Kirjoittaja Aihe: Tuulen nimi/ The Kingkiller Chronicles - Patrick Rothfuss  (Luettu 1322 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Damatris

  • seonnut
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Vain nerot hallitsevat kaaoksen!
Tuulen nimi/ The Kingkiller Chronicles - Patrick Rothfuss
« : Marraskuu 30, 2011, 20:57:08 »
Olen pitänyt aina fantasiakirjallisuuddesta, mutta vuonna 2007 menetin sydämeni täydellisesti Patrick Rothfussin The Name of the Wind (Tuulen nimi, suomennoksesta myöhemmin lisää) esikoisromaanille. Kirja aloittaa The Kingkiller trilogian, josta on ilmestynyt toinen osa, The Wise Man's Fear tämän vuoden maaliskuussa. Jos aiot lukea elämässäsi vain yhden fantasiakirjan (tai oikeammin sarjan) olisi sen ehdottomasti oltava tämä, niin upea mestariteos on kyseessä.

Ja lue rauhassa, tämä viesti ei spoilaa. Jos joku muu on lukenut sarjaa, niin sitten anataudun mielelläni kunnon pohdintoihin spoileri-tagien takana. ;D

Rothfuss on luonut kirjoissaan upean kudelman tarinoista, joita kerrotaan tarinan sisällä. Kirja lähtee liikkeelle majatalonpitäjän Koten ja hänen apulaisensa Bast:in seuraamisesta, mutta hyvin pian selviää, että kaksikko on jotain aivan muuta kuin ulkopinta antaa olettaa. Suurin osa kirjasta keskittyy tarinaan, jota Kote eli Kvothe kertoo omasta menneisyydestään. Kvothe on aikansa legenda, josta kerrotaan takkatulien ääressä satuja, kummitustarinoita sekä eeppisiä balladeja. Kuitenkin tarina jonka kuulemme on tarina hänen omasta suustaan, tarina jossa hän haluaa kertoa totuuden omasta elämästään ja teoistaan virheitään ja onnistumisiaan kaihtamatta.

Rothfussin romaaneissa kulkee parhaimmillaan kolme tarinaa sisäkkäin, mutta siitä huolimatta tekstia on äärimmäisen helppo seurata, sillä välinäytökset, joissa liikutaan nykyhetkessä on kirjoitettu kolmannessa persoonassa kun taas Kvothen tarina on ensimmäisen persoonan avulla kerrottua. Lisäksi tarina ei todellakaan pompi kuvauksesta toiseen, vaan vaihdos tapahtuu aina luvun alussa, silloin kun se on tullakseen. Jännittävää on myös, se miten taitavasti tämä rytmittää lukemista, sillä molemmat juonenkaaret ovat erittäin mielenkiintoisia.

Kuten jo mainitsinkin tämä romaani kuuluu fantasian lajiin, mutta olkaa valmiit viskaamaan syrjään klassiset maailmanpelastukset ja maagisten esineiden tuhoamiset, sillä Rothfuss ei ole tähän sortunut. TNoW ja tWMF ovat ennen kaikkea monimutkainen, mutta silti helposti seurattava, kasvukertomus, jossa vain sattuu olemaan mukana seikkailua, draamaa, romantiikkaa, huumoria ja fantasiaelementtejä.

Päähenkilönä ja tarinan kertojana Kvothen rooli on erittäin suuri, minkä vuoksi onkin ihastuttavaa huomata, että hänestä on rakennettu kokonainen, monisävyinen henkilö. Vaikka Kvothe on kuvattu älykkääksi, sukkela sanaiseksi, voimakkaaksi sympatistiksi (yksi kirjan maailman "magioista") sekä lahjakkaaksi muusikoksi ja näyttelijäksi, on yli puolet hänen viehätysvoimastaan hänen virheissään ja huonoissa puolissaan. Hän on itsepäinen, ylpeä, kärsimätön ja hänen terävä kielensä ja älynsä aiheuttavat hänelle lähes enemmän ongelmia kuin helpottavat elämää. Hän esimerkiksi hyppää katolta tehdäkseen vaikutuksen, ja onnistuen aivan päinvastaisessa mielessä, erääsen Yliopiston mestareista.

Kvothen lisäksi myös kaikki muut hahmot ovat erittäin tasapainoisia ja mielenkiintoisia. Kirjan maailma on erittäin hyvin rakennettu, eikä missään vaiheessa tule sellaista oloa kuin jokin asia olisi vain lisätty täytteeksi. Kaikki mitä kirjan maailmassa on toimii loogisesti ja järjenmukaisesti (paitsi nimeäminen, mutta sitä nyt ei ymmärrä edes kirjan henkilöt kunnolla ;D), minkä lisäksi Rothfuss onnistuu sisällyttämään pieniä yksityiskohtia luettelointiin turvautumatta, luoden ehjän, rikkaan ja mielenkiintoisen maailman.

Kirjan kieli on kuin musiikkia. Sanavalinnat ja ilmaukset ovat toisinaan henkeäsalpaavan kauniita, merkityksellisiä ja täynnä ajatuksia. Eräs (monista) suosikkeistani tWMF:sta “We love what we love. Reason does not enter into it. In many ways, unwise love is the truest love. Anyone can love a thing because. That’s as easy as putting a penny in your pocket. But to love something despite. To know the flaws and love them too. That is rare and pure and perfect.” Rehellisesti sanottuna koko kirja on yhtä kaunista tekstiä kuin tuo.

Tällä en kuitenkaan tarkoita koko kirjan olevan filosofista pohdiskelua, vaan sitä miten taitavasti Rothfuss käyttää huumoria (Ajoitus!) “Do you know what would happen, if you tried to kill Ambrose?” Simmon asked… “There’d be a trial, I suppose, ” I said slowly, “and people would buy me drinks” , sekä taitoaan näyttää kertomisen sijaan.

Koska olen laiska, annan Patin selittää itse; While he’s narrating, Kvothe rarely says something clear-cut and expository like, “Wilem obviously thought I was a fucking idiot.”
Instead, Kvothe describes what Wilem says and does. Maybe Wil makes a sarcastic comment. Maybe he looks disproving. Maybe he raises an eyebrow.
If I do my job right, it should be abundantly clear what Wil thinks of Kvothe. Best of all, it has more of an effect on the reader because you see it and know it for yourself, rather than having it poked down your throat by a narrator.


Näin, eiköhän siinä ollut kaikkein tärkein itse alkuperäisteoksesta. Mutta suomennos... Voi hyvä luoja, onko tämä oikeasti sama kirja?! D; Viime joulukuussa huomasin riemukseni, että tNotW oli käännetty, joten ostin sen silmät kiiluen. No, pian silmäni kiiluivat kyynelistä, sillä kirja on täynnä kirjoitus- ja asiavirheitä (ainakin tämä ensimmäisiin kuuluva painos), painossa rypistyneitä sivuja, eikä Rothfussin kauniista, soljuvasta tyylistä ole paljonkaan jäljellä. Ja minä kun oikeasti oletin suomennoksen olevan hyvä! Jossain keskipaikkeilla tekstistä tulee ihan miellyttävää (tai sitten se on turtumista), kunnes se taas kompastuu asiavirheeseen, joka saa Kvothen kuullostamaan siltä kuin hän tuijottelisi naisen rintoja himokkaasti, vaikka tämä on lähes päinvastainen asia kuin alkuperäisessä on kirjoitettu.

Eli lyhyesti, lukekaa ihmeessä The Name of the Wind ja The Wise Man's Fear Patrick Rothfussilta ja tehkää se englanniksi.


Ja nyt kun olen saanut vuodatettua omat tuntemukseni tätä kirjasarjaa kohtaan, niin kuulisin mieluusti muiden kokemuksia. Onko kukaan ensinäkään lukenut tätä? Ja jos on inhositko, rakastitko vai piilotit sängyn alle? Miksi?
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 30, 2011, 21:00:16 kirjoittanut Damatris »
Sing me a song of seas and sun, chant me a spell of ice and fire

Poissa narri

  • Ajassa harhaileva
  • Vuotislainen
  • Terveisiä Pangaialta
Vs: Tuulen nimi/ The Kingkiller Chronicles - Patrick Rothfuss
« Vastaus #1 : Joulukuu 02, 2011, 11:39:36 »
Olen lukenut Tuulen nimen, mutta vain suomeksi ja melko äskettäin. Se osui käteeni kirjaston fantasiahyllyllä. En ollut aikeissa lainata mitään, jalkani vain veivät rutiininomaisesti kiertämään sitä kautta, nauttimaan kutkuttavasta näystä kiehtovia tarinoita, mutta siellä Tuulen nimi pisti silmääni, kun en sitä aiemmin ollut nähnyt.
Kirjan kansikuva viehätti erityisesti ja muistan miettineeni mistä moinen nimivalinta "Tuulen nimi". Se tuntui fantasiahyllyllä jokseenkin poikkeavalta, liian tavalliselta ja yksinkertaiselta, mutta auta armias kuinka täydellinen nimi se kirjalle onkaan! Varmaan ymmärrät Damatris, olin suorastaan polvillani, kun Tuulen nimen moniulotteisuus alkoi avautua käsityskyvylleni jääden tietysti niin pettävän epämääräiseksi kuin tuuli vain voi.
Osin kirjaa kohtaan syttynyt kiinnostukseni oli siis kansikuvan ansiota, mutta myös Ursula le'Guinin kaunis kommentti takakannessa sai aikaan houkuttelevan, hyväilevän tunteen, kuin kuiskauksen että tässä saattaa olla sinun tyyppisesi kirja. Niinpä lainasin, luin ja pidin. En tiedä mahdollisista asiavirheistä mitään, kun en alkuperäistä ole lukenut - saisikohan sitä edes kirjastosta? - joten siinä mielessä en moitteen sijaa suomennoksesta voikaan löytää. Harmillista kuulla että suomennoksessa on asiavirheitä, sillä tosissani pidän kirjasta. Se osoittautui juuri sen tyyppiseksi, jota mielelläni luen: tietyllä tapaa runollinen, moniulotteinen ja puromaisen sulavasti eteenpäin kuljettava eli kuten kuvailitkin, sanallisesti erittäin taidokas, olkoonkin että olen tätä mieltä suomennoksen perusteella.
Ostitko englanninkielisen version omaksesi? Mietin vain onnistuisinkohan löytämään sitä kirjastosta, sillä kirjoituksesi jälkeen tuli sellainen olo että olen jäänyt jostain olennaisesta tarinansävystä paitsi.
Hämmentää.

Poissa Damatris

  • seonnut
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Vain nerot hallitsevat kaaoksen!
Vs: Tuulen nimi/ The Kingkiller Chronicles - Patrick Rothfuss
« Vastaus #2 : Joulukuu 04, 2011, 21:31:26 »
Whee! Joku muukin on lukenut! :D

Ostin kirjan tosiaan ihan omaksi, Saksasta tosin kun sai kuudella eurolla. Akateemisessa kirjakaupassa se on muistaakseni 14e ja hieman isommassa koossa kuin omani.
Tekisi mieli ostaa toinen kappale, kun oma on tosiaan taskupokkarikokoa ja selkämyksestä näkyy innokas lukeminen... Kirjastosta en sitä englanniksi löytänyt, mutta saattaahan se tietenkin jossain olla. Jos oikein toivoo... Samaan syssyyn kannattaa myös etsiä The Wise Man's Fear, jonka suomentamisessa menee varmaan useampi vuosi... -.- Ja kunhan se suomennetaan niin pakko minun se on ostaa, vaikka eka olikin pettymys.

Suomalaisen version kansi todellakin on aivan ihana. Pääsee aivan kärkisijoille eri maiden kansia vertaillessa.  Vesiväri/akvarelli luo siihen aivan täydellisen tunnelman. Veikkaisin, että olet lukenut hieman uudemman painoksen kuin mitä minulla on. Muutoin olisit kyllä huomannut virheitä, sillä mm. jossain vaiheessa lopun palkkasoturi muuttui hetkeksi "palkkamiekaksi" ja muuta outoa. Veikkaisin, että niitä on hyvinkin saatettu korjailla jälkeenpäin.

Ja todellakin ymmärrän miksi tämä kirja ajoi sinut melkein polvillesi! Yksi Rothfussin parhaista puolista kirjailijana on se, miten hän osaa rakentaa monimutkaisen tarinaverkoston jossa asioita ei aina sanota suoraan vaan annetaan lukijalle mahdollisuus omaan aivotoimintaan. Asioita vihjaillaan ja tarinan edetessä pystyy suorastaan kuulemaan miten palaset alkavat loksahdella kohdilleen. Aah~!

Blogi, jota Pat pitää on muuten myös seuraamisen arvoinen. Sieltä löytyy kaikkea taivaan ja maan välistä. Asiaa kirjoista/niiden työstämisestä, coneista ja tapahtumista joissa hän käy, kilpailuja, henkilökohtaisia ajatuksia... Kaikkea.
Sing me a song of seas and sun, chant me a spell of ice and fire

Poissa Mab

  • Vuotislainen
  • Meidän Korkeutemme
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Tuulen nimi/ The Kingkiller Chronicles - Patrick Rothfuss
« Vastaus #3 : Joulukuu 19, 2011, 19:30:52 »
Myös mä olen tullut tutustuneeksi The Name of the Windiin ja The Wise Man's Feariin, mutta en taida olla niistä aivan yhtä ihastuksissani kuin tänne jo kirjoittaneet. Ihan pidän kyllä molemmista, mutta aivan napakymppeinä ne eivät mulle näyttäytyneet. Suurimpana ongelmana mulla oli hahmogalleria. Kvothe on mielestäni liikaa Mary Sue, minkä herättämän ärsytysreaktion takia en onnistunut oikein välittämään hänestä. Muutamat huonot puolet – kuten harkitsemattomuus ja omahyväisyys – eivät riitä tasapainottamaan Kvothen ansioituneisuutta musisoinnin, näyttelyn, sanailun, sympatian harjoittamisen, (taskuvarkaana) luikkimisen, akateemisuuden, miekkailun ja mitä kaikkea hän nyt ehtikään tehdä tai oppia nopeasti ja suhteellisen vaivattoman oloisesti lapsuus/teinivuosiensa aikana. Ja siinä missä Rothfuss päätyi pinoamaan ominaisuuksia ja taitoja Kvothelle toinen toisensa perään, muut hahmot jäivät turhan usein aika valjuiksi ja pahimmillaan pelkiksi karikatyyreiksi (joskin esimerkiksi Devistä ja Aurista pidin kovasti).

Mutta koska hahmot ovat vain osa kirjaa, ei lukukokemus ole suinkaan pilalla, vaikka ne eivät olisikaan mieluisia. Rothfuss kirjoittaa todella kauniisti ja hänen luomansa fantasiamaailma on ihastuttavan yksityiskohtainen ja elävän tuntuinen. Samoin itse tarina on hyvin monisäikeisen oloinen ja kestää taatusti monta lukukertaa – aina löytyy jotain uutta, mitä ei aluksi (osannut) ottaa huomioon. Aika paljon fantasiaa lukeneena arvostan suuresti sitä, että ainakin toistaiseksi Kvothen taistelutaidot ovat olleet suhteellisen pienessä roolissa ja suurempi huomio on kiinnitetty hänen taiteelliseen puoleensa. Kierteleviä näyttelijä/laulajaseurueita ja vastaavia ei tyypillisessä fantsussa yleensä näe muuten kuin sivumainintana.

Jotkut ovat harmitelleet Rothfussin rauhallista ja hitaasti etenevää kirjoitustyyliä, mutta itselleni se ei tuottanut ongelmia (joskin olen sitä mieltä, että etenkin kakkoskirja olisi hyötynyt julmemmasta editoinnista). Vauhdikkaita kirjoja on markkinat jo väärällään, joten mukavaa, että toisentyyppisiäkin on tarjolla.

Toistaikseksi mulla ei ole ollut tarvetta ostaa kumpaakaan kirjaa omaan hyllyyn – vaikka suomennos kauniine kansineen aika lailla houkuttelikin – mutta odottelen kyllä mielenkiinnolla sarjan kolmatta osaa :)
"Kun hän on kohteliaimmillaan, hän on myös kavalimmillaan, mikä lienee pettämätön sivistyksen merkki." -J.M.Barrie, Peter Pan

Poissa narri

  • Ajassa harhaileva
  • Vuotislainen
  • Terveisiä Pangaialta
Vs: Tuulen nimi/ The Kingkiller Chronicles - Patrick Rothfuss
« Vastaus #4 : Joulukuu 20, 2011, 12:58:39 »
Mary Sue? Hänet mainitaan silloin tällöin ärsyttävän täydellisen henkilön vertauskuvana. Tuo on keskusteluista saamani mielikuva, sillä minun on tunnustettava etten tiedä kuka on Mary Sue. Ehkä siksi Kvothen persoona ei juuri ärsyttänyt minua, vaikka fantasiassa kyllä aina pistävät silmään päähenkilölle kasautuneet erityisominaisuudet. Tietyllä tapaa se on loogista, sillä todellisuudessakin sellaiset henkilöt saattaisivat olla niitä, jotka kohoavat merkittävään asemaan tai yltävät poikkeaviin saavutuksiin muita todennäköisemmin. Itse laskisin kuitenkin sattuman olennaisimmaksi kohtalon sepäksi noissa asioissa, joten tosiaan olisi virkistävää jos päähenkilö joskus olisi kyvyiltään huomattavasti rosoisempi ja luonneskaala laajempi kuin tavanomainen tarjonta. Minä en kuitenkaan ole vielä kurkkuani myöten täynnä näitä Mary Sue -tyyppejä, sillä olen lukenut fantasiaa suhteellisen vähän.

Yksi Rothfussin parhaista puolista kirjailijana on se, miten hän osaa rakentaa monimutkaisen tarinaverkoston jossa asioita ei aina sanota suoraan vaan annetaan lukijalle mahdollisuus omaan aivotoimintaan. Asioita vihjaillaan ja tarinan edetessä pystyy suorastaan kuulemaan miten palaset alkavat loksahdella kohdilleen. Aah~!

Mutta koska hahmot ovat vain osa kirjaa, ei lukukokemus ole suinkaan pilalla, vaikka ne eivät olisikaan mieluisia. Rothfuss kirjoittaa todella kauniisti ja hänen luomansa fantasiamaailma on ihastuttavan yksityiskohtainen ja elävän tuntuinen. Samoin itse tarina on hyvin monisäikeisen oloinen ja kestää taatusti monta lukukertaa – aina löytyy jotain uutta, mitä ei aluksi (osannut) ottaa huomioon. Aika paljon fantasiaa lukeneena arvostan suuresti sitä, että ainakin toistaiseksi Kvothen taistelutaidot ovat olleet suhteellisen pienessä roolissa ja suurempi huomio on kiinnitetty hänen taiteelliseen puoleensa. Kierteleviä näyttelijä/laulajaseurueita ja vastaavia ei tyypillisessä fantsussa yleensä näe muuten kuin sivumainintana.

Käytin aika voimakasta ilmaisua kun kerroin menneeni lukiessani polvilleni, mutta sillä yritin viitata juuri tuohon Rothfussin kauniiseen, oivalluksille sijaa antavaan kirjoitustapaan, joka soveltuu erinomaisesti myös tarinan maailman esiin tuomiseen sille oikeutta tekevällä tavalla.  Minusta on hienoa saada lukiessa ahaa -elämyksiä, ymmärtää jotain syvemmin, ja tässä tuulen nimi tarjosi sellaisen koukun. Lohikäärme-dennerinpihka juonenkäännekin oli mukavan oivaltava. Tahti kirjassa on tosiaan melko rauhallinen ja taistelut vähemmällä, mutta minullekin se sopii.

En ole aikoihin ostanut kirjoja enkä tee tämänkään kohdalla poikkeusta, vaikka teoksesta pidänkin. Saadakseen minut poikkeamaan linjastani kirjan tulisi koskettaa jollain aivan erityisellä tavalla, muussa tapauksessa kirjaston hyllyt toimivat ikään kuin omani jatkeena. Osa kirjoista on vain välillä kateissa.

 Eli englanninkieliset versiot taitavat jäädä lukematta. Harmi. Luulen että suomennoksessa on yhä tuo palkkamiekka-palkkasoturi moka, en vain rekisteröinyt sitä lukiessani virheenä, vaan hyväksyin sanat synonyymeinä, vaikka sitähän ne eivät itse asiassa ole.
Hämmentää.

Poissa Damatris

  • seonnut
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Vain nerot hallitsevat kaaoksen!
Vs: Tuulen nimi/ The Kingkiller Chronicles - Patrick Rothfuss
« Vastaus #5 : Joulukuu 20, 2011, 23:09:37 »
Ihanaa, että tätä tosiaan on muutkin lukeneet.

Mab, sinulla on tosiaan hyviä pointteja. Myönnän, että Kvothessa on jonkin verran Gary Stue ilmiötä, mutta itseäni se ei ole haitannut. Jotenkin se, miten iso osa hänen "sankariteoistaan" on ollut oikeastaan sattuman ja ihmisten huhupuheista syntyneitä, on tätä yhtälöä tasapainottanut. Lisäksi se, että iso osa hänen kyvyistään pohjautuu loppujen lopuksi vain hänen hyvään muistiinsa. Helppohan sitä on opetella ties minkälaisia lauluja ja kaavoja sympatiaa varten, kun on lähes valokuvamuisti. :D

Itseäni mietityttää se, kuinka rehellinen kertomus ja kuvailu loppujen lopuksi on. Itse en nimittäin pitäisi Kvothea kaikkein luotettavimpana kertojana, vaikka kuinka väittäisi totuuden kertovansa. Jotenkin minulla on sellainen mieleikuva, että jos kertojana olisi joku ulkopuolinen Kvothe kuvautuisi erittäin karismaattisena, mutta samalla hieman "houlier than thou" asenteisena nuorena miehenä. Eri tavalla koppavana kuin Ambrose, mutta koppavana kuitenkin. Ikään kuin sellaisena, jota on helppo ihailla, mutta et haluaisi kuitenkaan ystäväksesi.

Jotenkin myös se, että Kvothe tosiaan toimii ihan vaan itsensä takia on hyvin virkistävää. Kaikki kunnia Harrylle, Frodolle ja muille maailman ja ihmisten pelastajille, mutta itseäni ainakin viihdyttää päähenkilö, joka loppujen lopuksi vaan ajaa omaa etuaan. Kyllä, hän pelastaa uhm... hitsi kun en muista herra lordi/paroni minkä lie nimeä ja kirja on 600 km pohjoisemmassa, sen kuitenkin jota kuvaillaan rikkaammaksi kuin Vintasin kuningas, mutta itseään Kvothe siinä enemmän miettii. Olisihan häntä syytetty salamurhasta ja jäänyt hyvät palkkiot saamatta.

Tosin hänen ripeä miekkailutaidon oppiminen on ajallisesti hieman arveluttava. Alle vuodessa niin taitavaksi ilman aiempaa kokemusta... Mutta luojan kiitos hän on siinä kaukana täysin oppineesta. Muuten se olisi mennyt niin yli, että. Toivon tosin hänen tämän hetkisen majatalonisäntänä toimimisen johtuvan ihan hänen omasta mokastaan.
Mikä olisikaan hienompi loppu sankarille kuin omaan virheeseensä kellahtaminen! ;P

The Wise Man's Fear tuntui itsestänikin ensimmäisellä lukukerralla paikoin hieman turhankin hitaalta, mutta uudestaan luettuani tunne on ollut paljon pienempi. Ekalla kerralla oli niin suuri hinku saada tietää mitä seuraavaksi tapahtuisi. :)
Sing me a song of seas and sun, chant me a spell of ice and fire

Poissa anji

  • 4. silopeikko
  • Vuotislainen
    • Goodreads-profiili
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Tuulen nimi/ The Kingkiller Chronicles - Patrick Rothfuss
« Vastaus #6 : Joulukuu 06, 2012, 16:54:20 »
Luin Tuulen nimeä erittäin kauan, mutta myös nautin kokemuksesta hurjasti. Itkin ja nauroin, oivalsin; sanalla sanoen kirja muistutti pitkän vähälukuisen kauden jälkeen minua siitä mikä fantasiassa on niin erityisen ihanaa. Sain siis kirjan itselleni jouluna 2010 ja viimeisen sivun käänsin esiin 4.3.2012 (aivan totta, välissä oli vuodesta kolmeen kuukauteen kestäviä taukoja, vaikken aivan ymmärräkään syytä tähän). Kansikuvasta viimeiseen sivuun pääasiassa erittäin positiivinen kokemus, siis.

Kirja vei alusta asti mukanaan ja pelkoni siitä, että viehätys tarinan edetessä karisisi ja kerronta väljähtyisi, osoittautui turhaksi. Ja vaikka itseäni hyvin harvoin häiritsevät käännöskukkaset mitenkään merkittävästi, on pakko myöntää että Satu Hlinovsky ilmeni aika... mielenkiintoiseksi kääntäjäksi.
Toivon seuraavan osan löytävän jonakin päivänä tiensä kirjahyllyyni, sillä vaikka kokemukseni ovat kertyneet käännöksestä, Rothfussin käyttämän kielen monimuotoisuus ja kauneus ei jäänyt huomaamatta, ja toivon voivani nauttia siitä alkukielellä entistä paremmin.

Vaikka Kvothen hahmo oli välillä ärsyttävän sitkeä, monilahjakas ja sanomattoman nokkelasanainen (kerroinhan nauraneeni vedet silmissä?) suosittelen kuitenkin kirjaa kaikille, sillä nämä piirteet tai (muutkaan) tavanomaiset fantasiakliseetelementit eivät määritä kirjaa huonoksi tai edes keskinkertaiseksi, vaan se on hyvä.

Hieman hupaisaa, että vasta tässä vaiheessa olen kuullut Tuulen nimestä puhuttavan enemmän. Onhan kyseessä Suomessakin jo kaksi vuotta täyttänyt julkaisu.

~anji~