Hmm, aika mahdotonta listata kaikki näkemäni kauhuleffat, koska niitä yksinkertaisesti on niin älyttömän paljon. (;
Olen pienestä saakka pitänyt kauhuelokuvista, ja aina tilaisuuden tullen kurkkinut salaa oven raosta olohuoneeseen, missä vanhempani katsoivat jotain kauhuleffaa keskenään, luullen minun olevan nukkumassa. Tuolla tavalla näin salaa mm. Kärpänen-leffat, Hohdon ja vanhemman version Usva-leffasta. Painajaisiahan niistä vielä siinä iässä tuli, mutta kun teki niin kovasti mieli katsoa niin sitten piti katsoa.
Nykyisin tykkään aika tasaisesti sekä psykologisesta kauhusta että verellä mässäilystä. Hyllyssäni on varmaan zombileffoja kaikkein eniten, suosikkeinani mm. George A. Romeron Trilogy of the Dead ja Land of the Dead. Huh, siinä vasta nero mieheksi. :p Leffat eivät ole sinänsä pelottavia eivätkä aiheuta minkään asteisia pelon tai ällötyksen tunteita ainakaan minulle. Jostain syystä tykkään vain todella paljon epäkuolleista, niissä vain on sitä jotain. Hyvin sympaattista porukkaa jopa, silloin kun vain vaeltelevat laahustaen ympäriinsä onnettoman näköisinä, etsien itselleen tuoretta ihmislihaa ainaisen näläntunteen riivaamina, voimatta paeta tilanteesta mitenkään muuten kuin tulemalla tapetuksi.
Varsinkin tuossa uusimmassa, Land of the Deadissa, on mielestäni todella mielenkiintoista kuinka epäkuolleet ovat alkaneet kehittyä älyllisesti, eivätkä ihmiset enää pääsekään niistä eroon yhtä helposti kuin niiden vasta syntyessä ja ollessa kömpelöitä. Käynnissä on sota elävien ja elävien kuolleiden välillä. <3
Verimässäilyn ohella pidän yhtä paljon The Grudgen ja The Ringin tyyppisistä leffoista. Näistä kahdesta ja niiden jatko-osista olen kuullut todella paljon negatiivista kommenttia, mitä en ainakaan ihan täysin ymmärrä. Ensinnäkin on nämä kaksi ääripäätä, joista toinen ei ole pelännyt leffoja katsoessa ollenkaan ja pitää niitä siksi huonoina. Toiset taas ovat menettäneet yöunensa kuukausiksi näiden takia ja inhoavat niitä siksi. Ne ymmärrän, mutta sitä en, kun perustelu on "ne on niin teinejä." Err... mitä ihmettä?
Mitä teinimäistä tarkalleen ottaen on demonin lapsessa, jonka maailmaan synnyttänyt ihmisäiti yrittää tappaa tämän, ja joka joutuu lapsettoman parin adoptoitavaksi, tappaa lopulta nämäkin ja heidän jälkeensä vielä vain lisää ihmisiä, vaikkei edes oikeastaan haluaisi? Entä mitä teinimäistä on onnettomassa perheenäidissä, joka rakastuu epätoivoisesti naimisissa olevaan mieheen, rakkaus muuttuu obsessioksi, ja kun mies saa asiasta selvää, hän murhaa vaimonsa, poikansa ja pojan kissan, jonka jälkeen tapetut nainen ja lapsi alkavat riivata jokaista joka astuu taloon jossa he kuolivat? Kerokaa joku minulle. :'D
Monesti on minullekin käynyt siten että olen alkanut katsoa jotain leffaa kauhuleffana, eikä se sitten olekaan ollut yhtään kauhea. Muun muassa juuri The Grudge ja The Ring 1 ja 2 sekä molempien japanilaisversiot. Molemmissa riipivän surulliset ja julmat tarina, viattomia eläviä tappavat, enempi vähempi groteskin näköiset, kaunaa kantavat aaveet, kerronta ja ympäristö vain kolahtavat sen verran paljon että olematon kauhuelämys jää näissä tapauksissa toissijaiseksi.
Scary Movie -sarja nyt ei varsinaisesti ole kauhua, mutta näin Ring-fanina pakko mainita että mielestäni kyllä sarjansa ainoa hyvä ja samalla paras leffa on ehdottomasti kolmonen. Ensimmäisellä katsomiskerralla ei meinannut tulla yhtään mitään katsomisesta kun nauroin niin vedet silmissä sille. Sen jälkeen en ole The Ringiäkään - ikävä kyllä - voinut katsoa yhtä pokkana kuin ennen. :'D
Ja sitten leffa jonka haluaisin nähdä. Hmm, luultavasti One Missed Call. Sekin on japanilaista kauhua, tosin en siitä juurikaan sen paremmin tiedä. Kauhuleffagurukaverit vain ovat kovasti suositelleet sitä jos tykkään Kaunasta ja Ringistä, ja minähän tykkään.
Sen verran paljon olen erilaisissa seuroissa katsellut kauhuleffoja, etten enää huoli uusia leffoja katsoessa seurakseni ketä hyvänsä. Rakastan sitä tunnetta kun päähahmoon eläytyy niin paljon että vatsaa vääntää tämän kulkiessa jossain pimeällä käytävällä, kuinka sydän alkaa hakata kun mörkö lähtee jahtaamaan häntä ja hän juoksee kauhuissaan pakoon, ja kuinka se tunne pysyy vielä jonkin aikaa leffan (parhaassa tapauksessa) avonaisen lopun jälkeenkin kun analysoidaan juonta ja kun äänikin vielä värisee innostuksesta. Ja nukkumaan mennessä ei ehkä samana iltana uskalla katsoa peiliin, mennä suihkuun tai jäädä seisomaan sängynalusen viereen. :P
Metsästän kokoelmiini kaikkein mieluiten mahdollisimman selkäpiitä karmivia leffoja, jotka katsotaan yöllä säkkipimeässä huoneessa, tv-ruutu ainoana valonlähteenä, eikä rapisevia karkki- tai sipsipusseja lähistöllä sallittu. Eikä mitään wannabe-machoja oteta pilaamaan tunnelmaa. Tiedän kokemuksesta lähes varmasti kuka pelkää kuollakseen jotain leffaa katsoessaan, jos suu käy koko ajan valittaessa kuinka surkeita erikoistehosteet ja näyttelijät ovat, ja jos nauru on poikkeuksellisen herkässä joka ikisessä paikassa. "Voi että kun on paska leffa, AHAHAHAA kun naurattaa! Teenpä kaikesta muka-hauskaa niin ei tarvitse tunnustaa kenellekään että pelottaa! Voiko joku muuten saattaa mut kotiin?"
Niin läpinäkyvää... 8)
