Kirjoittaja Aihe: Mistä tunnistat hyvän biisin?  (Luettu 11354 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Lingwé

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« : Huhtikuu 03, 2003, 16:55:49 »
Eli mistä tunnistat hyvän biisin?
Onko sulla joku tietty tunne tai vastaava kun kuulet jonkun biisin ekaa kertaa tai  muuten vaan?

Mulla nyt esimerkiksi on tälläinen, että mun iho menee kananlihalle. Liikutuksesta? En tiedä, mutta tuleepahan kumminkin. Sitten on myös sellainen, että kun alan hyräillä tai aukoa suutani laulun mukana,  silmäni alkavat vuotaa. Eli jotain tälläistä itkemisen tapaista. Tämä koski lähinnä näitä surullisempi biisejä.

sahh

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #1 : Huhtikuu 03, 2003, 17:28:01 »
Hyvä biisi herättää tunteita. Siis muitakin, kuin että haluaa heittää radion ulos ikkunasta. Surullisia biisejä kuunnellessani saatan hyvin liikuttua kyyneliin asti, mm. Joutsenlaulu on tälläinen. Tai sitten hyvä biisi tekee iloiseksi. Kuten erinäiset South Park-laulut ja remixit. ;) Yleisesti ottaen, biisin pitää herättää jotain ajatuksia. Melkein mitä vain. Se, että hyräilen kappaletta ei takaa sen laatua - useampaan otteeseen tänäänkin olen havahtunut tajuttuani viheltäväni Kylien Can't Get You Out Of My Headia... Sen sijaan se, että miun on pakko alkaa rummuttaa musiikin tahdissa tai soittaa ilmakitaraa merkitsee yleensä, että kappale on hyvä. Tai jos alan ihan kunnolla "laulaa". ((Ei huolta, nämä tapahtuvat vain, kun olen yksin kotona))

Yleensä pidän tärkeänä sitä, että laulussa on jokin sanoma. Mutta kun olen huomannut pitäväni myös kappaleista, joista en ymmärrä tai saa selvää puolistakaan sanoista, niin sekään ei voi pitää paikkaansa.

No, hyvän kappaleen vain tunnistaa. Ei ehkä ensimmäisellä kuuntelukerralla, mutta kyllä sen löytää.

Orashan

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #2 : Huhtikuu 03, 2003, 17:52:20 »
Biisejä on näin yksinkertaistettuna kolmenlaisia:
Ne, jotka tarttuvat heti
Ne, jotka tarvitsevat toisen kuuntelukerran
Ja ne, jotka ovat aina merkityksettömiä.

Minun mielestäni hyvässä biisissä pitää olla -hyvä, kaunis melodia. -koskettava, tunteita herättävä kokonaisuus. -Sanat..

Kun biisi iskee todella, minulle tulee käsittämätön olo. Jotain hyvän ja huonon olon väliltä. Sanaton kaipuu.

Yoshi

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #3 : Huhtikuu 03, 2003, 20:41:58 »
Sanoisinko näi, että miltei jokainen biisi voi olla hyvä, kunhan se tulee
vain oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. :wink:

Esim, jos on joraustuulella, tunnistaa melko heti sen biisin mitä on kiva tanssia. Sen täytyy olla rytkmikäs, ehkäpä nopea tempo ja juuri se, että se on tanssittava.

Sitten, jos illalla on väsynyt, saattaa kuunnella sellaisia rauhallisia taikka hitaita kappleita. Nehän vois olla vaikka sellaisia koskettavia ja tunteita herättäviä... Ja, että sais sellasen mukavan fiiliksen.

Hyvässä nopeassa biisissä miun mielestä pitäis olla kiva rytmi ja ehkä laulettavakin. Mutta ei sellainen missä jauhetaan sitä yhtä ja samaa. Sellainen mikä ns. tempaa mukaansa.
Hyvässä vähän hitaammassa pitää olla sellainen kiva rauhottava sävel. Kun kuule sellaisen kivan biisin, joskus saattaa alkaa muistella joitakin kivoja muistoja. Taikka vähän surullisemmassa biisissä sitten niitä vähän epämiellyttäviäkin muistoja...

Ääh... En mie tiiä... :roll:

Buckbeak

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #4 : Huhtikuu 03, 2003, 20:46:34 »
Lainaus käyttäjältä: "Orashan"
Biisejä on näin yksinkertaistettuna kolmenlaisia:
Ne, jotka tarttuvat heti
Ne, jotka tarvitsevat toisen kuuntelukerran
Ja ne, jotka ovat aina merkityksettömiä.


Jups, näin on. Jollei kappaleesta löydy vähintään toisella kuuntelukerralla mitään, mistä ottaa kiinni, niin tuskin se on kovin hyvä. Sen ei tartte olla kertosäe. Parhaita on sellaset, että niitä voi jälkeenpäin hyräillä, vaikka ei tietäis, mikä kappaleen nimi oli. Se kyllä ärsyttää.

Poissa Tha Lil' Dobby

  • Vuotislainen
    • http://www.geocities.com/teealdee/twilight.html
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #5 : Huhtikuu 03, 2003, 20:59:51 »
Minulla melkein aina ne biisit joista tyksin ensin ärsyttävät suunnaattomasti "miksi tossa hoetaan tuota yhtä lausetta kokoajan?" (In the shadows, Sundance kid, show me love), Mutta toisella kuuntelukerralla se kuulostaa jo aivan mahtavalta, eikä ärsytä enää lainkaan.
Tai sitten ne jotka nappaavat heti ensikerralla, yleensä nämä ovat sellaisia biisejä, joissa ei hoeta kokoajan jotain lausetta, vain sellaisia joissa on joku tarttuva melodia (Dom Andra, Pärlor,All the things she said, Not gonna get us, Force of Nature, Little by Little, Eleanor Ridgby, Octopus's garden ..jne.)

-TLD

hillary wolf

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #6 : Huhtikuu 03, 2003, 21:24:28 »
Tunnistan hyvä biisin jos alan laulaa mukana, tai alkaa tanssittaa.
Jos tulee semmonen jännä värähdys selässä olen kuullut tosi hyvän biisin.
Toisaalta joskus alkaa myös itkettää tai mulla tulee jotain en tiedä mitä ikävä
(esim. Kemopetrolin Shine).

Joskus musiikki tuntuu tosi huonolta eka kuuntelu kerralla, mutta jo toisella
kerralla eri tilanteessa se sattaa tuntua tosi hyvältä.

Kuuntelen monenlaista musiikkia ja yleensäkin pidän monesta musiikista (paitsi en "rääkkymisestä :? ").

Kuuttis

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #7 : Huhtikuu 03, 2003, 21:32:05 »
Lainaus käyttäjältä: "Buckbeak"

Jollei kappaleesta löydy vähintään toisella kuuntelukerralla mitään, mistä ottaa kiinni, niin tuskin se on kovin hyvä.


Olen täydellisesti eri mieltä. Minulla on ollut miljoonia hyviä biisejä, jotka olen joutunut kuuntelemaan kymmenen tuhatta kertaa, eikä ole avautunut, ja sitten kun sen biisin idean tajuaa, vaikka ihan yhtäkkiä kahdennellakymmenennellä kuuntelukerralla se on hieno tunne. Ee. Ja yleensä ne ovat kaikkein hienoimpia biisejä.

Yleensä hyvä biisi on sellainen, jossa on joko hyvät, mieleenpainuvat sanat tai kaunis melodia. Ja sellainen ehkä vähän massasta poikkeava, tai siis sellainen jollaista ei tule välttämättä aivan heti vastaan. Tai en tiedä. Mutta täydelliset sanat omaava biisi voi olla hieno vaikka melodia uupuisikin, ja samoinhan on toisinpäinkin. Klassisiahan hyviä on vaikka kuinka paljon vaikkei niissä lauleta.

Tai oikeastaan: hyvä biisi voi olla vaikka minkälainen, kunhan se on tehty hyvin.

-Kuude

K

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #8 : Huhtikuu 03, 2003, 21:55:17 »
Biisi on silloin hyvä, kun siitä tulee rockstar-fiilis.
Siis sellainen, että sitä tekisi mieli laulaa niin sairaan kovaa aivan helskutin upean bändin säestyksellä volyymi ja basso käännettynä kaakkoon. Laulaa livenä miljoonayleisölle.
Kun tulee polttava pakko laittaa se biisin soimaan ja laulaa sitä playbackina peilin edessä.
Silloin se biisi on hyvä.

zubrette

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #9 : Huhtikuu 03, 2003, 22:36:20 »
hyvin harvoin pidän jostain biisistä ekalla kuuntelukerralla. varsinkaan jos musiikki ei perustu niin paljoa melodioille. sitä vaan kuulee biisissä jotain omaa ja alkaa tehokuuntelemaan niin eiköhän se sillä selviä. eilen kuulin yhden sonata arctican biisin toisen kerran ja sehän pisti mut ihan värisemään (eli siis mullaKIN tulee tämmösiä...henkisiä orgasmeja xD?).

joskus biisi rokkaa tosi paljon, että tekisi vaan mieli jorailla, ni sekin on ihan positiivista :), tai biisi saa sut jonkun näköseen tilaan esim. surullisena burzumin kuuntelu piristää.

Hikka

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #10 : Huhtikuu 03, 2003, 23:16:50 »
Biisi on hyvä kun biisi on hyvä. Siihen ei tarvi tutustua mitenkän erikoisella tavalla (kuten vaikka 'rakkautta ensikuulemalla' tms.) tai mitään, riittää kun jossakin vaiheessa huomaa että kappale tuottaa mukavan olon ni avot. En tiä, saattaa johtua väliaikaisista mielenhäiriöistä tai jotakin, mutta joskus tuntuu että parhaat biisit on ne jotka voi kuunnella sata kertaa putkeen kyllästymättä. Toisaalta parhaita biisejä on myös ne jotka päivän ensimmäisellä kuuntelukerralla saa iloselle mielelle eikä niitä sitten tarvi välttämättä kuunnella uuvestaan. Hyvä kappale on monimutkainen juttu. On.

Micla Boffin

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #11 : Huhtikuu 04, 2003, 14:35:57 »
Hyvän biisin tunnistaa siitä, että laittaa radion yksinkertaisesti täysille ja alkaa hillua. Siis aina silloin kun radiosta tulee se hyvä biisi.
Ainakin minä teen niin.

Juliette

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #12 : Huhtikuu 04, 2003, 17:14:54 »
Maailma on täynnä hyviä kappaleita, ja iho menee kananlihalle kun miettii kuinka monesta kappaleesta vielä elämänsä aikana saa nauttia.

On monia tapoja "tunnistaa" hyvä kappale.
Joskus se löytyy etsimällä, joskus sattumalta. Ehkä jopa ajan myötä. Kuuntelemalla nyt ainakin.

Hyvässä kappaleessa on tarina tai jonkinlainen sanoma, joka sopii kuuntelialle ja synnyttää päässä uusia ajatuksia.
Hyvän kappaleen voi kokea monella eri tavalla, se voi olla mietityttävä tai sitten yksinkertaisesti sellaista hyvää taustamusiikkia, jonka sävel ja rytmi kolahtavat, sanoista viis.

Hyvää kappaletta ei pakosti tunnista heti ensimmäisellä kerralla.
Minulle on hyvin usein käynyt niin, että ihastun heti levyn joihinkin tiettyihin kappaleisiin ja jätän ne huonoimmat kuuntelematta. Kun joskus kyllästyn näihin hyviin kappaleisiin, kuuntelen ne huonommat ja ihastun vuorostani niihin.

Ja monta kertaa hyvä kappale on syntynyt muistosta. Jos jonain kesänä inhoan jotain tiettyä biisiä jota koko ajan soitetaan radiossa, talvella sitä kuunnellessa mieleen tulee lämmin kesä ja muita hyviä muistoja, jotka tekevät kappaleesta hyvän.

Lisäksi musiikkimaku vaikuttaa asiaan, mutta sehän on aivan selvä juttu.

Poissa jenan

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #13 : Huhtikuu 04, 2003, 20:08:17 »
Minulle sanat ovat usein tärkeimmät. Usein ennen levyn kuuntelua selailen kansilehdestä tai muualta kappaleiden sanoja ja katselen niistä suosikkejani. Ne suosikit eivät aina kuuntelun myötä samana pysy, mutta silti.

Sanojen ei tarvitse koskettaa elämääni millään tavalla. Jos vain pidän niistä, ne ovat hyvät.

Toki se sävelkin merkitsee. Mutta pelkkä sävel ei oikeastaan voi saada minua vihaamaan kappaletta [paitsi jos kappale on täyttä teknoa, yhh]. Lähinnä pitämään. Sanoiltaan ei-niin-kiinnostavalta vaikuttanut kappale voi yhtä-äkkiä muuttua hienoksi, kun sen kuulee.

Tietysti on vielä tämä, että jonkun kappaleen kun kuulee tärkeässä tilanteessa, voi kappaleesta tulla hyvinkin merkittävä ja muistaa nuo tärkeät hetketkin kuunnellessaan sitä vaikka 10 vuotta myöhemmin.

myrkkyleppis

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #14 : Huhtikuu 04, 2003, 21:47:09 »
kuten täällä on toistettu, biisin pitää olla tarttuva (ei tietenkään liian), ja sanotukset huippuja. mä en voi ymmärtää itseäni, mutta esim.  se I wanna suck on your lollipop on hyvä (en tod. ymärrä.). se tarttuu ja sitä on kiva tanssia ja huutaa... :)

mutta, ei se oo "oikee" biisi.
sitten jos mennään tähän oikeesti hyviin biisuihin. ne kuulee jostain.ostaa singlen. ostaa albumin. mulla se on yleensä menny sillälailla.

minun mielestä biisin pitää olla omalaatuinen, erottuva ja yksinkertaisesti kuunneltava. silloin se on hyvä.

Iraida

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #15 : Huhtikuu 04, 2003, 22:05:38 »
Minä tunnistan hyvän biisin... Ei kun: minä tunnen hyvän biisin.
Sydämessä. Se saa aikaan järkyttävän sykkeen. Aivan oikeasti hyvä biisi saa kylmiä, miellyttäviä väreitä selkäpiihin. Hyvä biisi saa minulle aikaan tunteen "Nyt täytyy kirkua". Hyvä biisi ei välttämättä ole tarttuva, mutta minun tapauksessani sellaista haluaa laulaa siihen kuitenkaan kukenemättä; kertakaikkiaan loistavat biisit, kuten esimerkiksi nyt kuuntelemani Alice Cooperin 'Poison', salpaavat hengen kertakaikkisesti.

"Pakko-saada-tämä-levy"-ilmiökin on minulle jopa harmillisen tuttu.
Loistaviin biiseihin ei kyllästy, usein ostankin levyn vain yhden ainoan
biisin takia. Se jos mikä on tuhlausta, mutta... No can do.
Jos kohtaa sellaisen maailmoja mullistavan ja tunteihaherättävän biisin,
se yksinkertaisesti täytyy ostaa.

Anonymous

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #16 : Huhtikuu 06, 2003, 19:35:15 »
Hmm...
Näitä on monia tapoja. Muutama esimerkki.

1. Kuuntelen aika paljon radiota ajattelematta pahemmin sitä, mikä siellä soi. Sitten yhtäkkiä huomaan kuuntelevani tarkasti... Höristän korviani. Kappaleen loputtua haluan ehdottomasti teitää, kuka tai mikä tämä kyseinen artisti tai bändi oli... (oletteko muuten huomanneet, kuinka hyvin bändin ja artistin erottaa toisistaan ihan tietämättä?) (mm. Melanie C:n Here it comes again tuli tällä tavalla. Ja Lavignen "With me", vaikka en artistista pidäkään.)

2. Tarttuva alkusoitto, ihana kitara herättää huomion... (Nirvana, 3 Doors Down, Oasis...)

3. Sanat. Omalla kohdallani aika harvoin. Kuuntelen sanoja vasta myöhemmin. (Ultra Bra... Kuuluu myös muihin katekorioihin. Alanis Morisette)

4. Sellaiset, jotka vaativat useamman kuuntelukerran. Esim. Coldplay aika lailla.

5. Sellaiset, jotka saavat kyyneliin... (Lotr)

6. Tärkein: Sellainen, joka pysäyttää/jähmetyttää kuuntelemaan, ja jonka kuullessaan erilaiset tunteet nousevat pintaan... Jota laulaa mukana, jonka sanat haluaa oppia ulkoa...

Siis tässä ei todellakaan ollut kaikkia tapoja.

Shanpuu

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #17 : Huhtikuu 06, 2003, 20:33:18 »
Tunnen hyvä biisin yksinkertaisesti sanottuna:

1. Alku on tarttuva, kiinnostukseni herää.
2. Kappale kasvaa loppua kohden
3. Kaikkein hienoimmassa (minä osaa selittää mikä se on) kohdassa ihoni menee kananlihalle.
4. Biisin loputtua tahdon kuulla sen uudestaan.

En pidä kappaleista, jotka ovat samaa tumputusta alusta loppuun, rytmin täytyy olla selkeä, yksinkertainen ja sellainen, joka jää päähän ja laulajan äänen täytyy olla kaunis, omaperäinen ja varma.

Niin.

Poissa iidba

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #18 : Huhtikuu 07, 2003, 17:57:03 »
No enpäs ole ainakaan huomannut ihoni nousevan kananlihalle, eikä se mahtava biisi nostata välttämättä fiiliksiä kattoon. Mutta minä kuuntelen sanoja, kuuntelen, onko niissä järkeä. Voin myös kuulla onko laulaja tehnyt ne itse vai joku levy-yhtiön heppu. (sen tunnistaa juuri siitä, miten paljon sanoissa on järkeä ja onko se tavallista purkkapoppia vai jotain erikoisempaa)

Yleensäkin kuuntelen vain puolella korvalla niitä tyypillisiä uh-aa-beibe-i-love-uuuu-biisejä, kun taas rap tai suomenkielinen musa herättää huomioni.
"Well, I don't know how to break this to you, but I think they might have noticed we broke into Gringotts." -Ron Weasley

Ecera`s Darkness

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #19 : Huhtikuu 09, 2003, 13:40:56 »
Kylmänväreet tulee aina, kun kuulen jotain erittäin hyvää musiikkia. Myös jos alan heilua rytmin mukana tai huomaan pitäväni laulun sanoista tai musiikista, tiedän sen. Yleensä jos kuulen laulun tiedän heti pidänkö siitä, tulenko pian pitämään vai en pidä ollenkaan. On tietysti olemassa tapauksia, jolloin olen huomannut olevani väärässä, mutta näitä tapauksia on erittäin harvoin.

Kyllä sen vain tietää jos pitää jostain biisistä. Ja se kylmänväreiden tunne on ihana..Sellainen minä olen.

Frozen-ghost

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #20 : Huhtikuu 09, 2003, 14:06:06 »
no ekaksi mä kiinnitän huomiota siihen esittäjään, jos kuulen sen ennen kun biisi soi (esim.radiossa)... Sit just melodia ja sanat on mun mielest tärkeet ja painottaisin noiden sanojen merkityksen tärkeyttä mulle!!  8)
Vaik olisi ns.rankka melodia, sanat voivat olla erityisen kauniit ja ns.todelliset, tai hyvin kuvaavat. En esim. pidä hirveesti biiseista, joissa hoetaan kolme minuuttia samaa sanaa!! et mitää olla jokin sanoma!!  :wink:

Vera

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #21 : Huhtikuu 11, 2003, 18:04:43 »
Siitä tulee sellainen hyvä tunne ja jää kuuntelemaan ko. biisiä.
Yleensä sitten sellainen reippaampi kappale saa laulamaan (tai ainakin aukomaan suuta biisin sanojen mukaan)  tai tanssimaan.

eishi

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #22 : Huhtikuu 12, 2003, 12:34:17 »
Miulla on muutama tapa, josta tiedän tykkääväni biisistä.

a) Yritän laulaa heti ekalla kuuntelukerralla mukana, vaikken tiedä sanoista mitään
b) Alan tanssia biisin mukana
c) Tunnen biisin aikana värähdyksen jossain sydämen kohdalla

Eli kolme perustapaa. Sitten on niitä biisejä, joilta odotan esim. nimen perusteella paljon, mutta sitten kun kuulen, petyn niihin. Mutta ajan myötä, kunhan biisiä kuuntelen, alan pitää siitä enemmän. Latasin juuri eilen netistä yhden biisin, jolta odotin paljon, mutta sitten petyin... Mutta jo tänään, kun olen kuunnellut sitä aika monta kertaa, olen alkanut pitää siitä.

Sitten on biisejä, jotka eivät kuullosta laulettuna yhtä hyvltä kuin soitettuna. Tämä taitaa mennä offtopiciksi, mutta kerron nyt kumminkin.

Elikkäs, olen soittanut Titanicin "My heart will go on"-biisiä pianolla jo kauemman aikaa. Nyt viimeinkin löysin sen netistä ja latasin. Ja kuuntelin. Ja järkytyin. Celine Dionin ääni ei tuntunut aluksi sopivan biisiin lainkaan, nyt olen jo tottunut... Mutta pidän kappaleesta edelleen enemmän ilman Celine Dionin lauluääntä.

Darkness

  • Ankeuttaja
Hyvä biisi?
« Vastaus #23 : Heinäkuu 03, 2004, 20:44:00 »
No musta hyvän biisin tunnistaa siitä, että siinä oikeasti osataan soittaa erilaisia instrumentteja. Eli ei mitää antti tuiskuu, gimmelii ym. näitä jolla ei oikeasti ole mitään hajua musiikin teosta.

Toiseksi pidän todella paljon siitä jos kappaleessa on paljon kitara sooloja.

Lisäksi tuo että biisin pitää koskettaa jotenki ni se on ihan jees

Poissa Ranloo

  • Vuotislainen
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #24 : Heinäkuu 03, 2004, 21:28:17 »
Lainaus käyttäjältä: "Kuuttis"
Olen täydellisesti eri mieltä. Minulla on ollut miljoonia hyviä biisejä, jotka olen joutunut kuuntelemaan kymmenen tuhatta kertaa, eikä ole avautunut, ja sitten kun sen biisin idean tajuaa, vaikka ihan yhtäkkiä kahdennellakymmenennellä kuuntelukerralla se on hieno tunne. Ee. Ja yleensä ne ovat kaikkein hienoimpia biisejä.


Allekirjoitan tämän sataprosenttisesti.

Hyvinä esimerkkeinä voisin mainita mm. Placebon "Without You I'm Nothingin" sekä "Burger Queenin". Koko levy on noussut kenties Placebon parhaimmaksi noiden kahden viimein avauduttua minulle.

Useimmiten se menee juuri niin, että mitä hitaammin biisi avautuu, sitä mahtavampi se on. Kun se sitten aikanaan niin tekee.

(On toki poikkeuksiakin, mm. Placebon "Protege Moi" sekä Alex Chiltonin "Holocaust" iskivät samalla sekunnilla, kun kuulin ne ensimmäisen kerran.)
Yök!

SmilingStar

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #25 : Lokakuu 11, 2004, 16:42:01 »
Minä tunnistan HYVÄN veisun siitä, että:
1. Tanssijalka alkaa vipattaa
2. Alkaa laulattaa
3. Ei voi lähtee minnekkään, ennen kuin se on loppunut..:)
Siinä oli muutamia... Tässä on mun lempparibiisejä: Maroon5:She will be loved, Safriduo:Rise, Gunther:Teeny weeny string bikini.. Tätä listaa vois jatkaa vaikka kuin pitkään, mutta nyt ei jaksa kirjoittaa enempää..:)

Fey

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #26 : Lokakuu 17, 2004, 14:08:56 »
Hmm. Hyvä piisi.

Mielestäni hyvä kappale saa sinut alussa kiinnostumaan. Siinä täytyy olla jotain mielenkiintoista, olkoon se sitten sanoitukset, melodia tai jokin muu musiikillinen "erikoisuus". Se saa aikaan jonkinlaisen mielentilan, joka saa sinut kuuntelemaan kappaleen uudestaan. Hyvä kappale aukeaa vähitellen. Sitä saattaa aluksi jopa inhota, mutta useamman kuuntelukerran jälkeen sanoitukset ja melodia aukeavat, saavat aikaan mielikuvia ja tunnetta, että elää kappaleessa mukana. Myöhemmin se saa aikaan kylmiä väreitä, tunnetiloja ja ajatuksia, ja tässä vaiheessa onkin jo koukussa koko piisiin... :) Usein hittikappaleiksi muodostuvat sellaiset "renkutukset" joissa on tarttuva kertosäe joka jää soimaan päähän. Usein nämä "hitit" unohdetaan parin kuukauden kuluttua.

Itse pidän hyvin paljon Don Huonoista. Mielestäni yhtyeen musiikki täyttää kaikki aiemmat "vaatimukset". Jokaisella on kuitenkin oma musiikkimaku. Hyvä kappale kertoo kenties jotain myös kuuntelijansa persoonasta.

Mida

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #27 : Lokakuu 17, 2004, 14:18:24 »
Minun kohdallani hyvän biisin tekevät mm. tarttuva melodia, hyvät kitarat (! I'm hopeless...), joissain tapauksissa myös hyvät lyriikat.

Ensimmäisenä kuitenkin kuuntelen melodiaa, koska minä ainakaan en aina kykene keskittymään kaikkiin yksityiskohtiin samanaikaisesti...

Jotkin kappaleet taas aukeavat vasta muutaman kuuntelukerran jälkeen ja mielestäni näistä kappaleista riittää useimmiten pidemmäksi aikaa kuunneltavaa...

Sitten tietenkin biisin alun pitäisi olla hyvä.

Juu. Ei kai tässä sitten muuta...

Xeemu

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #28 : Lokakuu 17, 2004, 19:12:12 »
Itse kuuntelen uuden levyn kappaleista ensin alun. Jos alku iskee on kappale luultavasti hyvä. Toisaalta näihin kappaleisiin kylästyy nopeasti. Jos kappale ei alussa iske se voi kuitenkin muuttua loppua kohden loistavaksi tai aueta myöhemmin. Nämä ovatkin sitten niitä parhaimpia.
Melodiaa korostan minäkin. Tämän jälkeen lyriikat.

Annúnqúerewen

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #29 : Lokakuu 22, 2004, 16:26:39 »
Hyvä biisi. Yleensä hyvä biisi pistää pomppimaan ja hoilottamaan näinkin surkealla lauluäänellä mukana. Hyvä biisi pakottaa levittämään sen ilosanomaa, hyvä biisi vie mukanaan sen biisin maailmaan. Kauniiden biisien aikana hiljenee ja asettuu aloilleen ja vain kuuntelee eikä yritä tehdä mitään muuta. Noin esimerkin vuoksi sanoisin, että The Killersien Jenny was a Friend of mine oli tälläinen, sen kuuntelin uudelleen ja uudelleen ja aina samoissa kohdissa oli pakko lisätä volyymia ja antaa varpaiden heilua... Ja minullahan on paljonkin kaikenlaista sanottavaa laulavista malleista, mutta kuitenkin Humanen Crucify pysäytti kuullessani sen ensimmäisen kerran radiosta.

ongelmanuori

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #30 : Lokakuu 22, 2004, 20:41:10 »
Hyvää kappaletta jaksaa kuunnella yhä uudestaan ja uudestaan, eikä siihen kyllästy millään. ^^ Yleensä jalkakin alkaa tömistää maata rytmissä. Ja tosiaan, kuten joku sanoi, ei voi lähteä pois, ennen kuin on kuullut koko kappaleen. :) Úsein myös kappaleen sanat osaa ulkoa.

Trudy

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #31 : Lokakuu 26, 2004, 21:28:14 »
Esim: autossa/bussissa se pistää minut taputtamaan kädellä toista reittä, tekee mieli tanssia ja laulaa mukana.

Poissa Ruiskaunokki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #32 : Lokakuu 27, 2004, 11:15:53 »
Todennäköisesti toistan muiden kirjoituksia aika paljonkin, mutta pakko minunkin jotain kirjoittaa.

Hyvä biisi ei aina iske välttämättä ensimmäisellä kuuntelukerralla, mutta yleensä se on se melodia, johon tykästyn ja monesti se rupeaa soimaan päässäni, ja on kyllä ärsyttävää, varsinkaan, jos ei tiedä esittäjää tai kappaletta. Yksinkertainenkin melodia voi saada aikaan sen, että tulee kylmät väreet, joko ainoastaan muutamalla ekalla kuuntelukerralla, tai jopa vielä hyvin monen vuoden jälkeenkin (esimerkkinä Depece Moden kappale Enjoy the Silence. Kiitos isäni, olen kuullut sitä jo yli kymmenen vuotta ja silti vielä monasti kylmät väreet tulevat)

Tosin löytyy niitä sellaisiakin kappaleita, joita täytyy kuunnella vaikka kuinka monta kertaa, ennen kuin se iskee, ennen kuin tajuaa sen.

Hyvä kappale on selvästi hyvä, jos sitä tykkää kuunnella hyvin monen kuuntelukerran jälkeen ja tekee mieli tanssia/laulaa/soittaa mukana. *laulaa Depece Modea lyödessä tahtia jalalla* Minun mielipiteeni siis hyvästä kappaleesta...

Flintstone

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #33 : Elokuu 27, 2005, 18:33:15 »
Itselleni melodia on tärkein ja laulajan ääni. Sen jälkeen tulee kieli ja sanat, minuun ei oiken iske suomeksi lauletut kappaleet, jotenkin vain suomen kieli on liian terävää... :/ Englanti on tarpeeksi pehmeää ja se kuulostaa vain paremmalta. Sanat haluan tietää vasta kun olen rakastunut kappaleeseen.

Hyvä kappale saa minut hymyilemään(esim: Josh Groban: Your Song) tai välillä tuntuu kun ekaa kertaa kuuntelee kappaletta, että ei pysty hengittämään kunnolla. Tykkään myös paljon kappaleista joissa ei lauleta paljon, ne saavat minut vajoamaan "tyhjään" tilaan tai välillä muistoihin... (Esim. Enya: Now we are free)

alcor

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #34 : Elokuu 27, 2005, 18:58:12 »
Hyvään lauluun vaikuttaa niin moni juttu, mutta plussaa on ehdottomasti jos laulu herättää ajatuksia/tuntemuksia/muistoja/jotain vastaavaa. Monet laulut tuovat kivoja muistoja mieleen, mutta ihan ykkönen on Bryan Adamsin Summer of '69. Se on niin grunge-biisi, että ei voi muuta kuin hymyillä.

Hyvään lauluun liittyy tietenkin myös sanat. Inhoan esim. Britneyn lauluja sen takia, että harvoinpa niissä on mitään kunnon sanomaa [minun mielipiteeni vain, älkää siis suivaantuko]. Parhaimmat lyriikat olen löytänyt The Kills-nimisen bändin levyltä. Jos osaisin kirjoittaa yhtä mallikkaasti ja osaisin käyttää jonkun kielen sanoja yhtä hienosti, olisin täydellinen. Hyvä sanoitus on niin iso osa hyvää laulua.

Melodia. Tietenkin. Melodiassa pitää olla sitä jotain, melodiassa pitää olla joku koukku, mikä saa väristykset kulkemaan selkäpiissä. Loistava esimerkki on Alice Cooperin Poison. Ikinä en ole yhtä hienoa melodiaa kuunnella, erittäin henkeäsalpaavan hieno melodia. Rakastan.

Kuvallinen viestintä on myös tärkeää, koska musavideoita on nykyisin melkein joka biisistä. En vain voi sietää videoita, joista puuttuu idea, joka puhuttelisi. Hienoja musavideoita kuitenkin on. Rakastan esimerkiksi Evanescencen My immortal -musavideota. Se on erittäin kaunis video.

Laulajan ääni on kuitenkin tärkein. Jos ääni on jessicasimpsonmaisesti mitäänsanomaton, laulu menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos jättämättä mitään tuntemuksia, vaikka olisi kuinka lahjakkaasti tehty. Rakastan Janis Joplinin lauluääntä. Se on niin vakuuttava, raadollinen ja riipaisevan kaunis. Joplinin äänellä voi laulaa vaikka huonompaakin laulua, ja silti se olisi kaunis.

Yksi tärkeä pointti on vielä se, että laulun pitää olla laulajan omatekemä. Olen huomannut, että omatekemät biisit tulkitaan paljon paremmin kuin muiden tekemät. Silloin lauluun on jonkinlainen yhteys, ja se kuulostaa henkilökohtaisemmalta. Ne laulajat, jotka tekevät biisinsä itse, tulkitsevat myös aivan eri tavalla, kuin ne, jotka laulavat toisen tekstejä. Kuunnelkaa vaikka Avril Lavignen Slipped Away. Tunteikas, herkkä ja henkilökohtainen biisi.

Breaktown

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #35 : Elokuu 27, 2005, 23:16:31 »
Minulle tärkeintä on sanotukset. Biisi voi olla muuten hyvä, mutta jos siinä ei ole sen syvempiä sanoja, niin luultavasti se ei ole minun mieleeni. Tämä onkin yksi syistä, miksi olen vannoutunut Hanson fani. He kirjoittavat ihanan runollisia biisejä <3

Poissa Ulputti

  • harmaan loputon tihku
  • Vuotislainen
  • Tupa: Luihuinen
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #36 : Elokuu 28, 2005, 21:41:45 »
1. Laulajan täytyy pysyä äänessä, nuotinvieriääntely raastaa korviani. Parempi olisi, jos olisi hiukan tekniikkaakin hallussa ja vielä persoonallinen ääni.

2. Rakkauslaulut eivät viehätä minua noin yleisesti ottaen. Jos kuuntelen jotain laavsonkkia, siinä pitää olla omaperäinen idea. Timo Rautiaiselle Trioineen erityismaininta perisuomalaisesta melankoliasta.

3. Mielellään raskasta. Raskas musiikki miellyttää. Lisäpointseja saa, jos on jokin epätavallisempi instrumentti mukana, esim. sello, säkkipilli tai didgeridoo. Huilua ei lasketa.

4. Moniäänisiä osia laulussa. Esim. Sonata Arctican Victoria's Secret onnistuu tässä oikein hyvin.

5. Ei mielellään itsetarkoituksellisia, ylipitkiä instrumenttisooloja - ne lähinnä turhauttavat. Tietysti tämänkin voi tehdä tyylillä.

6. Melodisuus on tärkeää. En osaa perustella, melodiaton ei vain todellakaan kuulosta musiikilta eräitä harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

7. Jos kaiken tämän täyttävä kappale onnistuu vielä koskettamaan sisintäni "tämähän on kirjoitettu minulle"-tasolla, olen lopullisesti nalkissa.
pecc@QuakeNet

Poissa Lemmonleikko

  • Tom
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Velho
  • Soulshine!
    • Herra Hahmo
  • Tupa: Mary Sue
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #37 : Elokuu 29, 2005, 08:27:56 »
Tärkeimpiä asioita hyvässä kappaleessa on toimiva rytmiikka ja kaunis melodia. Lisäksi voi laulaa tai mökeltää tai jotakin. Lisäksi hyvä sanoitus on aina ylimääräistä plussaa.

Muuten siinä on sitten se, että biisi on hyvä, jos tuntuu vaikealta lähteä minnekään tai puhua jollekulle sen soidessa, tai että ärsyyntyy, jos tulee jotakin hälyä, joka estää kipaleen kuulemisen tarkalleen. Ja ennen kaikkea se, että kismittää törkeän paljon, jos joku tulee keskeyttämään, kun illalla kuuntelen jotakin kunnon tekelettä.

Uuden biisin ollessa kyseessä skannaan ensin läpi rytmiikan ja melodian sun muun hörhellyksen, ja sitten, jos tekee mieli kuulla kappale loppuun asti, voin rauhassa pitää sitä hyvänä, ainakin kohtalaisena.

Sitten on joitakin biisejä, jotka vain lähtevät suorilta niin iskevästi liikkeelle, että niitä ei voi olla pitämättä hyvinä. Tällaisia ovat esmes Free Bird, Can't Take That Away, Money For Nothing (Dire Straitsin, ei sen nykynuoren määkijän), Down On The Corner ynnä Musta aurinko nousee.

Tärkeää on tunnelma, se, että kappale herättää mielikuvia.
"You don't have to be black to be a nigger. Being born penniless also makes you an outlaw." -Ronnie van Zant
         Row, row, row thy boat gently down the stream. Oh Charon, hast thou ever know'd that Death is but a dream?
Hyviä emme ole, pahoiksi emme halua tulla - olkaamme siis rumia!

Ticulié

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #38 : Syyskuu 06, 2005, 17:28:03 »
Lainaus käyttäjältä: "SmilingStar"
1. Tanssijalka alkaa vipattaa
2. Alkaa laulattaa
3. Ei voi lähtee minnekkään, ennen kuin se on loppunut..:)
Siinä oli muutamia... Tässä on mun lempparibiisejä: Maroon5:She will be loved, Safriduo:Rise ...


Olen täysin samaa mieltä, jopa kappaleista! Nuo ovat hyviä.

Katson kappaleesta rytmikkyyttä, (juuri tuo tanssijalka määrittelee sen ;>) sekä sanoja. Jos tekee mieli alkaa laulaa mukana jo ensimmäisellä kerralla, vaikkei sanoista olisikaan mitän hajua, kappaleesta nousee todennäköisesti itselle hitti.

Myös tietynlainen tunnelma kappaleessa vaikuttaa. Ylensä huomaa heti, jos se on tehty huolellisesti ja hyvällä maulla. Se jaksaa viihdyttää, ja sitä voi kuunnella uudestaan ja uudestaan kyllästymättä siihen.

Joissain kappaleissa hyös huumori luo lisäsyitä -joko rakastaa tai vihata kappaletta - kuten Crazy Frog tai Schnappi. Minä pidän niistä. Kovin moni muu ei, mutta ei se minua haittaa. Mielipidekysymys, ei kannata riidellä. :)
Musiikkia on kaikenlaista, jokaiselle omansa.

ujelo

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #39 : Syyskuu 07, 2005, 14:15:24 »
Siitä tulee jokin olo. Iloinen, onnellinen, surullinen, vaikka vihainenkin, kunhan se kiukku ei johdu biisin huonoudesta, tarkoitan. Tunnistan kyllä itselleni sopivan biisin kun sellaisen kuulen. Usein se jää soimaan päähän, ja sitä lauleskelee aivan huomaamattaankin.
Rytmikkyys ei ole minulle niinkään tärkeää, aivan sama onko se tanssimusiikkia vai jokin hidas ja kaunis kappale.
Kaikkein hienointa on se, jos täysin uusi kappale herättää muistoja. Silloin siinä on upeasti piilotettua tunnelmaa. :)

Scarlett

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #40 : Elokuu 07, 2006, 02:54:05 »
Ei tarvi kysyä, onko musiikki hyvää, jos se saa jalan vipattamaan tahdissa, sormet maputtamaan pöydän kulmaa tai muuta vastaavaa. Se on sama juttu kun minkä tahansa muun asian kanssa, jotkut jutut vaan iskee, ja kun se iskee, sen vaan TIETÄÄ.

Poissa Carmelie

  • menninkäinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #41 : Elokuu 07, 2006, 10:32:40 »
Biisissä täytyy olla hyvät sanata ja sävellys. Kiinnitän aina huomiota sävellykseen ja jos se on minun milestäni huono, niin huono biisi. Biisin pitää saada jäämään mileen ja siinä pitää olla jotain mielenkiintoista!

-Carm
xD

zerythe

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #42 : Elokuu 07, 2006, 22:50:42 »
Hyvässä kappaleessa on jotain, joka jää mieleen, jotain joka jää mieleen jollakin tavalla (esim. mielenkiintoiset sanat, rytmi yms.). Sellaisesta biisistä on myös helppo alkaa pitämään, mutta vasta erinomaiseksi se osoittautuu siinä vaiheessa kun huomaa kuuntelevansa yhä useammin ja useammin kyllästymättä. Tietysti sellaisia väliaikaisia taukoja biisin kuuntelemiseen saattaa tulla, mutta yleensä sitä myös tiedostaa, että aikoo jatkaa biisin kuuntelua silti tulevaisuudessakin.

Sitten on se toinen, mutkikkaampi tapa alkaa pitää jostakin kappaleesta. Nostan nyt esiin oman esimerkkini, Red Hot Chili Peppersin. Mikään kappale ei missään vaiheessa iskenyt moneen vuoteen ja Californication-biisi oli erityinen inhokkini. Mutta sitten, kun sain pakon kautta tietää parin heidän biisiensä sanat, huomasin pitäväni heistä. Tässä tapauksessa avaimena olivat syvälliset, loistavat lyriikat, jotka saivat minut myös kuuntelemaan heidän musiikkiaan uudella tavalla. Nyt huomaan omistavani seitsemän heidän levyään ja rakastuneeni niihin. Että näinkin se voi mennä.

Mitä tanssimiseen tulee, tanssin joka tapauksessa, vaikken pitäisikään biisistä. Minua alkaa vain automaattisesti tanssittamaan.

Poissa Wemia

  • Hupsu.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ?
  • Tupa: Puuskupuh
Re: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #43 : Elokuu 09, 2006, 23:14:56 »
Kappaleessa pitää olla hyvä melodia, sanat jotka merkitsevät edes jotain, ja laulajalla hyvä ääni. Siinä on ne minun kriteerini. Mutta ei aina. Tietenkin joku fiilistely kappale, joka herättää muistoja, hyviä tai huonoja. Vaikkapa kappale, josta tulee mieleen se ja se aika. Ja tietenkin näitä vollotus piisejä pitää olla.
Oisinpa luolassa rosvoklaanin, oisinpa rohkea intiaani!

Catoblepas

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #44 : Syyskuu 24, 2006, 12:13:20 »
Jätän vastauksen todella lyhyeksi tällä kertaa: Biisi on hyvä, jos sen haluaa kuulla uudestaan. Piste. :)

Poissa Crying

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Whii
  • Tupa: Luihuinen
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #45 : Syyskuu 24, 2006, 14:08:54 »
Laulajalla kiva ääni, ja kappaleessa jotain uutta, tai sitten vain sellaista musiikkia mitä yleensäkin kuuntelen...Kyllä sen aina tietää jos on hyvä kappale tai sitten ei. Joskus pelkät alkumelodiat kertovat että kappale on hyvä, tai sitten sen tietää vasta kun on kuunnellut sen monta kertaa. Ja vielä jos tulee kylmiä väreitä, niin siitäkin hyvän kappaleen tunnistaa:)
And they dream in their sleep

Uuvat

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #46 : Syyskuu 27, 2006, 21:03:47 »
Vaihtelee... Joskus tulee heti vaan sellainen olo, että vau. Joskus taas en pidä kappaleesta ensi alkuun ollenkaan ja muutaman kuuntelun jälkeen tajuaakin ihmeissään että oho, onpas sittenkin tosi hyvä.

Hyvän biisin tunnistaa myös siitä, että vaikka se jäisi muutamaksikin päiväksi päähän soimaan, niin sitä hyräilee mielellään eikä kertaakaan ajattele että noniin! ulos sieltä!
:)

Chazz

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #47 : Lokakuu 06, 2006, 10:35:47 »
Ensisaundi iskee niin, että ei koetakaan sitä toista radiokanavaa. Kappale pysyy kiinnostavana myös ensimmäisen viiden sekunnin jälkeen. Ja biisin kuultuaan haluaa kuulla sen vielä uudestaan - ehkä meneenettiin ja googlettaa lyriikat ja hommaa kappaleen tavalla tai toisella itselleen.

Sen huomaa kuitenkin suhteellisen nopeasti, onko kappale tosella hyvä, hyvä vai vähemmän-mieluinen kuunneltava. :>

cheri

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #48 : Joulukuu 12, 2006, 18:47:20 »
Tosi hyvän piisin tunnistaa siitä, että sitä voi kuunnella ikuisuuksia kyllästymättä. Näin käy vain joskus. Mutta kun musiikkimaku on ehtinyt vaihtua ja sama piisi puree vieläkin yhtä lujaa... Siinä on jo sitä jotain. Ja ne tosi hyvät piisit haluaa aina kuunnella loppuun. Ei väliä, vaikka olisi kiire johonkin. Ne on pakko kuunnella. Ne piisit seisauttavat. Pysäyttävät. Niissä on jokin taika minkä ansiosta ne voi soida kulumatta. Jotkut piisit kuluvat vähitellen taian haihtuessa, mutta ne tosi hyvät ei.

Vaikea selittää.

Poissa Asoalian

  • : W
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #49 : Joulukuu 13, 2006, 18:15:56 »
Ei siinä hyvässä biisissä sen kummemmin ole mitään tunnistettavaa, eikä edes mitään tiettyä juttua joka siitä hyvän tekisi. Eli siis, hyvään biisiin voi törmätä ihan missä tahansa, vaikka sellaisessakin musiikkityylissä jota tavallisesti vihaisi. Mutta kyllä sen melkeinpä heti huomaa, että nyt on hyvä biisi/nyt ei, kun jotain kuuntelee vaikka joskus tietysti käy niin että aluksi vihaa jotain biisiä ja useamman kuuntelukerran jälkeen alkaakin pitää siitä. Esimerkiksi Children of Bodomin We're not gonna fall oli minulle pitkään sellainen, että ihan huono mutta nyt se on yksi suosikkibiiseistäni. Ja joskus voi käydä myös niin, että aluksi pitää jostain biisistä ihan hirveästi, mutta vähän ajan päästä huomaa että se onkin ihan huono.
Mutta joitain tunteita sen kappaleen on herätettävä, jotta sitä voisi pitää hyvänä, eli sellaisetkin biisit, joita vihaa voivat olla parempia kuin sellaiset toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos menevät, jollain tapaa ainakin.
Että kyllä sen yleensä huomaa heti ensi kuuntelukerralla, onko joku biisi hyvä vai ei, mutta joskus saattaa käydä myös niin että vasta myöhemmin rupeaa jotain pitämään hyvänä. ^^
"You think that's hard? Try auditioning for Baywatch
and being told they're going in another direction."

Magma

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #50 : Joulukuu 14, 2006, 17:21:18 »
Hyvän biisin ykköskriteeri on se että sitä voi kuunnella paljon kyllästymättä. Tietenkin jossain vaiheessa tulee kyllästymispiste, mutta se erottaakin jyvät akanoista. Hyvien biisien pariin palataan, keskinkertaiset unohtuvat uusien myötä.

Minulle tärkeätä on myös kappaleisiin samaistuminen, ei pelkästään lyriikoihin, vaan myös melodioihin ja niistä kumpuaviin tunteisiin. Ilman mitään kiinnekohtaa biisi valuu toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Poissa Sokeri

  • Sateessa sulamaton
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • per aspera ad astra.
  • Tupa: Korpinkynsi
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #51 : Joulukuu 15, 2006, 17:25:30 »
Lainaus käyttäjältä: "Magma"
Hyvän biisin ykköskriteeri on se että sitä voi kuunnella paljon kyllästymättä. Tietenkin jossain vaiheessa tulee kyllästymispiste, mutta se erottaakin jyvät akanoista. Hyvien biisien pariin palataan, keskinkertaiset unohtuvat uusien myötä.

Olen aivan samaa mieltä kanssasi Magma, biisin pitää kestää monta kuuntelukertaa.

En oikeastaan tunnista hyvää biisiä, joistakin vain yksinkertaisesti pidän ja toisista en.
On olemassa kylläkin biisejä, jotka ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen eivät kolahda, mutta toisella kertaa kappaleesta alkaa pitämään.
Ja on niitä biisejä, joista pidän heti ennen kertosäettä, *köh*The Rasmus - Immortal*köhköh*, ja yleensä ne biisit ovat sellaisia joita sitten jaksaakin kuunnella miljoona kertaa, eikä niihin silti kyllästy.
Huonot biisit, no yleensä niitä inhoaa ensimmäisestä soinnusta lähtien tai viimeistään kappaleen loputtua, mutta niistä kyllä yleensä tietää ovatko ne hyviä vai eivätkö.

Kuitenkin omasta mielestäni hyvää biisiä ei tunnista, kappale vain kolahtaa tai sitten ei.
On muut laulut liian äänekkäitä. ( Muuri - Stam1na ♥ )

di Napoli

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #52 : Joulukuu 16, 2006, 22:04:22 »
Minulla on melko normaalit kriteerit hyvälle biisille.

 No laulajan äänellä on paljon merkitystä, sillä en voi pitää biisistä, jonka laulaja kuulostaa juopolta.
 Toinen asia mihin kiinnitän humiota, on sanotus. Siinä ei välttämättä täydy olla minkäämoista sanomaa, kunhan se on hyvä, eikä siinä ihan koko ajan hoeta yhtä ja samaa sanaa (sellaiseen kyllästyy melko nopeasti).

Raindrops

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #53 : Joulukuu 18, 2006, 19:22:47 »
Se saa kylmät väreet menemään vartalon lävitse, se saa sydämeen lyömään vikalyöntejä, se saa tuntemaan, edes jotakin. Tekee mieli kuunnella heti uudestaan, eikä kyllästy. Sillä perusteella minä valitsen musiikin mitä kuuntelen.

Ei minulla oikeastaan ole mitään semmoisia kriteerejä kuten "onko bastisti taikka rumpali tarpeeksi hyvä". Minulle on aivan sama, jos se vain iskee. Kuuntelen enemmänkin kokonaisuutta, sekä laulajan ääntä. Ääni on melko tärkeä osa. No tämä saattaa tietysti johtua siitä, että en ole itse kovin musikaalinen joten en kiinnitä huomiota mihinkään erinnäiseen soittimeen.

syksyinen

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #54 : Joulukuu 26, 2006, 17:25:40 »
Minussa hyvä biisi ei välttämättä aiheuta minkäänlaisia erikoisempia tuntemuksia tai muuta vastaavaa kovin usein. Joskus harvoin, kun kuulen jonkun erittäin hyvän ja kauniin biisin ensimmäistä kertaa, ajattelen vain, että "VAU", usein se saa vain sanattomaksi, eikä voi muuta kuin kuunnella  kappaletta. Huomaan ensimmäisenä kauniin melodian ym. ja se saa usein kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä ja ympärikehoa tai joskus saatan ruveta tärisemään ihan pikkuisen. Sekin saa kylmät väreet kulkemaan jokapaikassa, kun kuuntelee jotain kappaletta tarkemmin. Tarkemmin niin, että huomaa pienimmätkin tehosteäänet ja jutut siellä kappaleessa. Se saa ajattelemaan, kuinka paljon tälle biisille on tehty, että se saa kylmät väreet kulkemaan ihmisten selkäpiissä. Minulle tulee vain sellainen hassu tunne, jota en osaa kuvailla.

Kiinnitän hyvässä biisissä usein ensimmäisenä huomiota kokonaisuuteen. Miten melodia ja kaikki tehosteet ja ääni sopivat yhteen ja miltä ne yhdessä kuulostavat. Toisella kuuntelukerralla saatan kuunnella sanoja tarkemmin. Sanat, joilla yritetään vaikuttaa tai viestiä ihmisille jotain tai ovat muuten vain hauskat tai koskettavat, herättävät tunteita ja saavat ajattelemaan asioita. Hyvää biisiä minä ainakin jaksan ja haluan kuunnella uudestaan ja uudestaan.

Aaveenlapsi

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #55 : Joulukuu 27, 2006, 14:34:28 »
Tunteeni vaihtelee paljon... Yleensä minulle tulee halu laulaa.
Joskus itken liikutuksesta, joskus pompin sänkyni päällä, joskus tanssin, joskus rääyn sanoja rumalla lauluäänelläni. Kerran juoksin ympäri taloamme, hyppäsin sohvan päälle ja tipuin pää edellä pois.

Kommando

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #56 : Joulukuu 27, 2006, 17:11:26 »
Minulle laulaminen merkitsee paljon, ja yleensä hyvää biisiä on pakko laulaa mukana. Saatan pitää jostakin biisistä vain sen vuoksi, että se on kiva laulaa, vaikka kokonaisuus ei niin kympin arvoinen olisikaan, tai toisin päin. Toinen tapa tunnistaa hyvä biisi on se, että tekee mieli tanssia kappaletta, pomppia pitkin huonetta ja 'bailata'.
Jokin tarttuva riffi tai sanojen pätkä saattaa kiinnittää huomion. Jos biisissä on monta erilaista, kivaa osaa, olen jo ihan täpinöissäni. :D Tällä hetkellä pidän esimerkiksi Technicolourin Someday-biisistä sen vuoksi, että siinä on tarttuva kertosäe, jota on pakko laulaa mukana, kivoja taustamusiikkeja sun muuta.

Perusteettomuutta harrastaakseni sanon vielä, että moni biisi vain yksinkertaisesti iskee. :D

McAny

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #57 : Joulukuu 28, 2006, 13:35:33 »
Sen tunnistaa hyvästä kokonaisuudesta: mahtava melodia, hyvät sanoituksetkin ovat plussaa, sen mukana tekee mieli laulaa ja tanssia (no joskus kyllä inhottavissakin kappaleissa) ja sitä haluaa kuunnella uudestaan ja uudestaan kyllästymättä kuitenkaan. (Kuulostipa runomaiselta tuo äskeinen lause.. :D) Hyvä biisi herättää tunteita ja varsinkin, kun olen surun partaalla, laitan jonkun surullisen biisin ja se saa sitten minut lähes itkemään, jos mieli on muutenkin maassa.

Sharida

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #58 : Joulukuu 28, 2006, 14:04:18 »
Parhaimmat biisit eivät loksauta palasiin heti yhteen kuin helpossa lasten palapelissä. Hyvät biisit ovat satojen palojen palapelejä. Ensimmäisellä kerralla sitä saattaa kuunnella tietämättä miksi ihmeessä tälläistä huttua kuuntelee, mutta sitten kun sen vain pistää uudelleen ja uudelleen niin lopulta päässä naksahtaa jotain ja rakastut siihen biisiin sekä kaikkeen siinä. Esimerkkinä sanottakoon näin nopeasti Emilie Autumninerikoinen tuotanto, Dresden dollsja Type O Negative.

Radiota en ole kuunnellut enää aikoihin. Kaikki biisit siellä ovat niitä parin palan palapelejä, ne naksahtavat melkein heti paikoilleen ja niistä joko pitää tai ei (minun tapauksessani harvoin pitää). Mutta musiikin kuunteluni on nykyään tutkimusmatkaa sanojen ja sävelien ääressä. Kaverini puhui kerran halveksuen, että turrutan itseni kuuntelemaan tiettyjä bändejä, kun ne eivät kerran heti kolahda. Mutta minä olen toista mieltä. Minä sukellan vain syvemmälle niihin ja löydän niistä jotain sellaista kaunista ja miellyttävää, että tahdon iskeä sen biisin repeatille yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes jokainen pala on loksahtanut paikoilleen ja on aika siirtyä toisen palapelin kimppuun.

Hyvä biisi on minulle arvoitus, joka pitää vaan ratkoa. Ja sen hyvän biisin tekee värikkyys, taito käyttää soittimia, ääntä ja säveliä sekä sanoja.

Lallilaama

  • Ankeuttaja
Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #59 : Tammikuu 07, 2007, 19:38:52 »
Minä tunnistan hyvän biisin siitä, että tulee semmonen rentounut olo. Siis semmonen, että tekee vain mieli laittaa silmät kiinni ja kuunnella kyseistä kappaletta. Yleensä tuommoisen vaikutuksen minuun tekee hidas kappale, ja erityisesti H.I.M.:in tuotanto.
 Jos kappale on erittäin hyvä, haluan kuulla sen heti uudestaan. Jos kyseessä on tanssimusiikkia, minun alkaa tehdä mieli bilettää sen tahtiin.
 Muistan kerran, kun kuulin erään laulun ensimmäistä kertaa ja todella liikutuin. Sen jälkeen olin koko päivän ihan melankolisissa tunnelmissa ja se biisi soi päässäni koko ajan....... (kyseinen kipale on nimeltään Hurt ja sen laulaa Christina Aguilera)

Havina

  • Ankeuttaja
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #60 : Tammikuu 20, 2007, 13:19:12 »
Minä tunnistan hyvän biisin, jos eläydyn siihen. En yleensä tanssi sitä tai laula, mutta tunnen kappaleen omakseni. Yleensä alan hytkyä hyvän musiikin tahtiin. Ehkä ensin kappale ei mielytä minua, mutta kun kuulen sitä jatkuvasti minä kuin "sokeudun sen maailmaan". Alan pitämään siitä tai sitten jos käy toisinpain. Ehkä pidän ensin kappaleesta ja sitten sitä on jauhattu jo liikaa alan kyllästyä. Joitakin kappaleita voin kuunnella koko aika niin, että ne eivät kyllästytä minua.

Sauerkraut

  • Ankeuttaja
Re: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #61 : Tammikuu 24, 2007, 19:34:27 »
Kylmänväreet alkavat kulkea jo ensimmäisillä sekunneilla.
Iho menee kananlihalle.
Olo muuttuu vallattomaksi ja kädet hapuilevat ilmakitaraa.

Ja kaikki biisin ulkopuolinen maailman hämärtyy. Voi kyllä, minusta näkee metrien päähän jos kuuntelen hyvää musiikkia. Mutta näin sen pitääkin mielestäni olla. En minä halua kuunnella kappaleita, joista en saa kiinni tai joiden tehoa en voi jollain tavalla osoittaa itsessäni. Yleensä hyvää biisiä kuunnellessa olo muuttuu jotenkin ylvääksi. Kun on sulkeutuneena sinne kuulokkeiden turviin, ja ajattelee "Voisivatpa nuokin ihmiset kuulla ja kokea tämän kappaleen". Ja nimenomaan kokea!

[size=07pt]Inspiraationa Gladenfoldin "Embraced By The Accursed". Suosittelen, jos pidät näistä puhutuista 'hyvistä biiseistä'.[/size]
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 24, 2007, 19:37:19 kirjoittanut Sauerkraut »

Santiago

  • Ankeuttaja
Re: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #62 : Helmikuu 04, 2007, 12:49:48 »
Jos kuulen hyvän kappaleen, saan sitä kuunnellessani jonkin hyvän tunteen. Uppoudun siihen kokonaan, muistan sen vielä pitkän ajan päästä.

Hyvä kappale herättää minussa positiivisia tunteita. Otan näihin positiivisiin tunteisiin mukaan myös itkun, sillä minusta se on vain hyvä asia, jos kappale saa itkemään. Silloin sen on kuunnellut, sen on ymmärtänyt ja se on koskettanut kuuntelijaa jostain, mistä huonommat kappaleet eivät pysty koskettamaan.

Kappale voi olla hyvä, vaikkei se kuuluisikaan siihen musiikkilajiin, jota yleensä kuuntelee. Kuuntelen yleisimmin erilaisia metallin lajeja, mutta silti soittolistastani löytyy myös muita musiikin tyylilajeja. Oikeastaan laidasta laitaan. Kyse ei siis ole koskaan lajista vaan itse kappaleesta.

Yleisimmin kappale vain kolahtaa minuun kertakuuntelulla, mutta joskus sitä saa kuunnella moneenkin otteeseen, ennen kuin se kuulostaa hyvältä ja mukavalta korvaan. Moniakaan kappaleita tosin ei ole, mitä olisin opetellut kuuntelemaan, mutta kyllä niitäkin löytyy.

Suurimmaksi osaksi kuuntelen solistin ääntä. Ei ole juuri yhtä tiettyä ääntä, joka mielyttäisi minua. Sen vain tietää kun kuulee. Tästä minä pidän, tällä laulajalla on ihana ääni. On tapauksia, joissa kahdella laulajalla on lähes samanlainen ääni, mutta toisesta en pidä ja toista rakastan. Se on hyvin pienestä kiinni. Joskus ehkä liiankin pienestä, kuka tietää.

Poissa Browey

  • Vuotislainen
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #63 : Helmikuu 27, 2007, 17:24:59 »
Luonnollisesti fiilis hoitaa suurimman työn tehdessään jostain hyvän biisin, sillä ilman fiilistä ei ole olemassa tarttuvaa musiikkia. Fiilis - oli se hyvä tai huono -aiheuttaa usein sen, että kuultua kappaletta ei unohda helposti ja että kappale jää soimaan pitkäksikin aikaa päähän. Fiilis iskee jo alkuvaiheissa, jos on iskeäkseen; minun on erittäin vaikeaa, lähes mahdotonta, löytää sitä uppoutumalla biisin syvyyksiin etsiäkseni sitä sieltä. Kappale kolahtaa minuun heti tai ei milloinkaan. En kuitenkaan ajatellut takertua fiilikseen, sillä kappaleissa ja musiikissa ylipäänsä on monta muuta hyvää kohtaa, joista voi myös tunnistaa hyvän kappaleen.

Mielestäni kappaleen alku on yksi parhaista mittareista hyvälle biisille. Alusta voi useimmiten päätellä helposti, millaista musiikkia on luvassa: hidasta vai nopeaa, raskasta vai kevyttä. Biisi iskee yleensä jo alussa, jos on iskeäkseen. Heti alussa täytyy kuuntelijan saada tuo hyvä fiilis päälle, se ei onnistu yhtä helposti vasta maaliviivalla. Alku ratkaisee paljon myös siinä suhteessa, että jos se ei kuulosta hyvältä, suljen vaihdan yleensä radiokanavaa tai laitan seuraavn biisin soimaan. Sonata Arctican The Misery kaappaa kuulijansa kauniilla murtosoinnuilla mukaansa jo alussa, jonka jälkeen meno vain yltyy yltymistään. System of a Downilla on lukuisia kappaleita, joiden alussa on hieno melodia, mutta Ego Brainin melodia on omaa luokkaansa - ja kyseinen kappale onkin minulle aivan erityinen.

Kertosäe on tietenkin kolmas ja biisin alkua selkeästi paras tapa huomata, mikä kappale toimii ja mikä ei. Jos kertosäe ei ole hyvä, ei todennäköisesti mikään muukaan; hyvä kertosäe on suorastaan edellytys toimivalle biisille. Etenkin Sonata Arctican kappaleen Full Moon kertosäe on todella hienoa kuunneltavaa. Kaikki ei kuitenkaan rajoitu fiilikseen, alkuun ja kertosäkeeseen, sillä laulajakin voi yksin pelastaa paljon. Queenin musiikki on mielestäni aika tylsää eikä progressiivinen rock ole lempimusiikkiani, mutta Freddie Mercury mahtavana laulajana saa aikaan sen, että kuuntelen Queenia aika paljon. Tony Kakon hyvä ääni on mielestäni helpoimmin huomattavissa Draw Me -kappaleesta, jossa ääni johtaa biisiä hieman heikomman musiikin päällä.

Viksus

  • Ankeuttaja
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #64 : Maaliskuu 04, 2007, 20:00:49 »
Hyvän biisin tunnistaa siitä, että siinä on sanoitus, joka iskee ja se esitetään muutenkin hyvin. Niin, että kaikki napsahtaa kohdilleen ja kyseisen biisin haluaa kuulla uudestaan aina kyllästymiseen asti (tai mikä vielä parempaa, siihen ei kyllästy ikinä).

Poissa Krizz

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #65 : Maaliskuu 06, 2007, 15:56:46 »
Hyvän biisin tunnistaa monesta asiasta. Kun kuulee kappaleen ja huomaa, että haluaa kuulla sen uudestaan, saa samalla ajatella, että kappale on hyvä. Jos sanat on hyvät,musiikin täytyy olla sanoihin sopivaa ja hyvin soitettua. Kun kokonaisuus toimii kappaleesta voi pitää. Kuitenkin pitäen mielessä, että kaikki ei tykkää silti jostain kappaleesta, vaikka se toimisikin hyvin.

Itse tunnistan hyvän biisin hyvästä kokonaisuudesta. Poikkeuksiakin on. Kappaleesta voi tykätä pelkän sanoituksenkin takia.

Hyviä biisejä on paljon!!

kossuhepe

  • Ankeuttaja
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #66 : Maaliskuu 08, 2007, 22:02:38 »
Jos pidän biisistä alan jalalla tömistää tahdin mukaan. Ja alan hyräillä/Laulaa biisiä ainakin mielessä. Ja jos biisi yksinkertaisesti kuulostaa hyvältä ja on jotenkin (en tiedä mite) kolahtanu nii ehkäpä lataan...Ja joskus pelkkien hyvien sanojen takia tai melodian vaikka sanat olisi Per*****. Ei nyt tuu mitää muuta mielee. Sori taas tämmönen ihan  turha viesti.

Vampyyrityttö

  • Ankeuttaja
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #67 : Lokakuu 09, 2007, 16:11:04 »
Hyvä biisi tempaa mukaansa alkaa heilua musiikin tahdissa eikä halua jättää sitä kesken , pitää odottaa että se loppuu. Sitä jaksaa kuunella ja tuntuu, ettei koskaan kyllästy. Se herättää tunteita ja alkaa hoilata mukana vaikkei sanoja osaisikaan. En tiedä onko muilla näin mutta minä tunnistan hyvän biisin näillä ja melkein unohtui siit'ä tykkää ja sanoo sen suoraan ja ääneen vakka muut sen haukkuisikin.

Poissa Xanie

  • hymyilevä huomispäivä
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • *reps*
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #68 : Lokakuu 09, 2007, 17:09:27 »
Hyvä biisi on sellainen, jossa on hyvä melodia ja hyvät sanat. Jo heti, kun sitä ensimmäisen kerran kuuntelee, niin siitä kiinnostuu. Minusta hyvän biisin pitää olla mukaansa tempaava. Laulajan pitää olla hyvä ja äänten (laulu  ja musiikki) pitäisi olla jollain tavalla harmoniassa keskenään.

Yksinkertaisesti sellainen biisi, jonka jälkeen tulee ajatus "voisin kuunnella uudestaan".

Sanojen ei tarvitse olla mitkään ihmeelliset aina. Minulle ei ole väliä, onko biisi joku rallatus vai onko siinä joku syvällisempi sanoma. Pääasia, että heti alussa 'kolahtaa'. Ja yleensä muistan hyvän biisin sanat aika helposti.

~Xanie
Kun ystäväsi katselevat sinua hyppäämässä laskuvarjolla joka ei aukea, voisi olla hauska temppu, jos esittäisit vaikkapa uintiliikkeitä.
Avasta kiitos Seatearille!
Tee päivän hyvä työ: www.freerice.com

floora

  • Ankeuttaja
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #69 : Lokakuu 29, 2007, 19:48:15 »
Emmä tiiä, tai ainaki mitä nyt muistan, ni ku kuulin yhen ihanan kappaleen ekaa kertaa, ni siin vaa tuli sellane tunne, et vähäks ihana tai jotain vastaavaa. Ja mullaki tulee sillee, et jos alan laulaa biisin mukana(siis jo vähän tutumman)ni mun silmät saattaa alkaa vuotaa, siis yleensä jos kappale on vähän surullisempaa sorttia.. ;D Ja sitte, jos oon kuullu jonku kappaleen ekan kerran, ni joku kohta jää siitä sitte soimaa mun päähän.. <:
Jos se kuulostaa hyvältä, mulle tulee mielee yleensä "pitää muistaa kappaleen nimi ja artisti" :D
Mulle on ihan sama, minkälaiset sanat kappaleessa on, kunha se vaa on kiva/hyvä kappale, tai sillee..
Pari kertaa on käyny sillee, et aattelin et kappale on ihan surkee, enkä tajuu, miten joku voi kuunnella sellasta kappaletta, mut sit kumminki kuulen sitä aika useesti Voicelta tai jostain, ja sit alan tykätä siitä.

Kai siinä sitte vaan tulee joku tietty tunne, ku kuulee hyvän kappaleen. Se vaan "kolahtaa". ;> Ja sitte saatan alkaa "heilua/keinua" kappaleen tahtiin yms..

Poissa Hassu

  • Karkulainen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #70 : Lokakuu 29, 2007, 19:52:58 »
Mä tunnistan hyvä biisin siitä että mun mieli vapautuu ja mä osaan aavistaa sanoja ennalta ja pysyn laulussa mukana. Silleen hämysti ^^ Ninkun Metallican Nothing Else Matters, siinä vasta hyvä laulu <3
| Neville Longbottom vuosimallia 2008 | Hymiöiden liikakäyttäjä vuosimallia 2009 | Luuleeko ravut että kalat osaa lentää? |

lajien

  • Ankeuttaja
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #71 : Marraskuu 29, 2007, 18:42:43 »
Listausta, kun en muuta taida:

1. Biisi on erilainen. Se jää soimaan päähän, mutta vaikka sitä toistaa mielessään ja sen tahtiin asettaa askeleensa kun kävelee pakkasilmalla Hämeenkadulla, se ei ala rasittaa ja ei toivo, että se lakkaisi toistamasta itseään siellä aivokapasiteetissa.
2. Hyvässä kappaleessa on useampi erilainen vaihe: se ei ole samaa tasapaksua jankutusta jatkuvasti, vaan siinä on selkeitä jaksoja. Kappale kertoo tarinaa ilman sanoituksiakin, ja jos on sanoitus, niin se ei mene ristiin musiikin viestin kanssa.
3. Laulajan ääni on tumma ja miellyttävä, mitä luultavimmin. Tai sitten se on karhea ja särmikäs.
4. Ja siellä todellakin on sellaisiakin pätkiä, joissa ei ole minkäänlaista ihmisääntä. Kappaleet, joissa laulaja on melkein jatkuvasti äänessä, ovat tunkkaisia ja pidemmän päälle rasittavia.

Ei muuta. Paitsi että kappale voi ola huono, vaikka sillä olisi nuo kaikki ominaisuudet. Jos mulla on ennakkoluuloja. ^^

Boogey

  • Ankeuttaja
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #72 : Kesäkuu 10, 2008, 16:29:45 »
Joo, no kuten aikasemmin mainittiin, niin just sellanen on paras biisi, joka herättää tunteita. Ite musiikkia kuunnellessani kiinnitän paljon huomiota laulajan ääneen, musiikin tahtiin, sävelmiin, sanoituksiin jne. Yleensä biisi kuulostaa heti hyvältä ja sen voi kuunnella monta kertaa läpi, eikä siihen edes kyllästy. (;

Poissa Aiëdaíl

  • Näätärikkaus
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #73 : Kesäkuu 10, 2008, 19:47:46 »
Hyviä biisejä on monenlaisia. Toisissa on tarttuva kertosäe, joka iskee ensimmäisellä kuuntelukerralla, joskus taas tajunnanräjäyttäjä löytyy vasta levyn pyörittyä soittimessa useampaan kertaan tai sanoitukset avaavat tien käsittämättömän ihanan ja tärkeäksi muuttuvan kappaleen maailmaan. Yhteinen nimittäjä hyvälle biisille on juuri se, että se herättää tunteita.

Kaikki hyvät biisit eivät sovi joka tilanteeseen, ja yleispätevää hyvää kappaletta en ainakaan minä ole löytänyt. Joskus ihanana pitämäni kappale tuntuu täysin yhtäkkiä masentavalta: Esimerkkinä Emilie Autumnin Art of Suicide, jota en halunnut kuunnella pitkään aikaan sen jälkeen, kun se erehtyi pyörimään mp3-soittimessani ollessani aivan onnessani ja rakastunut ("The world is full of lovers, we don't need anymore.") Nightwishin Ghost Love Scorea taas en jaksanut aluksi edes kuunnella loppuun, nyt sen sijaan kulutan sitä puhki.

Poissa Leamire

  • Vampyyri
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • The sharpest lives are the deadliest to lead
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #74 : Kesäkuu 10, 2008, 19:55:09 »
Minulla hyvän biisin tekee sanojen ja musiikin rytmi: sanoilla itsellään (tarkoituksella) ei ole niinkään väliä. Pääasia on se, että esim. rumpu tai basso tai kitara iskee juuri oikeassa kohdassa sanojen rytmiin nähden - ja usein tämä tarkoittaa sitä, että sanoissa on oltava loppusoinnut, joihin ne soittimet voivat tarttua. Myös nopeutta pitää biisillä olla: hitaat masentavat. Ja plussaa sanoituksille tulee, jos niillä kerrotaan oikeastikin jotain tarinaa.

Parhaana esimerkkinä mieleen tulee My Chemical Romance, joka osaa hyödyntää mielestäni kaikkia näitä (minulle) hyvän biisin ominaisuuksia.

*offtopic*
Ps. MCR:n ymmärtäminen saattaa viedä aikansa: itselläni muutos vihasta rakkauteen kesti vuoden. Antakaa mahdollisuus ilman ennakkoluuloja ja aloittakaa vaikka Heaven Help Us:sta.

Poissa Argonblue

  • Parasta ennen: 17.11.2009
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #75 : Kesäkuu 10, 2008, 20:11:52 »
Mielenkiintoinen kysymys. Jotkut biisit kolahtavat iskevät ensi kuuntelulla kuin miljoona volttia ja niistä yleensä pystyy yksilöimään jonkin selkeän syyn, miksi niin käy. Joissain tapauksissa aluksi biisistä vain lähtee positiivisia väreitä tyyliin: "tässä on jotain.." mutta vasta muutaman kuuntelun jälkeen sen oivaltaa kunnolla. Sitten on vielä ne biisit jotka aluksi eivät herätä kerrassaan mitään tuntemusta, joskus kuitenkin, ehkä kymmenien kuuntelukertojen jälkeen, biisi avautuu ihan uudella tavalla ja saa ihan uutta sisältöä. Tällöin yksittäisen syyn löytyminen on epätodennäköistä. En oikeastaan koskaan tietoisesti mieti, miksi biisi on hyvä. Biisissä kuin biisissä voi olla joitain hyviä juttuja, mutta silti kokonaisuus mättää.

Vastatakseni vielä esitettyyn kysymykseen. En mistään selkeästi määritettävästä asiasta. Sen vain jotenkin sydämessään tietää tai mielessään oivaltaa.
"We will be perfect...    ...in every aspect of the Game"

Vastarannankiiski vauhdissa taas...

Poissa morvanvarjo

  • o_O
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #76 : Heinäkuu 05, 2008, 11:56:00 »
Joskus joudun kuuntelemaan jonkun tietyn biisin pariinkin kertaan, ennen kun siihen tykästyy. Ekalla kerralla sitä keskittyy biisin kokonaisuuteen ja siihen alkutunteeseen, mutta vasta seuraavilla kuuntelukerroilla pääsee itse ytimeen ja alkaa erottaa biisin eri ulottuvuuksia ja vivahteita. Ja huomaakin, kuinka paljon siitä pitää.

Itse tunnistan hyvän biisin siitä, että sen kuuleminen saa minussa aikaan erilaisia tuntemuksia. Yleensä jotain haikeaa ja synkänpuoleista. Lisäksi sen sanat tuntuvat hyviltä ja vetoavat minuun, jopa siinä määrin että oikein liikuttuu. Etenkin kertosäkeet lauletaan mukana.
Eräiden rakastamieni laulujen kohdalla saan miltei aikaan tunteenpurkauksia ja vaivun ikään kuin transsiin keskittyessäni vain musiikkiin: laulajaan, soittimiin, sanoihin... Hyvän biisin kohdalla myös tekee useimmiten mieli ruveta kirjoittamaan jotain.
Ja kun biisi loppuu, se pistetään heti uudelleen soimaan.
When Remus Lupin rules the world all problems will be solved with chocolate.

Tigeru

  • Ankeuttaja
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #77 : Heinäkuu 05, 2008, 11:58:24 »
Sanojen pohjalla pitää olla järkevä ajatus, ja itse musiikin pitää viedä minut toiseen maailmaan, irti todellisuudesta, ja kaikesta maallisesta vaivasta.

Poissa Minsvo

  • shakes all over like a jellyfish
  • Vuotislainen
    • dA
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #78 : Heinäkuu 10, 2008, 23:34:02 »
Hyvä laulu tekee tietynlaisen, esimerkiksi "nyt tekisi mieli pomppia ruoholla paljain jaloin!" tai "tekisipä mieli halat jotakuta!" jne.-olon. Sellaset laulut ovat minusta erittäin mukavia.
Minä tunnistan hyvän biisin helposti. Useimmissa on tarttuva rytmi, toisessa taas kantaaottavat sanat jotka pistävät vähän miettimään, jotkut ovat yksinkertaisesti vain biisejä joita kuuntelee koko ajan, ja niihin addiktoituu. Yleensä sellaiset ovat hyviä lauluja. Ja minä pidän lauluista, joita on kiva ja helppo laulaa. Yleensä hyviä biisejä kuunnellessa menee jonkinlaiseen transsiin, mikäli sulkee silmät eikä kuule muita ääniä.

Lemoni

  • Ankeuttaja
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #79 : Heinäkuu 11, 2008, 12:28:32 »
Hyvä biisi saa pysähtymään ja ajattelemaan jotain muuta kuin sitä mitä olet ollut tekemässä. Hyvään biisiin voi paeta raakaa todellisuutta, se on kuin turvapaikka. Siinä on jotain sellaista, että se erottuu muista, sen haluaa kuulla aina uudelleen ja uudelleen ja siitä tulee itselle rakas.

Poissa Desdemona

  • A Gay Superhero
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ♥♣♦♠
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #80 : Heinäkuu 12, 2008, 01:54:18 »
Hyvä biisi on vaikea tunnistaa. Jotkut biisit iskee heti ja toisia joutuu kuuntelemaan muutamaan otteeseen, jotta sen jujun löytää.
Olen miettinyt usein miten määrittelen hyvän biisin ja olen tullut siihen tulokseen, että hyvä biisi saa tuntemaan jotain: surua, iloa tai sitten se tanssittaa. Jos kuulen biisin ja sen jälkeen ei mitään fiilistä siitä, se ei ollut kovin hyvä biisi.
Ja sanoitukset ovat tärkeät! Niiden pitää olla hyvät; niillä pitää olla sanoma tai niiden pitää viihdyttää ja ennen kaikkea niiden pitää saada aikaa ajatuksia.

Poissa Saffy

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #81 : Heinäkuu 12, 2008, 09:55:15 »
Yleensä hyvän biisin tunnistaa siitä, että siinä on jotain jota pitää oikein pysähtyä kuuntelemaan, jotain joka herättää tunteita.Tosin on sellaisiakin, joista alkaa pitää vasta muutaman kuuntelukerran jälkeen.. Mutta silti, niissä pitää olla jokin juttu, sitä ei välttämättä edes heti huomaa, mutta sellainen joka jää mieleen. Jotain kaunista.

delexive

  • Ankeuttaja
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #82 : Huhtikuu 12, 2009, 17:33:28 »
Ylensä ne on mun mielestä parhaita joita kun niitä kuuntelee päänahassa kihelmöi. Joskus taas pelkkä hyvä saundi tekee siitä hyvän biisin.

Poissa Aiëdaíl

  • Näätärikkaus
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #83 : Huhtikuu 22, 2009, 19:55:34 »
Hyvään biisiin riittävät joko loistavat sanat ja ok toteutus tai toisinpäin. Parhaat biisit ovat kuitenkin sellaisia, joita kuunnellessa avautuu uusia kerroksia tai jotka jaksavat hymyilyttää useampaan kertaan peräkkäinkin kuunneltuina. Sanat, mikäli niitä on, saavat luettuinakin aikaan tunteenpurkauksia tai ovat yksinkertaisesti osuvia ja nerokkaan humoristisia. Kappaleet, joissa laulaja pääsee käyttämään ääntään ja muusikot taitojaan ovat hyviä, kunhan ne eivät sorru pelkäksi klikkailuksi.

Poissa Luna Helmiina

  • Tonttu vain ei saa unta
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Älä häiritse! Luen Harry Potteria!
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #84 : Joulukuu 31, 2015, 22:45:16 »
Ei tarvi kysyä, onko musiikki hyvää, jos se saa jalan vipattamaan tahdissa, sormet maputtamaan pöydän kulmaa tai muuta vastaavaa. Se on sama juttu kun minkä tahansa muun asian kanssa, jotkut jutut vaan iskee, ja kun se iskee, sen vaan TIETÄÄ.
Näin on,  Scarlett on jo sanonut ajatukseni joskus,  joten jätän vain tällaisen komppailuviestin.
Muoksin joskus kunnon vastauksen tähän.  :)
Ehkä. Ehkä en.
"Puh?"
"No mitä, Nasu?
"Ei mitään", vastasi Nasu hiljaa.
"Tarkastin vain, että olet vielä ystäväni".       Helmiina -> Luna Helmiina

Poissa Kangistettu

  • Sieppi joulukuusen latvassa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #85 : Tammikuu 05, 2016, 19:10:36 »
Hyvä biisi... Yksi mikä tulee mieleen on inspiraatio. Jos kuulen todella hyvän biisin, se herättää minussa jonkinlaisia ajatuksia. Näkymän, kohtauksen, tarinan... Minun kohdallani on näin ja se toimii. Esimerkiksi en ole konemusiikin ystävä, mutta kerran heti kappaleen alkutahdeista tiesin koko biisin idean ja sanoman ja ryntäsin koneelle kirjoittamaan novellia. Siinä kappaleessa laulu oli oikeastaan turhaa kun pelkkä musiikki kertoi koko tarinan. Kuuntelen sitä vieläkin eikä ole yhtään hohdokkuus karissut.

Poissa MariKok

  • Vuotislainen
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #86 : Tammikuu 07, 2016, 09:20:13 »
Hyvässä biisissä on aina joku koukku.

Tungevaag & Raaban X Charlie Who? - Russian Roulette, siinä on ihan tosi kova kertosäe, kun ase ladataan ja ammutaan.

Younghearted voi tehdä oikeastaan millaisen biisin vaan, koska sillä laulajalla on niin magee ääni.

Sit tykkään toimivista sanoituksista, joissa on ehkä jotain sanaleikkejäkin. Esimerkiksi Pää-äijät - Pikkujouluissa. xD

Mitäs vielä...

Poissa Pipe

  • Luihusten oma kasvatti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #87 : Elokuu 01, 2016, 20:44:07 »
Siitä että se kuulostaa omissa korvissa hyvältä. :'DD

No tarkennetaanko hieman. ;D Mä oon itse kuunnellut musiikkia ihan oikeasti varmaan niin pienestä kun nyt kyetä voi. Mä oon noin kaks vuotiaana oppinut puhuun ja laulanut siitä lähtien esim katsellessa muumeja. Mä tykkään biiseistä, jossa on nätti sävel ja toimivat sanat. Mä tykkään sellasista 70-00 luvun biiseistä, jossa kiinnitettiin huomiota myös laulajan ääneen, eikä vain ulkonäköön (tosin kuin nykyään, muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta). Ensinnäkin mua raivostuttaa se nenäänlaulaminen ja muu vinkuminen (tyyliin Haloo Helsingin Elli ja mitä ne kaikki muut on jotka kuulostaa IHAN samalta) ja nimenomaan juuri toi, et biisin vaihtumisen huomaa esityskielestä... niin tuntuu vähän siltä et WTF?? ;D

Tää on aika vaikee kysymys mut hyvä biisi tuo jonkinlaisen hyvän fiiliksen sitä kuunnellessa, et ei oo sellainen "VAIHTAKAA KANAVAA/SULKEKAA RADIO" fiilis kun kuulee jonkun biisin (niinkun monesti tuntuu kuunnellessa nykyaikasia kappaleita) ja tosiaan tykkään sellasesta melodisesta kevyestä popista ja ehkä vähän sellasesta melodisesta teknopopista. On niin vaikee luokitella biisejä kun mä kuuntelen tosi laajalti musaa, mut nykyajan radiorenkutuksia mä lähinnä inhoan, joo on sielläkin muutama helmi joukossa, mut hyvin harva biisi. Sitten on tietysti niitä artisteja/bändejä jotka harvemmin tuottaa pettymyksiä. Esim Apis. Muistan sen kun kuulin ton Apiksen Valot pimeyksien reunoilla biisin eka kertaa radiosta ni olin vähän ymmälläni että "anteeks  mitä onko tää apista??" ja sitten vain rupesin kuuntelemaan sitä ja keskityn niihin sanoihin ja ihan oikeasti MÄ ITKIN! :'( Voi herranjumala kuinka kaunis biisi. Sekin juuri et Tonin ääni nyt ei todellakaan ole mikään maailman paras, mutta Toni osaa hommansa niin, että vaikka en itseäni faniksi määrittele ni olen AINA arvostanut ja pitänyt Apulannan tuotannosta :).

Mut nii se on lähinnä sillai et mikä kuulostaa hyvältä omissa korvissa, tosi kliseistä käyttää sellasta mut se on just niin, et biisi jonka sanoja et ymmärrä alkuunkaan voi kuulostaa korvissasi kauniilta ja saada kyyneleet valumaan jos sen melodia vain osuu kohdalleen tai sen liität johonkin henkilökohtaiseen asiaan tms..
♥Yritän vain hymyillä, vaikka olen jo kuollut sisältä♥
♥♥Polseres vermelles - Polseres amunt!!♥♥

Poissa samettiina

  • huoleton huuliharppuilija
  • Sanomaton
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Pienestä kipinästä voi syntyä roihuava liekki
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #88 : Elokuu 02, 2016, 09:24:56 »
Mielestäni hyvälle kappaleelle on monia kriteereitä, eikä kaikkien kriteereiden tarvitse täyttyä mielestäni jokaisen kappaleen kohdalla. Kappaleita on tähän maailmaan tehty niin paljon, että jokaisessa on jotain omaa, varmasti niin hyvässä kuin huonossakin.

Kuten moni onkin täällä jo sanonut, niin mielestäni hyvä kappale herättää jonkinlaisia tunteita. Jokin kappale saa kyyneleet silmään, jokin saa suupielet nousemaan, jonkin kappaleen tahdissa on mukava istua pitkiä junamatkoja asioita pohdiskellen. Etenkin sanat ja melodia vaikuttavat tunteiden herättämiseen sekä myös kappaleen yleisilmeeseen siitä, onko kappale hyvä vai ei.

Hyvää kappaletta ei välttämättä tunnista heti ensimmäisellä kuuntelukerralla, kuten tästäkin voi todeta:

Biisejä on näin yksinkertaistettuna kolmenlaisia:
Ne, jotka tarttuvat heti
Ne, jotka tarvitsevat toisen kuuntelukerran
Ja ne, jotka ovat aina merkityksettömiä.

Myös minun mielestäni kappaleisiin voi tehdä tuollaisen karkean jaon. Osa tosiaan tuntuu hyviltä välittömästi, osa vaatii hivenen sulattelemista. Tuosta viimeisestä jutusta tulee vielä mieleeni yksi kriteeri, jonka voisin lisätä omiin hyvän kappaleen kriteereihin: osa ”vaatekauppamusiikista” on mielestäni juuri sellaisia kappaleita, jotka sekoittuvat keskenään. Nämä kappaleet ovat mielestäni niin samankuuloisia ja niin mitäänsanomattomia, ettei niihin edes osaa kiinnittää huomiota. Tarttumapintaa tähän saa vasta, kun kuulee jonkin hyvän tai muutoin havaittavan kappaleen ja toteaa kuunnelleensa juuri kappaleita, joista ei ole jäänyt käteen mitään. Eli hyvässä kappaleessa on jokin tarttumakohta.

Toki hyvän kappaleen kriteerit voi monella muuttua ajan saatossa:

Sanoisinko näi, että miltei jokainen biisi voi olla hyvä, kunhan se tulee vain oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

Eiköhän se ole normaalia, että kasvaessa ja varttuessa mielenkiinnot asioihin saavat uutta sävyä, jolloin myös näkemys musiikista vaihtelee. Kun oma ”musiikki-identiteetti” on sitten vahvistunut melko hyvään ja muottiinsa, on tuo kappaleista pitäminen tietyin kriteerein varmastikin pysyvämpää. Mutta kuten jo tuossa lainauksessa tuli esille, aika- ja paikkasidonnaisuus voivat hyvinkin määrittää sitä, pitääkö jostain kappaleesta tai ei.

Mutta, edellä pohdin siis sitä, mikä tekee kappaleesta hyvän siinä merkityksessä että siitä pitää ja sitä tykkää kuunnella. Tähän loppuun kuitenkin pohdintaa siitä, voiko kappale olla hyvä myös ”käänteisesti”:

Tää on aika vaikee kysymys mut hyvä biisi tuo jonkinlaisen hyvän fiiliksen sitä kuunnellessa, et ei oo sellainen "VAIHTAKAA KANAVAA/SULKEKAA RADIO" fiilis kun kuulee jonkun biisin

Lainaukseen vedoten – onko jokin kappale tms. (esimerkiksi Youtubessa oleva Timo Soinin jytky-video, vaikkei kappale olekaan, muttei tullut heti mieleen muuta yhtä tunnettua esimerkkiä) hyvä siinä merkityksessä että se juurikin saa aikaan myös voimakkaita negatiivisia tunteita? Tässäkin topicissa on puhuttu siitä, kuinka hyvä kappale herättää tunteita ja erottuu massasta – näin myös ärsytystä aiheuttavat kappaleet voisi laskea hyviksi, kun ovat tunteita herättäneet.
Olen syytön kaikkeen siihen, mistä kehtaatkin minua epäillä.

Poissa Pipe

  • Luihusten oma kasvatti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #89 : Elokuu 03, 2016, 22:05:58 »
Samettiina:

Mulla sen Aggression (pakko kuunnella toi Apiksen biisi just NYT ;D) aiheutaa aika moni nykyajan kappale. Mä arvostan biisejä jossa on tarttuva biitti/sävel tai sitten toimivat sanat tai jotenkin se saa sellaisen jonkinlaisen fiiliksen, mut mä en siedä näitä nykyajan inisiöitä (Haloo Helsinki, Aurora, Sanni ja mitä näitä nyt on, jotka kaikki kuulostaa ihan samalta....) tai näitä nykyajan mänkyjiä (Tuure Kilpeläinen, Lauri Tähkä, Elonkerjuu ja mitä näitäkin nyt on) jotka nimenomaan aiheuttaa juuri äänellään jo ton aggression. En mä tarkota sitä et kaikkien laulajien ääni nyt mikään 10 + kouluarvosanalla on, mut siis jos biisi on toimiva ni sekin antaa jo paljon anteeksi laulajan äänelle. Ja sit on niitä artisteja/bändejä joiden ääni nyt ei mikään maailman paras ole, mut kuitenkin se tulkinta on niin täydellistä että sekin saa sut jo arvostamaan sitä artistia ja sen toimintaa. Ja tosiaan jo mä arvostan sitä et nykyaikana tehdään hienoja kappaleita, mut ihan oikeasti jos sä et osaa laulaa ni MIKSI se pitää pilata niin pienellä? Eli miksi sun pitää itse mennä mänkymään se laulu jos joku oikea laulaja/tulkitsija tekisi sen paljon uskottavammin? :)

En sano et Juha Tapio on huono laulaja (se on ihan jees nykyajan artisti, ei nyt paras, mut ihan kuunneltava), mut arvostan sitä kundia enemmän tekstien tekijänä/säveltäjänä kuin laulajana. Loistava esimerkki siitä on esim Veskun ja Samulin Duetto Tuomittuna kulkemaan. :) Siis se vain osu ja uppos!! Mut sit taas esim Pettävällä jäällä on mun mielestä parempi Juhan versiona kuin Yön versiona.

Ja ihan juuri sekin, kun tosiaan ite oon harrastanut sitä laulua ihan kuoroissa ja yksityistunneilla, ni mulla itellä on vähän se periaate et jos sä et osaa laulaa sä huudat.... :'D Siis itelläni on tosi hento ääni ja haluisin saada siihen vahvuutta, mut tiedän jo ihan sen et se on aivan tuohottoman rasittavaa ja ei tee hyvää jos huutaa, siinä menee ääni aika äkkiä ja se ei todellakaan ole siis laulajalla hyvä juttu. Se on asia erikseen jos oot keikalla fanina ja huudat äänes käheeks/pois sen mä ymmärrän, mut artisti joka huutaa äänensä ni hmm.... Ja sit se playbackin käyttö *huoh* pidänkö vaan pääni kiinni :'DD
♥Yritän vain hymyillä, vaikka olen jo kuollut sisältä♥
♥♥Polseres vermelles - Polseres amunt!!♥♥

Poissa samettiina

  • huoleton huuliharppuilija
  • Sanomaton
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Pienestä kipinästä voi syntyä roihuava liekki
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #90 : Elokuu 04, 2016, 08:15:29 »
Pipe:

Yhtyeen laulajan / artistin lauluääni on tosiaankin suuressa osassa musiikkia kuunnellesssa: soittimien tuottaman äänen lisäksi lauluhan on se toinen "äänen olomuoto" joka kappaleista kuullaan. Lauluääni liittyy osana laulajan persoonaa, mikä heijastuu usein myös musiikin tyylisuunnassa - hentoäänistä naislaulajaa ei ehkä ensimmäisenä kuvittelisi laulamassa raskasta örinäheviä. Mielestäni erilaiset lauluäänet ovat myös rikkaus, eihän sitä samankaltaisia lauluääniä jaksaisi jatkuvasti kuunnella.

Mainitsit viestissäsi, ettet siedä esimerkiksi Haloo Helsinkiä tai Sannia ynnä muita inisijöitä. On kuitenkin huomattava, että etenkin nämä ovat niittäneet viimeaikoina suurta suosiota. Tästä voisikin päätellä, että moni kuitenkin pitää näidenkin musikista ja varmasti myös lauluäänestä, joka on osa musiikkia. Ja kuten edellä mainitsin, voi erilaiset lauluäänet olla yhdistettävissä myös erilaisiin musiikin tyylisuuntauksiin, ja mielestäni noiden lauluäänet sopivat sellaiseen musiikkiin mitä he esittävät.

Ja tosiaan jo mä arvostan sitä et nykyaikana tehdään hienoja kappaleita, mut ihan oikeasti jos sä et osaa laulaa ni MIKSI se pitää pilata niin pienellä? Eli miksi sun pitää itse mennä mänkymään se laulu jos joku oikea laulaja/tulkitsija tekisi sen paljon uskottavammin?

Niin pienellä millä? Ja tuohon toiseen kysymykseen: meillä ja maailmalla on monia laulajia, joilla jokaisella on varmasti omanlaisensa fanijoukot. Nämä fanijoukot pitävät oman idolinsa musiikista ja varmasti myös lauluäänestä, joten tämän takia mielestäni jokaisella on oikeus laulaaluritella juuri sellaisia kappaleita kuin haluaa omalla äänellään.
Olen syytön kaikkeen siihen, mistä kehtaatkin minua epäillä.

Poissa Pipe

  • Luihusten oma kasvatti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #91 : Elokuu 12, 2016, 16:23:21 »
Samettiina: Mä ite olen jonkin verran harrastanut klassista laulua ja TIEDÄN miten teknisesti pitäisi laulaa, se ääni ei pitäisi tulla sieltä nenästä/kurkusta vaan sieltä syvältä mahanpohjasta ja koko kropasta. Ja siksi mua ärsyttää kun jokaikinen nykyajan laulaja kuulostaa samalta, vasta siitä huomaat et biisi vaihtuu, kun kieli vaihtuu.. :S

Juu mielipiteitähän on monia, mut olisipahan vaan kiva tietää kuinka moni näistä nykyajan artisteista on vielä viiden vuoden päästä pinnalla... :) Erilaisia lauluääniä PITÄÄ olla, sehän on selvä, mut tuntuu et noi nykyajan radiossa soivat kuulostaa KAIKKI samalta ni onko sekä hyvä?? :O Ja tosiaan mä arvostan et osaa tehä musaa, mut niin mä kyllä tykkään sitte kuunnella sellasta ääntä joka ei aiheuta inhoreaktioita kuunnellessa. Ja sit sekin et biisi voi olla raivostuttava, mut äärimmäisen tarttuva, se voi olla hyvä tai huono pointti. :) Mut oikeesti nykyaikana tuntuu et sitä musiikkia tehdään ulkonäön eikä äänen perusteella. :D Ja mä en oo koskaan sietäny nenään laulamista (poikkeuksena Nylon Beat, kun se on ollu alusta saakka niiden juttu.

Yleensäkin pidän biiseistä johon on hyvä tarttua ja sellasia joka aiheuttaa syvää fiilistä. :)  Mä itken tosi helposti PAITSI lukiessa ja musiikkia kuunnellessa. Siinä tarttee olla sitten jotain TOSI mahtavaa et musiikki tai teksti saa mut pillittään. :) Mut sanotaan et muutama ficcari on onnistunut tässä ja yksi jopa niin loistavasti et mun piti oikeasti keskeyttää se lukeminen kun en nähnyt mitään kyyneliltäni. :D Ja näitä vastaavia on musiikissa muutamia bändejä/artisteja joka on onnistunut siinä kerran ja yksi joka saa mut tietyillä biiseillä itkemään AINA ♥. "Wenn nichts mehr geht komm und hilf mir fliegen!" ♥ Näin lainaten pari biisiä yhteen syntyy loistava combo. :)

Ja niin miten sitä sanotaan ettei miljoona kärpästäkään voi olla väärässä siitä et "kakka" on hyvää :'D. Ni tämä vähän pätee mun mielestä nykyajan musaan. Ja on se mun mielestä kyl hyvin huvittavaa et monet vanhat artistitkin kritisoi tota nykyajan musaa. (Tosin ei kyl ihmetytä) :D. Se et nykyaikana saa levysopparin riippuu siitä tunnetko jonkun silmäätekevän, sillä oo mitään väliä millanen ääni sulla on. :'D

Ja sanoin jo tosta et erilaisia lauluääniä pitää olla ja se on rikkaus, mut LIIKA ON LIIKAA! Persoonallisia voi olla mutku kaikki laulaa nenään ja honottaa ja huutaa jos ei osaa.. :'D Sekin on lahja et saa sen "huudon" soimaan ja kuulostaan laululta, eli se tulee sellasena karheana lauluna. :)

En mä tarkottanutkaan et Johanna Kurkelan pitäisi laulaa mitään hevimetallia :'DD EI TOD!! Se ei ollu mun pointti, vaan se et teknisesti jos kaikki opettelis vähä paremmin laulaan ni maailma olis vähän parempi.  Ja se artikulaatio olis kans aika kiva juttu, joskus kun ei tunnu millään saavan selvää näiden nykyajan laulajien sanomasta ees, vaikka suomea(??) niiden pitäisi laulaa. :)

Mut tosta tyylisuuntauksistakin vielä et juuri kun on näitä Sannia ja Haloo Helsinkiä ja muita inisiöitä ni ne kaikki tekee samanlaista musaa.. Sehän siinä se pointti olikin. NE EI EROTU TOISISTAAN. :'D Sekö on hyvä?? :'D
♥Yritän vain hymyillä, vaikka olen jo kuollut sisältä♥
♥♥Polseres vermelles - Polseres amunt!!♥♥

Poissa samettiina

  • huoleton huuliharppuilija
  • Sanomaton
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Pienestä kipinästä voi syntyä roihuava liekki
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #92 : Elokuu 12, 2016, 16:47:16 »
Pipe:

Teknisesti oikeaoppisesti laulettu tai ei, on jokaisella laulajalla omanlaisensa ääni ja tyyli käyttää ääntään - ja edelleen, osa ihmisistä tykkää ja osa ei. Vaikka monella oliskin samantyylinen ääni, niin onpahan ainakin tarjontaa valita mitä kuuntelee. Ja tuskin nyt sentään kaikilla on samanlaista ääntä, samankaltaisia voi hyvinkin olla. Musiikissa on paljon muitakin elementtejä, jotka saavat kuulostamaan kappaleet samankaltaisilta. Ja kenties juuri tällainen musiikki on suosittua, ja eikö laajalti hyvää ja tykättyä musiikkia kannata tehdä, jos siihen on innostusta?

Ja noista tyylisuuntauksista. Justiinsa vaikkapa juuri nuo Sanni ja Haloo Helsinki ovat ovat esillä, sillä heidän musiikkinsa on sellaista, jota kuulee monessa paikassa joita kuuntelee monenlaiset ihmiset. Nämä ovat siksikin paljon esillä, ja osittain siksikin saattaa tuntua että musiikki on koko ajan samanlaista. Onhan monilla kuitenkin mahdollisuus kuunnella musiikkia joltain muulta radiokanavalta, tai valita mieleistään musiikkia Youtubesta tms. jos jokin musiikki ottaa noin pahasti kupoliin.
Olen syytön kaikkeen siihen, mistä kehtaatkin minua epäillä.

Poissa Kynttiläkäärme

  • Syksyn liekki
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: potioncharm26553
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #93 : Elokuu 22, 2016, 11:49:36 »
Hyvä biisi on sellainen, mistä tulee ittelle hyvä fiilis.

Itse pidän eniten energisestä rock musiikista, sanomalla ei ole niinkään väliä, kunhan asennetta löytyy. Sellaiset yhtyeet kuin The Doors ja The Ramones tuo tällä hetkellä loistavia fiiliksiä biisestään. Olen kuitenkin mielestäni suht kaikkiruokainen musiikin suhteen; jotkut hiphop&rap biisit on hyviä, jotkut kotimaiset popkappaleet on hyviä, suomi-iskelmästä ja suomirockista olen diggaillut pidemmän aikaa ja elokuvamusiikki ja kappaleet nostaa heräksti tunteet pintaan. Jopa joululaulut tai lastenlaulut ovat kaunista kuunneltavaa.

Hyvä kappale ei tarvi minusta täydellistä laulajaa, ei täydellisiä sanoituksia, eikä täydellistä säveltä. Se tarvii vain kaikkien yhteisen kombinaation ja oikean kuuntelijan. 

Poissa Pipe

  • Luihusten oma kasvatti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mistä tunnistat hyvän biisin?
« Vastaus #94 : Syyskuu 05, 2016, 20:43:53 »
Pipe:

Teknisesti oikeaoppisesti laulettu tai ei, on jokaisella laulajalla omanlaisensa ääni ja tyyli käyttää ääntään - ja edelleen, osa ihmisistä tykkää ja osa ei. Vaikka monella oliskin samantyylinen ääni, niin onpahan ainakin tarjontaa valita mitä kuuntelee. Ja tuskin nyt sentään kaikilla on samanlaista ääntä, samankaltaisia voi hyvinkin olla. Musiikissa on paljon muitakin elementtejä, jotka saavat kuulostamaan kappaleet samankaltaisilta. Ja kenties juuri tällainen musiikki on suosittua, ja eikö laajalti hyvää ja tykättyä musiikkia kannata tehdä, jos siihen on innostusta?

Ja noista tyylisuuntauksista. Justiinsa vaikkapa juuri nuo Sanni ja Haloo Helsinki ovat ovat esillä, sillä heidän musiikkinsa on sellaista, jota kuulee monessa paikassa joita kuuntelee monenlaiset ihmiset. Nämä ovat siksikin paljon esillä, ja osittain siksikin saattaa tuntua että musiikki on koko ajan samanlaista. Onhan monilla kuitenkin mahdollisuus kuunnella musiikkia joltain muulta radiokanavalta, tai valita mieleistään musiikkia Youtubesta tms. jos jokin musiikki ottaa noin pahasti kupoliin.

Nii nämä on niitä mielipidekysymyksiä taas josta on hirveän vaikea väitellä. Lähinnä juuri näissä nykyajan artisteissa mua riepoo ehkä eniten toi nenälaulanta. Nii siis joo mä olen ala-aste ikäisenä kuunnellut todella paljon Nylon Beatia ja se oli niiden juttu, siksi tää Erinin nenälaulanta ei pahemmin mua häiritse, kun se on ollut niiden tavaramerkki AINA, mut se et joka halvatun nykyajan artisti laulaa nenään ni SE jos mikä riepoo. Sanoo tyttö joka opiskeli 3 vuotta klassista laulua musiikkiopistossa yksityistunneilla, ja sitä ennen, sekä sen jälkeen olen opiskellut sitä myös kuoroissa. Ja mä olen niin tarttunut siihen opettajien kommenttiin, että sen äänen pitää lähtee syvältä vatsanpohjasta, ja siinä käytetään koko kroppaa apuna, eikä se tosiaan se lähde sieltä kurkusta/nenästä. Tämä nimenomaa on se mikä mua v-tuttaa eniten, et vaikka kuinka olisit musikaalinen ni kukaan ei nykyaikana jaksa kiinnittää NÄIN pieneen asiaan (joka vaikuttaa huomattavasti) huomiota. :)

No mut mites sitä sanotaan ei tuhat kärpästäkään voi olla väärässä kun sanotaan et kakka on hyvää :'DD, eiku...
♥Yritän vain hymyillä, vaikka olen jo kuollut sisältä♥
♥♥Polseres vermelles - Polseres amunt!!♥♥