Kirjoittaja Aihe: Esiintymiskammo  (Luettu 27438 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Sun Lee

  • Ronnieponnie
  • Vuotislainen
    • Tarinamaa
Esiintymiskammo
« Vastaus #25 : Lokakuu 31, 2004, 14:42:50 »
Mä olen pelännyt esiintymistä pienestä pitäen. Olen aina inhonnut pitää esitelmiä ja olla mukana koulun näytelmissä, joissa ala-asteella piti pakostakin näytellä mukana. En koskaan osallistu mihinkään näytelmäkurssille tai muuhun sellaiseen vapaaehtoisesti. Parin kanssa tai ryhmässä esiintyminen ei pelota niin paljoa kuin yksin, jolloin kaikki tuijottavat juuri minua eivätkä esim. sitä kaveria joka on vieressä. Inhoan yli kaiken olla huomion keskipisteenä. Esitelmät ovat minulle siis yhtä painajaista, vältän niitä niin usein kuin mahdollista.

Esittäessäni unohdan usein kaiken, mitä minun pitää sanoa, joten siksi kaikki esitelmät ovat pelkkää sisälukua ja niistä minulle huomautetaan usein. Yhtä painajaista teetti äikän kurssi, jolloin piti pitää viidentoista minuutin puhe korokkeella kameralle! Se oli hirveää! Siitä koostui sitten kurssin numero, mutta sainhan minä kasin siitäkin kurssista, mitä ihmettelin syvästi. Yleensä minulla tärisevät myös jalat, kädet ja koko kroppa, kun menen eteen seisomaan. Puhe ei koskaan kuitenkaan vapise, kuin ehkä hitusen, yritän aina lukea selkeästi. Paperia on hankala kuitenkin pitää paikoillaan, kun käsi vapisee niin ettei sanoista saa selvää ^^

Poissa Seatear

  • Vedenneito
  • Vuotislainen
    • http://www.kuusade.net
Esiintymiskammo
« Vastaus #26 : Lokakuu 31, 2004, 15:17:50 »
Harrastan kahta asiaa, mistä toisessa minulla on esiintymiskammo ja toisessa ei. Näyttelemisessä minulla ei ole mitään kammoa, koska tiedän, että jos näytelmä menee pieleen omalla kohdalla siitä syytetään koko näytelmää.
Mutta laulamisessa... Olen kaksi kertaa laulanut yksin ryhmälle. Ensimmäisen kerran Prinsessa Ruusunen musikaalin koeesiintymisessä. Ihmisiä oli 67 ja minä tärisin ihan kauttaaltani. Olin nro. 57 ja kun vuoroni tuli nousin ERITTÄIN hitaasti seisomaan ja käveli lavalle. Mainasin kaatua, koska tärisin. Ja laulunikin kuulosti aivan kauhealta. No en kyllä päässykkään koko näytelmään.
Toinen kerta oli Häräntappoaseen rock musikaalin harjotuksissa. Meidän piti laulaa ja minä ajattelin laulaa Eternal Flamen. Mutta unohdin sanat KOLME kertaa. Lauloin sitten Päivänsäteen ja mennenkäisen ja sekin meni ihan PIIP. Mutta silti rakastan laulamista koko sydämestäni. ^^
Tahdotko lukea sarjakuvaa? -> Exceptional Abilities || Kuusade.net Se pienen ihmisen domain

Lils

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #27 : Lokakuu 31, 2004, 22:21:50 »
Ujona ihmisenä kärsin minäkin esiintymiskammosta. Olen yrittänyt sitä kyllä poistaa monin keinoin. Olen ollut mukana yläasteella luovan ilmaisun ryhmässä, jonka kautta olen esiintynytkin jopa lavalla. Tanssin tiimoilta on kertynyt yksi esiintyminen tanssikouluni kevätjuhlassa. Ala-asteella, vaikka olin silloin ujoimmillani, en esiintymistä pelännyt. Omituista sanoisinko. Olin aina jossain näytelmissä mukana innolla.

Nykyään pelkään viitata tunnillakin, saatikka sitten lausua englantia. Vaikka olen englannissa todella hyvä, kammoan lausua sitä noin kolmenkymmenen hengen ryhmällemme.

Uskon, että rentoutuminen auttaa. Ennen esiintymistä täytyy rentoutua. Pieni jännitys tekee vain hyvää. Muistan elävästi, kuinka ennen tanssiesitystäni olin verhon takana täristen ja näin kuinka edelliset esiintyjät poistuivat lavalta aplodien saattelemana. Musiikkimme alkoi soida ja se oli menoa sitten! Tunne esityksen jälkeen, kun oli voittanut pelkonsa, oli sanoinkuvaamaton. Suosittelen, että kohtaatte pelkonne silmästä silmään ja sen jälkeen iloitsette saavutuksestanne!

Xeemu

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #28 : Lokakuu 31, 2004, 22:27:53 »
Ainahan sitä heiman jännittää yleisön eteen mentäessä. Pikkuhiljaa jännitys poistuu ja ylesön edessä rupeaa jopa viihtymään. Esityksen jälkeen on taas sellainen huhhuh- olo. Itselläni esiintymiskammo on lähtenyt erinäköisten näytelmien muodossa. Myös kouluesitykset ovat varmaan osaltaan asiaa auttanut.

Bonche

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #29 : Marraskuu 01, 2004, 17:22:53 »
Esiintyminen on kauheaa. Tietyissä tilanteissa, siis.. Kädet vapisee, Sydän laukkaa kuin hullu(?), muuttuu yhtäkkiä kylmäksi kuin jääkalikka ja ei osaa tehdä mitään. Niin, ja tämä on lisäksi aika harmittavaa, koska itse soitan pianoa ja joudun soittamaan yleisön edessä. Harrastustani olen harrastanut varmaan kolme vuotta, mutta vieläkään esiintymispelko ei ole haihtunut pois. Mutta olen oppinut, että jos ei keskity tarpeeksi, se menee hyvin.. Mutta ikävä kyllä ehkä kaksi vuotta sitten olin ison yleisön edessä esittämässä Maija Poppasta ja tietysti se meni TOTAALLISESTI pieleen. Siis ihan totta, lopetin soittamisen kokonaan. Istuin siinä jotain minuutin tekemättä mitään, ja jatkoin siitä kohdasta mihin(luultavasti)jäin. Se oli kauheaa, ja kun tulin sieltä pois, itkuhan siinä tuli.

Uskallan kyllä viitata tunnilla joskus, mutta jos puhutaan öh, terveystiedollisista asioista sun muusta, sitä ei uskalla, koska ne ovat vähän arkaluotoisempia asioita. Jostain ihmeen syystä melkein kaikki muutkin ajattelevat näin.. ^^

Sitten esitelmistä. Niitäkin jännitän, argh!  Ääni tärisee aina inhottavasti.. Mur.

En ole ainoa, hih.. ^___^

Tups

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #30 : Marraskuu 01, 2004, 17:42:14 »
Minulla ei ole koskaan ollut esiitymiskammoa. Tottakai joskus, varsinkin ala-asteella, perhosia oli vatsassa vähän, mutta sehän on normaalia ja tervettä. Nykyään esim. kirjaesitelmän pitäminen ei tuota minkäänlaista ongelmaa.

Meidän luokallamme on poika joka on muutenkin ihan jumalattoman ujo, hänellä on esiintymiskammo, paha sellainen. Hän tyyliin tärisee kun joutuu esiintymään, on kauhean levoton, eikä asiaa varmasti auttanut se, että ainakin vielä viime vuonna jotkut luokkamme pojat nauroivat hänelle. >__< Prkl.

Olen siis hyvin onnellinen ettei itselläni ole minkäänlaista tuon suuntaista ongelmaa.

trisp

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #31 : Marraskuu 01, 2004, 18:55:34 »
Meidän luokalla oli ala-asteella semmoinen tyttö joka pelkäsi esiintymistä ylikaiken. Pari kertaa esitelmän aikana hän rupesi itkemään ja muut esitelmät olivatkin semmoisia että hän nieli itkua.
Minusta ainakin on paljon kamalampaa esiintyä tutuille ihmisille, esimerkiksi koulussa (minun koulussani ei kyllä mitään esitelmiä ole), kuin vieraille ihmisille, koska harvemmin sinä enää näet niitä aivan ventovieraita. Tutuilla on se ihana asema, että he pystyvät iloisesti muistuttamaan jostain mokasta koko loppu elämän.
Minulla on aina ollut sellainen paha tapa pyrkiä olemaan esillä kokoajan. Opiskelin näyttelijäksi, mutta sitten huomasin, ettei se ollutkaan ihan mun homma. Teatteriin ja ilmaisutaitoon liittyvää haluan kuitenkin tehdä.
Ainut asia mitä minä pelkään tehdä yleisön edessä on laulaminen. Tiedän laulavani todella huonosti ja aina nuotin vierestä, oli biisi mikä tahansa. Kiitän onneani ettei minua ole koskaan laitettu semmoiseen rooliin missä pitäisi laulaa !

Kätevä keino, jos kammoksuu esiintymistä, vaikkapa luokassa esitelmää pitäessä on se, että ajttelee ettei kukaan muu niistä oppilaista osaa selittää paremmin kuin sinä. Sinä olet tutkinut asiaa ja tiedät siitä enemmän kuin kukaan muu oppilaista. Lavalla sitten se, että ajattelee osaavansa roolinsa kaikkein parhaiten. Kukaan muu heistä ei pysty samaan. Ja tietenkin se että on roolissa koko ajan. Unohdat siis itsesi ja nostat hahmosi pintaan.

Monster Of Dreams

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #32 : Marraskuu 02, 2004, 19:21:09 »
Mä en oikeestaa tiiä mitä esiintymiskammo on, mutta sen tiiän, että on hyvä kun sitä on.....tosin jos sitä on liikaa niin ei se tietty hyvä asia oo, mutta pikku jännitys on ihan ok ja hyväx sille esiintymiselle.
Mulla on kans kauhee esiintymiskammo ja se ei oo kyllä helpottanut oikeestaa ollenkaan vaikka oon joutunut esiintyy paljon (olen ammatiltani kädentaidon ja viriketoiminnan ohjaaja) ja vaikka oon sitä treenannutkin.
Mulla kammoa lievittää se että käyn sitä esitystä läpi ja että tiiän osaavani sen.
Ja sitten kun on se esiintymistilanne, niin ajattelee vaikka kaikki ne kuuntelijat joihinki hassuihin asuihin tai sit ottaa jonkun tietyn pisteen mihin katsoo.
Se katsomis piste on hyvä olla sillee, että se menee just niitte kuuntelijoiden pään yläpuolelta, niin sillon se näyttää niistä että katot niitä vaikket oikeesti katokkaan.
Ja ennen sitä esitystä ei kannata juoda kahvii, mutta vettä kannattaa juoda lasillinen.....en tiiä mix se vesi auttaa, mutta se vaan auttaa.
Nii ja esiintymistä voi vaan treenata esiintymällä, ei siihen oikeestaa mitää muuta keinoo oo.
Nii ja pieni lohdutuksen sana......mä tunnen muutaman näyttelijän ja muusikon ja hassuhomma kyllä, mutta niillä on kans se esiintymisjännitys!
Että ei se kai koskaa katoa mihinkää!!!
En tiiä oliko näistä mun neuvoista mitää apua, mutta toivottavasti edes jotai... ;)
Ai joo ja hyvä apu voi olla joku ilmaisutaidonkurssi!!
(olen itsekkin sellaisen käynyt ja ei se ihan hyödytön ollut)

Poissa Jessie

  • Sanomaton
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
kammosta..
« Vastaus #33 : Marraskuu 02, 2004, 20:38:44 »
Minulla on esiintymiskammo.

Se on ollut aina oikeastaan todella pahaa sorttia. Ala-asteella selvisin kaikesta sillä että en katsonut yleisöön lainkaan vaan tuhrustin paperissa kiinni omaa esitelmääni, unohdin kaiken muun ympärillä olevan.

Ylä-asteella se ei ollut mahdollista kun piti lukea ilman paperia. silloin piti katsoa yleisöön yritin olla rauhallinen ja olla pyörtymättä.
Esitelmän jälkeen en muistanut enää mitään siitä.

Pelkäsin ysin esitelmää vuotta aijemmin, kreikan matkani meni pilalle sen
takia. puhuin opettajan kanssa ja hän lupasi harjoitella kanssani.
Loppujen lopuksi en mennytkään arjoittelemaan vaan kokeilin itse.
Pidin esitelmän, ja sain siitä 9. Puhuin kuulemma liian nopeasti mutta siinä tilanteessa millään ei ollut minulle väliä vaan se oli tärkeintä että olin selviytynyt siitä, silloin kuin iso painolasti tipahti harteiltani.
Se oli yksi elämäni onnellisimmista päivistä.
♥ Pottereita vuodesta 1999 ♥
“Dumbledore's man through and through, aren't you Potter?"
"Yeah I am," said Harry. "Glad we straightened that out.”

Marizki

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #34 : Marraskuu 03, 2004, 15:26:08 »
Heh... Tuttu juttu.

Tulin ala-asteelle uudelle paikkakunnalle, ja ilman mitään paineita lauloin samaisen lukukauden joulujuhlissa. Eikä mitään paineita.

Paineet tulivat vasta kolmos- tai neljäsluokalla, kun piti mennä luokan eteen lukemaan itse kirjoittama tarina. Ääneni tärisi niin paljon, että ihmettelen jos joku sai mitään selvää. Samoin, kun opettaja piti laulukokeen, jokainen meni yksikerrallaan tyhjään luokkaan, ja lauloi hänelle jonkun laulun. Jännitin niin paljon että kurkkua kuristi, enkä pystynyt laulamaan.. jotain epämääräistä hinkumista siitä tuli. Ja sama juttu kirjaesitelmissä... ym. Mutta näyttelemistä en koskaan jännitä, aika outo juttu sinänsä.

Minusta on taas mukavampaa esiintyä tutuille ihmisille, vaikka joillekin kavereille, se on oikeastaan leipälajini, aina joku uusi imitointi, tai muu hauskutusyritys. (Tänään se oli musan tunnilla opeteltu tanssi)

Nykyään pystyn pitämään esitelmät sun muut suurimmitta ongelmitta. Onneksi.

Muuten, kun minä jännitin esitelmää, kädet ja jalat alkoivat täristä, ja äänikin joskus. Se oli kamalaa.

Pielisen Tyttö

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #35 : Marraskuu 03, 2004, 18:39:35 »
Minulla itselläni on aika kamala esiintymiskammo silloin, kun minun pitäisi pitää jonkinlainen esitelmä tai kertoa jotain itsestäni toisille. Kaikista inhottavinta se on ollut silloin, kun on pitänyt odottaa omaa vuoroaan esitelmän pidossa, ja tuntuu että kaikki huomaavat että minulla kaulasuoni tykyttää näkyvästi.

Ei minulla ole aina ollut esiintymiskammoa: ollessani ala-asteella nautin esiintymisestä ja pidin todella näyttelemisestä joulujuhlissa. Mutta kaikki muuttui, kun menin yläasteelle, jossa jouduin koulukiusatuksi ja se oli henkistä kiusaamista. Minua ei huvittanut valittaa kiusaamisesta, joten käyttäydyin kuin kiusaajia ei olisi ollut olemassakaan. Se ärsytti niitä tavattomasti!
Ajatelkaa millaista on pitää esitelmä, kun jotkut tuntuvat katsovan murhaavasti. Sellaista minulla oli koko yläasteaikani. Vähemmästäkin tulee jo esiintymispelko.

Tästä kammosta en tunnu pääsevän eroon vaikka miten yritän, vaikka psykologisesti vakuuttelen itselleni ettei minua enää kiusata, niin sama kammontunne on aina vaan jäljellä. Kadehdin valtavasti niitä, jotka pitävät esitelmän rennosti, itse tarvitsen jokaiselle sanalle lunttilapun enkä muista mitään kohtaa ulkomuistista.

Daenne

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #36 : Marraskuu 03, 2004, 19:15:45 »
Taitaapi minullakin tuollaista esiintymiskammoa olla.

Pari vuotta sitten oli "luoviksen" kanssa näytelmä. Se piti siis esittää koulun joulujuhlissa. Minä olin varmaan pääosassa siinä. Pari näytöstä meni hyvin, nämä eivät siis olleet koulussa vaan kahdessa eri seurakuntakodissa. Tietenkin pientä ramppikuumetta siinä podin. Sitten kun oli tämän koulussa esitettävän vuoro, niin oli hirveä pahaolo, tärisytti ja oli myös veltto olo. Ensimmäisen noista näytöksistä pystyin esittämään. Tosin pelkäsin kokoajan oksentavani näyttämölle. Toista en pystynyt, lähdin kotiin koska minulla oli niin kamalan huono olo. Kotiin kun pääsin niin ei ollut enää mitään. Vieläkin tuo nolottaa.

Muutenkin aina tällaista. Jopa koulun kuoroesityksessä. Meitä oli aineskin 15 siinä laulamassa, mutta silti minua pelotti esiintyä. Enkä ollut edes eturivissä. Tänään piti musiikintunnilla soittaa pianolla yksi laulu. Muut luokkalaiset siis lauloi ja minä soitin. Vaikeutti vähän soittamista kun kädet tärisi ja kyllä sieltä ainakin neljä virhettäkin tuli.

Harmillista tämä on, minä kun tykkään paljon esiintymisestä. En ehkä niin näyttelemisestä ja näin, tosin improvisaatioita ja sen semmoisia on kiva tehdä, mutta kun en minä uskalla eläytyä vaikka päässä liikku niin hienot eläytymiset. Mutta musiikillisesta esiintymisestä pidän. Sehän se minun tulevaisuuden haaveeni on, parempi vain olisi ensin päästä hieman eroon tästä kammosta.

menwendine

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #37 : Marraskuu 03, 2004, 19:48:35 »
Tuttua, tuttua..

Koulussa tulee esiintymiskammo, jos pitää tehdä joku esitelmä ja tarkoituksena on esittää se kokoluokalle siinä luokan edessä. Paperi ei ole silloin kaveri, koska se rapisee käsissä aivan liian kovaa, omasta mielestä. Tai sitten tuntuu, että jalat pettävät alta hetkenä minä hyvänsä ja ne tärisee aivan mahottomasti.
Ja sitten vatsassa on outo olo, vatsaa kivistää ja sattuu muutenkin.

Suulliset esitelmät ovat aina ollu mulle heiko kohta, koska en pidä niistä ollenkaan. Esitelmät, jotka annetaan suoraan opettajalle, ovat taas mun juttu. Musta tuntuu aina, että ääni pettää ja värisee kun puhun siinä luokan edessä, jostain kirjasta tai tärkeimmästä esineestäni.

Ala-asteella tuo oli todella kauheata, sillä silloin mua nolostutti ihan hirveästi. Ei uskaltanut mennä pitämään sitä, mutta kun piti esittää niin teki tuollaiset työt yksin, eikä parin kanssa. Ja sitten oli kiva, kun sai kuulla kehuja siitä, kun oli niin hyvin tehnyt sen yksin. xD

Mutta sitten kun näyttelen, mitä en kylläkään harrasta, ei mua jännitä ollenkaan. Osaan mukautua siihen erittäin hyvin, omasta mielestäni, ja se tuntuu paremmalta kuin jonkun esitelmän pitäminen luokan edessä.

Mulla on siis jonkin verran esiintymiskammoa, enkä tykkääkään olla niin kauheesti esiintymässä, toisin kuin isäni. Kaikki ei näköjään ole periytyvää. Mutta kuitenkin, tuo esiintymiskammo on mulle hyvin tuttua.

ujelo

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #38 : Marraskuu 05, 2004, 18:49:40 »
Ramppikuume. Varsin tuttua minulle. Joka vuosi koulun kevätjuhlat sun muut joulujuhlat, esitelmät...
Pelottavaa. Stressaan niitä jo paljon etukäteen, mutta silloin kun esitän, niin jännitys vähitellen katoaa. Paitsi että joskus ehdin mokaamaan ennen kun ramppikuume häipyy.
Jos taas muitakin on esiintymässä, en hermostu läheskään niin paljon. Koska tiedän että muutkin jännittävät yhtä paljon. Se auttaa.

Poissa Nienna

  • Kofeiiniriippuvainen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Esiintymiskammo
« Vastaus #39 : Marraskuu 05, 2004, 20:08:52 »
Lainaus käyttäjältä: "Yugo"
Inhoan myös ääneen lukemista luokalle ja varsinkin vieraiden kielien kanssa olen aivan hukassa, sillä englanninkielen ääntämiseni on jotain kauheaa enkä millään haluaisi lukea mitään tekstinpätkiä luokalle.


Minä en pelkää tai inhoa ääneenlukua yleensä, mutta vieraiden kielien kohdalla olen täysin samaa mieltä kanssasi. Minunkin englannninääntämykseni on surkea; pelkään kamalasti puhua englantia, koska olen varma ettei minua ymmärretä ja nolaan itseni ihan totaallisesti. En tiedä yhtään, mistä se johtuu, koska ymmärrän mielestäni sentään kohtuu hyvin luettua tekstiä ja näin, mutta olen kehittänyt puhumisesta itselleni kamalan kammon. Se raivostuttaa minua, koska vaikutan varmasti varsinkin ulkomaanmatkoilla kaikkien silmissä ihan kielitaidottomalta tollolta. :p

Yleensä esiintymiskammoni ilmenee lähinnä käsien tärinänä, sydämmen hakkaamisena ja hysteerisyytenä.^^ Olen huomannut, että joidenkin ulkoa opittujen pitkien litannioiden (runot ovat hyviä) mielessään hokeminen auttaa saamaan ajatukseni muualle. Pienenä jännitin esiintymisiä aivan kamalasti, mutten enää onneksi yhtään niin paljon.  Kouluesitelmiä en enää pahemmin jännitä, mutta kurssitutkinnot ovat kyllä jotain ihan kamalaa. :/

Shii

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #40 : Marraskuu 22, 2004, 22:06:09 »
Liiankin tuttua..

Pelkään esiintymistä kauheasti. Varsinkin näitä kirja- ja muiden esitelmien tekemistä.
Naama muuttuu punaiseksi, kädet ovat kylmät ja tärisevät, ääni tärisee ja alan änkyttämään ja jalat tuntuvat pettävän.
Kaverit ovat sanoneet ettei siinä ole mitään pelättävää, mutta kuitenkin se aina alkaa > <

Oikeastaan aloin pelkäämään esiintymistä yläasteelle tultuani.
( Ala-asteella uskalsin jopa lukea pitkän pätkän tekstiä suuressa salissa koko koulun edessä x_X )

Juuri tämän takia valitsin ilmaisutaidon kasille. Siitä on kyllä ollut apua, mutta pelkään esiintymistä vieläkin.

Aina ennen esitelmää hoen "Kyllä se menee hyvin" tai "Ei mitään hätää, kohta ohi". Yleensä rohkaiseva hymy yleisöstä auttaa kummasti.

Viittaamistakin pelkään vähän, varsinkin enkuntunnilla juuri tämän oikeinlausumisasian takia. Ja pelkään vastata väärin vaikka eikai sitä tarvisi pelätä.

Poissa Alicia F-B

  • Vuotislainen
Esiintymiskammo
« Vastaus #41 : Marraskuu 23, 2004, 17:42:04 »
Lainaus käyttäjältä: "Leishaque"
Minun esiintymiskammoni tulee ilmi silloin, kuin yleisössä on tuttuja. Koulun ilmaisutaitotunneilla kädet on kylmät ja ääni tärisee, samoin luokan edessä pidetyn esitelmän aikana, mutta vanhempain-illassa, kun puhuin sovittelu-toiminnasta seiskojen vanhemmille, niin ei jännittänyt yhtään, kun en ketään tuntenut sieltä. Hassua.


Ditto. Eli itsellänikin on tuo kyseinen ja erittäin häiritsevä ongelma. Mutta minulla se vai esiintyy ihan joka tilanteessa; esitelmää pitäessä, yksin tai kahdestaan laulaessa, soittaessa, opettajille (yksin) puhuttaessa, kaikessa kilpailumielisessä ja kaikessa selittämisessä (jos täytyy selittää luokan edessä vaikka joku matikan lasku). Tämänkaltainen esiintymiskammo haittaa jo elämää. Kaikki tuo äänen värinä, liian nopea puhe, änkytys (tai siis jos luen jotain paperista, luen väärin tai väärästä kohdasta), hikoilu ja muualle katseleminen. Inhoan tätä piirrettä itsessäni, vaikka nyt sitten olen ajatellut yrittää hankkiutua siitä eroon.
Jo englannin tunneilla tällä tiukalla entisellä opettajallani sain vähän rohkeutta puhua englanniksi (se on kieli, jolla jännitän vähiten. jopa suomi ohittaa tämän :P) kun huomasin olevani siinä ihan hyvä. Niin siis ajattelin jo tänä vuonna liittyä tuohon englanninkieliseen näytelmäkerhoon, jota koulullamme pidetään, mutta eipä sitten aika, halu eikä uskallus riittänyt [olisin mennyt yksin, kavereita ei siis mukaan olisi tullut]. Ehkä ensi vuonna.
Myös ratsastettaessa jännitän ja paljon jännitänkin. En ole kilpaillut yhtään missään kisoissa sitten '03 kesän, mutta nyt ensi viikonloppuna olisi tarkoitus mennä seurakisoihin. Luokka on vain 45cm, mutta siinä on taitoarvostelu ja sanalla sanoen minä ja tuo hevonen (kokematonhan se on ja kömpelö ja mahdottoman etupainoinenkin. ja tietysti se kammoaa oksereita..) varmasti saamme sellaisen 1 pistettä tulokseksi. Emme ole mitenkään tyylikäs pari, mutta isompaan luokkaan en suostu menemään (tallin "paras" ratsastaja kisasi tuolla hevosella ensimmäisen kerran esteissä noin kuukausi sitten ja sai sen vaivalla 70-80cm radasta läpi), sillä se on jo 70cm korkea, eikä tuo hevonen varmasti menisi yli erikoisesteitä eikä oksereista. Täytyy vain nyt yrittää kerätä rohkeutta. Kisat ovat siis vajaan viikon päästä ja yhden kerran pääsen enää hajoittelemaan. Jo keskiviikkoiltana, jolloin ilmoittauduin, en saanut nukutuksi. Nyt se on jo vähän helpottanut, mutta edelleenkin yöunet jäävät noin kuusituntisiksi.

En siis pidä tilanteesta yhtään ja toivoisin jotenkin saavani rohkeutta, mutta saapa sitten nähdä paranenko tästä koskaan. Itse kadehdin suuresti näitä ihmisiä, joita korkeintaan vähän jännittää ennen esiintymistä. Mutta ehkä jonain päivänä...

Poissa Mirzam

  • Henkihörhö
Esiintymiskammo
« Vastaus #42 : Marraskuu 25, 2004, 23:11:06 »
Mä olen opiskellut esiintymiskammosta ulos, ja olen väkijoukkojen edessä melkolailla kuin kotonani.

Kun mokaa pari kertaa, ja oppii ettei siihen kuole, se kammo alkaa pikku hiljaa kadota. Toinen juttu millä olen päässyt eroon moisesta turhakkeesta on REILUSTI etukäteen jännittäminen, sparraan itseni runsasta vuorokautta ennen jännittämään hirveästi jotain. Se jännittäminen jotenkin laukaisee tilanteen, ja olen esiintyessäni rento.

Tietysti on olemassa se, että kun tuntee asiansa ja pystyy koska tahansa väittelemään itsensä aiheesta voittajaksi, itsevarmuus kasvaa huomattavasti ja kammo voi vähentyä. Kun tietää, ettei puhu läpiä päähänsä, on turvallisilla vesillä.

Voi tietysti olla, että vuosikausien teatteriharrastus on tuonut minut tähän pisteeseen. Mutta uskon lujasti siihen, että nämä konstit joita tässä nyt olen luetellut ovat suurempi syy kammottomuuteeni kuin teatterilavat.

Eli siis

- mokaa reilusti ja elä sen kanssa (sitä sattuu ihan kaikille, usko pois)
- jännitä etukäteen ihan mitä tahansa ja laukaise se jännitys ennen esiintymistä (harjoitus tekee mestarin)
- tunne asiasi jota esität
- haasta itsesi uusiin tilanteisiin, joissa toistaa tätä kaavaa (mokaa joskus - jännitä etukäteen - tunne asiasi)

Lav

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #43 : Marraskuu 26, 2004, 14:03:42 »
Esiintymiskammo. Minä koin sitä ennen pienempänä, mutta nyt olen tottunut esiintymään luokan edessä. Sehän on ihan ymmärrettävää, koska luokassamme on nyt 27 oppilasta, pahimpina aikoina oli 32.
Kolmannella muistan hyvin kun minun ja kaverini piti mennä esittelemään erästä kirjaa. Eli kirja-arvostelemaan. Minä tietenkin mokasin koko tilanteen... no, en ainakaan pahasti. Meidän luokan pojat vaan sattuivat pilkkaamaan esityksen ajan meitä. Minä olin ujo, enkä saanut sanaakaan suustani, kun minun piti puhua. Kaikki vain tuijottivat minua, ja minä tuijotin takaisin. Kammosin esityksiä ja jännitin aivan liikaa kaikkia esityksiä ennen.
Viidennellä oli kirja-arvostelu taas, tällä kertaa yksin, ja se meni hienosti. Pääsin kolmannen esiintymiskammosta pois harjoittelemalla kotona esiteltävää asiaa yksin. Niin luokan edessä keskityin vain papereihin, en ajatellut, että "apua, nyt noi tuijottaa mua."

Esiintymiskammo on juuri sitä, että naama alkaa punoittaa ja kädet tärisevät. Sen huomaa jos pitää jotain esim. papereita käsissään. Myös jalat tärisevät, ja niitä on pakko liikutella välillä. Tai on myös pakko nojata johonkin. Ja sitten tietysti ääni alkaa tärisemään... se on huono juttu, koska opettajakin huomaa sen jo.
Esiintymiskammoon voi hakea apua tietenkin opettajalta, jos se on paha.

Thalin

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #44 : Marraskuu 26, 2004, 20:46:51 »
Itse en ole kokenut esiintymiskammoa pitkään aikaan kunnolla, jos on kyse esiintymisestä.

Esiintymiskammo yksityiselämässä on sitten toinen juttu. En pysty yleensä esiintymään pitäessäni itseäni subjektiivisena. Paremmin esitys onnistuu minulta, jos kerron jostain aiheesta(ainakin omasta mielestäni) johon en ole itse osallisena tai siis jos esityksen onnistuminen ei vaikuta minuun henkilönä...

Esiintymiskammoa pahempi on nykyään pokan pitäminen. Olen alkanut(varsinkin väsyneellä) nauraa aina kun on jotain naurettavaa. Jopa kesken esityksen...

Hito Tamashii

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #45 : Marraskuu 26, 2004, 21:23:38 »
En omista suurta esiintymiskammoa, olen iloinen siitä.
Pienestä asti olen pitänyt esiintymisestä. Videokamera otettiin esille, suupielet kohosivat ja tietty esiintyminen alkoi. :>

Laulaessani tai lukiessani, en oikeastaan tunne mitään esiintymiskammoa, pieni jännitys saa joskus äänen tärisemään. Hyvin harvoin tulee se tunne, etten uskaltaisin, kaikki nauraa mulle ja näin. Olen huomannut, että kun ihmiset jännittävät, ja heillä on tietty esiintymiskammo, he nypläävät paidanreunaa. Joskus itsesnä yllättää omanpaidanreunassa ja mieleen tulee ajatus: "Iik, nyt joku luulee et mä jännitän." Tuossa tulee tietty paniikki ja jännitys.

Esiintymiskammo ei ole suuri ongelma, siitä pääsemiseen tarvitaan vain tiettyä itsevarmuutta. Jos luottaa taitoihinsa, ei ole mitään ongelmaa. Uskoisin sen auttavan, kun ajattelee olevansa yksin ja yrittää lasittaa katseensa, kuin katsoisi tyhjyyteen. Ihmisen pitää saada sopivasti itsevarmuutta, muuten tämä ei onnistu.

Poissa Zariendha

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Esiintymiskammo
« Vastaus #46 : Marraskuu 26, 2004, 22:15:17 »
Minulla ei koskaan ole erityistä esiintymiskammoa ollut, vain aivan mieletöntä jännittämistä. Vuosien mittaan kun esiintymiskokemusta on tullut lisää, voisin melkein sanoa nauttivani esiintymisestä. Ja oikeastaan nautinkin.

Mielestäni paras tapa selvitä koulun esitelmistä on mennä esittämään se ensimmäisenä tai viimeistään toisena. Kukaan ei voi syyttää mahdollisesta pieleen mennestä esiintymisestä, "koska olit ensimmäinen ja et voinut tietää miten tämä olisi kannattanut tehdä" ja ensimmäisiä arvostellaankin juuri tämän takia ehkä hieman lempeämmin, siis tuon esittämisen suhteen. Mitä pidemmälle jonkun asian jättää, sen vaikeammaksi se mielestäni tulee.

Muistakaa kuitenkin, että pieni jännittäminen on aivan tervettä. Esiintymisensä voi myös pilata liialla itsevarmuudella ja ylimielisyydellä. Kannattaa lähteä nöyränä liikkeelle!
Z.

Isithra

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #47 : Marraskuu 27, 2004, 12:34:54 »
Minulla on ehkä pieni esiintymiskammo.

Meillä oli juuri parisen viikkoa sitten äidinkielessä kirjaesittely, ei minua edes aluksi jännittänyt yhtään, mutta sitten kun pääsin luokan eteen niin silloin rupesi hieman jo jännittämään. Kun aukaisin suuni, rupesi ääneni tärisemään (kaverini kutsuvat sitä lammasääneksi) ja kun käänsin sivua niin käsi tärisi ja jalkakin rupesi hieman tärisemään ja posket tulivat punaisiksi >_<
Näin käy melkein aina silloin, kun on pidettävä joitain esitelmiä koulussa.

Se on aika ihmeellistä, olen käynyt teatterikerhoa vaikka kuinka kauan ja joutunut siis esiintymään suurelle (suurelle ja suurelle) yleisölle, eikä minulla silloin rupea ääni tärisemään saatika kädet ja jalat tärisemään.

Eledhwen

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #48 : Marraskuu 27, 2004, 13:26:41 »
Minullakin on esiintymiskammo. Aina kun pitäisi mennä esittää jotain luokan eteen niin minun ääni alkaa tärisemään ja pälpätän ihan tyhmiä juttuja. Aloin kerran selittämään että: Minulla oli pienenä vaaleat silmät, siis vaaleat hiukset ja asuin pienenä vantaalla ja asun vantaalla, pienenä pidin ihmevaatteita siis röyhelövaatteita.

Se ope katto ku olisin joku hullu.

Minäkin pelkään viitata, joka ikinen opettaja on valittanut minulle että: "Viittaisin vähän enemmän!"  Kyllä minä tiedän yleensä vastaukset mitä ope kysyy mutta en silti viittaa! En pysty viittaamaan.

Äidilläni on myös ollut esiintymiskammo. Se on niin inhottavaa. Esiintymiskammo on niin ärsyttävä asia.

talvi

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #49 : Joulukuu 22, 2004, 18:17:35 »
Esiintymiskammo. Muistaisin, että se alkoi mulla vasta ylä-asteella kahdeksannella luokalla. Luulen, että kaverini oli siihen osa syyllinen, sillä hän kärsi samasta asiasta ja sitten se tarttui minuun ja näin sitä jännitettiin yhdessä. Hän sai minut jopa osallistumaan ilmasutaidon kurssille kanssaan, en olisi ikinä mennyt sinne yksin. Hän sentään olikin jo paranemisvaiheessa kammonsa kanssa, mutta mulla se vain yltyi. Pikku hiljaa esitysten pitämisestä se levisi siihen, että jännitti viittaminen, puhuminen tuntemattomien kanssa tai edes vain suuressa porukassa oleminen.
Muistan, että ylä-asteella, kun piti pitää esitys suullisesti kirjailijasta, mua jännitti niin, että tärisin kauttaaltaan, puhe tökki ja puhuin myöskin jotain ihan outoja. Paperi tärisi käsissä niin, että varmaan viimesessä penkkirivissä istuvatkin huomasivat sen ja puhuin todella nopeasti ihan huomaamattani, että esitys olisi nopeasti ohi.
Nykyään esiityessä jännittää ihan yhtä paljon, mutta ei niin, että muut huomaisivat sen, ja näin koko esitelmä menee muuten pilalle, ja se menee sen piikkiin, että en ollut tehnyt esitelmää tarpeeksi hyvin.
Luulen, että en koskaan pääsee esiintymiskammosta yli..