Kirjoittaja Aihe: Paras peli?  (Luettu 759 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Idiootti

  • Ankeuttaja
Paras peli?
« : Helmikuu 02, 2008, 16:22:37 »
Homman nimi on yksinkertainen. Kertokaa mikä on lempipelinne (videopeli, ei lauta- tai selainpelejä), miksi, milloin saitte, mille alustalle yms.. Olisi kiva jos myös huomioisitte pelin ilmestymisajankohdan ja kuinka hyvä se oli silloin. Jos huvittaa voi listata myös mielestänne pelihistorian surkeimman pelin.
En sitten halua, että kukaan rupeaa kinaamaan parhaasta ja surkeimmasta pelistä tyyliin: "Jaa toi peli, sehän on ihan surkea miks sää ees pelaat sitä hyi *****!".

Niin sitten omat mielipiteeni. Tämä onkin vaikea, mutta joka tapauksessa:

The Legend of Zelda: Ocarina of Time | 1998 |  (Nintendo 64, Gamecube, Wii) |  Toimintaseikkailu |
Päädyin tähän. Ocarina of time oli aikansa peliteknologian huippu kaikessa. Grafiikka oli päätähuimaavaa, tarina oli jännittävä, pelattavuus oli parasta mitä oli keksitty siihen asti (ehkäpä ensimmäinen L-tähtäys tsydeemin omaava peli), peli oli pitkä, vaikusaste oli kohdallaan, ja AH ne musiikit. Erityisesti pelimaailman suuruus oli mahtava (pelin suurimman alueen päästä päähän juokseminen kesti huimat... 3 min. mutta ei silloin ollut kuviteltukaan sellaista). Itse olin vähän myöhässä tässä pelissä, mutta silti se oli yksi parhaista peleistä joita olin pelannut. Ellei paras. Muistan yhä kun peli käynnistyi ja vaikka grafiikka oli jo kehittynyt, en voinut kuin toljottaa suu auki. Sen hieman yli kuukauden ajan kun tätä peliä pelasin, oli yksi elämäni mahtavimmista ajoista. Mahtoivat opettajat ihmetellä, kun en tunneilla muuta tehnyt kuin katsoin ikkunasta poissaolevasti ulos ja odotin, että pääsisin taas pelin äärelle. Pelasin pitem
mälle ja kokoajan pelkäsin loppua. Ja sitten se tuli...
Nyt, monen vuoden päästä 4-5 läpipeluukerran jälkeen peli kiinnostaa yhä. Ei siitä tosiaan puhuta yhtenä maailman parhaista peleistä turhan takia. Mikään zelda (eikä melkein mikään muukaan peli) ei ole ylittänyt minun asteikolla sitä hupia ja hauskuutta jonka ocarina of time tuotti.
*Niisk* Kiitos Isolla Koolla Shigeru Miyamotolle. En koskaan unohda Oot:ia. Ihan tässä herkistyy :D.

PS. Muitakin tosi hyviä pelejä on, mutta jääköön tämä nyt tällä kertaa.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 10, 2009, 16:33:34 kirjoittanut Idiootti »

Kainovieno

  • Ankeuttaja
Vs: Paras peli?
« Vastaus #1 : Helmikuu 04, 2008, 19:53:58 »
Jep, parhaan pelin valitseminen on ainakin minulle ylitsepääsemättömän vaikeaa. Vähän kuin omia lapsiaan laittaisi paremmuusjärjestykseen... :-D Mutta aloitetaanpa tuohon käyttäjäkuvaani liittyvästä pelistä.

Final Fantasy VII | 1997 | Playstation, PC | Roolipeli |
Ah, mistä minä aloittaisin tästä iki-ihanasta japanilaisesta pelistä kertomaan? 11 vuotta sitten katselin, kun iskä pelasi Final Fantasy VII:ta. Joskus itsekin pelailin tätä peliä, mutta koska englannin kielen taitoni ei riittänyt tuolloin juonen seuraamiseen, niin lähinnä juoksentelin ympäriinsä tutkiskellen paikkoja ja lorvailemalla Gold Saucer -huvipuistossa. Vuosia myöhemmin, noin 15-vuotiaana, rupesin pelaamaan "kunnolla" eli alusta asti, juonta seuraten. Vaikka tiesinkin etukäteen monia juonenkäänteitä, kun olin seurannut iskäni pelaamista, niin silti se tarina vei mukanaan. Siis se todella imaisi minut mukaansa. Harva peli on saanut minut kyyneliin. Tai tuntemaan kylmiä väreitä. Tai nauramaan ääneen. Tai antanut kunnon adrenaliinipiikin taistellessani pääpahista vastaan viimeisessä taistelussa. Voih sitä tunteiden määrää ja kirjoa, joita pelatessani tunsin.

Kyllä tämä peli on ehdottomasti parhaimpia pelejä, mitä olen pelannut. Ellei sitten peräti paras. Mutta muitakin erinomaisia pelejä on toki olemassa.

Ai niin vielä, kiitos ja ylistys Nobuo Uematsulle FFVII:n ikimuistoisesta musiikista!

Poissa Isetom

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
    • Livejournal
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Paras peli?
« Vastaus #2 : Helmikuu 16, 2008, 15:37:31 »
Saatiin tuossa vajaa kaksi viikkoa sitten GameCube-pelikonsoli. Ostettiin siihen peli Super Smash Bros. Melee ja voin sanoa että se on paras peli. Kun ostettiin GameCube Huuto.netistä, mukana tuli myös kaksi peliä: Metroid Prime ja Super Mario Sunshine. Nekin ovat erittäin hyviä pelejä ja kun olen SSBM:ää pelannut tarpeeksi niin toinen noista varmaan nousee ykköseksi.

//Edit. ajat muuttuvat, edelleen hyvä peli tuo Super Smash Bros. Melee on, mutta silti koska olemme saaneet Playstation 3-pelikonsolin ja tänään voitin arvonnassa Xbox 360-pelikonsolin (kääk :D) niin olen tottunut nyt tällaisiin grafiikaltaan huomattavasti parempiin peleihin. Pleikkarilla pelailen SingStaria, mutta myös muita pelejä. Xboxin kanssa on pieni pulma - myydäkö vai eikö myydä. Kaverini haluaisi ostaa sen 175 eurolla, mutta siitä voisi saada yli 200 euroakin. Enkä ole lainkaan varma tahdonko edes myydä sitä... antakaa ohjeita! :)
« Viimeksi muokattu: Elokuu 09, 2010, 22:32:34 kirjoittanut Tomataro »

Poissa Argonblue

  • Parasta ennen: 17.11.2009
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Paras peli?
« Vastaus #3 : Maaliskuu 02, 2008, 11:22:19 »
Chessmaster -sarja PC (julkaistu tosin lähes alustalle kuin alustalle)

Klassisen lautapeli tietokoneella. Shakkihan on lähes täydellinen peli siinä mielessä, että se on helppo oppia mutta haastetta riittää loppuiäksi. Chessmaster parantaa alkuperäisestä vielä poistamalla pelikaverin tarpeen. Ensimmäisen versioni hankin vuosia sitten (Chessmaster 5000 1996). Sen jälkeen ussin versio onkin ollut pakko-ostos.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 02, 2008, 15:09:03 kirjoittanut ArgonBlue »
"We will be perfect...    ...in every aspect of the Game"

Vastarannankiiski vauhdissa taas...

Poissa Hawkolf

  • Thought Police
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • 2 + 2 = 5
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Paras peli?
« Vastaus #4 : Maaliskuu 15, 2008, 11:28:33 »

Final Fantasy VII | 1997 | Playstation, PC | Roolipeli |
Ah, mistä minä aloittaisin tästä iki-ihanasta japanilaisesta pelistä kertomaan? 11 vuotta sitten katselin, kun iskä pelasi Final Fantasy VII:ta. Joskus itsekin pelailin tätä peliä, mutta koska englannin kielen taitoni ei riittänyt tuolloin juonen seuraamiseen, niin lähinnä juoksentelin ympäriinsä tutkiskellen paikkoja ja lorvailemalla Gold Saucer -huvipuistossa. Vuosia myöhemmin, noin 15-vuotiaana, rupesin pelaamaan "kunnolla" eli alusta asti, juonta seuraten. Vaikka tiesinkin etukäteen monia juonenkäänteitä, kun olin seurannut iskäni pelaamista, niin silti se tarina vei mukanaan. Siis se todella imaisi minut mukaansa. Harva peli on saanut minut kyyneliin. Tai tuntemaan kylmiä väreitä. Tai nauramaan ääneen. Tai antanut kunnon adrenaliinipiikin taistellessani pääpahista vastaan viimeisessä taistelussa. Voih sitä tunteiden määrää ja kirjoa, joita pelatessani tunsin.

Kyllä tämä peli on ehdottomasti parhaimpia pelejä, mitä olen pelannut. Ellei sitten peräti paras. Mutta muitakin erinomaisia pelejä on toki olemassa.
Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Tosin on pakko laittaa samaan syssyyn vielä Kingdom Hearts pelisarja. Disneyn ja Squaren "pistetään viisaat päät yhteen" projekti, joka onnistui yli odotusten!
If you want a picture of the future, imagine a boot stamping on a human face— forever.
Reviewing the world!

Jan

  • Ankeuttaja
Vs: Paras peli?
« Vastaus #5 : Maaliskuu 15, 2008, 14:50:05 »
Mun on pakko sanoa että en ole pelannut mitään muuta yhtä paljon kuin Dx-ball 1 (pc)
Oikeen classikko :D

Poissa manta

  • Kajahtanut potteristi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Tassujengi
Vs: Paras peli?
« Vastaus #6 : Maaliskuu 23, 2008, 14:11:45 »
Donkey Kong Country | 1994 | Super Nintendo Enteraiment System (SNES) | Tasohyppely

Valitsin tämän pelin, koska se on hauska, haastava, kaunis, nostalginen ja ehdottomasti paras peli, mitä on ikinä julkaistu. Kertoo Donkey Kong- ja Diddy Kong- nimisistä apinoista, jotka matkaavat halki maiden ja mantujen keräten banaaneja, ratsastaen sarvikuonojen selässä ja hyppien oranssien käärmeiden päällä. Pelissä voi siis nousta erilaisten eläinten selkään (sarvikuono, strutsi, delfiini) ja erilaisten vihollisten tappaminen kuuluu asiaan (majavat, käärmeet, liskot, ampiaiset, örrinkäiset). Pelissä seikkaillaan niin viidakossa, kuin veden alla, vuoristossa ja silloilla. Natiaisena pelasin peliä hyvinkin paljon, mutta nykyään se on mahdotonta, koska ohjain on rikki.

-manta

Aivojen tilalla ilmapalloja.

Kitiara

  • Ankeuttaja
Vs: Paras peli?
« Vastaus #7 : Huhtikuu 06, 2008, 10:11:40 »
Tomb Raider II En osaa kertoa pelistä mitään tarkempia teknisiä tietoja, tunnustetaan. En ole koskaan ollut tietokonepeleihin kallellani, mutta tämä peli tuntuu kestävän kulutuksen vuodesta toiseen. Pikkuveljeni hankki sen joskus vuosia sitten itselleen, ja kuinka kävikään kun (köh köh) minä olen muodostanut varmaan 80% pelin kulutuksesta. Tomb Raider -formaatin idea on varmaan kohtuullisen selkeä kaikille hiukankin peli/elokuvamaailmaa seuraaville; kyse on siis seikkailu- ja räiskintärytkeestä jonka päätähtenä on ilmeisesti nörttimiesten illanvietossa kaavailtu naissankari Lara Croft (eli Tomb Raider) jolla on isot aseet ja vähän vaatetta. Peli etenee aika klassisesti, tapa tuo ja tuo ja hyppää tänne. Välillä räiskinnän ohessa etsitään aarteita ja lisää panoksia.
 Mitään kauhean syvällistä ideaa pelissa eli ole, mutta siitä huolimatta (tai sen ansiosta) se on pahuksen viihdyttävä. Grafiikat ovat hyviä ja taustamusiikkiinkin panostettu, minkä lisäksi kenttien tehtäviin joutuu välillä jopa hieman panostamaan miettimisellä - tai siis joutuisi, ellen olisi pelannut peliä ties kuinka montaa kertaa läpi. Joskus naureskelin, että tuottajat ovat tainneet kanavoida kaiken energiansa peliin ja antaneet pelin pohjalta syntyneiden elokuvien valmistua omalla painollaan, sillä tässä tapauksessa on kyllä selvää kumpi on laadukkaampi. Suosittelen lämpimästi jokaiselle tyylilajin mätöstä innostuneelle!

Poissa Asoalian

  • : W
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Paras peli?
« Vastaus #8 : Huhtikuu 12, 2008, 16:33:17 »
Minulla on kaksi suosikkipeliä, joita ei voi kyllä laittaa parhausjärjestykseen, ei millään. Ensimmäinen on Crash Bash, joku suhteellisen ikivanhan PlayStation 1-peli jossa kivoilla eläinhahmoilla (ja taitaa siellä kaksi ihmistäkin olla joukossa) riehutaan milloin muita hahmoja laatikoilla heitellen, milloin niitä jäälautalla jääkarhun selästä käsin pökkien ja milloin sellaisilla vaunuilla ympyrää ajellen. 4 perusosiota, joissa kaikissa on 4 eri "kenttää" + 3 x 4 erikoiskenttiä, jotka saa auki Adventure-modea pelaamalla, siinä taitaa olla mutta vaikka niitä kenttiä ei niin hirveästi olekaan, tämä peli on kyllä jotain ylivoimaisesti mahtavinta ikinä. Varsinkin kaksinpelinä jotain kaveria vastaan tämä peli aiheuttaa sellaisia aggressioita ja tunteenpurkauksia, että huh huh ;) Pelin idea ja se, että jos kyllästyy tavalliseen pelaamiseen, voi mennä Adventureen haalimaan kristalleja ja timantteja hieman muunnelluilla versioilla peruskentistä, tekevät Crash Bashista ylivoimaisesti suosikkipelini ikinä. Joo no, jos tykkää peleistä joissa on syvällinen idea ja ehdottomana vaatimuksena on upea grafiikka, tämä peli tuskin tarjoaa paljonkaan mutta minulle toimii ja täysillä.
Toinen suosikkipelini on samaan Crash Bandicoot-sarjaan kuuluva Crash Team Racing. Tämä peli on vähän samanlainen kuin Crash Bash, mutta tässä vain ajellaan erilaisia kenttiä. Ei ehkä kuulosta kovin kehittävältä tai mielenkiintoiselta, mutta tässäkin pelissä jotakuta toista vastaan pelatessa tulee huudettua ja kiljuttua. Ei ehkä uskoisi, mutta... äärimmäisen aggressiivista toimintaa :)
"You think that's hard? Try auditioning for Baywatch
and being told they're going in another direction."

aapellson

  • Ankeuttaja
Vs: Paras peli?
« Vastaus #9 : Heinäkuu 06, 2008, 20:42:43 »
Paras peli on ilmiselvästi Kingdom Hearts 2. Hyvä juoni ja minipelit tekevät pelistä hyvän. Itse olen pelannut pelin kohta 3 kertaa läpi.

Poissa Dooris

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Mischief managed
  • Pottermore: StarWillow26863
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Paras peli?
« Vastaus #10 : Elokuu 06, 2008, 10:32:15 »
World of Warcraft on musta ihan paras peli....ainoo huono puoli on et se on maksullinen

on sitte kaikki Crashit ja joitain muita mut WoW on ihan ehdottomasti paras
For a long time I was lost, now I've found my home - magic.

Poissa Ihmeolio

  • Massuupukki
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • It really wasn't me...
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Paras peli?
« Vastaus #11 : Toukokuu 29, 2011, 12:42:59 »
Ihan pakko sanoa muutama koska en osaa päättää yhtä ainutta.

The Legend Of Zelda Ocarina Of Time
No tämä nyt ainaki! Ihan loistava peli ja nostattaa lapsuuden muistoja mieleen, todella nostalginen minun kohalla. Nintendo 64:lla ja tietokoneella olen tätä pelannut. Okei tietokoneella tän pelaaminen tuskin on ihan laillista mutta syyttäkää mun veljeä, älkää minua ;) Mutta niin, ite olen sitä mieltä että Ocarina Of Timessa vaan on ihan mahtava juoni, hienoja henkilöitä ja miljöö on mukava. Kertakaikkisen hyvä peli vaan, rakastin tätä penskana ja rakastan tätä yhä. Suosittelen lämpimästi.

GBC:n ja GBA:n Pokémonit
Joo-o, kovin moni varmaan ajattelee että onpa lapsellista pelata Pokémonia, mutta kyllä minä tiiän paljo itteäniki vanhempia jotka pelaa Pokémonia ihan mielissään eikä aio ihan heti lopettaa. Pokémonissa vaan on sitä jotai koukuttavaa, sitä vaan jumittaa pelaamaan. Yks kaveri ei ihan ymmärtäny että mikä siinä nyt on niin jännää mutta nytpä tuo on itekki aivan koukussa Pokémoniin ja pelaa ihan riemuissaan. Joten Pokémonista ei kannata ottaa ennakkoluuloja.

Ite omistan Game Boy Advance SP:n jolle sitten omistan Pokémon FireRedin ja Mystery Dungeon Red Rescue Teamin. Nuista rescue team-peleistä en välitä joten en koskaan ole viitsinyt pelata sitä loppuun asti, en lähellekkään. Mutta FireRediä on tullut paljonkin pelattua. Ennen omistin myös Game Boy Colorin Pokémon Redin, mutta möin sen kaverille.

Tällä hetkellä miulla on puhelimessa Colorin Pokémon Yellow, ja Colorin Pokémon Crystal. Ihan mahtavia pelejä molemmat, mutta Yellow on minun kohalla paljo nostalgisempi ja eeppisempi. Toki myös Crystal on hieno peli mutta sitä en pelannut ensimmäistä kertaa pienenä (kuten Yellowia) vaan ihan nyt teini-iässä. Mutta molemmat on toki hyviä pelejä, ja vaikka ne ei minun puhelimessa ihan täydellä vauhdilla toimi niin silti jaksan pelata. Hitauteen tottuu.

Toki olen pelannut myös Nintendo 64:n Pokémon Stadiumia, tämän pelin kakkososaa pelasin joskus tietokoneella. Mutta ykkösen omistan itse koska meillä on N64 niin on se sitten tullut joskus hankittua. Ihan hauska peli sekin, mutta ehkä nämä GB-pelit on hauskempia koska niissä on vapaa maailma jossa kulkea ja tehdä asioita, toisin kuin Stadiumissa. :)
Cadillac.

Poissa momentum

  • Daydreamer
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Hi~ ♥
    • Tunneterapiaa
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Paras peli?
« Vastaus #12 : Toukokuu 29, 2011, 13:39:32 »
Minä olisin Kainovienon ja Hawkolfin kanssa samaa mieltä ehkä vielä joskus 2005 siitä että Final Fantasy VII on paras koskaan tehty peli. Kun sen monilla spinoffeilla ja elokuvalla ja jollain Last Order-nimisellä animepätkällä alettiin rahastaa, meni minulla maku koko peliin. Rakastan kyllä suuresti ensimmäistä koskaan pelaamaani Final Fantasya, mutta se ei ole enää suosikkini. Sillä on kyllä ihan überkova pahis ja musiikki on eeppistä ja juonikin on tosi eeppinen, joten voisi sanoa että se on joko toiseksi tai kolmanneksi paras pelaamani peli koskaan. Tämä nousi Final Fantasy VII ohi parhaan pelin listalla:

Final Fantasy VIII
Final Fantasy VIII oli minun ikuisuusprojektini kauan ennen kuin sain itseni pelaamaan pelin ihan tosissani läpi ja miettimään, mitä minä oikein olen ennen tehnyt väärin kun en koskaan voittanut Grieveriä aikaisemmin. Peli tuli lopulta pelattua läpi joskus 2007-2008 paikkeilla ensimmäistä kertaa, mutta silloin myös oikeasti tajusin kuinka loistava tämä peli todella onkaan. Sen juoni on mukaansatempaava, vaikka alku ehkä tökkii, mutta silti tämä peli lumoaa minut kerta toisensa jälkeen yhä uudelleen. Ja tässä on mielestäni ehdottomasti myös parhaimmat Final Fantasy biisit koskaan. Pelin soundtrack on aina inspiroinut minua tarinoideni kanssa todella paljon. Pidän tässä pelissä nykyään kaikesta, jopa siitä ärsyttävästä Junction-systeemistä, jolla hahmoja kehitetään (alussa noiduin sen kanssa ihan älyttömästi koko ajan).

Kingdom Hearts 1 & 2
Minun on todella vaikea valita näistä kumpi on oikeasti parempi, joten laitoin molemmat. Eli ensimmäinen (2002) ja sen jatko-osa (2006). Todella hienosti toteutettu juoni ja hahmot on loistavia. Vaikuttaa lapselliselta, kun ajattelee että Disney on ollut mukana tekemässä, mutta näissä ei ole mitään lapsellista. Juoni on Square Enixin/Squaresoftin kehittämä, mikä ei tee peleistä lapsellisia lainkaan. Kakkososassa Disney pahikset ovat tosin harmittavan pienessä roolissa, kun siinä keskitytään enemmän Squaren luomaan Organization XIII-järjestöön, mutta kun asiaa ajattelee enemmän niin se olisi saattanut olla vanhan toistamista jos kakkosessakin olisi ollut vain Disney pahiksia, joten joo. Mutta pidän näistä peleistä. Yoko Shimomura on loistava säveltäjä ja Tetsuya Nomura loistava hahmosuunnittelija (se suunnitteli myös FFVII'n hahmot btw). Pitäisi vaivautua pelaamaan nämä myös jossain välissä taas läpi, koska olen niin kova fani ja tekee itse asiassa mielikin. En vaan koskaan saa aikaiseksi, kun kirjottelu inspaa enemmän lol. :D
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 29, 2011, 13:52:04 kirjoittanut momentum »
Löydätte mut myös näistä:
last.fm||Twitter||Facebook||LiveJournal||Fanfiction.net||DeviantART

Poissa Little Vanilla

  • pokemontyttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • n_n
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Paras peli?
« Vastaus #13 : Toukokuu 30, 2011, 15:53:45 »
Lainaus
GBC:n ja GBA:n Pokémonit
Joo-o, kovin moni varmaan ajattelee että onpa lapsellista pelata Pokémonia, mutta kyllä minä tiiän paljo itteäniki vanhempia jotka pelaa Pokémonia ihan mielissään eikä aio ihan heti lopettaa. Pokémonissa vaan on sitä jotai koukuttavaa, sitä vaan jumittaa pelaamaan. Yks kaveri ei ihan ymmärtäny että mikä siinä nyt on niin jännää mutta nytpä tuo on itekki aivan koukussa Pokémoniin ja pelaa ihan riemuissaan. Joten Pokémonista ei kannata ottaa ennakkoluuloja.
Totta joka sana </3 Meikä on ehtinyt tartuttaa Pokemonin jo ainakin neljään ihmiseen. :P
Mulla itelläni ei ole Gameboyta, mutta yhdeltä kaverilta sekin löytyy (köhöm, en sitten ikinä pelaa sitä & Rediä, en:D) mutta NDSlle on Pokemon HeartGold. Ihana peli, vaikkakin Red-versio on parempi. Heti kun sain käsiini tän kaverin Gameboyn, tuli sellanen tunne, että miksei mulla ollu kakarana tällästä? Siinä vaan on jotakin, en tiiä, ihanaa, kun saa harhailla ruohikossa nappailemassa Pikachuja tjv. Heartgoldiin vielä, siinä tulee jossain vaiheessa sellanen vaihtoehto, että saa ne suloset GameBoy-musiikit <3 Aina, Nintendo päälle & GB-musiikkilaite soimaan ... :) Pokemon-pelit <3

~Littleninja
I'm thinking about ... things :P
Littleninja -> Little Vanilla

Poissa castlevania

  • Enterpricen kapteeni.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Nihilisti.
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Paras peli?
« Vastaus #14 : Kesäkuu 14, 2011, 01:23:54 »
Yksi hyviä ehdokkaita voisi olla FF VI. Loistava juoni, hienosti kirjoitetut hahmot, toimiva pelimekaniikka jne. Ja tietysti eräs psyko joka tekisi tästä yhden parhaimmista peleistä vaikka kaikki muu olisi scheissea: Kefka. Tyyppi ei ainoastaan aikonut tuhota maailmaa vaan myös tuhosi sen.
"Oh, my offense is rank, it smells to heaven! It hath primal elder curse upon it; the brother's murder.

Poissa Jarppa

  • Pokemon Trainer
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Paras peli?
« Vastaus #15 : Maaliskuu 13, 2012, 22:58:03 »
Paras peli öö ei ole parasta peliä mutta paras peli sarja löytyy  ja se on Grand Theft Auto siis se on jotain niin hienoa ja hauskaa ja toiminnallista pelattvaa ja niitä jaksaa pelata vaikka kauvan plus kans on toinekin peli sarja nimeltä Pokemon jota kanssa jaksaa pelata mutta kyll noi GTA:t pokemonit ja muutkin pelit voittaa tämähän oli nyt vaan oma mielipide muut on sit omaa mieltä :D

She's just another lost soul, about to be mine again

Poissa Ooka

  • Siivet kantapäissä -liitelijä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pilvilinnan kuningas
    • Tuliaavikko
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Paras peli?
« Vastaus #16 : Maaliskuu 18, 2012, 03:27:44 »
No tietysti parhaat pelit on nessin Super Mario 3 sekä Nintendo64:sen Super Mario 64 (joka on btw ainoa peli jonka olen ikinä pelannut loppuun...). Lähiaikoina olen löytänyt hieman uudemman pelin johon rakastuin, eli Skyrimin. (pleikkari3) Skyrimissä ihaninta on se vapaus ja tieto siitä, että voin tehdä melkein mitä vain, ja tehtäviä löytyy joka nurkan takaa. Ah <3
Myös yksi ikisuosikki on Burnout Revenge (xbox) jota olen pelannut ajoittain hyvinkin paljon. Ja tietysti viimeisimpänä tulee Starfox Adventures (game cupe) jonka olen melkein päässyt läpi :)

Tässähän näitä, lemppari peliä ei ole. Seikkailupelit ovat kyllä suosiossa, varsinkin Skyrimissä kun on niin vapaata tuo liikkuminen. Super mario 64 lukeutuu lemppareitten joukkoon sen vuoksi, että sen pääsen aina läpi. Ei ole edes vaikea, joten kvia pelata kun tietää että sen pääsee läpi. Starfoxia junnasin ties kuinka kauan kunnes pikkuveli ehdotti että katso youtubesta miten tuo kohta mennään. Sitä sitten katsottiin eikä tullut mieleenkään että pitää ampua joidenkin soihtujen lävitse >_> mutta sekin on nyt loppusuoralla ja ehkä senkin vielä päsen läpi? Burnout nyt on sellaista hyvää viihdettä kun ei muutakaan tekemistä ole.

Ai niin, pelasin kerran GameBoy Advancella tai jollain sellaisella pokemon peliä johon ihastuin täysin. Harmi vain että pelissä oli jotain vikaa eikä se seivannut(=tallentanut) joten en jaksanut pelata sitä enempää :<
Do the impossible, see the invisible.
ROW ROW FIGHT DA POWER!
Touch the untouchable, break the unbreakable.
ROW ROW FIGHT DA POWER!

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Paras peli?
« Vastaus #17 : Huhtikuu 20, 2013, 20:59:04 »
Ääks, enkö tosiaan ole koskaan kirjoittanut tänne? No, lienee syytä korjata tilanne :)

Ensinnäkin on sanottava, että kategoria "pelit" pitää sisältään niin paljon ja monenlaista, että minun on äärettömän vaikea laittaa hyviä pelejä mihinkään paremmuusjärjestykseen.

Yksi kaikkein hienoimmista ja vaikuttavimmista pelaamistani peleistä on ollut Shadow of the Colossus, ehkäpä sen takia, että siinä on jotakin sellaista tunnelmaa, jota en usko voivan saavuttaa muuten kuin pelaamalla. Se ei vain toimisi samalla tavalla kirjana tai elokuvana. Pidän kovasti siitä, että vaikka peli onkin eeppinen ja siinä on paljon jylhiä maisevia ja mahtavaa musiikkia ja muuta, se on loppujen lopuksi perusidealtaan niin yksinkertainen. Siinä ei ole juuri mitään ylimääräistä. Ja se jättää tilaa omille ajatuksille.

Aivan mahtavan hienoja pelejä, mutta aivan toisenlaisella tavalla, ovat myös Blackwellit. Grafiikoihin ja muuhun hifistelyyn ei ole turhaan näissä peleissä panostettu, tarinaan ja hahmoihin sen sijaan on. Suosittelen varsinkin kaikille yliluonnollisten kertomusten ystäville. Jos haluat tutustua peleihin, suosittelen kokeilemaan ilmaista demoa täällä: http://www.wadjeteyegames.com/blackwell-legacy.html.

The Testament of Sherlock Holmes on minusta myös aivan mainio ja viihdyttävä peli, ainakin kyseisen salapoliisin ystäville. Uskoisin myös BBC:n Sherlock-sarjasta pitävien tykkäävän. Samaan sarjaan kuuluu myös kourallinen muita Holmes-pelejä, jotka muodostava löyhästi yhtenäisen juonen, mutta tämän (käsittääkseni viimeisen) osan voi mainiosti pelata ilman että on pelannut niitä aiempia.

Pidän todella paljon myös Sims 2:sta kaikkine lisäosineen, erityinen suosikkini on viimekseksi jäänyt kaupunkikämppä-lisäri, jossa voi muuttaa hahmonsa asumaan kerrostaloihin ja koodeilla rakentaa niihin vaikka kauppojakin. Kyseistä lisäosaa meinasi vain jälkeenpäin olla älyttömän vaikea saada mistään käsiinsä, jouduin metsästämään sitä suunnilleen pitkin Suomea. Sims-sarjan peleistä pidän myös Sims Medievalista. Sitä puolestaan saa nykyään ostettua halvalla, koska EA hylkäsi pelin jo ensimmäisen (merirosvoaiheisen) lisäosan jälkeen. Medieval on erilainen kuin muut Simsit siitä, että se on osittain tehtäväpohjainen, eivätkä hahmot vanhene. Siinäkin voi kuitenkin ihan vapaasti rakennella ihmissuhteita ja kehitellä taitoja muuta hauskaa, eniten tykkään pelin salamyhkäisestä narrista, sekä velholla ja drubaduurilla pelaamisesta :)

Little Big Planet on myös aivan mukava peli, jossa kuitenkin enemmän tykkään kenttäeditorilla näpertelystä - pelit on kuitenkin pelattava läpi, jos haluaa saada editoriin mahdollisimman paljon sälää käyttöönsä kenttien rakentelua ja koristelua varten.
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa Soul Spirit

  • Silli
  • Vuotislainen
  • Herra merirosvokapteeni-ninja-salamurhaaja Kenway
    • Warrior Cats RPG
  • Pottermore: Silagul
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Paras peli?
« Vastaus #18 : Heinäkuu 24, 2013, 21:50:26 »
Oma henkilökohtainen suosikkipelini on oikeastaan pelitrilogia nimeltä The Legend of Spyro. Sarja on julkaistu monelle alustalle, mutta kaikki osat on saatavana ainoastaan PlayStation 2:lle ja Nintendo DS:lle. Sarjan ensimmäinen osa, A New Beginning, julkaistiin vuonna 2006. Toinen osa, The Eternal Night, julkaistiin vuonna 2007, ja viimeinen osa, Dawn of the Dragon, taas vuonna 2008. Sarja on tasohyppelyä ja mäiskintää sekä epäilemättä myös fantasiaa. Mielestäni ensimmäisessä osassa on parhaat musiikit, toisessa paras juoni, ja kolmannessa osassa parasta on kaikki uudet ominaisuudet. Mielestäni pelien juoni on aivan mahtava. Harvassa pelissä on niin hyvää juonta, vaikka olen toki nähnyt ja myös omistan sellaisia pelejä, joiden juonet ovat onnistuneet vähintäänkin lähes yhtä hyvin. Olen myös Spyron fani, vaikka en mitään fanituotteita omistakaan (onko niitä edes?). Juuret faniuteen taas juontuvat - kuten olen eräässä toisessa topicissa kertonut - siitä, että Spyro on aivan ensimmäinen PlayStation-peli, jota olen koskaan pelannut. Olen siitä lähtien pitänyt paitsi Spyrosta myös lohikäärmeistä yleensä.
The darkness descends on quiet earth,
the night cannot know how much it's worth
Inspiring the shadows with fading
And horizon with ending

Poissa Brina

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Paras peli?
« Vastaus #19 : Heinäkuu 31, 2013, 19:21:16 »
Kingdom Hearts Birth By Sleep on oma suosikkini tällä hetkellä. Pelisysteemi on sarjan onnistunein mielestäni: commandseja vaihtamalla saa tehtyä erilaisia hyökkäyksiä ja se että commandit upgradautuvat (ihanaa suomeksi väännettyä englantia -.-' ) on aika palkitsevaa ja on mahtavaa että niitä voi yhdistellä meld-ominaisuudella ja saada tehtyä uudenlaisia commandseja. Pelaaminen on myös ihanan sujuvaa (lukuunottamatta sitä että se jää muutamaksi sekunniksi aina jumittamaan tietyissä kohdissa) ja maailmat kauniita. Peli on välillä (ehkä siksi että erilaisia helpottavia abilityjä on niin paljon) vähän turhan helppo, mutta vaikeustasoja on onneksi useita mistä valita ja critical modessa ja varsinkin jos peliä pelaa pelkästään 1 levelillä, se on jo aika haastava.

Juoni on myös aivan mahtava ja päähenkilöt Ven, Terra ja Aqua todella rakastettavia ja heidän tarinansa on koskettava. : ) Ne jotka tuntevat Kingdom Heartsin tietävät, että sarjassa on useita kolmen hengen ystävä ryhmiä ja niistä Venin, Terran ja Aquan ystävyys on kuvattu mielestäni kaikkein tiiveimpänä, eniten sellaisena että pelaaja huomaa heidän olevan kaikkien selkeästi ystäviä keskenään.

Disney-maailmat on omasta mielestäni toteutettu tässä kaikkein parhaiten, sillä vaikka juonet välillä (ja toisinaan ei) ovat samat kuin elokuvissa, ne eivät tunnu niin toistavilta kuin esim. KH II:ssa, sillä Ven, Terra ja Aqua tuntuvat tuovan niihin enemmän omaa näkökulmaansa kuin Sora. Pelissä pelataan kolme tarinaa (Venin, Terran ja Aquan) ja kaikissa maailmoissa käydään jokaisen tarinan aikana. Sen saattaisi ehkä kuvitella olevan tylsää, mutta itseasiassa itse pidin siitä erittäin paljon. Tuntui että maailmat oppi tuntemaan tosi hyvin.

Pelissä on myös mukana paljon koko Kingdom Hearts sarjan kannalta tärkeitä asioita ja juttuja, jotka selittävät juonta ja muiden pelien tapahtumia (peli tapahtuu n. 10 vuotta ennen Kingdom Hearts  I:stä). On ihanaa kokea hetkiä, kun ymmärtää kahden asian yhteyden ja se saa ihon nousemaan kananlihalle.

Poissa erised

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: PixieMoon3
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Paras peli?
« Vastaus #20 : Heinäkuu 31, 2013, 21:21:15 »
En ole mikään videopelien suurkuluttaja, mutta kyllä noita on kuitenkin jonkin verran tultu pelailtua. Naispuolisena henkilönä ei varmaankaan kamalasti yllätä, jos nimeän yhdeksi suosikeistani The Sims 3;n (lisäosineen tietenkin!). Joskus aikoinani pelasin The Simsin alkuperäisversiota, ja sen kautta siirryin sitten tuohon kolmoseen kokeilematta lainkaan edes The Sims 2;sta. Tykkään Simsin rauhallisuudesta verrattuna suurimpaan osaan muista pelaamistani peleistä sekä mahdollisuudesta luoda juuri sellaisia hahmoja kuin huvittaa. Vapaat kädet pelaamisessa on kiva juttu. Tietenkään Simsit eivät sovi lainkaan toimintapeleistä pitäville, mutta sitäkin paremmin sisustuksesta ja muusta hifistelystä tykkääville :)

Toinen ehdoton suosikkini on Lord of the Rings Online eli lyhyemmin "Lotro". Peli on - kuten nimestäkin voi jo päätellä -  Taru sormusten herraan perustuva MMORPG eli netissä muiden pelaajien kanssa pelattava roolipeli. Itse rupesin pelaamaan kyseistä peliä muutama vuosi sitten pelin tultua ilmaiseksi (eli käytännössä mikromaksulliseksi). Tykkään todella paljon siitä, miten hyvin peli pohjautuu TSH;n maailmaan ja antaa mahdollisuuden seurata kyseisen tarinan henkilöiden jalanjäljessä antaen samalla mahdollisuuden tutustua Keski-Maahan. Toki peli sopii myös niille, jotka eivät lainkaan tunne Lord of the Ringsiä, mutta etenkin niille, jotka siitä pitävät on tämä peli oikea aarre (esim. juurikin minä!).