vai miten se nyt sanoisi.

Noiden jo mainitsemieni kappaleiden lisäksi suosikkeihin kuuluu mm. Auringonpimennys, Hiuksissa hiekkaa, Vähän ennen, Tähti, Ingalsin Laura, Häviän, Ei susta huomaa, Lattiaa pestään, Ei saa surettaa ja Hei tie.
Fly me to the moon.
Let me sing among those stars.

Poissa sunshine

  • törmäsi ikkunaan
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: HawthornGhost192
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Maija Vilkkumaa
« Vastaus #45 : Toukokuu 08, 2009, 20:41:08 »
Siskollani on se Totuutta ja tehtävää levy ja siellä on todella hyvää musiikkia.
Aika monet onkin jo sanonut, että Maijan ääni on sellainen erilainen ja omalaatuinen, se sopii täydellisesti Maijan vähän rokahtaviin biiseihin.
Minä(kin) tykkään erityisesti laulujen sanoista. Ne oikeasti tarkoitta jotain, eikä ole sellaista tavallisa tusinatavaraa jota tulee radiosta koko ajan. Lauluissa on joku tarina ja niitä on kiva kuunnella ja ne oppii aika helposti ulkoa.

Maijan parhaita lauluja on Ei, Ei saa surettaa, Tähti ja Mun elämä.
Ei saa surettaassa (kuulostaapa tyhmältä) sanat on jotenkin niin ihanat ja sitä voi kuunnella monta kerta peräkkäin kyllästymättä siihen.
Ehdoton kesäsuosikkini on Maijan tähti. Siinä vasta onkin ihanat sanat.

Ja nykyään vaikka sä sammuisit pusikkoon
joku liimaantuu sun vartaloon
ottaa kuvia albumiinsa ja nuolee korvaa
sul on hopeapaita, viis kitaraa
sä huudat baarissa hei mä elän unelmaa
sä voit juoda keskikaljaa Suosikin laskuun

Munkin mielestä tämä on aivan mainio kesäbiisi ja sanat on niin mahtavat ;) Sanat on todella tarttuvat ja tämä on aika erilainen kun Maijan muut kappaleet siinä mielessä, että tämä ei todellakaan ole surumielinen ja vähän haikea sanoitukseltaan.

//:muoks huomasin näin jälkikäteen, että olin kirjoittanut levyn nimen väärin.. Voi jestas, että nolotti kun huomasin sen ;)
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 08, 2009, 21:13:59 kirjoittanut sunshine »
Ole itse se muutos, minkä haluat maailmassa nähdä

Poissa Jentsuma

  • puhelias hölöttävä ärsyttävä pölö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Maija Vilkkumaa
« Vastaus #46 : Heinäkuu 22, 2009, 02:13:30 »
Olen kuunnellut aika kauan Maija Vilkkumaata. Hänellä on todella hyviä kappaleita, sävellykset ja sanoitukset. Omistan kolme hänen levyään, ja tietysti kaikki kappaleet ulkoa osaan. ;) No ilman opettelemista, joo, tarpeeksi kauan kun kuuntelee kappaleita sanat tarttuu päähän. Tykkään siitä äänestä, jolla hän laulaa, se on niin hmmm sellainen... hauska(?) :D Koskaan en ole ollut keikoilla, mutta ihan tykkäisin kyllä mennä.

Lempikappaleita on niiiin monta että tulisi pitkä pitkä tästä viestistä jos kirjottaisin kaikki lempparini. Mutta uusimmalla levyllä on kyllä hyviä.

                       ~Jentsuma, jonka täytyy häippästä nukkumaaaaan -NYT- !!!
Is this the real life, is this just fantasy ?

Poissa samettiina

  • huoleton huuliharppuilija
  • Sanomaton
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Pienestä kipinästä voi syntyä roihuava liekki
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Maija Vilkkumaa
« Vastaus #47 : Tammikuu 03, 2010, 22:33:50 »
Jos minulta kysytään, on Maija Vilkkumaa yksi suomen parhaimmista artisteista (varsinkin suomeksi laulavista). Hän on aivan oma persoonansa, ja hänellä on paljon annettavaa suomalaiselle musiikille.

Vilkkumaan levyjä en satu omistamaan yhtä ainokaistakaan. Lempparikappaleeni häneltä on kuitenkin Ei. Hittiin ihastuin sen ollessa pinnalla, ja pidän siitä yhä edelleen.

Ja vielä on pakko mainita tämä hänen hyvä lauluääni! Jos osaisin laulaa, haluaisin edes vähäänkään samanlaisen lauluäänen kuin Vilkkumaalla.
Olen syytön kaikkeen siihen, mistä kehtaatkin minua epäillä.

Poissa Suru

  • keräkurmitsa
  • Sanomaton
  • *
    • Livejournal
  • Pottermore: ChestnutLeviosa81
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Maija Vilkkumaa
« Vastaus #48 : Huhtikuu 22, 2010, 23:54:23 »
Oij, tää uusi levy (Kunnes joet muuttaa suuntaa) vaikuttaa kivalta, olin ihan O_o kun kaverini linkkasi tuon Lottovoiton ja rupesin kuuntelemaan! Semmoisia kivoja lyriikoita (tosin ärsyttää, kun niitä ei löydy teksteinä oikein mistään, tykkään yleensä lukea lyriikat niin ensin) joissa on jotain Ajatustakin. Toisaalta minusta tuntuu, että Maija Vilkkumaalla niitä on aiemminkin ollut keskimääräistä radiorallattelijaa enemmän. .>

täällä lapset tappaa toisiaan
ja sit sanotaan et olishan se hienoo jos näin ei ois
tää on silti lottovoitto, torvensoitto, aamunkoitto
kaiken korjaa, koetan unohtaa


Pitää nyt tutustua näihin muihinkin kappaleisiin vähän enemmän, toivottavasti yllätyn niistä yhtä positiivisesti kuin tästä kappaleesta. :>
“Älä näytä tuommoiselta, Korppu", hän sanoi. "Eihän tämä ole yhtään mitään. Paljon pahempaa on tulossa!”
- Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

Poissa Isetom

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
    • Livejournal
  • Pottermore: PurpleFang101
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Maija Vilkkumaa
« Vastaus #49 : Huhtikuu 24, 2010, 18:23:52 »
Ryhdyin kuuntelemaan Maija Vilkkumaata joskus Ei-levyn ilmestymisen tienoilla ja omistankin kaikki levyt Meikit, ketjut ja vyöt-levyä lukuunottamatta. Hankin tänään Kunnes joet muuttaa suuntaa-levyn. En tiedä miksi rupesin fanittamaan Vilkkumaata, mutta ehkä pidin niistä tarttuvista melodioista ja nyt tällä uudella levyllä sanat ovat huikeita. Kerran olen kuunnellut sen nyt läpi ja ensimmäisellä kuuntelukerralla säväytti kappale 'Siihenks se jää' ja 'Jos se vie mun miehen'. 'Viimeinen laulu'-biisistä en saanut vielä oikein mitään irti, mutta yleisesti ottaen levy oli hyvä.

En osaa sanoa mikä Maija Vilkkumaan levyistä on paras (ja minultahan puuttuu yksi). Harmillista on että minulta puuttuu Ei-levyn CD, mutta kotelo ja sanat on tallella. Se levy on niin hyvä, että sitä voisi kuunnella joka päivä. Mutta suosittelen uutta levyä lämpimästi kaikille!
through the warmthest cord of care
your love was sent to me