Kirjoittaja Aihe: Mikä on biiseissä parasta?  (Luettu 2631 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Browey

  • Vuotislainen
Mikä on biiseissä parasta?
« : Tammikuu 20, 2007, 18:42:35 »
Samainen aihe löytyi myös Vuotiksen vanhasta versiosta, mutta se ei selviytynyt tänne uuteen softaan asti (ja koska käsitykseni mukaan vanhojen aiheiden henkiinherättäminen on suositelavaa, aloitan tämän uudestaan). Kysymys on siis tuo joka otsikossakin mainitaan: mikä osa-alue biiseissä on yleisesti ottaen parasta? Tarttuvat sanat, mukaansatempaava melodia, laulajan heino ääni, kokonaisuus, kappaleista tarttuva fiilis vai jokin muu? Miksi? Kertokaa myös, mikä esimerkiksi tekee jonkin kappaleen sanoista loistavat. Muistakaa perustella.


Itse ajattelin hetken musiikkia laidasta laitaan, sekä hyviä että huonoja biisejä. Oikeastaan lopulta ei ollut kovin vaikeaa keksiä vastausta tähän kysymykseen, koska mikään biisi ei ole hyvä pelkästään hyvän melodian, yhteensopivien sanojen, laulajan persoonallisen äänen tai muun vastaavan asian vuoksi. Edellämainitut ominaisuudet voivat olla kaikki hyviä vaikka yhdessä ja samassa biisissä, mutta siitäkään huolimatta kyseinen kappale ei välttämättä ole kovin hieno, jos nuo elementit eivät sovi keskenään eikä kokonaisuus ole näin ollen hyvä. Melodia, sanat ja kaikki muu sellainen ovat minun mittapuullani kukin tärkeä osa-alue kokonaisuudesta, joka on mielestäni onnistuessaan selkeästi tärkein asia kappaleissa ja musiikissa yleensä.

Olen aika yllättynyt siitä, että vanhassa topicissa monien mielestä sanat muodostavat parhaan osan biiseissä. En ole koskaan välittänyt sanoista pahemmin enkä keskittynyt kuuntelemaan niitä erityisemmin, ja kuten joku aikoinaan sanoi, jos sanat ovat kerran tärkeimmät, ei silloin pitäisi olla väliä, millainen melodia soi taustalla. Sanat voivat toki olla loistavia - itse pidän etenkin sanoista, jotka muodostavat tarinan musiikin keskelle - mutta yksin niistä ei ole mihinkään, jos melodia on huono. Esimerkiksi Sonata Arctican Shyn ja The Unfinished Symphatyn I killed her but that's not the pointin sanat ovat ihan hyviä, mutta kokonaisuudessaan en noista biiseistä en pidä kovin paljon.

Sanojakin tärkeämpi yksityiskohtainen osa on ilman muuta melodia. Vaikka kokonaisuus onkin minulle tärkeintä, saatan silti kuunnella tuntikausia biisejä, joiden melodia on mukaansatempaava ja omalla tavallaan erikoinen - riippumatta siitä, millaista vaikkapa laulu on. Stratovariuksen Black Diamond on yksi parhaimmista kuulemistani kappaleista osin vain sen perusteella, että etenkin sen alussa ja lopussa soiva cembalolta kuulostava melodia on loistava, ehdottomasti yksi parhaista kuulemistani.

Fiilis on tietenkin asia erikseen. Millaisia ajatuksia kappale herättää? Olen kuitenkin sitä mieltä, että fiilis ei välttämättä tarkoita sitä, että kappale itse olisi kovinkaan hyvä: se vain herättää mukavia tunteita ja ajatuksia, minkä takia samaa biisiä haluaa helposti kuunnella kerta toisensa perään. System of a Downin minuutin kestoinen Legend of Zelda saa minut aina positiiviselle tuulelle, vaikka kappaleena se ei mikään kovin hyvä olekaan.

Nyt on teidän vuoronne.

Magma

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #1 : Tammikuu 21, 2007, 12:19:02 »
Tottakai varmasti kokonaisuus on minullekin se tärkein. Hyvä melodian, lyyrikoitten ja niistä saatavien fiilareitten miksaus on paras symbioosi mitä tiedän. Ilman koukuttavaa melodiaa tai lyriikoita joihin voi ainakin jossain määrin samaistua, minulle ei synny mitään tunnetiloja. Sanoitukset voivat olla myös yksinkertaisesti niin kauniit,että niitä haluaa maistella suussaan ja kirjoitella kaikkialle missä on vähänkin tyhjää tilaa. Niitä tunnetiloja rakastan, kun joku kappale on niiin hyvä,että sängyssä maatessani ja sitä kuunnellessani hymyilyä on mahdoton estää ja jotenkin tuntuu siltä että olisi sovussa maailman kanssa.

On olemassa sellasia kappaleita joista en muuten välitä, mutta joissa on joku tietty juttu mikä tavallaan pelastaa kappaleen, esimerkiksi laulaja pääsee tietyssä kohtaa mahtavan korkealle tai lausuu jonkun sanan ihanasti,tai melodiassa tapahtuu jokin jännä juttu. Ne voivat siis olla ihan pieniä, muutaman sekunnin kestäviä koukkuja, mutta ne toimivat.

Sitten on esimerkiksi Mew:in And The Glass Handed Kites lätty, joka soljuu tauoitta biisistä toiseen. Silloin minusta tuntuu siltä,että koko levyllä on vain yksi uskomaton kappale,jossa on monta hienoa osaa. Siinä on kokonaisuus sanan varsinaisessa merkityksessään.

Aware

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #2 : Tammikuu 21, 2007, 12:37:59 »
 taustamusiikki, rauhallisuus ja sopivuus mielitilaan.

Laulua olisi myös helppo laulaa mukana ja se pistää oikein kuuntelemaan uudestaan ja nauttimaan musiikista. Rytmiä pitää olla ja mahdollisen laulajan ääni hyvä eikä liikaa muokattu.
Jotain persoonallista biiseissä on löydyttävä, ettei ole tätä Britney, Pussycatdolls -tyyliä.

Tottakai kokonaisuus on oltava hyvä.
Sanoista en välitä, paitsi ehkä suomalaisten lauluissA. Kuuntelen eniten tällä hetkellä jpoppia, joten pahemmin sanoista ei selvää saa. Englantia en ymmärrä paljonkaan, joten mitä järkeä on sanoja kuunneltava ja miksi ne ovat tärkeitä? Pääasia, etteivät ne ole mitään epäselviä höpönpömppää vaan myös kertoo jotain. Laulajan elämästä, mielestä tms. Erilaiset biisit myös viestivät kaikenlaisia asioita ja viestistä on saatava jotenkin selvää.

Äh. Lyhyt viesti. Lisään kun tulee jotain lisättävää! :D

Tutteri

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #3 : Huhtikuu 06, 2007, 19:03:50 »

Kokonaisuus on aina kaikkeista tärkeintä minusta.^^
Kappaleen sanat ovat minulle aina tärkeimmät silti. Sen jälkeen varmaankin tulee iskevä melodia. Kertosäkeen pitää myös olla mukanaan vievä! Kappale pitää pystyä kuuntelemaan useaan kertaan. Myös mukana laulettavuus on minusta tärkeää. On inhottavaa jos laulua on vaikea laulaa mukana >.<
Suoraan ja selvästi laulaminen on tärkeää. En pidä mikkiin mörisemisestä.

Kappale saa olla rockia tai  humppaa, ihan sama. Kunhan tulee mielentilaan sopiva fiilis. Musiikin pitää mukailla mieltä. Siksi sanat ovat minulle tärkeät. Omaperäinen ääni on myös plussaa tuova asia. En pelästy vanhaa musiikkia se on juuri sitä parasta, koska yleensä vanhassa musiikissa sanat pääsevät oikeuksiinsa. Tosin kyllä uudemmassakin musiikissa on paljon hyvin sanoitettuja kappaleita. Juice Leskinen on yksi parhaimmista sanoittajista! Hän osasi leikkiä mahtavasti suomenkielellä...!

xecterbuni

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #4 : Huhtikuu 15, 2007, 18:23:32 »
Kappaleissa ehdottomasti parasta on mielenkinntoiset ja ajattelemisen aihetta antavat sanoitukset. Jos tämän lisäksi on vielä tarttuva melodia on aivan loistava biisi. On nämä radion hittibiisitkin joskus hyviä melodisesti, mut ei niistä sanoista kyl paljon irti saa.

Itse pidän vielä tuohon lisäksi jos lauletaan suomeksi, koska se on tavallaan vaikeampaa saada suomen kieli kuulostamaan hyvältä. Esim. Yup,  on hyvä esimerkkinä, koska heillä on paljon tarttuvia suomenkielisiä lauluja.

Poissa Steelsheen

  • Narsissisti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • not your girl
    • Imaginary
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #5 : Huhtikuu 16, 2007, 19:46:11 »
Allekirjoitan tuon kokonaisuuden, jonka vain yksinkertaisesti pitää toimia. Minulle on hyvin tärkeää, millaisia tunteita biisi minussa herättää, ja yleensä se itse musiikki siinä on tärkeimmässä osassa. Loistavan sävellyksen ansiosta voin antaa huonotkin lyriikat anteeksi. En tosin ihan mitään kauppalistan laulamista, mutta minulle sanoitukset eivät ole todellakaan mikään biisien pääasia. Saattaa johtua siitäkin, että olen kuunnellut aika paljon leffamusaa ynnä muuta instrumentaalipainotteista musiikkia.

Sanoituksilla, sikäli kun niitä on, on toki tärkeä rooli, ja tottakai fiksut lyriikat ovat plussaa, mutta en pysty kuuntelemaan musiikkia, jossa lyriikat ovat pääosassa ja musiikki "taustarämpyttelyä". Usein minulle tosin käy niin, että pääsen kappaleeseen paremmin sisälle osatessani sanat suunnilleen ulkoa, mutta siinä on taustalla jatkuva laulamiseni. En tiedä, onko tämä ristiriidassa sen kanssa, että yleensä alan kuunnella lyriikoita vasta saatuani jonkinlaisen käsityksen kappaleesta. Siis lähinnä niissä tapauksissa, että lyriikkavihkoa tjsp ei ole käsillä. En osaa myöskään kuunnella juuri lainkaan suomenkielistä musiikkia, suomi ilmeisesti kielenä vaatii liikaa ajatuksia ja häiritsee musiikin itsensä kuuntelua, mutta lisäksi se myös kuulostaa tönköltä. Englanniksi tosin pystyn sulattamaan kliseisyydetkin lyriikoissa paljon paremmin. Tiivistettynä siis, että toki minua kiinnostaa tietää, mikä on lyriikoiden ajatuksena, mutta se ei ole mikään pääpointti. Vääntäisiköhän vähän lisää rautalankaa? ^^

Tykkään, ettei biisien kanssa ole menty siitä, missä aita on matalin, vaan niihin on uhrattu aikaa ja myös sitä sydänverta. En tiedä mitä yleensä tarkoitetaan helpolla laulettavuudella, minusta melodiassa ja periaatteessa laulutekniikassakin saa olla haastetta, mutta en tykkää örinästä kun en itse osaa öristä ja jos yritän, niin kurkku kipeytyy.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 16, 2007, 19:56:04 kirjoittanut Steelsheen »
"If people don't know what you're doing, they don't know what you're doing wrong."

Poissa Lady Asensio

  • Nilkanvilauttaja niinikään
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • DH luettu 9.12, KV 11.3
  • Pottermore: HeartWitch62
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #6 : Heinäkuu 18, 2007, 22:49:06 »
Kokonaisuus on parasta. Hyvän biisin täydellinen paketti on hyvät sanat, tarttuva melodia ja kaunis lauluääni. Omalla kohdallani jos yksi näistä ominaisuuksista puuttuu, en pahemmin kyseisestä biisistä pidä, sillä siitä puuttuu se jokin. En jaksa kuunnella mitään kamalaa ääntä, eikä tylsä melodia kiinnosta. Lisäksi jos sanat ovat ihan potaskaa, menee hermot.
Mun blogi: http://www.pointblog.fi/?go=milluska    (HUOM! OSOITE HIEMAN MUUTTUNUT)
Vuoden 2008 kotitonttu  tässä, terve!

Alfie

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #7 : Syyskuu 01, 2007, 18:04:08 »
Itse en kannata mitään tiettyä osa-aluetta, esim. kokonaisuutta, koska se on aina kappalekohtaista. Joskus biisissä parasta on kokonaisuus, joskus vain yksi lause sanoituksissa.

Yleensä ensimmäisellä kuuntelukerralla keskityn vain siihen musiikkiin. Jos biisi kuulostaa hyvältä, voin käydä katsomassa sanoituksia tai etsiä kappaleen uudelleen käsiini ja kuulostella uudelleen. Mutta jos musiikillisesti on menty päin honkia biisissä, eikä ekakerralla säväytä yhtikäs mikään, niin no thanks. Siihen ei enää kannata tuhlata aikaa enää sen jälkeen, uskon minä. Ihan sama kuin yleensä ihmisissäkin - ensivaikutelma merkkaa paljon (vaikka sitten kuitenkin aina joskus toteaa, että pinnan alta löytyy pienellä kaivamisella jotain vielä hienompaa jos vain viitsii nähdä vaivaa).

Oleellisena asiana pidän myös sanoituksia: ilman hyviä/mieleenpainuvia/merkityksellisiä sanoja biisi saa olla aika hyvä, että siihen tykästyn. Ja varsinkin, jos sanat sattuvat sopimaan siihen hetkeen kuin nyrkki silmään, niin vielä parempi. Hyvin harvoin nimittäin käy niin, että pidän biisistä vain sen sävelen takia - sanoilla on aina väliä mielestäni. Jos kappale olisi musiikillisesti hyvä, mutta sanoitus täydellinen floppi (esim. jossain kipaleessa oli hyvä, mukaansatempaava musiikki, mutta sitten sanoissa laulettiin jotain ihan järjetöntä ja säveleen sopimatonta), niin ei se ole hyvä juttu... En halua joutua sulkemaan korviani kuunnellessani musiikkia, niin että en keskity sanoihin ollenkaan. Ja kaikkein pahin tilanne on varmaankin, jos kipaleessa hoilotetaan kahta tai kolmea lausetta yhä uudelleen ja uudelleen. Ihan sama onko sävel silloin hyvä vai ei, järki menee muutenkin.
Mutta sitten ihan omana luokkanaan sanoituksen liittyen ovat ne kappaleet, joissa lauletaan jtn vierasta kieltlä, jota kuuntelija ei satu ymmärtämään. Silloin sanoituksilla ei ole mitään väliä - kaikkein imelimmätkin luritukset kuulostavat hyviltä vierailla kielillä.

Browey totesi aloitusviestissään, että biisin aikaan saama fiilis on oleellista, ja allekirjoitan tämän väitteen mielelläni. Surkeimmallakin sanoituksella tai sävelellä tai millä tahansa muulla ei ole mitään väliä sillä hetkellä, jos biisi vain saa aikaan mielettömän fiiliksen! Harvoin olen törmännyt sellaiseen, että muuten ihan surkea biisi olisi saanut aikaan hyvän fiiliksen, mutta kyllä niitä biisejä tuntuu löytyvän joka lähtöön, jokaiselle jotakin mihin tahansa fiilikseen ja olotilaan.

Flamich

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #8 : Syyskuu 21, 2007, 20:16:51 »
Ensinnäkin pitää mainita monipuolisuus. Vaikka laulajalla olisi kuinka upea ääni tahansa ja soittajat olisivat mestareita, niin on melkoisen tuskastuttavaa kuunnella kappaletta, jossa kertosäe toistuu kymmenen kertaa, kaikki on niin ennalta arvattavaa ja sanoitukset mielikuvituksettomat kuin sian peräpää (ensimmäinen vertauskuva, joka mieleeni tuli).

Laulaja on tärkeä osa hyvää kappaletta, ei biisiin pysty heittäytymään samalla tavalla, jos solistin ääni repii korvat päästä. Ääntä pitää myös osata käyttää, ei kukaan jaksa kuunnella ihmistä, jonka laulu kuulostaa siltä, kuin äänellä ja henkilöllä itsellään olisi jotain riitaa keskenään. (Omituisia kielikuvia, tiedän.)

Mutta tärkeintä on tosiaan se fiilis. Silloin kuin biisi ihan oikeasti pääsee sisälle ja tuntuu siltä, että pystyisi vaikka lentämään. Usein kappale tuntuu tutulta silloin, tulee semmoinen "hei, tälläistä olen etsinyt"-olo, kuin olisi onnistunut jossain.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 11, 2007, 17:19:09 kirjoittanut Amnesia »

floora

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #9 : Syyskuu 22, 2007, 20:13:46 »
Kaikessa musiikissa, popista klassiseen, on hetken miettimisen jälkeen minun mielestäni tärkeintä
kokonaisuus.
Vaikka ilman kunnon melodiaa ja sanoja ei tule kovinkaan hyvää kappaletta, ja jos laulajan ääni on vaikka huono, niin
yleensä melodia korjaa ongelmaa hiukkasen.
Tottakai laulajan oma äänikin on yksi tärkeä tekijä kappaleissa.. Jos laulaja laulaa aivan nuotin vierestä ja liian matalalta/korkalta
niin minkälaista musiikki on silloin? Yleensä kauhean kuulosta. Ei tietenkään aina.
Tottakai olisi hyvä, jos kaikki olis kohdallaan joka kappaleessa, mutta eihän kaikki voi
aina olla täydellistä, eikä lopputulos oo aina siitäkään huolimatta hyvä.

« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 28, 2009, 00:45:31 kirjoittanut Bonnie »

Whinez

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #10 : Joulukuu 01, 2007, 14:04:15 »
Biisejä on niin erilaisia, kappas vain...Se riippuu ihan mielentilasta. Jos on niin sanotusti huonot fiilikset, lähtee yleensä hyvin oikein agressiivinen räminä ja kiinnittää ehkä huomiota enemmän musiikin raskauteen ja soundin luonteeseen. Sitten taas jos on vähän kevyempi olo,   
tulee kuunneltua enemmän kevyempää musiikkia, esim. jazzit, funkit, ja silloin kiinnittää enemmän huomiota musiikin grooveen ja vastaavaan.

Tossa nyt ehkä kaksi ääripäätä. Siihen väliin jää sitten vaikka mitä genrejä, joista taas löytää omat hyvät puolensa.

Poissa Grytolle

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #11 : Joulukuu 08, 2007, 03:42:30 »
Eri biiseissä iskee eri asiat, mutta yleensä omaperäiset ja tunteita herättävät melodiat on hyviä. Kun ne vielä höystetään hyvillä soinnuilla, saadaan kappaleen kohokohta. Yleensäkkin vaihteleva ja omaperäinen, mutta silti hyvältä kuulostava musiikki on hyvää. Kun kuuntelen musiikkia pidän siis eniten kauniista melodioista. Kun soitan itse musiikkia, pidän eniten kitarasooloista. Niitä on vaan niin mukava vetää:D

Poissa ipi

  • Vuotislainen
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #12 : Joulukuu 09, 2007, 00:51:24 »
Parasta on yleensä ajatuksia herättävät lyriikat ja tarttuva fiilis. Inhoan bändejä, jotka tekevät sitä musiikkia mitä käsketään, laulavat aisoista jotka joku muu on kirjoittanut... Bändillä pitää olla ajatuksia, joita se haluaa kertoa ja jokaisessa biisissä pitää olla tunnetta mukana. Myöskin monipulisuus on minustakin tärkeää. Ei tasapaksua laulantaa, kuka jaksaa kuunnella samaa asiaa koko 3-4 minuutin ajan? Mutta ehdottomasti tärkeintä ovat tunteet joita biisi jättää jälkeensä.
You are beautiful

Poissa Guilty

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Fear would be justified.
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #13 : Joulukuu 16, 2007, 11:58:57 »
Parasta? Tietenkin kokonaisuus (kuten oli jo monta kertaa mainittu), lyriikat ja kun tykkään vähän raskaammasta musiikista niin kaikki kitaran vinguttelu tuo suurta plussaa. Englanninkielisiä sanoituksia on hauska suomentaa samalla kun kuuntelee. Esimerkiksi Sonata Arcticalla on monia kappaleita joissa on loistavat sanoitukset.
---

akinnah

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #14 : Joulukuu 16, 2007, 15:41:42 »
Parasta biiseissä on ehdottomasti melodia ja sen mukaansa tempaavuus, rytmit sun muut. Lyriikoita en niin katso, eivätkä ne minulle useinkaan ole niin tärkeitä kuin mieleenpainuva melodia. Esimerkiksi ystävälleni ne ovat todella tärkeitä ja hän etsii aina kaikki soittimet joita biiseissä käytetään, mutta mielestäni se menee jo liian pilkunviilaamiseksi.

cheri

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #15 : Joulukuu 17, 2007, 20:23:17 »
Biisin pitää iskeä. Siinä pitää olla jotain, mikä vie mukaansa. Oli se sitten kauneutta, tarttuvuutta (hyi infektio) tai täydellisyyttä. Kokonaisuus tai jokin yksittäinen osa. Sen aikaansaama tunnetila. Muulla ei ole väliä. Minulle ei ole tärkeää sanoma, ei kaupallisuus, ei lyriikat. Jos ei iske, niin ei iske, seuraava kiitos.
Biisin edustamasta genrestä riippuen eri asiat tekevät musiikista hyvän, mutta iskevyys ei tärkeysjärjestyksessä muutu koskaan. Pelkkä yksi kohta riittää tarvittaessa tekemään biisistä hyvinkin koukuttavan.

Poissa tnt

  • Vuotislainen
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #16 : Toukokuu 12, 2011, 21:08:55 »
Hahah siitähän on vaa jotai 3,5 vuotta ku tänne on viimeks kirjoiteltu...tuleepahan tääki heräteltyy henkiin nyt.

On kyl ihan biisikohtaista mikä on parasta, mut yleisesti ottaen musiikillinen puoli vaikuttaa enemmän kun lyriikat. Tietenkin laulajakin vaikuttaa hirveästi biisiin, joitain laulajia vaan jaksaa kuunnella, vaikka biisi olisi kuinka keskinkertainen. Hyvässä biisissä on musiikillisia koukkuja, kiinnostava melodia ja toimiva sovitus. Sovitus vaikuttaa biisiin enemmän kun usein edes ymmärtää ajatella, hyvänä esimerkkinä Rihannan Don't stop the music, josta Jamie Cullum on tehnyt aivan uudenlaisen version.

Joissain biiseissä on niin hyvä fiilis, että vaikka tietäisi, että teoriassa siinä ei pitäisi olla mitään erikoista, niin silti sen kuunteleminen sykähdyttää:D tähä vaikuttaa kans esim. muistot/omat kokemukset kyseisestä biisistä: itellä ainakin esitysbiiseinä olleet kappaleet ovat yleensä henkilökohtaisia ja tavallaan arvostelun yläpuolella.

Poissa Vispilä

  • kermavaahdossa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Pottermore: SkyLight149
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #17 : Toukokuu 12, 2011, 22:40:12 »
Melodia ja bassokuviot. Melodia saa kiinnostumaan biisiin, ja bassokuviot saavat pintaihastumisen syvenemään syvälle tasolle, jolloin biisi jaksaa kiinnostaa vielä kauankin. Toki komppi ja erityisesti fillitkin ajavat suurta asiaa, mutta toisinaan ne jäävät toissijaisiksi. Esimerkiksi Kotiteollisuuden kappaleissa on lähes sama komppi, mutta biisit ovat silti hyviä. Sama juttu esmes. Suomen euroviisukappaleessa: vain yhdessä kohdassa huomio kiinnittyy filliin. Tietysti riippuen taas siitä, mihin kuulijan korva on tottunut... Kokonaisuudesta en ole valtaosan kanssa samaa mieltä, sillä jotain biisiä jaksaa kuunnella useastikin, vaikka siinä ei olisi kuin esmes. säe tai alkusoitto erityisen hyvä.
Tänään on hyvä päivä auttaa.

Pääsykoe-, treeni- ja ruokablogi.

Poissa Surkimus

  • niin boheemi, kuten sinä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Voi löytää onnen kärsimyksestä
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #18 : Toukokuu 12, 2011, 22:55:37 »
Omasta mielestäni biiseissä tärkeintä on aina melodia, ja laulajan ääni. Hyvän biisin tunnistaa siitä että sen mukana tekee mieli laulaa mukana vaikkei osaisikaan. Sanat eivät ole niin tärkeät, vaikka ovatkin aina plussaa :)
"Tärkeintä ei ole määränpää, vaan se, että nousee kyytiin"

Poissa momentum

  • Daydreamer
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Hi~ ♥
    • Tunneterapiaa
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #19 : Toukokuu 26, 2011, 17:29:43 »
Omakohtaiset lyriikat ja musiikki. Minulle nämä kaksi ovat tärkeimmät asiat kappaleissa, eli voisi melkein sanoa että kokonaisuus, mutta joissakin kappaleissa on hauskasti niin, että lyriikat toimivat mutta musiikki ei. Joissakin on taas toisin päin. Sanoisin kuitenkin että sanoitusten omakohtaisuus on minulle huippubiisin ykkösmääritelmä. Jos kappaleen sanat eivät ole minulle omakohtaiset edes jollakin tapaa, en todennäköisesti pidä siitä erityisemmin ja jätän mieluummin kuuntelematta.

Musiikin on oltava sellaista tajunnanräjäyttävää ja eeppistä mielellään, eikä se saa tehdä kappaleesta tylsän kuuloista. Olen törmännyt pariin biisiin joissa sanat on olleet omakohtaiset, mutta musiikki on ollut todella tylsää tasapaksua shaissea suunnilleen. :D Mutta tämä on kuitenkin todella harvinaista, koska kuuntelen tosiaan itse enemmän lyriikoita kuin itse musiikkia. Joskus toki haluan kuunnella vain pelkkää musiikkia ilman laulua, mutta sitä varten on olemassa instrumentaalit. <3

Mutta jätän tämän jauhamisen tähän etten mene enempää offin puolelle. ->
Löydätte mut myös näistä:
last.fm||Twitter||Facebook||LiveJournal||Fanfiction.net||DeviantART

Poissa Adéa

  • On
  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Uruz
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #20 : Toukokuu 28, 2011, 13:52:59 »
Hyvä biisi on toimiva kokonaisuus, mutta mikä on biiseissä parasta?

Itse kiinnitän paljon huomiota erinäisten kappaleiden rumpukuvioihin, hyvät rummut takaavat menevän biisin. Tämä toimii tietenkin myös niin, etten pahemmin välitä kappaleista, joissa ei ole rumpuja, vaan tahti tulee koneesta. Hevibiiseissä useimmiten kiinnitän juuri rumpuihin huomiota, on turha ärjyä vihaisesti ja tiluttaa kitaraa, jos biisin rummut eivät toimi, koska silloin kokonaisuus ei mielestäni toimi.

Toinen mikä häiritsee itseäni suuresti on biisien sanat. Hyvät sanat saattavat tehdä muuten kämäsestä biisistä kuunneltavan, kun taas huonot sanat tekevät muuten loistavasta kappaleesta ontuvan tekeleen. Parasta on tietenkin hyvät sanat hyvässä biisissä. Keikoilla käydessä harmittaa usein jos miksaaja tyrii hommansa niin, että laulajan ääni ja näin ollen myös sanat eivät kuulu. Viimeksi Euroviisuja seuratessa teki pahaa kuunnella joitain biisejä, joissa musiikki pauhaa täysillä, mutta laulu tulee liian hiljaisella ja puuroutuu muuhun meteliin. Itse en jaksa kuunnella sellaisia esityksiä, koska silloin biisistä todella puuttuu jotain.

Klassisen musiikin kohdalla kaksi aiempaa kohtaa harvemmin kuitenkaan toteutuvat, jolloin tärkeintä on mielestäni sävellyksen eläväisyys. Mikäli klassinen kappale ei herätä mitään mielikuvia, niin silloin omasta mielestäni kyse ei ole hyvästä kappaleesta. Useimmiten oopperassakin toimii sama periaate, kun en italiaa osaa. Teoksen pitää olla todella vaikuttava ja mielikuvia herättävä, jotta siitä voisin pitää. Muuten kyse on turhasta musiikista itseni kannalta, sillä musiikin tarkoitus omasta mielestäni on on saada kuuntelija ajattelemaan ja tuntemaan jotain muuta, kuin pelkkää pitkästymistä.
Mens agitat molem.

Sonya Malfo˙

  • Ankeuttaja
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #21 : Heinäkuu 15, 2011, 15:42:28 »
Riippuu ehdottomasti biisistä. Yleensä rakastun biisiin eri soitinten yhdessä muodostaman erikoisen tai taitavan rytmin takia, mutta itselleni rakkaimpiin biiseihin olen rakastunut niiden sanojen ja tunnelman takia :)

Usein pidän myös siitä, että voin samaistua biiseihin (kuten: Eminem - 25 to Life) tai jos ymmärrän biisinaivan eri tasolla koska tiedän sen esittäjän elämän ja taustan.

En pysty kuuntelemaan musiikkia, josta kaikki pitävät, sillä se vie biisistä viehätyksen ja sitä ei pysty enää rengastamaan omiin kokemuksiin

Rakastan myös biisejä, joissa laulajalla tai räppärillä on hyvä ääni (siksi kuuntelen The Script:iä)

Mutta kiteytettynä:

Biiseissä parasta : rytmi, tunnelma ja laulajan/räppärin ääni, sekä omat kokemukset

Poissa tatte

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • tuhkaperhonen
    • vaikenen
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #22 : Joulukuu 01, 2011, 06:12:47 »
Hyvin usein vokalistit (ja hyvin harvoin sanoitukset). Rakastan kappaleita joissa on sekä mies- että naisvokalisti. Suhtaudun myös erittäin lämpimästi örinään ja muutenkin useimpiin erilaisiin tapoihin käyttää ääntä. Minun korvilleni lauluäänet ovat instrumentteja muiden joukossa.

- Battleloren Kärmessurma yhdistää puhtaan naisen, puhdahkon miehen ja örisevän miehen kalevalamitalla kirjoitettuun sanoitukseen ja luonnollisesti hyvään metalliin.
- Tristanian Angina tarjoaa goottihenkistä metallia uskomattomalla naisvokalistilla ja monipuolisella miesvokalisoinnilla. Ylipäätään tämä kappale herätti edelleen palavan rakkauteni Tristaniaan.
- To/die/for seilaa pehmeämmillä vesillä kappaleellaan Liquid Lies mutta tarjoaa ainutlaatuista tunnelmaansa ja miellyttävää skaalaa kahdella vokalistilla.

Mitään yleistä kaavaa joka tekee kappaleesta hyvän tai huonon ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi Lyriel on yksi rakastetuimmistani ja em. bändeistä poiketen heillä on pääsääntöisesti vain kaksi laulavaa naista.

Poissa Mansikkarahka

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #23 : Tammikuu 09, 2012, 02:11:49 »
Melodia on aina ollut minulle biiseissä tärkein. Arvostan myös hyviä sanoituksia, mutta melodia menee kuitenkin edelle. Pidän melodisesta musiikista ja vaikka biisi olisikin sanojen puolesta hyvä, en jaksa kuunnella sitä, jos melodia on huono. Melodia on aina se mikä minulle tulee ensimmäisenä biisistä mieleen.Tietysti on myös ihan kiva, jos laulajalla/laulajilla miellyttävä ääni. Myös kunnon kitarasoolot jäävät mieleen, kuten Crucified Barbaran Blackened bones -biisissä. Ja mitä niihin sanoituksiin vielä tulee, niin en ole edes englannissa kovin hyvä. Ymmärrän englantia ihan ookoosti, mutta biiseistä jää kuitenkin se kokonaisuus ymmärtämättä, joten en paljonkaan kiinnitä huomiota sanoihin vieraskielisissä biiseissä. Suomenkielisissä tietysti kiinnitän enemmän huomiota sanoihinkin, mutta melodia on kuitenkin se tärkein.

Paikalla AIV-rehu

  • Lupus Tigris
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Apulannan kasvattama
  • Pottermore: FeatherProphecy121
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Mikä on biiseissä parasta?
« Vastaus #24 : Tammikuu 23, 2012, 13:43:52 »
Nyt kun mietin asiaa, tämä taitaa vaihdella ihan kappaleittain. On vaikea määritellä mitään mikä pätisi kaikkiin kappaleisiin.

Sanoitukset on varsinkin suomenkielisessä musiikissa tärkeässä osassa. Monet kappaleet, jotka olisivat muuten mitään sanomattomia ovat hyviä, koska sanoitukset on niin hyvät. Tästä voisin sanoa esimerkkinä vaikka Tuu mun vaimoksein. Olavi Uusivirta ei sykähdytä mitenkään laulajana, mutta ne sanoitukset on saaneet minut palaamaan kappaleen äärelle. Hyviä sanoituksia on yleensä sellaiset, joissa on jokin syvällisempi idea. Ajatuksen ei tarvitse aueta niistä välttämättä helpolla, mutta sen pitää olla olemassa. Oikeastaan usein on hauskempaa, että sanoitukset on juurikin sellaisia joita saa miettiä ennen kuin käsittää mistä on kyse. Ei liian valmiiksi pureskeltuja. Vaikka voi "valmiiksi pureskellut" sanoituksetkin olla hyviä. Sanoitukset voi olla kantaa ottavia tai ihmisen tunteista tai mielen syövereistä puhuvia. Aina ei kuitenkaan toimivat lyriikat riitä. Jos kappale on muuten täysin toimimaton tai ei vain sovi mitenkään päin musiikkimakuuni, sanoitukset ei sitä yleensä pelasta.

Sanoituksista päästää sujuvasti toiseen tekijään. Laulaja. Laulajan ääni ja yleensä laulutaito. Huono laulaja voi pilata hyvänkin kappaleen. Ja hyvä laulaja voi saada keskinkertaisesta kappaleen paljon paremmaksi laulamalla sen niin että se koskettaa syvältä. Joidenkin kappaleiden koukku on nimenomaan laulajan taito esittää se. Näillä kahdella elementillä saa useimmiten jo varsin toimivan kappaleen aikaan. Jos sanoitukset on hyvät ja laulaja osaa asiansa ja laulaa minua miellyttävällä tyylillä, muu saa olla aika kuraa ennen kuin kappale on todella huono.

Tämä muu ei tietenkään ole yhden tekevää. Sovitus ja soitto on joissakin kappaleissa parasta. Toisinaan löytyy jokin koukuttava kitarariffi (Pahempi toistaan) tai rumpu työskentely on sellaista, mitä tekee mieli kuunnella aina uudestaan (Hiekassa on esimerkiksi tällaista). Usein kaikkien soitinten yhteistyö on kuitenkin se paras asia. Varsinkin muissa kuin suomenkielisissä biiseissa juurikin ne melodiat, sävelkulut, rytmit ja no se kaikki tekee siitä niin koukuttavan. Soittajien taito tuottaa toimivaa musiikkia.

Sitten on musiikkia jossa lauletaan harvoin ja vähän ja sanoitukset eivät ole mitenkään erikoisia tai oleellisia. Musiikkia, jota tehdään koneella ilman soittimia. Trancea ja psyceä (ja tekno myös, mutta siitä en pidä niin paljoa). Siinä on vähän mutkikkaampaa, mikä niissä biiseissä on parasta. Luultavasti kyseessä on juurikin niiden psykedeelisyys. Toisaalta toisissa kyse on vähän samasta asiasta kuin soittajien taitavuudessa, siinä vain äänet tulevat koneelta ja nivoutuvat yhteen viehättäväksi kokonaisuudeksi.

Loppujen lopuksi tärkeintä on toimiva kokonaisuus. Jos kaikki toimii hyvin yhteen ei voi olla kuin myyty.
Draco dormiens numquam titillandus.
Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen.
Psykiatrisia toimia, jotka oman kokemuksen kautta täysin aukee -Apulanta