Kirjoittaja Aihe: Asuminen ja muuttaminen  (Luettu 7101 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Perian

  • Salainen
  • Henkihörhö
  • Sukupuoli: Velho
Asuminen ja muuttaminen
« : Kesäkuu 03, 2004, 16:36:44 »
Olen itse muuttamassa mahdollisimman pian ystäväni kanssa yhteiseen asuntoon Helsingissä. Sain kaksi päivää sitten kuulla, että aloitan työt maanantaina, ja eihän tässä muu auta kuin muuttaa. Olemme etsineet asuntoja koko kevään sillä muutosta päätettiin jo syksyllä (kummatkin olemme siis lukion nyt päättäneitä) mutta tähän mennessä sopivia ja tarpeeksi pitkään vapaana olevia asuntoja ei ole löytynyt.

Tällä hetkellä asun vanhempieni luona, ja ikävä tätä paikkaa tulee kovasti. Saatuani tietää että muutan näinkin pienellä varoitusajalla, onnistuin pysymään itkemättä jopa niin kauan että pääsin eroon mukana olleista ystävistä omaan huoneeseeni. Ikävä on jo nyt kova, kävellessäni ympäri taloa ja kylää on pala kurkussa ja tuntuu, että en ikinä voi kotiutua muualle. Sinänsä tämä ei ole mitenkään yllättävää sillä olen asunut lähes koko tietoisen ikäni tässä talossa ja kylässä. Muutto Helsinkiin vie minut myös 600km päähän täältä.

Vaikka muutto pelottaa ja asuntojen etsiminen on tässä vaiheessa jo turhauttavaa ja ahdistavaa, odotan silti muuttoa myös innolla. Oma koti, sisustaminen ja itsenäisyys ovat houkuttelevia asioita joita tässä <i>hirmuisen</i> kypsässä iässä jo kaipaa.

Siispä;

oletko itse kaltaiseni yhdessä paikassa koko ikänsä ollut vai onko muuttaminen turhankin tuttua? Onko asumisen pysyvyys sinulle arvokasta, vai nautitko vanhojen pölyjen karistamisesta? Kannatko muuttaessasi mukana palasia vanhasta elämästäsi (esim. sisustatko uuden asunnon samoilla tavaroilla kuin aiemman) vai aloitatko kaiken uudestaan? Yksin, kaksin vai kommuunissa?

Siinäpä muutamia virikkeitä keskustelulle - areena on teidän!
"The American press is all about lies! All they tell is lies, lies and more lies!"
-Muhammed Saeed al-Sahaf

Majandra

  • Ankeuttaja
Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #1 : Kesäkuu 03, 2004, 17:57:12 »
Minä olen muuttanut liikaa. En enää osaa kuulua minnekään. Olen asunut erittäin monessa talossa, monessa eri kaupungissa, ympäri Suomea, sekä USAssa.

Nyt asun Salossa. Muutin tänne maanantaina. Sitä ennen asuin Lempäälässä, Tampereen lähellä. En ole kovin sosiaalinen ihminen ja juuri, kun olin saanut sieltä ystäviä, jouduin muuttamaan. Ei kovin kivaa. Tampereellakin minulla on monia ystäviä, mutta niitä pääsee onneksi sinne katsomaan tai he voivat tulla tänne. Mutta en siltikään tapaa heitä yhtä usein, kuin ennen, joka on kamalaa. Kun kuulin, että muutamme, itkin lähes joka ilta. Yritin sysätä ajatuksen muutosta jonnekin kauemmas, mutta aina kun sitä ajattelin, rupesin itkemään. Ja vieläkin rupeaa itkettämään, kun ajattelen, että olen niin kaukana. Vaikka asunhan minä nyt lähempänä joitakin muita ystäviäni :)

Täällä Salossa olen asunut ennenkin, mutta tietenkin vanhat kaverit ovat muuttuneet, ystäväpiirit vaihtuneet jne. Ei ole kivaa yrittää ystävystyä niiden kanssa, kun molemmat ovat muuttuneet. Toki olen pitänyt joihinkin entisiin kavereihini täältä yhteyttä, mutta olemme kasvaneet erillemme. Aloittaisin mieluummin alusta täällä. Nyt olen menossa syksyllä samalle luokalle, jolla olen ennenkin ollut, eikä ajatus tunnu kovin houkuttelevalta.

Minä inhoan muuttamista. Juuri, kun on saanut ystäviä, muuttaa toiselle puolelle Suomea ja ystävät jäävät taakse. Ainahan luvataan pitää yhteyttä kirjeitse, puhelimitse, mutta lopulta sitten kumminkin kasvetaan erilleen. On eri asia muuttaa johonkin uuteen taloon, samaan kaupunkiin, kun jos muuttaa kokonaan toiselle puolelle Suomea.

Toisaalta muutto on taas kivaa. Löytää paljon kadonneita tavaroita, saa muuttaa uuteen huoneeseen ja sisustaa sen täysin uudella tavalla. Vanhoja tavaroita voi heittää pois ja uusi ostaa tilalle. Sekoitus uutta ja vanhaa.

Uuden huoneeni aion sisustaa hieman samalla tavalla, kuin vanhan, mutta silti teen pieniä uudistuksia sisustukseen. Tällä hetkellä puolet tavaroistani ovat pahvilaatikoissa ympäri huonetta ja puolet jossakin väliaikaisilla paikoilla.

Muutto on aina kamalan inhottavaa, mutta kyllä siitä hyviäkin puolia löytyy.

Nefertari

  • Ankeuttaja
Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #2 : Kesäkuu 03, 2004, 18:52:07 »
Minä olen hakenut opiskelemaan toisiin kaupunkeihin, eli syksyllä olisi tarkoitus muuttaa. Ei minua oikeastaan jännitä, sillä olen nyt lukion jälkeen pitänyt välivuoden ja ehtinyt ajatella sitä mitä haluan tehdä ja myös kypsyä ajatukseen kotoa pois lähdöstä. Olen myös harjoitellut ruoan laittoa ja maksanut kaikki ostokseni omista rahoistani.

Tottakai sitten kun muutto aika tulee eteen niin itken aivan varmasti ja minua jännittää ja hirvittää, mutta siitä selviää. Onhan se lapsuuden jättämistä taakse, mutta ei sitä voi ikuisuuksiin vanhempien nurkissa asuakaan.

Tarkoitus olisi hakea soluasuntoa, sillä yksiöt ovat tosi kalliita ja niitä on myös vaikea saada.

Poissa Mirzam

  • Henkihörhö
Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #3 : Kesäkuu 03, 2004, 19:12:11 »
Perheeni kanssa en muuttanut kuin muutaman kerran (neljä kertaa 16 vuoden aikana), ja näistäkin muutoista kolmen kohdalla olin alle viisi vuotias, joten en muista juurikaan asioita. Neljäs muutto tapahtui railakkaalta kerrostaloalueelta rauhalliseen isoon rivariin.

16 vuotiaana muutin ensimmäistä kertaa asumaan itsekseni, tuolloin kahden hengen soluun 7 vuotta itseäni vanhemman nuoren naisen kanssa. Asuimme saman katon alla melkein puoli vuotta, jolloin muutin vuodeksi takaisin vanhempieni luo. Se tuli halvemmaksi ratkaisuksi. Keräsin kamppeeni uudestaan kun tulin täysi-ikäiseksi ja siitä eteenpäin, eli 4 vuotta olen nyt asunut tyystin yksinäni yksiössä rauhallisella kerrostaloalueella Tampereella, 110 kilometrin päässä vanhemmistani.

Puolet tavaroistani ja huonekaluistani on varta vasten tätä kotiani varten hankittu, vaikkakin silloin aluksi kun muutin, uutta oli vain vuode (vanha vuode jäi vanhaan huoneeseeni vanhempien kotiin ja siellä se on yhä). Neljän vuoden aikana on niitä vanhoja huonekaluja kärrätty takaisin vanhempien luo ja tuota sieltä jotain toista vanhaa tilalle, ja tietyllä tasolla täällä on jopa henkeä ihan ensimmäisestä kodistani. Nykyinen kirjahyllyni on hankittu meille silloin kun minä synnyin, ja tässä välissä se on ollut kummitädilläni ja serkullani.

En ole elämässäni muuttanut liikaa, sillä keväällä kun muutto Poriin tuntui todennäköiseltä, olin innoissani muuttamassa vaikka ajatus pakkaamisesta nyppikin. En muuttanut, ja jollain tasolla huokaisin helpotuksesta. Todennäköisesti seuraava muuttoni tapahtuu töiden tai puolison takia. Jos töiden takia, muutan todennäköisesti toiseen kaupunkiin ja jos puolison takia, muutamme todennäköisesti isompaan asuntoon, ja silloin haluan oikean parvekkeen ja keittiön. Sekä kylppärin, jossa ei tule seinät vastaan jos päätän kiskoa hiukset molemmin sivuin kohti seinää suoraksi.. ;)

Kannan varmasti aina mukanani jotain vanhaa ja hankin jotain uutta.

Ja mitä yksin tai yhdessä asumiseen tulee, soluasuminen ei ollut minun juttuni. Yksinäni olen hyvässä seurassa :P ja mitä puolisoon tulee, se nähdään sitten.. todennäköisesti tapamme toisemme.

Ixion

  • Ankeuttaja
Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #4 : Kesäkuu 04, 2004, 11:40:45 »
Muuttaminen.. Itse muutin ensimmäisen kerran viime syksynä, kun aloitin lukion eri paikkakunnalla. Nyt olen siis asunut yksin noin vuoden verran, ja hyvin olen pärjännyt nuoresta iästäni huolimatta. *leveä hymy* Yksin muuttaminen oli oikeastaan ihan jees, sai sisustaa kämpän niinkuin tahtoi ja kerätä sukulaisilta vanhoja huonekaluja.
Mutta minua kammottaa ajatus, että syystä tai toisesta meidän perhe joutuisi muuttamaan pois kotitilalta. Me asutaan siis maalla, ja ulkorakennukset ja kellari ja kaikki paikat on niin täynnä tavaraa, että niiden lajitteluun ja pakkaamiseen menisi varmaan vuosi.. Ja sitten jos ei enää olisikaan ihanaa avaraa pihamaata eikä kotoista maan tuoksua.. Jos perhe asuisikin kaupungissa kerrostalossa, ei minkäänlaista vapautta.. Hui. Minusta tuntuu, että on hyvä asua yksin omassa kerrostaloyksiössä, kun tietää, että viikonloput ja lomat voi viettää kotona kaiken sen avaruuden ja vapauden keskellä.

Parin vuoden päästä sitä joutuu taas muuttamaan, kun lukio loppuu, ja pitäisi lähteä jatkamaan opiskeluja.

Olen kyllä sitä mieltä, että olisi hyvä, jos ihmisellä olisi jokin pysyvä paikka, jota voi kutsua kodiksi. Että se ei muuttuisi eikä häviäisi, vaan sinne voisi aina palata hyvillä mielin. En toivoisi kenellekään jatkuvaa muuttamista paikasta toiseen. Se ei voi olla kauhean kivaa. Näin ainakin päättelin (nokkelana tyttönä..) Majandran vastauksesta.

Poissa Claud Kishi

  • höpöäjä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #5 : Heinäkuu 20, 2004, 21:42:49 »
Olen asunut elämäni aikana viidessä eri asunnossa. Kaikki ovat kuitenkin olleet Jyväskylässä. Joten täytyy sanoa, että kyllä se tuttua puuhaa on...Tosin vain yhden muuton muistan elävästi.
Ensimmäinen paikka, missä asuin, oli pieni yksiö. Sieltä muutin noin kuukauden ikäisenä isompaan kerrostaloasuntoon, joten on itsestään selvää, etten muista muutosta mitään.
Seuraavaksi me muutettiin rivariin, jossa sain ensimmäisen oman huoneen (jossa oli muumiverhot joista 2-vuotias pikkuinen minä tykkäsin kovasti). Tästäkään en muista muuta, kuin sen että pidin muumiverhoista, ja sen että äiti odotti vauvaa kun muutimme.
Sitten muutimme omakotitaloon, jossa oli yksi kerros. Olin 5-vuotias. Molemmat pikkusiskoni olivat jo syntyneet, ja jouduin luopumaan hienosta etuoikeudestani: omasta huoneesta. Kuitenkin tästä muutosta olin kaikkein iloisin, koska nyt oli oma piha.
Nyt asumme kaksikerroksisessa omakotitalossa. Muutimme, kun olin 10-vuotias. Itkin ja huusin ja raivosin hirveästi, kun kaikki vanhat kaverit jäi kaupungin toiselle puolelle. Tämä on silti ihana talo.
En pidä muuttamisesta kauheasti, mutta ihan kivaa se on. Saa uuden sisustuksen ja niin edelleen...

saattokivi

  • Ankeuttaja
Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #6 : Heinäkuu 21, 2004, 17:53:26 »
Lainaus käyttäjältä: "Nefertari"
mutta ei sitä voi ikuisuuksiin vanhempien nurkissa asuakaan.
30- vuotias enoni asuu isovanhempieni nurkissa, ei hänellä edes omaa huonetta ole, nukkuu sohvalla. -_- (On hän kyllä asunut muuallakin esim. tyttöystävien luona ja Ruotsissa)

Itse olen muuttanut ainakin 7 kertaa, en muista, kun oli pieni muutimme jatkuvasti Lahden ja Helsingin välillä. Siksi ei minulla noita varhaislapsuuden ystäviä oikein ole. Vasta kun menin kouluun asetuimme tänne Helsinkiin, ja tässä samassa asunnossa olenkin asunut 9 vuotta, jos oikein muistan.

Poissa Lae

  • Dream
  • Henkihörhö
  • Sukupuoli: Noita
  • I'm supposed to be writing right now.
    • Kahvimuki.net
Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #7 : Heinäkuu 21, 2004, 18:14:26 »
Olen muuttanut elämäni aikana laskentatavasta riippuen 6-9 kertaa. Ensimmäisen kerran alle kouluikäisenä, enkä oikeastaan muista itse muutosta mitään, vaikka molemmat asunnot kyllä muistan.

Muuttaminen ei ole koskaan ollut minulle ongelma, vaan olen oikeastaan aina pitänyt sitä mielenkiintoisena ja mahdollisuuksia antavana. Voisin muuttaa ihan siitä ilosta, että pääsen uudenlaiseen huoneeseen. Tämä johtuu luultavasti siitä, etten ole koskaan luonut kauhean vahvaa sidettä mihinkään paikkaan.

Vaikeinta taisi muuttaminen olla silloin, kun muutimme Tukholmasta Tampereelle. Kaipaan edelleen joitain paikkoja siellä, samoin kun sen aikaisia ystäviäni. Mietin myös, että millainen elämä olisi ollut, jos emme olisi muuttaneet Suomeen.

Seuraavaksi tulen luultavasti muuttamaan Lahdesta kokonaan pois. Tällä hetkellä olen täällä toisessa asunnossani (solukämppä) ja kun saan koulun jossain vaiheessa hoidettua loppuun (ainakin toivon mukaan), niin aion muuttaa täältä kokonaan pois, sillä en ole kokenut Lahtea paikaksi, jossa viihtyisin välttämätöntä kauempaa.

Muuttaminen muuttuisi ongelmalliseksi varmaankin juuri siinä vaiheessa, jos asuisin jossain lähellä ihmisiä, joihin olen kiintynyt, ja joutuisin lähtemään kauemmaksi.
Imagine life is just a dream. | ++ | IRCnet #Soinyt | Addiktiovälitys

sesquipedalian

  • Ankeuttaja
Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #8 : Elokuu 10, 2004, 20:43:24 »
Separation Anxiety Disorder, eli Kuinka Paljon Rakastankaan OULUA

Muhun on iskenyt Separation Anxiety Disorder, oikein kunnolla. Ensioireet tuli siitä, kun sain IB -tulokset (41/45), ja tajusin, että akateemisesti minulle on melkein kaikki ovet auki. Eli potentiaalia olisi. Sen jälkeen olen ollut sellaisessa paniikkitilassa, että "Hei, Helsingissä olisi oikeustieteellinen, OIKEUSTIETEELLINEN." Eikä se auta, että perhe ja kaverit ja kaikki ihmiset sanovat, että minusta tulisi hyvä juristi, koska ajatteluni on äärettömän kriittistä ja monitasoista. Eikä se, että perimmäisin syyni Britanniaan muuttoon on se, että minulla on kutsumus englanniksi kirjoittamiseen. Otan itseni tosissaan, eikö olekin outoa? Kuinka todellinen tuollainen kutsumus VOI olla?!

Ja jos kolmen vuoden painostus ammatinvalinnan suhteen ei olisi tarpeeksi kääntämään päätäni, niin viime aikoina olen alkanut tajuta, että 5½ viikon päästä muutan tuhansien kilometrien päähän Oulun turvallisuudesta, siitä, että äiti pesee pyykit, siitä, ettei tarvitse tehdä töitä selvitäkseen hengissä, ja siitä, että näen pientä kaveripiiriäni melkein joka viikko. Uudessa maassa minulla ei ole ketään. Tai siis, uudessa kaupungissa, Birminghamissä, minulla ei ole ketään, muuta kuin muutama nettituttu, ja no, en ole tavannut heitä aikaisemmin. Onhan minulla kaksi luokkatoveriani Englannissa - yksi Exeterissä, toinen Loughborough'ssa. Mikä on lohtu, ottaen huomioon, että molemmat heistä ovat olleet minulle läheisiä. Vielä tämän vuoden alussa he olivat ainoat kaverini koko kaupungissa. Mutta heidänkin kanssaan käy niinkuin kaikkien muidenkin kaverieni kanssa: kommunikaatio jää sähköiselle tasolle, ja muutamaan miittiin vuodessa.

Niin että tuomiopäivämeininki on. Miten muuttoon voi edes valmistautua? Sitä vain odottaa, ja odottaa, ja voi pahoin. On paradoksaalista kokea, että kaupunki, jota olen vihannut koko elämäni, koska olen ollut täällä niin onneton, on jotain, jonka voi menettää.

Ja minua oikeasti harmittaa, että missasin eilen ison pubimiitin usean luokkatoverini ja kahden parhaan opettajani (taijiopettajani Jimin, ja enkunopettajani Alisonin) kanssa...

... Niin että näin, tältä minusta tuntuu muuttaa pois ensimmäistä kertaa. Olen kuitenkin myös innoissani, sillä toteutan unelmaani, muutan Englantiin, muutan opiskelemaan englanninkielistä kirjallisuutta, ja tulen ensimmäisenä vuotenani jakamaan kämpän englantiaopiskelevien vegetaristityttöjen kanssa, jotka tulevat Joka Puolelta Maailmaa :P.

zenit

  • Ankeuttaja
Re: Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #9 : Elokuu 10, 2004, 22:34:40 »
Olen muuttanut kerran 16-vuotiaan elämäni aikana. Olin silloin 4v. ja muutimme Forssasta tänne Salon seudulle. En muista mitään Forssa-ajoilta, joten muuttaminen ei vaikuttanut silloin elämääni mitenkään. En tainnut edes tajuta mitä muuttaminen tarkoittaa. Olin vain innoissani uusista koiratapeteista ja turkoosiksi maalatuista paneeleista.

Käyn Forssassa säännöllisesti kummitätini luona ja joka kerta jaksan kauhistella sitä ankeutta ja ikävyyttä, joka Forssassa vallitsee. Näin vanhempana kun olen tajunnut millainen Forssa on, olen huisin iloinen siitä, että muutimme sieltä ajoissa pois. (ei millään pahalla forssalaiset; jos kohtalo olisi ollut vähänkin erilainen, olisin itsekin forssalainen)
Tulikohan Forssa nyt mainittua tarpeeksi monta kertaa..? ;)

Nyt kun opiskelut ovat vielä kesken ja oman itsensäkin etsiminen vähän hakoteillä, asuminen tutussa ja turvallisessa, vanhassa kodissa on valtavan ihanaa. Mutta itseasiassa jo huomenna olen muuttamassa Turkuun omaan kerrostaloyksiööni lukion takia. Muuttopahvilaatikot ovat tuossa ihan vieressäni ja tänä yönä nukun viimeistä kertaa omassa sängyssäni tässä lapsuudenkodissani. Vähän on haikeat fiilikset, mutta odotan silti innolla muuttamista omaan pieneen kotiin.

Tulevaisuudessa haluaisin matkustella paljon tai muuttaa ulkomaille asumaan, eli muuttaminen on varmasti kuvioissa mukana. Olen nyt kaivanut kaikki vanhat luurangot kaapista, eli otan mukaan vain tarpeellisimmat ja rakkaimmat tavarani. En muuten aio sisustaa kämppääni ihan heti rahapulan vuoksi, mutta eiköhän sitä kolmessa vuodessa ehdi tulla jos minkänäköistä kimpsua nurkkiin lojumaan.

Jotenkin tuntuu nyt tyhmältä ottaa kaikki pikkuesineetkin mukaan, mutta sellaisista tavaroista syntyy kodikkuus. Kunhan olen asettunut taloksi, kämpästä tulee varmasti minun näköiseni ja elämä alkaa lutviutua.

Muuttaminen on haaste. Sen takia rakastan sitä hirmuisesti.

Poissa Tanya

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #10 : Elokuu 11, 2004, 01:04:03 »
Minusta muuttaminen on aina ollut jännittävää. En pidä hirveästi muutoksista, mutta täydellinen elämänmuutos on asia erikseen. Ja juuri sitä muuttaminen minusta on ^^

Muuttanut olen jokseenkin monta kertaa elämäni aikana, enkä muista, että koskaan se olisi ollut erityisen vaikeaa. Joskin muistelen aika usein vanhoja koteja lämmöllä ja käyn mielelläni vanhoilla kulmilla kävelemässä.
Tällä hetkellä asun melkein omassa kodissa. Äiti osti minulle ja veljelleni yksiön läheltä kouluamme ja täällä ollaan sitten asuttu vuoden alusta lähtien. Oikein ihana asunto ja antaa huomattavasti paremmat liikkumamahdollisuudet kuin koti maalla, 10 km lähimmästä kaupasta. Täällä olisin muuten tyytyväinen, mutta minulla ja äidillä on joitakin erimielisyyksiä toisen elämän hallinnasta ja siksi tämän hetkinen unelmani onkin muuttaa ensi vuonna omaan kämppään. Mieluiten tahtoisin yksiön, mutta tiedän, ettei minulla varmasti ole sellaiseen varaa ainakaan vielä, kun vanhempien tulot lasketaan asumistukeen (täytän siis ensikeväänä 18). Siispä haen varmaankin huonetta jostakin solusta :)
No, eipä siinä mitään. Enpähän ole yksin.

Kotini sisustaminen onkin yksi niitä asioita, joita odotan innolla. Aion ostaa lähes kaiken uutena, sillä en omista juuri mitään huonekaluja, enkä usko, että äiti antaa minulle mitään mukaan omistaan.
Tämä vuosi onkin siis pyhitetty iltatöille ja varallisuuden hankkimiselle ensivuotta varten.

Ideanani on, etten aio pyytää äidiltä mitään mukaani. Paitsi tietenkin jos hän tahtoo jotain antaa *hymy*. Puoliksi teen niin ylpeydestä ja puoliksi siksi, että äidillä tuskin olisi edes varaa auttaa minua omillaan asumisessa.

En tiedä onko muuttoaikeeni vain tyhjänpäiväistä haaveilua, mutta säästämisessä ja elämän suunnittelussa tuskin on mitään pahaa :)
Ja voihan olla, että keväällä ei enää sitten tunnukaan siltä, että tahtoisin muutta (jota tosin epäilen, sillä olen jo viimeiset kolme vuotta tahtonut päästä omilleni, pois äidin omistuksesta).

Poissa Vanilja

  • Poro!
  • Ylihörhö
  • *
  • God's First Mistake
    • Nappi!
  • Tupa: Luihuinen
Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #11 : Elokuu 14, 2004, 23:17:33 »
Olen muuttanut itsenäisesti kahdesti (pysyen kuitenkin kirjoilla kotitaloni osoitteessa). Toisen kerran tänä viikonloppuna ja edellisen kerran aivan tämän vuoden alussa. Kumpikin opiskelun takia.

Kumpikin kerta on ollut hieman kumma, en ole saanut ilmoitettua perheelleni, etten ole kotona, kun he palaavat (toisella kerralla porukat olivat Floridassa, ja kännyt eivät USAssa toimi, ja toisen kerran Turun saaristossa, jossa niin ikään ei toiminut), ja saanut asunnontarveen aivan yllättäen saadessani opiskelupaikkavarmistukset.

Jotenkin on aina helpottavaa päästä omiin oloihin. Mutta se on jotenkin 'väliaikaista' koti on aina koti, ja kun ajan kohti Siilinjärveä, olen aina menossa kotiin, ja etsin tuttuja maisemia. Ikävä ei juuri ole, koska koti itsessään ei ole siirtynyt minnekään, pidän omaa kämppääni vain väliaikaisena paikkana.

Iisalmessa (vuoden alun muutto) asuin 32 neliön yksiössä yhdessä kesykyyhkyni ja kissani kanssa. Sisustus oli melko yksinkertaista, ja parveekkeeltani aukeni näkymä Porovedelle, ilman, että näin mitään muuta, kuin aavaa, lumista järvenselkää. Asuin silti aivan keskustassa, joten vaikutelma autiudesta ja sitten astumisesta keskikaupungille oli aika hauska. Pidin asunnon sijainnista, vaikka asunto ei niinkään miellyttänyt tylsän pohjapiirroksensa takia.

Nyt muutin Kuopioon, Rauhalahden tallin 'mummonmökkiin'. Kartanon pihapiirissä oma, erillinen rakennus, 27 neliötä, näkymä hevosten laitumille ja aivan kiinni punatiilisessä, vanhassa tallirakennuksessa. Huomattavasti kotoisampi villiviineineen ja humalaköynnöksineen, pidän sisustustavasta enemmän, koska pienet, rajatut ja 'söpöistetyt' tilat, joissa on paljon esineitä ovat mieleeni.

Täällä asun kissani (pian toivonmukaan toisen kissani) ja kärmekseni kanssa. Sekä tietenkin niiden 24 hevosen, jotka pitävät minulle naapuruutta. On vaikuttavaa herätä siihen, että viisi valkeaa hevosta laukkaa ikkunasi ohitse.

Joops. Sisustaminen on kivaa.
Those that live in the darkness wander aimlessly...
Because they can't see.

dracolainen

  • Ankeuttaja
Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #12 : Elokuu 16, 2004, 21:02:40 »
Itselleni kotoa muuttaminen ei ole todella vielä ajankohtaista, ja olen muutenkin asunut samalla paikalla koko ikäni. Viihdyn kotona ja muuttamisen ajatus on jännittävä, mutta pelottava. Ystävistäni suurin osa asustelee kuitenkin kauempana kuin kotikulmilla.

Muutamat ystävistäni ovt muuttaneet aivan liian monta kertaa. Toisen vanhemmat ovat eronneet, ja näin ollen hän saa muuttaa kaksinverroin. Ympäri Suomea ovat reissanneet, ja matkustelu ja maisemien vaihto ovat selvästi verottaneet sosiaalielämää. Ystäviä tuntuu jääneen taakse liiankin kanssa, eikä koskaan ole turvallinen olo jäädä paikoilleen...

Toisen vanhempien avioliitto taasen on sitä karikkoisempaa laatua. He muuttelevat ympäri maailmaa, eivät vain Koto-Suomen sisäpuolella, mikä tekee asioista vielä vaikeampia. Vanhemmat tuntuvat yrittävän korjailevan asiaa lahjomalla lasta yllinkyllin, ainokainen kun tämä on. Itseäni satuttaa nähdä ystävän lähtevän; kaksi vuotta kestäneen tuttavuuden aikana hän on muuttanut jo kerran pois Suomesta ja taas takaisin. Uskomatonta...

Meidän perheessä etääntyminen ja itsenäistyminen on järjestetty näin; sitten, kun lapsi tuntee olevansa valmis omaan kotiin, hän muuttaa tuohon parinsadan metrin päähän metsän taakse kerrostaloihin, joista vanhempani omistavat kaksi huoneistoa. Sieltä voi sitten viikonloppuisen ja muutenkin ikävän yllättäessä tallustella kotia vaikka pyykkien kanssa tai syömään. Näin on tehty vuosikaudet, minulla kun noita sisaruksia riittää. Tuntuu turvalliselta tietää, ettei kotoa tarvitse heti kadota, vaan saan pysyä vielä vähän pidempään yhden paikan asukkina. En tiedä voisinko heti muuttaa kovinkaan kauaksi, saati sitten pois Helsingistä.

dimou

  • Ankeuttaja
Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #13 : Lokakuu 25, 2004, 19:12:44 »
Minä olen muuttanut neljä kertaa, tosin muistan niistä vain viimeisen. Ensimmäinen muuttoni oli kolmikuisena Huittisista Loimaalle, ja Loimaalla sitten muutimme aika tiuhaan tahtiin, kuitenkin niin että muistan sen viimeisen muuton. Nyt olemme asuneet tässä röttelössä (en osaa laskea mutta arvioin..) 11 vuotta. Ja suoraan sanottuna kaipaan kipeästi jonnekin muualle!

Olen harkinnut muuttamista Turkuun seuraavana syksynä, paremman lukion perään. Sanon nyt suoraan, että Loimaan lukio ei ole niitä parhaimpia.. Muuton esteenä vain on äitini, joka ei luota minuun tarpeeksi. Ei usko että pärjäisin. Minä taas olen jo nyt alkanut suunnittelemaan sisustusta ja kaikkea muuta muuttoon liittyvää. Mitä otan mukaan, mitä jätän tänne. Miten saan rahat riittämään. Minne päin muutan. Kaikkea tälläistä, vaikka ei ole ollenkaan varmaa edes muutanko :)

Muttä minä en enää kestä olla täällä. Muutto voi joskus olla tuskaisa, mutta joskus todella tarpeen!

Popi

  • Ankeuttaja
Re: Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #14 : Helmikuu 01, 2007, 00:23:23 »
Olen asunut puoli vuotta poissa kotoa ku menin 2 tunnin ajomatkan päähän opiskelemaan. Se oli pettyms. Nyt taas nyhjötän kotona ja suunnitelmissa taas muutto eri kaupunkiin muuttamisesta koulun takia. Tampereelle päin olisi intoa lähteä. Kaikin puolin olen ajatellut tarkkaan, mutta hiukan jännittää kun en tunne ketään.. :S Ja vanhemmilla on aika painava sana sitä vastaan.. :/ Osaan elää ja pärjään yksin, mutta asunnon löytäminen ja opiskelupaikan varmuus on huonommalla mallilla. Minä pidän muuttamisesta. Silloin voi aloittaa alusta. Tähän mennessä olen muuttanut perheen mukana pari kertaa.. Mutta joo.. siinä se.. :P

Bridget

  • Ankeuttaja
Re: Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #15 : Helmikuu 01, 2007, 15:44:40 »
Minä olen myös asunut koko ikäni pikkukylässä ja olen nyt 9.luokalla. Täällä olisi mahdollisuus käydä lukio, mutta noin tunnin ajomatkan päässä kaupungissa olisi musiikkilukio. Oikeastaan olen jo päättänyt lähteä sinne. (vaikka jokatoinen päivä tuntuukin että voinko sittenkään lähteä) Silti tuli hirveän hätääntynyt olo kun Opomme antoi eilen viralliset hakukortit.
Kaupungissa asuminen on varmasti aivan erilaista kuin pikkukylässä. Täällä tietää ja tuntee kaiken todella tarkasti. Eikä kaupungissa varmaan voi lähteä keskellä yötä yöpuvuissa ystävien kanssa kävelemään autoteille ja järven rantaan.
Se hyvä puoli ainakin löytyy, että ainakaan aluksi ei tunne ketään. Kyllä, minusta se ON hyvä puoli. Pienessä paikassa alkaa kyllästyä siihen, että joka kerta kun lähtee jonnekin tapaa vähintään viisi tuttua, joille pitää moikata ja jotka kyyläävät mitä ostat esimerkiksi kaupasta.

Muutto Helsinkiin vie minut myös 600km päähän täältä.

Hui kamala. ^^ Jos musiikkilukio olisi yhtä kaukana en varmasti uskaltaisi lähteä. Vaikka tietysti lukiosta jatkaminen on ihan eriasia.
Silti olen varma että niin lähelläkin kuin n.60km koti-ikävä pääsee varmasti välillä yllättämään. Ainakin aluksi.
Muutan yhdessä kaverini kanssa kaksioon ja aion tehdä kaikkeni että saan huoneestani ja koko kämpästä kotoisan. Ensin ajattelin että raahaan kaiken pikkuroinankin mukanani, mutta se on varmaan ihan turhaa. Kotona ne kuitenkin sitten odottavat.
Toivottavasti kotoa ja suvulta irtoaa jotain vanhoja huonekaluja, sillä niihin ei varmasti ole paljoa rahaa. (niin minulla kuin vanhemmillanikaan) Muutenkin raha taitaa olla isoin pulma koko jutussa.

Mutta ehkäpä tämä tästä kerkiää vielä vähän seljetä ennen kevättä. (:

Alyssa

  • Ankeuttaja
Re: Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #16 : Helmikuu 17, 2007, 00:18:19 »
Olen 16 ja muutin omilleni puoli vuotta sitten, 100km päähän vanhemmistani. Välillä pelotti ja teki mieli perua koko juttu, mennä vain kiltisti oman kaupungin lukioon, mutta silti jotenkin tiesin, että tein oikean päätöksen. Ja eipä olekaan tarvinnut katua.

Rahaa ei aina ole, jääkaappi on tyhjä, tiskit pitää tiskata, siivoukset hoitaa, pyykit pestä ja tehdä kaikki ne pienet kodin askareet, joiden olemassaoloa ennen ei edes huomannut. Nytkin minulla on kahvitahrainen matto, koska en ole halunnut kulkea bussissa iso matto kainalossa enkä ole saanut aikaiseksi edes yrittää pestä sitä omin päin. On toisinaan rasittavaa, kun joutuu yksin huolehtimaan kaikesta, mutta toisaalta en vaihtaisi tilannettani mihinkään. Rakastan sitä, että minulla on OMA keittiö, OMA vessa, OMA asunto (no ok, vuokrattu, mutta silti) ja postiluukusta tulee vain MINUN postiani. Saan  tehdä mitä haluan, mennä ja tulla miten haluan ja pitää itse huolta itsestäni. Yksin asumiseen liittyy paljon velvollisuuksia ja vastuuta, mutta vapaus korvaa kaiken.

Muutin tosiaan 6kk sitten omaan asuntoon, koska halusin erikoislukioon. En tuntenut kaupungista ketään enkä oikein itse kaupunkiakaan. Otin koulun infopäivänä taksin linja-autoasemalta, koska minulla ei ollut aavistustakaan, missä koulu sijaitsi ^^' Olen kuitenkin saanut aivan upeita ystäviä ja oppinut liikkumaan itsenäisesti ja hoitamaan asioitani. Olen nyt onnellisempi kuin ikinä enkä ole päivääkään katunut päätöstäni lähteä.

Nyt on tosin meneillään yksi niistä kausista, jolloin maa alkaa polttaa jalkojen alla. Haluaisin jo pois näistä kuvioista, haluaisin aloittaa kaiken taas alusta. Tämä on kai jotain kaamosmasennuksen ja kaukokaipuun sekaista angstia, mutta juuri nyt suurin toiveeni olisi saada pakata laukut ja lähteä kauas pois. Tai ehkä haluaisin vain paeta ihmissuhdekuvioita. Kun asiat käyvät monimutkaisiksi tai kun huomaan kiintyväni liikaa, alkavat hälytyskellot soida päässäni ja aloitan pakenemisoperaation.
Mikäli Luoja suo, muutan kesän jälkeen.

Poissa Lemmonleikko

  • Tom
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Velho
  • Soulshine!
    • Herra Hahmo
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #17 : Marraskuu 07, 2007, 00:29:08 »
Itselleni on muuttaminen sillä tavalla tuttua, että olen elämäni aikana itse muuttanut neljä kertaa  ja ollut ensin roudarina, sitten kuskina useammassa kuin muutamassa muutossa. Ensi kerran muutin vanhempien mukana synnyinasunnostani seuraavan talon rakentamisajaksi kehnompaan kämppään ja sieltä sitten ko. taloon keskellä syvintä lamaa. Siellä sitten, Vuorentaan kylässä Hämeenlinnan laidalla, elin 10 vuotta - sellaiset melko ratkaisevat vuodet jopa kuin 5-vuotiaasta 15-vuotiaaksi. Oikeastaan kaikki parhaat muistoni ja ystäväni ovat siellä. Ala-asteen tokaluokan jälkeen en ole tutustunut keneenkään, jonka kanssa olisin viettänyt vapaa-aikaani muuten kuin sovitussa aikataulussa. Tästä johtunee, etten osaa vieläkään oikein olla aloillani muualla kuin Vuorentakana. Sydäntalvellakin poljen yleensä sinne iltaisin, koska muualla ei ole mitään.

Sieltä muutettiin kuitenkin pois kohta neljä vuotta sitten, jälleen seuraavan rakennusajaksi kämäiseen kerrostaloasuntoon, jossa en viihtynyt ollenkaan. Se hyvä puoli siinä mestassa kuitenkin oli, että sieltä oli vain neljä kilometriä Vuorentaakse, täältä nykyisestä talosta on kymmenen. Mitään muuta hyvää ei ollutkaan. Ja sitten tulikin muutto tänne, vanhempieni toiseen omakotitaloon. Ja mikäs tässä on ollessa, järjellä ajateltuna oikein hyvä mesta, kun koulullekin on vain 500 metriä matkaa. Miellyttävä ympäristö, ei paljoa häikkää, mutta eipä sitten juuri muutakaan. Kaikki, millä on merkitystä, on yhä Vuorentakana.

Ja nyt sitten tuleekin keväällä eteen jälleen uusi muutto, tällä kertaa omaan asuntoon ja luultavimmin Tampereelle, sillä siellä aletaan kouluttaa infrarakennusmestareita. Nykyinen opinahjoni Hämeen ammattikorkeakoulu kouluttaa vain talonrakennusmestareita, ja kun itse mielin infralle työllistyä, on Tampere viisaampi vaihtoehto. Ensimmäinen homma on kuitenkin järjestää itsensä sisään infralinjalle, ja asian varmistuttua hankkia kämppä Tampereelta. Tsekkailin tuossa hiljattain TOAS:n asuntohintoja, ja minusta tarjonta on ihan järjellistä. Hyvällä tuurilla jonkinlainen asunto voi irrota ehkä jopa alle 200 eurolla kuussa, 140 ja 160 euron välille halvimmillaan. Minä kun en ole kovin hyvä kustannuslaskija, olen ajatellut opiskeluajaksi ottaa täydellisen minimikulutuslinjan. Ruokaa sen verran kuin on välttämätöntä, elämistä sähköä ja kaikkea muutakin säästellen, juopottelua vain kun joku muu maksaa... Ainoa merkittävämpi menoerä on puhtaasti järjen ja ajantajun säilymiseen liittyvä - kalenteria en osaa käyttää enkä elää tietämättä mitä tapahtuu, joten Helsingin Sanomain tilaus tulee nielemään jonkinlaisen summan.  Täytyy sitä pysyä perillä päivämäärästä ja tärkeistä asioista kuitenkin.

Tarkoitus olisi etsiä halvin vapaana oleva kämppä alle 10 km:n ( = alle tunnin talvipyöräilymatkan päästä) Tampereen ammattikorkeakoulusta, riippumatta siitä, liekö se solu, yksiö vai mikä. Luultavimminhan kysymykseen tulee solu huonokuntoisesta talosta, mikä sopii minulle varsin hyvin. En luonnehtisi itseäni kuitenkaan sopeutumiskykyiseksi vaan ainoastaan autuaan piittaamattomaksi ympäristöstäni niin kauan, kuin minulla on luettavaa, soitettavaa, kirjoitettavaa ja ajateltavaa. Käytännössä minulla on siis kaikki ihan okei yksin asumista ajatellen, etenkin, kun voin muuttokuormankin pakata ja ajaa itse isäni pakulla ja veljeni on minulle omista muutoistaan kantoavun verran velkaa. Lähinnä mietityttää se, että vieraassa kaupungissa 80 km:n päässä Vuorentaan kotikylästä eläminen tulee olemaan armottoman yksinäistä. Ei sillä, pidän yksinolosta, mutta en tiedä, miten pian siihen tottuu päivittäisenä rutiinina, kun on tähän asti vähintään kerran pari viikossa jonkun kanssa puhunutkin. Mutta aika näyttää. Elämä on reiässä rattoisaa, kun reikää vuoraa vain oma kallo.
"You don't have to be black to be a nigger. Being born penniless also makes you an outlaw." -Ronnie van Zant
         Row, row, row thy boat gently down the stream. Oh Charon, hast thou ever know'd that Death is but a dream?
Hyviä emme ole, pahoiksi emme halua tulla - olkaamme siis rumia!

Poissa Jazmín

  • Vampyyrityttö
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #18 : Marraskuu 10, 2007, 16:41:04 »
Olen muutanut parisen kertaa ja toisella kerralla olin niin nuori, etten edes muista sitä. Muuttaminen on kivaa, kun saa tavallaan "aloittaa alusta", mutta se on kyllä tylsää, jos joutuu jättämään vanhat kaverit. Onneksi uusia ystäviä löytyy melko varmasti ja nykyaikana niihin vanhoihinkin on kohtuulisen helppo pitää yhteyttä.

Odotan innolla jo muuttamista omaan kotiin, vaikka olen vielä yläaste ikäinen :D Oman kodin sisustaminen ja vapaus on houkuttelevia asioita, mutta toisaalta vapaus tuo mukanaan vastuuta.
"You shine so bright it's insane, you put the sun to shame."

smoksa

  • Ankeuttaja
Vs: Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #19 : Tammikuu 25, 2008, 16:13:30 »
Olen muuttanut vain kerran. Elämäni ensimmäiset 19 vuotta asuin siis lapsuudenkodissani Ikaalisissa. Maaseudulla siis, ja pidin siitä erittäin paljon. Nykyään asun Porin keskustassa, ja tykkään toki tästäkin. Itse muuttoprosessi on työläs, mutta toisaalta on sitten niin mukava nähdä, kuinka tyhjä asunto muotoutuu nätiksi pikku kodiksi.

Ainiin, miksi siis muutin? Opiskelun takia. Tosin muutin tänne jo ennen kuin sain tietää opiskelupaikan varmistuneen. Muutettiin yhteen poikaystävän kanssa, joten olemme nyt avopari. Siidee..:) Tämänhetkinen asuntomme on kuitenkin vaan välitila, olemme jo unelmoineen omasta asunnosta (nyt siis asumme vuokralla). Mutta viihdyn kuitenkin tässäkin asunnossa, sillä tämä on tilava kaksio ja hyvällä paikalla.

Avomieheni onkin joutunut elämänsä aikana muuttamaan hieman enemmän kuin minä. Muistaakseni seitsemän kertaa. Onneksi en ole joutunut samanlaiseen mylläkkään. Pakkaaminen on kuitenkin aika tylsää. 


Kommando

  • Ankeuttaja
Vs: Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #20 : Helmikuu 04, 2008, 16:38:20 »
Olen aina asunut tällä samaisella paikkakunnalla, samaisessa talossa, lapsuudenkodissani. Toisin sanoen, minulla ei ole muuttamisesta minkäänlaista kokemusta. Pian sekin muuttuu, kun lähden opiskelemaan. Vaikka veljeni onkin ostamassa tämän talon vanhemmiltani aivan lähiaikoina, eli voisin sen puolesta jatkaa täällä asumista, kyse on paikkakunnanvaihdoksesta. En missään nimessä jää näille seuduille opiskelemaan, joten muutto on väkisinkin edessä.

Mikäli suunnitelmani osuvat kohdalleen, tulen muuttamaan syksyllä opiskelija-asuntolaan. Veikkaan, että se ei ole herkkua isossa omakotitalossa oleilun jälkeen, mutta sillehän ei voi mitään. Tuleepahan kokemuksia erilaisista asumismuodoista.

Kahden hengen asuntolahuonetta ei varmastikaan saa sisustettua juurikaan, mutta tykkäisin kyllä, että siellä olisi paljon vanhoja tuttuja tavaroita. Ensimmäinen muuttokerta sentään; vaatii varmasti totuttelua.

"Onko asumisen pysyvyys sinulle arvokasta, vai nautitko vanhojen pölyjen karistamisesta?" Kyllä, sanoisin, että pidän paikoillaan pysyttelystä. Olen ihan onnellinen siitä, että olen saanut aina asua aloillani yhdessä ja samassa paikassa.
Toisaalta nyt, kun pystyn näkemään kaikki maailman vääryydet (:D), tämän seudun jättäminen tuntuu jollain tapaa mahtavalta. Tämä ei vain ole paikkakuntana minun omani. Minun on päästävä vähän isompiin piireihin.

Poissa Elosäde

  • Wanhus
  • Vuotislainen
Vs: Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #21 : Helmikuu 04, 2008, 23:48:38 »
Minun ensimmäinen muistoni liittyy muuttamiseen. Muistan kuinka katsoin uuden talomme eteisen ikkunasta, kun traktori peruutti pihaan ja kuormassa oli huonekaluja. Olin silloin jotain kolme vuotta. Ensimmäisestä asunnosta minulla ei ole siis mitään muistikuvia tuolta ajalta, mutta olen kyllä siellä jälkikäteen käynyt. Muutimme siis isompaan omakotitaloon, maalle. Se on rintamamiestalo, äitini lapsuuden koti ja siitä tuli minunkin lapsuuden kotini. Siellä minä olen asunut suurimman osan elämästäni, nukkunut siinä samassa huoneessa. Lukion tuli sitten se tuttu vaihe: piti muuttaa muualle opiskelemaan. Tai piti ja piti, ehkä se oli ihan hyväkin juttu päästä muualle.

Nykyään siis olen asunut reilu puolitoista vuotta kahden hengen solussa Tampereen Hervannassa. Olen suorastaan nauttinut siitä kuinka lähellä kaikki on. Kämppäkään ei ole paha, varsinkin kun kämppis on viime kesästä asti asunut käytännössä poikaystävänsä luona. Tässä tulee varmaan asuttua vielä tovi, sillä yksiöjonossa en ole kauhean pitkällä ja ei minulla ole oikeastaan kiirekään muuttaa kun tässä on niin hyvä asua. Onhan tavara vähän sieltä sun täältä hankittu, ja hieman löytyy riemunkirjavuuttakin, mutta ainakin minun silmääni sisustus miellyttää.
Kahden hengen asuntolahuonetta ei varmastikaan saa sisustettua juurikaan, mutta tykkäisin kyllä, että siellä olisi paljon vanhoja tuttuja tavaroita. Ensimmäinen muuttokerta sentään; vaatii varmasti totuttelua.
Voi kyllä saa. Itselläni tosin ei omassa huoneessa ole kummoista sisustusta, eikä yhteisiin tiloihin mahdu kuin pöytä, mutta kavereilla on nähnyt ihan tyylikkäitäkin kokonaisuuksia, vaikka suurin osa olisikin haalittu jostain. Tuommoinen toki riippuu vähän siitä minkä kokoinen kämppä on ja minkälainen kämppis sattuu olemaan. Yleensä enemmän panostusta on jos kämppikset ovat kavereita keskenään. Opiskelijoilla yleensä, niin myös itselläni on paljon vanhaa ja tuttua, kun ei voi hankkia kaikkea uutena. Oikesti se on hyväkin juttu, vaikka olisi pitkäänkin odottanut innoissaan muuttoa ihka omaan kotiin, ainakin minulla oli aika orpo olo, kun äiti sitten lähti ja minä jäin yksin. Semmoinen kumma fiilis.

Kutsun tätä nykyistä kämppääni ihan kodiksi, vaikka oikein kuin ajattelee niin ei ihan samanlainen koti ole kuin kotikoti, jossa porukat asuu ja jossa on itse ikänsä asunut. Mutta silti on tämäkin koti. Joskus tuntuu kotikotona hieman oudolta puhua menevänsä kotiin, vaikka onkin jo kotona... sekavaa. En usko, että minulla tulevan muuton kohdatessa kuitenkaan tulee ikävä tätä nykyistä, kumminkin sitä luultavasti on muuttamassa sitten parempaan paikkaan. Muuttaminen tulee mitä luultavammin olevan kamalaa, sillä minulle on sitten tänne muuton jälkeen kertynyt aivan pohjaton määrä kaikkea tavaraa, en voi ymmärtää kuinka sitä vain kertyy ja kertyy. Aina kaikelle löytyy jostain kolo, vaikka yhtään ei ole tilaa.

Tsekkailin tuossa hiljattain TOAS:n asuntohintoja, ja minusta tarjonta on ihan järjellistä. Hyvällä tuurilla jonkinlainen asunto voi irrota ehkä jopa alle 200 eurolla kuussa, 140 ja 160 euron välille halvimmillaan.
Halpuus on yksi syy, joka pitää minut nykyisessä kämpässä, vaikka ei tämä ole Toasin halvimpia. Kaverinikin pystyi säästämään opintotuestaan (!!) asuessaan vuoden Mikontalossa, eikä hän silti ihan kuivana elänyt. (Ja ainakaan Toasilla ei sähköä tarvitse säästää kun se kuuluu kiinteästi vuokraan, mutta toki ylenmääräinen kulutus johtaa vuokrien nousuun.)

//Verrattuna entiseen tilanteeseen jolloin kaikki oli vähintään viiden kilometrin päässä, minusta kaikki on nyt lähellä. Ainakin kaikki mitä minä tarvitsen.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 05, 2008, 18:13:14 kirjoittanut Elosäde »
"Insinööri on ihmisenä osaamistaan suurempi ihme" -Esa Saarinen

Nordamien

  • Ankeuttaja
Vs: Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #22 : Helmikuu 05, 2008, 03:39:13 »


Nykyään siis olen asunut reilu puolitoista vuotta kahden hengen solussa Tampereen Hervannassa. Olen suorastaan nauttinut siitä kuinka lähellä kaikki on. Kämppäkään ei ole paha, varsinkin kun kämppis on viime kesästä asti asunut käytännössä poikaystävänsä luona. Tässä tulee varmaan asuttua vielä tovi, sillä yksiöjonossa en ole kauhean pitkällä ja ei minulla ole oikeastaan kiirekään muuttaa kun tässä on niin hyvä asua.

Hervannassa ei ole mikään lähellä, paitsi Hervanta. Itse asuin siellä hetken, mutta lopetin yhdistelmätutkinnon vääntämisen, kun oli niin kaukana keskustasta. Bussithan kulkee, mutta hitaasti, lumipyryssä ainakin.

Itse olen muuttamassa tuossa elokuun korvilla pois, jonossa ollaan, kun tyrkkäsivät suosikkilistan ulkopuolelta jonkun solukämpän ihan kaupungin laitamilta, toista kertaa en lähde vuokraamaan yksityisiltä tahoilta, jos aion pysyä päätoimisena opiskelijana. Saa se verottajakin olla ihmettelemättä millä tuloilla maksan vuokrat. Täytyy vain ensin saada opiskeluasiat kuosiin ja noin muutenkin skarpata hieman muissakin asioissa kun rahan kahmaloinnissa.

// No juu, kyllähän siellä kaupat, pankit, postit ja muut on lähistöllä, mutta esim. vaatteita ei minun maulle löydy enkä nyt ensimmäisenä lähtisi Hervantaan juhlimaankaan, jos ei kotibileistä tai pussikaljasta ole kyse. Muutenkin, hieman liian rauhaton alue minun makuuni.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 08, 2008, 22:05:11 kirjoittanut Nordamien »

Saiga

  • Ankeuttaja
Vs: Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #23 : Helmikuu 08, 2008, 18:57:03 »
Asun helsingin lähellä. En haluisi muuttaa täältä mihinkään. Jos muuttaisin, kamuni jäisivät tänne. En tod haluu menettää kamujani. Mulla on viel niitä aika paljon. Mulla on ikävä mun kamuu, joka asuu Tampereella. Mä muutin sieltä pois 5 vuotta sitten. Silti mun paras kamu sieltä on mun kaa yhteydessä melkeen joka päivä. Se tuntuu oudolta, kun ei nää sitä kamuu, mut puhuu sen kaa vaan esim. mesessä tai jossain. :(

Poissa talitintti

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Skeptinen pessimisti
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Asuminen ja muuttaminen
« Vastaus #24 : Helmikuu 08, 2008, 23:32:07 »
Minun ensimmäinen muutto oli se mikä varmaan aika monella on ensimmäinen muutto eli lähdin viime syksynä opiskelemaan ja olihan se sitten ihan hirveä paikka muuttaa reilun 100 kilsan päähän kotoa. Olen koko pienen ikäni asunut suoraan sanoen keskellä korpea pienessä kunnassa. Sitten kun lukio loppui ja ei voinutkaan enää jatkaa samalla tutulla paikkakunnalla vaan piti muuttaa alkoi pelko ja samalla pieni jännitys nousemaan. Sain sitten joskus heinäkuussa tietää, että pääsin opiskelemaan Kajaaniin niin sittenhän sitä kämppää piti alkaa etsimään. Heti pistin Kajaanin opiskelija-asuntosäätiölle hakemuksen jos pääsisin KOA:sin kämppiin. Halusin yksiöön, mutta olisin päässyt kolmen soluun, ei kiva, ei. Siispä sitten hakemaan muuten kämppää. Kämppä löytyi sitten suht helposti reilun kilsan päästä koulusta ja pari kilsaa keskustaan. Ekoja tavaroita vietiin kesällä ja virallinen muutto oli sitten edellisenä päivänä kun koulu alkoi. Muistan varmaan aina sen kun seisoin rappukäytävässä katsomassa ikkunasta kun äiti ja iskä lähtivät pakulla ajamaa parkkipaikalta kotiin. Silloin teki mieli soittaa äitille ja sanoa, että minä en tahdo jäädä Kajaaniin tahdon kotiin. Kuitenkin nousin kämpälle ja vähän aikaa pyörin itsekseni siinä, lösähdin sohvalle ja minulla oli ihan hirveä ikävä kotiin. Pistin musiikkia soimaan ja sieltä tuli Kristian Meurmanin versio Täällä pohjantähden alla kappaleesta ja siitä kappaleesta minulle tulee nykyään aina mieleen tuo tilanne kun minulla oli ihan hirveä koti-ikävä.

Itse kämppä on siis tilaihme yksiö 30,5 neliötä ranskalaisella parvekkeella ja alkovilla. Yksinhän siinä asuu, mutta ei siellä enempää ihmisiä varmasti täysijärkisenä pystyisi asumaan pitkään. Vieläkin joskus yön pimeinä tunteina kun väkertää jotain kouluhommia tulee mieleen, että haluaa kotiin äitin ja iskän luokse. Onhan se elämä muuttunut vapaammaksi ei tarvitse kysellä muilta menemisiään ja tulemisiaa, mutta toisaalta kukaan ei ole laittamassa ruokaa kun tulen koulusta ja tiskitkään eivät tiskaudu yksin. Onneksi kuitenkin asun sen verran lähellä kotoa, että voin hyvillä mielin tulla kotiin viikonlopuiksi syömään jotain muuta kuin pastaa. Sitä vaan nukkuu junassa tunnin niin on kotona. Sitten sunnuntaina kun astuu junaan minulla on aina ristiriitainen olo kun toisaalta tahdon Kajaaniin kavereiden luokse ja toisaalta en tahdo lähteä kotoa pois. Yleensä tyydyttäydyn sillä, että viisi päivää Kajaanissa ja kaksi kotona kyllä minä sen kestän.

Jos olisin saanut päättää muutanko vielä vai jäänkö kotiin olisin jäänyt kotiin. En olisi asunut tietenkään aina porukoiden nurkissa, mutta ainakin vielä vuoden. Jotenkin muutto tuli ihan liian äkkiä en minä osannut varautua ja valmistautua henkisesti siihen vaikka koko abivuoden tiesi, että ehkä ensi vuonna sitä ei asukaan kotona.
Kirk: My Nikon is state of the art. Max: Oh, I've got a Nikon too. It's an N64 with 3D matrix metering, 35 to 210 zoom. What have you got? Kirk: It's a Nikon. (Gilmore Girls)
---
Rory: I just don’t want to be queen. Tristan: Me either [pause] King - I don’t want to be king. (Gilmore Girls)