Kirjoittaja Aihe: Velhot, maahiset, kotitontut ja kentaurit Deathly Hallows-kirjassa  (Luettu 5661 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Snivellus

  • Ankeuttaja
Lukiessani HP & Feeniksin kiltaa uudestaan, kiinnitin huomiota muutamaan seikkaan, joita pidän tärkeänä tulevan kirjan kannalta. 
Lajitteluhatun uusi laulu. Hattu laulaa: "meidän täytyy pitää yhtä tai sisältä sorrumme" (Sivu. 253). Jo Liekehtivän Pikarin lopussa Dumbledore pitää puheen sovun ja yhteiselon merkityksestä. Feeniksin Killassa sama teema jatkuu, mutta mukaan tulee muitakin kuin velhoja. Oljolla on suuri roolinsa tässä. Kirjan lopussa Dumbledore sanookin Harrylle: "Me velhot olemme kohdelleet tovereitamme huonosti ja kaltoin jo liian kauan, ja nyt niitämme mitä olemme kylväneet". (s. 1006). Dumbledore painottaa Siriuksen toiminnan vaikutuksia Oljoon ja sen ratkaisuihin: "Hän piti sitä palvelijana, joka on niin arvoton, ettei siitä kannata kiinnostua, eikä sitä tarvitse huomioida."
Tämä ei rajoitu pelkästään kotitonttuihin, vaan kahteen muuhunkin ihmisen kaltaiseen olentoon, jotka esiintyvät taikaministeriön suihkulähteessä, joka selvästi symboloi tätä kaikkea: "Pitkän aulan puolivälissä oli suihkulähde. Siinä seisoi pyöreän altaan keskellä joukko kultaisia, luonnollista kokoa isompia patsaita. Niistä pisin oli jalosukuisen näköinen velho - - Velhon ympärille olivat asettuneet kaunis noita, kentauri, maahinen ja kotitonttu. Kolme viimeksi mainittua katsoivat palvoen noitaa ja velhoa." Patsas sanattomasti kertoo lukijoilla Velhojen asenteista muita lajinsa kaltaisia kohtaan. Ne on kuvattu velhojen ja noitien alamaisiksi. Dumbledore (sivulla 1006): "--suihkulähde, jonka tuhosimme tänään, valehteli."

Feeniksin killta-kirjassa kaikilla näillä olennoilla on oma roolinsa ja merkityksensä. Sirius sortaa Kotitonttu Oljoa, Taikaministerö sortaa Kentaureja rajoittamalla heidän elinympäristöään ja määrittelemällä Kentaurit vähä-älyisimmiksi kuin ihmiset: "laki viisitoista B ilmaisee selkeästi, että jos hyökkääjä on sellainen taikaolento, jonka älykkyys ymmärretään lähes ihmisentasoiseksi--" Ja Puheita, vaikkakin juoruja liikkuu C.Toffeen maahisten vastustuksesta: "Cornelius 'Maahisenmurtaja' Toffeeksi hänen ystävänsä nimittävät häntä." (Sivu. 238).
Kirjassa annetaan myös ymmärtää Dumbledoren puolustaneen eri olentojen oikeuksia aikaisemmin. Hagrid sanoo: "Se [Karkus] oli kuullu Dumbledoresta, siitä että se oli vastustanut Britannian viimosten jättiläisten tappamista." Dumbledore kehotti Sirusta myös kohtelemaan Oljoa hyvin.

Jos tämän kaiken liittää yhteen, niin Dumbledoren taian avulla häntä itseään ja Harrya yhdessä puolustavat patsaat kirjan lopussa voidaan nähdä symbolina, joka viittaa tuleviin tapahtumiin. Patsaat taistelivat yhdessä ja kuolivat yhdessä samalla tavalla. Suosittelen myös kiinnittämään huomiota englantilaisen Deathly Hallows-kirjan kansikuvaan: http://media.the-leaky-cauldron.org/gallery/books/coverArt/uk/books_covers_ukdh_4.jpg Jossa Harry pitää olkapäästä kotitontun näköinen olento, jolla on toisessa kädessä miekka. Myöskin kuvan paikka muistuttaa hivenen Irvetaa (Maahiset siis), vaikkakin se voi olla hieman hakuammuntaa : )

Oliver Omena

  • Ankeuttaja
Vs: Velhot, maahiset, kotitontut ja kentaurit Deathly Hallows-kirjassa
« Vastaus #1 : Elokuu 07, 2007, 20:42:14 »
Odotin koko ajan sen Dobbyn kuoleman jälkeen, että loppukirjassa tehtäisiin jotain velhomaailman tasa-arvon edistmiseksi. Kaikki merkit tuntu viittaavan hetken aikaa siihen, mutta ilmeisesti tarkoituksena olikin vain saada Harry näyttämään paremmalta.

Mei Ling

  • Ankeuttaja
Vs: Velhot, maahiset, kotitontut ja kentaurit Deathly Hallows-kirjassa
« Vastaus #2 : Elokuu 10, 2007, 02:36:49 »
Ei velhojen maailma eroa meidän omastamme siinä suhteessa, että kaikki vain maagisesti muuttaisivat mieltään asioista niin, että asiat paranisivat hetkessä. Se on iso yhteisö, eikä koko yhteisön mielipidettä voi kääntää hetkessä. Suurin osa esimerkiksi kotitonttuja omistavista perheistä tuskin olisi niiden vapauttamisen kannalla ihan vain siksi, että "Hei! Kun nyt oli vähän kakkaa kun Voldemort oli vallassa vähän aikaa ja oli sota, niin että tehdäänkö maailmasta heti kunnolla parempi paikka ja vapautetaan tontut ja opetetaan maahiset taikomaan!" Velhot ja noidat ovat kuitenkin aina ihmisiä, eikä ihminen yksinkertaisesti vain toimi niin.

Ja tuskin nämä "vähemmistörodut" ihan heti oppisivat luottamaan velhoihin uudestaan - jos ovat koskaan luottaneetkaan.

Suuret muutokset tapahtuvat hitaasti, niin se vain on aina ollut ja tulee aina olemaan. :)

Poissa Starpiks

  • ヘルムットじゃないよ
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • "Olette sangen rumia ollaksenne keijuja"
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Velhot, maahiset, kotitontut ja kentaurit Deathly Hallows-kirjassa
« Vastaus #3 : Elokuu 12, 2007, 05:03:59 »
Ei velhojen maailma eroa meidän omastamme siinä suhteessa, että kaikki vain maagisesti muuttaisivat mieltään asioista niin, että asiat paranisivat hetkessä. Se on iso yhteisö, eikä koko yhteisön mielipidettä voi kääntää hetkessä. Suurin osa esimerkiksi kotitonttuja omistavista perheistä tuskin olisi niiden vapauttamisen kannalla ihan vain siksi, että "Hei! Kun nyt oli vähän kakkaa kun Voldemort oli vallassa vähän aikaa ja oli sota, niin että tehdäänkö maailmasta heti kunnolla parempi paikka ja vapautetaan tontut ja opetetaan maahiset taikomaan!" Velhot ja noidat ovat kuitenkin aina ihmisiä, eikä ihminen yksinkertaisesti vain toimi niin.

Ja tuskin nämä "vähemmistörodut" ihan heti oppisivat luottamaan velhoihin uudestaan - jos ovat koskaan luottaneetkaan.

Suuret muutokset tapahtuvat hitaasti, niin se vain on aina ollut ja tulee aina olemaan. :)

 Tähän lisättäköön myös, että Voldemortin jälkeen piti ensin rakentaa Ministeriö ja koko velhoyhteisö enemmän tai vähemmän uudestaan, piti järjestää kriisiapua kaikille tarvitseville jne. Vaatii järjettömästi resursseja ja aikaa ja kun velhoyhteisö on pikkuhiljaa toipumassa Voldemortista, ei innostus muutoksille ole välttämättä päätähuimaava.
"The shortest verse in the Bible is, "Jesus wept". The only thing wrong with it is the past tense." -Fred MacIntire, Something Positive

No oonhan mä sentään sukua insinöörille... *pnish*?

Oliver Omena

  • Ankeuttaja
Vs: Velhot, maahiset, kotitontut ja kentaurit Deathly Hallows-kirjassa
« Vastaus #4 : Elokuu 12, 2007, 16:32:12 »
Lainaus
Ei velhojen maailma eroa meidän omastamme siinä suhteessa, että kaikki vain maagisesti muuttaisivat mieltään asioista niin, että asiat paranisivat hetkessä. Se on iso yhteisö, eikä koko yhteisön mielipidettä voi kääntää hetkessä. Suurin osa esimerkiksi kotitonttuja omistavista perheistä tuskin olisi niiden vapauttamisen kannalla ihan vain siksi, että "Hei! Kun nyt oli vähän kakkaa kun Voldemort oli vallassa vähän aikaa ja oli sota, niin että tehdäänkö maailmasta heti kunnolla parempi paikka ja vapautetaan tontut ja opetetaan maahiset taikomaan!" Velhot ja noidat ovat kuitenkin aina ihmisiä, eikä ihminen yksinkertaisesti vain toimi niin.

Niinhän se on. Aluks meinasin verrata tätä Yhdysvaltain sisällissotaan, jonka jälkeen mustille annettiin samat oikeudet kuin valkoisille, mutta silloinhan yleinen mielipide oli ollut jo pitkään orjuudenvastainen pohjoisvalloissa.(ja jenkkien poistumisen jälkeen mustien oikeuksia rajoitettiiin uudestaan etelävalloissa) Pottereissa taas tunnuttiin pitävän oikeastaan itsestäänselvyytenä, että maahiset eivät käytä taikasauvoja ja tontut ovat palvelijoita.

Lainaus
Suuret muutokset tapahtuvat hitaasti, niin se vain on aina ollut ja tulee aina olemaan. :)

jep.

Poissa Helena T

  • Keijukaismuori
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: AccioQuill137
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Velhot, maahiset, kotitontut ja kentaurit Deathly Hallows-kirjassa
« Vastaus #5 : Elokuu 13, 2007, 19:48:06 »
SK-dvd:llä on Rowlingin haastattelu, jossa hän kertoo valinneensa tietoisesti rasismin Potter-kirjojen teemaksi. "Puoliveriset" ja "kuraveriset" tulee hävittää velhomaailmasta tai ainakin suuresti rajoittaa heidän elintilaansa ja mahdollisuuksiaan hankkia elantonsa, siis Voldemortin ja taikaministeriön mielestä.

Itse ajattelen, että kirjoissa on kahdenlaista rasismia. (Joka kylläkin on sorrettujen kannalta se ja sama.)Ensiksikin Voldemortin ja taikaministeriön oppia puhdasveristen paremmuudesta ja sen tavoiteltavuudesta. Paremmuus ja tavoiteltavuus oikeuttavat toisten sortoon, vahingoittamiseen ja jopa eliminoimiseen. Toiseksi rasisimia, joka on syntynyt pitkän ajan kuluessa, esim. kotitonttujen orjuus ja maahisten epäluotettavuus. Nämä ovat olleet olemassa kauan ja moni ei edes ajattele niitä vääryytenä. Hyvä esimerkki tästä on Ron, joka yrittää saada Hermionen ymmärtämään kotitonttujen halun olla orjia eikä vapaita.

Ensimmäinen rasismin muotohan loppui DH:ssa, kun Voldemort kuoli ja taikaministeriö uusittiin. Mutta varmasti näitä puhdasverisyysoppeja kerrottiin yhä edelleen tietyissä perheissä ja piireissä. Niitä ei vain voi julistaa maailmalla, vaan on näyteltävä hyväksyvänsä kaikki. Voisi olettaa ja toivoa, että ministeriö puuttuu vastaisuudessa pikaisemmin tällaisten oppien levitykseen. Ja asenteet muuttuvat yhteisön painostuksesta pikku hiljaa. Tosin en usko muunkaan yhteisön muuttuneen yhdessä yössä ei-sortavaksi ja kaikki-hyväksyväksi.

Toista muotoa voi olla vielä hankalampi muuttaa sekä noitien/velhojen itsensä sekä kotitonttujen, maahisten ja kentaurien taholla. Se on jo "geeneissä". Mutta näin voi tapahtua. Ronin ajattelu kehittyi ja muuttui. Lopun taistelujen alettua hän halusi pelastaa kotitontut. Varmasti Ronin muutumiseen vaikutti tapaaminen Oljon kanssa, jolloin hän näki Oljon mielyttävämmän puolen, näki hänet tuntevana, ajattelevana olentona. Kun kunnioittaa toista, tämä haluaa olla omasta tahdostaan kunnioituksen arvoinen, ei minkään taian tai lain takia. Hermione ymmärsi tämän: (DH, 163, lasten)" Hän (Oljo) on lojaali ihmisille, jotka ovat hänelle kilttejä/mukavia...niipä hän palveli heitä mielellään..." Ehkäpä Hermionenkin ajatellu muuttui hieman: ennen heikompien puolustajasta näiden kanssa tasavertaisena toimijaksi.

Ja entäs sitten sorretun puolen ajattelunmuutos. Jotenkin on vaikea uskoa kentaurien hyväksyvän noitia,kotitonttuja ja maahisia noin vain tasavertaisiksi kumppaneiksi. Hehän pitivät noin yleensä ihmisiä itseään tyhmempinä ja arvottomampina. Kotitontut olivat totuneet ajatukseen orjuudesta, josta vapautuminen oli rangaistus, ei palkkio. (Taisi olla FK-kirjassa, jossa kuvattiin Oljon suurimmaksi päämääräksi sitä, että saisi kuoltuaan päänsä seinälle kiitokseksi hyvästä palvelusta. Ja entäs Winkyn tuska, kun hänet vapautetaan.) Maahiset olivat epäileviä ja aika kieroja sopimusten tekijöitä. Varmaan kokemusten kautta oppineet tämän. Eli muutos vie varmasti useamman sukupolven, mutta sille on hyvä alku sortajien kukistuttua.


Tappi

  • Ankeuttaja
Vs: Velhot, maahiset, kotitontut ja kentaurit Deathly Hallows-kirjassa
« Vastaus #6 : Maaliskuu 12, 2008, 19:53:02 »
Toista muotoa voi olla vielä hankalampi muuttaa sekä noitien/velhojen itsensä sekä kotitonttujen, maahisten ja kentaurien taholla. Se on jo "geeneissä". Mutta näin voi tapahtua.

Ja tapahtuukin, sillä Rowlingin chat-tilaisuuden (viime heinäkuu) mukaan Hermione tulee parantamaan/paransi kotitonttujen ym. elinoloja.


"Does hermione still continue to do work with spew and is life any better for house elves!"

"Hermione began her post-Hogwarts career at the Department for the Regulation and Control of Magical Creatures where she was instrumental in greatly improving life for house-elves and their ilk. She then moved (despite her jibe to Scrimgeour) to the Dept. of Magical Law Enforcement where she was a progressive voice who ensured the eradication of oppressive, pro-pureblood laws."



Poissa Lady Asensio

  • Nilkanvilauttaja niinikään
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • DH luettu 9.12, KV 11.3
  • Pottermore: HeartWitch62
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Velhot, maahiset, kotitontut ja kentaurit Deathly Hallows-kirjassa
« Vastaus #7 : Huhtikuu 04, 2008, 23:53:20 »
Mielestäni lopputaisteluun oli otettu hyvin mukaan kentaurit ja kotitontut. KV-leffassa täytyy nähdä ehdottomasti, kun Oljo johtaa kotitontut taisteluun.

Feeniksin killassa se, että patsaat suojelivat Harry ja "taistelivat" Voldemortia vastaan omalla tavallaan mielestäni viittasi jonkinlaiseen koko taikamaailman väliseen taisteluun, kuten seiskakirjassa lopultakin kävi.
Mun blogi: http://www.pointblog.fi/?go=milluska    (HUOM! OSOITE HIEMAN MUUTTUNUT)
Vuoden 2008 kotitonttu  tässä, terve!

Joenrantanen

  • Ankeuttaja
Vs: Velhot, maahiset, kotitontut ja kentaurit Deathly Hallows-kirjassa
« Vastaus #8 : Huhtikuu 05, 2008, 09:17:48 »
Hmm, otsikosta puuttuu yksi keskeinen halveksunnan kohde: jästit. Koko kirjasarjan ajan niitä pilkataan ja vaheksytään, pidetään huonompina ja kömpelömpinä. Jästi ei alkujaankaan ole kovin imarteleva nimitys. Tämä on aina häirinnyt minua, miksi velhot luulevat olevansa jotenkin parempia.

Poissa Emubird

  • Fyysisesti paikalla, henkisesti muualla
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Always the tone of surprise!
  • Pottermore: ScarletCentaur10898
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Velhot, maahiset, kotitontut ja kentaurit Deathly Hallows-kirjassa
« Vastaus #9 : Huhtikuu 05, 2008, 11:47:48 »
Lainaus
Tämä on aina häirinnyt minua, miksi velhot luulevat olevansa jotenkin parempia.


Se on sitä rasismia. Ihmiset eivät voi mitään sille että ovat jästejä ja silti heitä pilkataan/haukutaan. Sama kotitontuilla ja maahisilla. Velhot siis osin ovat rasisteja. 
I have seen your heart, and it is mine
Blogini: http://mylifemyfandoms.blogspot.fi/

Mei Ling

  • Ankeuttaja
Vs: Velhot, maahiset, kotitontut ja kentaurit Deathly Hallows-kirjassa
« Vastaus #10 : Huhtikuu 08, 2008, 02:39:41 »
Lainaus
Hmm, otsikosta puuttuu yksi keskeinen halveksunnan kohde: jästit. Koko kirjasarjan ajan niitä pilkataan ja vaheksytään, pidetään huonompina ja kömpelömpinä. Jästi ei alkujaankaan ole kovin imarteleva nimitys. Tämä on aina häirinnyt minua, miksi velhot luulevat olevansa jotenkin parempia.


Se on sitä rasismia. Ihmiset eivät voi mitään sille että ovat jästejä ja silti heitä pilkataan/haukutaan. Sama kotitontuilla ja maahisilla. Velhot siis osin ovat rasisteja. 

Velhot ovat myös ihmisiä, kuten tuossa aikaisemminkin olen todennut, ihan vaan ettei sitten tähän suuntaan nyt olla epäoikeudenmukaisia. ;) Ihmisyydestähän se kaikki rasistisuus sinällään lähtee - omasta käsityksestä siitä, että minä olen jossain mielessä parempi. Rotuna, lajina, ihmisenä, taikojana, pelaajana, tanssijana. Mitä väliä? Pointti kuitenkin siinä, että vain ihminen kaikessa viisaudessaan tekee listoja, laittaa järjestykseen asioita paremmuuden mukaan, kilpailee vain kilpailemisen ilosta. Se on yllättävänkin luontaista meille.

Jästien pilkkaaminen on kyllä huomionarvoinen asia. Surkkien myös - kaikkihan muistavat, miten rouva Figgiin suhtauduttiin Harryn kuulemisessa tai ymmärtävät, millaiseen roskaduuniin Voro on päätynyt tai sitten vaikka kirjanpitäjänä pitäytyneen surkkiserkun, jonka Ron vain mainitsee ja toteaa, ettei tästä koskaan puhuta heidän talossaan - ikään kuin se olisi suurikin häpeä, ettei osaa taikoa, vaikka onkin velho. Ja tämähän kulminoituu yksinkertaisesti taikasauvalla taikovan yhteisön käsitykseen omasta paremmuudestaan.  Aina on joku, jota syrjiä. Maailma on aika paha paikka - myös velhomaailma, kun sitä tarkemmin syynää. :/

Poissa Tear of crocodile

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Velhot, maahiset, kotitontut ja kentaurit Deathly Hallows-kirjassa
« Vastaus #11 : Huhtikuu 09, 2008, 19:11:20 »
Rowling on halunnut luultavasti kirjoillaan jollain tapaa nyky-yhteiskuntaan. Kotitonttujen kohtelua voidaan rinnastaa kehitysmaiden tilanteeseen (hätää kärsivien valtioiden kansalaiset ovat halpaa työvoimaa ja tuottavat hiellä ja verellä meidän uudet lenkkarit) ja puhdasverisyys-konflikti rotuperäiseen( tummaihoiset) rasismiin. Minusta on hienoa , että Rowling on näyttänyt asioita úseilta eri puolilta eikä antanut suoraa oikeaa mielipidettä eri ongelmiin.
Meidän kunkku on Ron!

Poissa castlevania

  • Enterpricen kapteeni.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Nihilisti.
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Velhot, maahiset, kotitontut ja kentaurit Deathly Hallows-kirjassa
« Vastaus #12 : Huhtikuu 09, 2008, 19:43:23 »
Ovatpa ihmiset maahisiakin kohdelleet kurjasti ja Godric Rohkelikko varasti maahismiekan (okei, Rohkelikko saattoi ostaa sen, mitä en kyllä usko, mutta maahisten näkökulmasta se on varastamista). Lisäksi vähintään yhtä paljon syrjintää kuin jästisyntyisiä etc. kohtaan on kuolonsyöjiä kohtaan osoitettu, vain koska he omaavat erilaisen näkökulman. Sen takia he ovat tunteettomia, pahoja, ei ihmisarvon omaavia olentoja tämän "Dumbledoren porukan" mukaan. Kuten loistava viisaus eräästä kirjasta sanoo: "Paha on vain leima, jonka annamme niille, joiden koemme olevan itsellemme uhka."

Velhoissa ja noidissa rasisteja kyllä mahtuu kolmetoista tusinaan, mitä niikseen tulee.
"Oh, my offense is rank, it smells to heaven! It hath primal elder curse upon it; the brother's murder.

Poissa Rainmaker

  • Rukka-Peikko Takkutukka
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Velhot, maahiset, kotitontut ja kentaurit Deathly Hallows-kirjassa
« Vastaus #13 : Huhtikuu 10, 2008, 19:59:42 »
Ovatpa ihmiset maahisiakin kohdelleet kurjasti ja Godric Rohkelikko varasti maahismiekan (okei, Rohkelikko saattoi ostaa sen, mitä en kyllä usko, mutta maahisten näkökulmasta se on varastamista).

Tämä nyt ei varsinaisesti liity asiaan, mutta kuitenkin: muistaakseni Rowling sanoi tuossa chat-tilaisuudessa, että Lujahaka nimenomaan puhui puppua - Rohkelikko ei missään nimessä ollut varastanut miekkaa, ellei sitten ole maahiskiihkoilija, jonka mielestä kaikki maahisten valmistamat esineet kuuluvat maahisille. Jos miekka olisi tosiaan ollut varastettu, miten Harry ja Neville pystyivät vetämään miekan hatusta?

Mutta palatakseni varsinaiseen aiheeseen. Minusta on hienoa, että Rowling kirjoitti Pottereissa tällaisesta aiheesta, ettei velhomaailma ole vain upea, täydellinen ja virheetön, vaan että pinnan alla muhii myös epäoikeudenmukaisuutta ja ennakkoluuloja. Toivon mukaan tämä saa lukijat ajattelemaan asioita ja huomaamaan yhteneväisyydet omassa maailmassa ja niiden myötä ymmärtämään, miten kurjasta asiasta on kyse.

Lisäksi vähintään yhtä paljon syrjintää kuin jästisyntyisiä etc. kohtaan on kuolonsyöjiä kohtaan osoitettu, vain koska he omaavat erilaisen näkökulman. Sen takia he ovat tunteettomia, pahoja, ei ihmisarvon omaavia olentoja tämän "Dumbledoren porukan" mukaan.

Minusta tässä ei voi oikein puhua syrjinnästä, koska kuolonsyöjät harjoittivat paljon radikaalimpaa syrjintää (en nyt sano, että tavalliset velhot aivan puhtaita pulmusia ovat, mutta mietitään silti taikaministeriön politiikkaa seitsemännessä kirjassa). Kuolonsyöjät toteuttivat omaa näkökulmaansa (joka ei muutenkaan ollut erityisen kehuttava) tavalla, joka mielestäni tietyllä tavalla oikeutti syrjinnän ja ihmisten negatiivisen suhtautumisen. No juu, olihan joukossa varmaan sellaisiakin, jotka oli pakotettu ja peloteltu mukaan, mutta ei se kuolonsyöjien puuhista oikeudenmukaisia tee. Jos joku tulisi ja tappaisi perheeni, en tuntisi erityistä halua kutsua murhaajaa teelle.
Yhä, marras-iltana, kuljemme kahden. | "I AM VAMPIRE. HEAR ME TWINKLE." | Destination anywhere | There's a meaning to all that fades.

Poissa castlevania

  • Enterpricen kapteeni.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Nihilisti.
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Velhot, maahiset, kotitontut ja kentaurit Deathly Hallows-kirjassa
« Vastaus #14 : Huhtikuu 11, 2008, 23:00:28 »
Ovatpa ihmiset maahisiakin kohdelleet kurjasti ja Godric Rohkelikko varasti maahismiekan (okei, Rohkelikko saattoi ostaa sen, mitä en kyllä usko, mutta maahisten näkökulmasta se on varastamista).

Tämä nyt ei varsinaisesti liity asiaan, mutta kuitenkin: muistaakseni Rowling sanoi tuossa chat-tilaisuudessa, että Lujahaka nimenomaan puhui puppua - Rohkelikko ei missään nimessä ollut varastanut miekkaa, ellei sitten ole maahiskiihkoilija, jonka mielestä kaikki maahisten valmistamat esineet kuuluvat maahisille. Jos miekka olisi tosiaan ollut varastettu, miten Harry ja Neville pystyivät vetämään miekan hatusta?

Mutta palatakseni varsinaiseen aiheeseen. Minusta on hienoa, että Rowling kirjoitti Pottereissa tällaisesta aiheesta, ettei velhomaailma ole vain upea, täydellinen ja virheetön, vaan että pinnan alla muhii myös epäoikeudenmukaisuutta ja ennakkoluuloja. Toivon mukaan tämä saa lukijat ajattelemaan asioita ja huomaamaan yhteneväisyydet omassa maailmassa ja niiden myötä ymmärtämään, miten kurjasta asiasta on kyse.



 Kuolonsyöjät toteuttivat omaa näkökulmaansa (joka ei muutenkaan ollut erityisen kehuttava) tavalla, joka mielestäni tietyllä tavalla oikeutti syrjinnän ja ihmisten negatiivisen suhtautumisen.

Täytyy kuitenkin muistaa, että mitään "oikeaa" moraalista kaavaa ei ole. Ihmiset on kasvatettu erilaisiksi ja kulttuurierojakin on. Mielestäni ehkä parhain mahdollinen keino olisi sellainen, joka hyödyttäisi kaikkia, eikä kuolonsyöjien tappaminen ja anteeksiantamattomien kirouksien käyttäminen heihin (joka puolestaan on kuolonsyöjille Azkabanreissu, kun taas McGarmiwa, Potter ja Molly käyttivät aika huolettomasti ilman seuraamuksia) tai Azkabaniin mätänemään lukitseminen kuulu niihin. Mielestäni Rowling on lapsellisesti kuvannut kuolonsyöjät ja Voldemortin sellaisina kiihkoilijoina, joilla ei ole tunteita ja jotka eivät muka oikeasti haluaisi edes neuvotella asiasta. Jopa taikaministeriössä kuvataan suihkulähteen patsaassa heidät ikään kuin avoimesti rasistisina. Eivät oikean elämän diktaattoritkaan läpimätiä ole/olleet ja Voldemortin ja kuolonsyöjien murhaamiset etc. eivät minusta tunnu esim. Stalinin tekojen vertaisilta. Ja jos näkymättömistä selän takaa pahimman mahdollisen kirouksen langettaminen johonkuhun, joka sylkäisee jotakuta naamaan on ritarillinen teko, minäkin saisin pahoinpidellä jokaista ihmistä, joka on sylkäissyt minua kasvoille.
"Oh, my offense is rank, it smells to heaven! It hath primal elder curse upon it; the brother's murder.