Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 4 5 6 7 8 ... 10
1
Epica - The Solace System

Tällaset yölliset yllätykset on ehdottomasti mun makuun.
2
Kirjallisuus / Vs: Mitä luet nyt?
« Uusin viesti kirjoittanut AIV-rehu Kesäkuu 22, 2017, 15:24:08 »
Toisin kuin samettiinalla, minulla ei ole mitenkään liikaa aikaa lukea eikä ensi kuussa sitäkään vähää. Vähän kuitenkin ehtii ja totta kai minulla on useampi kirja kesken.

Alakerrassa sohvan nurkassa luen Puiden salattu elämä -kirjaa, jonka on kirjoittanut Peter Wohlleben. Hän kertoo ihastuttavan luonnonläheisesti ja kansantajuisesti puiden ja metsien elämästä tehden puista melkein inhimillisiä - ja pysyen samalla tieteellisissä faktoissa. Pidän kirjasta ihan omana itsenänikin vähän luonnonlapsena, mutta myös erään kirjoitusprojektin hahmoni kautta. Kirja on jotain, mitä hän voisi käyttää oppitunneillaan materiaalina. :D

Yläkerrassa pyörii kirja jos toinenkin, mutta oikeasti luen lähinnä Helena Wariksen Uniin piirretty polku -kirjaa. Joku kuiskailee korvaani että voisin lukea niitä lukemattomia kirjoja joita on kerääntynyt melkein liikaakin, mutta toisaalta. Haluan lukea tätä nyt, joten luen tätä nyt. Taisin koukuttua pahasti, kun luen sitä jo uudestaan, viimeksi luin muistaakseni viime vuoden lopussa. :D Ihastuttavaa suomalaista fantasiaa luonnonuskoineen ja henkineen. <3

Ja kai tähän voi laskea mukaan Nalle Puh -kirjan (alkuperäisen käsittääkseni), jota luen pojalleni iltasaduksi (silloin kun hän ei vaadi jotain muuta, kuten samasta aiheesta tehtyä uudempaa ja lyhyempää versiota). Lapset - tuo loistava tekosyy lukea ihastuttavia klassikkolastenkirjoja.
3
Taikuuden historia / Vs: Harryn isovanhemmat
« Uusin viesti kirjoittanut Zenzibar Kesäkuu 21, 2017, 23:01:00 »
Mitkä ihmeen Fleuphenia ja mikä se toinenkin oli??

Olen kuullut että Jamesin vanhemmat ovat Charlus Potter ja Doria Musta mutta uskon kyllä jos se kerran on vanhentunutta tietoa, mutta haluaisin tietää että mistä tiedät sen?

Täältä löytyy vahvistus noille Lupinin mainitsemille nimille: https://www.pottermore.com/writing-by-jk-rowling/the-potter-family
5
Taikuuden historia / Vs: Harryn isovanhemmat
« Uusin viesti kirjoittanut samettiina Kesäkuu 21, 2017, 15:34:40 »
Tähän isovanhemmuus-asiaan sun muuhun... Itsekin muistan aikanani tutkineeni jotain Mustien sukupuuta. En tosin muista tarkalleen, mistä kyseisen sukupuun löysin, saati sitten mitä siinä tarkalleen luki. Jostain löysin löysin nämä Charlus Potterin ja Doria Mustan, ja mietin tämän asian vanhentumista. Mistä tuo tieto oli sitten peräisin, mistä tuli uusi tieto, kun noin eroavat tiedot toisistaan?
6
Jästitieto / Vs: Tulossa elokuva Voldemortin nuoruudesta
« Uusin viesti kirjoittanut samettiina Kesäkuu 21, 2017, 13:50:33 »
Enpäs tällaisesta ollut vielä ennen tätä kuullutkaan, kiva saada tätäkin väylää tietoon Potteriin liittyviä asioita :)

Mutta sitten itse asiaan. Ainakin tällä hetkellä tuntemuksiani voisi kuvailla isolla ja voimakkaalla "njääh"-kommentilla. Uutisessa ollut kohta "Italialainen tuotantoyhtiö Tryangle Films on valmistellut kaikessa hiljaisuudessa elokuvaa, joka vastaisi kaikkia Potter-kirjat lukeneita askarruttaviin kysymyksiin" sai jotenkin miettimään asian salamyhkäisyyttä. No, kun Potter(-liitännäisessä)-maailmassa kun tapahtuu, niin kaiketi on taottava rahaa kun rauta on kuumaa.

Voldemortin nuoruudesta on aina kiinnostava kuulla lisää ja saada tietää, kuinka hänestä oikein tuli sellainen kuin tuli. Tosin, täytyy muistaa, että tämä ei ole itse Rowlingin tekemä, vaan italialaisen tuotantoyhtiö Tryangle Filmsin.

Tuo lisätiedon saaminen on itsestäni alkanut tuntumaan kaksipiippuiselta asialta. Toisaalta olen nähnyt asian niin, että on tosiaan kiva saada tietää enemmän kuin mitä kirjoissa kerrottiin: mitä tapahtui ennen, mitä jälkeen. Kaikkea kun ei voinut saada kirjoissa. Toisaalta taas olen alkanut miettimään sitä, että miksi - miksi meidän on saatava uutta tietoa "jatkuvalla syötöllä" (tällä tarkoitan uuden buumin tuomaa tietopaljoutta useasta eri lähteestä), eikö itse kirjojen pitäisi olla se pääpointti. Ja vielä kun lisätään soppaan Rowlingin asema, niin... no, asiasta voi olla montaa mieltä.

Itseäni ei myöskään liiemmin kiinnostanut Voldemortin menneisyydestä lukeminen kirjoissa. Tai no, jossain määrin kyllä, että saatiin selitystä hänen tekemisensä taustalle, mutta useissa hänen historiaansa kuvaavissa kohdissa en niin fiilistellyt lukemaani.
7
Kirjallisuus / Vs: Mitä luet nyt?
« Uusin viesti kirjoittanut samettiina Kesäkuu 21, 2017, 13:21:33 »
Koska kesä ja koska vesisade, ehtii myös tarraamaan kirjoihin! Itse olen tässä aloittelemassa Viisasten kiveä englanniksi (ja pääsenpä teemaan sopivasti käyttämään taidepiirissä askartelemaani puuskupuh-kirjanmerkkiäni). Kyseinen teos on pokkariversiona monet vuodet odotellut kirjahyllyssä, joten olisi korkea aika kahlata opus läpi!

Englanniksi lukemiseni on keskittynyt pääosin "kunnollisen tekstin" osalta tieteellisiin artikkeleihin, joten nähtäväksi jää kuinka kielitaito riittää kunnon kirjallisuuteen. Toivottavasti tämä lukukokemus kuitenkin avartaa mieltä ja auttaa hahmottamaan erilaisia nyansseja myös englanniksi.
8
Taikuuden historia / Vs: Kummitukseksi tuleminen
« Uusin viesti kirjoittanut Hopeakettu Kesäkuu 20, 2017, 16:35:35 »
(Höh, kirjoitin tähän viestiä mutta Vuotis menetti järkensä ja alko känkkäränkkäillä... No, uudestaan! :D)

Olen samoilla linjoilla vellamon kanssa siitä, että luulen Harry Potter -maailman ihmisillä olevan kuolemansa hetkellä henkilökohtainen tilaisuus valita, "jatkavatko he matkaansa eteenpäin" vai jäävätkö he kummituksiksi. Nimittäin jos Nick, tuon tilaisuuden kohdannut, sanoo niin, niin ketä tulisi uskoa jos ei häntä?

Minä uskon, että professori Binns tiedostaa olevansa kummitus, koska jossain sarjan alkupään kirjassa (Salaisuuksien kammio?) mainitaan, kuinka hän saapui oppitunneilleen aina liitutaulun läpi leijumalla. Tai siis, tottakai Binnsin pitää tajuta olevansa kummitus kun pystyy siihen, koska ihmisethän eivät voi kulkea seinien läpi. Pitää käydä aika hitaalla jos ei tajua olevansa kummitus kun kykenee kerran liikkumaan seinien läpi. :D Väitteestä, etteikö hän olisi tajunnut kuolleensa, olen samaa mieltä AIV-rehun ja Vellamon kanssa: ehkäpä kyse oli vain huhuista ja makeista juoruista, sillä kyllähän todellisenkin maailman kouluissa liikkuu henkilökunnista ties minkälaisia huhuja, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Miksei siis Tylypahkassakin?
9
Anime / Vs: Death Note
« Uusin viesti kirjoittanut Rappio Kesäkuu 20, 2017, 12:58:10 »
Luin jostain, että US on hankkinut myös remake oikeudet... Saa nähdä toteutuuko se... Itse en ole varma haluaisinko, että siitä tehdään remake.

En tiedä, mihin remake-oikeuksiin tässä nyt on viitattu, mutta Netflix'hän nyt ainakin on duunailemassa Death Note -elokuvaa. Saa nähdä, millainen siitä tulee. Traileri ainakin oli aika jäätävä.
10
Jästitieto / Vs: Tulossa elokuva Voldemortin nuoruudesta
« Uusin viesti kirjoittanut Rappio Kesäkuu 20, 2017, 12:51:32 »
Eikö Rowlingin olisi syytä olla tietoinen? Tarvitaanko yhden hahmon käyttämiseen tekijänoikeuslupa?

Elokuvantekijät ovat keskustelleet Warner Bros.:n kanssa. Kyllä siellä ollaan tietoisia elokuvasta. Tosin hauskaa sikäli, että elokuvan tulee olla non-profit ja jakelukanavaksi on ilmeisesti tällä hetkellä ajateltu YouTubea. Leffasta oli joku kick starter -kampanja aiemmin, mutta Warner Bros. ajoi kamppiksen alas sieltä ennen kuin tulivat yhteisymmärrykseen The Origins of Heirin tiimin kanssa. Näin ainakin The Origins of Heirin Facebook-sivuilla.

vähän sellainen lypsetään tuottavaa lehmää kaksin käsin, ei jätetä mitää fanien oman mielikuvituksen varaan.

Eli tuohon aiempaan viitaten, ainakaan se ei suoranaisesti pitäisi olla ongelma, että elokuva tehtäisiin vanhan franchisen fan basea rahastamalla. Päinvastoin kyse on enemmänkin fanielokuvasta, kun näyttelijät ja tuotantotiimi joutuu tekemään koko homman ilman mitään provikoita. En sitten tiedä, ovatko edes suunnitelleet Warner Bros.:n ja kumppaneiden kanssa mitään fanituotejuttuja tai vastaavaa, mutta ilman sellaista projektista ei tosiaan taida tippua sentin senttiä tekijöille.

Mielenkiinnolla kyllä odotan, millainen lopputulema sitten on.
Sivuja: [1] 2 3 4 5 6 7 8 ... 10