Aihe: Aikuinen lainaamassa lasten ja nuorten kirjoja.

[Decamerone]

Minä en tiedä, voinko lukea itseäni tähän joukkoon, sillä en oikein ole vieläkään sisäistänyt olevani aikuinen, vaikka iällisesti sitä olen jo pitkään ollutkin. xD Mutta joka tapauksessa.

Mitäs tuumaatte siitä, että aikuinen ihminen tulla tupsuttaa lasten osastolle ja lainaa jonkin hömppäkirjan, vaikka Tuija Lehtistä tahi jonkin vieläkin yksinkertaisemman kirjan? Tai miksei Harry Potterinkin... Voisitko itse kuvitella aikuisena käyväsi lasten osastolla tuntematta häpeää ja miettimättä, että tuijottaakohan nuo kirjastonhoitajat nyt minua? :) Entä miksi ylipäätään aikuinen tuntee häpeää lasten kirjojen lainaamisesta?

Minä olen edelleen lasten osaston vakiasiakas. Kirjastonhoitajat tuntevat minut nimeltä ja suosittelevat aina uutuuksia. Toisinaan kyllä tunnen pientä... ei ehkä häpeää, vaan pikemminkin ehkä ujoutta? En kehtaa mennä hyllyille silloin, jos siinä on ennestään monta ihmistä, jotka kaikki ovat minua reippaasti nuorempia.

Ala-aste ikäisenä, ehkä vielä 12 vuotiaana, luin usein kuvakirjoja. Lainasin toisinaan Maikki Harjanteen kuvakirjoja ihan vain siksi, että pidin niistä. Samaan aikaan saatoin lukea myös jotakin paksua fantasiakirjaakin, mutta myöskin toisinaan jotain kuvakirjaa. Ilmoitin aina lainaavani kuvakirjat (olemattomalle) pikkuveljelleni, kun en itselleni olisi kehdannut... Kyllä mieluusti vieläkin luen kuvakirjoja. Onneksi minulla nykyään on siskonpoika, jonka kanssa voin lainata vaikka metrin pinon kuvakirjoja ilman, että kukaan kummastelee. ;)

Ostin Harry Potter ja liekehtivä pikari-kirjan heti ensimmäisenä päivänä Helsingin Akateemisesta kirjakaupasta, kun se 14.2.2001 ilmestyi. Oli aamu, ja menin ensimmäisten joukossa Akateemiseen, kun se aukesi. Yllätyksekseni KAIKKI kaupassa olijat lisäkseni olivat noin 25-30 vuotiaita nuoria naisia. Jokainen osti hieman häpeillen uusimman Harry Potterin. Noin nuorilla naisilla harvemmin on lapsia, joten kirja tuli ilmeisesti heille itselle. Miksi on niin, että kirjan ostamista/lainaamista häpeillään?

[Freya]

Miksi on niin, että kirjan ostamista/lainaamista häpeillään?

Luultavasti siksi, että eri asiat pyritään aina luokittelemaan joko pelkästään lasten tai pelkästään aikuisten asioiksi. Jos lapsi menee lainaamaan kirjastosta aikuisten kirjan, häntä katsotaan oudosti. Jos taas, kuten jo tuossa mainitsitkin, aikuinen menee lainaamaan lastenkirjan, häntäkin katsotaan oudosti. Ei tajuta sitä, että jotkut lapsethan saattavat olla kiinnostuneempia aikuisille suunnatusta kirjallisuudesta ja päinvastoin, ja sitten heitä aletaan pitää jotenkin outoina.

Joidenkin ihmisten mielestä kaiken pitäisi ilmeisesti olla mahdollisimman selvää ja mustavalkoista, ja ihmisten pitäisi lukea juuri niitä omalle ikäryhmälleen suunnattuja kirjoja. Ei saisi olla mitään vaihtelua tai mitään ei saisi lainata mistä oikeasti pitää. Outoa... O.o

[Offtopic]Ja eikä tämä juttu mielestäni koske pelkästään kirjoja. Kun kävin ostamassa Lilon & Stitchin, kassamyyjä alkoi kysellä että huomasinko kasetin olevan myyntikasetti, eikä meinannut millään suostua uskomaan että halusin todellakin ostaa kyseisen elokuvan. Olisi kai pitänyt olla joku nuorempi esittämässä pikkuveljeäni tai -sisartani jotta olisin saanut filmin ostettua vähemmillä selittelyillä O.o[/offtopic]

[dofsky]

Käyn itse usein kirjaston lasten osastolla, koska aikuisten puolen fantasia kirjat olen melkein kolunnut läpi. Sitä paitsi pääsääntöisesti kaikki sarjakuvat ovat lasten osastolla ja niitä luen todella paljon. Omistan sarjakuvia varmaan puoli kirjahyllyä mistä avopuolisoni jaksaa napista aina välillä. Esimerkiksi minulla on joka ikinen Masi pokkari mitä Suomessa on ilmestynyt. Aku Ankka minulle on tullut jo 25 vuotta.
Ja kyllä pidän itseäni aikuisena enkä suinkaan häpeile asioimista lasten osastolla.

[Decamerone]

Freya:Minulla oli muuten sama juttu, kun ostin Ötökän elämä dvd:n. :D Ilmeisesti se oli Top tenin myyjän mielestä täysin käsittämätöntä, että halusin todella sen omaksi. On muuten älyttömän hyvä elokuva se.

Minulla on sentään se onni, että NÄYTÄN sentään nuorelta. Toki kirjastonhoitajat näkevät ikäni tiedostoistaan, muttamutta... Joka tapauksessa. Minulla on semoinen piirre, että jos olen kerran jotain aloittanut, en voi lopettaa sitä kesken. Jos siis olen ala-aste ikäisenä alkanut lukea jotakin sarjaa, luen sitä kyllä edelleen. Ärsyttää jättää asioita kesken, siksi näin.

[Misha]

Taidan olla ikuinen arvoitus kirjastonhoitajille. Kolmannelta luokalta lähtien, jolloin minulla oli meneillään historiakausi, olen lainannut lähes kaiken aikuisten osastolta. Kirjastotädeillä taisi alkuksi olla epäilyksiä luenko kirjoja lainkaan, mutta vähitellen minuun ja tiiliskiviini totuttiin ja meihin suhtauduttiin enää vain lievän huvittuneesti.

Viime aikainen nuorten- ja lastenosastolla asiointini onkin herättänyt kummastusta. Etenkin koukuttumistani Kani Andersson-kirjoihin on ihmetelty :P Ja on ihan virkistävää lukea välillä jotain nuortenkirjaa, jonka lukee parissa tunnissa. Olen saanut selitellä, ettei minulla ihan oikeasti ole nuorempia sisaruksia joille lainaisin kirjoja.

Ei minua oikeastaan haittaa muiden ihmettely. Hyvä kirja on hyvä, oli se sitten lapsille tai aikuisille suunnattu.

[Isilmírë]

Jestas, ei ole koskaan tullut mieleenikään, että jotkin osastot kirjastossa olisi tarkoitettu VAIN tietyn ikäisille lainaajille. Se, että aikoinaan laajensin mielnkiintoni myös "aikuistenosastolle" eli yleiseen kaunokirjallisuuteen ja tietokirjallisuuteen, ei todellakaan tarkoittanut, että olisin hylännyt kuvakirjat, lastenkirjat ja nuortenkirjat. Minulla on edelleen lempikuvakirjoja (kuten Elsa Beskowin ihanuudet), joita silloin tällöin lainailen, ja lastenkirjoista kahlaan läpi kaikki vähänkin mielenkiintoisilta näyttävät. Eikä kukaan katso pahasti, vaikka ikää on karttunut jo melkein 30 vuotta.

[Melisande]

Luen nykyään yleisesti ottaen aikuisten kirjoja, mutta on myönnettävä, että silloin tällöin tarttuu nuortenkin osastolta jotain mielenkiintoiselta vaikuttavaa mukaan. Jonkin aikaa sitten luin esimerkiksi elämäni ensimmäistä kertaa Michael Enden Tarinan vailla loppua ja pidin siitä kovasti.
   En ole oikeastaan koskaan tuntenut häpeää lainatessani lasten- tai nuortenkirjoja. Ajatelen vain, että kirjastossa käy päivässä niin paljon asiakkaita, että tuskin kirjastonhoitajat yhtä hörhöä muistavat. Nykyisin olen sen verran vanha, että minun tuskin automaattisesti oletetaan lainaavan nuortenkirjoja vain itselleni - voinhan viedä vaikka, öh, pikkusiskolleni tai olla kirjallisuudenopiskelija, joka tekee tutkimustyötä nuortenkirjojen juonikiemuroista. Muutenkin tuntuu, että aikuisempana saa olla vapaammin lapsellinen kuin varsinaisessa teini-iässä. Jos nykyään keräilen esimerkiksi Barbie-nukkeja, olen muiden mielestä omaperäinen, jos teen sitä teininä, olen jälkeenjäänyt.

Ja jos saan joskus omia lapsia, innostun luultavasti kirjaston kuvakirjavalikoimista enemmän kuin mukulat itse. :)

[Sarah Musta]

Lainaa ihan sujuvasti niin lasten- kuin aikuistenkin osastolta. Saatan joskus herättäähilpeyttä kirjastonhoitajissa, kun kasaan lainaustiskille (minähän en sitä pirun automaattia käytä!) kasan tenttikirjoja (tyyliin: Monisärmäinen sosiaalityö) ja siihen rinnalle sitten aimo kasan lasten ja nuorten puolelta.

En häpeä lainata. Ihan jo senkin takia, että mitä se muille kuuluu mitä luen. Ymmärrän kyllä ihmisten häpeän, koska meillä on tapana luokitella, mutta itse en tahdo alistua siihen. Siksi lainaan kirjoja siltä osastolta, jossa on milenkiintoisimpia kirjoja

[Miss Wire]

Ei minustakaan ole yhtään hävettävää lainata lastenkirjoja kirjastosta. Viimeksi taisin lainata niitä ihania tsekkiläisiä Myyrä-kirjoja ison pinon. Enemmän isäni katsoi minua ihmetellen, kuin kirjastotäti. Kun on ensin addiktoitunut Anne Ricen vampyyrikronikoihin, oli mukavaa välillä lukea (tai paremminkin katsella... *virn*) jotain kevyempää.
Pidän myös kovasti sarjakuvista, 'Aidan takaa' on hauska, samoin Lassi ja Leevi.

[Candy Darling]

Minusta se on tosi sääli kun ihmiset toisaalta häpeävät, toisaalta kyyläävät muita. Olen itse vihdoinkin tajunnut kuinka paljon se haittaa elämää jos ajattelee koko ajan mitä muut ajattelevat. Onneksi olen jossain määrin päässyt yli tästä, ja tavoittena on päästä siitä kokonaan yli.

Muistan että 15-vuotiaana en uskaltanut lainata yhtä seksikirjaa kirjastosta, joten varastin sen. Heti kun olin lukenut sen palautin sen kyllä takaisin samalle hyllylle josta sen olin ottanutkin. Onneksi nykyään on automaatit, niin ehkä muiden ei tarvitse varastella kirjoja...

Nykyään luen suurimmaksi osaksi lastenkirjoja, vaikka aikuinen jo olenkin. Minua ei onneksi yhtään hävetä lainata niitä. Joskus kun olen ostanut kaupasta lastenkirjoja myyjä on tarjoutunut paketoimaan sen, ja silloin on aina pitänyt selittää että kyllä nämä minulle tulevat... Kerran on käynyt toisinkin päin, kun teininä ostin Ralf Königin sarjakuvan. Myyjä varmaan luuli että minulla on homo veli tai jotain jolle olen sitä ostamassa lahjaksi...

Töissä keskustelin kerran ruokatauolla kahden työkaverin kanssa Aku Ankasta, olemme kaikki kolme faneja. Kolmas työkaveri, joka myös oli syömässä samaan aikaan piti meitä suunnilleen jälkeenjääneinä kun tuollaisista lasten lehdistä olimme kiinnostuneita. Säälin tosi paljon tätä tyyppiä, mahtaa olla ankea elämä kun on noin kovasti tuomitsemassa muiden ihmisten mieltymyksiä. Jotkut ihmiset ovat ahdasmielisiä, mutta niistä ei kannata välittää.

[Mc Puuhto]

Hii, täällä taas yksi :) Uskokaa tai älkää, olen niitä isoja täysi-ikäisiä... Hyy!

Luulenpa että hävettäisi mennä lainaamaan nuorten kirjoja, siis en tarkoita nuorten fantasiaa tai sellaista, vaan todellisia teinitarinoita, koska ne on oikeasti suunnattu ihan vaan niille teineille ja ovat usein oikeasti aika yksikerroksisia ja mustavalkoisia eivätkä välttämättä kovin hyviä.

Mutta eipä hävetä tippaakaan mennä lainaamaan Astrid Lingreniä tai vaikka Philip Pullmannin Universumien tomuja, koska ne kirjat ovat oikeasti hyviä, hahmot moniulotteisia ja aiheet antavat ajattelemista ja itkettävät... Äitinikin lukee näitä edellämainittuja! Koska jos lainaan kirjoja jotka tiedän hyviksi, on vain hauskaa hipsiä lasten sekaan satuhyllylle hakemaan esim. Veljeni Leijonamieltä, ja virnistää siihen malliin että kyllä minunkin ikäiset näistä tykkää, niin hyviä nämä on...! :)

Luen ihan aikuistenkin kirjoja, ehkä senkin takia lastenkirjojen lainaaminen ei hävetä. Kun tietää, että voi pitää itseään sen verran "laatutietoisena" tai jotain, että ne lastenkirjatkin ovat sitten lainaamisen arvoisia.

Harryistä on varmaan nykyään vähän erilaista häpeää liikkeellä. Ihmiset saattavat häpeillä niiden lainaamista/ostamista siksi että "voi ei, nyt nuo näkee että minäkin olen niitä outoja Potter-ihkuttajia.." Eli ei niinkään iän takia vaan POTTER-HÖRHÖJEN maineen :D Itse kuulun sitten vissiin niihin, jotka eivät hörhöyttään häpeile, vaan hihkuvat ihan innoissaan paikalla kuin paikalla Potter-hölinöitään. Uskon, että meillä häpeilemättömillä on paljon kivempaa!

[HiiHaa]

Juuri tuolla Baby Sitters Club -mietteissäkin tunnustin, että hyvillä mielin luen ja lainaan lasten ja nuorten kirjoja, vaikka olen jo lähempänä 50 vuoden ikää kuin syntymääni. ;o) (Suomeksi, täytin juuri 25...) Lievän häpeän vuodet sijoittuivat ehkä tuonne lukion puoliväliin, kun roudasin kasan Nummelan ponitalleja lainaustiskille. Sittemmin olen todennut olevani parantumaton pedo-biblio-fiili [toim.huom. tätä sanaa tuskin löytyy sivistyssanakirjoista!]. Jotenkin jaksan paljon paremmin tarttua siihen isotekstiseen, puolessa tunnissa luettavaan Pollux-kirjaan kuin vakavasti otettavaan (?) aikuisten tiiliskiveen.

Noita tusinalastenkirjoja luen rentoutuakseni, mieluummin kuin jotain siirappisia rakkausromaaneja, jotka yritin lukioaikoina löytää korvaavaksi hoitomuodoksi. Nauttiakseni hyvästä tarinasta ja oivaltavasta tekstistä luen sitten ihan eri kirjoja, jotka tosin voivat olla peräisin mistä kirjaston hyllystä tahansa. Esim. Veljeni leijonamieli on ikuisuussuosikkini tässä kastissa, Potterit, Don Rosan ankkasarjikset, Ruohometsän kansa, ja vaikka Dick Francisin dekkarit, Ylpeys ja ennakkoluulo, Juoppohullun päiväkirja tai Tuntematon sotilas! O_o Nämä ja monet muut ovat yleensä kirjoja jotka ahmin unettomina öinä, koska loppuun on pakko päästä, ja sitten kun sinne pääsee, harmittaa, että kirja loppui jo.

Ja tuosta hävetyksestä vielä, vaikkei se pahemmin ole vaivannut, olen kokeillut menestyksekkäästi useampaakin keinoa:
* itsepalvelulainaus
* pikalukutaidon kehittyminen, jolloin yhden ponikirjan ahmaisee sujuvasti seisovilta jaloilta kirjaston hyllyn vieressä seisten, tai vaihtoehtoisesti puolessa tunnissa jossain kirjaston hämärässä nurkassa kököttävässä nojatuolissa
* muutaman kuukauden työrupeama maakuntakirjastossa, jolloin pääsin kätevästi käsiksi kaikkiin kellarissa tomuttuviin ihanuuksiin, joista en muuten olisi tiennyt tai kehdannut pyytää kirjastotätiä hakemaan niitä
* työrupeaman seurauksena ex-työkavereilta kehtaa kyllä nykyisin lainata mitä vain - ainakin lastenosastolta ;o)

Ja muuten, minullekin aina yritetään kirjakaupassa paketoida kaikki ostamani lastenkirjat! *ällistys*

[muoks]Painovirhepaholaisille kyytiä.[/muoks]

[Irvikissa]

Lainaan edelleen lasten- ja nuortenkirjoja, vaikka minullakin on ikää jo yli 20.. Välillä se nolottaa katsella 12-vuotiaiden kanssa samoja kirjoja, mutta yritän pujahtaa lastenosastolle silloin kun siellä on mahdollisimman vähän ihmisiä. Ja käytän yleensä lainausautomaattia. Tälläkin hetkellä minulla on menossa kausi, jolloin tekee mieli lukea niitä nuortenkirjoja, joita luki edellisen kerran 15-vuotiaana. Toisaalta kirjallisuudenopiskelijana täytyy myös lukea sitä vakavampaa kirjallisuutta, mikä ei ole yhtään huonoa kuitenkaan. Ei lasten ja aikuistenkirjoja voi mitenkään verrata.

Yhdyn kuitenkin HiiHaan mielipiteeseen siitä, että helpompaa on ahmaista kertalukemisella joku hyväksi tietämänsä nuortenkirja kuin paksu ja luotaantyöntävän näköinen tiiliskivi. Mutta seki nriippuu mielialasta, välillä on mukavaa lukea niitä tiiliskiviä, kun ne eivät lopu puolen tunnin kuluttua.

Olen jo aikaa sitten päättänyt, että proseminaarityöni ja graduni (sitten joskus aikanaan) teen nuortenkirjoista, Potteritkin ovat erittäin varteenotettava vaihtoehto. Minä tahdon nuortenkirjallisuudentutkijaksi. Silloin saa lukea hyvällä omallatunnolla nuortenkirjoja kaikki päivät =D

[poro]

En tiedä mikä kirjan lainaamisessa/ostamisessa hävettää, mutta olen huomannut sitä useasti.
 Veljeni, joka on minua 3-vuotta vanhempi ei kehdannut käydä lainaamassa minulle kirjastosta Harry Potter and the order of the phoenix-kirjaa, koska samaan aikaan kirjastossa oli ollut muitakin nuoria ihmisiä... Kummallista, mutta totta...
Luulen, että monet ihmiset luulevat, että heidät leimataan lainaamiensa kirjojen perusteella nössöksi, seksi hulluksi, nörtiksi tai joksikin muuksi, riippuen mitä ostaa tai lainaa.
Kerran ostin kaverilleni tuollaisen seksikirjan syntymäpäivälahjaksi, ja toden totta, se hieman hävetti. Oli kiusallista mennä kassalle jonottamaan, kun muut ihmiset katselivat ja kummastelivat kirja valintaani.
Itsekin luultavasti pelkään leimaamista johonkin lokeroon...

[Keijuanarkisti]

Ensiksikin haluan sanoa sen, että vaikka olenkin 22-vuotias, se ei tarkoita sitä, että olisin "aikuinen".

Rakastan satuja, olen aina rakastanut. Olen hyvin visuaalinen keiju, rakastan kauniita kuvia. Missä nämä kaksi yhdistyvät? Satukirjoissa. Satukirjat harvemmin ovat kirjastoissa "aikuisten" osastolla, joten minun on pakko hakea niitä lasten osastolta. Haittaako tämä minua? Miksi ihmeessä se haittaisi?
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaikkien pitäisi lukea satuja. Ei sitä tarvitse hävetä millään tapaa.
En osaa lukea "aikuisille" tarkoitettuja kirjoja. Olen todennut ne lähinnä tylsiksi, ei niissä ole mitään kiehtovaa.  Kaikki lempikirjailijani löytyvät lasten tai nuorten osastoilta. Olisinko löytänyt David Almondin, jos hänen kirjansa olisivat "aikuisten" osastolla? Tuskin.

En todellakaan häpeä. Mitäköhän ihmettä se muille kuuluu, jos minä luen satuja ja rakastan lastenkirjoja? Onkohan tässä vaan kyse siitä, että toisten kyräily häiritsee? Älkää välittäkö. Kirjastot ja kaikki kirjat siellä on tarkoitettu kaikille, ikään katsomatta, hyvänen aika. Sama kirjakaupoissa.

Terveisin se, jota tunnettiin paikalliskirjastossaan "sinä hassuna tyttönä, joka taas meni tuonne lastenosastolle (ja voitti muuten Harry Potter-kilpailun samassa kirjastossa:)"

Knih.

[Decamerone]

Hui, olinpas unohtanut melkein kokonaan aloittaneeni tällaisenkin keskustelun... :)

Minulla on nykyään uusi taktiikka lastenkirjojen kanssa. Käpöttelen kirjakauppaan, listaan kännykkään kaikkien kivojen kirjojen nimet ja varaan ne netistä. Tosin se nolompi puoli on edessä sitten, kun kirjat pitäisi hakea kirjastosta, ja tiskiltä... Noh, kai tämä tästä. Ikää vain karttuu koko ajan enemmän ja yhä vaan jaksan lukea kaikenlaisia.

Sellainen lisäkysymys, että mitä kirjoja sitten mieluiten lainaatte lasten/nuorten osastolta? Oletko lukenut kyseisiä sarjoja jo useita vuosia vaiko ovatko ne jotain uusia tuttavuuksia? Ja tietysti olisi kiva jakaa vinkkejä siitä, mitä kannattaa kokeilla näin hieman vanhemman ihmisen näkökulmasta... :)

[Emily Le Strange]

Minä en kyllä häpeile ottaa mitä tahansa kirjaa hyllystä mitä mieli tekee. Mutta minä en olekaan aikuinen. ;>

Enemmänkin hävettää se, siis että ei hävetä. Se että on niin monenkirjavaa teosta jokaisella lainauskerralla pinossa, jotain ihan kersojen kirjoja ja niiden päällä joku vaikeatajuinen 'aikuisille' tarkoitettu kaunokirjallinen opus. Ja sitten lisäksi muutama rehellisen teini kirja. Olisi helpompaa pystyä suuntautumaan vain yhteen alueeseen. Joko sitä on omaperäinen tai ei, mutta tuntuu kamalan oudolta lukea ihan kaikkea. Ihan kuin ottaisin vain kirjoja hyllystä katsomatta edes mikä kirja saati hylly on kyseessä, enkä sitten lukisi niitä ollenkaan. Ja se tietysti on varmasti huvittavaa kun en pysty yhtään hillitsemään lainaushimoani ja otan hemmetisti kirjoja kerralla. Siinähän sitten tuijottelet kattoa kun kirjastonhoitaja vilkaisee kirjapinoa tiskillä, sitten konetta joka sanoo että minulla on jo valmiiksi 30 kirjaa kotona. Ikinä en ole saanut kuulla siitä, ja se tuntuu melkein pahemmalta kuin että joutuisin selittelemään.

[Bloody Aeliah]

Olen hitusta vaille 16 [enkä lähelläkään aikuisuutta] ja edelleen vakituinen asiakas lastenosastolla. Tai no, ei sitä oikein voi "osastosta" puhua, koska meillä on niin pieni kirjasto että ne ovat vain ne hyllyt toisella puolella kirjastoa.

Kirjastonhoitajat [siis ne molemmat] tuntevat minut ja saattavat joskus vain vähän hymyillä kun lataan tiskiin vinon pinon lastenkirjoja, mutta sitten taas jotkut luokkakaverit jankkaavat: "Taasko sinä lainaat noita Muumeja ja muita satukirjoja!". Minkäs sitä voi. Tove Janssonin Muumit ovat aivan loistavia enkä minä kyllä niitä laske lasten- tai satukirjoiksi. Veljeni Leijonamieli on yksi niistä harvoista kirjoista, jotka ovat saaneet minut itkemään. Koiramäet ja muut Kunnaksen kirjat ovat hyvin piirrettyjä ja hauskoja enkä voisi millään vastustaa Zdenek Milerin Myyriä, vaikka olen ostanutkin niitä itselleni, niin suomeksi kuin tsekiksikin [vaikka enhän minä tietenkään ymmärrä niistä kuin muutaman sanan].
Tunnen muutamia ikäisiäni, jotka ovat ainakin omasta mielestään niin kypsiä ja aikuismaisia, että nuortenkirjoja ei voi missään nimessä lukea. Minun mielestäni niiden joukosta löytyy myös hyviä kirjoja, jos vaan jaksaa etsiä. Vaikka tietenkin suurin osa hyllytilasta on täytetty joillain hömppäsiirappilaavstooreilla joita ei jaksa lukea sivuakaan. Hyvänä lisänä nuortenkirjoissa on myös se, että ne ovat niin nopealukuisia ja lyhyitä, että yhden kirjan lukemiseen menee vain korkeintaan pari tuntia.

[Jénaminya]

Minä olen vähän vaille 17, ja käyn sekä lasten että aikuisten osastolla. Molemmilla siksi, että kirjastotädit ovat jakaneet fantasiakirjat lasten ja aikuisten kirjoihin, ja joudun ravaamaan osastojen välillä koko ajan. Mutta lähes kaikki lainaukset teen lastenosastolla, koska sieltä ei peritä niin herkästi myöhästymismaksua :) Minulla on aika usein kirjoja myöhässä, ei siksi etten kerkeisi lukemaan niitä, vaan koska haluan lukea ne yhä uudestaan ja uudestaan, varsinkin parhaat kohdat, ja pitkitän siten "vahingossa" palautusajankohtaa.

Ei se minusta ole mikään häpeä kenellekkään lainata miltä osastolta haluaa, eikä muilla ole mitään oikeutta katsoa kummasti, koska eri ihmiset lukevat eri kirjoja(ja jotkut ihmiset useita erilaisia.)

Minua on joskus katsottu oudosti, esim: olen eilen saattanut lainata "kypsille aikuisille" tarkoitetun kirjan, ja tänään lastenosaston "Anne balettikoulussa". Edellinen tarkoitettu joillekkin kolme-neljäkymppisille ja jälkimmäinen n. 8-vuotiaille. Mutta minä saan lainata ihan mitä huvittaa, eivät he voi minua kieltää.

Mutta se minua harmittaa, ettei meidän kirjastossa ole Witch-lehtiä. Älyttömän hyvä sarja, vaikka kuinka olisi tarkoitettu nuoremmille... No, kaikkea ei voi saada.

[Tanya]

Minä en ole koskaan huomannut, että kirjastontädit tai kassamyyjät olisi katsoneet oudoksuen kun lainailen ja ostelen lastenkirjoja. Eikä se hirveästi haittaisi vaikka katsoisivatkin. Eivät ole kyllä koskaan kysyneet kaupssa tahdonko ostokseni pakettiin... Ehkä olen sitten sen verran nuori, että pitävät minua automaattisesti friikkinä :p

Täytyy kyllä myöntää, että kävin mahdollisimman huomaamattomasti valitsemassa lastenpuolelta Pikku Vampyyri kirjat kun yhtenä kesänä intouduin ne kaikki lukemaan (ja siitä ei siis ole kauaa aikaa ja luen vieläkin aina uusimmat). Sittemmin ne muutettiin nuorten osastolle ja harmittelin sitä, miten helppoa niiden hakeminen sitten oli, kun olin ne jo lukenut.

Ennen se tosiaan oli hieman nolompaa lainata jotain lasten osastolta (nuorten osastolta en ole koskaan hävennyt lainata.. joskin lasken 17-vuotiaan vielä nuoreksi :P), mutta nykyään en sellaisesta välitä.

Odotan vain innolla sitä, kun saan omia lapsia ja pääsen ostamaan/lainaamaan heille kuvakirjoja! Nykyään käytän juuri koulun aloittanutta pikkuveljeäni tekosyynä kirjojen ostolle. Ostan ne "hänelle", mutta pidän kirjat silti itselläni "tallessa" omassa hyllyssäni x)
Minä rakastan lastenkirjoja, joita minulle itselleni luettiin, kun olin pieni. Tulen niistä aina lähes poikkeuksetta peremmalle mielelle. Ja ne herättävät monia muistoja.
Kirjahyllystäni löytyykin yhtä kirjaa vaille koko muumi-sarja, nelisen kappaletta Uppo-Nalleja (ja tahtoisin niitä lisää, mutta kun ovat aika kalliita) ja aivan uutena tuttavuutena "Tule takaisin pikku nalle", jota olen lukenut pikkuveljeni kanssa iltasatuna.
Vielä on monia kirjoja jotka aion satukirja-kirjastooni hankkia. Ja Mauri Kunnasta ostan sitten kun saan omat mukulat.

[Elessar]

Härregyyd - lasten kirjastostahan ne parhaat kirjat juuri löytyvätkin! :D
Olen itse nyt 24v, enkä pidä itseäni aikuisena sen paremmin kuin lapsenakaan. Seikkailunhaluisena ja lapsenmielisenä kylläkin, hih! (??) En ole eläessäni lukenut kuin ehkä pari "aikuisten" kirjaa, eli sellaista mikä ei liity mihinkään fantasiamaailmaan tai missä ei ole mitään yliluonnollisia juttuja ja olioita jne. Rakastan fantasiaa! Ihana päästä hetkeksi johonkin erilaiseen maailmaan, jossa lähes kaikki voi olla mahdollista...
Ja mistäs muualta ne fantsu-kirjat parhaiten löytyvätkään....kuin lasten kirjastosta! *myhäilee tyytyväisenä* (Turussa, jossa asustelen, on oikein erillinen lastenkirjasto. Nam...)
En tosin ole nyt pitkään aikaan käynyt mitään lainailemassa, vaan mielummin ostan kirjoja ihan omaksi (kuten Potterit!), että niitä voi sitten lukea uudestaan ja uudestaan aina kun mieli tekevi.
Niin että EI nolota mennä lastenkirjoja lainaamaan :)

[talvi]

Kaivelen taas vanhaa keskustelua. Tämä sama asia on pyörinyt mun mielessä jo vähän aikaa, ja hauska kun löysin nyt tämän keskustelun. Mä nimittäin lukeuduin myös tähän kyseiseen joukkoon. Tosin olen itse kohta puolen vuoden päästä 18- että en vielä ihan kamalan vanha, mutta silti. Käyn vielä sellaisessa kirjastossa jossa nuorten kirjat ovat aika vierekkäin ihan näiden pikkulasten kirjojen kanssa, joten se nolottaa vielä enemmän. Välillä vaan yritän etsiä sieltä jotain tiettyä kirjaa, jota ei esim. löytynyt aikuistenhyllystä, vaikka vaan oikeesti etsin luettavaa.. ;)

 Mutta kuitenkin, kun ajattelee, niin onhan se ihan ymmärrettävää, että pari kymmpiset nuoret aikuiset lainaa nuortenkirjoja, sillä eihän kukaan jaksa lukea pelkäksi ilokseen(totta kai jotkut tykkää) jotain tavallista kaunokirjallisuuttakin jota luettaessa joutuu oikeesti miettimään sitä mitä lukee. Kuitenkin jos on lukenut nuorempana paljon nuortenkirjoja niin eihän niistä pysty heti luopumaan, niin kuin joku taisikin jo sanoa. Nuortenkirjoja on taas kiva lukea ihan muuten vaan, ilman että niitä lukiessa joutuu sen syvemmin miettimään jotain juonen kulkua jne. Ei sillä, kyllähän oikeastikin nuortenkirjoista löytyy ihan hyvääkin luettavaa, esim. jotain nuortenfantasiaa, joka on helppolukuisempaa ja mun mielestä, ehkä viihdyttävämpääkin kuin mitä esim. Draconlance-sarja. Esimerkiksi; Keväällä isä sai siivet tai Tuulen laulu.

Eli tiivistettynä; kyllä nolottaa! ;)

[Gawd]

Minua ei varmasti lasketa aikuiseksi (täytän 16 kesän lopulla) mutta tähän samaan aiheeseen varmaan voin tunkea mukaan, sillä lueskellessani tätä läpi tuli minulle ensimmäistä kertaa mieleen että lastenosastolla roikkumisessa (tai Halinalle-kasetin lainaamisessa) saattaisi olla jotain noloa sitten kun on vähän vanhempi.
Meidän kirjastossa on pieni lastenosasto, missä on jonkin verran satukirjoja mutta enimmäkseen kuvakirjoja. Tiedättehän, suunnilleen 30 sivua, hyvin vähän hyvin suurta tekstiä, enimmäkseen vain sivunkokoisia kuvia. Niitä minä sitten pomin ison pinon ja menen lastenosaston nurkkaan istumaan, se pöytä ja tuolit kun ovat ihan liian pieniä minulle. Monissa kuvakirjoissa se kuvitus on niin kaunis että tuijotan niitä kuvia pitkän aikaa. Katselen niitä keijuja ja lumikuningattaria ja yksisarvisia. Joskus en edes lue itse tarinoita, ei sillä että se suuri vaiva nyt olisikaan, mutta en vain lue, katselen kuvia kun ne on nättejä. Eikä siinä ole mielestäni mitään outoa. Siellä on joskus äitejä niiden ihan pienten lasten kanssa lukemassa ääneen tai valitsemassa kirjoja tai leikkimässä tai jotain, mutta en ole huomannut että ne minua hassusti katsoisi, kirjaston työntekijöistä puhumattakaan. En minä niitä häiritse.
Hyvin harvoin minä lainaan kuvakirjoja. Ne on niin suuria että niitä on hankalaa kuskata, eikä se edes ole vaivan arvoista, koska niitä voi paljon helpommalla vain lukea siellä kirjastolla niin paljon kuin mieli tekee.

Meidän kirjaston piirrettyvalikoima ei ole mistään parhaasta päästä kyllä mutta löytyy sieltäkin välillä jotain.

[maijahaha]

Oi kuinka ihanaa huomata, etten ole ainut vanha ihminen, jota nolostuttaa käydä lasten- ja nuortenosastoilla. Siis kirjastossa. :)

Mikähän siinä onkin, että pitää yrittää käydä selaamassa ne kirjat mahdollisimman nopeasti, ettei kukaan vain näe... Sitten kotona, kun on kesken joku rento ja nostalginen Tuija Lehtinen, niin se kirja pitää piilottaa jonnekin, jos tulee vieraita. Koska mitä ne minusta ajattelisi jos tietäisi. Onneksi omistakin hyllyistä löytyy sen verran lasten- ja nuorten kirjallisuutta, ettei aina tarvitse kirjastoon asti mennä.

Sitä paitsi, kun luin Marilyn Mansonin elämäkerran niin se ahdisti siinä määrin, että seuraavan kuukauden ajan luin VAIN satuja. Niistä kun harvemmin näkee painajaisia.

[Ceciliah]

En ole itse lähellekään aikuinen, joten en voi henkilökohtaisesti kommentoida, mutta en minä ainakaan yhtään ihmettele jos kirjastossa joku aikuinen katselee/lainaa lasten kirjoja. En usko, että minäkään koskaan aikuistun sillä tavalla, että minua ei enää kiinnostaisi jotkut klassikkolastenkirjat.

Menee hiukan aiheen vierestä, mutta minua nolottaa taas se, kun lainaan jonkun aikuisten kirjan tai katselen aikuisten kirjojen hyllyjä. Jotenkin tuntuu aina, että aikuiset tuijottavat ja ajattelevat, että mitä tuo kakara täällä tekee ja kirjastotäti katsoo pitkään, vaikka asia ei luultavasti ole noin.

[Ginger]

Täysi-ikäinen ja lasten puolelle kurkin :D

Elikkäs, en ole vielä oikein oppinut lainaamaan kirjoja "isojen puolelta", kun ei oikein tiedä mitä etsiä. Lasten ja nuorten puolella on puolestaan ihana kävellä ja etsiä silmään pistäviä kansia tai nimiä. Ei ole mitenkään poikkeuksellista nähdä minua ihan siellä pienimpienkään puolella, mutta se nyt taas johtuu siitä, että vieraskieliset nuortenkirjat on sijoitettu kuvakirjapuolelle :D

Mutta siis, minusta ei ole noloa lainata lastenkirjoja. Minusta "häpeällisempää" on ilmestyä lainaustiskille yhden sarjakuvakirjan (ei pahalla sarjakuvien ystävät), cd-levyjen ja elokuvan kanssa. Pidänkin nyrkkisääntönä sitä, että jos haluan lainailla tuollaisia "antikirjallisempia juttuja", niin nappaan sitten mukaan jotain täysikasvuisempaa, kuten Canthia (minulla alkoi mieletön Minna Canth -buumi, kun luin yhteen menoon hypärillä Työmiehen vaimon...) tai Ellistä. Mutta nyt jo eksyn aiheesta...

Eli kyllä, iso ihminen olen jo ja kyllä minut voi bongata poistumassa kirjastosta kainalossa Muumi-kirjoja ja Dahlia.

[Havina]

Minua ei nolota lainata ollenkaan mitään lastenkirjoja! Päinvastoin, tallustan tiskille pino Astrid Lindgrenin kirjoja ja muita minun mieleeni olevia lastenkirjoja. Kirjastontädit yleensä katselevat minua hieman hassuna kun lainaan jonkin vaikka muumi-kirjan. Kerran kehtasivat kysyä; "Onkos tämä pikkusisarukselle?" Minä vastasin aurinkoisesti; "Ihan minulle vain!" ja laitoin kirjat kassiin ja tallustin pois. Minusta on aika hauskaa katsella kirjoja lastenpuolelta. Jotain suloisia kirjoja niin yksinkertaisia ja kivoja kuvakirjoja. Mielestäni se on ennemmin suloista kuin häpeällistä mielestäni.

Näen kyllä itseni aikuisena lastensatuja lukemassa ja ostamassa ei se ole mielestäni noloa. On todella hienoa, että jotkut osaavat olla aitoja häpeämättä siitä, että ostaa itselleen tai lainaa lastenkirjoja.

[Mysteeri]

Mä en kyllä viä oo aikuinen, mutta oon sitä mieltä, että nuortenkirjat on paljon mielenkiintosempia kun aikuisten. Kyllä multakin meiän kirjastonhoitaja kyselee, että mitä sä enää nuortenosastolla teet kun oot jo lukenu aikuistenkin puolelta ties mitä. Kai se sitten vaan on jokin omituinen magneetti joka mua sinnekin vetää. En mä kyl lastenkirjoja enää lue. Jotenkin on vaan paljon helpompi lukee sellasta kirja, jonka päähenkilö on ihminen. Mä luulen, että mun nuortenkirjavauhkouteni johtuu siitä, että pienempänä äiti kielsi mua lainaamasta aikuisten puolelta. Nyt mä valkkaan sieltä vaan jotain dekkareita kun ihmisten urakkiemurat ei oikeen jaksa mua kiinnostaa. Saati sitten elämä suurperheen äitinä tai joku muu vastaava. Hamstraan myös vanhoja kirjoja Annat ja Runotytöt on kivoja, vaikka nyt kun miettii niin ei niiden juonet niin hirveen kiehtovia ole. Tuija Lehtinen on kanssa yks mun suosikeista. Paitsi se Laura-sarja ei oikeen uppoo.

[Tulikyynel]

Mukava huomata, että täällä on muitakin "vanhempia", jotka yhä käyvät lastenkirjojen osastolla. Itseänikin huiman 19vuoden iässä hieman nolottaa mennä 8-9-vuotiaiden kanssa katselemaan kirjoja, jotka heidän ikäisilleen ovat suunnattuja. Lastenosaston kierrän sen takia aina viimeisenä, ettei tarvitse lastenkirjojen kanssa mennä aikuisten puolelle, tai toisaalta, jotta nuoremmat näkisivät, että kyllä minä muitakin kirjoja luen.

Vanhoja tyttöklassikoita kyllä voin nolostumatta lainata, mutta vaikkapa Anne, balettitanssijatytöstä kertovaa sarja jää mieluummin hyllyyn. Lasten kuvakirjat ja esimerkiksi Astrid Lindgrenin kirjat ovat myös sellaisia, joita ei tarvitse hävetä. Mielestäni ne ovat yhtälailla aikuisten, kuin lasten kirjoja.

Nyt muutaman vuoden tauon jälkeen lasten/nuortenkirjat ovat hyvinkin mieluista luettavaa. Teksti on helppoa ja kirjat lukee todella nopeasti. Olen viimeisen puolen vuoden aikana keksinyt kymmeniä sarjoja, jotka pitäisi lukea: Neiti Etsivät, Viisikot ((ne tosin löytyvät omasta hyllystä)), Mystery Clubit, Laura ja Mirkka -sarjat, Neat, Nummelan ponitallit... En ole vain vielä saanut aikaiseksi. Luultavasti tulen lainaamaan niitä aina sitten viisi-kymmenen kirjaa kerralla, jottei niin usein tarvi lastenosastolla pyöriä.

Itselainaussysteemi on kyllä todella hyvä nolostumisongelmaan. Ei tarvitse kirjastontädeille näyttää mitä lainaa, eikä sitten tarvitse kestää mahdollisia merkitseviä katseita, tai kyselyjä, josko pikkusiskolle on tullut hevoskirjoja lainaamaan.

Nämäkin ajatukset saattavat vain olla meidän pienissä päissämme. Itse en ainakaan katso oudosti, jos lastenosastolla pyörii joku päälle 20-vuotias "aikuinen". Enintään ajattelen, että tuossapa vasta mukavan oloinen ihminen, lukee myös lastenkirjoja!

[Sun Lee]

Minäkin käyn yhä lasten ja nuortenosastolla, vaikka olne jo kahdenkympin paremmalla puolella :D Mutta en ole päässyt irti kirjasarjoista, joita olen lukenut nuoresta tytöstä lähtien. Minun on esimerkiksi aina pakko saada käsiini Tuija Lehtisen uusin kirja. Nykyään en kyllä lue ihan mitä tahansa nuortenosastolta. Haluan, että päähenkilöt ovat väh. 16 tai 17 vuotiaita, koska sitten he eivät ole ihan niin lapsia ja kehtaan sanoa lukeneeni kyseisen kirjan. Jos en vielä kävisi lasten ja nuorten osastolla, en olisi koskaan ehkä törmännyt Houkutukseen ja tutustunut siihen maailmaan.

Minä en toisaalta häpeä sitä, että luen vielä nuorten kirjoja. Monet kyllä varmaan kuvittelevat minun yhä olevan jotain 16 tai 17, koska näytän siltä äkkiseltään katsottuna. Minuun ei olla vielä tutussa kirjastossakaan luotu ihmetteleviä katseita, vaikka pyrähdän aina ensin nuortenosastolla ennen kuin suuntaan kulkuni aikuisten jännityskirjojen tai fantasiakirjojen puolelle. Olen oikeastaan lukenut todella vähän aikuisten kirjoja  ellei harlequneja oteta lukuun ;D Jotenkin nuortenkirjat vain sattuvat olemaan parempia. Varsinkin Lehtisen kirjat. Ja Houkutus ;D En oikeastaan muita nuortenkirjoja ole pitkään aikaan lukenutkaan.

Lastenosastolla minä en kuitenkaan käy. En siis lainaa ihan lapsille tarkoitettua kirjallisuutta, vaikka nyt kirjaosastolla töissä ollessani tekee mieli joskus lukea jotain Heinähattu ja Vilttitossu aiheista kirjallisuutta ;D Mutta ehkä minua sitten katsottaisiin pitkään, jos lampsisin lastenpuolelle ja hakisin sieltä kyseisen kirjan.

[Oili-Maria]

Voi, ihana kuulla etten olekaan ainut tällä saralla :D

Käyn yleensä pienessä paikalliskirjastossa, jossa useimmiten lainaamani kirjat sijaitsevat nuortenosastolla. Ja ikää tulee nyt huhtikuun lopussa 24 vuotta. Minäkin sentään kuitenkin näytän ikäistäni paljonkin nuoremmalta, joten ainakaan asiakkaat ei kovin usein katso kummasti - lähinnä siinä lainaustiskillä joskus voi nolottaa hieman :)
Ei kuitenkaan ole ikinä tullut mielen viereenkään hävetä sitä että lainailen Pottereita nuorten osastolta, en tiedä miksi. Itsekin kun aikoinaan mielsin ne lastenkirjoiksi, ennen kuin olin lukenut ensimmäisen ja mielipiteeni vaihtui aika radikaalisti :D Joskus vaan on tosiaan paljon mukavempaa lukea sellaista "kevyttä" kirjaa kuin jotain romaanitiiliskiviä aikuisten hyllystä, varsinkin kun tuosta meidän alueen pienestä kirjastosta en onnistu enää löytämään oikeastaan mitään luettavaa. Tykkäsin pienenä kovasti Nea-kirjoista (hevoskirjoja siis) ja vieläkin jos vain huomaan että kyseiseen sarjaan tai (muihin lapsena/nuorena lukemiini heppasarjoihin) on tullut uusi kirja niin taatusti kyllä luen sen, ajatelkoot muut ihan mitä tahtovat. Pitääkin opetella käyttämään kaupunginkirjaston itselainausta ;D

[samettiina]

Itse en häpeile sitä, lainaanko lasten ja nuorten kirjoja. Tai no, en ole ihan vielä täysi-ikäinen, mutta luulen, että ei minulla tuo häpeän tunne tule kuitenkaan kasvamaan iän myötä; osaanhan olla ulkopuolelta aikuinen, mutta sisältä lapsenmielinen. Suurin syy lainaamiselleni on, että haluan lukea ja nauttia kirjasta, olkoon se mille tahansa ikäryhmälle tarkoitettu ja löytyköön se mistä tahansa osostolta kirjastosta.

Jos näen jonkun aikuisen (enkä tällä nyt tarkoita jotain 20-vuotiasta, vaan ihan aikuista aikuista, vaikka jotain 40-vuotiasta) lainaamassa jotain lasten ja nuorten kirjoja, niin mikäs siinä. En ajattele heistä ollenkaan negatiivisesti, päinvastoin.

Kirjat ovat tarkoitettu luettavaksi, ei häpeän/nolouden tuottajiksi :)

[Giladra Carrion]

Minä en enää kovin usein lasten puolella vieraile - en ole itse asiassa vuosiin lukenut juurikaan lasten kirjoja. Aku Ankkoja tulee lainattua lasten puolelta, samaten joitakin tietokirjoja milloin mistäkin fantasia- tai scifi-sarjasta. Satunnaisesti lainaan muutakin.
Kyllä se kieltämättä nolottaa, kun olen vähän liian nuori siihen, että omille lapsille olisin lainaamassa. Joiltakin tulee osaksi paljonpuhuvia katseita, mutta kirjastotätien osalta ei liioin mitään ole tullut.

Minusta on helpompi niin päin, että aikuinen lainaa lasten kirjoja kuin että lapsi lainaa aikuisten kirjoja - tai lapsi ja lapsi, minkä ikäinen onkaan.
Kyllä joskus kirjastotädit ovat katsoneet pitkään, kun olen aikuisten kirjoja latonut tiskille. Eipä enää niinkään, kun onnistun näyttämään jopa ikäistäni vanhemmalta mukamas.

Lainausautomaatti on kaveri. :)

[Mansikkarahka]

Kieltämättä välillä tuntuu, että muut tuijottavat, kun käyn kirjaston lasten- ja nuortenosastolla, tai ostan Disneyn elokuvia. Yritän olla välittämättä siitä, mutta kyllä siinä tilanteessa usein tuntuu, että alkaa poskia kuumottaa. Täytän tänä vuonna 23 vuotta.

En aina jaksa lukea aikuisten kirjoja. Olen todella kiinnostunut historiasta, psykologiasta ja filosofiasta, mutta tykkään edelleen myös Anni Polvan Tiina-kirjoista ja Tuija Lehtisen Laura- ja Sara-kirjoista. Ne ovat hyvää vaihtelua ja kevyttä luettavaa nuoremmalla näkökulmalla, kuin aikuisten kirjat ja Tiina-kirjoissa on myös aitoa 50- ja 60-lukua.
Pidän myös kovasti Aku Ankasta ja nekin löytyvät lasten- ja nuortenosastolta. Aku Ankkoja lainatessa ei kyllä tunnu, että muut tuijottaisivat. Ehkä se on jotenkin hyväksyttävämpää sitten.

Itse en ihmettele yhtään, jos joku aikuinen käy lastenosastolla. Jokainen lainatkoon ja ostakoon mitä haluaa. En ymmärrä, miksi pitäisi alkaa tykätä vain aikuisten jutuista ja pukeutua, kuten kaikki muutkin heti, kun täyttää 18 vuotta. Minusta tietynlainen henkinen nuoruus on hyvä säilyttää, eikä katsoa maailmaa pelkästään aikuisen silmin. Jokainen ihminen on kuitenkin erilainen ja pitää erilaisista asioista.

[Ruiskaunokki]

Aloitan vastaavalla tuohon lisäkysymykseen. :)

Sellainen lisäkysymys, että mitä kirjoja sitten mieluiten lainaatte lasten/nuorten osastolta? Oletko lukenut kyseisiä sarjoja jo useita vuosia vaiko ovatko ne jotain uusia tuttavuuksia? Ja tietysti olisi kiva jakaa vinkkejä siitä, mitä kannattaa kokeilla näin hieman vanhemman ihmisen näkökulmasta... :)

Seita Parkkolan & Niina Revon Ruttolinna on vakiokirjani, joka nuorten osaltolta löytyy. Passiivisesti etsien en ole vielä onnistunut haalimaan kyseistä romaania kirjahyllyyni, joten noin kerran vuodessa käyn lainaamassa sen paikallisesta kirjastosta, ja sieltä nuorten fantasiaosastolta nimenomaan. :D

Olen viimeisen vuoden aikana pari kertaa törmännyt siihen, että "aikuisten" kirjoiksi luulemani kirjat löytyvätkin nuorten osastolta, esimerkkeinä Thomas Hardyn Tessin tarina ja A. C. Doylen Baskervillen koira. En tiedä, riippuuko luokittelu kirjastosta, mutta meillä päin näitä etsin ja etsin kaunokirjallisuuden puolelta hetken aikaa ennen kuin turvauduin tietokoneen apuun vain havaitakseni, että olen tyystin väärällä osastolla.

Olen yli parikymppinen, mutta en niinkään välitä, miltä osastolta lainaan kirjani. Hyvät sarjakuvat saattavat löytyä sieltä nuorten osastolta, samoin jotkut fantasiakirjat. Lainausautomaatit ovat hyvä keksintö, jos tuntuu siltä, että kirjaston täti tai setä katsoo kummallisesti, kun mustanpuhuvassa asussa lainaan Muumipapan urotöitä... (edellinen vitsi oli lainattu.)

[Megia]

Vaikken itseäni aikuiseksi laskekkaan enkä edes ikäni puolesta ole ylittänyt sitä maagista rajapyykkiä tunnen silti toisinaan oloni kiusaantuneeksi luikkiessani lasten/nuorten osastolle. Kirjasto, jossa käyn on vielä kaiken lisäksi jaettu sillä tavoin kahtia, että aikuistenosastolta saa lasten&nuorten osastolle matkata kymmenisen metriä.

En tiedä mikä asian tekee niin kiusalliseksi. Ei siinä oikeastaan ole kehtaamisesta kyse, se on vain päähänpinttynyt ajatus, että isot tytöt kääntyvät ovesta sisääntullessaan vasemmalle, pienet oikealle. Loppuen lopuksi lasten- ja nuortenosastoilla on paljon vanhemmillekin ihmisille sopivaa luettavaa. Ihan esimerkkinä nyt vaikka ne Potterit tai Muumikirjat, mitä olen alkanut hamstraamaan. Lisäksi vieraskielinen kirjallisuus on paljon miellyttävämmän näköistä lasten- kuin aikuistenosastolla. Tuntuu vain hassulta mennä sinne 10-vuotiaiden joukkoon hyörimään kolmea päätä pidempänä, naama täynnä pakkelia ja nahkatakki lepattaen. Joskus on päähän pälkähtänyt ajatus, että mitä jos ne pelkää mua, vaikken nyt itseäni mitenkään pelottavaksi miellä.

Eli kyllä, nuortenosastoa tulee käytettyä aika tiuhaan ja olen sitä mieltä että kaikkia kirjoja voi lukea ja lainata iästä riippumatta.

[Dewill]

Täällä taas yksi ikävuosiltaan aikuiseksi laskettava ihminen, joka on suht säännölllinen asiakas lastenkirjaosastolla.
Eli paikallisessa pääkirjastossa suurin osa fantasia- ja scifi-kirjallisuudesta on lastenosastolla (vaikka usein ihmettelenkin niitä luokitteluperusteita miten joku on aikuisten ja joku lasten?). Ennen ehkä vähän nolotti käydä lastenkirjaosastolla, mutta nykyään jos tarvitsen jotain (vanhaa kirjaa joka ei ole hyllyssä kun muut eivät halua niitä lukea) niin kysyn kyllä mieluiten lastenosaston henkilökunnalta, kun ovat mukavampia kuin muut.

Kirjakaupassa ei hävetä ostaa nuorten- tai lastenkirjoja, voinhan aina uskotella että ne tulee kummipojalle...
Todellisuudessa ostan lasten kuvakirjoja ITSELLENI, usein sen takia että niissä on nätti kuvitus tai ihan vain hyvän tarinan vuoksi. Nykyään voin puolustella tätä ja sanoa että ihan ammattimielessä niitä ostan. Mutta kuten sanottu se on vain osa totuutta.

Ja muistuupa mieleeni tapaus kun aikoja sitten ostin samaan aikaan Van Helsing- ja Tiikerin oma elokuva- DVD:t. Myyjä katsoi minua että olenko mä ihan tosissani... :D Ja ostan nykyäänkin kaikkia hyviä lastenleffoja - itselleni.

[Lorainne]

Lukion äidinkielen ensimmäistä tai toista kurssia varten valitsin luettavakseni Jane Austenia. Se oli ensimmäinen kerta, kun lainasin aikuistenosastolta.

Koskaan en ole minkäänlaisia kommentteja saanut nuortenosastolla pyörimisestäni, mutta jonkinlainen päähänpinttymä minullakin taitaa olla, sillä aina osastolle kääntyessäni luulen näkeväni kirjastonhoitajan kasvoilla sellaisen pienen ymmärtäväisen hymyn. Sellaisen "no, kyllä tuokin vielä oppii lukemaan oikeita kirjoja" -hymyn. Uskoakseni koko juttu on kuitenkin vain omassa päässäni.

Suurin syy nuortenosastolta lainaamiselle on se, etten yksinkertaisesti ole vielä oppinut hahmottamaan kaupunginkirjaston valtavaa aikuistenosastoa. Liikaa vieraita nimiä, liikaa hyllyjä. Kaikki ne tutut ja turvalliset ovat siellä nuortenosastolla. Sitä paitsi nuorten- ja aikuistenosaston raja on vähän häilyvä; enpä nyt heti menisi sanomaan vaikkapa Sormusten herraa vain nuortenkirjaksi. Ylipäätään mielestäni siinä vaiheessa, kun tuntee olevansa kykeneväinen lukemaan kirjoja kaikilta kolmelta osastolta, kannattaisi osastojen rajat unohtaa kokonaan. Ikäkategoriat on luotu ehkä enemmän lasten ja nuorten suojelemiseksi sisällöltä, joka on heidän ikäisilleen liian rajua, mutta toiseen suuntaan erottelu vain rajoittaa. Jos kirjasta nauttii, on aivan sama, mistä hyllystä se on vetäisty.

Loppuun vähän offaan: olen 18, ja Da Vinci -koodi on tähän mennessä korkeimmalla ikärajalla varustettu elokuva, jonka olen koskaan nähnyt. Lastenelokuvalinjalla mennään aika pitkälti. :)

[Puppet]

En näe asiassa mitään häpeällistä, sillä oma äitinikin, jolta ikää löytyy 32v, vierailee vieläkin säännöllisesti lasten- ja nuorten osastolla. Itse olen vielä varsin nuori (12v), mutta minun ei todellakaan ole vaikeaa kuvitella itseäni kymmenen vuoden päästä katselemassa jonkinlaisia lastenkirjoja.

Kuten sangen normaalia, itse käyn myös ikäni puolesta pelkästään lasten- ja nuorten osastoilla. Joskus tosin olen lainannut jonkun kiinnostavan kirjan aikuisten puolelta, mutta yleensä en sinne vaivaudu menemään - mikään kirjoista ei ainakaan kannen perusteella tunnu koskaan kiinnostavan.

[goldensnitch]

Kun minä käyn kirjastossa, näen siellä lähes aina saman aikuisen miehen lastenosastolla - lukemassa Helsingin Sanomia. Minua käy aina hymyilyttämään, kun näen hänet siellä lasten joukossa, mutta en näe mitään estettä sille, eivätkö aikuiset voisi käydä lasten-osastolla ja päinvastoin. Itse löydän suurimman osan lukemisistani aikuisten-osastolta tai englanninkielisten alueelta, vaikka en olekaan aikuinen. Aika harvoin kyllä näkee lapsia ja teinejä käymässä aikuistenpuolella, mutta lasten puolella kyllä moni aikuinen lainaa lasten CD:itä tai nuorten kirjoja.

[Heliodora]

Mä en nää tässä mitään ongelmaa - nimenomaan olen se 'aikuinen', joka jumahtaa lasten- ja nuortenkirjahyllyille selailemaan opuksia ihan nostalgioissa. Aikuisten osastot on musta vieläkiin aika ahdistavia ja pelottavia paikkoja - ja sieltä on vaikeaa löytää hyviä kirjoja! :< Yleensä meen aikuisten osastolle vaan etsimään jotain tiettyä kirjaa.

En oo vielä kasvanut yli ees Disney-leffoista. Nuortenkirjojen lukeminen taitaa oudoksuttaa ihmisiä vähemmän. :D

[Isilmírë]

Heliodora, meidän perheessämme kukaan, 2-vuotiaasta kuopuksestamme 66-vuotiaaseen äitiini, ei ole kasvanut yli Disney- tai muistakaan piirretyistä. Juuri sovimme, että kun Brave tulee leffateattereihin, on minun vuoroni päästä leffaan esikoisen kanssa ja mies jää vuorostaan kuopuksen kera kotiin. Äitini todennäköisesti istahtaa leffateatterin penkkiin kanssamme =)

[Haisku]

Olen kaksikymppinen enkä ole oiken oppinut lukemaan aikuistenkirjoja :D Ne eivät jaksa kiinnostaa samalla tavalla kuin nuortenkirjat. Joten siellä lasten- ja nuortenosastolla kirjastossa sitten aina pyörin. Eikä siinä mielestäni mitään pahaa ole, jokainen saa lukea mitä haluaa.

Elokuvissa ei ole  niin väliä, mutta pidän kuitenkin eniten piirretystä/animaatioelokuvista :)

[Ulompi vino vatsalihas]

Aloin alakouluikäisenä vierailla kirjaston aikuisten hyllyllä (mikä sai kirjastovirkailijan kerran tivaamaan "haluatko sinä nyt oikeasti lainata tämän?" - kukapa muka ei haluaisi lainata Virginia Woolfia?) ja nyt parikymppisenä olen löytänyt uudestaan lasten kirjojen autuuden. No, Roald Dahlia olen aina rakastanut, mutta nyt olen tutustunut myös Jacqueline Wilsoniin (mm. Yökylässä on ihana) ja, en muista sen jätkän nimeä, mutta se on kirjoittanut Herra Lemu ja Poika ja mekko. Ja sitten on Yöllisen koiran tapaus - miten joku voisi olla pitämättä siitä? Samoin se yksi romaani, joka voitti ihan ansaitusti jonkun kirjallisuuspalkinnon, joka kertoi muistinsa menettäneestä pojasta, meni vain parilla istumalla, en jaksa googlata näin nimiä. Nämä tuijalehtiset tai muut perinteisemmät (voiko näin sanoa?) murrosikäisille suunnatut kirjat eivät sensijaan iskeneet edes silloin, kun itse olin siinä iässä.

Eihän ihmisiä oikeasti kiinnosta, vaikka aikuinen lainaisi tai ostaisi lasten ja teinien kirjoja, mutta kaipa minä vielä vähemmän herätän mitään ajatuksia (tyyliin "ostaakohan tuo Pikku-Puten seikkailut lahjaksi siskontyttärelleen?" Tai jos olisi oikein vainoharhainen... "tuon täytyy olla pedofiili, ei muuta syytä lasten osastolla pyörimiseen voi olla!"), kun ulkonäköni perusteella näytän skidiltä. Joskus menen kirjastossa lasten osastolle vain lukemaan aikuisten kirjoja, koska siellä on nojatuolit! Tai joskus aikuisten puolella on ollut ääneen pänttääviä opiskelijaporukoita ja olen halunnut olla rauhassa.

Täällä nousi esiin myös lasten elokuvat. Muksuna sitä himoitsi näkemään isojen ihmisten ikärajoilla varustettuja jännittäviä elokuvia, mutta nyt sitä on tullut siihen tulokseen, että yllättävän suuri osa niistä on pelkkää verta, suolenpätkiä ja seksiä kaikkien kanssa-mentaliteettia. Joten hatunnostoni niille lasten elokuville, joissa on hyviä arvoja välittävää, avartavaa, järkevää sisältöä, mikä monissa aikuisten filmauksissa loistaa poissaolollaan.

[Kynttiläkäärme]

Kyllä aina kirjastossa käydessäni olen vain lastenpuolella. En lue paljoa ns. "aikuistenkirjallisuutta" ja miksi en? Yksinkertaisesti minua ei kiinosta niinkään tylsät asiat kuin aikuisten parisuhdeongelmat tai syvöt fantasia tai sotaromaanit jne. mitä aikuisten kirjallisuus sisältää.

Jossain dokumentissa pohdittiiin Harry Potterien syvällisyyttä ja siinä dokkarissa snaottiinkin että aikuisten kirjallisuus käsittelee yleensä just parisuhdeongelmia tai ulkonäöllisiäjuttuja, mutta lastenkirjoissa käsitellään paljon syvällisempiä teemoja kuten ystävyyttä, elämisen oikeutta ja ihmisarvoja. Tämän takia luen paljon mieluumin alsten ja nuorten kirjoja. Niiden teemat on yleensä kirjoissa selvemmin esillä, kuin aikuisten kirjoissa.

Yleensä kirjastossa lastenpuolella lainaan vanhoja muumeja, Jacuel Wilssonia, Tuija Lehtisen lauroja, Anders Jacobssonin ja Sören Olssenin Lasseja ja tietty Pottereita. Samoja kirjoja mitä luin ala-yläaste ikäisenäkin, enkä kyllä koskaan sitä häpeile kun tiskille menen lainaamaan.

[lisbe]

Haen yleensä enemmän lasten ja nuorten osastolta kirjoja kuin aikuisten osastolta ja olen 23 :D Luen paljon Pollux kirjoja ja saatan lainata niitä 10 kerralla ja lähes aina tarttuu joku mukaan. Myös nuorten fantasia kirjallisuutta luen paljon. Ja mielestäni siellä on usein parempia fantasia sarjoja kuin aikuisten osastolla. Itse tunnen joka kerta häpeää mutta toisaalta ylpeyttä :D 

[Luna Helmiina]

Haen yleensä enemmän lasten ja nuorten osastolta kirjoja kuin aikuisten osastolta ja olen 23 :D Luen paljon Pollux kirjoja ja saatan lainata niitä 10 kerralla ja lähes aina tarttuu joku mukaan. Myös nuorten fantasia kirjallisuutta luen paljon. Ja mielestäni siellä on usein parempia fantasia sarjoja kuin aikuisten osastolla. Itse tunnen joka kerta häpeää mutta toisaalta ylpeyttä :D 

Komppaus :D
Lue ei enää oikeastaan hävetä, katson vaan ettei joukkueen jäsenet nää... :D

[Pipe]

No hyvin usein kirjastossa tulee mentyä nuorten osaston puolelle ja tsekattua tietynlaisia nuorten kirjoja/nuorten aikuisten kirjoja. Mä en pahemmin lue/ei kiinnosta lukee mitään k18 kiihkeetä rakkaustarinaa (joo teininä (16-21 wee) tuli luettua paljon nc17 ficcejä, mut muuten ei pahemmin toi "porno" kiinnosta lukiessa, eikä kyl katsoessakaan). Mut nii mikä luokitellaan sitten lasten/nuorten kirjaksi. Oon lukenut Selena Valentinon kaksi romaania, jotka ovat jo ilmestyneet. Perustuvat siis Disneyn pahaan kuningattaren ja Kaunottaren ja Hirviön tarinaan. Nii, mä tykkään lukea sellaisia tarinoita jotka on hyvin kirjoitettu, ihan sama, onko se johonkin satuun perustuva. Satuja kai ne kaikki fictiopohjaiset tarinat on? Nii ja tosiaan mikä tarinakin luokitellaan lasten/nuorten kirjaksi sekin on aika mustavalkoista. Onko Brokeback Mountain aikuisten vai nuorten elokuva/kirja? Tähtiin kirjoitettu virhe, niin kyseisen kirjan löysin kun näin elokuvan trailerin elokuvissa. Alkuosa trailerista ajattelin, eikä, taas joku kliseinen siirappirakkaustarina, ei jaksa, mutta samantien se sai kiinnostumaan ja sitten mitä lopumpaa kohti traileria mentiin olin todella halukas tietämään mikä tuo tarina on ja kun luin sen nimen ja pääsin kotiin etsin kirjastosta kirjaa, varauksia oli lähes 10 kappaletta, seuraavana päivänä marssin kaupungille ja ostin kirjan ja luin sen 2-3.ssa päivässä (ei voinut lukea nopeampaa kun piti pitää itkutaukoja) ja vajaa viikon kuluttua menin leffaan ja katsoin leffan ja ihan oikeasti tuo kirja on paras kirja mitä olen ikinä lukenut. Okei mulla on myös oma syy siihen miksi mä rakastuin tohon tarinaan niin syvästi ja mä näen sen omalla tavallaan pintaa syvemmältä ja pystyn tavallaan asettuun Hazelin asemaan, joka tekee siihen vielä oman sellaisen näkökulmansa ja tuo kirja/leffa tulee olemaan yksi niistä "ikuisista lemppareista" mut nii luokitellaanko sekin lasten/nuorten kirjaksi. Et nääkin on taas sit näitä näkökulma kysymyksiä ja luen mielelläni myös satuja mm Veljeni Leijonamieli kirjaan tutuistuin vasta teini-ikäisenä, vaikka olen halunnut lukea/katsoa sen jo lapsena ja se vakuutti heti.

Nii no, sanotaanko vielä näin että entisajan lastenohjelmat/-kirjat eivät olleet niin "lapsille" tarkoitettuja, kuin nykyisin. Vai kuka aikuinen rehellisesti sanoo jaksavansa katsoa esim Minionit elokuvan alusta loppuun ja innostua siitä/muitakin uusia lastenohjelmia/-elokuvia katsoessa. Joo ymmärrän sen että lapsille tarvitsee olla yksinkertaisia asioita (tietysti ikäryhmän mukaan), mutta hmm.. nii... mä katoin vajaa 2 vuotiaana (millon ne nyt alko Suomen tv.ssä näkyä) animemuumeja ja muita sen ajan lastenohjelmia ja katoin 5 vuotiaana ruohometsän kansaa ja Bambi oli mun lempileffa jo ennen kun täytin 3 :'D. Et nii mikä sitten luokitellaan lastenohjelmaksi/-elokuvaksi/-kirjaksi. Sekin on taas se näkemyskysymys.

[samettiina]

Mut nii mikä luokitellaan sitten lasten/nuorten kirjaksi.

Mielestäni kirjojen skaala mukailee hyvin ihmisen elämänkaaren pariakymmentä elinvuotta ollen jatkumo, muttei teorialtaan täysin aukoton ja yksiselitteinen. Vauvakirjat vauvoille, taaperoille taaperoille sopivaa, leikki-ikäiselle omanlaisensa. Kouluikäisille jo kehittyneempää kirjallisuutta, sitten nuorille suunnattua ja siitä kohti "aikuisten" kirjallisuutta (siis ihan kunnon kirjakirjoja, ei mitään nuorten kirjoja enää). Niin kuin ihmisen elämänkaudet, myös noiden erilaisten kirjaryhmien rajat ovat häilyviä.

Mutta jos mietitään vielä lisää tuota kysymystä, että mikä luokitellaan lasten/nuorten kirjaksi, niin ylläolevan lisäksi sanosin, että teoksen sisältö tietysti vaikuttaa asiaan. Tekstin rakenne ja kerronta, aiheet ja teemat ovat varmasti erilaisia kuin pienten lasten kirjoissa ja noissa "aikuisten" kirjoissa.

Ja jollen ihan eksy virallisesta aiheesta. Mielestäni aikuinen voi tosiaan nauttia nuorten kirjoista siinä missä nuoretkin ja niitä lainata. Kuten Kynttiläkäärmeen viestissä tuossa pari viestiä aikaisemmin tuli esille, tärkeää on kiinnostus: kannattaa lainata ja lukea sellaista kirjallisuutta, mistä itse pitää. Toki tulee myös muistaa, että aikuinen voi olla lainaamassa kirjoja myös esimerkiksi omalle lapselleen/teini-ikäiselleen.

[Renefer]

Mut nii mikä luokitellaan sitten lasten/nuorten kirjaksi.

Mielestäni kirjojen skaala mukailee hyvin ihmisen elämänkaaren pariakymmentä elinvuotta ollen jatkumo, muttei teorialtaan täysin aukoton ja yksiselitteinen. Vauvakirjat vauvoille, taaperoille taaperoille sopivaa, leikki-ikäiselle omanlaisensa. Kouluikäisille jo kehittyneempää kirjallisuutta, sitten nuorille suunnattua ja siitä kohti "aikuisten" kirjallisuutta (siis ihan kunnon kirjakirjoja, ei mitään nuorten kirjoja enää). Niin kuin ihmisen elämänkaudet, myös noiden erilaisten kirjaryhmien rajat ovat häilyviä.

Mutta jos mietitään vielä lisää tuota kysymystä, että mikä luokitellaan lasten/nuorten kirjaksi, niin ylläolevan lisäksi sanosin, että teoksen sisältö tietysti vaikuttaa asiaan. Tekstin rakenne ja kerronta, aiheet ja teemat ovat varmasti erilaisia kuin pienten lasten kirjoissa ja noissa "aikuisten" kirjoissa.

Tää on kyllä kiinnostava kysymys! Itselle tulee väistämättä mieleen tietty kulttuurin leikillistyminen (en tiedä, onko tälle olemassa virallista termiä :D) nyt, kun

- uusin Pokemon-peli koukuttaa aikuiset ihmiset niin pahasti, että harhailevat työpaikoiltaan metsiin jahtaamaan pokemoneja
- Sannia kuuntelevat niin 2-vuotiaat naperot kuin 35-vuotiaat miehet
- nukkekotileikit ovat kalliita harrastuksia aikuisille naisille
- tajusin, että naapurinrouva lukee lähinnä vampyyrikirjoja (en siis tiedä yhtään mitään muuta kuin että ne ovat vampyyrikirjoja mutta oletan automaattisesti niiden olevan tietynlaisia, vähän semmoisia Sookie Stackhouse-tyylisiä :D). Hän ei tosin lainaa niitä vaan kantaa kassikaupalla kirjakaupoista

että rajat aikuisuuden, nuoruuden ja lapsuuden välillä ovat nykyisin tosi keinuvia. Ainakin jos ajatellaan, että jostain pitäisi aikuistuessaan ikään kuin luopua. Tietysti voi olla, että rajat ovat aina olleet liukuvia ja eri asiat sallittuja eri ikäisille eri aikoina.