Kirjoittaja Aihe: Sonata Arctica  (Luettu 56045 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa summershine

  • Vuotislainen
Vs: Sonata Arctica
« Vastaus #400 : Kesäkuu 17, 2010, 23:40:07 »
Túrin Turambar: Tuo mitä kirjoitin ei ollut mutuilua ja tulkintaa, vaan ihan faktatietoa asiasta. Tony on itse sanonut näin. :) Ja tuo juonikuviokin on aika pitkälle Tonyn suusta kuultua.

Jessie: Tallulah on inhokkilistallani ykkösenä Sonatan biiseistä, joten :D Ja sellainen mood killer keikalla, ettei toista ole. 8th Commandmentin ohella. Mun mielestä toi neljä kappaletta on ihan hullun vähän, ottaen huomioon etteivät edes vaihdelleet niitä soitettavia uusia biisejä. Yleensä uuden levyn myötä bändien setit painottuvat siihen uuteen matskuun eikä ensimmäiseen levyyn ja näin Sonatan kohdalla valitettavasti tuppaa olemaan.

Ja miksi My Land on hävinnyt setistä kokonaan? Miksei sitä soiteta, kun kaikki muut perus-Fullmoonit sieltä tulee kuitenkin. Ainoita mitä Eclipticalta vielä jaksaisin keikoilla kuulla. Replica on toisaalta myös kiva, mutta sitten taas itse kuullut sen niin monta kertaa, ettei haittaa vaikkei sitä kuulisikaan.
"En sano: älkää itkekö, sillä kaikki kyyneleet eivät ole pahasta" <3

Poissa Asiam

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Sonata Arctica
« Vastaus #401 : Kesäkuu 18, 2010, 19:12:41 »
Ja miksi My Land on hävinnyt setistä kokonaan? Miksei sitä soiteta, kun kaikki muut perus-Fullmoonit sieltä tulee kuitenkin. Ainoita mitä Eclipticalta vielä jaksaisin keikoilla kuulla. Replica on toisaalta myös kiva, mutta sitten taas itse kuullut sen niin monta kertaa, ettei haittaa vaikkei sitä kuulisikaan.

Yleensä yhtyeet valitsevat keikkakappaleet pitkälti omien mieltymyksiensä mukaan. FullMoon ja Replica lienevät myös paljon tunnetumpia tavallisten ihmisten keskuudessa kuin My Land.

Poissa Azura

  • ENFJ
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • do not go gentle
    • parasomnia
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Sonata Arctica
« Vastaus #402 : Kesäkuu 18, 2010, 20:13:40 »
Tuntuu vähän häpeälliseltä kirjoittaa tähän topaan kun en oikeasti tiedä Sonatasta läheskään yhtä paljon kuin kaikki muut, mutta koen itseni tällä hetkellä ainakin jonkinasteiseksi faniksi, vaikken Sonataa nyt kovin pitkään olekaan kuunnellut.

Ekan kerran tutustuin Sonataan parhaalla mahdollisella tavalla, siis Vuotiksen kautta, kun joku kirjoitti mitä kuuntelet nyt-topaan kuuntelevansa Deathauraa ja silloin biisi kuulosti kiinnostavalta, joten suuntasin youtubeen ja koukutuin luultavasti heti. En täysin muista missä järkässä opin biisit tuntemaan, mutta White Pearl, Black Oceans tuli kuunneltua melko pian heti, sitten Winterhearts Guild-levy ja hieman vanhempaakin tuotantoa. Kiinnostuin pian myös Sonatan näkemisestä livenä ja oli tarkoitus mennä Kivenlahtirockiin kuuntelemaan mutta kun tuli muuta menoa sekin reissu taisi peruuntua. Olen kuitenkin noita Sonatan livevetoja sen verran youtubesta katsellut, että haluaisin mieluusti nähdä heidät livenä :) Bändissä ehkä parasta on Tonyn ääni ja biisien tarinat - ja jopa pelkkä instrumentaalibiisi Sonatalta kertoisi valtavasti. Omia suosikkibiisejäni ovat Gravenimage, Deathaura ja Broken, mutta eivät vain tarinoiden takia - niissä on uskomattoman omaperäisiä koukkuja ja kaikkea joka herättää mielenkiintoni, esim. nuo instruosuudet. Sonata käyttää myös vertauskuvia melko kekseliäästi, sillä vaikka asioita ei ilmaistaisi täysin suoraan, rivien välistä näkee vaikka mitä.

Olen myös sitä mieltä että Tony on karismaattinen esiintyjä :D Hänen menoaan lavalla kun katsoo unohtuu välillä muu meno, kun siellä tuntuu tapahtuvan vaikka mitä. + Sonatan keikkavideot youtubessa ovat mitä miellyttävintä katsottavaa! Esim. The Men of the North in Japan. Hupia ainakin riittää :D
"For if you're not afraid, how can you be really brave?"

- The Exploits of Moominpappa

Poissa summershine

  • Vuotislainen
Vs: Sonata Arctica
« Vastaus #403 : Kesäkuu 18, 2010, 20:35:52 »
Yleensä yhtyeet valitsevat keikkakappaleet pitkälti omien mieltymyksiensä mukaan. FullMoon ja Replica lienevät myös paljon tunnetumpia tavallisten ihmisten keskuudessa kuin My Land.

Minen oo ihan samaa mieltä. My Land on kuitenkin kuulunut jossain vaiheessa Sonatan perussettiin ja sitä ihmiset ovat odottaneet kuulevansa. Ja 8th Commandmentkö sitten on se, jonka tavalliset ihmiset odottavat kuulevansa? :D I doubt it.

Ja kieltäydyn uskomasta, että valitsevat keikkakappaleitaan nykyään omien mieltymyksiensä mukaan. Henkkakin on sanonut, ettei oikein ole suuri Sonatan alkuaikojen biisien fani. Enemmänkin ovat jämähtäneet eivätkä jaksa harjoitella uusia tai uusia vanhoja biisejä (varsinkin kun Elias on uutena jäsenenä). Ja sitten kuvittelevat, että on hyvä ratkaisu soittaa joka keikalla samat biisit 3-4 biisin erolla. Ei hyvää päivää.

On bändejä kuten PMMP, joka valitsee settilistansa sen hetken fiiliksen mukaan ja saattavat jopa jättää jotain hittejään soittamatta. (PMMP:n tapauksessa Rusketusraidat jää useinkin soittamatta) Ja sitten on bändejä, jotka ajattelevat että keikoilla on pakko soittaa ne KAIKKI biisit, mitä yleisö odottaa kuulevansa. Minun mielestäni tuo ensimmäinen tapa palvelee paremmin sekä bändiä että yleisöä, vaikkei aina kuulisikaan tavalliset pulliaiset kaikkia niitä tuttuja hittejä.

Eikä kuittailuja tuosta PMMP:stä, loistava bändi. Outo musiikkimaku ehkä, mutta PMMP ja Insomnium menevät helposti peräkkäin kuunnellessani musiikkia. :)
"En sano: älkää itkekö, sillä kaikki kyyneleet eivät ole pahasta" <3

Poissa Suetus

  • Tuulenhaltia
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Namárië
    • Talath Rhune
Vs: Sonata Arctica
« Vastaus #404 : Kesäkuu 18, 2010, 21:44:40 »
Aah, Sonata on jotain niin musiikkia ainakin mun korville. Aiti aina valittaa miten voin rentoutua sita kuunnellessa, mutta se on kylla ihan klassista verrattuna vaikka Disturbediin jota kuuntelen kanssa. Sonatalla on vaan niin koukuttavia biiseja, tonylla ihan mahtava englannin lausunta ja rytmit on hyvin ihania.

1. Tutustuin Sonataan parhaan kaverini kanssa ja rakastuimme ofcourse heti. Sen jalkeen on tullut myos muihin metal ja hevi bandeihin tutustuttu. Nyt on Sonataa kuunneltu jo huimat 3 vuotta ;). Nyt Ruissiin kuuntelemaan Sonataa, en malta odottaa :D
2. Parhaita kappaleita on varmaankin Kingdom for a Heart, Shamandalie, Wildfire, The Power of One, Full Moon, My Dreams but a Drop of Fuel for Nightmare, Die with Your Boots on (cover) ja No Dream Can Heal a Broken Heart. Huonoimpia on varmaankin Tallulah, the Days of Greys ja Blank File. Taytyy kylla sanoa, etta ei Sonatalla huonoja kappaleita olekaan. Huonointa tuotantoa on ehka uusin levy the Days of Greys.
3. Kyllahan niita loytyy. Eplictica, Silence, Collection, WInterheart's Guild ja Takatalvi. Tarkoituksena olisi hankkia kaikki, ainakin nuo tayspitkat cd:t :)
4. PARAS ^^!!
Harry/Draco, James/Sirius, Frodo/Sam, Aragorn/Legolas, Merri/Pippin

Dragonfly

  • Ankeuttaja
Vs: Sonata Arctica
« Vastaus #405 : Kesäkuu 18, 2010, 22:28:57 »
Ah, suosikkibändini heti Nightwishin jälkeen. Olen kuunnellut Sonataa 9-vuotiaasta lähtien ja yhä edelleen kuuntelen sitä ahkerasti. Omistan kaikki bändin täyspitkät albumit lukuunottamatta Silencea, joka sekin on tarkoitus ostaa heti kun jostain löytyy. Yhdyn monien, monien muiden mielipiteisiin siitä, että Tony on mahtava laulaja, karismaattinen, lausuu englantia erinomaisesti ja mitä nyt vielä voikaan sanoa.

Suosikkikappaleita on paljon ja Sonata on kaiken lisäksi juuri sellainen bändi, jolta en kerta kaikkiaan pysty sanomaan sitä kaikista parasta biisiä. Ei ole mitään yhtä tiettyä biisiä, joka olisi selkeästi ylitse muiden, vaan se lempikappale vaihtelee lähes päivittäin (tai vähintäänkin viikottain) ihan fiiliksen mukaan. Jos nyt en kuitenkaan yhtä parasta pysty nimeämään, niin parhaimmistoon kuuluvat ainakin San Sebastian, My Land, Victoria's Secret, Fullmoon, The Cage, sekä Dream Thieves. Siis nuo nyt ainakin, tulivat ensimmäisinä mieleen.

Huonoja biisejä bändiltä nyt ei oikein löydy, kuuntelen lähes jokaista ainakin joskus. Muita paljon soivia kappaleita ovat Wrecking the Sphere, Flag in the Ground, Destruction Preventer ja Replica. Ja nämäkin tulivat vain ekana mieleen :^D Niitä muitakin loistavia biisejä siis löytyy, mutta arvatkaas kahdesti, jaksanko niitä kaikkia luetella.

Poissa Asiam

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Sonata Arctica
« Vastaus #406 : Kesäkuu 18, 2010, 23:06:47 »
Minen oo ihan samaa mieltä. My Land on kuitenkin kuulunut jossain vaiheessa Sonatan perussettiin ja sitä ihmiset ovat odottaneet kuulevansa. Ja 8th Commandmentkö sitten on se, jonka tavalliset ihmiset odottavat kuulevansa? :D I doubt it.

Jos Sonata valitsi keikkakappaleet sen mukaan mitä porukka haluaa kuulla, olisi jokainen keikka sisältänyt Shyn. Mutta ihme! Eivät ole tainneet koskaan soittaa ko. kappaletta livenä!
8th Commandment ei kuulu omiinkaan suosikkeihin, mutta tod. näköisesti se on jäsenten mielestä toimiva livekappale. Jos päättäisin niin seuraavalla keikalla kuultaisiin ekalta levyltä Blank File ja Destruction Preventer Replican ja FullMoonin lisäksi.

Teinpäs vähän taustatietoa ja kattelin viime kiertueiden (2009-2010) settilistoja. Eclipticalta soiteltiin vain kolmea biisiä. Huvin vuoksi voit arvata mitkä nämä kolme olivat. Vinkkinä se, että Replica ilmeisesti tiputettiin vuodenvaihteessa pois setistä. Pitää huomioida myös se, että Ecliptican kappaleita on soitettu jo 11 vuotta. Eli ei ole ihme että setissä säilyy vain kappaleet, joita on kiva soittaa. FullMoon tulee tod. näköisesti kuitenkin pysymään Sonatan setissä aina ja ikuisesti.

Ja kieltäydyn uskomasta, että valitsevat keikkakappaleitaan nykyään omien mieltymyksiensä mukaan. Henkkakin on sanonut, ettei oikein ole suuri Sonatan alkuaikojen biisien fani. Enemmänkin ovat jämähtäneet eivätkä jaksa harjoitella uusia tai uusia vanhoja biisejä (varsinkin kun Elias on uutena jäsenenä). Ja sitten kuvittelevat, että on hyvä ratkaisu soittaa joka keikalla samat biisit 3-4 biisin erolla. Ei hyvää päivää.

Tähän tulikin jo osin vastattua. Lisätään vielä sen verran että Sonata taitaa olla aika tunnettu siitä ettei se vaihda settilistaansa radikaalisti. Vrt. häkkiperkeleet yms. Toisaalta stabiili settilista tekee maailmankiertueet ehkä pikkuisen helpommaksi. Äkkiseltään tulee mieleen vain Metallica ja Dream Theater, jotka soittavat jokaisella keikalla eri setin. Ja löytyyhän suomestakin Kotiteollisuus.

Jostain muistan lukeneeni, että esimerkiksi Unian progekappaleet eivät toimineet livenä juuri yhtään, ja siksi Unia kiertueen jälkeen setissä on säilynyt vain ne takuuvarmat livebiisit. Tosin itse en päässyt Unia kiertueen keikkoille, joten en tiedä kuinka hyvin tai huonosti ne oikeasti toimivat. (Enkä huomioi mukaan festarikeikkoja, joilla soitetaan vaan suurimmat hitit). Uudemmalta levyltä taas löytyy kaikenmaailman sinfoniasovituksia ja naislaulua, joiden kanssa pitäisi turvautua livetilanteessa taustanauhoihin, jotka eivät ole aina niin luontevia. Lisäksi kappaleet saattavat sisältää tuhottamasti eri kosketin -ja kitararaitoja, jotka tekevät kappaleesta vaikean livetilanteessa.

Eikä kuittailuja tuosta PMMP:stä, loistava bändi. Outo musiikkimaku ehkä, mutta PMMP ja Insomnium menevät helposti peräkkäin kuunnellessani musiikkia. :)

Minulla sama juttu. Veden varaan oli yksi viimevuoden hienoimmista levyistä!

Poissa summershine

  • Vuotislainen
Vs: Sonata Arctica
« Vastaus #407 : Kesäkuu 18, 2010, 23:34:17 »
Jos Sonata valitsi keikkakappaleet sen mukaan mitä porukka haluaa kuulla, olisi jokainen keikka sisältänyt Shyn. Mutta ihme! Eivät ole tainneet koskaan soittaa ko. kappaletta livenä!
8th Commandment ei kuulu omiinkaan suosikkeihin, mutta tod. näköisesti se on jäsenten mielestä toimiva livekappale. Jos päättäisin niin seuraavalla keikalla kuultaisiin ekalta levyltä Blank File ja Destruction Preventer Replican ja FullMoonin lisäksi.

Teinpäs vähän taustatietoa ja kattelin viime kiertueiden (2009-2010) settilistoja. Eclipticalta soiteltiin vain kolmea biisiä. Huvin vuoksi voit arvata mitkä nämä kolme olivat. Vinkkinä se, että Replica ilmeisesti tiputettiin vuodenvaihteessa pois setistä. Pitää huomioida myös se, että Ecliptican kappaleita on soitettu jo 11 vuotta. Eli ei ole ihme että setissä säilyy vain kappaleet, joita on kiva soittaa. FullMoon tulee tod. näköisesti kuitenkin pysymään Sonatan setissä aina ja ikuisesti.

Ei se, että niitä biisejä soitetaan, ei se haittaa. Mutta vaihtelua kaipaisi! Ei joka keikalla tarvitse soittaa samoja biisejä.

Tähän tulikin jo osin vastattua. Lisätään vielä sen verran että Sonata taitaa olla aika tunnettu siitä ettei se vaihda settilistaansa radikaalisti. Vrt. häkkiperkeleet yms. Toisaalta stabiili settilista tekee maailmankiertueet ehkä pikkuisen helpommaksi. Äkkiseltään tulee mieleen vain Metallica ja Dream Theater, jotka soittavat jokaisella keikalla eri setin. Ja löytyyhän suomestakin Kotiteollisuus.

Jostain muistan lukeneeni, että esimerkiksi Unian progekappaleet eivät toimineet livenä juuri yhtään, ja siksi Unia kiertueen jälkeen setissä on säilynyt vain ne takuuvarmat livebiisit. Tosin itse en päässyt Unia kiertueen keikkoille, joten en tiedä kuinka hyvin tai huonosti ne oikeasti toimivat. (Enkä huomioi mukaan festarikeikkoja, joilla soitetaan vaan suurimmat hitit). Uudemmalta levyltä taas löytyy kaikenmaailman sinfoniasovituksia ja naislaulua, joiden kanssa pitäisi turvautua livetilanteessa taustanauhoihin, jotka eivät ole aina niin luontevia. Lisäksi kappaleet saattavat sisältää tuhottamasti eri kosketin -ja kitararaitoja, jotka tekevät kappaleesta vaikean livetilanteessa.

Tarkoitus oli yksinkertaisesti kritisoida sitä millä tavalla valitsevat biisinsä ja miten varmasti saisi mielenkiintoisemman settilistasta niin yleisön kuin bändinkin kannalta. Jos bändi vaihtelisi soitettavia biisejä Reckoning Nightilta löytyy vaikka kuinka monta livenä tosi hyvin toimivaa biisiä, mutta 2006 vuoden jälkeen ovat soittaneet tyyliin vain Don't Say a Wordia siltä levyltä. White Pearl, Black Oceans ihme kyllä sisällytettiin settiin viime kesänä, mutta muutoin ovat täysin unohtaneet sen levyn. Unialtakaan eivät soita niitä biisejä, jotka toimivat tosi hyvin livenä ja soittivat ahkeraan niitä 2007. Sitten taas esim. The Vice on sellainen biisi, ettei sitä soiteta koska sitä ei jakseta harjoitella. Tony on itse sanonut, että haluaisi soittaa sen livenä, mutta muut eivät halua kun se kysyisi niin paljon vaivaa.

Ja ovat btw soittaneet Deathauraa. Amerikassa. Niin. Materiaalia olisi vaikka millaisiin keikkoihin, mutta Sonata vain menee tällä hetkellä vuodesta toiseen samalla kaavalla ja se tekee bändistä umpitylsän paikoittain. Tony puhui jossain lehdessä, että luvassa olisi radikaali uudistus settilistaan, mutta toistaiseksi sellaista ei ole kuulunut lainkaan. Kyllä, tietynlainen stabiilius tekee maailmankiertueesta helpomman, mutta se ei tarkoita etteikö se olisi aivan lähes yhtä helppoa, jos setti koostuisi perusrungosta, jossa sitten olisi mukana sellaisia biisejä, joita vaihdeltaisiin. Ja niin, esim. Nightwish on isompi yhtye kuin Sonata ja hekin vaihtelivat settiään aika reilustikin viime kiertueen aikana. Hieman vaihtelua haittasi Anetten mukaantulo, uusi ihminen, mutta silti. Eräs kesä festareilla ei ollut kahta kertaa peräkkäin täysin samaa settilistaa.

Ei sillä, ettenkö ymmärtäisi syitä noiden settilistojen takana, mutta kyllä kritisoin ja paljon. Ottaa päähän enkä todellakaan ole ainoa. Tunnen monia entisiä Sonata-faneja, joiden bändin keikkojen seuraaminen on vähentynyt radikaalisti nimenomaan näiden huonojen settilistojen takia. Ei vaan huvita käydä katsomassa. Minäkään en enää käy lainkaan festareilla kuuntelemassa, järjestäin ovat vain tosi tosi laimeita.

Tää mun marmatus ei lopu ennen kuin näen sen päivän, etten voi ennustaa etukäteen millainen settilista tulee olemaan.

Minulla sama juttu. Veden varaan oli yksi viimevuoden hienoimmista levyistä!

Kyllä <3 Sen kautta bändistä innostuinkin.
"En sano: älkää itkekö, sillä kaikki kyyneleet eivät ole pahasta" <3

Poissa Jessie

  • Sanomaton
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Sonata Arctica
« Vastaus #408 : Kesäkuu 19, 2010, 00:02:44 »
Lainaus
Ja 8th Commandmentkö sitten on se, jonka tavalliset ihmiset odottavat kuulevansa? :D I doubt it.

Hetkinen, hetkinen! Minusta tuon kappaleen kuuleminen keikoilla on aina yhtä tunnelmaa nostattavaa.

Itse kyllä ymmärrän miksi esim. fullmoon keikkuu siellä settilistalla aina, ainakin Metal Expossa näkemäni perusteella. Ihmiset, koska tietävät kappaleen, ihan hullaantuivat siitä. Meno oli mitä mahtavin kun yleisö osaa sanat ja kaikki laulaa mukana yms. Sitten taas, okei White Pearl ,Black Oceans on hieno kappale muttei mikään festarikappale. Osa ihmisistä tuntui vähän hölmistyneeltä ( itse mukaanlukien) tuon kappaleen aikana, että mikäs tämä biisi on laatuaan ja meno ehti vähän lässähtää. En sano ettei se Sonatan keikoille sopisi, mutta tuonne festarille se ei oikein sopinut. Tallulah, sitten taas on myös kappale jonka suurin osa ihmisistä tunnistaa ja osaa sanat yms, itselleni sillä on nostagia-arvoa, enkä valita sen kuulemisesta :)

Nuo settilistat ovat varmaan sellaisia, jotka palvelevat enemmistöä kuulijoista. Itse voisin kyllä hyvin luopua muutamasta kappaleesta , As if the world wasn't ending, voisi hyvin lähteä ja In the Dark tulle tilalle. Letter to Danaa,Shamandalie:ta, Shy:ta ja Brokenia kuuntelisin joskus mielelläni livenä. Harmi kun kaikkia ei voi miellyttää :/
♥ Pottereita vuodesta 1999 ♥
“Dumbledore's man through and through, aren't you Potter?"
"Yeah I am," said Harry. "Glad we straightened that out.”

Poissa summershine

  • Vuotislainen
Vs: Sonata Arctica
« Vastaus #409 : Kesäkuu 19, 2010, 12:40:20 »
Hetkinen, hetkinen! Minusta tuon kappaleen kuuleminen keikoilla on aina yhtä tunnelmaa nostattavaa.

En tarkoittanut, ettei yleisössä olisi ketään, joka odottaisi sen kuulemista. ;) Lähinnä nyt vaan, että siihen ei päde se, että soitetaan sellaisia, jotka muutkin tunnistavat parhaiten kuin vain fanit. Koska ainakaan minusta se ei ole kyllä siitä tunnetuimmasta päästä.

Itse kyllä ymmärrän miksi esim. fullmoon keikkuu siellä settilistalla aina, ainakin Metal Expossa näkemäni perusteella. Ihmiset, koska tietävät kappaleen, ihan hullaantuivat siitä. Meno oli mitä mahtavin kun yleisö osaa sanat ja kaikki laulaa mukana yms. Sitten taas, okei White Pearl ,Black Oceans on hieno kappale muttei mikään festarikappale. Osa ihmisistä tuntui vähän hölmistyneeltä ( itse mukaanlukien) tuon kappaleen aikana, että mikäs tämä biisi on laatuaan ja meno ehti vähän lässähtää. En sano ettei se Sonatan keikoille sopisi, mutta tuonne festarille se ei oikein sopinut. Tallulah, sitten taas on myös kappale jonka suurin osa ihmisistä tunnistaa ja osaa sanat yms, itselleni sillä on nostagia-arvoa, enkä valita sen kuulemisesta :)

Tarkoitus ei ole ollut missään vaiheessa sanoa, ettei mitään tunnistettavaa biisiä saisi soittaa. Vaan että joka ilta ei tarvisi soittaa jokaista tunnettua biisiä. Tekisi setit paljon mielenkiintoisemmaksi jos ei täysin aina tietäisi mitä on tulossa. Olen onnellinen, että Tallulahin soittamista sentään on vähennetty.

Soittaisivatkin vain festareilla sitä samaa settilistaa, mutta ei. Omilla keikoillaankin tulee aika pitkälle se sama settilista parilla ns. "yllätyksellä" höystettynä.

Nuo settilistat ovat varmaan sellaisia, jotka palvelevat enemmistöä kuulijoista. Itse voisin kyllä hyvin luopua muutamasta kappaleesta , As if the world wasn't ending, voisi hyvin lähteä ja In the Dark tulle tilalle. Letter to Danaa,Shamandalie:ta, Shy:ta ja Brokenia kuuntelisin joskus mielelläni livenä. Harmi kun kaikkia ei voi miellyttää :/

Shyhan on ainakin kerran soitettu livenä, Kemissä 2006. Eli samalla keikalla, jolla soittivat myös Dream Thievesin. Ja samalla keikalla, jolla vierailivat Timo Rautiainen ja Tuomas Holopainen ja esittivät Hiljaisen talven lapsen yhdessä Tonyn kanssa. Olen aika katkera, ettei tuonne tullut lähdettyä. :/

Brokenia ovat nyt soittaneet Amerikassa, joten hyvinkin voivat soittaa sitä. Se ei ole edes ollut harvinaisemmasta päästä, jossain vaiheessa sitä soitettiin aika useastikin. Letter to Danaa minen välittäisi kuulla, aika tylsä biisi. Shamandalieta ihmettelen, että mihin se on kadonnut. As If the World Wasn't Endingiä ei ole soitettu helmikuun jälkeen kuin vaan pariin otteeseen.
"En sano: älkää itkekö, sillä kaikki kyyneleet eivät ole pahasta" <3

Poissa Jents

  • hapankorpputyttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Sonata Arctica
« Vastaus #410 : Kesäkuu 24, 2010, 21:50:06 »
Jos Sonata valitsi keikkakappaleet sen mukaan mitä porukka haluaa kuulla, olisi jokainen keikka sisältänyt Shyn. Mutta ihme! Eivät ole tainneet koskaan soittaa ko. kappaletta livenä!

Itse olen kuullut kys. kappaleen livenä kahdesti, molemmilla Kemin keikoilla joilla olen ollut.
Hän on kuin sade tai pimeys, tai kivi joka täytyy kiertää, että pääsisi eteenpäin.

Poissa Asiam

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Sonata Arctica
« Vastaus #411 : Kesäkuu 25, 2010, 10:33:05 »
Jos Sonata valitsi keikkakappaleet sen mukaan mitä porukka haluaa kuulla, olisi jokainen keikka sisältänyt Shyn. Mutta ihme! Eivät ole tainneet koskaan soittaa ko. kappaletta livenä!
Itse olen kuullut kys. kappaleen livenä kahdesti, molemmilla Kemin keikoilla joilla olen ollut.

Jeps, minun virheeni. Unohdin täysin nuo Kemin keikat viestiä kirjoittaessani, mutta muualla eivät ole tainneet soittaa kappaletta? Ainakaan kovin usein, vai olenko väärässä?

kitkatti

  • Ankeuttaja
Vs: Sonata Arctica
« Vastaus #412 : Lokakuu 12, 2010, 18:26:44 »
Mun ei itse asiassa pitänyt tehdä tätä tunnusta muuhun kuin lukemiseen mutta eksyinpä tännekin tutkimaan ja pakkohan se on nyt tänne kirjoittaa.

Sonataa olen kuunnellut nyt ehkä vähän yli viisi vuotta ja koko sen ajan ollut ihan ykkösbändi mulle. Vaikka nykyään kuuntelen yhä vähenevissä määrin metallia niin Sonata on jäänyt - eikai sellaista voi vaan hylätä jonka kanssa on viettänyt koko nuoruutensa hyvät ja huonot hetket? Sonata on mulle enemmän kuin musiikkia.

Kaikki levyt löytyy ja kaikenlaista muutakin roinaa on tullut keräiltyä. Livenäkin olen bändiä nähnyt, mutta harmittavan vähäisesti. Niin ja en tiedä ootteko käsitelleet tätä aihetta joskus täällä kyllästymiseen asti mutta Janin ottaisin kaikesta sotkusta huolimatta Sonatan musiikkiin takaisin, onneks on Cain's Offeringit ja muut ettei herra pääse ihan kokonaan unohtumaan.

kitkatti

Poissa Stargazer

  • astrum metallum
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • we were here
  • Pottermore: CrimsonScale68
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Sonata Arctica
« Vastaus #413 : Helmikuu 27, 2012, 23:57:00 »
Herätän topicin koska bändikin on herännyt.

Sonata julkaisee uuden levyn nimeltä Stones Grow Her Name 18. toukokuuta ja myös biisilista ja kansikuva on julkaistu. Lista kokonaisuudessaan löytyy tästä:

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Vaikuttaa kaikella tapaa kiintoisalta. Ehkä jotenkin erikoiselta vaikuttavat monet biisien nimet, ei ihan heti osais ajatella Sonatan biiseiks, mut se nähdään sitte kahen ja puolen kuukauden päästä, miten kivoja tapauksia nääkin tulee olemaan. Kaks viimeistä kappaletta kuulostaa mielenkiintoisilta, nimiensä perusteella niillä on pakko olla jotain tekemistä Reckoning Nightin Wildfiren kanssa ja sekös se vasta hyvältä kuulostaakin, kun sattuu yks miun suosikkibiiseistä olemaan <2 Kansikuvakin on erikoinen, mut ku sitä tarkemmin katsoo, niin wow o___o Bändin kotisivuiltahan sekin löytyy, en osannu sitä tähän laittaa mitenkään.

Juu-u, että saatiinpahan taas yks uus odotuksen aihe tähän jo valmiiks täydelliseen kevääseen <2
To be rich is to seek, to relive the memory

Poissa Zaira

  • 42
  • Valvojaoppilas
  • *
  • ^o^
    • Ei mitään nähtävää täällä
  • Pottermore: LumosDragon46
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Sonata Arctica
« Vastaus #414 : Helmikuu 28, 2012, 00:42:36 »
Minen odota tätä lättyä sitten minkäänlaisella mielenkiinnolla. Ekan kerran kun kuulin, aiheutti lähinnä vain sellaisen urgh-reaktion, kun näin kannen kuvan ja biisilistan. Ainoat ehkä odottamisen arvoiset biisit ovat Wildfire II ja III.

Saapi nähdä minkälainen tää on sitten loppujen lopuksi. Uniaa huonommaksi ei kyllä voi mennä.
"When I lead the big patient rebellion, Voldemort here is the first to go."
[The pessimist sees difficulty in every opportunity.
The optimist sees the opportunity in every difficulty. -Winston Churchill]

Poissa Astarael

  • Metsäsilmäinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Livejournal
    • Valokuvablogi
  • Pottermore: WolfsbaneHex23920
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Sonata Arctica
« Vastaus #415 : Helmikuu 28, 2012, 17:04:34 »
Itse oletin siitä asti kun luin Soundista jutun, missä mainittiin Wildfire II ja III, että ne olisivat biisien työnimiä ja sedät vaihtaisivat ne, mutta ei sitten. Muutenkin mielenkiintoisia nimiä, toisesta biisistä tulee nimen perusteella mieleen Tricky Beansin Frog Feet.

Kansikuvasta en osaa sanoa mitään, se on hämmentävä muutenkin kuin väreiltään. Bändin logo ja levyn nimi hyppäsivät kertaheitolla keskelle kantta, kun ne ovat aikaisemmin olleet selkeästi ylhäällä ja alhaalla (paitsi Uniassa, mutta se nyt on hämmentävä levy muutenkin). Odotan tuota lievästi kauhunsekaisin tuntein. Jos vanhat merkin paikkansa pitävät, livenä noista kuullaan ehkä pari-kolme...
Nu livlösa förbli var man, var kvinna,
domen falla och tystnad härska

Poissa Asiam

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Sonata Arctica
« Vastaus #416 : Helmikuu 29, 2012, 01:08:10 »
Odotan tuota lievästi kauhunsekaisin tuntein. Jos vanhat merkin paikkansa pitävät, livenä noista kuullaan ehkä pari-kolme...

Eikös samaisessa Soundin jutussa mainittu, että biisit on sävelletty ensisijaisemmin yleisölle? Eli voisi olettaa, että livesetti uusiutuu isommalla kädellä (Poislukien festarit, joiden seteissä "pitää" olla ne kaikkien tuntemat kappaleet).

Joitain ennakkokuunteluraportteja on osunut silmiin ja uusi levy on kuulema raskas ja yleisesti keskitempoisempi, joskin jotkut kappaleet, jos muistan oikein, olivat "nopeinta Sonataa ikinä". Hämmentävyydessä vain (pahamaineinenko?) Unia laittaa kuulema paremmaksi.

Poissa Rantsu

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Sonata Arctica
« Vastaus #417 : Elokuu 19, 2016, 20:12:10 »
Pientä herättelyä!

Sonata julkaisi tosiaan hiljattain tiedotteen 7. lokakuuta julkaistavasta The Ninth Hour -albumista, sinkkubiisi Closer to an Animalin kera. Maistiaisbiisi oli ennenkaikkea mielenkiintoinen, joskaan ei välttämättä bändin terävinkään veto; lupaavia elementtejä ja soundit ihan kivat, mutta mielestäni biisissä ei ollut sellaista melodista tai rakenteellista neroutta, mihin bändi ja Kakon sävellykset parhaimmillaan pystyvät (ei sillä, etteikö muidenkin panoksesta olisi toisinaan iloa,  onhan esimerkiksi menneiden päivien mahtavan melodinen My Selene Jani Liimataisen käsialaa). Edelliset lauseet saavat kaiken kuulostamaan turhankin negatiiviselta, sillä biisi oli kaikin tavoin kyllä hyvä ja nimenomaan kuuntelemaan houkutteleva, kutkuttava maistiainen, muttei (kuten sinkkubiisit niin usein muutoinkin) sitä terävintäkään kärkeä. Eihän edellisen albumin The Wolves Die Youngkaan mikään maaginen sävellys sinällään ollut, mutta erinomainen ja mieleenjäävä maistaistäky ja timanttisen kova aloitusbiisi. Closer to an Animalin taas uskoisin olevan omimmillaan nimenomaan albumikokonaisuuden osana, ei niinkään irtobiisinä, vaikka sellaisena se kyllä ehdottomasti herättää mielenkiinnon sonatamaisilla pikku koukuillaan. Toimivia proge-elementtejä, jotka flirttailevat Unian parhaimpiin puoliin.

Suhteeni bändiin yleisesti... on jokseenkin tuore. Tarkempaa kuuntelua vasta noin vuosi takana. Tuotanto on kuitenkin kaluttu aika ajatuksella läpi, joten tässä vielä pikku mietteet jokaisesta studioalbumista.

Ecliptica
Hillittömän kova debyytti, joka sai keltanokkabändin kuulostamaan kamalia soundeja lukuunottamatta äärettömän ammattimaiselta, muttei kuitenkaan liian rutinoituneelta. Tämä löi myös alkutahdit sille faktalle, ettei Sonata (onneksi!) ole koskaan edes yrittänyt pyrkiä tarkoitushakuiseen rock-uskottavuuteen sen klassisessa, vähän kärjistetyssä merkityksessä. Joku Letter to Dana tai Unopened olisi varsinkin nykyään täysin uusina biiseinä ainakin sanoituksien puolesta helppo nauraa ulos melkein mistä tahansa levy-yhtiöstä, mutta niin vain Sonata vilpittömine pop-tyylikeinoneen, susibiiseineen ja rikkinäisie enkkulyriikoinen porskutti menemään. Ja onhan nämä sävellykset kovia. Kakon ilmeinen Maiden/Dickinson-fanitus paistaa ainakin näin Maiden-fanin korvaan erityisesti Replicasta läpi, vaikkei Sonataa voi minään selkeänä Maidenista innoituksensa hakeneena bändinä pitääkään; eniten pinnalla on kuitenkin ne Stratovarius-vaikutteet, mikä ei missään nimessä ole huono asia. Vuoden 2014 uudelleenäänitys on mainettaan parempi: siinä missä esimerkiksi joku Fullmoon nyt ei olisi temmon laskua kaivannut, niin ainakin ne loistavat yksityiskohdat, mm. kitarat kertsissä taustalla pääsevät viimein esille! Ecliptica-remaken suurin arvo onkin mielestäni yksityiskohtien ja uusien näkökulmien tuominen esiin vanhoista biiseistä, ei niinkää korvikkeena oleminen (miksi sitä ei bändin puolesta tarkoitettukaan). Ja no, onhan alkuperäisen röyhkeän kova tempo ja Kakon rekisterin ylärajalla (aina toisinaan sen ylittävät...) vinkuvat vokaalit jotain, mihin vain voimansa tunnossa soittava nuori bändi kykenee ja siinä on jotain herttaista, mutta samalla äärimmäisen vaikuttavaa, eli siinä mielessä vertailua ei pitäisi tehdä minkään biisin osalta... mutta hei, minusta vuosimallin 2014 Destruction Preventer on vähän harkitumman sovituksen ja esityksen puolesta jopa alkuperäistä vahvempi biisi ja vähintäänkin Letter to Dana on kuuntelussa alkuperäistä enemmän, niin paljon pieni temmonpudotus ja esim. aidot huiluäänet biisiin tuovat lisää! Kakon tulkintakin on vähemmän vauhtisokea, vaikka edelleenkin alkuperäisellä bändin vilpitön palo kuuluu suorituksissa ainoastaan hyvällä tavalla.

Loistava.

Silence
Jos bändin debyytti kuulosti ammattimaiselta, niin Silencella bändi kuulostaa kuin se olisi soittanut jo pari vuosikymmentä yhdessä, niin rutinoituneen vahvaa tekeminen tällä lätyllä on, soundeja ja soittoa myöten, mutta ei vielä missään nimessä ryppyotsaista tai innotonta. Jo Ecliptican aikaisella lämppäriturneella (muistaakseni) syntynyt San Sebastian on edelleen yksi suosikkibiiseistäni Sonatalta, niin röyhkeän tarttuva melodia siinä on ja jotenkin se sonatamainen melankolian ja riemukkaan raikkaan soundin yhdistelmä kulminoituu tässä biisissä tosi nätisti. Ja hei, Wolf and Raven ja Power of One sun muut. Vau. Tallulah on kaikessa imelyydessään aika kova biisi sekin, vaikka ehkä jo vähän kulunut (akustiset sovitukset on muuten aika nättejä) ja loi viimeistään arkkityypin termille Sonata-balladi, ellei Letter to Dana sitä jo debyytillä tehnyt. Tuotannollinen tasonnosto Eclipticasta on naurettavan massiivisen suuri, kun miettii että albumien välissä on suunnilleen vuosi. Käsittämöttämän kova albumi ja on sitä edelleen, joka osa-alueella.

Lisäksi Black Sheepin livevedoissa se aloitus hymyilyttää aina... :)
"We're not Iron Maiden, we're not from England
We are Sonata, we come from Finland..."

Winterheart's Guild
Kahta ensimmäistä huomattavasti omaleimaisempi levy, jonka myötä (bändin itsensäkin mukaan) ne röyhkeimmät Statovarius & co. -vaikutteet alkoivat olla poissa. Samalla alkoi korostua sellainen ehkä negatiivinenkin "sonatamaisuuden" piirre, jossa ne niin nerokkaat melodiat alkoivat toisinaan olla eri biiseissä turhankin lähellä toisiaan: tietynlainen toiston ja samankaltaisuuden kaiku tosin tulee jo siitä, että kun ne melodiat vaan on niin vahvoja ja toimivia ja bändin identiteetti vahva, niin alkaahan se tuttuuskin paistaa läpi hyvässä ja pahassa. Nerokkuuden ja saman asian toistamisen raja on tässä tapauksessa häilyvä: esimerkiksi bändin ikiklassikot San Sebastian ja Victoria's Secret ovat tietyiltä osin hyvin lähellä toisiaan ja tasapainoilevat mielestäni aika vaarallisella rajalla, mutta niin vain molemmilla on kyllä aivan omanlaisensa identiteetti biisinä. On tämä jännä bändi. Ja tältäkin albumilta vahvamelodinen The Misery ja päätösbiisi Draw Me lähentelevät monelta osin toisiaan yllättävän paljon, joskin jälkimmäinen on vähän epämääräisempi, mutta samalla ehkä aavistuksen verran vaikuttavampi, eikä vähiten Kakon upean laulusuorituksen takia. Jossain toisessa yhteydessä tämä olisi niin kornia, mutta Sonata tekee tästä niin nättiä. Paljon keskitempoisia biisejä, mutta toisaalta biisien sisällä on paljonkin yllätyksiä ja temmonvaihtelua. The Ruins of My Life on aivan mahtava.

Maino albumi tämäkin, joskin ei kokonaisuutena edeltäjänsä ja seuraajansa veroinen; yksittäiset huippukohdat kuitenkin tolkuttoman timanttisia, huhhuh. Mukana myös kieltämättä yksi mainioimpia mahdollisia keikanpäätöbiisejä, Sonatan Run to the Hills, The Cage! DREAAAM IS AALIVEE...

+ kreenpeasen lintupaisti. :DDD

Reckoning Night
Sonata-kirjassa Kakko hieman mollaa albumin soundia, joka on kieltämättä turhankin tukkoinen tietyiltä osin: koskettimet ovat aika pinnassa ja puskevat välillä turhan vahvasti esimerkiksi tiettyjen kitaraosuuksien päälle. Kokonaisuutena kuitenkin yksi suosikeistani bändiltä. Tietyiltä osin edeltäjiää ja seuraajiaan tasapaksumpi, mutta kaikki biisit ovat mielestäni todella laadukkaita, ilman yhtäkään notkahdusta, joten siltä osin tämä on kyllä bändin tasaisin kokonaisuus tähän mennessä. Lähestulkoon joka keikalla veivatusta Don't Say a Wordista en edelleenkään syty mitenkään järjettömän paljon, mutta hyvä biisi sekin on. Misplaced on mainio avaaja, joka tiivistää oikeastaan lähes koko albumin tosi hienosti: ei sisällä hirveästi uutta ja ihmeellistä, mutta jalostaa bändin tutuksi tulleita tyylikeinoja kauniisti ja on tasaisen laadukas osoitus Tony Kakon hurjan terävästä sävelkynästä. Lopetuskaksikko White Pearl, Black Oceans (PARASTA. MISSÄÄN. IKINÄ.) ja Shamandalie ovat silkkaa parhautta! Unia-äänitysten jälkeen bändin jättäneen Jani Liimataisen kynäilemä My Selen on paitsi hyvällä tavalla epätyypillinen, mutta samalla hyvin Sonata-henkinen puoliballadi, myös mainio osoitus herran hyvästä sävellystaidosta ja mieltymyksestä ja taidosta tosi täyteläisen kitarasoundin suhteen! Kuunnelkaapa muuten Liimataisen väsäämiä Cain's Offering -biisejä, paljon tämän aikakauden Sonatalta haiskahtavia juttuja... Niin kuin myös Startovariuksen Shine in the Darkissa, jossa Liimataisella on niinikään kynänsä pelissä. Siviilipuolen haasteiden kanssa painineen Liimataisen kitaroinnilla oli korostetun suuri merkitys Sonatan soundin syntymisessä ja muotoutumisessa.

Mahtava albumi tämäkin ja kuten todettu, erittäin vahva ja eheä kokonaisuus, jonka kruunaa pari jumalallista biisiä. Koen valtaisaa materialismionnellisuutta tämän albumin vinyyliversiostani; onhan se kansi komea!

Unia
Tämä on se kuuluisa outolintu. Soundien puolesta aivan loistava, kenties suosikki Sonata-albumini sillä saralla. Progempi, huomattavan paljon Queen-elementtejä sisältävä matsku maistuu minulle hyvin, mutta kyllähän tässä on myös vähän köykäisiä ratkaisuja. Kakko taisi kirjassa todeta, ettei enää edes muista, mistä ihmeestä biisissä The Harvest on edes kyse... Perinteisempää Sonataa edustava Paid in Full on omassa sarjassaan edelleen ihan julmetun loistava biisi, minieepos Caleb on niin ikään kuolematon Sonata-klassikko ja Under Your Tree ansaitsisi mielestäni livesoittoa. The Vice on loistava lyhyempi runttaus, eikä muissakaan biiseissä suurempaa vikaa ole. Good Enough is Good Enough on todella kaunis lopetusbiisi, josta soisi kuultavan joskus vielä akustisen sovituksen livenä! Nythän Sonata on näitä akustisia keikkoja jonkin verran vetänyt, mutta muutamaa kivaa helmeä lukuunottamatta ehkä vähän ilmeisellä setillä.

Todella kova albumi, joka oli ehdottomasti tarpeellinen Sonatan ilmaisun monipuolistumisen kannalta; kuten bändin hemmot ovat itsekin myöntäneet, olisi tuplabasaritukutuku-linjalla jatkaminen varmaan lopulta tappanut oman mahtavuutensa aika tehokkaasti. Aivan perusteettomia eivät kuitenkaan ole nekään väitteet, että joidenkin Unia-biisien kanssa laulumelodioiden päällekkäisyyden ja muun kikkailun kanssa mentiin jo välillä metsäänkin, sillä niin nerokkaita koukkuja ei ihan joka biisistä kuitenkaan löydä, että niitä bändin parhaimpien rinnalle olisi varauksetta nostamassa. Perusteltu ja tyylikkään omaleimainen kokonaisuus tämä on, ja Unia on ehdottomasti todella hyvä albumi, sisältäen muutamia bändin kirkaimpaan parhaimmistoon kuuluvia sävelmiä ja parhaan tuotannon.

Under Your Tree livesettiin vielä joskus ja Good Enough vaikka akustisena samaan syssyyn, niin elämä on taas vähän lähempänä täydellisyyttä. :)

Days of Grays
Mielenkiintoinen ja ilmeisen tarkoitushakuinen yritys sulauttaa bändin vanhempaa, selkeämelodista ilmaisua Unian tuomaan progempaan tyyliin. Synkkyyttä ja sinfonisuutta myös runsaasti mukana. Elias Viljasen studiodebyytti bändin kitaristina.

Se "yhdistetty linja", mitä albumilla on haettu, on helposti kuultavissa ja hahmotettavissa, eikä totetutuksen laadussa suurempaa moittimista ole. Soundeissa ehkä pientä takapakkia Uniaan nähden, sillä loistavat melodiat ja sovitusideat tuntuvat vähän hukkuvan massiivisen, mutta ehkä vähän tukkoisen soundin alle. Toisaalta, mainio The Last Amazing Grays ja röyhkeän irkkumelodian ja mahtipontisen ja lyhyeksi biisiksi varsin eeppisen Flag in the Groundin raikkaus ja voima tulevat kyllä mainosti esille joka  tapauksessa. Paljon mielenkiintoisia sävellyksiä ja pieniä ja isompia yksityiskohtia siellä täällä. Deathaura on varsin hieno biisi ja esimerkiksi As if the World wasn't Ending on ihan nätti, vähän epätyypillinen Sonata-balladi. Stalker Caleb -saagan päättävässä Julietissa on pirun nätit versemelodiat ja kuvaavaa onkin, että muutamia tämänkin albumin biisejä olisi kiva kuulla vähän riisuttuna sovituksena, esimerkiksi noilla akustisilla keikoilla. Muistaakseni bändi oli jopa treenannut The Dead Skiniä tämän kesän akustisille keikoille, mutta ei sitten lopulta mahtunut settiin. Johanna Kurkelan osuudet on ihan hienoja myös.

Erittäin hyvä albumi tämäkin, joskaan ei ehkä ihan niin mukaansatempaava ja otteessaan pitävä kokonaisuus mitä esimerkiksi Reckoning Night tai Unia. Parhaimmillaan kyllä todella mielenkiintoinen ja ehkä ripauksen verran Uniaa tasalaatuisempi. Kuten bändin yritys olikin, monet biisit toimivat taltiointien perusteella tosi komeasti myös livenä! \../

Materialismionnellisuus huipussaan myös Days of Grays -vinyylistä, kyllä on komea tämäkin kansi! :D

Stones Grow Her Name
Tämä taas on se kuuluisa rock-rykäisyalbumi. Eräänlainen siirtymä ja irtiotto edellisten albumien polveilevammasta ja progemmast linjasta, joka kyllä maistui minulle mainiosti. Tämä taas... Noh. Shitload of Money, alunperin Koivusen After Idols -levytykselle väsätty Losing my Insanity... kyllähän ne tarttuvia on ja kiistatta toimivia biisejä omassa kategoriassaan. I Have the Right on toki tarttuva ja onhan se melodia nerokas, mutta piru vie kun voikin olla jauhetun jyystetty biisi... :D Näissä albumin tarttuvissa biiseissä on yleisesti sellainen yhdistävä tekijä, että ilmaisu on korostetun yksinkertaista ja sitä myöten biisien nimet ja päämelodiat ei varmasti ensimmäisen kuuntelunkaan jälkeen jää Sonata-ummikollekaan epäselviksi. Alone in Heaven on niin ikään vähän itseään toistava, mutta mielestäni aika tyylikäs ja tällä albumilla aika raikas esitys. The Day on kaunis idea ja hyvä sävellys, mutta ei mielestäni erotu ihan kauheasti edukseen. Don't be Mean on ehkä niitä heikompia Sonata-balladeja, joka ei sinällään ole mikään häpeä, kun taso on siinä sarjassa kuitenkin aika kova. Wildfire-jatko-osat on kyllä mainioita ja... CINDERBLOX. Aivan timanttia!!! Jos olisi Sonata-karaoke, niin tämä kuuluisi ehdottomasti valikoimaani! ONE MORE RIDE FOR THE HELL OF IT...

Toisinaan aika piristävä albumi kuunnella, mutta kärsii ehkä vähän pehmoisesta soundista ja muutamaa piristysruisketta lukuunottamatta hengettömän kuuloisesta suorituksesta. Ollakseen näin korostetun "rock," Stones Grow Her Namelta puuttuu juuri se rosoisuus, mitä Sonata ei ole yleensä toki kaivannutkaan. Viihdyttävä albumi, mutta kenties bändin heikoin, joka ei sekään tosin ole vielä mikään surkea suoritus.

Pariah's Child
Tämä on ollut todella paljon kuuntelussa...

Tätä mainostettiin taannoin paluuna juurille. Noh, onhan tässä vauhtiakin ja pari susibiisiä ja ehkä kaikkein positiivisimpana tuulahduksena menneestä, raikas ja selkeä soundi. Kuulas on sana, jota käyttäisin tämän albumin äänimaailmasta. Wolves Die Young on kaikessa simppeliydessään ja melkein epäilyttävässä "vanhankaltaisuudessaan" tosi toimiva avausbiisi, jonka luulisi kestävän ainakin pikku tauon jälkeen runsaasti livesoittoa tulevinakin vuosina. Running Lights taas on mielestäni aika huono klassisen Sonata-vauhtirallin apinointi, eikä Take One Breath ihan onnistu vakuuttamaan sekään: intro on nätti, biisi yrittää kovasti kasvaa ja onhan siellä kivoja juttuja, mutta kun ei vaan lähde. Mielenkiintoinen sanoitus kyllä ja sijoitettu albumille hyvin kolmanneksi biisiksi. Cloud Factorysta tykkään häpeilemättömän paljon! Hauska biisi, joka toimii myös akustisena todella hienosti. ("Tää biisi kertoo... Kemistä")

Albumin keskivaiheilla on ylipäätään todella laadukas suora: Cloud Factory, komeita melodioita ja oosuksia sisältävä, mutta vähän progehtava Blood, Replica-jatko-osa What Did you do in the War, Dad? ja edellisalbumilta haiskahtava rokahtava Half a Marathon Man ovat taattua laatua. X Marks the Spot on outo, mutta Puolimaratonimiehen tapaan kiistatta hauska rock-veisu parilla aika näppärällä melodianpätkällä. Eihän tällä(kään) olisi toivoakaan mahtua esimerkiksi Silencen tai Reckoning Nightin tasoista tykitystä sisältävälle lätylle, mutta kyllähän tämä paikkansa vähän tunnelmallisempien biisien välissä albumin rytmittäjän roolissa täyttää. Love taas on niin tyypillinen Sonata-balladi, etten tiedä miten siihen edes pitäisi suhtautua. Siis onhan se hyvä biisi, mutta niin imelä ja jotenkin NIIIN Sonata Arctica goes soft [tm] ettei mitään rajaa... :D Päätösbiisi Larger than Life ei ole ihan White Pearl, Black Oceans, mutta kantaa kyllä pituutensa kauniisti ja on tiettyjen ratkaisujen osalta yllättävän lähellä Unia- ja Days of Graysin aikoja. Se on se Queen ja rock-ooppera, mikä siellä kuuluu... :)

Paria notkahdusta lukuunottamatta tosi hyviä biisejä ja raikkautta. Ei ihmeitä, mutta piristävää flirttailua bändin eri  aikakausien ilmaisutyylien parhaisiin puoliin, unohtamatta kuitenkaan nykyhetkessä elämistä ja uusia juttuja. Mielenkiintoinen kulminaatiopiste, jonka jälkeen moni taisi miettiä, mihin suuntaan bändi tähyilee seuraavalla, nyt jo nimetyllä ja julkaisupäivän saanella lätyllä... Näin perstuntumalta näyttäisi, että bändin monipuolisen historian parhaiden oppien ja eteenpäin katsomisen filosofian harmonia jatkuu edelleen The Ninth Hourilla ja pidän tätä ainoastaan hyvänä asiana. Sonata Arctican tuntien menneisyyteen ei onneksi jämähdetä liikaa, mutta sitä osataan hyödyntää silloin kuin aihetta on.

Sonatalle toivoisi ainoastaan suurta menestystä tulevaisuuteen, mutta tietyiltä osin konservatiivisenkin bändin taival voi olla tämän hetken musiikkiskenessä hieman suurimpia vuosia kivisempi, joskin aina näin laadukkaalle rock-musiikille kuluttajansa löytyy! Mielestäni levy-yhtiö Nuclear Blast vetää joidenkin julkaisujen kanssa Sonatan (kuin joissain tapauksissa myös esimerkiksi Nightwishin) kanssa vähän vihkoon siinä, ettei sellaista bändin aseman ja potentiaalin arvoista uusien kuulijoiden kalastelua oikein osata edes yrittää ja kun fyysisten äänitteiden myynti on mitä on, niin edes keräilijöitä ei yritetä lisämotivoida oikein. Esimerkiksi tuo Pariah's Childin aika... Wolves Die Youngista julkaistiin fyysinen singe, ilman ainuttakaan bonusbiisiä. Ei hirveästi motivoi ainakaan allekirjoittanutta uhraamaan viittä euroa yhden, vapaasti striimattavissa olevan biisin julkaisuun, oli miten nätti dikipak-pakkaus tahansa. Mutta tilannehan olisi aivan toinen, jos höysteenä olisi edes 1-2 liveäänitettä. Esimerkiksi Closer to an Animalista jos olisi saanut ihan fyysisen singlen, bonuksena vaikka joku Destruction Preventer -taltiointi menneeltä juhlakiertueelta tai vastaavaa... Mutta noh, tiedä sitten, olisiko myynti ollut kuitenkaan kummoista, mutta aika huonoa tuotteistamista tuo on, kun sisällön sijaan Nuclear Blast panostaa bändistä riippumatta lähinnä vähintään viiden erivärisen ÄÄRIMMÄISEN RAJOITETUN (yms jargon) vinyylisinkun julkaisuun samasta äänitteestä.

En toki välttämättä vaan ymmärrä näitä lainalaisuuksia tarpeeksi hyvin, mutta mustan vinyylin ollessa nykyään uudestaan arvossaan ei uusia ja vanhoja levykeräilijöitä ainakaan sisällöltää leipätuotteen kanssa identtisillä lukemattomilla värivinyyleillä mielestäni kalastella. Jotain kertoo sekin, että Nightwishin jo kauan ulkona ollutta RAJOITETTUA 300KPL SINISTÄ(vaiko vihreää, ihan sama) EFMB-sinkkua taitaa vieläkin olla rutkasti saatavilla. 300 nyt ei ole edes pelkistä Suomen levykeräilijöistä puhuttaessa mikään iso luku, joten kertooko tämä nyt sitten enemmän äänitemyynnin huonosta jamasta vai Nuclear Blastin kehnosta panoksesta julkaisujen mielenkiintoiseksi tekemiseen, mene ja tiedä.

Noh, lievää off-topicia ja katsos perhana, tämähän venyi aika näisti.

--

Ensi lauantaina olisi sitten suunta Tampereelle katsomaan Sonataa akustisena Tampere-talolle! :)

EDIT: typoja korjailtu, hupsista.

EDIT: The Dead Skin soitettiin Tampereella, eli päätyi kuin päätyikin lopulta tämän kesän (viimeiseen) akustiseen settiin. :)
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 09, 2016, 22:58:24 kirjoittanut Rantsu »
"Yet pity is of two kinds: one is of kinship recognised, and is near to love; the other is of difference of fortune perceived, and is near to pride."
*Tumblr
Instagram