Kirjoittaja Aihe: Vanilla Ninja  (Luettu 1146 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Indigo

  • Zera
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Nidsi nuikuu <3
  • Tupa: Rohkelikko
Vanilla Ninja
« : Syyskuu 07, 2008, 15:51:34 »
Vanilla Ninja on 2002 perustettu virolaisyhtye. Alkuperäiseen kokoonpanoon lukeutuivat laulaja-basisti Maarja Kivi, laulaja-kitaristit Lenna Kuurmaa, Katrin Siska ja Piret Järvis. Kaikki yhtyeen jäsenet olivat hyviä laulajia ja päävokalistia vaihdeltiin eri lauluissa. Pääosan lauluista kuitenkin laulavat Kivi ja Kuurmaa. Yhtyeen perustamisen aikoihin tuottajana toimi Sven Lõhmus.

Vuoden 2002 alkupuolella Maarja Kivi oli osallistunut Viron Euroviisukarsintaan Eurolauluun sijoittuen seitsemänneksi, jonka johdosta hänet valittiin jäseneksi Vanilla Ninjaan. Yhtyeen muodostamisen esivalmistelut olivat suhteellisen pitkälliset ja koko projekti varsin riskialtis, sillä Kiven lisäksi kenelläkään muulla yhtyeen jäsenellä ei ollut aikaisempaa kokemusta laulu-uralta eikä kukaan tuntenut toisiaan etukäteen.

Vuonna 2003 Vanilla Ninja osallistui Viron Euroviisukarsintoihin kappaleella "Club Kung Fu", ja voitti ylivoimaisesti puhelinäänestyksen. Lopullisen ratkaisun tehnyt asiantuntijaraati päätyi kuitenkin toisenlaiseen lopputuloksen, ja päätti lähettää naapurimaassa Latviassa pidettyyn loppukilpailuun Rufus-nimisen kokoonpanon kappaleella "Eighties Coming Back", ja jätti Vanilla Ninjan vasta toiseksi viimeiselle sijalle.

Euroviisukarsintojen nostattama suosio auttoi kuitenkin yhtyettä urallaan eteenpäin, ja toukokuussa 2003 yhtye julkaisi omaa nimeään kantaneen esikoisalbuminsa Vanilla Ninja, joka sisälsi Club Kung Fu -kappaleen alkuperäisversion lisäksi uudelleenmiksatun version sekä kolmetoista uutta englannin- sekä vironkielistä pop-kappaletta. Levy menestyi hyvin Virossa, ja tasoitti tietä yhtyeen tulevalle menestykselle saksankielisessä Keski-Euroopassa.

Kotimaassa menestymisen jälkeen yhtye siirtyi Saksan, Itävallan ja Sveitsin musiikkimarkkinoille. Yhtyeen ensimmäistä levyä, nimikkoalbumi Vanilla Ninjaa ei ollut levitetty ulkomaille. Sen sijaan julkaistiin uusi singlekappale "Tough Enough", joka julkaistiin Saksassa 8. joulukuuta 2003, 4. tammikuuta Itävallassa ja 8. helmikuuta Sveitsissä.

"Tough Enough" -singlen menestyksen siivittämänä julkaistiin ensiksi vanha kotimaan menestyskappale "Club Kung Fu" Saksassa, ja kolmas single "Don't Go Too Fast" 4.–5. huhtikuuta Saksassa ja Itävallassa, mutta kummassakaan maassa se ei sijoittunut TOP 20 -listoille. Single julkaistiin maaliskuussa myös Sveitsissä, mutta siellä se ei päässyt 100 myydyimmän levyn listalle. Saman vuoden kesäkuussa julkaistiin yhtyeen järjestyksessään toinen albumi Traces of Sadness, joka sisälsi "Tough Enoughin" ja "Don't Go Fastin" lisäksi useita muita kappaleita, kuten "When The Indians Cry" ja "Liar".

Singlet

    * Club Kung Fu (2003/2004)
    * Tough Enough (2004)
    * Don't Go Too Fast (2004)
    * Liar (2004)
    * When the Indians Cry (2004)
    * Blue Tattoo (2004)
    * I Know (2005)
    * Cool Vibes (2005)
    * Megamix (2005)
    * Dangerzone (2006)
    * Rockstarz (2006)
    * Insane in vain (2007, ainoastaan Viron radioihin)
    * Crashing Through The Doors(2008)

Albumit

    * Vanilla Ninja (2003)
    * Traces of Sadness (2004)
    * Blue Tattoo (2005)
    * Best of (2005)
    * Love is War (2006)

Tietolähteenä käytetty wikipediaa.

Itse kuulin Vanilla Ninjan kappaleen ensimmäisen kerran jokunen vuosi sitten kaverini soittimesta, ja kappaleissa oli mielenkiintoiset sanat ja musiikki oli mielekästä. Kuuntelinkin bändiä vuoden verran ja kyllästyin, nyt olen löytänyt tämän musiikin uudelleen ja huomasin pitäväni yhä tästä musiikista. Laulajien ääni soveltuu myös minun makuuni hyvin musiikkiin. Suosikki kappaleikseni on noussut "Liar", "Thought enough", "Blue tattoo" ja "Dangerzone".
Nyt tahtoisinkin kuulla muiden mielipiteitä ja muuta tietoa tästä ehkäpä vähän tuntemattommasta bänsitä. :)
Hän pelaa aikaa miettiäkseen tekosyitä. Oikeuttaakseen kipua sisällään.
Luulen että hän tietää hymyistä, ja katseista. Että kaikilla on teoria paremmasta.

Sirusho

  • Ankeuttaja
Vs: Vanilla Ninja
« Vastaus #1 : Syyskuu 09, 2008, 17:10:34 »
Nyt oli pakko etsii Vanilla Ninjan musiikkia You Tubesta, kun luin tämän. Heräsi kiinnostus sen verran paljon.

Kuuntelin muutaman kappaleen ja tytyy myöntää, että kyllähän se ihan hyvää oli, vaikka pääasiassa metallimusiikkia kuuntelinkin. Tämä on sellaista sopivan kevyttä fiilistelymusaa. Kappaleissa on hyvä melodia ja nuo osaavat ainakin laulaa.

Suosikkibiisiänien ihan vielä osaa sanoa, mutta Liar ja I Know kuulostivat hyvältä.

Täytyy etsiskellä lisä tästä bändistä, ehkä joku päivä innostun ostamaan levyn jos toisenkin.

Tuomas R

  • Ankeuttaja
Vs: Vanilla Ninja
« Vastaus #2 : Syyskuu 26, 2008, 19:41:52 »
Cool Vibes on hyvä biisi ja yksi suosikeistani vuonna 2005 euroviisuissa. Muutenkin laulajalla näyttää olevan laulajan paketti kunnossa ja pidän hänen lauluäänestään.
Bändi vaikuttaa todella hyvin toimeen tulevilta keskenään ja iloisilta:)

Poissa Mansikkarahka

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Vanilla Ninja
« Vastaus #3 : Helmikuu 08, 2012, 19:29:23 »
Minäkin tykkään Vanilla Ninjasta. Bändillä on hyviä melodioita ja minusta on kivaa, että he laulavat myös viroksi. Viro kuulostaa minusta kivalta.
Suosikki biisejäni ovat Kauge kuu, Vanad teksad ja kitarr, Liar, Don't You Realize ja Don´t Go Too Fast. Minulla ei ole yhtään bändin levyä, mutta olen ostanut parhaimpia biisejä iTunesista.

Olen ollut fani nyt 7-8 vuotta. Välissä oli muutaman vuoden tauko, mutta sitten löysin bändin uudelleen.