Kirjoittaja Aihe: Nirvana  (Luettu 14985 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Jeney

  • Ankeuttaja
Nirvana
« : Joulukuu 07, 2002, 23:58:30 »
kyseessä on 80- luvun todella hyvä bändi joka hajosi kun bändin laulaja Kurt Cobain ampui itsensä..
pidän erityisesti biisitä Smells like teen spirit.
ja sehän oli/on bändin suosituimpia hittejä.
Mielipiteitä?

Juliette

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #1 : Joulukuu 08, 2002, 00:01:29 »
Ok, eräs kavereistani on aivan Nirvana hullu ja sen kautta olen oppinut pitämään heidän musiikistaan.
Me kuunneltiin sitä myös aika paljon leirikoulussa, joten se tuo muistoja mieleen (jonka takia tykkään myös sitä kuunnella).
Minulle se on samantekevää tausta musiikkia.
Mutta hyvänlaatuista sellaista!

Justin Sane

  • Ankeuttaja
Re: Nirvana
« Vastaus #2 : Joulukuu 08, 2002, 02:56:19 »
Lainaus käyttäjältä: "Jeney"
kyseessä on 80- luvun todella hyvä bändi joka hajosi kun bändin laulaja Kurt Cobain ampui itsensä..


Anteeksi vain, mutta on pakko korjata. Eli Nirvana on 90-luvun alun yhtye, ei suinkaan 80-luvun. Tämä on siksi tärkeä mainita koska 80-luvulla ei tapahtunut rock-musiikissa mitään mullistusta, 90-luvun alussa tapahtui ja sen nimi oli Nirvana. :)
Eli siis palvon yhtyettä, aikanaan olin suorastaan fanaatikko, nykyään "vain" diggailen ihan kybällä ;) Opettelin aikanaan soittamaan lähes kaikki biisit kitaralla ja yritin epätoivoisesti saada ääneni kuulostamaan samalta kuin Cobainin (äänenmurroksen keskellä yritys oli varsin tuhoon tuomittu :mrgreen: ).
Minä olen aina ollut huono ylistämään (ja analysoimaan). Nirvana rocks, and that's about it :)

Draco's bitch

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #3 : Joulukuu 08, 2002, 13:18:53 »
Minä pidän Nirvanasta. Jos totta puhutaan niin minun käsitykseni mukaan Nirvana perustettiin 80-luvun lopulla, mutta siitä tuli suosittu 90-luvulla.
Nirvanan sanoituksista pidän, Kurtsun äänestä ja heidän asenteesta noin yleisesti. Joskus kuudennella luokalla, kun aloin kuuntelemaan Nirvanaa kaikki luokkalaiset, jotka tykkäsi Spice Girlsistä vieläkin, katsoivat kieroon.
Ja äipää huutaa "mitä sä kuolleita palvot?" jaa.
No jokatapauksessa. Nirvanalla on hyviä lauluja. Paljon. Tällä vastailmestyneellä self-titled levylläkin on hyviä lauluja, mutta ne eivät ole kaikki niitä parhaita. Ne ovat niitä mitkä olivat suosituimpia. Suurimpia hittejä ja minua ärsyttää.
Ja minua suoraansanoen v*tuttaa, koska muut ihmiset tekevät rahaa Kurtsun työllä herran itsensä kuoltua.

*on kiire nyt, palaa vielä joskus*

Tykkää Nirvanasta.

TKTH

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #4 : Joulukuu 10, 2002, 15:12:16 »
2 vuotta sitten hurahdin ja vieläkin jatkuu fanitus ja kovaa.

Amon Karnak

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #5 : Joulukuu 10, 2002, 15:56:49 »
Anteeksi.

Joo. Kasaribändi nirvana ei todellakaan ole.
Itse en ole mikään kauhea fanaatikko. Kuunnella tykkään joo.

Mietityttää välillä mikä sen bändin kohtalo olis ollut jos Kobain ei olisi ampunut itseään. Tuskinpa ne enää puskis.

Foo Fightersista diggaan, vaikkei se nyt ole läheskään sama kun nirvana lukuunottamatta Dave Grohlia (nirvanan rumpali, foo fightersin solisti/kitaristi ja Queens Of The Stone Agesin rumpali.)

Team spirit :P Todellakin :D

emmi

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #6 : Joulukuu 11, 2002, 20:59:48 »
[åå:lla]Ihan hyviä ne ån. En kylläkään åikein tiedä muita biisejä kuin smells like teen spirit ja jåku where did yåu sleep last night (jås edes ån niiden :p)[/åå:lla]

Mutta voisin jopa läpsätä kätösiä yhteen niille, kyllä ne sen verran hyviä oli.

Apple

  • Ankeuttaja
Nirvana roksii :P
« Vastaus #7 : Joulukuu 12, 2002, 19:14:02 »
Jooh. Pidän. Tykkään. Rakastan.
Minkä sille voi.. kolahtaa :)
Löysin Nirvanan joskus pari kolme neljä vuotta sitten ja siitä lähtien sitä on tullut ajoittain kuunneltua enemmän tai vähemmän.
Levyjäkin hyllystä löytyy ja videokasetilla on jotain keikkoja.

Nirvana on erityisen hyvä sillon kun vituttaa tai on surullinen.
Kunnon angst, silmät kiinni ja Cobain itkeen kajareista.

On muuten hassua, jotkut sanat on oikeasti ihan mielettömän tyhmiä (tosin niin on monella muullakin) mutta silti ne toimii.
Samaten kun joissain biiseissä on sellaiset sanat että ne on niin loistavat että ne lauseet kaikuu päässä aina vaan. Ne on niin todelliset.

Tuntuu ihan tyhmältä selittää tätä :) Kaikkihan sen tajuaa kumminkin.
Molen myös joskus miettinyt olisiko Nirvana ja Kurt Cobain todella niin suuri legenda, jos Cobain ei olisi tappanut itseään?

myrkkyleppis

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #8 : Joulukuu 12, 2002, 21:30:52 »
MÄ RAKASTAN NIRVANAA! sen musiikki on ihanaa ja sanotukset on maailman kauneimpia. kurt on arvostettava muusikko,ja dave ja chris myös! paras biisu on ehdottomasti lithium,heart-shaped-box,ja dumb!
*i'm not like them,but I can pretend.the sun is gone,but I have a light..*
ihunaa!

Anonymous

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #9 : Joulukuu 15, 2002, 19:39:07 »
Nirvana... Ihanaa... Yhtäkkiä huomasin pitäväni aivan erilaisesta musiikista, kuin muut. Se tuli aluksi "järkytyksenä", sillä olin kutosella, ja kaikki muut suunnilleen jankkasivat Britneyn jne perään. Metallica, Oasis (se on kyllä ihan erilaista musaa)... Menin seiskalle... Huomasin, etten poikkeakkaan porukasta. Luokalta löytyi useampi Nirvanasta ja Metallicasta pitävä.

Poissa Sodapop

  • Monimutkainen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Nirvana
« Vastaus #10 : Joulukuu 16, 2002, 21:14:29 »
Nirvanaan minut tutustutti serkkuni, mistä olen hyvin iloinen, sillä Nirvanan musiikki on mielestäni hyvää, mikä on harvinaista minun suustani kuultuna.
Smells like teen spirit on kenties paras kappale, minkä olen Nirvanalta kuullut. En minä kyllä ole biisejä kuullutkaan kuin kymmenen...  :roll:

*muoks*

Ei, Smells like teen spirit ei suinkaan ole paras.
Heart-Shaped Box, The Man Hwo Shold the World, Where Did You Sleep Last Night (The pines) ja About a Girl ovat parhaita. Rakastan Kurt Cobainin ääntä.

Sol Angelica

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #11 : Joulukuu 21, 2002, 22:30:37 »
Ihan vastikään on tämä tytsy Nirvanaan hurahtanut. Olen aina kaikista ilmiöistä vähän jäljessä :?. Smells like teen spirit on potkinut jo kauan aikaa, mutta nyt alkaa yhtye todella kiinnostaa. Johtuu kai astettaisesta siirroksestani rockiin.

Juu. Nirvana rulaa. Todella sääli, että Cobaini ampui itsensä :(. *muistaa lukeneensa about 10-vuotiaana (tai nuorempana) Suosikista KC:n kuolemasta muttei ajatelleensa sitä sen kummempana'

Poissa tuulilukko

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • My gift of silence
Nirvana
« Vastaus #12 : Joulukuu 23, 2002, 14:55:48 »
Silloin kun Nirvana oli elämänsä vedossa minä kävin ala-astetta, joten ymmärrettävistä syistä en löytänyt sitä. Muttamutta.
Nyt syksyllä sattumoisin lieneekö mistä syistä lainasin kirjastosta Nevermind-levyn ja herranen aika, sehän oli mahtavaa musiikkia :)
Minä tulen aina kymmenen vuotta ajasta jäljessä, ja harmittaa kyllä se, etten osaa soittaa kitaraa. *murinaa*
Nyt joulukierros kutsuu, ehkä enemmän toiste.
Breathe in, who knows how long this will last..

Amon Karnak

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #13 : Tammikuu 16, 2003, 19:51:25 »
Kuten tarkkasilmäiset ihmiset saattoivat huomatakin, täällä on olemassa jo yksi nirvana-topic, joten eipäs aleta luomaan sellaista toistamiseen.

Tänne kirjoitatte jos on asiaa ko. bändistä.

Poissa Ranloo

  • Vuotislainen
Nirvana
« Vastaus #14 : Tammikuu 17, 2003, 21:29:31 »
Muoks: 10.10.2004.

Joskus yläasteen alkuaikoina kuuntelin Nirvanaa enemmänkin, eipä ole enää pitkästä aikaa tultua kuunneltua. En voi kuitenkaan kiistää, etteikö ko. orkka olisi suorastaan mainio, aika aikaansa kutakin.

Kirjoitin 9. luokkani äidinkielen aineistoprojektin hra. Cobainin lyriikoista, niiden kehityksestä ajan saatossa sekä niiden oletettavasta "vaikutuksesta" siihen, mitä loppujen lopuksi tapahtui. Ennustettavuus olisi kenties parempi sana.

Pidän erityisen paljon Nirvanan livenauhoitteista; MTV Unplugged sekä From the Muddy Banks of Whiskah pyörivät edelleen säännöllisesti vinyylikieputtimessa.

Häpeäkseni myönnän myös pitäväni "Smells Like Teenspiritistä" erittäin paljon, yleensä tuollaiset megahitit eivät jaksa kiinnostaa kovinkaan.
Yök!

Mielinoita

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #15 : Helmikuu 14, 2003, 23:43:39 »
Juu, en ole hullu fanaatikko, mutta mahtavaa musiikkia se oli (ja on edelleen). Minulla on vain yksi cd, mutta löytyyhän siitä niitä kappaleita. Come as you are on hyvä kuten Lithium ja Smellsikin :). Luen sen aina lempibändeiheni. Muistuu mieleen musiikkisota välitunnin jälkeen, kun luokan muut tytöt kuuntelivat jotain ällöpoppia ja kaverini repusta löytyi Nirvanan cd. Oli pakko mennä laittamaan radio kiinni ja Nirvanaa tilalle :).

Tiivistettynä, Nirvana on mielimusiikkiani.

Buckbeak

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #16 : Helmikuu 15, 2003, 18:59:05 »
Löysin Nirvanan tuossa aika äskettäin. Mulla oli ennen hirveät ennakkoluulot Nirvanasta. Luulin, että siinä soittaa tyyliin viisi pappaa, joilla on mustat letit ja nahkavatteet ja sitten ne kurjuu jotain tosi epämääräistä nuoruuteensa juuttuneiden keksi-ikäisten hurratessa.

Käsitykseni muuttui hieman, kun musiikinopettaja soitti erään virolaisten tyyppijän vähän Gregorian tyyppisen muunnelman jostain niiden kappaleesta. Apple varmaan on kuullut sen myös. Joten marssin sitten kirjastoon, mutta eipä levyä löytynyt sieltä. Kun tarpeeksi kauan jaksoin kytätä levyosaston N-hyllyä niin sieltähän se lopulta löytyi. Siihen liittyy vielä sellanen tosi tyhmä moka, että halusin nopeesti kotiin kuuntelemaan sitä enkä jaksanut jonottaa lainaukseen vaan valitsin itsepalvelun. Kotona vasta huomasin, että levyssähän oli lukollinen suojakotelo. Ei muuta kuin hyppäsin pyörälle ja ajoin lähikirjastoon, jossa ei valitettavasti ollut avaamiseen sopivaa konetta ja jouduin ajamaan Hervantaan asti saadakseni sen auki. Olen vahingosta viisastunut.

Pidän Nirvanan musiikista. Tunnastan myös, että minua viehättää myös yhtyeen tausta vaikka onkin hirveää, että Cobain tappoi itsensä. Se oli muuten tasan kaksi päivää sen jälkeen, kun pikkusiskoni kastettiin. Smells like Teen Spirit on ihan paras ja myös http://www.geffen.com/nirvana/ löytyvä kappele on hyvä. Sanoitus on osuvaa ja päähän jäävää. Siinä on myös ripaus sarkasmia kuten kappeleessa Rape me (?), joka on raiskausta vastustava laulu. Kappaleet ovat myös suurimmalta osin yhtyeen jäsenten tekemiä. En tunne oikein musiikkia, mutta oma korvani sanoo, että Nirvanalla on kaikkea sopivassa suhteessa.

En mielelläni tunnusta, että kuuntelen Nirvanaa, koska minulla on sellainen käsitys, että Nirvanasta pitävät agstaa täynnä olevat teinit ja varsinkin tytöt, jotka pitävät Cobainia söpönö, jota se onkin.

En itse omista niiden levyjä, mutta olen harkinnut sitä vakavasti. (verratkaa sitä siihen, että en ole koko viidentoistavuotisen elämäni aikana ostanut itselleni ensimmäistäkäänCD-levyä ja omistan vain yhden CDn) Maltan varmaan odottaa, kunnes kokoelmalevyn hinta tippuu. Siihen saakka tyydyn siihen, mitä kirjastosta löytyy. Nirvanan suosiota kuvastaa muuten hyvin se, kuinka haluttuja sen levyt ovat. Kirjastossa oli 20 varausta kokoelmalevylle eikä muitakaan levyjä saatavilla seuraavan kuukauteen.

Ja muistakaa tietenkin, että elämäntarkoitus on "Total Nirvana!".

Iraida

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #17 : Helmikuu 19, 2003, 14:55:05 »
Nä olen Nirvana -fani erittäin isolla äffällä, tosin olen ollut vasta viime kesästä. Syy ei siis tosiaankaan ole se, että Kurt olis jotenkin "söpö" ( vaikka tottahan se on ), vaan syy on yksinomaan siinä, että biisit on koskettavia, loistavia. Ja sanoitukset kaikessa päättömyydessäänkin on jotain upeaa. Otetaan nyt "I wish I could eat your cancer when you turn black" esimerkiksi. Lausahdushan on Nirvanan kolmannen levyn ( eli In Uteron ) kolmannesta biisistä, eli Heart-shabed box:ista.
Kuulostaa kaikessa raakuudessaankin - mun mielestäni ainakin - tosi... Öh... Romanttiselta. Ihan totta.
Ja kun otetaan vielä Kurt Cobainin lisäksi Dave Grohlin ja Krist Novoselicin tapaiset lahjakkaat artistit, niin eihän siitä kertakaikkiaan voi tulla muuta kuin hyvää musiikkia.

Juu. Olihan Teen Spirit siis yks suosituimmista, mutta Cobain on itse sanonut sen olevan kaupalliseen tarkoitukseen tehty biisi. Mun omia suosikkejani on Heart-shaped box, Rape Me, All Apologies, Dumb, About a Girl, The man who sold the world sekä Where did you sleep last night.

Tiivistettynä: Mä olen Nirvana -fani, mutta arvostan bändissä eniten musiikkia - en missään nimessä ulkoisia avuja, joita kyllä jokaisesta jäsenestä löytyy.

Envu

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #18 : Helmikuu 28, 2003, 09:39:54 »
En ole oikeastaan ajatellutkaan koko bändissä mitään ulkoista seikkaa^^

No, myönnettäköön että sanoitukset ovat joskus melkoisen yksinkertaisia (Rape me.. Thih), mutta kaikista eniten viehättää herra Cobainin ns. lauluääni.
Kun sitä ei tunnu olevan. Se rääkyy ihan into piukalla sitä sanomaansa^^

Minä pidän. Mutta en pidä Smells like the teenspiritistä niin. Parempi se on Moulin Rouge-versiona ( Nyt kaikki tappavat minut). Mutta Lithium ja Come as you are ovat ehdottomia suosikkejani^^
*haukotus* Ajatus ei toimi.

LuMi

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #19 : Huhtikuu 06, 2003, 18:54:19 »
Juu tykkään Nirvanasta, kuuluu lempi bändeihin. Hurahdin Nirvanaan erään nettikamuni kautta. (: Sitä ennen olin kyllä kuullut kappalaita ja pitänyt hyvinä, mutten ollut osannu yhdistää.

Oon huomannut että jengi tykkää kaikista eniten Smells like teen spirit- kappaleesta. Itse tykkään eniten Rape me ja Heart-shaped box.

Omistan yhden levyn. (:

Tykkään Nirvanasta, mutten rakasta. Se on hyvää musiikkia isolla H:lla. (:

Anonymous

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #20 : Huhtikuu 06, 2003, 19:25:45 »
Lainaus käyttäjältä: "Buckbeak"

En itse omista niiden levyjä, mutta olen harkinnut sitä vakavasti. (verratkaa sitä siihen, että en ole koko viidentoistavuotisen elämäni aikana ostanut itselleni ensimmäistäkäänCD-levyä ja omistan vain yhden CDn)


Oih! Ihanaa! Maailmasta löytyy toinenkin, joka ei ole koskaan ostanut CD:tä! (itse omistan muutaman poltetun, yhen sinkun jonka voitin arpajaisissa, yhden piraatin ja yhden saadun (jota ei sitäkään myydä kaupassa...) Yksikin kaverini pitää minua outona, kun en osta levyjä... (ja mä oon vasta 13...)

zubrette

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #21 : Huhtikuu 06, 2003, 22:15:02 »
pari vuotta sitten mulle tuli nirvanafani-kausi jonka aikana kuuntelin levyt puhki ja nyt se musiikki vaikuttaa pikkasen...tylsältä?

uuden kokoelman myötähän nirvana on tullut aika muotiin ja olisi saanut minut raivon partaalle jos vielä rakastaisin kyseitä yhtyettä yhtä paljon kuin ennen.

Isabella

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #22 : Huhtikuu 14, 2003, 17:45:46 »
Nirvana on yks kaikkien aikojen parhaimmista bändeistä. Ne biisit vaa on jotenki tarttuvia, aina kunnon meno päällä! Ite tykästyin Nirvanaan vasta viime syksynä, mulla on vaan se uus kokoelmalevy. Parhaimpia biisejä on Lithium ja Been a son. :D

Pakko myöntää, että mäkin oon niitä "uus-faneja" , jotka saa "todelliset" Nirvana-diggarit hulluiks. *pyytää anteeksi, että tajusi kysisen bändin nerouden vasta äskettäin* Muakin kyllä ärsyttää ihmiset, jotka ihkuu smells like teen spirittiä, muttei ees vaivaudu kuuntelemaan muita bändin biisejä..

Mithril

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #23 : Huhtikuu 22, 2003, 12:11:17 »
Nirvana. Min hurahdin Nirvanaan juuri pari päivää sitten :D
Sain synttärilahjaks sen kokoelma-levyskän,ja kyllä tykkään.
Minua vaan harmittaa,kun ei ole laitettu sanoja sinne mukaan.
Mutta kyllähän ne löytää netistäkin.. Parhain piisi,joka soi mulla melkeen kokoajan,jos Nirvanaa kuuntelen,on Smells Like Teen Spirit.
Lisäks Lithium,You Know You're Right ja Rape Me on hyviä.
Kyllä vaan,taidan olla vannoutunut Nirvana-fani.
Muutama tutuistani/kavereistani kuuntelee myös kyseistä pändiä.
Tätä taas on hyvä kuunnella,kun v*tuttaa,on surullinen tai muuten masentunut. Kyllä,Nirvana rulettaa :D

Draco's bitch

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #24 : Huhtikuu 22, 2003, 14:23:37 »
Lainaus käyttäjältä: "Sanandra"
itse omistan muutaman poltetun, yhen sinkun jonka voitin arpajaisissa, yhden piraatin ja yhden saadun (jota ei sitäkään myydä kaupassa...)


*hurjistuu ja heristää sormeaan hyvin, _HYVIN_ vihaisena* Sano ei piraateille ja poltetuille. Se on väärin niitä muusikoita kohtaan, jotka tuskissaan, omalla sydänverellään tekevät musiikkia, että saisivat voita leivän päälle ja mahdollisesti viipaleen kurkkuakin toisinaan ja voisivat syödä muutenkin kuin keskiviikkoisin jos joku vaikka eksyisi heidän levynsä ostamaan ja pääsisi nauttimaan musiikista. Ei saa raiskata toisten elämäntyötä.

Kantani pysyy: Tosifani ostaa levyn kaupasta eikä polta itselleen yhden euron hintaan ja mahdollisesti myy vielä eteenpäin kavereillekin sitä levyä poltettuna. Tekee rahaa toisen elämäntyöllä eikä viitsi edes maksaa kunnon levyn hintaa että voisi lempimuusikon musiikkia kuunnella. Tosifani?! Uskallan olla erimieltä asiasta.

Helppo muistaa

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #25 : Joulukuu 31, 2003, 08:29:20 »
Kyllä olen samaa mieltä, loistava bändi, mukavan tarmokkaita kappaleita.
Mielestäni Nirvana ei kuitenkaan ole sitten muuta kuin ne kitara riffit ja jylisevät ja päällevyöryvät rummut. Bändi sai valtavan suosion vain koska teki uudenlaista musiikkia, mikä on loistava asia, mutta silti mielestäni se hurmio mihin jotkut ihmiset joutuvat kuullessaan Nirvanaa on kummalliseta, en vain ymmärrä sitä "Kurt on Jumala"- hömppää..

Parhaita kappaleita ovat ehdottomasti Lithium ja Rape me.

(jos kiinnostaa Nirvana keskustelu foorumi niin: http://www.nirvana.forum.board.dlk3.com/2

Poissa Seireeni

  • Kielipoliisi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • 17 seconds is all you need
  • Tupa: Rohkelikko
Nirvana
« Vastaus #26 : Huhtikuu 16, 2004, 21:55:32 »
Nirvana on yksi lempibändeistäni. Oiii, se on mahtavaa musiikkia... Bändillä on paljon erilaisia biisejä, mättöjen seassa on rauhallisempiakin pläjäyksiä. Kuten esimerkiksi Polly. Se on loistava. ^^ Kurtilla on mukavan pelkistetty ääni, ja hän tuntui laittaneen koko sielunsa musiikkiin.

Hmpf, on niitä muitakin hyviä Nirvana-biisejä kuin Smells Like Teen Spirit! Esimerkiksi Dive, On A Plain, Pennyroyal Tea, Lithium, Mexican Seafood, Rape Me, Dumb... Lista on loputon.

Ja aivan, Nirvana vaikutti 90-luvulla. Tosin on sanottu bändin vaikuttavan enemmän tai vähemmän vielä nykypäivänäkin.

En ymmärrä mikä minua Nirvanassa niin kiehtoo? Heti, kun oli pari biisiä kuullut, niin oli pakko kuulla lisää. ^^ Mutta joka tapauksessa, minä tykkään. Tykkään aika hemmetisti.
Ja naamiaiset satumaan, ne on lopuillaan
Niin seireeni vei kuninkaan

Verentahrima

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #27 : Toukokuu 01, 2004, 22:43:27 »
Nirvana on mun elämä. olen kuunnellut kolmannesta luokasta asti ja olen nyt seitsemännellä. olen lukenut 2 kirjaa ja multa puuttuu 3 levyä. Kurt ei välttämättä ampunut itseänsä..mulla on siitä aonakin oma teoriani.. :)

kurt Cobain R.I.P.

outolapsi

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #28 : Toukokuu 03, 2004, 19:44:25 »
Minä tykkään lithium ja in bloom biiseistä. Polly on kans ihan hyvä ninkuin myös smels like teen spirit...
Mitäs muita hyviä kappaleita sillä olikaan..  Ai niin  you know you`re right on myös yksi lempi kappaleitani.

minä tykkään kans nirvanasta tosi paljon. minä tutustuin tähän bändiin jotain vuos sitten kun musiikissa katottiin kurt and cortney video.. Ja sit mun kaverini kautta :)

TKTH

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #29 : Toukokuu 04, 2004, 15:14:22 »
Nyt vuoden sisällä kiinnostukseni Nirvanaan on hiukan laantunut vaikka joka ikinen levy on hankittu.(Pidän kyllä enemmän vanhemmista, enemmän "punkimmista" levyistä)
Ja sitten hiukan asian ulkopuolelta.
Sen sijaan olen alkanut kiinnostua Kurt Cobainin sielunmaailmasta ja hänen elämästään. Kerään mahdollisimman paljon häntä käsitteleviä juttuja ja lukemistoa ja yritän itse muodostaa kuvan hänen kuolemastaan. Tärkein asia minkä voisi vielä hankkia olisi hänen kuolinkotikaupunkinsa uutinen sinä aamuna kun hän kuoli. Jos joku on todella kiinnostunut Cobainista muutenkin kuin hänen ulkonäkönsä perusteella niin olisin enemmän kuin iloinen jos hän heittäisi minua yksärillä.
Tässä vähän lukemista Cobainin murhasta www.justiceforkurt.com

francesc

  • Ankeuttaja
Re: Nirvana
« Vastaus #30 : Toukokuu 04, 2004, 17:10:37 »
Nirvana. Lempiyhtyeeni. Siis yksi niistä. En muuten ikinä unohda sitä kun ekan kerran kuulin Nirvanaa. Telkkarista, mainoksesta. En ehtinyt kuulla esittäjää. Suoraansanottuna v***tti. No, kaksi vuotta tämän jälkeen, redulla, Nanne, ihana ystäväni soitti samaista biisiä. Sanotaanko että siitä lähtien Nirvana on ollut minulle... tärkeä asia.
Parhaita biisejä ovat Lithium(saakelin ihana biisi), Polly, Big cheese, Breed, Silence eli Endless nameless(piiloraita nevermindillä), About a girl, Frances farmer will have her revenge in seattle, Dumb(erittäin hyvä!), Heart-shaped box, moist vagina, pennyroyal tea(<3), on a plain ja Aneurysm. Cobain=Jumala. Voi jumala...


Lainaus käyttäjältä: "Jeney"

pidän erityisesti biisitä Smells like teen spirit.
ja sehän oli/on bändin suosituimpia hittejä.


Eh-m... Cobain halveksui ihmisiä jotka ajatteli tuohon tyyliin, ei suostunut soittamaan kyseistä biisiä keikoillan. Itki monta tuntia kun älysi että oli kuuluisa. Inhosi sitä 'smellisiiiiiiii' meininkiä, ihan siksi että Nirvanalla on muitakin biisejä. Ne ei omien sanojensa mukaan halunnut rikastua ja tulla kuuluisaksi.

[off] onko kukaan lukenut Kurt Cobainin päiväkirjoja? Se oli hauska ihminen niiden mukaan. [/off]

akita

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #31 : Toukokuu 05, 2004, 19:43:53 »
Kyllä, pidän Nirvanasta. Tutustuin siihen ollessani jollain kolmosluokalla, kun veljeni oli bändin suuri fani. (nyt oonkin sitten kätevästi saanu sen kaikki Nirvanan levyt ;) ) Ja oikein, Nirvana nimenomaan oli 90 - luvun alun bä'ndi, ei 80 -luvun.

Annúnqúerewen

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #32 : Toukokuu 07, 2004, 16:26:47 »
*hetken mietteliäs hiljaisuus*  En ole mikään kovinkaan "vanha" fani, mutta nyt, viimeisen vuoden olen ollut täysin Nirvanan lumoissa... Viime kesänä löysin Teenspiritin uudelleen, ja tässä sitä ollaan, pikkuinen sisäinen grungerini on päässyt valloilleen. :)
  Cobain oli loistava tekstittäjä, Verse chorus verse nyt noin esimerkiksi. Tulkitsijana mahtava, ja nyt tarkoitan eritoten Where did you sleep lastnight'n unplugged-versiota, jota olen soitellut viimeiset kaksi viikkoa yhtäjaksoisesti. Aivan mieletön! Valvoin 5.4 puoleen yöhön saadakseni Nirvanan Unplugged-keikan nauhalle, ja kun katselin sitä seuraavana päivänä- herraisä, miulla meni kylmänväreitä pitkin selkää! Miten Cobainin äänensävy muuttuukin niin täysin epätoivosta ja surusta täyteen vihaan ja- Wau. Biisistä ei paljon muuta sanota. Loistava! Vaikkei sitä heti uskoisikaan, akustisuus sopi bändille.

 Pidän myös valtavasti The man who sold the world'sta ja jonkunverran kriitikkojen dissaamastaYou know you're right'sta, maaninen, päähän takomaan jäävä kertosäe...

 Nirvana hypnotisoi.

 Ja jeps, luin ensin Christopher Sandfordin Kurt-kirjan ja nyt sain juuri päätökseen syntymäpäiväkseni saaman Päiväkirjat, ja se tyyppi osasi kirjoittaa hirmuisen hauskasti ja pirun kyynisesti. Oliskohan mokoma tiennyt, että muu maailma lukee näitä vielä jonakin päivänä? *naur*

Sjufyrasju

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #33 : Toukokuu 14, 2004, 22:39:48 »
Minä tunnustaudun aika moiseksi Nirvana faniksi. Mielestäni heidän tuotantonsa alku ja loppu olivat parhaat aikakaudet. Bleachin autotallisoundi oli loistava ja ne lopun kappaleet mm. You know you're right olivat myös mahtavia.
Tuolla on käsittääkseni ainoa suomalainen vakavasti otettava Nirvana fan-board.
Ja toivon, etteivät rakkaat moderaattorit pahastuisi, jos copypastetan juuri tekemäni Nirvana tutkielman, ilman kuvia ja lähteitä tänne, kiitos.


1.Yleistä

Nirvana, grunge-bändi, joka muodosti kahdeksankymmentä luvun lopussa ja yhdeksänkymmentä luvun alussa legendaarisen kokonaisuuden.
Tätä ilmiötä vauhditti Nirvanan laulajan aikainen kuolema viides päivä huhtikuuta 1994, tällöin Kurt Cobain oli 27 vuotias. Tänä aikana yhtye ehti työstää kolme albumia, jotka olivat Bleach, Nevermind ja In utero. Näistä ensimmäisellä bändi ei päässyt suurempaan maineeseen, vaan pysyi pienten piirien suosikkina.Ennen Nevermindia Nirvana vaihtoi levy-yhtiötä pienemmästä Sub-Popista kansalliselle, isolle Geffen Recordsille, joka tunnetaan myös yhteistyöstä Guns And Rosesin kanssa. Yhtye teki myös Blew ep:n, joka sisälsi alkuaikojen äänityksiä ja kappaleita, joita ei Bleachilla julkaistu. Yhtye teki myös Hormoaning ep:n, joka nimenomaan julkaistiin Australiassa ja Japanissa ennen Nevermind kiertuetta. Se sisälsi b-puolia ja muita harvinaisempia kappaleita, joita oli yhteensä sillä kuusi. Nirvana julkaisi Nevermidin jälkeen myös harvinaisempien kappaleiden ja b-puolien kokoelman, Incesticiden. Unplugged In New York oli myös erittäin merkittävä levy, vaikka siinä oli muutama virhe. Se perustui MTV:n (MusicTelevision) konseptiin, jossa bändi tulee ja esittää akustisena heidän parhaita kappaleita ja myös cover kappaleita. Unpluggedin tekivät suosituksi mm. Nirvana, Eric Clapton ja 10000 Maniacs. Unplugged lähti taas liikkeelle yhdeksäs päivä elokuuta 2001, jolloin REM esiintyi.
(Kuvassa edessä Kurt Cobain ja takana Pat Smear, joka oli In utero kiertueella auttamassa Kurttia kitara osuuksissa. Kuva on Nirvanan Unpluggedista.)

Näiden jälkeen julkaistiin Kurt Cobainin kuoleman jälkeen live kokoelma From Muddy Banks of Wiskah ja 2002 Nirvana niminen kokoelma. Kokoelmalla julkaistiin aiemmin julkaisematon You know you’re right, joka oli aikaisemmin esitetty kerran Aragon Ballroomissa, Chicagossa. He olivat myös esittäneet sitä soundchekeissä sinä syksynä keikkakitaristin Pat Smearin kanssa. Tällöin se kulki hyvin monella eri nimillä, Autopilot ja On a Mountain, mutta lopullinen nimi oli You know you’re right. Kaksi päivää Ballroomin keikan jälkeen Kurt kielsi sen, että hän olisi edes koko kappaletta kirjoittanut, mutta lopulta tammikuun 31. päivä vuonna 1994 Nirvana levytti tämän kappaleen Robert Lang studioilla, Seattlessa. Kurt tuli näihin äänityksiin kaksi päivää myöhässä. Dave Grohl (Nirvanan rumpali) ja Krist Novoselic (Nirvanan basisti) olivat odotelleet ja treenanneet. Sen päivän aikana Nirvana levytti vain yhden kappaleen ja se oli You know you’re right. Tämä jäisi Nirvanan viimeiseksi yhteiseksi studio sessioksi ja tulos oli karmaisevan hyvä bändin viimeiseksi kappaleeksi. Kurtin ”Pain” huudot kappaleessa olivat hyvin karmaisevat. Kertosäkeistössä yhdellä murhaavalla hengenvedolla laulettu sana ”Pain” on jotain hyvin vaikuttavaa, kun ajatellaan, että Kurt teki itsemurhan, tai hänet murhattiin kaksi kuukautta tämän jälkeen. Kappaleen hienoutta ei voi ymmärtää sitä kuulematta.
Nirvanan musiikillinen tyyli oli aluksi hardcore-punk ja se on kuultavissa Bleachilla, mutta heidän tyylinsä muuttui Nevermindiin mennessä enemmänkin punk-grungeksi, eli se hardcore jäi pois, ja koska se oli suosittua niin myös In utero oli samaa tyyliä Nevermindin kanssa.
Nimi Nirvana tarkoittaa totaalista autuutta, joka tulee budhalaisuudesta. Tässä tilassa sielu liittyy yhteen samsaraan, jossa se saavuttaa tämän täydellisen autuuden ja samalla menettää yksilöllisyyden. On myös kaksi muuta bändiä, joiden nimi on ollut Nirvana. Ensimmäinen niistä oli 60-luvulla. Heillä oli yksi suurempi hitti kappale ”Chasing rainbows” ja he julkaisivat monia albumeita. Oli vielä myös kolmas Nirvana, kristillinen rock bändi 80-luvun alkupuolella. Nämä bändit nostivat oikeusjutut Kurtin Nirvanaa vastaan ja lopulta Kurtin Nirvana joutui maksamaan 200000 dollaria 60-luvun Nirvanalle ja kristittyjen Nirvana yhtyeelle 100000 dollaria.
Nevermindin kannessa on tunnetusti vedessä uiva vauva. Tähän kanteen Krist ja Kurt saivat idean, kun katsoivat dokumenttia vedenalaisista synnytyksistä. Tämä poika, joka on siinä oli Spencer Eldon. Hänen perheelleen maksettiin tästä kuvasta 200 dollaria. In uteron kannessa taas on jokin naiselta näyttävä hahmo, mutta se on Frances Beanin hoitaja, Michael Dewitt, aka ”Cali”.
Nirvana on saanut vaikutteita mm. seuraavista bändeistä : The Beatles, Black Sabbath, Meat Puppets, Pixies, Sonic Youth, Melvins, Vaselines, R.E.M.

2.Grunge

Grunge käsite syntyi Nirvanan Nevermindin julkaisun jälkeen, syksyllä 1991. Tämän jälkeen muut samantyyliset bändit Seattlesta, esimerkiksi Pearl jam ja Soungarden ”siirrettiin” grunge käsitteen alle. Tämän jälkeen MTV alkoi pyörittämään tunnetuimpien grunge bändien videoita ja musiikkilehdet tekivät suuria juttuja grunge ilmiöstä ja grunge bändeistä. Tämä kaikki kävi lyhyessä ajassa ja toi nämä bändit, etenkin Nirvanan, suuren yleisön tietoon, josta alkoi heidän kuuluisuus.
X sukupolvi yhdistetään myös usein grungeen, joka on sukupolvi nuoria, joita esimerkiksi Kurt Cobainin katsottiin edustavan. Tähän sukupolveen yhdistettiin melankolia ja angsti. Myös itsemurhat ja huumeet kuuluivat siihen, se oli vähän kuin hippi kulttuuri. Hipit käyttivät LSD:tä ja marihuanaa, kun taas grunge piireissä kokaiini oli hyvin suosittua.
Grunge on sekoitus rokkia, heavy metallia ja punkkia. Grunge musiikki voidaan jakaa kahteen osaan, alkuperäinen grunge tyyli ja moderni tyyli. Alkuperäisessä tyylissä on ”Sub Pop’s Reciprocal Recordings studion” ”autotalli soundi”. ”Autotalli soundi” on alkukantaisen kuuloinen, joka kuulostaa siltä, kuin se olisi nauhoitettu livenä, eikä studiossa, mutta ei negatiivisessa mielessä. Moderni tyyli taas on enemmän puhtaampi ja enemmän kaupallisempi, kuin alkuperäinen. Nirvanan levyistä vain Bleachilla oli tämä alkuperäinen grunge tyyli. Moderni myös kehittyi hieman pois päin punk tyylistä. Moderni on myös se tyyli, jota MTV:lla soitettiin ja nykyään kaikki yhdistävät sanan grunge ainoastaan tähän moderniin, eikä ollenkaan alkuperäiseen. Se on tavallaan harmi, koska alkuperäisessä oli mielestäni enemmän särmää ja tyyliä. Se on enemmän erillainen kuin muut. Juuri moderni grunge nuosi pinnalle, ei se alkuperäinen. Esimerkiksi jotkut eivät voi tunnistaa Bleachia Nirvanan ensimmäiseksi albumiksi, kenties siksi Bleachin kannessa on tarra ”This is Nirvana’s first album”.
Grungea soittavat ihmiset eivät halunneet tulla isoiksi tähdiksi, koska he vain halusivat soittaa musiikkia, joka tulisi suosituksi, mutta he halusivat vain, että se musiikki olisi suosittua, etteivät he itse olisi suuria median tähtiä. Esimerkiksi Kurt Cobain ja Eddie Vedder (Pearl jamin laulaja) vihasivat mediaa, koska he joutuivat kokoajan median iskujen kohteiksi. Heistä ja heidän yksityiselämästä tehtiin juttuja, jotka eivät välttämättä edes olleet läheskään totuuksia. Kurt yritti paeta tästä totuudesta huumeilla, kun taas Eddie Vedder ja hänen bändinsä eivät antaneet haastatteluja tai videoita itsestään ja olivat muutenkin mahdollisimman epäkaupallisia.
Nykyään on myös grunge bändejä, jotka ovat hyvin kaupallisia ja haluavavat julkisuuteen, eli he eroavat erittäin paljon vanhemmista grunge bändeistä ideologiallaan, kun Nirvana ja Pearl jam olivat mahdollisimman epäkaupallisia. Ja on sanonta ”Grunge is dead”, joka oli yksi Kurtin lempi sanonnoista, joka on toisaalta totta, mutta toisaalta ei, koska grunge on tavallaan vaihtanut nimen, eli nykyään grunge bändit ovat alternative musiikkilajin alla.

3. Kurt Donald Cobain

Kurt syntyi helmikuun 20. päivä 1967 Hoquaimissa, mutta muutti pian Aberdeeniin, Washintonin osavaltioon ja kuoli huhtikuun viides päivä 1994 kotonaan Seattlessa. Hänet löydettiin kuolleena kahdeksas päivä huhtikuuta.
Kurt oli hyvin rauhallinen ja iloinen lapsi ja hyvin eläinrakas, mutta hänen vanhempiensa erottua hän alkoi ”kapinoimaan” kahden kodin ja koulun välillä liikkumisen takia. Tämän seurauksena hänestä tuli hyvin epäsosiaalinen. Vanhempiensa eron jälkeen hän asui usein sukulaistensa luona ja välillä jopa sillan alla, josta kertoo kappale Something in the way. Silta sijaitsi Pohjois Aberdenissa, jossa se ylittää Wiskah joen.
”Underneath the bridge, the tarp has sprung a leak
And the animals I've trapped, have all become my pets
And I'm living off of grass, and the drippings from the ceiling
It's okay to eat fish, 'cause they don’t have any feelings”
Hän harrasti myös vandalismia koulukavereidensa kanssa. He piirtelivät graffiteja ja muita ”taideteoksia” ja koristelivat paikkoja oman makunsa mukaan. Tämäkin tapahtuma johtui pitkälti Kurtin vanhempien erosta, jonka jälkeen Kurt alkoi koko ajan voimaan psyykkisesti huonommin. Se ei ollut mikään mielisairaus, se oli vain huono psyykkinen olo, joka johtui siitä, että Kurt ei enää tuntenut saavansa rakkautta tai turvaa enää.
Punkkia Kurt alkoi kuuntelemaan yhdentoista vanhana Krist Novoselicin kanssa. He alkoivat kuuntelemaan mm. Sex pistolssia, josta alkoi Kurtin suuntautuminen punk- musiikkiin, joka tulisi vaikuttamaan myös paljon siihen, mitä Nirvanan musiikillinen tyyli olisi.
Kurt muutti kuolleesta Aberdeenista Olympiaan vuonna 1985, jonka jälkeen hän muodosti useita bändejä, kunnes vuonna 1986 Kurt ja Krist muodostivat Nirvanan. Bändin rumpali vaihteli hyvin paljon alku aikoina. Nirvanan ensimmäiseksi rumpaliksi tuli Dale Crover.
Kurt alkoi kokeilemaan heroiinia 90-luvun alussa ja jäi siihen koukkuun. Hän otti sitä jatkuvien vatsakipujen hellittämiseksi, koska lääkkeet eivät sitä paljoa auttaneet ja kitaran soittaminen vain pahensi sitä, koska kitara painoi mahalaukkua soittaessa. Tämä harvinainen sairaus sai nimen ”Cobain’s disease”. Tähän sairauteen johti jonkin vatsalaukkuun johtaneen hermon tulehtuminen. Tästä sairaudesta ei ole vielä saatu kunnon kuvaa ja edelleen siitä väitellään jopa Yliopistoissa Yhdysvalloissa.
Helmikuussa 1992 Cobain meni jo raskaana olevan Courtney Loven kanssa Havajille avioituakseen. Heidän lapsensa, Frances Bean syntyi elokuussa 1992. (kuvassa Frances)
Kurt olisi luultavasti jättänyt Nirvanan ja liittynyt hänen vaimonsa, Courtney Loven bändiin, Holeen, mutta hän kuoli ennen tätä. Ja tämä haastattelu on tullut vasta viime päivinä julkisuuteen, jossa hän sanoo tällaisen mahdollisuuden olevan. Hän halusi tulla myös hyvänä laulunkirjoittajana esiin, ja myös laulajana. Tämä sen takia, koska Kurt ei olisi halunnut julkisuudessa olla pelkkä grunge tähti.
Kurtilla oli ollut lapsuudessa mielikuvitusystävä nimeltä Boddah, tälle oli myös Kurtin itsemurhaviesti kirjoitettu, joka kyllä puoltaa sitä, että hän olisi tehnyt lopulta itsemurhan.

4. Kurt Cobainin kuolema, murha vai itsemurha?

Ennen Kurtin kuolemaa, maaliskuun kolmantena päivänä 1994 Roomassa, Kurt oli Euroopan kiertueella ja Courtney Love tuli tapaamaan miestä sinne. He riitelivät sinä iltana ja Kurt sanoi, että hän aikoisi jättää kiertueen ja Loven. Sitä seuraavana päivänä Kurt oli joutunut koomaan, joka kesti 20 tuntia Rohypnol huumeen yliannostuksen ja shampanjan seurauksena. Tämän piti näyttää itsemurhalta, mutta oliko se? Ennen tätä iltaa Courtney Love antoi haastattelun Select lehdelle. Courtneyn hotelli huoneen pyödällä oli laatikko Rohypnolia, jonka Courtney selitti olevan itselleen, jonka hän oli saanut lääkäriltään. Rohypnol on kuin valiumia, mutta niissä on yksi ero, rohypnol on kymmenen kertaa tehokkaampaa ja se on laiton Yhdysvalloissa ja Isossa Britanniassa. Sitä käytetään unihäiriöiden hoitamiseen, johon Courtneykin sitä sai lääkäriltään. Rohypnol on hajuton, mauton ja väritön, sekoitettuna juomaan. Hotellihuoneessa olivat jo Frances Bean, Dewitt(palkattu hoitamaan ja pitämään huolta Frances Beanista), jota epäillään Kurtin murhaajana ja Courtney, jonka jälkeen Kurt tuli sinne. Shampanja oltiin voitu jo tilata ennen Kurtin saapumista tai sitten Kurt toi sen romanttisena yllättyksenä, joita hän harrasti. Courtney nukahti ja heräsi 3-4 aikana yöllä, jolloin hän löysi Kurtin makaavana koomassa lattialla. Kurtilla oli toisessa kädessä rahaa ja toisessa lappu, joka ei ollut itsemurhaviesti, mutta tästä emme voi olla varmoja, koska lapusta ei kukaan tiedä juuri mitään, ainakaan julkisuudessa. Luultavasti Kurt oli yrittänyt lähteä ja jättää Courtneyn, mutta silloinhan ei olisi ollut mitään järkeä ottaa rohypnolia, eli kenties joku muu (Courtney tai Dewitt) oli laittanut Kurtin shampanjaan rohypnolia ja sitten Kurt tietämättönä tästä oli lähdössä ja oli juonut sen. Rohypnol alkaa vaikuttamaan otosta 20-30 minuutin aikana ja vaikutus voi kestää jopa kahdeksan tuntia. Courtney löysi siis Kurtin 3-4 aikaan yöllä, mutta ambulanssi soitettiin vasta puoli seitsemältä. Olisiko Courtney halunnut varmistaa sen, että Kurt varmasti kuolisi? Ja miksi Kurtilla oli nenä verissä, kun hänet löydettiin? Ja vielä yksi epäkohta on se, että Kurt ei juonut sillä kiertueella alkoholia, hän joi pääasiassa Evian vettä, jospa rohypnol oli sekoitettu pieneen määrään shampanjaa ja joka sitten sekoitettiin Kurtin Evian vesipulloon. Kurt ei muistanut tästä mitään, koska yleensä rohypnolin yliannostuksen saaneet eivät muista mitään tästä ja muistot voivat palata vasta vuosien päästä. Tämän kaiken jälkeen Kurt palasi Seattleen ja jatkoi yhteiseloa Loven kanssa saman katon alla, mutta miksi? Kenties hänen muistonsa Rooman tapahtumista eivät olleet vielä tarpeeksi selvät.
Kurt palasi 12.3.1994 Courtneyn kanssa Seattleen. Maaliskuun 18 päivä Courtney soitti poliisille, että Kurt olisi itsemurha haluinen, ja tämä voisi yrittää itsemurhaa. Poliisien tultua Kurt selitti selvästi, ettei hänellä ollut oikomustakaan tehdä itsemurhaa, mutta poliisit takavarikoivat häneltä kaikki aseet ja antoivat varoituksen Courtney Lovelle pilasoitosta.
22.3.1994 Courtney osti uuden Lexuksen ja tästä hänen ja Kurtin välilles tuli riitaa. Kurt halusi, että se palautettaisiin
25.3.1994 Courtney, Dylan Carlson (Kurtin paras ystävä), Krist Novoselic, Pat Smear ja kolme Nirvanan manageria väittelevät viisi tuntia, väittelyn aiheista ei ole tarkkaa tietoa. 26.4.1994 Courtney lähtee Seattlesta Peninsula hotelliin, Beverly hillsiin.
30.4.1994 Kurt meni parhaan ystävänsä, Dylan Carlsonin kanssa ostamaan haulikkoa, koska Kurt pelkäsi tunkeilijoita, joita voisi tulla hänen talonsa sisälle. Haulikko ostettiin ”Stan Baker Sports” liikkeestä ja haulikon malli oli Remington model 11.20 – gauge. Tätä asetta asekauppiaat kodin turvaamiseen, koska laukaus ei vahingoita seiniä, eikä vaaranna sivussa olevia. Tästä voimme päätellä, että Kurtin paras ystäväkään ei pitänyt Kurttia itsemurha haluisena. Ainoastaan kaksi Kurtin lähipiirin ihmistä pitivät Kurttia itsemurhahaluisena, Courtney Love ja Michael ”Cali” Dewitt, mikä on aika erikoista, koska näitä kahta voidaan epäillä Kurtin murhasta. (kuvassa Kurtin paras ystävä Dylan Carlson)
Kurt lähti myöhemmin sinä päivänä Seattlesta ja meni Exodus Recovery Center huumevieroitus klinikalle, jossa hän oli kaksi päivää.
Kun Kurt palasi Seattleen 2.4.1994, Courtney oli lähtenyt Los Angelesiin, mutta Dewitt oli vielä siellä. Kurtin auton renkaat oli puhkottu. Lopullista tekijää ei saatu kiinni, mutta se olisi voinut olla Dewitt. Courtney jäädytti myös Kurtin luottokortin, mutta miksi tämäkin? Luultavasti sen takia, että Kurtin olisi pakko jäädä Seattleen ja näin murhaaja saisi vapaat kädet. Kurtin palatessa hän lentokentällä jakoi pari nimikirjoitusta ja jutteli muiden matkustajien kanssa iloisesti. Dewitt informoi Lovelle , että hän oli nähnyt ja puhunut Kurtin kanssa ”Lake Washington blvd” talolla. Puoli kahdeksalta samasta osoitteesta taksi oli ottanut kyytiin miehen, joka etsi paikkaa, josta ostaa ammuksia, koska hänen taloonsa oli murtauduttu aikaisemmin. He etsivät paikka puoli yhdeksään asti aamulla ja sitten mies nousi taksista pois alueella ”Aurora 145.”, koska hänellä oli nälkä ja hän menisi syömään.
3.4.1994 Courtney palkkaa yksityisetsivä Tom Grantin etsimään ”kadonnutta” Kurt Cobainia. Hän ei kerro Tom Grantille, että Dewitt oli nähnyt Kurtin eilen.
4.4.1994 Courtney tekee katoamisilmoituksen miehestään. Ja antaa haastattelun, jossa hän antaa ymmärtää, että pelkää Rooman ”itsemurha” yrityksen toistuvan.
5.4.1994 Tänä päivänä kuolemantutkijan mukaan Kurt olisi kuollut, mutta hän antoi 24 tunnin virhemarginaalin molempiin suuntiin, eli Kurt olisi voinut jo kuolla 4.4.
6.4.1994 Courtney käskee aloittaa sähkömiesten tekmään töitä Cobainien talolla. Samaan aikaan Kurttia etsitään Tom Grantin ja Dylan Calrsonin voimin, mutta edistystä ei tule.
7.4.1994 Talon tutkimista jatketaan. Aamulla Courtney soitti hotellihuoneestaan ala-aulaan tai 911 numeroon allergisen reaktion takia, joka johtui huumeista. Hänet pidätettiin laittoman huumeen hallussapidosta ja käytöstä ja myös varastetun omaisuuden hallussa pidossa. Hänet vapautettiin 10000$ takuita vastaan, sillä aikaa Carlson ja Grant tutkivat taloa lisää. He löysivät vuoteen, joka oli sijaamaton. Se oli Dewittiin huone. Tuosta voisi päätellä, että hän lähti kiiressä, ettei Grant kerkeisi nähdä häntä ja siinä hän oli onnistunut. Hän oli lentänyt pois Seattlesta Courtneyn luo, eikä Grant ollut nähnyt häntä. Carlson ei mainin ”greenhousen” etsimisestä, eikä Grant ollut tietoinen siitä rakennuksesta. Carlson puhui toisen kerran Courtneylle tänään. Tällä kertaa Love oli sairaalassa. Hän käski Carlsonin etsiä asetta ja tutkimaan greenhouse. Grant ihmetteli, miksei Love ollut käskenyt Dewittin tutkimaan greenhousea ennemmin. Tuohon olisi vain yksi selitys, se että Dewitt olisi murhannut Kurtin greenhousessa ja jättänyt hänet sinne. 21:45 Carlson ja Grant löysivät tämän viestin, joka oli Dewittilta Kurtille.

8.4.1994 8:46 Gary Smith, sähkömies löytää Kurtin ruumiin greenhousesta. Grant ja Carlson ovat menossa tarkistamaan Cobainejen toista kotia, kun he pysähtyvät tankkaamaan Dylan soittaa puhelun. Hän saa tietää, että Kurtin ruumis on löydetty greenhousesta. Grant ihmettelee, että miksei sitä ollut katsottu. Dylan vastaa tähän, että se on vain pieni likainen huone, jossa pidetään vain vähän puita. Seattlen poliisi saa tietää, että joku oli yrittänyt käyttää Kurtin pankkikorttia sinä aamuna. Poliisi löytää itsemurhaviestin ja päättelee, että se oli itsemurha. Poliisi myös luottaa Courtney Loven antamiin tietoihin. Tämä itsemurhaviesti taas tukee itsemurha teoriaa, mutta esimerkiksi haulikon kuti, jolla Kurtia oli ammuttu päähän on väärällä puolella häntä. Myös itsemurhaviestissä on epäilyttäviä kohtia, joissa kirjoittajan käsiala ei pysy samanlaisena. Myös se on epäilyttävää, että Kurt oli saanut kolminkertaisen yliannostuksen heroiinia ja lääkäreiden lausuntojen mukaan sellaisen yliannostuksen saaminen suoraan verenkiertoon vie ihmisen kooman sekunneissa, eli neula jää sojoittamaan pystyyn käsivarteen. Ja tässä tapauksessa Kurtin käsivarressa ei ollut neulaa, vaan neula oli varovasti laitettu pois pitkän matkan päähän, ja tämän lisäksi Kurtin olisi pitänyt ottaa haulikko asettaa se suuhun ja ampua. Tämä on kaikkien lääketieteellisten tutkimuksien mukaan mahdotonta. Ei kukaan ihminen pystyisi tekemään tuota. Kurtin verestä löydettiin myös diazepamia (valium), joka korostaa heroiinin vaikutusta noin viisinkertaiseksi, eli yliannostus olisi noin VIISINTOISTAkertainen yliannostus, joka on suoraan sekunneissa tappava. Ja miksi Kurt olisi ampunut itseään vielä tämän jälkeen? Ja myöskään aseessa ei ollut mitään tunnistettavia sormenjälkiä, eikä edes kynässä, jolla ”itsemurhaviesti” kirjoitettiin, eikä muuallakaan, ei edes Kurtin omia.
Courtneylla oli ”bisneksiä” Los Angelesissa tuon viikon ajan ja hänen ystävänsä Rosemary Caroll sanoi, ettei hän nähnyt eikä tiennyt, että Lovella olisi mitään bisneksiä Los Angelesissa. Courtney kaivaa jostian esiin Rooman viestin, jota ei oltu ikinä ennen nähty ja hän on sanonut haastattelussa jo aikaisemmin, että hän on polttanut sen.
Courtney oli tarjonnut 50000$ Eldon Hokelle, Mentors bändin laulajalla Kurtin tappamisesta. Ja tämän kertoi Eldon Hoke, joka läpäisi valheen paljastus testin 99,7% tämän kertoessaan, eli hän puhui totta.
Kaiken näiden jälkeen en itse jaksa uskoa, että Kurt olisi tehnyt itsemurhaa, vaan uskon, että sen täytyi olla Dewitt tai joku muu Loven palkkaama henkilö, mutta toisaalta tämä itsemurhaviesti on hyvin sellainen, jonka voisi uskoa Kurtin kirjoittaneen, koska se oli vielä hänen mielikuvitusystävälleen lapsuudesta osoitettu. Entä jos Kurttia uhattiin jos silloin aseella ja hänet pakotettiin kirjoittamaan se ja sen jälkeen hänet olisi tapettu?

5. Courtney Love

Love Michelle Harrison syntyi yhdeksäs heinäkuuta 1965, San Franciscossa. Hänen äitinsä oli tunnettu terapeutti ja isänsä julkaisija. Elämänsä Courtney matkusti perheensä kanssa muuttaen hippikommuunista toiseen ja matkustellen. Saatuaan mummoltaan rahaa hän lähti matkustamaan maailmalle. Palattuaan Yhdysvaltoihin hän alkoi laulamaan eri yhtyeissä. Pian elokuvaohjaaja, Alex Cox, löysi hänet ja pyysi häntä näyttelemään Sid & Nancy elokuvaan Nancyn parasta ystävää. Tämän jälkeen hän näytteli toisessa elokuvassa, joka myös meni suoraan video levitykseen, eikä elokuvateattereihin, ja elokuva oli Straight to hell.
Pian tämän jälkeen Courtney Love muutti Minnepolikseen, jossa hän liittyi naisyhtyeeseen nimeltä Babes in Toyland. Hänet potkittiin kuitenkin siitä hyvin pian pois. Ilman rahaa, tai työpaikkaa hän yritti päästä strippariksi läheisiin klubeihin, mutta ei päässyt, koska hän oli liian ”lihava”.
Hän palasi Los Angelesiin vuonna 1989 perusti Holen. Heidän ensimmäinen levy, Pretty on the inside, ei ollut mikään menestys. Isollailla levy-yhtiöillä meni aikaa huomata hyvin eriskummallinen Hole, mutta ennen heidän huomiotaan Courtney meni Kurt Cobainin kanssa naimisiin vuonna 1992. Heistä ja heidän huumeiden käytöstä alkoi kiertämään hyvin paljon kohua ja juoruja. Etenkin, kun Courtney raskauden aikana käytti huumeita, mutta Francesia ei vielä otettu heiltä onneksi pois. Seuraavan Holen levyn julkaisu koitti viikko Kurtin kuoleman jälkeen ja se oli menestys. Tämän jälkeen Holen basisti, Kristen Pfaff otti yliannostuksen heroiinia.
Courtney teetätti rintaimplantit vuonna 1995 ja poistatti ne 1997. Hän on myös käynyt parissa muussa kauneusleikkauksessa.Courtneyn rakkauselämä on heitellyt aivan täysin Kurtin kuoleman jälkeen. Hän on myös välillä menettänyt Frances Beanin viranomaisille, joka on oikein lapsen kannalta ja on myös joutunut maksamaan sakkoja luvattomasta huumeiden hallussapidosta ja häiriköivästä käytöksestä ja monesta muusta asiasta.


6. Krist Anthony Novoselic

Krist Novoselic syntyi 16 toukokuuta 1965 Comptonissa, Californiassa. Hänen isänsä ja äitinsä olivat Kroatialaisia siirtolaisia. Hän oli alueen yksi ongelmien ja vahingon tuottaja. Hän ja hänen veljensä, Robert, harrastivat vandalismia ja omaisuuden tuhoamista, jossa heidän ja heidän isänsä auktoriteetit menivät ristiin. Sitten perhe muutti Aberdeeniin, jossa hän oli aikalailla ulkopuolinen Etelä- Californialaisine tapoineen. Tänä aikana Krist oli aika masentunut ja tämän takia hänen vanhempansa lähettivät hänet Kroatiaan sukulaisten luokse. Täällä Krist sai ensimmäiset maistiaisensa punkista Sex Pistolssin ja The Ramonesin muodossa. Yhdysvaltoihin takaisin tullessaan hän alkoi juomaan ja polttamaan hyvin paljon. Sen takia hänestä tuli hyvin suosittu ”juhlinta kaveri”, mutta vieläkään hän ei saanut kunnon kavereita, joten hän alkoi kerätä ympärilleen ihmisiä, joilla ei ollut parempaakaan tekemistä, kuin hengata. Krist myös alkoi ottamaan kitaratunteja samalta opettajalta, kuin Kurt, mutta hän lopetti sen parin viikon jälkeen ja jatkoi omien blues kappaleidensa tekoa.
Kristin työskentyle Taco Bellissä oli osa hänen elämää, joka oli hyvin kannattavaa. Sitä kautta hän tutustui myös The Melvinssin Buzz Osborneen, joka antoi enemmän punk-rock vaikutteita Kristille, jotka jäivät pysyviksi. Näin hän meni syvemmälle musiikki genreen ja tutuistui uusin poliittisiin mielipiteisiin. Hän ja hänen kaverinsa ajoivat usein jopa pari tuntia vain kuullakseen punk-rockkia livenä. Eräänä päivänä hän tutustui koulunsa käytävällä Shelliin ja he alkoivat seurustelemaan. Buzz ja Krist tekivät lukuisia musiikillisia projekteja, joista yksi oli The Melvinssejen sivuprojekti The Stiff Woodies. Tässä Krist oli laulajana ja Kurt Cobain rummuissa ja The melvinssin jäseniä muissa osissa, mutta tämä projekti kaatui epäonnistumisiin ja pieniin ongelmiin. Tähän aikaan Krist keskittyi tutustumaan Shelliin entistä enemmän ja heidän välinsä lähenivät.
Krist ja Shell muuttivat sitten Arizonaan etsimään työtä. Tämä matka ei kestänyt pitkään ja he muuttivat pian takaisin samaan vanhaan asuntoon. Sitten seuraava muutto oli läheiseen pieneen kylään, jossa heistä molemmista tuli kasvissyöjiä.
Sitten Nirvana vuosien jälkeen Krist on ollut hyvin kiinni politiikassa. Vuonna 1995 hän perusti JAMPAC (Joint Artists and Music Promotions Political Action Committee) järjestön, jonka tarkoitus on estää sensuuria musiikissa ja tukea muusikkoja. Nykyään hän edelleen johtaa tuota järjestöä ja ajaa poliittista uraansa. Hänen tarkoituksensa on tehdä Yhdysvalloista demokraattisempi paikka.
Hän soitti vuodet 1995-2000 Sweet 75 nimisessä yhtyeessä, jossa hän soitti 12 kielistä kitaraa. Bändi julkaisi vain yhden levyn, jonka nimi oli Sweet75 ja yhden singlen. 2001 vuonna hän liittyi bändiin nimeltä Eyes drift, joka on julkaissut vain yhden levyn tähän mennessä ja sen nimi oli Eyes drift.
Chris (hänen nimestään käytetään molempia kirjoitus muotoja Krist ja Chris) kirjoittaa myös kirjaa, joka kertoo hänen musiikki urastaan ja suhteesta Kurt Cobainiin ja myös poliittisen uran kehittymisestä.

7. David Eric Grohl

Dave Grohl syntyi tammikuun 14. 1969, Springfieldissä, Virginiassa. Tuolloin hänellä oli jo kolme vuotias sisko. Pian Daven syntymän jälkeen hänen isänsä ja äitinsä erosivat ja Davidin kasvatti hänen äitinsä.
Dave, niin kuin Kurt ja Kristkin kiinnostui musiikissa hyvin nuorena ja alkoi ottamaan kitaratunteja, mutta se alkoi kyllästyttämään ja hän alkoi soittamaan paikallisten bändien kanssa cover kappaleita, jatkuvan muodollisen oppimisen sijaan.
Dave tutustui punkkiin serkkunsa kuoleman jälkeen kesällä 1982. Tässä vaiheessa häntä alkoi kiinnostaa musiikki enemmän kuin koskaan tätä ennen, koska punkin koko elämäntapa ja energinen musiikki kiinnosti häntä ja se myös piti hänen mielenkiintonsa yllä. Dave alkoi soittamaan rumpuja eri punk bändeissä 80-luvulla. Näistä ensimmäinen oli Freaky Baby, joka muutti nimensä pian Mission Impossibleksi ja vielä tämän jälkeen Fastiksi, kun Fast erosi hän siirtyi soittamaan rumpuja Dain Bramage nimiseen bändiin, josta hän erosi ja siirtyi soittamaan hänen lempi bändiinsä, Screamiin. Tämän bändin kanssa hän oli kiertueella vuonna 1987, mutta bändin basistin erottua kiertue päättyi ja hänen hyvää rumpujen soittoa oli pari Seattelais herraa seuraillut mielenkiintoisena, ja bändin erottua nämä kaksi henkilöä, jotka olivat Kurt Cobain ja Krist Novoselic tulivat ehdottamaan, että David liittyisi Nirvanaan rumpaliksi. Ja niin kävi Davesta tuli Nirvanan rumpali heti seuraavalle levylle, Nevermindille. Ensimmäisen levyn rumpaleina olivat olleet Dale Crover ja Chad Channing. Incesticidellä hän soitti kuudessa kappaleessa rumpuja.
Kurtin kuoleman jälkeen Dave aikoi lopettaa musiikin soiton kokonaan Kurtin kuoleman aiheuttaman järkytyksen takia. Kuitenkin ystäviensä avun ja kannustuksen avulla Dave jatkoi musiikin tekoa, jonka tuloksena tulisi ensimmäinen Foo fighters albumi. Hän soitti ja teki kaikki siitä yksin, paitsi kitara osuuden X-staticissa, jonka soitti Greg Dulli. David halusi lähteä kiertueelle, mutta hänellä ei ollut bändiä ympärillään, mutta pian hän löysi tarvitsemansa henkilöt Pat Smear, entinen Nirvana kitaristi, joka oli liittynyt Nirvanaan In utero kiertuetta ennen, joka tuli bändiin soittamaan kitaraa, Nate Mendel, entinen Sunny Day Real Estaten jäsen, joka soitti Foossa bassoa ja William Goldsmith rumpuihin. Grohlilla oli kova työ. Hänen piti muuttua rumpalista Foo Fightersin laulajaksi ja johtokitaristiksi. Foo fighters on hyvin menestynyt ja suosittu myöhempää grungea edustava bändi, joka on kokenut kohtalaisen paljon jäsen muutoksi, mm. Pat Smear lähti bändistä hyvin pian. Bändi jatkaa edelleen Grohlin johdolla uraansa, joka on hyvin menestyksekäs.

8. Nirvanassa vähän aikaa olleet jäsenet

Dale Crover, järjestyksessä Nirvanan ensimmäinen rumpali kasvoi Aberdeenissä ja hänestä tuli The Melvinssin rumpali. Hän myös oli rummuissa, kun Fecal Matter, yksi Nirvanaa edeltäneistä nimistä, mutta kuitenkin sama bändi kuin Nirvana äänitti demoja. Hän oli myös rummuissa Nirvanan ensimmäisillä äänityksillä, eli hän ja Chad soittivat melkein puolet ja puolet Bleachin rummuista, mutta Chad soitti enemmän. Dale soitti rumpuja Nirvanan Länsi rannikon kiertueella 1990. Tämän jälkeen hän on työskennellyt Altamont bändin kanssa.
Aaron Buckhard oli Nirvanassa rumpalina aikavälin joulukuu 1987 – kevät 1988. Miehestä ei ole paljon mitään tietoa saatavissa, joten uskoisin, että hän on tehnyt työtä joidenkin pikku bändejen kanssa, tai jättänyt musiikin soiton kokonaan.
Jason Everman oli Nirvanan kakkoskitaristi, jonka nimi komeilee Bleachin takakannessa, mutta hän ei soittanut siinä. Hän maksoi vain äänityskulut 606,17 dollaria. Hän liittyi Nirvanan vuonna 1989, mutta lähti tulevan kesän kiertueen aikana bändistä ja liittyi sen jälkeen Soundgardeniin, josta hän erosi ja liittyi bändiin nimeltä Mindfunk, josta hän meni armeijaan.
Chad Channing syntyi 31.1.1967, Californiassa, mutta kasvoi suurimman osan elämästään Bainbridgeislandilla, Washingtonin osavaltiossa. Soittaessaan rumpuja Tick-Dolly-Rowssa hän tutustui Nirvanaan ja liittyi siihen keväällä 1988. Hän soitti Nirvanan ensimmäisellä levyllä Bleachilla rumpuja. Lopulta hän lähti bändistä 1990 ja on myöhemmin soittanut Fire Ants ja The Methodists bändeissä.
Pat Smear, oikealta nimeltään Georg Ruthenberg, kitaristi, joka tuli Nirvanaan In utero kiertueen alussa. Hän on syntynyt 5.8.1959. Hän eli lapsuutensa Los Angelesissa. Hänen isänsä Saksasta tullut siirtolainen ja äitinsä oli Afrikkalais-Amerikkalainen Cherokee. Patin ensimmäinen bändi, The Germs, jonka hän perusti Darby Crashin kanssa oli lopulta hyvin lyhyt ikäinen. Bändi perustettiin 70-luvun loppupuolella ja heidän ensimmäinen levy, GI, julkaistiin 1979. Tämä levy sai hyvin paljon arvostusta punk piireissä, mutta 1980 Darby Crash kuoli dramaattisesti. Pat oli myös kokenut näyttelijä. Hän on esiintynyt esimerkiksi, Princen Rasperry Beret ja No doutin Don’t speak musiikkivideoissa ja mm. näissä elokuvissa Blade Runner, Howard the duck, CHIPs ja Breakin, jossa hän tapasi Courtney Loven ensi kertaa. Hän liittyi Nirvanaan syksyllä 1993 ja soitti komppikitaraa. Hän oli kiertueella Nirvanan kanssa, aloittaen 1993 syksyn Saturday night livestä ja lopettaen Nirvanan viimeiseen keikkaan 1.3.1994. Tämän jälkeen hän liittyi Foo Fighterssiin ja lähti sieltä vuonna 1997. Näiden jälkeen hän on työstänyt Harlow bändin depyyttilevyä.


9. Kappaleet

Nirvanan tunnetuin kappale on kenties Smells like teen spirit, jonka luultavasti jokainen hieman musiikkia kuunnellut henkilö on kuullut. Tämä kappale nosti Nirvanan maailmaan maineeseen ja muutti rock musiikin kenties melko pysyvästikin. Useat bändit ovat coveroineet juuri tätä kappaletta ja useat ovat ottaneet siitä vain vaikutteita. Nirvana itsekin esitti paljon covereita, jotka olivat melko onnistuneita, mutta ne eivät yltäneet aivan heidän omien kappaleidensa tasolle. Smells like teen spirit kappaleen nimi tulee illasta, jolloin hän jutteli ja joi naispuolisen ystävänsä kanssa. Illan aikana he olivat jutelleet jotain teinien kapinasta, ja aamulla Kurt herättyään siitä hän näki seinällä tekstin: ”Kurt smells like teen spirit”. Kurt luuli, että tämä tarkoitti sitä, että hänessä olisi asennetta ja ainesta tehdä teinien kapinan ja tästä inspiraation saaneena teki tämän kuuluisan kappaleen, mutta tämä teksti tarkoitti sitä, että Kurt haisisi sen merkkiselle deodorantille ja Kurt ei ollut kuullut siitä. Kurt on kiistänyt sen, että hän olisi käyttänyt tätä deodoranttia.
Joitakin kappaleita Kurt ja Nirvana hioi hyvin kauan, esimerkiksi Verse Chorus Verse/Sappy. Tätä kappaletta työstettiin erittäin pitkään. Kurt Cobainin päiväkirjoissakin sen kappaleen nimi kummittelee jo ennen Bleachin julkaisua ja lopulta sitä ei julkaistu millään albumilla, mutta se pääsi melkein In uterolle ja lopulta se julkaistiin nimettömänä kappaleena aidsin leviämisen ehkäisyä tukevalla kokoelmalla.
Polly kappale, joka on ironisesti erittäin antiraiskaus painotteinen laulu, oli soitettu sen aikana kun kaksi miestä olivat raiskanneet tytön. Tästä nuosi pieni kohu, johon Kurtilla ei ollut osaa eikä arpaa, mutta kuitenkin häneenkin tässä vedottiin hieman.
Kappaleiden riffit, sanoitukset ja lopulta melko kaikki ovat yksinkertaista, mutta jostain syystä ihmiset pitävät siitä, vaikka itsekin pidän siitä, en ole keksinyt mitään järkevää syytä miksi se kuulostaa hyvältä.




10. Live-esiintymiset

Grunge tyylin musiikissa yleensä live-esiintymiset olivat hyvin hurjia. Usein esityksen päälle Nirvana tuhosi soittimensa ja he pitivät siitä. Tätä he toistivat hyvin usein, ja se oli myös hyvin näyttävää ja myös yleisö piti siitä. Kurt usein heitteli kitaraansa, kaateli kovaäänisiä ja hyppi rumpuihin, Krist tapasi paiskata bassonsa maahan. Myös ”headbanging” ja pogon tanssiminen yhdistettynä moshaukseen oli yleinen näky, eli headbanging on päänheiluttelua ylös ja alas nopeaan ja villiin tahtiin, kun taas pogo oli moderni tanssi ja moshaaminen on kaiken tuon tyyppisen tekiminen. Ja myös ”stage diving”, eli ”sukeltaja” moshaa ensin lavan edessä hieman ja sitten hyppää yleisön sekaan, jossa yleisö käsillään työntää häntä jonnekin päin aaltomaisin liikkein. Esityksissä oli hyvin paljon energiaa, ja Nirvana ei osoittanut tunteitaan pelkästään soittamalla soittimia ja laulamalla, vaan antavat tulla heidän tunteidensa tulla esiin, erityisesti vihan. Ja hyvin huomioitavaa oli se, että Kurt oli usein pilvessä tai vähintään kännissä. Krist ja Dave olivat myös usein esityksien aikana pienessä humalassa.

Poissa Sakr

  • Opiskelija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Nirvana
« Vastaus #34 : Toukokuu 25, 2004, 12:04:02 »
Nirvana on todellakin yksi 90-luvulla eniten vaikuttaneista yhtyeistä, vaikka debyyttilevy Bleach ilmestyikin jo vuonna -89. Tällöinhän bändi ei tosin toiminut nykyisin tunnetulla kokoonpanolla.

Itse olen "fanittanut" bändiä jo viitisen vuotta. Tutustuin musiikkiin isosiskoni kautta ja siitä asti Nirvana on kuulunut lempibändeihini. Pidän kaikkein eniten -91 ilmestyneestä Nevermindista. Smells Like Teen Spirithän on tunnetusti suurin hitti, itse pidän kuitenkin k.o. yhtyeen vähemmän tunnetuista kappaleista. Esimerkiksi Bowie-coverointi The Man Who Sold the World on varsin mainio;)
Vive le vie de Bohème!

Lamia

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #35 : Toukokuu 26, 2004, 14:35:37 »
Oih. En osaa nimetä yhtäkään bändiä, joka olisi Nirvanaa parempi. Kaikki kappaleiden sanoituksista Kurt Cobainin lauluun ovat ihania ja koskettavat henkilökohtaisesti minua todella syvältä, vaikka kyseessä olisikin vain ulostuslääkkeestä tehty biisi. Kirpaisee vain ja kovaa :)

Fanitukseni on kestänyt jo vuosia. Äitini on lopen kyllästynyt kun en osaa puhua muusta kuin vapaapainista, historiasta ja tästä bändistä. Yksi seinänikin on oikeastaa tapetoitu Kurtin kuvilla. Kaikki levyt omaan aitoina ja joulu-lahjaksi sain Kurt Cobainin päiväkirjan. Mies merkitsee minulle todella paljon esikuvana, joka osaa laulullaan kasata mieleni kokoon ja saada murheet kipittämään karkuun.

Rakastan, rakastan, rakastan...

Hattara

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #36 : Heinäkuu 04, 2004, 23:40:10 »
Ensimmäinen muistoni Nirvanan musiikista taitaa olla se, kuinka kaverini isoveli soitti sitä huoneessaan täydellä volyymillä ja lievästi sanottuna meillä meni hermot. Mutta monia vuosia tämän jälkeen tutustuin Nirvanan musiikkiin paremmin. Ja huomasin tykkääväni. En tosin voisi kutsua itseäni kaikkein maanisimmaksi faniksi, mutta onhan Nirvanalla aivan loistavia sanoituksia ja hienoja biisejä muutenkin. Ja pidän erittäin paljon Kurtin äänestä.

Kappale joka sai Nirvanasta kiinnostumaan oli varmasti se Smells like teen spirit, mutta sittenpä paljastui että onhan Nirvanalla sitä monta kertaa upeampia biisejä. Esimerkiksi Lithium on aivan loistava, samoin Come as you are, You know you're right, Heart-shaped box, Pennyroyal tea, Dumb ja The man who sold the world (minusta on jotenkin jännä että Nirvana teki coverin David Bowien biisistä, ihan onnistuneen vieläpä). Parhaillaankin Nirvanaa kuuntelen.

Sooz

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #37 : Heinäkuu 05, 2004, 09:39:39 »
Minä olen ollut Nirvana- fani jo muutaman vuoden. Välillä into pikkuisen lopahti, mutta nyt olen "löytänyt" sen uudestaan.  Polly ja Smells like teen spirit ovat parhaat kappaleet.  Myös The Man who sold the world on myös ihana. Ja minä ihailen Kurt Cobainia muusiikin perusteella, en ulkonäön (vaikka kyllähän se oli hyvännäköinen).
Faniuteni alkoi, kun näin tv:stä dokumentin Kuka murhasi Kurtin?

Half Jack

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #38 : Marraskuu 14, 2004, 21:18:47 »
Nirvana. Pidän bändistä paljon, joskus rakastin sitä hirveästi. Nyt into on vähän hiipunut (varmaan angsti vähentynyt, heh).
Yksi bändeistä joka loi grungen. Minua Nirvanassa todella viehättää sanat.  Myös Cobainin ääni, kitarakuviot , 'vyöryvät rummut'; kokonaisuus.
Omistan kyseiseltä bändiltä (huonon) kokoelmalevyn ja Incesticiden. Ei, en ole tyhmä vaikken omista Nevermindia; ostan vain käytettyjä levyjä enkä ole löytänyt sitä vielä. Bleachia myös himoan.
Olen lueskellut jotain Cobainista kertovaa kirjaa ja muutenkin kyseinen henkilö kiinnostaa.
Buckbeakin sanoin "En mielelläni tunnusta, että kuuntelen Nirvanaa, koska minulla on sellainen käsitys, että Nirvanasta pitävät agstaa täynnä olevat teinit ja varsinkin tytöt, jotka pitävät Cobainia söpönö, jota se onkin."
Tosin minäkin olen teini, ja tyttö. Angstaava sellainen, ehkä. Itsekseni. En pidä Cobainia kovin söpönä, mutta sitäkin luovempana äijänä.
Paras biisi on Territorial Pissings. SLTS:sta en pahemmin välitä. En kuuntele sitä koskaan. Se on varmaan joku alitajunnallinen juttu; haluan olla 'true fani' kun en pidä siitä bisistä mitä kaikki muut aina hehkuttavat. Olkoon syy mikä tahansa, minusta se ei ole kovin kummoinen, vaikka bändin kuuluisin onkin.
(Netistä olen löytänyt biisin Verse Chorus Verse/ Laundry Room/ Sappy/ Happy [monella nimellä]. Mahtaako sitä löytyä miltään Nirvanan levyltä?)

//: Kiitos.

Sjufyrasju

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #39 : Marraskuu 15, 2004, 16:09:34 »
Lainaus käyttäjältä: "Lacus"
(Netistä olen löytänyt biisin Verse Chorus Verse/ Laundry Room/ Sappy/ Happy [monella nimellä]. Mahtaako sitä löytyä miltään Nirvanan levyltä?)

Verse Chorus Verse/Sappy on julkaistu No Alternative-kokoelmalla, jolla tuettiin AIDS-potilaita. Eipä taida olla se levy mikään virallisin, eikä nyt varmaan mikään bootlegkaan, että sano nyt tuosta mitään, mutta ainakin se pitäisi olla tulevalla Nirvana-boksilla, jossa on kolme cd:tä ja yksi dvd ennen julkaisematonta materiaalia.

Annúnqúerewen

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #40 : Marraskuu 15, 2004, 21:41:20 »
Ja siitä boksista, sitähän tässä kaikki kuolaavat kieli pitkällä... :D Eli se on nimeltään With the lights out, julkaistaan 22. marraskuuta, ja se sis. 81 raitaa, joista 68 ennen julkaisematomia (mm. demoja). Biisilista, my dear ladies and gentlemen: http://www.nme.com/news/110378.htm  ja kuten NME ystävällisesti informoi, dvd:llä paljon täyspitkiä keikkoja, mteriaalia harjoituksista ja harvinaisia ensi-esiintymisiä. Siis todellinen namupala kaikille Nirvana- ja Kurt-faneille. Muistaakseni hinta kieppui siinä 70:n dollarin kieppeillä, mutta tiedä siitä sitten. http://www.billboard.com/bb/daily/article_display.jsp?vnu_content_id=1000695074  Bilboard tarjoaa myös inffoa ja biisilistan.  Nähtävästi musiikkimaailmakin odottaa tätä julkaisua innolla. :)

Butler

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #41 : Marraskuu 16, 2004, 21:35:39 »
Eikös sen nimi ole WHIT the lights out eikä WHEN the lights out.
ainakin mun mielestä se on noin.

Annúnqúerewen

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #42 : Marraskuu 17, 2004, 14:49:25 »
Lainaus käyttäjältä: "Butler"
Eikös sen nimi ole WHIT the lights out eikä WHEN the lights out.
ainakin mun mielestä se on noin.

 
 Kyllä, anteeksi, en tiedä, mitä taas tuli ajateltua tuota kirjoittaessani (tod. näk. ei mitään). :D Korjasinpa sen nyt tuossa samalla.

sare

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #43 : Marraskuu 17, 2004, 16:26:30 »
Nirvanaan tutustuin pari vuotta sitten ja sen jälkeen olen hankkinut heidän levyjään, ja lukenut jotain Nirvanaan liittyvää kirjallisuutta.
Tykkään tosi paljon bändistä ja sitä on tullut monet kerrat laulettua ja tanssittua ystävieni kanssa.
Nirvanan musiikki vain jotenkin tuntuu niin hyvältä ja sanoitukset ovat niin mielenkiintoisen kieroutuneet, että sydän alkaa aina pamppailemaan heidän musiikkiaan kuunneltaessa. Diggaan täysin.

Hagger

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #44 : Marraskuu 20, 2004, 10:09:23 »
itse en ole hirveästi kuunnellut Nirvanaa, mutta kun eräänä päivänä ussan tunnilla kuunneltiin jokin biisi(en muista nimeä), niin heti tuli sellainen olo että on pakko saada CD omaks....

No mä olen kysellyt mun siskolta, koska se tykkää Nirvanasta/Kurt Cobainista aikas paljon, mutta ei silläkään ollut.. kai...

Juu , ja sit olen etsinyt kirjastosta mutta kaikki oli lainassa...
Ja ku ei ny oo oikee rahaa ni ei voi ostaakkaa....
No joo, en oikein tiedä mikä nirvanassa viehätää, mutta se vaan tuntu omalta musaltatai sellaselta mistä mä tykkään.

Yrittäkää saaha jotain tolkkuu näist mun löpinöistä... nimittäin tää o varmaa aika sekavaa.... ^^

Mymmeli

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #45 : Marraskuu 29, 2004, 21:13:12 »
Nirvana on mahtava. Sääli kun Cobain teki mitä teki. Ois voinu tulla lisää hyvää kuunneltavaa meille Nirvana fanittajille.
Itse omistan pari cd ja seinälippukin roikkuu seinällä :)
ja luen "Kurt Cobain päiväkirjat" teosta toista kertaa parhaillaan <3

vt

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #46 : Marraskuu 30, 2004, 13:17:52 »
Huippu bändi. Miulla on pari Nirvanan levyä, pitäs joskus ostaa ne kaikki. Nevermind on just lainassa kirjastosta, mutta tänään pitää palauttaa tai kirjastotäti laittaa laskun. Minua viehättää musiikissa kokonaisuus. Cobainin ääni, kitarahommelit.. kaikki :) R.I.P. Kurt Cobain.

Poissa Swanheart

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Nirvana
« Vastaus #47 : Joulukuu 03, 2004, 12:33:06 »
Minä pidän. Erittäin hyvää musiikkia. Etsin itse asiassa Nevermind- ja In utero-levyt kirjastosta aivan hiljattain, ja tykkäsin todella paljon. Kurtin ääni on jotain aivan mahtavaa! Kuuntelen varsinkin silloin, kun v*tuttaa ja raivostuttaa kaikki asiat... mutta on noita muitakin, mitä kuuntelen ihan hyvälläkin tuulella (esim Come as you are). Harmi vain kun Kurt kuoli... olisiko Nirvana sitten enää jatkanut musiikin tekoaan, kuka tietää. Juuri kun minusta tuli Nirvana- fani... (minun tuuriani). Parhaita Nirvanan biisejä ovat mielestäni Smells like teenspirit, Breed, Come as you are, Heart shaped box, Rape me ja Polly. *Nirvana 4-ever*
"Taukki! Vollotus! Kummallisuus! Nipistus!"

Rattlesnake

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #48 : Joulukuu 17, 2004, 00:04:43 »
Olen kuullut kourallisen kappaleita ja parhaimmat ovat Smells like Teen spirit sekä Lithium. Onhan bändi ihan legenda jo nyt varsinkin kun Kurt Cabain siirtyi ajasta ikuisuuteen. Ja nythän bändiltä on tullut kokoelma boksi, pitäisiköhän jopa ostaa. Ehkäpäköhän.

Mymmeli

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #49 : Joulukuu 17, 2004, 22:58:52 »
Oo Nirvana on mahtava. Tykkään kovasti <3
Vaikka biiseissä ei aina olisi niin kummoinen sanoma, niin niissä on kuitenkin huippu asenne. Olen Nirvanaa muutaman vuoden kuunnellut ja kaksi cd:tä on hyppysissäni ja kolmannenkin aion haalia. Ja olen lukemassa toiseen kertaan kirjaa "kurt Cobain päiväkirjat".
Sääli että Cobain ampui (siis jos ampui) itsensä. Ois voinu tulla vielä hyvää musiikkia meille Nirvana faneille.

Annúnqúerewen

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #50 : Joulukuu 20, 2004, 17:21:19 »
Itse asiassa, vaikka Kurt olisikin elossa, Nirvanaa tuskin ei enää olisi eikä ainakaan grunge-Nirvanaa. Monissa yhteyksissä olen lukenut, että Cobain oli toivottoman kyllästynyt Nirvanaan ja sen tarjoamiin uramahdollisuuksiin. Yhtenä vaihtoehtona hän piti vaimonsa Hole-yhtyeeseen siirtymistä. Esimerkiksi Soundissa esitettiin mielenkiintoinen ajatus siitä, että nykyään elossa olevan Kurtin musiikki olisi enemmänkin tyyliin Mark Lanegan; popimpaa ja bluesimpaa. Juurevaa. Ihan tolkullista. Cobainilla oli tajua kauneudelle ja melodialle.

 Sitäpaitsi: myisikö Nirvana enää nykyään niin kuin ennen?

Sjufyrasju

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #51 : Joulukuu 20, 2004, 17:59:51 »
Lainaus käyttäjältä: "Annúnqúerewen"

 Sitäpaitsi: myisikö Nirvana enää nykyään niin kuin ennen?

Mitäs väliä sillä sitten olisi myisikö Nirvana vai ei?

Hmm, olisi aika vaikea kuvitella herra Cobainia bluesia soittamassa tai jotain muuta rauhallista, mutta ei kai se ihan tuhoon tuomittu yritys olisi ollut, mitä Unpluggedista voimme päätellä. Eli aika hienostihan hän lauloi sen, mutta en kuitenkaan välttämättä jaksaisi uskoa enää sen musiikin tasoon. Tai toisaalta se saattaisi olla jopa parempaa kuin Nirvana. Ainoa kunnon pohjaveto olisi ollut Holeen liittyminen, ei herran jumala. Tällöin Kurt olisi pilannut koko uransa, Hole on nimensä mukaisesti hyvin syvältä, kiitos Courtney Loven.

Parempi kuolla Legendana ja huipulla kuin kuopassa.

Annúnqúerewen

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #52 : Joulukuu 21, 2004, 15:43:30 »
Tarkoitin lähinnä sitä, että sellainen bändi, joka on joskus ratsastanut suosion aallolla ja sitten romahtanut ryömimään kaiken unohduksen ojassa, ilma minkäänlaista kiinnostusta yleisön suunnalta (=levynostajat), ei varmastikaan jaksa paahtaa täyttä päivää. Näitä raakkejahan on nähty. Sitä minä vain. Kun Kurt nyt kumminkin oli aika Klonkku oman suosionsa kanssa: vihasi ja rakasti sitä.

Rattlesnake

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #53 : Joulukuu 21, 2004, 18:01:48 »
Juu, olihan Cobain lopullisesti kyllästynyt rassaamaan Smells like Teen spirit:iä illasta ja viikosta toiseen. Tuskinpa olisimme saaneet Nirvanalta yhtään tai ainakaan yhtä enempää levyä. Ja olisihan ollut hauska kuulla minkälainen Hole olisi ollut Kurtilla varustettuna. Sekä olisi myös mukava ollut kuulla minkälaista musiikkia Kurt Cobain olisi saanut aikaan omillaan.

Myisi Nirvana vieläkin hyvin, niin uskoisin. Sama homma kuin Metallican kanssa. Levyllä voi olla vaikka tunnin verran piereskelyä ja silti myisi satojatuhansia kappaleita. Näin se vain on. Mutta eihän sillä toisaalta ole väliä paljonko bändi möisi vaan sillä minkälaista/tasoista itse musiikki olisi.

Sjufyrasju

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #54 : Joulukuu 22, 2004, 13:00:59 »
Lainaus käyttäjältä: "sJugge"

Myisi Nirvana vieläkin hyvin, niin uskoisin. Sama homma kuin Metallican kanssa. Levyllä voi olla vaikka tunnin verran piereskelyä ja silti myisi satojatuhansia kappaleita. Näin se vain on. Mutta eihän sillä toisaalta ole väliä paljonko bändi möisi vaan sillä minkälaista/tasoista itse musiikki olisi.

Tämä on kyllä aivan totta. Vähän sama juttu on nykyään CMX:llä. Kaipa sitä sitten oltaisiin ylistetty Kurtin nerokkuudeksi. Ihan mielenkiintoinen juttuhan se lopulta olisi ollut, mutta minun puolesta You know you're right lopetti aivan loistavasti Nirvanan uran, joka oli kenties jopa heidän paras kappaleensa.

TKTH

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #55 : Tammikuu 03, 2005, 14:41:55 »
Nyt tämäkin topicci saa luvan nousta pinnalle vain ja ainoastaan sen takia että joku pääsisi purkamaan patoutumiaan With the lights outin vuoksi.
69 euroa siis tämä täydellinen paketti on ja en ole sitä vieläkään saanut...kutsuvat sitä täälläpäin myöhästyneeksi jolululahjaksi joka kuulemma tulee tammikuun aikana. Joten onko kukaan vielä saanut syynättyä koko kokoelmaa läpi ja olisi vielä valmis siitä kommentoimaan niiden iloksi jotka vielä kieli pitkällä katselevat sitä kaupan hyllyillä? Ainakin yksi ihminen olisi kovinkin kiitollinen, kun näihin musalehtien koviakokeneisiin kriitikkoihinkaan ei ole aina uskominen.

Nassu

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #56 : Huhtikuu 18, 2005, 22:07:32 »
Löysin tämän bändin ihan vasta. Tai no, olen kuullut niiden kappaleita jo kauan sitten ja tykännyt ja vasta nyt sain potkittua itseäni persuuksille jotta sain ostettua niiden "Best Of" -levyn. Tasokasta musaa, ei voi muuta sanoa. Cobainin ääni on tosi seksikäs. Ja huippu hyviä kappaleita niillä on.

Sephiroth

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #57 : Huhtikuu 20, 2005, 19:38:51 »
Kaikki sattui jotenkin hassusti. Se taisi olla kesällä noin pari vuotta sitten, kun menin kaverille yöksi. Siellä sitten innostuimme "penkomaan" tämän kaverini isoveljen levyhyllyä. Ja muiden levyjen seasta se Nirvanan Nevermind -levy löytyi. Kaikeksi onneksi.
Jo silloin olin suuntautunut enemmälti rock - grunge -tyyppiseen musiikkiin, joten ei ollut yllätys että innostuin Nirvanan musiikista.
Ja ah, Cobainin äänestä.
 
Eikä Nirvanan kuuntelu ole vieläkään vähälle jäänyt.
En itse oikein pidä tuosta Smells Like Teen Spirit -kappaleesta, tosiaankin vaikuttaa hieman kaupalliselta, mutta eihän se maailmaa kaada jos jotkut kys. kappaleesta pitävät. Mielipiteensä kullakin.
Voisin kai nimetä seuraavat kappaleet lempibiiseikseni ; Rape me, Pennyroyal Tea, Been a son sekä School. En minä tiedä, mutta kuka tietäisikään ?

Poissa Mirame

  • Vuotislainen
    • http://miramii.livejournal.com
Nirvana
« Vastaus #58 : Toukokuu 15, 2005, 13:44:18 »
Nirvana, kyllävain on hyvä bändi.
En osaa sanoa mitään hienoa syytä siihen että miksi pidän Nirvanasta. Musiikki on hyvää, sanat on hyviä ja Kurt oli hyvä laulaja.
Pitäisi saada hankittua ne muutkin levyt, kuin se kokoelma. Kun rahaa saa kasaan, niin voi ajatella uudestaan. ^^

Osaako kukaan suositella mitään hyvää kirjaa Nirvanasta/Kurt Cobainista?
ava by iita

Absurdi

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #59 : Toukokuu 15, 2005, 16:19:42 »
Tätä bändiä onkin tullut kuunneltua jo jonkin aikaa. Levyjä omistan riittävästi ja Cobainin sekava persoona kiehtoo minua.
Musiikissa koukuttavinta in Cobainin ääni, käheyttä ja muuta hienoa. On myös paljon riffejä, jotka jäävät päähän soimaan ja ne onkin sitten pakko opetella itse soittamaan.

Jos nyt paras levy pitäisi mainita, olisi se In Utero. Incesticide taas on liian hätäinen, mutta kyllä niitä hyviä biisejä siltäkin löytyy.
Nevermind on liian klassikko, "Smells Like Teen Spirit on hirviö".

Lainaus käyttäjältä: "Mirame"
Osaako kukaan suositella mitään hyvää kirjaa Nirvanasta/Kurt Cobainista?

Itse omistan Christopher Sandfordin kirjan Kurt Cobain. Minun aivoilleni se ainakin on hyvä, kertoo herran elämästä syntymästä kuolemaan saakka.
Kurt Cobainin päiväkirjat on myös mielenkiintoista luettavaa.

pomi

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #60 : Toukokuu 18, 2005, 20:59:37 »
Minua itseasiassa huvittaa se, että ollessani n. 6 - 7 vuotias, olin aivan hurahtanut Nirvanaan ja olin hirveän kateellinen veljelleni kun hän omisti kaikki Nirvanan levyt, eikä äitini [luonnollisesti] suostunut ostamaan niitä minulle. Musikki oli yksinkertaisesti niin ihanaa, ja ne jotenkin koskettivat minua jo silloin, ja niin tekevät kyllä nykyisinkin. Tosin enää en Nirvanaa samallalailla fanita, mutta kyllä se aina on yhtä rohkaisevaa kun kuulee yhdenkin kappaleen, varsinkin kun nyt neljäntoista vanhana alkaa jo pikku hiljaa ymmärtää Curt Kobainin sanoituksiakin.

Eli lyhyesti vielä, koskettavaa rokkia ehdottomasti parhaimmillaan.

Poissa Winky

  • Vuotislainen
    • http://vinkulelut.cjb.net
Nirvana
« Vastaus #61 : Toukokuu 21, 2005, 10:56:25 »
nirvanasta on jo tullut sellanen hot -juttu nuorison keskuudessa.
kaikki sanovat pitävänsä nirvanasta smells like teen spiritin vuoksi. kukaan ei vaivaudu kuuntelemaan lisää ja tarkemmin. jos joku fani tulee sanomaan, että SLTS on nirvanan paras biisi, niin en sillon usko, että se ois pahemmin tutustunut muuhun kun johonkin best of -levyyn. vaikka SLTS onkin se hittibiisi, jonka kaikki tietää, ja mistä nirvana nousi julkisuuteen, onhan niitä monia muitakin yhtä hyviä ja biisejä. ja paljon parempiakin. en mainostaisi pitäväni nirvasta, koska se on niin teennäistä. vaikka pidänkin, onhan mulla 6 niiden levyä. mutta pidän sen omana tietona. ei tule väärinkäsityksiä.

Larpskendia

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #62 : Kesäkuu 27, 2005, 22:54:20 »
Nirvana, aah! Aivan mahtava bändi oli, ja on edelleen. Yksi minun lempibändeistäni. (Muut: Green Day, Negative, U2 ja pari muuta....) Kappaleet Smells like teen spirit sekä Lithion ovat mielestäni parhaita. Upeita! Mutta myös muut todella mainioita.

Bändin ex-rumpalihan soittaa Nirvanan hajoamisen jälkeen(tarkkaa ajankohtaa en tiedä)perustetussa Foo Fighters bändissä. Hän on laulaja-kitaristi. Lahjakas kaveri onkin! Soittaa rumpuja ihan mahtavan hyvin, kitaran soitto sujuu upeasti ja laulamaan hän on todella lahjakas. Jos kuuntelee Foo Fightersin biisejä, joissain huomaa viiteitä Nirvana-ajasta.

Mutta etten liikaa mainostaisi aivan väärää bändiä tähän topikkiin niin nyt lopetan. :D

ps. Ja minä en ole tuollainen Nirvana-fani kuin Winky sanoo... En. Mutta toisaalta voihan Winky hyvinkin joidenkin kohdalla olla aivan oikeassa. Minä olen kuitenkin aito fani!

melilot

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #63 : Kesäkuu 28, 2005, 22:34:05 »
Lainaus käyttäjältä: "Larpskendia"
Kappaleet Smells like teen spirit sekä Lithion ovat mielestäni parhaita. Upeita! Mutta myös muut todella mainioita.

pakko viilata pilkkua, se on Lithium :)

Itse olen aika uusi fani. Tai en oikeastaan fani olleenkaan, pidän vain musasta. Tutustuin heidän tekeleihinsä vasta ihan jokunen aikaa sitten kunnolla, ehkä puolisen vuotta sitten, ja sen jälkeen olen suht ahkerasti kuunnelut heidän matskua.

Oona

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #64 : Heinäkuu 05, 2005, 10:19:24 »
Nirvana on miun lempi bändi, on ollut jo melkein vuoden. Eräs helsinkiläinen kaupanmyyjä kysyi miulta kerran, että mikä siin Nirvanassa on niin hienoa ja hyvää. Hän oli nähnyt Kurt Cobain julisteen laukussani :) Oon itse miettinyt sitä, ja kyllä se musiikki ja sanoitukset tekevät sen.
Mie oon Nirvana-fani, oon lukenut kirjoja, omistan julisteita, paidan, kaikki levyt.
Lempikappale on ehdottomasti Dumb. Sen sellot on aivan ihanat ja sanat loistavat.
Nirvanan musiikkivideot ovat myös hienoja, Heart-Shaped Box, In Bloom ja Smells like teen spirit erityisesti. Mie suosittelen lukemaan Kurt Cobainin päiväkirjat, ne valaisevat monta asiaa. Miulla on myös Christopher Sandfordin kirjoittama elämänkerta ja Heavier than heaven, se on myös elämänkerta, mutta englanninkielinen.

chea

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #65 : Elokuu 21, 2005, 13:59:33 »
No niin, mahtavaa, että saan kirjoittaa ensimmäiseen viestini vuotikseen aiheesta Nirvana. :) Se on mulle ollut nyt viimeisen vuoden jotain suurempaa kuin elämä, sitä ennen en tiennyt bändistä paljoakaan.

Kurt Cobain oli yksinkertaisesti nero, suosittelen lukemaan päiväkirjat. Elämäkerta on mielestäni huonosti kirjoitettu, mutta kuuluu tietysti yleissivistykseen. Musiikki on monelta osin yksinkertaista, mutta ainutlaatuista. En osaa edes kuvata sitä tunnetta, esimerkiksi Kurtin voihkiessa Where did you sleep last night:n lopussa voisin hyvin kuvitella omistautuvani vain ja ainoastaan Nirvanan kuuntelemiselle lopuksi elämääni. Aluksi Nirvanasta kiinnostuessani mielenkiinto erityisesti Kurtiin ja tämän omakätiseen päivienpäätökseen oli suuri, olin tottakai sitä mieltä että Kurt oli täydellinen kaikin puolin myös henkisesti. Niinhän asia ei tietenkään ollut, tämän luokan rock-tähden ongelmathan olivat kuitenkin sitä luokkaa että johtivat sitten siihen mihin johtivat.. Vaikka ollaanhan siitäkin montaa mieltä. Itselleni musiikki merkitsee eniten, sanoitukset ovat ehdottomasti aivan jokaisen biisin (myös esimerkiksi Beans - aivan huippu :D) kohdalla jotakin käsittämättömän ainutlaatuista.

Jos yritän alkaa listata parhaita biisejä tai muuta vastaavaa, siinä käy useimmiten niin, että siinä onkin sitten kohta Nirvanan koko tuotanto listattuna.. Sanottaisiinko nyt sitten vaikka että levyistä pidän eniten In Uterosta. Ja Bleachista. Äh, toivotonta. ;) Ja kyllä, mielestäni myös teenspirit on loistava.

No juu, tykkäisin keskustella aiheesta enemmänkin, saa lisätä esimerkiksi  messengerin jos tykkää. :)

poxi

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #66 : Lokakuu 17, 2005, 13:23:31 »
Olen ollut todella suuri Nirvana fani jo monen monen vuoden ajan. Ensimmäisen kerran taisin tutustua Nirvanaan kun olin serkkujen luona kylässä ja toisella serkuistani oli Kurt Cobain seinälippu seinällä ja aloin tietysti siittä kyseleen ja eipä kovin kauaa aikaa tuosta niin hankin jo Nevermindin.

Ja siitä kaikki sitten lähti. Pikkuhiljaa aloin tutustumaan yhä enemmän ja enemmän Nirvanaan. Ostin muutama vuosi takaperin Kurt Cobainista kertovan kirjan, olisikohan joku elämänkertakirja. Ja saatuani sen luettua aloin paasaamaan kavereilleni kaikkea mitä kirjasta muistin vaikka heitä ei kiinnostanut pätkän vertaa. No nyt olen saanut muutaman kavereistani kuitenkin vouhotuksellani kiinnostumaan Nirvanasta.

Kun lopulta tajusin että Kurt oli tappanut itsensä enkä kuulisi enää koskaan uunituoreita Nirvana biisejä, niin järkytyin totaalisesti. Ainoa asia, jota silloin pystyin tekemään oli istua huoneessa hiljaa masentuneena ja nyyhkyttää.
(Okei. Ehkä reagoin hieman liikaa mutta so what)

Sohvilainen

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #67 : Lokakuu 24, 2005, 20:30:40 »
Smells like teen Spirit on kyllä todella hyvä kappale. En pahemmin muista tykkää/en ole kuullut. Siis kerron nyt etten ole edes pahemmin kappaleita kuullut ja en ole yhtään perehtynyt, siis en ole fani.

Haluaisin oppia soittamaan Smells like teen spiritin alun kitaralla. Se on (pieni)haaveeni. :) Jos jollakulla on nuotit niin sähköpostilla vain lähettämään. :D

Jude

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #68 : Lokakuu 25, 2005, 20:22:24 »
Tykkään todella paljon.

Nirvanahan se oli ensimmäinen bändi, joka käänsi musiikillisen elämäni aivan ympäri. Puolihuomaamatta tutkimusmatkalla veljen levyhyllylle mukaan tarttui levy, jonka kannessa luki yksinkertaisesti Nirvana.
Ensimmäinen levyni oli siis uusin kokoelma, vielä levyistä puuttuu Incesticide ja From the Muddy Banks of the Wishkas.

Ihastuin samantien kappaleeseen You know you're right, joka on edelleen yksi suosikeistani. Muita ovat mm. Polly, Dumb, Where did you sleep last night, All apologies, About a girl, In bloom ja Heart-shaped box.

Lyriikat ovat minulle tärkeitä ja herra Cobainin kirjoittamat laulut tarjoavat yllinkyllin syvyyttä ja ajateltavaa. Suurin huomio lyriikoiden lisäksi kiinnittyy rumpuihin.

Poissa Betelgeuze

  • Vuotislainen
Nirvana
« Vastaus #69 : Marraskuu 25, 2005, 18:50:29 »
Nirvana on ihan LOISTAVA!!!! Mun kolmanneks lempibändi. Se ei tosin yllä lähellekkään bäkkäreitä..<3<3<3<3<3<3

//Suosittelen tutustumaan Vuotiksen sekä musiikin osastokohtaisiin sääntöihin ja miettimään mitä huomautettavaa tässä viestissä on. Jos et itse keksi, suosittelen tukarin puoleen kääntymistä. - Adéa
Kuuhut loistaa heleästi
Kuollut ajaa keveästi
Etkös kultani pelkää?

Poissa Flamerie

  • Emotionaalinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: ProphecyHowl3
  • Tupa: Rohkelikko
Nirvana
« Vastaus #70 : Joulukuu 13, 2005, 22:16:53 »
*ihkuttanut viikon*
Kaverini on hirveä Nirvana fani, ja kun pyysin siltä lainaan jotain levyä missä on Rape Me niin tyttö ilmoitti tuovansa KAIKKI Nirvanan levyt jotka hän omistaa. Kiitos siitä. Tähän mennessä oon tosiaan saanu kuunneltua In Uteron, Incesticiden, Nevermindin ja Best of the Bestin. Mä tykkään tästä todella palijon. Siis koko bändistä. en todellakaan tajua miksen ole aikaisemmin kuunnellut tätä.

Parhaita biisejä on Smells Like Teen Spirit, Rape Me, Heart-Shaped Box, Dumb, Milk It (ja muutenki koko In Utero on hyvä) Come As You Are, Lithium, Sliver... No niitä on paljon. Tykkään myös koko Nevermindista. Incesticide ei iskeny mulle kovinkaa paljoo, mutta pitänee kuunnella uudestaan jos mieli vaikka muuttus... :)
Forces collide.

Kuunsirppi

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #71 : Elokuu 02, 2006, 00:28:33 »
Minä olen tykännyt nirvanasta noin puolivuotta. Olin kyllä kuullut kyseisestä bändistä, mutten koskaan ajattelut pitäväni siitä. ELi tunnetuin Nirvanan kappalehan on luultavasti Smells like teen spirit, yleensä tallaiset tunnetut piisit menevät ja tulevat mun makuun, mutta hei tässä on jotain, mihin ei niin vain kyllästytä. Sitten sellanen vähemmän tunnetu ku Dive on myöskin hyvä. Meinasin ostaan Nevermindin, mutta jostain syystä en sitten ostanut, nyt kaduttaa kyllä..

Pidän Nirvanasta koska niillä oli/on mahtava asenne, Kurtilla on mahtava ääni. Jotkut luulee, että nirvana on sellaisten musiikkia jotka angstaavat tai jtn. sehän on ihan tyhmää, minä en todellakaan angstaa, ja silti tykkään.

En ala nyt selittään teorioita, minkätakia Kurt ei välttämättä tehnyt itsemurhaa, mutta kuitenkin. Ei ole 100% varmaa oliko se murha vai itsemurha, kummastakin eri teoriansa. (Joo meni offiks, mutta kun tuossa alussa sanottiin, että teki itsemurhaan pälä pälä) ;>

Nyt alan säästää rahaa kokoelmalevyyn. Mutta hyvää musiikkia kertakaikkiaan, yksi lempparibändeistä! Kurt on rock!

Muoks, unohdin sanoa, että Cobainilla oli erittäin hieno taito kirjoittaa lauluja, ja niitä pitää välillä ihan pysähtyä miettimään, ja silloin sen tajuaa. En tiedä toista näin hyvää lyriikkojenkirjoittajaa.

Muokssiii. En ole fani, tykkään vain musiikista, ja jotkut luulevat ettei voi olla kunnon fani jos on kuunnelu musaa vaa jotai kuukauden, miksei voi? Pitääks soittaa samoja kappaleita vuodesta toiseen, että pystyy oleen kunnon fani. Mun mielestä ei voi verrata onko kunnon fani fani, vai ihan tavallinen pari viikkoa sitten tutustunut musiikkiin. (Joo meni offiks)

Poissa tamina

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tomaatti
Nirvana
« Vastaus #72 : Elokuu 02, 2006, 11:21:28 »
Möhmöh. Näin Smells like teenspiritin musiikkivideon MTV:llä joskus viime kesänä, ja ihastuin piisin suunnattomasti. Sitten tuli talvi, ja koko juttu unohtui. Toukokuussa kävin kirjastossa, musiikkiosastolla, ja tajusin, että siellähän on muutakin kuin klassista ja Perun ja Bolivian kansallismusiikkia, ja sieppasin sieltä sitten Bleachin ja Nevermindin, tutustuakseni vähän enemmän tuohon bändiin. Tuossa ne pöydällä vieläkin on, eläköön uusimismahdollisuus.

Pidän siis noista kahdesta levystä hirmuisesti, Kurtilla on kiva ääni, kappaleissa on kivoja melodioita ja kaikkea. Jotenkin vain tykkään. Pitäisi ostaa levyjä, kun noista kahdesta tykkään paljon...

Muoksinmuoksin.

Nyt olen sivistyneempi Nirvanankin suhteen. Oi, bändihän on parempi kuin uskoinkaan! Loistavia kappaleita on tajuttomasti. Jotkut, kuten vaikkapa Dumb ja Lithium iskivät heti täysillä, jotkut taas parin kuuntelukerran jälkeen, kuten aivan upea biisi Heart shaped box. Tällä bändillä ei taida olla yhtäkään kappaletta, josta en pitäisi, loistavaa meininkiä. Mitä ihmettä minä kuuntelin ennen tätä? :O
"Hehe, I wonder about that..."

donkey

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #73 : Syyskuu 03, 2006, 18:46:03 »
Nirvana nirvana nirvana.
eikai muita bändejä ole edes olemassa, eihän? Kurt on legenda, maailman ykkösmies.
ja huomauttaakseni, KURT EI TEHNYT ITSEMURHAA, hänet murhattiin.
tieteellisesti mahdotonta, että hän olisi tehnyt itsemurhan! ;>
en ala paasaamaan, kyllästytte kuitenkin.

milk it, school, seasons in the sun ja something ih the way on parhaat biisit.

jeöö. nirvana rocks. never stop.

vihtori

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #74 : Syyskuu 04, 2006, 19:40:36 »
IIKS, miten tämä on voinut jäädä huomaamatta?No, minun taidoillani ei mitenkään harvinaista

Mutta siis Nirvana. Ihastuin kesällä. Taitaa olla kohta muuttumassa rakastumiseksi.

Nirvana on niitä harvoja bändejä, joita pystyy kuuntelemaan ihan millä päällä tahansa. Yleensä kun on pahinkin masennus päällä, nirvana kyllä piristää. Ärsyttää vain,kun näin myöhäinen ihastukseni on, ei levyjä meinaa mistään löytää.:/ Mutta kaksi kappaletta tällä hetkellä omistan ja tarkoituksena kokoalmaa laajentaa heti kun rahatilanne antaa myötä.

Vaikka levyt ovatkin ahkeremmassa pyörityksessä, kuin mitkään muut omistamani levyt, ei siltikään ole alkanut kyllästyttämään. Yleensä ei tarvitse kuunnella kun muutama päivä tiettyä levyä, ja on pakko laittaa vaihtoon, oli kyseessä kuinka hyvä levy tahansa. Kaipa siinä se Nirvanan salaisuus onkin. Kyllästyminen on lähes mahdotonta ja kuuntelijakunta vain kasvaa.

Poissa nutcracker

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Nirvana
« Vastaus #75 : Syyskuu 08, 2006, 17:08:08 »
Rakastan Nirvanaa, se on aivan ihana bändi.

En muista, koska rupesin kuuntelemaan kyseistä yhtyettä. On siitä nyt jonkin verran aikaa. Se alkoi todennäköisesti biisistä Sliver, eikä nyt loppua näy.
Nirvanassa viehättää niin moni asia; Kurt Cobainin ääni, lyyrikat, sävel, kaikki. Kurt Cobainilla siis todellakin on aivan mieletön ääni, en ole kenelläkään kuullut tähän mennessä vastaavaa. En tiedä mikä siinä niin vetoaa, mutta kunpahan tekee.
Kappaleet ovat myöskin ihania. Suosikkini on Pennyroyal tea, jota jumaloin aivan järjettömästi.

Nirvana sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Juhliin, arkeen, hyvään päivään, huonoon päivään, automatkoille, mökille, rannalle - en yksinkertaisesti ole löytänyt tilannetta, jonne Nirvana ei sopisi. Ja se juuri on mahtavaa bändissä; sitä voi kuunnella missä tahansa mielentilassa.

muoksii:

Nyt kun joulu tuli ja meni ja sain uutta Nirvanakamaa käsiini, mm. keikkadvd:n tai miksi sitä nyt voisikaan kutsua, niin täytyy sanoa, että heidän keikkakulttuurinsa oli aikamoista :D Äärimmäisen loistavia he silti olivat mitä dvd:lta näkyi. Jumaloin Nirvanaa entistä enemmän, ja herää kysymys - oi miksi, miksi Cobain kuoli?
"I'm selfish, impatient and a little insecure. I make mistakes, I am out of control and at times hard to handle. But if you can't handle me at my worst, then you sure as hell don't deserve me at my best." - Marilyn Monroe

porkkananenä

  • Ankeuttaja
Nirvana
« Vastaus #76 : Joulukuu 04, 2006, 16:44:54 »
Yle teemalta tuli joskus Rockin klassikkolevyt:Nirvanan Nevermind ja se meni ohi... :( jos kukaan ois sattunu nauhottamaan ja laittamaan vaikka youtubeen nii voisko ilmotella(tai jos ois nähny sen siellä aiemmin vaikka enkuks)? en löytäny sitä sieltä vaikka etin pitemmänki aikaa ja teemalta kysyttyä eivät kuulemma voi näyttää siä iha vähään aikaan uuestaan. Kiitokset jos joku löytäis sen videopätkän.
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 27, 2007, 21:12:21 kirjoittanut porkkananenä »

Stan

  • Ankeuttaja
Vs: Nirvana
« Vastaus #77 : Heinäkuu 18, 2007, 18:28:58 »
uuh. Nirvana. Rakkautta isolla ärrällä. Tutustuin bändiin noin vuosi sitten mtv:n soittoääni mainoksen kautta, totta kai olin kuullut Nirvanasta jo aikasemmin mutta sillon pidin Kurt Cobainin ääntä outona ja en kestänyt Smells like teen spiritiä ja Kurtin rääkymistä. No onnekseni musiikkimakuni muuttui ja löysin yhtyeen jota voin diggailla ihan rauhassa, tai ei Nirvanaa soitella radioissa ja esitetä tv:ssä niin ei siitä moni edes tiedä.

Kurt, Dale ja Chris. Lyömätön kolmikko. Kurtin ääni on ainutlaatuinen eikä muilla semmosia ole, se vaan on jotenkin niin mahtava. Dale ja Chris (ja Kurt) paukuttavat soittimiaan minkä kerkeävät semmosella tyylillä. Lyriikat on kirjotettu tunteella ja jokanen kertoo jostain. Osa on tyhmiä, hauskoja ja sitten on surullisempia ja angstaavia. Nirvana on bändi jota voi kuunnella kuka tahansa, ei se oo semmosta huutamista jota ei jaksa kuunnella. se vaan vie mennessään.

Omat suosikkini ovat Negative creep, Pennyroyal te ja monet muut. ei niitä kappaleita voi olla rakastamatta :)

Poissa simiblaa

  • Se toinen torni
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • you're in ruins
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Nirvana
« Vastaus #78 : Tammikuu 12, 2013, 19:14:09 »
Nirvana on mahtava ! :D
Varmasti lempibändien joukossa!
Tykästyin Nirvanaan noin vuos sitten kun oli juliste jossain lehessä ja
sit kuuntelin ja olin kuullu Smells Like Teen Spiritin jo aikasemmin monesti :)

Nyt oon lukenu kirjoja Nirvanasta tai Kurt Cobainista, joka on muute
tosi mahtava, ja ne kirjat on hyviä ja mielenkiintoisia :)

Jaku lukee lyriikoita enneku kuule musiikin ni miä ainaki oon sillee et siis ei oo hyvä kappale mitenkään
mut sit ku se musiikki tulee ni ui ♥ sitten siihe rakastuu viimestää

Lempikappale on varmasti Dumb, Heart Shaped Box, In Bloom, Man Who Sold The World ja niiku tasan KAIKKI muut ♥

Nirvana tavaroita ei oo ku paita, levy ja muutama juliste.

Nevermindissä on ehdottomasti parhaat kappaleet !
siinä on kaikki ne miun lempikappaleet, tarkotan :D

Miul ei oo mitää lempi ihmistä Nirvanasta, oska Kurt, Dave, ja Krist on kaikki tosi hyviä :)
tai oli.. Ihansama ;DD

semmosta (:
I've been locked inside your heart shaped box for weeks..

Poissa ghostie

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • DFTBA
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Nirvana
« Vastaus #79 : Tammikuu 23, 2013, 22:14:31 »
Nirvana on nykyään ehkä vähän vähemmällä kuuntelulla, mutta hyvää musiikkia se on ja tuleehan sitä aina silloin tällöin kuunneltua.
Joskus 2008 ostin ensimmäisen Nirvana levyni (Nevermind) ihan vain sen perusteella, että olin jo pitkän aikaan tykännyt radiossa kuulemistani Nirvanan biiseistä. Ihastuin Nevermind levyyn nopeasti ja viimeistään 2009 puolella olin hankkinut kaikki levyt.
En osaa suosikki biisiä tai levyä sanoa, mutta Nevermindia kuuntelen eniten, koska se on se kaikkein nostalgisin levy.
Omistan myös Nirvana t-paidan ja rannekkeen.

Voisi myös mainita, että silloin 2008 kun äiti kuuli, että ostin Nirvanan levyn se luuli että suunnittelen jotain itsemurhaa, siis mitä v****a.....
"'Cause I need Harry Potter like a grindylow needs water"
11 years and counting ♥