(*muoks* Kirjoitusvirheet: ärsyttäviä pikku pirulaisia... :D)
Trilogia on upea. Oikeastaan tuo yksi pieni, nelikirjaiminen sana riitää kertomaan siitä kaiken oleellisen. Upea. Katsoimme uutenavuotena Extendedit putkeen, ja vaikka aionkin sanoa pari rumaa ja painavaa sanaa osasta kolme, niin yleisvaikutelma on edelleen... upea.
Jackson on tuonut trilogian kankaalle henkeäsalpaavan kauniina ja realistisena. Se noudattaa Tolkienin luomia sääntöjä, se on kuin hengittävä ja elävä olento. Kun katsoo making of -dokumentteja, ei voi uskoa, että Gimli ei oikesti olekaan Gimli vaan näyttelijä John Rhys-Davies tai että Minas Tirith ei olekaan kiveä ja marmoria vaan styroksia ja puuta. Koko tiimi on tehnyt uskomatonta työtä. Näyttelijät ovat erinomaisia: etenkin hobiteista Merri ja Pippin varastivat tämän haltioimiseen taipuvaisen tyttösen sydämen täysin, ja ihmisistä Aragorn ja Denethorin pojat Faramir ja Boromir olivat täydellisiä. Dominic ja Billy tuntuvat itsekin kasvavan kolmen elokuvan aikana ja herrat Wenham, Bean ja Mortensen ovat koko olemuksellaan mukana Keski-Maassa. Lisäksi Haldir ja Elrond ovat hahmoina kuin kopioita kirjasta, niin yleviä ja... niin, kuolemattomia.
Minä pidän elokuvien naisista, kaikista kolmesta. Liv Tyler on eteerinen ja hyvin kaunis, Cate Blanchettissa on ikiaikaisen haltian vanhuus ja viisaus, mutta myös aivan ihastuttavaa ilkikurisuutta. Miranda Otto ei ehkä vastaa täysin kuvitelmiani Éowynista, mutta hän näyttelee kuitenkin hyvin.
Elokuvat on ajateltu huolella läpi, niissä on paljon yksityiskohtia, joita ei huomaa ajatella ennen kuin joku jollakin kommenttiraidoista huomauttaa asiasta. Kaikelle on jokin syy, kaikkea on hiottu ja hiottu uudelleen ja uudelleen. Efektit sulavat taustoihinsa, ja aivan mieletön musiikki ja äänimaailma täydentävät koko paketin. Sarja on parantunut osa osalta ja pidenneyt versiot ovat tukeneet tätä maailmaa hienosti. Sormuksen ritarit on hobittimaisen lempeä seikkailu, Kaksi tornia ihmisten kylmä ja julma tarina ja Kuninkaan paluu kaikkea tätä höystettynä haikeudella ja tuplaripauksella lämpöä ja rakkautta. Wonderful.
Kuitenkin petyin aamuyön tunteina RotK SEE:n toiseen levyyn. Suosikkikohtaukseni kirjoista oli turmeltu täysin, ja tarkoitan nyt Parannuksen Tarhaa. Ymmärrän, että se ei ole tarinan kulun kannalta kovinkaan oleellinen ja ymmärrän myös sen joten kuten että loppu on niin emotionaalinen, että Jacksonin täytyi säästää ihmisten nenäliinavarastoja, mutta kuitenkin. Se oli törkeästi typistetty minuuttimäärään, jonka saattoi laskea yhdellä kädellä. Romanssi, jota olin niin paljon odottanut, tuntui nyt hätäiseltä ja päälleliimatulta ja imelältä. Kaikki ne pienet ja suuret yksityiskohdat, jotka olin kuvitellut täydennettyinä näyttelijöillä ja Jacksonin tiimin lavasteilla -Merri mankumassa piipputupakkaa kuninkaalta, Faramirin ja Éowynin kävelyä ja keskustelua Tarhan muureilla, jäytävää odotusta uusista uutisista, puista ja ruohikosta- eivät olleet siellä missä piti ja nyt tunnen itseni petetyksi. Typerää, tietenkin, sehän on vain elokuvaa eikä edes merkittävä osa kokonaisuutta, mutta siltikin.
Ja Sauronin Suu, voi apua, aivan järkyttävä! Holly J. taisi sanoa, että se on kuin Star Trekistä ja olen täysin samaa mieltä! Weta iski kirveensä kiveen tämän örkkimörkin kanssa. *väristys*
Sarumanin kuolema sen sijaan oli hieno ja loistava lisäys. En olisi uskonut, että PJ:llä on pokkaa tappaa hänet näin väkivaltaisesti. Yksi parhaista kohtauksista koko trilogiassa.
Kyllä tätä vielä tuijotellaan monen monituista kertaa, itketään ja nauretaan. :)
...For Frodo...
