Henkilökohtaisesti en paheksu meikkaamista, mutta suhtaudun kyllä säälinsekaisella huvittuneisuudella niihin, jotka vakavissaan sanovat, etteivät kehtaa näyttäytyä ilman meikkiä. Kuinka olematon itsetunto ihmisellä pitää olla, ettei edes omia kasvojaan voi ehostamattomina paljastaa muiden silmille?
Asialla ei välttämättä ole juurikaan mitään tekemistä itsetunnon kanssa. Minusta tuntuu, että ne onnekkaat ihmiset, jotka ovat suurinpiirtein luonnonkauniita, eivät tajua sitä niiden kannalta jotka eivät ole. Joillain on esim. huono iho tai jotain muuta, mikä saa kasvot vaatimaan tietyn määrän ehostusta. Ilman sitä kukaan ei välttämättä huomaa niitä omia kasvoja, vaan sen miten paljon ihossa on niitä punaisia näppyjä, eli huomio kiinnittyy vaan niihin negatiivisiin asioihin jotka on suhteellisen helposti peitettävissä.
Minulla saattaa kyllä olla oma lehmä ojassa, koska en lähtisi minnekään lähikauppaa pidemmälle ilman meikkiä. Itsetuntoni ei ole mitenkään huono, mutta tiedostan ne asiat kasvoissani jotka vaativat korjausta. Näytän muuten syöpäpotilaszombilta, jolla on punaisten näppyjen täyttämä iho (olen niin vaalea, että kaikki paistaa siitä), olemattomat silmäripset eikä ollenkaan kulmakarvoja. Satun valitettavasti kuulumaan niihin, jotka eivät ole ilman ehostusta ollenkaan kauniita, mutta kykenevät siihen muutaman kemikaalipurnukan avulla. En sitten tajua, mikä siinä on niin säälinsekaisen huvittavaa.
Normaali meikkini käsittää meikkipuuterin, ripsivärin, kulmakynän, kajalin/eyelinerin ja huulirasvan/kiillon. Jos olen laiska tai menossa töihin, en välttämättä laita kajalia ja piirrän kulmiakin vain sen verran että siinä silmien yläpuolella on jotain, toisaalta jos jaksan niin laitan luomiväriä, valokynää ja huulipunaa. Minusta on joskus hauska kokeilla erilaisia juttuja ja piirrellä naamaani, minut on bongailtu valkoisia tekoarpia ja mustia ristejä kasvoissa. Viimeksi piirsin nestemäisellä eyelinerilla pitkän mustan viivan vaakasuoraan keskelle naamaa, nenän poikki, joku kaverin puolituttu totesi sen olevan hieno. *naur* Tietty riippuu mihin olen menossa, olen nykyään jo niin vanha että pyrin yleensä näyttämään asialliselta, kun tilanne sitä vaatii. Lisäksi sovitan meikkini tarkkaan senhetkisiin vaatteisiin, tyyliin ja väreihin. (Punainen tukka on muuten siitä inha että minulla on jatkuvia skismoja sen ja violettien luomivärien yhteensopivuudesta.)
Minä en juurikaan välitä siitä, että joku miespuolinen ihminen pakkeloi naamaansa, enemmänkin yleisesti kaikkien ihmisten kohdalla siitä, kuinka hyvällä maulla kyseinen meikki on tehty ja miten hyvin se sopii kantajalleen. Useimpien miesten naamaan ei ehkä sopisikaan paljoakaan meikkiä, mutta tunnen sellaisiakin jotka meikkaavat melkein yhtä paljon kuin minä. Tekee pahaa kun heille sitten kettuillaan siitä. Joskus kyllä on tullut mietittyä joidenkin teini-ikäisten poikien kohdalla, että tuo voisi peittää jollain nuo kamalat punaiset kraaterit naamassaan tai edes tehdä jotain niiden hävittämiseksi, mutta omapa on asiansa. Oma miesystäväni meikkaa (tai minähän sen useimmiten meikkaan, kun olen kokeneempi hommassa) lähinnä klubille, yleensä vain kajalia ja luomiväriä, mutta onpa hän kerran hetken mielijohteesta pistänyt punaista huulipunaakin ja se ihme kyllä sopi. :D Siinä sitten oltiin molemmat barokki-ihmisiä.
Minua jaksaa yhä huvittaa, kun joskus tuli väiteltyä miespuolisen kaverini kanssa naisten meikkaamisesta. Hän kun totesi pitävänsä enemmän tytöistä, jotka eivät meikkaa. Minusta se on ihan okei, preferenssinsä kullakin vaikka henk. koht. en pysty tukemaan sellaista yksipuolista rajoitusta. Pohdin vain, että kun monetkin miehet sanovat pitävänsä luonnollisista/meikkaamattomista naisista, niin monikohan niistä naisista on oikeasti ilman meikkiä? Asiaan perehtymätön mies ei välttämättä huomaa vähäistä meikkivoiteen, ripsivärin ja kulmakynän käyttöä, vaan pitää ko. naisihmistä ihan au naturellina. Sitten vaan me näkyvämmin meikkaavat ollaan niitä luonnottomia ja pakkeloituja tekoihmisiä.
Meikkauksen aloitusikään en osaa oikein sanoa edellä kirjoittaneiden lisäksi kuin sen, että usein ne ensimmäiseksi meikkauksen aloittaneet pikkutyttelit ovat olleet niitä tulevia teinipissiksiä, joten dissaan sitä vaistomaisesti. En nyt tarkoita mitään huulikiiltoa vaan ihan kunnon arsenaalia, mikä yleensä vielä pistetään yhtäkkiä ilman, että osataan koko hommaa kunnolla. Voihan sitä nuorena harjoitella, jos tahtoo, mutta sisäistäisivät sen että usein vähemmän on enemmän. Eivätkä lapset edes tarvitse meikkiä, finnit ym. tulee vasta murrosiässä ja harvemmin niiden naamassa on mitään hirvittävän kamalaa vikaa.
Voisiko muuten joku kertoa, että mikä ihmeen järki noissa itseruskettavissa oikein on? Minä en niitä ole koskaan tajunnut - väriä saa kyllä naamaansa jos menee pihalle, ja jos iho ei rusketu, niin sitten se ei rusketu.
Minäkään en tajua, yleensä vaalealle ihmiselle, joka ei omin avuin rusketu, ei edes sovi kamalan ruskettunut iho. Typerintä minusta on se, että sitten kasvot ja muu kroppa, tai miten sitä voidetta onkaan levitetty, ovat ihan eri väriset. Joskus näkee niitä ihmisiä, joilla on tummat kasvot ja paljon vaaleampi iho kaulasta alaspäin, tai sitten naama on kolmea astetta muuta kroppaa vaaleampi. Siinä sitten naureskellen mietin, ovatko ne käyneet solariumissa pyyhe pään ympärillä vai mitä. Minusta on ihan yleinen ulkonäön kunnollisuuden kriteeri, että iho olisi joka paikasta suunnilleen saman värinen.
Mutta esim. uutistoimittajilla ja muilla juontajillahan on yleensä jotain puuteria. En kyllä tiedä miksi? Kauneusihanteen takiako, vai liittyykö se jotenkin kameraan?
Joskus kun kameran edessä heiluin, niin ne halusivat väkipakolla tunkea vaaleaan naamaani aurinkopuuteria. Kuulemma siksi, että kamerassa vaalea iho näyttää tosi aavemaisen valkoiselta, joten kun ehostaa tummemmaksi, kuvasta tulee paljon selkeämpi ja todempi. Lisäksi ilman puuteria kaikkien ihmisten iho kiiltää hieman, mitä ei normaalioloissa edes välttämättä huomaa, mutta valokuvissa ja tv-ruudulla se erottuu paljon paremmin.
