Kirjoittaja Aihe: Nancy  (Luettu 10698 kertaa)

0 vuotislaista ja 2 Ankeuttajaa kyttää tätä aihetta.

Jalavalapsi

  • Ankeuttaja
Nancy
« : Maaliskuu 01, 2003, 22:07:26 »
Niin. Eli onko kukaan muu lukenut Deborah Spungenin kirjoittamaa kirjaa nimeltä "Nancy"? Mitä mieltä olitte?

Itse lainasin sen koulun kirjastosta jokin päivä sitten ja luin loppuun hetkessä. Hirveän surullinen kirja.

"Nancy" on tositarina tytöstä nimeltä Nancy, jolla syntymästään lähtien oli mielenterveysongelmia. Kirja kertoo Nancyn elämästä ja siitä kuinka hän vaikutti muuhun perheeseen, sekä siitä miten Nancy kuoli. Nancy on siis oikeasti ollut elävä ihminen, hän oli kirjoittajan eli Deborah Spungenin esikoinen.

*snif* Suosittelen. Lukekaa ihmeessä jos saatte käsiinne.

Poissa Sodapop

  • Monimutkainen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Nancy
« Vastaus #1 : Maaliskuu 01, 2003, 23:21:17 »
Luin kyseisen kirjan joskus vuoden alussa monen tuttuni suositeltua sitä minulle "yhtenä maailman parhaimpana kirjoista". Niinpä aloittaessani kirjaa oletin käsissäni olevan mestariteros. Kuitenkin minun on myönnettävä, että kirja oli minulle pettymys. Kirja ei huipentunut missään vaiheessa. Koko ajan toistettiin yhtä ja samaa, kerrottiina samat asiat eri näkökulmasta ja moneen kertaan. Ehkä tämä olikin kirjan tarkoitus. Mutta ei se minua saanut ajattelemaan asioita, kirjan sanomaa.

Lisäksi epäilen että Deborah Spungen on kirjoittaessaan hieman säveltynyt tai ainakin nyt liioitellut. Osa kavereistani ovat samaa mieltä kanssani, ja muistan lukeneeni muutama vuosi sitten jutun aiheesta.

Kirja ei mielestäni ole varsinaisesti surullinen. Se on vain painostava, rankka, ahdistava. Kun otetaan huomioon se, että olen kovin herkkä itkemään kirjoja lukiessani, enkä itkennyt kertaakaan ko teoksen aikana... Ei tehnyt vaikutusta minuun, vaikka monet pitävät Nancya varsinaisena mestariteoksena.

Ovatko toimittajat todella niin törkeitä kuin kirjassa sanotaan? Lähes ainoa asia, mitä minulle jäi kirjasta mieleen.

Poissa jenan

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Nancy
« Vastaus #2 : Maaliskuu 03, 2003, 17:14:16 »
Ihan hyvä kirja. Ei minusta äärettömän loistava, mutta hyvä kuitenkin.

Pidin kirjassa eniten siitä ajasta, kun Nancy oli nuori [siis lapsi, ei parikymppinen]. Jotenkin niin suloista.. omalla tavallaan.
Sekä kohdasta, jossa Deborah kirjoittaa painajaisunestaan, jossa 5-vuotias Nancy juoksee näyttämään äidilleen käsivarsissaan olevia neulanpistoja.

Itkemään se ei minua saanut. Ei se vain ollut sellainen.

Pitäisiköhän lukea uudelleen, kun kesällä kerran ostin ihan itsellenikin tuon..

Velvetti

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #3 : Maaliskuu 05, 2003, 13:19:46 »
Muhun Nancy päinvastoin teki suuren vaikutuksen. Olen lukenut sen n. 5 kertaa, ja vieläkin musta tuntuu että se oikeasti on yksi parhaimmista kirjoista mitä on ikinä kirjoitettu.
Minua tarina ainakin kosketti, vaikkakin kyyneleet jäi minultakin tämän kirjan aikana kokematta. Empä tiedä, oliko kirjan aikana vuodattaminen edes Deborah Spungenin "tarkoitus".
Mielestäni kirja on hyvin kirjoitettu, siinä on dramatiikkaa mutta se on kuitenkin mielenkiintoinen. Sen jaksaa kyllä aivan helposti lukea loppuun. Se ei mun mielestä jätä ketään kylmäksi, ja on ihan hyvä lukukokemus. Kyllä se kuuluisi kaikkien lukea, jos vain siihen on mahdollisuus.

Enye

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #4 : Maaliskuu 05, 2003, 17:23:55 »
Luin kyseisen kirjan muutamia vuosia sitten ja myönnettäköön, että se on edelleen yksi parhaista kirjoista joita olen lukenut. Kirja oli kyllä älyttömän surullinen, mutta ehdottomasti hyvä. Teki vaikutuksen...

muokk: Surullisen kirjasta teki se millaisia tuskia Nancyn äidillä oli tyttärensä kanssa, se oli jotenkin koskettavaa. Tuli kyllä monta kertaa itselle mieleen oma käyttäytyminen vanhempiani kohtaan joka ei tietystikään ole suoraan verrattavissa kirjan tapahtumiin, mutta kuitenkin.
Jotenkin paljon helpompi ajatella, että se on vain kirja jolla ei ole todellista pohjaa. Surullista ajatella, että joku on oikeasti kokenut tuon kaiken.

Satsuki

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #5 : Maaliskuu 05, 2003, 18:16:26 »
Luin Nancyn Myyrmannin räjähdyksen aikaan, enkä näin ollen ole varma, oliko järkyttynyt mielentilani pelkästään Nancyn ansiota. Joka tapauksessa kirja oli mielestäni hyvin koskettava ja raadollinen kuvaus skitsofreniaa sairastavasta tytöstä - ei niinkään paljon huumemaailmasta, vaikka takakannessa niin väitettiinkin. Keskeisintä oli Nancyn sairaus ja kohtalo, jotka vaikuttivat koko perheen elämään. Deborah Spungenin mahdollinen liioittelu tai tapahtumien värittäminen ei minua haittaa - kirjahan on varmasti ollut äidille tärkeä osa surutyötä.
Nancyn lukeminen oli rankka, mutta kiehtova kokemus, joka pisti ajattelemaan.

Poissa piip

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • LJ
Nancy
« Vastaus #6 : Maaliskuu 05, 2003, 21:43:33 »
Olen lukenut kirjan ja se on todella koskettava.
Useissa muissa nuorten kirjoissa on vihjatttu Sidiin ja Nancyyn ja kiinnostukseni heräsi, keitä nämä henkilöt siis olivat ja sitten kuulin kaverini kautta, että Nansyn äiti on kirjoittanut kirjan Nancysta. Joten menin lainaaman sen ja olen tyytyväinen kun sain lukea sen. Tai en minä tiedä voiko noin sanoa, kun se on tosiaan totta ja voin vain kuvitella miten vaikeaa se eläminen on ollut.
Meillä muutenkin nyt enkussa käsitellään punkkia ja kuunneltiin Sex Pistolssia.

Ja siitä vielä kun sanoitte, että Deborah olisi värittänyt asioita. Ehkä vähän mutta kuitenkin se on totta ja varmasti ollut rankkaa ja en tiedä tulisiko silloin mieleen liioitella tms. En nyt osaa selittää oikein.

Mutta kyllä tämä kirja lukemisen arvoinen on ehdottomasti.
Sex pistolsista tuli kai tässä vähän aikaa sitten dokumenttikin. En nähnyt sitä, enkä tiedä milloin se tuli mutta hieman harmittaa etten nähnyt.

K

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #7 : Maaliskuu 05, 2003, 22:02:38 »
Luin kirjan ollessani muistaakseni kasilla, siis tuossa vuosi sitten. Vähän ylikin.

Ja onhan se... Noh, hyvä. Tosin ehkä noin ei voisi oikein sanoa, kun tapahtumat ovat kuitenkin totta, ja aika kauheita...
Mutta kirja oli hyvin kirjoitettu, ollakseen tällainen tositarinakirja. Niillä kun on yleensä taipumuksena olla kauhean tilastollisia, "luettelomaisia".

Ja olihan se vaikuttava.
Ei kyllä minulle ainakaan itkettävä tosin, mä en itke paljon millekään viihdetuotteelle, siis kirjoille/leffoille/tv-sarjoille ym.
Minusta Deborah Spungen osaa kirjassa kuvailla tuntemuksiaan tapahtumista, henkilöistä, paikoista ym. todella hyvin ja aidon tuntuisesti.
Voihan se olla, että kirjaa olisi vähän liioiteltu, sillä karu totuus on, että eihän se muuten myy.
Niin, myy. Kyllä mun mielestäni kirja on ehkä, niin kamalalta kuin se kuulostaakin, tehty rahastusmielessä. Ehkä ei Deborah Spungenin aloitteesta, mutta varmaan ainakin kustannusyhtiö on halunnut tuottoa siitä. Tästä kertoo jo sekin, että kannessa on Sex Pistolsin, jota ei mainita kirjassa paljon ollenkaan, kuva. Mutta koska se on bändi, kuuluisuuksia, niin sillä saadaan rahaa.

Ja nyt meinaan mennä jo off-topicciin.
Muttamutta. Kyllä mä Nancya suosittelen lukemaan. On se öh... kokemus.
Jotenkin riipaiseva kirja.

myrkkyleppis

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #8 : Maaliskuu 09, 2003, 16:29:14 »
kirja oli minun mielestä "outo". mutta se oli silti tarpeeksi koskettava tajutakseen miten voi olla todellista hel*ettiä elää lapsellisen kauhukakaran ja jopa aikuisen kanssa.
ja jos totta puhutaan oikein odotin että koska se (nancy) kuolee tai Deborah tappaa ittensä.

mutta siinä säilyi se mielenkiinto tarpeeks hyvin että sen jaksoi lukea.

mä lainasin sen ekan kerran koulun kirjastosta, enkä kerennyt lukea sitä, joten muutama viikko myöhemmin ostin sen alennuksesta.

itseasiassa koko kirjan lukeminen lähti siitä kun olin niiiiiiiin suuri sex pistols fani...uujee...  :roll:

Hilkka

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #9 : Maaliskuu 09, 2003, 16:44:23 »
Minä luin Nancyn 12-vuotiaana, eli aikaa on kulunut kauan. Ei kuitenkaan niin kauan, että innostuisin lukemaan kirjan uudestaan.

Minulle oli monelta taholta hehkuteltu Nancyn erinomaisuutta kun päätin lukea sen, mutta itse en saanut kirjasta irti oikein mitään positiivista. Totta kai se on ahdistava ja painostava, eikä siinä ole sinällään mitään vikaa, mutta mielestäni siinä mättää, ettei Nancy ole yhtään mitään muuta kuin ahdistava ja painostava. Niin kuin joku jo sanoikin, se on saman asian toistamista erilaisista näkökohdista yli 20 vuoden ajalta katseltuna. Myönnän, ettei Nancyn aihepiiri tai tyyli kirjana ylipäätään ole aivan sitä, mitä mieluiten luen, mutta täytyy sanoa, ettei se haittaa minua kirjojen kohdalla yleensä, vaan osaan lukea tyylejä ja laatuja laidasta laitaan. Eivät Potteritkaan ole aihepiiriltään tai tyyliltään alkuunkaan sitä, mitä yleensä ottaen mieluiten luen.

Nancylla on ehkäpä jonkinlainen kulttimaine etenkin nuorten tyttöjen keskuudessa, mutta minä en oman lukukokemukseni perusteella alkuunkaan ymmärrä, mihin se perustuu.

damn dandelion

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #10 : Maaliskuu 13, 2003, 20:57:51 »
Ensin innostuin punkista, sitten ihastuin Sex Pistolsiin, sen jälkeen etsin käsiini kaiken mahdollisen, luin Nancyn, luin uudestaan, ostin nancyn, luin sen taas...

Nancy ei mielestäni todellakaan ole mikään mestariteos kirjana, eihän Deborah Spungen mikään kirjailija ole. Se on kuitenkin tositarina mielenkiintoisen ihmisen, Nancyn, elämänvaiheista ja kuolemasta. Se kertoo huumeista ja rockmaailmasta saarnaamatta, mutta myös kaunistelematta.
En pidä Nancystä henkilönä. Lähes kaikki mitä olen hänestä kuullut on ollut negatiivista. Nancyn lapsuuden painajaiset muistuttavat kuitenkin omiani ja järkyttävä tuska koskettaa, vaikken itse sellaisesta mitään tiedäkään.

Itken joka kerta lukiessani Nancya. Itken Sidin Deborahille kirjoittamille kirjeille. Ne on niin erilaisia kuin Sidin yleensä itsestään antama kuva.
Kirjassa sekä Sid että Nancy vaikuttavat lapsellisilta ja naiveilta, vaikka elävätkin maailmassa jossa siihen ei ole varaa.

Olen nähnyt Nancystä ja Sidistä kertovan elokuvan "Love kills". Sekin kertoo saman tarinan, tosin eri näkökulmasta.  Joitakin faktoja on muutettu ja vääristelty, jotta saataisiin viihdyttävämpi leffa. Ihan mukava silti. (Se dokkari, josta joku mainitsi on nimeltään The Filth and The Fury. Suosiittelen)

Mitä mieltä te muuten olette, tappoiko Sid Nancyn?

K

  • Ankeuttaja
Re: Nancy
« Vastaus #11 : Maaliskuu 22, 2003, 22:21:24 »
Lainaus käyttäjältä: "pirpana"
mutta mä oon miettiny miten se sen äiti on pystyny kirjottaa ton kirjan...


Ehkä se on ollut osa surutyötä, ehkä Deborah Spungen on halunnut käydä läpi kaikki tuntemuksensa tyttärensä kuoleman jälkeen, ja kirjoittanut "terapiana" tarinan julki kirjaksi.
Mun mielestä siinä kirjan lopullakin oli jotain tommosta, jotain "kirjoitettuani nyt saatan surra ja itkeä tytärtäni" [ei nyt sanatarkasti noin, kun minulla ei sitä kirjaa tässä ole...] eli Deborah halusi kaiken ulos itsestään...?
Ehkä siinä on joku juttu, että ei jotenkin alitajuisesti tajua Nancyn kuoleman olevan totta, ennen kun on selvittänyt kaiken alusta asti uudestaan. Varmaan jokaiselle, joka on joskus jonkun läheisen menettänyt, on tuttu tunne se sellainen, että ei millään usko/ymmärrä, että se on tosiaan totta, että sitä rakasta henkilöä ei enää ole.

Jos nyt kukaan tajusi mitä selitin.

Astaldothoniel

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #12 : Maaliskuu 31, 2003, 23:04:07 »
Minä olen lukenut Nancyn pari kertaa. Ensin joskus yläasteella (nuoren näkökulmasta) ja nyt uudelleen joskus pari vuotta sitten (tällä kertaa ehkä enempi äidin näkökulmasta katsottuna).
Kirja on todellakin aika rankka ja minua se myös ahdisti. Nyt toisella kerralla lukiessani tavallaan samastuin siihen tuskaan jota Nancyn äiti tunsi ja se ahdisti.
Luen mielelläni tosikertomuksia vaikka ne ovatkin rankkoja. Ne ovat kuitenkin hyviä varoittavia esimerkkejä kaikille, huume osuudeltaan tuo Nancykin. Skitsofrenialle nyt ei paljoa itse taida mahtaa.
Toinen lukemani tositarina joka tulee mieleen on kirja "Ruohoa lunta". Se perustuu erään Usalaisen tytön päiväkirjaan ja on julkaistu tytön kuoleman jälkeen. Kirjan tekijäksi on merkattu muistaakseni "Tuntematon" tms. Suosittelen, tämä kirja kertoo puhtaasti huumeista.

Starelma

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #13 : Huhtikuu 03, 2003, 15:48:54 »
Luin kyseisen opuksen itseasiassa viimeviikolla.
Olihan se koskettava, ja ihan hyvä muutenkin, mutta en minäkään siitä kyyneliä saanut. (Tosin tässä maailmassa on tähän mennessä tullut vastaan vasta kaksi sellaista kirjaa, jotka olisivat saaneet, ja olen sentään lukenut kirjoja laskemattomissa olevan määrän, joten..) Ahdistavuus oli sitten taas pinnalla kokajan. Jo ensimmäinen luku kertoi kirjan tyylin aika tarkkaan.
Pidin kyllä siitä, mutta ei se nyt niin vetävä ollut. Saatoin hyvin jättää kirjan pöydälle kesken kappaleen, unohtaa sen siihen jonkin tärkeämmän tieltä, ja jatkaa paremman tieltä.
Yhtä asiaa kuitenkin jäin ihmettelemään. Olen kuullut hirvittävän monta tapausta, joissa masentuneet ihmiset ovat samaistuneet mielellään Nancyyn. En oikein ymmärrä sitä. En löytänyt hänestä itse mitään sellaista.

Katariina

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #14 : Huhtikuu 04, 2003, 16:05:27 »
Meille jaettiin ysin lopussa sellaisia kuponkeja jolla kyseisen teoksen tai sitten Paasilinnan Jäniksen Vuosi-kirjan sai ilmaiseksi kirjakaupasta. Hain tietysti Nancyn, Paasilinna ei ole koskaan pahemmin kiinnostanut vaikka Hirtettyjen kettujen metsä onkin todella loistava kirja.
Itse en loppupeleissä pitänyt kirjasta niin hirveästi. Tosin luinkin sitä sillein "pätkä täältä, toinen tulota"-tyylillä, eli en varsinaisesti lukenut sitä silleen kun kirjoja yleensä luetaan... ^_^;;
Mutta loppupeleissä olin kuitenkin lukenut kaiken vaikka hiukan... erilaisella... tavalla. Kirja on angstinen ja ahdistava, ja vaikka yleensä pitäisinkin tuollaisista kirjoista niin se oli mielestäni tylsä eikä siinä ollut pienintäkään toivon kipinää Nancyn kannalta. Itkemään se ei minua saanut, tosin hiukan ahdistumaan. Vaikka joku sanoisikin että sehän sen kirjan tarkoituskin on, niin minä en kyseisestä kirjasta pitänyt.

Villemo

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #15 : Huhtikuu 06, 2003, 13:43:17 »
Luin Nancyn varmaan vähän liian nuorena, joskus neljännellä tai viidennellä luokalla. Silloin kirja oli minulle todellinen shokki, olin täysin järkyttynyt miten pahasti asiat voivat olla. Itkin aivan älyttömästi, en voi ymmärtää vieläkään miten joku voi lukea sen kuivin silmin. Nancyssa on tosin se ongelma, että vaikka se on kirjoitettu äidin näkökulmasta niin, että kaikki näkisivät miten hirveää Nancyn kanssa oli elää, niin itseeni kirja ainakin vaikutti niin että rupesin ihannoimaan Nancya ja pidin häntä pitkään idolinani. Monilla kavereillani oli samanlaisia tuntemuksia. Syvästi vaikuttava kirja se on.

innoscent

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #16 : Maaliskuu 09, 2004, 12:50:29 »
Minä luin Nancyn siinä vaiheessa elämääni, kun angstailin ja masentelin itsekseni paljon. Jotenkin hullulla tavalla ymmärsin sen kirjan kautta, ettei elämäni ole mitenkään kamalaa tai vihaamisen arvoista. Itkin vuolaasti monessakin kohtaa, en aikaisemmin ollut itkenyt kirjojen parissa niin paljon. Nancyn tarina siis kosketti minua todella.

Tutustuin kirjaan erään luokkalaisen kautta, joka suositteli sitä hyvänä kirjana. Koskettavuudestaan huolimatta itse tekstihän ei ole mitään erittäin soljuvaa ja kaunista (pidän todella paljon lauseiden kauniista rakentelusta ja sanojen foneettisista suhteista). Omalla tavallaan se kuitenkin puhuttelee juuri sillä karkealla tyylillään. Olisin silti kaivannut hieman enemmän objektiivisuutta, joskus mieleni teki hypätä päin kirjailijan naamaa ja huutaa "etkö voisi kertoa tarinaaa säälimättä itseäsi hieman vähemmän?" Tosin ymmärsin samalla, että surutyöstähän siinä oli kysymys. Mutta silti...

Catitus

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #17 : Maaliskuu 17, 2004, 21:12:31 »
Minä olen lukenut tuon Nancy-kirjan jo monen monta vuotta sitten. Itse olen kuunnellut aikoinaan Cid Viciousin bändin tuotantoa ja kirjan luettuani rupesin mittimään, että mahtoikohan Nancyn äiti vain haluta huomiota tyttären kuollessa. Kirja kuitenkin leimasi Cidin todella vahvasti täydeksi sekopääksi. Kyllähän se Nancynkin vika oli kun huumeisiin sortui ja itseään tuhosi. Ja Nancyn tappajastakaan ei olla niin varmoja, että oliko se Sid vai joku muu. Sid kun oli aineissa suurimman osan elämästään ja ajastaan, ettei häneen voinut luottaa. Eikö Nancy puukotettukin? Muistaakseni kyllä. Saattoihin olla, että Sid veti puukon/veitsen Nancysta irti kun joku oli ensin hänet puukottanut.

Kirja itsessään ei mieltäni järkyttänyt vaan ennemmin se, että miksi Deborah mustamaalasi melkein kaikki bändin jäsenet, varsinkin Sidin. Eihän Nancy voinut sille mitään, että rakastui äitinsä mielestä "väärään" mieheen.

Poissa inzu unicorn

  • Vuotislainen
Nancy
« Vastaus #18 : Huhtikuu 08, 2004, 16:03:50 »
Joo, olen lukenut. Vähän aikaa sitten.

Ihan hyvähän se on. Oikeastaan tosi hyvä. Tositarina, se siitä hyvän teki. Minusta se ei ollut oikeastaan yhtään surullinen, aika järkyttävä kylläkin. Oli se kuitenkin tietyllä tavalla surullinenkin, mutta ei kuitenkaan liikuttava. Nancyä kävi ajoittain sääliksi, ei niikään hänen äitiään. En vaan tiedä miksi.  Ne lehtimiehet suututtivat, ne oli niin törkeitä. Kuinka ihminen voi olla niin typerä, ettei anna kuolleen ihmisen omaisten olla rauhassa?

Eikös Nancy ollut jakomielitautinen? Onko jakomielitauti sama asia kuin skitsofrenia?

Suosittelen kuitenkin lukemaan, mutta kirja ei kyllä ihan pienille sovi. Minäkin luin sen vasta nyt 14-vuotiaana. Esimerkiksi en olisi 11-vuotiaana tosiaankaan pystynyt lukemaan sitä, sen verran rankkoja asioita siinä käsitellään.

Poissa Emily Le Strange

  • pikkusyöjätär
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Nancy
« Vastaus #19 : Huhtikuu 10, 2004, 19:54:32 »
Minäpä luin Nancyn vähän yli vuosi sitten ( sain sen vuonna 2002 joululahjaksi ). Toivoin kys. kirjaa kun aina kaikki hehkuttivat sitä netissä ja vaikka missä, ja kyllähän minä sitten kiinnostuin kun aihe kuulosti niin jännältä.

Mielestäni Nancyn äiti väritti ja dramatisoi juttua aika rankasti. Okei, vaikka siitä olisikin karsinut mielessään kaiken turhan surkuttelun pois, runko ja tapahtumat olivat silti aika järkyttävät. Mutta samaistuin paljon enemmän Nancyyn kuin Deborahiin, ajattelin kuitenkin tarinaa 2000-luvun truuteinityttösen näkökulmasta. Ei se minusta niin hirmuisen hirveältä kuulostanut, miten Deborah kuvaili asioita. Oukei, ehkä niin, ehkä Deborah oli huolestunut äiti. Enhän minä omaakaan äitiäni ymmärrä, enkä ole puoleksikaan niin hirveä kuin Nancy.  Ja ehkä nyt 2000-luvulla Nancyn elämä ja se miten se vaikutti hänen äitiinsä, ei olisi ollut niin epätavallista ja rankkaa. 70-luvulla tavallisissa perheissä eläminen kuitenkin oli aika sovinnaista ja siveää, idylliä kunnollista menoa, ja 'rajut' huume- ja punkpiirit ihan eri maailma, Nancyn äidille täysi helvetti. Ja minähän en sitä ymmärrä koska olen syntynyt 80-luvulla ja täysi haju asioista minulla on 2000-luvulta. Eikä minulla ole näin ollen tietoakaan esim. Nancyn äidin nuoruuden elinympäristöstä ja kaiken maailman elämäntavoista.
Olin Nancyn puolella. Kai sitä nyt saa elää elämänsä miten haluaa ja olla vielä hullukin, miehistä tai musiikista puhumattakaan. Deborah teki itsestään marttyyrin, ja minä jotenkin ymmärsin Nancya ja jos minä olisin hän, en kestäisi äitini itsesääliä. Deborah ajaisi kyllä minutkin hulluuden partaalle. Mutta loppujen lopuksi (anteeksi saivartelu..) kirja oli kuitenkin Deborahin näkökulmasta kirjoitettu ja kyllä minä äidin surua kunnioitan..

Minusta kirja oli hyvällä asialla ja aika paljonpuhuva. Ihan hyvin kirjoitettukin, pidin Deborahin kirjoitustavasta, vaikka melkolailla koruton se oli. Tykkäsin kirjasta kokonaisuutena ja kyllähän se hiukan tunteisiinkin vetosi, vaikkei Nancy kyllä yllä lempikirjalistallani edes top100. Teinityttöjen kulttikirja. As If. o___O
Olen olento jolla ei ole kunnollista nimeä, olen haava maailman kyljessä. Mutta olen myös se täydellinen muukalainen jota rukoilit aina lapsena - että tulisin ja veisin sinut pois, sanoisin sinua kauniiksi, nostaisin sinut alastomana kadulta ja kantaisin ikkunan kautta Taivaaseen.

Bloody Aeliah

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #20 : Toukokuu 01, 2004, 15:03:44 »
Luin Nancyn ensimmäistä kertaa joskus 10-vuotiaana. Enhän minä siitä silloin paljoakaan tajunnut eikä mieleenkään jäänyt muuta kuin sen lapsuuden jatkuvat riehumiset.

Eilen sitten lainasin sen kirjastosta, kun se oli siinä uutuushyllyllä [ja tästä taas näkee, miten ajan tasalla meidän kirjasto on..] ja lukaisin sen. Ei se minuun niin paljon vaikuttanut, lähinnä olin vain kiinnostunut millaiseksi Nancyn oma äiti kuvaa hänet ja hänen suhteensa Sidiin, koska yleensä heistä näkee vain sen julkisuuskuvan. En pitänyt kirjoitustyylistä, ja mielestäni joitain asioita toistettiin aivan jatkuvasti. Se oli sellainen keskinkertainen. Ei hirveän huono, mutta ei kyllä niin kovin hyväkään.

Cilla

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #21 : Toukokuu 03, 2004, 21:45:09 »
Viime vuonna kyseisen kirjan etsin käsiini, kun siitä niin paljon olin kuullut. Nancyn ja Sidin rakkaustarinasta olin löytänyt viitteitä milloin mistäkin ja kiinnostukseni heräsi siinä määrin, että se oli pakko etsiä jostakin.

Yhdeltä istumalta sen luin, niin muistelen. Tarina kosketti ja itkin. Se, että se on tositarina, tekee kirjasta entistä paremman. Yksi lempikirjoistani, ehdottomasti.
Vaikkakin mahtaa olla hieman väritettyä ja ylidramatisoitua. Mutta silti.
Loistava kirja.

Micla Boffin

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #22 : Lokakuu 21, 2004, 18:15:06 »
Luin Nancyn tässä viikko sitten, ja täytyy kyllä myöntää, että kolahti aika kivasti. Yksi parhaimmista kirjoista joita olen koskaan lukenut.
Löysin kirjan sattumalta koulun kirjastosta, ja "Järkyttävä huumetarina rockmaailmasta" -lause sai innostumaan. Ja myöskin se, että Nancyn äiti rustasi kyseisen opuksen.
Alussa kirja vaikutti todella tylsältä. Kuvailtiin sitä, kuinka äänekäs, hirveä ja väkivaltainen lapsi Nancy olikaan. Mutta kun hän kasvoi teini-ikäiseksi, tuli kuvioihin tupakka, huumeet, viina ja punk. Sekä myöhemmin tämä SexPistolsien kitaristi Sid Vicious.
Deborah oli kirjoittanut kirjan kauniisti. Vaikka hän kuvailikin Nancya todella rasittavaksi lapseksi, hän kaikesta huolimatta jaksoi tukea ja kehua tytärtään. Itse en luultavasti olisi jaksanut. Olihan Frankilla, Debbiellä, Davidilla ja Suzylla varmaan hirveän rankkaa, kun joutui aina väittelemään Nancyn kanssa, melkeinpä joka asiasta. Hänen mielensä muuttuikin nopeasti.
Nancyn elämän loppuvaiheet olivat hirveitä. Sidkin vaikutti aika kalsealta tyypiltä, mutta kaikesta huolimatta hän oli yksi niistä harvoista ihmisistä, jotka Nancya rakastivat.

Tykkäsin kirjasta  todella paljon. Se oli hirveä, totta kai, mutta tavallaan opettavainen. En toivoisi kenellekään samanlaista elämää kuin Nancylla oli. Mutta tosiasiassa maailma on edelleen täynnä itsetuhoisia ja huumeriippuvaisia nuoria.

niunau

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #23 : Joulukuu 31, 2004, 22:24:05 »
Kuuluu lempikirjoihini. Jotenkin tätä oli mielenkiintoista lukea, en osaa sanoa mikä sai minut koukkuun. Kun kysyin serkultani mikä on ahdistavin kirja minkä hän on lukenut, vastaus oli Nancy. Halusin lainata kirjan.
Ei kirja ollut niin ahdistava, mitä olin ajatellut, mutta erilainen. Luen tämäntapaisia kirjoja suht harvoin, kun ajattelee kuinka paljon luen. Kauhua ja jännitystä luen koko ajan, mutta yllätyin positiivisesti kun tajusin pitäväni kirjasta.
Hieman Manaaja -tunnelmaa siinä tosin tuntui olevan, esimerkkinä lääkekohtaus Nancyn ollessa pieni.
Hämmästyin Nancyn tekoja, sillä tälläinen maailma ei ole kovinkaan tuttu. Vaikka ajoittain kirja tuntuikin ehkä hieman tylsältä, tuli eteen jälleen jotain kiinnostavaa ja lukemista jatkettiin.

Kirjan kirjoittaminen oman jakomielitautisen lapsensa syntymästä kuolemaan saakka on varmasti vaatinut paljon. Ei mikään pikkujuttu käydä mielessään kaikki ne hurjat asiat uudelleen ja uudelleen.
Joskus tosin oli vaikea uskoa kaikkea mitä Spungen kirjoitti, mutta kokonaisuudessaan kirja oli erittäin hyvä ja mielenkiintoinen.

Lenorca

  • Ankeuttaja
Nancy
« Vastaus #24 : Tammikuu 04, 2005, 17:03:47 »
Luin Nancyn mielenkiinnosta Sid ja Nancy-suhteeseen, josta olin kuullut mutten tietänyt tarkalleen miten se meni. Niinpä päädyin lukemaan Nancy-kirjan.
Se oli ok. Ihan hyvä tietopaketti millainen skitsofreenikko on, mutta muuten en pitänyt kirjasta. Kirja oli kirjoitettu hirmuisen negatiiviseen sävyyn, jonka tietenkin ymmärtää äidin surusta johtuen, mutta sen lukeminen ärsytti. Aika ajoin tuntui, niin kuin joku jo mainitsikin, että äiti suoranaisesti liioitteli tapahtumia ja rypi itsesäälissä.
Ja koska kirja oli kirjoitettu yhden henkilön (=äidin) näkökulmasta, se teki kirjasta yksitoikkoisen. Mielummin olisin lukenut kirjan jossa olisi tullut myös enemmän ilmi esimerkiksi Nancyn ja Sidin jutusta, mutta nyt tarina jäi vajaaksi ja se tökki.
 
Kyllä kirja oli kertalukemisen arvoinen ihan jo Sid ja Nancy-tarinan tuntemiseen, mutta toista kertaa en kyllä lukisi sitä.