Kirjoittaja Aihe: Tylypahkan ihmiset  (Luettu 22422 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa muumuu

  • Toisen maan tarina
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Tylypahkan ihmiset
« Vastaus #50 : Syyskuu 26, 2011, 02:35:29 »
Minä en ole ikinä ajatellut, enkä nytkään ajattele, että Tylypahkalla olisi sillä tavalla oppilaspaikkoja. Sinne otetaan kaikki Brittein saarilla asuvat nuoret velhot ja noidat (jos he vain tahtovat ja yleensä kaikki tahtovat).

Jep näin minäkin ajattelen. Lisäksi voi varmaan hakeutua Brittein saarilta myös johonkin toiseen kouluun jos tahtoo. Dracohan taisi silloin jotain hehkuttaa, että melkein meni Durmstrangiin opiskelemaan. Jos tällainen on siis mahdollista, voisin kuvitella että Tylypahkaan olisi tunkua muualtakin kuin Brittein saarilta?

Sanoisin Voroa siis työpaikka kiusatuksi (oppilaiden toimesta) ja ylityöllistetyksi. Tässä kohtaa voi vain toivoa, että muu henkilökunta suhtautuu Voroon ystävällisesti, ettei raukan ainoa kaveri ole Norriska.

Onneksi Vorolla on myös Matami Prilli ystävänään.. ;)

Ja siivoamisesta, tosiaan kuvittelen että kotitontut siivoavat lähinnä öisin, koska ovat niin huomaamattomia. Voro siis hoitaa päivisin kaikki suurimmat sotkut, mutta jättää kai yleissiivouksen kotitontuille. Ja Voro on varmasti itse valinnut työnsä (mikä on kyllä kummallista). Tylypahkassa on siis Hagrid, joka ei saisi taikoa, ja Voro joka ei osaa taikoa. Onko Matami Prilli noita vai surkki? Onko surkkien hankala työllistyä? Jos on, niin Voro on varmaan vain iloinen, että hänellä edes on työ..
I need another story,
Something to get off my chest
My life gets kinda boring,
Need something that I can confess

Poissa Bonocki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: PhoenixBludger2425
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Tylypahkan ihmiset
« Vastaus #51 : Syyskuu 26, 2011, 12:48:12 »
Miksi Tylypahkassa on surkki vahtimestarina?

Ehkä surkkia ei oteta muualle töihin. Kuten taikaministeriöön. Tai voisihan surkki mennä jästien töihin, joka mielestäni olisi parempi vaihtoehto. Mutta joka taas saattaa olla perheelle nöyryyttävämpää, että joku perheestä on jästitöissä.
Voldemort: "Why do you live?"
Harry : "Because I have something worth living for."

Poissa Suvituuli

  • Tsirp tsirp krääk titityy.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • You're not mating with me, sunshine!
  • Pottermore: AccioDream**
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Tylypahkan ihmiset
« Vastaus #52 : Syyskuu 26, 2011, 19:19:11 »
Onko Matami Prilli noita vai surkki?
Matami Prilli on noita, sillä Feeniksin killassa hän loihti Harryn ja jonkun muun (Ginnyn kaiketi) sulkakynät, kirjat ja sen sellaiset läimimään heitä koko matkan ulos kirjastosta rangaistuksena suklaan syönnistä matamin nähden.

Tylypahkan vahtimestarin ammatti saattaa olla paras surkille, sillä olisi varmasti kovin hankalaa sopeutua jästiyhteisöön täysin, mikäli oma perhe olisi noitia ja velhoja täynnä. Vaikka surkit toki joutuvatkin toimimaan jästimäisemmin, heillä on silti velhoperheen kasvatus taustallaan. Tietenkin puoliverisille surkeille (ovatkohan he edes surkkeja vaiko tavallisia jästejä?) jästien maailma olisi tutumpi kuin puhdasveristen surkeille, ja sitä kautta heille olisi helpompaa siirtyä jästien työelämäänkin. Puhdasveriset surkit eivät toisaalta jästien lähelle ehkä menisikään, vaikka heidät häädettäisiin kotoaan, koska he olisivat kuitenkin ehtineet elää sen 18 vuotta ehdottoman jästivastaisessa perheessä (tai vähintäänkin lievästi jästejä halveksivassa.) Sellaisen jälkeen voisi tuntua aika nöyryyttävältä mennä jästitöihin.

Näin ollen Tylypahka vaikuttaa aika hyvältä paikalta surkeille: taikaympäristö, joten työ ei kolahda omaan tai suvun itsetuntoon, mutta kuitenkin mahdollisuus toimia ilman taikuutta. Oletan, että Voro ei ole kovin suopeasti surkkeuteen suhtautuneesta perheestä, koska muuten hän ei olisi niin tavattoman katkera taikavoimien puuttumisestaan. Toki se olisi aika kamalaa, kun muut perheestä taikoisivat ja itse ei, mutta esimerkiksi puoliverisessä perheessä puolet suvusta olisi jästejä, jolloin olettaisin, ettei se taikavoimattomuus olisi niin suuri isku, että siitä katkeroituisi kymmeniksi vuosiksi.

Eli surkkien on varmaankin hankala työllistyä: taikayhteisön töistä vain harvoihin kelpaa ei-taikovat, ja jästitöihin taas ei ehkä riitä itsetunto. Lisäksi voisi olla hankalaa työskennellä, jos pitäisi jatkuvasti vahtia suutaan, ettei lipsauta mitään taikaan liittyvää. ("Joo olen vähän hermostunut, tiedät-kai-kuka on kuulemma palaamassa eikun--")
Mites muuten surkkien koulutus? Laitetaanko heidät tavallisiin kouluihin (puhdasveristen sukujen en olettaisi toimivan näin, koska heistä olisi äärettömän noloa, mikäli joku saisi selville, että heidän sukulaisensa olisi jästikoulussa) vai ovatko he kotiopetuksessa?
Koulutuksen puutekin vaikuttaisi aika rankasti jästitöiden saantiin.
Ehkä tuohon vaikuttaa se, mitä lapsille tehdään ennen Tylypahkaa: ovatko he silloin kotiopetuksessa vai koulussa. Kumpaankin liityy riski taikayhteisön paljastumisesta, ja lapsille itselleen olisi aika ikävää, ettei kavereita voisi koskaan tuoda kotiin. En minä ainakaan uskaltaisi tuoda, jos olisi vaarana, että keittiössä puukot pilkkoisivat vihanneksia ilman kokkia ja etupihalla vipeltäisi menninkäisiä.. :D
Se hyppi ja pomppi, söi ja nauroi. Se istui ja itki. Se ilmassa leijui.
Outo heppu, kummajainen, vailla mieltä ja ruumista.
Itketään yhdessä, olemattomuudessa, ihan yksin.
Jos sinulle sopii, se minulle käy

Poissa liiketerapia

  • Vuotislainen
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Tylypahkan ihmiset
« Vastaus #53 : Syyskuu 26, 2011, 22:55:55 »
Uskon siis, että Harryn vuosikurssilla rohkelikoissa on enemmän kuin ne 5 poikaa. Pakko olla vaikka minkälainen lapsi kato olisi ollut.

Mutta kirjoja lukiessa ainakin minulle on kyllä tullut aika selvä kuva että niitä olisi vain se viisi, elleivät ne loput sitten ole ollut jotain niin nobodyjä, etteivät ne ole kertaakaan millään tunnilla viitanneet tai uskaltaneet ikinä muutenkaan sanoa mitään kenellekään.
Sen on siis lähes pakko mennä niin, että Harryn kanssa samalla vuosikurssilla on harvinaisen vähän tyyppejä, ja samaa kuvaa tukee Viisasten kiven lajittelukohtaus. Siinähän listataan aika monet sen vuoden ekaluokkalaisista, eikä niitä ole paljoa. Kuka tietää miten paljon niitä on ollut niinä vuosina, kun Harry on missannut lajittelun :p

Tähän täytynee tulla pätemään, että mun mielestä VK:ssa mainittiin, että Harryn vuosiluokalla on 5 rohkelikkopoikaa. Tai Percy ohjasi kaikki ekaluokan rohkelikkopojat ekaluokan rohkelikkojen makuuhuoneeseen poikien päälle, ja niitä oli vain ne 5.

Poissa Tiitinen

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: PurpleAvis29088
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Tylypahkan ihmiset
« Vastaus #54 : Marraskuu 07, 2011, 06:17:31 »
Tämän ongelman olen aina sivuuttanut vain sillä, että kaikkia oppilaita ei mainita, koska heillä ei ole kirjan juonen kannalta mitään tekemistä. Komppaan Feytä, että olishan se hullun raskasta tekstiä lukea jos kaikki paikalla olevat mainittaisiin. Ja eihän uusien oppilaiden määrä ole tietenkään sama, sillä silloinhan pitäisi olla jotkut hullut standardit kuinka monta uutta velhoa pitäisi syntyä vuosittain.
"Minä näin unta että jättiläinen nimeltä Hagrid tuli sanomaan minulle, että olen menossa velhojen kouluun. Kun avaan silmäni, olen kotona omassa komerossani."

Poissa Lorainne

  • glottaaliklusiili
  • Hämykeiju
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: MoonMist
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Tylypahkan ihmiset
« Vastaus #55 : Marraskuu 07, 2011, 12:22:08 »
Voro on Tylypahkan siivoaja. Sitten mietitään hetki paikkaa. Linna, valtava linna. Valtava linna, jota useampi sata oppilasta sotkee ja välillä räjäyttelee jotain mielenkiintoista kattoon/seinille. Tällaisessa paikassa siis yksi ainoa siivoaja. Olisihan tuo linnan siivous helppo homma, jos osaisi taikoa, mutta Voro on surkki, eli hoitaa paikan puhtaana pidon jästikonstein. Ei siis mikään ihan pikkuhomma vaikka kotitontut kantaisivatkin jonkinlaisen korren kekoon.
Kuten muutama muukin, myös minä ajattelen kotitonttujen hoitavan yleissiivouksen öiseen aikaan, kun taas Voron kontolle jäävät lähinnä kaikenlaiset akuutit sekasotkut kuten ne oppilaiden tyrmän kattoon liisteröimät mitkälie muistaakseni SK:ssa. Syyssateiden aikaan Vorolla taitaa kuitenkin olla jonkinlainen vimma pitää käytävät puhtaina mudasta, vaikka luulisi kotitonttujen hoitavan tuollaiset hommat öisin (alituisesta luuttuamisesta oppilaiden rynnistäessä ympäriinsä kuraisilla töppösillään kun ei varmasti ole mitään apua). All in all, en kuitenkaan pidä Voron työtaakkaa kohtuuttoman valtavana - vaikka se toki suuri onkin. Kotitonttuja kun kuitenkin on melkoinen joukko. Oppilaiden suhtautuminen vahtimestariin tuntuu tosiaan kuitenkin vähän hassulta; kaikki vihaavat sekä Voroa että Norriskaa yhteistuumin, vaikka aika harvalle tuo kaksikko minkäänlaista harmia aiheuttaa. Aika harvassa kun noita sääntöjenrikkojia kuitenkin taitaa olla ottaen huomioon Tylypahkan oppilasmäärän...

...johon en taida ottaa mitään kantaa, koska asiaa on käsitelty edellisissä viesteissä sen verran perusteelisesti, ettei minulta tule yhtään uutta ideaa.

Mutta sitten vielä opettajien asumisesta. Tiedämme, että Kalkaros asuu ankealla jästien asuinalueella, joten (kuten joku jo aiemmin mainitsi) olisi luontevaa, että muillakin opettajilla olisi "oikea" asunto jossain päin Britanniaa - tai miksei kauempanakin, onhan taikoen liikkuminen kohtuullisen helppoa. Koska opettajien omia huoneita Tylypahkassa kutsutaan "asuintiloiksi" (ainakin siinä jonkun mainitsemassa Punurmio-pätkässä), voisi olettaa heidän asuvan koululla lukukausien aikana. En kuitenkaan usko, että kaikki opettajat olisivat sinkkuja tai lapsettomia, ja perheelliselle ihmiselle koko lukuvuosi on melkoisen pitkä aika olla pois kotoa. Onko kirjoissa esimerkiksi mainittu kaikkien opettajien viettävän joulun Tylypahkassa (en pääse itse tarkistamaan, koska huoneeseeni vaihdetaan ikkunaa)? Kokonainen lukukausikin on kuitenkin pitkä aika, mutta onhan noita viikonloppuja. Eikös Tylypahkassa ole opetusta vain maanantaista perjantaihin, vai olenko ihan hakoteillä? Joten vaikka opettajat asuisivat pääsääntöisesti koululla, voisivat he käydä ainakin viikonloppuna (ja miksei viikollakin) kotona perheensä luona.

Sellaisia pohdintoja tänään. :)
Using the "are we", are we?

Poissa Ambrosia

  • Veikeä Vesihiisi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Moves like dragon
  • Pottermore: BronzeStone190
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Tylypahkan ihmiset
« Vastaus #56 : Joulukuu 01, 2011, 20:22:59 »
Tuo oppilaiden lukumäärä on sellainen asia, että sitä voi puida loputtomiin saamatta ihan täsmällistä vastausta.

Itse en ole aiemmin juurikaan kiinnittänyt tähän asiaan huomiota. Olen kyllä ajatellut, että Harryn vuosikurssilla on vain viisi rohkelikkoon kuuluvaa poikaa ja vain kolme tyttöä. Samaan aikaan on kuitenkin hankala olla kuvittelematta, etteikö tylypahka olisi useiden satojen noitien ja velhojen koulu.
Rowling itse on sanonut, että alunperin hänellä oli lista 40:stä henkilöstä Harryn luokka-asteella. Samalla hän kuitenkin sanoo aina ajatelleensa, että jokaisella luokka-asteella olisi kuitenkin enemmän oppilaita kuin nuo 40.

Järkeenhän se käy. Miksi kertoa kirjoissa lista nimiä, joilla ei ole mitään tekemistä tarinan kanssa?

Tähdet ovat paloja historiasta ja sen kauneudesta nykyhetkestä nähtynä.

Poissa Tylypahkan luuta

  • Varmasti oudoin
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: PurpleSnitch12495
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Tylypahkan ihmiset
« Vastaus #57 : Heinäkuu 02, 2012, 21:43:47 »
Opettajien asuinpaikoista, lainaus Puoliverisestä prinssistä (s. 27):
"Täälläkö hän asuu?" Bella kysyi ylenkatseellisesti.
"Täällä? Tällaisessa jästien tunkiossa? Me olemme varmasti ensimmäiset meikäläiset näillä-"

Eli Kalkaroksen asuinpaikasta ainakin on tietoa (Kehrääjänkuja). Itse ajattelisin, että McGarmiwa asuisi jossain päin Skotlantia, mutta muista opettajista en kyllä osaisi kuvitella, kuin että tuskin Tylyahossa, koska muutenhan koko elämä pyörisi vain Tylypahkan ja Tylyahon ympärillä (itse en ainakaan sellaista kestäisi). Varmaankin opettajat matkustelevat ja sukuloivat kesäisin tai sitten vain olla möllöttävät ja lataavat akkuja seuraavaan lukuvuoteen ;) .