Aika minunkin kertoa tänne.
Krhmh. Tutustuin mangaan joitakin vuosia sitten, kun käteeni osui satunnainen osa Ranma ½ -sarjasta. En kamalasti tykännyt, mutta jonkin ajan kuluttua otin ja lainasin mahdollisimman monta ja luin ne silti. Sen jälkeen oli hiljaiseloa, selailin satunnaisesti löytämiäni kappaleita eri sarjoista. Vasta viime aikoina olen harrastanut aihetta "vakavammin" (järjestelmällisiä lainaussuunnitelmia kirjastoissa yms.).
Ranma½
Ensimmäinen johon törmäsin. Tykästyin Takahashin tyyliin ja aivan uuteen kuvakieleen, mutta päätön meininki ei heti alkuun purenut. Tämä on sellainen mielialasarja, siitä tykkää kamalasti kun on tietyllä päällä muuten se on tuskastuttava.
Pixie Junket
Toinen, johon törmäsin. Tämän piirrostyyli oli kuitenkin minullekin jo hiukan liikaa, eikä asiaa auttanut se, että Espoon kirjastoissa näyttää olevan vain yksi osa sitä. Se, jonka luin, oli vaikea hahmottaa, koska en tuntenut edeltävää juonta enkä perusideaa. Ei sillä, että kiinnostaisi ottaa selvää...
Oh My Goddess
Tiesin tästä hitusen, ennen kuin onnistuin nappaamaan itselleni satunnaisen osan jostain kirjastosta. Ei ollut tyyliäni, koska juoni ei yksinkertaisesti kiinnostanut, enkä myöskän kyennyt seuraamaan sitä useasta syystä (en siis lähinnä tuntenut hahmoja enkä edeltävää tarinaa).
Inu-Yasha
Oh My Goddessin jälkeen löysin taas uuden tuttavuuden, Inu-Yashan, osan 5 (hämähäkkidemoni ja uusikuu). Pidin ajatuksesta, tarinasta yms, mutta koska en löytänyt muita osia, se jäi sikseen. Pari vuotta tämän jälkeen löysin sitten osan 4 (ukkosveljekset), ja rakastuin (SLASH! 8D) (eikö Inun ja Hitenin välillä muka kipinöi?) Kuinka ollakaan, palkkapäiväni mahdollisti peräti kuuden osan välittömän hankinnan, ja tilin nostorajan ylityttyä heti seuraavana päivänä viisi lisää. En kadu yhtään, vaikka rahaa on palanut tähän mennessä jo puolitoista korsettia. Laatumangaa kun on, jaksan lukea tätä uudestaan ja uudestaan, takaperin ja etuperin, järjestyksessä ja sikinsokin ja löydän aina jotain uutta, kuten vaikka slashabilitya ^^ Vain yhdestä asiasta en pidä, ja se on peilaus. Mättökohtaukset ovat niin hullunkurisia ja aina saa vaivata päätään ajattelemalla, onko tuo nyt sitten oikea käsi joka puuttuu/pitelee asetta/tms. vai ei. Olen muuten ihan silkkaa hulluuttani alkanut kääntää sarjaa suomeksi o.O
Niin, ja mainittakoon vielä herrapuolisten henkilöiden mielettömän jumalaiset fledat! *on ihan onnessaan*
muokselismakkelis// Nyt siis palkkapäivääni odotellesani olen keksinyt yhtä sun toista ajanvietettä koskien tätä rakastettavaa sarjaa ^^ Ensinnäkin, tuhertelen fanarttia. Chibi-Naraku vain on niin iiihana! *chirp* Toisekseen, kehittelen päässäni kaiken maailman slash-skenaarioita (kuten se surullsen kuuluisa Inu + Nöyhtä-sama + Naraku + kolme tai neljä miekkaa...). Krhm. Ja viimeisin villitykseni on *tadaa* ei vain kääntää Inua suomeksi, vaan osittain murteeksi! Kagomeni perheineen puhuu nyt itäsuomea ("Sormet poikkeen täl siunaamal, mikä peto lietkii!"), kyläläiseni savoa ("Vuan mittee hiän tiällä istua töpeksii?") ja demonini ruuneperia ("Impyeni, ällös viiveksy!") XD No ei nyt sentään. Rajansa kaikella.
Ai niin, ja rakastan niin niitä ilmeitä *livertelyä* "Why don't you hop in, too? You know the saying, the more the merrier?" *räksätystä*
Lone Wolf and Cub
Tämä on taas kirjastolöytöjä. Yksinäinen samurai seikkailee mukanaan pikkupoika. Tyyliltään ja aiheeltaan niin erilainen kuin mikään edellisistä, ja kerrassaan rakastettava. Rakastan tunnelmaa ja kuvien ekspressiivisyyttä ja tarinankulkua ja historiallisia yksityiskohtia ja ihan kaikkea, ja ajattelin alkaa keräämään tätä kunhan selviän ensin Inusta. Osiahan sarjassa on kymmeniä...
Usagi Yojimbo
Samanlainen kuin LWaC, mutta kuitenkin erilainen. Tuntuu hullulta lukea vaeltavan samurain osin traagistakin tarinaa kun hän on pörröinen pupu, mutta yhdistelmä on ihmeellisen hyvä. Sitäpaitsi, sarjana tämä on jopa mielenkiintoisempi kuin LWaC, sillä tässä on synkkyyden lisäksi myös valoa ja hämäränsävyjä. Näitäkin jaksaa lukea uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Sitäpaitsi Espoon kirjastoista löytyy.
Club 9
Toiseksi tuttavuuteni, ja taas suuri ihastus. Tällä kertaa seikkailemme Haruo Hattorin kanssa nyky-Japanissa, Ginzassa. Tyyli on ehkä realistisempaa kuin monissa muissa sarjoissa, mutta ei kivuulloisesti sitä (mitä todistavat esim. Haruon loistavat naurukohtaukset). Tarina alkaa ehkä hiukan hitaasti, mutta siitä kehkeytyy todella kiinnostava ja viihdyttävä. Haruo on hahmona ehkä mukavimpia, joihin olen törmännyt. Hän on inhimillinen (ei täydellinen missään suhteessa, paitsi ehkä avonaisten katukaivojen löytämisessä...) ja häneen on helppo samaistua. Osia on ilmestynyt vasta kolme, ja Espoon kirjastoissa taitaa olla kaksi. Suosittelen lämpimäsi kaikille.
Time Stranger Kyoko
Ensimmäinen todellinen shôjoni, mutta pidän siitä silti. Vaikka peruskuvio onkin tuttu vaikka kuinka monesta muusta sarjasta (kerätään jotain jotta saavutetaan jokin iso juttu), tämä poikkeaa edukseen eenkin siinä, ettei ole ylipitkä. Katsotaanpas Pokemonia. Card Captor Sakuraa. Dragonballsia. *päänpudistus* Kyokossa on vain kolme osaa, ja se sopii kaltaiselleni rajoitetun budjetin henkilölle loistavasti. Lähinnä ainoa asia, joka ärsyttää on Kyokon jahkailu siitä, kuka häneltä nyt sitten viimeksi suukon varasti. Sen tosin voi antaa anteeksi, kun hän on niin ihana pikku hupakko.
muokkelismakkelis//
Death Note
Tutustuin vasta muutama päivä sitten koulukaverini suosituksesta, luin netistä fanikäännöksenä. Juoni on kiinnostava (nuori älykkö saa haltuunsa vihkon, jonka avulla voi tappaa ihmisiä vain kirjoittamalla heidän nimensä siihen) ja idea hyvä, mutta nyt kun olen päässyt *raks raks sanovat rattaat* kirjaan 8 ja lukuun 62, juoni alkaa lipsua väkisinväännetyn puolelle. Sitäpaitsi se meni listimään lemmikkini :(
Noh, suositeltavaa joka tapauksessa. Juoni on monimutkainen ja vakava, ja vaatii lukijaltaan sekä viitseliäisyyttä että kypsyyttä. Niin, ja onhan siellä muutama bishikin ^^
Ichigo 100%
Tämänpäiväinen tuttavuus. En tiedä pidänkö vai en, mutta luen silti. Kai sekin on jotain. Juoni lähtee liikkeelle siitä, että päähenkilö näkee sattumalta mansikkapikkupöksyt ja tapaa niiden omistajan, ihastuttavan nuoren neidin. Aivan, tässä järjestyksessä. Tyttö katoaa yhtä nopeasti kuin ilmestyikin, jättäen jälkeensä vain matikanvihkon ja sankarimme, joka kuolaa kuin olisi tärähtänyt lopullisesti.
En kuitenkaan lue tätä juonen (jota ei juuri ole, hee) takia vaan sankarimme tähden. Toisin kuin Death Noten täydellisen hillitty ja hallittu, superskarppi ja kyynisen laskelmoiva Raito, Manaka on kuolaava, päiväunissaan puoliksi elävä, kömpelö, epävarma, ääliömäinen... ja toisaalta tosi herttainen. Suorastaan inhiimillinen ihminen. Hänelle toivoo pelkkää hyvää, ja hänen kahjot tempauksensa ovat parasta mahdollista aivolepoa Raiton päätähuimaavan tarkasta go-pelistä.
Mermaid's Scar
Ennestään tuntematonta Takahashia, haa! Toisin kuin Maison Ikkoku, Urusei Yatsura jne Mermaid's Scar on itsenäinen, yksiosainen teos. Sen aihe on huomattavasti vakavampi kuin Rumiko-tädin pitkät sarjat - päähenkilöt haluavat eroon ikuisesta elämästään (toinen on ollut parikymppinen kahdeksisen sataa vuotta) ja lähes täydestä kuolemattomuudestaan. Panee ajattelemaan, mutta toisaalta hiukan tylsä. Kirjan aikana ei varsinaisesti tapahdu mitään - lopputilanne on suunnilleen sama kuin alkutilanne - mutta toisaalta se valaisee hyvin sitä, mitä on elää samanikäisenä vuosisatojen ajan. Kirjassa tosiaan tapahtuu, mutta laajemmin silmättynä voisin väittää, että tässä on "herkkyyttä asioiden edessä", mikä hänen nimensä nyt olikaan. Jossain elokuun Anime-lehden numeross oli siitä juttua. Löytvätkö he merenneitonsa?