Kirjoittaja Aihe: Viikate  (Luettu 1726 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Krum the krummitus

  • -
  • Hirnyrkki
  • Tupa: Tuvaton
Viikate
« : Elokuu 29, 2004, 00:41:47 »
Yllätyin, kun tästä yhtyeestä ei ollut minkäännäköistä keskustelua.

Kyseessähän siis on suomalainen melko alakuloinen yhtye. Yhtyeen musiikkia on kuvailtu esim. hevyiskelmäksi.  Viikate julkaisee ahkerasti tuotoksiaan myös LP-levyinä. Vai pitäisikö puhua, että myös CD:nä. Yhtye selvästi uskoo LP-levyjen viehätykseen. Ainakin se heitä kovasti tuntuu viehättävän.

Itse omistan vain Surut pois ja kukka rintaan-albumin ja Kaunis kotkan käsi singlen. Tietokoneella sitten hieman lisää tuotantoa yhtyeeltä. Kaajärven rannata ainakin olisi kiva omistaa.

Viikatteeseen tutustuin paremmin vasta viime Ruisrockissa ja se kuulosti oikein hyvältä. Siitä viikon päästä omistin siis jo no äänitteet. Varsin vähän aikaa siis Viikatetta olen kuunnellut.

Minkäslaisia kokemuksia Viikatteesta muilta vuotislaisilta löytyy? Onko Viikate liiankin alakuloista musiikkia? Onko Kaarlen omalaatuinen ääni vain rasittava? Mietä mieltä täällä ollaan?

Mielellään sitten muutakin kuin vastaukset noihin kysymyksiin. Myös omia kysymyksiä saa kysyä.
-

Poissa Mortal Illusion

  • Vuotislainen
Viikate
« Vastaus #1 : Elokuu 31, 2004, 12:22:38 »
Viikatteessa on siisteintä se, että se on niin persoonallinen bändi, täysin omanlaisensa. Olen nähnyt Viikatteen livenä about 6 kertaa, mutta omistan vain kaseteille äänitettynä Noutajan valssi ja Vuoden synkin juhla -levyt. Tykkään sanoitusten epämääräisestä masennustunnelmasta ja tietynlaisesta maalaisuudesta. Iskelmävaikutteita ei ole liikaa, joskin tuntuu, että uudemmissa levyissä on enemmän sellaista rautalankameininkiä. Itse tykkään synkemmistä biiseistä. Kaarlen ääni ei ole koskaan ärsyttävä, jotenkin se sopii biiseihin. Mikään fani en ole, mutta nostan hattua bändin tyylikkyydelle. Ja tuosta Vuoden synkin juhla -levystä vielä, että sehän on osittain coverlevy, jossa on vanhoja joululauluja ja sitten Viikatteen itsensä tekemiä talviaiheisia biisejä. Niitä kun kuuntelee tuoss marras-joulukuulla, niin pääsee kyllä loistaviin joulutunnelmiin:)
Ja katso! Voiko toista niin ylvästä näkyä olla kuin hiljaisten liekkien kurotus tähtiä kohti? (Moonsorrow: Sankaritarina)

Ixion

  • Ankeuttaja
Viikate
« Vastaus #2 : Syyskuu 11, 2004, 20:48:26 »
Tutustuin vuosi, pari sitten bändin biisiin Ei ole ketään kelle soittaa. Sen sanoitukset jotenkin koukutti, ne jäi päähän pyörimään pitkäksi aikaa ja panivat ajattelemaan. Sen jälkeen oon kuullu muitakin  Viikatteen biisejä, joita oon tykästellyt suuresti. Kaarle Viikatteen ääni on persoonallinen ja minusta ainakin tosi miellyttävä.
Soundissa on tuulahdus menneiltä ajoilta, sitä rautalankaa josta Mortal Illusion mainitsi. Se tuo oman lisänsä bändin tyylikkääseen persoonallisuuteen. (Toistelen tässä jo käytettyjä ilmaisuja, mutta kun ne on niin osuvia.) Surut pois ja kukka rintaan löytyy levyhyllystä, mutta putkeen kuunneltuna se ei oikein toimi, tai pitäisi olla hirveästi ajatusta mukana. Muuten biisit sulautuu yhdeksi ja samaksi "mössöksi" jos nyt musiikista niin voi sanoa.

Mutta kyllä antaisin rispektit Viikatteen pojille. Harmi kun jäi keikka Ilosaarirokissa näkemättä, kun kaverit raahasi väkisin Egotrippiä katsomaan. (Kyllä nekin veti hyvin, ei siinä mitn, mutta ei noita nyt oikein voi edes verrata keskenään.)

Rattlesnake

  • Ankeuttaja
Viikate
« Vastaus #3 : Joulukuu 14, 2004, 00:14:01 »
Olin Viikatteen keikalla viime pääsiäisenä, en tosin Viikatteen takia vaan Kotiteollisuuden ja Mokaman takia Pakkahuoneelle tulin.

Kaikki sujui hyvin, kunnes laulaja avasi suunsa. Siis varsinaista hevi-iskelmää todellakin, en diggaa en sitten yhtään.

Boogahbo

  • Ankeuttaja
Viikate
« Vastaus #4 : Joulukuu 14, 2004, 01:27:49 »
Tyylikäs bändi tosiaan, ei parempaa sanaa taida ollakaan kuvaamaan tuota. Hassua ja melankolista rautalankaheviä. Levyjä en omista, mutta livenä olen sentään nähnyt. Levyjen kanssa vain on niin, etten suostu hankkimaan noita CD:llä, mutta en tällä hetkellä myöskään omista LP-soitinta, joka kuitenkin on kohtuullisen tärkeässä asemassa vinyylien kuuntelussa. Mutta onpahan syytä käydä niillä keikoilla musiikkia kuulemassa ;) Koneella on toki jotain musiikkia ja tuo tuntuukin toimivan parhaiten jos pistää sen kaiken muun sekaan ja sitten kuuntelee satunnaisessa järjestyksessä. Ei tule yliannostusta ainakaan liian pian.

Crookshanks

  • Ankeuttaja
Viikate
« Vastaus #5 : Joulukuu 17, 2004, 18:48:54 »
Käteeni osui musiikkikirjastomaratonreissullani Kaajärven rannat-levy, joka yllätti minut erittäin positiivisesti. Aivan ihanaa. Yksinkertaista mutta älyttömän tyylikästä ja toimivaa musiikkia, ihania melodioita ja ah niin suomalaisen kuuloista. Välillä tuli semmoinen olo että istuu metsässä jollain leirinuotiolla kaukana kaikesta nykyaikaisesta ja ahdistavasta. Tosin parin sipaleen sanoituksissa esiintyvät käsitteet kuten 'puhelin' välillä hieman särkivät tätä illuusiota. ;)
Mutta kyllä Hieno bändi taitaa olla kyseessä, pitänee tutustua tuotantoon lähemminkin. 8)

Poissa tuulilukko

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • My gift of silence
Viikate
« Vastaus #6 : Maaliskuu 21, 2005, 18:06:26 »
Nostetaanpas tämäkin topic harmaantumasta.

Tutustuin Viikatteeseen muutamia vuosia sitten mutta vasta nyt tänä vuonna olen yhtyeen tuotantoon enemmälti perehtynyt ja pitänyt suuresti. Turun Klubilla syksyllä keikalla näin myös ensimmäistä kertaa yhtyeen livenä (nyt vapun tienoilla olisi tarkoitus mennä uudelleen). Livenä yhtye soittaa hyvin, ja tätä yhtyettä ei todellakana tule mentyä jäsenten hyvännäköisyyden takia katsomaan. :)

Uutta Unholan urut -levyä odotan enemmän kuin innolla, olihan ensimmäinen singlelohkaisu Pohjoista viljaa sen verran tukevasti rautalangassa että voin vain toivoa koko levyn tunkevan ne jalkansa tukevasti maastoon. Myös kyseisen singlen toinen kappale Köysistä parhain (cover Peer Güntin Losing my mindista) on mitä miellyttävintä kuunneltavaa.

Pidän sekä uudesta että vanhemmasta tuotannosta, ja erityisesti instrumentaalikappaleet on yhtyeen puolesta hoidettu kunnialla. Lempikappaleisiini lukeutuu mm. Routaisten peltojen pehtoorit, Marrasvalot, Aimon virsi, Kivi itkee vihreää, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho ja Päivän peili.
Breathe in, who knows how long this will last..

Rottenmind

  • Ankeuttaja
Viikate
« Vastaus #7 : Toukokuu 01, 2006, 12:37:13 »
Iskelmärokkia. Minun mielestäni. Tykkään tämän bändin sanoitukista. Näin viime vuoden Ankkarockissa ja ei ollut yhtään hassumpi livebändinä^^

Se basistikitaristimikälie (se jolla on ne mustat slipatut hiukset) on hurjan ihanan näköinen^^
Tulee hiukan joku vampyyri mieleen =)

Poissa Kate

  • Hänen korkeutensa
  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Noita
    • Livejournal
    • Otteita elämästä lasikellon alla
  • Tupa: Puuskupuh
Viikate
« Vastaus #8 : Heinäkuu 25, 2006, 21:24:36 »
Lainaus käyttäjältä: "tuulilukko"
Livenä yhtye soittaa hyvin, ja tätä yhtyettä ei todellakana tule mentyä jäsenten hyvännäköisyyden takia katsomaan. :)


(*köh* Basisti. *köh*)

Mutta Viikate, ehdottomasti suosikkibändini, ei pääse yli eikä ympäri. Tutuistun ko. bändiin avokkini myötä, joka vaatimalla vaati minua tulemaan hänen mukaansa uutenavuotena 2004 Viikatteen keikalle ja sitä pohjustakseen soitti minulle suurimman osan joulukuuta Viikatetta suunnilleen 24/7. Keikan jälkeen olin suunnilleen myyty ja kohonnut seitsemänteen taivaaseen, sekä ruvennut välittämään Viikate-propagandaa eteenpäin.

Hämeenlinnan bändin herrat ovat niin usein lahjakkaasti ohittaneet, että kahdesti olen bändin livenä vain nähnyt, vaikka kolmas kerta oli todella lähellä, mutta ikävä puukotusepisodi päätti meidän iltamme. Tosin, ainakin viimeisimmän kuuleman mukaan herrat tuntuvat ainakin isommissa ulkoilmatapahtumissa soittavan enemmän tuota Unholan urut-levyn tuotantoa kuin vanhempaa (ja parempaa) tuotantoa, mutta klubikeikoilla tämä asia luultavasti helposti korjaantuu.

Ehdoton suosikkikappaleeni on Yönseutu, joka kuvaa niin osuvasti sellaista alakuloisuutta, joka sikiää vain ja ainoastaan suomalaisessa sielunmaisemassa. Levypuolelta avokkini on haalinut meille kaiken mitä CD-levyillä vain sattuu olemaan ja olen hänelle harvinaisen kiitollinen tästä.
"Jos mielesi tekee joskus arvostella jotakuta, hän sanoi, - niin muista, etteivät kaikki ihmiset maailmassa ole olleet yhtä edullisessa asemassa kuin sinä."

F. Scott Fitzgerard: Kultahattu

Jaraya

  • Ankeuttaja
Viikate
« Vastaus #9 : Heinäkuu 25, 2006, 23:19:58 »
Hyvä bändi omasta mielestäni, tykkään aika paljonkin. Varsinkin Vanhan miehen kupletti on sellainen biisi josta pidän todella paljon, en oikein tiedä miksi, ehkä salaisuus on lyriikoissa jotka ovat hyvin väsättyjä.

Poissa Kate

  • Hänen korkeutensa
  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Noita
    • Livejournal
    • Otteita elämästä lasikellon alla
  • Tupa: Puuskupuh
Viikate
« Vastaus #10 : Heinäkuu 26, 2006, 15:59:15 »
Lainaus käyttäjältä: "Jaraya"
Hyvä bändi omasta mielestäni, tykkään aika paljonkin. Varsinkin Vanhan miehen kupletti on sellainen biisi josta pidän todella paljon, en oikein tiedä miksi, ehkä salaisuus on lyriikoissa jotka ovat hyvin väsättyjä.


Tarkoitat kai Kuolleen miehen kuplettia?
"Jos mielesi tekee joskus arvostella jotakuta, hän sanoi, - niin muista, etteivät kaikki ihmiset maailmassa ole olleet yhtä edullisessa asemassa kuin sinä."

F. Scott Fitzgerard: Kultahattu

Poissa Zaira

  • 42
  • Valvojaoppilas
  • *
  • ^o^
    • Ei mitään nähtävää täällä
  • Pottermore: LumosDragon46
  • Tupa: Luihuinen
Re: Viikate
« Vastaus #11 : Helmikuu 17, 2007, 10:58:55 »
Olin eilen (tai tänäänhän se oli :D) Kouvolassa Viikatteen keikalla ja täytyy myöntää, että herrat vetivät aivan mahdottoman loistavan keikan. Tykkäsin oikein kovasti. Niinkin kovasti, että ostin heidän tuon Marraskuun lauluja 1 levyn.

Muutaman vuoden olen nyt Viikatetta kuunnellut, mutta levyjä en ole valitettavasti omistanut. Paitsi nyt tuon. Minua on aina viehättänyt Viikatteen lyriikat. Ne on loistavat. Kaarle on nero... Ja Kaarlen ääni on ihana. Ihanan persoonallinen bändi on kyllä muutenkin. Minä tykkään. Ja odotan seuraava kertaa, että pääsen näkemään livenä...
"When I lead the big patient rebellion, Voldemort here is the first to go."
[The pessimist sees difficulty in every opportunity.
The optimist sees the opportunity in every difficulty. -Winston Churchill]

Poissa Kate

  • Hänen korkeutensa
  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Noita
    • Livejournal
    • Otteita elämästä lasikellon alla
  • Tupa: Puuskupuh
Re: Viikate
« Vastaus #12 : Helmikuu 17, 2007, 19:39:19 »
Zaira: suosittelen tutustumaan/hankkimaan nuo vanhemmat levyt, koska sieltä (ainakin hardcore-fanien mielestä) ne todelliset helmet (Yönseutu, Kuolleen miehen kupletti jne.) löytyvät. Sen verran mitä olen tuttuja Viikate-faneja jututtanut, eivät he ole olleet tyytyväisiä varsinkaan tähän uuteen levyyn, koska tykkäävät, että se on jo liian kaukana Viikatteen alkulähteiltä - tästä rautalankamusiikista.
"Jos mielesi tekee joskus arvostella jotakuta, hän sanoi, - niin muista, etteivät kaikki ihmiset maailmassa ole olleet yhtä edullisessa asemassa kuin sinä."

F. Scott Fitzgerard: Kultahattu

Poissa Zaira

  • 42
  • Valvojaoppilas
  • *
  • ^o^
    • Ei mitään nähtävää täällä
  • Pottermore: LumosDragon46
  • Tupa: Luihuinen
Re: Viikate
« Vastaus #13 : Helmikuu 17, 2007, 20:18:55 »
Tosiaan :) Olin jo aikeissa ostaa muitakin levyjä tuolta Kouvolan keikalta, mutta ajattelin säästää vähäisiä rahojani. Ehkä jos sitten ensi kerralla.

Vähän vaikea oikeastaan sanoa, onko vanhempi Viikate parempaa vai tämä ns. uudempi. Vaikka kyllähän se kuulee, mutta... Koska se mitä minä olen Viikatteelta kuullut, sekä uudempaa että vanhempaa, on ollut varsin loisteliasta. Mutta sehän on vain minä ja minun mielipiteeni. Joku voi ja saakin olla eri mieltä...
"When I lead the big patient rebellion, Voldemort here is the first to go."
[The pessimist sees difficulty in every opportunity.
The optimist sees the opportunity in every difficulty. -Winston Churchill]

Poissa Kate

  • Hänen korkeutensa
  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Noita
    • Livejournal
    • Otteita elämästä lasikellon alla
  • Tupa: Puuskupuh
Re: Viikate
« Vastaus #14 : Helmikuu 17, 2007, 22:39:05 »
Vähän vaikea oikeastaan sanoa, onko vanhempi Viikate parempaa vai tämä ns. uudempi. Vaikka kyllähän se kuulee, mutta... Koska se mitä minä olen Viikatteelta kuullut, sekä uudempaa että vanhempaa, on ollut varsin loisteliasta. Mutta sehän on vain minä ja minun mielipiteeni. Joku voi ja saakin olla eri mieltä...

Monen bändin kohdalla on tämä ihmiset jakava makuasia, mutta taitaa se olla niin, että riippuen siitä missä vaiheessa alat kuunnella bändiä X, riippuu myös se pidätkö sen vanhaa tuotantoa uutta parempana vai päinvastoin. Tietenkin vanhaa pitäisi pitää aina parempana, kun uudessa on aina jotain vikaa :P Itse tykkään kyllä tästä Viikatteen uudestakin tuotannosta ja bändin on syytä olla muuntautumiskykyinen, koska harva haluaa jumittaa samassa iänkaikkisesti, mutta on kyllä hauska huomata keikoilla, kun soitetaan esim. Rauta-airot ja valehtelematta ainakin puolet porukasta putoaa junasta täysin "siis mitä?"-ilmeiden kanssa.

Minun tietynlainen "onneni" on se, että siipallani on koneella koko Viikatteen varhaisempi tuotanto (lukuunottamatta kahta uusinta levyä), joten sieltä on tullut kuunneltua niin Kaajärven rantoja kuin Noutajan valssia.
"Jos mielesi tekee joskus arvostella jotakuta, hän sanoi, - niin muista, etteivät kaikki ihmiset maailmassa ole olleet yhtä edullisessa asemassa kuin sinä."

F. Scott Fitzgerard: Kultahattu