Kirjoittaja Aihe: Voldemortin inhimilliset puolet  (Luettu 15780 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Cicerille

  • Ankeuttaja
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #25 : Kesäkuu 29, 2009, 13:29:54 »
Voldemortilla oli tunteita, joitakin. Mutta sielun ollessa seitsemässä osassa, hänen tunteensa olivat (mitensennytsanoisi) rajoittuneet. Eli rakkaus yms. olivat hänelle vieraat.
Entäs se syöminen? En tiedä. Kyllä hänen on varmaan pakko jotain syödä.

rautahermo

  • Ankeuttaja
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #26 : Kesäkuu 29, 2009, 16:05:39 »
Kyllä Voldemortilla oli inhimillisiä tunteita - kuten aiemmin onkin jo mainittu, mutta en minä silti häntä inhimillisenä pidä sen suhteen, kuinka hän muita kohteli. Todellakaan. Ihmisten mielipuolinen kiduttaminen, silpominen ja harhaiset kuvitelmat ovat kaikkea muuta kuin inhimillistä.
Tunteita Voldemortilta kyllä löytyy, kuten juurikin viha, mielihyvä jne., mutta on hän kuitenkin erittäin rajoittunut tunneskaalaltaan. En siis menisi sanomaan, että hän olisi täysin inhimillinen ihminen, sillä inhimillisyys tarkoittaa monia sellaisiakin asioita, joita Voldemortilla ei yksinkeraisesti ole. Tuskin on juuri koskaan ollutkaan, ainakaan sen perusteella, miten kirjoissa hänen lapsuutta kuvaillaan.
Hirnyrkkien myötä Voldemortin inhimilliset puolet rapistuivat entisestään, sillä hirnyrkit jos mitkä ovat epäinhimillisiä, ja Voldemortilla niitä oli tunnetusti useampi. Vaikea kuvitella inhimillisen (voi että kun tuo sana sitten toistuu joka välissä) ihmisen kykenevän silpomaan sielunsa.
Olen aivan yhtä mieltä Giladra Carrionin kanssa. Voldemortilla oli inhimilliset puolensa, mutta se ei tee hänestä tavanomaisesti ajateltuna inhimillistä (toisin sanoen hyvää) henkilöä. Hän ei halunnut olla inhimillinen, sillä hänestä sellaiset ihmiset ovat heikkoja. Tämähän selviää siitäkin, kuinka raivoisaksi Voldemort tulee kun Dumbledore kutsuu häntä Tomiksi, joka muistuttaa Voldemortia syntyperästään ja siten myös äidistään.
Kirjoissa kuvailtu Voldemort ei hae mielihyvää sellaisista asioista kuin "tavan ihmiset", kuten syömisestä tai nukkumisesta. Uskon, että hänen kuitenkin tarvitsee syödä ylläpitääkseen ruumiintoimintoja ja muuta, jottei keho luhistuisi. Hirnyrkit ovat kuitenkin vain sielun palasia eivätkä osaa luoda kehoa ja ylläpitää sitä. Onkin mielenkiintoista pohtia, joutuuko Voldemort aina tekemään samankaltaisen rituaalin kuin Liekehtivässä pikarissa, kun ruumiintoiminnot alkavat ajan myötä heikentyä. Ainakin se kävisi minun logiikkaani.
Sori, hairahdin hieman sivuun aiheesta. :)

Poissa pael

  • Vuotislainen
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #27 : Heinäkuu 07, 2009, 18:56:51 »
Inhimillisyydestä puheen ollen melkein kenestä vain voi saada julmurin. Onhan Voldemortilla paljon inhimillistä käytöstä pelko, ahneus. 'Mielestäni 'julmuus' 'kuuluu' 'ihmisluontoon''. Muille aiheutetut olosuhteet ovat epäinhimillisiä.

Poissa Presto

  • Mozartin kummipoika
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • ilovepasta.org
  • Pottermore: GhostDragon1391
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #28 : Heinäkuu 12, 2009, 13:09:53 »
Tuosta Bellatrixin kuolemasta (sori, jos joku on sanonu tän jo, en jaksa hirveest lukee noit kaikkii viestei ^^ (laiska minä!)) että Voldemorthan ei arvosta keitään sen takia että tykkäisi vaan sen että kuinka tärkeitä he ovat omia tarkoitusperiään kohtaan (aika epäinhimillistä, vai?)
« Viimeksi muokattu: Elokuu 08, 2009, 15:39:13 kirjoittanut Presto »
▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬ஜ۩۞۩ஜ▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬
                        Stalkkaan sinua.

Saiga

  • Ankeuttaja
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #29 : Heinäkuu 23, 2009, 18:41:14 »
Ei reps :DD


Mun mielestä olisi kyllä todella vaikea kuvitella Voldemortia syömässä donitsia. Se vaan ei millään sovi siihen, ja mua oikeesti naurattaa kun sitä jo ajattelee. Niinkun kirjassa kuvattiin jotenkin nii, että Voldemortilla ei oo ystäviä, vaan seuraajia ta jotain sinne päin. Jos Voldemortilla olisi vaikka vaimo (huono esimerkki :D) niin voisin kyllä kuvitella, että se olisi vaikka perso donitsille, mutta kun se ei ole muuta kuin paha, joten se ei käy millään järkeen. :D

Juitze

  • Ankeuttaja
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #30 : Elokuu 22, 2009, 20:20:01 »
Minun mielipide on että esim. Bellatrix luulee olevansa Voldemortin "ystävä". Mutta Voldemort pitää häntä kurjana alamaisenaan.

En vain yksinkertaisesti voi kuvitella Voldemorttia syömässä tai jotain vastaavaa "normaalia" juttua.
Hän on vain semmoinen "kaiken pahan alku" joka vain pahistelee päivät pitkät. xDD Mutta voi olla että Voldemortissa on jotain inhimillistäkin, mutta itse en voi kuvitella voldemortia tekemässä mitään semmoista.


En myöskään osaa puhua Voldemortista minäkään voldena tai jonakin semmosena, vaan osotan jonkinlaista arvostusta kuuminki aina Voldemortia kohtaan. Vaikka sehän on pelkkä kirja-sarjan hahmo mutta...
Minua ottaa tosissaan päähän kun jotkut puhuttelee Voldemortia Voldena tai jonakin "lempinimellä". Minulle hän on aina Voldemort (huom. Iso Alkukirjain) tai tiedät-kai-kuka.


Poissa Aiëdaíl

  • Näätärikkaus
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #31 : Elokuu 22, 2009, 21:34:50 »
Itsekin olen pitkälti sitä mieltä, että traumaattinen lapsuus yhdistettynä jonkinlaiseen synnynnäiseen poikkeavuuteen aiheuttivat minäkeskeisen "tunteettomuuden". Voisiko Kolkkojen sisäsiittoisuudella olla vaikutusta asiaan?

Halusin pikemminkin tähän vastaamalla kommentoida Voldemortin ja Bellatrixin suhdetta:
Lainaus käyttäjältä: Juitze
Minun mielipide on että esim. Bellatrix luulee olevansa Voldemortin "ystävä". Mutta Voldemort pitää häntä kurjana alamaisenaan.
Puhuisin pikemminkin Bellatrixin pakkomielteisestä, ihailunsekaisesta rakkaudesta Voldemortiin. Bella myös uskoi olevansa muiden kuolonsyöjien yläpuolella, eräänlainen suosikki, jolla oli lähempi suhde herraansa. Voldemort tuskin piti Bellaa "kurjana alamaisena", vaikka hän ei aina kohdellutkaan kuolonsyöjiään erityisen lempeästi. Uskon, että Bellatrix oli eräänlainen Voldemortin oikea käsi, se uskollinen ja luotettu kuolonsyöjä, mutta rakkaus oli yksipuolista. Voldemorthan ei tunne rakkautta, sitä on korostettu kirjoissa paljon. Mutta Voldemort saattoi arvostaa Bellatrixia uskollisena, asialleen omistautuneena kuolonsyöjänä ja taitavana noitana. Ehkä hän sai myös jonkinlaista mielihyvää tämän alistumisesta herralleen, koki sen imarteluna. Päällisin puolin hän vaikutti halveksivan kuolonsyöjiensä matelua, mutta kuitenkin vaati heiltä sitä... Mikäli Bellatrixilla ja Voldemortilla oli läheisempi suhde, se ei perustunut (ainakaan Voldemortin puolelta) rakkauteen tai perinteiseen romantiikkaan.

Poissa Presto

  • Mozartin kummipoika
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • ilovepasta.org
  • Pottermore: GhostDragon1391
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #32 : Elokuu 23, 2009, 09:47:41 »
Offtopic... : Tappoiko Bellatrix Freddyn?
Offff... sorry pakko päästä vastaamaan.  Eikös Fred kuollut siinä räjähdyksessä? siis "räjähdyksessä". Kun ulkona olleet kuolonsyöjät
hajottivat linnaa, yksi kirouksista osui siihen kohdalle missä Fred ja kumppanit olivat ja Fred kuoli. Eikös se näin mennyt?
Näinhän se meni, mutta pieni korjaus. Bellatrix lausui kirouksen. Koska miksi muuten Bella olisi sanonut: "Mitä lapsille käy kun sinä olet mennyt samaa tietä kuin Freddy?" Johon Molly vastasi: "Sinä et enää ikinä koske meidän lapsiin" Silloinhan Molly tappoi Bellan.
Eikä muuten ollut Bellatrix, joka kirouksen lausui, vaan Rookwood, jonka perään Percy ryntäsi sen jälkeen, kun he olivat siirtäneet Fredin syrjään. Muuten kyllä se meni suurin piirtein noin, miten Tonks sanoikin.
Mutta eikö se ole vähän epäselvää, jos Percy lähti Rookwoodin perään, mutta Molly sanoi, että Bella ei saa enää ikinä koskea heidän lapsiin, niin häh? Kumpi sen räjäytyskirouksen lausui, vai lausuivatko he sen yhdessä? :P
▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬ஜ۩۞۩ஜ▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬
                        Stalkkaan sinua.

Poissa Oljolover

  • kuuroille korville puhuva
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #33 : Syyskuu 03, 2009, 22:03:45 »
Mielestäni Voldemortilla on muutamia inhimillisiä puolia. Suurin osa henkisiä.

No ensin tämä fyysinen: hän tarvitsee ravintoa, ei hän syömättä selviä. Nelosen alussahan oli kohta, jossa hän käski Peterin lypsää Nagini, jotta hän saisi energiaa.

Sitten henkisten puoleen: Voldemort osaa tuntea tuskaa, sitä ei kerrota kirjoissa millään tavalla, mutta uskon että hän rupesi sellaiseksi kun rupesi, koska hän oli niin onneton. Hänellä ei koskaan ollut rakastavia vanhempia, ei kyllä Harryllakaan, mutta Tomin isä oli sentään elossa, hylkäsi poikansa orpokotiin, jättämällä tämän ammattilaisille. Oikeastaan säälin Voldemortia. Vähän vaan.
Chill out, baby

Poissa Shieldmaiden

  • I solemnly swear that I am up to no good.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Mischief Managed. Nox.
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #34 : Syyskuu 03, 2009, 23:01:40 »
Mun muistaakseni sitä ei sanota kirjassa suoraan, kuka räjäytti sen käytävänpätkän, jossa Harry, Ron, Hermione, Fred ja Percy olivat ja jossa Fred sitten kuoli. :'( Itse päättelin siitä, miten Bellatrix piruili Mollylle, että hän saattoi hyvinkin olla se, joka räjäytti käytävän palasiksi. Olen lueskellut muutamia post-Deathly-Hallows -haastiksia ja tiedonmurusia, mutta en yhtään muista, onko Rowling joskus sanonut jossain haastattelussa, että Bellatrix tappoi Fredin. Jotenkin on sellanen fiilis, että olen lukenut jotain sen suuntaista, mutta en ole satavarma asiasta.
"I am not afraid, Harry. I am with you."
- Albus Dumbledore, the greatest wizard of all time -
"You're a wizard, Harry."
- Rubeus Hagrid -

Poissa Maigguli

  • Kilokielimelli
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #35 : Syyskuu 19, 2009, 00:17:53 »
Öööö.... Jos se jois Naginin maitoa? Mulle tulee naurut kun kuvittelen Voldin hiippailemassa yöllä salaa kaapilla ottamassa keksejä!! :D ;D

-Maigguli
Kuka? Kuka? Ai, se olinkin minä :D

Poissa Kathleen

  • Omituinen höpöttäjä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ALITUINEN VALPPAUS!!!
    • Ystäväkirjani :D
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #36 : Lokakuu 14, 2009, 12:16:00 »
Voldemorthan välitti kahdesta asiasta: Bellatrixistä ja Naginista.
Sehän kävi selväksi jo siitä miten paljon hän raivostui näiden nimisten henkiöiden kuollessa!

Lisäksi Voldemort mitä ilmeisemmin välitti Tylypahkasta, piti sitä omana kotinaan! Ja Voldukkainenhan rakasti itseään :) Ainakin siitä päätelleen miten hän aliarvioi muut ja katseli itseään hyväksyvästi ;D

""Voldu, oletpa kova jätkä tänään", hän totesi katsoessaan peilikuvaansa ja loi itselleen hyväksyvän silmäyksen."

Reps, keksin ton ihan omasta päästä xD
-What are you doing, my darling? -Nothing. I'm just smashing potatos. Ei oo järkee päässä, enkä kyllä järjestä välitäkkään.
Isabella -> Kathleen

Poissa Carrot

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #37 : Lokakuu 21, 2009, 21:20:02 »
Eiköhän sil nyt jotain inhimillisyyttäkin ollu. Siis silloin joskus. kauan sitten. Mutta kyllä mä epäilen että tässä on nyt joku salaliitto. ku se volde raivostu ku bella kuoli, niin mä epäilen et se ei tykänny itessään bellasta mut se tykkäs siitä että bella rakasti sitä. Villi idea. Et kai sillä jotain inhimillisyyttä oli jossain syvällä. Tosi syvällä.
Oikeasti, minä inhoan porkkanaa.

Poissa Maigguli

  • Kilokielimelli
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #38 : Lokakuu 24, 2009, 00:06:21 »
Voldi on todella inhimillinen ja yksinkertainen kun sitä oikein ajattelee. Voldin rakkaat jättivät hänet joten hän halveksii rakkautta (järkeenkäypää eikö?) ja kaikkihan tietää että hän tuntee vihaa ja mielihyvää jne. Uskon että Voldi on paljon inhimillisempi miten kirjoissa kerrotaan. Kaikkihan tapahtuu aina ja aina sellaisen näkökulmasta joka ei sanotaanko nyt erityisemmin pidä Voldista :D . Olisi mielenkiintoista lukea nuo kirjat uudestaan Voldin näkökannasta sillä sillä tavalla saisimme varmasti lisää inhimillisiä puolia hänestä esiin. Toivottavasti saitte jotain tolkkua :)
Kuka? Kuka? Ai, se olinkin minä :D

Poissa Maigguli

  • Kilokielimelli
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #39 : Lokakuu 24, 2009, 14:10:14 »
Onhan se kuitenkin aika outoa pitää käärmeestä eniten koko maailmassa,

Naginihan ei ollut mikä tahansa käärme vaan sen sisällä oli Voldin sielun pala. Ja eihän sillä oikein ole ketään muutakaan kenestä pitää, kaikkihan sen alaiset myös pelkäsi Voldia (olisi se outoa jos sanoisi toiselle että pitää tästä ja toinen vain tärisisi pelosta ja vastaisi niin herra tai jotain XD). Ja kyllähän yleensä kaikki rakastavat lemmikkejään ;)
Kuka? Kuka? Ai, se olinkin minä :D

Poissa Carrot

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #40 : Lokakuu 25, 2009, 13:40:32 »
Kyl se nagini sille tärkee oli. Emmä nyt ainakaan kehenkään inhoamaani tyyppin palasta sieluani tunkis. Enkä oikein usko et kukaan muukaan. Ja sit tietty se bellan kuollessa karjunta ja muut. Inhimillisyyttä on niin syvällä kuin voi olla, mutta jossakin.
Oikeasti, minä inhoan porkkanaa.

Poissa Hartsa

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
    • http://www.freewebs.com/moottoriurheilu05
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #41 : Syyskuu 01, 2012, 00:28:21 »
Kun joku tuossa aiemmin pohti, että miksi Voldemort pelkää Dumbledorea, niin eikös se johtunut siitä, että tämä oli kouluaikoina ainoa opettaja, joka epäili hänen todellisia päämääriään? Lisäksi Dumbledore nyt on muutenkin niin mahtava velho, ja suuttuessaan todella pelottava, että pimeyden lordillekin nousee pelko pintaan.
Terve kaikille!

Poissa My Name Is

  • V.I.P-tasoa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #42 : Heinäkuu 08, 2015, 23:10:53 »
Voldemort on aina ollut minulle epäinhimillinen joka on tehnyt silmissäni hänestä tosi huonon pahiksen. Naginista... jos Voldemort välittää itsestään, hän välittää myös Naginista. Naginihan periaatteessa oli Voldemort itse, vaikka toisaalta pienenä palana.

Voldemort on aina ollut pelätty, kylmäpäinen ja armoa antamaton, eikä hän oikein tunnu heijastavan mitään tunteita, jätetään laskuista ilo ja viha. Milloin Voldemort olisi surullinen? Pystyisitkö kuvittelemaan kateellisen Voldemortin? Onko Voldemort tuntenut lapsena näitä tunteita? Vai onko hän ollut tunteeton? Vastauksia, kaipaamme vastauksia, J. K. Rowling!
Toistaiseksi epäsäännöllisen säännöllisesti täällä käyvä, en vastaa poissaoloista.

Poissa Hartsa

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
    • http://www.freewebs.com/moottoriurheilu05
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #43 : Heinäkuu 09, 2015, 19:31:03 »
Voldemorthan eli nuoruudessaan kaksoiselämää; ulospäin hän oli komea, kohtelias ja hyväkäytöksinen Tylypahkan huippuoppilas, joka jo tuolloin suunnitteli kuolemattomuutta sekä jästien ja jästisyntyisten tuhoamista. Tämän viattoman "hyvyyden naamion" suojissa hän sai toteuttaa juoniaan rauhassa, ilman että kukaan osasi epäillä häntä. Hän onnistuikin hurmaamaan ja manipuloimaan monia ihmisiä. Tuon perusteella uskoisin, että oli hänessä varmasti nuorempana edes hitusen verran enemmän inhimillisyyttä, vaikka hän aina onkin ollut kiero ja hieman vinksahtanut (varmaan osittain Kolkon suvun geenien vuoksi ja osittain orpokotitaustansa takia).
Terve kaikille!

Poissa Astella

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Jahtaaja
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #44 : Elokuu 15, 2015, 16:21:29 »
Olen nyt pari tuntia sitten kirjoittanut jo kolmentuhannen jalan mittaisen romaanin aiheesta tuohon "Oliko Voldemort paha jo lapsena" -topiciin tai mikä se nimi tarkalleen olikaan :P Mutta sieltä siis löytyy älyttömästi pohdintoja tämän aiheen liepeiltä, joten kannattaa mennä katsomaan :) Mutta sanoisin, että Voldemortilla oli melko samanlaiset luonteenpiirteet, kuin minulla eli vallanhimoa/kunnianhimoa, löyhää moraalia, kateutta yms. jotka vahvistuivat kasvatuksen puutteesa, kun minulla kävi päinvastoin. Jokatapauksessa se että Voldemortilla ylipäänsä oli minkään sortin luonteenpiirteitä todistaa, etä hän oli inhimillinen olento ja nämä luonteenpiirteet ovat kyllä säilyneet hänellä kaikesta huolimatta. Hän myös tunsi erilaisia tunteita, vaikkakaan ei rakkautta. En nyt osaa sanoa, syökö hän mitään, viittauksia en ole löytänyt ja mielikuva on omituinen, mutta kyllä luulen että hän jotain ravintoa tarvitsee elääkseen, kun ei kerran henki tai haamu ihan ole. Voldemort herkuttelemassa on outo mielikuva, mutta boi johtua ihan Voldemortin imagosta, joka ei tietenkään kerro koko totuutta :D

jeps.. ainakin ulkoiset viittaukset inhimillisyyteen olivat voldemortillat kadonneet näkymättömiin loppuun mennessä, mutta niin kauan kun ei ole jumala niin niin on ihminen, ja jos on ihminen niin silloin on inhimillinen ainakin jollain tapaa. ainakin niin minä ajattelen. Ja voldemort ei mielestäni ollut lähellääkään mitään jumalan kaltaista. ei minkään sortin.
Ainakin yksi inhimillinen piirre hänellä oli. ja siitä piirteestä puhutaan läpi kaikkien setsemän kirjan, eli pelko. pelko Dumbledorea kohtaan. siitäkin mietin että pelkäsikö voldu oikeasti dumbledorea? ja jos pelkäsi, niin miksi? Dumbledore myönsi itsekkin että voldemort osasi taikoja joita D ei edes kehtaisi harkita kokeilevansa (=mustaamagiaa). eli periaatteessa aino asia joka dumbledorella oli mitä voldulla ei ollut oli rakkaus. Mutta voldemorthan piti sitä yhdentekevänä. hänestähän hän tosissaan oli paras kaikista, mutta kumminkin pelkäsi dumbledorea... outoa... miksi? Ja D. puhui siitä että Voldemort pelkäsi kuolemaa, mikä sinänsähän on ilmiselvää kuolemattomuutta tavoittelevalle. Eli pointtini tällä oli että inhimillisyyttä löytyy, mutta vähän niukasti. Ja nyt tässä ylirasitan aivojani kun yritän kuumeiseti löytää jotain muutakin inhimillistä, mutta ei vain tule mieleen. dääm ;D mutta joo. ehkäpä tuo riittää tältä erää. en varmaankaan saa yöllä nukuttua nyt kun vaan mietiskelen voldea. 

-juuri tästä voi päätellä, että hänellä oli tunteet. Hän tunsi pelkoa. Luulen, että Dumbledore oli yhtä voimakas velho kuin Voldemort, eli hän Voldy pelkäsi häntä ihan syystä. Lisäksi Dumbledore oli vanhempi ja viisaampi, eli olisi voinut käytännössä Voldemortin voittaa ilman pimeydenvoimiakin.

Mutta yksi pointti on vielä. Voldemort oli psykopaatti. En nyt oikein tiedä vaikuttaako se tuohon inhimillisyyteen mitenkään, ovathan psykopaatitkin ihmisiä, mutta ajattelin vain mainita :D
Finissä drarryshipperi

Poissa Jalokivi

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Voldemortin inhimilliset puolet
« Vastaus #45 : Lokakuu 26, 2015, 22:45:23 »

Voldemort öilliseen aikaan syömässä donitseja 😃!?Ehkäpä...minusta tässä tulee semmoinen juttu että tuskin Rowling kirjoitta yksityiskohtaisia kuvailuja siitä,kuin volle hiipparoi kenenkään näkemättä mussuttamaan karkkeja ja donitseja(onhan volle silti pää vihollinen),mutta onhan vaikeata ajatella tuommoista. En silti epäröisi sitä, ETTEIKÖ volle söisi mitään donitseja minusta se on vain mmielenkiintoinen ja huumorintajuinen teoria.

//en saannut kovin rakentavaa vastausta aikaan! //
"Elämä voi olla lyhyt. Mutta onneksi kuolema on sitäkin lyhyempi. Aina "