Minulla ei varmaankaan ole tuotavana juurikaan uutta sisältöä tähän keskusteluun, mutta sanon nyt jotain, kun ei ole parempaakaan tekemistä.
Niin, kuten jo edesmennyt ex-musanopeni aina sanoi, "populaarimusiikkiahan on oikeasti kaikki suosittu musiikki". Siinä mielessä pop ei tietenkään ole kirosana. Itse kuitenkin miellän popiksi hyvin kevyet, usein melko iloluontoiset ja suhteellisen yksinkertaiset biisit, ja niitä tässä topicissakin todennäköisesti pääsääntöisesti tarkoitetaan. Niistä siis puhun.
Ensinnäkin, eihän keveys välttämättä tee biisistä huonoa. Erittäin perseenkeikutusmaiset rallatukset tosin eivät ainakaan yleensä vetoa minuun, koska niitä voisi luonnehtia sanoilla laimea ja ehkä jopa vaisukin - ne eivät aiheuta kylmiä väreitä eivätkä ravistele selkäydintä samalla tavoin kuin vähän raskaammat veisut tekevät (eivät nekään tosin läheskään aina).
Tämä ei kuitenkaan ole suurin ongelma. Omalla kohdallani popin iloisuus tökkii pahasti - iloinen musa ei kosketa minua enkä angstiteininä oikein kykene samaistumaan siihen. Se ei herätä mitään tunteita, paitsi ehkä... ärtymystä? Vaikea purkaa omaa tuskaansa jotain Rihannaa tai Britney Spearsia kuunnellessa (ja sitä vartenhan musa on olemassa!). Kieltämättä kaikki pop ei ole mitenkään iloista, mikä on hyvä asia.
Iloisuuskaan ei tosin ole se kaikista suurin ongelma, vaan sitä ovat todella huonot sanoitukset. En käsitä, miksi kyseisen musiikkityylin piiriin kuuluvissa kappaleissa on lähes poikkeuksetta huonot sanat, mutta näin joka tapauksessa on enkä lyriikkafanaatikkona voi sulattaa sellaista.
Minulle imelä "I love you" -sonta aiheuttaa pelkästään myötähäpeän tunteita (en kai sitten ole tarpeeksi romanttinen ihminen tai jotain vastaavaa), eivätkä ero/pettämis/jättämis-nyyhkybiisit yleensä iske sen paremmin. En oikein löydä kosketuspintaa tuollaisista tusinalyriikoista. Jossain mielentilassa tai elämäntilanteessa tilanne saattaa tietenkin olla vallan eri, joten sitä odotellessa...
Jos kuitenkin yritän hetkeksi unohtaa omat henkilökohtaiset mieltymykseni, voin sanoa, että yleisesti popin pahin ongelma on varmasti persoonattomuus ja kaupallisuus; melodiathan kuulostavat miltei aina melko samalta ja musiikilliset tavoittteet jäävät mahdollisimman pornahtavien musavidoiden ohella sivuseikaksi. Esimerkiksi Voicea ei siksi juurikaan jaksa enää kunnella. Tai ainakaan minä en jaksa, kyllä monet sitä varmasti kuuntelevatkin.
Itse en kuitenkaan tuomitse mitään musaa pelkän musiikkityylin perusteella, joten voin toki kuunnella poppiakin ihan hyvin. Joissain popkipaleissa on oikein tarttuvia ja kivoja melodioita, niin että mikäs sen mukavampaa? The Rasmustakin kuuntelen joskus! Lyriikat ovat perseestä, mutta meltsut kulkevat kivasti ja niitä kuuntelee välillä ihan mielellään. Irinan kaikki levyt omistan myös, joskin ainakin Älä riko kaavaa -albumilla kaikki popin pahimmat piirteet täyttyvät niin selvästi, etten ole kuunnellut levyä sen ensimmäisen kerran jälkeen. Niissä "vanhoissa" (siis ekan levyn aikaisissa) kappaleissa on kuitenkin miljoona kertaa keskivertopoplyriikkaa paremmat sanat, mikä on hienoa.
Maija Vilkkumaakin taitaa olla popiksi luokiteltavaa? Mielestäni monissa hänen biisiessään on kyllä rockiin viittaavia elementtejä. No, oli miten oli, Vilkkumaatakin kuuntelen.
Minulle genreillä ei siis ole kovin suurta väliä, enkä ajattele niitä erityisemmin. Jos melodia on poikkeuksellisen hyvä, voin ihan hyvin kuunnella kappaletta oli se sitten rockia, humppaa tai vaikka sitten sitä poppia.