Herätelläänpäs tätä ketjua uudelleen henkiin... Palasin siis sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kotiin Münchenistä, missä järjestettiin Moi dix Moisin ensimmäinen Euroopan konsertti sekä Manan nimikirjoitussessio. Yritin painaa molemmista tilaisuuksista mahdollisimman paljon mieleeni, mutta olen jo alkanut unohdella joitain asioita. Tässä olisi tapahtumista jonkinlainen reportaasi, josta tuli huomattavasti pidempi kuin olin ajatellut.
Nimikirjoitustilaisuus järjestettiin torstai-iltana Neo Tokyo nimisessä liikkeessä. Osallistujien määrä oli rajoitettu sataan henkilöön, ja tilaisuuteen päästäkseen oli omistettava Magnifique –kuvakirja sekä lippu lauantain konserttiin. Olin yksi niistä onnekkaista, jotka pääsivät henkilökohtaisesti tapaamaan Manaa. Tilaisuus alkoi noin kuuden aikaan, mutta saavuin itse paikalle tunnin tai puolitoista tuntia aikaisemmin. En kuitenkaan ollut ensimmäinen, sillä liikkeessä oli jo muutamia minua ennemmin tulleita faneja. Odotellessani Manan saapumista katselin liikkeessä hieman ympärilleni ja tutkailin japanilaisia musiikkilehtiä sekä Gothic Lolita Bibleita. Neo Tokyon edusta täyttyi vähitellen ihmisistä, ja kuuden aikaan henkilökunta ilmoitti, että kaikkien sisällä olleiden on myös mentävä ulos, sillä liike suljettaisiin hetkeksi ja kaikki laitettaisiin valmiiksi Manaa varten. Liikkeessä oli onneksi suuret ikkunat, joista pystyi seuraamaan milloin Mana saapuu paikalle.
Lopulta Mana astui ulos takahuoneesta ja siirtyi istumaan liikkeen ylätasanteella olevan pöydän taakse. Mukanaan hänellä oli tulkki ja kuvaaja. Ihmiset yrittivät innokkaina päästä näkemään ensivilauksen Manasta, mutta mitään kauheaa tönimistä ei kuitenkaan onneksi ollut. Jostain syystä odotin, että Manan hiukset olisivat olleet tupeerattuina ylös, ja yritin tähyillä, milloin hän tulisi esiin suurine hiuksineen. Manan hiukset olivat kuitenkin vapaina ja hänellä oli pyöreähkö musta hattu päässään. Hänellä oli yllään valkoinen paita, jonka päällä oli musta hihaton paita tai liivi tai jokin muu vaate. Sitä en onnistunut näkemään oliko hänellä hame vai housut. Mana näytti erittäin hyvältä ja tyylikkäältä.
Liikkeeseen päästettiin sisään kerrallaan noin viisi henkilöä. Sisään päästyään sai vapaasti mennä odottamaan omaa vuoroaan. Jännitykseni oli ehtinyt jo hälvetä oman vuoroni koittaessa, mutta kiivetessäni portaita ylös tasanteelle, jolla Mana jakoi nimikirjoituksia, pelkäsin että kaatuisin, mikä olisi ollut noloa. Selvittyäni portaista, kävelin pöydän luo ja annoin kirjani nimikirjoitettavaksi. Mana pysyi koko ajan hiljaa kuten normaalisti, mutta hän oli silti täysin ymmärrettävissä. Eleillään hän kysyi, mille sivulle haluan hänen kirjoittavan. En kuitenkaan ollut tajunnut miettiä mitään sivua valmiiksi, ja jälleen käsillään näyttäen hän kysyi kirjoittaisko hän kirjan päälle. Mana kirjoitti hopeisella kynällä kanteen Moi dix Mois ja sen alle oman nimensä katakana -merkeillä. Tämän jälkeen kiitin japaniksi sanomalla "arigatou gozaimasu" ja kättelin häntä. Vasta lähtiessäni pois, tajusin etten ollut katsonut hänen kasvojaan kunnolla. Silloinkin, kun hän kirjoitti nimikirjoitustaan, seurasin hänen kätensä liikettä, enkä katsonut tarkemmin, miltä hän näytti.
Lauantai oli konserttipäivä. Saavuin viiden aikoihin Georg Elser Hallen eteen, missä oli jo pitkä jono ihmisiä odottamassa sisään pääsyä. Minun ei kuitenkaan tarvinnut jäädä jonon päähän, vaan pääsin sen ohi, sillä kuulun Manan faniklubiin Mon Amouriin. Faniklubin jäsenet saivat odotella lähempänä hallia, kun taas muut joutuivat odottamaan kauempana aidan takana. Odotellessa ei ollut paljon muutakaan tekemistä kuin katsella muita ihmisiä, mikä oli toisaalta ihan mukavaa, sillä jotkut olivat pukeutuneet kunnolla ja näyttävästi. Minua hieman harmittaa, ettei minulla ollut kameraa mukana, sillä olisin halunnut räpsiä kuvia siellä olleista ihmisistä.
Puoli seitsemältä faniklubin jäseniä alettiin päästää sisälle. Aluksi sisään oli tarkoituksena mennä järjestyksessä, koska liput oli numeroitu, mutta lopulta niillä ei ollut mitään merkitystä. Turvatarkastuksen jälkeen juoksin lavan eteen, mistä sain eturivipaikan. Minua aikaisemmin sisään oli päässyt noin parikymmentä ihmistä, jotka olivat vallanneet lavan oikean puolen, sillä se on Manan puoli. Itse seisoin vasemmalla Kazunon puolella, ja vaikka olisin itsekin halunnut päästä Manan eteen, olin kuitenkin erittäin tyytyväinen paikkaani.
Loput fanit päästettiin sisään seitsemältä. Itse en nähnyt edestä muutamaa riviä kauemmas taakseni, joten minulla ei ollut aavistustakaan kuinka paljon väkeä oli. Myöhemmin kuulin, että paikka täyttyi takaseinää myöten. Kyseessä ei kuitenkaan ollut erityisen suuri halli: sisään mahtui ehkä noin tuhat henkeä. Luvassa oli jälleen parin tunnin odotus, sillä konsertin oli tarkoituksena alkaa puoli yhdeksältä. Ennen kuin itse konsertti ehti edes alkaa, ihmiset puskivat eteenpäin kohti lavaa, ja pari henkilöä jouduttiin jopa nostamaan pois yleisön joukosta. Varsinaisen konsertin aikana ainakin kymmenisen ihmistä jouduttiin viemään pois. Kellon lähestyessä puoli yhdeksää, alettiin tehdä vielä viimeisiä valmisteluja konserttia varten. Bändin jäsenille tuotiin juotavaa, ja soittimet kannettiin lavalle ja testattiin. Kun ilmoille kajahti ensimmäiset soinnut Mana kitarasta, ihmiset hurrasivat.
Kun valot viimein sammutettiin, ja konsertin oli määrä alkaa, yleisö huusi ja oli innoissaan. Bändin jäsenet kiipesivät ylös lavalle, mutta en enää muista missä järjestyksessä he tulivat. Kuten aina ennenkin, Mana asettui lavan oikealle puolelle, ja Juka seisoi suunnilleen lavan keskellä. Viime vuoden puolella bändiin liittyneen K:n paikka oli vasemmassa reunassa. Kazuno taas oli siirretty huomattavasti taaemmas K:n ja Jukan väliin. Ja tietysti mukana oli myös rumpali Tohru. Moi dix Mois otettiin erittäin hyvin vastaan Münchenissä, ja tunnelma oli alusta asti upea. Ihmiset heiluttelivat käsiään ilmassa ja näyttivät dix –käsimerkkiä, etenkin silloin, kun joku jäsenistä tuli aivan lavan eteen. Ainakin edessä oli pakko heiluttaa päätään musiikin tahdissa ja moshata tietyissä kohdissa, sillä kaikki tekivät niin ja muuten muiden hiukset olisivat tulleet ikävästi kasvoille. Vieressäni olleet japanilaistytöt tekivät laulujen aikana myös parapara –liikkeitä, joita en itse todellakaan osannut, mutta niitä oli jännää katsoa.
Koko konsertin ajan kaikki jäsenet pysyivät pääosin omilla paikoillaan. Mana ja K vaihtoivat puolia pariin otteeseen, ja kerran K, Kazuno, Juka ja Mana kerääntyivät kaikki yhdessä hetkeksi lavan eteen. Katselin konsertissa varmaan enimmäkseen Jukaa. Vaikka K oli aivan edessäni, niin häntä oli lopulta aika tylsää katsoa, sillä hän ei ollut yhteydessä yleisön kanssa niin paljon kuin muut ja suurimman osan ajasta hän pysyi paikoillaan ja näytti vain pelottavalta. Mana taas oli kaukana toisella puolella lavaa. Näin kuitenkin aina välillä kuinka hän teki pyörähdyksiä, tanssahteli ja heilutti päätään musiikin tahdissa. Kazuno ja Tohru taas olivat aika takana, enkä kiinnittänyt heihin niin paljoa huomiota. Laulujen välissä K tai Juka saattoivat sanoa aina jotain, mutta en saanut selvää mitä he sanoivat. K kuulemma puhui jotain saksaksi.
Muiden konsertissa olleiden mukaan Silent Omen olisi ollut ensimmäisenä laulu (itse en enää muista). Seuraavana oli vuorossa The Prophet. Alussa Jukan laauluääni hukkui kaikkien soittiemien alle, mutta tilanne saatiin onneksi nopeasti korjattua, ja Jukan upea laulu pääsi myös kuuluviin. K lauloi The Prophetin aikana huuto-osuuksia, mitkä kuulostivat hienoilta, sillä konsertissa hän pisti niihin enemmän voimaa kuin levyllä. Odotin, että nyt K:n liityttyä bändiin lauluosuuksien suhteen olisi tehty selvä roolijako: Juka laulaisi tästä lähtien pelkästään ns. puhtaalla äänellä, ja K hoitelisi huuto-osuudet, mutta useassa laulussa huuto-osuudet oli jätetty edelleen Jukan laulettaviksi, mikä ei sinänsä haittaa minua, sillä minusta on hienoa kuunnella, kun hän laulaa monipuolisesti. Toinen laulu, jonka aikana K lauloi, oli Shadows Temple. Hän jätti kitaransa melkein koko laulun ajaksi ja siirtyi seisomaan keskemmäksi lavaa ja lauloi Juka kanssa vuorotellen. Muita mieleenpainuvia lauluja olivat Vizard ja Perish, jotka ovat minun suosikkejani, mutta nyt livenä ne kuulostivat vielä paremmilta kuin levyllä. Toisen laulun – ellei jopa molempien – aikana Juka teki erilaisia liikkeitä, jotka saivat aikaan hyvin dramaattisen tunnelman. Viimeisenä esitettiin Pageant, jonka aikana ilmapiiri oli hyvin iloinen. Juka hymyili hyvin suloisesti, ja yleisö keinui ja heilutti käsiä hänen näyttäessä tahtia. Laulun päätyttyä ensimmäisenä lavalta poistuivat K, Juka ja Kazuno. Toiseksi viimeisenä lähti Tohru, joka ensin tervehti vielä kerran yleisöä ja käveli pois. Viimeisenä lavalta poistui Mana.
Kun lava oli tyhjä, valot syttyivät päälle. Konsertti oli siis ohi, mutta yleisö huusi "Moi dix Mois" ja "encore". Huutamisen kestettyä jonkin aikaa, lavalle tuli mies, joka näytti taakse joitain käsimerkkejä. Hetken kuluttua lavan värivalot syttyivät uudelleen, ja Mana astui lavalle vielä kerran, kumarsi ja osoitti kiitoksensa yleisölle. Manan poistuttua ihmiset alkoivat vähitelleen kerätä tavaroitaan ja hajaantua ympäriinsä.
Olen yrittänyt muistella, mitä lauluja konsertissa soitettiin. Yllä mainittujen lisäksi muistan nämä: Night Breed, Vestige, Monophobia, Memphist Waltz, Dialogue Symphonie, Forbidden, La dix Croix, Front et Baiser, Ange sekä uusi vielä julkaisematon laulu Emblem.
Konsertti oli kaikin puolin erittäin hieno kokemus, ja kaikesta tuskastuttavasta odotuksesta sekä ahtaudesta ja pikään seisomisesta johtuvista kivuista huolimatta se oli ehdottomasti sen arvoista. Seuraavan kerran, kun Moi dix Mois tulee jälleen Eurooppaan, minä olen varmasti katsomassa heitä.
