Kirjoittaja Aihe: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)  (Luettu 38291 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Miss Zora

  • nordist [nu'dist]
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • As cold as the night
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #275 : Tammikuu 29, 2011, 16:47:16 »
Ehei. En seuraa muotia ollenkaan, tai ainakin yritän olla seuraamatta. Ei sitä tule seurattua, kun ei oikeastaan kiinnosta. Olen tehnyt itselleni lupauksen ja päätöksen siitä, että olen millainen olen enkä välitä mitä muut musta ajattelee. Ja mielestäni se on vaan hyvä.

Mutta asiaan. Pukeutumistyylini menee niin ohi muodin ettei sitä voi edes laskea muodiksi (siis mitä?). Yleensä pukeudun mustaan, päälläni näkee harvoin muita värejä, vaikka punaista ja valkoista löytyy jonkin verran. Musta väri ei johdu siitä että olisin mitenkään angsti tai synkkä/masentunut ihminen, mutta se sopii minulle paremmin ja tuntuu turvallisemmalta ja paremmalta kuin muut värit. En voisi ikinä kuvitella pukeutuvani vaaleanpunaiseen tai vaikkapa keltaiseen paitaan, anteeksi vain.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 17, 2011, 17:40:20 kirjoittanut Miss Zora »
den eneste måten å ha noe i uendelig tid, er ved å miste det

Poissa Neithan

  • Vuotislainen
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #276 : Tammikuu 29, 2011, 16:56:51 »
Muoti ja pukeutuminen ovat tärkeitä nähtävästi kaikille vaikkei kukaan haluakaan olla "massateini" vaan "oma itsensä". Kun kaikki tekevät noin niin hurraa! Siinähän sitten olette kaikki samanlaisia vaatteinenne ja toiveinenne.

Minä en välitä siitä miltä näytän tai miten pukeudun. Pukeudun mahdollisimman tavallisesti kouluun ja kotona käytän mitä vaan mikä tekee oman oloni hyväksi. Koulussa minulla on lähes poikkeuksetta jonkinlainen musta huppari ja farkut sekä joskus löysät verkkarit. Kotona olen joko t-paidassa ja pyjamahousuissa tai lökäreissä. En käytä meikkejä tai tee mitään ihmeellistä hiuksilleni. Kerran vuodessa menen parturiin ja lyhennän niitä jotta niiden hoito on helpompaa. En käytä mitään mössöjä hiuksissani tai ihossanikaan shampoota ja muita sellaisia lukuunottamatta.

En halua herättää itselläni mitään huomiota tai korostaa ja näyttää kaikille 'kuka minä olen pukeutumistyylilläni'. Miksi heidän pitäisi tietää kuka minä olen? Vaatetyylistäni ei ainakaan oikein mitään erikoista voi päätellä, paitsi ehkä sen että pyrin mukavuuteen.

//Samiwais, hah, tuskin Suuren käsityölehden lukemista muodikkaaksi luetellaan! :"D
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 29, 2011, 18:05:14 kirjoittanut Mortti »

Poissa Ihmissusi

  • Vuotislainen
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #277 : Heinäkuu 28, 2011, 22:17:29 »
Aah, viimein löysin pitkän ja ansoitetun tieni tänne teidän kiusaksenne;)

Paloin halusta kommentoida ihmisten meikkaamisesta. Minusta naiset tuhlaa meikkeihin liiiiian paljon rahaa. Tottakai kaikki haluavat olla kauniita ja saada huomiota kauneudella ja sillee mutta jos se meikkaaminen kestää tunnin niin se vähän menee yli hilseen:\ Olen nähnyt kun 10w tytöt laittaa ripsaria jossain kaupan edustalla ja se on väärin. Nuorilla ei voi olla niin paljon ulkonäköpaineita että pitää meikata. No itse myönnän että kajalia silmien rajaamiseen tulee käytettyä mutta kaikenmaailman meikkivoide, puuteri, ripsari, luomari, huulipuna, huulikiilto, poskipuna jne on liikaa jos käyttää kaikkea mahdollista. Ei naisten tarvitse olla kauniita tehdäkseen vaikutuksen kehenkään. Luonne ratkaisee eikä järjetön meikkaaminen.
Olen puhunut- ugh-

Siis muoti, miten mielenkiintoinen ja outo aihe. Itse en muotia seuraa, enkä muuten aio >:o
mutta itseäni ihmetyttää myös se että onko 'muoti-ihmisillä' rahaa kalliisiin merkkivaatteisiin vai mistä ne releet saadaan? :o Kun kaikki merkkikama maksaa maltaita, niin että voittaako kaikki lotossa vai mistä sitä rahaa löytyy? -_-

Olen ylä-asteella, ja no itseäni suoraan sanoen ottaa aivoon nämä ns.Lissut jotka ovat olevinaan niin "IhQDaamuodikkaitaLoL". Suurimmalla osalla koulussa tytöillä on joku niin tiukka toppi kun vain löytyy (mielellään leopardikuvioitu), tiukat pillarit tai leggingsit (kirjotin varmasti väärin), säälittävät läpsykkäät jalassa näin kesäisin, mahdollisimman räikeät tai muuten kammottavat aurinkolasit, blondatut hiukset jotka täynnä lakkaa ja asun viimeistelee pikkuinen laukku ja tupakka-aski.

Niin että onko tuo ns.'lissulookki'? Oli miten oli, kammottava se ainankin on. Minua pännii kaikenlisäksi teinipellepojat. Häiriköillä tai muuten vaan pojilla on aina liiiiiian isot farkut jotka roikkuu nilkoissa, niin iso huppari kuin kaupasta löytyy, hiphoplippis, ja no ei kai muuta:o Mutta se on omasta mielestäni oksettavaa katsella tuollaista lökärifarkkupissis massamuotia jokapuolella><

Oma pukeutumiseni on emoernu enkä kauheasti muodista ole ollut ikinä kiinnostunut. Mutta tuntuu että me muut jotka ei pukeuduta niinkuin fruittarilissut niin me ollaan jotenkin vääränlaisia landepaukkuja jotka ei tajua mitään 'muodista'.
Muoti on nykyään todella outoa. Lady Gagat sun muut Kate Berryt on vaikuttaneet siihen ja korostaneet erilaisuutta. Joten miksi meillä on sellainen käsite kuin muotis jos erilaisuus on niin tärkeää. Minua ahdistaa kulkea massaporukoiden mukana ja mieluummin viiletän pitkin hautausmaata emogoottilaumamme mukana mummoja säikytellen kuin kaupungilla liian suurissa tai kireissä vaatteissa.

Ihmiset on outoja, sitä en kiistä. Mielestäni sana 'muoti' on kohta historiaa kun erilaisuutta korostetaan koko ajan. Kun nyt jos katselee Japanin katumuotia, niin harvoin näkee samanlaisia asuja. Japsit osaa korostaa erilaisuutta ja olen siitä iloinen;) Ernujen seura kelpaa kun tuntuu ettei ole mitään tiettyä muotia:)

-ihmissusihukkapala-
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 28, 2011, 22:22:41 kirjoittanut Ihmissusi »

Poissa bunnypirates

  • *Insert a cool title here*
  • Vuotislainen
    • Tumblr
  • Pottermore: ScaleSand
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #278 : Heinäkuu 28, 2011, 22:51:30 »
Muotivaatteissa ei oikeesti maksa mikään muu kuin se merkki ja tietenkin ne tenut ostelee kyseisiä vaatteita kun viimeistä päivää vaan siksi että muut näkee että niillä on varaa (vaikkei oikeasti olisikaan) ostaa uusinta uutta. Nykyään tuntuu siltä että ihmisiä lajitellaan vaatteiden perusteella johonkin kasteihin. Jos vaatteessasi oli 200 euron hintalappu, olet maailman sosiaalisin, mukavin, nätein/komein ja suosituin ihminen. Jos siinä taas oli 50 euron hintalappu, olet sellainen puolituttu jolle sanotaan moi ja jonka seuraan saatetaan liittyä kun muut ei nää. Jos hintalapussa luki 20 euroa tai vähemmän, et ole edes olemassa.
I'm sick of feeding my soul
to people who'll never know
just how purposeless
and empty they've grown .

vanilladream

  • Ankeuttaja
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #279 : Elokuu 10, 2011, 12:24:11 »
Itse seuraan muotia lehdistä, netistä ja blogeista. Olen muotitietoinen, mutta en aina pukeudu viimeisimmän muodin mukaan. Meikkausvinkkejä sekä muita luen, mutta en välttämättä kokeile niitä.

Muotivaatteissa ei oikeesti maksa mikään muu kuin se merkki ja tietenkin ne tenut ostelee kyseisiä vaatteita kun viimeistä päivää vaan siksi että muut näkee että niillä on varaa (vaikkei oikeasti olisikaan) ostaa uusinta uutta. Nykyään tuntuu siltä että ihmisiä lajitellaan vaatteiden perusteella johonkin kasteihin. Jos vaatteessasi oli 200 euron hintalappu, olet maailman sosiaalisin, mukavin, nätein/komein ja suosituin ihminen. Jos siinä taas oli 50 euron hintalappu, olet sellainen puolituttu jolle sanotaan moi ja jonka seuraan saatetaan liittyä kun muut ei nää. Jos hintalapussa luki 20 euroa tai vähemmän, et ole edes olemassa.

Ei pidä aivan paikkaansa, muotivaatteita voi olla myös esim. H&M:llä, ja usein onkin, myös hyviä sellaisia. Merkkivaatteet ovat asia erikseen. Joissakin niissä tosiaan maksaa vain merkki, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa suoraan, että esimerkiksi Burberryn vaatteet ovat paljon laadukkaampia ja kestävämpiä kuin Seppälän montasataa euroa halvemmat vaatteet.

Eikä tuo luokittelukaan pidä aina paikkaansa . Itselläni on paljon ns. merkkivaatteita, joissa voi hyvinkin olla yli 200 euron hintalappu, mutta silti en ole koulussa suosittu 'suosittujen' joukossa enkä kauneinkaan heidän mielestänsä. Itse asiassa vaatteitani on haukuttu, muunmuassa Burberryn takkiani väitetty liian isoksi (vielä hyvä ystäväni sanoo joka kerta näin, kun kyseinen takki on päälläni. se kolhaisee aika pahasti, varsinkin kun itse pidän siitä niin kovasti.), vaikka se ei todellakaan ole liian iso. Ihmiset ovat ainakin täälläpäin missä minä asun, enemmänkin halveksuvia ja kateellisia. Nykyään pikemminkin sellaisia syrjitään, joilla on kalliita merkkivaatteita. '

En osta merkkivaatteita sen takia, että ne ovat vain kalliita ja niillä voi näyttää, että 'hei, meillä onkin rahaa tällaisiin', vaan siksi, koska suurinpiirtein jokaisella vastaantulevalla on vaatteita H&M:stä, Seppälästä, KappAhlista, Lindexiltä... Usein monet törmäävät tilanteisiin, että kaverilla on samanlainen juhlamekko tai samanlainen paita yms. Merkkivaatteita ei ole jokaisella vastaantulevalla, ja sen lisäksi niillä voi luoda kokonaan oman tyylin. Tällaista tänään.


Poissa Neithan

  • Vuotislainen
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #280 : Elokuu 10, 2011, 12:36:41 »
Ostan itselleni uusia vaatteita kerran tai kaksi vuodessa. Juuri ostin uuden takin ja housut seppälästä koulun takia. Varmaan monellakin muulla voi olla sellaisia (taisin ostaa ne Seppälästä?), mutta hälläkö väliä, koska minua ei voisi vähempää kiinnostaa se erotunko joukosta tai 'massasta.'

Käytän juuri sellaisia vaatteita, jotka tuntuvat parhaalta päällä. Meikkiä en käytä, koska... no, en ole sellainen ihminen. Minulla ei kai ole mitään tyyliä? Mukavuus-ensin periaatteella, mutta toki sen verran, että ne tuntuvat hyvältä omaan silmään. En ikinä ostaisi kalliita vaatteita, mutta myönnän, että nuo 35 euroa maksaneet housut tekivät hieman tiukkaa. Mutta toisaalta tarvitsen niitä kouluun, joten sen takia se nyt kävi. Seuraavaksi tarvitsen uudet housut ensi kesän lopussa elleivät nuo sitten tosiaan sitä ennen mene rikki.

 


Poissa Triangulum

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #281 : Elokuu 10, 2011, 20:34:01 »
Itse en omasta mielestäni pukeudu viimeisimmän muodin mukaisesti enkä sen pahemmin osta merkkivaatteita. Huomasin, että joku täällä sanoi, että merkkivaatteista pikemminkin kiusataan. Se on kyllä ihan totta, sillä ex-luokallani oli yksi tyttö, jolla oli ihan melkein jotkut miljonääri vanhemmat, niin hänellä kaikki oli merkkiä, ja siitä kyllä selän takana kuiskuteltiin aika paljon.

Minä meikkaan, ja olen 16 ja olen oikeastaan meikannut ja laittanut hiuksiani viimeiset puoli vuotta, että en koe olevani mikään meikkipelle... Lähinnä naama vaaleaksi ja silmät tummiksi ja hiustyyli nyt vähän vaihtelee, mutta mutta... ei meikkaus ja laittautuminen ole pahasta. Itse korostan niillä vain omaa tyyliäni. Tottakai se on vähän eri juttu jos joku 9v. pikkuneiti vetäisi samanlaiset kajaali määrät ja tuhoaisi yhtä paljon otsonikerrosta hiustuotteillaan.
"Kaipaat unohduksen humalaa."

Poissa monnipop

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #282 : Elokuu 15, 2011, 21:21:42 »
Hassua, miten monet täällä mieltävät muodin seuraamisen lissujen ja koulun (yläasteen) "suosittujen" puuhaksi. Mitä se ei kyllä ole. Itse en ole törmännyt elämäni aikana kovinkaan moneen sen ikäiseen, joka pukeutuisi kovinkaan muodikkaasti c::. Tyylikkyys on sitten ihan eriasia.

Itse seuraan muotia jonkun verran, en orjallisesti, vaan poimin itseäni kiinnostavia juttuja ja saatan ostella sen tyylistä vaatetta, kenkää tai laukkua. Kenkiin käytän rahaa todella paljon, mutta olen huomannut, että ne kalliit kengät myös kestävät käyttöä! Hajuvesissä suosin Versacea, koska no, voin sanoa että on ihan eri asia käyttää Seppälän 10 euron hajuvettä kuin Versacen 100 euron hajuvettä. Sen haistaa c:. Vaatteet noin muuten ostan yleensä kirpputoreilta, koska sieltä löytää kaikista persoonallisimmat vaatteet ja vielä halvalla! Tai sitten tilaan netistä. H&M:stä löytyy myös suht halvalla hyvännäköisiä vaatteita, mutta kovin pitkään ne ei käyttöä kestä ::D. Tyyliäni en sen kummemmin osaa kuvailla edes. En siis pysty lokeroimaan itseäni mihinkään tiettyyn pukeutumistyyliin, koska en mitään sellaista edusta. Mutta kyllä mun pukeutumisesta varmasti vähän saa jotain kuvaa siitä, millainen ihminen olen, millaista musiikkia kuuntelen yms. Paljon jää tosin myös pimentoon c;.

Ihan kauheasti en meikkaa. Ripsiväri ja kulmakynä ovat lähes päivittäin käytössä. Eyelineria käytän jos tuntuu siltä tai jos olen menossa juhlimaan. Puuteria en ole oikeastaan ikinä käyttänyt ja meikkivoidettakin erittäin harvoin. Iho pysyy puhtaampana ja paremman tuntuisena ilman c::.
Real eyes
Realize
Real lies

vanilladream

  • Ankeuttaja
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #283 : Elokuu 18, 2011, 14:16:38 »
Jep, olen tuossa hajuvesihommassa monnipopin kannalla, halvan hajuveden haistaa (=haisee pahalle). Itse käytän Dioria (Miss Chérie<3), Chanelin Mademoisellea ja Guccin Guiltya.

Poissa bunnypirates

  • *Insert a cool title here*
  • Vuotislainen
    • Tumblr
  • Pottermore: ScaleSand
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #284 : Elokuu 18, 2011, 14:24:46 »
Halvat hajuvedet haisee melko samanlaisilta kuin kalliimmat, ainakin mun nenääni, tosin halvoissa ei ole niin paljoa valinnanvaraa ja suurin osa tuoksuu aikas ällön makealta. :/

Eikä tuo luokittelukaan pidä aina paikkaansa . Itselläni on paljon ns. merkkivaatteita, joissa voi hyvinkin olla yli 200 euron hintalappu, mutta silti en ole koulussa suosittu 'suosittujen' joukossa enkä kauneinkaan heidän mielestänsä. Itse asiassa vaatteitani on haukuttu, muunmuassa Burberryn takkiani väitetty liian isoksi (vielä hyvä ystäväni sanoo joka kerta näin, kun kyseinen takki on päälläni. se kolhaisee aika pahasti, varsinkin kun itse pidän siitä niin kovasti.), vaikka se ei todellakaan ole liian iso. Ihmiset ovat ainakin täälläpäin missä minä asun, enemmänkin halveksuvia ja kateellisia. Nykyään pikemminkin sellaisia syrjitään, joilla on kalliita merkkivaatteita. '

Kyseessähän ei todellakaan ollut asioiden kärjistys... B)
I'm sick of feeding my soul
to people who'll never know
just how purposeless
and empty they've grown .

Poissa monnipop

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #285 : Elokuu 22, 2011, 00:32:43 »
Jep, olen tuossa hajuvesihommassa monnipopin kannalla, halvan hajuveden haistaa (=haisee pahalle). Itse käytän Dioria (Miss Chérie<3), Chanelin Mademoisellea ja Guccin Guiltya.

Olen huomannut myös hajuveden koostumuksessa eroja (jos niin voi sanoa : D). Kalliimmat hajuvedet jäävät iholle pidemmäksi aikaa, niistä tulee vähän sellainen kevyt rasvan tunne tms. ja tuoksu on kestävämpi kuin halvoissa hajuvesissä. Halvat hajuvedet tuntuvat lähes siltä kuin vettä ruiskisi päällensä ja tuoksu ei kestä kauaa ja tuoksuu "halvalle".
Real eyes
Realize
Real lies

Poissa Giladra Carrion

  • Kuolonsyöjä
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: ShieldFang27063
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #286 : Elokuu 22, 2011, 16:17:33 »
Jep, olen tuossa hajuvesihommassa monnipopin kannalla, halvan hajuveden haistaa (=haisee pahalle). Itse käytän Dioria (Miss Chérie<3), Chanelin Mademoisellea ja Guccin Guiltya.

Olen huomannut myös hajuveden koostumuksessa eroja (jos niin voi sanoa : D). Kalliimmat hajuvedet jäävät iholle pidemmäksi aikaa, niistä tulee vähän sellainen kevyt rasvan tunne tms. ja tuoksu on kestävämpi kuin halvoissa hajuvesissä. Halvat hajuvedet tuntuvat lähes siltä kuin vettä ruiskisi päällensä ja tuoksu ei kestä kauaa ja tuoksuu "halvalle".
Minä en ole tuossa kestävyydessä huomannut suuria eroja, vaikken enää aikoihin ole käyttänyt halpishajuvesiä. Kestävyyshän toki riippuu siitä, onko kyseessä Eau de Cologne (EdC), Eau de Toilette (EdT) vai Eau de Parfum (EdP), joista jälkimmäisessä on enemmän tuoksuvia ainesosia ja ensimmäisessä vähiten. Noissakin esiintyy vaihtelua.
Itse tykkään EdP:stä, sillä en jaksa lisäillä niin usein tuoksua, ja maksan ihan mielellään vähän enemmän hinnassa sen vuoksi. Halvat hajuvedet ovat melkein poikkeuksetta noita miedoimpia - en ole koskaan tainnut tuohon EdP:hen törmätä niitä katsellessa.
“We've all been raised on television to believe that one day we'd all be millionaires, and movie gods, and rock stars.
But we won't. And we're slowly learning that fact. And we're very, very pissed off.”

Poissa Sneaw

  • Vuotislainen
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #287 : Syyskuu 08, 2011, 16:32:22 »
Saatan kuullostaa pinnalliselta, mutta minusta on tärkeää että pukeutuu siististi ja tyylikkäästi. Omalaatuisuus on hieno asia, mutta rajansa kaikella. Tosilla vain on huono maku, ja ehkä he eivät edes tiedosta sitä.
minua ja ystäviäni tyylimme takia.. Niinhän se on, nuorena hakee hyväksyntää.

Yläasteella olin poikamainen, kokeilin gootti jne. tyylejä. Vihasin näitä "muotipellejä", jotka kaikki näyttivät samalta vain sopeutuakseen joukkoon ja kiusasivat
Näin myöhemmin työnhaun ja yleisen kuvan kannalta siisti pukeutuminen on plussaa. Itselläni on valitettavasti pukeutumistyylien takia hieman stereotypioita, mutta se on oma ongelmani. Silti lähes koko kaveriporukkani koostuu persoonallisesti pukeutuvista ihmisistä: toisia ei kiinnosta mitä päälleen laittaa, toiset ovat gootteja tai jotain siihen suuntaan. Kaikilla on oma makunsa, mutta silti usein tuomitsen ihmisiä pukeutumisen perusteella, mikä on väärin.

Esimerkiksi jos opiskelee jotakin liiketaloutta tai jotain, kuuluu mielestäni asiaan pukeuta ehkä hieman "jäykästi". Ei ole mielestäni sopivaa mennä paikan päälle verkkareissa tai kauheissa lumpuissa. Naisella tulee olla myös meikkiä, hyvän maun rajoissa. "Suomalainen nainen on kaunis ilman meikkiä" on mielestäni puppua, kyllä naisen tulee vähän laittautua.

Itse rakastan muotia, ja ostaisin kalliita vaatteita jos varallisuuteni sallisi. Mutta silti, olen vahva kirpputorien puolesta puhuja: halpaa, vaatteilla on tarina ja voi tehdä mahtavia löytöjä! Valehtelematta puolet vaatteistani on kirpputoreilta.

Meikkien puolesta, en meinaa sitä itsekkään uskoa, vähän arvokkaampi on parempilaatuinen kuin halpa. Sama hajuvesissä, itse en ostaisi alle 30 euroa maksavaa hajuvettä.
Есть человек, есть проблема. Нет человека, нет проблемы.

Poissa Laku

  • paperisydän
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Laku's life
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #288 : Syyskuu 08, 2011, 19:03:28 »
Minä en ole tuossa kestävyydessä huomannut suuria eroja, vaikken enää aikoihin ole käyttänyt halpishajuvesiä. Kestävyyshän toki riippuu siitä, onko kyseessä Eau de Cologne (EdC), Eau de Toilette (EdT) vai Eau de Parfum (EdP), joista jälkimmäisessä on enemmän tuoksuvia ainesosia ja ensimmäisessä vähiten. Noissakin esiintyy vaihtelua.
Itse tykkään EdP:stä, sillä en jaksa lisäillä niin usein tuoksua, ja maksan ihan mielellään vähän enemmän hinnassa sen vuoksi. Halvat hajuvedet ovat melkein poikkeuksetta noita miedoimpia - en ole koskaan tainnut tuohon EdP:hen törmätä niitä katsellessa.

Itte tarkistin just oman, hiljattain ostamani, 5.95e halppishajuveden, jonka ostin Seppälästä tuon "luokituksen". Ja pahastihan se omaan silmään näytti tuolta Eau de Parfumilta tai sitten omistan jonkun lukihäiriön. :D Joten ilmeisesti halppiksissakin tuota näkee! Itte tykkään siitä kyllä tosi paljon, eikä haitannut yhtään vaikka halpa olikin.

Muuten tuosta muodista yms. Itse en omista mitään erikoista tyyliä, vaatteet on semmosia jotka miellyttää omaa silmää ja tuntuu hyvältä päällä. Joskus mennään collegehousut+huppari linjalla, joskus on sitten legginssit ja (oikeesti) pitkää paitaa ft. tissivyöt sun muut härpäkkeet. Ja sitten tietenkin ihan kaikkea tuolta väliltä. En nyt niin muotia seuraa, mutta kyllä sen aina tietää suunnilleen mikä väri tai kuosi on nyt in. Noh, ei siihen välttämättä mitään erikoista seuraamista tarvita, sen kun menee seisomaan vaatekauppaan ja katteloo ympärilleen... (:
Ei vaan esimerkiksi kesällähän kukkakuosi oli ilmeisesti vähän niinkuin muodissa. Ja mä vihasin sitä. Kerran taisin jonkun kukkakuosisen hameen vetää päälleni ja sekin oli siskolta lainassa. Joten en siis ihan niin paljon muotia seuraa, että omaan kaappiini sitä välttämättä hankkisin. Ja mulle on ihan sama, oliko mun ihanat sandaalit viime kesänä muotia ja tänä kesänä ihan vanha juttu jo, mä rakastan niitä silti ja varmasti pistän jalkaani aina kun saan vaan tilaisuuden!

Meikkiä mä en päivittäin kamalasti tunge naamaan, eri juttu sitten jos on jonnekin lähdössä. Joka aamu tulee meikkivoide laitettua (Matte Mousse, joten ei, naama ei kiillä ja en tartte puuteria lisäksi) yhteisen hyvän nimiksi ja peitepuikko tietenkin kaverina tarvittaessa. Ja sitten tuolla mun tylsällä kynällä vähän ylös ja alas tökin rajauksia ja volaa! Hiuksia sitten taas laitan myöskin minimaalisesti, omistan melko lyhyet sellaiset, joten vaikeapa niitä mitenkään erikoisemmin on laittaa. Ja jos laittaa, niin kyllä ne koulumatkan aikana lätistyy kypärän päähän tunkemisen myötä. Suoristelen aina vaan pesun jälkeen, niin ei ihan niin kauheesti sojota korkkiruuvikiharat sikin sokin.

Close the doors but never look inside
Time will tell if all your love has died


Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #289 : Syyskuu 08, 2011, 20:58:51 »
Olen kyllä tavallaan Sneawin kanssa samaa mieltä siitä, että siisti ja tyylikäs pukeutuminen on tärkeää - tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi hienoon ravintolaan en menisi verkkareissa. Työhaastatteluun mennessäkin miettisin vähän, millaisissa vaatteissa näyttäisin siisiltä. En silti pukisi päälleni mihinkään tilanteeseen sellaisia vaatteita, jotka jotenkin sotivat minua vastaan ja tuntuvat epämukavilta. Liikaa omaa pukeutumista ja ulkonäköä miettimällä saa aika helposti tukalan olon sekä itselleen että muille, jos paikalle tulee ylihuoliteltuna ja ylipyntättynä ja muutenkin sen näköisenä, ettei vaatteissaan viihdy.

Mitä tuohon meikin käyttämiseen tulee, niin en muista juuri koskaan elämässäni törmänneeni sellaiseen tilanteeseen, jossa olisin nähnyt jonkun (naisen tai miehen) jossain tilanteessa, jossa minusta olisi ollut epäsopivaa, ettei hän käytä meikkiä. Sen sijaan olen kyllä lukemattomia kertoja ollut tilanteissa, joissa ensimmäinen ajatus jostain ihmisestä on ollut että meikkiä on (tilanteeseen nähden tai muuten) ihan liikaa... Jos meikkiä haluaa käyttää (puhun tässä nyt noista muodollisista tilanteista kuten työhaastattelu, en bileistä..), niin parhaan lopputuloksen minusta yleensä saa, kun onnistuu näyttämään siltä, ettei meikkiä olisi, tai se ei ainakaan hyppää heti vastaantulijan naamalle.

Ja juu, kyllähän minusta olisi mukavaa, jos olisi varaa ostaa vähän hintavampia vaatteita, jotka ehkä olisivat materiaaliltaankin parempia ja kestäisivätkin vähän pidempään. Pidän kyllä vaatteista: nimittäin sellaisista, jotka näyttävät siistiltä ja samaan aikaan tuntuvat mukavilta päällä, ja erityisen lähellä sydäntäni ovat kengät, etenkin samaan aikaan kauniit ja käytännölliset sellaiset, koska oikeasti joudun kävelemään niillä enkä vain säilyttämään niitä jossain kaapissa. Väreistä lähellä sydäntäni ovat sininen, musta ja monet maanläheiset värit, ja aivan erityisen paljon pidän mekoista ja housujen tai legginsien kanssa pidettävistä 'paitamekoista'. Sen sijaan se, mistä en ollenkaan vaatteissa pidä, on epäkäytännöllisyys. Kyllä vaatteiden pitää olla riittävän lämpimiä tai viileitä vuodenaikaan nähden, ne eivät saa hiostaa eivätkä kutista, eivätkä hiertää mistään kohtaa. Hienoimmatkin vaatteet päällä saa ensivaikutelman taatusti pilattua, jos niissä joutuu kiemurtelemaan tuskaisesti tai vapisee kylmästä. Omalla tulevaisuuden työalallani ei onneksi ole mitään kovin tiukkaa pukukoodia, vaan aika pitkälle pukeutumisestaan ja ulkonäöstään voi päättää itse: tiedän esimerkiksi joidenkin työskentelevän aina puvut tai jakkutakit päällä, siinä missä toiset voivat aivan huoletta mennä töihin tukka pystyssä nuhjuisessa villapaidassa ja olohuousuissa.
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa Marsi

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #290 : Lokakuu 10, 2011, 23:20:55 »
Oon hurahtanut meikkeihin taas, huulipuniin ja luomiväriin tällä kertaa, kynsilakkoihinhan hurahdin jo vuosi sitten ja ne on pysyneet. : D Ei vaan vielä viitsi laittaa hirveästi ylimääräistä laadukkaisiin ja kalliisiin meikkeihin, onneksi jotain suht halpoja ja silti melko laadukkaita sentään löytyy vielä.
Joskus on myös kiva kiinnittää astetta enemmän huomiota omaan pukeutumiseen. Mua muuten saa äänestää täällä <3 (Tykätyimmät ensin -> tällä hetkellä toisella rivillä, valkoinen paita ja vihreä hame, nimi Mari). Ois kivaa.
Mitään tarkkaa kausimuotia en kyllä seuraa.

Poissa Bloody Princess

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #291 : Lokakuu 13, 2011, 18:34:56 »
En seuraa vaatemuotia mitenkään tarkasti tai lue muotilehtiä, valitsen vaatteeni pikemminkin sen mukaan, mikä omasta mielestäni näyttää kivalta eikä tunnu pahalta päällä - toisin sanoen käytän vaatteita joissa tunnen voivani olla oma itseni. Tokihan "muotivaatteita" tulee ostettua ainakin normivaatekaupoista vähän pakostikin uusia vaatteita etsiessä, mutta tajusitte varmaan idean.

Minulla ei taida olla varsinaista tyyliä enkä siis osaa lokeroida itseäni. Vaatteeni ovat useimmiten mustia, yleensä kuitenkin jollakin muulla värillä, kuten punaisella, vihreällä tai sinisellä höystettynä. Toisinaan kuljen kokomustissakin, riippuu siitä minkä tyyppisiä vaatteet ovat tai millaisia yksityiskohtia niissä on. Käytän melko tasavertaisesti sekä housuja että hameita, pidän kummistakin. Verhoudun kuitenkin yleensä rock/punkvaikutteisiin housuihin ja tummaan paitaan tai t-paita & huppari -yhdistelmään, silloin tällöin myös hieman sivistyneemmän (asiayhteyteen sopivampi sana unohtui) näköisiin gootti- tai gothic lolita-tyyppisiin mekkoihin tai hameasuihin. Olen sekalainen pukeutuja, mutta eipä kukaan ole vielä karannut kurkkuun kiinni itkemään että pukeudun aivan väärin. Ostan vaatteita sekä "erikoisemmista kaupoista" että tavallisista vaateliikkeistä, tavan vaatekaupoistakin löytyy kelpo päällepantavaa kun vain osaa etsiä. Lisäksi vaihtoehtovaatteita myyvien kauppojen rytkyt tuppaavat olemaan vähän turhan kalliita kovin usein ostettaviksi.

Minulla ei ole järkeviä perusteluita sille, miksi pukeudun miten pukeudun - syy on lähinnä se, että kyseisenlaiset vaatteet miellyttävät omaa silmääni väriensäkin puolesta. Musiikkimaun vaikutuksesta en tiedä, en sanoisi sen olevan kovin vahvasti yhteydessä vaatteisiin, mutta eipä niin kutsuttua muotimusiikkiakaan tule kuunneltua lähes minkään vertaa.

Hiuksista en osaa sanoa, aivoni eivät taida olla rekisteröineet sellaista sanaa kuin hiusmuoti. :D Laitan hiukseni aamulla miten nyt ehdin, jaksan tai on käytännöllistä tulevan päivän kannalta, en jaksa keskittyä aamulla sellaisiin asioihin kuin hiusten puunaamiseen, mikäli nyt mitään juhlavampaa tilaisuutta ei ole tiedossa. Hiukset laiskasti auki tai poninhännälle, siinä perustapani pitää hiuksia.

Meikkimuodista minulla ei ole pahemmin tietoa, koska en seuraa sellaista. En meikkaa vahvasti, parempi vain vähän meikkiä kuin kahden kilon maskit naamassa. Jokapäiväisessä käytössä ovat lähinnä ohut, vaalea meikkivoide, puuteri ja ripsiväri, jota pyrin käyttämään niin vähän ettei katsoessa voi olla aivan varma, onko sitä vai ei. Tönköt paakkuripset kun ovat varsin rumaa katseltavaa. Ostamani meikit ovat yleensä suht tunnettujen merkkien, kuten vaikkapa Lumenen, kohtuuhintaisia tuotteita. En ole valmis maksamaan pakkeleista maltaita. Niin, ja kynsilakoilla sun muilla taiteilu on kyllä mukavaa. Myönnän olevani melko ahkera leikkimään erilaisilla siveltimillä ja kynsitarroilla, tosin jälkimmäisillä lähinnä silloin kun on tiedossa jotakin erikoisempaa kuin tavallinen arkiviikko.

~Bloodie

Poissa mayday

  • Ryhmyn iskemä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LeviosaThestral23731
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #292 : Lokakuu 23, 2011, 18:24:24 »
heti alkuun sanon että idgaf, ei todellakaan kiinnosta mitä muut pitää päällänsä. mua vaan ärsyy niin suunnattomasti ku joka paikka on täynnä "mitä mieltä olet tästä paidasta", "mitä sanoisit jos näkisit että jollain on tälläinen päällä", "onko tää nolon näköstä", "kehtaisitko käyttää näitä koulussa" ... koska mua ei vaan kiinnosta.
en seuraa muotia, koska edelleen mua ei kiinnosta tietää että mikä on muodissa ja mikä ei. ite pukeudun niinku ite tykkään, aina perusvaatteisiin. ainakaan sillon en haittaa ketään, eikä kukaan tuu rageemaan mulle kuinka mun kengät ei sovi mun paidan väriin. ostan vaatteeni yleensä h&m'stä ja ginasta, ihan niinku suurin osa muistaki. sen lisäks käytän kotona chillaillessani ja tallilla ähkiessäni peak performancea ja pumaa ja muita urheilumerkkejä. en sano näihin hintoihin liittyen paljon mitään muuta, muutaku että ei esimerkiks se 200 € oikeesti hyvin istuvista ja laadukkaista farkuista loppujen lopuks oo paljon.
harvemmin jaksan meikata mitenkään erikoisesti, joskus lähden vaikka kouluun ihan au naturel, joskus laitan ripsaria tai jotain. en vaan jaksa panostaa, koska emmä mielestäni niin hirveeltä näytä ilman meikkiä. hiukset laitan nutturalle tai ponnarille, kiharran nopeesti tai sitten annan vaan olla.

kiva olla huoleton.
If you love me let me go
Back to that bar in Tokyo
Where the demons from my past
Leave me in peace

Poissa Mansikkarahka

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #293 : Tammikuu 05, 2012, 20:07:42 »
En ole koskaan ollut kiinnostunut muodista. Ala-asteella pukeuduin siihen mitä minulle ostettiin (muistaakeni tykkäsin kyllä vaatteistani). Yläasteella ja amiksen enimmäisinä vuosina pukeuduin ns. taviksesti. Etenkin yläasteella pukeuduin vain mustaan ja valkoiseen ja vain t-paitoihin, toppeihin ja huppareihin, sekä mustiin housuihin. En uskaltanut silloin pukeutua mitenkään erilaisesti. En myöskään laittanut hiuksiani mitenkään ihmeemmin, enkä meikannut usein.

Amiksen viimeisenä vuonna kolmisen vuotta sitten itsetuntoni alkoi parantua ja uskalsin alkaa pukeutua niin kuin halusin, vaikka vielä silloinkin mietin paljon "kehtaanko pukeutua näin ja mitähän muut ajattelevat tästä", mutta kuitenkin parempaan suuntaan mentiin koko ajan. Pikkuhiljaa löysin oman tyylini ja viime sykyn aikana se on vakiintunut rokahtavaksi ja tyttömäiseksi. Joinain päivinä pukeudun siis rokahtavasti ja joinain tyttömäisemmin. Useimmiten asuni ovat ripaus molempia.
Tykkään rock- ja goottityyleistä. Pidän niiteistä ja ketjuista ja sokkiväreistä hiuksissa. Itselläni on ollut pinkkiä ja sinistä hiuksissa.
Lempi värejäni ovat musta, liila ja pinkki ja niitä löytyy vaatteistani ja asusteistani eniten. Ostan vaatteeni nykyään Gina Tricotista, Ellokselta ja NetAnttilasta.
Asusteeni ja laukkuni ostan enimmäkseen Cybershopista, Glitteristä ja Bijou Brigittestä. 

Vielä pari vuotta sitten meikkasin aina ripsivärillä ja meikkivoiteella ja usein laitoin myös huulikiiltoa, mutta kesällä 2010, kun oli kovat helteet, tyydyin pelkkään ripsiväriin ja siitä asti olenkin meikannut lähinnä vain ripsivärillä. Joskus saatan laittaa rajauksetkin. Juhliin laittan sitten myös meikkivoidetta ja huulikiiltoa.
Myönnän etten mielelläni lähde edes kauppaan ilman ripsiväriä. Tulee jotenkin valju olo ilman sitä. Mutta sillä ei ole minusta mitään väliä meikkaavatko toiset vai eivät tai miten meikkaavat. Se on minusta jokaisen oma asia. Tärkeintä on minusta sisäinen kauneus. 

Minusta jokainen pukeutukoon niin kuin haluaa. On vain kiva, kun on kaikenlaisia erilaisia pukeutumistyylejä.

Poissa Candily

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Muodit (pukeutuminen, meikit, yms. yms...)
« Vastaus #294 : Tammikuu 13, 2012, 19:36:53 »
Ostan vaatteeni näistä peruskaupoista, kuten H&M:stä, mutta en kuitenkaan seuraa muotia tietoisesti ainakaan enkä ole siitä kiinnostunutkaan. Käytän värikkäitä vaatteita, en yleensä pukeudu mustaan koska meillä on koira ja inhoan sitä kun niissä näkyy karvoja ja pölyä niin helposti. :D Rakastan isoja huppareita ja melko tiukkoja housuja. Legginsejä käytän vaan kesäisin, se on muuten tosi tyhmän näköistä kun näillä lissuilla on talvellakin ohuet legginsit.
Vielä vähän aikaa sitten käytin aina aika isoja paitoja kun ajattelin olevani ruman muotoinen, mutta nykyään minusta ei enää tunnu siltä ja olen uskaltautunut pitämään tiukempiakin paitoja. Kuitenkin lempihupparini on sellainen hieman iso, miesten harmaa Reebok-huppari. :)
Hameita tai mekkoja en osaa käyttää muuta kuin juhlissa, eivät ole minun juttuni. En käytä myöskään merkkivaatteita, koska haluan mieluummin että minulla on paljon halvempia vaatteita kuin että minulla olisi vaan muutama tosi kallis vaate.

Hiukset minulla on aika lyhyet, ovat olleet jo ainakin 4 vuotta. Vuosi sitten oli ihan poikatukka, nyt ovat melkein olkapäille asti ulottuvat. Suoristan hiuksiani, koska niissä on rumia luonnonkiharoita jotka sojottavat joka suuntaan ilman suoristusta. :D Laitan myös aina hieman vahaa tai geeliä + lakkaa, etteivät olisi ihan lytyssä.

En meikkaa juuri koskaan. Joskus laitan aamulla ripsaria jos jaksan ja silloin harvoin kun on jotain juhlia niin ehkä jotain luomiväriä tai jotain. Puuteria/meikkivoidetta en koe tarvitsevani, koska minulla ei ole juurikaan finnejä ja naamani näyttää ihan ok:lta ilman pakkelia. :D
Paradise comes at a price
That I am not prepared to pay
What were we built for?
Will someone tell me please