Kirjoittaja Aihe: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)  (Luettu 10710 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Tanis

  • Tapiiri
  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Velho
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« : Elokuu 09, 2004, 12:43:51 »
Spoilaa!

Seita Parkkolan ja Niina Revon yhdessä kirjoittama romaani ”Ruttolinna” on kuulunut suosikkikirjoihini siitä saakka, kun se ensimmäisen kerran kirjaston nuorten osastolta käteeni sattui. Silloin vielä suhtauduin kirjaan vähän epäilevästi, mutta päätin sen silti lainata ja lukea. Muistan vielä, etten edes jaksanut tuota kirjaa heti aloittaa, vaan päätin lukea ensin minulla silloin lainassa olleen toisen paksun romaanin.  

Kuitenkin heti, kun tuon ensin lukemani romaanin sain päätökseen, otin käteeni ”Ruttolinnan”. Ensimmäiseksi tutkin sen kannet huolellisesti. Silloin en niistä pitänyt, mielestäni ne olivat hirveät, enkä voinut muodostaa niiden perusteella mitään käsitystä kirjan juonesta. Luin myös kirjan kustantajan suunnitteleman takakansitekstin. Se sai mielenkiintoni jo heräämään (paitsi maininta linnan pääpainajaisesta, rutosta, joka ei oikein innostanut minua). Kirjan takakansiteksti meneekin näin:
Lainaus
”Seitsemän nuorta saa unelmien kesätyöpaikan painajaisten linnasta. Linna on Château d’Eno Ranskassa ja siellä on tarkoitus tuottaa elämyksiä turisteille.

Kädessä on menolippu pelon vyöhykkeelle. Joukkoon on värvätty mitä erilaisinta porukkaa. Kusti ja Mikael ovat linnan rekvisiitta- ja efektivastaavat. Pihla maskeeraa ja puvustaa. Halla osaa kokata eltaantuneita etanoita ja muita painajaisruokia. Kim ja Silja ovat stuntmies ja hänen apurinsa. Roisto rakastaa kauhua ja tietää miten vampyyrit torjutaan.

Linnan pääpainajaiseksi on kaavailtu historiallista ruttoa. Kun lavastukset ja tosi alkavat sekoittua – linnan käytäviltä kuuluu kimakkaa naurua, tavarat vaihtavat paikkaa ja joku näyttää lukevan toisten henkilökohtaisia painajaiskirjoja – hiipivät nuorten omat pelot pintaan. Lopulta yksikään ei välty kohtaamasta pahinta painajaistaan.

Susitodesta tuttu yhteistyö on tuottanut mittavan seikkailun, josta ei puutu yllätyksiä.

Katso Ruttolinnan upeat kotisivut osoitteesta http://www.uneksia.com. Perehdy tarkemmin linnaan ja sen henkilöihin, heidän muistiinpanoihinsa, unelmiinsa ja painajaisiinsa. Tutustu kirjoittajiin ja teoksen syntyyn. Ruttolinna-aiheisia tehtäviä löytyy osoitteesta http://www.wsoy.fi/ruttolinna.


Takakansitekstin luettuani avasin kirjan. Ensimmäisenä eteeni ilmestyy casting-lista. Hmph. En ollut asiasta kovinkaan iloinen. Minulla on vain jotakin kirjojen karttoja ja henkilölistoja vastaan, vaikka myönnänkin ne todella käytännöllisiksi ja hyödyllisiksi. Yleensä käytänkin niitä hyödykseni, kuten kävi nytkin – listasta oli aina helppo tarkastaa, kuka hahmo onkaan kyseessä.

Itse kirja tulikin luettua nopeasti. Kirjan kirjoittajat olivat käsittääkseni nuoria, kun kirjoittivat kirjaa. Kieltämättä se näkyy tekstin laadussa, paikoitellen se nimittäin on hieman kankeaa ja luonnotonta. Siitä huolimatta juoni etenee hienosti ja mielenkiintoisesti.

Kirjassa käytetään useaan otteeseen kirjoitustyyliä, jossa kuvataan paljon äänillä. (En nyt saa päähäni, mikä kyseisen kirjoitustyylin nimitys on.) Ensimmäisellä kirjalla tämä hieman pisti silmään, mutta myöhemmin siihen tottui.

Luin kirjan tuolloin siis ensimmäisen kerran. Tänä kesänä ollessani Helsingissä, näin kirjan alennusmyynnissä Itäkeskuksen Suomalaisessa kirjakaupassa. Ilahduin suunnattomasti ja ostin kirjan itselleni heti. Tällä kertaa aloitin kirjan luvun heti, vajaassa päivässä kaikki 507 sivua meni. Sen verran koukussa kirjaan jo olin. Huomasin, että kirja avautui tällä kertaa minulla paljon paremmin kuin ensimmäisellä kerralla, kun peruskäsitys kirjasta oli jo muodostunut.

Kirjassa lempihahmoikseni nousivat jostakin syystä Mikael, Pihla ja Otso. Näitä en valintoja en suurestikaan osaa perustella. Nämä hahmot vain nousivat mielestäni pintaan kunnolla: niistä löytyi yllättäviä piirteitä, eivätkä kirjoittajat paljastaneet koko hahmokuvaa heistä kerralla (Mikaelilla se, että Korppi olikin poika, Pihlalla hänen Jupiter-lapsensa sekä Otsolla taipumus pukeutua naiseksi. Myös se, että Otso tiesi, mitä linnassa tapahtui, yllätti jonkin verran.) Lisäksi Mikael ja Pihla kuvattiin mielestäni syvimmin.

Kaikista kirjassa esiintyneistä juonenkäänteistä yllättävimmiksi nimeäisin kaksi: Korpin paljastuminen pojaksi sekä kaiken sen paljastuminen, mitä linnassa itse asiassa tapahtuikaan.

Haluaisin nyt tietää teidän kokemuksianne ”Ruttolinnasta”. Oletteko lukeneet? Mitä piditte? Lempihahmot ja syyt? Vaikuttavimmat tapahtumat kirjassa? Lempikohdat?

Siinä oli vain muutamia apukysymyksiä. Itse voitte kehitellä lisää keskusteltavaa. Avatkaa sanalliset arkkunne, areena on teidän!

//irvikissa muokkasi otsikkoa niin, että tästä lähtien samassa topicissa voidaan keskustella myös seuraavista osista, vaikka ne ovatkin itsenäisiä jatko-osia.
Kiltit lapset eivät vaadi mitään, kiltit lapset eivät saa mitään.
- Otto von Bismarck

Misha

  • Ankeuttaja
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #1 : Elokuu 18, 2004, 23:01:10 »
Luin Ruttolinnan joskus keväällä, ja pidin siitä kyllä. Hiukan erikoisempi kirja, mikä siis on ehdottomasti hyvä asia, mutta mielestäni taso oli aika vaihteleva - välillä kirja tuntui oikein hyvältä, välillä tympäisevältä. Takakansitekstin perusteella aihe ei tuntunut minua kiinnostavalta, mutta onneksi kirja oli paljon muutakin. Oikeastaan varsinainen aihe - matkataan Ranskaan järjestämään painajaisia - pääsi minulta välillä unohtumaan, mikä ei kyllä haitannut. Lopulta ihan okei kirja, sellainen, että voisi lukea uudestaankin. Hyviä ideoita riitti, toiset niistä oli toteutettu paremmin, toiset heikommin.

No niin, lapset, saatan SPOILATA.

Minua ei yllättänyt, että Korppi oli poika. Minusta tuntui koko ajan jotenkin väärältä, että hän olisi tyttö, ja asian paljastuessa olin tyytyväinen siihen, että kerrankin kirjailijat tekivät juuri sen, mitä toivoin heidän tekevän.

Minulla kesti todella kauan, ennen kuin onnistuin muodostamaan käsitystä henkilöistä, erityisesti Pihlan ja Hallan kohdalla. Kim ärsytti minua alusta lähtien, ja Siljakin alkoi pian käydä hermoille. Kustista ja Mikaelista pidin heti, koska minulla on juttu rakastettavista idiooteista, ja kirjan kuluessa aloin pitää heistä entistä enemmän. Onneksi kirja loppui heidän osaltaan onnellisesti ^^ Pihlasta aloin lopulta pitää myös. Kusti ja Mikael olivat kuitenkin suurin syy siihen, että jaksoin lukea kirjan ja pidin siitä.

Olin pettynyt, kun lopulta selvisi, ettei mitään yliluonnollisuuksia tapahtunutkaan. Vihaan sitä, että kaikelle onkin ihan normaali selitys. Sekin oli tässä tapauksessa aika erikoinen ja epäuskottava, mutta olisihan sitä huonomminkin voinut asiat selittää, jos niihin kerran on pakko keksiä selitys.

Ruttolinna sai loppujen lopuksi hyvälle tuulelle, tai ainakin sen uudelleen lukeminen saisi, kun tiedän, että kaikki päättyy hyvin. Vaikka surullisista lopuista pidänkin, tässä kirjassa olisin saanut siitä kohtauksen.

Poissa Valerie Stardust

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Niin sen täytyy olla.
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #2 : Elokuu 21, 2004, 20:26:07 »
Veikkaisin lukeneeni Ruttolinnan ensimmäisen kerran hetikohta sen ilmestymisajankohdan jälkeen. Se vain sattui silmiini kirjastossa, ja koska olin lukenut kirjailijaduon edellisen yhteisen teoksen Susitoden ja pitänyt siitä varsin paljon, osasin odottaa laatutyötä myös uuden kirjan suhteen.

Omassa painoksessani on päiväys 26.1.2004. Jollen aivan väärin muista, löysin Ruttolinnan uudestaan viime joululomalla. Oli varsin vaikeaa laskea se käsistä pois, ja kun sain sen loppuun, selailin kirjaa pitkään ja noukin rakastettavimmat sivut paperilapulle. Muistan, kuinka vaikeaa kirja oli viedä takaisin kirjastoon. Melko pian sain kuitenkin omani samalla, kun tilasin lääkiksen pääsykoekirjan.

Minä rakastan tyyliä, jolla kirja on kirjoitettu. Olen huomannut yrittäväni jäljitellä sitä omissa teksteissäni. Kursivoidut kohdat ovat niin hienoja.

Hassua, että satuimme koulussa lukemaan heti joululoman jälkeen novellin, johon Ruttolinna melko tukevasti nojaa. En vain muista sen nimeä tai kirjoittajaa. Ou, ei tarvitsekaan muistaa, kirjassa on lainaus kyseisestä novellista.

Sitten voipi seurata spoilereita.

Mainitsemani rakastettavimmat sivut ovat kerrottu joko Mikaelin tai Kustin näkökulmasta. En voi väittää muistavani, mitä ensimmäisellä lukukerralla ajattelin Korpin sukupuolesta - uskoakseni olin ainakin hyvin yllättynyt - mutta nyt se on varsin luonnollinen asia. Tahtoisin lukea Korpista enemmänkin, hän jäi mieleen etäisen kiehtovana sivuhenkilönä.

Mikael vaiko Kusti? Mikael, ehdoton lempihenkilöni - Kusti tulee perässä Kusti & Mikael-landia-lippua heilutellen. Hallasta löysin jotakin itseäni (tosin ei mitään kleptomaanisuuteen viittaavaa). Roisto on huipputyyppi ja muut lähinnä rasittavia.

Tapahtumien tiivistyminen loppua kohden on varsin jännittävää ja hermoja kutkuttavaa luettavaa, ainakin ensimmäisellä kerralla. Juonen ja varsinkin Alexanderin olemassaolon tietäessä on hiukan hankala enää jännittää, vaikka teksti onkin kiehtovan sekavaa ja salaperäistä.

Harmi, etten osaa ranskaa.
Oli liian underground main streetille.

Poissa Tiistai

  • Vuotislainen
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #3 : Elokuu 24, 2004, 20:48:54 »
Luultavasti spoilaa.

Ruttolinna. Rakkaus. Mikael/Kusti. Roisto.

(Tein tästä joskus topicin, mutta ehkä kukaan ei vastannut siihen. En muista.)

Olen lukenut Ruttolinnan kolme-neljä kertaa. En uskalla hankkia omaksi, koska tiedän että silloin en enää jaksaisi lukea sitä aika ajoin uudestaan, vaikka kirjanmerkkien jättämisen kannalta se olisikin parempi vaihtoehto. Kirjassa sekä parhaat että huonoimmat kohdat ovat pieniä asioita, lyhyitä pätkiä, juttuja. Olen merkannut miljoona lempikohtaani kirjastosta lainatun Ruttolinnani väliin. "Olipa kerran kaksi poikaa. Silmiin sattuu. Kättä särkee." (Edit. Viestin luettuani tajusin, että tuo on myös allekirjoituksessani. Hiphei.)

Luettuani Ruttolinnan ensimmäistä kertaa (vuonna 2002?) löysin kirjastosta myös samojen kirjoittajien aiemman teoksen Susitoden. Tuntui jollain tavalla kamalan kivalta, kun tajusi, että Kusti ja Mikael ovat siinä pienessä sivuroolissa. Mietin, että ovatkohan he jo ensimmäistä kirjaa kirjoittaessaan suunnitelleet kirjoittavansa näistä henkilöistä jatkossa lisääkin?

Lempihahmoni ovat siis Mikael, Kusti ja Roisto, Mikael ehkä eniten, mutta toisaalta Kusti ja taas toisaalta Roisto. Mikaelin Korppi, Mikaelin isosiskon kaverit, Kustin veli ja muut pojat. Mikaelin naamiot<3 (En osaa kuvitella rastoja Mikaelille.) Kusti kun Kusti ei tahdo uskoa Korppia pojaksi. Kusti humalassa, Kusti itkee, Kusti Mikaelin kanssa. Ja Roisto Aljosa Alexander, johon samastun kerta kerralta enemmän, Roiston vampyyrit ja kuvitelma siitä kuinka tapaamisen Kimin kanssa olisi kuulunut mennä. Jostain syystä kiinnitin huomioni siihen, että Roistolle mainitaan pitkä, violetti takki. (Mikä oli Roiston painajainen? Vampyyritko vain? "Vain".)

Kimistä en pitänyt yhtään, Siljastakaan en. Siljassa inhottaa epäonnistuminen, olen jostain syystä aina ollut sellainen etten kestä lukea kun kirjan päähenkilö nolaa itsensä tai epäonnistuu. Halla on välillä kiva ja välillä ärsyttävä, Otso Järvi jäi jotenkin neutraaliksi. Lintupoika oli jotain kovin suloista, lopussa vain kävi niin inhottavan onnellisesti. Kreivi, joka joutui käymään leikkipuistossa yöllä<3

Yleensä inhoan sitä, että kaikelle onkin täysin luonnollinen selitys, mutta tässä kirjassa se vain hurmasi täydellisesti. Ei ollut sääilmiöitä ja luonnonlakeja, vaan pikku Lintupoika ja ihmisten omat pelot.

En välttämättä edes ymmärtänyt kirjaa kokonaan, tiedän etten ymmärtänyt kaikkia asioita ja lopussa, ehkä lääkäreiden tulosta lähtien, olen joka lukukerralla jotenkin pihalla yleisistä asioista. Ihmissuhteita ymmärrän enemmän. Pihlan lasta en, Pihlan lasta vai mitä lasta?

Lokakuussa ilmestyy Seita Parkkolan ja Niina Revon kolmas kirja, Jalostamo, jossa Kusti ja Mikael ovat myös mukana. Olen toisaalta innoissani, mutta toisaalta pelottaa että se on liian jatko-osamainen, jotain muuta kuin mitä odotan, jotain mikä pilaa minun rakastumiseni Mikaeliin ja Kustiin.

Wrelqa

  • Ankeuttaja
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #4 : Elokuu 27, 2004, 20:13:29 »
Siitä on kyllä jo jonkin verran aikaa kun luin Ruttolinnan, mutta huomasin että muistanhan minä sentään jotain.
Sisko oli lainannut kyseisen kirjan ja minusta nimi ja kannet vaikuttivat kiinnostavilta, eikä minulla ollut silloin muuta lukemista. Tulokset tiedetään.
Lempihahmoja ei tainnut olla, kaikki oli minusta yhtä kiinnostavia, mutta Silja taisi nousta inhokki- hahmon kunnialliseen asemaan :)
Hallasta minä en muista paljoa, muut on aika selkeänä kuvana mielessä. Loppu ei ollut oikeastaan sellainen kuin olin kuvitellut.  Tyytymätön en ollut, mutten kyllä tyytyväinenkään.  Periaatteessa Mikael/Kusti paritus oli minusta ainakin ovela veto kirjoittajilta. En  minä vain arvannut mitään sellaista ;)
Oli muuten ensimmäinen kauhukirjallisuuteen luokiteltava kirja jonka olen lukenut! Enkä muuten ole sen jälkeen lukenutkaan.. Mutta se ei kyllä johdu Ruttolinnasta. Ihan hyvä kirja, en varmaan ostaisi omaksi, ellei saisi viidellä eurolla tai alle.
Minun mitoituksellani, tämä kirja kuuluu sarjaan `ihan kiva´ :) (ja nyt joku varmaan tappaa minut..)

Poissa Valerie Stardust

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Niin sen täytyy olla.
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #5 : Marraskuu 10, 2004, 22:31:24 »
No niin, viimeinkin Jalostamon kimppuun. Jalostamo on siin Ruttolinnan itsenäinen jatko, jossa kuitenkin Parkkolan ja Revon aiemmista kirjoista tuttu parivaljakko Mikael ja Kusti seikkailee jälleen.

Kuulin Jalostamon ilmestymisestä kirjastossa töyharjoittelusta olleelta ystävältäni, ryntäsin kirjastoon heti ensimmäisen mahdollisuuden tullen ja sain kuin sainkin viimeisen lainaamattoman uutuuden käsiini. Lukemiseen meni 31 tuntia.

Kieli on edelleen yhtä nautinnollista ja oivaltavaa luettavaa kuin Ruttolinnassakin, ehkä jollain tapaa selkeämpää. Voi myös olla niin, että kaksikon omalaatuiseen kirjoitustyyliin on ehtinyt jo tottua Ruttolinnan toistuvan selaamisen vuoksi.

Jälleen kirjassa on kasa mielenkiintoisia henkilöitä, joista paljastetaan vähitellen kaikkea pientä, mutta merkityksellistä. Revon ja Parkkolan kirjat ovat hyvä esimerkki siitä, että kaikkea ei tarvitse kertoa niin suoraviivaisesti. Kerrontatapa lisää tekstin mielenkiintoa ja pitää yllä jännitettä.


Ja sitten juoneen. Seuraava spoilaa erittäin pahasti.

Ennen kuin tämä tarina on kerrottu, yksi meistä on kuollut.

Minä järkytyin syvästi. Tässä ensireaktioni, eli teksti, jonka kirjoitin ystävälleni heti kirjan viimeisen pisteen jälkeen:


-lauantai/sunnuntai 30./31.10., kello 02.52-

-- Kyllä minä aavistin jo heti, että se on joko Mikael tai Kusti, et sinä olisi ollut muuten niin harmissasi siitä, että tiedät, kuka kuolee. Mutta en minä silti halunnut uskoa sitä, usko voi muuttaa kaiken parhain päin, eikö voi? Voihan? Tajusin sen melko aikaisessa vaiheessa, jäljellä vielä melkein sata sivua ja Kusti jättää jo hyvästejä Mikaelille. Ei ehdi kertoa, kuinka paljon sitä rakastaa, ettei voi elää ilman Mikaelia. Ja Mikael kuolee. Miten kukaan voi olla niin ilkeä, että erottaa ne? Jos Mikael kuolee, niin Kustinkin on kuoltava. Ei toista saa jättää kitumaan yksin. Ja silti Kusti jää yksin. Mikaelista tulee enkeli, mutta ei enkeleitä sillä tavalla synny. Enkelit on olleet aina olemassa ja kuolleet menee muualle. Kukaan ei tiedä, minne, mutta enkeleitä heistä ei tule.

Minä vaadin tietää niiden kirjailijoiden motiivit! Ne veivät kaiken sen onnellisuuden pohjan, jonka Ruttolinna jättää jälkeensä: kun lopussa Kusti rakastaa, kaikki kääntyy parhain päin. Sen kirjan lukemisessa ei ole enää mitään iloa, kun tietää, että vaikka Mikael kuinka monta kertaa saa Kustin omakseen, niin aivan yhtä monta kertaa Kusti tulee menettämään Mikaelinsa. Miksi se ei voinut olla kuka tahansa muu tuon kirjan henkilöistä, miksi juuri Mikael?

*pyyhkii vihaisena, murtuneena ja uupuneena poskilleen itsepäisesti pyrkivät kyyneleet*

Kolmekymmentäyksi tuntia ja minä vihaan lempikirjailijoitani. Kolmekymmentäyksi tuntia minä uhraan niiden kirjan lukemiseen, koska en pysty laskemaan sitä käsistäni. Pakko tietää, kuka kuolee, pakko varmistaa, ettei se ainakaan ole Kusti tai Mikael. Eikö tällä kirjalla olekin onnellinen loppu, ainakin näiden kahden henkilön suhteen?

Kolmekymmentäyksi tuntia ja Mikael on kuollut. Poissa lopullisesti.

*miettii*

Tietenkin, sehän on vain kirjan henkilö, fiktiivinen hahmo, jota ei oikeasti ole olemassa. Niin helppoa sanoa. Mutta Mikael ja Kusti ON. Ne eivät ole mitään vain tai pelkkää.

Mikael sipaisi Kustin niskaa.
- Oon ylpeä susta ja musta, hän kuiskasi tämän korvaan ja sai vastaukseksi vieraalta taivaankappaleelta pudonneen tavun, kun Kusti käänsi kylkeä ja vaipui syvemmälle uneen.

Rest in peace.

*nyyhkyttää, vilkaisee kelloa -03.15- ja katkaisee virran*


(Miet ja siet korjailtu yleiskieliseksi.)

No, en minä enää vihaa näitä kahta kirjailijaa, mutta tahdon edelleen tietää, miksi Mikaelin oli kuoltava. Mutta tahdon myös tietää teidän muiden mielipiteitä kirjasta, nousiko uusista henkilöistä ketään ylitse muiden, oliko ketään, johon koitte samaistuvanne?

Minä tykkäsin Kiotosta, muistutti Korppia. Ja se, että Korpista kerrottiin hiukkasen lisää, oli mukavaa. Oikeastaan nyt tiedän Korpista kaiken tarpeellisen. Ikävä tyyppi. Ja kiehtova samalla, niin kuin Kiotokin.

Jalostamossa on pelottavan paljon yhteyksiä omaan elämääni, nimenomaan keskusteluihin ystäväni kanssa. Alcatraz, Pride-marssi, lause unelmista (Jos unelmasi ovat vääriä, ne täytyy leikata sinusta irti.), kyynärsauvoilla kävelevä Wilma, Norjan luonne. Tuntuu tyhmältä sanoa, mutta minulle tuli oikeasti tunne, että minua on tarkkailtu tätä kirjaa kirjoitettaessa. Hassua. Ja tyhmää, never mind.

Niin pettynyt kuin olinkin Mikaelista, ostin lopulta kirjan itselleni. Teksti on kuitenkin jotakin aivan toista kuin useimmat muut ja on siinä suloisiakin kohtia Kustista ja Mikaelista.

Tuli kyllä kieltämättä Titanic mieleen.
Oli liian underground main streetille.

Poissa Tanis

  • Tapiiri
  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Velho
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #6 : Marraskuu 16, 2004, 15:35:04 »
Lainaus käyttäjältä: "Yugo"
Kertoisiko joku minulle hieman tästä Susitosi -kirjasta? Olen kuitenkin lukenut Ruttolinnan ja Jalostamoa toivoin kummilta joululahjaksi, joten on aika epämukavaa jos ei ole siitä Susitodesta mitään hajua... :D


Ei oikeastaan: jokainen noista kirjoista ovat itsenäisiä jatko-osia, mikä tarkoittaa, että ne kuitenkin ovat täysin itsenäisiä kirjoja. Samoja hahmoja etc. niissä saattaa esiintyä (ja esiintyykin). Käsittääkseni ei kuitenkaan mitään sellaista, mitä olisi välttämätöntä lukea ymmärtääkseen myöhemmät kirjat.

En ole nimittäin itsekään lukenut Susitosea, tarkoitus on kyllä ollut ja joskus sen vielä luenkin. Nyt on vain koulun puolesta niin paljon pakollisia kirjoja luettavana, ettei aika riitä siihen. Jalostamon aion kuitenkin lukea heti, kun se kirjastoon taas saapuu. Tein siitä nimittäin varauksen heti, kun näin Valerien viestin. Tästä tiedosta on siis suuri kiitos Valerielle. Kiitos ja kumarrus.
Kiltit lapset eivät vaadi mitään, kiltit lapset eivät saa mitään.
- Otto von Bismarck

Poissa Valerie Stardust

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Niin sen täytyy olla.
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #7 : Marraskuu 16, 2004, 17:33:59 »
Lainaus käyttäjältä: "Tanis"
Tein siitä nimittäin varauksen heti, kun näin Valerien viestin. Tästä tiedosta on siis suuri kiitos Valerielle. Kiitos ja kumarrus.

Ole hyvä, tuon viestin yksi tarkoitus olikin tiedottaa Jalostamon ilmestymisestä muillekin :) Tosin kiitokset kuuluvat sille ystävälleni, joka minulle alunperin kirjan ilmestymisestä ilmoitti.

Susitodesta. Minä en pidä siitä, se on ihan oikeasti huono kirja. Kun luin sen muinoin ensimmäisen kerran, tykkäsin kyllä, ja sen perusteella älysin lukea Ruttolinnankin, mutta toisen kerran Ruttolinnan löydettyäni luin vastaavasti Susitoden uudestaan ja totesin, ettei se olekaan hyvä.

Oletin ilmeisesti siinä olevan enemmän Kustia ja Mikaelia, koska en muistanut siitä mitään. No, heidät mainittiin sivulauseessa. Juoni on tietenkin omaperäinen, mutta kun sen tiesi pääpiirteisesti, niin ei siitäkään jaksanut innostua. Henkilötkään eivät olleet yhtä mielenkiintoisia kuin Ruttolinnassa.
Oli liian underground main streetille.

Poissa Koenoe

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #8 : Joulukuu 11, 2004, 12:26:00 »
Kansalaiset! OBS! Seuraava viesti SPOILAA koko JALOSTAMON! Saattaa myös spoilata muutamia muita kirjoja, mutta vain niille jotka ymmärtävät mistä puhun. Jos luulet hetkenkään että sinulla on harmainkaan aavistus viittausteni alkuperästä, lakkaa lukemasta.

Vad jag skrev i går:

Kello on kolme yli kaksitoista. Ulkona on pimeää. Noin viisi minuuttia sitten sain kolmen ja puolen tunnin lukemisen (taitaa muuten olla ennätys...) jälkeen Jalostamon loppuun, ja nyt minun on pakko kirjoittaa tämä viesti käsin paperille muistiin.

Rakastan Seita Parkkolaa ja Niina Repoa. Olen lukenut kaikki kolme kirjaa heidän sarjastaan ja rakastan Ruttolinnaa ja Jalostamoa. Koko illan olen toivonut, että Mikael ei kuolisi ja että edes joillakuilla, joita rakastan olisi onnellinen loppu, ja siksi tämä keittiön pyötä on kyynelistä märkä. Silmiä särkee eikä se johdu väsymyksestä.

Mikael ja Kusti olivat elämässäni jotakin tärkeää. Kun ensimmäisen kerran luin Ruttolinnan joskus kauan kauan sitten iski lanteenheiluttelukohtaus minuun kuin... en tiedä. Voimallisesti. Järkyttävästi. Minun nuortenkirjakokemuksellani Kusti ja Mikael olivat jotakin täysin odottamatonta. Siksi se toimi. Jos minun pitäisi määritellä kolme askelta joiden kautta ajauduin lukemaan slashia, olisivat Mikael ja Kusti se ensimmäinen (toinen olisi Robin Hobb, ja kolmas Vuotis ja täällä oleva linkki Lankeemukseen).

Luin Ruttolinnan, koska juoni vaikutti mielenkiintoiselta ja koska olin pitänyt Susitosista. Niinpä en osannut aavistaakaan minkään tulevan homoparin olemassaoloa. Mutta siellä oli sellainen ja se löi minut ällikällä ja hyvä niin. Ilman Mikaelia ja Kustia minulta olisi jäänyt miljoona ideaa saamatta. Ja tietenkin erään kirjan jälkeen minua lohdutti ajatus, että edes jotkut saavat onnellisen lopun --

Sitten tulee Jalostamo. Mikael & Kusti ovat onnellisia, riitelevät, ovat onnellisia ja sitten se idiootti menee ja kuolee. Kuinka turhauttavaa on lukea yli tuhat sivua odottaen jotakin ja sitten! Aaaargh, aina minulle käy näin. Tiesin heti alusta, että se olisi Mikael, koska Mikael on Ruttolinnan ja Jalostamon paras henkilö, joten luonnollisesti hän kuolee. Sitä ennustettiin jo Ruttolinnassa, Kusti menettää Mikaelin taas, ja taas, ja vielä viimeisen kerran.

Ja tämän vuoksi Jalostamo on loistava kirja. Se on järjestyksessä kolmas kirja, joka on saanut minut itkemään ensilukemalla (muut kaksi ovat LotR ja Fool's Fate) ja itketti ehdottomasti eniten.

Pitäisi varmaan puhua muistakin seikoista... Kaikissa kolmessa Ruttolinna-sarjan kirjassa on teemana huijaus, että asiat eivät ole sitä, miltä näyttävät. Susitosissa se on roolipeli, Ruttolinnassa Lintupoika ja Jalostamossa Sofian elokuva. Ruttolinnassa tulevat loistavasti esiin myös pelot ja unelmat ja niien yhteenkietoutuminen, varsinkin Mikaelissa. Kim ja Pihla yllättivät myös, ja Pihlassa sivuttiin tärkeitä aiheita.

Rakastan Lintupoikaa, koska itselläni oli jo ennen kirjaa samankaltainen henkilö (tällä hetkellä vain piirustettuna, minulla on hänelle kyllä tarinakin päässäni), joka kuitenkin oli täysin erilainen. Ei olisi silti uskonut, että joku muu keksii nimetä hahmonsa Lintupojaksi.

Ruttolinnassa ja Jalostamossa pidän myös paljon Parkkolan ja Revon tyylistä kirjoittaa: on kamerajaksoja, perspektiivit vaihtuvat, asiakirjoja... Varsinkin Jalostamon lopun minä-kertojat tuovat syvyttä hahmoihin. On vaikea sanoa, kummasta pidän enemmän, Jalostamosta vai Ruttolinnasta. Ehkä Ruttolinna on kuitekin hieman paremmin kirjoitettu, hieman hektisempi.

Jalostamossa pidin paljon Seitsemän Kuolemansyntiä -teemasta, kuten rutto-teemasta arvatkaa missä. Seitsemän syntiä sekoittuvat hienosti (lopulta Kustin synti ei ollut Ylpeys, vaan Kateus) ja niitä käsiteltiin usealta kannalta. Kuolemansyntien vastustajan pahaksi muuttaminen muutti sekin näkökulmaa: synnit olivatkin vahvuuksia.

Pitää vielä mainita, kuinka Sofia oli ilmiselvästi piilorasistinen: lukuunottamatta Norjaa ja Kiotoa, jotka Olavi järjesti laivalle, kaikki päähenkilöt olivat jotenkin poikkeavia: homopari, mulatti, transvetiitti (Nukke = Otso?:)), invalidi ja ylipainoinen. Hyi hyi Sofia, olisitpa kuollut. Voin jo kuvitella seuraavan kirjan, joka kertoo Sofian salamurhasta. Murhaajana tietenkin Kusti.

Jalostamon loppu oli äärettömän surullinen. Se on myös tavallaan onnellinen, sillä nyt mikael on aina varmasti Kustin luona. Sitä paitsi, Seita Parkkola ja Niina Repo ovat olleet tällä tiellä siitä asti kun alkoivat ihmissusiroolipeleistä kirjoittamaan -- Suomi tarvitsee lisää hyviä vaivihkaisia nuorten fantasiakirjoja. Pakkohan ne lapset jollakin tapaa on huijata fantasia pariin.

Lopuksi, koska tätä nyt olen viimeaikoina harrastanut:

Kirjan Narri-bongaus: Ruttolinnan Narri oli Mikael, ja siksi luulin, että hän olisi Jalostamonkin Narri. Kuvioihin astui Nukke epäselvine sukupuolineen. Hänkään ei sitten ollut Narri. Jalostamon Profeetta on enkeleitä näkevä Kioto. Hän on kaunis ja androgyyni, hauska ja ennen kaikkea lopulta hyvä ystävä Kustille.

Kello on kuutta vaille yksi yöllä.

Spoilaus on OHI. Lukekaa Jalostamo. Lukekaa Ruttolinna. Lukekaa Susitosi.

//Muokkasin pois kirjoitusvirheet.
I am the evidence
The Fool -> Koenoe

Poissa Tanis

  • Tapiiri
  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Velho
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #9 : Joulukuu 11, 2004, 16:10:00 »
Jatkan muiden tapaan SPOILAAMALLA VAHVASTI JALOSTAMOA!

Luin sen loppuun noin viikko sitten, en osaa sanoa aivan tarkkaan. Epätasaisin väliajoin aina "raportoin" tunnelmistani Valerielle, nyt minua harmittaakin suuresti se, etten yleensä tallenna mesekeskustelujani. Grr. Siitä olisi nyt paljon apua, koska mesekeskusteluista löytyisi minun tuoreita mielipiteitä, ajatuksia ja pohdintoja. Yritetäänpä nyt kuitenkin pärjätä niitä ilman.

Olen lukenut Parkkolan ja Revon kirjoista kaksi: ensimmäinen oli Ruttolinna (kuten olen kenties jossakin jo sanonut) ja toinen oli nyt tämä Jalostamo. Olen pitänyt molemmista, kenties vielä (ainakin tällä hetkellä) Jalostamosta. Susitosea en ole vielä lukenut, senkin aika kyllä tulee vielä, toivottavasti pian.

Pidin paljon jo aiemminkin Ruttolinnasta, hankin sen myös omakseni joskus alennusmyynneistä. Onhan se tullut luettua pariin kertaan, se etu siinä on, kun se on omana. Jos sanon, että pidin Ruttolinnasta, silloin minun pitäisi ehkä sanoa, että rakastin Jalostamoa, mutta eihän se kuitenkaan niin mennyt. Pidin paljon, mutta en rakastanut, ehen. Luettua se tulee ehdottomasti uudelleen, kyllä vain, mutta ei nyt vielä lähiaikoinakaan.

Parkkolalta ja Revolta oli aivan liian kieroa aloittaa teksti heti lauseella: Ennen kuin tämä tarina on kerrottu, yksi meistä on kuollut. (Muistan tuon tekstin sanasta sanaan ulkoa.) Heti sai alkaa miettimään, että kuka olisi mahdollinen henkilö kuolemaan. Jollakin tavalla sitä varmaankin ajatteli Kustia tai Mikaelia, koska he olivat jo Ruttolinnassa (he siis olivat ainoat hahmot, jotka olivat olleet jo siinä), muut hahmot olivat uusia. Kuitenkin sitten se lopullinen kuolema tuli täysin yllätyksenä. Tietenkin Sofian kuolema olisi ollut mahdollinen vaihtoehto, mutta se tuntui olevan aivan liian yksinkertaista Parkkolalle ja Revolle, senpä takia se karsiintui heti pois epäiltyjen listalta. Muutenkin, olisi tuntunut jotenkin oudolta, että teksti Ennen kuin tämä tarina on kerrottu, yksi meistä on kuollut. olisi viitannut johonkin uuteen hahmoon.

On mielenkiintoista huomata, miten suhtautuminen kirjan hahmoihin muuttui kirjan aikana. Alussa inhokkihahmoikseni muodostui Wilma ja Sofia, ei luultavastikaan mikään yllätys kenellekään. Kuitenkin tekstin edetessä aloin pitää Wilmasta ja Sofiasta, koska heidät oli kuvailtu hyvin ja heidät oli saatu tekstin avulla niin hyvin "elämään". Löydän itsestäni joitakin Wilman piirteitä, uskoisin näin. En tietenkään missään tapauksessa ole Wilman kopio, mutta joitakin Wilman luonteenpiirteitä minusta varmaankin löytyy.

Kusti ja Mikael olivat tietenkin koko kirjan ajan hahmoja, joihin keskitti huomiota. Heidät oli kuvailtu jo Ruttolinnassa huolellisesti, ja nyt Jalostamossa heidän ajatuksiaankin kuvattiin syvällisesti, siihen kun ei Ruttolinnassa ollut kiinnitetty ihan niin paljon huomiota. Yleisestikin, muidenkin hahmojen kohdalla, huomaa, että Parkkola ja Repo ovat kirjailijoina "kasvaneet": heidän Jalostamon tekstistään huomaa erilaista tasokkuutta kuin mitä teksti oli Ruttolinnassa.

En voi sanoa, että Mikaelin kuolema olisi vaikuttanut elämääni mitenkään järisyttävästi. Tietysti se harmitti sinänsä, koska Mikael oli niin hyvin kuvailtu ja toteutettu hahmo, että Mikaelin tappaminen oli sinänsä sääli. Kuitenkin, loppujen lopuksi minun täytyy varmaankin sanoa, että Mikaelin tappaminen oli sinänsä ihan hyväkin juttu: se loi kirjalle jotenkin dramaattisemman ja vakavamman sävyn, ehkä se teki siitä jotenkin enemmän "pohtivan" (voi että, miten väärä sana). Ratkaisu, jonka kirjailijat olivat varmaankin pohtineet huolellisesti. Ratkaisu, joka oli suunniteltu huolellisesti. Ratkaisu, joka olisi voitu toteuttaa hieman paremmin.

Kirjan lopussa oleva Vuosi myöhemmin -osio tuntui olevan tarkoitettu lähinnä lohdutukseksi niille, joita Mikaelin kuolema kosketti ja suretti paljon. Minulle se ei antanut oikein mitään, lähinnä olihan sitä mielenkiintoista lukea siinä mielessä, miten hahmot jatkoivat elämäänsä ja miten Kusti pärjäsi.

Jalostamo oli ehdottomasti sellainen kirja, jota piti lukea paljon ja nopeasti, mukaansa tempaava.

Lainaus käyttäjältä: "Valerie"
Tuli kyllä kieltämättä Titanic mieleen.

Allekirjoitan ja olen ehdottoman samaa mieltä.

Kun elävät nukkuvat, minä lennän eivätkä minun tehtäväni lopu koskaan.
Kiltit lapset eivät vaadi mitään, kiltit lapset eivät saa mitään.
- Otto von Bismarck

voodooqueen

  • Ankeuttaja
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #10 : Joulukuu 11, 2004, 17:55:41 »
Minä en ole kuullutkaan, että ruttolinnalle olisi ilmestynyt jatkoa.
Siitä on hieman aikaa kun luin sen.Ne kannet olivat mielestäni pelottavat kun luin (illalla piti viedä kirja johonkin muuhun huoneeseen) mutta saatuani kirjan loppuun olen kiinnosunut enemmän ja enemmän keski-ajasta ja rutosta.
Kirjoitin tässä juuri kuukausi sitten  tarinan (koulutehtävä) jossa käsiteltiin keski-aikaa ja rutto oli siinä kaikista keskeisimmässsä osassa.

Niin minunkin suosikki henkilöiksi nousi Kusti ja Mikael.
Osa kirjan henkilö hahmoista ärsytti minua kun ne valittavat siinä joka asiasta.Mutta ruttolinna oli kokonaisuutenna erittäin hyvä kirja.

Poissa Valerie Stardust

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Niin sen täytyy olla.
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #11 : Joulukuu 11, 2004, 22:19:59 »
Jatkan spoilausta.

Lainaus käyttäjältä: "TheFool"
Jalostamossa pidin paljon Seitsemän Kuolemansyntiä -teemasta, kuten rutto-teemasta arvatkaa missä.Seitsemän syntiä sekoittuvat hienosti (lopulta Kustin synti ei ollut Ylpeys, vaan Kateus) ja niitä käsiteltiin usealta kannalta. Kuolemansyntien vastustajan pahaksi muuttaminen muutti sekin näkökulmaa: synnit olivatkin vahvuuksia.

Minä taas en pitänyt teemasta alun alkaenkaan. Johtui siitä, että en suostunut hyväksymään syntejä, joita henkilöillä väitettiin olevan, joten siltä osin uppoutuminen Jalostamon yhteen olennaisimmista teemoista jäi varsin pinnalliseksi (tulipas järkevä lause O.o). Toisaalta, seitsemän kuoleman syntiä onkin vain näennäinen teema ja enemmänkin juonta eteenpäin kuljettava juttu, kuin jotakin syvällisempää. Kuten sanoit, synnit osoittautuivatkin loppujen lopuksi vahvuuksiksi ja Sofia oli ainoa, jonka oikeasti olisi kannattanut miettiä tekojaan.

Mutta siitä olen samaa mieltä, että Ruttolinnan rutto-teema on huippu ^^

Lainaus käyttäjältä: "TheFool"
Ehkä Ruttolinna on kuitekin hieman paremmin kirjoitettu, hieman hektisempi.

Totta, Ruttolinnassa on enemmän jännitystä. Jalostamoa lukiessa kaikki energia meni sivujen mahdollisimman nopeaan kääntämiseen putoamatta kuitenkaan kärryiltä, koska oli ihan pakko saada varmistus siihen, ettei kuoleva ole ainakaan Mikael tai Kusti *huokaa* Jalostamo on kuitenkin mielestäni selkeämpää ja helppotajuisempaa tekstiä kuin Ruttolinna. "Tekstillisesti" pidän siis enemmän Jalostamosta.

Tässä välissä tuli mieleen, että Tanis sanoit joskus, että Nuken oikea sukupuoli oli helppo arvata.

TheFool, selittäisitkö hieman tuota kirjan narri-juttua? *on pihalla asiasta*

Lainaus käyttäjältä: "Tanis"
Ennen kuin tämä tarina on kerrottu, yksi meistä on kuollut. (Muistan tuon tekstin sanasta sanaan ulkoa.)

Allekirjoitan ja olen ehdottoman samaa mieltä (^^). Kuten sanoit, Sofia olisi ollut aivan liian ilmeinen vaihtoehto, ja minä oletinkin alusta asti, että kuolemaan tuomittu on joku kirjan syntisistä. Ja näin jälkeenpäin on helppo todeta, että totta kai se oli Mikael tai Kusti. Sinua taas lainatakseni, uuden hahmon tappaminen tuntuisi aika hassulta. Tuntuu vähän sellaiselta "olisihan tuo nyt pitänyt arvata". Ehkä ei olisi tullut niin paha mieli?

Lainaus käyttäjältä: "Tanis"
Kirjan lopussa oleva Vuosi myöhemmin -osio tuntui olevan tarkoitettu lähinnä lohdutukseksi niille, joita Mikaelin kuolema kosketti ja suretti paljon.

Tarkoitettu kyllä, mutta ei täytä tarkoitustaan. Voi kyllä kulua aika pitkään, ennen kuin luen Jalostamon uudelleen. Tietenkin parhaat kohdat/sivut keräsin lappuselle listaksi kirjan väliin, kuten tein Ruttolinnankin kanssa.

Hei mutta! Kukaan ei ole kommentoinut Kasperia?
Oli liian underground main streetille.

Poissa Tanis

  • Tapiiri
  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Velho
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #12 : Joulukuu 12, 2004, 12:45:50 »
Spoilauslinjalla jatketaan edelleen.

Lainaus käyttäjältä: "Valerie Stardust"
Minä taas en pitänyt teemasta alun alkaenkaan. Johtui siitä, että en suostunut hyväksymään syntejä, joita henkilöillä väitettiin olevan, joten siltä osin uppoutuminen Jalostamon yhteen olennaisimmista teemoista jäi varsin pinnalliseksi.


En oikeastaan usko, että kirjailijoiden tarkoituksena oli saada lukijat uskomaan niihin synteihin, joita hahmoilla väitettiin olevan. Itsekään en pystynyt uskomaan kaikkien kohdalla näihin kuolemansynteihin, koska monessa kohdassa niitä kärjistettiin, suurenneltiin ja seurauksia liioiteltiin. Toisaalta, oli myös hahmoja, joiden synteihin olisi ollut helpompi uskoa, jos olisi uskonut. Itseänikään ne synnit eivät saaneet teemana niinkään vakuuttuneeksi, mutta pidin silti kirjasta paljon. Onnistuin silti uppoutumaan syntiteemaan hyvin, kun en vaatinut itseltäni hahmojen syntien hyväksymästä (eiväthän kirjan hahmotkaan oikein syntejään niinkään hyväksyneet).

Lainaus käyttäjältä: "Valerie Stardust"
Toisaalta, seitsemän kuoleman syntiä onkin vain näennäinen teema ja enemmänkin juonta eteenpäin kuljettava juttu, kuin jotakin syvällisempää. Kuten sanoit, synnit osoittautuivatkin loppujen lopuksi vahvuuksiksi ja Sofia oli ainoa, jonka oikeasti olisi kannattanut miettiä tekojaan.


Totta. Tästä olisikin sitten hyvä lähteä pohtimaan, mitä voisi pitää Jalostamon oikeana teemana? Mikä on kirjan vahvin teema? Mikä teema on kätketty tämän syntiteeman taakse? Olisiko kenelläkään ehdotuksia tai ajatuksia?

Tästä Sofia-jutusta saadaan juuri koko kirjan ironisuus: Sofia on ainoa, jonka olisi pitänyt miettiä tekojaan, mutta hän on oikeastaan ainoa, joka ei sitä tee, ainoastaan vaatii sitä muilta. Sofia edustaa kirjassa maailman vääristyneisyyttä: hänellähän olisi suurin syy joutua Sovitukseen, mutta juuri hän johtaa Sovitusta.

Sofiaahan voitaisiin toisaalta pitää myös vastuussa Mikaelin kuolemasta ja Kustin mielenterveysongelmista. Kirjan ironisuus paljastuu myös siinä, että loppujen lopuksi Sofia luultavasti vapautetaan. Kirjan ainoa syntinen ei joudu sovittamaan.

Lainaus käyttäjältä: "Valerie Stardust"
Mutta siitä olen samaa mieltä, että Ruttolinnan rutto-teema on huippu ^^


Allekirjoitan myös tämän mielipiteen. En tosin pidä ruttoteemaa huippuna sen takia, että kyseessä nyt vain on ruttoteema, vaan sen toteutuksen takia. Ruttolinnan ruttoteema toteutettiin oikein hyvin ja mielenkiintoisesti.

Lainaus käyttäjältä: "Valerie Stardust"
Tässä välissä tuli mieleen, että Tanis sanoit joskus, että Nuken oikea sukupuoli oli helppo arvata.


Juu, kuten sinulle eilenkin sanoin, sanoin, että odotin Ruttolinnan Korpin kaltaista yllätystä. Koska Nukke kuvattiin niin poikkeuksellisesti, epäilykset luonnollisesti suuntautuivat häneen. Kuten itse toit eilen esille, kun mukaan vielä vedetään Ruttolinnan Otso Järvi -yllätys, tämä pitäisi oikeastaan arvata. Huomaa, että Parkkola ja Repo pitävät kirjoissaan mukana joitakin  kuvioita, jotka toistuvat kaikissa kirjoissa (ja sanon taas, etten ole lukenut Susitosea).

Tässä vaiheessa täytyy ihan mielenkiinnosta kysyä, että onko Jalostamoa tai Ruttolinnaa käännetty tai ollaanko niitä kääntämässä englanniksi tai muulle vastaavalle kielelle, jossa on kieliopillinen suku (jota suomen kielessä ei ole)? Tarkoitan siis, että esim. englannissahan on he/she, joten englannistajan työ voi olla hieman vaikeaa. Itseäni tämä aihe alkoi mietityttää tänään. Miten ihmeessä englannin kielessä voi toteuttaa vastaavanlaisen Korppi- tai Nukke-yllätys, koska siellähän kaiken paljastaa jo kieliopillinen suku?

Lainaus käyttäjältä: "Valerie Stardust"
TheFool, selittäisitkö hieman tuota kirjan narri-juttua?


Juu, minäkin toivoisin Valerien tavoin hieman selvennystä, koska en itsekään valitettavasti ymmärtänyt pointtiasi. Olisitko niin kiltti?

Lopuksi vielä:

Lainaus käyttäjältä: "Valerie Stardust"
Hassua, että satuimme koulussa lukemaan heti joululoman jälkeen novellin, johon Ruttolinna melko tukevasti nojaa. En vain muista sen nimeä tai kirjoittajaa. Ou, ei tarvitsekaan muistaa, kirjassa on lainaus kyseisestä novellista.


Muistele, selvitä, kysele, ihan sama, mitä teet, kunhan saat selville sen novellin nimen ja kirjoittajan. Minä tahdon lukea sen. Valerie, kiltti.
Kiltit lapset eivät vaadi mitään, kiltit lapset eivät saa mitään.
- Otto von Bismarck

Poissa Ruiskaunokki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #13 : Maaliskuu 24, 2005, 16:42:37 »
Hypinkin sitten yli nuo viestit, joissa Jalostamoa spoilattiin.. Tosin.. Noh, ei voi mitään.

Varoitan todennäköisistä spoilereista.

Lainasin Ruttolinnan toissapäivänä kirjastosta. Olin jo parin vuoden ajan katsellut sitä hyllyssä, miettien, minkälainen kirja se oli. En vain sitten ottanut sitä mukaani, suomalaiset kirjailijat eivät ainakaan mielenkiintoani herättäneet. Ja kolme päivää sitten joku kirjasta puhui ja päätin käydä lainaamassa sen. Melkein saman tien rupesin lukemaan kirjaa ja kun hyppytunti päättyi en olisi millään laskenut kirjaa käsistäni. Vaikka se ei sillä tavalla tempaissut mukaansa kuin vaikka Harry Potterit, silti oli kova hinku jatkaa lukemista.

Kerrontatapa oli toisaalta aika erikoinen. Meinaan, että noin parin sivun pätkissä aina jonkun henkilön näkökulmasta kerrottuja kohtauksia. Saattoi mennä sekaisin, mutta ihan mukava se kuitenkin oli, koska todellakin sai tietää, miten eri henkilöt esimerkiksi reagoivat tapahtumiin. Itse asiassa monesti meinasin mennä sekaisin, että tekikö henkilö oikeasti jotain vain kuvitteliko hän vain. Ja muutenkin hieman sekavaa. Ehkäpä jutut avautuvat minulle paremmin toisen lukukerran jälkeen (joka todennäköisesti tulee olemaan tämän viikonlopun aikana, en raaskinut vielä palauttaa kirjaa :D)

Mikaelista ja Kustista tuli suosikkihahmojani heti alusta lähtien. Ovat jotenkin Fred ja George -maisia, suunnilleen tietävät, mitä toinen ajattelee, toistensa parhaat kaverit.
Muut olivat sitten aluksi neutraaleja, mutta vähitellen rupesin.. inhoamaan Pihlaa. En tiedä, mikä siinä oli. En vain enää tykännyt hänestä.
Roisto oli aika jännä. Pyöri paljon yksinään, puuhaili vampyyrijuttujensa parissa.

Mie sitten onnistuin itkemään muutaman kerran kirjan aikana. Ensimmäisen kerran, kun Mikael ja Kusti riitelivät keittiössä (oliko se keittiö? jotenkin niin kuvittelin...). Kusti reaktio, kun Mikael "leikki". Myöhemmin kun Kusti löysi Korpin kuvan. Minullekin se oli pieni yllätys, että Korppi oli sittenkin poika. Sitten taas, kun Mikael yritti puhua Kustille... Ja niin edespäin, kunnes Mikael tippuu muurilta. Kusti suutelee Mikaelia. Meikä itkee silmät päästänsä.

Jätän kirjoittamisen tähän, varmaan tulen myöhemmin lisäilemään.

Lainaus
Muistele, selvitä, kysele, ihan sama, mitä teet, kunhan saat selville sen novellin nimen ja kirjoittajan. Minä tahdon lukea sen.


Olisiko ollut Edgar Allan Poen Punaisen kuoleman naamio? Minä olen lukenut sen myös koulussa ja se oli hieno.

Poissa Ruiskaunokki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #14 : Huhtikuu 16, 2005, 14:51:39 »
No niin. Jalostamon sain luettua tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Toinen kerta jo menossa... Ja tosiaankin spoilauksia.

Kirjaa odotin niin innolla etten jaksanut keskittyä kouluun, kirjastossa oli vain kaksi kopiota siitä ja molemmat lainassa. Ette arvaa kuinka sydän hakkasi kun huomasin, että nyt toinen kopio on lainattavissa :) Näppejäni en saanut irti kirjasta melkein millään, tuskaista oli, kun en voinut mennä koulusta heti suoraan kotiin lukemaan...

Minua kiinnosti tuo juttu seitsemästä kuolemansynnistä. Muiden synnit ymmärsin, mutta Kustin ja Mikaelin syntiä sain miettiä puoli kirjaa :P Toisaalta mikä idea näissä synneissä oli? Kirjaa lähdin lukemaan mielenkiinnolla, mutta alussa odotin jatkuvasti Kustia ja Mikaelia. Miulle rakkahat ihmiset.
Jotenkin muut henkilöt jäivät minulle etäisiksi, todennäköisesti johtui juuri tuosta kovasta kiintymisestä noihin kahteen poikaan joten ei muille ollut sijaa :P Wilmasta en juurikaan pitänyt, kun nyt oli tuollainen valittaja. Hieman hienotunteisuutta peliin..
Sofia prkl. Hmph. Siinä vasta ihminen josta en tykännyt ollenkaan. Tekisi mieli luetella pieni litania vahvoja sanoja.

Kirjan idea oli jännä, kaapataan kahdeksan nuorta laivaan ja tehdään dokumenttia. Alaikäisten vanhemmiltakin on saatu lupa hommaan. Joo-o. Mutta miksi heidän piti pukeutua haalareihin? En minä oikein osannut kuvitella heille haalareita.

Valitettavasti olin jo vahingossa spoilaantunut Mikaelin kuolemasta. Kuitenkin kun sen aika koitti, se kosketti. Aika paljonkin. Kello oli siinä vaiheessa noin yksi yöllä, itken, silmät ovat punaiset ja niitä kirvelee, tärisen ja olisin parkunut ääneen, jos olisi ollut yksin kotona. Viisitoista minuuttia. Nenäliinojakin kului. Pakko sanoa, mihinkään fiktiiviseen hahmoon en ole ikinä kiintynyt niin pahasti kuin Mikaeliin ja Kustiin. Oli kuin olisin juuri menettänyt jonkun perheenjäseneni tai parhaan ystäväni. Seuraavana aamuna kouluun. Silmät edelleen punaiset ja turvonneet o.O Kaveritkin huomasivat.

Miksi Mikael? Kustin ja Mikaelin riidat siellä aiemmin, eivätkä saaneet tilaisuutta selvittää asioita lopullisesti kunnolla. Mikael juoksee etsimään Norjaa ja Kiotoa, palaa ensin takaisin antamaan suukon Kustille ja lähtee. Viimeinen kerta kun he näkevät toisensa.

*muoks*
Oli pakko postata ja pitää tauko...

Anteeksi, että viestini on niin Mikael ja Kusti voittoista.

Tuli tuossa toissapäivänä mieleen erinäisiä kysymyksiä Jalostamosta. En sitten tajunnut kirjoittaa niitä ylös. Yhden mainitsinkin tuolla aiemmin, miksi Mikael. Sitten. Kustihan palautti kihlasormuksensa Mikaelille. Mikael sen otti. Siitä rupesin miettimään, että oliko Mikaelilla kuollessaan mukanaa oma ja Kustin sormus? Ei todellakaan taida olla mikään olennainen asia, mutta minulle vain tuli se mieleen. Tuskinpa tähän vastausta saan.

Miksi Norjan nimi on Norja? Oikea nimikö? Kun se toistui useasti kirjassa, Norja on jo ihan outo sana minulle. En enää tiedä, miten sen päässäni lausuin, siitä tuli jokin Norjan ja Ronjan välimuoto :P

Kusti. Oliko hän loppujen lopuksi homo-, bi- vai heteroseksuaali? Toisaalta se on aivan sama, mutta rupesi mietityttämään, kun Sofia puhui ensin Kustille ja sitten Mikaelille. Kustin omat ajatukset ja se, että hän oli pitänyt yhteyttä Kiiaan (siinä ei sinänsä mitään erikoista, mutta jos hän piti Kiiasta edelleen?) Sofiaa lainaten "Hän päästi sinut vuoteeseensa, että ei menettäisi sinua." Oliko siinä perää?

Friikki

  • Ankeuttaja
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #15 : Huhtikuu 16, 2005, 16:12:30 »
Seita Parkkola ja Niina Repo toimivat myös sanataideopettajina Turussa ja minä kun olen paljon heidän kursseillaan käynyt (hyvin mielenkiintoisia ihmisiä kumpikin omalla viehättävällä tavallaan), niin kirjoja lukiessa minulla on ollut ehkä hieman toisenlaisia näkökulmiakin.
Niina ja Seita ovat kursseillaan aika vahvasti tuoneet kirjojaan esille, mikä varmasti kuuluu myös siihen, että he kuuluvat Kauk!-ryhmään (Kirjat astuvat ulos kansistaan!). Turun kirjamessuilla onkin aika useasti näkynyt kauk!-osastolla näistä kirjoista tehtyjä toteutuksia: milloin kakkuja ja kynsipiirakoita (Ah, Ruttolinna) ja milloin valokuvia. Oulun sanataidepäivillä oli pari vuotta sitten Ruttolinna vahvasti esillä ja me sanataideoppilaat lähdimme Niinan ja Seitan mukana sinne ja esitimme siellä hahmoja, kun he kertoivat kirjasta kouluissa. (Minä olin Kusti. ^^) Oululaiset Nukun porukat olivat tehneet sinne myös Ruttolinna-tilan, joka oli mielestäni erinomaisesti toteutettu ja vaikuttava.

(Tanis, minun ymmärtääkseni Niina ja Seita ovat kirjoittaneet kirjat ihan hyvän ikäisinä - tarkoitan, ettei kovinkaan nuorina. Kummallakin kun on lapsiakin. ^^ Luulen, että näkökulmien vaihtelu jokaisen hahmon mukana ja se, että kirjoittajia on kaksi, saa aikaan toisaalta sekavuutta ja toisaalta mielenkiintoisen ulottuvuuden.)

Minä pidän Seitan ja Niinan tuotannossa Jalostamosta ja erityisesti Ruttolinnasta eniten. Susitosi ei minuun oikein iskenyt.
Kirjat ovat kaikki hyvin samantyylisiä, Niina ja Seita sotkevat kaikissa niissä totuutta ja harhaa ja onnistuvat minusta varsin huimalla tavalla huijaamaan kaikkia. Varsinkin Ruttolinnassa, joka vaikutti minun kirjoittamiseeni varsin vahvasti aikanaan.
Pidin siitä kirjaesitelmänkin, joka oli onnistuinein esitelmäni koskaan. ^^
Ja sitten vielä, että minusta kaikki Niinan ja Seitan kirjat tulee lukea ainakin kahteen kertaan. Niin niistä saa eniten irti ja ne ovat nautittavimmillaan.

Minun lempihahmoni on Kusti. Pystyin ehkä eniten samaistumaan häneen, vaikka tunnen lukeneeni kirjat ilman erityisiä samaistumisenkohteita.

Näistä nimistä, kun joku pohti tuota Norjan nimeä, niin Norjahan on nimi. Seita ja Niina yleensä kähveltää nimiä niiltä ihmisiltä, jotka tuntevat ja esimerkiksi Ruttolinnan Silja on saanut nimensä yhden sanataidekurssilaisen mukaan. ^^

Hmm, mitenhän Seita ja Niina taas ne hahmot jakoivatkaan Ruttolinnassa:
Niina kirjoitti Kustin, Kimin, Siljan ja Hallan kai.
Seita kirjoitti Mikaelin, Pihlan, Roiston ja Linnan.

Jalostamosta en nyt jaksa muistella.

Minusta on todella ainutlaatuista, että kirjoilla on nettisivut ja niihin voi ikäänkuin osallistua ja saada tietoa myös tätä kautta:

Ruttolinna:
http://www.uneksia.com
http://www.wsoy.fi/ruttolinna

Jalostamo:
http://www.kojoottikuu.com

Mmm, ja antakaa ihmiset toki palautetta Seitalle ja Niinalle! Kaikki nämä teidän pohdinnat täällä - voi hyvänen aika, minusta tuntuu, että Niinasta ja Seitasta olisi enemmän kuin hauskaa lukea näitä!

Poissa Ruiskaunokki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #16 : Huhtikuu 16, 2005, 16:35:55 »
Norja siis on nimi? Mietin sitä pitkään, ei ole muistaakseni ikinä tullut vastaan ketään Norja-nimistä.

Olen lukenut Seitan ja Niinan sanataidekursseista. Toisaalta olisi ihan kiva tutustua niihin. Tosin täältä Turkuun on sellaiset 150 kilometriä, että se siitä... Varmasti täälläkin päin on vastaavia, en vielä ole tutustunut tarkemmin. Ehkä niistä olisi hyötyäkin :)

Jalostamon ja Ruttolinnan nettisivuilla olen ahkerasti vieraillut siitä lähtien kun löysin ne. KAUK!:in sivuillakin olen käynyt. Päivityksiä ehkä voisi tulla... :P


Hmm, Susitosinkin luin tuossa jokin aika sitten. Se oli lähinnä pakko, ei sitä voinut jättää lukematta. Tosin siitä en niin paljoa pitänyt, mutta mielenkiintoinen kuitenkin.

Lainaus
Mmm, ja antakaa ihmiset toki palautetta Seitalle ja Niinalle! Kaikki nämä teidän pohdinnat täällä - voi hyvänen aika, minusta tuntuu, että Niinasta ja Seitasta olisi enemmän kuin hauskaa lukea näitä!

Juu, on ollut tarkoitus muutaman kerran pistää palautetta, mutta hitaana hämäläisenä siihen menee aikaa XD

Karpalo

  • Ankeuttaja
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #17 : Huhtikuu 19, 2005, 21:41:00 »
Olen katsellut tämän topikin otsikkoa himoiten noin viikon, siitä asti kun aloitin Jalostamon lukemisen. Lopettelin sen tänä iltana, ja ryntäsin heti tänne katsomaan, mitä mietä te muut olette. :)

Olen lukenut Ruttolinnan 3 tai 4 kertaa, ja pidän siitä kovasti. Keskityn nyt kuitenkin sattuneesta syystä Jalostamoon, on mielessä pinnalla tällä hetkellä.Jalostamon kuolemansynnit-idea oli mielenkiintoinen, ja sai minut tarkkailemaan ja ajattelemaan henkilöiden käyttäytymistä kuolemansyntien näkymisen kannalta. Vaikka alussa tuntui oudolta, että esim. Mikaelia ja Kustia syytettiin ylpeydestä, niin lopulta heidän toimintansa toi tälle syitä, ainakin minun mielestäni. Jossain  viestissä peräänkuulutettiin jalostamon pohjimmaista sanomaa: sitä en osaa todellakaan sanoa. Vaikeaa, vaikeaa.

Vaikka Mikaelin kuolema oli jollain tavalla odotettavissa, se onnistui yllättämään minut aika tavalla. Ja pysäytti, tuijotin hetken epäuskoisena sanoja "Mikael kuoli viisitoista minuuttia yli puolenyön."

Jossain vaiheessa kirjan tapahtumat saivat minut melkein voimaan pahoin, ja jatkoin lukemista.... jaa, en tiedä miksi. Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin suorastaan erinomainen, omaperäisyytensä, outoutensa ja kekseliäisyytensä takia, luulen. Kieli ja kerrontatyyli ovat aivan omaa luokkaansa, upeita nekin.

serehviina

  • Ankeuttaja
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #18 : Toukokuu 15, 2005, 01:45:21 »
Spolausta, spolausta ja spolausta.

Lainaus käyttäjältä: "Karpalo"
Vaikka Mikaelin kuolema oli jollain tavalla odotettavissa, se onnistui yllättämään minut aika tavalla. Ja pysäytti, tuijotin hetken epäuskoisena sanoja "Mikael kuoli viisitoista minuuttia yli puolenyön."

Järkytyin tuosta tekstistä niin paljon että pillahdin itkuun ja lopetin vasta kun kyyneleitä ei enää tullut. Silloin kun Mikaelia Ruttolinnassa ammuttiin, säikähdin myös pahasti taisi siina itkukin päästä. Enkä edes ole kamalan herkkä ihminen. Viikko sen jälkeen kun sain luettuani Mikaelin kuoleman, olin kirjoittanut tuon tekstin joka paikkaan mihin vain mahdollista *katsoo nopeasti vasemmassa käsivarressa olevaa haaleaa mustaa tekstiä*. Kaverit ihmettelivät että kuka Mikael, mutta en välittänyt. Oli muuten pakko laittaa sitä seuraava lause allekirjoitukseen.

Rakastan noita kirjoja. Susitosi ei ollut kamalan erikoinen, vaikka se olikin omalla tavallaan jännittävä ja hyvä. Silti Ruttolinna ja Jalostamo löivät sen mennen tullen. Varsinkin ihastuin niissä oleviin Mikaeliin ja Kustiin. Kasvoin heihin kiinni, enkä vieläkään osaa päästää irti ja sanoa itselleni että he ovat vain kirjan hahmoja joita ei ole olemassakaan. Se sattuu.

Olen lukenut kaikki kirjat kahteen kertaan, paitsi Jalostamon. Ruttolinnasta pidin ehkä eniten, siinä oli sitä jotain. Jalostamo oli niin ilkeä. Sofia oli. (Nyt on muuten Sofian nimipäivät...) Joskus Jalostamo tuntuu paremmalta, rippuu ihan mielialasta. Tällä hetkellä Jalostamoa kaipaan enemmän, mutta yleensä Ruttolinnaa.

Ajatukset ei kulje. Oikeastaan ne kulkevat liiankin kanssa enkä ehdi kirjoittaa niitä. Nukun yön yli, kasaan ajatukset ja palaan tämän viestin pariin.

Nukke

  • Ankeuttaja
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #19 : Toukokuu 18, 2005, 19:21:40 »
Puhun nyt Jalostamosta ja Ruttolinnasta aivan sekaisin. Varokaa.
Jalostamo ja ruttolinna, mm. Rakastan. Ehkä kuitenkin enemmän ruttolinnaa, suosikkihenkilöni Lintupoika, Mikael ja toisinaan Pihla.
Oli suorastaan nautinnollista, kun kirjan alussa seitsemän ns. tavallista nuorta saavat kesäpaikan, joo, kerro lisää, joo. Mutta se kirja paranee loppua kohti yhä enemmän ja enemmän, henkilöt syvenevät, heistä paljastuu lisää, painajaisista tulee totta. Se on niin ihailtavaa että saan kylmiä väreitä.
Jalostamossa suosikki on Nukke, mutta ei, nimimerkkini ei tule hänestä, se on lapsuudenaikainen lempinimi.
SPOILEREITA TULOSSA, FOLKS.
Korppi paljastui pojaksi, Nukke myös. Wilma toi välillä mieleen Siljan, Norja Hallan, Tero Kimin. Mutta kun ko. asiaa ajattelee, ei mitään samankaltaisuuksia oikein olekaan, se on vain se henkilöasetelma. Kusti ja Mikael olivat suloisin pari ikinä. RIP. Kioto oli hyvä myös, se kun poika puhui enkeli-Kasperin kanssa ja oli samalla Se Poika joita on aina yksi joka koulussa, Se Poika josta tykätään ja joka on pahis.
 Minulle jäi Ruttolinnan jälkeen Korpista ehkä turhan romanttinen kuva, taiteilija joka katosi Argentiinaan, mitä pahaa siitä muka voi ajatella. Ja loppujen lopuksi kun Mikaelkaan ei tuntunut koskaan olleen katkera Korpille? Mutta sitten Jalostamossa oli se mitä Korppi oli sanonut, jotain että se on taiteilija jonka täytyy kokeilla kaikkea, se tuntui ilkeältä, aivan valehtelulta. Mikaelin täytyi olla aivan mahtava tyyppi. Kustin saa, ei, Kustin täytyy rakastaa sitä aina ja ikuisesti vaikka se kuoli viisitoista minuttia yli puolenyön. Onni, että Kioto näkee Mikaelin.
 Ruttolinnassa on kauniita sanoja sivuilla 433-444. Voisin tehdä vaikka miten pitkän listan kaikista kauniista tai ihastuttavan kieroutuneista ja taiteellisista kohdista, mutta se ei taida kannattaa. Vaikkapa kursivoitu teksti Pihlan ajatuksista sivulla 435. Tai kursivoitu teksti s.483. Äh, nyt aloin tehdä sitä listaa...
Ruttolinnassa osiot "Mikaelin naamioita" ovat hyviä. "Tuoretta pullaa, toverit!" :)
En pidä Susitodesta yhtä paljon kuin Jalostamosta ja Ruttolinnasta. Mutta on sekin hyvä, erityisesti Juuso Aleksi.
Tällaiset kohdat kirjoissa ovat suosikkejani, henkilöiden kieroutuneet ajatukset tms:
Mies kuolee, syksyn ensimmäinen kalastaja. Avannon kierre kiskoo pinnan alle, ei työnnä koskaan pintaan... valo jään alla on haaleaa... jään alla mies kämmenet jäätä vasten kuolee hitaan pitkitetyn kuoleman ja ahvenet syövät hänen silmänsä. //Ruttolinna, Pihla, s.169-170.
Sofia, se prkleen ämmä, olisin sotkenut sen nimen joka paikasta jos Mikael ja Kusti ei olisi ehtineet sopia ennen Mikaelin kuolemaa, sen syytähän oli että pojat riiteli, tahallaan yritti erottaa niitä... mutta täytyy myöntää että se Romeo ja Romeo, yhdessä maailmaa vastaan-juttu oli aika söpöä siltä, vaikkei sitä niin varmasti tarkoitettu.
Olisin toivonut kuitenkin Mikaelille ja Kustille enemmän aikaa. Onnellista aikaa. Heidät muuten mainittiin nimiltä Susitodessakin.
Uskon, että kusti oli ja on homo, mutta pelkäsi/pelkää olla sitä. Pelkää mitä tapahtuu jos Mikaelia ei joskus olekaan, piti varalla yhteyksiä Kiiaan, vaikka sydän todennäköisesti kuului kaiken aikaa Mikaelille.
Jotenkin Roisto tuntui lapselta. Mielenkiintoista, miten hän oli kokoajan ulkona muun porukan sotkuista, selvitteli itsekseen vampyyriasiaa ja oli niin perhanan kiinnostava henkilö. Mutta tuntui kuin Roisto olisi ollut ulkopuolella muitten jutuista, ehkä siksikin kun hänellä ei ollut sellaista samantapaista tehtävää/työtä kuin muilla.

Poissa Valerie Stardust

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Niin sen täytyy olla.
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #20 : Toukokuu 19, 2005, 16:01:35 »
Ihanaa, kun tämä topik elää ja voi hyvin. En tunne IRL ketään, joka olisi lukenut Ruttolinnaa/Jalostamoa, joten teidän pohdintojanne on viihdyttävää ja mukavaa lukea.

Lainaus käyttäjältä: "Ruiskaunokki"
Miksi Norjan nimi on Norja? Oikea nimikö?

Kyllä, ihan oikea nimi minun käsittääkseni :) Ainakin muistan lapsuudestani kotikylläni asuneen tytön, jonka nimi oli Norja. Kaunis nimi minusta, ja muutenkin rakastan kirjailijoiden omaperäisiä nimivalintoja.

Lainaus käyttäjältä: "Ruiskaunokki"
Kusti. Oliko hän loppujen lopuksi homo-, bi- vai heteroseksuaali? Toisaalta se on aivan sama, mutta rupesi mietityttämään, kun Sofia puhui ensin Kustille ja sitten Mikaelille.

No ei ainakaan hetero. Veikkaisin biseksuaalia, mm. juuri mainitsemasi Kiian vuoksi. Toisaalta Kustin yhteydenpito tyttöön johtui osittain pelostakin ja ns. ”takaoven auki pitämisestä”, toisin sanoen Kusti ei mielestäni ollut ihan sinut sen kanssa, että oli rakastunut poikaan. Ja sitten pitää tietenkin muistaa, ettei ihmisen seksuaalisuus ole niin yksioikoinen juttu, että osoitetaan sormella, että sinä olet nyt hetero ja sinä homo, vaan ennemminkin muutokselle altis (altis on huono sana tähän :p) asia.

Friikki, minä olen kateellinen, että olet tavannut Seitan ja Ninan livenä :) Harmi, että he eivät päivitä noita mainitsemiasi nettisivuja. Mitä palautteen antamiseen tulee, niin vaikka minä kuinka vannoin ja päätin kirjoittavani heille heti Jalostamon lukemisen jälkeen sähköpostia, niin niinpä se vain jäi tekemättä. Nyt pitäisi lukea koko kirja uusiksi, ennen kuin siitä osaisi taas sanoa jotain.

Lainaus käyttäjältä: "Nukke"
Jotenkin Roisto tuntui lapselta. Mielenkiintoista, miten hän oli kokoajan ulkona muun porukan sotkuista, selvitteli itsekseen vampyyriasiaa ja oli niin perhanan kiinnostava henkilö.

Hahah, hyvin sanottu :) En ensin pitänyt Roistosta ollenkaan, mutta toisella lukukerralla se osoittautuikin varsin mainioksi tyypiksi. Niin vakaasti uskoi kaikkiin mielikuvituksensa kiemuroihin. Tekisi mieli lukea Ruttolinnakin heti, kun pääsee kesälomalle, mutta luovutin sen tänään ystävälleni lainaan.

Onko kukaan muuten lukenut jommankumman kirjailijan yksin kirjoittamia tekstejä? Jos oikein muistan, niin ainakin Nina Repo olisi kirjoittanut kirjan.
Oli liian underground main streetille.

dimou

  • Ankeuttaja
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #21 : Toukokuu 27, 2005, 12:53:27 »
Niina on kirjoittanut kaikki kirjansa ennen kuin aloitti yhteistyön Seitan kanssa (tai mistä minä tiedän koska he aloittivat yhteistyönsä, mutta kuitenkin ennen kuin heiltä ilmestyi yhteistä kirjaa).

Minä tein heistä kirjailijaesitelmän pari kuukautta sitten. Ärsyttävää, heistä ei löytynyt paljon mitään tietoa, ja lopulta päädyin kirjoittamaan Ruttolinnasta kolme sivua pohdintoja :) Hyvän numeron silti sain.

Hmm, minua pelottaa kirjoittaa tänne. Minulla oli täällä aikaisemmin yksi viesti, jonka jotkut luultavasti muistavatkin, mutta se katosi hakkeri-episodin yhteydessä. En voi sanoa että kaipaisin sitä viestiä. Olin vain niin... järkyttynyt. Pettynyt. Surullinen. Menetin sinä yönä, noin puoli neljän aikaan, kaikkeni. Kuten monet minua ennen ovat sanoneetkin, en suostu uskomaan että Mikael ja Kusti olivat vain fiktiivisiä hahmoja. He olivat jotenkin niin todellisia.

En ole lukenut Ruttolinnaa pitkään aikaan, ja se surettaa minua. Se on ollut kirjastosta lainassa nyt puoli vuotta putkeen, enkä ole löytänyt sitä yhdestäkään kirjakaupasta. Kaipa se kertoo suosiosta, ja olen siitä iloinen, vaikka haluankin lukea sen jälleen kerran uudestaan. Olisinkohan lukenut sen nyt viisi kertaa, ja joka kerta olen saanut siitä jotakin uutta irti.

Jalostamoa en uskalla lukea uudestaan. Pelkään että jotain radikaalia tapahtuu. Silti haluan lukea sen, juuri siksi että voisin ymmärtää kirjan tarkoituksen kokonaan. Löytää ne kaikki pienet yksityiskohdat ja vihjeet. Voisin ehkä löytää jotain, joka vakuuttaisi minut siitä että Mikael ja Kusti ovat onnellisia. En tiedä. Jalostamon ajatteleminen saa minut sekaisin.
--

Haluan lukea lisää Roistosta. Hän on oikeastaan ainoa, joka jäi minulle jollain tapaa hieman pimentoon. Ja Roisto oli Ruttolinnan hahmoista kaikkein mielenkiintoisin. Pidin Hallastakin, haluan tietää mitä heille tapahtuu :>

Tietääkö joku jatkuuko tämä sarja, vai ovatko Parkkola ja Seita ylipäätään kirjoittamassa uusia kirjoja? Kirjailijaesitelmääni laitoin, että tekeillä on Road kill cafe, koska niin luin jostakin. Tosin voi olla, että se oli vain Jalostamon työnimi.

labello

  • Ankeuttaja
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #22 : Toukokuu 27, 2005, 20:49:02 »
Ruttolinnan luin ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Silloin en tajunnut siitä juuri mitään, koska en pahemmin jaksanut keskittyä siihen. Pidin sitä outona ja palautin vähin äänin takaisin kirjastoon. Ehti kulua suunnilleen puoli vuotta, kun tylsyyttäni päätin lukea sen uudestaan. Luin sen kunnolla ajatuksella ja rakastuin saman tien. En enää muista kuinka monta kertaa olen lukenut sen. Siinä on liian hieno juoni, liian hienoa kuvailua, niin henkilöistä kuin kaikesta muustakin. Yleensäkin kirjan kieli. Jos nyt jotain miinusta, niin loppu oli ehkä hivenen liian onnellinen.  

Olen lukenut myös Susitoden ja Jalostamon. Susitodesta ei ole muuta sanottavaa kuin ihan hyvä. Hieno kirja, mutta silti, ei oikein vakuuttanut enää Ruttolinnan jälkeen. Jalostamon juoni on upea. Minusta se kirja on vaan jotenkin oudolla tapaa pitkitetty, jolloin se ei kokonaisuutena oikein ollut sitä, mitä olisi voinut olla.

Niina Revon yksin kirjoittaman kirjan Miehen kuolema luin viime kesänä. En saanut siitä mitään irti.

Poissa Ruiskaunokki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #23 : Kesäkuu 08, 2005, 10:28:46 »
Lainaus käyttäjältä: "Valeria Stardust"
Lainaus käyttäjältä: "Ruiskaunokki"
Kusti. Oliko hän loppujen lopuksi homo-, bi- vai heteroseksuaali? Toisaalta se on aivan sama, mutta rupesi mietityttämään, kun Sofia puhui ensin Kustille ja sitten Mikaelille.

No ei ainakaan hetero. Veikkaisin biseksuaalia, mm. juuri mainitsemasi Kiian vuoksi. Toisaalta Kustin yhteydenpito tyttöön johtui osittain pelostakin ja ns. ”takaoven auki pitämisestä”, toisin sanoen Kusti ei mielestäni ollut ihan sinut sen kanssa, että oli rakastunut poikaan. Ja sitten pitää tietenkin muistaa, ettei ihmisen seksuaalisuus ole niin yksioikoinen juttu, että osoitetaan sormella, että sinä olet nyt hetero ja sinä homo, vaan ennemminkin muutokselle altis (altis on huono sana tähän :p) asia.


Aivan, aivan. Hetero oli kuitenkin pakko pistää sinne listaan mukaan... Allekirjoitan koko tuon pätkän, en rupea toistamaan sitä enää.

Pari päivää sitten luin Ruttolinnan jälleen (vasta peräti kolmannen kerran..). Varmasti siitä saa enemmän irti kun lukee pienen tauon jälkeen kirjan uudestaan. Roisto ehkä jäi hieman etäiseksi ensimmäisten lukukertojen jälkeen (kun ajatukset eräissä kahdessa herrassa pääosin olivat), mutta muistan nyt heti sen, että repesin kohdalle, jossa Roisto leikki lentokonetta päristellen. Yksitoistavuotias pikkusiskoni tekee vielä toisinaan samoin :D

Lainaus käyttäjältä: "Nukke"
Uskon, että kusti oli ja on homo, mutta pelkäsi/pelkää olla sitä. Pelkää mitä tapahtuu jos Mikaelia ei joskus olekaan, piti varalla yhteyksiä Kiiaan, vaikka sydän todennäköisesti kuului kaiken aikaa Mikaelille.


Kustin vanhemmat eivät kai sitten kamalan innostuneita olleet kuullessaan Kustista... Ei muka voi palata enää kotikyläänsä (hui). Sun muuta, jota en jostain syystä saa nyt päähäni. Niin, sehän taisi käydä pariinkin kertaan ilmi ainakin Ruttolinnassa, Kustilla ei ikinä ollut tylsää Mikaelin seurassa, vaikka Mikael välillä saattoi olla ärsyttävä. Varmasti Kusti rakasti Mikaelia ihan ystävänä ensin. Sitten kävi niin, että Kusti rakasti Mikaelia muutenkin kuin ystävänä. Mutta nyt tulee minulle heti mieleen se, josta kirjoitin aiemmin, josta Sofia puhui Jalostamossa. Päättikö (voiko sitä edes päättää o.O) Kusti niin ihan omasta tahdostaan, vai vain, ettei menettäisi Mikaelia?
Loppujen lopuksi mitä Kustille ja Kiialle kävi Mikaelin poismenon jälkeen? Kusti menetti ystävänsä ja rakkaansa ja lähti töihin laivalle, mutta...

Poissa Tiistai

  • Vuotislainen
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #24 : Syyskuu 23, 2005, 23:06:30 »
Hitto, luinpa tässä näitä viestejä ja alkoi ärsyttää niin että pakko nyt jotenkin Jalostamoakin purkaa. Viestit eivät siis sinänsä ole ärsyttäviä, mutta Jalostamossa oli jotain häiritsevää. (Luin sen silloin ilmestymisen aikoihin [viime marraskuussako se oli?] eli en nyt hirveän tarkkaan enää muista mitään ja ylipäätään koko juttu on pelkkiä satunnaisesti mieleen tulleita asioita.)

Spoilaapa tämäkin.

Eniten ärsyttivät ne enkelit siinä lopussa. Kioton enkelistä siinä matkan varrella tykkäsin kyllä kovasti, mutta kun luin sen olevan Kasper, iski iso EINÄIN ja tuntui aika petetyltä. En tiedä-muista miksi tarkalleen, mutta ei sen vain kuulu olla Kasper. Joku Kioton oma enkeli. En taida pitää kuolemanjälkeisestä enkeliksi muuttumisesta, vain niistä ikuisista tai omasta mielestä syntyneistä tai jostain, jostain erillisestä kuitenkin. Mikaelin enkeli kiusasi sitten vielä enemmän, olisi vain lakannut olemasta jos se kerran piti tappaa. Inhoan.

Itse Mikaelin kuolemahan ei siis ollut mielestäni mikään "väärä" ratkaisu, vaikka totta kai se suretti.

Nukesta menin vahingossa spoilaantumaan ennen kuin sain kirjaa käsiini. Oma vikani, kun piti avata se varoituksilla koristeltu lj-cut. Arvatkaa harmittiko, yritin siinä lauseen luettuani täristä että en nyt lukenut tuota, en vielä tiennyt mistä oli kyse mutta tajusin kyllä, että tätä en ehkä olisi halunnut saada vielä selville. Joka tapauksessa Nukke oli ihan hirveän ihana hahmo. Barbit. ALE.

Muita hahmoja... Terosta tuli mieleen Kim ihan ärsyttävän paljon, mutta muistaakseni se (hän? se?) oli muuten ihan kiva hahmo. Norjasta ja Wilmasta en muista hirveästi. Norjan dokumenttihaave alussa oli jees. Sa...mpsa? Siitä tykkäsin. Jotenkin helpottavan oloinen hahmo siellä niiden keskellä, muut olivat ehkä vähän hengästyttäviä ja jotenkin tiukkaan kurottuja. Ja se, kun se halusi läskiki poliitikoksi vai miten se menikään, joka tapauksessa.

Kioton perhe oli joku hienoin, vinguin lukemista seuraavan päivän vain että kun se tahtoi ettei Honsulle ja Hokkaidolle kävisi mitään. Niin ja niiden koti, mutta kai se kuuluu niiden perheeseen aika oleellisesti. Tavaramäärät ja kissa(t?) ja juhlasalin ikkuna. Kiotosta itsestään en ole niin varma. Tai siis pidin hahmosta ja pojasta ihan hirveästi. Kiotohan oli just kiva. Kioto varasti appelsiineja. Mutta:
1. Mikael/Kusti/Kioto-kolmiodraama ja sen fanityttöily, joka kaikesta loogisen mitäsesinuahäiritsee-ajattelun käytöstä huolimatta häiritsee minua.
2. Se enkeli.

Nojoo. Juoneltaan kirja ei ollut ihan yhtä hieno kuin Ruttolinna, ja teos on jäänyt paljon vieraammaksi, mikä on kyllä aika luonnollista, kun olen Ruttolinnaa jostain kuudennesta luokasta asti kuluttanut ja Jalostamon uutena tuttavuutena juuri sen yhden kerran lukenut. Tekstistä en enää muista, Ruttolinnassa oli ehkä enemmän sellaisia mieleenjääviä kohtia, mutta tyyliltä ja/tai laadulta ei tarvitse mitenkään ruveta vertailemaan.

Ehkä se pitäisi käydä lainaamassa uudestaan.

PS. Kiinnitin huomioni lampaaseen. Myös Salla Simukan Minuuttivalssissa mainitaan lampaan sulkijalihaksen puute. Hänkin kuuluu Kauk!-projektiin. Ideoiden jakamista? ^^

Freak on a Leash

  • Ankeuttaja
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #25 : Marraskuu 25, 2005, 17:40:19 »
Olen lukenut Susitoden, Ruttolinnan ja Jalostamon. Okei, okei. Jalostamosta on vielä ihan vähän lukematta. Ja kyllä, tämäkin viesti spoilaa, kuten kaikki muutkin viestit tässä topicissa.

Ruttolinnasta en oikeastaan muista enää mitään. Luin sen viidennellä tai kuudennella, en nyt muista, koska. Kirjaesitelmänkin tein, ja taisi kiitettävä tulla.

Susitoden luin Ruttolinnan jälkeen. Siitäkään en muista mitään. Miten voi olla näin huono muisti?

Tämän viikon maanantaina lainasin Jalostamon, ja nyt olen melkein kokonaan sen lukenut. Luin tänään koulussa Mikaelin kuolemasta eräälllä välitunnilla ja aloin itkeä. Istuin käytävän lattialla ja itkin. Kusti ja Mikael olivat kuitenkin lempihahmoni kirjassa, ah-niin-ihanan Kioton lisäksi. Norja jäi mielestäni Jalostamossa vähän yksiulotteiseksi, tylsäksi hahmoksi. En tiedä, miksi. Wilma ja Tero olivat mielenkiintoisia, ja lopun seurustelu-uutinen oli hauska. En olisi millään arvannut sitä aloittaessani kirjaa. Nukke oli hyvinkin kiinnostava henkilö. Nauroin Nuken Barbie-jutuille. (siis niille kursivoiduille tekstinpätkille, joissa mainostettiin esim. Teurastaja-Barbieta)

Nyt tuli pakottava tarve käydä lainaamassa Susitosi ja Ruttolinna, ja lukea ne uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.

Poissa Joku

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: MarauderIce16727
  • Tupa: Luihuinen
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #26 : Helmikuu 02, 2006, 19:18:25 »
Itse olen lukenut Ruttolinnan ja Jalostamon. Ruttolinnan joskus suunnilleen vuosi sitten (herranen aika, onko siitä jo niin kauan?) ja Jalostamon viime viikolla. Joten tässä viestissäni puhun enimmäkseen jalostamosta, kun Ruttolinnasta en muista paljon mitään. Harmi sinänsä. Minun pitäisi varata se kirjastostamme. (Toki, jos kirjastotädit antaa minun enää lainata mitään - sitä laskua kun on tahtonut kertyä...) Oikeastaan voisin tehdä sen jo huomenna. Ja samalla lainata Susitodenkin, se ainakin oli hyllyssä eilen, jolloin minulla tietenkään ei ollut korttia mukana.

[Nyt se spoilaus alkaa]

Siis, Jalostamo. Hieno, lumoava kirja. Ja koskettava. Oli pakko käydä ostamassa omaksi kun sain luettua. Kun minulla kerrankin oli rahaa. Ja jos ei olisi ollut, olisin pakottanut isäni hieman kustantamaan tyttärensä lukuharrastusta.

Lempihahmoikseni nousi jo Ruttolinnassa Kusti ja Mikael, nimenomaan kyseisessä järjestyksessä. Ja tämä kaksikko onnistui kyllä pitämään paikkansa kärjessä vielä Jalostamonkin aikana. Ja onko se ihmekään, he ovat niin... niin... en löydä sanaa. Kuitenkin, loistavia hahmoja kumpainenkin, niin inhimilisiäkin kirjan hahmoiksi. Luulisi, että he ovat oikeasti eläneet. Tai siis, Kustihan eläisi vielä nytkin... Kuitenkin. Pointtini on, että he ovat täydellisiä hahmoja, juuri sen takia, koska he eivät ole täydellisiä. Hemmetti soikoon, heistä on niin vaikea puhua, kun ei tiedä, pitäisikö käyttää preesensiä vai imperfektiä! >.< Kuten jo monet täällä ovat sanoneet, heitä on vaikea ajatella fiktiivisinä hahmoina. Mistä johtuneekin Jalostamon loppuratkaisun aiheuttama suru, johon nyt pääsemmekin:

Olin kauhean järkyttynyt, kun Mikael kuoli. Se oli kamalaa ja kaunista. Itkin. En osannut odottaa hänen kuolevan, suljin silmäni niille Kustin "En halua menettää sinua" -jutuille, jotka jo itsessään ennustivat jomman kumman kuolemaa. Jotenkin arvelin Kioton tai Norjan kuolevan, he kun olivat alussa ns. pääosissan. Mutta en Mikaelin! Se on niin väärin! Niina Repo ja Seita Parkkola ovat niin ilkeitä ihmisiä! (Siis kun tappoivat Mikaelin. Muuten he ovat varsin mahtavia, ainakin kirjailijoina, henkilöinä kun heitä en tunne.) Onko kukaan muu muuten huomannut, kuinka kovin Within Temptationin kappale Memories on pyhitetty Kustille ja Mikaelille?

Ja se Mikaelin suukko, kun hän lähti etsimään Norjaa ja Kiotoa ja palasi takaisin antamaan sen Kustille. Siinä vaiheessa minun mahani pohjalle ilmestyi sellainen ikävä tunne, kun aavistelee jotain pahaa tapahtuvan.

Minuakin muuten jäi vaivaamaan se sormus. Onko se nyt Kustin sormessa vai meren pohjassa? Minä ainakin haluaisin uskoa ensimmäistä.

Ja nyt olen päättänyt, etten koskaan, koskaan anna tyttärelleni nimeksi Sofia.

Minustakin muuten se viimeinen kappale oli hieman turha. Kirjan loppu olisi ollut jotenkin paljon räjähdysmäisempi ilman sitä. Jotenkin se pehmensi loppua, nämä kaikki Mikael-enkeli jutut, ettei se ollutkaan niin kauheaa, vaikka kauheaa olikin.

Mitä voisimme tähän loppuun sanoa? Rest in Peace, ja Jalostamo on hyvä kirja. Samoin Ruttolinna, mitä siitä nyt muistan.

Galanen

  • Ankeuttaja
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #27 : Elokuu 03, 2006, 20:22:20 »
Spoilaa!

Minulla on ollut tarkoitus kirjoittaa tähän topiciin siitä lähtien, kun sain Ruttolinnan luettua, mutta se on vähän jäänyt. No, parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Luin Ruttolinnan ja Jalostamon tässä kesälukemisena, kun olin huomannut monen kehuvan kys. kirjoja. Susitosia en ole koskaan lukenut, eikä se vaikuta edes kovin mielenkiintoiselta. Ehkä joskus voisin kokeilla, mutta ei mikään must-read.
Ruttolinna tuntui aluksi vähän hassulta, oli vaikea lukea kirjaa eri näkökulmista. Pian siihen kuitenkin tottui, samaten kun hahmot alkoivat erottua toisistaan (aluksi oli vaikea erottaa Hallaa ja Pihlaa). Mikaelista ja Kustista pidin heti alusta alkaen, tykkäsin todella. Valitettavasti kyllä muut hahmot menivät vähän ohi, kun odotin kokoajan niitä Mikaelista tai Kustista kertovia pätkiä :P Halla oli myös mukava hahmo, samaistuin häneen aika paljon. Silja ja Kim jäivät todella latteiksi, Pihlaan en saanut otetta ja Roisto tuntui tylsältä. Loppuratkaisusta en tiedä, ihan menettelevä. Oli hyvä, ettei kyseessä ollutkaan mitään "yliluonnollista". En myöskään arvannut, että Korppi on poika, jälkeenpäin ajateltuna se tuntui kyllä ihan loogiselta.
Voi ah, tykästyin siihen kieleen, jota kirjassa käytettiin. Aluksi se tuntui epäselvältä, mutta voi kyllä, aivan nerokasta.
Ja loppu (Mikaelin ja Kustin kannalta) oli suloinen. Tykkäsin hirveästi siitä nuotiokohdasta :) "Pelkään elämää ilman Mikaelia ja Mikaelin kanssa - jälkimmäisen haluan."

Entä Jalostamo sitten! Kirja iski vielä Ruttolinnaakin pahemmin. Hahmot tuntuivat elävämmiltä, Mikael ja Kusti olivat entistä ihanampia ja kaikki oli niin aah. Kiotosta en pitänyt kyllä alusta alkaenkaan, inhoan tuollaisia ihmisiä oikeassa elämässä ja inhotti se kirjassakin. Loppua kohden Kioto muuttui ehkä miellyttävämmäksi, mutta joo. Minulla on viha-rakkaus-suhde Kiotoon, välillä tuntuu inhottavalta, välillä ei.
Muut hahmot taas. Norjaan, Sampsaan, Teroon ja Wilmaan en (taaskaan) saanut oikein otetta. Norja jäi vähän pinnalliseksi, Terosta ei kerrottu paljoakaan, Sampsa oli myös aika lattea ja Wilmasta en vain innostunut. Nukke oli kiva ja jännä, ja taas kerran menin lankaan (eli en siis arvannut Nuken oikeaa sukupuolta).
Mikael ja Kusti. Voi iiks. Kustin hahmosta pidän ihan suunnattomasti. Jollain tapaa niin tavallinen, mutta kuitenkin erilainen, upeasti kuvattu, elävä. Rakastan sitä kohtaa, kun Kustin ja Teron pitää kerätä hautakiviä ja Kusti murjottaa. Samaistuin siihen kohtaan todella, olen itse välillä ihan samanlainen :P Mikael oli välillä turhan, hm, epäuskottava, tai jotain. Minulla oli kokoajan sellainen tunne, että Kusti huomioi Mikaelia paljon enemmän ja Mikael vain juttelee Kiotolle, ei ymmärrä Kustia jne. Mikaelista oli liian tekemällä tehty joku unelmapoika, se häiritsi :P

Loppu sitten. En ollut, onneksi, spoilaantunut etukäteen. Epäilin vahvasti, että Kioto tai Norja kuolee ja Mikaelin ja Kustin välille tulee joku särö, että esim. Mikael lähtee Argentiinaan etsimään Korppia tai jotain. Ihan totta, en tiedä mistä sain sellaisen päähäni. Jälkiviisaasti ajatellen on loogista tapattaa Mikael, mutta kirjaa lukiessani en kuvittelut sitä mahdolliseksi.
Loppu oli surullinen. Ihan liian surullinen, kamala, pystyin kuvittelemaan mielessäni Kustin sairaalassa tuijottamassa ilmeettömänä ikkunasta ulos ja kaikki on luonnottoman valkoista ja ahdistavaa. Päätös lähteä takaisin laivalle, vielä Kioton kanssa, oli kyllä typerä. En tykännyt.

Muutenkin 'vuosi myöhemmin' oli vähän turha, eivätkä muut kuin Kusti, Mikael ja Kioto olleet kiinnostavia. Mikaelkin oli vähän typerä, siis se enkelijuttu. Ei lohduttanut yhtään :P

Mieleen jääneitä kysymyksiä:

1. Pojat punoivat niihin [kimppuihin] luita ja rannalta löytämiään simpukoita. Loput luut Mikael tunki taskuunsa. -Teen näistä lahjan, arvaat varmaan kenelle.
Kyseessä siis Mikael ja Kioto. Lahja on menossa Kustille, mutta miksei siitä mainittu mitään myöhemmin? Vai enkö vain huomannut?

Äh, oli vielä toinenkin, mutta unohdin sen. Voi höh. :P

Niin, ja piti mainita, että Suomalaisen alesta sai Jalostamon kuudella eurolla. Arvatkaa kuka osti? *hymy*[/i]

Poissa Ruiskaunokki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #28 : Syyskuu 07, 2006, 23:18:12 »
Lainaus
Onko kukaan muu muuten huomannut, kuinka kovin Within Temptationin kappale Memories on pyhitetty Kustille ja Mikaelille?


Kyllä 8D Lukiessani Ruttolinnaa ensi kertaa kuuntelin tuota kyseistä kappaletta, samoin tein lukiessani Jalostamoa. Puolitoista vuotta Memories on ollut minulle Kustin ja Mikaelin biisi. Kaunis kappale muutenkin. Ihanaa tietää, etten ole ainoa, joka ajattelee samoin :)

Lainaus
Te lokeroitte täällä Kustia. Minusta lokeroiminen ylipäätänsä on typerää.
Itse sanoisin, ettei Kusti oikein ole mikään. En tiedä. Kusti olisi rakastanut Mikaelia, vaikka Mikael olisi ollut tyttö (kuten kirjassakin sanotaan). Joten... Kusti rakastaa Mikaelia, ei Mikaelin sukupuolta. Ja...


Huomasin, että tosiaankin olen jonkinmoista lokeroimista yrittänyt tuolla aiemmin tehdä :D En tiedä mistä moinen pakkomielle oli tullut, mutta olkoot. Nykysellään ajattelen, että lokeroiminen sinänsä on ihan turhaa, ehkä suuntaa-antavaa, mutta kuitenkin tarpeetonta. Kuten sanoit, Kusti rakastaa ihmistä, ei sukupuolta.

Suomalaisen kirjakaupan alennushylly houkutteli ja viime viikolla mukaan lähti Jalostamo. Ruttolinnaa vielä kaipaan.

MiniSika

  • Ankeuttaja
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #29 : Syyskuu 08, 2006, 15:21:51 »
Aivan ihana kirja, yksinkertaisesti :D
Tuokin tuli kyllä luettua kaverin painostuksesta, Satu oli lukenut sekä Susitoden että Ruttolinnan ja kun päätti tykätä niin lainasi minulle ensin Susitoden (josta en kyllä tajunnut hölkäsen pöläystä) ja sitten kun siihen kerran oli jatko-osa niin pitihän se ihan periaatteesta tarkistaa että olisiko se sitten vastapainoksi vähän parempi. ^-^

 Saattaapi sitten spoilailla.
Ruttolinna on tavallaan vähän omituinen kirja, jouduin lukemaankin sen kaksi kertaa jotta tajusin sen kunnolla, mutta silti todella hyvä. Tosin jotkin henkilöt jätetään melko pinnallisiksi (tästä hyvänä esimerkkinä Kim) ja toisiin taas pureudutaan enemmän. Mutta Kusti ja Mikael ovat kyllä yksi söpöimmistä pareista joista olen lukenut :) Korppihan oli ihan selvästi poika, mitä te oikein selitätte ?

Lopun 'kaikkeen löytyy luonnollinen selitys' - asetelma oli kuitenkin melko typerä. Minusta henk.kohtaisesti on tylsää että kaikelle löytyy jokin selitys, kyllä jotain voisi jättää vähän varjojen peittoonkin. Muutenkin kirja oli paikoittain hieman sekava.
Kirjoitustyyliä kuitenkin rakastan, kursivoidut kohdat ovat jotain niin hienoa että voin vain haaveilla jonain päivänä oppivani kirjoittamaan samalla tavoin.

Ja se myös harmittaa kun en osaa ranskaa, sitä kun oli kuitenkin kirjassa suhteellisen paljon. Ne runot olisi esimerkiksi ollut kiva osata itse kääntää vaikka suomennokset tulivatkin myöhemmin ilmi.
Ai niin, unohdin jo melkein mainita miten usein nauroin tuota kirjaa lukiessani 8'D Siinä on niin paljon tietynlaista huumoria, sekä tahallista että tahatonta. Yksi parhaista kohdista on se kun Mikael (vai oliko se Kusti ? However..) putosi sinne kuoppaan niiden lehmien keskelle.

I:Oletko sinä poika sekaantunut johonkin ?
M:Lehmiin.
I: *jotain jumalauta-tyylistä tähän*
M:Ne on kuolleita, isä.


Tai jotenkin tähän tyyliin kuitenkin, tuolle ratkean joka kerta XD Ja sitten myöhemmin tuleva jatkokommentti ('On teilläkin paikat puhua !') on erinomaisen huvittava.

 No niin, spoilinki ohi.

Elikkäs. Hyvä kirja se loppujen lopuksi kaikessa omituisuudessaan on, ja tykkään erittäin kovasti. Jalostamon luen varmasti kunhan saan sen kaverilta lainaan kun tehdään kirjavinkkausta Susitodesta, Ruttolinnasta ja Jalostamosta ja en saa sitä lainattua ennen kuin ollaan saatu se pidettyä, ne kirjat kun pitää ottaa silloin mukaan ja olisihan se ihan hyvä jos olisi se kirja olemassa kun siitä periaatteessa tekee esitelmää :) Mutta joka tapauksessa, hyvä kirja. Suosittelen lukemaan.


EDIT//

No niin, palannut olen ja yhdyn ylpeänä tähän joukkoon joka on Jalostamon löytänyt Suomalaisen alennuskorista :) Tiedä häntä sitten että onko salaliitto vai mikä mutta sieltä se vain osui käteen hintaan 5,90.
Ja hyvä kirja se on, ne kaikki hahmot on jotenkin niin samaistuttavia että melkein itkettää. Tosin en varmaan voi lukea koko kirjaa loppuun kun tiedän jo kuka kuolee ~

anachronism

  • Ankeuttaja
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #30 : Syyskuu 12, 2006, 15:40:30 »
Mikä tämä "Löysin Suomalaisen kirjakaupan alennuskorista Jalostamon"-juttu oikein on? Olet jo kolmas jonka kuulen sanovan tuon! Ettei vain olisi salaliitto saamaan minut kateelliseksi. ;I

Lainaus
Ruttolinna on tavallaan vähän omituinen kirja, jouduin lukemaankin sen kaksi kertaa jotta tajusin sen kunnolla, mutta silti todella hyvä.


Ei mutta silti, vaan siksi. Pidin kirjasta kovasti sen takia, että siinä piti ajatella, asioita jätettiin auki ja niitä täytyi itse paikkailla.

Ja kyllä, Kusti ja Mikael ovat ehdottomasti ihanin pari, mitä nyt olen rakkaustarinoita lueskellut. :)
En muuten missään vaiheessa osannut aavistaa, että Korppi oli poika. Hienosti Seita ja Niina osasivat pitää sailaisuuden (ainakin minun tapauksessani).

Lainaus
Ja se myös harmittaa kun en osaa ranskaa, sitä kun oli kuitenkin kirjassa suhteellisen paljon. Ne runot olisi esimerkiksi ollut kiva osata itse kääntää vaikka suomennokset tulivatkin myöhemmin ilmi.


Aivan! Olisi ollut mielenkiintoisempaa, jos runot todellakin olisi voinut itse suomentaa. Tietenkin olisin aina voinut kaivaa jostain sanakirjan esille, mutta olisi se saattanut siltikin töksähdellä.

Enivei, raxuun näitä kirjoja. Odottelen vielä kuukauden päässä olevia synttäreitäni, jolloin saan itselleni joko Jalostamon, tai Ruttolinnan. :P

Poissa Thyone

  • Tylypahkan oikea ottelija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: RainWolf2
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #31 : Huhtikuu 21, 2007, 18:23:29 »
Minäkin tahdon SPOILATA Jalostamoa ja Ruttolinnaa myös.

Itseäni ehkä jopa vähän ärsytti, että luin ensin Jalostamon, nyyhkin niin paljon ettei lukemisesta meinannut tulla mitään. Niin ja "Korppi-salaisuus" paljastui. Mutta eipä tuo haittaa, sen verran sanon että Korppi on yksi lempihahmoistani (ja ihan totta, se oli ilmiselvästi poika, joo tiedän fuskua). Sääli että hänestä kerrotaan niin vähän...

Nostaisin Ruttolinnan ja Jalostamon kahdeksi kirjaksi, jotka sisältävät ehkä kauneimman ja parhaan rakkaustarinan ikinä koskaan, ainakaan mitä minä olen lukenut, ja ilman sitäkin kummankin kirjan juoni olisi mielettömän hyvä (vaikka Kustin ja Mikaelin suhde jollain tavoin 'syventää' sitä). Aivan ihana pari. Ja realistinen. Oikeassa elämässä ei ole niin kun ficeissä, aina on joku joka ei hyväksy homoseksuaalisuutta.
Ehdottomasti parhaita kirjoja, joita olen lukenut.

Ruttolinnan henkilöhahmot eivät olleet mielestäni läheskään niin hyviä, tai no mielenkiintoisia kuin Jalostamon. Kustista ja Mikaelista pidin, niin ja Pihlasta, siitä kun se oli vähän sekava, mutta muuten olivat kaikki vähän laimeita minun makuuni. Kreivi ja Lintupoika jäivät vähän taustalle, mutta heistä pidin myös, Alexanderista varsinkin. Roistoa vihasin. Ruttolinna on vielä niin tuoreessa muistissa, ettei siitä sen enempää. Luen kirjan varmaan vielä uudestaan ja katsotaan sitten tuleeko paperille (tai vaihtoehtoisesti tietokoneen näytölle) tekstiä.

Jalostamossa noustaankin sitten hahmojen suhteen kokonaan uudelle tasolle. Mitään hahmoa en suoranaisesti vihaa, paitsi ehkä Norjaa enkä häntäkään oikeastaan.

Kestosuosikkini ovat Kusti ja Mikael, pakkohan niistä on pitää, suloisia kun ovat. Kusti on epävarmuudessaan maailman ihanin (ja muistuttaa minua suurissa määrin). Kun Kusti ja Mikael heittävät läppää, nauramista ei voi lopettaa. Se, että he ovat säilyttäneet rohkeutensa, elämänilonsa ja toisensa kaiken jälkeenkin, saa minut jotenkin 'katsomaan heitä ylöspäin' (tyhmää sanoa noin kirjan hahmosta), itse kun annan välillä liiankin helposti periksi.

Kioto on myös suosikkejani. Kioto muistuttaa paljon minua omalla tavallaan, niin kuin Kustikin, ehkei kuitenkaan niin selkeästi (ja nyt kun tähän päästiin: Nukkekin muistuttaa minua, ja tarkemmin ajateltuna Mikael myös, hassua miten aina samaistun poikiin). Kioto on hahmona omalla tavallaan torjuva, mutta silti näyttää siltä, että huutaisi jotakuta suojelemaan itseään. Ehkä Kiotossa minua eniten viehättää se, että hän, niin kuin Tero sanoo, angstaa, vaikka olisi mahdollisuus valita toisin. Se sopii Kiotolle. Teen itse ihan samaa. Ja kun lopussa Kioto yksinkertaisesti saa Kustin luottamaan itseensä, en voi olla rakastamatta hahmoa.

Nukke on vielä yksi hahmo, josta voin sanoa pitäväni paljon. Nukkekin on epävarma itsestään, kokeilee kaikkea uutta, on (liiankin?) rohkea ja niin rakastettava ettei asialle yksinkertaisesti voi mitään. En osaa selittää, miksi pidän Nukesta niin paljon. Ehkä voin taas syyttää samankaltaisuuttamme. Ylipäätään lempihahmoni ovat sellaisia, joita koen voivani ymmärtää ja joihin samaistun.
ALE.

Jalostamosta vielä sen verran, että jos pidin jostain vähemmän kun siitä, että Mikael muuttui kuoltuaan enkeliksi, niin siitä, että Kioton suojelusenkeli (josta muuten kirjaa lukiessani pidin yllättävänkin paljon) olikin ystävämme Kasper. Se, että Kasper kohtaloineen tuotiin vielä kirjan lopussa esille, latisti mielestäni vähän tunnelmaa. Mutta hyvin, hyvin vähän, niin vähän, että lopetin lukemisen neljältä koetta edeltävänä yönä. Kokeeseen ei tullut sattuneista syistä luettua yhtään.

Ja vielä tämä: saattaa kuulostaa julmalta, kun sanon näin, mutta mielestäni Mikaelin täytyi kuolla, se ei olisi voinut olla kukaan muu, ei edes Kusti. Kaikki muut ratkaisut olisivat tuntuneet ainakin minun mielestäni jollain tavoin 'helpoilta'. Sen täytyi olla Mikael, pieni sitkeä Mikael, jolla oli rastatukka ja joka osasi melkein lentää. Muita vaihtoehtoja en (köh pitkällisen pohdinnan jälkeen) suostu edes ajattelemaan.

Kiitos.

edit// Vielä: minunkin on vaikea suhtautua Kustiin ja Mikaeliin kuin fiktiivisiin henkilöihin. Joistain hahmoista tehdään niin helkkarin hyviä ja realistisia, ettei niihin voi suhtautua kuin fiktiivisiin henkilöihin.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 21, 2007, 18:37:19 kirjoittanut Thyone »
practice random acts of kindness

Huvitus

  • Ankeuttaja
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #32 : Lokakuu 08, 2007, 17:07:48 »
Oi, ilahduin vallan kovasti havaitessani tämän keskustelun.
Olen lukenut sekä Susitoden, Ruttolinnan että Jalostamon kahteen kertaan, vaikka suorastaan pelkäsinkin aloittaa Jalostamoa uudelleen. Pelkäsin, että tasapainoni horjuisi liikaa. Susitosi tuntui hieman laimealta verrattuna Jalostamoon ja Ruttolinnaan, mutta toki siinäkin on salaperäinen, kiinnostava juoni. Ruttolinnassa ja Jalostamossa toimi hyvin tarinan eteenpäin kuljettaminen usean päähenkilön näkökulmasta. Niissä miljöö ja juoni olivat monisäikeisempiä. Eritoten Ruttolinnassa miljöö oli jollakin tapaa mahtava. Kusti ja Mikael koukuttivat minut jo silloin, mutta heidän tarinansa lähti mielestäni oikein todella lentoon oikeastaan vasta Jalostamossa.


Nostaisin Ruttolinnan ja Jalostamon kahdeksi kirjaksi, jotka sisältävät ehkä kauneimman ja parhaan rakkaustarinan ikinä koskaan, ainakaan mitä minä olen lukenut, ja ilman sitäkin kummankin kirjan juoni olisi mielettömän hyvä (vaikka Kustin ja Mikaelin suhde jollain tavoin 'syventää' sitä).

Aivan samaa mieltä. Juonet olisivat kyllä moniulotteisia muutenkin, mutta tämä itseäni syvimmältä koskaan kirpaissut rakkaustarina tekee ne vielä monin verroin paremmiksi!
Muut ovat sanoneet tämän saman, mutta pakko vielä todeta, etten minäkään osannut - enkä ehkä edelleenkään osaa - suhtautua Kustiin ja Mikaeliin kuten fiktiivisiin hahmoihin. Minulle he elävät jossakin. Myös Mikael.

Jalostamoa lukiessani (molemmilla kerroilla luin kirjan loppuun öiseen aikaan, se jotenkin kuului asiaan) itkin kasvoni turvoksiin ja silmäni ristiin Mikaelin kuoleman tähden. Ensimmäisellä kerralla olin vielä muutaman päivän lukemisen jälkeen alakuloinen ja poissaoleva, kuin joku todellinen ihminen olisi kuollut. Viisitoista minuuttia yli puolenyön. Tämä kirja siis teki todella lähtemättömän vaikutuksen koskettavuudellaan.

Ilman Mikaelin kuolemaa - niin kovin surulliseksi kuin se monen ihmisen olon tekikin - tarina olisi tuskin painunut niin syvälle ihmisten mieliin. Onnellinen loppu olisi ehkäpä saanut kirjan tuntumaan jopa merkityksettömältä, pian sitä ei olisi enää edes muistanut.
Kustin ja Mikaelin lisäksi Jalostamossa Nukke oli todella mielenkiintoinen hahmo. Ruttolinnassa pidin kovasti myös lintupojasta, Hallaan samastuin erittäin paljon vaikken ehkä olisi tahtonut. Roistokin oli tavallaan kiinnostava. Kukapa hahmoista tosin ei olisi ollut?

Parkkolan ja Revon kirjoitustyyli on myös jotakin mahtavinta, se on jotenkin poikkeuksellinen ja koukuttava. Huomattavasti erilainen. Älyttömän kaunis.

Poissa Valerie Stardust

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Niin sen täytyy olla.
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #33 : Joulukuu 26, 2007, 15:22:21 »
Sain jouluaaton vastaisena yönä Ruttolinnan loppuun neljättä kertaa? ja vaikka sen teksti edelleen on puhdasta neroutta, niin Kustin & Mikaelin onnellinen loppu ei ole Jalostamon jälkeen enää koskaan sama. Mutta äsken muistin päättäneeni googlettaa, mitä kirjailijoille nykyään kuuluu ja tällaista löysin:

Lupaus (Rajat Express, vol. 1)

Televisiokanava etsii juontajaa kantaa ottavaan nuortenohjelmaan, jossa voittajalle on luvassa myös tukku rahaa… Romaanitrilogian ensimmäinen näytös.

Pitkä esittely

”Mikään ei ole viatonta.”

17-vuotias tuhlaajapoika Vertti on korviaan myöten veloissa. Kun kierre vaikuttaa toivottomalta, hän perustaa yrityksen. ”Vertin lupaus” järjestää ainutkertaisia elämyksiä kaiken nähneille ja kokeneille liikemiehille. Valonarkaa toimintaa avustavat Vertin lukiokaverit Emmi, Ritari, Karim ja entinen lapsitähti Aava, joka tietää miltä tuntuu pudota maanpinnalle. Barbi taas on vaikeuksia tietävä säröääni.

Kansalaisaktivismista kiinnostunut opettaja keksii houkuttimen mediakurssilleen. Hän kertoo luokalle Q-TV:n Rajat Express -kilpailusta, jonka kunnianhimoisena tavoitteena on taistella kaikenlaista syrjintää vastaan. Voittaja pääsee juontajaksi kantaa ottavaan nuortenohjelmaan ja nettoaa lisäksi tukun rahaa.

Retki tehokanalaan herättää uusia ideoita Vertin päässä, ja koekuvauksiin kyllästynyt Aava pääsee näyttämään kykynsä. Mutta kun yhtälö alkaa näyttää mahdottomalta, jopa Vertin on myönnyttävä tosiasioiden edessä.

Lupaus on Rajat Express -trilogian ensimmäinen näytös, jossa ylitetään sekä luvallisia että luvattomia rajoja ja tehdään näkymättömistä näkyviä.


*

Toivottavasti kirjasto täällä kotikylällä on huomenna auki, hyllyssä ainakin on kyseinen kirja. Kukaan lukenut?

En kyllä edelleenkään näe ainoatakaan syytä sille, miksi Mikaelin täytyi kuolla. Ei vain pysty käsittämään.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 26, 2007, 15:31:24 kirjoittanut Valerie Stardust »
Oli liian underground main streetille.

Poissa Thyone

  • Tylypahkan oikea ottelija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: RainWolf2
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #34 : Joulukuu 26, 2007, 21:16:28 »
Olen lukenut Lupauksen, ja hyvä se oli, vaikkei kylläkään yhtä hyvä kuin Jalostamo ja Ruttolinna. Kannattaa kyllä lukaista, on sen arvoinen.

Vaikka Mikael olikin yksi lempihahmoistani, näen selkeän syyn hänen kuolemalleen. Tuskin olisi kirja ollut niin hyvä jos Mikael olisi jäänyt eloon. Kun tajusin, että yksi hahmoista kuolee, toivoin, ettei se olisi Mikael, ja jo tästä tiesin, että jos tämä on hyvä kirja, se on Mikael. Se, mitä Mikaelilla ja Kustilla oli, oli liian hyvää kestääkseen. Ratkaisu, joka ei olisi liikuttanut minua lainkaan, esim. Norjan kuolema, ei olisi tehnyt kirjasta läheskään yhtä hyvää. Vaikka itkinkin loppuratkaisua, olin siihen lopulta tyytyväinen, ja  vaikken sitä täysin osaa selittääkään, olen yhä sitä mieltä, että näin sen pitikin mennä.

Sitä paitsi Mikaelin kuolema jättää portit auki kaikenlaiselle kirjan tapahtumien jälkeiselle Kusti/Kioto-slashille ^__^
practice random acts of kindness

Poissa Valerie Stardust

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Niin sen täytyy olla.
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #35 : Helmikuu 08, 2008, 21:37:39 »
Luin eilen Lupauksen kolmekymmentä viimeistä sivua ja palautin kirjan tänään kirjastoon. Omaan kirjahyllyyni tuskin sitä hankin, ellei se kävele vastaan joskus sattumalta alennusmyynnissä. (Olin järkyttynyt, kun ensi kertaa näin Jalostamon häpäisevään hintaan 5,90€ vuosia sitten.)

Lupaus oli hyvä, kun miettii kaikkia kirjoja yleisesti. Parkkolan & Revon kirjoja arvioitaessa ei niin hyvä. Ruttolinnan kaltaista on varmaan turha enää koskaan odottaa, mutta jotenkin tämä tuntui tuonkin seikan huomioonottaen aika pliisulta. Tai vaisulta. Turvauduttiin helppoihin ratkaisuihin, kiintiöhomo ja sitä rataa. Itsessään tuoreita ideoita ja henkilöhahmoja, mutta kaksikon tyylin tuntien ei mitään yllättävää tai mullistavaa. Sadan ensimmäisen sivun vai jo aikaisemmin? jälkeen kielikin muuttui jokseenkin mitäänsanomattomaksi. Viimeiseen lukuun oli muistettu laittaa jotain raikasta.

Dunno. Kokonaisuutena ei vain oikein napannut. Toki luen trilogian jatko-osatkin. Oli tämä kuitenkin parempi kuin Susitosi.
Oli liian underground main streetille.

Poissa Thyone

  • Tylypahkan oikea ottelija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: RainWolf2
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #36 : Helmikuu 13, 2008, 21:27:49 »
Sain saman viikon aikana sekä Ruttolinnan että Jalostamon omakseni ikuiselta tuntuneen etsinnän jälkeen <3 Ruttolinna Suomalaisesta 23 €, varsin kohtuullista. Meinasin kiljua kun näin Jalostamon 5 €:llä Kirjatorin alennuslaatikossa. Puoliksi kauhusta missä arvokkuus? puoliksi innosta. Vitonen takin taskusta tiskiin. Lupaan pitää sitä hyvin.

Luin Ruttolinnan pitkästä aikaa. Se on liian ihana. Pihla. Korppi. Mikael. Kusti. Pihla on ihana ja kaikki muut parhaimmillaan juuri tossa kirjassa. Korppiakin joo rakastan, vaikka se onkin ihan sivuhahmo. Ai että se on sielunveli mulle. Korppi siis.

Multa löytyy Lupaus kirjahyllystä. En jaksanut odottaa että tuli kirjastoihin. Ihan hyvä oli joo, vaikkei lähelläkään Ruttolinnaa ja Jalostamoa. Kahdesti vai kolmesti? luettu kuitenkin.

practice random acts of kindness

Poissa Nefertiti

  • Niilin krokotiili
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #37 : Heinäkuu 22, 2008, 19:25:57 »
Luin Susitoden joskus monta vuotta sitten ja jostain (?) syystä sain vasta nyt aikaiseksi ja luettua Ruttolinnan.

Hyvä kirjahan se oli, parani ehdottomasti loppua kohden. Alussa se oli minun makuuni paikoin hieman tylsäkin. Toisaalta eihän Ruttolinna olisi voinut olla niin hyvä ilman kunnon pohjustusta, joten ehkä vähän turha valittaa alusta.

Hahmot olivat kaikki jollain tavalla mielenkiintoisia, mutta suosikeikseni nousivat Mikael, Pihla ja Kusti. Vastaavasti Roiston jutut kävivät välillä vähän liiankin oudoiksi. Jotenkin sekin, että hän kaivoi vanhan haudan auki ja katkoi kuolleelta pään meni jotenkin yli. Jotkut hänen ”omat juttunsa” olivat kyllä ihan huvittavia ja näin. Mitä Mikaeliin tulee, niin en päässyt kirjasta irti enää sen jälkeen, kun tuli tietoon että Korppi olikin poika! Siis aivan fantastinen käänne. En osannut odottaa sitä kyllä yhtään. Lopussa sitten ne Mikael/Kusti –kohdat olivat niin *aww* että... ^^ Muutenkin Mikaelilla oli välillä aika hauskoja juttuja, mainitaan nyt esimerkiksi puhelu isälle siellä kuolleita nautoja täynnä olevassa kuopassa.. ;D Pihla sai vastaavasti sympatiani Jupiterin takia. Muistan ihmetelleeni tuota Jupiteria siinä Cast-osuudessa. Siihen saikin kirjaa lukiessa palata muutamaan kertaan, kun en muistanut kirjan alussa vielä ainakaan, että kukas nyt olikaan kukin. Selvisi se Jupiterkin sitten ajallaan. Kimistä en muuten hahmona kamalasti pitänyt, mutta kohdat joissa kuvataan hänen veljeään Teijoa, olivat ahdistavia, mutta kauniita. Kaikilla hahmoilla oli oma tarinansa eikä kukaan jäänyt pimentoon siinä suhteessa. Otsosta toisaalta olisi voitu kertoa hieman enemmänkin. Hänkin osoittautui lopulta melko mielenkiintoiseksi hahmoksi.

Tekstistä sinällään en kaikissa kohdissa pitänyt. Jotenkin se tökki paikoin, oli niitä lyhyitä lauseita ja tuntui, että välillä siinä oikein hakemalla haettiin joitain erikoisia piirteitä. Juoni kylläkin oli todella monipuolinen ja mielenkiintoinen, mutta tekstin laatuun olisi tosiaan voinut panostaa himpun verran enemmän. Ei se nyt loppupeleissä lukukokemusta haitannut, koska totuin jollain tavalla siihen vähän outoon kirjoitustyyliin.

Olisi pitänyt lukea tämä kirja jo aikoja sitten. Juoni on koukuttava ja tuntui, ettei koskaan tiedä, onko uhka nyt todellinen vai ei. Muutenkin tässä Ruttolinnassa oli joitakin kiehtovalla tavalla synkkiä ja ahdistavia kohtia, ja psyykeni olisi todellakin ollut koetuksella, jos itse olisin moisessa paikassa ollut töissä.. ;D

Pitäisi varmaan lukea se Jalostamokin tässä, kunhan kerkiän. Arg, kun menin spoilaamaan itseäni sen kuolevan kanssa.. ;s
Life isn't about waiting for the storm to pass, it's about learning to dance in the rain.

Poissa Suru

  • keräkurmitsa
  • Sanomaton
  • *
    • Livejournal
  • Pottermore: ChestnutLeviosa81
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #38 : Heinäkuu 28, 2008, 21:51:59 »
Hei angst, noi http://www.kojoottikuu.com ja http://www.uneksia.com ei toimi! Olisin halunnut päästä lukemaan, mutta ei...

Luin kirjat tyhmässä järjestyksessä ja aloitin Jalostamosta, kun satuin poimimaan sen käteeni alennuskorista, kuten näemmä moni muukin, mutta minua edullisemmin. Tänään hain kirjastosta Ruttolinnan ja mukaan tarttui itse asiassa vielä tuo Lupauskin, vaikka se silmäiltynä vaikutti melko sekavalta ja vähän liian nuortenkirjamaiselta. No, onneksi viikossa kerkiää lukea varmaan molemmat ja voin sitten kertoilla vielä laajemmin kantojani näistä. :D  (ja okei, Susitoden olen lukenut puoleen väliin joskus seiskaluokalla, mutta sitä ei ehkä lasketa... En pitänyt kirjasta silloin ollenkaan, pitääkin joskus taas kokeilla, jaksaisiko sen lukea uudestaan.) Ja siihen meni Aikaa ja Vaivaa, kun luin. Yleensä luen kirjoja kohtalaisella vauhdilla, mutta Jalostamo... jotenkin se, että kerrotaan eri henkilöiden näkökulmasta oli minulle alkuun hieman hankalaa ja hahmojen määrä, melko "raskas" teema ja kuvailun erilaisuus verrattuna lähiaikoina lukemiini kirjoihin... Mjoo. Kirja oli ehkä sitten sitä sarjaa "vaikealukuinen", kun samalla piti ajatella... Tai siis kun kirja pisti ajattelemaan ihan kunnolla, olivathan henkilöhahmot kaikki omalla tavallaan rasismin ja muukalaispelon kohteeksi mahdollisesti joutuvia: vammainen, lihava, homopari, tummaihoinen, kuten joku kerkisi jo aikaisemmissa viesteissä luokitellakin.

Aiemmissa viesteissä juteltiin paljon myös nimistä - Viima, Norja, Mikael, Halla, Aava... Seita Parkkolan kirjassa Viima on muuten toinen hahmo, jonka nimi on samalla valtion nimi: Intia. On muuten nätti nimi, sopii hahmolle kivasti. Ja tuossa Lupauksessa taitaa olla Barbi, josta mieleen tulee Jalostamon Nukke... Siis nimen perusteella. Ja Pihla oli kanssa kiva nimi. (Kuten aiemmin jo sanoinkin, Susitoden luin joskus kauan sitten ja siitä mieleeni jäi lähinnä nimi Karina, joka oli tosi nätti... Muuten kirja vaikutti jotenkin vähän tylsältä ja siitä ei oikein tuntunut saavan mitään irti...)

Pitää nyt vielä harkita noiden kirjailijoiden omien kirjojen lukemisia, mutta sitten ajan kanssa. Koetan nyt ensin kahlata nämä nykyiset läpi. :D

Jei, sitten vähän pohdintaa Jalostamosta.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)
Palaan muoksimaan, jos keksin jotain älykästä.
“Älä näytä tuommoiselta, Korppu", hän sanoi. "Eihän tämä ole yhtään mitään. Paljon pahempaa on tulossa!”
- Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

Poissa Elva

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #39 : Kesäkuu 04, 2009, 18:14:10 »
Hömhömhöm, taisi alkaa tuttavuuteni Ruttolinnaan, ja sen kautta muuhunkin Parkkosen & Revon tuotantoon, mistäpä muualta kuin täältä Vuotiksesta, Tämän topikin tosin huomasin vasta luettuani kirjan :P Mutta joistan randomitopikeista kuitenkin löytyi jotain mainintoja Ruttolinnaan tyyliin tuun aina rakastamaan sitä ja minä sitten mietin että mikähän se Ruttolinna mahtaa olla, vaikutti kiinnostavalta, sillä olin jo päässyt pahimman ruttopelkoni yli, enkä tainnut olla enään sekopäisen pakkomielteistynyt kyseiseen tautiin :> Bongasin tämän sitten vähän ajan kuluttua kirjastosta, mutten uskaltanut vielä lainata (!) koska minä tuumin ettei kannata hankkia traumoja siitä. Seuraavan kerran kun huomasin sen kirjastossa, lainasin kuitenkin :D

SPOLEREITA hiukan.

En ensin tiennyt mitä ajatella, sillä kirja vaikutti sekavalta, mutta pidin siitä kuitenkin. Se oli kirjoitettu sellaisella tyylillä (ihan niinkuin kaikki ovat jo sanoneet :P). Jotkut kohdat eivät valjenneet minulle, ja tiedän että ne valkenevat kyllä sitten kun luen toisen kerran :) Hahmot taas, vuorotellen minä inhosin suunnilleen jokaista, ja vuorotellen heistä tuli aivan ihania. Aluksi kukaan ei noussut erityiseksi suosikiksi, mutta lopussa Kusti ja Mikael olivat ehdottoman parhaita :] Tykkään kovasti nimistä myös. Allekirjoituksenakin oleva pätkä jäi mieleeni erityisesti, se oli minusta ihan sairaan kaunis. Ja aion tosiaankin ostaa Ruttolinnan omakseni!

Luin myös Jalostamon. Ja pidän kyllä enemmän Ruttolinnasta. Jalostaon alusta asti vihasin Sofiaa niin, että minun olisi tehnyt mieli kumauttaa koko ämmä hengilta, ja vielä kun se oli käytännössä syyllinen Mikaelin kuolemaan (jonka minä idioottipaskapääääliö olin spoillannut itselleni), niin voi että miten minä vihasin sitä >((((((((((((((( Jalostamon henkilöt eivät myöskään olleet yhtä kivoja kuin Ruttolinnassa, ja se johtuu varmaan siitä, että jos jotkut henkilöt jäävät toisesta kirjasta, mutta suurin osa henkilökaartia kuitenkin vaihtuu, niin puollan aina niitä vanhoja rakkaita henkilöitä toisesta kirjasta :) Ehkä suosikkeja jalostamosta olivat kuitenkin Nukke ja ehkä Kioto. En aavistanutkaan että Nukke olisi poika, niinkuin en aavistanut Korpinkaan tapauksessa, joka muuten sivumennen sanoen jäi päähäni älttömän kiinnostavana henkilönä, ja minusta oli kieronihanaa kun Korppi maistoi kuollutta joutsenta, se oli ällöä, mutta samalla ihan sairaalla, kieroutuneella, ovelalla tavalla mahtavaa ::D Ja täytyy sanoa, että Korppi on juuri sellainen henkilö jonka haluaisin tuntea, ihan sairaan kovasti haluaisin :::::DD No niin, mihis sitten jäätinkään... Minusta Jalostamolla oli aika mieletön loppu, kun tyypit löysivät kaikki Sofian nauhat ja tajusivat että se oli tekemässä niistä elokuvaa. Se ei kyllä nostattanut Sofiaa silmissäni yhtään, vihasin sitä itseasiassa vielä enemmän... Mikaelin kuolema itketti minua ;____; Ja olin tosiaan spoilannut itseni, ei ollut yhtään kivaa. Olin hirmu surullinen kun luin Mikaelin kuolemasta. En ole varma millon aion lukea Jalostamon uudelleen, mutta enköhän kuitenkin lue sen.

Ja täytyy vielä sanoa, että Kusti/Mikael paritus iski ihan täysillä, siinä oli jotain niin tavattoman suloista ja ihanaa. Slash vaikuttaa nyt jotenkin palon söpömmältä kuin ennen o_______o

-Elva kuittaa.


muoks.
Minäkin muuten luin sen Punaisen kuoleman naamion, jostain Edgar Allan Poen kaikki tuontanto tms. tyylisestä kirjasta. Se oli kyllä suomennettu joksikin Punaisen surman naamionäytelmäksi o____o





« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 12, 2009, 13:39:33 kirjoittanut Elva »

Huvitus

  • Ankeuttaja
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #40 : Syyskuu 15, 2009, 09:13:12 »
Täytynee palata taas näihin kolmeen mahtavaan, Susitoteen, Ruttolinnaan ja Jalostamoon ja saada kaikki vanhat ajatukset ja tunnemat mieleen. Minulle Ruttolinnan ja Jalostamon lukeminen oli jotenkin niin hallitseva lukukokemus, etten pystynyt ajattelemaankaan silloin mitään muuta. Jouduin siihen maailmaan ihan täysin. o_O Mut tosiaan. Nuo hahmojen nimet olivat aivan mahtavia, osa sitä väreilevää tunnelmaa (:D). Niin erikoisia, kuvaavampia kuin henkilöiden nimet kirjalisuudessa useimmiten.

Poissa Asoalian

  • : W
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #41 : Lokakuu 06, 2009, 22:18:29 »
Voi elämä, luin joskus viime keväänä Jalostamon, enkä tiedä mikä siinä on, mutta jostain syystä siinä oli jotain joka kolahti minuun täysillä. En oikeasti tiedä miksi, mutta muistan että ajattelin koko kirjan lukemisen ajan "voi kun tämä ei ikinä loppuisi". Ja sitten kun sain sen luettua, luin koko kirjan heti perään uudestaan :'D

Jalostamon hahmoista pidin ihan älyttömästi. Ne olivat jännällä tavalla samaan aikaan realistisia ja kuitenkin sen verran epärealistisia että niissä oli jotain kiinnostavaa - inhorealistisista hahmoista en pahemmin tykkää. Kiotosta varsinkin pidin ihan älyttömästi, siinä oli jotain todella hellyyttävää vaikka se sellainen sekoilija olikin, Nukesta, ja Kustista ja Mikaelista ja niiden suhteesta tietysti. Kirjoissa on oikeasti niin vähän slashia että kun törmään johonkin, missä sitä on, pompin riemusta vaikka itse kirja olisikin ihan huono (eikä Jalostamo ole). Ja varsinkin kun hahmot olivat noin... ihania.

Loppukin oli aika jännä, että siellä tehtiinkin elokuvaa. Mikaelin tappaminen tosin oli aika häijyä, ja vielä hukuttamalla, vaikka toisaalta se lopulta olikin jollain tapaa kaunis kohta mitä siitä mitään muistan. Ne lopun hahmojen selitykset sopivat siihen myös täydellisesti, eivätkä ne edes latistaneet tunnelmaa tai mitään. Varsinkin niiden loppujen Kusti-Mikael-Kioto- kuvio oli jotenkin hirveän kaunis.

Kirjoittajien kirjoitustyyli upposi minuun myös kovasti, sellainen, että kirja on kyllä hyvin kirjoitettu mutta ei liian vakavasti tai asiallisesti mutta ei myöskään ihan täysin puhekielisesti. Huolellisesti, mutta silti jotenkin viimeistelemättömästi. Ja kaikki ne yksittäiset kauniit lauseet <3 Sekään ei haitannut, että kirjoittajia oli kaksi, vaikka heidän tyylinsä vähän erilaisia olivatkin.
Kuolemansynnit kieltämättä taitaa olla melko loppuunkaluttu aihe, mutta silti minusta Jalostamo onnistui tuomaan siihen jotain uutta. Osa synneistä oli tulkittu aika jännällä tavalla, ei niin miten olisin odottanut. Itsestäänselviä tulkintoja oli oikeastaan ylensyönti, himo ja viha, muita joutui miettimään, että miten nämä oikeastaan liittyvätkään näihin hahmoihin. Siitäkin olin aika yllättynyt, että laiskuus oikeasti tarkoittaakin hengen laiskuutta - olen aina kuvitellut, että se tarkoittaa laiskuutta kirjaimellisesti. Aina oppii jotain uutta :'D

Susitosia en ole lukenut, mutta Ruttolinnan kyllä. Se oli minusta vähän sekava, kirjailijat ovat selvästi parantuneet Jalostamoon, mutta muuten kyllä pidin siitä. Hahmoja en oikeastaan muista, mutta Kustista ja Mikaelista pidin jo tässä, ja sitten Pihlasta. Kustin ja Mikaelin suhteen kehittymistä oli kiinnostavaa seurata ja Korppi oli kiinnostava hahmo, josta olisin halunnut tietää enemmän, ja kummitushotelliajatuksestakin pidin. Jalostamosta pidän silti enemmän. ^__^
...tuli hinku käydä lainaamassa se uudestaan kirjastosta :)
"You think that's hard? Try auditioning for Baywatch
and being told they're going in another direction."

Poissa Ruiskaunokki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #42 : Heinäkuu 13, 2015, 19:43:22 »
Nostan vanhaa keskustelua, koska mun on pakko kirjoittaa edes jonnekin jotain. Edellisestä viestistäni keskusteluun on vierähtänyt jokunen tovi... Topiciin eksyvät varmaan ovat lukeneet kirjat, mutta luonnollisesti spoilerivaroitus.

Tänä keväänä tuli kymmenen vuotta täyteen siitä, kun Ruttolinnan ja Jalostamon luin ensimmäisen kerran, eikä muuta voi todeta kuin että kyseiset opukset vievät mukanaan edelleen yhtä pahasti kuin silloin lukion ykkösen keväällä. En ollut lukenut kumpaakaan ehkä viiteen vuoteen, ja vasta viime vuonna hankittuani Ruttolinnan lopultakin kirjahyllyyni päätin, että kohta luen kirjat noin seitsemättä kertaa uusiksi...

Viimeisen reilun viikon aikana olen lukenut Ruttolinnan jo kahdesti, Jalostamon kerran, ja eilen aloitin jälkimmäisen vielä kerran uudestaan, koska en kaiken tämän ajan jälkeen edelleenkään saata uskoa, että Jalostamo päättyi miten se päättyi, vaan toivon, että kirjan loppuhuipennusmasennus jotenkin muuttuisi ennen kuin pääsen sinne asti... Täytyy kuitenkin todeta, että alta kolmekymppisenä kymmenen vuotta tekee suuren eron siihen, miten näkee ja kokee maailmaa; en ihan samalla tavalla enää samaistu kirjan nuoriin kuin silloin, jossain takaraivoissa pyörii hieman isommat ja vakavammat ajatukset, kaikki ei ole ihan niin mustavalkoista kuin teininä kuvittelee. Alan myös jo ajatella, että Kustin ja Mikaelin juttu oli tuhoon tuomittu jo alusta pitäen, jo ennen kuin se ehti alkaa ollenkaan. Siitäkin varmaan olisi ajan kanssa selvitty, jos Mikael olisi selvinnyt laivalta. Olen päässäni kehitellyt omat teoriani Mikaelin liian aikaisesta aikuistumisesta ja millaista mielen myllerrystä Kustilla on mahtanut olla Ruttolinnan ja Jalostamon välisen vuoden aikana, mutta ne jääköön toistaiseksi mieleni sopukoihin.

Ruttolinna on tietyllä tavalla kepeä jännäri vanhassa linnassa ja loppu hyvin kaikki hyvin, mutta Jalostamo onkin toista maata. Ehkä nyt vasta ymmärsin, että eihän se ole onnellinen kirja missään muodossa. Pääsin hädin tuskin puoliväliin kirjassa, kun ensimmäinen itkukohtaus iski, muistin, miten kaikki tulee päättymään. En saanut edellisenä iltana unta, vaan itkin seuraavaa päivää, jolloin tulisin lukemaan kirjan loppuun. Seuraavat pari päivää töissä olin vähän mieli maassa. Ihan sama mikä on kyseessä, kirja, elokuva, biisi, jos se herättää tunteita, se on onnistunut tehtävässään. Joo, nauran hauskoille kohdille edelleen, säikytetty kissa ruikkimassa eritteitä makkarissa, mutta kokonaisuutena Jalostamo on vain yhtä ahdistavaa laivaleiriä ja kyseenalaisia parannusmetodeja, joka lopulta päätty vain huonosti.

Tai sitten se on vain minä, joka kiintyi Kustiin ja Mikaeliin Ruttolinnan ensimmäisestä luvusta lähtien.

Kirjojen kerrontatyyli tuo aina omat haasteensa, jos on tottunut vähän perinteisempään tarinankerrontatyyliin, mutta en vaihtaisi sitä mihinkään. On edelleen ihana lukea eri hahmojen näkökulmasta eri kohtauksia, ja saada aina silloin tällöin tarkempia kuvauksia siitä, mitä hahmon mielessä liikkuukaan. Olisihan se toki jännä lukea Ruttolinna kokonaan Otson, Jalostamo Sofian tai Olavin näkökulmasta.

Kun fiktio kolahtaa, se kolahtaa. Ehkä näiden lukukertojen jälkeen jätän kirjat hyllyyn muutamaksi vuodeksi, jotta voin tarttua niihin taas uudestaan.

//edit 20150902
Rajat Express vol 1&2 (perusspoilerivaroitus)
Luin molemmat opukset jokunen päivä tämän viestin alkuperäisen kirjoittamisajankohdan jälkeen ja täytyy kompata muita, jotka ovat todenneet näiden olevan melko... pliisuja, ainakin Ruttolinnan ja Jalostamon jälkeen. Jaksoin kahlata molemmat eteenpäin vain, jotta sain varmistuksen arvuutteluilleni siivojien henkilöllisyyksistä. Toisaalta olisin ollut todella tyytyväinen, jos näillä kirjoilla ei olisi ollut sitäkään vähää yhteistä Jalostamon kanssa, koska nyt vain joutui käymään uudestaan läpi erinäisiä juttuja Loiston lopussa (=itkeä silmät päästä). Mieli ei jaksanut olla enää täysillä mukana.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 03, 2015, 01:00:08 kirjoittanut Ruiskaunokki »