Kirjoittaja Aihe: Mörkö (2011)  (Luettu 1506 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Dekabristi

  • Vuotislainen
Mörkö (2011)
« : Huhtikuu 20, 2012, 04:32:30 »
Tällainen elokuva tuli vastaan YouTubessa. Kyseessä on suomalaisen harrastajaryhmän tekemä 62 minuuttinen kauhuelokuva, jonka "pääpahiksena" on itse muumien Mörkö! Aloin katsoa leffaa suurella mielenkiinnolla ja yllätyin suuresti, miten hyvin se oli tehty. Elokuva on kuvattu alle sadan euron budjetilla, mutta näyttää välillä ihan ammattilaisten tekemältä. Sen minkä se häviää teknisessä toteutuksessaan, se korvaa kovalla yrityksellä ja luovalla kotikutoisuudella. Näyttelijät ovat ikäisekseen erittäin hyviä ja luontevia ja myös hahmot ovat kauhuelokuvaksi poikkeuksellisen syvällisiä ja inhimillisiä. Myös juoni on todella hyvä, ei yhtään niin perinteinen kuin mitä ensin luulisi. Siinä on sekoitettu muumitarinaa, perinteistä kauhuelokuvaa ja lapsuuden traumoja. Lisäksi leffa on välillä ihan oikeasti pelottava!

Leffan takana on haukiputaalainen harrastajaryhmä Aseman Lapset, joilla on myös oma blogi, facebook-sivu ja youtube-kanava. He tekevät videoita ja elokuvia, vaikka harrastavat myös näyttelemistä ja teatterin tekoa. Mörkö on heidän ensimmäinen elokuvansa. Elokuvan on ohjannut Elmo Rautio ja sen pääosassa ovat Iisa Mäkipaaso, Veera Koskela, Tuuli Kankaala ja Paula Friman. Se sai ensi-iltansa 14.12.2011 youtubessa.

(Mörkö elokuvan facebook sivu: https://www.facebook.com/pages/M%C3%B6rk%C3%B6-2011/251403241578208
Aseman Lasten fb: https://www.facebook.com/pages/Aseman-Lapset/263769200369885)

Oletteko muut nähneet tätä elokuvaa? Sillä on YouTubessa jo yli 17,000 katsojaa, voisi luulla että edes joku niistä on vuotiksessäkin :) MItä mieltä muut olette olleet? Elokuvasta tehdään kuulemma pian jatko-osakin ja AsemanLapset -ryhmällä on youtubessa muitakin videoita. On minusta vähintään yhtä mielenkiintoinen porukka kuin justimusfilmsi.

Elokuvan voi katsoa täällä: http://www.youtube.com/watch?v=ixe3mvC3ZBc

Poissa Candily

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mörkö (2011)
« Vastaus #1 : Huhtikuu 23, 2012, 18:15:12 »
Ilmaisutaidon tunnilla tämä katsottiin pari kuukautta sitten, koska mekin aiotaan jotain lyhytelokuvaa väsätä.

Pidin erityisesti kuvaustyylistä, näyttelijät olivat ihan ok ikäisikseen. Arvostan suuresti indie-elokuvia, koska ne on tehty niin pienellä budjetilla ja nähty paljon vaivaa. Hahmot olivat kiinnostavampia kuin kauhuelokuvissa yleensä. Iso, tyhjä koulu sai aikaan pelottavan tunnelman, itse en ainakaan mielelläni siellä yksin pimeällä liikkuisi. Musiikki loi myös tunnelmaa, oli lainattu ainakin Blair Witch Projectista. Erikoistehosteet nyt oli mitä oli, mutta ne eivät mielestäni ole lainkaan tärkeässä osassa elokuvissa.

Vähän nauratti kuitenkin jotkin jutut, kuten se että lapset pelkäsivät joutuvansa vankilaan siitä että menivät luvatta kouluun... Muutenkin joissain kohdissa tuntui siltä, etten minä ainakaan noin puhuisi kavereiden kanssa, mutta ei se nyt niin kauheasti haitannut. Pääosin nautin tämän katsomisesta. :)
Paradise comes at a price
That I am not prepared to pay
What were we built for?
Will someone tell me please

Poissa Prosper

  • Vuotislainen
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Mörkö (2011)
« Vastaus #2 : Huhtikuu 23, 2012, 22:32:05 »
Katoin tän tänään... :) Jotenkin tosi hauska ja tuli ihan omat näytelmä-kerho ajat + leffojen kuvaamiset kamerakännykällä kavereiden kanssa mieleen! :')

Alussa juoni tuntui todella tökkivältä ja varsinkin sen blondin kouluavustajan replat ja kaikki oli tosi epäuskottavia mitkä nakersi tunnelmaa. Lempihahmot oli lopulta se pullukka (loppua kohden suoritus parani!), kaltoinkohdeltu angstilapsi ja se koulukiusattu rauhallinen tyyppi (jossa oli myös ärsyttäviä piirteitä). Koko leffa oli kuitenkin kokonaisuudessaan selvästi mielenkiintoinen, kun kerran jaksoin sen youtubesta yhdellä istumalla kokonaan katsoa. :)

Tuo juonen huono rakennus ärsytti kuitenkin aika paljon... kun tekee näitä voi se tuntua yhden tekevältä, mutta pitäisi pystyä katsomaan isompaa kuvaa ja siten suoristamaan nämä virheet. Mörkö oli hauska ja loppua kohden kun kauhu lisääntyi juoni parani. Loppu oli ihan hölmö; se Paula jäi kuolleeksi ja jos nämä tyypit kerran olivat jossain muussa ajassa/todellisuudessa niin miksi ihmeessä he eivät leffan loputtua palautuneet sieltä? Loppu oli selittämätön ja sen takia vähän kakka.

Huonoiten toteutettu hahmo oli tämä kouluavustaja; hän oli parhaimmillaan sen hiljaisen koulukiusatun painajaisessa; hänen koko käytöksensä ja kaikki replansa olisivat kaivanneet uudistusta, mutta se olisi silti voitu tehdä niin että juoni olisi liikkunut eteenpäin. Hänen hahmonsa oli kuitenkin kaiken kaikkiaan aika turha tässä ja toi turhaa epärealistisuutta leffaan joka vain pilasi kokonaisuutta... hänen hahmonsa olisi voitu leikata melkein kokonaan pois välttämättömyyksiä lukuunottamatta (ja hänen kohtauksensa siirtää jollekin toiselle hahmolle esim. siinä vaiheessa kun hän päivitteli sitä etteivät he voi tehdä sitä (=jättää mörön uhriksi) sitä hämärää tyyppiä. Sekin kohta jäi ihan pimentoon.

Eli periaatteessa tämä oli ihan ok ja kiinnostava, mutta tässä oli jotenkin ihan naurettavia pikkupuutteita ja virheitä minkä jättämistä valmiiseen tuotteeseen ihmettelen todella paljon. :\


Poissa Dekabristi

  • Vuotislainen
Vs: Mörkö (2011)
« Vastaus #3 : Huhtikuu 25, 2012, 16:26:59 »
Lainaus
Eli periaatteessa tämä oli ihan ok ja kiinnostava, mutta tässä oli jotenkin ihan naurettavia pikkupuutteita ja virheitä minkä jättämistä valmiiseen tuotteeseen ihmettelen todella paljon. :\

Minä taas en niinkään ihmettele tätä, koska kyseessä on selvästi amatöörituotanto ja ilmeisesti varsin vaatimattomin puittein toteutettu sellainen. Minusta virheet eivät pilanneet kokonaisuutta, mutta toki aina voi parantaa. Tietenkin voi aina muistuttaa, että myös isolla rahalla tehdyissä elokuvissa (mm. Titanic) on virheitä :)

Minusta juoni oli yllättävän hyvä yhdistelmä sellaista perinteistä kauhuelokuvaa ja omia juttuja, ei-niin-perinteisiä ideoita. Olen samaa mieltä, että leffa parani loppua kohden, mutta minusta se alun rauhallisuus oli ihan hyvä asia kokonaisuuden kannalta. Se syvensi hahmoja paljon paremmin kuin että jos oltaisi menty suoraan asiaan. Minä tykkäsin myös lopusta. Siinä ei ollut turhaa selittelyä ja se oli muutenkin aika kylmäävä siinä mielessä, ettei mitään loppujen lopuksi selitetty. Jätti myös jotain katsojan mielikuvituksen varaan. Mutta ilmeisesti tekijät aikovat jatkaa sitä vielä, koska youtubessa oli ainakin traileri leffan jatko-osalle.

Tästä inspiroituneena haluaisin joskus kokeilla tehdä omaakin leffaa, jos kerran alle 100 eurolla saa tällaista aikaan.

Poissa elephanthouse

  • kesän lapso mä oon
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: FeatherHallow19419 & QueenRune11201
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mörkö (2011)
« Vastaus #4 : Huhtikuu 25, 2012, 16:42:02 »
Ooo, katsottiin tämä pikkusiskojen kanssa (8 ja 10v.) vähän aikaa sitten. Siskot tykkäsivät. :) Itse en pystynyt katsomaan, kun musiikki oli niin pelottavaa. <3 No kyllä katsoin, mutta musiikin ja muiden äänien vaikutus reagoimiseeni on niin vahvaa, että oikeasti kammosin tätä filmiä. Yleensä minua ei saa katsomaan minkäänlaisia kauhuleffoja, mutta ajattelin tämän olevan vähemmän karmiva. Ei ollut...

Hyvää työtä pienellä porukalla ja budjetilla! Suosittelin kavereillekin. Katson varmasti uudestaan sitten joskus, kun en ole kahdeksasluokkalainen ylitunteellinen pelkuri. :D
Yksi ajatus täyttää äärettömyyden - William Blake
Amin mela lle = Minä rakastan sinua
Ficcifoorumi