Kirjoittaja Aihe: Mitä tapahtuu lukiessasi?  (Luettu 6263 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

tuire

  • Ankeuttaja
Mitä tapahtuu lukiessasi?
« : Joulukuu 30, 2007, 16:54:33 »
 Niin, eiköhän tämä aihe tullut kohtalaisen selväksi jo otsikosta. Jos ei, selvennän vielä: Mitä tapahtuu lukiessasi? Pystytkö kuvittelemaan kaiken selvästi vai keskitytkö enemmän juoneen? Kuvitteletko itsesi päähenkilön tilalle? Tunnetko samat tunteet kuin päähenkilökin? Tuleeko sinulle sellainen olo että tekisi mieli huutaa päähenkilölle: Tyhmä älä tee noin sun pitäis juosta toiseen suuntaan! Riippuuko tuo kaikki siitä millainen kirjailija on?

No niin, nyt pääsen keskittymään omiin ajatuksiini (olen pieni itsekeskeinen piru:D). Minä vastaisin jokaiseen yllä olevaan kysymykseen (paitsi tuohon otsikkoon tietenkin:D) kyllä. Aina lukiessani näen tavallaan elokuvaa hahmoista. Se helpottaa minua ymmärtämään kaiken. Olen huomannut itsessäni joitakin järkyttäviä piirteitä. Lukiessani saatan lukea niin nopeasti että missaan joitakin tärkeitä juttuja. Paikat pystyn lähes aina kuvittelemaan täydellisesti. Mutta esimerkiksi päähenkilöiden kuvailu menee minulta useimmiten ohi. Olen huomannut, että sijoitan usein itseni päähenkilön paikalle tai muuten vain tärkeään sijaintiin kuten Hermioneksi. Mutta muiden henkilöiden kohdalla minulle käy niin, että näen hahmojen ruumiin ja vaatteet aivan selvästi mutta kasvojen kohdalla on vain harmaata. En pysty kuvittelemaan kirjojen henkilöiden kasvoja! pelottavaa... Sen takia pyrin usein myös välttämään katsomasta lempikirjoistani kertovia elokuvia, sillä näyttelijöiden kasvot täyttävät liian usein sen harmaan tilan.
  Myös kieli ja kirjailija vaikuttavat asiaan suuresti. Useimmat lempikirjani haluan vain lukea äkkiä läpi jotta tiedän mitä juonessa tapahtuu, mutta se on myöskin surullista koska silloin en pysty keskittymään ensimmäiseen lukukertaan ja sen ihanuuteen niin paljoa. Stephenie Meyerin kirjat tekevät siihen ihanan pokkeuksen. Hän on muutenkin hyvä kirjailija, sillä pystyn tunteman esimerkiksi kaiken surun mitä Bella kokee itsessäni. Se oli ihanaa mutta myös kauheata, New Moonia lukiessani rintaani raastoi todella kovasti koska päähenkilö oli masentunut. Olin todella yllättynyt siitä, koska harvoin lukiessani oikeastaan tunnen mitään, ja New Moon innoittikin minua kirjoittamaan tämän aiheen:) Kielikin vaikuttaa asiaan; englanniksi luetuissa kirjoissa juoni saa isomman osan kuin kuvailu ja näkemäni "elokuva" on huomattavasti suurpiirteisempi.

Mitä teille tapahtuu kun te luette?

Olkaa hyvät:D

Flamich

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #1 : Joulukuu 30, 2007, 18:24:27 »
Riippuu aivan siitä, mitä luen. Kaikki kirjat eivät onnistu kääntämään mielikuvituksen on-off-nappulaa siitä perusarvo offista harvinaiselle on-puolelle.

Näen yleensä tapahtumat kuin unessa, epäselkeänä sekoituksena todellisuutta. Vain todella hyviä kirjoja lukiessa mielikuvani paikoista ja henkilöistä ei ole missään ristiriidassa kirjan kertoman kanssa tai muutenkaan sekava. Esimerkkinä tästä on se klassinen "paikka muuttuu"-tapaus, jolloin joku paikka on toisessa kohdassa aivan erilainen kuin toisessa. Henkilöiden hahmottamisessa minulla on sama "ongelma" kuin aloittajallakin, minäkään en pysty kuvittelemaan kasvoja. Tälle selkein selitys löytyy varmaan siitä, ettei ihmismieli pysty luomaan naamavärkkiä tyhjästä, mutta miksei se sitten sekoita vaikkapa tuttujen ihmisten naamoja niin, että lopullinen cocktail vastaisi henkilön pärstää?

Useimmissa kirjoissa, riippumatta siitä, pidänkö päähenkilöstä vai en, ajattelen asioita samalla lailla kuin päähenkilö. Tosin tämäkin riippuu kirjoittajasta ja lukemisen loputtua mielipiteet kirjan hahmoista muuttuvat hahmon mielipiteistä omikseni. Jollain mystisellä tavalla toivon Pottereitakin lukiessa, ettei Harry jäisi kiinni tekosistaan, vaikka vihaankin ko. henkilöä silmittömästi. Joskus taas hahmo on niin hyvä, että hänen mielipiteistään tulee myös minun mielipiteitäni, hyvänä esimerkkinä tästä on Mustesydämen Tomusormi. Ikinä ei kuitenkaan mitään kovinkaan suurta transferenssiä tapahdu, minä en loiki pitkin taloa vain siksi, että lempikirjahahmoni on onnellinen.

Olen kivisydäminen pahis, eivätkä kirjat herätä minussa oikeastaan mitään vahvoja tunteita, vihaa lukuun ottamatta. Sitäkin yleensä vain, jos päähenkilö on niin uskomattoman typerä, että ainoa asia, mitä hänelle voi tehdä, on kirveenisku. Rowling on siinä mielessä onnistunut taitavasti, että olen jaksanut koko sarjan läpi Harrysta huolimatta. Toisissa kirjoissa taas koko maailma on riipivän ärsyttävä, jolloin lukiessa tekee mieli paiskata opus ikkunasta ja lähteä kirveen kanssa pienelle teurastusretkelle.

Poissa Vilena

  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #2 : Joulukuu 30, 2007, 19:40:54 »
Minä kyllä elän aika vahvasti mukana kirjojen maailmoissa lukiessani niitä, ja usein myöskin vaikka olisin jo lopettanut lukemisen jos kirja on ollut hyvä. Lukiessani näen jotkin paikat ja kohtaukset selkeämmin kuin toiset. Minulle henkilöiden ulkonäkö on jollain tapaa sivuseikka, ainoastaan jotkin yksityiskohdat saattavat merkitä ja olla mielessäni selkeämpänä kuin toiset. Mutta monista paikoista minulla on selkeä mielikuva. Luin tällä viikolla Stephenie Meyerin kirjoja, ja niistä mieleeni on iskostunut varsin selkeät mielikuvat eri paikoista. Näen tarkalleen mielessäni, millainen on Bellan ja Charlien koti, Cullenien koti, niitty metsässä.. Sama koskee myös Pottereita, mutta pakko myöntää, että tässä tapauksessa omiin ajatuksiini on sekoittunut elokuvassa nähtyjä maisemia sun muuta.

Sen sijaan ajattelen usein eri tavalla kuin päähenkilö. Usein minua ärsyttää jokin asia, jota päähenkilö ei tajua, ajattelee väärin tai muuta. Mietin, kuinka tyhmä hän on käsittäessään asiat noin! Mutta siltikin, joissain tapauksissa, saatan kuvitella itseni mukaan kirjaan. En tarkoituksella, tai tietoisesti, mutta niin vaan käy. Katselen asioita ikään kuin päähenkilön silmin enkä jostain ulkopuolisesta näkökulmasta. Parhaissa tapauksissa saatan ihan tuntea henkilön tunteet itse - mutta se on tosiaan vain parhaissa tapauksissa.

Minulla on myöskin tapana ahmia hyvä kirja melko kovaan tahtiin. Luenkin sen pikimmiten sitten uudelleen, jolloin keskityn enemmän kaikkiin hienouksiin, kuvailuun ja muuhun. Ensimmäisellä lukukerralla keskityn siis siihen juoneen, mutten toki porhalla kirjaa läpi kuin päätön kana mitään tajuamatta. Tähänkin vaikuttaa niin paljon kirja, jota lukee. Jos se on huono kirja, ei ole mitään kiirettä saada tietää, mitä siinä tapahtuu :P

Ja sitten tuohon otsikon kysymykseen vois vastata ihan tälleen fyysisellä tasolla. Kun luen, minulla on pakkomielle vetää sormia hiusten läpi. Se ei todellakaan tee hyvää hiuksille, ja nuo korvan takaa lähtevät hiukset eivät olekaan ihan parhaimmassa kunnossa.. Lisäksi elän yleensä sen verran vahvasti kirjassa mukana, etten kuule kun minulle puhutaan, ilmehdin tilanteen mukaan ja nauran ääneen - joskus itkenkin. Siskoni joskus seuraa ilmeitäni lukiessani, ja saa siitä itse sitten hyvää viihdettä :P
Humor me.

Poissa Nianore

  • Punaposki
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #3 : Joulukuu 31, 2007, 15:01:32 »
//Muoksin koko viestin uusiksi, mielipiteet ovat vaihtuneet niin suuresti.

Olen yhä mukana kirjoissa, luen antaumuksella ja kuurosokeana. Mutta mielikuvitukseni lienee heikentynyt tai ajatusmaailmani realisoitunut, koska en pysty edes halutessani eläytymään samalla lailla. En voi unohtaa sitä seikkaa, että kirjat ovat kirjoja ja kirjailijan ajatusmaailmaa kuvastavia. Pelkään koko ajan johdattelua - ja se, rakkaat ystävät, ei ole hauska tapa lukea. Kuinka voi keskittyä juoneen, kun koko ajan mietit, millaisiksi kirjailija on reaktiosi suunnitellut?

Päähenkilöistä, hmm. Tarkkailen näkymää niin kaukaa, että mietin enemmänkin etukäteen päähenkilön tuntemuksia kuin omiani.

Olen tylsä.

« Viimeksi muokattu: Tammikuu 22, 2009, 23:42:22 kirjoittanut rosafani »
And I find it kind of funny, I find it kind of sad
rosafani -> Nianore

Poissa Tear of crocodile

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #4 : Tammikuu 01, 2008, 11:58:05 »
Minäkin näen kirjan tapahtumat elokuvana silmieni edessä. Seuraan tapahtumia vierestä, aivan kuin Harry ja Hermionen tekivät Azakabanin vangissa kun olivat käyttäneet ajankääntäjää. Usein samastun hahmoihin ja tunnen heidän tunteitaan voimakkaasti. Itken ja nauran välillä ääneen,tosin silloin saattavat muut ihmiset tuijottaa;). Jos kirja on tylsä, sen sisälle on vaikea sukeltaa ja elokuva eteneekin kuin vanhassa kuluneessa filmissä ritisten ja rätisten.
Kirjaan tartuttuani unohdan kaiken muun ja en kuule esim. äidin äkäistä kutsua syömään. Jotenki matkustan toiseen maailmaan ja tulen sokeaksi todellisuudelle.
Meidän kunkku on Ron!

Poissa Villi Lohi

  • Pasi
  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
  • Morning is working.
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #5 : Tammikuu 08, 2008, 23:55:37 »
Ohhoh, olipa jännä huomata, että kaikki muutkaan eivät kuvittele päähenkilöille kasvoja! Olen aina luullut, että se on joku oma, outo ominaispiirteeni. Kaikilla lukemieni kirjojen henkilöillä on kyllä oma selkeä ulkomuotonsa, mutta se ei ole kovin tarkka - pikemminkin vain aura, jos nyt yhtään ymmärrätte. Itsehän en nimittäin kuvittele edes henkilöiden vaatteita lähes koskaan, mutta kuitenkin näen hahmot päässäni hyvin tarkasti, koska tunnen ne niin tarkasti. Ai että tätä on vaikea selittää (en ole pitkään aikaan hapuillut oikeita sanoja niin paljon kuin tässä eikä sekään riitä). No mutta, minun omasta maailmastanihan tässä puhutaan, joten väliäkö tuolla jos ette kaikki nyt ihan ymmärrä :)

Mutta siis kyllä, näen kirjan tapahtumat päässäni hyvinkin elävinä. Kuvittelun kannalta ei oikeastaan ole edes väliä, onko kirja hyvä vai huono - eri asia sitten nautinko kuvitelmistani vai en. En koskaan kuvittele olevani päähenkilö ja harvoin edes samastun häneen, mutta saatan kyllä kiintyä voimakkaastikin. Oikeastaan ajatus kirjan henkilöihin samastumisesta on aina kuulostanut mielestäni hieman vieraalta, sillä kirjoja lukiessani muodostan tavallaan kutakin kirjaa varten oman maailman, jonne kirja sitten minut imaisee, mutta jota kuitenkin seuraan vain ulkopuolelta. Tämä ei tietenkään, kuten jo aiemmin sanoin, estä minua kiintymästä kirjan maailmaan ja henkilöihin erittäin vahvasti (ja tässähän puhuu siis eräs, joka on lapsena luetusta Peter Panista lähtien ollut ihastunut kymmeniin kuvitteellisiin hahmoihin ja tekee sitä jossain määrin (onneksi sentään harvoin) edelleen, mut hei, eikö kaikki? Kai...)

Yksi itselleni tyypillinen piirre on myös se, että todella hyvän kirjan maailmaan eläydyn niin vahvasti, että siitä on vaikea irrottautua ja palata todelliseen elämään. Tätä esiintyy varsinkin, jos luen useita tunteja putkeen, ja siihen liittyy vahvasti tietty jännittynyt olotila kirjaa lukiessa - sellainen, että puhelimen soidessa hyppää melkein kattoon säikähdyksestä ja lyö luurin vihaisena korvaan, koska joku kehtaa keskeyttää, kun on saanut luotua päänsä sisään jotain todella suurta ja hienoa (tuttu olotila muuan muassa Pottereiden loppumetreillä). Joitakin kirjoja sitä vain lukee niin ahmimalla ja kiihkeästi syvälle kaivautuen, että kun ne loppuvat, jää täysin tyhjän päälle. Silloin pitää ihan yrittää muistaa, että ai niin, oli mulla oikea elämäkin. Valehtelematta parin viikon takainen joulupäivä meni osaltani ihan harakoille, koska olin juuri lopettanut yhden tällaisen kirjan, enkä yhtään tiennyt miten päin olisin ollut. Sitä yritti keskustella sukulaisten kanssa ja vastailla kohteliaasti tiedusteluihin kuulumisista, vaikka mieli oli jossain ihan muualla, enkä olisi varmaan voinut enää enemmän tuntea olevani irrallaan koko siitä hetkestä. Kai se on sitä, kun on päänsä sisällä kokenut niin paljon, ja sitten yhtäkkiä kaikki on kuitenkin ihan niin kuin ennenkin, ja ainoa, joka tietää jonkin asian muuttuneen, olet sinä itse. Hrr.

No, tuo tunnehan menee ohi viimeistään parissa päivässä ja helpottaa jo parissa tunnissa. Tavallaan se on kamalaa, koska sen jälkeen tuntuu niin vaikealta saada kiinni siitä omasta elämästä, mutta toisaalta taas juuri tuollaisten tunteiden takia lukeminen on välillä niin valtavan upeaa (tiedän, kuulostan kornilta, sori).
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 09, 2008, 00:04:40 kirjoittanut Villi Lohi »

Poissa Lorainne

  • glottaaliklusiili
  • Hämykeiju
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: MoonMist
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #6 : Kesäkuu 01, 2008, 21:39:16 »
Minä olen yleensä enemmänkin sivustakatselija kuin kirjan henkilö. Niin kuin muutama on tässä sanonutkin, minäkin näen tapahtumat ikään kuin elokuvana. On jotenkin helppoa vain katsoa vierestä ja juosta henkilöiden perässä, kuin "olla" joku henkilö. Silloinhan ei itsellä ole mitään ongelmia, kun ei ne pahikset sivustakatsojia tapa... ;) Mutta kyllä tunnen henkilöiden tunteet joskus hyvinkin vahvasti.

Joskus lukemisesta ei tunnu tulevan mitään, vaikka kirja olisi kuinka hyvä. Se johtuu useimmiten melusta ja hälinästä, tai siitä, että joku keskeyttää koko ajan. (Tämän vuoksi koulun käytävällä on aika hankalaa lukea.) Se voi myös johtua omista ajatuksista, jos joku asia vaivaa, joku biisi soi päässä tai muuten vaan joku häiritsee ajatuksia. Joskus taas kirja imaisee maailmaansa niin, ettei kuule eikä näe mitään. Tätä tapahtuu aika usein, ja siitä saa kuulla valitustakin säännöllisesti... mistä äiti pitää huolen. ("Kuunteletko sä yhtään?!"  "En, mä luen...")

Minäkään en yleensä kuvittele henkilöille kasvoja. Olen kyllä yrittänyt, mutta se on hankalaa. No, olen juuri lukenut Cornelia Funken Mustesydän- ja Musteloitsu-kirjoja, ja olen kuvitellut Capricornille elokuvan Lucius Malfoyn kasvot lyhyillä hiuksilla. Basta taas on ilmiselvä Draco, ja Tomusormi Sirius (punaisista hiuksistaan huolimatta...). Saatan siis varastaa henkilöille ulkonäön muiden kirjojen hahmoilta, tai jopa elävästä elämästä, mutta tätä tapahtuu melko harvoin. Kun aloin lukea Pottereita (6-vuotiaana :D) kuvittelin Harryn, Ronin, Hermionen ja Dumbledoren sen näköisiksi, jonkalaisia he ovat kirjan kannessa. Nyt myöhemmin lukiessani Pottereita kuvittelen henkilöt sellaisiksi, millaisia he ovat elokuvissa, mikä on sekä hyvä että huono asia.

Yhteenveto: Olen siis sivusta katseleva myötäeläjä, joka ei osaa keksiä henkilöille ulkonäköä. :)
Using the "are we", are we?

Poissa Azura

  • ENFJ
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • do not go gentle
    • parasomnia
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #7 : Kesäkuu 01, 2008, 21:50:57 »
Aii. Minä luen ja luen ja luen ja hyvän mielikuvituksen omaavana henkilönä kuvittelen.

Yleensä lukiessani mieleeni kehkeytyy niin kuin kuvia - hieman kuin katsoisi elokuvaa. Näen mielessäni kuinka henkilöt tekevät mitä tekevät ja kuvittelen kaiken tarkasti, kuten sen, mitä kirjaimia he painottavat sanomisissaan ja mitä he tekevät käsillään. Jos jossain kohdassa on esim. juhlat, kuvittelen mitä musiikkia soi taustalla. Kehittelen kaikesta pienimuotoisia elokuvia, mutta tietty tapahtumien näkeminen riippuu siitä, millainen oloni on ja missä ja milloin luen. Yksityiskohdat kuten esimerkiksi maiseman kehittelen asioista joita olen nähnyt eri elokuvissa ja elämässäni. Hahmoista taas kehkeytyy usein täysin kummallisia, mutta näkemykset vaihtuvat: kun elokuvan näkee hahmon ulkonäkö muuttuu. Ennen kuin tiesin Narcissa Malfoyn ulkonäön kunnolla, kuvittelin hänet kaverini äitiä muistuttavaksi vaaleahiuksiseksi rouvaksi. Tämän takia olen yhdistänyt ficciinikin tämän kyseisen kaverin ja Malfoyt: en kyllä ymmärrä miksi juuri tein näin.
Universumien Tomu-trilogiassa Rouva Coulter muistutti jostain syystä winx-piirretystä erästä opettajaa. Seurasin sarjaa joskus 11-vuotiaana ja silloin luinkin tämän trilogian. Heti kun elokuvan näki niin sitten mielikuva muuttui ja nykyään ne sitten ovat mitä ovat.
En kyllä ymmärrä mielikuvitustani. Se vie minut moneen paikkaan ja näyttää minulle erilaisia asioita. Joskus jos haluan että kirjan lopetus on helpompaa, kuvittelen sen kuin elokuvaksi, jossa lopussa on jonkinlaista musiikkia ja kaikenlaista. Suunnittelen aina kaiken etukäteen ja todellakin toivoisin että elokuva olisi oikeasti samanlainen. Kirjojani lukiessa olen siis ikään kuin katselija joka töllöttää elokuvaa, jota voi aina muokata ja muuttaa mieleisekseen.

Joskus sitten kun luen jotain tiettyä kohtaa kirjasta ja kuulen jonkun biisin, tunteeni voivat muuttua sen mukaan, millaista musiikkia kuuluu. Herkkä biisi ja kohta voivat itkettää ja iloiset taas naurattaa ja hymyilyttää. Pidän siis todellakin asioiden kuvittelusta ja kirjoja lukiessa ikään kuin matkustan niiden maailmaan ja aina kun haluan, kertaan tapahtuman mielessäni ja nautin siitä.
"For if you're not afraid, how can you be really brave?"

- The Exploits of Moominpappa

Poissa Musta Koira

  • Veni, vidi, vici.
  • Vuotislainen
  • libertiini
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #8 : Kesäkuu 02, 2008, 18:45:17 »
Riippuu tosiaan paljon kirjailijan taidoista, mitä lukiessa tapahtuu. Hyvä kirjailija pystyy kuvailemaan tapahtumia niin, että niihin on helppo eläytyä. Huonon kirjailijan teosta lukiessani en pysty tuntemaan kuin myötähäpeää -nimenomaan kirjailijan surkeutta kohtaan.

En yleensä näe tapahtumia mielessäni, paitsi yksittäisiä kohtauksia. Ne ovat poikkeuksetta niin merkityksekkäitä ja vahvasti kuvailtuja, että ne vain pulpahtavat silmieni eteen. Muutoin olen yleensä vain sivustakatsoja, joka kuitenkin pystyy eläytymään vahvasti henkilöiden elämäntilanteisiin ja tunteisiin. En muista koskaan itkeneeni kirjaa lukiessani, mutta monesti liikutus on kuitenkin kuristanut kurkussa. Joskus elän niin vahvasti kirjan mukana, että se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti omaan elämääni. Saatan esimerkiksi olla useita päiviä allapäin jonkun surullisen tarinan vuoksi, ja kun alan miettiä syytä masennukseeni, ymmärränkin, ettei omassa elämässäni oikeastaan olekaan mikään vialla, vaan suren mielettömästi fiktiivisten henkilöiden puolesta.

Sitten on niitä antisankareita, joiden vuoksi tuntee raivoa ja häpeää. Joskus tekisi mieli huutaa kirjan henkilöille sitä luettaessa: "älä nyt ihmeessä mene tekemään niin, idiootti" tms. Joskus oikein kiemurtelen häpeästä ja joudun keskeyttämään kirjan ja vaikka hyppimään paikallani purkaakseni kirjan aiheuttamaa jännitettä. Ja on niitä sellaisiakin hahmoja, joita tekisi mieli vetää turpiin... Pitäisi kai välillä muistutella itselleen, että kyse on fiktiosta.
-Non unde possim sed unde volo-

Poissa adswil

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #9 : Kesäkuu 03, 2008, 15:07:50 »
Tietysti riippuu aika paljon kirjasta, mitä sitä lukiessa tapahtuu. Jos kirja on loistavasti kirjoitettu, sen tapahtumat on huomattavasti helpompi kuvitella, kuin silloin, jos teksti on epämääräistä ja sekavaa. Yleensä siis kuvittelen tapahtumapaikat, henkilöiden ulkonäön ja ilmeet ja kaiken muunkin mielessäni ikään kuin elokuvamaisena. Jokaisesta hahmosta ja paikasta tulee väkisinkin jonkinlainen mielikuva, ja ikävä kyllä ne joskus romuttuvat, jos kirjasta tehdään leffa, joka ei vastaakaan mielikuviani. Ja yleensä jos luen niitä kirjoja, joista on tehty leffa, en osaa olla ajattelematta hahmoja juuri sellaisina kuin he leffassa ovat (esimerkiksi  Taru sormusten herrasta).

Päähenkilöihin en yleensä jostain kumman syystä samastu, paremminkin tiettyihin sivuhahmoihin. Monien kirjojen päähenkilöt suorastaan ärsyttävät minua, enkä yleensä kuvittele itseäni heidän paikalleen - yleensä en välttämättä haluaisikaan. Pidän yleisesti ottaen enemmän sivuhahmoista, joihin on usein helpompi samastua ja myös ihastua.

Kirjat herättävät minussa erittäin suuria tunteita, itken melkein aina lukiessani jotain vähänkään koskettavaa kirjaa - tai ei sen edes tarvitse olla kovin koskettava aina, erittäin loistava kirjakin saa kyyneleet silmiini. Lukiessani uppoan kirjan maailmaan todella syvälle, niin että tapahtumat ja henkilöt tuntuvat todella oikeilta.
In my world love is for poets - so I'm trying to be one.

Poissa Barella

  • Vuotis-kuollut
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • <3
    • Lohikäärmeliiga - Vuotishuispausjoukkue
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #10 : Kesäkuu 06, 2008, 10:37:27 »
Pystyn melkein kaikissa lukemissani kirjoissa eläytymään niin paljon, että en edes muista olevani lukemassa siinä missä olen. Tunnen samoja tunteita kun päähenkilö ja lähes kuulen samat äänet, mitä kirjassakin. Joskus yritän puhua kirjan henkilöille luullen, että he tajuavat (vaikkei näin valitettavasti ole). Sitten toisinaan kun luen, rupean miettimään miten lukeminen oikeastaan tapahtuu ja miksi pystyn eläytymään niin vahvasti. Tämä ajatus on ehkä kaikkein ärsyttävin tapahtuma kun luen kirjaa, sillä se palauttaa minut tämän maan päälle ja herpaannuttaa keskittymiskykyni. Usein lukiessani monetkin henkilöt (kaverit ja vanhemmat) keskeyttävät minut ja tämä on toinen ärsyttävä asia jota lukiessani tapahtuu. En pysty siis keskittymään kovin hyvin kirjaan jos joku häiritsee, mutta jos saan rauhassa lukea hiljaisessa paikassa, melkein katoan kirjan sisään.
~Barella
Maailma on tulvillaan ylimaallisia olentoja, jotka kärsivällisesti odottavat älymme terävöitymistä.
                 -Eden Phillpotts

TuliTikkuRasia

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #11 : Kesäkuu 08, 2008, 21:53:52 »
Uppoudun täysin kirjaan lukiessani(näin ei kylläkään käy kun luen koulukirjoja:D). Pystyn kuvittelemaan kaiken täydellisesti ja yleensä äänetkin tulevat samassa paketissa. Joskus kylläkin alan vilkuilla kuinka monta sivua on vielä jäljellä ja mahdollisesti katson miten kirja päättyy(paha tapani). Se herpaannuttaa keskittymiseni ja usein myös erillaiset äänet kuten puhe vaikeutavat aluksi lukemista.
Elän kirjan henkilöiden mukana. Tunnen mitä he tuntevat ja yleensä yritän oikoa heitä, vaikka kaikki olisikin pelkää satua:D

Nat

Caribu

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #12 : Kesäkuu 29, 2008, 20:32:30 »
Mie pystyn kuvittelemaan kaiken selvästi. Paikat, henkilöt, eläimet, kasvit, kaiken! Yleensä tykkään mielessäni muokata paikkoja ja henkilöitä hieman erilaisiksi, miksi niitä kuvitellaan. On mukavampi nähdä päässä joku enemmän omanlainen:D En ite pysty kovi hyvi kuvittelemaan kasvoja. Liian vaikeaa... Itse olen ylimääräinen katsoja. Yleensä, joskus ehkä päähenkilö.
Mie aina päässäni karjun henkilöille, jos ne tekee jotain väärin:) Aina. Joskus käsket niitä motata jota kuta, joskus käsken juosta, joskus käsken jäämään ja aina käy erilailla. Sitten suututtaa....

Poissa Mesha

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: MoonMist15858
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #13 : Kesäkuu 30, 2008, 22:14:30 »
Keskityn lukemiseen yleensä niin täydellisesti etten huomaa ollenkaan mitä ympärillä tapahtuu. Vaikka joku huutaisi suoraan korvaani tai hyppisi nenän edessä, en huomaisi mitään. Minä näen ja kuulen vain, mitä kirjassa tapahtuu. Näin ei ole ihan joka kirjan kanssa, mutta yleensä.
Minä näen myös "elokuvaa" lukiessani. Näen kaikki tapahtumat tarkasti ja joskus alan itse muuttaa joitain yksityiskohtia haluamikseni. Tämä on joskus ärsyttävääkin, koska jos jollain henkilöllä vaikka on vaaleat hiukset, mutta ne eivät mielestäni sovi hänelle, kuvittelen väkisin hänelle toisenlaiset hiukset. En voi asialle mitään ja se häiritsee minua.
Joskus samaistun joihinkin henkilöihin niin, että käyn itsekin läpi heidän tuntemiaan tunteita. Tällöin henkilön täytyy kuitenkin olla hyvin kirjoitettu ja aika samanlainen kuin minä itse, tai ainakin samassa elämäntilanteessa.
Minulla on aina hirveä kiire saada luettua kirjaa eteenpäin ja siksi huomaan joskus hyppiväni sanoja tai kokonaisia virkkeitä yli. Kiva siinä on sitten palata yhtenään takaisin lukemaan jotain virkettä, lukeminen vain hidastuu entisestään. Tästä tavasta olen yrittänyt päästä eroon ja pientä kehitystä onkin havaittavissa. :)

Huurretursas

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #14 : Heinäkuu 01, 2008, 13:35:50 »
Riippuu kirjasta, mutta useimmiten näen tapahtumat ns. elokuvana. Eläydyn tosi vahvasti kirjoihin, ja kirjan tapahtumat saattavat jäädä pyörimään päähäni vaikka olisin jo lopettanut lukemisen.

Mutta joskus käy niin, että olen ylimääräinen henkilö kirjassa. Esim. eilen KV:ta lukiessani olin Harryn ja kumppaneiden kanssa Malfoyden kellarissa ja yritin keksiä miten päästään pois. Ja seuraavassa hetkessä tarrasin kiinni Harryyn ja ajattelin että ei kai Hermione jäänyt matkasta :D Näin sen Bellatrixin puukon lentävän ohitseni. Kaivoin Harryn kanssa Dobbylle hautaa. Sekopäistä, mutta ihanaa.

Olen myös joskus itse päähenkilö, ja minun ajatukseni menevät ristiin päähenkilön ajatusten kanssa. "Katsoppas nyt sinne Voldun päähän, äläkä häröile siinä..." tai "Olisit nyt tainnuttanut sen Bellatrixin!"

Zirppis

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #15 : Heinäkuu 08, 2008, 15:57:44 »
Ajattelen (joskus jopa ääneen) kaikkea sen tyylistä, kuin "Juose nyt äläkä vain töllistele! Juokse!"  ja mietin ratkaisua ongelmiin joita kirjan henkilöillä esiintyy.
 Riippuu kai kirjasta, kuka minä ns. olen. Joskus olen esim. päähenkilö tai muu vastaava henkilö, toisinaan taas joku aivan sivullinen, oma hahmo. Joka tapauksessa näen asiat silmieni edessä, kuin olisin itse paikalla. Haistan tuoksut, kuulen äänet, elän mukana. Itken surullisissa kohdissa ja nauran kun tapahtuu jotain mukavaa. Eläydyn kirjojen upottavaan maailmaan täysillä!

P.S Minusta tuntuu, että se kirjojen lukemisessa onkin mielenkiintoista: Voi kokea asiota, joita ei luultavasti koskaan tule tavallisessa elämässä kokemaan!
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 08, 2008, 16:04:43 kirjoittanut Zirppis »

Poissa Flyrashaz

  • sub rosa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Northern Light
    • Livejournal
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #16 : Heinäkuu 12, 2008, 11:47:16 »
Minä uppoudun kirjoihin enkä saata huomata vaikka joku puhuisi mulle siinä koko ajan jotain. Paitsi jos en pysty keskittymään, niin tietenkin olen silloin kirjasta vähän outside. Pystyn kuvittelemaan kirjan hahmot mielessäni, minäkin näen ikäänkuin elokuvaa silloin :)

Potterit, Artemis Fowlit ja useat muut kirjat saavat minut kuvittelemaan nuo hahmot siihen tilanteeseen, mitä luen. PYstyn aistimaan tunnelman, hahmoistakin jotain ja.. silleen... No semmosta kaikkea epäoleellista. Yleensä näin kaiken päähenkilön tm. tärkeän henkilön näkökulmasta, ja eläydyn siihen. Pottereissa se on joko Harry, Ron, Hermione tai joku hyvis, mutta sitten kohtauksissa, joissa on pelkkiä pahiksia, näen yleensä niin kuin kertojan näkökulmasta. Esim. seiskakirjan ekassa luvussa, kun Snape ja se toinen kävelevät Voldemortin luo, ajattelin kaiken ikään kuin olisi itse olut heidän takanaan. Tai heidän näkökulmastaan. ARtemis Fowleissa se on (riippuen tilanteesta) Artemis, Butler, Holly, Foaly, Julius Root tai Mulch.

Useimmiten ajattelen, kun luen jotain kirjaa toista kertaa, ja tiedän ja muistan mitä tapahtuu, saatan ajatella että hitto, huolehtisit siitä pojastasi, kohtahan se tekee itsemurhan! tai olisi paennut urpelo, ei sitä kukkaa tarvitse pelastaa... Josku saatan ääneenkin manata, että miksi se ei tehnyt niin tms.
Surullisissa kohdissa olen aika normaali, jokseenkaan silloin en virnuile... Mutta hauskoissa kohdissa naruan, ja heti sitten on selän takana joku kysymässä että mille sä naurat.

- Flyra
"Oh, the bad guy of the game, me, you're not serious, I'm... umm... fortuneteller!"

Poissa Jazmín

  • Vampyyrityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #17 : Heinäkuu 12, 2008, 22:01:14 »
Tuo riippuu ainakin minulla tosi paljon kirjailijasta ja sitten millä tuulella olen, kun luen. Jos joku muu asia vaivaa minua, enkä pysty oikein keskittymään, niin sitten voin lukea joskus niinkin, että olen lukenut monta sivua, tajuamatta yhtään, mitä olen lukenut ja joskus taas huomaankin  jääneeni tuijottamaan yhtä riviä ajatuksissani.

Yleensä kuitenkin keskityn hyvin kun luen. Varsinkin, jos kirja on hyvä, uppoudun siihen kokonaan ja unohdan ulkopuolisen maailman. Joskus pystyn tavallaan näkemään koko ajan juonta päässäni, niin kuin elokuvana. Ja jossain kirjoissa, kun päähenkilö ei millään tajua, jotain niin ilmiselvää juttua, huudan hänelle melkein ääneen, tyyliin: "Ääliö, älä nyt noin tee!" Yleensä myös nauran ja itken ääneen lukiessa. Ja joskus virnuilen ääliömäisesti edes tajuamatta sitä. Ja esimerkiksi FK:ssa, sen jälkeen kun Sirius on kuollut, minulla on täysi työ, olla kiroamatta Bellatrixia ääneen ja kiljumatta Harrylle: "Tapa se! tapa se ääliö!"

Kerran kävi niin, kun olin lukemassa Meyerin Uusikuuta, niin siinä luki jotain suurin pirtein näin: "Viemärin kansi kolahti kovaäänisesti kiinni." Olin todella uppoutunut tarinaan, ja juuri kun olin lukenut tuon kohdan, niin äitini huusi alakerrasta: "Mikä se ääni oli?" Minä sitten yhtään miettimättä vastasin, että se oli se viemärinkansi. Oli vähän selittelemistä sen jälkeen xD
"You shine so bright it's insane, you put the sun to shame."

group

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #18 : Syyskuu 01, 2008, 17:01:09 »
No yleensä näen päässäni ikäänkuin "elokuvan" tapahtumista ja henklöistä. Henkilö kuvat luon itse, ja joskus käy niin että muutan jotain henkilön piirrettä. Esimerkiksi jos näen että hänellä on terävä leuka ja harmaat silmät niin hänellähän on, eikä vihreät ja pyöreä pää niinkuin kirjailija on sanonut;DD Yleensä samaistun päähelnkilöön, mutta en silti kuvittele häntä minuna. Joissain harvoissa ja hyvissä kirjoissa alan itkeä. (kuten aloin stephenie meyerin uusikuu kohdassa, kun
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

ja sitten kun kutos potterissa... ja ehkä vitos potterissa (en oo varma) ja kai myös seiska potterissa.. no kuitenkin, joskus myös vain repeilen yksinäni lukiessa. Ai niiin itkin myös muinainen tomu- sarjan kolmos osassa, maaginen kaukoputki. Henkilö hahmot on aika selkeitä omassa päässä, mutta usein sen korvaa elokuvan näkemys ja näyttelijä.en nyt jaksa kirjottaa enempää, sry;D

                            -g

Poissa Sagittaire

  • Kalkaaos
  • Vuotislainen
  • ~My fall will be for you~
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #19 : Syyskuu 01, 2008, 20:00:53 »
Alotan tän pitkällisen selostuksen siitä hetkestä, kun oon valinnut kirjan jonka luen. Olosuhteet pitää olla sopivat; täytyy olla melko lämmin, ei niin kuuma että hikoilee, ei edes niin lämmin että täytyy laittaa keveämmin vaatetta päälle, mutta viileäkään ei saa olla. Sitten menen omaan lukupaikkaani, ja alan lukea kirjaa.
Luen pari kappaletta sisäistäen tekstiä mitään näkemättä, luen siihen asti että olen sisällä tekstissä, eli siihen asti kunnes "elokuva" kirjan tapahtumista lähtee pyörimään pääni sisällä. Riippuen kertojasta, näen kirjan tapahtumat joko "videokameralla kuvattuna monesta perspektiivistä" tai sitten "niskan takaa"(minäkertoja), eli niin, että kuvassa on jatkuvasti päähahmon takaraivo tai sivuprofiili. Kuitenkin "elokuva" ei lähde käyntiin, jos kirja on huono, jos kuvailua ei ole tarpeeksi.
No, kun olen päässyt sisään tekstiin, siirryn ihan kirjan alkuun. Olen yleensä lukenut pari-kolme sivua, joten tämä ei haittaa. Sitten elokuva lähtee itsestään päälle, ja nyt luen siihen asti kuin tekee mieli, ja koko ajan "filmi" pyörii pääni sisässä. Joskus jostain sivulauseesta tulee mieleen jokin välähdysmäinen still-kuva, mutta heti sen jälkeen leffa pyörii taas.
Olen muuten huomannut, että kirjojen paikkoja kuvailtaessa mieleen nousee usein tuttuja paikkoja; käytän nyt esimerkkinä Pottereita, koska siinä näitä paikkoja on paljon.
Kotikolon olen aina kuvitellut mummilaksi, koska mummila on mäen päällä, mutta se ei ole mitenkään huojuva viritelmätalo, niinkuin Kotikolo vaikuttaisi olevan. Sisältä kuitenkin Kk on kuin mummila, ja jotenkin en oo päässyt ajatuksesta eroon.
Likusterintie 4:stä mulle tuli ennen mieleen vanha koti, mutta nykyään olen kuvitellut sen ihan erilaiseksi; se on sekoitus elokuvien Likusteritietä ja toista mummilaa ja pikkuserkkujen kotia. Tosin omaa mielikuvitusta on myös mukana, tietenkin.
Tylypahka on, taas kerran, sekoitus leffojen Tylypahkaa ja muutamia tuttuja paikkoja, mutta tähän on ripoteltu enemmän omaa näkemystä; tutut paikat ja leffa vaikuttavat vain vähän tässä paikassa.

Tässä vain muutama esimerkki ;)
You told I had the eyes of a wolf
Search them and find the Beauty of the beast
Nuuhku -> Sagittaire

Poissa Zenzibar

  • Pelastaja katsoi profiiliaan ja läikytti teetä pöydälle
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • kesäinen-eskapisti-merirosvo-jedi-söpö-skotti
    • Home sweet home
  • Pottermore: BloodNight6399
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #20 : Syyskuu 08, 2008, 18:27:57 »
Se riippuu aina kirjasta. Jos pidän kirjasta niin uppoudun maailman täysin, kääntelen sivuja sitä huomaamatta, ja joskus, jos minulla on aikaa, olen huomaamattani lukenut koko kirjan kerralla! Samaistun aina hahmoihin ja luen aina vain nopeammin. Jos kirja ei-oloe-niin-hyvä luen sitä kyllä ja uppoudun siihen, mutten täysin, ja hetken kuluttua kirja pitää laskea käsistä ja jatkaa myöhemmin uudelleen. Huonot kirjat taas uuvuttavat ensimmäisestä sivusta alkaen, ja ajatukseni harhailevat kaikkialla muualla kuin itse kirjassa, ja hetken kuluttua tajuan lukeneeni sivun, mutten ole ymmärtänyt sanaakaan lukiemastani ja joudun aloittamaan alusta. Näin käy todella usein, kun luen kokeisiin xD

Yleisin tapahtuma on se, että olen jo jännittynyt avatessani kirjan ja uppoudun siihen heti ensimmäisellä lauseella. En kuule enkä näe mitään muuta kuin  sen kirjan, ja jos kirja on jännittävä, saan sellaisia 'kohtauksia' joita veljeni kutsuu hepulikohtauksiksi, sillä lasken kirjan hetkeksi käsistäni, ja heilutan käsiäni. Nykyään teen sen hiljaa, pienenmpänä huusin ja koko perheeni jaksaa muistuttaa siitä x) Kirjojen maailman vie mennessään ja ajattelen jokaisen aukeaman lopussa, että luen vielä yhden ja sitten lopetan. Yleensä luen sen jälkeen vielä ainakin 5 aukeamaa, ennen kuin tajuan lopettaa :D

-Zenz
"You're only given a little spark of madness. You mustn't lose it." -Robin Williams

Poissa Saremina

  • Wanted Dead Not Alive
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Dissociative identity disorder patient
    • DeviantART tili
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #21 : Kesäkuu 03, 2009, 18:50:44 »
Riippuu siitä kuinka hyvä kirja on. En välttämättä eläydy päähenkilöön, vaan siihen hahmoon joka on suosikkini (tavallisesti tarinan pahis). Minua on kuulemma kiintoisaa katsoa kun luen kirjoja, sillä ilmeeni kertovat todella paljon kirjan tapahtumista, esim. jos joku kirjan hahmoista kohottaa vaikka vasenta kulmaansa niin minä teen sama perässä. En oikeastaan kuvittele itseäni päähenkilön tai minkään muunkaan henkilön tilalle, vaan ulkopuoliseksi joka kykenee näkemään kaiken mitä muiden mielessä tapahtuu, vähän samaan tapaan kuin kaikkitietävä kertoja. Minulla on todella hyvä mielikuvitus joka on oikeastaan käytössä koko ajan. Kun luen kirjaa hyödynnän tätä taitoa ja voin nähdä tapahtumat silmieni edessä, en niinkään näe kirjaa. Hyvä kirja on aina hyvä kirja ja sellainen vaikuttaa varmasti kaikkiin eritavalla kuin sellainen kirja joka ei kiinnitä huomiota täysillä.

Olen kerran alkanut huutaa kirjan hahmolle koska tämä ei voinut toimia järkevästi. Toisaalta taas, useimmiten Stephen Kingin kirjoja lukiessani, kirjassa tapahtuva rasahdus saa minut reagoimaan voimakkaasti kaikkiin ympäritössäni kuuluviin ääniin. Joskus kirjat myös vaikuttavat alitajuntaan voimakkaasti, esim. luettuani Kingin Kuulolla kirjan uskoin parin päivän ajan joidenkin kykenevän lukemaan ajatuksiani ja kaverini tuskastuivat kun kieltäydyin käyttämästä puhelinta viikkoon. Hyvä kirja voi aiheuttaa omituisia reaktioita ihmisissä :D

*Pahoittelee viestin hajanaisuutta ja poistuu takavasemmalle*
I'm only laughing on the inside, my smile is just a skin deep, if you could see inside I'm really crying, you might join me for a weep

Poissa Sydän

  • ♪♫♪
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #22 : Kesäkuu 04, 2009, 14:14:04 »
No, minulla on huomaamattani tullut sellainen juttu päähäni, että kun kirjassa puhutaan päähenkilön kodista tai kuvaillaan vaikka henkilön liikkumista talossa, niin alan kuvitella taloa ja talon pohjapiirrustusta mielessäni. Se on kivaa! Joskus myös yritän piirtää kirjojen hahmoille kodin, mutta en hirveän usein.
Luen aika paljon jännityskirjoja. Esimerkiksi Neiti Etsivissä on usein takaa-ajokohtauksia tai sellaisia joissa Paula yrittää piileskellä rikollisia. Niissä tilanteissa alkaa joskus ajattelemaan silleen että "Apua Paula älä mene sinne siellä on se herra X !" Jne. Sitä on hankala kuvailla.
Jos joku henkilö kirjassa tekee jotain harkitsematonta, minulla tulee sellainen a-p-u-v-a-olo, ihan niinkun itse olisin tehnyt sitä jotain väärää. Sekavaa =) 

Poissa Trompi

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #23 : Kesäkuu 27, 2009, 12:44:40 »
Kun luen, en  uppoudu kirjaan niin, että en esim. kuule, mitä ympärilläni tapahtuu (tästä on hyötyä, kun lukee salaa jossain vaikka pitäisi siivota :) ). Eli siis periaatteessa elän kirjan maailmassa, mutta silti kuulen ja havainnollistan kaiken mitä ympärilläni tapahtuu.
Lukiessani en yleensä mieti itseäni esim. päähenkilön paikalle, tai ylipäätänsäkään minkään hahmon paikalle. Yleensä katson vähän niinkuin elokuvaa, tai pörrään kärpäsenä tapahtumapaikalla (kuitenkaan en näe tapahtumia niin kirkkaaksi kuin olisin tapahtumapaikalla, vaan hiukan sumeana). Minun olisi ihan outoa miettiä lukiessani olevani joku henkilö. Tosin joskus mietin, että miltä tuntuisi olla joku henkilö kirjassa tai käydä esim. Tylypahkaa, mutta ikinä en tee sitä kun luen.
Minun on joskus vaikea keksiä hahmoille ulkonäköä tai kasvoja, mutta ikinä en jätä ketään kasvottomaksi. Useimmiten on helpoin miettiä hahmo sellaiseksi, jonka on nähnyt joskus. Esim. minun mielikuvituksessa Hermione muistuttaa Emma Watsonia aika paljon. Joskus kuitenkin keksin hahmoille ulkonäön päästäni, eli en kopioi ketään näkemääni henkilöä. Joskus mietin tapahtumapaikat samalla systeemillä, eli jos puhutaan jostain talosta, on se melko samannäköinen kuin esim. jonkun sukulaisen/ tuttuni talo. Koskaan se ei kuitenkaan muistuta omaa kotiani. Joskus keksin tapahtumapaikankin päästäni, mutta aika harvoin. Jos näin käy, niin useimmiten käytän samaa paikkaa useissa eri kirjoissa. Esim. että Harry Potterin ja Bella Swanin kodit voivat näyttää samalta, mutta se ei häiritse minua, kun luen.
Yleensä en tunne samoja tunteita kuin päähenkilö, paitsi silloin, kun Pimento kielsi FK:ssa Harrylta huispauksen. Olin niiin vihainen ja pettynyt ja raivoissani ja surullinen ja minun olisi tehnyt mieli paiskata koko kirja nurkkaan. Joskus haluaisin huutaa henkilölle varoituksen, jos hän tekee jotin tyhmää tai vaikka menee huoneeseen, jossa tiedän olevan murhaaja. Esim. (joo,taas Potterit esimerkkinä, luen siis toki muutakin, ai miten niin...) kun Harry kiroaa Dracon PP:ssä, tekisi mieli huutaa ja estääkin se jotenkin... edelleen, vaikka olen lukenut Potterit jo monta kertaa.
Useimmiten ajatteluni ei johdu kirjailijasta. Ajattelutapa on sama, luinpa (melkein) mitä tahansa...
No joo, ehkä tässä tuli jo kirjoitettua tarpeeksi sekavista ajatuksistani. Toivottavasti kukaan ei pidä minua hulluna ja joku edes ymmärsi. :)
Asenne ratkaisee. Aina.

floora

  • Ankeuttaja
Vs: Mitä tapahtuu lukiessasi?
« Vastaus #24 : Heinäkuu 24, 2009, 01:04:25 »
Riippuu mitä luen, jos kyseessä on joku hyvä kirja niin en edes kuule kun mulle puhutaan. Oon jotenki niin uppoutuneena siihen kirjaan. Ja jos kirjassa tapahtuu jotain hauskaa tai surullista virnistelen, nauran ja joskus itkenki. Varmasti järkevän näköstä kun joku virnistelee yksikseen.
Vielä senkin jälkeen kun oon lopettanut lukemisen, jään välillä miettimään mitä kirjassa on tapahtunut, ja miksei se ja se voinu tehdä jotain erilailla.

Yleensä pystyn kuvitella huoneet ja maisemat paremmin kun henkilöt. Jos vaikka kuvaillaan jotain tiettyä huonetta, niin nään sen useimmiten vähän niinku kuvana silmien edessä. Jos taas kuvaillaan vaikkapa päähenkilöä, niin en välttämättä kiinnitä kauheesti huomiota siihen, miltä se näyttää. Ainoastaan sillon, jos joku asia häiritsee mua henkilön ulkonäössä:D Se saattaa johtua siitä, että joskus kuvittelen itteni päähenkilön saappaissa tai sitten sillä vaan ei ole mulle kovin suurta merkitystä.
Tosin kun luen Meyerin kirjoittaamaa Houkutusta tai sen jatko-osia niin hahmotan päähenkilöiden kasvot ja vartalot selvästi päässäni. Mut toisaalta sama jos luen Pottereita, eli taitaa johtua siitä, kun oon nähny leffan samasta kirjasta.