On kiehtovaa lukea teidän hyllyistänne ihmiset. Paljon tuttuja kirjoja, mutta paljon myös ihan tuntemattomia. Jos minulla ei olisi jo nälkävuoden mittaista listaa kaikesta siitä, mikä pitäisi ehdottomasti lukea, alkaisin varmaan napsia lisää luettavia listaamistanne teoksista ;)
Mitä tulee minun hyllyihini, ne eivät oikeastaan ole niinkään minun kuin meidän. Ainoa, jolla perheessämme on ihan oma kirjahylly, on yhdeksänvuotias esikoisemme. Meidän kolmen muun kirjat asuvat enemmän tai vähemmän sulassa sovussa neljän kirjahyllyn muodostamassa hyllykössä, josta yksi matala, ylipursuava osa on varattu mangalle ja kolme kattoon yltävää pitävät sitten sisällään kaiken muun länsimaisista sarjakuvista tietokirjoihin.
Hyllykkömme näyttää ensisilmäyksellä kauhealta kaaokselta, mutta se johtuu lähinnä siitä, että kirjojen päälle on nosteltu vähän sitä sun tätä pois taaperoisemme ulottuvilta tai ihan vain siksi, ettei muutakaan sijoituspaikkaa ole juuri sillä hetkellä juolahtanut mieleen. Periaatteessa kirjat ovat kyllä aika loogisessa järjestyksessä, pitkälti jopa omistajan mukaan. Minä ja mieheni kun pidämme vähän erityyppisestä kirjallisuudesta, ja lisäksi pyrin pitämään taaperoiseni kuvakirjat erillään omistani. Niinpä parilla hyllyllä on sarjakuva-albumeja ja -kirjoja, toisessa reunassa mieheni omat (mm. Calvin&Hobbes, Far Side, Don Rosan kootut), toisessa minun (Usagi Yojimbo, Yoko Tsuno, Anni Isotalon tutkimuksia...) ja keskivaiheilla yhteistä tavaraa kuten Asterixeja, Tinttejä ja Lucky Lukeja. Samoin tietokirjahyllyissä on jonkinlainen jako, joskin siellä kirjojen koko on vaikuttanut sijoitteluun melkein yhtä paljon kuin aihepiiri ja/tai omistajuus. Pääsääntöisesti kuitenkin terveydenhoitoalaan ja tietokoneisiin liittyvä kirjallisuus on mieheni omaisuutta, Japaniin (lähinnä origamia, geishoja ja perinteistä maalaus- ja puupiirrostaidetta käsittelevää), esihistoriaan, kulttuuriantropologiaan ja kuvataiteisiin liittyvä taas minun. Keskiaikahyllyt ovat pitkälti yhteisiä, vaikken minä olekaan kovin kiinnostunut esimerkiksi ristiretkistä tai keskiaikaisista kidutustavoista eikä mies puolestaan naisen asemasta kesikajalla ja renessanssikaudella. Kaikenlaista irtokilkettäkin löytyy, kuten muutama muinaiselta heppahöperökaudeltani periytyvä hevostietokirja sekä jokunen kasvi- ja eläinkirja.
Fiktion puolella jako on melko selvä: fantasiahyllyiltä löytyy melkein yksinomaan minun kirjojani (miehellä on kyllä oma Taru ja Silma ja yksi Discworld-pokkarikin), jännäreiden, sotakirjojen ja muutenkin synkemmän kirjallisuuden joukossa taas nököttää vain muutama minulle kuuluva dekkari. "Sekalaisia" sisältävä hyllykin on pääasiassa minun niteilläni täytetty, sieltä kun löytyy satukirjoja, vanhoja tyttökirjoja ja yksittäisiä minua miellyttäviä kirjoja kuten Sokkopeli, Pieni suklaapuoti ja Kuningas ja narri. Plus nippu mangaa, joka ei enää mahdu varsinaiseen mangahyllyymme ;)
Suurin osa kirjoistamme on joko lahjaksi saatuja tai itse hankittuja, ja kun tila on rajallinen, joukosta on aika tehokkaasti karsittu kaikki sellainen, jota emme oikeasti halua pitää käden ulottuvilla luettavissa koska tahansa. Mitään pohdintaa tyyliin klassikot vs. populäärikirjallisuus emme harrasta, vaan kaikenlaiset (ja kaikenkuntoiset) kirjat ovat kodikkaasti rinta rinnan hyllyillä. Toki osa niistä on edelleen lukematta, esimerkiksi pari vuotta sitten joululahjaksi saamani Keltit ja aikoinaan Tuli ja myrkkykatko-kirjan innoittamana ostamani The Golden Bough. Ne ovat kuitenkin luettavien (ja säilytettävien) listalla, aika ja tarmo ei vain ole vielä riittänyt niihin uppoutumiseen. Luen esimerkiksi itse tällä hetkellä lähinnä vain vanhoja rakkaita heppa- ja tyttökirjoja, koska elämäntilanteeni on aika raskas ja kaipaan toistaiseksi kirjaan tarttuessani lähinnä viihdykettä enkä faktoja.
Minua kiinnostaisi tämän topsun aloitusviestissä esitettyjen teemojen lisäksi kuulla, mitä kirjat ja mahdollinen oma kirjahylly merkitsevät ihmisille. Itse yritän uskotella itselleni, että kirjahyllyt ovat olemassa vain käytännön syistä, säilytyspaikaksi kirjoille. Omia kirjoja puolestaan pitää olla, koska läheskään kaikkea mielenkiintoista ei saa kirjastosta tai sitten haluamaansa joutuu jonottamaan kuukausitolkulla ja sitten se pitää palauttaa vaikka sitä kuinka tarvitsisi toistuvasti ja sen olisi hyvä olla käsillä juuri silloin kun sitä tarvitaan, esim. kun käsityökärpänen iskee (taisin muuten unohtaa mainita neule- ja ompelukirjani tuossa yllä olevassa hyllyesittelyssä). Tosiasia on kuitenkin se, että niin totta kuin nämä käytännön syyt ovatkin, minä myös rakastan kirjoja ja katselen ilokseni kirjahyllyjämme. Kai se tunne liittyy noihin järkisyihin kuitenkin. Omien kirjahyllyjen katselu kun tuntuu vähän samalta kuin oman ison suklaarasian katselu: yllin kyllin herkkuja, jotka ovat siinä nautittavissa koska tahansa. Suklaaseen verrattuna kirjoissa on vain vielä se plussa, että niistä voi nauttia uudelleen ja uudelleen.
Lisäys
Se piti vielä sanomani, etten ihan ymmärrä muutamassa viestissä olleita mainintoja "tyhmistä lastenkirjoista", jotka on tungettu jonnekin pois näkyvistä tai joita ei lasketa oikeiksi kirjoiksi ollenkaan. Katsotaanko kirjat "tyhmiksi" sisällöstä riippumatta, jos ne ovat lastenkirjoja, vain onko termiä viljeleville vain kertynyt hyllyyn nimenomaan tyhmiä ja huonoja lastenkirjoja, vaikka maailma on väärällään myös hyvää ja ihanaa lastenkirjallisuutta?
Minulla on hyllyllinen kuvakirjoja, joista vanhimmat ovat peräisin taaperoajoiltani, uusimmat viime joululta (toivoin Lumoojien sukua joululahjaksi). Karsin hyllyä varovasti mutta silti sydän kippuralla viime kesänä, kun tilanpuute alkoi olla akuutti enkä enää kehdannut säilyttää osaa aarteistani lapsenikaan hyllykössä hänen omien kirjojensa alkaessa pursua yli. Nyt jäljellä olevista en hennoisi luopua enää yhdestäkään, niin rakkaita ovat kaikki Neuvostoliitossa painetuista luukkukirjoista Koiramäkeen ja Funken satukuvakirjoista Eric Carlen ihanuuksiin. Haalin myös pikkuhiljaa lisää Mickwitziä hyllyyni, vaikka ne kirjat tuntuvatkin olevan kiven alla.
Lastenkirjoja, niin kuvakirjoja kuin vähän isommille lapsille suunnattuja kirjojakin on ilo lukea, kun ne on tehty tosissaan eikä sillä asenteella, että lapsille riittää vähän huonompikin. Esimerkiksi upea kuvakirja Taikamuna väräyttää edelleen melkein yhtä paljon kuin lapsuudessa, ja Aleksanteri ja taikahiiri ihastuttaa yksityiskohtaisella maalauksellisuudellaan ja lämpimän viktoriaanisella tunnelmallaan. Puhumattakaan siitä, miten hauska esimerkiksi isommille lapsille suunnattu Jaakko kakkonen kohtaa Hirveän Irvihampaan on näin aikuisena, kun synkät kohdat eivät enää pelota, mutta karikatyyrimäiset hirviöaikuiset saavat miettimään, millaisena itse mahtaa näyttäytyä lasten silmissä. Tai miten ihan Nalle Puh on aina vain, Muumi-kirjoista puhumattakaan. Niistä suurin suosikkini on edelleen Taikurin hattu, vaikkei Taikatalvi ole paljoa jäljessä.
