Kirjoittaja Aihe: Itseääntoistavat kirjailijat  (Luettu 9341 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Welma

  • Velmu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Puusta pudonnut
Vs: Itseääntoistavat kirjailijat
« Vastaus #25 : Heinäkuu 11, 2007, 16:59:27 »
R. L. Stinestä täällä on paljon jo puhuttukin, mutta lisäisin vielä sen, että joka kirjassa 12-vuotiaalla päähenkilöllä on ärsyttävä pikkusisko/veli tai jopa kaksoset. Lisäksi olen huomannut, että The Nightmare room- ja Goosebumps-kirjoissa on usein pareittain samanlaisia juonia, henkilöt ja tapahtumapaikat vain hiukan erilaisia. Ärsyttävää. -.-  En tykännyt niistä edes silloin ala-asteikäisenä kun kuuluin kohderyhmään, mutta silloin olin niin kova lukemaan että luin lähes kaiken mitä käsiini sain ^^
Rakastan

Poissa chabi

  • Tirlittan
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Itseääntoistavat kirjailijat
« Vastaus #26 : Heinäkuu 12, 2007, 19:07:59 »
Enpäs äkkiä huomannut, että kukaan olisi maininnut Cathy Kellyä. Hyllystämme löytyy useampi tämän irlantilais-, tai brittiläisnaisen teoksia (en ole asiasta ihan varma) ja kaikissa toistuu sama teema: noin neljän eri-ikäisen naisen elämät ja niiden sotkut punoutuvat yhteen. On miehiä ja identiteetin etsintää ja suhdesotkuja sekä työongelmia. Nasten perushömppää, jota on suhteellisen helppo lukea.

Vaikka tämä toisto usein ärsyttää, minulle se luo toisinaan myös tietynlaista tuttuutta ja se taas saa minut helpommin tarttumaan kirjaan, jos ei tosiaan ole mitään muuta luettavaa. Sama pätee monesti mainittuun Tuija Lehtiseen. Välillä on ihan mukavaakin aloittaa kirja ja huomata jo kolmen sivun jälkeen että hei, mähän tiijän jo miten tää loppuu:D

Poissa Reta

  • Kirotun lapsen odottaja
  • Vuotislainen
    • Todella vaiheessa -kirjablogi
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Itseääntoistavat kirjailijat
« Vastaus #27 : Heinäkuu 12, 2007, 21:11:34 »
Kun Tuija Lehtisestä on ollut puhe, voin sanoa että olen ihan tarkoituksella välttänyt hänen tuotantoaan. Kynäilijä on kirjoittanut niin monta kirjaa, että jo siitä voi arvata että pakko niiden on vähän toistaa itseään. Mutta sen voin sanoa, että yhden kirjan lainasin vahingossa, nimittäin www.liisanblogi.netin. Vasta kotona huomasin kuka sen oli kirjoittanut. Lainasin sen sen takia, koska takakansi vaikutti kiinnostavalta. Kirja oli mielestäni hyvä, eikä siinä esiintynyt juurikaan punapäistä pienikokoista päähenkilöä, vaan Liisa Virtanen oli hieman pyöreä tyttö, jonka hiukset oli värjätty kanelinruskeiksi. Laura, enkä Mirka -kirjoihin ole koskenutkaan, hyi hirvitys! En tykkää lainkaan halvalla tehdyistä tyttökirjoista! Olen melko huono arvioimaan Tuija Lehtisen tuotantoa, sillä vain yhden kirjan olen lukenut.

Replicat ovat kyllä toiston kuninkaita, olen lukenut kaiki kirjat ja kaikissa kerrottiin parin sivun verran projekti kuunsirpistä, klooneista ja liitä kuinka suuri järkytys Amylle oli kun selvisi mikä hän on. Lisäksi se paha järjestö aina hyökkäsi kimppuun ja sitten oltiin pulassa. Sweet Valley High kirjoista en voi mitään sanoa kun vain yhden kirjan olen lukenut.

Joku sanoi etteivät Viisikot toista itseään. Minä olen toista mieltä, sillä sehän on niin että joka kirjassa porukka lähtee jonnekin retkelle, löytävät jonkun vanhan linnan, raunion, rautatien tai sirkusleirin, josta taasen löytyy pahiksia ja viisikko sekaantuu pahisten rikollisiin puuhiin, heidät vangitaan varastorakennukseen tai sidotaan tai vastavaa, kunnes Tim-koira tulee ja pelastaa. He kertovat poliisille ja paha saa palkkansa. Ja tuossa välissä kerrotaan tarkasti mitä he syövät.

Ja jos vertaa Viisikkoa ja Seikkailu-sarjaa, voi huomata jotain yhtäläisyyksiä: Neljä lasta, joista kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Yksi pojista on "pomo", toinen kulkee perässä. Toinen tytöistä on rohkea ja hyvin poikamainen ja toinen pelkurimainen ja porukan nuorin. Ja seurassa on yksi eläin, Viisikossa koira ja Seikkailussa Papukaija. Mutta kirjat ovat silti melko hyviä, olen lukenut kaikki Seikkailukirjat kaksi kertaa ja Viisikoitakin silloin kun on tekemisen puutetta. Meillä nimittäin on niitä aikamoinen kokoelma kotona.


The adventures I enjoy are usually of the literary nature. -Henry Winchester

Miksi me ihmiset kaadumme?
- Jotta oppisimme nousemaan jaloillemme.

Poissa Odey

  • miss marauder
  • Vuotislainen
  • I think I need a HUG <3
Vs: Itseääntoistavat kirjailijat
« Vastaus #28 : Heinäkuu 15, 2007, 17:14:15 »
Kovasti hämmästyin, kun kukaan ei ole maininnut Nora Robertsia. Vai olenko minä ainoa kyseisen kirjailijan kirjojen lukija täällä? Jokainen Robertsin kirjoittaman kirjan, jonka olen lukenut menee samalla kaavalla. Ensiksi on nainen, jolle tapahtuu jotain -> tulee joku mies hänen elämäänsä, jota aluksi vihataan -> erilaisten asioiden kautta henkilöt joutuvat "samaan veneeseen" kenties selvittämään jotain -> mies ja nainen rakastuu -> pahis otetaan kiinni -> onnellinen loppu, mies ja nainen menevät naimisiin ja kaikki on hyvin.

Robertsin kirjat menevät lukemisesta silloin kun ei tarvitse ajatella mitään.
Some days just have more memories than others

Poissa Raitasukka

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Objection!
    • flavors.me
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Itseääntoistavat kirjailijat
« Vastaus #29 : Heinäkuu 28, 2007, 17:25:23 »
Vaikka olen lukenutkin paljon Tuija Lehtisen nuortenkirjoja, on kuitenkin sanottava, että hänen kirjoissaan on paljon toistoa. Itseasiassa se alkaa jo kyllästyttää, joten tulevaisuudessa saattaa lehtisen kirjat jäädä vähemmälle. Ai niin, minäkin huomasin Kundi kuin kameleontti-kirjaa lukiessani tuon punatukka-jutun! Olin kyllä aika hämmästynyt...
Ja Jaqueline Wilson. Pääosassa on tosiaan, kuten Quinetta sanoikin, aina joku vähemmän suosittu tyttö, jolla menee kotona huonosti. Ja joka kirjassa on toistuvasti samoja teemoja...Pidän kyllä Wilsonin kirjoista, älkää ymmärtäkö väärin.
Oma lukunsa ovat sitten nämä nuorille suunnatut, miljuuna-osaiset kirjasarjat, jotka on tehty aina samalla muotilla...

scarlett rose

  • Ankeuttaja
Vs: Itseääntoistavat kirjailijat
« Vastaus #30 : Heinäkuu 28, 2007, 18:03:01 »
Tosiaankin nuo Sweet Valley Highit... Argh, että osaavat olla ärsyttäviä ne kirjat, mutta harmi kyllä olen jäänyt niihin koukkuun. :P Olen sentään onnistunut olemaan lukematta niitä pariin kuukauteen, wii. Inhoan oikeastaan kaikkia kirjojen henkilöitä, varsinkin Elizabethia - hän on niin kaunis, niin viisas, niin suosittu, etc. Kaikki luottavat häneen, ja kaikki haluavat tulla purkamaan hänelle ongelmiaan. Voi että. -__- Vaikka Jessica onkin edes vähän inhimillisempi, en hänestäkään pidä sen enempää. Joka kirjassa on kuvailuja siitä, miten kauniita kaksoset ovat, ja kuinka heidän äitiään luullaan aina kaksosten isosiskoksi. ARGH. En suosittele, en sitten yhtään!

Vaikka pidänkin Jacqueline Wilsonin kirjoista, silti voisin sanoa, että hänkin toistaa samoja asioita kirjoissaan. Kuten Quinetta jo sanoikin, kirjojen päähenkilö on aina tyttö, jolla on ongelmia kotona (vanhemmat eronneet, äiti/isä kuollut, orpo, etc.) ja joka on ruma tm. Kuitenkin kirjat loppuvat onnellisesti. Blah.

En voisi olla enää yhtään enempää saamaa mieltä! Elizabeth ja Jessica ovat aina niin upeita ja häikäiseviä, että ärsyttää! Ja aina kun Elizabeth suutelee Todd Wilkinsiä tai sitä väliaikaista Jeffrey Frenchiä, he ovat hampurilaisbaarissa ja pusu maistuu "suolaisen makealta". ^^' Ärsyttävää toistoa ja oikein hävettää lukea. Ja miten "Lizzie" jaksaa aina olla niin kamalan kiltti, eihän kukaan pysty olemaan aina kiltti. Ja kaikki henkilöt ovat niin hitsin upeannäköisiä ja rikkaita ja vaikka mitä. Lainasin kerran kirjastosta jonkun Sweet Valley High Trilleri -kirjan ja voi että kun nauratti. R.L Stinekin on parempi kauhu/jännityskirjailija ja mitä häneen tulee, enää ikinä en hänen kirjojaan lue. Mitä ideaa on lukea kirjaa joka saa nukahtamaan heti kolmen luvun jälkeen?


Jacqueline Wilsonin kirjat ovat ihan OK, mutta tuntuu että hän jämähtää aina vain samaan kaavaan. Tiedetään: hän kirjoittaa vaikeista asioista yms yms, mutta rasittavaa lukea samoista asioista sata kertaa! Suosittelen kumminkin hänen tuotannostaan Lola Rosea.


J.K. Rowling on kyllä mahtava kirjailija ja hän ansaitsee kaiken sen kuuluisuuden yms., sillä koskaan en ole kyllästynyt näiden vuosien aikana Harry Potteriin. Kolme huraata hänelle!


Mutta päällimmäisenä näistä itseääntoistavista kirjailijoista tuli mieleen Stephenie Meyer (meniköhän nimi noin?), joka on kirjoittanut mm. Houkutuksen. Houkutus oli ihana kirja ja rakastin sitä loppuun saakka ja odotan jatko-osaa kaipauksella, mutta jälleen kerran esiin pulpahtaa sana toisto. Ärsyttävää kun koko ajan jossain luki Edwardin suunnattomasta komeudesta ja okranvärisistä silmistä ja kuinka "antiikkista surua" ne olivat tulvillaan tai jtn. Ärsytti. Mutta muuten kyllä kirjaa suosittelen :)

Poissa Vilena

  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Itseääntoistavat kirjailijat
« Vastaus #31 : Lokakuu 20, 2007, 15:23:11 »
Toisaalta on ihan ymmärrettävää, että erityisesti näissä nuorten kirjasarjoissa on sitä toistoa. Ajatuksena on kai se, että ne kirjat pystyisi lukemaan itsenäisinä teoksina, joten perusasiat joudutaan selittämään aina uudelleen. Pahimmillaan ne kerrotaan samoilla sanoilla kirjasta toiseen. En ole vuosiin lukenut näitä Sweet Valley Higheja tai Replicaa, mutta ensimmäinen ajatus niistä on juuri tuo toisto. Muistan varmaan loppuelämäni, että Wakefieldeillä on espanjalaistyylinen keittiö, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, mutta mitä muuta niiltä voi odottaakaan, kun kyseessä on tällainen kevyt massatuotantohömppä. Juonellisestikin tämäntyyppiset kirjat ovat luonnollisesti samanlaisia kirjasta toiseen. Joku täällä mainitsikin myös Merja Jalon Nummelan ponitalli -sarjan, joka myöskin on oiva esimerkki fraaseista ja tilanteista, jotka toistuvat jokaisessa kirjassa. Tykkäsin tästä sarjasta ala-asteella hyvin paljon, niiden huumori on erinomaista. Jokaisen kirjan alussa aurinko läkitti pilvettömältä taivaalta ja tallilaisilla oli tylsää. Sitten tuli Pena jolta aneltiin, että eikös lähdettäisi leirille! Ihanan simppeliä, ei minua ainakaan häirinnyt vaikka jokaikisestä leiristä meinasi tulla katastrofi milloin minkäkin rikollisliigan osuessa maisemiin. Eihän ne kirjat olisi olleet yhtään hauskoja, jos oltaisiin vaan pysytty kotona ja käyty ratsastustunneilla ilman ainuttakaan vaaratilannetta :)

En ole lähiaikoina juuri lukenut mitään kirjasarjoja (paitsi Potteria), enkä siis voi sanoa mitään vähän vanhemmille tarkoitettujen kirjojen toistosta. Mutta kuten täällä on sata kertaa jo todettu, ei kaikki toisto ole pahasta. On hyvä, jos joitain asioita kerrataan, joistain tulee tosiaan niitä tavaramerkkejä kirjailijalle tai kirjoille. Jotenkin vain täytyy antaa sen toiston mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jos näin voi sanoa lukemisesta puhuttaessa. Aika usein monet kirjat ovat muilta osin ihan hyviä, joten pienet "ongematkohdat" annettakoon anteeksi. Aika usein nämä pahimmat toistokirjat ovat juuri lasten- ja nuortenkirjoja ja jotenkin tuntuu, ettei se häiritse nuorempia ollenkaan. Ehkä se onkin siis merkki siitä, että kannattaa siirtyä muunlaisten teosten pariin? Ja nyt tarkoitan lähinnä vain niitä nuorisokirjoja, en mitään Stephen Kingiä ja Dan Brownia joista täällä on myös puhuttu, kun ei se kovin nuortenkirjallisuutta ole - mutta väkisellähän niissäkin toistoa on, kun samantyyppisiä kirjoja kuitenkin. Onhan sitä toistoa varmasti kaikilla kirjailijoilla, elleivät he kirjoita täysin toisistaan poikkeavia teoksia.
Humor me.

ZebraMyy

  • Ankeuttaja
Vs: Itseääntoistavat kirjailijat
« Vastaus #32 : Lokakuu 26, 2007, 13:08:26 »
Näitä on valtavasti, ainakin omasta mielestäni. Joku tämän jo mainitsikin, mutta pakko toistaa vielä: kaikissa lukemissani Jacqueline Wilsonin kirjoissa on joku n. 9-12-vuotias tyttö, jonka vanhemmat eroavat, paras ystävä kuolee tai muuta ikävää. Ainakin kirjoissa Kurja Juttu ja Kahden Kodin Välillä on todella samantapainen juoni, vaikka ne ihan hyviä kirjoja ovatkin. No, en halua syyllistää kirjailijaa, koska hänen kirjojaan lukevat varmasti myös vähän nuoremmat lukijat, joille on helpompaa pysyä mukana samanlaisissa jutuissa kirjasarjaa lukiessa.
Myös hevoskirjoissa, esim. Polluxin kirjoissa (tilasin Polluxia varmaan viisi vuotta, eli kokemusta on :)) , jotka ovat jo mainittuina tässä topicissa, toistetaan tosi usein samoja juttuja. "Mary lähtee kesäksi sukulaisperheensä luokse hevostilalle. Kesästä piti tulla rentouttava ja tavallinen, mutta kukaan ei aavista, mitkä tapahtumat Marya odottavat..." - Esimerkin keksin itse, mutta olen lukenut ainakin kymmenen tuollaista hevoskirjaa.
Myös ns. "nuorten aikuisten" kirjat, esim. Gossip Girlit ja muut sellaiset, ovat niin samanlaisia. Ymmärrän kyllä, että olisi tosi omituista, jos niissä yhtäkkiä vaikkapa ratsastettaisiin lehmillä tai rämmittäisiin mudassa, mutta kun on todella puuduttavaa lukea vain kauniiden ja täydellisten amerikkalaisnuorten biletys- ja feikkielämää. Kyllä kuitenkin joku saattaa tykätä siitäkin, en minä tiedä. Itse en vain jaksa aina lukea uudestaan ja uudestaan, kuinka ihanaa ja siistiä kaikki heidän elämässään on. 

viuhpiipore

  • Ankeuttaja
Vs: Itseääntoistavat kirjailijat
« Vastaus #33 : Marraskuu 16, 2007, 17:44:55 »
Osa Stephen Kingin kirjoista on kietoutunut toisiinsa tapahtumien avulla. Esimerkiksi voin antaa Callan Sudet ja Painajaisen. Painajaisessa on pappi, Isä Callahan, jonka kotikaupunkiin 'Salems Lotiin tulee vampyyreja. Callahan sitten tietysti lähtee kaupungista. Callan Susissa kerrotaan, että mitä Isä Callahanille tapahtui. Callan Sudet on myös Musta Torni -sarjaa, eikä yksittäinen kirja pelkästään Isä Callahania varten.

No mutta, ei se mielestäni ole niinkään toistoa, mutta päätin nyt mainita siitä, jos joku ajattelee esimerkiksi juuri Isä Callahanin toistoksi. :---D

Huvitus

  • Ankeuttaja
Vs: Itseääntoistavat kirjailijat
« Vastaus #34 : Huhtikuu 07, 2008, 18:48:07 »
Itsekin olen huomannut Tuija Lehtisen tuotannon käsittämättömän ilmeisen itseään toistavuuden. Pidän oikeastaan Tuija lehtisen kirjoja aika turhauttavina! Miten oikein jaksoin nuorempana lukea niitä?

Uskoisin, että kaikilla kirjailijoilla on ainakin jotakin pientä ja huomaamatonta, mikä väistämättä toistuu, joskus ehkä alitajuisestikin. Jokin luonteenpiirre, teko, juonikaava tai jotakin teeman tasolla. Omista sisäisistä malleistaan ja ajatuskehistään on vaikeaa päästä irti.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 09, 2008, 18:50:30 kirjoittanut Huvitus »

Tito

  • Ankeuttaja
Vs: Itseääntoistavat kirjailijat
« Vastaus #35 : Huhtikuu 09, 2008, 10:11:04 »
Tuija Lehtinen kirjailija, jonka kirjoja kartan nykyään niin hyvin kuin mahdollista. Aikuisille tarkoitetuissa kirjoissa on niin samanlainen juoni, että kolmen sivun jälkeen todellakin tietää kuinka siinä loppupeleissä tulee käymään. Ja jos ei kolmannen sivun kohdalla, niin viimeistään siinä vaiheessa, kun kuvioon astelee huomaamaton mister numero kolme, josta tuleekin satumaisen vahvatahtoisen naisen elämänkumppani. Ei kukaan jaksa kirjasta toiseen lukea samaa kaavaa.

Poissa shurikenship

  • Kuolonsylki
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itseääntoistavat kirjailijat
« Vastaus #36 : Huhtikuu 09, 2008, 11:57:14 »
Jane Austenin kirjat menevät aina lähes samalla kaavalla. Kirjailija on tosin luultavasti juuri sillä saanut mainetta omana aikanaan, sillä kirjat, joita hän kirjoitti, eivät tuolloin olleet niin yleisiä, ja siksi ei toisto haitannut.
Mutta nykyään kirjoja lukiessa joskus mietin, että eikö hän ole keksinyt muuta, kun aina pitää itseään toistaa.
Kirjathan menevät suunnilleen: köyhä tyttö tapaa rikkaan pojan, poika katoaa maisemista asioiden käydessä jännittäviksi, he tapaavat myöhemmin (viikkoja tai vuosia myöhemmin) uudelleen, rakastuvat, pieniä ongelmia ja voilá, sitten onkin loppuhetki.
Toisaalta se ei haittaa, sillä itse silti pidän hänen kirjoistaan, mutta joskus se vain on hieman ärsyttävää...
Garbage -> shurikenship
"Onneksi nuoruus on tauti, joka menee usein itsekseenkin ohi." (Kari E. Turunen)

Poissa Isilmírë

  • Pillipiipari
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Itseääntoistavat kirjailijat
« Vastaus #37 : Huhtikuu 09, 2008, 15:58:21 »
Anne Elliot ei ollut köyhä eikä kapteeni Wentworth rikas kun he tapasivat, päin vastoin. Eikä Anne myöhemminkään ollut köyhä. Eikä köyhä ollut myöskään Elizabeth Bennett, Emma Woodhousesta puhumattakaan. Ei myöskään Northanger Abbeyssä seikkaillut neito, kuten hänen saamistaan täysin säädyllisistä myötäjäisistä kirjan lopussa käy ilmi. Ainoat Austenin köyhät tytöt ovat oikeastaan Dashwoodin sisarukset ja se rikkaiden sukulaisten hoiviin lapsena otettu tapaus, jonka nimeä saati kirjan nimeä en muista (suomennettuna Kasvattitytön tarina). Pikemminkin kyse on joka kirjassa herrasmiessäätyyn kuuluvista ihmisistä, joiden varallisuus vain jommallakummalla osapuolella ei välttämättä ole aivan ylitsevuotavainen mutta kuitenkin riittävä onnellisen loppuratkaisun aikaansaamiseksi.

Emma ja mr. Knightley eivät myöskään olleet erossa eivätkä rakastuneet uudelleen. Emma vain kasvoi ymmärtämään rakastavansa Knighleyta, ja Knightley puolestaan oli rakastanut Emmaa muistaakseni 13-vuotiaasta saakka.

Eikä Mariannen uudelleenkohtaaminen Willoghbyn kanssa johtanut onnelliseen loppuun, vaan hänen oli kasvettava yli siitä käsityksestä, että vain ensirakkaus on jonkin arvoinen, ja ymmärrettävä eversti Brandonin arvo.
Constantem decorat honor

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Itseääntoistavat kirjailijat
« Vastaus #38 : Lokakuu 29, 2014, 19:19:26 »
Mietin tätä ketjua lukiessani, missä ylipäänsä ovat kirjailijat, jotka eivät ollenkaan toistaisi itseään kirjoissaan. :) Kirjailijalla on kuitenkin aina se oma elämäntaustansa, omat kiinnostukset, ehkä jopa tarkoituksellinen halu toistaa tiettyjä yksityiskohtia tuotannossaan, joskus alitajuisesti ja joskus vähemmän. Niin kuin Huvitus aiemmin mainitsikin.

Toki ihan oma lukunsa ovat sarjakirjailijat, jotka tehtailevat kirjan kuukaudessa muuttaen suunnilleen vain tapahtumapaikan ja henkilöiden nimet, mutta se on sitten jo ihan oma lajinsa, ja ne kirjathan kirjoitetaan hirvittävällä tahdilla. Ei siinä ehkä ihan hirveästi ehdi luovuus päästä kukkimaan, ja osin lisäksi on kyse lukijoiden odotuksista - kun lukija ostaa sarjakirjailijan kirjan, hän tavallaan olettaakin saavansa aina sitä tuttua, samaa ja turvallista.

Mutta kyllä sama jollain tavalla pätee 'oikeaankin' kirjallisuuteen, jopa sellaiseen, jolle on povaltu Nobelia. Esimerkiksi minä kahlasin läpi kaikki Haruki Murakamin romaanit ja koin karun pettymyksen Kafka rannalla -kirjan kohdalla, kun se oli ihan erilainen kuin kaikki aikaisemmat. Kyllähän kirjailijalle tavallaan on aina riski jättää oma aikaisempi kenttänsä ja hypätä johonkin uuteen, koska joku vanha lukija siitä ei ikinä pidä.

Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa Rantsake

  • Ei mikään surkkimus
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: SparksWolf20852
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Itseääntoistavat kirjailijat
« Vastaus #39 : Lokakuu 29, 2014, 22:05:09 »
Olen kyllä Odeyn kanssa tismalleen samaa mieltä, Robertsit tulee heti ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan itseään toistavista kirjoittajista. Juonikuvio toistuu aina samalla kaavalla, ihan aina. Pientä hajontaa toki sen mukaan, onko tarinassa pahis vai ei. Jos on pahis, siinä on joka julmetun kerta se iänikuinen neito-hädässä-prinssi-pelastaa -kuvio. Ja jos ei oo pahista, kyseessä on pelkkä rakkaustarina, nekin menee aina samalla kaavalla. Ja sit sekin, että sivunumerosta voi jo suurin piirtein päätellä, millon ne suutelee ekan kerran ja millon ne menee sänkyyn ekan kerran. Mut nehä onki just sellasta liukuhihnaperiaatteella tuotettuja kirjoja.. : )
Mut siitä huolimatta oon koukussa Robertseihin! Ei se haittaa, vaikka ne on aina samanlaisia, niissä on silti oma viehätyksensä. Roberts osaa esim. tehä tosi hyviä henkilöhahmoja.

Ja mitä tulee tuohon, että tavallaan kaikki jollain lailla toistavat itseään... Voi hyvinkin olla totta, toiset enempi ja toiset vähempi. Itsekin, kun kirjotan, huomaan että jotkut tietyt elementit toistuu hirveän usein. Esim. suhteellisen rankka väkivalta on sellanen, mitä esiintyy aika isolla todennäköisyydellä varsinki mun pidemmissä teksteissä. Mut siis kirjottajilla on yleensä joku oma alueensa, millä mennään. Toki kentän laajentaminen on järkevää, mutta eiköhän jokainen tee eniten sitä, missä on parhaimmillaan? Vai?
"Tuntematonta me pelkäämme, kun katsomme kuolemaa ja pimeyttä, siinä kaikki."
- Harry Potter ja Puoliverinen prinssi