Kirjoittaja Aihe: Esiintymiskammo  (Luettu 27482 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Quinetta

  • Vuotislainen
    • http://kat5u.proboards41.com
Esiintymiskammo
« Vastaus #50 : Joulukuu 22, 2004, 19:57:58 »
En ole koskaan potenut esiintymiskammoa. Rakastan esiintymistä ja näyttelemistä ja kaikkea muutakin, enkä voisi kuvitellakkaan pelkääväni jotain, joka viihdyttää katsojia.

Esiinnyn hyvin mielelläni, erityisesti sooloillen tai yksin. Näyttelemisessä rakastan saada ääneni kuuluville, ja on ihanaa katsoa alas katsomoon lavalla seisoessaan. Kaikkein ihaninta on loppu, kun katsomo taputtaa ja taputtaa ja taputtaa, ja voi ajatella, että vihdoin on tehnyt jotain, joka meni täydellisen hyvin ja kaikki pitivät siitä.
Esiinnyn muutenkin, esim. laulaessa. Pyrin kuorossani aina sooloihin, sillä on kuvailemattoman ihanaa tarttua mikrofooniin ja laulaa sydämen pohjasta. Ja taas, taputukset tuntuvat niin hyvältä, niin hyvältä.

Luokan edessä on ehkä hieman vaivalloisempaa, mutta kyllä sekin sujuu yleensä hyvin. Tosin ennen luokan edessä esiintymistä tunnen perhosia vatsassa ja tärisen hieman, mutta se menee pian ohi.

En ole koskaan pystynyt käsittämään, miksi jotkut pelkäävät esiintymistä. En vain ymmärrä sitä, sillä itse en pelkää ollenkaan, minusta se on vain ihanaa. Harvoin tunnen perhosia vatsassa. Mieluummin pompin ilosta, kun en jaksa odottaa lavallepääsyä. (:
Roolipelien Maailmankaikkeus - (melko) aktiivinen Roolipelifoorumi.

Joonatan

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #51 : Joulukuu 22, 2004, 22:32:03 »
Minulla ei pahempaa esiintymiskammoa ole, olen juontanut koulun joulujuhlassa ja ollut Joosefina 2 kertaa yms... :D    
Kitarakoulun joulu ja kevätjuhlissa jännittää yleensä yleisölle esiintyminen, puhuminen ei niinkään. Kommentoikaa? :D

Ainiin, unohdin sanoa, myös minä rakastan näyttelemistä. Siinä pääsee itsestään irti aivan muihin rooleihin. :DD

//yhyy muokkasi kaksi peräkkäistä viestiä yhteen.:>
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 17, 2008, 17:45:32 kirjoittanut yhyy »

summerchild

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #52 : Joulukuu 22, 2004, 22:57:00 »
Esiintymiskammo. Minulla on melko paljon kokemusta ryhmässä esiintymisestä (orkesterit, kuorot yms.), joten se jännittää minua vain erityistilanteessa (soolo, kilpailut). Julkisesti puhuminen on myös aika iiks, tai riippuu paljon tilanteesta. Ex tempore -puhe tuntemattomalle ihmisjoukolle on tietysti karmeampaa kuin tutulle kaverijoukolle esiintyminen.

Esiintymistä edeltävä jännitys on kyllä inhottavaa. Mahassa kiertää, päähän tulvahtaa ajatuksia toinen toistaan pahemmista mokista ja mielen uhkaa vallata vain yksi paniikinomainen ajatus: olisipa se jo ohi!
Minulla ramppikuumeeseen auttavat yleensä nämä asiat:
- Hyvä valmistautuminen. Jos harjoittelu on jäänyt väliin, ääni on avaamatta tai viritysmittari kateissa, mokaaminen tuntuu paljon todennäköisemmältä.
- Rauhoittava tai itsevarmuutta valava musiikki (ei juuri ennen keskittymistä vaativaa suoritusta, mutta esim. ennen esiintymispaikalle lähtöä)
- Mielikuvaharjoittelu: kuvittele itsesi onnistumassa.
- Jos esiinnyt kaverin kanssa, tsempatkaa toisianne ja pidelkää peukkuja.
- Fyysinen rentoutuminen. Hengitä syvään. Venyttele täriseviä käsiä. Hyräile vaikka jotain.
- Jos sitten esiintymistilanteessa sattuu virhe tai puhe takeltelee, jatka eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hyvällä tuurilla muut eivät edes huomanneet mokaasi :)
- Jos tapahtuu kunnon moka, josta voi repiä huumoria (hassun näköinen kaatuminen, valojen sammuttaminen koko esiintymissalista), se kannattaa yleensä tehdä. Jos ei muuta, niin sillä saavuttaa ainakin mainetta. :D

Tätä ei kannata tehdä:
- Paniikin ylenmääräinen puiminen toisen jännittäjän kanssa. Hermoilullanne lisäätte vain toistenne jännitystä.
- Olen kuullut monilta neuvon, että kannattaa kuvitella yleisönsä alasti. Ei toimi! Yleisön joukossa saattaa olla ihmisiä, joiden kuvitteleminen alasti aiheuttaa naurukohtauksen - puhumattakaan niistä, jotka haluaisi nähdä alasti. Yritä siinä sitten keskittyä esitykseen.

Ja muuten. Se on kivaa se ruumiista irtautumisen tunne, kun oikein jännittää. Esiintyessä tuntuu siltä, kuin katselisi itseään ulkopuolelta ja joku toinen esiintyisi puolestani. Tiedättekö te sen?[/i]

Poissa Millat

  • jolie coquine
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • shock me like an electric eel
  • Tupa: Mary Sue
Esiintymiskammo
« Vastaus #53 : Joulukuu 23, 2004, 10:30:56 »
Aina ennen kaikkea "tärkeää" esiitymistä tai muuten jotenkin uutta ja omituista tulee kamala jännitys. Sydän vaan hakkaa ja näin... Se on ihan kamalaa. Varsinkin jotain puhetta/vastaava pitäessä saatan tulla kaiken lisäksi punaiseksi kuin tomaatti, eikä sitä varsinkaan auta se, että joku siitä huomauttaa. Äänikin värisee, mikä ei ole kovin kiva.

Sitten kun rupean vielä ajattelemaan aluksi ja ennen esiintymistä, että en saa mokailla. Sitten esiintyessäni tulee koko ajan mieleen kaikkea että "Mitä jos unohdan sanat?" tai "Apua, noi portaatko pitäis juosta alas... Entä jos kaadun?" tai jotain vastaavaa. Se ei helpota yhtään.

Mutta ei se sinällään minua ihmetytä, sillä itsevarmuuteni ei oikeastaan koskaan ole ollut kovin korkealla. Tiedä sitten mistä se johtuu...
Huonompi juttu sinällään on, että haluan esiintyä, mutta silti samalla kammoan sitä, jos lupaudun esittämään jossain. Vähältä on monesti pitänyt, että en ole perunut esiintymisiäni.

Tosin esiintymiskammoni on lievittynyt yläasteella. Siitä saan kiittää uusia (ja toki vanhojakin) ystäviä, jotka ovat tukeneet minua ja joiden seurassa olen alkanut tajuamaan, ettei se välttämättä ole niin paha juttu, jos hiukan mokaan...
"Je vais bien, t'en fais pas."

furi

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #54 : Joulukuu 23, 2004, 14:43:20 »
Minä itse rupesin kärsimään esiintymiskammosta pahasti mennessäni yläasteelle.  Jos minun pitää pitää yksinäni esitelmä luokalle saatan alkaa hermoilla sitä jo päiviä ennen esiintymistä. Siinä vaiheessa kun esitys pitäisi pitää alan voimaan pahoin ja käteni tarisevät niin pahasti, että hyvä, jos paperi pysyy kädessä. =/
   Sen takia itse haluan esittä esitelmäni ensimmäisenä koska en jännitä sillon niin pahasti.
   Eräällä ystävälläni oli ala-asteella sama ongelma. Tai itse asiassa hän jännitti paljon enemmän kuin minä. Hän muuttui aina ennen esitystä kalpeaksi ja jopa oksensi muutaman kerran. Tosin nyt hän on päässyt jännittämisestään melkein kokonaan eroon ja rakastaa suoraan sanottuna esiintymistä.
  Toivoisin itsekkin pääseväni jännittämisestä eroon...

Poissa helmikana

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
joo no..
« Vastaus #55 : Joulukuu 24, 2004, 15:07:26 »
Minulla ei ole varsinaista esiintymiskammoa, olen esimerkiksi käynyt Staraoken karsinnoissa {{tosin telkkariin asti en päässyt}}. Minua kyllä jännitti tosi paljon se laulaminen, mutta kyllä se ääni sieltä kurkusta mikkiin asti tuli. Mutta tosin aika hiljaisena.. Minä pidän todella laulamisesta, mutta onneksi minulla ei ole minkäänlaista esiintymiskammoa.

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Esiintymiskammo
« Vastaus #56 : Joulukuu 24, 2004, 17:35:52 »
Pienenä olin hyvinkin innokas esiintyjä ja keikistelin 3-vuotiaana täysin häpeilemättömästi vieraiden edessä sukkahousut jalassa ja rimpsuhame päässä ja loilotin "mikkiin" (oranssi lelu-marakassi) lastenlauluja.

Jossain vaiheessa, varmaan ala-asteen toisella tai kolmannella, minusta kuitenkin tuli arka ja rupesin häpeämään itseäni ja samalla minulle kehittyi suunnaton esiintymiskammo. En uskaltanut pitää edes kirja-esitelmää tuttujen luokkatoverien edessä, ainakaan jännittämättä viikkoja etukäteen. Yhden kerran olin tahallani poissa koulusta, kun minun olisi pitänyt esitellä eräs ryhmätyö kaverini kanssa. Arastelin myös vieraiden ihmisten kanssa puhumista - mukaan lukien sukulaiset, kaupanmyyjät ja kaverieni vanhemmat ja sisarukset.  

Sitten, noin puolitoista vuotta sitten, paras kaverini yllytti minut mukaansa kansalaisopiston nuorten näytelmäkurssille. Ensimmäiset kerrat olivat minulle täyttä painajaista, ja aion lopettaakin ennen joulua useampaan otteeseen. Ohjaaja sai useaan kertaan olla valittamassa vaisusta esiintymisestä, hiljaisesta äänestä tai huonosta itsetunnosta, ja saatoin joutua harjoittelemaan yhden pienen pätkän kymmeneen kertaan ennen kuin se kelpasi.

Sitten valittiin roolit. Ja minulle tuli toiseksi eniten vuorosanoja koko näytelmässä. Kolme roolia, joista kaksi oli vieläpä melko vaativia. Näytelmäämme kuului useita osioita. Ensimmäisessä olin shamaani, joka toimi koko jutun kertojana. Minun täytyi puhua kumealla, karhealla äänellä, kun oma ääneni on pieni ja tyttömäisen vikisevä. Ja samalla lyödä monen kilon painoista, valtavaa poppamies-rumpua. Kolmannessa osiossa, joka oli parodia Romeosta ja Juliasta, olin Julian maskuliininen serkku Tybalt. Roolisuoritukseen kuului mm. uhoamista ja miekkailukohtaus, jossa lopulta kuolin. Jouduin harjoittelemaan kuolintuskia melkein tunnin ennen kuin ne kelpasivat ohjaajalle :D

Ja niin minä sitten vain pääsin esiintymiskammostani. Mikä on, totta puhuen, huomattavasti helpottanut elämääni.

Esimerkiksi pari kuukautta sitten äidinkielentunnilla meidän piti pitää etukäteen paperille suunniteltu puhe jostain meitä itseämme lähellä olevasta aiheesta. Minä valitsin kielitaidon tärkeyden, ja kirjoitin etukäteen pitkät tukisanalistat sun muut. Ja kun suuri päivä koitti, olikin tukisanalista jäänyt kotiin. Joten vedin koko puheen extempore omasta päästäni, ja vielä kehujen kanssa ;)
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa herty

  • Vuotislainen
    • http://herty.daug.net/
Esiintymiskammo
« Vastaus #57 : Joulukuu 26, 2004, 02:52:06 »
Mistäköhän johtuu, että esiintymiskammo on yleistä juuri meidän jurojen suomalaisten keskuudessa?:)

Hyvät näyttelijätkin sanovat, että pieni jännitys ennen esiintymistä takaa hyvän suorituksen; jos perhoset eivät lepata vatsassa, ei esiintymisvalmius ole parhaimmillaan. Kun esiintymistä jännittää hieman, sydän työntää verta tavanomaista enemmän liikkeelle ja siten happea ja punasoluja kulkeutuu paremmin aivoihin, ja valppaus ja valmius esiintyä on hyvä. Jos sinua siis jännittää esiintyminen - älä huoli, se on normaalia!

Minua jännitti vielä yläasteellakin ehkä vähän liikaa esiintyminen. Kiitokset siitä voisin osoittaa vihamieliselle luokallemme, ujolle luonteelleni ja myöhäiselle äänenmurrokselle. Onnistumisen halu oli suuri, mutta epäonnistumisen pelko sitäkin suurempi. Esiintyessäni käteni tärisivät, ääneni katosi, silloin harvoin kun paperin yli katsoin näin vain vihamielisiä katseita, jotka odottivat epäonnistumista. Vai odottivatko sittenkään?

Nykyään nautin esiintymisestä, ja niin nautin lukiossakin. Yhtäkkiä vain tajusin, ettei esiintymisessä ole mitään pelättävää. Ei yleisö odota esiintyjän epäonnistumista, vaan katsojat ja kuuntelijat toivovat hänen onnistuvan. Ala-asteella puberteettiä läpikäyvät varhaisteinit voivat vielä olla lapsellisia ja toivoa esiintyjän epäonnistumista, mutta harvemmin sitä myöhemmissä opinahjoissa/tilaisuuksissa.

Seuraavaksi listailen jotain itseni hyväksi havaitsemiani niksejä esiintymiseen.

    1. Tutkimusten mukaan keskustelusta noin 70% on sanatonta vartalonkieltä, ja loput ~30% sanallista. Esiintyjän on hyvä muistaa tämä, ettei performanssista tule vain tylsää ja monotonista paperista lukua. Edellisenä iltana, tai ehkä jo sitä aiemmin, on hyvä käydä esitys läpi ja miettiä valmiiksi, missä kohdissa ja miten on hyvä painottaa esitystä esimerkiksi käsien eleillä. Liian monesta esityksestä uupuu vartalon elekieli täysin.

    2. Kuten jo aiemmin kirjoitin, yleisö haluaa esiintyjän onnistuvan, vaikka kaikki eivät sitä päällepäin näytäkään. Jokainen meistä varmasti tietää, kuinka kiusallista on seurata esitystä, jossa esiintyjä jännittää liikaa tai epäonnistuu. On tärkeää muistaa, että sympatiat ovat aina esiintyjän puolella! Etsi yleisön joukosta joku/jotkut, jotka seuraavat esitystäsi hymyillen, ja esitä esityksesi heille jos tuntuu epävarmalta. Jos katsekontaktin pitäminen tuntuu vaikealta, voit myös valita yleisöstä jonkun, joka ei katso sinua silmiin ja puhua hänelle. Katseen nostaminen yleisön joukkoon on ensiarvoisen tärkeää, muuten esityksestä jää puuttumaan olennainen osa. Kannattaakin opetella esitys niin hyvin, että voi nostaa katseen yleisöä kohti muulloinkin kuin joka kappaleen viimeisessä sanassa. Muista kuitenkin, ettet katso koko aikaa samaa henkilöä yleisöstä, sillä hänelle tulee silloin todella kiusallinen olo.
    Ihannetilanne on se, kun voit puhua kenelle tahansa, ja katsoa kaikkia yleisöstä silmiin puhuessasi.

    3. Jos tuntuu, että kädet ja samalla muistiinpanot tärisevät liikaa, on hyvä ottaa muistiinpanojen alle vaikka joku painava kansio tai kirja, jolloin painava kappale muistiinpanojen alla peittää käsien tärisevyyden. Painavasta kappaleesta muistiinpanojen alla on myös hyvä pitää käsillä kiinni, jos esiintyvällä henkilöllä on jonkin sortin fiksaatio käsistäänsä, eikä tiedä mitä niillä tekisi. Painavan kappaleen alla kädet pysyvät kiltisti, eivätkä lähde jännityksen takia seikkailemaan mihinkään paljastamaan jännitystä.

    4. Muista, että meitä kaikkia jännittää esiintyminen, ja jännitys on vain terve ja hyvä merkki. On myös hyvä tietää, että jännityksen oireet kuten käsien tärinä, äänen katoaminen, "pakkoliikkeet", näkyvät todella vähän yleisölle. Rankasta esiintymisjännityksestä kärsivälle henkilölle nämä oireet tuntuvat ylitsepääsemättömältä, vaikka yleisö niitä tuskin edes huomaa. Älä tee kärpäsestä härkästä.

    5. Tämä on itsestäänselvyys, mutta etsi huolellisesti tietoa esityksen aiheesta ja tee niin hyvä esitelmä kuin osaat, tällöin sen esittäminen on helpompaa kun tiedät, ettei se ole ns. "juosten kustu", niin kuin kouluesitelmät usein tuppaavat olemaan. Huolellinen valmistautuminen on avain onneen - jos jättää valmistautumatta voi olla varma, että esitys voisi mennä paremminkin.[/list]

    Eiköhän näillä avuilla pääse jo hyvinkin alkuun. Vaikken alan asiantuntija olekaan, ainakin itselläni nämä neuvot auttoivat paljon ja olen näitä eteenpäin monelle jakanut. Nykyään en enää jännitä esiintymistä niin paljoa kuin ennen, ja suorastaan nautin päästessäni esiintymään. En tosin rakasta omaa ääntäni, eikä minulla ei ole pakonomaista tarvetta olla koko aikaa äänessä.

    Jos saatte valita vapaasti esitelmänne aiheen, tässä on yksi hyvä. Luultavasti tämä on vielä paljon hyödyllisempikin kuin lempiartistinne elämänkerta, joskaan en voi siitä olla varma. Niin kuin intissä olen kuullut sanottavan, jotkut tykkää äidistä, jotkut tyttärestä ja jotkut sairaat jopa pojista. Eikä tarvitse minua hirttää tuosta :) Muistakaa myös, että hyvä esiintyjä on hyvä kuuntelija. On aina korrektia kannustaa esiintyjää pikkuhymyllä.



    Suomalainen, espanjalainen ja italialainen kohtasivat lomamatkallaan Afrikassa tolkuttoman isokokoisen norsun. Heille kaikille juolahti samalla sekunnilla mieleensä kysymys. Espanjalaista arvelutti paljonkohan norsu maksaisi, kun taas italialaista olisi kiinnostanut tietää kuinka paljon sen ruokkiminen kustantaa päivässä. Suomalainen olisi taas halunnut tietää mitä norsu ajatteli hänestä. Mitä se kertookaan meistä?
    Narf!
    "Jollei kykene ärsyttämään ketään, ei juuri kannata kirjoittaa."

    rosolli

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #58 : Joulukuu 27, 2004, 13:49:36 »
    Myönnän parkuen: Kyllä, minä kärsin esiintymiskammosta. Naurettavasta sellaisesta. Olipa tilanne sitten MIKÄ TAHANSA, niin minä alan panikoida. Vaikka pitäisi tehdä jotakin niin naurettavan yksinkertaista kuin esimerkiksi lukea kirjoittamansa runo puolen luokan edessä, niin minä menen aivan totaaliseen panikkiin. Kädet tärisevät, ääni tärisee, polvet lyö loukkua ja melkein alan vollottaa :P Pahinta on se että sille ei todellakaan voi tehdä mitään, minä en ainakaan ole keksinyt toimivaa keinoa vaikka niitä kyllä tungetaan joka tuutista. Jälkeenpäin sitten hävettää, miksi piti taas täristä siellä ja nolata itsensä. Ja aina jännityksesta myös joku talikko tulee huomauttamaan: " Sun kädet tärisi ihan mielettömästi!" - Ai, ihan niinkuin minä en sitä itse olisi huomannut. Perskule, se on ärsyttävää.

    Minä en todellakaan ymmärrä miten olen joskus jopa PITÄNYT esiintymisestä. Joskus odotin aina innolla kaikkia mahdollisia esitelmiä ja näytelmiä ja musiikintunnin sooloja, mutta nyt nousee lähinnä kylmä hiki naamalle kun semmoista miettii. Ja sekin vielä, että milloin tämä jännittäminen alkoi, kun en vain muista. Minullehan EI itseasiassa ole koskaan edes tapahtunut mitään erityisen noloa esiintymisissä, mistä tämä kammo olisi voinut alkaa, ainakaan en muista.. Kaipa se on sitten pikkuhiljaa syöpynyt pakkomielteeksi jonnekkin tuonne päähän. Ärsyttävää se joka tapauksessa on...

    Mutta onhan tästä esiintymiskammosta tosielämässä ollut hyötyäkin, tosin hieman kyseenalaisessa mielessä. Juttu on siis, että olin lintsannut eräältä aamulliselta matematiikan tunnilta, kun olin ollut niin väsynyt aamulla etten jaksanut yksinkertaisesti raahautua paikalle. Koulupäivän jälkeen menin kaupungille, ja kappas, kukan muukaan minua vastaan kävelisi kuin matematiikanopettajani, poikkeuksellisen vanhanaikainen vanha käntty joka tietysti päätti pysäyttää minut. Maaginen kysymys: Missäs olit matematiikan tunnilla. APUA, ja sitten tekosyy ponnahtaa mieleen. Tämä tyttö alkaa itkeä, ja selittää traagisen tapahtuman siitä kuinka hänen lintunsa oli aamulla loukannut itsensä, ja minun oli pitänyt soitella ympäri maata ja etsiä sellainen eläinlääkäri joka päivystää seitsemältä aamulla. Parin minuutin dramatisoinnin päästä opettaja taputtaa selkään ja selittää että ei se mitään, toivottavasti lintu on kunnossa, itku ei ole pahasta ja olit kiltti tyttö kun kerroit.
    Jälkeenpäin ajattelin vain että kyllä, aika hemmetin hyvä esitys. Ja mistä se itkukin siihen tuli. Kaipa se on vain se adrenaliini, joka pistää paineet ulos...

    Poissa Vela

    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #59 : Toukokuu 07, 2005, 08:24:45 »
    Voi auta armias sitä yläasteen äidinkielen opettajaa, joka pisti meidät aina esiintymään luokan edessä. Milloin piti pitää puheita, milloin esitelmiä ja milloin kertoa satuja. Äidinkielen tunnit olivat tuohon aikaan erittäin stressaavia ja tuskallisia. Kun oli minun vuoroni pitää esitelmä, mahassani oli varmasti muutakin kuin vain tavallisia perhosia. Käteni tärisivät ja päätä alkoi jomottaa ikävästi. Suu muuttui äkkiä aivan rutikuivaksi ja sydän hakkasi niin tiheästi, että tuntui kuin minulla olisi ollut rytmihäiriö. Ja heti kun aukaisin suuni sieltä tulvi sanoja toistensa perään niin nopeasti että hyvä jos kukaan sai siitä selvää. Lopullinen äikänopettajan kommentti "Voisit vähän hidastaa", ei oikein innostanut nousemaan uudestaan esiintymislavalle.

    En ole koskaan ole ollut hyvä esiintymään. Ihme kyllä ala-asteella olin innoissani näyttelemisestä ja harrastin kaverini kanssa näytelmäkerhoa. Jälkeenpäin olen iloinen että menin siihen kerhoon mukaan, vaikka olin jokseenkin ujo. Kerhosta sain lisää varmuutta esiintymiseen enkä pelännyt enää niin paljon. En halua edes ajatella minkälainen olisin yleisön edessä jos en olisi käynyt siellä kerhossa. Suosittelen näytelmäkerhoa kaikille jotka haluavat parantaa esiintymiskykyjään!
    Laajoina levittäytyvät Pohjolan synkät metsät, ikivanhoina, salaperäisinä villeissä unelmissaan, siellä asuu metsien suuri jumala, metsän henget kutovat salaisuuksiaan hämärässä.

    Sir Wyndham

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #60 : Toukokuu 07, 2005, 11:13:26 »
    En pienempänä tajunnut sitä esityskammoksi tms, mutta vanhemmiten minulle selvisi mistä esiintymistä edeltävä kumma tunne johtui. Olen soittanut klassista kitaraa yleisön edessä 6v:stä lähtien joten olen ehtinyt tutustua tunteeseen jonkin verran. Koitan hieman puida omia huomioitani esiintymisestä, siihen liittyvistä negatiivisista tunteista ja siitä miten niistä voi päästä eroon:

    Mistä esiintymistä edeltävä, ja esityksen aikana oleva outo olo johtuu?
    Adrenaliinista.
    Mitä adrenaliini on? Ainetta, jota keho laskee vereen aina kun keho kokee olevansa uhattuna. Ikävä kyllä keho EI kuuntele järkeä eikä logiikkaa: se ei tajua, että et ole missään vaarassa pitäessäsi esitelmää luokan edessä, vaan se kuvittelee sinun joutuvan kamppailemaan henkesi edestä ja täten laskee adrenaliinia vereesi. Miksi adrenaliinia? Siksi koska adrenaliinilla on monia selviytymistä edesauttavia ominaisuuksia. Listaan joitakin niistä kohta. Jokainen teistä on tuntenut ainakin osan näistä (jotkut niitä mainitsivatkin jo täällä).

    -tärisevä ääni
    -tärisevät raajat/keho
    -kylmä hiki
    -kuiva suu
    -nopeutunut sydämen syke
    -tuntee/kuulee sydämen sykkeen
    -puheripuli (puhe kulkee nopeammin kuin pitäisi, puhe tulee jatkuvalla syötöllä)
    -ajan taju kieroutuu (aika tuntuu pysähtyvän tai hidastuvan todella paljon)
    -"tunnelvision", eli näkee vain sen mitä on suoraan edessä
    -hengästyneisyys
    -tuntoaisti muuttuu (ei tunne kipua tai sitten kivun määrä vähenee dramaattisesti)
    -tunne, että ikään kuin seuraa tilannetta sivusta

    On vielä joitakin oireita, mutta en tiedä kaikkia enkä muista kaikkia jotka tiedän. Tuossa nuo yleisimmät kai. Nuo kaikki johtuvat vereen tulevasta adrenaliinista. Keho vapauttaa adrenaliinia eri tavoilla: hitaasti pitkällä aikavälillä tai isona pläjäyksenä, ns. "adrenaliinipiikki" ja sitten "vaaratilanteen" jälkeen taas hitaasti jolloin seuraa tämä esityksen jälkeinen jännityksen ja vapautuksen sekainen tunne. Adrenaliinipiikin saa yleensä vain silloin kun tapahtuu äkkiä jotain odottamatonta (esim. joutuu yhtäkkiä provosoimattoman hyökkäyksen kohteeksi tai esityksessä menee jotain pahasti pieleen, esim. lauluesityksen aikana saa yskäkohtauksen tms.), mutta harvemmin esityksessä tulee adrenaliinipiikkiä. Adrenaliinipiikki on melkein aina sekoitetaan virheellisesti kauhuun ja tämä usein lamauttaa kyseisen henkilön tehden hänet hetkellisesti toimintakyvyttömäksi, koska hän ei tiedä miten kääntää suuri adrenaliinimäärä hyödykseen. Esiintyjät yleensä "kärsivät" ed. main. adrenaliinin hitaasta vapautuksesta. Tämä on paljon uuvuttavampaa kuin adrenaliinipiikin saaminen. Tätä alkaa yleensä tapahtua siinä vaiheessa kun odottaa omaa esiintymisvuoroaan takahuoneessa. Esiintymisen aikana adrenaliinin määrä lisääntyy.

    Suurin apu noihin oireisiin on niiden hyväksyminen. Niistä EI voi päästä eroon. Ainoa mitä kukaan voi tehdä on niiden negatiivisten vaikutusten vähentäminen. Itseasiassa paras/varmin keino lienee "extra-kicksien" pyytäminen keholta "noin, sain vähän adrenaliinia, jospa antaisit vähän lisää. Vielä lisää. Mitä? Eikö enempää löydy? Kaikki tänne vaan." Näin voi ikään kuin huijata kehoa luulemaan, että "vaara" on ohi ja täten pystyt kääntämään eduksesi ed. main. haittavaikutukset (esim. hidastuneen ajantajun niin, että voit rauhassa puhua hitaammin, soittaa hitaammin jne. kuin miltä tuntuu, koska sinulle aika kulkee hitaammin kuin yleisölle: jos soitat/puhut siinä tahdissa mikä Sinusta tuntuu normaalilta, yleisö kuulee sen liian nopeana; mitä tahansa teet, hidasta vauhtia yleisön edessä. fyysiset oireet kuten tärinän ja kylmän hien voi voittaa vain hyväksymällä ne ja keskittymällä siihen, että kehosi on superladattu kestämään äärimmäisiä rasituksia; kipukynnys on noussut pilviin, olet nopeampi, voimakkaampi, kestävämpi jne). Osa oireista vähenee huomattavasti siinä vaiheessa kun ne hyväksyy ja keskittyy tuohon ed. main. "superlataukseen". Esim. itselläni käsien tärinä lakkaa kun keskityn siihen miten paljon nopeammin sormeni pystyvät liikkumaan kitaran kaulalla adrenaliinin ansiosta. Urheilusuorituksessa adrenaliinin vaikutukset on helpointa kääntää hyödyksi, koska adrenaliinin ensisijainen tarkoitus on fyysisten ominaisuuksien parantaminen. Kuitenkin esim. esitelmän tai puheen pitäjä voi ihan yhtälailla kääntää aineen vaikutukset edukseen.

    Huh. Vähän kuin olisin purkanut tuon litanian ajatusseulaan :D

    Felrë

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #61 : Toukokuu 07, 2005, 11:30:02 »
    Esiintymiskammoa? Minullako? No voit olla siitä varma.

    Minulla on ihan kauhea kammo kaikenlaista esiintymistä varten. Sitä eivät kaikki ihan ensinäkemältä arvaa, sillä minulla ei ole ongelmaa vaikka jutella tuntemattomille ihmisille, jos tiedän, että en luultavasti tapaa heitä enää. Mutta jos vaikka uusien luokkalaisten kanssa pitää puhua, minä menen ihan kipsiin. Jos nolaan itseni, joudun silti tapaamaan heidät koulussa lähes jokapäivä.

    Varmaan pahin tapaus oli, kun soitan erästä soitinta, ja meillä oli "konsertti" vanhemmille ja sukulaisille. Ei niissä ennen ollut ollut mitään pahaa, kun katsomossa oli joku 10 ihmistä + muut soittajat. Mutta tälläkertaa siellä olikin varmaan 30! Minä esiinnyin viimeisten joukossa, joten sain vielä jännittää paikallani melkein tunnin.

    Sitten se minun vuoroni tuli. Argh. Nousin seisomaan. Jalkanikin tärisivät ja pelkäsin lähteä kävelemään, etten vahingossakaan kaatuisi. No esitys meni ihan hyvin. Ei pahempia mokia. Pari ääntä meni vähän väärin, mutta tuskin kukaan oikeasti huomasi. Kun tulin paikalleni, ajattelin, että huh. Nyt se on ohi. Mutta sitten minä aloin ihan yhtäkkiä itkeä. En tiedä miksi, mutta varmaan, kun oli jännittänyt ihan sairaasti. Se oli aika noloa. Kotona äiti sanoi, että kyllä sen vähän huomasi, että tärisin. Ääh. Kamalaa.

    Tämän takia nykyisin suostun menemään konsertteihin soittamaan vain, jos tiedän, että sinne ei tule paljoa yleisöä, ja että osaan kappaleeni todella hyvin.

    //muoks. Niin, yksi tapa joka auttaa ainakin minula vähäsen. Ennen esitystä, jos menet vaikka autolla, laita radio päälle. Kun keskityn kuuntelemaan musiikkia ja vaikka hyräilemään, en voi ajatella, että voi kauhea kohta mä meen esiintymään, koska siitä tulee mulle jännittynempi olo. Kun ei ajattele sitä, se jännittäminen siirtyy ainakin vähäksi aikaa.

    Poissa franzi

    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Tupa: Tuvaton
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #62 : Toukokuu 07, 2005, 12:38:28 »
    Minulla on myös esiintymiskammo, tosin ei mikään kamala, mutta kuitenkin.

    Minulla on sellainen outo tapa, että mitä isompi (ja samalla tuntemattomampi) yleisö on, ei minua jännitä niin paljon. Jos taas tiedän, että yleisössä on joitakin tuttuja (sukulaisia, omia luokkalaisia) jännittää minua ihan hirveästi. Olen aika ujo, ja pelkään monesti, että nolaan itseni tuttavien edessä. Jos siis luokassa pitää tehdä äikän tunnilla näytelmä, oli se sitten kuinka lyhyt tahansa, minua melkeimpä pelottaa tulla kouluun.

    Harvoin minä kuitenkin joudun esiintymään missään. Kaksi kertaa olen ollut jossain ihan pienessä pianonsoittojutussa, plus koulunäytelmissä joskus ala-asteella (tosin monesti vain jonkin soittimen päässä) ja joskus muinoin sirkuskoulun esityksessä. Sekä tietysti nyt yläasteella äikän tunneilla pari kertaa vuodessa pitää esiintyä luokan edessä. Se onkin kirjaesitelmien lisäksi ainut asia, minkä haluaisin äikäntunneilta karsittavan pois ^_^

    Pollexia

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #63 : Toukokuu 07, 2005, 14:38:26 »
    Minulla on esiintymiskammo vain jos pitää esiintyä suvulle tai muille tutuille. Kavereiden kanssa ei ole niin kiva esiintyä, mutta heille on kiva esiintyä. Minä hermoilen kyllä ennen ja jälkeen esityksen, mutta itse esityksessä nautin esiintymisestä todella paljon. Illalla esityksen jälkeen itken jos meni huonosti tai jos meni hyvin kerron siitä kaikille kuinka mahtavaa se oli.

    Olen tosi hermona esityksen jälkeen. On niin kamalaa olla tietoinen tekemistään virheistä. Se on tunne jota pelkään. Ei niinkään itse esiintyminen.

    Raffu

    • Ankeuttaja
    Esiintymis kammo
    « Vastaus #64 : Toukokuu 07, 2005, 15:30:04 »
    Minulla taitaa olla esiintymis kammo. Nimittäin aina melkein kun menen esittämään (vaikka esityksen saisi tehdä parin kanssa niin teen sen yksin) Niin minulle tulee hiki. Minä kai pelkään, että nolaan itseni kaikkien edessä ja sitten minua pilkataan. Kerran minulle kävi uskonto tunnilla ihan oudosti kun esitin esitelmää. Minä luin esitelmääni ihan rauhassa, mutta yhtäkkiä minä nielaisin vähän niin kuin tyhjään. En ymmärrä miksi.
    Minusta kammo johtuu usein siitä kun pelkää nolaavansa itsensä tai joskus on nolannut jo itsensä esityksessä eikä halua tehdä sitä enään uudestaan.

    Poissa Goldenfake

    • Contessa
    • Hirnyrkki
    • Sukupuoli: Noita
    • Roma ♥ Italia ♥
      • Questo inverno finirà
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #65 : Toukokuu 07, 2005, 22:21:23 »
    Täällä on yksi, joka ilmottautuu!

    Okei, eihän minun esiintymiskammoni kovin kummoinen ole. Pidän siitä, että saan näytellä luokan edessä kavereideni kanssa, mutta jos vähänkään vieraammille sukulaisille (eli semmoisille, joita ei useasti näe), alkaa sydän pampata tuhatta ja sataa, ja sitten sitä yrittää keksiä verukkeita, millä luistaa esityksestä. Ehkä se tutuin on: "Minulla on vähän huono olo." Ainakin itse olen sanonut niin useammin kuin kerran. Ja jos palataan tuohon koulunäytelmiin, kyllä silloinkin ennen näytelmää jännittää, mutta niin varmasti kaikkia meitä. Se on ihan normaalia (miksi siitä huolimatta sitten jännitys luokitellaan "pahaksi" asiaksi? Enpä tiedä - itse ainakin inhoan sitä "hikiset kämmenet, tärisevä ääni, sydämmen tykytys ja perhosia vatsassa"  -tunnetta.) Mutta kyllä minun esiintymiskammoni tulee esiin parhaiten kirjaesitelmissä. Silloin sitä on esiintymässä yksin.. ainoa, joka puhuu, ainoa, jota pitää katsoa ja kuunnella. Ja kun ne useat silmäparit kohdistuvat juuri sinuun.. se saa itseni värisemäänkin pelkästä ajatuksesta. Tämän vuoden ensimmäisessä esitelmässä jännitin ihan hirveästi, viimeisemmässä en niin paljoa. Mutta siltikin ne esitelmien esitystä  edeltävät illat ovat yhtä sängyssä kieriskelyä, ja usein sitä minäkin mietin, että pitäisikö jäädä koulusta pois. Joskus se kuitenkin pitää esittää.

    Muu "esiintyminen" ei minua niin haittaa. Uskallan puhua ihmisille, ilmaista mielipiteeni, kysyä jne, mutta esitelmät voisi heittää pois, jos minä saisin päättää! ^^
    Fabrizio: Si, ti desidero, ti voglio con tutto me stesso, dalla prima volta che ti ho visto ti desidero, da settimane ti voglio fino ad impazzirne, e ti amo, io, ti amo, io ti amo e ti desidero e ti amo, potrei urlarlo se vuoi te lo giuro! Si, ti giuro... Nessuno, nessuno potrebbe dirmi che devo vergognarmi: Io amo Elisa!

    Zirona

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #66 : Toukokuu 08, 2005, 15:18:34 »
    En ole koskaa mennyt ihan lukkoon, mutta ääni on tärissyt ja on ollut paha olo.

    Kun tanssin (nyt 8. vuosi meneillään) ei tanssi esitykset enään jännitä niin paljon kun pienenä. Onhan olemassa pieniä lapsiakin, jotka jännittävät enemmän kun toiset. Minulla on sillä lailla, että voin tanssia kenen edessä vain, mutta laulaminen, soittaminen ja esitelmän pitäminen on yhtä tuskaa.Kai se on vähän sama kun luonteessakin, jotkut ovat luonnostaan puheliaita, toiset taas hiljaisia ja ujoja.

    Hyvä neuvo on muistaa hengittää kunnolla, säästää ääntään (jos pidät esitelmän) ja muistaa syödä ennen esitelmää hyvin, koska jos nälkä yllättää ja vatsa alkaa kurnia, se on kaikkea muutakun mukavaa.

    Mitä enemmän pidät esitelmiä, tai soitat sitä helponpaa se on vähitellen.
    Myös tutusta aiheesta kertominen on helponpaa, kun aiheesta, josta et tiedä mitään.

    Toivottavasti neuvo auttavat esiintymis kammoisia.

    Michiyo

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #67 : Toukokuu 08, 2005, 16:09:40 »
    Joo, miulla on esiintymiskammo. Ja usein ihmettelen, että miten minulle se on iskenyt. No, selityksiä löytyy.

    Kun olin lapsi, en koskaan pelännyt minkäänlaista esiintymistä. Tykkäsin esiintyä ihmisille, kuuluin jopa näytelmäkerhoon, joka lopetettiin jostain syystä, en muista mistä. Yläasteella vielä seiskalla pidin esitelmien pidosta, nautin selittää muulle luokalle tekemästäni asiasta ja saada hyvää palautetta siitä. Ja sitten... kahdeksannella aloin kammoksumaan niitä. Kun kuulin, että tulisi esitelmän teko, olin paniikissa. En kerta kaikkiaan saanut henkeä, vaikka esitelmän pitoon olisikin ollut jotain kuukausi. Pahempaa oli sitten, kun se tilanne itse tuli esiin. Ääneni tärisi pahemmin kuin koskaan, käteni hikoilivat ja polveni jopa pettivät yhdesti. En silloin jaksanut kiinnittää asiaan huomiota, ei kukaan muukaan tehnyt. Sitten yhdeksännellä tuli mukaan se ainainen punastelu. Punastuin aina jos opettaja puhutteli minulle niin, että koko luokka kuuli. Ja kun luokan edessä esiinnyin, olin jo ennen sitä punainen kuin tomaatti. Sitä pahensi vielä se, että muutamat luokkakaverini huomauttelivat siitä leikillään. Yhdeksännen luokan lopulla minusta tuli välinpitämätön punastelua kohtaan enkä jaksanut hirveämmin harmitella sitä. Se tuli jos tuli. Onneksi kammon alkuvaiheen oireet hävisivät jo ennen yhdeksättä luokkaa, mutta punastelu, sydämen sykkeen nopeutuminen ja käsien tärinä jäi.

    Kammoksun vieläkin esitelmän pitoja luokan edessä, mutta en anna sen enää vaikuttaa niin pahasti. Punastelu on edelleen mukana, samoin ikuinen tärinä ja hätäily, mutta eivät ne enää pahenna asiaa.
    Lukioaikanani olen huomannut, että olen ruvennut änkyttämään esitelmää pitäessä. Tai oikeastaan vain silloin, jos puheeni nopeutuu. Silloin tulee ääni rupeaa helposti katkeilemaan. Olen siksi pitänyt ääneni kurissa ja keskittynyt ajattelemaan, että kaikki menee hyvin. Ja sitten kaikki onkin ohi, hienoa.

    Tiedän, etten pääse koskaan eroon tästä kammosta, mutta nyt olenkin vasta alkanut työstämään sitä. Tämä varsinkin sen takia, että unelma-ammatissani joudun esiintymään monille ihmisille eikä silloin paha änkytys ole hyväksi. Onneksi olen nyt saanut osakseni positiivista palautetta esiintymisestäni, etten enää edes kauheammin välitä, vaikka käteni tärisevätkin esitelmän aikana.
    « Viimeksi muokattu: Tammikuu 28, 2007, 15:41:07 kirjoittanut Michiyo »

    Haru

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #68 : Toukokuu 09, 2005, 19:48:48 »
    Esiintymiskammo? Tuttu juttu.

    Esitelmien pitäminen oli pahin pelkoni ala-asteella ja nytkin, vaikka siihen ei olekaan mitään järkevää syytä. Esiintymiset menevät kuitenkin aina ihan hyvin. Ehkä olen vain ujo.
    Ala-asteella oli hirveän paljon esitelmiä, mutta se ei auttanut, että niitä oli paljon. Se vain pahensi tilannetta. Kamalinta on esittää tutulle luokalle.
    Onneksi ylä-asteen aikana on ollut vain pari kolme esitelmää, luojan kiitos. Kamalinta on, kun kädet ja jalat alkavat täristä, mutta onneksi en koskaan mene lukkoon, ajattelen vain, että pitää saada tämä pois alta. Luulisin, että luen myös aika nopeasti, kun olen luokan edessä.
    Kaverini ovat samaa lajia, ja sitten aina valitetaan toisille, jos on esitelmä tulossa. Mutta ei se pelko kuitenkaan lähde.

    Ala-asteen lopussa harrastin voimistelua ja rakastin esiintymistä lavalla tutun porukan kanssa. Sama päti taitoluisteluunkin. Ehkä se vaikutti, että yleisö ei ollut tuttu. Jotenkin vieraille on helpompi esiintyä tai selittää jotain. Minusta tuntuu, että voisin vieläkin esiintyä voimisteluesityksissä, mutta esitelmät....
      Se on täysin eri asia.

    Ameliah

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #69 : Toukokuu 10, 2005, 23:55:42 »
    Esiintymiskammo...

    Ennen pelkäsin kovastikkin ihmisten edessä puhumistakin. Saatikka sitten esiintymistä, se olisi ollut pyörtymisen paikka -vähintään. Se oli kunnes menin seiskalle, sillon ikäänkuin heräsin unesta, silloin tajusin että eihän siinä ole mitään pelättävää. Sitten ilmoitin itseni ilmaisutaitoon sekä ihmissuhde kurssille, saadakseni itselleni lisää varmuutta ihmisten keskuudessa, siksi minusta onkin kasvanut ehkä tallainen narsistinen tyttökäs. Ennen tätä heräämistäni en uskaltanu puhua missään kaveriporukassa mitään ääneen, tai sanoa omaa mielipidettäni mistään.

    En oikein tiedä mikä asian muutti, jotenkin taisin kasvaa ihmisenä ja tulin ajatelleeksi että ei siitä ujostelemisesta ja pelkäämisestä ole minulle mitään hyötyä. Ja voin oikeastaan sanoa että siitä lähtien itsevarmuuteni on ollut tasaisessa nousussa ,kun tajusin että minun ajatusteni ja mielipiteideni päältä ei noinvain voi talloa eikä minua tuupita. Ystäväni kun silloin pitivät minua jonkin sortin ovimattona ja jonakin ihan samana tyyppinä jolla ei ollut mitään sanottavaa, pitävät varmaan yhäkin kun eivät minuun ole vaivautuneet tutustumaan koskaan kokonaan sen jälkeen kun tajusin oman arvoni :). He hylkivät minua ja kiusasivat minua ja en kenties jaksanut enään ajattelin että nyt saa riittää, minä olen parempi kuin he yhteensä missään ikinä :).

    Siitä lähtien mikään esiintyminen ei ole oikeastaan kiitos koulunäytelmien ja ihmissuhdekurssien , vaivannut minua. Oitin itseäni niskasta kiinni. Nyt tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja minulla on omasta mielestäni hyvät ihmissuhde taidot :).

    Kannattaa teidän muidenkin, eise loppuen lopuksi ole niin vaikeaa kuin voisi kuvitella, ei ihmisiä voi pelätä, heille pitää olla avoin jotta he voivat tutustua sinuun helpommin, koska hekin pelkäävät, ja jos kaikki pelkää toisiaan ja ujostelee niin eihän mistää mitään tule.

    Momoirochi

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #70 : Toukokuu 11, 2005, 18:32:54 »
    Minulla on esiintymiskammo. En osaa määritellä, miten paha se on, mutta jos minun pitää lukea jotain jostain paperista esitelmässä, käteni tärisevät. Jos muu luokka tuijottaa minua, kun olen siellä luokan edessä, saatan punastua, vaikka yritän pitää pääni kylmänä.

    Minusta on hyvin epämiellyttävää puhua luokkani edessä... Varsinkin, kun eräs nimeltä mainitsematon ystäväni aina huomauttaa, että "sä oot ihan punane!". Enkä muutenkaan ole mitään luokan suosituimpia ihmisiä.

    Bonche

    • Ankeuttaja
    Esiintymismokat
    « Vastaus #71 : Toukokuu 20, 2005, 19:21:06 »
    No näitähän riittää varmaan jokaisella, jotka vähänkin hermoilevat esiintyessään. Kuka on lintsannut esiintymisestä äkillisellä sairastumisella, kuka kaatunut kesken balettiesityksen ja kuka kaatanut viulutelineen. Miun moka oli yksi kauheimmista. Ja ensimmäisistä.
      Soitan siis pianoa, ja kerran piti esittää semmoinen Maija Poppas- kappale. Oli varmaan kaksisataa ihmistä katsomassa ja mie jännitin niin paljon! Se meni alusta lähtien päin puuta, kun minulla piti olla valkoinen paita, ja kun tulin sinne, päälläni oli vihreä fleecetakki, joka tietysti jäi päälleni kaikessa kiireessä. No, esityksen puolessa välissä jokin meni pieleen ja lopetin soittamisen. Olin siinä suunnilleen minuutin, ja kaikkialla oli hiljaista, kukaan ei sanonut sanaakaan, vaan istuin siinä ja katsoin nuotteja. Yhtäkkiä aloin taas soittamaan ja soitin loppuun asti. Sen jälkeen minulla oli vielä toinen esitys toisen ihmisen kanssa, ja se taas onnistui hyvin. Kamalaa, kamalaa.

    No niin. Mokailuja tänne, kiitos!

    /Vaniavaus/

    Poissa Quinetta

    • Vuotislainen
      • http://kat5u.proboards41.com
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #72 : Toukokuu 20, 2005, 20:06:41 »
    No, minä kun rakastan näyttelemistä todella paljon enkä pode ollenkaan esiintymiskammoa, niin näitä ei paljoa ole. Tai no, onhan niitä pieniä mokia, jotka olen kuitenkin vääntänyt osaksi näytelmää.

    Yksi ainoa suuri moka, tapahtui noin kolme vuotta sitten. Olin juuri astunut lavalle toista kertaa. Näytelmä oli mennyt siihen asti täydellisesti, kaikki hyvin, jne. No, kävelin siihen vähän keskemmälle ja esitin surullista orpoa. Sitten valot kohdistuivat minuun, niin että muualla oli ihan pimeätä (tässä vaiheessa taustakuoro hiipi pimeän turvin lavalle)
    Huokaisin, kuten pitikin, mutta juuri kun vedin henkeä ja olin aloittamassa yksinäisen orpolapsen laulua, jotenkin olin näkevinäni ettei mikrofooni ollut päällä. Siinä sitten lipsahti, että "Oh, sh*t!" - ja mikrofooni OLI sittenkin päällä. Tuo oh, sh*t kaikui monta kertaa, koska mikki oli säädetty niin laulua varten.

    Olin vähän nolona.

    Minusta mokat ovat kauheita myös, jos on katsomossa katsomassa. Tulee niin vaivaantunut, säälivä, inhottava olo jos esiintyjä tekee suuren mokan ja joutuu noloksi. Koska tietää miltä se tuntuu, on niin kamalaa vaan istua ja katsoa ja tuntea itsensä syylliseksi, että ylipäätäänsä on katsomassa tuota mokaa.
    Roolipelien Maailmankaikkeus - (melko) aktiivinen Roolipelifoorumi.

    Outlaw

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #73 : Toukokuu 20, 2005, 20:25:46 »
    Minä VIHAAN esiintymistä. Siis oikeasti. Soitan nyt neljättä vuotta klarinettia ainoana luokallani ja tietysti se olen aina minä joka joutuu joka esitykseen mukaan. Yhdessä kevätjuhassa soistin kahden muun klarinetistin ja yhden trumpetistin kanssa. Katsoimme etukäteen järjestyksen, jossa olisimme. Min ja se trumpetisti käyttäisimme samaa nuottitelinettä, ja olisimme vierekkäin. No sitten kun mentiin lavalle se ***** poika meni väärälle paikalle ja minulle ei jäänyt nuottitelinettä! Ja sitten leikittiin punajuurta ja sanottiin kuoronjohtajalle että täällä ei ole telinettä. Siitä jäi traumoja, enkä halua ikinä esiintyä.... En kylä halunnut tuota mokaa ennenkään. On kai vain niitä ihmisiä, jotka eivät voi esiintymistä sietää...

    Poissa Hailie

    • Inhimillinen sanataituri
    • Vuotislainen
      • Komero
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #74 : Toukokuu 20, 2005, 20:35:19 »
    En ennen jännittänyt ollenkaan esiintymistä ja nyt se on yhtä h*lv*ttiä mulle.

    Soitan kanteletta ja joudun käyttämään siinä käsiäni (daa) ja kädet tietty vapisee ihan hirveästi... Joulukonsertissa sitten keskityin pelkästään käsien tärisemiseen ja unohdin kappaleen lopun :/ (eikä nuotteja saanut olla!) Onneksi en soittanut yksin.

    Ja joskus pari vuotta sitten kun harrastin tanssia. Meillä oli joku esitys ja mun piti mennä ensimmäisenä sellaisessa jonossa. Unohdin sitten lähteä liikkeelle ja mun takana oleva sitten tönäisi ;)

    Mutta esiintymistä olen oppinut inhoamaan noitten mokien takia.

    Ja tuli mieleen edellisestä konsertista; Mun ja Tiian soiton välillä piti vaihtaa kantele, mutta me esiinnyttiinkin peräkkäin (tarkotuksena oli siinä toisten esitysten aikana vaihtaa se) Ja mun soiton opettaja sittne lähti vaihtamaan niitä. Oli kiva hiljaisuus sen aikaa kun opetaja haki sen sieltä takaa...
    Merkityksetön yhteensattuma
    D.Adams