Kara, ei kannata stressata ylppäreistä tuossa vaiheessa vielä. Ihan kannustukseksi silloin kun itse kirjoitin pitkän ranskan niin ryhmästä, jossa oli abivuonna muistaakseni kaksitoista henkeä, joista kymmenen kirjoitti pitkän ja pari lyhyen – pitkässä tuli 4 ällää, pari E:tä, aika monta M:ää ja vielä yksi C eli hyviä arvosanoja kaikki. Ja pitkä ranska tosiaan se yksi vaikeimmista maineeltaan saada mitään hyviä arvosanoja koska Ranskalais-suomalainen lukio, me ex-vaihtarit, puoliksi ranskalaiset muuten vaan ja ties mitä kaikki samassa sarjassa ja kirjoittajia suhteessa vähän. Ei kannata ottaa turhia paineita kuitenkaan. Lyhyessä niihin hyviin arvosanoihin on helpompi yltää hyvällä motivaatiolla (tai siis tietenkin muutenkin, mutta tässä korostuu se ero pitkään kuitenkin, koska ei ole niin vähän kirjoittajia ja tasoerot eivät ole samalla tavalla mitään kuiluja kuin pitkässä ja vaikka on niitä pitkän lukijoita jotka vaihtavat lyhyeen niin suhteessa kuitenkin vähän koska loppujen lopuksi pitkää ranskaa ei tosiaan lueta niin paljon/pitkän ranskan lukijat jotka vaihtavat lyhyeen helposti eivät kirjoita lainkaan sitä vaan käyvät vain pakolliset päästäkseen siitä eroon – yleensä juuri huonon motivaation vuoksi joka mahdollisesti lähtöisin jo ala-asteelta yms.).
Kannattaa muistaa sitten aikanaan, että jos ei tosiaan tunnu siltä, että abivuonna pärjäisi niin aina voi kirjoittaa ylimääräisenä ja jos lukee pitkää, niin voi kirjoittaa sen lyhyenä – todennäköisesti tällöin saa myös helpommin paremman arvosanan (jos sillä arvosanalla on suurta merkitystä). Jos oikeasti kiinnostaa, niin kannattaa kyllä jatkaa lukiossakin sitten, porukkaa vähenee aika paljon lukion aikana kaikista kielen ryhmistä, moni aloittaa ja lopettaa tai vaihtaa tasoa myöhemmin – vieraissa kielissä (enkkua jos ei laske) loppua kohden aika monesti saa paljon intensiivisempää opetusta kun ryhmäkoko pienenee.
Ranskan lausuminen on tosiaan vaikea oppia, jos sitä ei jatkuvasti kuule. Itselläni oli yläasteellakin ihan hyvä lausuminen, siitä sain kehuja, mutta tuntui oikeasti, että kun Ranskaan rantauduin niin etenkään se R ei taipunut mitenkään ja yrittäessä sain vain kurkun käheäksi ja kipeäksi :D Kunnes sitten jossain vaiheessa vaan kai jotenkin tajusin sen kunnolla ja se alkoikin kuulosta kunnolla "ranskalaiselta". Ei ääntämiseni ole edelleenkään täydellistä (ja on tiettyjä sanoja, joita käytän paljon mutta jotka eivät vain muotoudu suuhuni fiksusti edelleenkään, niistä paistaa suoraan se että Ranskan ranska ainakaan ei ole äidinkieleni), vaikka olen asunut täällä yhteensä päälle 20 kuukautta, mutta täällä kuulee kyllä niin outoja ääntämisiä ihan ranskaa äidinkielenään puhuvilta että huhhuh, joten ei se ääntäminen noin suunnilleen mitään ole tähän mennessä estänyt missään vaiheessa! Täytyy sanoa, että voimakas stressi tuo aksenttini vahvemmin esille – se on turhauttavaa, sillä yleensä tilanteet, joissa tuo stressi nousee kovasti ovat tilanteita, joissa mielelläni välttäisin sitä aksentin erottumista... noidankehä.
Se on edelleen aina ilahduttavaa kun joku ei tajua kanssani jutellessa, että en ole ranskalainen tai että ranska ei muutenkaan ole äidinkieleni.
