Kirjoittaja Aihe: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)  (Luettu 8627 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Freak on a Leash

  • Ankeuttaja
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #25 : Marraskuu 25, 2005, 17:40:19 »
Olen lukenut Susitoden, Ruttolinnan ja Jalostamon. Okei, okei. Jalostamosta on vielä ihan vähän lukematta. Ja kyllä, tämäkin viesti spoilaa, kuten kaikki muutkin viestit tässä topicissa.

Ruttolinnasta en oikeastaan muista enää mitään. Luin sen viidennellä tai kuudennella, en nyt muista, koska. Kirjaesitelmänkin tein, ja taisi kiitettävä tulla.

Susitoden luin Ruttolinnan jälkeen. Siitäkään en muista mitään. Miten voi olla näin huono muisti?

Tämän viikon maanantaina lainasin Jalostamon, ja nyt olen melkein kokonaan sen lukenut. Luin tänään koulussa Mikaelin kuolemasta eräälllä välitunnilla ja aloin itkeä. Istuin käytävän lattialla ja itkin. Kusti ja Mikael olivat kuitenkin lempihahmoni kirjassa, ah-niin-ihanan Kioton lisäksi. Norja jäi mielestäni Jalostamossa vähän yksiulotteiseksi, tylsäksi hahmoksi. En tiedä, miksi. Wilma ja Tero olivat mielenkiintoisia, ja lopun seurustelu-uutinen oli hauska. En olisi millään arvannut sitä aloittaessani kirjaa. Nukke oli hyvinkin kiinnostava henkilö. Nauroin Nuken Barbie-jutuille. (siis niille kursivoiduille tekstinpätkille, joissa mainostettiin esim. Teurastaja-Barbieta)

Nyt tuli pakottava tarve käydä lainaamassa Susitosi ja Ruttolinna, ja lukea ne uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.

Poissa Joku

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: MarauderIce16727
  • Tupa: Luihuinen
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #26 : Helmikuu 02, 2006, 19:18:25 »
Itse olen lukenut Ruttolinnan ja Jalostamon. Ruttolinnan joskus suunnilleen vuosi sitten (herranen aika, onko siitä jo niin kauan?) ja Jalostamon viime viikolla. Joten tässä viestissäni puhun enimmäkseen jalostamosta, kun Ruttolinnasta en muista paljon mitään. Harmi sinänsä. Minun pitäisi varata se kirjastostamme. (Toki, jos kirjastotädit antaa minun enää lainata mitään - sitä laskua kun on tahtonut kertyä...) Oikeastaan voisin tehdä sen jo huomenna. Ja samalla lainata Susitodenkin, se ainakin oli hyllyssä eilen, jolloin minulla tietenkään ei ollut korttia mukana.

[Nyt se spoilaus alkaa]

Siis, Jalostamo. Hieno, lumoava kirja. Ja koskettava. Oli pakko käydä ostamassa omaksi kun sain luettua. Kun minulla kerrankin oli rahaa. Ja jos ei olisi ollut, olisin pakottanut isäni hieman kustantamaan tyttärensä lukuharrastusta.

Lempihahmoikseni nousi jo Ruttolinnassa Kusti ja Mikael, nimenomaan kyseisessä järjestyksessä. Ja tämä kaksikko onnistui kyllä pitämään paikkansa kärjessä vielä Jalostamonkin aikana. Ja onko se ihmekään, he ovat niin... niin... en löydä sanaa. Kuitenkin, loistavia hahmoja kumpainenkin, niin inhimilisiäkin kirjan hahmoiksi. Luulisi, että he ovat oikeasti eläneet. Tai siis, Kustihan eläisi vielä nytkin... Kuitenkin. Pointtini on, että he ovat täydellisiä hahmoja, juuri sen takia, koska he eivät ole täydellisiä. Hemmetti soikoon, heistä on niin vaikea puhua, kun ei tiedä, pitäisikö käyttää preesensiä vai imperfektiä! >.< Kuten jo monet täällä ovat sanoneet, heitä on vaikea ajatella fiktiivisinä hahmoina. Mistä johtuneekin Jalostamon loppuratkaisun aiheuttama suru, johon nyt pääsemmekin:

Olin kauhean järkyttynyt, kun Mikael kuoli. Se oli kamalaa ja kaunista. Itkin. En osannut odottaa hänen kuolevan, suljin silmäni niille Kustin "En halua menettää sinua" -jutuille, jotka jo itsessään ennustivat jomman kumman kuolemaa. Jotenkin arvelin Kioton tai Norjan kuolevan, he kun olivat alussa ns. pääosissan. Mutta en Mikaelin! Se on niin väärin! Niina Repo ja Seita Parkkola ovat niin ilkeitä ihmisiä! (Siis kun tappoivat Mikaelin. Muuten he ovat varsin mahtavia, ainakin kirjailijoina, henkilöinä kun heitä en tunne.) Onko kukaan muu muuten huomannut, kuinka kovin Within Temptationin kappale Memories on pyhitetty Kustille ja Mikaelille?

Ja se Mikaelin suukko, kun hän lähti etsimään Norjaa ja Kiotoa ja palasi takaisin antamaan sen Kustille. Siinä vaiheessa minun mahani pohjalle ilmestyi sellainen ikävä tunne, kun aavistelee jotain pahaa tapahtuvan.

Minuakin muuten jäi vaivaamaan se sormus. Onko se nyt Kustin sormessa vai meren pohjassa? Minä ainakin haluaisin uskoa ensimmäistä.

Ja nyt olen päättänyt, etten koskaan, koskaan anna tyttärelleni nimeksi Sofia.

Minustakin muuten se viimeinen kappale oli hieman turha. Kirjan loppu olisi ollut jotenkin paljon räjähdysmäisempi ilman sitä. Jotenkin se pehmensi loppua, nämä kaikki Mikael-enkeli jutut, ettei se ollutkaan niin kauheaa, vaikka kauheaa olikin.

Mitä voisimme tähän loppuun sanoa? Rest in Peace, ja Jalostamo on hyvä kirja. Samoin Ruttolinna, mitä siitä nyt muistan.

Galanen

  • Ankeuttaja
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #27 : Elokuu 03, 2006, 20:22:20 »
Spoilaa!

Minulla on ollut tarkoitus kirjoittaa tähän topiciin siitä lähtien, kun sain Ruttolinnan luettua, mutta se on vähän jäänyt. No, parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Luin Ruttolinnan ja Jalostamon tässä kesälukemisena, kun olin huomannut monen kehuvan kys. kirjoja. Susitosia en ole koskaan lukenut, eikä se vaikuta edes kovin mielenkiintoiselta. Ehkä joskus voisin kokeilla, mutta ei mikään must-read.
Ruttolinna tuntui aluksi vähän hassulta, oli vaikea lukea kirjaa eri näkökulmista. Pian siihen kuitenkin tottui, samaten kun hahmot alkoivat erottua toisistaan (aluksi oli vaikea erottaa Hallaa ja Pihlaa). Mikaelista ja Kustista pidin heti alusta alkaen, tykkäsin todella. Valitettavasti kyllä muut hahmot menivät vähän ohi, kun odotin kokoajan niitä Mikaelista tai Kustista kertovia pätkiä :P Halla oli myös mukava hahmo, samaistuin häneen aika paljon. Silja ja Kim jäivät todella latteiksi, Pihlaan en saanut otetta ja Roisto tuntui tylsältä. Loppuratkaisusta en tiedä, ihan menettelevä. Oli hyvä, ettei kyseessä ollutkaan mitään "yliluonnollista". En myöskään arvannut, että Korppi on poika, jälkeenpäin ajateltuna se tuntui kyllä ihan loogiselta.
Voi ah, tykästyin siihen kieleen, jota kirjassa käytettiin. Aluksi se tuntui epäselvältä, mutta voi kyllä, aivan nerokasta.
Ja loppu (Mikaelin ja Kustin kannalta) oli suloinen. Tykkäsin hirveästi siitä nuotiokohdasta :) "Pelkään elämää ilman Mikaelia ja Mikaelin kanssa - jälkimmäisen haluan."

Entä Jalostamo sitten! Kirja iski vielä Ruttolinnaakin pahemmin. Hahmot tuntuivat elävämmiltä, Mikael ja Kusti olivat entistä ihanampia ja kaikki oli niin aah. Kiotosta en pitänyt kyllä alusta alkaenkaan, inhoan tuollaisia ihmisiä oikeassa elämässä ja inhotti se kirjassakin. Loppua kohden Kioto muuttui ehkä miellyttävämmäksi, mutta joo. Minulla on viha-rakkaus-suhde Kiotoon, välillä tuntuu inhottavalta, välillä ei.
Muut hahmot taas. Norjaan, Sampsaan, Teroon ja Wilmaan en (taaskaan) saanut oikein otetta. Norja jäi vähän pinnalliseksi, Terosta ei kerrottu paljoakaan, Sampsa oli myös aika lattea ja Wilmasta en vain innostunut. Nukke oli kiva ja jännä, ja taas kerran menin lankaan (eli en siis arvannut Nuken oikeaa sukupuolta).
Mikael ja Kusti. Voi iiks. Kustin hahmosta pidän ihan suunnattomasti. Jollain tapaa niin tavallinen, mutta kuitenkin erilainen, upeasti kuvattu, elävä. Rakastan sitä kohtaa, kun Kustin ja Teron pitää kerätä hautakiviä ja Kusti murjottaa. Samaistuin siihen kohtaan todella, olen itse välillä ihan samanlainen :P Mikael oli välillä turhan, hm, epäuskottava, tai jotain. Minulla oli kokoajan sellainen tunne, että Kusti huomioi Mikaelia paljon enemmän ja Mikael vain juttelee Kiotolle, ei ymmärrä Kustia jne. Mikaelista oli liian tekemällä tehty joku unelmapoika, se häiritsi :P

Loppu sitten. En ollut, onneksi, spoilaantunut etukäteen. Epäilin vahvasti, että Kioto tai Norja kuolee ja Mikaelin ja Kustin välille tulee joku särö, että esim. Mikael lähtee Argentiinaan etsimään Korppia tai jotain. Ihan totta, en tiedä mistä sain sellaisen päähäni. Jälkiviisaasti ajatellen on loogista tapattaa Mikael, mutta kirjaa lukiessani en kuvittelut sitä mahdolliseksi.
Loppu oli surullinen. Ihan liian surullinen, kamala, pystyin kuvittelemaan mielessäni Kustin sairaalassa tuijottamassa ilmeettömänä ikkunasta ulos ja kaikki on luonnottoman valkoista ja ahdistavaa. Päätös lähteä takaisin laivalle, vielä Kioton kanssa, oli kyllä typerä. En tykännyt.

Muutenkin 'vuosi myöhemmin' oli vähän turha, eivätkä muut kuin Kusti, Mikael ja Kioto olleet kiinnostavia. Mikaelkin oli vähän typerä, siis se enkelijuttu. Ei lohduttanut yhtään :P

Mieleen jääneitä kysymyksiä:

1. Pojat punoivat niihin [kimppuihin] luita ja rannalta löytämiään simpukoita. Loput luut Mikael tunki taskuunsa. -Teen näistä lahjan, arvaat varmaan kenelle.
Kyseessä siis Mikael ja Kioto. Lahja on menossa Kustille, mutta miksei siitä mainittu mitään myöhemmin? Vai enkö vain huomannut?

Äh, oli vielä toinenkin, mutta unohdin sen. Voi höh. :P

Niin, ja piti mainita, että Suomalaisen alesta sai Jalostamon kuudella eurolla. Arvatkaa kuka osti? *hymy*[/i]

Poissa Ruiskaunokki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #28 : Syyskuu 07, 2006, 23:18:12 »
Lainaus
Onko kukaan muu muuten huomannut, kuinka kovin Within Temptationin kappale Memories on pyhitetty Kustille ja Mikaelille?


Kyllä 8D Lukiessani Ruttolinnaa ensi kertaa kuuntelin tuota kyseistä kappaletta, samoin tein lukiessani Jalostamoa. Puolitoista vuotta Memories on ollut minulle Kustin ja Mikaelin biisi. Kaunis kappale muutenkin. Ihanaa tietää, etten ole ainoa, joka ajattelee samoin :)

Lainaus
Te lokeroitte täällä Kustia. Minusta lokeroiminen ylipäätänsä on typerää.
Itse sanoisin, ettei Kusti oikein ole mikään. En tiedä. Kusti olisi rakastanut Mikaelia, vaikka Mikael olisi ollut tyttö (kuten kirjassakin sanotaan). Joten... Kusti rakastaa Mikaelia, ei Mikaelin sukupuolta. Ja...


Huomasin, että tosiaankin olen jonkinmoista lokeroimista yrittänyt tuolla aiemmin tehdä :D En tiedä mistä moinen pakkomielle oli tullut, mutta olkoot. Nykysellään ajattelen, että lokeroiminen sinänsä on ihan turhaa, ehkä suuntaa-antavaa, mutta kuitenkin tarpeetonta. Kuten sanoit, Kusti rakastaa ihmistä, ei sukupuolta.

Suomalaisen kirjakaupan alennushylly houkutteli ja viime viikolla mukaan lähti Jalostamo. Ruttolinnaa vielä kaipaan.

MiniSika

  • Ankeuttaja
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #29 : Syyskuu 08, 2006, 15:21:51 »
Aivan ihana kirja, yksinkertaisesti :D
Tuokin tuli kyllä luettua kaverin painostuksesta, Satu oli lukenut sekä Susitoden että Ruttolinnan ja kun päätti tykätä niin lainasi minulle ensin Susitoden (josta en kyllä tajunnut hölkäsen pöläystä) ja sitten kun siihen kerran oli jatko-osa niin pitihän se ihan periaatteesta tarkistaa että olisiko se sitten vastapainoksi vähän parempi. ^-^

 Saattaapi sitten spoilailla.
Ruttolinna on tavallaan vähän omituinen kirja, jouduin lukemaankin sen kaksi kertaa jotta tajusin sen kunnolla, mutta silti todella hyvä. Tosin jotkin henkilöt jätetään melko pinnallisiksi (tästä hyvänä esimerkkinä Kim) ja toisiin taas pureudutaan enemmän. Mutta Kusti ja Mikael ovat kyllä yksi söpöimmistä pareista joista olen lukenut :) Korppihan oli ihan selvästi poika, mitä te oikein selitätte ?

Lopun 'kaikkeen löytyy luonnollinen selitys' - asetelma oli kuitenkin melko typerä. Minusta henk.kohtaisesti on tylsää että kaikelle löytyy jokin selitys, kyllä jotain voisi jättää vähän varjojen peittoonkin. Muutenkin kirja oli paikoittain hieman sekava.
Kirjoitustyyliä kuitenkin rakastan, kursivoidut kohdat ovat jotain niin hienoa että voin vain haaveilla jonain päivänä oppivani kirjoittamaan samalla tavoin.

Ja se myös harmittaa kun en osaa ranskaa, sitä kun oli kuitenkin kirjassa suhteellisen paljon. Ne runot olisi esimerkiksi ollut kiva osata itse kääntää vaikka suomennokset tulivatkin myöhemmin ilmi.
Ai niin, unohdin jo melkein mainita miten usein nauroin tuota kirjaa lukiessani 8'D Siinä on niin paljon tietynlaista huumoria, sekä tahallista että tahatonta. Yksi parhaista kohdista on se kun Mikael (vai oliko se Kusti ? However..) putosi sinne kuoppaan niiden lehmien keskelle.

I:Oletko sinä poika sekaantunut johonkin ?
M:Lehmiin.
I: *jotain jumalauta-tyylistä tähän*
M:Ne on kuolleita, isä.


Tai jotenkin tähän tyyliin kuitenkin, tuolle ratkean joka kerta XD Ja sitten myöhemmin tuleva jatkokommentti ('On teilläkin paikat puhua !') on erinomaisen huvittava.

 No niin, spoilinki ohi.

Elikkäs. Hyvä kirja se loppujen lopuksi kaikessa omituisuudessaan on, ja tykkään erittäin kovasti. Jalostamon luen varmasti kunhan saan sen kaverilta lainaan kun tehdään kirjavinkkausta Susitodesta, Ruttolinnasta ja Jalostamosta ja en saa sitä lainattua ennen kuin ollaan saatu se pidettyä, ne kirjat kun pitää ottaa silloin mukaan ja olisihan se ihan hyvä jos olisi se kirja olemassa kun siitä periaatteessa tekee esitelmää :) Mutta joka tapauksessa, hyvä kirja. Suosittelen lukemaan.


EDIT//

No niin, palannut olen ja yhdyn ylpeänä tähän joukkoon joka on Jalostamon löytänyt Suomalaisen alennuskorista :) Tiedä häntä sitten että onko salaliitto vai mikä mutta sieltä se vain osui käteen hintaan 5,90.
Ja hyvä kirja se on, ne kaikki hahmot on jotenkin niin samaistuttavia että melkein itkettää. Tosin en varmaan voi lukea koko kirjaa loppuun kun tiedän jo kuka kuolee ~

anachronism

  • Ankeuttaja
Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #30 : Syyskuu 12, 2006, 15:40:30 »
Mikä tämä "Löysin Suomalaisen kirjakaupan alennuskorista Jalostamon"-juttu oikein on? Olet jo kolmas jonka kuulen sanovan tuon! Ettei vain olisi salaliitto saamaan minut kateelliseksi. ;I

Lainaus
Ruttolinna on tavallaan vähän omituinen kirja, jouduin lukemaankin sen kaksi kertaa jotta tajusin sen kunnolla, mutta silti todella hyvä.


Ei mutta silti, vaan siksi. Pidin kirjasta kovasti sen takia, että siinä piti ajatella, asioita jätettiin auki ja niitä täytyi itse paikkailla.

Ja kyllä, Kusti ja Mikael ovat ehdottomasti ihanin pari, mitä nyt olen rakkaustarinoita lueskellut. :)
En muuten missään vaiheessa osannut aavistaa, että Korppi oli poika. Hienosti Seita ja Niina osasivat pitää sailaisuuden (ainakin minun tapauksessani).

Lainaus
Ja se myös harmittaa kun en osaa ranskaa, sitä kun oli kuitenkin kirjassa suhteellisen paljon. Ne runot olisi esimerkiksi ollut kiva osata itse kääntää vaikka suomennokset tulivatkin myöhemmin ilmi.


Aivan! Olisi ollut mielenkiintoisempaa, jos runot todellakin olisi voinut itse suomentaa. Tietenkin olisin aina voinut kaivaa jostain sanakirjan esille, mutta olisi se saattanut siltikin töksähdellä.

Enivei, raxuun näitä kirjoja. Odottelen vielä kuukauden päässä olevia synttäreitäni, jolloin saan itselleni joko Jalostamon, tai Ruttolinnan. :P

Poissa Thyone

  • Tylypahkan oikea ottelija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: RainWolf2
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #31 : Huhtikuu 21, 2007, 18:23:29 »
Minäkin tahdon SPOILATA Jalostamoa ja Ruttolinnaa myös.

Itseäni ehkä jopa vähän ärsytti, että luin ensin Jalostamon, nyyhkin niin paljon ettei lukemisesta meinannut tulla mitään. Niin ja "Korppi-salaisuus" paljastui. Mutta eipä tuo haittaa, sen verran sanon että Korppi on yksi lempihahmoistani (ja ihan totta, se oli ilmiselvästi poika, joo tiedän fuskua). Sääli että hänestä kerrotaan niin vähän...

Nostaisin Ruttolinnan ja Jalostamon kahdeksi kirjaksi, jotka sisältävät ehkä kauneimman ja parhaan rakkaustarinan ikinä koskaan, ainakaan mitä minä olen lukenut, ja ilman sitäkin kummankin kirjan juoni olisi mielettömän hyvä (vaikka Kustin ja Mikaelin suhde jollain tavoin 'syventää' sitä). Aivan ihana pari. Ja realistinen. Oikeassa elämässä ei ole niin kun ficeissä, aina on joku joka ei hyväksy homoseksuaalisuutta.
Ehdottomasti parhaita kirjoja, joita olen lukenut.

Ruttolinnan henkilöhahmot eivät olleet mielestäni läheskään niin hyviä, tai no mielenkiintoisia kuin Jalostamon. Kustista ja Mikaelista pidin, niin ja Pihlasta, siitä kun se oli vähän sekava, mutta muuten olivat kaikki vähän laimeita minun makuuni. Kreivi ja Lintupoika jäivät vähän taustalle, mutta heistä pidin myös, Alexanderista varsinkin. Roistoa vihasin. Ruttolinna on vielä niin tuoreessa muistissa, ettei siitä sen enempää. Luen kirjan varmaan vielä uudestaan ja katsotaan sitten tuleeko paperille (tai vaihtoehtoisesti tietokoneen näytölle) tekstiä.

Jalostamossa noustaankin sitten hahmojen suhteen kokonaan uudelle tasolle. Mitään hahmoa en suoranaisesti vihaa, paitsi ehkä Norjaa enkä häntäkään oikeastaan.

Kestosuosikkini ovat Kusti ja Mikael, pakkohan niistä on pitää, suloisia kun ovat. Kusti on epävarmuudessaan maailman ihanin (ja muistuttaa minua suurissa määrin). Kun Kusti ja Mikael heittävät läppää, nauramista ei voi lopettaa. Se, että he ovat säilyttäneet rohkeutensa, elämänilonsa ja toisensa kaiken jälkeenkin, saa minut jotenkin 'katsomaan heitä ylöspäin' (tyhmää sanoa noin kirjan hahmosta), itse kun annan välillä liiankin helposti periksi.

Kioto on myös suosikkejani. Kioto muistuttaa paljon minua omalla tavallaan, niin kuin Kustikin, ehkei kuitenkaan niin selkeästi (ja nyt kun tähän päästiin: Nukkekin muistuttaa minua, ja tarkemmin ajateltuna Mikael myös, hassua miten aina samaistun poikiin). Kioto on hahmona omalla tavallaan torjuva, mutta silti näyttää siltä, että huutaisi jotakuta suojelemaan itseään. Ehkä Kiotossa minua eniten viehättää se, että hän, niin kuin Tero sanoo, angstaa, vaikka olisi mahdollisuus valita toisin. Se sopii Kiotolle. Teen itse ihan samaa. Ja kun lopussa Kioto yksinkertaisesti saa Kustin luottamaan itseensä, en voi olla rakastamatta hahmoa.

Nukke on vielä yksi hahmo, josta voin sanoa pitäväni paljon. Nukkekin on epävarma itsestään, kokeilee kaikkea uutta, on (liiankin?) rohkea ja niin rakastettava ettei asialle yksinkertaisesti voi mitään. En osaa selittää, miksi pidän Nukesta niin paljon. Ehkä voin taas syyttää samankaltaisuuttamme. Ylipäätään lempihahmoni ovat sellaisia, joita koen voivani ymmärtää ja joihin samaistun.
ALE.

Jalostamosta vielä sen verran, että jos pidin jostain vähemmän kun siitä, että Mikael muuttui kuoltuaan enkeliksi, niin siitä, että Kioton suojelusenkeli (josta muuten kirjaa lukiessani pidin yllättävänkin paljon) olikin ystävämme Kasper. Se, että Kasper kohtaloineen tuotiin vielä kirjan lopussa esille, latisti mielestäni vähän tunnelmaa. Mutta hyvin, hyvin vähän, niin vähän, että lopetin lukemisen neljältä koetta edeltävänä yönä. Kokeeseen ei tullut sattuneista syistä luettua yhtään.

Ja vielä tämä: saattaa kuulostaa julmalta, kun sanon näin, mutta mielestäni Mikaelin täytyi kuolla, se ei olisi voinut olla kukaan muu, ei edes Kusti. Kaikki muut ratkaisut olisivat tuntuneet ainakin minun mielestäni jollain tavoin 'helpoilta'. Sen täytyi olla Mikael, pieni sitkeä Mikael, jolla oli rastatukka ja joka osasi melkein lentää. Muita vaihtoehtoja en (köh pitkällisen pohdinnan jälkeen) suostu edes ajattelemaan.

Kiitos.

edit// Vielä: minunkin on vaikea suhtautua Kustiin ja Mikaeliin kuin fiktiivisiin henkilöihin. Joistain hahmoista tehdään niin helkkarin hyviä ja realistisia, ettei niihin voi suhtautua kuin fiktiivisiin henkilöihin.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 21, 2007, 18:37:19 kirjoittanut Thyone »
practice random acts of kindness

Huvitus

  • Ankeuttaja
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #32 : Lokakuu 08, 2007, 17:07:48 »
Oi, ilahduin vallan kovasti havaitessani tämän keskustelun.
Olen lukenut sekä Susitoden, Ruttolinnan että Jalostamon kahteen kertaan, vaikka suorastaan pelkäsinkin aloittaa Jalostamoa uudelleen. Pelkäsin, että tasapainoni horjuisi liikaa. Susitosi tuntui hieman laimealta verrattuna Jalostamoon ja Ruttolinnaan, mutta toki siinäkin on salaperäinen, kiinnostava juoni. Ruttolinnassa ja Jalostamossa toimi hyvin tarinan eteenpäin kuljettaminen usean päähenkilön näkökulmasta. Niissä miljöö ja juoni olivat monisäikeisempiä. Eritoten Ruttolinnassa miljöö oli jollakin tapaa mahtava. Kusti ja Mikael koukuttivat minut jo silloin, mutta heidän tarinansa lähti mielestäni oikein todella lentoon oikeastaan vasta Jalostamossa.


Nostaisin Ruttolinnan ja Jalostamon kahdeksi kirjaksi, jotka sisältävät ehkä kauneimman ja parhaan rakkaustarinan ikinä koskaan, ainakaan mitä minä olen lukenut, ja ilman sitäkin kummankin kirjan juoni olisi mielettömän hyvä (vaikka Kustin ja Mikaelin suhde jollain tavoin 'syventää' sitä).

Aivan samaa mieltä. Juonet olisivat kyllä moniulotteisia muutenkin, mutta tämä itseäni syvimmältä koskaan kirpaissut rakkaustarina tekee ne vielä monin verroin paremmiksi!
Muut ovat sanoneet tämän saman, mutta pakko vielä todeta, etten minäkään osannut - enkä ehkä edelleenkään osaa - suhtautua Kustiin ja Mikaeliin kuten fiktiivisiin hahmoihin. Minulle he elävät jossakin. Myös Mikael.

Jalostamoa lukiessani (molemmilla kerroilla luin kirjan loppuun öiseen aikaan, se jotenkin kuului asiaan) itkin kasvoni turvoksiin ja silmäni ristiin Mikaelin kuoleman tähden. Ensimmäisellä kerralla olin vielä muutaman päivän lukemisen jälkeen alakuloinen ja poissaoleva, kuin joku todellinen ihminen olisi kuollut. Viisitoista minuuttia yli puolenyön. Tämä kirja siis teki todella lähtemättömän vaikutuksen koskettavuudellaan.

Ilman Mikaelin kuolemaa - niin kovin surulliseksi kuin se monen ihmisen olon tekikin - tarina olisi tuskin painunut niin syvälle ihmisten mieliin. Onnellinen loppu olisi ehkäpä saanut kirjan tuntumaan jopa merkityksettömältä, pian sitä ei olisi enää edes muistanut.
Kustin ja Mikaelin lisäksi Jalostamossa Nukke oli todella mielenkiintoinen hahmo. Ruttolinnassa pidin kovasti myös lintupojasta, Hallaan samastuin erittäin paljon vaikken ehkä olisi tahtonut. Roistokin oli tavallaan kiinnostava. Kukapa hahmoista tosin ei olisi ollut?

Parkkolan ja Revon kirjoitustyyli on myös jotakin mahtavinta, se on jotenkin poikkeuksellinen ja koukuttava. Huomattavasti erilainen. Älyttömän kaunis.

Poissa Valerie Stardust

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Niin sen täytyy olla.
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #33 : Joulukuu 26, 2007, 15:22:21 »
Sain jouluaaton vastaisena yönä Ruttolinnan loppuun neljättä kertaa? ja vaikka sen teksti edelleen on puhdasta neroutta, niin Kustin & Mikaelin onnellinen loppu ei ole Jalostamon jälkeen enää koskaan sama. Mutta äsken muistin päättäneeni googlettaa, mitä kirjailijoille nykyään kuuluu ja tällaista löysin:

Lupaus (Rajat Express, vol. 1)

Televisiokanava etsii juontajaa kantaa ottavaan nuortenohjelmaan, jossa voittajalle on luvassa myös tukku rahaa… Romaanitrilogian ensimmäinen näytös.

Pitkä esittely

”Mikään ei ole viatonta.”

17-vuotias tuhlaajapoika Vertti on korviaan myöten veloissa. Kun kierre vaikuttaa toivottomalta, hän perustaa yrityksen. ”Vertin lupaus” järjestää ainutkertaisia elämyksiä kaiken nähneille ja kokeneille liikemiehille. Valonarkaa toimintaa avustavat Vertin lukiokaverit Emmi, Ritari, Karim ja entinen lapsitähti Aava, joka tietää miltä tuntuu pudota maanpinnalle. Barbi taas on vaikeuksia tietävä säröääni.

Kansalaisaktivismista kiinnostunut opettaja keksii houkuttimen mediakurssilleen. Hän kertoo luokalle Q-TV:n Rajat Express -kilpailusta, jonka kunnianhimoisena tavoitteena on taistella kaikenlaista syrjintää vastaan. Voittaja pääsee juontajaksi kantaa ottavaan nuortenohjelmaan ja nettoaa lisäksi tukun rahaa.

Retki tehokanalaan herättää uusia ideoita Vertin päässä, ja koekuvauksiin kyllästynyt Aava pääsee näyttämään kykynsä. Mutta kun yhtälö alkaa näyttää mahdottomalta, jopa Vertin on myönnyttävä tosiasioiden edessä.

Lupaus on Rajat Express -trilogian ensimmäinen näytös, jossa ylitetään sekä luvallisia että luvattomia rajoja ja tehdään näkymättömistä näkyviä.


*

Toivottavasti kirjasto täällä kotikylällä on huomenna auki, hyllyssä ainakin on kyseinen kirja. Kukaan lukenut?

En kyllä edelleenkään näe ainoatakaan syytä sille, miksi Mikaelin täytyi kuolla. Ei vain pysty käsittämään.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 26, 2007, 15:31:24 kirjoittanut Valerie Stardust »
Oli liian underground main streetille.

Poissa Thyone

  • Tylypahkan oikea ottelija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: RainWolf2
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #34 : Joulukuu 26, 2007, 21:16:28 »
Olen lukenut Lupauksen, ja hyvä se oli, vaikkei kylläkään yhtä hyvä kuin Jalostamo ja Ruttolinna. Kannattaa kyllä lukaista, on sen arvoinen.

Vaikka Mikael olikin yksi lempihahmoistani, näen selkeän syyn hänen kuolemalleen. Tuskin olisi kirja ollut niin hyvä jos Mikael olisi jäänyt eloon. Kun tajusin, että yksi hahmoista kuolee, toivoin, ettei se olisi Mikael, ja jo tästä tiesin, että jos tämä on hyvä kirja, se on Mikael. Se, mitä Mikaelilla ja Kustilla oli, oli liian hyvää kestääkseen. Ratkaisu, joka ei olisi liikuttanut minua lainkaan, esim. Norjan kuolema, ei olisi tehnyt kirjasta läheskään yhtä hyvää. Vaikka itkinkin loppuratkaisua, olin siihen lopulta tyytyväinen, ja  vaikken sitä täysin osaa selittääkään, olen yhä sitä mieltä, että näin sen pitikin mennä.

Sitä paitsi Mikaelin kuolema jättää portit auki kaikenlaiselle kirjan tapahtumien jälkeiselle Kusti/Kioto-slashille ^__^
practice random acts of kindness

Poissa Valerie Stardust

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Niin sen täytyy olla.
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #35 : Helmikuu 08, 2008, 21:37:39 »
Luin eilen Lupauksen kolmekymmentä viimeistä sivua ja palautin kirjan tänään kirjastoon. Omaan kirjahyllyyni tuskin sitä hankin, ellei se kävele vastaan joskus sattumalta alennusmyynnissä. (Olin järkyttynyt, kun ensi kertaa näin Jalostamon häpäisevään hintaan 5,90€ vuosia sitten.)

Lupaus oli hyvä, kun miettii kaikkia kirjoja yleisesti. Parkkolan & Revon kirjoja arvioitaessa ei niin hyvä. Ruttolinnan kaltaista on varmaan turha enää koskaan odottaa, mutta jotenkin tämä tuntui tuonkin seikan huomioonottaen aika pliisulta. Tai vaisulta. Turvauduttiin helppoihin ratkaisuihin, kiintiöhomo ja sitä rataa. Itsessään tuoreita ideoita ja henkilöhahmoja, mutta kaksikon tyylin tuntien ei mitään yllättävää tai mullistavaa. Sadan ensimmäisen sivun vai jo aikaisemmin? jälkeen kielikin muuttui jokseenkin mitäänsanomattomaksi. Viimeiseen lukuun oli muistettu laittaa jotain raikasta.

Dunno. Kokonaisuutena ei vain oikein napannut. Toki luen trilogian jatko-osatkin. Oli tämä kuitenkin parempi kuin Susitosi.
Oli liian underground main streetille.

Poissa Thyone

  • Tylypahkan oikea ottelija
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: RainWolf2
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #36 : Helmikuu 13, 2008, 21:27:49 »
Sain saman viikon aikana sekä Ruttolinnan että Jalostamon omakseni ikuiselta tuntuneen etsinnän jälkeen <3 Ruttolinna Suomalaisesta 23 €, varsin kohtuullista. Meinasin kiljua kun näin Jalostamon 5 €:llä Kirjatorin alennuslaatikossa. Puoliksi kauhusta missä arvokkuus? puoliksi innosta. Vitonen takin taskusta tiskiin. Lupaan pitää sitä hyvin.

Luin Ruttolinnan pitkästä aikaa. Se on liian ihana. Pihla. Korppi. Mikael. Kusti. Pihla on ihana ja kaikki muut parhaimmillaan juuri tossa kirjassa. Korppiakin joo rakastan, vaikka se onkin ihan sivuhahmo. Ai että se on sielunveli mulle. Korppi siis.

Multa löytyy Lupaus kirjahyllystä. En jaksanut odottaa että tuli kirjastoihin. Ihan hyvä oli joo, vaikkei lähelläkään Ruttolinnaa ja Jalostamoa. Kahdesti vai kolmesti? luettu kuitenkin.

practice random acts of kindness

Poissa Nefertiti

  • Niilin krokotiili
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #37 : Heinäkuu 22, 2008, 19:25:57 »
Luin Susitoden joskus monta vuotta sitten ja jostain (?) syystä sain vasta nyt aikaiseksi ja luettua Ruttolinnan.

Hyvä kirjahan se oli, parani ehdottomasti loppua kohden. Alussa se oli minun makuuni paikoin hieman tylsäkin. Toisaalta eihän Ruttolinna olisi voinut olla niin hyvä ilman kunnon pohjustusta, joten ehkä vähän turha valittaa alusta.

Hahmot olivat kaikki jollain tavalla mielenkiintoisia, mutta suosikeikseni nousivat Mikael, Pihla ja Kusti. Vastaavasti Roiston jutut kävivät välillä vähän liiankin oudoiksi. Jotenkin sekin, että hän kaivoi vanhan haudan auki ja katkoi kuolleelta pään meni jotenkin yli. Jotkut hänen ”omat juttunsa” olivat kyllä ihan huvittavia ja näin. Mitä Mikaeliin tulee, niin en päässyt kirjasta irti enää sen jälkeen, kun tuli tietoon että Korppi olikin poika! Siis aivan fantastinen käänne. En osannut odottaa sitä kyllä yhtään. Lopussa sitten ne Mikael/Kusti –kohdat olivat niin *aww* että... ^^ Muutenkin Mikaelilla oli välillä aika hauskoja juttuja, mainitaan nyt esimerkiksi puhelu isälle siellä kuolleita nautoja täynnä olevassa kuopassa.. ;D Pihla sai vastaavasti sympatiani Jupiterin takia. Muistan ihmetelleeni tuota Jupiteria siinä Cast-osuudessa. Siihen saikin kirjaa lukiessa palata muutamaan kertaan, kun en muistanut kirjan alussa vielä ainakaan, että kukas nyt olikaan kukin. Selvisi se Jupiterkin sitten ajallaan. Kimistä en muuten hahmona kamalasti pitänyt, mutta kohdat joissa kuvataan hänen veljeään Teijoa, olivat ahdistavia, mutta kauniita. Kaikilla hahmoilla oli oma tarinansa eikä kukaan jäänyt pimentoon siinä suhteessa. Otsosta toisaalta olisi voitu kertoa hieman enemmänkin. Hänkin osoittautui lopulta melko mielenkiintoiseksi hahmoksi.

Tekstistä sinällään en kaikissa kohdissa pitänyt. Jotenkin se tökki paikoin, oli niitä lyhyitä lauseita ja tuntui, että välillä siinä oikein hakemalla haettiin joitain erikoisia piirteitä. Juoni kylläkin oli todella monipuolinen ja mielenkiintoinen, mutta tekstin laatuun olisi tosiaan voinut panostaa himpun verran enemmän. Ei se nyt loppupeleissä lukukokemusta haitannut, koska totuin jollain tavalla siihen vähän outoon kirjoitustyyliin.

Olisi pitänyt lukea tämä kirja jo aikoja sitten. Juoni on koukuttava ja tuntui, ettei koskaan tiedä, onko uhka nyt todellinen vai ei. Muutenkin tässä Ruttolinnassa oli joitakin kiehtovalla tavalla synkkiä ja ahdistavia kohtia, ja psyykeni olisi todellakin ollut koetuksella, jos itse olisin moisessa paikassa ollut töissä.. ;D

Pitäisi varmaan lukea se Jalostamokin tässä, kunhan kerkiän. Arg, kun menin spoilaamaan itseäni sen kuolevan kanssa.. ;s
Life isn't about waiting for the storm to pass, it's about learning to dance in the rain.

Poissa Suru

  • keräkurmitsa
  • Sanomaton
  • *
    • Livejournal
  • Pottermore: ChestnutLeviosa81
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #38 : Heinäkuu 28, 2008, 21:51:59 »
Hei angst, noi http://www.kojoottikuu.com ja http://www.uneksia.com ei toimi! Olisin halunnut päästä lukemaan, mutta ei...

Luin kirjat tyhmässä järjestyksessä ja aloitin Jalostamosta, kun satuin poimimaan sen käteeni alennuskorista, kuten näemmä moni muukin, mutta minua edullisemmin. Tänään hain kirjastosta Ruttolinnan ja mukaan tarttui itse asiassa vielä tuo Lupauskin, vaikka se silmäiltynä vaikutti melko sekavalta ja vähän liian nuortenkirjamaiselta. No, onneksi viikossa kerkiää lukea varmaan molemmat ja voin sitten kertoilla vielä laajemmin kantojani näistä. :D  (ja okei, Susitoden olen lukenut puoleen väliin joskus seiskaluokalla, mutta sitä ei ehkä lasketa... En pitänyt kirjasta silloin ollenkaan, pitääkin joskus taas kokeilla, jaksaisiko sen lukea uudestaan.) Ja siihen meni Aikaa ja Vaivaa, kun luin. Yleensä luen kirjoja kohtalaisella vauhdilla, mutta Jalostamo... jotenkin se, että kerrotaan eri henkilöiden näkökulmasta oli minulle alkuun hieman hankalaa ja hahmojen määrä, melko "raskas" teema ja kuvailun erilaisuus verrattuna lähiaikoina lukemiini kirjoihin... Mjoo. Kirja oli ehkä sitten sitä sarjaa "vaikealukuinen", kun samalla piti ajatella... Tai siis kun kirja pisti ajattelemaan ihan kunnolla, olivathan henkilöhahmot kaikki omalla tavallaan rasismin ja muukalaispelon kohteeksi mahdollisesti joutuvia: vammainen, lihava, homopari, tummaihoinen, kuten joku kerkisi jo aikaisemmissa viesteissä luokitellakin.

Aiemmissa viesteissä juteltiin paljon myös nimistä - Viima, Norja, Mikael, Halla, Aava... Seita Parkkolan kirjassa Viima on muuten toinen hahmo, jonka nimi on samalla valtion nimi: Intia. On muuten nätti nimi, sopii hahmolle kivasti. Ja tuossa Lupauksessa taitaa olla Barbi, josta mieleen tulee Jalostamon Nukke... Siis nimen perusteella. Ja Pihla oli kanssa kiva nimi. (Kuten aiemmin jo sanoinkin, Susitoden luin joskus kauan sitten ja siitä mieleeni jäi lähinnä nimi Karina, joka oli tosi nätti... Muuten kirja vaikutti jotenkin vähän tylsältä ja siitä ei oikein tuntunut saavan mitään irti...)

Pitää nyt vielä harkita noiden kirjailijoiden omien kirjojen lukemisia, mutta sitten ajan kanssa. Koetan nyt ensin kahlata nämä nykyiset läpi. :D

Jei, sitten vähän pohdintaa Jalostamosta.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)
Palaan muoksimaan, jos keksin jotain älykästä.
“Älä näytä tuommoiselta, Korppu", hän sanoi. "Eihän tämä ole yhtään mitään. Paljon pahempaa on tulossa!”
- Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

Poissa Elva

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #39 : Kesäkuu 04, 2009, 18:14:10 »
Hömhömhöm, taisi alkaa tuttavuuteni Ruttolinnaan, ja sen kautta muuhunkin Parkkosen & Revon tuotantoon, mistäpä muualta kuin täältä Vuotiksesta, Tämän topikin tosin huomasin vasta luettuani kirjan :P Mutta joistan randomitopikeista kuitenkin löytyi jotain mainintoja Ruttolinnaan tyyliin tuun aina rakastamaan sitä ja minä sitten mietin että mikähän se Ruttolinna mahtaa olla, vaikutti kiinnostavalta, sillä olin jo päässyt pahimman ruttopelkoni yli, enkä tainnut olla enään sekopäisen pakkomielteistynyt kyseiseen tautiin :> Bongasin tämän sitten vähän ajan kuluttua kirjastosta, mutten uskaltanut vielä lainata (!) koska minä tuumin ettei kannata hankkia traumoja siitä. Seuraavan kerran kun huomasin sen kirjastossa, lainasin kuitenkin :D

SPOLEREITA hiukan.

En ensin tiennyt mitä ajatella, sillä kirja vaikutti sekavalta, mutta pidin siitä kuitenkin. Se oli kirjoitettu sellaisella tyylillä (ihan niinkuin kaikki ovat jo sanoneet :P). Jotkut kohdat eivät valjenneet minulle, ja tiedän että ne valkenevat kyllä sitten kun luen toisen kerran :) Hahmot taas, vuorotellen minä inhosin suunnilleen jokaista, ja vuorotellen heistä tuli aivan ihania. Aluksi kukaan ei noussut erityiseksi suosikiksi, mutta lopussa Kusti ja Mikael olivat ehdottoman parhaita :] Tykkään kovasti nimistä myös. Allekirjoituksenakin oleva pätkä jäi mieleeni erityisesti, se oli minusta ihan sairaan kaunis. Ja aion tosiaankin ostaa Ruttolinnan omakseni!

Luin myös Jalostamon. Ja pidän kyllä enemmän Ruttolinnasta. Jalostaon alusta asti vihasin Sofiaa niin, että minun olisi tehnyt mieli kumauttaa koko ämmä hengilta, ja vielä kun se oli käytännössä syyllinen Mikaelin kuolemaan (jonka minä idioottipaskapääääliö olin spoillannut itselleni), niin voi että miten minä vihasin sitä >((((((((((((((( Jalostamon henkilöt eivät myöskään olleet yhtä kivoja kuin Ruttolinnassa, ja se johtuu varmaan siitä, että jos jotkut henkilöt jäävät toisesta kirjasta, mutta suurin osa henkilökaartia kuitenkin vaihtuu, niin puollan aina niitä vanhoja rakkaita henkilöitä toisesta kirjasta :) Ehkä suosikkeja jalostamosta olivat kuitenkin Nukke ja ehkä Kioto. En aavistanutkaan että Nukke olisi poika, niinkuin en aavistanut Korpinkaan tapauksessa, joka muuten sivumennen sanoen jäi päähäni älttömän kiinnostavana henkilönä, ja minusta oli kieronihanaa kun Korppi maistoi kuollutta joutsenta, se oli ällöä, mutta samalla ihan sairaalla, kieroutuneella, ovelalla tavalla mahtavaa ::D Ja täytyy sanoa, että Korppi on juuri sellainen henkilö jonka haluaisin tuntea, ihan sairaan kovasti haluaisin :::::DD No niin, mihis sitten jäätinkään... Minusta Jalostamolla oli aika mieletön loppu, kun tyypit löysivät kaikki Sofian nauhat ja tajusivat että se oli tekemässä niistä elokuvaa. Se ei kyllä nostattanut Sofiaa silmissäni yhtään, vihasin sitä itseasiassa vielä enemmän... Mikaelin kuolema itketti minua ;____; Ja olin tosiaan spoilannut itseni, ei ollut yhtään kivaa. Olin hirmu surullinen kun luin Mikaelin kuolemasta. En ole varma millon aion lukea Jalostamon uudelleen, mutta enköhän kuitenkin lue sen.

Ja täytyy vielä sanoa, että Kusti/Mikael paritus iski ihan täysillä, siinä oli jotain niin tavattoman suloista ja ihanaa. Slash vaikuttaa nyt jotenkin palon söpömmältä kuin ennen o_______o

-Elva kuittaa.


muoks.
Minäkin muuten luin sen Punaisen kuoleman naamion, jostain Edgar Allan Poen kaikki tuontanto tms. tyylisestä kirjasta. Se oli kyllä suomennettu joksikin Punaisen surman naamionäytelmäksi o____o





« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 12, 2009, 13:39:33 kirjoittanut Elva »

Huvitus

  • Ankeuttaja
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #40 : Syyskuu 15, 2009, 09:13:12 »
Täytynee palata taas näihin kolmeen mahtavaan, Susitoteen, Ruttolinnaan ja Jalostamoon ja saada kaikki vanhat ajatukset ja tunnemat mieleen. Minulle Ruttolinnan ja Jalostamon lukeminen oli jotenkin niin hallitseva lukukokemus, etten pystynyt ajattelemaankaan silloin mitään muuta. Jouduin siihen maailmaan ihan täysin. o_O Mut tosiaan. Nuo hahmojen nimet olivat aivan mahtavia, osa sitä väreilevää tunnelmaa (:D). Niin erikoisia, kuvaavampia kuin henkilöiden nimet kirjalisuudessa useimmiten.

Poissa Asoalian

  • : W
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #41 : Lokakuu 06, 2009, 22:18:29 »
Voi elämä, luin joskus viime keväänä Jalostamon, enkä tiedä mikä siinä on, mutta jostain syystä siinä oli jotain joka kolahti minuun täysillä. En oikeasti tiedä miksi, mutta muistan että ajattelin koko kirjan lukemisen ajan "voi kun tämä ei ikinä loppuisi". Ja sitten kun sain sen luettua, luin koko kirjan heti perään uudestaan :'D

Jalostamon hahmoista pidin ihan älyttömästi. Ne olivat jännällä tavalla samaan aikaan realistisia ja kuitenkin sen verran epärealistisia että niissä oli jotain kiinnostavaa - inhorealistisista hahmoista en pahemmin tykkää. Kiotosta varsinkin pidin ihan älyttömästi, siinä oli jotain todella hellyyttävää vaikka se sellainen sekoilija olikin, Nukesta, ja Kustista ja Mikaelista ja niiden suhteesta tietysti. Kirjoissa on oikeasti niin vähän slashia että kun törmään johonkin, missä sitä on, pompin riemusta vaikka itse kirja olisikin ihan huono (eikä Jalostamo ole). Ja varsinkin kun hahmot olivat noin... ihania.

Loppukin oli aika jännä, että siellä tehtiinkin elokuvaa. Mikaelin tappaminen tosin oli aika häijyä, ja vielä hukuttamalla, vaikka toisaalta se lopulta olikin jollain tapaa kaunis kohta mitä siitä mitään muistan. Ne lopun hahmojen selitykset sopivat siihen myös täydellisesti, eivätkä ne edes latistaneet tunnelmaa tai mitään. Varsinkin niiden loppujen Kusti-Mikael-Kioto- kuvio oli jotenkin hirveän kaunis.

Kirjoittajien kirjoitustyyli upposi minuun myös kovasti, sellainen, että kirja on kyllä hyvin kirjoitettu mutta ei liian vakavasti tai asiallisesti mutta ei myöskään ihan täysin puhekielisesti. Huolellisesti, mutta silti jotenkin viimeistelemättömästi. Ja kaikki ne yksittäiset kauniit lauseet <3 Sekään ei haitannut, että kirjoittajia oli kaksi, vaikka heidän tyylinsä vähän erilaisia olivatkin.
Kuolemansynnit kieltämättä taitaa olla melko loppuunkaluttu aihe, mutta silti minusta Jalostamo onnistui tuomaan siihen jotain uutta. Osa synneistä oli tulkittu aika jännällä tavalla, ei niin miten olisin odottanut. Itsestäänselviä tulkintoja oli oikeastaan ylensyönti, himo ja viha, muita joutui miettimään, että miten nämä oikeastaan liittyvätkään näihin hahmoihin. Siitäkin olin aika yllättynyt, että laiskuus oikeasti tarkoittaakin hengen laiskuutta - olen aina kuvitellut, että se tarkoittaa laiskuutta kirjaimellisesti. Aina oppii jotain uutta :'D

Susitosia en ole lukenut, mutta Ruttolinnan kyllä. Se oli minusta vähän sekava, kirjailijat ovat selvästi parantuneet Jalostamoon, mutta muuten kyllä pidin siitä. Hahmoja en oikeastaan muista, mutta Kustista ja Mikaelista pidin jo tässä, ja sitten Pihlasta. Kustin ja Mikaelin suhteen kehittymistä oli kiinnostavaa seurata ja Korppi oli kiinnostava hahmo, josta olisin halunnut tietää enemmän, ja kummitushotelliajatuksestakin pidin. Jalostamosta pidän silti enemmän. ^__^
...tuli hinku käydä lainaamassa se uudestaan kirjastosta :)
"You think that's hard? Try auditioning for Baywatch
and being told they're going in another direction."

Poissa Ruiskaunokki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Parkkola & Repo: Ruttolinna (ja jatko-osat)
« Vastaus #42 : Heinäkuu 13, 2015, 19:43:22 »
Nostan vanhaa keskustelua, koska mun on pakko kirjoittaa edes jonnekin jotain. Edellisestä viestistäni keskusteluun on vierähtänyt jokunen tovi... Topiciin eksyvät varmaan ovat lukeneet kirjat, mutta luonnollisesti spoilerivaroitus.

Tänä keväänä tuli kymmenen vuotta täyteen siitä, kun Ruttolinnan ja Jalostamon luin ensimmäisen kerran, eikä muuta voi todeta kuin että kyseiset opukset vievät mukanaan edelleen yhtä pahasti kuin silloin lukion ykkösen keväällä. En ollut lukenut kumpaakaan ehkä viiteen vuoteen, ja vasta viime vuonna hankittuani Ruttolinnan lopultakin kirjahyllyyni päätin, että kohta luen kirjat noin seitsemättä kertaa uusiksi...

Viimeisen reilun viikon aikana olen lukenut Ruttolinnan jo kahdesti, Jalostamon kerran, ja eilen aloitin jälkimmäisen vielä kerran uudestaan, koska en kaiken tämän ajan jälkeen edelleenkään saata uskoa, että Jalostamo päättyi miten se päättyi, vaan toivon, että kirjan loppuhuipennusmasennus jotenkin muuttuisi ennen kuin pääsen sinne asti... Täytyy kuitenkin todeta, että alta kolmekymppisenä kymmenen vuotta tekee suuren eron siihen, miten näkee ja kokee maailmaa; en ihan samalla tavalla enää samaistu kirjan nuoriin kuin silloin, jossain takaraivoissa pyörii hieman isommat ja vakavammat ajatukset, kaikki ei ole ihan niin mustavalkoista kuin teininä kuvittelee. Alan myös jo ajatella, että Kustin ja Mikaelin juttu oli tuhoon tuomittu jo alusta pitäen, jo ennen kuin se ehti alkaa ollenkaan. Siitäkin varmaan olisi ajan kanssa selvitty, jos Mikael olisi selvinnyt laivalta. Olen päässäni kehitellyt omat teoriani Mikaelin liian aikaisesta aikuistumisesta ja millaista mielen myllerrystä Kustilla on mahtanut olla Ruttolinnan ja Jalostamon välisen vuoden aikana, mutta ne jääköön toistaiseksi mieleni sopukoihin.

Ruttolinna on tietyllä tavalla kepeä jännäri vanhassa linnassa ja loppu hyvin kaikki hyvin, mutta Jalostamo onkin toista maata. Ehkä nyt vasta ymmärsin, että eihän se ole onnellinen kirja missään muodossa. Pääsin hädin tuskin puoliväliin kirjassa, kun ensimmäinen itkukohtaus iski, muistin, miten kaikki tulee päättymään. En saanut edellisenä iltana unta, vaan itkin seuraavaa päivää, jolloin tulisin lukemaan kirjan loppuun. Seuraavat pari päivää töissä olin vähän mieli maassa. Ihan sama mikä on kyseessä, kirja, elokuva, biisi, jos se herättää tunteita, se on onnistunut tehtävässään. Joo, nauran hauskoille kohdille edelleen, säikytetty kissa ruikkimassa eritteitä makkarissa, mutta kokonaisuutena Jalostamo on vain yhtä ahdistavaa laivaleiriä ja kyseenalaisia parannusmetodeja, joka lopulta päätty vain huonosti.

Tai sitten se on vain minä, joka kiintyi Kustiin ja Mikaeliin Ruttolinnan ensimmäisestä luvusta lähtien.

Kirjojen kerrontatyyli tuo aina omat haasteensa, jos on tottunut vähän perinteisempään tarinankerrontatyyliin, mutta en vaihtaisi sitä mihinkään. On edelleen ihana lukea eri hahmojen näkökulmasta eri kohtauksia, ja saada aina silloin tällöin tarkempia kuvauksia siitä, mitä hahmon mielessä liikkuukaan. Olisihan se toki jännä lukea Ruttolinna kokonaan Otson, Jalostamo Sofian tai Olavin näkökulmasta.

Kun fiktio kolahtaa, se kolahtaa. Ehkä näiden lukukertojen jälkeen jätän kirjat hyllyyn muutamaksi vuodeksi, jotta voin tarttua niihin taas uudestaan.

//edit 20150902
Rajat Express vol 1&2 (perusspoilerivaroitus)
Luin molemmat opukset jokunen päivä tämän viestin alkuperäisen kirjoittamisajankohdan jälkeen ja täytyy kompata muita, jotka ovat todenneet näiden olevan melko... pliisuja, ainakin Ruttolinnan ja Jalostamon jälkeen. Jaksoin kahlata molemmat eteenpäin vain, jotta sain varmistuksen arvuutteluilleni siivojien henkilöllisyyksistä. Toisaalta olisin ollut todella tyytyväinen, jos näillä kirjoilla ei olisi ollut sitäkään vähää yhteistä Jalostamon kanssa, koska nyt vain joutui käymään uudestaan läpi erinäisiä juttuja Loiston lopussa (=itkeä silmät päästä). Mieli ei jaksanut olla enää täysillä mukana.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 03, 2015, 01:00:08 kirjoittanut Ruiskaunokki »