Kirjoittaja Aihe: Untinen-Auel: Maan Lapset  (Luettu 4191 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Ulputti

  • harmaan loputon tihku
  • Vuotislainen
  • Tupa: Luihuinen
Untinen-Auel: Maan Lapset
« : Huhtikuu 25, 2004, 17:26:54 »
Jean M. Untinen-Auelin Maan Lapset on historiallisten romaanien sarja, joka kertoo kivikaudella eläneestä, neandertalilaisten kasvattamasta Aylasta. Kirjoja on viisi: Luolakarhun klaani, Hevosten laakso, Mammutinmetsästäjät, Tasangon vaeltajat ja uusin Luolien suojatit.

Ensimmäisen lukukokemukseni näistä kirjoista sain arviolta 9-vuotiaana, jolloin käsiini eksyi Hevosten laakso. Ehdin lukea vain vähän matkaa satunnaisesti valitsemastani kohdasta (jossa Jondalar ja Thonolan vierailivat sellaisen heimon luona, jossa oli hurjan vanha muori ja tämän jälkeläisiä olikosenyt seitsemännessä polvessa) kunnes äiti tuli ottamaan kirjan pois lapselle sopimattomana lukemisena.

Mielestäni kirjat ovat yhtä aikaa hyviä ja huonoja. Vaikea selittää, mutta yritän. Ensinnäkin, idea on loistava ja omaperäinen. Ympäristön ja arkielämän kuvailu kulkee sopivissa rajoissa. Juoni kulkee melko sujuvasti. Toisaalta, Ayla on täydellinen Mary Sue. (On pitkä, vaalea, lihaksikas, kiinteä, muodokas, ystävällinen, hyväntahtoinen, hellä, rehellinen, erinomaisen älykäs ja kekseliäs, loistava ammatissaan, tyrmää täydellisesti naistenmies Jondalarin jne jne.) Hevosten laaksossa ja sitä seuraavissa osissa Untinen-Auel tuhraa useita kappaleita vain kuvatakseen Aylan ja tämän elämänkumppanin Jondalarin lemmiskelyä. Juonet junnaavat Mammutinmetsästäjissä ja Luolien suojateissa samoja ratoja - yhteisöllä on ongelmia, jotka ulkopuolinen Ayla hoitelee kädenkäänteessä.

Mielipiteitänne? Kokemuksianne? Ihastuttaako? Vihastuttaako?
pecc@QuakeNet

milady

  • Ankeuttaja
Untinen-Auel: Maan Lapset
« Vastaus #1 : Huhtikuu 25, 2004, 19:54:16 »
Ihastuttaa, ihastuttaa, ihastuttaa! Olen kyllä lukenut vasta Luolakarhun klaanin ja luen parhaimmillani Hevosten laaksoa. Mutta tuosta ensimmäisestä osasta pidin todella paljon, sillä minua muutenkin kiinnostaa esihistorialliset tapahtumat ja miten silloin elettiin. Olen samaa mieltä, että idealtaan kirjat ovat loistavia ja herättivät heti mielenkiinnon. En voi oikeastaan muuta kuin kehua tämän kirjasarjan ensimmäistä osaa ja toivon toisen olevan yhtä hyvä.

En tiennyt, että Maan lapset -sarjasta on tullut enemmän kuin kaksi osaa. Kiitos, että infosit seuraavista kirjoista :)

Dwal

  • Ankeuttaja
Untinen-Auel: Maan Lapset
« Vastaus #2 : Huhtikuu 26, 2004, 11:49:37 »
Ensimmäisestä kirjasta minä tykkäsin aivan valtavasti, viime keväänä kun sen luin. Viime jouluun mennessä olin kaikki lukenut, tosin loppukirjat eivät olleetkaan aivan yhtä järisyttäviä, vaan osittain aika ärsyttäviäkin. Ja sen ärsyttävän osuuden voi arvata: kuten joku jo sanoikin, Aylan ja Jondalarin välistä lemmiskelyä. Tai taisi se välillä olla Jondalarin ja jonkun muun välistä, ja Aylan ja jonkun muun. Jos nuo osuudet olisi karsinut kirjoista pois, tai ainakin supistanut reilulla kädellä, kirjat kuuluisivat ehdottomasti suosikkeihini. Kaukainen historia kiinnostaa minua huomattavasti enemmän kuin Napoleonit ja Hitlerit.

Minua häiritsivät suunnattomasti myös suomennoksien virheet. Kai niitä on noihin uusiin painoksiin korjailtu, mutta Valtimon kirjastosta ei tietenkään löydy uusia painoksia... Jotakin tasoa sentään pitäisi olla. Uusien painoksien kannet ovat hienoja, tykkään kovasti.

Luontohan minua kiehtoo suuresti, ja ehkä se onkin suurin syy, joka patisti minut lukemaan Untinen-Auelin kirjoja. Pentu, Heinä, Juoksija... kaikki hienoja. Minä voisin lukea näistä eläimistä vaikka kuinka paljon. Puhumattakaan Sudesta :D Ihmisten roolia voisi jättää vähän vähemmälle. Ajatus eläinten kieltä puhuvasta ihmisestä... kerrassaan kiehtovaa.

Jondalarista minä en tykkää. Aivan äärimmäisen ärsyttävä hahmo, itse herra täydellisyys, joka ei kuitenkaan voi löytää rauhaa levottomalle sielulleen. Plaplaplaplaa. Mammutin leirissä elävät kaikkein valloittavimmat persoonat.

Poissa neidor

  • Xena
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pakeha (aroha) Maori
    • KC
Untinen-Auel: Maan Lapset
« Vastaus #3 : Huhtikuu 26, 2004, 12:40:28 »
Ensimmäinen kirja on ehdottomasti paras. Siinä oikeasti itkin lopussa, kun se oli niin surullinen. Sitten kirjat alkavat huonontua sitä mukaa. Toistavat itseään ja sitä rataa. Lemmiskely ei haitannut niinkään paljoa, mutta Aylan täydellisyys kylläkin.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

(EPÄSPOILAA) Sen aikainen elämä on mielestäni kerrottu loistavasti. U-A on muistaaksen itse asunut vähän aikaa luolassa tai jotain sinne päin ja oli kuulemma opetellut parkitsemaan nahkoja sen aikaisilla menetelmillä, mistä kiitos ja kunnia hänelle, jos tarina on tosi. Loistava kirjailija. Luin varmaankin ensimmäisen kerran 12-vuotiaana kaikki neljä kirjaa eivätkä seksikohtaukset, joista muut ovat valittaneet, minun elämänlaatuani ole pilanneet. Jos joku kokee olevansa herkkä, hypätköön yli niistä sitten.

muoksistarallaa*

Hehheh. Tuossa lueskelin ne nyt aika pitkän tauon jälkeen uudestaan kyseisen topicin innoittamana ja huomasin jotain kammottavaa. Minä en oikeasti pitänyt niistä mistään muusta kuin Luolakarhun klaanista. Hevosten laakso menettelee, Mammutin metsästäjät on ihan jees Tasangon vaeltajissa hieman itkettää ja Luolien suojatti on parasta heittää mereen ennen avaamista. No, ei ehkä ihan noin kauheaa, mutta suunnilleen. En kyennyt muistamaan tuot Aylan Mary Suemaisuutta noin suureellisessa mittakaavassa. Se oli katastrofaalista. Kaikkein pahinta oli se, että Luolakarhun klaani on varmaan oikeasti yksi lempikirjoistani ja sitten se on menty pilaamaan noin. Huoh. Luolien suojattia ei enää oikeasti usko saman kirjailijan tuotokseksi. *ulvontaa*

//Tinna muoksi spolerin.
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 05, 2008, 17:15:21 kirjoittanut Tinna »
Colombia = You'll come for the enticing beauty of the Caribbean Sea. You'll stay because you've been kidnapped and locked in the trunk of a Dodge Dart.

Oollah

  • Ankeuttaja
Untinen-Auel: Maan Lapset
« Vastaus #4 : Huhtikuu 26, 2004, 13:05:36 »
11-12 -vuotiaana fanitin kyseistä kirjasarjaa täysillä. Pidin esihistoriaa hirvittävän kiehtovana, ja ylipäänsä "luonnonoloissa selviäminen", neandertaalit ja yleinen "alkukantaromantiikka" lumosivat minut täysin. Siinä vaiheessa Aylan (muidenkin täällä toteama) selvä Mary-Sue-ismi ei häirinnyt vielä ollenkaan, ja (nyt irvistyttävän) pehmopornonkin luin esimurrosikäisen innolla. Ei siinä mitään... mutta en kyllä käsitä miten tämä kaikki on oikeasti aikuisille suunnattua. (Enpä muuten tiedä, antaisiko oman yksitoistavuotiaani kirjoja lukea... Vaikka, no, toisaalta, eivätpä ne minuakaan pahemmin turmelleet. Ainakaan omasta mielestäni. :)

Sinällään kirjoissa kyllä on hienojakin juttuja, etenkin ottaen huomioon, että kirjailija oli ihan ummikko aiheelleen... Mutta päähenkilön täydellisyys, romantiikkapainotteisuus ja hahmojen välillä rasittavan 1900-lukuinen suhtautuminen asioihin kyllä vievät oman intoni sarjasta tätä nykyä. Omistan 3. ja 4. kirjan, ja pari vuotta sitten yritin selailla niitä uudestaan, mutten tekstin korniuden takia saanut muuta kuin sullottua ne takaisin hyllyyn. Toisaalta, ensimmäinen kirja lienee sarjan vahvin ja realistisin (mikäli termiä nyt tässä voi käyttää), kun taas kolme viimeistä sortuvat hyvin pitkälti siihen harlekiinimaiseen ihmissuhdemössöilyyn, joka eniten inhottaa. Yh.

Sarjastahan muuten ilmestyi (ainakin englanniksi) viides osa tässä melko vasta. En ole lukenut, enkä (edelliseen kappaleeseen viitaten) todennäköisesti tulekaan lukemaan... Mutta kuudesluokkalaisena tosin olisin varmaan suorastaan ahminut jatko-osan.

Poissa Gwyneth

  • propagandisti
  • Vuotislainen
  • nukkuu
Untinen-Auel: Maan Lapset
« Vastaus #5 : Huhtikuu 27, 2004, 22:37:43 »
En oikein tiedä mitä ajatella tästä Maan lapset -sarjasta.  Luolakarhun klaanista pidin, mutta sen jälkeen sarja onkin mennyt vain alaspäin Aylan muuttuessa yhä täydellisemmäksi ja erityisemmäksi ja rakastelun saadessa leijonan osan kirjojen sisällöstä.  Untinen-Auel on osannut kuvata jääkauden ajan luontoa hienosti ja erittäin asiallisesti, taustatyönsä hän on siltä osin tehnyt kerrassaan esimerkillisesti.  Jopa niin, että Luolakarhun klaania on suositeltu joskus oheislukemistoksi yliopistossa jääkauden ajan ympäristön kuvauksena.  

Siksi onkin hämmentävää, että Untinen-Auel ei tunnu juurikaan perehtyneen perinnöllisyystieteeseen tai evoluutioon.  Mitään kollektiivista perinnöllistä muistia ei kerta kaikkiaan ole, ei edes neandertalin ihmisellä!  Tietenkin kirjailijalla on vapaus muotoilla todellisuutta haluamallaan tavalla, mutta silti tapa jolla neandertalin ihminen on kuvattu on kerrassaan järkyttävä.  Koska moni lukee näitä kirjoja myös kiinnostuksesta ihmisen evoluutioon, en voi kuin toivoa että nuo ihmiset ymmärtävät hakea käsiinsä jotain todellista tietoa neandertalin ihmisestä, joka on todella kiehtova laji, ei vähiten siksi että se todella eli rinnakkain nykyihmisen kanssa hyvin pitkään.  Ja toinen pikkuseikka:  evoluutiolla ei totisesti ole mitään suuntaa ja päämäärää, käsikirjoitusta.
"Valistus on vallan ydin!" ~ Nuva Oy
Fikkejäni mm.: Kyllä vaistomme tuntee sen ja Kuinka kuolonsyöjiä tehdään

Vella

  • Ankeuttaja
Untinen-Auel: Maan Lapset
« Vastaus #6 : Huhtikuu 28, 2004, 11:08:16 »
Hmph*
Olen pikälti samaa mieltä edellisten kanssa...
Luolakarhun klaani oli mielestäni mestariteos, Hevostenlaakson luki just ja just. Muita en ole edes viitsinyt aloittaa..

Ayla on näissä kirjoissa juuri se sama naissankaritar, jota mm. Jane Austein tarjoitee meille, mutta uskottavammassa paketissa...Luolakarhun klaanilaiset ovat hienoja ja siinä suhteessa Untinen-Auel on tehnyt taustatyönsä hienosti...
Siinäpä tuota mielipidettä ois...Kritiikistäni huolimatta suosittelen Luolakarhun Klaanin lukemista!

Poissa elton

  • kevään henkäys
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • uudelleen herännyt
Untinen-Auel: Maan Lapset
« Vastaus #7 : Kesäkuu 01, 2004, 13:35:55 »
Kohtasin kyseisen sarjan 8 vuotiaana olohuoneen kirjahyllystä. Luin ensimmäistä kirjaa reilusti yli puolen välin, mutta olin silloin niin pieni ymmärtämään sitä. Kun täytin kymmenen löysin kyseisen kirjan sotkuisesta kirjahyllystäni uudestaan ja luin sen kolmessa päivässä.

Olen aina pitänyt niistä kirjoista, vaikka Ayla onkin kirjailin kuvaaman mukaan täydellinen, en itse pidä häntä, koska hän ei osaa sanoa ei kun Jondalar on halujensa ympäröivänä. Se on minusta ei niin täydellinen kohta.

Olin lukenut ne neljä ilmestynyttä kirjaa siihen mennessä kun olin 11-vuotias ja halusin lukea ne uudelleen, se kävikin helposti. Kun tuo viides kirja ilmestyi ja se ostettiin meille niin olin juuri saanut kolmannen kirjan loppuun ja aloitin suoraan minulle tuntemattoman kirjan. Lukeminen kesti 2 viikkoa, koska luin sitä yleensä todella myöhään, enkä jaksanut lukea sitä. Itseasiassa tuota vähän kerrallaan lukemista kesti noin puoleen väliin asti kunnes luin sen loppuun yhtenä viikonloppuna.

Kirjassa on naistenmies, seksiä, tappamista ja raakuutta. Kaikkea sellaista , joka ei sopinut minun ikäisille silloin kun minä niitä luin ahkerasti. En kuitenkaan pidä kirjailijaa perverssinä, koska tuo on vain hänen kirjoittamansa sarja ja minusta tuntuu, ettei sen ajan ihmisillä ollut muuta huvia kuin rakastella. Näin minä asian näen, ajattelematta sitä sen kummemmin.

En tiedä ihastuttaako kirja minua, mutta silloin joskus se kiehtoi. Ehkäpä siinä kiehtoi se kun se kertoi ennen meitä olleista ihmisistä. Ja tiedoksi vain ihmisille, että kirjailija on itse opetellut sytyttämään tulen kipinäkivillä, tekemään eläinten nahkoista käyttökelpoisia vaatteisiin. Hän on myös asunut talvella lumirakennuksessa ulkona ja tehnyt kivistä työvälineitä. Hän on kirjoittanut oppimisensa perusteella.

Hieno sarjahan se on, saanut paljon julkisuutta ja ajatellen myös, että kirjailijailla on suomalaisia sukujuuria. Tulipas tästä romaani.. ^_~
Joskus pelkään olevani niin kaunis, että kauneuteni pettää minut.

Norchie

  • Ankeuttaja
Untinen-Auel: Maan Lapset
« Vastaus #8 : Kesäkuu 02, 2004, 15:12:42 »
Minä olen lukenut kyseisestä sarjasta vain ensimmäisen, toisen ja osan kolmannesta kirjasta. Ensimmäistä pidin mielenkiintoisena ja toistakin, sillä niissä oli mielestäni keskitytty kuvaamaan kivikauden ihmisten elämää erittäin onnistuneella tavalla. Ayla nyt on hieman liian täydellinen, mutta ensimmäisen kirjan vaikeudet ja vastoinkäymiset Luolakarhun klaanin kanssa hieman tasoittivat sitä MarySuemaisuutta.

Aylan kasvettua aikuiseksi ja kohdattua Jondalarin kerronta muuttuu todellakin varsin rakastelukeskeiseksi, eikä mikään enää tunnu missään. Sen tähden en ehkä ole jaksanut lukea eteenpäin ja lisäksi juoni tuntuu jotenkin moneen kertaan luetulta ja itseään toistavalta.

Jos kuitenkin palataan vielä siihen kivikauden kuvaukseen, joka hienosti keksittyjen henkilöhahmojen ohella on kirjoissa se punainen lanka. Siitä ja kirjojen alkupuheista huomaa, että kirjailija on todella paneutunut aiheeseen. Tällainen hieno asiaan vhkiytyneisyys ja arkeologisten tutkimustulosten hyödyntäminen todella liikauttavat tekstin pois puhtaan pornon puolelta.

Salmakia

  • Ankeuttaja
Untinen-Auel: Maan Lapset
« Vastaus #9 : Kesäkuu 02, 2004, 15:21:05 »
Eikös kirjailija itse muuten käytä vain nimeä Auel, ja Untinen on lisätty vain Suomen markkinointia varten? Ei sitä taida lukea missään ulkomaalaisten painosten kansissakaan.

Juu, on tullut nuo luettua ja ostettua, tosin Luolien suojatit odottaa edelleen hyllyssä. Ihan ok luettavaa, joskus kymmenen vuoden päästä voin uudestaan tarttua, mutta ihan vähään aikaan ei maistu. Syyt ovatkin muut jo luetelleet. Regina-lehden "Naisen unelmia"-tyylistä kerrontaa on aivan liian paljon, Ayla on täydellisyydessään naurettavimpia koskaan nähtyjä hahmoja, ym. Kerronta ja kirjoitustyyli on Auelilla kohdallaan, kun vaan oppisi luomaan niiden tasoisia juonia ja hahmoja!

serehviina

  • Ankeuttaja
Untinen-Auel: Maan Lapset
« Vastaus #10 : Huhtikuu 11, 2005, 19:32:21 »
Luen nyt kolmatta kirjaa sarjasta, Mammutin metsästäjiä. Kirja makaa tällä hetkelläkin edessäni, aloitin kirjan noin puolisen tuntia sitten. Ensimmäisen kirjan luin toissa viikonloppuna, seuraavan tänä viikonloppuna ja katsotaan nyt milloin saan muut luettua. Jäin koukkuun jo nyt sivulla 18, kirjan kaikki 852 sivua saattavat kohta loppua. *ylpeä kohtalaisen nopeasta lukutaidostaan*

Kuten moni jo sanoikin, kirjat ovat ehkä hieman liian tarkasti kuvailtuja, tarkoittaen juuri noita lemmiskelykohtauksia. Ehkä ei ihan pienimmille sopivaa tekstiä, ei ehkä edes minulle. Mutta kokonaisuudessaan kirjat ovat olleet mahtavat, nousivat suoraan kolmanneksi omien lempi kirjasarjojen joukkoon.

Aylan "täydellisyys" ei haittaa. Oikeastaan en ole tullut edes ajatelleeksi asiaa, en pidä häntä täydellisenä. Ayla on vain jalostunut kohtalaisen hyväksi kaikessa, varsinkin kun piti elää monta vuotta yksin luolassaan. Enemmän minä huomasin Jondalarin täydellisyyden: komea, taivaallinen petikaveri, ystävällinen ja huomaavainen jne. Jotenkin hämäävää että hän rakastuu juuri Aylaan, vaikka muitakin on ollut saatavilla jo kauan. Normaalisti mies olisi jo ottanut puolison, varsinkin mies, jonka perään naiset kuolaavat kieli pitkällä. Mutta katsotaan nyt.

Kirjat etenevät vain ehkä liian nopeasti. ei ehdi ajankulussa mukana. Hyvänä esimerkkinä voin sanoa, kun luulin Aylan olevan n. 13 vuotta, hän olikin jo 17. *naur* Vai onko minulla vain huono matikka? Silti aika hurisee silmien läpi, parin sivun aikana saatetaan hypätä puolikin vuotta eteenpäin. toivottavasti Jondalar hidastaa hieman kirjan tahtia, niin kuin Hevosten laaksossakin.

Lainaus käyttäjältä: "Salmakia"
Eikös kirjailija itse muuten käytä vain nimeä Auel, ja Untinen on lisätty vain Suomen markkinointia varten? Ei sitä taida lukea missään ulkomaalaisten painosten kansissakaan.
Näinpä juuri. Sääli, ettei kirjailija käytä koko nimeään, muillekin saattaisi tulla mieleen tutkia hänen sukujuuriaan.

Saatoin toistaa muiden sanomisia paljolti, mutta se johtuu vain siitä että en uskaltanut lukea kuin vain kolmisen viestiä mahdollisten spolausten takia. En halua tietää mitään tulevasta. :]

Olikohan siinä kaikki? ._. Kirjoitan lisää jos mieleen muistuu.

Pennun pentu

  • Ankeuttaja
Untinen-Auel: Maan Lapset
« Vastaus #11 : Maaliskuu 18, 2006, 02:08:01 »
Hei kaikille täällä,
Hienoa, että olette halunneet tutustua Aylan maailmaan.

Mihinkään asiaan ei pitäisi suhtautua liian tunnepitoisesti, mutta minusta Jeanille pitäisi sentään suoda tunnustus tarinastaan:
- Jean tosiaan opetteli elämään luonnossa ja tekemään kivityökaluja
- Luolakarhun klaanin Iza ja Creb perustuvat Iranissa, Shanidarin luolan kaivauksiin 1950-luvulla
- tiedemaailma ei vieläkään ole varma siitä, pystyivätkö Neanderthalin ihmiset oikeasti puhumaan, vai oliko heillä rajoitettu puhekyky[/list]
- Mammutinmetsästäjissä asumukset, asusteet ja soittimet perustuivat Ukrainassa tehtyihin löytöihin.
- Tasangon vaeltajissa S'Armunai-heimossa tapahtuneet merkilliset hautajaismenot liittyvät Tshekkien alueella tehtyihin arkeologisiin löytöihin
- Luolien Suojatissa esiintyvät luolat 19. ja Suden löytämä uusi luola (Lascaux) ovat myöskin todellisuutta
- kasvitieteen kuvaukset ovat varmastikin pitkästyttäviä, mutta niidenkin olemassaolo on kirjailijan tahto.

Jean täytti 70 vuotta viime kuussa. Itse ollessani hänen poikansa ikäinen ensimmäisten kirjojen ilmestyessä (siis 25 vuotta sitten), haluan todeta kirjojen seksuaalisuuden olevan pysäyttävän rehellisen. Voihan niistä monenlaisia mielipiteitä lausua, mutta meistä nykyäänkin on moneksi.

Kirjoista parhaat keskustelut löytyvät sivuilta http://ecfans.com/cgi-bin/forums/ultimatebb.cgi, jossa on myös suomekielinen sivusto.

lenorca

  • Ankeuttaja
Untinen-Auel: Maan Lapset
« Vastaus #12 : Huhtikuu 04, 2006, 13:44:27 »
Olen lukenut 1½ kirjaa tästä sarjasta, ja pidän kovin paljon, varsinkin ensimmäisestä. :)
Kerronta oli erittäin sujuvaa, juoni mielenkiintoinen, kuvaukset elävöittivät tarinaa niin että sen pystyi hyvinkin kuvittelemaan mielessään. Ayla oli hahmona mielenkiintoinen, joskin lempihahmokseni muodostui se vanha shamaani (?) joka opetti Aylan mm. laskemaan.
Toinen kirja lopahti tarinaltaan, selvästi huonompi kuin ensimmäinen, jonka takia se jäikin kesken. Tätä tuppaa häiritsemään hyvin kuvatut rakastelukohtaukset, muiden ihmisten seksi ei erityisesti kiinnosta. :D Kuulemma kolmosesta eteenpäin on vielä enemmän näitä kohtauksia, joten epäilen niiden laatua. =P Mutta ehkäpä se siitä.

Nojoo, voisihan nuo lukeakin ne jatko-osat ja tuomita ne vasta sitten jos on tuomittavan.

Valaria

  • Ankeuttaja
Vs: Untinen-Auel: Maan Lapset
« Vastaus #13 : Huhtikuu 20, 2011, 00:37:34 »
Aikaisempien kommentoijien mielestä Luolakarhun klaani oli myöhempiä osia tasokkaampi, mutten ole samaa mieltä. Siinä ei ollut epäolennaista jaarittelukuvausta kuten myöhemmissä kirjoissa, ja se oli sen selkein vahvuus. Jotenkin kirjan nopeasta etenemisestä huomasi sen olevan kirjailijan esikoisromaani. Kun Ayla kerran asui klaanin kanssa kahdeksan vuotta, olisi kuvitellut noin pitkästä ajasta saavan pidemmänkin teoksen aikaiseksi. Seksiä oli vähemmän kuin jatko-osissa mutta raakuutta piisasi liikaakin muun muassa heimojuhlaseremoniassa ja Crebin rujon ulkomuodon aikaansaanutta syytä kuvattaessa... Joskus seksikohtaukset ärsyttivät ja saivat minut vaivaantuneiksi kaikissa kirjoissa, ennen kuin opin hyväksymään seksin luonnollisena osana (suurimman osan) ihmisten elämää. Seksikohtaukset voivat kertoa jotain muuten pimentoon jäävää henkilöiden persoonista, vaikkei sitä tulisi ajatelleeksi ensimmäisenä. Sitä en kiistä, ettenkö olisi lukenut paremmin kuvailtuja ja vaihtelevampia erotiikkakohtauksia. :P Niin pitkissä kirjoissa runsas seksikohtausten määrä ei häiritse samalla tavalla kuin lyhyemmissä teoksissa, sillä kirjoissa on muutakin sisältöä.

Sarjan negatiivisuuksia listattaessa mieleeni tulee vielä toisto. Mammutin metsästäjissä toistellaan jo jonkin verran aiempien osien tapahtumia, kolmessa viimeisessä kirjassa vielä enemmän. Täysin turhaan olettaen ihmisten aloittavan lukemisen ensimmäisestä kirjasta – ja sitä paitsi kirjat olisivat vähemmän kuvailtuina ja vähemmän kertaavina edelleen pitkiä.

Maaliskuun lopussa ilmestynyt Maalattujen luolien maakin on nyt tullut luetuksi ja tunnelma on sen takia haikea. Sarja ei koskaan ole ollut lempisarjani, mutta sen lukeminen on ollut ihan rattoisaa ajanvietettä. Jääkaudesta ei ole säilynyt kirjallisia dokumettejä – ainoastaan esineistöä, ihmisten luurankoja ja luolamaalauksia – joten täytyy sanoa siinä Untinen-Auelin onnistuneen kertomaan jääkauden ihmisten elämästä niin hyvin kuin noiden tietojen perusteella pystyy. Kerrontaan on ollut väkisin pakko tuoda omia näkemyksiä ulottumattomissa olevan tiedon takia.

Paikalla AIV-rehu

  • Lupus Tigris
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Apulannan kasvattama
  • Pottermore: FeatherProphecy121
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Untinen-Auel: Maan Lapset
« Vastaus #14 : Huhtikuu 18, 2012, 22:13:23 »
Olen lukenut kaikki muut sarjan kirjat paitsi viimeisimmän. Monien muiden tapaan olen sitä mieltä, että ensimmäinen oli paras. Klaani oli mielenkiintoinen ja vielä tässä kirjassa pidin Aylasta. Rohkea ja itsenäinen tyttö, ajattelin silloin, kun sen täydellisyys ei ollut tullut niin hyvin esiin. Teksti oli mukavan kuvailevaa, eikä niin tieteellistä kuin myöhemmissä. Hieman ehkä väkivaltainen ja raaka kirja, mutta se ei kummemmin haitannut.

Toisessa kirjassa sitten alkoi sarjan alamäki, joka on jatkunut kaikissa muissakin kirjoissa. Ayla ja Jondalar on ärsyttävän täydellisiä. Kaikki pitää heistä, turhan moni jopa rakastuu, he ovat kauniita, älykkäitä, ystävällisiä, taitavia siinä mitä sitten ikinä tekevätkään... Ratkaisevat pulmat minne sitten menevätkään ja keksivät ison liudan asioita. Tieteelliset kuvailukohdat tuntuu tylsiltä. Onhan se kiva että kuvaillaan luontoa, eläimiä ja sellaista. Mutta ei sentään ole tarpeen kertoa aukeaman verran miksi jokin joki/vuori on siinä missä on ja miten se on muodostunut. Edellisten kirjojen tapahtumia olisi voinut kerrata hieman vähemmän. Samoin jotkin asiat olisivat menneet perille pienemmälläkin hokemisella. Esimerkiksi sitä että Ayla on taitava tulkitsemaan ihmisten eleitä, koska on elänyt klaanissa, joka viesti eleillä, jankutettiin kyllästymiseen asti. Toisinaan myös mietityttää oliko tuolloin jo joitain keksintöjä, mitä kirjassa kuvataan, kuten "sauna" ja lautoja ja niistä tehtyjä taloja ja veneitä. En tosin tuohon aikaan ole erityisemmin tutustunut, että intuitiolla mennään. Ainakaan Jondalar ei ole voinut olla lähes kaksi metrinen kuten Luolien suojatit kirjassa väitetään. Ei ihmiset kasvaneet silloin niin pitkiksi...

Tuosta huolimatta pidän koko kirja sarjasta. Kuvailu on hienoa (niiltä osin kun ei mene tylsyyksiin). On mielenkiintoista lukea kivikauden ihmisistä (vaikka toisinaan iskee epäusko) ja heidän tavoista (vaikka keksittyjä ovatkin). Auel on tehnyt hienoa taustatyötä ja se näkyy kirjoissa. Kirjat onnistuvat jotenkin tempaisemaan minut mukaansa niin ettei haluaisi laskea niitä käsistään. Eläimet on myös mahtavia. Pentu, Heinä, Juoksija ja Susi. Ennen kaikkea Susi, joka vei sydämeni, kuten kirjallisuuden susilla on tapana. (Mutta miksi sen nimi pitää olla Susi, eikö oikeasti ollut mahdollista keksiä sille oikeasti nimeä. Muutenkin Aylan nimeämistaidot ovat kerta toisensa jälkeen huonommat. Ensin tulee Heinä, joka on ihan nimimäinen nimi, seuraavana sitten Pentu. Eh, anteeksi? Ja lopuksi Susi.) Seksikohtaukset eivät minua pahemmin häirinneet, vaikkeivat nyt kirjojen parasta antia olleetkaan.
Draco dormiens numquam titillandus.
Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen.
Psykiatrisia toimia, jotka oman kokemuksen kautta täysin aukee -Apulanta

Poissa Gil

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LightHowl8815
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Untinen-Auel: Maan Lapset
« Vastaus #15 : Elokuu 28, 2013, 23:46:32 »
Sain itse asiassa ton Luolakarhun klaanin joskus lahjaksi enkä koskenut siihen ehkä noin vuoteen koska ajattelin ettei se kiinnosta no sitten otin ja luin sen ja pidin siitä ja luin ne viisi ilmestynyttä kirjaa puolessa vuodessa ja pidin paljon. Toi uusin Maalattujen luolien maa oli muuten ihan hyvä mutta siinä olevaa Aylan ja Jondalarin välirikko jutusta en pitänyt yhtään sillä itse inhoan tollasia kolmiodraama kohtia yli kaiken ainakin jos osapuolet on niin tyhmiä etteivät osaa keskustella asiasta ja vielä kun toistavat saman virheen kahdesti.

Itse pidän eniten Luolakarhun klaanista ja sitten tulee Hevosten laakso, Tasangon vaeltajat ja Luolien suojatit. Mammutin metsästäjät ja Maalattujen luolieen maa tulevat viimeisinä jo mainitun kolmio draamalinun taikia.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 03, 2013, 22:04:29 kirjoittanut Gil »

Poissa tammenrunko

  • kotitonttu (vapautettu)
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Menkää katsomaan blogiani
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Untinen-Auel: Maan Lapset
« Vastaus #16 : Marraskuu 03, 2013, 19:14:01 »
Luin kesällä koko sarjan, koska äiti suositteli ja kehui kirjoja. Luolakarhun klaani on suosikkini ja itkeskelinkin jossain kohti. Koko sarjassa ärsytti se turhan tarkka kuvailu. Itseäni ei nyt oikeasti jaksa kiinnostaa lukea montaa sivua kuvausta jostain joesta tai vuoristosta tai vaikka mammuteista eikä niistä jatkuvista lemmiskelyistä. Myös Aylan täydellisyys ja joissain kohti Jondalarin tyhmyys/ymmärtämättömyys ärsytti myöhemmissä osissa. Miten joku voi olla niin ääliö että ensin puolittain tahallaan etääntyy Aylasta ja rupeaa sitten mököttämään kun Ayla lemmiskelee Ranecin kanssa, mutta kun Ayla yllättää Jondalarin ja Maronan Jondalar ei voi käsittää Aylan mielipahaa. (välillä teki mieli hakata päätä seinän tämän asian takia)

viesti nyt voi olla hieman sekava mutta antakaa se anteeksi
ஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜ

Poissa Ooka

  • Siivet kantapäissä -liitelijä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pilvilinnan kuningas
    • Tuliaavikko
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Untinen-Auel: Maan Lapset
« Vastaus #17 : Joulukuu 08, 2013, 01:29:29 »
Hmm, olen itse lukenut Luolien Suojattiin asti, ja kirjat huononevat huononemistaan..... Maalattujen luolien maata (?) en aio edes lukea... lempikirjojani ovat Luolakarhun klaani ja Mammutin metsästäjät, ja mammutin metsästäjätkin vain ja ainoastaan siksi, että se sattui olemaan ensimmäinen kirja jonka sarjasta luin... Aylan täydellisyys ärsyttää ylikaiken ja seksikohtaukset hypin yleensä yli, mutta muutoin kirjat ovat mainiota kuvaelmaa! Välillä tietysti teki mieli hakata päätä seinään kun henkilöhahmot olivat yksinkertaisesti niin TYHMIÄ, mutta muutoin... pidän ajatuksesta, että porukka elää jossain luolassa ja metsästää ja niin edelleen... :D
Do the impossible, see the invisible.
ROW ROW FIGHT DA POWER!
Touch the untouchable, break the unbreakable.
ROW ROW FIGHT DA POWER!