Kirjoittaja Aihe: Nallet ja muut lelut  (Luettu 30443 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Lae

  • Dream
  • Henkihörhö
  • Sukupuoli: Noita
  • I'm supposed to be writing right now.
    • Kahvimuki.net
Nallet ja muut lelut
« : Tammikuu 23, 2003, 07:30:46 »
En nyt rajaa aihetta mitenkään erityisemmin, sillä taitaa olla fiksumpaa keskustella nalleista ja leluista noin yleensä (älä katso minua noin! niistä varmasti voi keskustella!), kuin pelkästään pehmoleluista niinkuin minä nyt aion tehdä. Te voitte vapaasti kaivella mielestänne kaikki muutkin.

~~~~~

Nalleni ovat minulle kutakuinkin tärkeitä, vaikka se tuntuu hieman hassulta tässä iässä. Olen aina ajatellut niistä enemmänkin hieman elollisina olentoina, joilla on omia ajatuksia ja tunteita, kuin niin, että ne olisivat pelkkiä täytettyjä tavaroita, jotka nyt sattuvat olemaan pehmeitä ja sulosia.

Ensimmäinen pehmoleluni, jonka muistan ja tiedän tällä hetkellä omistavistani ensimmäiseksi, on sellainen pieni koira, joka pitää sylissään vielä pienempää koiraa. Sillä ei ole nimeä, sillä olen varsin huono keksimään nalleilleni nimiä. Niillä ei mielestäni ole niin paljon merkitystä. Kuitenkin tämä ensimmäinen nalleni on jo todella vanuttunut ja se pikkukoirakin on hukkunut useamman kerran. Nyt ne ovat kuitenkin jälleen yhdessä ja asustavat kirjahyllyni päällä. Ne kun ovat liian pieniä unikavereiksi nykyään. Ikää heillä on sellaiset 20 vuotta.

Teitä varten ängin heidät skanneriin



Uninallenani minulla on jo pidemmän aikaa ollut Valkoinen Nalle, jolla alunperin oli punavalkovihreä kaulaliina ja pipo. Ne kuitenkin katosivat varsin nopeasti ja Nallekin on ollut aikaa sitten harmaa... en minä sitä raski pestä. Miltä sinusta tuntuisi, jos sinut ängettäisiin pesukoneeseen? Kenties otan sen joku päivä suihkuun mukaan ja kuivatan kesäisenä päivänä auringon paistaessa...
Kyseinen Nalle on minulle todellakin hyvin rakas ja yleensä se on mukanani myös matkoillani kaikkialle, jos vain minulla on sille tilaa. Uninalleni on iältään siinä 15 vuotta.


Vanhoista nalleista haluan mainita vielä Karhuparhun, joka on harmaa, mutta kuono ja käpälät ruskeat. Se oli uninalleni ennen Valkoista Nallea, kunnes siitä tuli pieni. Siitäkään en kuitenkaan koskaan luovu ja silläkin on paikka minua tillittämässä kirjahyllyn päällä. Se myös pitää päässänsä ylioppilaslakkiani, vaikka se onkin sille auttamatta liian iso. Karhuparhukin on melkein 20.


Uusista nalleista voisin mainita Kermanvärisen Nallen, joka toimittaa joskus sijaista Uninallelleni. En tarkalleen osaa sanoa miksi sen joskus otan viereeni yöllä... välillä minulle vain tulee olo, että se on liian yksinäinen ja hyljeksitty ja niinpä se on sitten kanssani muutaman yön. Hassua puhua uudesta nallesta... hänen ikänsä kun on kuitenkin jo melkein kymmenen.

Toisena mainitsemisenarvoisena pidän Trondia (joka on ostettu Trondheimista... mikä mielikuvitus *g*). Se on täysin punaruskea hieman keskikokoista pienempi nalle, joka on suunnattoman pehmeä. Trond seikkailee ympäri lattiaani tavarakasoissa, joista sen välillä nostan ja tillitän sitä silmiin. Trond on laskujeni mukaan siinä seitsemän vuotta.


Ah! Vanhoista minun on pakko mainita vielä Turre :)
Turrella on oma kummitätikin itseasiassa. Kasvi nimittäin, sillä hän oli se ratkaiseva tekijä, joka sai minut ottamaan Turren mukaani Lestijärveltä Lahteen siellä viimeksi käydessäni, vaikka minulla ei oikeastaan ollut sille edes tilaa. Olin kuitenkin jo ehtinyt luvata sille, että se pääsisi mukaani, joten olisi ollut raukkamaista pyörtää päätöksensä ja jättää se itkemään jälkeeni. Turre on suomalaista alkuperää ja sekin on omistanut pipon. Hanskatkin sillä oli. Turren ikää en tarkalleen muista, mutta koska asuimme silloin vielä ruotsissa, täytyy hänen olla jo yli kymmenvuotias.


Lestijärvellä minulla on vielä useita pehmoleluja odottamassa matkaa luokseni. Seuraavaksi pelastan takaisin luokseni Hyljepyljen (okei.. minä _olen_ onneton niiden nimien keksimisissä), jonka toiseen räpylään/evään/mitkäniillähylkeilläon on kirjailtu punaisella langalla K, sillä meillä kaikilla sisaruksilla oli samalaiset. Silja Linelta hankitut. Hyljepylkeellä ikää löytyy myös siinä kaksikymmentä vuotta.


Niin... ne on ihania...

//Siivosin. -Leonor
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 30, 2008, 19:55:09 kirjoittanut Leonor »
Imagine life is just a dream. | ++ | IRCnet #Soinyt | Addiktiovälitys

Poissa Freya

  • Green Dragonflight
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • + The Song of Life +
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #1 : Tammikuu 23, 2003, 08:48:42 »
Höm... minulla taitaa ikäisekseni olla noita leluja liiankin paljon. Kaapit täynnä vaatekaappi mukaanlukien. En nyt tarkoita että leikkisin niillä, mutta niillä on kaikilla niin paljon tunnearvoa ettei niitä millään raaski viedä jonnekin... kirpputorille niinkuin äitini koko ajan kehottelee minua tekemään...  :roll:  

Kaikkein rakkain leluni on n. 10cm pitkä (vaakasuunnassa) oleva pieni, valkoinen pehmokissa, jonka nimi on Mimmu *g* Sillä on ruskeat silmät ja punainen nenänpää ^^ Se oli ensimmäinen leluni, jonka sain joskus.... hetkinen... olisikohan ollut 1 tai 2 vuotiaana..? Ja ainiin, sillä on töpöhäntäkin ^^ Se on kylläkin aika kovia kokenut. Se on ollut seinällä yhden ison taulun  takana "pinteessä" ja jopa vessanpöntössä (jota ei oltu vielä vedetty.) Kun äiti laittoi sen ensimmäisen kerran pesukoneeseen, minä ulvoin täyttä kurkkua koneen vieressä koko sen ajan, kun Mimmu pyöri siellä ja luulin että se kuolee  :mrgreen:  Kun kone oli lakannut pyörimästä, äiti vei sen pihalle ja laittoi pyykkinarulle hännästä roikkumaan. On sitten joillakin otsaa...  :twisted:

Muoksis: Ja sitten on vielä tuollainen n. 50 cm pitkä (korvat mukaanlukien) oleva pehmo-Pikachu. Sain sen äidiltäni joululahjaksi kaksi vuotta sitten kun olin vielä kauhea Pokémon-friikki. Köh. Sen nimi on Pika ja se on varmaan heti Mimmun hännillä ^_^
I've been fire, fed by the four winds. I've been water in the stream. And a drop of dew on the culm.
I've been clay in the hands of a potter. I've been rosin of a tree, and a leaf, by the breeze carried away.

Karolane Fireball

  • Ankeuttaja
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #2 : Tammikuu 23, 2003, 14:51:56 »
Minulla löytyy juuri sopivasti rakkaita lelujani. Huomautan nyt heti, että pieni ollessani luulin todellakin että jopa barbeilla on tunteet.

Rakkaimpiin leluihini kuuluu keltainen nalle, jonka vatsa on sateenkaaren värinen. Sain sen kastelahjaksi ja olen aina rakastanut hymyilevaa nalllukkaa.
Toisen rakkaan pehmoleluni ostin kirpputorilta. Minua säälitti siellä oleva yksisilmäinen ja vanhan näköinen sininenkoira pehmolelu, joten lopulta sain äitin minulle ostamaan. Sen nimi on Foofur(luki kaulapannassa) ja rakastan tätä lohduttavaa olentoa.
Sitten uusin pehmoleluni on todella kaunis kettupehmolelu ostin sen Suomen pohjoisimmasta kaupasta ja pidin siitä ,koska se näyttää todella paljon elävältä.
Sitten pieni hiireni, jonka sain mummoltani ollessani pieni. Hiirellä on pilkkuinen puku(sinisiä pilkkuja pinkillä taustalla) ja punainen pussi toisessa kädessä. ikävä kyllä koiranio sai hiiren käsiinsä ja se ei enää omista toista silmää.
Vielä mainitsen tässä isoveljeni ison nallen, jota aloin isompana sääliä
(pienempänä se ei ollut niin rakas) se on yli metrin pitkä, mutta todella kapea. Tummanruskea ja sillä on ihanat tummat silmät.

Poissa litsie

  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
unilelut.
« Vastaus #3 : Tammikuu 23, 2003, 15:02:50 »
Minulla on pehmoleluja. Rakkaita semmoisia, mutta ne eivät ole ihan kamalan vanhoja, kun en minäkään:)

Vanhuusjärjestyksessä.

Nanni. Koala, jolla on ikää luultavasti noin 11-vuotta. Nanni on ostettu aikoinaan Silja Linen laivalta (Symphony luullakseni) ja se toimitti uskollista unilelun virkaa viitisen vuotta. Se alkaa nykyisin olla hieman nuhjaantunut, onhan se toki jo vanhus ja sen nenä taisi irrota kerran. Äiti kuitenkin laittoi sen silloin paikalleen takaisin. Se on melkoisen hellyttävä ja asuu minun nojatuolissani. Nannin nimi on tullut erittäin mielikuvituksellisesta lähteestä. Se oli aluksi nimetön jonkin aikaa, mutta sitten myöhemmin alkoi teeveestä tulla lastenohjelma, jossa oli koaloita. Siinä oli sitten tyttökoala nimeltä Nanni ja det var det. Nannista tuli Nanni.

Sitten on minun nalle, joka on 6-vuotias. Tai ei se ole nalle, se on karhu. Sen nimeä on vaikea määritellä, koska se on saanut yhden nimen lisää aina, kun olen ollut ihastunut. Ja se on ollut minulla 9-vuotiaasta asti, joten sillä on monta nimeä. Alkuperäinen nimi oli jokatapauksessa Aapeli (se ei tule kenekään mukaan) ja sillä minä sitä useimmiten kutsun. Aapelilla on jokaisessa neljässä tassussa semmoista riisihommaa, joten ne roikkuu sillälailla hassusti. Sillä on myöskin valloittavat nappisilmät, joilla se tuijottaa minua, kun katselen sitä. Sillä on rauhoittava vaikutus. Sain sen syntymäpäivälahjaksi silloin, kun täytin yhdeksän ja se on siitä asti ollut minun halikaveri. Ei koskaan unikaveri, se ei nimittäin sovellu siihen niiden kovien tassujen vuoksi.

Viimeisin on Lohis, jonka sain joululahjaksi eräältä rakkaalta. Se on oikeasti kirahvi, mutta minun ukki luuli sitä lohikäärmeeksi, joten se on nykyisin sitten lohikäärme eli lohis. Se on keltaoranssi ja sillä on leveä hymy. Se on vallan ihastuttava olento ja hoitaa tällä hetkellä unikaverin virkaa. Sillä on nimi, jota ei kerrota, mutta sen lisäksi sillä on myös toinen nimi, jota sitäkään ei kerrota. Ilkeää, mutta ne on sen omaisuutta ja se on kieltänyt kertomasta, minkäs teet. Siksi se on siis lohis. Lohis on äärimmäisen hyvä terapeutti. Se kuuntelee hiljaa, tylsistymättä ja vastaa juuri niinkuin tahdon. Mikäs sen parempaa. Minä juttelen sen kanssa aina iltaisin, enkä varmasti lopeta sitä piditte kuinka tyhmänä tahansa. Lohis asuu lähinnä minun sängyssä ja se jää aina nukkumaan, kun minä raahaudun puolikuolleena kouluun. Viettää siis kissan elämää tuolla lämpimän peiton alla. Kerran se oli lakanoiden vaihdon yhteydessä jäänyt nojatuolille ja yöllä kun heräsin syntyi kauhea paniikkin ja myllersin koko huoneen läpi, kunnes löysin sen. Sitten nukuin tyytyväisenä. Lohis on siis minun paras ystäväni tällä hetkellä ja kulkee mukana joka paikkaan. Se tosin on vasta muutaman kuukauden vanha, mutta sallittakoon. Kyllä se siitä vanhenee.

Siinä kolme rakkainta. Niiden lisäksi on Eemeli (possu), Kukka (jänis) ja Rosa (kissa), sekä tietysti minun kylpynalleni Taneli.
Pilaat hyvän janon Pepsillä...

Ariana

  • Ankeuttaja
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #4 : Tammikuu 23, 2003, 15:06:54 »
Hmm. Minulla on paljon pehmoleluja. Joskus pienempänä aina välillä koin tarvetta kasata kaikki sänkyyni (hain myös kaikki pehmolelut pikkuveljeltäni), kun ei kai niistä ollut kiva nukkua kovalla hyllyllä? O_o Sitten nukuin niiden kanssa, mutta kun tilaa jäi niin vähän, että oli pakko viedä ne takaisin paikoilleen. Sitten yhden illan oli kamalat omantunnontuskat kun en voinut ottaa niitä viereeni. Sitten se jäi ja saattoi mennä melkein vuosi kun seuraavan kerran taas kasasin ne viereeni jne...

Rakkain on varmaan minun pupu. Sillä ei ole nimeä. Tai on ollut ties kuinka monta. Mutta se on pupu. Sillä on vaaleanpunaiset housut ja suloinen kukkamekko, jonka helmassa on repeillyt "pitsireuna". Sillä on vaaleanpunainen nenä ja mustat nappisilmät. Se on laskujeni mukaan sellaiset hiukan päälle 10 vuotta vanha. Sen pää on irronnut kai yhteensä kolme kertaa. Mutta aina se on saatu korjattua. Nukuin varmaan ties kuinka kauan se vieressä. On sille tullut vuodatettua monet ilot ja sen mekkoon pyyhitty moneet kyyneleet. Nyt se istuu sängylläni. Yöllä se tosin saa nukkua päiväpeiton päällä, sillä en enää oikein osaa nukkua sen vieressä...

Toinen rakas on sellainen vaaleansininen n. keskikokoinen nalle. Sain sen ristiäislahjaksi. Eli se on yli 13 vuotta vanha. Sillä oli silloinen sellainen nauha kaulassa, mutta nyt se on kadonnut. Sen nimi on Nalle-mummo. Koska tie nimetty. Se on kaikkien muiden pehmolelujeni mummi.

Sitten on aika uusi tummansininen nalle. Sen nimi on Oosa. Sain sen Kitiaralta joululahjaksi. Se nukkuu tyynyni vieressä ja päivät istuu sängylläni. Sillä on ikää muutama kuukausi. Se on oikein suloinen, vaikkei niin rakas kuin nuo kaksi edellä mainittua.

Muita ihania ovat pikkuinen ankka, Ninna, jolla on vihreäpilkkuinen mekko ja aurinkolasit. Lepääkerttu, jolla ei ole nimeä. Sillä on vihreä apila vatsassa. Juu ja ruskea apina, jonka nimi on Bana. (:

On minulla lisääkin ihania pehmoleluja, mutta en jaksa kaikkia luetella. Nuo ovat rakkaimmat.

*muks* Minähän melkein unohdin sinisen nallen ja vaaleanpunaisen nallen. Ne ovat yksinkertaisesti Tyttö ja Poika. ((Min ja mielikuvitus...)) Se ovat sellaisia aika pineiä, "lötköjäkin", mutta suloisia. Nillä on valkoiset paidat, joissa Tytöllä on vaaleanpunaisia sydämiä, ja Pojalla sinisiä. ((Paidat on ommeltu kiinni nalleihin.)) Sitten sellaista ihanaa, pehmeää kangasta muuten. Housut molemmilla, ja henkselit. (: Tytöllä on takaraivossa ratkennut yksi sauma. Pitäisi ommella. Pojan paita on hiukan repeytynyt. Ikää näillä nalleilla taitaa olla myös kymmenisen vuotta. Alunperin Poika oli pikkuveljeni, mutta omin sen kuulema melkein heti itselleni. Sitten niistä tuli Tyttö ja Poika. Nyt ne asustelevat hyllylläni vierekkäin.

Vilja

  • Ankeuttaja
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #5 : Tammikuu 23, 2003, 15:12:32 »
Minulla on kaksi maailman tärkeintä nallea.
Roosa ja Harmi.

Roosa on vaalean punainen äitini tekemä nalle. Minen muista sen ikää, enkä jaksa laskeakkaan. Mutta jos joku sen haluaa tietää, niin laskekoon. Minä olin silloin 4, nyt olen 11.
Roosassa on semmoisia pieniä 'kaljuja' kohtia joita minä olen repinyt surullisena ja tylsistyneenä. Roosalla on vieläkin kunnia paikka viressäni. Ja tähänhän voisi mainita vielä sen, että joulunalla heräsin kun minulla oli hätä vessaan. Mutta ensin aukasin vain silmäni vähäksi aikaa. Ja kuulin kuinka äiti sanoi isälleni jotain tämmöistä "On se meidän tyttö niin ihana, vieläkin nukkuu nalle kainalossa". En minä ole liian vanha.
Ainiin. Roosan nimenä on ollut myös Pinkki.

Ja sitten Harmi. Se on harmaa, saman mallinen kuin Roosa, sen takia se on Roosan pikkusisko.
Harmi pääse minuun vireeni vain silloin kun Roosa on hukassa. Ja se on kauheaa tuskaa kun se on huakssa.
Roosa on tärkein.

muoks.
Hirveeä. Miten minä unohdin Joulumielen?
Se on aivan ihana koiruli, jonka sain joululahjaksi hyvältä ystävältäni. Se koristaa minun hyllyä ja vartioi kynttilöitä ja radiota.

Poissa Keijuanarkisti

  • Sadepisara
  • Vuotislainen
    • http://www.livejournal.com/~keijukainen
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #6 : Tammikuu 23, 2003, 15:20:08 »
Oih. Minä rakastan pehmonallejani... Suurin osa niistä on vain tullut luokseni... Ihmiset ovat ne hylänneet :(

Vanhin niistä on pesukarhuni, jonka sain mummaltani kun täytin 5 v. Se on siis 16 vuotta vanha... Se nukkuu edelleen sängyssäni ja sen ympärille on ihana käpertyä, jos on kylmä tai surettaa...

Sielun, pikkuisen kissanpennun, löysin Kaivopuistosta Helsingissä. Se katsoi minua puskasta ja minä sen sieltä pelastin... Todella lutuinen.

Elämä, pikkuinen leijonanpentu taas on Sielun paras kaveri ja sain sen pelimaksuna kerran kauan sitten... Nimi kertoo kaiken.

Pupuliinin, hassun unipupun pelastin pari kesää sitten Turun kadulta.

Siinä nuo tärkeimmät. Ilman näitä elämä olisi aika tylsää... Minulla on nykyään suuria vaikeuksia kävellä esim. kirpputorilla pehmolelu-laatikoiden ohi ostamatta mitään. Pehmoeläimet ovat niin ihania...

Zillah
My name is Jimmy, but my friends just call me the Hideous Penguin Boy. |Faerie's Tales| yök
Cedric is my champion.

Poissa iidba

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #7 : Tammikuu 23, 2003, 15:31:24 »
Minulle nallet ovat olleet aina rakkaita. Erityisesti teddykarhu, jonka äiti toi Lontoosta joskus ollessani kolmevuotias. Sen nimi on vain Nalle.

Otan Nallen vieläkin joka yö viereeni, ja jos sillä ei ole peittoa päällään, otan sen käsieni suojaan. Koira saa nukkua aina jalkopäässä, sillä se tuli myöhemmin taloon. Nalle oli täällä ensin, ja se saa nukkua pää tyynyllä. Koirani on siitä hieman mustis, mutta... ^__^

Joskus pidin nukensänkyä huoneessani, laitoin siihen pienet lakanat ja Nalle nukkui siinä. Mutta nykyään, kun kaveritkin käyvät kylässä, ja saattaisivat ihmetellä miksi 13-vuotias tyttö pitää nukensänkyä huoneessaan, jossa vielä nukkuu pikkuinen nalle, on pitänyt siirtyä toiseen järjestelyyn. Nalle istuu päivän sängylläni ja vartioi... hmm, mitäköhän. No, anyway.

Minusta siinä ei periaatteessa ole mitään ikärajaa, milloin ei enää saa leikkiä jne. Minä haluaisin vieläkin leikkiä ystävieni kanssa barbeilla (naurakaa vain...  :P ), mutta en osaa enää. En tiedä miksi, mutta en osaa enää leikkiä. Arrgghh. :(
"Well, I don't know how to break this to you, but I think they might have noticed we broke into Gringotts." -Ron Weasley

Poissa Afrikan kuningas

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #8 : Tammikuu 23, 2003, 16:12:04 »
Oi. Pehmolelut ovat aina olleet minulle erityisen tärkeitä. Jokaisella on niin paljon tunnearvoa, jokaisella on luonne, tarkat suhteet toisiin leluihin, ja hyvin villi historia. ;)
Tiedän tarkalleen, ketkä ovat kenenkin kavereita, ketkä äitihahmoja ja mitä tehtävää kukin hoitaa pehmoleluyhteisössäni.

Kenestäkään en voisi luopua, mutta on niitä, jotka merkitsevät ylitse muiden...
Kaunotar, kaunis cockerspanielini. Ursula ja eräs kaverimme ostivat sen minulle kuusivuotissynttärilahjaksi. Sillä on surullinen katse ja erityisen nätit korvat, ja se on aivan mielettömän elävä. Kun piti delegoida joku vartioimaan sänkyäni öisin, se oli automaattisesti Kaunotar. Siihen koiraan voi aina luottaa. Jos sillä oli vartiointiyö, laitoin yleensä myös pedin sen adoptiopennuille, jotta niiden ei olisi tarvinnut olla erossa. Rajah on samaa sarjaa. Ehdottoman luotettava, OMILLA RAHOILLANI OSTETTU - tärkeä seikka 9-vuotiaalle. Komea tiikeri, jonka turkkiin sai aina haudata kasvonsa, kun itketti. Rakastan sitä niin paljon!

Hih... Rumanaama.
Eih, olen aina katunut tuota nimivalintaa... mutta minkäs teet, olin kaksi vuotta kun tuon apinan nappasin, ja se ehti jo tottua nimeensä, joten turha olisi ollut ruveta vaihtamaan. Rumanaaman tarinaa kerrotaan legendana. Se on oikea seikkailijasankari pehmolelujen joukossa.
Tapahtuipa niin, että nuori perhe oli vaatekaupassa. Heillä oli 2-vuotias tytär Carmen, joka raahasi sylissään suurta valkoista nallea. Äkkiä tämä tyttö näki hyllyllä hienon irvistävän apinan, jolla oli imukupit käsissä. Tämä pehmolelu oli niin viehättävä, että pieni Carmen päätti tehdä vaihtokaupat, laittoi nallensa apinan paikalle, puristi apinan tiukasti syliinsä, johon se sitten jäikin. :)

Aleksanteri Alligaattori, Lore & Linssisiili
Aleksanteri on ihastuttava krokotiili, jonka vatsassa pidin tuttejani. Se on niin valtavan lutuinen ja rakas. Son käsinukke, kuten Lore-sammakkokin. Kerran Lore meni lomamatkalle ja löytyi viikoja myöhemmin pensaasta.
Linssisiili on saanut nimensä siitä, että sillä on korvakorut, jotka näyttävät linsseiltä. Me leikittiin joskus Ursulan kanssa kampaajaa ja leikattiin sen piikit ihan lyhyiksi. Polly-heppa, ollut aina mukana, barbileikeissäkin. :) Se nyt vain on ihk ja tärkeä.
Niistä unista havahtuessani suussani oli suloinen maku ja olin varma, että Shosha oli kuollut.
Ficciarkistoni Mustat Lupiinit

Amnada

  • Ankeuttaja
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #9 : Tammikuu 23, 2003, 18:00:07 »
Ooo.  Mäkin rakastan pehmoleluja.  Melkein kaikki istuu mun hyllyllä, mutta osa joutuu tilanpuutteen vuoksi olemaan muualla.  Kaverit yrittää joskus sanoa mulle, että "ne on niin lapsellisia" ja "kuinka sä jaksat kattella enää noita"    Mut ei ne ymmärrä!  Mun pehmolelut on tärkeä, persoonallinen yksityiskohta mun huoneessa.  

Rakkain mun peholeluista on sellanen vaaleanpuna-valkoinen istuva koira-otus, jonka mä sain ristiäislahjaksi. Se nukku siitä lähtien mun vieressä virallisena unileluna.  Aina 15-vuotiaaksi asti. Nyt se on kunniapaikalla mun hyllyllä ja pääsee kyllä välillä yksinäisinä öinä taas viereen...  Sillä roikku kaulassa sellanen vaal.punanen muovisysän, mutta sen mä pureskelin irti jo pienenä.  *g*  Sen nimi on ytimekkäästi Ystävä, ja se on niin hellyyttävän kulunu, että...

Sitten on pieni, n. 10 cm korkea nallukka, jolla on aivan vauvakarva.  Se on niin reppana. Sen nimi on Nuffe, ja se asustaa mun yöpöydällä.

Ooh.  Pegsyn kuvaus tuosta Kaunotar-cockerspanielista kuulostaa liian tutulta.  Voiko se olla samanlainen?  Mulla on myös sellanen kaunis, surusilmäinen ja aivan oikeannäkönen pehmo-cockeri.  Sen nimi on Mikko, koska se muistuttaa yhtä Mikko-nimistä.  ^_^

Uusin mun pehmoista on viimeksi mun veljeltä synttärilahjaksi saatu leijona.  Se on iso, varmaan metrin pituonen, kun se makaa mahallaan ja se on sellasta arskasta ja lötköä materiaalia.  Se on tosi rento otus.  Ja arvatkaas mikä sen nimi on?     Jaffa Junior...  Ikioman Jaffa-setämme mukaan.  Jaffa-sedän luvalla, tietysti.  Se on sen isi.  *käkättää*     Tällä hetkellä Juniori lötköttää mun sängyn alla.  Jahtaamas pölykoiria, tietysti.

Lisäski on vielä lukematon määrä muita pehmoja, joiden tarinoita ei ehdi tässä enää selittää...

Poissa Pentu

  • müü
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #10 : Tammikuu 23, 2003, 18:52:15 »
Mulla on kanadan majava, sen nimi on Masa. Mä puhun sille, ja se kulkee mun mukana aina pitkillä matkoilla, se mahtuu sopivasti reppuun.
Masan mä sain joskus yks ja kaks ennen nakkisotaa, kun äiti oli Kanadassa kisamatkalla ja mä olin just sillon kipeä.

On mulla sit lähes kolmekymmentä muutakin pehmolelua, Kamu, Möhköfantti..., mut Masa on tärkein.

Muokka. omistan myös pikkuautoja(älkää kattoko noin)
Punainen monstertruck, joka kulkee etenpäin itsestään. Formula on myös tärkeä.
Pikkuautoissa on tärkeää, että ne mahtuu taskuun. Kyllä, saatan ajaa pikkuautoilla pitkin koulun lattiaa. Välillä ollaan ajettu ihan porukallakin.

Lelut on muutenkin tärkeitä ja kaikilla vielä tallessa olevilla on joku tarina. Mutta jos ne kaikki kertoisi, mut varmaan bannattas palstatilan tuhlaamisesta.
Jos ei koskaan putoa, ei ikinä opi luottamaan köyteen.

Poissa Tuhina

  • Vuotislainen
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #11 : Tammikuu 23, 2003, 19:52:21 »
Uih. Lae, ihana topic :).

Mun suhteeni leluihin on aika monikäsitteinen.
Mulla on miljardi pehmolelua, jotka kaikki on tosi rakkaita mulle. Ja kyllä, olen 15 ja nukun edelleen nalle kainalossa. Ongelmani on vain se, että kaikki "kaverit" eivät mahdu sänkyyn. Ehkäpä pitäisi esitellä ne. Siis eka pehmolelu (tai räsynukke tai jotain) on nimeltään Emmi. Sain sen yksivuotiaana, mutta se ei kelvannut mulle ennenkuin äiti ompeli sille nenän :). Siitä eteenpäin en tarkkaa järjestystä muista, mutta ennen koulun alkua mulla oli jo iso pehmoleluhauva (palomies) Pupsi ja pienempi dalmatialainen, Pilkku. Meillä oli siinä vaiheessa jo myös Herra Hirvi - niminen tuijottava hirvi ja Norsutin - niminen norsu, joka oli pinkki. Sitten n. 6-vuotiaana löysin jostain meiltä Nallukan. Se on varmaankin mun rakkain lelu. Se on tavallinen ruskea aika keskikokoinen nalle, ja mä pidin siitä just sen takia että se oli niin perusnalle (mulla oli pienenä ihme syndrooma että halusin olla samanlainen kun muut mutta onneks en enää..). Myöhemmin tein ite Eetun, se on teddynalle jonka silmät on vahingossa otsassa, samoin tein myös Jörgenin, se on sellainen sininen lisko. Voin ottaa niistä kuvia ja laittaa johonkin.

Sitten muista leluista. En ymmärrä näitä nykyleluja. Onko niitten kaikkien pakko puhua tai vinkua? Lapselle ei jää mitään varaa mielikuvitukselle jos lelu ei voi sanoa muuta kuin "hehee, katso, orava!". Lelujen ideana on herättää lasten mielikuvitus. Mur. Sen takia aion ostaa lapsilleni vain sellaisia perusleluja, ehkä vain parissa kohtaa hellyn. Oma mielipiteeni on, että kaikenmaailman Bob The Buildereilla on hauskaa leikkiä, mutta vain lelukaupassa sillä tavalla, että yrittää saada kaikki laulamaan samaan aikaan :).

Juuh. Lapsuuteeni takaisin. Halusin aina pikkutyttönä "poikien" leluja, kuten puista junarataa (sellasta kyllä-te-tiedätte-millaista), vesipyssyä ja kauko-ohjattavaa autoa (kyllä minä pidin myös barbeista, niitäkin mulla oli yli 30), mutta en ikinä saanut niitä. Paitsi viime kesänä sain hienon vesipyssyn. Ihan uuden supersoukkerin, sillä pystyi ampumaan eteen ja taakse, samaan aikaan :). Ai hitsi kun haluaisin vieläkin sellasta puista junarataa... *menee kirjoittamaan ensi vuoden joululahjatoiveita*

Leia

  • Ankeuttaja
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #12 : Tammikuu 23, 2003, 20:00:34 »
Aah... Nallet... Mulla oli, ja on edelleen, sellanen lutunen nallukka, jonka nimi on Maija-nalle. Älkää katsoko noin! Sain sen joskus 3-vuotiaana, ja tykästyin siihen hurjasti. Sillä on kukikas, reissussa kellastunut ja suttaantunut mekko, ja sen muovisen nenän päällä kuuluisi olla pehmosta kangasta, mutta kuinka ollakkaan, Jemppu-pupuni (jänikseni, kanini, ihan miten vaan) puri sen pois, ainakin pikku palasen. Niin että nyt sillä on sellanen hassun näkönen nenä. Sen turkki on jo nukkaantunut, ja Jemppu-kani siirtynyt paremmille metsästys-/salaatinpurenta-maille, ja suureksi häpeäkseni myönnän, että Maija-nalle on siirtynyt jo kaapin pohjalle  :oops: *nolo*.
No. Sitten sain joululahjaksi sellaisen vanhanaikaisen ruskean nallen jonka jalat ja tassut taipuu, niissä on nivelet. Se nukkuu vieressäni uskollisesti, ja muuta sen sellasta. Annoin nimeksi Mellon (hei. pliis. älkää tuijottako.). Tultu luettua liikaa TSH:ta... köhköh. täytyy lopettaa, siinä mun nalle-jutut. Äiti mäkättää koulusta, ja sen sellasta. ja idiootti pikkusisko hakkaa ovella. blah.

Poissa Vammahaltia

  • Vuotislainen
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #13 : Tammikuu 23, 2003, 20:08:38 »
Lempiaiheeni. Voi miten ihk.

Vömskän ehdoton ykköspehmo on Djali. (Pistän tähän skannin siitä vähän myöhemmin, eek.) Kaikki tietää Djalin. Se on Esmeraldan lemmikkikili. Ja aivan huitsin suloinen partakili, jolla on korvarengas. Luv. Mutta muita lävistyksiä se ei saa ottaa, se on vielä niin pieni.

Kruununperijänä pehmoissa häärii toffeen värinen nalle, jolla on inkkaripäähine. Son niin tavattoman suloinen. Sen nimi on Muhveli. Sillä on maailman kauneimmat, suuret, suklaanväriset isot silmät. Kaunis.

Kolmantena tulee Piki. Sillä on paljon lempparinimiä, tottelee muunmuassa nokimummoa, nokipalleroa, pökiä ja kaikkia "pikin" ja "pökin" omituisia variaatiota. Pöppeliä ja poppelia, muunmuassa. Se on kyllä maailman ihanin musta koirapehmo, jolla on herneitä mahassa.

Vanhimpani on ehdottomasti vaaleankeltainen, melko kauhtunut, ihan perinteisen vauvannallennäköinen otus. Se tottelee kutsumanimeä Nalle [voi että, miten mielikuvituksellista!] ja Keltainen Nalle. Sillä ei yksinkertaisesti ole nimeä, semmoinen anonymous kun on.

Erikoisin pehmoni on kyllä varmaankin Pariisilainen Lehmä [PaLe]. Se on Kaunotar-cockeri samannimisestä Disney-piirretystä. Nimi on siskoni antama, minä kieltäydyn kunniasta, jonka mukaan olisin muka keksinyt jotain noin älytöntä [sanoo hän joka nimesi stockan kultakalat Mörssyksi, Raija-Leenaksi ja Silli-Makrilliksi].

Minulla on hurjat määrät pehmoleluja. Ja jotkut minulla on jopa kahteen kertaan[unohtelevainen mummoni on vauhdissa jälleen]. Mutta en anna ikinä pois yhtäkään. Ikinä. Vaikka helppohan minun on lupailla.

Mutta en Djalia ainakaan. Son niin rakas.

Apple

  • Ankeuttaja
Min lelut :p
« Vastaus #14 : Tammikuu 23, 2003, 21:27:02 »
Minä rakastan pehmoleluja.
Olen aina rakastanut mutta mitä enemmän ikää tulee sitä tärkeämpiä niistä näyttää minulle tulevan. Tai ainakin niin on nyt näyttänyt tapahtuvan.

Pehmoleluista rakkaimpia on nallekarhut, mutta onhan minulla muitakin toki. Erilaisia eläimiä.. lehmä, possu, koira :)
Oikeastaan voisi sanoa että miulla on addiktio pehmoleluihin, men oikeasti voi sille mitään mutta on todella hankalaa kulkea lelukaupoissa ja -osastoilla ostamatta mitään. Sydäntä riistää kun näen ne kaikki suloiset olennot siellä ja tiedän, etten pysty niitä ostamaan.

Yhdessä vaiheessa kun kokosin kaikki pehmoleluni yhteen ja laskin ne, niitä rakkaita oli melkein 50. Nyt en hetkeen ole kaikkia yhteen koonnut, julma äiti pakotti laittamaan osan rakkaista kaappiin. Surettaa kamalasti, kun ajattelen niiden olevan tuolla kaapissa ihan littanassa yksikseen ilman että kukaan niitä halii.

Pehmolelut on terapeuttisia, niitä halii silloin kun ketään muuta ei ole halittavana. Kun surettaa ja vituttaa. Tai silloinkin, kun onnessaan ja iloinen ja ihan innoissaan, sillonkin on kiva rutistella jotain :) Pehmoleluilla voi puhua ja ne vastaavat, ihan totta. Niiden ajatukset voi kuulla. Ja omasta mielentilasta riippuen, niiden ajatukset on joko kannustavia tai surkuttelevia. Melkein aina ne kuitenkin vastaa juuri siten kuten haluaa.

Min olen saanut paljon pehmoleluja lahjaksi, mutta myös itse ostanut. ((Jos et halua raahata kassillista pehmoleluja mukanasi, en suosittele että viet minua Stockmannin leluosastolle..))
Viimeksi sain jouluna kaksi nallea :) Itseasiassa nykyään min saan melkein joka kerta (siis silloin kun jotain lahjoja saan) jonkun nallen lahjaksi, men edes enää kamalan hyvin ole perillä mikä on tullut milloinkin. Kaikki ne on kumminkin yhtä rakkaita, muutamaa erityisen rakasta lukuunottamatta.

On pieniä nalleja, keskikokoisia nalleja, vähän isompia nalleja ja yksi jättesuuri. Eihän sillä koolla ole merkitystä :p Paitsi, että jos nallukka on kamalan pieni se saattaa myös kadota helpommin.

Min nallerakkautta ei voi olla huomaamatta, silloin kun huoneeseeni tulee. Mulla on kaksi melkein täysin samanlaista nallea, ne on hyllyjen päällä. Kirjahyllyn päällä on myös toinen nalle ja pieni koira.
Sängyssä on jätteiso nalle ja muutamia muita mm. ammu ja possu. Ammu on joutunut kokemaan kovan kohtalon, pyörittelen ja vemputtelen sitä aina kun Marinan kanssa puhun puhelimessa. Siis kun sängyssä puhun :) Kaappiin on valitettavasti joutunut uhrautumaan kymmeniä pikkuisia ja isompiakin, innolla odotan kun saan oman kämpän niin rakkaillekin on enemmän tilaa :)

Men osaa nimetä sitä kaikista rakkainta, tietysti vanhemmilla rakkailla on jo vahvaa tunnearvoakin :) Ja vanhemmilla on myös kaikilla nimet, usein jonkun pojan mukaan :p

Muutama vuosi sitten, kun olin yhden pojan kanssa kulkeutui yksi mun nalleista niille, men edes muista enää minkä takia. Ja sitten kun erottiin, se jäi sinne. Mua edelleen harmittaa tämä, se oli yksi rakkaimmista. Se poika sais painua mettään mutta nallen haluaisin takaisin. Son varmaan polttanut mun pikkuisen roviolla, sen verran ilkeä olin. Ei muistella pahalla :p

Hmm, mitäköhän mun vielä piti sanoa.. en muista. Jatkan myöhemmin jos tulee mieleen :)

Poissa Sarana

  • Vuotislainen
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #15 : Tammikuu 24, 2003, 18:25:44 »
En ole koskaan ollut suuri pehmolelufani, mutta isän vanha, kullanvärinen nalle istuskelee silmäpuolena (kuinka klassista) piirongin päällä. Se on jotenkin tavattoman arvokkaan ja ylvään näköinen - voin kuvitella isäni frakissa 20 vuotta sitten samannäköisenä.

Kaapissa on yksi sika, jonka hankin possubuumini aikana, ja jossain hipsii pingviini. Kun ostin sen laivalta neljäsluokkalaisena, se sai osakseen paljon hellyyttä minulta ja luokkatovereilta, mutta nykyään se on häipynyt viettämään villiä keski-ikää (luultavasti isoveljeni rajunnäköisen kotilohikäärmeen kanssa). Minun pörröinen paijattavani oli sininen villapaita, jossa oli nallenmuotoiset napit - äiti kutoi sen, kun olin pikkuinen, ja käytin sitä aina siihen asti, kunnes nälkäiset kuoriaiset hotkivat sen pieniin suihinsa.

Agrippa

  • Ankeuttaja
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #16 : Helmikuu 12, 2003, 21:51:04 »
Pakko tunnustaa, että minä en ole ikinä kuulunut suurimpiin pehmolelufaneihin. Ja minulla on aina ollut siitä huono omatunto.

Minulla on niitä likaa. Monesti on käynyt niin, että olen ollut penkomassa kellariamme ja olen jostakin laatikosta löytänyt pehmolelun. Sitten olen hipsinyt äidin luokse sen kanssa ja kysynyt kenen se on. Ja krääh, varsin usein ne ovat olleet joitakin minun muinaisiani. Ja minun on ollut pakko ottaa ne luokseni huoneeseeni. Noin suloinen surusilmäkoira, joka on joskus ihan minua varten hankittu ja jolla on vain minut, jätänkö minä sen lojumaan kellariin kärsimään pölyallergiasta?

Minä en usko kaiken elollisuuteen, mutta jokin rasittava ominaisuus minussa säälii kaikkea. Voi voi, en voi jättää tuota yhtä karkkia yksin, jos syön sen, pitää minun syödä kaikki muutkin... Sama asia vielä voimakkaampana leluissa. Olen alkanut päästä tuosta eroon vasta ihan viime aikoina.

Niihin leluihin, jotka olen kellarista uudelleenlöytänyt, tai niihin jotka olen saanut myöhemmällä iällä, ei minulla ole kehittynyt oikeastaan minkäänlaista suhdetta. Ne lojuvat kaapissani kasassa. Olen keksinyt useimmille nimet joskus myöhemmin ihan velvollisuudentunnosta, mutta ei nimillä ole minulle juuri merkitystä, kun en ikinä puhu niistä... nyyh, nyyh.

Jottei minusta jäisi sydämetöntä vaikutelmaa, saanhan kertoa niistä muutamasta lelusta, jotka todella ovat minulle rakkaita? Ymmärrättehän, kysymys on vain siinä, että minulle on lapsena annettu liikaa leluja enkä jaksa rakastaa niitä kaikkia.

Purkkinalle (Nelli-nalle): vaalea pikku nallukka, jonka saa istumaan mukavasti. Perinteinen unileluni, vaikka sekin on aina vaihdellut ja useimmiten sitä ei ole ollenkaan. Se tuli purkista, mistä sen luonnollinen nimitys johtuu. Joskus aloin kuitenkin katua tätä epähienoa nimeä ja annoin muka paljon kiltimmän nimen Nelli, jota en ole ikinä käyttänyt.

Karhuherra: hah hah, minulla on niin ihania nimivalintoja. Karhuherra on hujoppi. Sellainen iso ruskea karhu, jolla on valkea vatsa ja tassunpohjat ja joka tosiaan on yli metrin pituinen mutta niin lötkö ettei pysty istumaan omin avuin. Muistan kuinka pienenä itkin kun sen turkkiin oli takertunut purukumia ja myös sen, kuinka tanssin sen kanssa olohuoneessa. Se on niin suuri ettei ole koskaan mahtunut vuoteeseeni, paitsi lojumaan surkeasti jalkopäässä.
Jos minun pitäisi nimetä rakkain leluni, olisi se Purkkinalle tai Karhuherra.

Luru-Luru: Vähän omaperäisempi nimi, mutta sekin johtuu vain siitä, että se on pikkusiskoni keksimä. Jossain vaiheessa kyseinen sisko oli älyttömän ihastunut tähän pehmoapinaan ja antoi sille nimenkin kun minä en ollut vaivautunut. Olin tietysti mustasukkainen ja päätin vaihtaa sen nimen King-Kongiksi, sillä tottahan minun piti itse nimetä omat leluni. En kuitenkaan koskaan alkanut käyttää tuota Kongi-nimeä (en pitänyt siitä), ja hyvä niin. Luru-Luru kuuluu siiheen sarjaan, jonka leluilla on litteä vartalo ja pitkät ohuet jalat ja häntä. Oikein ihana.

  Muoks! Voi, minä olen kamalan typerä. Unohdin kaikkein ihastuttavimman pehmoleluni; ehkä siksi, että se ei ole minulle samalla tavalla lelu kuin muut.
Se on Möksy. (Nimellä ei ole mitään yhteyttä Möksy-nimiseen kylään, joka sijaitsee jossain Alajärvellä päin.) Se on possulepakko.

Joskus kun pikkusiskoni oli kova Anastasia-fanittaja, hän osti itselleen  lepakkopehmolelun. (Te tiedätte Anastasia-piirroselokuvan valkean lepakon Bartokin.)
Hän antoi sille nimeksi Pinkki, ja siitä tuli varsin pian hänelle kaveri, jota hän raahasti mukana kerhossa ja jolle kerhon täditkin punoivat ystävännauhoja ja jota he heittelivät toisilleen ollessaan Pinkkipalloa.
Sitten jonkin ajan kuluttua (vajaa vuosi) minä ostin halvennusmyynnistä toisen samanlaisen. Mietin pitkään sen nimeä ja sitten rupesin kutsumaan sitä Möksyksi.

Möksy ja Pinkki ovat kotoisin Kiinan possulepakkomaasta (koska takapuolesta löytyvässä lappusessa lukee "Made in China"). Heidän perheensä asuvat siellä ja hekin pujahtelevat sinne tuon tuosta. Siellä valkoiset ja mustat possulepakot kinastelevat urhoollisesti ja kumoavat kilpaa valtaa. Possulepakot pitävät valtavia syöminkejä, ruokakestejä. Heidän ihannevartalonsa onkin mahdollisimman pulska ja mielellään vähän tuhruinen.

Möksy ja Pinkki ovat serkuksia äitiensä puolelta ja vasta lapsia. He esiintyvät sekä soololaulajina että yhdessä nimellä Pöksyminkki. Minä ja siskoni olemme sanoittaneet lukuisia lauluja possulepakkomuotoon sopiviksi ja säveltäneet joitakin omia. (Legendaarisimpia ovat Pikku Pinkki (alkuteos Pieni murhapolttaja), Venäjän tsaari ja Suzuki ja Toyota.) Possulepakot laulavat paljon myös sillä hetkellä improvisoituja lauluja, joita kutsutaan (miksikähän?) managerittomiksi lauluiksi.
Niitä olemme nauhoittaneet kasetille vanhalla mankanrämälläni.
Olen myös kirjoittanut tarinoita possulepakoista, muun muassa yhden mielenkiintoisen Pöksyminkin synnystä. Ja piirtelen niitä joka paikkaan. Ja otan niistä valokuvia. Jos vaan omistaisin skannerin...

Huomaan, etten voi kertoa tässä läheskään kaikkea possulepakoista mitä haluaisin, en heidän yhteiskunnastaan enkä Pinkistä ja Möksystä yksilöinä. Pitänee tehdä joskus erikseen esittelytopic tästä ihanasta olentorodusta, jos vielä saisi kuvia nettiin.

Phoebe

  • Ankeuttaja
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #17 : Helmikuu 13, 2003, 19:36:34 »
Oi.
Minä pidän hyvin paljon pehmoleluista. (Ihan kuin en olisi ainoa..)
Kaikista ihanimpia ovat koira-pehmolelut. Ne on niin vastustamattoman suloisia.


Herrarouva

On pieni kissa-pehmoleluni.
Annoin tuon nimen pienenä kun en osannut valita nimeä ja kumpi se on herra, vai rouva.
Se on minulle rakas, vaikka makaakin jossain laatikon pohjalla.
Sain sen kaksi vuotiaana.
Otin sen aina joka paikkaan mukaan.
Se on pinkki, sillä on vihreät housut, jossa on kivoja kuvioita ja ihanat silmät.
Se on myös kovia kokenut. *g*
(Ei ihme minun kanssani)

Juu.
Niitä pehmoleluja on vaikka kuinka paljon, mutta nimiä en ole antanut, joten kerroin vain tästä.

Ja onhan minulla vielä iki_ihana_koirani. xD

Poissa Hysteeri

  • Vuotislainen
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #18 : Helmikuu 13, 2003, 20:40:49 »
Voi hömppä!!!

Minun vieressäni yleensä nukkuu Silja Linen hylje nimeltänsä Nuusku. Nuuskun sain joskus pienenä kun pahoitin mieleni siitä, kun laivalla en voinut katsoa satamaantuloa, kun tuli pahoinvointia. Nuusku on siis semmoinen iso. Viime aikoina, Nuusku on tuntunut paremmalta halattavalta kuin tyynyt. Tosin tyynyt ovat erittäin ihania.

Tyynyistä voisi kertoa enemmänkin. Minulla on se perus-nukkumistyyny, jonka sisukset ovat ihan mynttynässä. Mutta se on ihan kiva. Toisaalta aina sen lisäksi otan jonkun toisen pään alle.
Nukkumistyynyn lisäksi minulla on yksi vihreä keskikokoinen, semmoinen satiinipäällysteinen tyyny ja kaksi pienempää. Semmoinen vaalean sininen, joka minulla on ollut niin kauan kuin muistan ja keltainen muumityyny. Vihreää on paras halata.

Pehmoleluja löytyy kaksi hyllyllistä kaapista. Muidenmuassa yli tusinan pehmosiilin kokoelma. Olen aina tykännyt isoista pehmoleluista enemmän, kun niitä on parempi halia.

En pysty nukahtamaan kunnolla illalla, jos en saa halata tyynyä tai pehmolelua.

Eleisa

  • Ankeuttaja
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #19 : Helmikuu 13, 2003, 21:04:08 »
Minun rakkaat pehmoleluni ovat perheen verran pupuja. Äitipupu ja sen viisi lasta. Miksi isäpupua ei sitten ole, mene ja tiedä. Äitipupu on n. 5 vuotta vanha ja lapset sitten jonkin verran nuorempia. Jossain vaiheessa niillä oli kaikilla karkkilaatikollinen virkattuja vaatteita ja oma huone hyllykössä. Ja niillä oli tosi pirulliset luonteet, ihan kaikilla. Ainakin minua kohtaan. Leikin silloin, että olin niiden orja. Äitipupun nimi on Omena ja lapsipuput ovat Pumpuli, Toffee, Juulia, Linne-Maria ja Pyökki-Päärynä. Nykyään ne kököttäät hyllyssä, mutta joskus otn ne alas ja katselen niitä. Ja :oops: keksin joskus jotain mielikuvitusleikkejä *suunnattoman NOLO*

Adrianna

  • Ankeuttaja
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #20 : Helmikuu 17, 2003, 19:38:00 »
Oi.

Minun rakkain pehmoleluni on pupu.
Sillä on sellainen samettinen vihreä haalarin tyylinen puku ja ihuna kaulus.

Sain sen kai neljän vanhana. Ja jos rehellisiä ollaan, vihasin sitä aluksi. Minusta se oli ruma. Myöhemmin siitä tuli kuitenkin minulle rakas. Erittäin rakas.
Joka päivä se oli mukanani päiväkodissa ja jokikiselle matkalle se lähti mukaan. Joka yön nukuin sen kanssa.

Sitten lopulta minä olin niin rakastunut siihen, että halusin lisää samanlaisia. Paljon samanlaisia.
Ensin tuli punainen. Sitten sininen. Keltainen. Ruotsista löysin liilan. Ja myöhemmin turkoosin. Ja kirpputorilta nappasin sitten pinkin. Pariisin matkan alussa löysin lentokentältä viininpunaisen - mukaan lähti. Ja niin edespäin
Nyt niitä on 19. Um. Ne on niin ihunia.

Tässä on rakas luihuiseni.

amarie

  • Ankeuttaja
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #21 : Helmikuu 17, 2003, 19:39:41 »
Jos kaikki lasketaan minulla on joku nelisenkymmentä nallea. Pienenä pelkäsin niiden loukkaantuvan, jos en halisi kaikkia tasapuolisesti, mutta nyt minulla on yksi selkeä suosikki (niiden kaikkien muiden suosikkien lisäksi). Enoni vanha harmaa nalle, jonka sain kuusivuotiaana ollessani ensimmäisen kerran yksin mummolassa. Sen nimi on Uppo-Nalle. Minen vaan voi luopua niistä.

Toinen luovuttaviksi sopimaton asia on barbit. En minä niillä enää mitään tee, mutten silti raaski jakaa pienemmille serkuille, jotka niitä voisivat tarvita. Ne ovat kaapissa ja pysyvät siellä.

Mutta maailman rakkain pehmolelu on silti meidän koira. Joskus öisin se hyppää siihen mun sängylle nukkumaan (ei, en nuku enää parvella. Kyllä, se ei saisi olla mun huoneessa).

Walda

  • Ankeuttaja
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #22 : Helmikuu 17, 2003, 21:03:30 »
Mä rakastan pehmoleluja, ja niitä on jotenkin kertynytkin paljon. Tärkeimmät "asuvat" mun sängyllä, ja osa on ollut pakko viedä vinttiin kun tila ei riitä  :oops: .

Tärkeimmät ovat tärkeitä erilaisista syistä:
Hylje, jonka sain ekaluokalla, se on sellainen silja-laivalta ostettu isoin niistä silja-hylkeistä. Sen sain äidiltä ja se on siksi tärkeä. Annoin sille nimeks Söpö joskus pienenä, nykyään se on vain hylje.  :)
 
Nalle, jonka sain mummiltani ja papaltani seiskalla, siis taisin täyttää neljätoista silloin. Se on sellainen "vanhanaikainen" ruskea millä on sellainen silkkinen karva, son tositosi ihku. Mun kaveri on ihan hulluna siihen  :P . Sen nimi on Alloynius, se tulee jostain ihme tv-ohjelmasta, mun kaveri keksi sen.

Koira/nalle En ole oikein päässyt selvyyteen siitä, kumpi se on  :wink: , son sellainen välimuoto. Sain sen parhaalta kaveriltani joululahjaksi toissa jouluna ja se on siksi hirmuisen tärkeä. Sillä ei ole nimeä.

Lötkö koira, jonka sain tänä jouluna ystävältäni joululahjaksi. Se on tosi ihana, sellaista pehmeää hassua untuvaista karvaa, valkoruskea. Son sellainen löysä, mikä menee erilaisiin asentoihin..  :)  Son ihku.

Käärme Sellainen punainen pitkäpitkä käärme jonka sain mun parhaalta kaverilta tänä jouluna. Se oli pahvilaatikossa jossa luki: Laatikon sisältö on vaarallinen, suorastaan tappava. Ethän syötä sitä kädestä, se voi oppia PUREMAAN!  :twisted:  Pelästyin ihan hirmuisesti mitä siellä on, ja sitten repesin täysin kun uskalsin kurkata sinne!  :lol:
Sen nimi on Ritva, koska toisella mun kaverilla on samanlainen vihreä jonka nimi on Risto Pistokäärme. (Olemme outoja  :wink: )

Pehmolelut on ihania, ei niistä raaski mitenkään luopua. Ehkä ne ovat lapsellisia, mutta who cares.. Barbit olen kyllä heivannut pois jo aikoja sitten (5v.?) niillä ei ole tunteita..  :wink:

Lisäksi minulla on pöydällä neljä tärkeää pikkupehmoa, jotka olen saanut eri kavereilta, ne ovat: Lohikäärme jonka nimi on Lohis, Koira jonka nimi on Mörri, Kirahvi jonka nimi on Keela sekä hevonen jonka nimi on Mujunen.  :D

Poissa Vanilja

  • Poro!
  • Henkihörhö
  • God's First Mistake
    • Nappi!
  • Tupa: Luihuinen
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #23 : Helmikuu 18, 2003, 11:57:15 »
-Lähettää terveisiä Turrelle-

Okih, minunvaavikkaiseni.

Kaikkein vanhin on Pilkku. Pilkku on kummitätini valmistama räsykoira, kestänyt kolmen koirasukupolven ihastukset pehmolelujen natusteluun, mutta ei aivan arvitta...yksi silmä on nielaistu jonnekin, kyljissä on isoja paikkoja, kangas on kulunut ohueksi. Pilkku on aivan valtavan rakas, ja nukuin aina 15-vuotiaaksi asti Pilkku kainalossa...sitten oli pakko luovuttaa, koska Pilkkukin oli siinä vaiheessa 15-vuotias eikä oikein enää kestänyt. Nyt hän asuu kaapissani.

Sitten on Vaellusnalle, hänen nimensä on Vaellusnalle, koska hän oli uskollinen kumppanini aina pienenä vaeltaessamme lapissa. Vaellusnalle on valkea (tai oli) punakielinen otus, hyvin rakas, pelastanut minut kerran lohikäärmeeltä... (vanhemmat väittää sitä yhä sisiliskoksi, mitä idiootteja...)

Kolmas merkittävä pehmulaiseni on lohikäärme Viimukka, jonka sain Viiviltä vuosi sitten synttärilahjaksi. Viimukka helisee, kun sitä ravistaa, ainakin tietää, koska koirat koittavat tehdä pehmonappauksen...Viimukka on hyvin aatelinen ja herkkä otus.

Neljäs tärkeä kultamussukka on pehmonorsutyyny Dudley (aivan, aivan) hän kulkee mukanani useimmiten junamatkoilla ja muilla matkoilla, Dudley on oikeasti pikkusiskoni, mutta minä olen hänet nimennyt ja minä hänet aina nappaan mukaani...Dudley on ollut kerran mukana yhdessä Vuotismiitissäkin. -khih-
Those that live in the darkness wander aimlessly...
Because they can't see.

Poissa Diare Snape

  • Hirnyrkki
Nallet ja muut lelut
« Vastaus #24 : Helmikuu 18, 2003, 17:02:56 »
Oihh... *halii pikku nallukkansa*
Pehmo on hänen nimensä, ja pehmeys elementti.
Hän on lyhytkarvainen keltaruskea suklaasilmäinen urospuolinen nalle.

Pehmo on peräisin Viron satamasta. Laivamme lähtöön oli 15 minuuttia, ja äitimme teki hätälöydön(karmea posliiniapina. Mutta Pehmon vuoksi siedän sitä.) ja poikkesimme nopeasti matkamuistomyymälään. Siinä hän oli, istui aivan yksin pehmoleluhyllyllä. Ei yhtään ystävää seurana, hyvin surullisen näköisenä. Rakastuin heti, laskin nopeasti rahat, ja huomasin kauhukseni etteivät ne riittäneet. Mutta minun oli pelastettava hänet! Pistin nopeasti kolehdin pystyyn, ja uskokaa tai älkää, sain loppusumman kokoon, ja yksinäinen nalle lähti minun sylissäni. Ja minusta tuntuu, että se hymyili hieman.

Pehmo on jopa vieraillut koulussani. Pistin liinan päähän, ja paiskasin pehmon pääni päälle(se on hyvin...Hmm..'ryhditön'. 'lötkö'... No saatte varmaan kuvan. XD) ja marssin sisälle luokkaan. Kaikki luulivat Pehmoa hatuksi! Törkeää. Eivät uskoneet ennenkuin nappasin Pehmon alas pääni päältä ja annoin sille ison halauksen.

Pehmo on reissaillut mukanani hyvin paljon. Nyt se istuu tyytyväisenä kirjoituspöytäni reunalla, ja katselee huonettani kuin valppainkin vahti. Hyvin suloinen sellainen tosin. *hymy*

Pehmo on ollut minulla noin 6 vuotta.

[off-topic] Pikkuveljeni rakastaa pehmoleluja. Hänen sänkynsä on peitetty niihin. Laskin kerran. 102 pehmolelua. Ja yksikään ei saa tippua lattialle yön aikana, (hän nukkuu niiden kaikkien seassa) ettei se tippunut tuntisi oloaan hyljätyksi. En usko, että E-p koskaan heittää niitä pois. Hän todella rakastaa niitä, muistaa jopa jokaisen nimen ja mistä se on. [off-topic]
"Pirate's do it for the booty"