Kirjoittaja Aihe: Sorsivatko vaatekaupat lihavahkoja?  (Luettu 20483 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Sulka

  • Ankeuttaja
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #150 : Elokuu 14, 2007, 13:17:58 »
Minusta vaatekaupat - ainakaan kaikki - eivät sorsi liikalihavia. Ja onhan heille sitten omat kauppansa. Tosiaan. Lehdestä löytää ilmoituksia vaatekaupoista joissa pienin koko on XL  ja suurin XXXXXL   kaikille löytyy omansa. Varmasti.

Minnea

  • Ankeuttaja
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #151 : Elokuu 14, 2007, 13:44:38 »
Minusta vaatekaupat - ainakaan kaikki - eivät sorsi liikalihavia. Ja onhan heille sitten omat kauppansa. Tosiaan. Lehdestä löytää ilmoituksia vaatekaupoista joissa pienin koko on XL  ja suurin XXXXXL   kaikille löytyy omansa. Varmasti.

Joo kyllähän niitä sellaisiakin kauppoja löytyy, mutta millaisiakohan ne vaatteet siellä ovat? Tätimäisiä telttoja joiden tarkoitus  on peittää kaikki päästä varpaisiin. En usko että ne edes vaatteilta oikein näyttävät. Itse en siis ole jalallanikaan sellaiseen kauppaan astunut, on riittänyt jo kun kattoo niitä isojen tyttöjen malleja jossain Seppälässä. Miksi isot ihmiset pitää muka pukea rumasti? Voihan samoja malleja tehdä reilummassakin koossa. Isoillakin ihmisillä on vartala jossa on kohtia joita voi korostaa ja kohtia joita peittää, ihan samallalailla kun laihoillakin. Oikea pukeutuminen saa näyttämään kilojaan pienemmältä, kokemuksesta tiedän. Joten siinä suhteessa kyllä hieman sorsitaan isokokoisia, mutta kyllä isoja hyvän näköisiä vaatteita löytää jos jaksaa etsiä.

Loony weasel

  • Ankeuttaja
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #152 : Elokuu 14, 2007, 19:37:39 »
Off::Miksi kaikki aina sanoo Xs/S kokoisia anorektikoiksi? Jotkut (kuten minä) on vaan luonnostaan pienikokoisia. Minä esimerkiksi en paljoa liho, vaikka syön kuin hevonen (Painoindeksi oli viimeksi kyllä pari desimaalia alipainoinen, mutta se oli joku epäluotettava netissätehtävä jutska). Kaikki eivät laihduttamalla laihduta itseään pienikokoisiksi. ::Off
Ehkä "isommilla" ihmisillä on hankalampi löytää vaatteita, mutta jos valmiiksi tietää, ettei jostakin liikkeestä löydy kokoja, miksi vaivautua aina etsimään? Kannattaa sitten etsiä jostakin muualta. Kyllä minäkin olen sen huomannut, että isojen kokojen vaatteet ovat harmillisen usein tanttavaatteita, vaikkei minun tarvitsekaan niitä käyttää. Voisivat vaatteidenvalmistajat kyllä keksiä vaatteita isommille nuorillekin.
Mutta, ei kaikille "kirpuille"kaan löydy vaatteita. Minä löydän kyllä paidankoon helposti, mutta housut jos sopii muuten, niin lahkeet pitää poikkeuksetta kääntää. Nämäkin housut mitkä minulla nyt on (rakkaat ketjuhousuni<3), on käännetty yli viisi senttiä.
Ongelma on myös siinä, että ne pienet vaatteet on sitten tyystin vääräntyylisiä,juuri tällaisia mitä nämä "massateinit" käyttää, ja omantyyliset vaatteet on ainakin kaksi kokoa liian suuria.
Tässä tuli kyllä nyt vain toistoa siihen, mitä olen silmäillyt keskustelusta, mutta halusinpa minäkin kertoa asiani.

makkara

  • Ankeuttaja
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #153 : Syyskuu 15, 2007, 21:06:09 »
Minusta taas vaatekapoissa on melkein aina jäljellä koot xs, l ja xl. Aina on ämmä tai ässä tai molemmat loppu ja sekös ärsyttää jos on löytänyt jonkun kivan vaatteen. XS:ään nyt en itseäni saisi ikinä tungettua ja ällään taas hukun. Mutta kyllähän minä vaatteita löydän, todisteena siitä juuri tälläkin hetkellä vaatekaappini, jonka ovi ei mene kiinni. Alennusmyynneistä minulla ei ole mitään toivoa koskaan löytyää mitään.

Ärsyttää kyllä ihan älyttömästi nuo kokotaulukot. Pitää aina monta kokoa raahat sovituskoppiin eikä mitään voi ostaa sovittamatta, koska nuo koot heittävät niin älyttömästi.

Tuli nyt tässä vielä mieleen, että vaikka pitkä ja hoikka olenkin niin minulle on ihan tuskaa etsiä farkkuja. Ja tämähän johtuu jättikokoisesta takapuolestani.  Minulla on siro yläkroppa, hoikat jalat, mutta ihan älyttömän iso takapuoli. Eli kun farkkuja  metsästäessä käy aina tämä ilmiö, että kun olen saanut ne farkut yli takapuoleni niin ne ovatkin muualta jaloista ihan liian isot. Ikävä homma tällaiselle ihmiselle, joka rakastaa pillifarkkuja. Ihmettelen kyllä välillä, että kenelle ne näitä farkkuja suunnittelevat. Pojillekko? Ongelmaan olen löytänyt kyllä ratkaisun tiettyjen merkkien farkuista, mutta olisi ihan kiva välillä ostaa myös farkkuja, jotka maksavat vähän vähemmän kuin satasen.

Poissa Vilena

  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #154 : Syyskuu 20, 2007, 15:42:27 »
Ärsyttää kyllä ihan älyttömästi nuo kokotaulukot. Pitää aina monta kokoa raahat sovituskoppiin eikä mitään voi ostaa sovittamatta, koska nuo koot heittävät niin älyttömästi.

Minusta tuo vaatteiden koko on merkkikohtaista, eli suurin osa vaikkapa nyt Vero Modan vaatteista on keskenään samaa kokoluokkaa jne. Itse ainakin osaan aika hyvin valita sen oikean koon sovittettavaksi ihan sen mukaan, missä kaupassa sillä hetkellä olen. Ainoastaan H&M:n vaatteet tuottavat usein yllätyksiä, kun jotkut topit ovat aivan uskomattoman kapeita mutta silti sopivia pituudeltaan! Itselleni käyvät parhaiten 34/S koon vaatteet, mutta osasta Hennesin topeista pitää ottaa 38, muuten olen kuin makkarankuoressa :D Tässä tulee sitten se ongelma, ettei niitä kolmikaseja todellakaan ole suunniteltu yhtä pienirintaiselle kuin minä, ja olkaimia joutuu aina lyhentämään kun kaula-aukot ovat aivan liian suuria. Tai sitten eivät jollain muulla tapaa istu yläosasta vaikka ovat hyvät alhaalta ja keskivartalosta, enkä edes ole pulleaa sorttia.

Joku täällä puhuikin jo niistä kengistä ja minä olen kaikessa katkeruudessani samaa mieltä siitä, ettei jokin ihana kenkä voi ikinä näyttää yhtä hyvältä kolmiysinä kuin kolmiseiskana. Itse en esimerkiksi tahdo pistää jalkaani mitään, missä on semmoinen "piikkikärki", koska kolmiysi jalkani näyttää niissä todella pitkältä.

Ja housut, niitä ei ole suunniteltu näin lyhytjalkaiselle, vaikka en mää mikään persjalkainen edes ole! Rasittaa vaan kulkea liian pitkissä lahkeissa, kun ne menevät sitten heti rikki ja kastuvat läpimäriksi sadesäällä. Joskus harvoin löytyy tarpeeksi lyhyitä farkkuja, yleensä joudun kääntämään muutamia senttejä 32 -koon lahkeistakin. Ja käännän ne yleensä vaan siihen päälle, kun en tahdo ommella, jolloin housu näyttää todellakin itsekäännetyltä. Vaikka ei nämä Suomen housut niin pitkiä ole kuin Saksassa kolmikakkoset ovat.

Pienirintaisena ritsikoiden löytäminen on aina yhtä vaikeaa, A-kuppikin kun on usein tosi iso. Ei ole kiva, kun ne liivit jäävät sitten sillä tavalla irtonaisiksi ja näkyvät paidan läpi. Ja itse kun tahtoisin aina mahdollisuuksien mukaan ostaa sellaiset, joissa on irroitettavat olkaimet, niistä on enemmän hyötyä - mutta niitä on myös vaikeampi löytää. Ja sitten jos se A-kuppi onkin sopiva, on se sopiva vain niillä ylimitoitetuilla toppauksilla! Enkä tahtoisi ostaa mitään räiskyvän pinkkejä kuosillisia "teinirintsikoita", vaan mielellään jotkut aika neutraalit, mutta silti nätit.

Sitten on semmoinenkin homma, että eri vaatteet näyttävät paremmilta eri kokoisina. Eli se, joka etsii sitä 42-kokoista vaatetta, saattaa etsiä vähän eri mallista kuin toinen, joka hakee vaatteita koolla 32 tai 34. Itse en vaikkapa tahdo ostaa kovin avaraa paitaa, kun solisluut paistavat aika rumasti, ja näytän entistäkin rinnattomammalta, kun taas semmoinen avarampi paita voi näyttää tosi hyvältä isompitissisellä - ja sen on varmasti tajunnut moni muukin, jolloin koot ovat jo menneet. Mutta onhan varmasti fakta, että eniten kaupaksi menee niitä keskivertokoon vaatteita, ja niihinhän kaupat sitten panostavat. Ja onhan se huomattavissakin niin vaatteissa kuin kengissäkin, marginaalikoot jäävät aina jäljelle. Ja alennusmyynneistä ei mielestäni voi valittaa, jos sitä omaa kokoa ei löydy, kun nehän ovat kuitenkin alennusmyynnit. Hajakoot pitää saada pois uusien mallien alta, mutta aina voi tehdä tosi hyviä löytöjä! Ainahan sieltä laarista sattuu käteen ne äksäksässät tai äksäksällät, mutta kyllä sieltä monesti S tai M löytyy myös.
Humor me.

Poissa Valeriana

  • Enimmäkseen harmiton
  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #155 : Syyskuu 20, 2007, 18:03:06 »
Nuo rintsikat ovat tosiaan pienirintaiselle aika hankalat, mutta kyllä niitä löytyy, kun vaan sovittaa ahkerasti - yleensä kyllä aika reippaasti topattuna, mutta siinä on se hyvä puoli, ettei niistä näy läpi. Löysin itse kerran jostain Prismasta justiinsa hyvät olkaimettomat ja Prisman tyylisessä massaliikkeessä ne väritkin ovat aika pliisuja. Olen kyllä huomannut sellaisen ikävän homman tuon kupinistuvuusongelman lisäksi, että joskus sovittaessa hyvältä tuntuneiden rintsikoiden kaarituet alkavat jossain vaiheessa päivää painaa inhottavasti rintalastaa. Minä en edes ole enää niin laiha, että luut törröttäisivät, muttei minulla ole kauheasti pehmustetta. Paidat ovat minulle aika helppoja, vaikka joudun aika paljon shoppailemaan jostain teinimallistoista, kun ne on usein tehty melkein rinnattomille (jolloin olkaimet eivät ole liian pitkiä eikä sivuille jää törröttäviä ulokkeita). Parempi, etten ala inistä niistä housunlahkeista ja kengänkoista taas. Minä nyt vain olen pienijalkainen friikki.
If God does not understand, then he is not God, and we have nothing to fear.

Idwen

  • Ankeuttaja
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #156 : Syyskuu 21, 2007, 16:05:02 »
Jos rintsikkaostokset ovat vaikeita pienirintaiselle, niin ovat ne vaikeita isorintaisillekin. Minulla on ympärysmitta melko pieni (75-80) ja kuppi iso (F-G). Suuremmissa liikkeissä ns. isojen tyttöjen rintsikat alkaa ympärysmitasta 85, ja se tippuu minulta päältä. On siis mentävä rintsikkaliikkeisiin, eikä niistäkään aina löydä mieleisiä. Onneksi nyt on alkanut löytymään, kun osaa hakea.

Minnehoo

  • Ankeuttaja
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #157 : Lokakuu 10, 2007, 22:20:55 »
KYLLÄ!!! itse olen pömppömaha myös, ja on vaikea löytää vaatteita jotka eivät näytä tyhmiltä kun ne pukee päälleen. Hameita on vaikea löytää koska ne on tarkoitettu laihoille joilla ei ole iso takapuoli. Yleinsä jos laitan hameen päälle huomaan että takapuoli on ISO ja se näyttää tyhmältä.
    Liikun paljon ja syön suht terveellisesti ja monipuolisesti mutta ei tarvitse kuin katsoa jotain iin on taas pari kiloa lisää. Jos haluat käyttää muoti vaatteita tai edes jotain sinnepäin piätä olla langan laiha. Sen takia olen itsekkin ollut kiusattu. En yksinkertaisesti vain voi käyttää muoti vaatteita. Lantiofarkut on ollu muotii ja mie en missään nimessä tunge semmosia jalkaani.(viel vähemmän kainalo housui!) Siitä minu on sorsittu kaikista eniten ku käytin housui mitkä yletty noin navan korkeudelle. Ja jos joskus oli housut mitkä oli vähä matalavyötäröisemmät sanottii että on törkeen näköstä. Minkälainen pitäis sitte olla?????? Olen laihtunut nyt syksyn aikana parisen kiloa, ja huomaan että vaatteet alkaa näyttää järkevimmiltä mun päällä!

Voisko vaatesuunnittelijat ajatella vähä tämmösii pulskahkompii... No löytyy niit paitoi mitkä on löysiä ja silleen mut housut on suuri ongelma! Ainaki mulle!
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 15, 2008, 18:46:58 kirjoittanut Minnehoo »

Poissa Valeriana

  • Enimmäkseen harmiton
  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #158 : Lokakuu 10, 2007, 22:57:00 »
Uskon kyllä, että pömppömaha voi joskus vaikeuttaa vaatteiden löytämistä, mutta minä olen oikeasti ihmetellyt sitä että monet hameet ja housut tehdään naisille, joilla ei ole vyötäröä. Siis kun sovittaa vaikka söpöä hametta, joka voisi imarrella takamustani, hame "höröttää" vyötärön takaa niin, ettei sitä saa edes vyöllä asiallisen näköiseksi. Minulla ei luullakseni ole mitenkään kovin hurja lantio/vyötärö -suhde.
If God does not understand, then he is not God, and we have nothing to fear.

Poissa Milgia

  • Clandestine
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Miittiriippuvainen
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #159 : Lokakuu 11, 2007, 11:53:13 »
Kaikki kaupat ei syrji lihavahkoja,niillä on osastot erikseen isokokoisille naisille ja (kai) miehille..
esim Seppälä ja Lindex.
Mut joissakin vaatekaupoissa ei löydy  kokoa 40 isompia jos sitäkään..
aika tyhmää mun mielestä

Ja on niillä pienikokoisillakin ongelma,varsinkin niillä jotka on kapeita ja pitkiä..
esim mä en löydä kauheesti farkkuja tai pitkähihaisia..

tuli tosta että suunnitelijoiden pitäis olla pulskempia mieleen että mä suunnittelen vaatteita omaksi ilokseni ja mallikehon pohjana käytän normaalin kokoista naista jolla on leveä lantio,reidet ja suurehkot rinnat.. mun mielestä paljon helpompi piirtää ..
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 11, 2007, 11:56:59 kirjoittanut Milgia »
"Summer lovin' had me blast
Summer lovin' happened so fast
I met girl crazy for me
Met boy cute as can be."

Poissa Suvituuli

  • Tsirp tsirp krääk titityy.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • You're not mating with me, sunshine!
  • Pottermore: AccioDream**
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #160 : Lokakuu 11, 2007, 15:51:49 »
Kivakiva. Itte oon vasta kasilla, ja jo nyt on saanut huomata, miten ne vaatteet eivät sovi päälle.
Yleensä paidat ja kengät menevät oikein hyvin, mutta paidan helmat jäävät yleensä turhan lyhyiksi. Minä kun en käytä mummofarkkuja, jää kivasti paljasta ihoa näkymään paidan ja housujen välistä. Onneksi nyt on kuiteskin aika hyvin löytynyt sopivan pitusia paitoja. Kengät menevät oikein hyvin aikusten puolelta, kun kengän koko on vasta ihana 36-37. En usko, että se siitä enää paljoa kasvaakaan.
Farkut onkin sitten asia erikseen, tai oikeestaan mikkä tahansa housut. Ne on suunnitellut takuuvarmasti joku sellainen, joka ei tiedä sanoja "reidet" ja "lantio". Löysin tässä pari päivää sitten kivan väriset farkut Prismasta. Koon piti olla toivottoman iso, ennenkuin ne sai jalkaan, ja silloinkin oli turhan tiukat. Vyötärön kohdalta nappi ei meinaa mennä millään kiinni, vaikken minä mikään tavallista pulskempi olekaan. Reisien kohdalta farkut oli tiukat kuin mikkä, ja pultut taas oli aivan liian pitkät. No, niitä sentään pystyy kääntämään.
Sama juttu on muidenkin housujen kohdalla: Ne tehdään anorektikoille, joilla on jalkojen sijaan tikut. Ja pitkät sellaiset.
On todella vaikeaa löytää housuja, joissa mä en näyttäisi punajuurelta. Eikö kukaan voisi muistaa, että kaikki ihmiset eivät ole niitä kilometrin mittaisia anorektikkoja?


Milgia: Jaa-a. Ehkäpä sun pitäis käydä täällä aina ostamassa farkut ;D No juu. Taitaa olla, että se on vain mahdottomuus löytää itelleen sopivia vaatteita. On se kumma, miten ei ikinä meinaa löytää sopivia vaateitta, vaan joka kerta ne on tehty erimalliselle ihmiselle, kuin mitä itte on -.-" Huonoa onnea vai omien aivojen keksimä vale?
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 16, 2007, 15:59:31 kirjoittanut Suvituuli »
Se hyppi ja pomppi, söi ja nauroi. Se istui ja itki. Se ilmassa leijui.
Outo heppu, kummajainen, vailla mieltä ja ruumista.
Itketään yhdessä, olemattomuudessa, ihan yksin.
Jos sinulle sopii, se minulle käy

Poissa Milgia

  • Clandestine
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Miittiriippuvainen
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #161 : Lokakuu 16, 2007, 15:45:00 »
Suvituuli// jos kaikki housut tehdään kilsan mittasille anorektikoille joilla on tikut jalkoina niin miksei mulle löydy housuja??

Valeriana// niin,vaikka olen laiha minullakin on ongelmana se että vaatteita ei tehdä ihmisille joilla on lantiot.. oli sitten laiha,normaali tai pulska
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 16, 2007, 16:02:37 kirjoittanut Milgia »
"Summer lovin' had me blast
Summer lovin' happened so fast
I met girl crazy for me
Met boy cute as can be."

Poissa Odey

  • miss marauder
  • Vuotislainen
  • I think I need a HUG <3
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #162 : Lokakuu 16, 2007, 20:38:08 »
Kyllähän ne jotkut kaupat vähän.
Ikävää huomata miten joitain vaatteita tehdään pikkutikuille, kun vähän isompikokoisille ei. Tulee sitä omilla vaateostoksilla huokailtua useasti juuri sen takia.

Aina voi vaihtaa vaatekauppoja, jos niistä tietyistä joissa käy, ei löydy vaatteita. En ole itsekään mikään mallin mitoissa ole, en todellakaan. Minulla on leveät reidet ja iso peppu, myös mahaa löytyy, enkä ole edes pitkäkään. Minulla ei ole ainakaan mitään valittamista. Aivan yhtä varmasti näillä "pitkillä ja laihoilla" tulee huokailtua, koska eivät löydä sopivan kokoisia vaatteita. Ihan sama ongelma on kaikilla, sillä olemme erimuotoisia ja -kokoisia.
Some days just have more memories than others

tuire

  • Ankeuttaja
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #163 : Lokakuu 17, 2007, 14:18:38 »
  Nyt hiljaa kaikki jotka täällä valittavat!!! Vaatekaupat sorsivat pieniä ja laihoja!!! Minun on yksinkertaisesti aivan mahdotonta löytää itselleni vaatteita, sillä kaikki ovat aivan liian suuria. En mahda sille mitään että olen vähän hoikanpuoleinen. Esim. koko 32 paidoissa saattaisi muuten mennä mutta on aivan liian löysä. Onneksi nykyään kaupoissa on paljon löysähköjä vaatteita. Housujen ostaminen on kidutusta, olen joutunut itse ompelemaan/kaventamaan kaikki pillini, sillä kaupoissa ei myydä minunkokoisiani pillifarkkuja... Nyyh... Ja älkää sitten kukaan suuttuko minule:)

Poissa Sinadra

  • salaisuudenhaltija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Chris
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #164 : Lokakuu 17, 2007, 15:30:22 »
Niin. Siinäpä vasta onkin kysymys.

Minun kohdallani ehkä eniten vaikuttaa erittäin itsekriittinen silmä. Vaikka jokin vaate olisikin ihan hyvän näköinen, en ehkä sitä kuitenkaan kelpuuttaisi. Farkkuja en jaksa etsiä. Kyllä ne aina jostakin ilmaantuu, mutta etsimiseen kuluu aikaa. Paljon aikaa. Ja minä vielä vihaan shoppailua!
Mutta jos trendivaateliikkeistä puhutaan, niin nythän ovat löysät vaatteet muodissa! (Eli jos ne on muodissa, niin niitä sieltä kaupasta taitaa löytyä... Vai?) Kaikenlaisia villaneuleita ja sellaisia...
Itsehän olen tosiaan löytänyt naisten vaateosastoilta hirveän kauan aikaa vaatteita. H&M:n nuortenosastolle en mene, koska aikuisten puolelta löytää paljon hienompia vaatteita! (Miesten puolesta puhumattakaan!)

Housujen kohdalla täytyy myöntää, että kyllä pitää paikkansa. Kokojakaan ei taida löytyä niissä "trendiliikkeissä" kun 42 asti ja nekin on hieman ahdistavia.

Vaihtakaa kauppaa ja ostakaa vaikka stretsit jalkaanne! :)

Poissa Kate

  • Hänen korkeutensa
  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Noita
    • Livejournal
    • Otteita elämästä lasikellon alla
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #165 : Lokakuu 17, 2007, 17:43:24 »
  Nyt hiljaa kaikki jotka täällä valittavat!!! Vaatekaupat sorsivat pieniä ja laihoja!!

Heh, miten minun silmiini tuo avautuminen meni samaan sarjan muiden valitusten kanssa periaatteella "pata kattilaa soimaa".

Mutta, pistän itse nyt kyllä kiitos H&M:n nettikaupalle, sillä yllättäen sieltä löytyi todella kivasti näitä L-koonkin vaatteita, vaikka normaalisti ne tuntuvat loppuvan parhaimmillaan tunneissa kuvaston ilmestymisen jälkeen, joten seuraavana päivänä tilatessa ei jostain kivasta paidasta (jotenkin tämä kulminoituu paitoihin) ei enää löydäkään omaa kokoaan. Mutta, kiitos sen, että haluttua tavaraa tilataan lisää, minun ei vielä tarvitse alkaa laihduttamaan :)
"Jos mielesi tekee joskus arvostella jotakuta, hän sanoi, - niin muista, etteivät kaikki ihmiset maailmassa ole olleet yhtä edullisessa asemassa kuin sinä."

F. Scott Fitzgerard: Kultahattu

novellityttönen

  • Ankeuttaja
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #166 : Lokakuu 17, 2007, 18:39:27 »
Jotkut vaateliikkeet (esim. mango..) suosivat pieniä ja pitkiä, mutta kyllä aika monista liikkeistä löytyy myös isompia vaatteita. Tosin minun mielestä, niistä on aina viety ne minun kokoot. H&M:sta ainakin löytyy isoille ja pienille vaatteita aika hyvin. Minä olen sitä keskiluokaa 38 ja joskus tuntuu, että kaikki vaatteet ovat, joko liian isoja tai pieniä. Ei voi sanoa, että kaikki vaateliikkeet tekevät vaatteensa 'ihanne' vartaloille. Jos joku on nähnyt elokuvan kurvikkaat kilztit, niin kannattaa katsoa. Se on hyvä leffa ja kertoo osakseen juuri naisesta, joka ei löydä tarpeeksi isoja vaatteita, jotka olisivat muodikkaita, joten tekee ne itse ja perustaa lopulta oman liikkeen, joka niitä myy ja sen jälkeen ISOT ovat muotia. (tosin tämä ei taida liittyä tähän otsikkoon..^^)

Poissa Valeriana

  • Enimmäkseen harmiton
  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #167 : Lokakuu 17, 2007, 22:35:48 »
Tuire, jos koko 32 tuntuu liian löysältä, etkö ole tarpeeksi kapea mennäksesi lasten vaatteisiin? Saatan olla väärässä, kun en itse enää lastenosastolla asioi, mutta käsittääkseni varhaismurkuille myydään aika piukkojakin farkkuja ja niitä on myös kohtalaisen pitkille. Olen tosin havainnut sellaisen kummallisuuden, että lasten koissa pitää ostaa oikeaa pituuttaan pitempiä vaatteita - minä mahdun joskus vieläkin kokoon 164, eikä se ole liian pitkä vaikka olen vain 155cm.
If God does not understand, then he is not God, and we have nothing to fear.

tuire

  • Ankeuttaja
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #168 : Lokakuu 18, 2007, 13:48:25 »
Tuire, jos koko 32 tuntuu liian löysältä, etkö ole tarpeeksi kapea mennäksesi lasten vaatteisiin? Saatan olla väärässä, kun en itse enää lastenosastolla asioi, mutta käsittääkseni varhaismurkuille myydään aika piukkojakin farkkuja ja niitä on myös kohtalaisen pitkille. Olen tosin havainnut sellaisen kummallisuuden, että lasten koissa pitää ostaa oikeaa pituuttaan pitempiä vaatteita - minä mahdun joskus vieläkin kokoon 164, eikä se ole liian pitkä vaikka olen vain 155cm.

  Juup, lähes kaikki housuni ovat Stokkan lastenvaateosastolta, mutta siellä ei myydä oikeita pillejä vaan pelkkiä kapealahkeisia farkkuja, siitä siis johtuu se että niitä kaventelen... Minä taas olen huomannut että lastenosastojen paidat ovat ihmeellisen muotoisia. Liian lyhyitä ja liian leveitä. Minullakin pituutta suunnilleen saman verran. No, kyllä minäkin löydän sopivia vaatteita kunhan vain jaksan etsiä... Joskus tuntuisi ihanalta ajatukselta että voisi mennä Henkalle ja ottaa minkä tahansa vaatteen vaikka kokoa 36 (kokoa 32 ei edes ole aina...). Mutta aina saa haaveilla... :D

Poissa Mistur

  • Tyhjäpää
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #169 : Marraskuu 12, 2007, 18:28:14 »
Vaatekaupat sorsivat lihavahkoja! Onhan joillakin kaupoilla onkin oma osasto "isoille" ihmisille, mutta niistä löytyvät vaatteet ovatkin sitten tosi isoja, ja kaiken lisäksi rumia ja muodottomia säkkejä. Mistä siis vaatteet meille, jotka emme yllä missin mittoihin mutta emme kuitenkaan ole kokoa XXL?
Housujen, varsinkin farkkujen, ostaminen on yhtä tuskaa. Lähes kaikki kiva näköiset housut on matala lantioisia, näyttäisi hirveältä jos minä pistäisin sellaiset jalkaan. Lisäksi olen tosi lyhyt (N.150cm) eli housut jotka eivät ole liian tiukat ovat aivan liian pitkät.
Paitojen ostaminen on onneksi helppoa, niistä löytyy huomattavasti parempi valikoima kun housuista :)
No ehkä minä joskus löydän kaupan, jossa on kivoja ja oikean kokoisia housujakin :) 
Laulakaa
Laulakaa lujempaa
Ylistyslaulut soivat tänään meille

Poissa Reta

  • Kirotun lapsen odottaja
  • Vuotislainen
    • Todella vaiheessa -kirjablogi
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #170 : Marraskuu 12, 2007, 18:49:52 »
Itseasiassa jo vaatekoot sorsivat hieman lihavahkoja. Ajatelkaa nyt, jos pitää ostaa vaate kokoa L. Large. Suuri. Tai jos pitää ostaa XL. Extra Large, todella suuri. Siitä tulee pakostakin todella lihava olo. Itse en ole laihimmasta päästä, ostin hiljattain rennot housut. Normaalisti sen mallit housut olisivat tiukat. Mutta koska halusin rennot housut, ostin koon L. Kun käytin niitä, tuli mieleen juuri tuo large. Suuri. No, M olisi minulle mahtunut, mutta halusin löysät.

Mutta olen kyllä vaatekaupoissa huomannut, että XS-M kokoja on vaikeampi löytää (itse en SX ja S millään mahtuisi, mutta olen pannut vain merkille) Mutta L on todella helppo löytää. Se varmaa kertoo siitä, että suomessa nyt kuitenkin suurin osa on vielä ihan sopusuhtaisia, joten kaikki tuollaisen koot menevät nopeammin. M. Medium. Keskikoko.
The adventures I enjoy are usually of the literary nature. -Henry Winchester

Miksi me ihmiset kaadumme?
- Jotta oppisimme nousemaan jaloillemme.

Poissa Autumn Twilight

  • Auringon lapsi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Korpinkynsi Narniasta
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Sorsivako vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #171 : Marraskuu 12, 2007, 20:34:25 »
Itseasiassa jo vaatekoot sorsivat hieman lihavahkoja. Ajatelkaa nyt, jos pitää ostaa vaate kokoa L. Large. Suuri.
Mm voihan tuon ajatella noin, mutta kyllä se on sama juttu S:n ja XS:n kanssa. Small. Pieni. Voihan se jollekin kuulostaa hienolta ajatella olevansa pieni, mutta se voi ihan yhtä lailla loukata kuin "suuri"kin. Henkilökohtaisesti minä ainakin olen jo lopen kyllästynyt kuulemaan aina sitä kuinka pikkuinen olen. Aina tulee sellainen olo että voi kun olisin edes viisi senttiä pidempi...
Ei siinä noin periaatteessa ole yhtään mitään vikaa olla suurikokoinen, nykyajan (vääristyneet, jos saan mielipiteeni ilmaista) kauneusihanteet vain suosivat laihuutta.

Ja toisaalta, ei noita välttämättä tarvitse ajatella mitenkään inhottavina ilmaisuina. Pitäähän ne vaatekoot jotenkin toisistaan erottaa (vaikka numerot ovatkin parempi tapa, imo), ja jos jokin vaate on isompi kuin muut tai pienempi kuin toiset, on vain luonnollista kutsua niitä "isoksi" ja "pieneksi". En minä ainakaan muitakaan kuvaavia sanoja oikein keksi.
Little owls bring me messages, transparent envelopes, given by black daisies and through enormous telescopes, addressed the White Crow, sent it out, was it meant to get to me? 
Fantasianovelli: Unensieppaaja

sinny

  • Ankeuttaja
Vs: Sorsivatko vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #172 : Marraskuu 19, 2007, 10:48:05 »
Jos on tottunut jo pienestä pitäen siihen, että kutsutaan pitkäksi/isoksi (tai lyhyeksi/pieneksi), niin siihen pitäisi tottua. Ainakin minä totuin. Sukuni on pitkää sakkia, toisen vanhempani suku taas on sitä pyöreämpää sorttia. Ja mitä minä edustan: 176 senttiä, enemmän pojan ulkonäköä kuin tytön. Mutta en minä välitä. Oikeastaan minusta on hienoa, että urheiluporukoissakin minua jopa pelätään kokoni takia. (jouduin lopettamaan salibandyn tämän "vian" vuoksi ;) mutta olen mitä sopivin jääkiekon pelaaja)

 EN käy kuin sanotaan kerran, pari vuodessaan näissä teiniliikkeissä. H&M on jokseenkin parempi kuin Jim&jill tai Only, joten sieltä löydän aina jotain.
 KIERRÄTTÄKÄÄ ihmiset! Jumaloin kirpputoreja ja niiden tunkkaisia vaatteita. Kirppikset on paras tapa löytää omaperäisiä vaatteita, jotka sopivat.

Mutta nyt, olen usein katsellut ja naureskellut vaatekaupoissa, kuten Anttilassa, että hyllyistä ei löydy kuin pieniä vaatteita. Tarkoitan S:stä alaspäin. Itse käytän paidoissa S tai M mallia, housut sitten ovat aina ompelukoneen tarpeessa. Eli yhteenvetona; valmistetaan pienen pieniä vaatteita, joihin sitten mahtuu vain jotkut harvat. Onhan se totta, että lantiofarkut käyvät vain näille mallilaihoille, siis koosta ja ulkonäöstä katsoen.  Suomi on suuri maa

daikei

  • Ankeuttaja
Vs: Sorsivatko vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #173 : Joulukuu 09, 2007, 18:51:14 »
Tein eilen juuri eilen taas uuden tuskallisen shoppailun Helsingissä. Housuni ovat kokoa 44 ja paidat riippuvat täysin mallista ollen L-XL väliä. Kaupassa löysin hienot housut ja katsoin vyötäröä jo tosi toiveikkaana että nähän voisivat mennäkkin, mutta ei. Housut takertuivat kiinni heti suuriin pohkeisiini. Ongelmiani ovat juuri pohkeet sekä reidet ja totta kai vyötärö. Paidoissa taas kädet tuottaa hankaluuksia. H&M:ssä en ole ikinä sovittanut mitään enkä luultavasti tule ikinä sovittamaankaan. Koot näyttävät niin pieniltä ja sovituskoppeihin mielettömät jonot. Parhaita kauppoja mitä tiedän ovat Lindex ja Seppälä. Niissä on suurille myös kokoja eivätkä kaikki niistä vaatteista ole edes tanttamalleja, vaan ihan samanlaisia versioita muista vaatteista.

Olen kyllä huomannut että pienille ja hoikille ei välttämättä löydy vaatteita. Sama juttu on lyhyillä. Kaikki isot koot ovat todella pitkiä, joten jos oikein luulen niin pienet koot ovat todella lyhyitä. Mutta ei tälle ongelmalle voi oikein muuta tehdä kun yrittää tehdä mahdollisimman monipuolisia vaatteita.

Poissa Valeriana

  • Enimmäkseen harmiton
  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Sorsivatko vaatekaupat lihavahkoja?
« Vastaus #174 : Joulukuu 09, 2007, 22:03:45 »
Lainaus
Kaikki isot koot ovat todella pitkiä, joten jos oikein luulen niin pienet koot ovat todella lyhyitä.
Ei, kun nekin ovat todella pitkiä. Ehkä jos on yli 170 cm pitkä, alkaa olla vaikea löytää pieniä kokoja, mutta minun on hyvin vaikea löytää tarpeeksi lyhyitä vaatteita ja niin on myös kymmenisen senttiä pitemmän, todella laihan ystäväni.
If God does not understand, then he is not God, and we have nothing to fear.