Kirjoittaja Aihe: Esiintymiskammo  (Luettu 17412 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Camomillatee

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #100 : Joulukuu 01, 2005, 21:56:06 »
Hui. Kun nyt edes ajattelen esiintymistä ei ajatus ole hyvä. Viime viikolla pidin suomenkielentunnilla esitelmän harrastuksestani, lukemisesta. Noh, se meni päin -piiip-. Eli huonosti. Jännitän aina niin plajon, vaikka olisi millainen yleisö. Puhe alkaa töksöillä, ja vaikka olisin harjoitellut kuinka paljon, kaikki vain unohtuu. On ollut näin jo ala-asteelta asti (nyt olen kasilla). Tänäänkin kun meidän pti näyttää pieni näytelmänpätkä luokalle, ja minulla oli yksi repliikki, unohtui sekin täysin. Minun piti sanoa "Ett ögonblick senare kom Chulak springandes" todella pitkä repliikki, eikö? Ja sekin meni päin metsää. Nimen vaihdoin Lalchandiksi (toinen henkilö näytelmästä) ja muutenkin änkytin. Huhhuh.

Hirvein oli ehkä kun ystäväni/naapurini kanssa olin Digi/SkiExpossa Helsingissä, ja päätimme laulaa SingStaria kaikkien edessä. Ihan vaan läpällä. Mutta kun sitten istuimme odottamaan vuoroamme, jalat tärisi. Kun meidän vuoro oli, ja piti alkaa laulaa ei oikein onnistunut. Ääni tärisi, jalat tärisi, kädet tärisi. Sain vähän yli 5000 pistettä, kun yleensä olen onnistunut saamaan ainakin yli 7000. Eli ei onnistunut.

Toivon todellakin että joskus pääsen tästä. En yhtään pidä tästä esiintymiskammosta.

Poissa talitintti

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Skeptinen pessimisti
  • Tupa: Korpinkynsi
Esiintymiskammo
« Vastaus #101 : Joulukuu 03, 2005, 15:48:29 »
Podin itseasiassa vielä lähiaikoina esiintymis kammosta. Sitten kun menin äidinkielen puhekurssille ja siellä sain monia hyviä esiintymis kokemuksia tulin siihen tulokseen, että ei se esiintyminen niin kamalaa ole ja rupesin miettimään miksi minä edes jännitän. Puhekurssin väki oli niin mukavaa, että siellä ei pelottanut mennä mongertamaan niitä puheita. Alussa tietysti jännitti ja olin pakokauhun partaalla. Loppu kurssista ja koepäivän extemporee puhe meni loistavasti. Ja eilen ollut toisen äidinkielen kurssin puhe meni todella hyvin.

Esimerkiksi ensimmäisenä puheena meidän piti väsätä puhe jostain jännittävästä tilanteesta. Noh, olin totaalisesti paniikissa koko päivän kun tuli päivä kun sai esittää puheen(sitä ei ollut pakko esittää) olin kuitenkin päättänyt, että esitän sen. Kädet tärisivät onneksi meillä oli käytössä puhujan pönttö ja sain laittaa paperit siihen muuten en varmasti olisi voinut lukea siitä yhtään mitään. Kuitenkin puhe meni ihan hyvin ja hengissä vielä ollaan.

Ja juuri eilen pidin äikän kurssilla puheen (stressin vaikutus opiskeluun) ja tietysti minulla oli pieni jännitys kun sain arvonnassa pitää puheeni toisena. Lopulta olen todella tyytyväinen puheeseen olin minä kuulema muutaman kerran seonnut sanoissa, mutta itse en muistele niitä.

Silloin kun jännitin oli mielessä vain se kuinka häpäisen itseni tai menen paniikkiin. Ennen esitystä mielessä ei pyörinyt yhden yhtä hyvää ajatusta. Joskus jopa jokin tunnilla vastaaminen oli aivan ylitse pääsemätöntä ja jotain aivan kamalaa. Varsinkin yläasteella esiintyminen vaikka edes esitelmän esittäminen luokan edessä oli kamalaa. Saattoi johtua siitä, että luokassamme ei oikeastaan ollut mitenkään kannustava ilmapiiri. Nyt kun olen lukiossa ja ei ole sitä niin raivostuttavaa luokkaa joka olisi buuannut jos jokin olisi mennyt pilalle. Olen myös ollut suhteellisen ujo koko pienen ikäni. Eli ala-asteella esiintyminen saattoi pelottaa senkin takia.

Minä olen konkreettinen esimerkki siitä miten esiintymiskammosta voi selvitä hyvien esiintymiskokemusten turvaamina.
Kirk: My Nikon is state of the art. Max: Oh, I've got a Nikon too. It's an N64 with 3D matrix metering, 35 to 210 zoom. What have you got? Kirk: It's a Nikon. (Gilmore Girls)
---
Rory: I just don’t want to be queen. Tristan: Me either [pause] King - I don’t want to be king. (Gilmore Girls)

Poissa Wemia

  • Hupsu.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • ?
  • Tupa: Puuskupuh
Re: Esiintymiskammo
« Vastaus #102 : Marraskuu 20, 2006, 20:35:13 »
Olen aloittava tukioppilas. Toisella koulutuskerralla meille sen koulutuksen piti muuan ilmaisutaidon jokin ukko. Hän vain höpötti siinä kaikenlaista, ja yhtäkkiä tokaisi että, 'No niin, tehdäänpä nyt näin että lyhyesti käytte yksitellen täällä edessä ja kerrotte nimenne ja vaikkapa mistä koulusta tulette' Minuun iski sanoin kuvaamaton shokki. Kädet tärisi ja tuntui että taju lähtee. Laskeskelin paniikinomaisesti milloin oma vuoroni tulisi. Kaverini oli ihan samassa tilassa. Kun vuoroni tuli, aloitin ihan varmasti. "Mooi mä olen Iiris ja mä --" ja räjähdin nauruun. Olin niin panikoitunut että aloin nauramaan ihan hulluna ! Onneksi muut vain nauroivat mukanani.

Tjaa, mistäkö johtuu? En tiedä. Minulle esiintymiskammo iskee aina satunaisesti. Tuossa tilanteessa se oli mielestäni sitä, että ne ihmiset oli ihan ventovieraita. Mutta tämän tilanteen jälkeen oloni oli hirveän vapautunut. Enää en ole vieroksunut niitä ihmisiä. Se kai tavallaan jotenkin lähensi.

Oman luokan kanssa moisia tilanteita ei ole ollut, muuta kuin joskus seiskan alkuvuodesta. Mutta nykyään sitä on niin tottunut niihin ihmisiin, että se menee kuin leikki.

Eli, minun kohdallani esiintymiskammo on yleensä silloin, kun on paljon vieraita ihmisiä ja he kaikki katsovat ja kuuntelevat sinua ja pitäisi selittää/kertoa jotakin.

Mitenkö pääsee eroon? Minusta silkalla harjoittelulla. Se ilmaisutaidon ukkeli neuvoi harjoittelemaan peilin edessä. Olen pari kertaa näin tehnyt, ja aluksi se tuntui tosiaankin ihan tyhmältä, mutta kyllä se on auttanut.

Niin, miksi me ihmiset olemme niin erilaisia ja reagoimme erilaisesti eri asioihin? Harva tietää, ja jos tietää voisi vallan mainiosti kertoa minullekkin.
Oisinpa luolassa rosvoklaanin, oisinpa rohkea intiaani!

Poissa Howler

  • "Räyhääjä"
  • Vuotislainen
Esiintymiskammo
« Vastaus #103 : Marraskuu 24, 2006, 11:00:13 »
Minulla oli aikaisemmin kamala esiintymiskammo, en yksinkertaisesti suostunut menemään eteen nolaamaan itseäni änkyttämällä. Pelkäsin että änkytän ja sekoan sanoissani tai teen jotain muuta mikä saa kaikki räjähtämään nauruun.. Mutta nykyään ko. ongelma on parantunut edes hieman, voi johtua siitä että jouduin olemaan työssäoppimassa 7 viikkoa koululla jossa minun oli pakko opettaa luokan edessä. Olen tyytyväinen että minun oli pakko, muuten en olisi niin rento esiintyessäni nyt (vaikkakin harvoin joudun esiintymään).

sinynza

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #104 : Marraskuu 25, 2006, 22:23:04 »
Minulla on aina ollut esiintymiskammo (joka vain jatkuu, ikävä kyllä). Kohta pitäisi pitää esitelmä ja en sitten oikein tiedä uskallanko, se menee kuitenkin sellaiseksi änkyttämiseksi, punastumiseksi ja sekoamiseksi. Olen pitänyt esitelmiä melkein joka vuosi koulussa (tai siis on ollut pakko pitää) ja kunnialla olen mennyt läpi, mutta nyt kun on uusi luokka on vähän vaikeampaa. Mutta mitä väliä? Menen sinne, sanon sanottavani ja häivyn. :) Minulle ei näytteleminen ole niin vaikeaa, paitsi ääneni on aika yksitoikkoinoinen ja värisevä (ylläri pylläri), kun näyttelen (koska jännitän hieman kuitenkin). Viime vuonna tuli laulettua koululle, se minua ei jännittänyt ollenkaan, olin aivan rento. Ihme juttu. Koulussa ääneen lukeminen (jota emme enää harrasta, mutta silloin joskus.) ei tuota mitään jännitystä, paitsi joskus sekoan jossain sanassa. Laulukokeet, VOEI! Muistin juuri että seuraavalla viikolla on nekin :s *klunks* Ne ovat menneet ennen ihan hyvin (sain kymppejä), mutta nyt on uusi ope (joka on todella todella tiukka ja inhoan häntä) ja laulukokeet. Uusi ope ja laulukokeet eivät yksinkertaisesti sovi yhteen. Olen kyllä harjoitellut vähän. Punastun kuitenkin ja laulan epävireessä ja saan seiskan.. :( Menenpäs tästä harjoittelemaan :D

Zoila

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #105 : Joulukuu 09, 2006, 21:52:36 »
Minullakin on/oli esiintymiskammo. Enää se ei ole onneksi niin paha.
Juttu lähti liikkeelle puolitoista vuotta sitten, kun meille tuli uusi opettaja. Ennen en ollut edes tajunnut, että luokan edessä esiintymistä voisi pelätä, mutta opettaja vaikutti jotenkin aika vaativalta, ja pikkuhiljaa esiintyminen alkoi jännittää.
Aluksi minulle kävi niin, etten halunnut sanoa mitään ääneen englannin tunnilla, koska tiesin ääntäväni väärin, ja luokkani pojat nauroivat aina niille jotka lausuivat jotain vähän hassun kuulloisesti. Tuntiaktiivisuuteni laski.
Myös äidinkielessä oli ulkomaalaisia nimiä, joiden ääntämisestä en ollut varma. Siksi aloin pelätä äidinkielenkin tunteja.
Lopulta pelkäsin suurin piirtein kaikkea. Kun minut määrättiin lukemaan, hyvä kun sain happea, jouduin pysähtymään lukiessani, ja opettaja varmaan luuli etten osaa edes lukea ääneen. Puheissa ja esitelmissä käteni tärisivät ja käteni ja kynteni muuttuivat liiloiksi, en tiedä miten se on mahdollista, kenellekään tutulleni ei ole ikinä käynyt näin.
Nyt opettajamme on ollut kuusi viikkoa opintovapaalla, ja meillä on tosi mukava sijainen. Heti tullessaan hän ilmoitti ettei pakota täällä ketään mihinkään, ja on onneksi pitänyt siitä kiinni. Nyt uskallan lukea ja kertoa mielipiteitäni vapaaehtoisesti, enkä enää jännitä englantiakaan.
Minulle sijainen oli pelastus, ja toivon ettei esiintymiskammoni palaa, kun vanha opettajani tulee viikon päästä takaisin.

Dylaine

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #106 : Joulukuu 10, 2006, 10:59:39 »
Ei, en usko, että minulla on esiintymiskammoa. Mutta minua ei myöskään voi sanoa aivan luontevaksi esiintyjäksi. Jos pidän esitelmää, niin itse esiintyminen ei jännitä, mutta pelkään, että unohdan mitä piti sanoa. Vielä vuosi sitten podin jonkinlaista esiintymiskammoa, vaikka selvisinkin kaikista esitelmistä ihan hyvin. Nyt itsetuntoni on paljon parempi ja olen tutustunut jo paremmin uusiin luokkalaisiini. Sen mukana esiintymiskammonikin on kadonnut, luulisin. Uskon nykyään olevani hyvä esiintyjä. Joskus ala-asteella haavelin vielä näyttelijän urasta, kunnes huomasin, että en ole kovin hyvä näyttelemään. Olen ajatellut, että aloittaisin näytelmäkerhon, vaikka siitä ei tulisikaan ammattia minulle.  

Useimmiten sellaiset ihmiset, jotka eivät muutenkaan puhu paljon, jännittävät myös esiintymistä, mutta toisaalta myös eräällä puheliaalla kaverillani on hirveä esiintymiskammo.

Jos on esiintymiskammoinen, niin kannattaa mennä johonkin ilmaisutaitoryhmään, koulussa tai vapaa-ajalla. Aluksi se voi olla vaikeaa, mutta se kannattaa. Ja siitä on hyötyä tulevaisuudessa. Olen kyllä samaa mieltä kaikkien muiden kanssa. Esiintymiskammosta ei pääse muuten kuin esiintymällä. Ikävää, mutta totta.

Poissa Carmelie

  • menninkäinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Esiintymiskammo
« Vastaus #107 : Joulukuu 11, 2006, 09:39:59 »
Minulla ei ole oikein koskaan ollut mitään esiintymiskammoa, mutta aina minua jännitttää. Nyt tänään esiten tanssiesityksen, koko koulun katsellessa (niin eihän tässä mitään, ei yhtään jännitä...Mä kuolen)
Aika moni kaverini kärsii siitä, mutta surkuttelemme sitä yhdessä...Toivottavasti se onnistuu ;P

-Carm
xD

Poissa Pomdidali

  • Juustokakku
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Esiintymiskammo
« Vastaus #108 : Joulukuu 11, 2006, 20:38:08 »
Minulla on esiintymiskammo, joka liittyy laajemmin sosiaalisiin fobioihini. Jo palvelunumeroihin soittaminen on työn ja tuskan takana, ja usein yritän delegoida sellaiset kaikille muille (kaverini on varannut minulle hammaslääkärini minun nimelläni). Koska haluan elää jokseenkin normaalia elämää, käytän rauhoittavia lääkkeitä, sillä ei ole mukavaa jos sydän hakkaa vielä 10 minuuttia sen jälkeen kun olet joutunut sanomaan nimesi luokassa etc. Esitelmän pito on kamalaa, ja joskus lukiossa on pakollisia esitelmiä eikä opettaja suostu kuuntelemaan mitään niin "naurettavaa" kuin minun sosiaaliset pelkoni -surullista että ihminen, joka on itse hakeutunut ammattiin jossa tarvitsee koko ajan olla ihmisten edessä ei voi ymmärtää että kaikki eivät nauti huomiosta etc.
Who'd want to be men of the people
When there's people like you?

Poissa viuhka

  • salakielinen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Weasley is our king♥
    • livejournal
  • Tupa: Puuskupuh
Esiintymiskammo
« Vastaus #109 : Joulukuu 17, 2006, 12:31:02 »
Harrastan huilunsoittoa ja olen joutunut esiintymään säännöllisesti jo n. 9 vuotta. Alkuunsa ei ollut edes mitään ongelmia, olin niin pikkuinen etten tajunnut mitään. Pikkuhiljaa aloin jännittää enemmän ja enemmän kunnes lopulta aina konsertissa ennen omaa vuoroani tärisin päästä varpaisiin täysin hallitsemattomasti. Aloin vihata esiintymistä - mutta vain huilun kanssa. Samaan aikaan koulussa kavereiden kanssa tuppauduimme kaikkiin mahdollisiin näytelmiin ja teimme itse tansseja ja näytelmiä pelkästä esiintymisen ilosta. Kouluesitelmät sun muut eivät myöskään ikinä ole tuottaneet ongelmia - ellei lasketa 7. luokan kirjaesitelmää, jolloin sain kunnian olla koko luokkamme ensimmäinen. Oli kauhean tarkat säännöt millainen esitelmän piti olla ja kaiken lisäksi pelkäsin äidinkielenopettajaa, joka oli tehnyt auktoriteettinsa hyvin selväksi. Myöhemmin hän on kuitenkin osoittautunut ihan rennoksi tyypiksi, mutta alun 'kovistelun' ansiosta pysymme kurissa. Aiheen vierestäkö? Ei suinkaan.

Hieman yli vuosi sitten onnistuin kuitenkin vähentämään jännitystä, ja juuri sillä paljonpuhutulla, esiintymiskammoisia pelottavalla keinolla. Olimme lähdössä ryhmämme kanssa Kööpenhaminaan esiintymään, ja harjoituskonsertteja oli paljon. Treenasimme kuukauden hiki hatussa vaativaa ohjelmaa ja esitimme sitä muutamia kertoja ennen varsinaista tähtäintämme Kööpenhaminassa. Esitimme vielä saman ohjelman kerran jälkeenpäinkin, jolloin se sujui parhaiten. Tämän kokemuksen avulla kuitenkin opin, ettei esitykseltään voi odottaa täydellisyyttä, virheitä sattuu jokaiselle. Esiintyminen muuttui rutiinimaisemmaksi ja opin nauttimaan siitä, luottamaan itseeni ja kykyihini. Nykyään jännitän  pienesti, mutta se on sellaista positiivista odottamista, ja kun pääsen soittamaan, unohdan kaiken muun täysin ja se on mahtava fiilis! Tiedättehän, kirjoissa henkilöt aina unohtavat yleisön etc. mutta luulin ennen ettei sellaista tunnetta olekaan.
Don't cry because it's over, smile because it happened.

Jayden

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #110 : Joulukuu 17, 2006, 13:05:19 »
Olen aina ollut esiintymiskammoinen. Se on vain jotain niin järkyttävää, kun joutuu kävelemään vaikka luokan eteen... hrr. Aika kauankin ennen jotain esiintymistä olen aivan hermona ja tärisen jo silloin. Esiintymisen aikana saatan punastua, käteni alkavat täristä hillittömästi, puhun kauheaa vauhtia yrittäen vain päästä paikalta pois mahdollisimman nopeasti.
Nyt esiintymiskammoni on kuitenkin hieman jo laantunut, vaikka vieläkin hermoilen kauheasti. Enää en ala punastelemaan (ellen sitten tee jotain noloa), mutta käteni alkavat edelleen tärisemään. En pysty katsomaan koskaan ketään, sillä pelkään alkavani nauraa tai jotain sellaista.
Pelkään myös kamalasti, että ääneni lähtisi yhtäkkiä kesken esitelmän pitämisen tai muun esiintymisen aikana.
Onneksi pystyn jo rauhoittumaan ennen esitelmän pitoa tai muuta sellaista, sillä muuten siitä ei todennäköisesti tulisi yhtään mitään. Nykyään pelkään lähinnä vain sitä, että punastun, se nimittäin on kammottavaa! Siinä tomaattina yrittäisi jotain kimittää niin kyllä luokalla olisi varmaan hauskaa.

Poissa Huhutar

  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Henkilö, jota ei tunnista ilman teekupposta
    • Livejournal
  • Pottermore: dustpatronus46
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Esiintymiskammo
« Vastaus #111 : Marraskuu 22, 2007, 21:35:52 »
Liian tuttu tunne. Esitelmät, soittoesitykset, englannin tunnilla ääneen lukeminen, äh kaikki.

Soittaessani orkesterissa en kärsi koskaan esiintymisjännityksestä. Sitä on niin pieni osa kumminkin sitä kokonaisuutta ja tuskin kaikki nyt basistia siellä tuijottaa. Sooloesiintymiset, duot, triot ja kvintetit ovat sitten eri asia. Siellä kaikki kuuluu niin helposti. Ongelmana minulla on ehkä jatkuva alemmuuskompleksi "soitan epävireisesti, tekniikkani on huono, kaikki huomaa yhyy". Tästä sitten syntyvät ihanat oireet kuten jalkojen tärinä, käsien pieni vapina ennen soiton aloittamista (loppuu yleensä kun alkaa soittamaan). Aiemmassa pikkukaupungissani olin pisimmällä soittimessani, joten minun tarvitsi vain ajatella, että "kukaan muu kuin opettajani tässä salissa ei osaa soittaa kontrabassoa", joten sehän kävi sitten helposti. Täällä nykyisessä opiskelupaikassani meitähän onkin sitten hieman enemmän. :>

Viime kesänä musiikkileirin soitonopettajani suorastaan pakotti minut esiiintymään, koska olin esiintynyt viimeksi jouluna -05. Pelko olisi vain noussut. Olen kyllä nyt jälkeenpäin ihan tyytyväinen, että hän melkeimpä raahasi minut jaloistani ilmoittautumaan sinne oppilasiltaan.

Neuvoksi minulle samainen musiikkileiriopettaja antoi tällaisen vinkin. Ennen esiintymistä, on hyvä käydä mielessä, hiljaisessa tilassa kaikki vaiheet tuntia ennen konserttia. Näin se minun kohdallani siis meni. Eli ensin minun piti kuvitella, että kävelen soittotunnin jälkeen luokasta ruokailuun ja syön. Jännittääkö minua? -kyllä. Siispä takaisin luokkaan. Taas sitten mielikuvitusruokailuun ja tapahtumaa toistetaan niin kauan, kun en enää jännitä. Sen jälkeen minun pitää kävellä takaisin luokkaan, ottaa soittimeeni käteen. Jännittääkö minua? -kyllä. Siispä takaisin ruokailuun. Ja soittimen käteen otto toistetaan niin monta kertaa, että ei enää jännitä. Seuraava vaiheeni oli kantaa bassoni konserttisaliin. Jännittääkö minua -kyllä. Siispä takaisin luokkaan. Ja käy myös esityksesi vaiheissa läpi. Jännittääkö minua -kyllä. Ja sitten esitys taas uusiksi.  jne. Eli siis suunnittele noin tunti ennen esiintymistäsi valmiiksi ja mieti mielessäsi siihen asti, että kävelet pois lavalta. Toivottavasti ymmärsitte pointin. Kaikille tästä ei ole apua. Vaati äärimmäistä keskittymiskykyä.
Opettajani kehoitti myös kuvittelemaan yleisön istumaan alastomana, noh, sitä en viitsinyt aivan käyttää. Mutta sille kuulemma toimii aina!

Poissa Nimue

  • broccoli
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I’m collapsing in stellar clouds of gas.
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Esiintymiskammo
« Vastaus #112 : Marraskuu 26, 2007, 16:15:44 »
Minulla ei ole mitään suurta esiintymiskammoa, mutta mahanpohjaa nipistää, jos joutuu esintymään suuren yleisön edessä, vaikka kohdallani sitä ei useinkaan tapahdu. Kuitenkin jos joudun lukemaan vaikka jotain historian tunnilta yms, niin ei minulla ilmene ollenkaan esiintymiskammoa ;) Mutta englanti ja ruotsi.

Aina, kun joudun ääntämään jotain englannin tunnilla, jotenkin painotan aina r:ä, ja d:tä. Jos vaikka puhun jonkun kaverin/veljen kanssa englantia, ei ole uusista äännähdyksistä tietoakaan. Esiintyimiskammoksi tämän siis katson. Sama oikeastaan ruotsin tunneilla. Se saattoi haitat vuoden alussa, mutta nykyään ajattelen, että häntä pystyyn ^^
"You being all mysterious with your - cheekbones and turning your collar up so you look cool."

Poissa Isilmírë

  • Pillipiipari
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Esiintymiskammo
« Vastaus #113 : Tammikuu 01, 2008, 20:04:21 »
miten jollain voi tulla esiintymis kammo?

Kyseessä on sosiaalinen eli ihmisten väliseen kanssakäymiseen liittyvä fobia. Ihmisyksilöllä on luonnostaan tarve olla hyväksytty ja arvostettu omassa yhteisössään, ja jos käytännön kokemus on osoittanut, että hyväksynnän ja arvostuksen voi menettää mokaamalla julkisen esiintymisen, seurauksena voi olla esiintymiskammo. Se on hylätyksi joutumisen pelkoa.

Lainaus
miltä se tuntuu?

Pahalta. Itse olen ääritapauksissa ollut täysin toisella planeetalla, ajatukset jumissa, kädet kylminä ja hikisinä, koko ruumis jäykkänä ja vapisten, hengitys tukehtumisentunteen ja epätoivoisen haukkomisen välille typistyneenä. Jälkeenpäin ei mitään mielikuvaa, miten puhe tai soitto tosiasiassa sujui.

Lainaus
olenko outo??

Esiintymisen rakastaminen ei liene sen oudompaa kuin esiintymiskammokaan.
Constantem decorat honor

smoksa

  • Ankeuttaja
Vs: Esiintymiskammo
« Vastaus #114 : Tammikuu 02, 2008, 10:15:49 »
Kyllä, esiintyminen jännittää! Mutta en tunnusta muuten olevani pelokas sosiaaliseen kanssakäymiseen, kuten tuossa yllä mainittiin. Esiintyminen pienenkin joukon edessä vain aiheuttaa ikävän tunteen, jo siinä vaiheessa, kun saan edes tietää joutuvani jossain vaiheessa "stagelle". Yliopistossa moinen on onneksi alkanut helpottaa. Ehkä osittain erään opettajan ansiosta, sillä kun purin hänelle tätä kyseistä ongelmaa, hän kehui esiintymiseni olevan erittäin luontevaa, ja jopa parempaa kuin OKL:n opiskelijoiden, jotka opiskelevat mm. esiintymistä! Se tuntui kivalta kuulla..:) Toisekseen meidän laitoksen jengi on niin rentoa, että heidän edessään esiintyminen on joskus jopa ihan kivaa.

Yläasteella ja lukiossa jännitys oli pahinta, joskus jopa tein kaikkeni, etten joutunut lavalle, esim. tein ylimääräisiä esseitä jne. Aina oli mielessä, että mitä nuokin musta ajattelevat. Mutta nyt sitä ei tartte enää niin miettiä.. Kyllä jotkut asiat silti stressaavat toisia enemmän, esimerkiksi pian alkava englannin suullinen kurssi, jonka opettaja on kuulemma täysi mulkku, joka pistää kaikki tytöt itkemään..:/

Joskus jännitykseni heittää ihan häränpyllyä, ja suostun jos vaikka minkälaisiin esityksiin. Sitten käy vaan mielessä, että miten hemmetissä mä oon taas saanut itseni lavalle. Niin kävi esimerkiksi taas pikkujouluvalmisteluissa. Tarvittiin neljäs tiernatyttö, eikä kukaan oikein ollut vapaaehtoinen, niin kuka oli sitten heti tassu pystyssä? Phuh, onneksi sitä ei sitten tullut ohjelmistoon..:p

On toisaalta kovin luonnollista, että mä olen kärsinyt esiintymiskammosta, sillä olen kova stressaamaan vähän kaikkea, niin miksei sitten esiintymistäkin. Ehkä siitä vielä joskus selviää. Tosin ei siitä koskaan pakosti pääse täysin eroon. Mutta pieni jännitys, sehän on vaan normaalia. Ja niinhän sitä sanotaan, että jos ei jännitä tippaakaan, ei voi esityskään mennä hyvin. Who knows.

Poissa Liberty

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • http://liberty.vuodatus.net
Vs: Esiintymiskammo
« Vastaus #115 : Tammikuu 02, 2008, 10:43:53 »
Minun esiintymiskammoni on ehkä enemmänkin kytköksissä pelkooni alittaa muiden odotukset. Jos olen kirjoittanut jotakin itse, en ole kykeneväinen esittämään sitä muille itse enkä myöskään toisen lukemana. Ongelma onkin siis se, että koulussa joutuu esimerkiksi pitämään puheita, jotka ovat tietenkin myös itse kirjoitettuja. Pelkään epäonnistuvani, kun muiden odotukset ovat korkealla vahvojen sosiaalisten taitojeni vuoksi. Joku povasi minusta jopa näyttelijää, koska olen kuulemma luonnostani hyvä matkimaan erilaisia tunnetiloja ja kertojan luonteeni on ilmiömäinen. En kuitenkaan pysty kameroiden edessä samanlaiseen suoritukseen kuin spontaanissa keskustelussa.

Esiintymiskammoani pidetäänkin kavereiden kesken outona ilmiönä, koska vapaa-aikana olen mieluusti huomion keskipiste ja rakasta vitsailla. Moni odottikin minulta äidinkielen vitoskurssilla puhetta, joka saa nauramaan vedet silmissä. Oli kaikille suuri yllätys, kun ilmoitin, etten aio pitää sitä ollenkaan. Ennen puheelleni määrättyä päivää nukuin huonosti ja itkin jopa ennen äikän tuntia. Onneksi yksi ystävistäni neuvoi minua menemään puhumaan opettajan kanssa. Sain vapautuksen puheen pitämisestä. Se oli yksi elämäni kamalimmista päivistä!

Sen sijaan minulla ei ole ikinä ollut ongelmia voimistelun kanssa. Toisten koreografioiden esittäminen ei ole temppu eikä mikään. Toisaalta silloin minulla on aina ollut koko joukkue tukenani, mutta kuitenkin. Tietenkin kilpailuja aina hieman jännitti, mutta vaan sen verran kuin oli luonnollistakin. Jännityksen ansiostahan esiintymiseen saa puhtia ja tietynlaista positiivista jännitettä.
You are everything I want 'cause you are everything I'm not.

Solaine

  • Ankeuttaja
Vs: Esiintymiskammo
« Vastaus #116 : Helmikuu 08, 2008, 20:04:03 »
Kyllä olen esiintymiskammoinen, mutta päässyt pahimmasta pelostani yli. Pelko on varmaan jotenkin yhteydessä siihen, etten paljoakaan viittaile tunneilla, vaikka tietäisin jotain asiasta. En vain tykkää olla esillä yhtään.
Minua häiritsee kovasti kun pitäessäni esitelmää käteni rupeavat tärisemään. Niin käy aina kun jännitän. Pystyn sen kyllä muuten piilottamaan, mutta käteni tärinästä hermostuneisuuteni huomaa selvimmin. Minua ärsyttää muuten se neuvo, että kannattaa katsoa takaseinää, jos ei uskalla katsoa yleisöä. Minun oloni se tekee vieläkin orvommaksi tai toinen nerokas neuvo kuuluu näin, kuvittele koko yleisö alasti joutaa myöskin roskakoriin. Se aiheuttaa hirveän kikatuskohtauksia.
Minusta tuntemattomille esitelmän pitäminen on helpompaa kuin tutuille. Näin en ainakaan munaa itseäni.

Saiga

  • Ankeuttaja
Vs: Esiintymiskammo
« Vastaus #117 : Helmikuu 09, 2008, 13:52:20 »
Mullakin on esiintymiskammo.

Soitan pianoa. Kerran kun oli esiintyminen, minua jännitti kauheesti. Sit kun oli mun vuoro, ni menin sinne ja kysyin kovaan ääneen, et pitääks mun oikeesti esiintyy täällä? Kaikki alko nauraa. Sit mä vaan menin pianon luokse ja kun oli soittanu, juoksin suoraan autoon ja odotin perhettäni siellä. Mun piano-ope suuttu vähän... Mä oon sen jälkeen halunnu lopettaa pianon soiton kokonaan, mut äitini käski jatkaa... :P

Poissa pöllö

  • <3 pulu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Esiintymiskammo
« Vastaus #118 : Huhtikuu 27, 2008, 01:05:12 »
Esiintymiset. On kummallista, miten yhtä aikaa voi tehdä hirveästi mieli nousta lavalle ja esittää mitä nyt ikinä onkaan tekemässä ja päästä näyttämään olevansa jossain hyvä, mutta yhtä aikaa olla ihan paniikissa. Sinänsä olen tottunut esiintyjä ja koulun esitelmiäni monesti kehutaan yllättävän hyviksi. Tottakai se vähän mahasta kipristää kun pitää äidinkielentunnilla mennä pitämään ventovieraille pitkä puhe jostain ihan käsittämättömästä, mutta aina jälkeen päin ajateltuna se ei ole todellakaan niin paha.

Harrastan muodostelmaluistelua, jossa yleisömäärät saattavat joissakin tilaisuuksissa olla huikeat. Pariin otteeseen olemme luistelleet kärppäpelissä, jossa jäähallissa on istunut melkein 8 000 ihmistä ja kaikki katsoneet meitä kuuttatoista. Muistan sen tunteen. Ei minua jännittänyt. Tiesin että koko joukkue näyttää hyvältä ja että me osataan tämä homma. Toisen harrastukseni kanssa on aivan päinvastaista. Soitan pianoa ja kädet vapisee, mahassa myllää ja kurkkua kuristaa kun pitää mennä soittamaan peräti neljälle ihmiselle yksinkertainen vuosiarviointi.

Jännityksessä on ainakin minun tapauksessani kyse osaamisesta. Kun tiedän olevani hyvä, parempi kuin yleisöni, kuten kärppäpeleissä, joiden katsojat eivät ymmärrä hölkäsen pöläystä taitoluistelusta, ei jännitystä ole juuri mitään. Jos taas tunnen olevani jotenkin huono, kuten pätevien soitonopettajien edessä, haluaisin vajota maan alle.

Muuta vinkkiä esiintymiskammoihin ei minun mielestäni ole, kuin tarttua itseä niskasta kiinni ja antaa mennä vaan. Niin monet kerrat olen mokaillut sekoillut sanoissa, mutta rennolla asenteella yleisösi voi pitää sinua inhimillisempänä ja esitelmääsi jopa parempana. Antaa mennä vaan, sanon minä :D
syön sun pään.

Poissa Viiru

  • ja Pesonen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Esiintymiskammo
« Vastaus #119 : Toukokuu 11, 2008, 18:25:20 »
En kammoa esiintymistä mutta jännitän sitä kylläkin. Varsinkin kun nousee lavalle. Olen huomannut tämän monta kertaa esim kuolun näytelmissä. Kun olen lavalla yleensä se jännitys katoaa vaan pois. Ei esiintyminen lopussaan ole niin kauheaa mitä luulee. Ainakaan minusta.
We’re walking in the air, we’re floating in the moonlit sky, the people far below are sleeping as we fly

Poissa manta

  • Kajahtanut potteristi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • Tassujengi
Vs: Esiintymiskammo
« Vastaus #120 : Toukokuu 12, 2008, 14:11:47 »
Kärsin ennen esiintymiskammosta, mutta en enää.

Minusta on mukava esittää luokalle sellaista, mistä oikeasti tiedän jotain. Yhteiskuntaopin tunnille teen vapaaehtoisen esitelmän eläinten oikeuksista. Maikka sanoi juuri tänään, että immeisten oikeasti pitää tietää niistä. Jos niistä ei puhuta lainkaan, niin ei kukaan voi ottaa kantaa ja kertoa mielipidettään. Aika outoa, kun teeen vapaaehtoisen esitelmän, sillä se ei todellakaan kuulu tapoihini (; Suosittelen samaa muillekin, jos on oikeasti kiinnostunut eläinten oikeuksista. Lavalle vaan ja vaikuttamaan asioihin.

-manta
Aivojen tilalla ilmapalloja.

Luisachenchenchen

  • Ankeuttaja
Vs: Esiintymiskammo
« Vastaus #121 : Toukokuu 12, 2008, 17:30:29 »
Tjaah. Minä en pode suorastaan esiintymiskammoa, mutta jokainen uusi ihminen... huh huh. Siis, jos minun pitää tehdä joku esiintyminen tuntemattomille ihmisille, punastun (no, sen teen muutenkin, aika usein.. XD) ja alan panikoida. Kerran minun piti Saksassa (olin vaihto-oppilaana) esittäytyä uudelle luokalle. Siis ihan vain esittäytyä, tyyliin:" Hei, nimeni on Luisachenchenchen, olen 14-v. Pidän Pottereista." Ja vähän enemmän. Alku meni hyvin. Sitten.. ööh.. siirryin enkkuun ja parin sanan kuluttua suomeen ja venäjään. Mä luulin et kuolisin. Pahinta oli, etten ite ees tajunnu, mille muut nauraa.. ( niit oli huisin paljon, melkee 30 tyyppii..) Ehkä nyt voin vähän naurahdella asialle. Mutta vasta vuoden kuluttua.

Mutta, takaisin esiintymisiin. Jos pidän esitelmää (siis harjoittelen) kavereiden edessä, kaikki sujuu hyvin. Heti, kun minua tuijottaa 25 silmäparia..

Ehkä.. ehkä mä joskus pääsen tästä eroon.. Mutta pelkäänpä, että sitä ennen tulee monta väärän kielistä esittäytymistä--

Iitu

  • Ankeuttaja
Vs: Esiintymiskammo
« Vastaus #122 : Toukokuu 14, 2008, 15:45:59 »
Minullakin on esiintymiskammo ja se on hirveää. Haluaisin siitä eroon (kuten varmaan useimmat muutkin :) Kun pitää esittää, alkaa hirveästi pelottaa ja yritän kierrellä tilanteesta. En halua esittää mtn kenellekkään esim. omat ajatukset, paitsi ehkä kaverille. Nytkin meillä on koulussa bändiesitelmät, mutta tähän mennessä sen esittäminen on lykkääntynyt kaemmas. (: Ajattelen, että ei kai se nyt niin kauheaa ole, jos nyt esitän tämän ja ajattelen kaikkea hyvää, mtiä siitä tapahtuu, mutta sitten alan taas ajatella kaikkea, mikä pelottaa. Luokalle esittäminenkin on kauheaa ja se on ihmeellistä, ksoka meidän luokka on tosi ihana <3.

No, hyvää jatkoa niille joilla on myös esiintymiskammo. Yritän itseänikin jaksaa "tsemppailla". :))

miuku

  • Ankeuttaja
Vs: Esiintymiskammo
« Vastaus #123 : Toukokuu 25, 2008, 22:40:39 »
Oi apua. Huomenna luvassa olisi esitelmän pito alkuaineesta ja pulssi alkaa jo pikku hiljaa kohoamaan. Jännitän sitä, että joudun seisomaan luokan edessä ja puhumaan sekä sitä mitä seuraan kun jännitän eli täriseviä käsiä, vapisevaa ja hiljaista ääntä sekä punastumista. En ole pitänyt tämän ryhmän edessä kuin yhden esityksen aiemmin, sekin meni kalvolta lukemiseksi vaikka etukäteen tein suunnitelmia siitä, mitä kertoisin. Nyt minulla on paremmin muistiinpanot ylhäällä, mutta saa nähdä miten käy. Jos en olisi lintsannut viime viikolla (ihan muusta syystä) niin tekisin sen varmasti nyt.

Minulla on muutenkin se ongelma, että en uskalla puhua/viitata tunneilla ja saan siitä syystä todistukseen huonompia numeroita kuin osaamisen perusteella saisin. Muistan että ala-asteella saatoin olla pikku-Hermione, mutta se jäi kun oppi että luokan pojilla oli periaatteena 'kaikea sanomaasi voidaan käyttää sinua vastaan ja usko pois, kyllä käytetäänkin, pahasti'. Olen muutenkin ujo ja koulukiusaus on vain pahentanut vaikeutta esiintyä yleisön edessä.

Nyt täytyy vain tsempata ja keskittyä siihen, että saan esityksen läpi. Pitää vaikka lahjoa itseni menemään sinne eteen.

Black Phoenix

  • Ankeuttaja
Vs: Esiintymiskammo
« Vastaus #124 : Marraskuu 23, 2008, 20:20:53 »
Minullakin on vähän sama ongelma, ja erittäin ärsyttävä onkin. Nyt yläasteella ei ole tarvinnut yksin pitää esitelmiä, on aina ollut joku kaveri mukana, niin se ei ole ollut ollenkaan niin paha asia. Mutta sitten; meillä on englannin ja ruotsin tunneilla sellainen menetelmä, että kotiläksyt tarkistetaan niin että jokainen luokasta sanoo vuorollaan sen mitä on itse läksyihin/läksyyn laittanut. Sitä ei voi mitenkään välttää, sillä jokaisen pitää sanoa jotain vuorollaan. Tätä minä jännitän aina. Aina kun pitää sanoa jotain vieraalla kielellä, rupeaa vatsanpohjassa tuntumaan jännitys. Ja sitten kun oma vuoro tulee, änkytän epänormaalilla äänellä jotain. Tästä syystä en ikinä viittaa tunneillakaan, mikä on vähän paha asia... En tiedä mikä siinä niin pelottaa. Sekö, että jos vastaukseni on väärä? Se, että lausun sen väärällä tavalla? Tälläiset pelot on etenkin meidän luokallamme typerää, koska meidän luokalla kukaan ei naura väärille vastauksille. Ei kommentoi mitenkään, tai katso oudoksuen tms. Kukaan ei reagoi mitenkään, paitsi opettaja. Ja silti pelkään. Ärh.