Kirjoittaja Aihe: Barty Kyyry Jr. - paha, rakkaudeton vai väärinymmärretty?  (Luettu 10240 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Asoalian

  • : W
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Barty Kyyry Jr. - paha, rakkaudeton vai väärinymmärretty?
« Vastaus #25 : Toukokuu 27, 2008, 15:23:01 »
Mutta Asoalian, suorittihan Percykin 12 V.I.P:tä. Mainitaan SK:n luvussa Kotikolo. Onkohan hänelläkin siis ollut ajankääntäjä ja hänenkin on täytynyt opiskella kaikkia aineita.

Niin offiksi kuin tämä meneekin niin oho. Percy on vähän turbottanut :) Mutta olen kyllä sitä mieltä että joko Rowling ei ole ajatellut asiaa ihan loppuun asti tai sitten Percyn vuorokaudessa on vähän useampia tunteja kuin tavallisten kuolevaisten.
"You think that's hard? Try auditioning for Baywatch
and being told they're going in another direction."

Poissa Nibs

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
    • Hogwarts Refounded: Harry Potter-roolipeli
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Barty Kyyry Jr. - paha, rakkaudeton vai väärinymmärretty?
« Vastaus #26 : Tammikuu 28, 2010, 20:46:39 »
Aloitin tästä hahmosta keskustelun vuonna 2008, mutta se on jossain vaiheessa menty arkistoimaan, joten aloitan uuden, ja tässä versiossa keskityn herättelemään keskustelua oman visioni kautta, valaisten sitä syvällisemmin.

(Alkuperäinen keskustelu löytyy siis täältä HP-arkistosta. Ja älkää nyt aurorit hyvän tähden arkistoiko tätä noin nopeasti kuin tuo edellinen - eihän siitä ehditty keskustella kuin pari sivua!!)

JKR kirjoitti ko. hahmon ja tämän tarinan niin, että sen pystyy tulkitsemaan melkein ihan miten vain. Olen törmännyt äärimmäisen erilaisiin tulkintoihin kaikenkaikkiaan, mutta kaikissa on ollut pohjimmiltaan muutama yhteinen piirre.

Näyttää siltä, että suurin osa faneista on tykästynyt kirjan antamaan ensivaikutelmaan Juniorista ja tämän suhteesta isäänsä - varsinkin Juniorin omien sanojen myötä. Täten tietysti kunnioitan ko. näkemystä, mutta sen ollen vain Juniorin omat uskomukset, se ei välttämättä ole totuus ja minä henk.koht. tykkään sukeltaa syvemmälle mahdollisuuksien mereen. Ja näyttää siltä, että suurin osa mieltää Juniorin sairaana ja/tai pahana ihmisenä. No tekeehän hän paljon sairaita ja pahoja asioita elinaikanaan, joten ymmärrän hyvin tuon näkemyksen - mutta henk.koht. en näe, että sen tarvitsee tarkoittaa hänen olleen suorastaan sydämeltään paha tai edes sairas alunalkajaan.

Itse näen sen hyvin erilailla. Visioni on vuosien varrella saanut jonkinverran positiivista palautetta, mutta tuntuu, että olen silti aika lailla yksin tämän kanssa. Olenko?

Uskoakseni tulkintani on looginen canon-kuvaan nähden, vaikka eroaakin suuresti yleisimmästä ja suosituimmasta tulkinnasta - vaikkakin, minun Juniorini tarina siirtyy hieman vaihtoehtoisen todellisuuden puolelle, koska en kirjoita hänen saavan Ankeuttajan Suudelmaa, vaan tapatan hänet myöhemmin samana vuonna. Ihan vain siksi, että mua nyppi suuresti menettää niin herkullinen hahmo muutama sivu sen jälkeen, kun juuri saimme kuulla hänestä enemmän.

Minun Juniorini ei ole Luihuinen, kuten monet tuntuu mieltävän Juniorin olleen, vaan Rohkelikko. Tämä valinta monestakin syystä, mutta mm. koska Luihuinen olisi ollut pahin klishee tulevalle kuolonsyöjälle. Rohkelikko? Ei ehkä kaikkein paras tupavalinta, mutta mahdollinen. Lapset lajitellaan Tupiin niin nuoressa iässä, etteä saattavat hyvin vielä muuttua ja tehdä valintoja, joita kukaan ei silloin olisi uskonut ja minä en edes usko, että kukaan kuuluu vain yhteen Tupaan, vaan että se on henkilön ydin, joka määrittelee tuvan - sillä ei ole mitään tekemistä hahmon syvyyden kanssa. Kirja ei kerro mitään lapsi-Juniorista eikä siitä minkä mahdollisten piirteidensä mukaan hän silloin eli, jotka mahdollisesti painuivat taka-alalle tai muokkautuivat kasvun myötä ja varsinkin Azkabanissa. Hänessä ei tarvitse olla kaikkia Rohkelikon piirteitä kuuluakseen ko. tupaan. Rohkeus, röyhkeys ja uhkarohkeus esimerkiksi, eivät leimaa häntä millekään tietylle polulle. Ajettelen myös, että Junior oli isänsä poika, mutta tietyt asiat myrkyttivät hänen mielensä ja sydämensä, joskin sillä nyt ei ole liikaa tekemistä tuvan kanssa - hänen isänsä saattoi silti hyvin kuuulua eri tupaan aikoinaan.

Joten, hän tosiaan osallistui Longbottomien kidutukseen. (Sitähän kirja ei koskaan vahvista virallisesti, vaan vain sen, että tämä oli paikanpäällä.) Junior etsi hyväksyntää Voldemortilta ja oli saanut sitä - tesskenneltyä tai aitoa, kukaties - enemmän kuin koki koskaan saaneensa isältään, ja yhdistettynä syvään katkeruuteen ja kaunaan, hän halusi niin epätoivoisesti löytää Voldemortin takaisin, että lähti käyttämään tuota anteeksiantamatonta kirousta, ja ajautui liian pitkälle. Mutta valinnat, aina kuolonsyöjäksi ryhtymisetä kaikkeen muuhun ennen kiinnijäämistä, eivät olleet olennaisesti vihan motivoimia, vaan enemmän epätoivon ja nuoruuden hulluuden ajamia, yhdistettynä siihen, että Voldemort on loistava manipuloija.

Näkemyksessäni se oikeudenkäynti tapahtui kuten kirjassa. Junior käyttäytyi siten, koska roikkui vielä jossakin toivossa isänsä suhteen. Selvästi Juniorin asenne oli 'mutta-olen-poikasi-et-halua-tehdä-tätä-minulle' ja vielä enemmän, kun se kääntyi äitinsä puoleen, josko tämä saisi isän tajuamaan sen. Äideillä kun tuppaa olemaan välitön ja ehdoton rakkausside lapsiinsa ja saattavat joskus päätyä muistuttamaan isiä, että näillä on myös, (jos on.) Sen varaan Junior laski tuolla hetkellä. Hän ei ollut viaton, mutta piti kiinni toivosta, että kun rakkaus on verta, sitä ei koskaan ole tuomiolla. (Henk.koht. en usko, että siihen tarvitaan edes veriside, vaan vain yhtä vahva rakkaus.) Moni näkee tuon kaiken kylmänä ja laskelmoivana äidin manipuloimisena, mutta minä tulkitsin sen saman tien ihan aidoksi hädäksi. Muistaaksenihan me ei ennen tuota kohtaa kirjassa oltu edes kuultukaan koko tyypistä mitään, joten siksi.

Ja Juniorin isä rakasti poikaansa, ehdottomasti. Minkä tähden sattui äärimmäisen paljon tulla sillä tavalla poikansa pettämäksi, mikä johti hylkäämiseen - mihin tosin vaikutti myös miehen ego ja ylpeys arvostetun tuomarin asemastaan, jonka - suvun nimen mukaan repien - poika oli juuri syössyt häpeään. Ei vain olemalla kuolonsyöjä, vaan myös osallistumalla moiseen uskomattoman julmaan rikokseen. Mitä Junior oli tehnyt ja tämän Azkabaniin tuomitseminen musersivat tämän isän kahdella tavalla, ja se vaikutti tämän käytökseen ko. oikeudenkäynnissä. Koska tämä rakasti poikaansa ja koska asemansa ja nimensä oli häpäisty - ja joksikin aikaa rakkaus vaihtui ei-kovin-välittömäksi-vihaksi. Jonkin aikaa tämä tuskin halusi edes kuulla poikansa nimeä mainittavan.

Tietysti vain elokuvaversio laittaa Dumbledoren suuhun sanat "musersi Bartyn tehdä niin, mutta todisteet olivat ylitsepääsemättömät" ja Bartyn omissa sanoissa perheen menettämisen traagisuudesta ja elämän jatkumisesta jne. - kirja ei näytä mitään tuollaista tai anna ymmärtää, että Senior katuisi poikansa Azkabaniin lähettämistä. Mutta mielestäni sen ei tarvitse tarkoittaa, etteikö tämä silti olisi tuntenut murhetta sen takia, tai että tällä olisi kivisydän kuten Sirius sen laittoi, tai ettei tämä rakastaisi lastaan. Näidenkin asioiden suhteen minä mieluummin kaivaudun syvemmälle, kuin tyydyn vain ensivaikutelmaan.

Mutta ei, en usko, että hän katui poikansa lähettämistä Azkabaniin sinänsä, mutta vain sitä, että tuomitsi tämän sinne elinkautiseksi. Kun tosiasia kuitenkin on, että poikansa oli ottanut osaa kahden ihmisen järjiltään kiduttamiseen (Anteeksiantamattomalla Kirouksella) ja näin tuhonnut kahden perheen elämän, Longbottomien ja oman perheensä - ei sellaisen teon kanssa saa päästä liian helpolla. Mutta uskallan väittää, että Senior katui asioita hyvin pitkälle; toivoi, että olisi edes tuominnut Juniorin sinne lyhemmäksi ajaksi tai että olisi ollut olemassa jokin vaihtoehtoinen, tarpeeksi hyvä rangaistus ko. rikoksesta - loppujen lopuksi Azkaban kun on äärimmäisen epäinhimillinen vankila ja kyseessä oli hänen oma poikansa, jota tämä luonnon lakien pakostakin jo, rakasti enemmän tai vähemmän, mutta rakasti varmasti. Ja siis aivan varmasti katui poikansa kieltämistä, mikä on Azkaban-tuomiotakin julmempi rangaistus jo itsessään, saati yhdistelmänä. Ja katui varmasti sitäkin, että oli päästänyt poikansa päätymään sellaisiin tekoihin.. (Viittaus, fanivideoni "Breathe Into Me".)

Sillä isä myös suostui auttamaan poikansa ulos Azkabanista ja pitämään tämän elossa ja huolehdittuna, kotona, suhteellisesti katsoen paremmissa oloissa - mikä myös voidaan tulkita vähintään kahdella eri tavalla: Se voisi puhua yhä rakastamisen puolesta tai ainakin välittämisen. Nähdäkseni kun, jos jotakuta on todella rakastanut joskus, ei tämän henkilön suhteen voi koskaan täysin kylmäksi muuttua - ei koskaan, olivat nämä sitten tehneet mitä tahansa. Junior itse nyt tietysti uskoi, että isänsä pelasti hänet vain vaimonsa vuoksi ja näin ollen, että vain hänen äitinsä pelasti hänet - mutta kuten aiemmin todettua, se ei välttämättä ollut totta - totuuden ollen suhteellinen käsite.

Pointtini on; koko oikeudenkäynti-kohtaus on paljon voimallisempi, jos isällä ja pojalla oli rakkautta toisiaan kohtaan ja uskoa toisiinsa.

Kun rakkaudella on osansa suhteessa - hylkääminen ja elinkautistuomio Azkabanin kaltaisessa vankilassa, otetaan taatusti yhtä anteeksiantamattomana ja julmana, kuin rikokset, joista nämä tuomiot lankesivat. Ja kun sydän särkyy, se voi kasvaa takaisin kieroutuneeksi ja kylmäksi ja vain anteeksiannon voima voisi sitä enää auttaa - ja sitähän Junior ei koskaan löytänyt ja tuskin Seniorkaan. Tuossa vaiheessa tarinaa kaikki toivo heidän suhteensa suhteen, oli lopullisesti kuollut. Mikä saattoi olla myös yksi syy siihen, millä tavalla Senior päätti poikaansa kontrolloida myöhemmin, kuin myös luottamusongelma - (kaiken tapahtuneen jälkeen Junior taatusti haluaisi etsiä Voldemortin), ja no - jos sitä välittämistä tai rakkautta ajatellaan, komennuskirous oli Juniorillekin helpoin tapa, ottaen huomioon miten hyvä ja välinpitämätön olo sen alaisena on. Lue; isä katui sitä, että oli lähettänyt tämän sinne helvettiin elinkautiseksi ja vaikka sitten pelastikin, oli antanut tämän virua siellä vuoden - jonka aikana poika joutui elämään uudestaan ja uudestaan sen hylkäämisen ja tuomion, kylmässä ja pimeässä, epäinhimillisessä ympäristössä - uskossa, että joutui kärsimään sillä tavalla loppuelämänsä! Eli nyt Senior näki komennuskirouksen palvelevan kahta asiaa; pojalla olisi hyvä olla, eikä tämä pääsisi etsimään Voldemortia.

Se, ettei Senior päästänyt poikaa ulos talosta raikkaaseen ilmaan vuosiin, oli ajattelematonta ylisuojelua. Jos totuus olisi käynyt julki kenelle tahansa, hänen vaimonsa olisi kuollut turhaan Azkabanissa ja poikansa, jota hän yhä rakasti, olisi joutunu sinne takaisin tai saanut Ankeuttajan Suudelman. Eli näen hieman kaltoinkiohtelua ylisuojelevuudessa, siinä missä luonnollisesti ymmärrän Seniorin päätösten välttämättömyyden, kaiken ja kaikkien, myös poikansa, suojelemiseksi.

Mitä tulee niihin sairaisiin, kylmiin ja väkivaltaisiin piirteisiin, joita Junior myöhemmin näytti... Sanoisin, että lisättynä niihin äärimmäisiin tunne-elämän iskuihin ennen Azkabania ja Azkabanin myötä, joiden takia hänen sydämensä oli kasvanut kylmäksi ja kieroon, ne 13 vuotta jatkuvasti komennuskirouksen alaisena, (minkä on pakko vaikuttaa aivoihin ja mieleen jollain tavalla), ja niin rajoitetuissa olosuhteissa, - ja lopulta siitä vapauduttuaan ja tajuttuaan mitä oli tapahtunut - vaikuttivat hyvin olennaisesti siihen, millainen hän oli vuosina 1994-1995.

En väitä, etteikö Junior olisi perinyt negatiivisiakin piirteitä isältään tai etteikö hänessä olisi ollut väkivaltaisia piirteitä joa aiemminkin, koska ilmiselvästi oli. Sanon vain, ettei asioiden tarvinnut olla niin pahassa jamassa aina, vaan vasta se oikeudenkäynti ja kaikki sen jälkeen tapahtunut, olennaisesti muokkasivat Junioria sellaiseksi mitä hän oli lopussa.

Minun Junior oli yleensä ajattelematon ja itsepäinen nuorimies, jonka katkeruus, kauna ja epätoivo lopulta sokeuttivat - tarpeeksi pitkäksi aikaa, jotta ehti tehdä viimeisen virheensä - Longbottomien kidutuksen. Vaikka perhesiteet näyttivät sen takia katkenneen, kuten tiedämme ei se aivan niin ollut - mutta luottamus oli varmasti mennyttä lopullisesti. Mm. siksi siis ne 13 vuotta lisää kärsimystä ja sitten olikin jo kaikella tapaa liian myöhäistä, kun Juniorin pää pehmeni vähän liikaa, eikä  halutessaankaan varmaan olisi erottanut oikeaa väärästä - tosin kuten jo analysoitua särkyneistä sydämistä, tuskin edes halusi. Eli Voldemort pelasti hänet, eikä ollut aiemminkaan pettänyt tai hylännyt hänrä, hän auttoi Volden takaisin voimiinsa, tappoi isänsä... Komennutti pojan kiduttamaan tyttöä, jotta saisi toimitettua Harryn Voldemortille... Eli se oli vasta Azkaban-tuomion ja hylkäämisen jälkeen, kun Junior kääntyi kokonaan isäänsä vastaan, syleili Voldemortin arvoja ja oli uskollinen kuolonsyöjä. Ei ehkä salamaniskusta, mutta muuttui siihen suuntaan nopeasti - joten kyllä, joten minunkin Juniorini oli todella kiinrynyr ja fanaattinen kuolonsyöjä jossain vaiheessa elämäänsä, vaikkei alusta alkaen, eikä paha sydämeltään, tai sairas kaiken aikaa.

Mutta halusin antaa Juniorille mahdollisuuden, kun jo muutenkin tulkitsin hahmon jollain tapaa monimutkaisemmin kuin monet muut. Juniorini ei saa Ankeuttajan Suudelmaa, vaan kuolee myöhemmin samana vuonna Voldemortin toimesta. Olen käsityksessä, että velhomaailmassa henkivelkaa pidetään suuressa arvossa ja Junior oli tuossa vaiheessa henkensä velkaa kummallekin vanhemmistaan kaikella tapaa, millä vain saattaa olla. Eihän tämä kirjan kohtauksessa näyttänyt moisesta välittävän tipan vertaa, mutta kirja ei kuvannut kaikkea mitä tapahtui sen ja Suudelman välissä - siinä on hyvin pieni mahdollisuus vaihtoehtoiseen tarinapolkuun. Ja Dumbledore on mahtava mies. Vaikkei voinut pelastaa Junioria, saattoi onnistua muistuttamaan tätä joistain asioista, jotka tämä oli ignoorannut tai unohtanut. Esim. ettei tämä ollut Voldemort-fani alunperin, eikä liittynyt kuolonsyöjiin vihan ajamana ja Junior toki muistaisi niitäkin aikoja. Ei Junior isälleen anteeksi anna, mutta saattaa ymmärtää tätä paremmin.

Kalkaros auttoi hänet pakoon, Junior palasi Voldemortin luo, sai kauan odottamansa palkinnon, mutta paljon oli tapahtunut, ajat olivat muuttuneet, ja niin hänkin - samalla kun oli aina pohjimmiltaan ollut isänsä poika. Mikään ei poista tehtyjä tekoja, mutta hän ehkä halusi tehdä edes jotain oikein, edes kerran elämässään ja siihen hänellä oli nyt mahdollisuus.

Mutta ollakseni uskollisempi alkuperäiselle tarinalle, hän ei koskaan käytä sitä mahdollisuutta - hän on kuitenkin fyysisesti ja tunne-elämältään äärimmäisen vahingoittunut ja sekaisin, tässä vaiheessa rakkautensa Voldemortiin ja kauan pahoinpidellyn rakkautens avanhempiinsa välissä, samalla kun, kuten sanottua, ei pysty antamaan anteeksi isälleen. Oli kaikessa suhteessa aivan liian myöhäistä.

Joidenkin mielestä Senior vaikutti etäiseltä Juniorille kirjassa. Ehkäpä siksi, että Junior käytti sanaa "father" sanan "dad" sijaan? En minä ainakaan keksi muuta syytä päätellä sellaista. Saattaa toki olla, että etäisiä olivat, MUTTA; he saattoivat olla joskus läheisiä ja kasvaa erilleen viimeksi kuluneiden vuosien aikana tai se oli vain yksinkertaisesti perheen tapa puhutella vanhempia, siinä missä muut yleensä menee muodollisuuksiin vain virallisissa tilanteissa. Mikä tuokin minut teoriaan, jota itse noudatan, psykologiaa rakastavana; Junior arveli, että isänsä puhutteleminen niin muodollisesti saattaisi pelastaa hänet Azkabanilta. Se oli hyvin virallinen tilanne, eikä tilanne kotona tai sattumanvaraisesti jossakin. Ja isänsä oli ilmiselvästi ylpeä ja kunnianhimoinen persoona. Ja sillä hetkellä, tosiaan ei ollut Juniorin iskä, kuten kotona, vaan tuomarin roolissa, ja lisäksi äärimmäisen raivona ja shokkitilassa. Läheisten muotojen käyttäminen olisi todennäköisesti kaikunut vieläkin kuurommille korville, kuin se, mitä Junior sanoi. Kaikkea pitää kokeilla, eikö? Anele, pidä kunnioittava etäisyys samalla, kun muistutat olevanne sukua ja lopulta sano suoraan "Mutta olen poikasi! Olen poikasi!" Joten, joo, ehkä he olivat etäisiä, ehkä läheisiä. Minun tulkinnassa läheisiä. Jos Junior kuvitteli "Olen poikasi!" mahdollisesti riittävän, kai niillä täytyi jonkinlaista läheisyyttä olla pohjimmiltaan ainakin.

Nähkääs, minä en pysty sivuttamaan sen oikeudenkäynnin tapahtumia ja tunne-elementtejä, joiden on pakko vaikuttaa mihin tahansa perheeseen, millaiseen isään tahansa. Mikä myös tahtoo sanoa, että se itse oikeussalikohtaus ei kerro kovin paljoa Seniorista ihmisenä.

Me tutustuimme vain siihen mieheen, joka hän oli vuosina 1994-1995 kaiken sen draaman + 13 vuotta sen kanssa elämisen jälkeen. Hän ei mitenkään ollut voinut unohtaa tai työntää sitä sivuun ja siten alkaa parantua, koska hän oli jatkuvasti sidottu siihen menetykseen ja tuskaan, suojellessaan ja hillitessään poikaansa. Hän ei voinut unohtaa miten yhteiskunnan kohtalo ja poikansa elämä, oli hänen käsissään. Eli - minä en todellakaan luottaisi ensivaikutelmaan miehestä, joka on käynyt läpi niin paljon ja yrittänyt kohdata ja käsitellä sen niin pitkään. Ja ainoa, mikä vihjaa Seniotin tehneen niin paljon töitä, ettei opetellut tuntemaan omaa poikaansa, on Sirius sanomassa niin. Mutta mistä Sirius sen voisi tietää? Ei Sirius tiettävästi ollut Juniorin kavereita tai muutenkaan tuntenut Kyyryjä. Unohtamatta sitä, että Siriuksella oli varmasti alhainen mielipide Seniorista, henkilökohtaisista syistä.

Joten, Seniorin olleen etäinen isä - minä en ole valmis allekirjoittamaan sitä näkemystä, ennen kuin kykenen sivuttamaan nuo - omasta mielestäni olennaiset - psykologiset pointit, nähden kirjan antamaan kuvaan. Eikö ole turvallista olettaa, että Rowling saattoi ajatella niin myös, kun kerta kirjoitti sen kaiken tapahtumaan ko. perheelle. (Huomatkaa siis; tottakai jotkut Seniorissa todettavat piirteet ovat aina olleet häneesä. En siis väitä, että Senior olisi ollut täysin eri ihminen ennen sitä oikeudenkäyntiä ja kaikkea, mutta saattoi olla huomattavasti ja olennaisesti erilainen. Esimerksiksi; ei etiäinen isä.)

Kertoakseni jotakin Juniorini varhaisvuosista, miellän hänen olleen todella Rohkelikko, joskin erityisen hurjapäinen ja monia luihuispiirteitäkin omaava - mutta sydän pohjimmiltaan Rohkelikko. Hän oli läheinen isänsä kanssa ja heillä oli ollut hyviäkin hetkiä ja poika tuntenut olevansa isänsä rakastama, mutta isä laittoi liian pitkään työnsä perheensä edelle, piti tuomarin virkaansa tärkeämpänä, kuin isän roolia. Kun isin pikkupoika oli aina siinä, mutta isä ei huolehtinut suhteesta, mikä tahansa hyvä ja kaunis kääntyy pahemmaksi, yksinäisyyden, epävarmuuden, katkeruuden ja ajoittaisten vihan hetkien kautta. Varsinkin, jos isä ei ollut tarpeeksi tukena, kun äiti sairastui kuolemanvakavasti, vaan itsekkäästi hukutti oman murheensa kallisarvoiseen työhönsä ja lapsi sattui silloin olemaan herkässä iässä, asiat lähtivät pahenemaan nopeasti.

Junior oli 'mammanppoika' vain tiettyyn pisteeseen asti; äitinsä palvoi poikaa niin, ettei tämä kasvanut näkemään ja kunnioittamaan häntä vanhempana vaan katsoi äitiään vertaisenaan tai joskus jopa alempanaan. Junior muodosti kuitenkin enemmän välittömästi vahvan tunnesiteen äitiinsä, kuin isäänsä, koska vietti enemmän aikaa äitinsä kanssa, joka myös oli (liiankin) ystävällinen ja lempeä ihan kaikessa ja teki mitä tahansa poikansa pelastamiseksi toilailuistaan. Mutta siinä kaikki mitä minun näkemyksessäni tulee Juniorin 'äidinpoika'-puoleen. (Junior luotti äitiinsä oikeudenkäynnissä.)

Poikalapsilla on luontainen tarve ja taipumus pitää isäänsä roolimallina jo muutenkin ja lapsella on sisäinen tarve ainakin yhteen oikeasti vanhemman roolia vetävään ihmiseen elämässään. Minun Junior oli vilkas luonteeltaan ja kuten sanottua, hän ei mieltänyt äitiään auktoriteettihahmona ja roolimallina, ja täten ei muodostanut erityisen lapsenomaista tunnesidettäkään tähän. Isänsä puolestaan oli helposti tuon kaiken vaikutuksen omaava persoona. Ja kuten sanottua, Junior oli isänsä poika. Näin ollen, Junior oli aina isinpoika omassa sydämessään ja maailmassaan. Ja isänsä maailmassa myös. (Junior hajosi ja katkeroitui syvästi oikeudenkäynnin tapahtumien myötä, samalla, kun luuli "Mutta olen poikasi!" ja muun anelun riittävän. Ja isä oli shokissa, raivona, eikä kuunnellut, koska hänen poikansa ei olisi kuolonsyöjä, eikä ainakaan kiduttaja. Hän kyllä tiesi kuolonsyöjä-valinnan olevan mahdollinen, mutta se oli vain äärimmäisen epämiellyttävää - ja hän tiesi, ettei hänen poikansa osallistuisi sellaiseen rikokseen vapaaehtoisesti. Mutta kun se kidutusrikos oli äärimmäisen shokeeraava, eikä hän siis pystynyt ajattelemaan mitään selkeästi, varsinkin kun kaikki oli paljastunut niin julkisesti. Ja kuten sanoin, se poikansa kieltämisen oli vain näennäistä.)

Jos olet nähnyt elokuvan 'Valehtelija, valehtelija', (Jim Carrey & Justin Cooper) - jotain sen suuntaista miellän lapsi-Juniorin ja hänen isänsä suhteen pohjan olleen. Sanoin 'jotain sinne päin' ja 'pohjan' - en kopio. Peruspointtini; Kuten Max, Junior palvoi isäänsä, pettymyksistä huolimatta ja hänen isänsä ehdottomasti rakasti poikaansa, muttei vaan tajunnut mitä teki väärin, ennen kuin luuli menettävänsä pojan. Mutta Junior ja isänsä eivät saaneet Disney-loppua, koska heillä on enemmän elementtejä kuvassa; perhetilanne ja kunkin persoonat erilaiset kuin ja ilmiselvästi heillä oli enemmän ongelmia, kuin Maxilla ja tämän isällä.

Englanninkielinen Harry Potter Wiki sanoo, että isä ei koskaan rakastanut poikaansa ja poika tappoi isänsä, koska halveksi tätä. Nähdäkseni tuo ei ole fakta kirjoissa, ettei isä rakstanut poikaansa. Se on vain Juniorin näkemys, jota ei koskaan vahvisteta virallisesti, toisin sanoen, että Senior itse olisi sanonut, että näin on. Mutta totta kai Junior halveksi isäänsä siinä vaiheessa, kun tappoi tämän. Miksei olisi? Mies oli kuitenkin julkisesti hylännyt hänet, tuominnut elinkautiseksi epäinhimilliseen vankilaan ja sieltä pois haettuaankin pitänyt vankina omassa kodissa pimeimmän taikuuden avulla. Luonnollisesti tällainen saa ihmisen epäilemään myös sitä oliko vanhempi koskaan edes rakastanut häntä oikeasti. Rakkaudeton näkemys on tietysti helpoin tapa tulkita kaikki, mutta minulle helpoin tie ei ole mielenkiintoinen, eikä paras.

Minulle on mielenkiintoisempaa, että suhde oli läheinen, muttei koskaan toiminut kovin hyvin. He eivät ymmärtäneet toisiaan monessa asiassa ja liian usein unohtivat kunnoittaa toisiaan. Heillä oli kaikki mahdollisuudet ja halusivat sen kestävän, varsinkin poika kaipasi isäänsä, mutta monimutkainen suhde vaatii enemmän panostusta ja työtä, mitä isä oli valmis ja kykenevä sen eteen tekemään. Mutta en tykkää ajatella, että niiden suhde olisi ollut tuomittu alusta asti, siksi ettei isä yrittänyt ja välittänyt. Enemmänkin niin, että Senior halusi lapsen, mutta tuli isäksi liian nuorena, ja ollen äärimmäisen kunnianhimoinen työurallaan, ei ajatellut tai edes ymmärtänyt millaisen vastuun isyys kaikenkaikkiaan tuo. Ja sitten äidin kuolemansairaus tuli kuvaan, tehden elämästä vieläkin vaikeampaa. Joten minä kannatan jonkin potentiaalisesti-onnellisen, jonkin kauniin, muuttuvan pahaksi ja huonommaksi aina katkeraan loppuun, itsekkyyden, rakkaudesta kumpuavan vahvan vihan ja epätoivon ja väärien valintojen takia. Ennemmin kuin alunalkajaan kylmän, vihaavan tai etäisen jutun jatkuminen siihen pisteeseen. Koen sen traagisemmaksi minun tyylllläni.

Olen aina kuvitellut, että Junior otti kasvutarinansa rankemmin kuin olisi tarvinnut, että hän kasvoi suhteellisen onnellisen lapsuuden, mutta hänelle jokin liian tärkeä oli pielessä, ja mikä ei vaikuttanut niin pahalta vanhemmilleen, kuitenkin tuntui liian pahalta hänestä. Joten, sekä isä, että poika olivat syypäitä tuohon tuhoon, mutta sen laukaiseva tekijä oli salakavalampi elementti perusteeltaan hyvässä, mutta erittäin monimutkaisessa isä-poika-suhteessa.

Toivottavasti tämä ei ollut liian sekavaa. Kirjoitan fanfictionia kyllä, minkä pitäisi selventää asioita: Use well the days - Ficcinurkkaus - Muut HP-ficit.) Samassa osiossa on myös one-shot-ficcini Screaming In Our Hearts", joka kertoo mitä tapahtui päivänä, jona Juniorin vanhemmat pelativat tämän Azkabanista. Yritän tulkinnallani sanoa, ettei Juniorin tarina ja lopputulos välttämättä tarvitse äärimmäisiä olosuhteita alusta loppuun.

Tämän käänsin suomeksi omilta, englanninkielisiltä Barty Crouch Jr. -fanisivuiltani, joilla kirjoitan Barty Juniorista muutenkin + julkaisen fanitaidettani ja fanivideoitani, (jotka tietysti pohjaan tähän omaan näkemykseeni. Kuten se jo aiemmin mainittu "Barty Crouch Jr. - Breathe Into Me".)
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 22, 2010, 07:55:37 kirjoittanut Nibs »
X HOGWARTS REFOUNDED: HARRY POTTER-ROOLIPELI
Mitä pitivät sisällään vuodet 1980-1992 Potter-universumissa?
X OLD WEST TALES RPG - Minnesota 1875-1885
X PÖLLÖPOSTI - Harry Potter-blogi

Poissa Nibs

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
    • Hogwarts Refounded: Harry Potter-roolipeli
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Barty Kyyry Jr. - paha, rakkaudeton vai väärinymmärretty?
« Vastaus #27 : Tammikuu 31, 2010, 14:18:05 »
Lisätään nyt tähän vielä:

Aika harva tuntuu välittävän siitä, että Rowling PAINOTTAA kirjoituksessaan, sitä, että Junior EI välttämättä ollut osallinen Longbottomien kidutukseen, samalla kun EI vahvista missään vaiheessa, että tämä olisi ollut osallinen siihen. Miksi tuo ei olisi merkittävä seikka?

Eikö ole todennäköistä, että Rowling tarkoitti jotakin tuolla tavalla, jolla hän kirjoitti tuon osan Juniorin tarinaa? Jos hän tosiaan tarkoittaisi Juniorin ottaneen osaa Longbottomien kidutukseen kovin yksinkertaisesti ja julmasti - olettaisi hänen painottaneet siihen kuvaan, eikä päinvastaiseen. Eikä olisi edes ensimmäinen kerta historiassa, että jopa viaton ihminen joutuu kärsimään, kun todisteet puhuvat tätä vastaan tarpeeksi vakuuttavasti.

Mutta koska Junior kuitenkin oli kuolonsyöjä noihin aikoihin, ja täten oli väkisinkin jonkin verran julma ja kykenevä heittään anteeksiantamattomia kirouksia - minä henk.koht. olen tulkinnut keskitietä; että Junior oli osallinen Longbottomien kidutukseen, muttei täysin omasta vapaasta tahdostaan.

Juniorin panikointi ja anelu oikeuddalissa täytyi olla aitoa hätää ja tunnetta, eikä mitään juonittelevaa ja julmaa manipulointia - koska hän ei halunnut odottaa Voldemortia, eikä hautonut kostoa isälleen, vaan halusi KUOLLA ja vieläpä jo vuoden sisään ja tosiaankin oli kuolemassa. Ei oikein vaikuta kylmäveriseltä kiduttaja-murhaaja-Voldemot-omistautuja-fanaatikolta minun käyttäytymispsykologian ymmärrykseni mukaan.

************

Luin muuten juuri äsken uudestaan Pikarista sen totuusseerumi-kohdan. Junior EI sano, ettei isänsä koskaan rakstanut häntä. Se sanoi "Isäni rakasti äitiä enemmän kuin koskaan minua." Huomatkaa sanat 'enemmän kuin'. Junior oli siis selvästikin tuntenut olevansa isänsä rakastama, mutta etenkin se oikeudenkäynti ja kaikki sen jälkeinen varmasti vaikuttivat hänen uskomuukseensa siitä miten paljon tämä oli häntä rakastanut.

Hetket, joina Juniorin vanhemmat pelastivat tämän Azkabanista on aina kiehtoneet mua eniten tuon perheen tarinassa - etenkin tässä omassa tulkinnassani. jossa ne olivat läheisiä keskenään ja äiti saattoi luottaa, että vaikka isän ja pojan suhde oli lopullisesti menettänyt kaiken toivon korjaantua, isä silti pitäisi pojan turvassa ja huolehdittuna, koska se oli hänen toiveensa ja tiesi myös, että isä yhä rakasti poikaansa, ettei se hylkääminen ollut aivan sitä miltä vaikutti - joten nuo hetket olivat yhtä tuskaisia isälle, kuin äidille ja pojallekin. Junior nyt tietysti ei uskonut enää mitään positiivista isäänsä liittyvää. Juniorin äidin uhraus oli vain niin ultimaattinen jopa äidille; kuolla nyt niin epäinhimillisissä oloissa poikansa vuoksi, vaikka tämä oli tehnyt jotain niin hirveää, kuin oli.

Siis kun, tekihän isäkin siinä pelastusoperaatioss valtavan uhrauksen; hänen rakas vaimonsa kuolisi kauhean, yksinäisen kuoleman epäinhimillisissä oloissa, eikä hän itse pystyisi koskaan unohtamaan mitään tuskia ja häpeää, koska näkisi poikaansa joka ikinen päivä loppuelämänsä ajan. Hänen oli pakko aidosti yhä rakastaa Junioria ja ajatella tätä poikanaan.

Eli minä en näe heissä rakkautta näyttää pelkääviä tai epäluontevia ihmisiä. vaan tavallisen, toisilleen läheisen perheen, joka kuitenkin päätyy täystuhoon itsekkyyden ja väärien valintojen - varsinkin vaikeina aikoina - takia. En myöskään näe suuria saleja.  Kirjoitan siis ajatuksella, että rikkaat eivät välttämättä elä erityisellä tavalla ja vaikeat ajat ja tunne-elämän iskut muuttavat ihmisiä ja tämän perheen vaikeat ajat ja iskut olivat niin äärimmäisiä, että jopa vahvat persoonat voivt muuttua merkittävästi. Vaikkapa Senior, joka Pikarissa vaikutti epäluontevalta ja vaikealta lasten kanssa, muuttui ehkä sellaiseksi kaiken sen jälkeen mitä tapahtui hänen oman poikansa suhteen, vaikka hän oli heidän aikanaan luonteva ja hyvä tämän seurassa. Ja kuten jo aiemmin sanoin toisella tavalla, nähdäkseni oikeussali-kohtauksessa tuhoutui jokaiselle osapuolelle jotain hyvin merkittävää. Ja koska rakkaus ei koskaan oikeasti kuole, he molemmat pelastivat poikansa Azkabanista - mutta kaiken tapahtuneen jälkeen ei ollut paljon pelastettavaa.

EDIT://

Olen täysin tietoinen siitä, miten kiintynyt ja fanaattinen kuolonsyöjä Juniori oli elämässään Azkabanin jälkeen. Mutta se oikeussali-kohtaus todella voidaan tulkita hyvin monella tavalla. Alkajaisiksi, kirja EI missään vaiheessa vahvista, että hän olisi kiduttanut Longbottomeja! Itse asiassa, se tekee täysin päinvastaista - monen hahmon sanoissa vihjaillaan, ettei Junior ehkä mahdollisesti osallistunut siihen sittenkään. Ja jos vaikka oliskin osallistunut, kirja ei sano, että se olisi tehnyt sen jotenkin vapaaehtoisesti tai ilolla.

Ja seuraavaksi syvällinen katsuas siihen, miksi välitön mielikuvani oli ja on, että Junior EI ollut erityisen kiintynyt ja fanaattinen kuolonsyöjä alunperin:

Se ei tarkoita sitä, että hän olisi liittynyt kuolonsyöjiin hetken mielijohteesta tai mitään. Tottakai niin iso päätös muotoutui vuosien mittaan. Vain se fanaattisuus ja sensellainen, nähdäkseni kasvoi olennaisesti ja eniten Azkabanissa ja sen jälkeen.

Azkaban kun on paikka, jossa kuka tahansa, jolla ei ole jotain, mistä pitää kiinni, menettäisi järkensä ja arvonsa tai mitä niistä oli jäljellä, kun sinne joutui. Siinä äärimmäisen epäinhimillisessä ja kiduttavassa, kylmässä ja mielettömässä paikassa, joutuu elämään ja tuntemaan uudestaan ja uudestaan pahimmat ja tuskallisimmat muistonsa, samalla, kun Ankeuttajat syö pois onnellisia muistoja, mikä tietysti vain vahvistaa niiden pahojen ja tuskallisten vaikutusta. Juniori todennäköisimmin eli uudestaan ja uudestaan, vuoden ajan, mutta aidossa uskossa, että joutuisi elämään siellä loppuelämänsä, isänsä hylkäämäksi tulemisen ja tämän lähettävän poikansa siihen helvettiin - isänsä, jonka hän syystä tai toisesta ei olisi koskaan uskonut tekevän niin, ja lopussa anellut ja rukoillut, ettei tekisi niin. Ja mahdollisesti myös sen, miten hänen äitinsä kärsi siellä oikeudenkäynnissä.

Kuten kaikilla muillakin, Bellatrix Lestrangella myös on omat traumansa ja tuskansa ja tämä muuttui Azkabanissa varmasti entistäänkin psykopaattisemmaksi, mutta hän ei koskaan menettänyt elämänhaluaan - miksi ei? - koska Bella oli ylpeä siitä, että kärsi sellaisessa paikassa isäntänsä vuoksi, Bella uskoi isäntänsä paluuseen ja VÄLITTI siitä enemmän kuin mistään muusta elämässään. Bell ajanosi sitä, hän odotti sitä, luultavasti ei ajatellut mitään muuta, kuin sitä. Ja Sirius - kuten Bellatrix, ei myöskään menettänyt elämänhaluaan, eikä mennyt edes järjiltään - miksi ei? - koska hän piti kiinni viattomuudestaan ja siitä tosiasiasta, että Piskuilan oli siellä ulkona jossakin ja täten hänellä oli toivoa päästä pois jonakin päivänä, puhumattakaan kostonhalusta, jota hän tunsi Piskuilania kohtaan.

Mutta Barty Kyyry Junior oli kuolemaisillaan jo vuoden kuluttua. (Junior viittaa omissa sanoissaan, että hän tosiaan oli kuolemassa; Ankeuttajat vaistosivat vankilasta lähtevän yhden terveen ja yhden kuolevan - ja monijuomaliemi vaihtaa vain ulkomuotoja - ei kehojen terveydentiloja.) Joten, Kyyry Junior oli menettänyt elämänhalunsa, ja jopa noin nopeasti. Siriuksen mukaan, Juniori ei edes huutanut äitiään enää vain muutaman päivän kuluttua saapumisestaan.

Näin ollen, minun silmiini näyttää, että alunperin, jokin muu oli Juniorille paljon tärkeämpää, kuin mikään Voldemoriin liittyvä ja, että hän ei nähnyt mitään toivoa tai iloa yhtikäs missään. Mutta se tosiasia, että se mikä oli ollut hänelle tärkeämpää, oli niin täydellisesti pettänyt ja hylännyt hänet kidutukseen ja kuolemaan... Ja Voldemort ei ollut... sai Voldun näyttämään entistäkin paremmalta ja kärsimyksen arvoiselta, todennäköisesti - alitajuisesti - muutti ajan kuluessa Juniorin siihen Bellatrix-Lestrange -mielentilaan. Siihen, jossa Voldemort on palvottava tyyppi, jonka puolesta hän tekisi ihan mitä tahansa ja ne jotka eivät tekisi ansaitsevat kauhean rangaistuksen.

Se, sekä hänen äärimmäinen katkeruus ja kostonhimo isänsä petturuudesta, sai välittömästi tilan elää hänessä ja hän alkoi elää sen mukaan, kun tajusi, että pääsisi pois siitä helvetistä ja saisi tilaisuuden etsiä isäntänsä. Uskallan väittää, että kaikki tuo tapahtuisi vieläkin todennäköisemmin, jos Juniori EI kiduttanut Longbottomeita, mutta silti tuli tuomituksi sillä tavalla jonkun toimesta, jonka olisi pitänyt uskoa häneen ja rakastaa häntä. Mutta kuten analysoin, se voisi helposti muotoutua lopun fanaattisuuteen silloinkin, jos hän oli kiduttanut. Ja minä uskon, että hän oli osallinen siinä kidutuksessa, koska en yksinkertaosesti voi uskoa, että minkäänlainen isä voisi uskoa lapsestaan jotain niin shokeeraavaa ja kamalaa, ilman päteviä todisteita.

Pähkinänkuoressa; jos Barty Kyyry Jr. oli lähellekään niin kiintynyt ja fanaattinen kuolonsyöjä jo ennen Azkabanin vuottaan, kuin oli sen jälkeen, miksi hän menetti elämänhalunsa ollenkaan, saatika noin nopeasti? Miksei hän ollut kuin Bellatrix tai jopa vahvempi?

Voisin kuvitella Juniorin liittyneen kuolonsyöjiin pohjimmiltaan omasta tahdostaan ja valinnastaan, joka muotoutui vuosien mittaan ja tarvitsi vain oikeat sanat ja "lupaukset" laukaisemaan päätöksen toimintaan . Joten hänellä oli aitoa halua ja vahvuutta tehdä kuolonsyöjäjuttuja. Mutta silti ei tempaissut aivan kaikkea epäröimättä eli tarvitsi lisämanipulointia. Komennuskirouksen käyttö saattoi olla oikein kivaa, mutta ketään hän ei kiduttanut kidutuskirouksella ennen Longbottomeita. Ja jos hän tappoi, ei ainakaan kylmäverisesti, vaikka parhaansa tekikin isäntänsä miellyttämiseksi (ja isälleen kostamiseksi.) Totta kai kaikki anteeksiantamattomat kiroukset on yhtä pahoja keskenään, mutta juuri siksi Junior ehkä olikin vähän raiteiltaan niiden käytön kanssa ja todennäköisesti ei tuntenut itseään kovin mahtavaksi niiden jälkeen, jos nyt ei täysin katunutkaan. Ehkä jotain siltä väliltä tai on ja off niiden välillä. Junior ei tosiaan vaikuttanut minusta pahalta sydämeltään. Vaan joltakin epätoivoiselta, nuoruudenhullulta ja epätasapainoiselta, joka leikki tulella. Sitten se kaikki räjähti käsiin ja seuraukset muutti hänestä sairaan ja tuhoutuneen persoonan. Viittaus; fanivideoni "Breathe Into Me" - Juniorilta isälleen.

PS. Muuten, luin tuossa yksi ilta uudestaan Pikaria, ja Junior EI hymyillyt onnesta ja tyytyväisyydestä soikeana isänsä tappamisesta - siitä me emme tiedä yhtikäs mitään, miten hän mahtoi tuntea, koska hän vain sanoi tappaneensa isänsä, mutta mitään sävyä tai reaktiota ei kuvailla. Se mielipuolisen onnellinen "kuin muistelisi elämänsä suloisinta hetkeä" -hymy nousi sen kasvoille silloin, kun se muisteli miten Voldemort oli heittänyt komennuskirouksen hänen isänsä päälle ja nyt isä oli vangittu ja valvottu. SE oli Juniorin mielestä kuin elämänsä suloisin ja ihana hetki - ei isänsä tappaminen. Vaikken kyllä ihmettelisi sitäkään, jos olisi, mutta siis kirjan mukaan ei ollut. Viittaan tällä siis vain siihen, mitä kirjoitan vaihtoehtoisesta tarinapolistanin, jossa revin mukaan sen henkivelan yms. jopa siihen pisteeseen asti, että tämä todella katui isänsä tappamista. Luulisin, että se ennemmin haluaisi isänsä eläneen loppuikänsä komennuskirouksen alla ja/tai käväisevän Azkabanissa, kun eihän se nyt anteeksi isälleen antanut ja varmasti halveksi tätä, mutta tappamiseen vaikutti ehkä olennaisemmin pari vähemmän henkilökohtaista asiaa; Voldemort: "You must stop him at all costs." + Junior DD:lle Voldemortista: "I wanted to prove myself to him." + se nyt oli muutenkin ihan kuutamolla moraaliensa kanssa.

EDIT2://

Olen saanut argumentteja englanninkielisessä versiossa Vuotiksesta, mitä tulee Juniorin fanaattisuuteen kuolonsyöjänä ennen Azkabanina, suhteessa siihen, että hän menetti elämänhalunsa siellä. Suomennan ne, sekä vasta-argumenttini tähän.

Eli siis; jos Junior oli lähellekään yhtä fanaattinen ja kiintynyt kuolonsyöjä ennen Azkabania, kuin oli jälkeenpäin, miksi tämä menetti elämänhalunsa ollenkaan, saatika niin nopeasti? Miksei ollut kuin Bellatrix?

Sanovat, että Junior ei ollut yhtä sitkeä/kestävä, kuin Bella.
Siis nythän puhutaan henkisestä kestävyydestä henkisen kidutuksen aikana; mikä sattuu riippumaan henkilön tunteiden ja motivaatioiden vahvuudesta kestää sitä kidutusta. Ja riippuu se myös henkilöä eteenpäin ajavasta motivaatiosta.

Vuonna 1995 Junior kertoo unelmansa ja suurimman pyrkimyksensä olleen Voldemortin palveleminen ja itsensä todistaminen tälle, ja välitti siitä, että sai kunniaa tämän silmissä. Minulle tuollaiset puheet huokuu äärimmäistä tunnetta ja motivaatiota, joten jos Junior olisi jo Azkabania ennen ollut tuolla asenteella, se olisi taatusti ollut yhtä sitkeä kuin Bella. Tai ainakin paljon kestävämpi, mitä oli. Eli en tosiaankaan pysty näkemään häntä fanaattisena ja 100% kuolonsyöjänä jo vuonna 1981.

Entä luulenko, että Bellatrix olisi antanut jonkun, joka ei ole 100% kuolonsyöjä, liikkua itsensä ja aviomiehensä kanssa.
En luule. Kuten jo sanoin aiemmin, kirja ei vahvista, että Junior olisi osallistunut heidän kanssaan Longbottomien kidutukseen, vaan päinvastoin, painottaa kuvaa, että ei ehkä osallistunut.

On myös hyvin mahdollista, ettei Bellatrix tiennyt Juniorin olevan kuolonsyöjä ennen kuin vasta Voldemortin katoamisen jälkeen, ja näin ollen ei tiennyt, miten innokas kuolonsyöjä poika on. Ehkäpä Bellatrix aikoi kiduttaa myös Junioria yrityksissään saada tietoa Voldemortin olinpaikasta, (Junior kun kuitenkin oli heitä vastaan käytyä sotaa johtaneen miehen poika), ja näin ollen Juniorin oli pakko paljastaa itsekin olevansa kuolonsyöjä kuin myös aivan varmasti pakko antaa ymmärtää olevansa 100% Voldemortin puolella ja perään, vaikkei olisikaan ollut.

Toiset ovat jonkun mielestä herkempiä Ankeuttajille, kuin toiset, ja että ne todennäköisesti laittoivat Juniorin tuntemaan äitinsä tuskan poikansa pahuuden takia. Ja kyseenlaistivat, mitä merkitystää Juniorin elämänhalulla on hänen pahuutensa kanssa.
Minä olen käsityksessä, että Ankeuttajat eivät voi, eivätkä laita, ketään tuntemaan jonkun toisen ihmisen tunteita, vaan laittavat henkilön elämään uudestaan oman kauheimman ja tuskallisimman muistonsa, mikä luonnollisesti aiheuttaa ko. henkilön oman, asiaan liittyvän tuskan tuntemisen. Ei kenenkään toisen. Eli, jos Juniorin elämänhalun loppuminen liittyi hänen äitinsä tunteisiin hänen tekosistaan, se tapahtui Juniorin oman katumuksen ja tuskan kautta asian suhteen. Eli sillä on kaikki mahdollinen merkitys siihen, miteen paha ihminen Junior oli.

Ja me kuulema näemme LP:ssä, miten korkeassa arvossa ja huomiossa Voldemort häntä piti. Voldemortilla ei ollut lukuisia mahdollisuuksia valita niistä, kelle hän soisi kunnian auttaa itseään niin merkittävästi. Hänellä oli vain Matohäntä, koska hän ei tiennyt kenestäkään, joka olisi yhä elossa ja vapaana ja halukas etsimään häntä. Kunnes hän sai selville, että Junior oli, vaikkei varsinaisesti vapaa. Eli tuo ei vielä kerro, että Voldemort olisi aina pitänyt Junioria suuressa arvossa ja huomiossa kuolonsyöjänä. Vaan vasta tuosta hetkestä lähtien ja varsinkin Juniorin kerrottua, että on valmis riskeeraamaan kaiken isäntänsä puolesta. Ja kuten koko tämän ja tuon edellisen kilometritekstin pointti on - Junior saattoi ja todennäköisimmin muuttuikin siihen asenteeseen vasta Azkabanin myötä. Huomatka amyös, että Voldemort kysyi Juniorilta oliko tämä valmis riskeeraamaan kaiken hänen vuokseen. Miksi se olisi kysynyt, jos Junior olisi aina ollut? Voldemort kykeni myös helposti lukemaan Juniorin ajatukset ja tunteet ja täten toteamaan, että mies oli nyt todellakin kokonaan omistautunut hänelle, ja täten uskaltaa antaa tälle sen tehtävän Tylypahkassa. Juniorin mielihän oli tuossa vaiheessa jo heikentynyt huomattavasti, eikä lahjakkuudestaankaan huolimatta enää pystyisi sulkemaan sitä.

Joku toinen on samaa mieltä kanssani, ettei Junior ollut yhtä fanaattinen kuolonsyöjä ennen Azkabania, kuin sen jälkeen, mutta antoi myös potentiaalisesti pätevän näkemyksen sille, miksi se menetti elämänhalunsa siellä. Mieltävät, että Junior oli jo silloin "varmasti ihan yhtä omistautunut/kiintynyt", ja vain yksi niistä uskollisista, jotka uskoivat Voldemortin kuolleen ja siis siksi luovutti.

Olen jo aiemmin sanonut, että toki Junior kiintynyt oli, mutten vain näe, että erityisen vahvalla tasolla. En käyttäisi sanaa "varmasti" yhtä kiintynyt/omistautunut, vaan vain "mahdollisesti".

Olisiko Junior tosiaan voinut olla yksi niistä, jotka aidosti uskoivat Voldemortin kuolleen? Siis kun, jos se todella uskoi niin, ja sen tähden päätti luovuttaa odottamisen sijaan - niin miksi se sitten sanoi: "Ajattelin ainoastaan isäntäni etsimisen jatkamista." tai jotain sinne päin, kun se puhui vuosistaan kotonaan isänsä komennuskirouksen alaisena? Minusta tuossa syntyy jonkinasteinen ristiriita. Millä todennäköisyydellä se olisi muuttanut aitoa uskomustaan yhtäkkiä noin vaikuttavalla tasolla?

Ainoat keinot, joilla hän saattoi kuvitella pääsevänsä pois Azkabanista oli, että joko isänsä armahtaisi hänet tai Voldemort pelastaisi. Pakko kai sillä oli koko ajan olla jonkinverran toivoa siitä, että Voldemort on ulkona jossakin, kun kerran pakkomielteisyyden vimmalla halusi jatkaa sen etsimistä vapaaksi päästyään. Siinä missä perheensä suhteen hän ei nähnyt mitään toivoa ja kuten sanottua, todennäköisesti eli ja tunsi uudestaan ja uudestaan sen oikeudenkäyntinsä tapahtumat. Täten, uskoisin ennemmin, että hänen perheasiansa aiheuttivat elämänhalun lopahtamisen.

Mutta ainakin; se ei voinut olla yhtä fanaattinen ja paha silloin kuin oli myöhemmin, koska oli paljon pehmompi kuin Bellatrix. Bellatrix ei panikoinut, hikoillut ja huutanut oikeudenkäynnissä, siinä missä Junior teki sitä kaikkea. Eikä Bellatrix huutanut äitiään sellissään, siinä missä Junior huusi.

Kaikesta tuosta johtuen, nähdäkseni, Juniorille perheensä oli paljon tärkeämpi ja tunteikkaampi asia, kuin Voldemort. Ja näin ollen, että hän oli myös kiintyneempi perheeseensä. Samoin, se psykologinen prosessi luultavasti vaikutti siihen miten hänellä oli totuudesta huomattavasti pokkeava visio päässään omasta alkuperäisestä asenteistaan ja Azkaban-kärsimyksistään, vuonna 1995.

Voldemort ei antaisi Pimeyden piirtoa kelle tahansa, vaan tarkistaisi tämän asenteet puhdasverisyyteen ja sensellaiseen - tiedän. Mutta kun Junior oli lahjakas siinä mielensä sulkemisessa sen taikuudella lukemista vastaan - emmekä me tiedä tarkalleen kuinka lahjakas, sanakka kun tällä oli väkisinkin tarpeeksi vahvat motiivit ja asenteet, kun tämä edes harkitsi Voldemortin joukkoihin liittymistä, saatika sitten kysyi päästä mukaan - ja ne luonnollisesti näkyisivät ensimmäisenä ja kirkkaasti. Ja eipä unohdeta, että jotkut kiristettiin mukaan. Joten Voldemort hyväksymässä riveihinsä jonkun, jolla ei ehkä ole täydelliset asenteet, mutta tarpeeksi hyvät uskollisuuteen ja hommien hoitamiseen, ei ole minusta kovin epätodennäköistä.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 03, 2010, 20:22:21 kirjoittanut Nibs »
X HOGWARTS REFOUNDED: HARRY POTTER-ROOLIPELI
Mitä pitivät sisällään vuodet 1980-1992 Potter-universumissa?
X OLD WEST TALES RPG - Minnesota 1875-1885
X PÖLLÖPOSTI - Harry Potter-blogi

Poissa Neithan

  • Vuotislainen
Vs: Barty Kyyry Jr. - paha, rakkaudeton vai väärinymmärretty?
« Vastaus #28 : Syyskuu 07, 2011, 08:13:31 »
Lainaus
Siriuksen mukaan, Juniori ei edes huutanut äitiään enää vain muutaman päivän kuluttua saapumisestaan.

Käsittääkseni siellä sellissä ei enää maannut Junior tuolloin vaan hänen äitinsä.

//Ihanko totta? Minä olen saanut hyvin vahvasti sen kuvan, että se olisi ollut siinä vaiheessa hänen äitinsä. Mutta kun olet kerta aiheesta hyvin kiinnostunut ja tutkinut asiaa tarkoin uskoin että olet ennemmin oikeassa kuin minä.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 07, 2011, 16:11:14 kirjoittanut Neithan »

Poissa Nibs

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
    • Hogwarts Refounded: Harry Potter-roolipeli
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Barty Kyyry Jr. - paha, rakkaudeton vai väärinymmärretty?
« Vastaus #29 : Syyskuu 07, 2011, 14:15:52 »
Lainaus
Siriuksen mukaan, Juniori ei edes huutanut äitiään enää vain muutaman päivän kuluttua saapumisestaan.

Käsittääkseni siellä sellissä ei enää maannut Junior tuolloin vaan hänen äitinsä.

Kyllä se Juniori itse oli. Sen vanhemmat haki sen pois vasta noin vuoden kuluttua. En muista missä kohtaa ja miten tämä kirjassa mainittiin, mutta varmasti mainittiin, että Juniori vietti Azkabanissa vuoden.
X HOGWARTS REFOUNDED: HARRY POTTER-ROOLIPELI
Mitä pitivät sisällään vuodet 1980-1992 Potter-universumissa?
X OLD WEST TALES RPG - Minnesota 1875-1885
X PÖLLÖPOSTI - Harry Potter-blogi

Poissa Ana

  • Vuotislainen
Vs: Barty Kyyry Jr. - paha, rakkaudeton vai väärinymmärretty?
« Vastaus #30 : Syyskuu 22, 2015, 22:07:15 »
Nibs, oot kirjoittanut valtavan pitkät viestit täynnä asiaa. Luen tämän keskustelun ihan kokonaan ajatuksella läpi myöhemmin. Olen ilahtunut siitä, että edes joku on pitänyt pystyssä Barty Crouch Jr-sivua! Siellä ei muuten vieraskirja toimi. Kaikkein eniten Harry Potter-kirjoista olen lukenut juuri Liekehtivää pikaria. En edes uskalla veikata kuinka monta kertaa. Pääsyy on juuri se, että tässä kirjassa kerrotaan Kyyryn perheestä ja esitellään Barty Kyyry Jr. Pelottavaa kuinka syvälle fiktiiviseen maailmaan voi uppoutua, sillä juuri Kyyry nuorempi sai ajattelemaan syvemmin häntä henkilönä. Varsinkin hänen lopullinen kohtalonsa... Kirjasarjassa minua kiehtoo suunnattomasti monet henkilöhahmot keskeisimpien (Harry, Ron jne.) henkilöiden ympäriltä, he joista ei kerrota niin superpaljon.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 22, 2015, 23:24:18 kirjoittanut Ana »
Don't blink. Blink and you're dead.