Kirjoittaja Aihe: Esiintymiskammo  (Luettu 17418 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

halis

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« : Huhtikuu 06, 2004, 18:37:52 »
Niin, mitä se on? Miksi se iskee minuun? ja ennen kaikkea kuinka siitä päästään? Laittakaa tänne, vaikka omia kokemuksianne, kun teidän pitäisi pitää jokin esitelmä, ettekä saakaan sanaa suustanne. Kertokaa mahdollisia syitä, miksi ihminen jännittä tuollaisia turhia asioita ja onko teillä jokin oma kikka jolla saatte itsenne viilipytyiksi.

Omalla kohdallani esiintymiskammo aiheuttaa vielä lisää esiintymiskammoa, eli minä pelkään yli kaiken esiintymistä ja mitä enemmän ajattelen sitä pelontunnetta joka iskee yleisön edessä sitä enemmän haluan kadota täsätä maailmasta. Esiintymiskammohan saattaa olla enemmän luonnostaan ujoilla ihmisillä, jotka eivät muutenkaan esiinny mielellään. Lisäksi minulla aiheuttaa esiintymiskammoa se, että muut eivät pidä siitä mitä aiot kertoa ja haukkuvat sen lyttyyn tai että nolaan itseni kaikkien edessä, eikä kukaan enää halua tuntea minua. Olen yrittänyt milloin mitäkin konstia päästäkseni siitä piinaavasta tunteesta, mutta mikään ei enää tepsi minun kohdallani, se on kai juurtunut niin syvälle alimmilta luokilta saakka, että siitä on vieläkin vaikeampi päästä eroon...

Mutta nyt on teidän puheen vuoronne.

//tämä topic voisi viihtyä paremmin keskusteluissa, eikö? Sinne siis. -ithil
//Siivoilin. -Leonor
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 30, 2008, 20:07:38 kirjoittanut Leonor »

Nefertari

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #1 : Huhtikuu 06, 2004, 21:07:53 »
Varsinkin peruskoulussa minua jännitti suunnattomasti kaikenlainen esiintyminen. Varsinkin esitelmien pitäminen, jolloin täytyi itsekseen seisoa koko luokan edessä ja kertoa itse valitsemastaan aiheesta...
Yhdeksännellä luokalla olin tukioppilaana ja pidin seiskaluokkalaisille oppitunteja muutaman muun henkilön kanssa. Eikä se jännittänyt ollenkaan niin paljon kuin esitelmät. Kummallista... Muutenkin olen huomannut, että jos katsojat ovat vieraita niin esiintyminen on helpompaa, kuin puolitutuille esiintyminen. (mitä väliä on sillä jos nolaa itsensä tuiki tuntemattomien edessä?)
Minua auttoi ehkä hieman se että kävin edellisenä päivänä mielessäni läpi koko suorituksen siitä lähtien kun nousen omalta paikaltani. Hyvät esiintymiskokemukset luovat myös pohjaa itseluottamukselle ja kun on useamman kerran käynyt luokan edessä puhumassa, niin pikku hiljaa jännityksestä katoaa se terävin kärki. Niin minä ainakin uskon.

Tsemppiä teille kaikille, jotka hermoilevat tulevien esitystensä kanssa!! Kyllä ne menevät ihan hyvin, tai ainakin niistä selviää hengissä!

Rosie

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #2 : Huhtikuu 07, 2004, 12:51:30 »
Minulla itselläni ei koskaan ole ollut esiintymiskammmoa, kiitos teatteri harrastukseni.

Esiintymiskammo voi olla hyvinkin lamauttavaa, tiedän nimittäis yhden tytöt koulussani, joka ei voi lukea edes tunnilla (istuen omalla paikallaan) ääneen. Hän pelkää että muut nauravat hänelle jos hän sanoo jotain  väärin. Me ihmiset olemme siitä hassuja otuksia, että jos kuvittelemme että jokin menee pieleen, se myös menee. Ajattelemme aina pahinta, emme koskaan sitä mitä hyvää siitä voi seurata.

Esiintymispelosta ei pääse kuin ajan kanssa. Niin, ja esiintymällä. Kuulostaa raadolliselta, mutta niin se vain on. elämä on paljon helpompaa jos uskaltaa olla esillä edes jotenkin..:)

Hyvä minun on tietysti puhua, kun en kammoa omista.. Kaikille esiintymistä kammoaville iiso rohkaisu taputus! :)

Tuonen lintu

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #3 : Huhtikuu 07, 2004, 12:57:01 »
Minulla on esiintymiskammo, inhoan sitä ylikaiken, ja haluaisin päästä eroon siitä. Mahdollisimman pian vielä.

Mua alkaa aivan tajuttomasti pelottamaan ennen esitystä, mun kädet tärisee ja laput ei meinaa pysyä kädessä. Ääni tärisee ja tuntuu että pyörryn ihan juuri. Ei mikään ihana tunne. Sama on sitten kun mikkiin pitäisi laulaa tai puhua, vaikka ei olisikaan muita kuuntelemassa niin mun ääni ei tule ulos suustakaan edes! Käsien tärinä mulla on ihan synnynnäistä, mutta se pahenee heti kun pitäisi esiintyä jossain.

Poissa iidba

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Esiintymiskammo
« Vastaus #4 : Huhtikuu 07, 2004, 15:19:31 »
Esiintymiskammosta poteminen on hirvittävää. Ala-asteella olin kamalan esiintymiskammoinen, kaikki esitelmät, näytelmät ja laulamiset luokan tai koulun edessä jännittivät, ja aina olisin jotenkin halunnut välttää sellaiset tilanteet esim. lintsaamalla. Hölmöintä koko jutussa oli, ettei se loppujen lopuksi niin kauheaa se esiintyminen sitten ollutkaan, ja tiesin sen. Silti jännitti ja pelotti.

Miten pääsee eroon? Hmm, tahdonvoimalla ainakin. Minulta on tuo kammo nyt kokonaan poissa, kun aloin kiinnostua näyttelemisestä aivan älyttömästi. Ja nyt kun harrastan teatteria, niin sen myötä se on jotenkin jäänyt pois. Jos kerran viikossa täytyy esiintyä ihmisille ja vaikkapa improvisoida jossakin näytelmässä, tajuaa että tämähän on ihan mukavaa. Tietenkään ei kannata aloittaa näyttelemistä jos ei ole siitä kiinnostunut, mutta tuo nyt oli vain esimerkki. Voihan vaikka aloittaa niin että laulaa/lukee ääneen esimerkiksi omille tutuilleen ja läheisilleen. Jos se sujuu, niin voi jo kokeilla luokan edessä lukemista pitämällä esitelmän. Se vie kauan aikaa ja on vaikeaa, mutta se on ainoa keino, sillä ainakaan tähän mennessä ei esiintymiskammoon ole lääkettä. Pitäisi olla, kun niin monet kärsivät siitä.
"Well, I don't know how to break this to you, but I think they might have noticed we broke into Gringotts." -Ron Weasley

Aileena

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #5 : Huhtikuu 07, 2004, 18:53:18 »
Esityskammo on kauhia asia! Se on niin hirmustuttavaa, kun pitäisi pitää jokin esitelmä luokan edessä ja sitten tulee joku kauhee tärinäkohtaus ja punastuu ja alkaa änkyttää ja... Se on hirveetä ja ennen kaikkea noloa!

Mä olen aina onnistunut munaamaan kaikki mun esitelmänpidot sun muut, mutta nyt yläasteella on alkanut sujua, kun niitä esitelmiä pidetään vähän useammin ja pari kertaa ollaan jopa harjoiteltu esiintymistä luokan edessä (iso kiitos opettajalle). Ollaan kirjoitettu listoja, mihin kannattaa kiinnittää esitelmää pitäessä huomiota, esim. siihen, kuinka kovalla äänellä puhuu, katsekontakti yleisöön, maneerit (elikkä ettei revi koko ajan hiuksiaan tai huido käsillään tai mitään muuta) ja sen sellaisiin. Niistä on ollut paljon apua! Ja sekin helpottaa jos pitää esitelmänsä neljäntenä tai viidentenä, niin ehtii katsella niiden muiden esityksiä ja ottaa opikseen, että mitä ei kannata tehdä jne.

Sen lisäksi aloitin teatterikoulun, jotta osaisin ilmaista itseäni paremmin esim. esitelmää pidettäessä.

katto-kassinen

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #6 : Huhtikuu 07, 2004, 19:10:05 »
Itse en esiintymistä hirveän isolle porukalle pelkää, mutta esimerkiksi omalle luokalle jonkun pienen esitelmän pitäminen saa jalat tärisemään ja mahaan alkaa tulla perhosia. Onko se yleensä niin, että muut jännittävät isolle yleisölle esittämistä? Sitten änkytän, en muista enää mitään mistään, ja saatan luennoida niille jostain ihan muusta.

Olen kuitenkin huomannut, että nauraminen ennen esitystä auttaa (ainakin minua). Ainakin viime viikolla kun minun piti pitää esitys, älysin että en jännittänyt niin paljoa, kun olin juuri sitä ennen nauranut ihan mielettömästi kavereitten kanssa.

Amnada

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #7 : Huhtikuu 07, 2004, 20:37:19 »
Lainaus käyttäjältä: "katto-kassinen"
Itse en esiintymistä hirveän isolle porukalle pelkää, mutta esimerkiksi omalle luokalle jonkun pienen esitelmän pitäminen saa jalat tärisemään ja mahaan alkaa tulla perhosia. Onko se yleensä niin, että muut jännittävät isolle yleisölle esittämistä?


Minulla ei jännittäminen ole mitenkään verrannollinen yleisön määrään, vaan tilanteeseen.  Kuulostaa ehkä vähän hassulta, mutta panikoin aivan hirveästi, kun pitäisi pitää esitelmä, puhe, tms. vaikka koulussa luokalle. Ennen tilannetta jännitän vähäsen, ja itse tilanteessa joudun taistelemaan estääkseni ääntäni ja jalkojani tärisemästä.  
 Kun taas esiinnyn muulla tavalla, vaikka näyttelen tai juonnan jotain, niin en jännittä itse esiintymistä ja lavalla olemista yhtään.  Ennen esiintymistä saatan olla ihan normaalisti jännittynyt, mutta esiintyessä se laukeaa ja itseasiassa nautin koko jutusta.  (ja asiaan liittyen, tiedän erään, joka ei jännitä näyttelemistä ollenkaan, mutta sitäkin enemmän hän hermoilee, sitä, kun esityksen jälkeen pitää mennä kumartamaan yleisölle...)
Yhteenvetona siis jännitän ns. virallisia esiintymisiä enemmän.  Tämä taitaa johtua siitä, että siinä tilanteessa on aivan omana itsenään kaikkien katseiden alla.  Näytellessä saa olla joku muu.   Omalla kohdallani tämä virallisuusjännitys johtuu osittain varmaan myös siitä, että yläasteen luokkani ei ollut mikään mukavin mahdollinen ja siitä ajasta taisi jäädä pienoinen trauma...

Mutta vinkkinä jännittäjille:  mm. kouluesitelmien pitoa helpottaa paljon se, että harjoittelee vaika esitelmää edeltävänä päivänä koko hommaa. Käy siis koko esitelmätilanteen läpi kohta kohdalta ja pitää esitelmän joko itselleen tai vaikkapa perheenjäsenille tai kavereille. Mieluiten mahd. monta kertaa.
Ja toinen vinkki on jännityksen purkaminen ennen esiintymistä.  Pidin joku aika sitten koulussa puheen saman päivänä kaverini kanssa ja jännitimme etukateen aika paljon.  Menimme yhdessä tyhjään vessaan ennen tuntia ja hypimme ja kiljuimme (ja nauroimme) siellä. Kun oli vähän päästänyt paineita pihalle tuolla tavalla, niin tuntui heti paljon paremmalta ja varmemmalta.

Poissa Lumenore

  • Vuotislainen
    • http://livejournal.com/~eremophobia_
Esiintymiskammo
« Vastaus #8 : Huhtikuu 08, 2004, 10:51:54 »
En taida esiintymiskammoa omistaa; lähinnä niin, että jos minun pitää luennoida ryhmälle, jonka tunnen jotenkuten menen ihan lukkoon. Tuhatpäinen yleisö, joista en kaikkia tunne kovin hyvin tai ryhmä hyviä ystäviä, silloin kaikki menee aina nappiin.

Pystyn esittelemään kaikki joulujuhlan esiintyjät hilpeällä tavalla, vetäen omaa showia kokonaisen koulun edessä, pystyn seistä keskellä koulun pihaa "keskustelemassa" ruhonkorren kanssa saaden muut tuijottamaan, mutta esitelmä vaikka Tarja Halosesta luokan edessä on kammoa, jollen saa nojata johonkin. Oikeasti. Pakko nojata vaikka tuoliin, ja jos niin pääsen tekemään olen ihan rauhallinen. Muuten hermostun, olen haudanvakava ja puhun yksitoikkoisesti ja liioitellun nopeaan.

Luokan edessä esiintyminen, jos pääsen esittämään jotakuta muuta, kuten vaikka Gun-Brittiä, 85-vuotiasta skeittimummoa, niin kaikki menee nappiin, kenties itse vähän repeilen omille jutuilleni muiden mukana, mutta se menee nätisti, sillä minun ei tarvitse kertoa oikeasti jostain todellisesta aiheesta ja saan olla joku muu. Silloin kaikki on helpompaa. Toisena ollessa.

Ystävilleni saatan luennoida jrockista, roolipelauksesta tai muusta samantapaisesta silmät tuikkien, elävöittäen tekstiä pienillä puolinäytelmillä ja keksien koko ajan kaikenlaista uutta pientä sinne täytteeksi. Saatan kertoa esim. Tanista ( roolihahmoni ) vaikka kuinka kauan, jos minulla on ihminen, jonka tunnen jotenkuten kuuntelijana. Tuollaisestakaan asiasta en oikein pysty avautumaan aivan täysin tuntemattomalle.

( Miten niin ajauduin offtopiciin? ^^; )
broomsters on esim. kek eli salee jotain hotsittavinta.

ayu

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #9 : Toukokuu 21, 2004, 17:43:24 »
Minulla on esiintymiskammo.
Meidän piti ala-asteella aina laulaa joku laulu koulun edessä ja se oli aivan hirveää!
Kuudennella meidän piti esittää eräs Power Mower tanssi pienessä porukassa (minun lisäksi oli 5 tyttöä) ja se oli kans aivan kauheaa! Jos koko luokka olisi ollut mukana, olisin voinut piiloutua jonkun pitkän tyypin taakse..:) (Meidän luokalla oli 30 oppilasta ja minä olin lyhimmästä päästä)
Nyt kun olen kohta 15-vuotias ja on nuo kaikki rippikoulu hommat, minua jännittää seistä siellä edessä ja varsinkin nyt, kun joitakin sukulaisiakin on katsomassa. Toivottavasti menee hyvin.

Ceinwen

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #10 : Toukokuu 21, 2004, 17:47:10 »
Siisvoielämä, kuinka pelkään esiintymistä! Tai "aivoni" eivät pelkää, mutta ruumiini taas kyllä. Joskus jotkut ovat sanoneet ennen esitystä että ei tarvitse pelätä, ja kun olen ihmetellyt että miten niin pelkään, he ovat sanoneet että tärisen..

Pitää paikkansa, Kädet hikoavat, ja vapisevat(pidä siinä sitten paperipinoa ja pokkaa), ja pelkään että sepalukseni on auki. Enkä tietenkään voi tarkistaa asiaa räpelöimällä vetoketjua, koska se vain kiinnittäisi kaikkien huomion.
Hyväksi keinoksi olen huomannut:

Nojata etummaiseen pulpettiin (käsien tärinä ei näy ja monisteet voi laskea pöydälle). Näyttää rennommalta(todistajat sanoneet) kuin jos seisoisin jäykkänä selkä taulua vasten änkyttämässä.

Liikun, kävelen hiukan ja liikutan käsiäni välillä kun selitän.(ei ole rentoa nojata pulpettiin tikkujäykkänä) Näyttää uskottavammalta. Joskus laitan silmäni kiinni kun esiinnyn. Olen myös huomannut yleisölle hymyilemisen auttavan, he näkevät että "olen pulassa" mutta, asia lieventyy kun näet muutaman rohkaisevan hymyn.

Älä puhu opettajalle. Katso vaikka takaseinä tai anna katseen välillä kiertää luokan ympäri. Ihmisiä he vain ovat vaikka niin kamalan pelottavia.

En tiedä oliko näistä kenellekään apua, mutta minulle, ujo kun taidan olla, ne luovat pientä helpotusta. Mutta toisaalta, mikään ei ole parempaa kuin jos on saanut esiintysen kitkuteltua läpi ja voi unohtaa koko roskan. Ihanaa!

Poroneiti

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #11 : Toukokuu 21, 2004, 18:27:42 »
Esiintymiskammo? Hmm... Ei, minä en tunne moista. Enää. Seitsämännen luokan alussa jännitin jopa pienen pientä esitelmää. Nyt en edes valmistaudu esitelmiin. Menen vain eteen ja esittelen asiani. En jaksa ajatella asiaa sillä tavalla, että olen ison porukan edessä kenties mokaamassa. Itse asiassa, viimeksi kun pidin parini kanssa kemian esitelmän, tuntui siltä, että se oli kamalan lyhyt ja olisin voinut jäädä lörpöttelemään luokan eteen pitemmäksi aikaa.

Olen esiintynyt aika paljon, koska olen harrastanut tanssia jo viisi vuotta. Esiintymisiä on paljon ja ulkomaillekin olen pääsyt tanssimaan. Enpä noita tanssiesityksiä jaksa jännittää, koska tiedän, että osaan ne tanssit. Eli harjoittelemalla esitelmät ja muut esitykset kunnolla, mahdollisesti ei jännitä niin paljoa. Jos omistaa videokameran, voi vaikka videoida harjoituksen ja katsoa jälkeen päin, mihin pitäisi kiinnittää huomiota ja niin edelleen.

Mutta nyt keskiviikkona meillä oli näytelmäesitys tämän pikkukaupungin suurimmassa salissa Kulttiksella, ja meille oli kerrottu eityksestä edellisenä päivänä. Eli piti ideoida ja harjotella näytelmä yhdessä päivässä. Silloin esitys jännitti.

Se, että en yleensä jännitä, johtuu varmaan siitä, että en mieti, mitä muut ajattelevat minusta, enkä todellakaan osaa hävetä kaikkea mitä teen.

Mutta näin yhteenvetona, jännityksestä pitäisi päästä eroon harjoittelemalla ja valmistautumalla kunnolla.

Tallulah

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #12 : Toukokuu 21, 2004, 19:40:01 »
Vielä yksi esiintymiskammoinen ilmoittautuu...
Inhoan luokan edessä  esiintymistä, ja mitä pidemmälle koulussa pääsee, sitä enemmän sitä joutuu valitettavasti tekemään. Aina, kun kuulen opettajan sanovan nimeni (tai ryhmäni nimen), polvet menevät veteliksi ja hengitys tihenee, puhumattakaan hermostuneista liikkeistä ja äänestä, jota ei saa millään pysymään normaalina. Ja tätä pahempaa on vielä se, että kaikki huomaavat, miten paljon jännitän. Se on jotenkin noloa, kun kaikilta muilta sama tuntuu sujuvan niin helposti.
Onneksi aika paljon juttuja joutuu tekemään ryhmässä, koska yksin se on huomattavasti inhottavampaa. Viimeksi, kun tein yksin historian esitelmän eräästä tyylisuunnasta, samalla kurssilla olevat ihmiset sattuivat vaihteeksi olemaan kilttejä, ja antoivat raikuvat aplodit. Ja sain heidät jopa nauramaan yhdessä vaiheessa. Se oli mukavaa, ja lievensi hieman tunnelmaani. Mutta harvoin käy niin, että yleisö auttaa asiaa, yleensä he vain tuijottavat ilmeettöminä ja seuraavat, miten pahasti tyrin tällä kertaa...
Maanantaina olisi äidinkielessä mukava versiomme Minna Canthin Anna Liisa-näytelmästä, jossa minulla on...hmm, neljä repliikkiä. Ja silti alan olla paniikissa. :)

Poissa Miléna

  • Ryppykuu
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LumosQuest8
  • Tupa: Korpinkynsi
Esiintymiskammo
« Vastaus #13 : Toukokuu 21, 2004, 22:00:27 »
Minä poden aivan järkyttävää esiintymiskammoa.

Osaksi se johtuu siitä, että minua on kiusattu läpi ala-asteen ja yläasteellakin.

Minulle, jopa viittaaminen tuottaa ongelmia. Numeroni olivat aina huonompia kuin osaamisestani saisi, koska en uskalla viitata. Tiedän, että se kuulostaa oudolta, mutta minä en voi sille mitään.

Ja vielä pahempaa, esitelmät. Niitä inhoan koko sydämmestäni, Se on ollut yksi niitä harvoja asioita, jonka takia olen lintsannut koulusta (olen aina ollut sellainen hikke-oppilas)

Ja tietenkin koulun näytelmät, niihin en ole ilmoittautunut ja jos on pakotettu niin panikoin kokoajan ennen esitystä.

Lisäilen myöhemmin, nyt pitää mennä
Voima on massa kerrottuna kiihtyvyydellä (F = ma)

Elley

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #14 : Toukokuu 21, 2004, 22:45:24 »
Esiintymiskammo on kumma juttu. Minulla ainakin.

Soitan selloa. En ole ennen jännittänyt yleisön edessä esiintymistä, onhan sitä tullut harrastettua kymmeniä kertoja jo 6-vuotiaasta lähtien, mutta viime syksynä kammo iski varoittamatta. Yritä siinä sitten soittaa kauniisti ja siinä sivussa vielä teknisesti oikein, kun kädet kramppaavat ( se on se pahin asia) ja hikoavat, vatsassa tuntuu epämiellyttävältä ja on kuuma ja kylmä yhtä aikaa. Jes, on kivaa.

Todennäköisesti ramppikuumeeni aiheutti se, että sain uuden opettajan. Hänen kanssaan aloimme käymään soittamisen teknistä puolta paljon syvällisemmin kuin koskaan aikaisemmin, ja rupesin kiinnittämään huomiota sellaisiin vikoihin soittossani, joita en ollut ennen huomannut. Vaikka (toivottavasti) kehityn jatkuvasti, tuntuu minusta siltä kuin taantuisin, kun koko ajan ilmaantuu uutta korjattavaa, sellaista, mitä kukaan ei ole edes maininnut koskaan aikaisemmin. Entinen esiintymisasenteeni "Hah, olen paras" on vaihtunut näkemykseen "Häpeän itseäni". Ja siitä seurauksena kärsin esiintymiskammosta.

Niin, tiedän että selitän asioita epäselvästi. Pointti on se, että mitä vahvemmin tiedostat omat puutteesi, sitä todennäköisemmin pelkäät esiintymistä.

Muuta kuin noita sellokonsertteja en jännitä. Esitelmiä pitäessäni minulla on kuitenkin huono tapa ruveta puhumaan niin nopeasti, ettei kukaan ymmärrä, kun jo normaalistikin puhun jopa tuplasti nopeammin kuin luokkatoverini. Saattaa olla jännityksen syytä, tai sitten ei. Minulle ainakin paras tapa rentoutua ennen esitelmää on yksinkertaisesti valmistella se huolella. Sitten sinne luokan eteen voi tosiaan mennä sillä "Hah, olen paras"-asenteella, kun kukaan muu ei varmaan tiedä asiasta yhtä paljon kuin sinä.  

Toisaalta, ajatellaan positiivisesti. Saattaa olla huono asia, jos ei tunne vähäisintäkään esiintymiskammoa. Se pieni ärsyttävä tunne mahanpohjalla saa minut ainakin yrittämään tosissani, ja keskittymään esitykseen täysillä.

Tallulah

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #15 : Toukokuu 22, 2004, 12:01:34 »
Tuo on muuten totta, että mitä tarkemmin tiedostaa omat puutteensa, sitä enemmän jännittää esiintymistä. Ja kun tiedostaa ne todella hyvin, niin..

Minulla luultavasti auttaa esiintymiskammoon parhaiten sellainen hällä väliä-asenne, ajattelen, että hittoako minä muiden mielipiteistä piittaan, meni se esitys sitten miten tahansa. Jotenkin ylpeys auttaa saamaan itsensä sellaiseen mielentilaan, jossa ei tahdo näyttää yleisölle omaa jännittämistään, ja siten saa esityksen kunnialla läpi. En tiedä, auttaisiko, jos ajattelisi yleisön olevan alasti tai jotain muuta typerää, mutta jostakin olen moistakin kuullut. :D

parempi-ananas

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #16 : Toukokuu 22, 2004, 14:23:00 »
Juu.. minälläkin esiintymiskammo... ei mikään kiva juttu..
Mutta se on kyllä menossa nyt parempaan päin. Esitelmiä jännään ihan kamalasti, kylmä hiki nousee, kädet tärisee, kompastun piirtoheittimen johtoon... (ainakin tyylikäs näyttämölle tulo..)
Mutta jos mukana on joku muukin, en enää jännää lainkaan. Itse asiassa pidän näyttelemisestä. Saan olla joku muu.. oho meni off-topic..
Kuitenkin nyt jo odotan, että joskus puolen vuoden päästä pääsen pitämään esitelmää. Oikeastaan se on kuitenkin ihan kivaa, kun saa olla fiksu. Nyt en kyllä ole kovin skarppi... olis pitäny nukkuu enemmän...
Ja viitausta pelkään myös. Minulle on hirveät odotukset, esim. matikassa, jossa olen 10-oppilas. En uskalla viitata. No menen nukkumaan. Tuli vähän.. hassu viesti....

Mjaca

  • Ankeuttaja
Pitää esitelmä?
« Vastaus #17 : Toukokuu 22, 2004, 14:57:01 »
 Jos mun siis pitäis pitää esitelmä
Haluisin ehdottomasti olla kipeenä sen päivän. Siitä tulee kammottava olo ja vielä kun sitä oikein kuvittelee.

Mulle tulee joskus sillein et en saa sanaakaan suustani ja sitten oonkin pulassa. Mä oon yrittäny tehä jotenkin esitelmistä selkeitä ja muutakin, mutta kun on kiire tai pelottaa nii menee pupupöksyyn ja sillon mulle tulee ainakin vaisu ja hento ääni ja pitää toistaa ainakin viiskytä kertaa et kaikki varmasti kuulee.!

Poissa Feelie

  • Tosikko
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Esiintymiskammo
« Vastaus #18 : Toukokuu 22, 2004, 17:39:37 »
Pidä poden pientä esiintymiskammoa. Luokalle on vaikea esitellä mitään, varsinkaan nyt näin vähän isompana. Pienenä se oli jopa hauskaa. Isolle ryhmälle on helppo pitää kaikkea esitelmiä, juontaa yms. esimerkiksi minusta oli ihan mukavaa juontaa koulumme joulujuhlissa viime jouluna.

Mutta ei pienemmälle ryhmälle. Alan puhua liian nopeasti, että kukaan ei tajua mitä minä puhun. Kädet alkavat täristä ja hiota. Apukeinona käytän sitä, että yritän näyttää mahdollisimman rennolta, ja en ajattele asiaa. Silloin yleensä alkaa sujua vähän paremmin.

Kaverillani on oikein paha esiintymiskammo, kerran hänen piti pitää kokonainen esitelmä uudestaan, koska hänen äänensä tärisi niin paljon, ja hän puhui epäselvästi, kädet tärisivät. Tuossa vaiheessa elämä alkaa käydä jo hieamn hankalaksi, ja luulen että hänen täytyisi tehdä asialle jotain.

Bek

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #19 : Toukokuu 22, 2004, 19:50:08 »
Minulla ongelmana on sellainen toispuoleinen esiintymiskammo. Siis, pystyn esiintymään ties kuinka suurelle yleisölle, jos kyse on luistelemisesta, laulamisesta tai näyttelemisestä. Suorastaan nautin tilanteesta, kun pääsen yleisön eteen. ^^
Mutta. Kun tulee hetki jolloin pitäisi puhua pienemmälle ryhmälle, pitää koulussa esitelmää tai puhetta, ääneni alkaa väristä, henkeä ahdistaa ja silmissä heittää. Toisinaan pulssi alkaa nousta jo silloin, jos pitää soittaa jollekulle sellaiselle ihmiselle, jonka kanssa ei joudu olemaan päivittäin tekemisissä, tai kun koulussa pitäisi tunnilla vastata opettajan kysymykseen. (Koulun ryhmäkeskusteluissa toisaalta taas olen melkein eniten äänessä.)
Mikä tässä siis on se ongelmana? Voisiko olla, että esiintyminen sujuu silloin, kun kyseessä on tilanne, jossa on tavallaan jossain toisessa roolissa/ tekee jotain missä tietää olevansa hyvä?? *ajattelee jo kauhulla edessä olevaa englannin esitelmää* o.O

Aamun Aurinkoinen

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #20 : Toukokuu 22, 2004, 20:49:06 »
Kyllä, lievänlainen esiintymiskammo minulla ainakin on.

Äidinkielentunnille määrätty neljä minuuttia kestävä esitelmä klassikkokirjasta. Opettaja kysyy, kuka tahtoo olla seuraava. Olen varma etten kestä enään yhtään ja nostan käteni ylös. Opettaja kehottaa astumaan luokan eteen. Vatsassa lepattaa perhosparvi. Käteni taitavat täristä ja pelkään ettei ääneni kestä. Alan puhua, seison tiukasti paikoillani paino molemmilla jaloilla. Puhun nopeasti enkä uskalla nostaa katsettani kirjasta. En saa omasta käsialastani selvää, viime yönä nopeasti kirjoitettua. Tokaisen pienen mietinnän jälkeen "En nyt tiiä mitä täs lukee mut kuitenki." ja jotkut naurahtavat vähän. Katson ylös opettaja hymyilee huvittuneesti. Uskallan itsekin naurahtaa ja jatkan lukemista. Jännitys katoaa jonnekin ja saan itseni rauhalliseksi. Luen esitelmän loppuun ja pakenen paikalleni. Sen jälkeen manaan itsekseni miksen ollut parempi.

Yleensä minua jännittää aina aluksi suunnattomasti ja olen varma että henki lähtee. Sitten kun alkujännitys menee ohi voin rauhoittua; en mokaakaan itseäni.

Joskus jännitän esimerkiksi viittaamista koulussa sillä jos vastaan väärin muut voivat pitää minua idioottina. Siksi viittailenkin vain silloin kun olen aivan varma asioista. Esimerkiksi englannintunneilla viittailen aniharvoin sillä inhoan omaa ääntämistäni ja sitä, että kaikki kuulevat.

Lisäksi ratsastuskilpailut ovat jotain, mitä kammoan tuhottomasti. Olen ollut muutaman kerran kisaamassa, kerran hieman suuremman luokan yleisön edessä (kyllä minä lasken 50 ihmistä suureksi yleisöksi) ja muutaman kerran pienemmän yleisön nähden. juuri tuona kohtalokkaana hetkenä, kun paikalla oli eniten porukkaa, mokasin kunnolla ja kielsimme ponin kanssa ulos radalta. Silloin minua jännitti, mutta kun esimmäinen este oli hypätty kunnialla jännitys-ja samalla keskittyminen-taisivat liueta taivaan tuuliin. Kun suoritin kouluratsastuksen C-merkkiä olin jännityksestä kankeana ja jälikäteen arvostelupaperiin oli kirjoitettu "Rento suoritus" mikä sai silmät putoamaan päästä O____o;;;

Lottie MidNight

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #21 : Toukokuu 22, 2004, 21:21:54 »
Meillä oli viime syksynä koulussa kirjaesitelmä pidettäväksi melkein heti koulun kunnolla alettua. Se esitelmä meni ihan pieleen, eikä asiaa auttanut lainkaan se, että olimme juuri siirtyneet yläasteelle ja luokkamme ei vielä tunteneet toisiaan kovin hyvin. Olin paniikissa heti kun menin luokan eteen ja katsoin, kuinka koko luokka katsoi minua odottavasti. Aloitin esitelmäni ja hetken kuluttua unohdin tyystin kaiken mitä olin sanonut ja sen minkä minun piti vielä sanoa. Esitelmän jälkeen luokanvalvojamme antoi palautetta minulle ja sanoi, että "kieuin" En minä mitään kiekumisiani itse kuullut.
       Jokin aika sitten keväämmällä tein esitelmän erään kaverini kanssa ja se menikin sitten oikeastaan aika hyvin. Olihan sitä samaa kiekumista vielä vähän, mutta itse olin tyytyväinen suoritukseeni ja se riitti minulle.
        Ongelmani on se, etten osaa rauhoittaa itseäni ennen esitelmääni. Edes ajatteleminen, että "Ei tässä mitään jännitettävää ole, tuttujahan he kaikki ovat" ei auta. Ja se harmittaa hieman.
         Mutta kun kuvasimme koulussa luokkamme elokuvaa ja minulla oli yksi suurimmista rooleista, niin silloin kameran edessä oleminen ja näyttelemisen aloittaminen ei jännittänyt. Silloin ei onneksi ole mitään erityistä yleisöä tai mitään.

Poissa Feelie

  • Tosikko
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Esiintymiskammo
« Vastaus #22 : Toukokuu 22, 2004, 22:09:17 »
Lainaus käyttäjältä: "Aamun Aurinkoinen"

Lisäksi ratsastuskilpailut ovat jotain, mitä kammoan tuhottomasti.....


Mua pelottaa jo etukäteen ensi kesän oman C-merkkini suoritus. Esteosuus käydään sitäpaitsi kisoissa :/ Haluan kuitenkin suorittaa sen merkin. Ratsastuskisoihin en juuri siitä syystä mene, koska pelkään nolaavani itseni täydellisesti, esim. unohtamalla radan yms. Ja kuitenkin kaikki ovat vanhempia ja kokeneempia kuin minä.
Haluaisin pois tästä kilpailujen (ihan minkä lajin tahansa!) pelkäämisestäni. Mutta eihän siinä muu auta, kuin pitää vain rohkeasti mennä mukaan, vaikka aluksi vähän pienempiin kisoihin. Esimerkiksi koulu yleisurheilukisojen pituushyppy yms. yksilölajit kauhistuttavat, kun kaikki juuri seuraavat minua

Se hyvä puoli esiintymiskammossa on, että kun jännittävän tilanteen on saanut alta pois, ja esitys on mennyt nappiin, olo on mahtava.

Holly J.

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #23 : Toukokuu 23, 2004, 18:15:18 »
Kärsinhän minäkin esiintymiskammosta, mutta jännitän aina etukäteen, en sillä nimenomaisella esiintymisen hetkellä. Minulta saattaa esitelmää edeltävänä yönä mennä täysin unet (ei mitenkään harvinaista kylläkään..), aamulla on paha olo ja dellisen välitunnin vain tärisee hermostuksissaan. Mutta kun show alkaa, kytken aivot off-asentoon ja annan mennä.
 Onneksi minnulla on sen verran friikin maine luokassamme, ettei kukaan huomaisi mitään tavallisuudesta poikkeavaa, vaikka ottaisin ja pyörtyisin. Sanoissani sekoilen useinkin ja lisäilen omiani, kun en muista mitä oikeasti pitäisi sanoa. Omiin korviini ääneni kuulosta, kuin se olisi pettämäisillään, mutta yleisöni on vakuuttanut ettei huomaa mitään (totta vai onko minulla vain kilttejä tuttavia?).
 Toisaalta esitelmä on turvallinen asia, koska siinä tunnen oloni luottavaiseksi, sillä uskon osaavani homman. Sitten taas koko koulun edessä laulaminen... ennemmin vetäisin itseni hirteen :p

Esiintymiskammon välttämiseksi ei voi oikeastaan tehdä paljoa muuta kuin yrittää rauhoittua (hengitysharjoitukset kehiin!). Kokemus tuo varmuutta. Älkääkä hyvät ihmiset ikinä katsoko esitelmää pitäessänne kavereita silmiin, siinä alkaa takuuvarmasti naurattamaan. Luokan peräseinää on hyvä tuijotella.

Poissa Leishaque

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Esiintymiskammo
« Vastaus #24 : Lokakuu 31, 2004, 13:58:12 »
Minun esiintymiskammoni tulee ilmi silloin, kuin yleisössä on tuttuja. Koulun ilmaisutaitotunneilla kädet on kylmät ja ääni tärisee, samoin luokan edessä pidetyn esitelmän aikana, mutta vanhempain-illassa, kun puhuin sovittelu-toiminnasta seiskojen vanhemmille, niin ei jännittänyt yhtään, kun en ketään tuntenut sieltä. Hassua.
Enhän minä kukaan ole.
www.punainenlanka.net

Poissa Sun Lee

  • Ronnieponnie
  • Vuotislainen
    • Tarinamaa
Esiintymiskammo
« Vastaus #25 : Lokakuu 31, 2004, 14:42:50 »
Mä olen pelännyt esiintymistä pienestä pitäen. Olen aina inhonnut pitää esitelmiä ja olla mukana koulun näytelmissä, joissa ala-asteella piti pakostakin näytellä mukana. En koskaan osallistu mihinkään näytelmäkurssille tai muuhun sellaiseen vapaaehtoisesti. Parin kanssa tai ryhmässä esiintyminen ei pelota niin paljoa kuin yksin, jolloin kaikki tuijottavat juuri minua eivätkä esim. sitä kaveria joka on vieressä. Inhoan yli kaiken olla huomion keskipisteenä. Esitelmät ovat minulle siis yhtä painajaista, vältän niitä niin usein kuin mahdollista.

Esittäessäni unohdan usein kaiken, mitä minun pitää sanoa, joten siksi kaikki esitelmät ovat pelkkää sisälukua ja niistä minulle huomautetaan usein. Yhtä painajaista teetti äikän kurssi, jolloin piti pitää viidentoista minuutin puhe korokkeella kameralle! Se oli hirveää! Siitä koostui sitten kurssin numero, mutta sainhan minä kasin siitäkin kurssista, mitä ihmettelin syvästi. Yleensä minulla tärisevät myös jalat, kädet ja koko kroppa, kun menen eteen seisomaan. Puhe ei koskaan kuitenkaan vapise, kuin ehkä hitusen, yritän aina lukea selkeästi. Paperia on hankala kuitenkin pitää paikoillaan, kun käsi vapisee niin ettei sanoista saa selvää ^^

Poissa Seatear

  • Vedenneito
  • Vuotislainen
    • http://www.kuusade.net
Esiintymiskammo
« Vastaus #26 : Lokakuu 31, 2004, 15:17:50 »
Harrastan kahta asiaa, mistä toisessa minulla on esiintymiskammo ja toisessa ei. Näyttelemisessä minulla ei ole mitään kammoa, koska tiedän, että jos näytelmä menee pieleen omalla kohdalla siitä syytetään koko näytelmää.
Mutta laulamisessa... Olen kaksi kertaa laulanut yksin ryhmälle. Ensimmäisen kerran Prinsessa Ruusunen musikaalin koeesiintymisessä. Ihmisiä oli 67 ja minä tärisin ihan kauttaaltani. Olin nro. 57 ja kun vuoroni tuli nousin ERITTÄIN hitaasti seisomaan ja käveli lavalle. Mainasin kaatua, koska tärisin. Ja laulunikin kuulosti aivan kauhealta. No en kyllä päässykkään koko näytelmään.
Toinen kerta oli Häräntappoaseen rock musikaalin harjotuksissa. Meidän piti laulaa ja minä ajattelin laulaa Eternal Flamen. Mutta unohdin sanat KOLME kertaa. Lauloin sitten Päivänsäteen ja mennenkäisen ja sekin meni ihan PIIP. Mutta silti rakastan laulamista koko sydämestäni. ^^
Tahdotko lukea sarjakuvaa? -> Exceptional Abilities || Kuusade.net Se pienen ihmisen domain

Lils

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #27 : Lokakuu 31, 2004, 22:21:50 »
Ujona ihmisenä kärsin minäkin esiintymiskammosta. Olen yrittänyt sitä kyllä poistaa monin keinoin. Olen ollut mukana yläasteella luovan ilmaisun ryhmässä, jonka kautta olen esiintynytkin jopa lavalla. Tanssin tiimoilta on kertynyt yksi esiintyminen tanssikouluni kevätjuhlassa. Ala-asteella, vaikka olin silloin ujoimmillani, en esiintymistä pelännyt. Omituista sanoisinko. Olin aina jossain näytelmissä mukana innolla.

Nykyään pelkään viitata tunnillakin, saatikka sitten lausua englantia. Vaikka olen englannissa todella hyvä, kammoan lausua sitä noin kolmenkymmenen hengen ryhmällemme.

Uskon, että rentoutuminen auttaa. Ennen esiintymistä täytyy rentoutua. Pieni jännitys tekee vain hyvää. Muistan elävästi, kuinka ennen tanssiesitystäni olin verhon takana täristen ja näin kuinka edelliset esiintyjät poistuivat lavalta aplodien saattelemana. Musiikkimme alkoi soida ja se oli menoa sitten! Tunne esityksen jälkeen, kun oli voittanut pelkonsa, oli sanoinkuvaamaton. Suosittelen, että kohtaatte pelkonne silmästä silmään ja sen jälkeen iloitsette saavutuksestanne!

Xeemu

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #28 : Lokakuu 31, 2004, 22:27:53 »
Ainahan sitä heiman jännittää yleisön eteen mentäessä. Pikkuhiljaa jännitys poistuu ja ylesön edessä rupeaa jopa viihtymään. Esityksen jälkeen on taas sellainen huhhuh- olo. Itselläni esiintymiskammo on lähtenyt erinäköisten näytelmien muodossa. Myös kouluesitykset ovat varmaan osaltaan asiaa auttanut.

Bonche

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #29 : Marraskuu 01, 2004, 17:22:53 »
Esiintyminen on kauheaa. Tietyissä tilanteissa, siis.. Kädet vapisee, Sydän laukkaa kuin hullu(?), muuttuu yhtäkkiä kylmäksi kuin jääkalikka ja ei osaa tehdä mitään. Niin, ja tämä on lisäksi aika harmittavaa, koska itse soitan pianoa ja joudun soittamaan yleisön edessä. Harrastustani olen harrastanut varmaan kolme vuotta, mutta vieläkään esiintymispelko ei ole haihtunut pois. Mutta olen oppinut, että jos ei keskity tarpeeksi, se menee hyvin.. Mutta ikävä kyllä ehkä kaksi vuotta sitten olin ison yleisön edessä esittämässä Maija Poppasta ja tietysti se meni TOTAALLISESTI pieleen. Siis ihan totta, lopetin soittamisen kokonaan. Istuin siinä jotain minuutin tekemättä mitään, ja jatkoin siitä kohdasta mihin(luultavasti)jäin. Se oli kauheaa, ja kun tulin sieltä pois, itkuhan siinä tuli.

Uskallan kyllä viitata tunnilla joskus, mutta jos puhutaan öh, terveystiedollisista asioista sun muusta, sitä ei uskalla, koska ne ovat vähän arkaluotoisempia asioita. Jostain ihmeen syystä melkein kaikki muutkin ajattelevat näin.. ^^

Sitten esitelmistä. Niitäkin jännitän, argh!  Ääni tärisee aina inhottavasti.. Mur.

En ole ainoa, hih.. ^___^

Tups

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #30 : Marraskuu 01, 2004, 17:42:14 »
Minulla ei ole koskaan ollut esiitymiskammoa. Tottakai joskus, varsinkin ala-asteella, perhosia oli vatsassa vähän, mutta sehän on normaalia ja tervettä. Nykyään esim. kirjaesitelmän pitäminen ei tuota minkäänlaista ongelmaa.

Meidän luokallamme on poika joka on muutenkin ihan jumalattoman ujo, hänellä on esiintymiskammo, paha sellainen. Hän tyyliin tärisee kun joutuu esiintymään, on kauhean levoton, eikä asiaa varmasti auttanut se, että ainakin vielä viime vuonna jotkut luokkamme pojat nauroivat hänelle. >__< Prkl.

Olen siis hyvin onnellinen ettei itselläni ole minkäänlaista tuon suuntaista ongelmaa.

trisp

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #31 : Marraskuu 01, 2004, 18:55:34 »
Meidän luokalla oli ala-asteella semmoinen tyttö joka pelkäsi esiintymistä ylikaiken. Pari kertaa esitelmän aikana hän rupesi itkemään ja muut esitelmät olivatkin semmoisia että hän nieli itkua.
Minusta ainakin on paljon kamalampaa esiintyä tutuille ihmisille, esimerkiksi koulussa (minun koulussani ei kyllä mitään esitelmiä ole), kuin vieraille ihmisille, koska harvemmin sinä enää näet niitä aivan ventovieraita. Tutuilla on se ihana asema, että he pystyvät iloisesti muistuttamaan jostain mokasta koko loppu elämän.
Minulla on aina ollut sellainen paha tapa pyrkiä olemaan esillä kokoajan. Opiskelin näyttelijäksi, mutta sitten huomasin, ettei se ollutkaan ihan mun homma. Teatteriin ja ilmaisutaitoon liittyvää haluan kuitenkin tehdä.
Ainut asia mitä minä pelkään tehdä yleisön edessä on laulaminen. Tiedän laulavani todella huonosti ja aina nuotin vierestä, oli biisi mikä tahansa. Kiitän onneani ettei minua ole koskaan laitettu semmoiseen rooliin missä pitäisi laulaa !

Kätevä keino, jos kammoksuu esiintymistä, vaikkapa luokassa esitelmää pitäessä on se, että ajttelee ettei kukaan muu niistä oppilaista osaa selittää paremmin kuin sinä. Sinä olet tutkinut asiaa ja tiedät siitä enemmän kuin kukaan muu oppilaista. Lavalla sitten se, että ajattelee osaavansa roolinsa kaikkein parhaiten. Kukaan muu heistä ei pysty samaan. Ja tietenkin se että on roolissa koko ajan. Unohdat siis itsesi ja nostat hahmosi pintaan.

Monster Of Dreams

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #32 : Marraskuu 02, 2004, 19:21:09 »
Mä en oikeestaa tiiä mitä esiintymiskammo on, mutta sen tiiän, että on hyvä kun sitä on.....tosin jos sitä on liikaa niin ei se tietty hyvä asia oo, mutta pikku jännitys on ihan ok ja hyväx sille esiintymiselle.
Mulla on kans kauhee esiintymiskammo ja se ei oo kyllä helpottanut oikeestaa ollenkaan vaikka oon joutunut esiintyy paljon (olen ammatiltani kädentaidon ja viriketoiminnan ohjaaja) ja vaikka oon sitä treenannutkin.
Mulla kammoa lievittää se että käyn sitä esitystä läpi ja että tiiän osaavani sen.
Ja sitten kun on se esiintymistilanne, niin ajattelee vaikka kaikki ne kuuntelijat joihinki hassuihin asuihin tai sit ottaa jonkun tietyn pisteen mihin katsoo.
Se katsomis piste on hyvä olla sillee, että se menee just niitte kuuntelijoiden pään yläpuolelta, niin sillon se näyttää niistä että katot niitä vaikket oikeesti katokkaan.
Ja ennen sitä esitystä ei kannata juoda kahvii, mutta vettä kannattaa juoda lasillinen.....en tiiä mix se vesi auttaa, mutta se vaan auttaa.
Nii ja esiintymistä voi vaan treenata esiintymällä, ei siihen oikeestaa mitää muuta keinoo oo.
Nii ja pieni lohdutuksen sana......mä tunnen muutaman näyttelijän ja muusikon ja hassuhomma kyllä, mutta niillä on kans se esiintymisjännitys!
Että ei se kai koskaa katoa mihinkää!!!
En tiiä oliko näistä mun neuvoista mitää apua, mutta toivottavasti edes jotai... ;)
Ai joo ja hyvä apu voi olla joku ilmaisutaidonkurssi!!
(olen itsekkin sellaisen käynyt ja ei se ihan hyödytön ollut)

Poissa Jessie

  • Sanomaton
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Rohkelikko
kammosta..
« Vastaus #33 : Marraskuu 02, 2004, 20:38:44 »
Minulla on esiintymiskammo.

Se on ollut aina oikeastaan todella pahaa sorttia. Ala-asteella selvisin kaikesta sillä että en katsonut yleisöön lainkaan vaan tuhrustin paperissa kiinni omaa esitelmääni, unohdin kaiken muun ympärillä olevan.

Ylä-asteella se ei ollut mahdollista kun piti lukea ilman paperia. silloin piti katsoa yleisöön yritin olla rauhallinen ja olla pyörtymättä.
Esitelmän jälkeen en muistanut enää mitään siitä.

Pelkäsin ysin esitelmää vuotta aijemmin, kreikan matkani meni pilalle sen
takia. puhuin opettajan kanssa ja hän lupasi harjoitella kanssani.
Loppujen lopuksi en mennytkään arjoittelemaan vaan kokeilin itse.
Pidin esitelmän, ja sain siitä 9. Puhuin kuulemma liian nopeasti mutta siinä tilanteessa millään ei ollut minulle väliä vaan se oli tärkeintä että olin selviytynyt siitä, silloin kuin iso painolasti tipahti harteiltani.
Se oli yksi elämäni onnellisimmista päivistä.
♥ Pottereita vuodesta 1999 ♥
“Dumbledore's man through and through, aren't you Potter?"
"Yeah I am," said Harry. "Glad we straightened that out.”

Marizki

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #34 : Marraskuu 03, 2004, 15:26:08 »
Heh... Tuttu juttu.

Tulin ala-asteelle uudelle paikkakunnalle, ja ilman mitään paineita lauloin samaisen lukukauden joulujuhlissa. Eikä mitään paineita.

Paineet tulivat vasta kolmos- tai neljäsluokalla, kun piti mennä luokan eteen lukemaan itse kirjoittama tarina. Ääneni tärisi niin paljon, että ihmettelen jos joku sai mitään selvää. Samoin, kun opettaja piti laulukokeen, jokainen meni yksikerrallaan tyhjään luokkaan, ja lauloi hänelle jonkun laulun. Jännitin niin paljon että kurkkua kuristi, enkä pystynyt laulamaan.. jotain epämääräistä hinkumista siitä tuli. Ja sama juttu kirjaesitelmissä... ym. Mutta näyttelemistä en koskaan jännitä, aika outo juttu sinänsä.

Minusta on taas mukavampaa esiintyä tutuille ihmisille, vaikka joillekin kavereille, se on oikeastaan leipälajini, aina joku uusi imitointi, tai muu hauskutusyritys. (Tänään se oli musan tunnilla opeteltu tanssi)

Nykyään pystyn pitämään esitelmät sun muut suurimmitta ongelmitta. Onneksi.

Muuten, kun minä jännitin esitelmää, kädet ja jalat alkoivat täristä, ja äänikin joskus. Se oli kamalaa.

Pielisen Tyttö

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #35 : Marraskuu 03, 2004, 18:39:35 »
Minulla itselläni on aika kamala esiintymiskammo silloin, kun minun pitäisi pitää jonkinlainen esitelmä tai kertoa jotain itsestäni toisille. Kaikista inhottavinta se on ollut silloin, kun on pitänyt odottaa omaa vuoroaan esitelmän pidossa, ja tuntuu että kaikki huomaavat että minulla kaulasuoni tykyttää näkyvästi.

Ei minulla ole aina ollut esiintymiskammoa: ollessani ala-asteella nautin esiintymisestä ja pidin todella näyttelemisestä joulujuhlissa. Mutta kaikki muuttui, kun menin yläasteelle, jossa jouduin koulukiusatuksi ja se oli henkistä kiusaamista. Minua ei huvittanut valittaa kiusaamisesta, joten käyttäydyin kuin kiusaajia ei olisi ollut olemassakaan. Se ärsytti niitä tavattomasti!
Ajatelkaa millaista on pitää esitelmä, kun jotkut tuntuvat katsovan murhaavasti. Sellaista minulla oli koko yläasteaikani. Vähemmästäkin tulee jo esiintymispelko.

Tästä kammosta en tunnu pääsevän eroon vaikka miten yritän, vaikka psykologisesti vakuuttelen itselleni ettei minua enää kiusata, niin sama kammontunne on aina vaan jäljellä. Kadehdin valtavasti niitä, jotka pitävät esitelmän rennosti, itse tarvitsen jokaiselle sanalle lunttilapun enkä muista mitään kohtaa ulkomuistista.

Daenne

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #36 : Marraskuu 03, 2004, 19:15:45 »
Taitaapi minullakin tuollaista esiintymiskammoa olla.

Pari vuotta sitten oli "luoviksen" kanssa näytelmä. Se piti siis esittää koulun joulujuhlissa. Minä olin varmaan pääosassa siinä. Pari näytöstä meni hyvin, nämä eivät siis olleet koulussa vaan kahdessa eri seurakuntakodissa. Tietenkin pientä ramppikuumetta siinä podin. Sitten kun oli tämän koulussa esitettävän vuoro, niin oli hirveä pahaolo, tärisytti ja oli myös veltto olo. Ensimmäisen noista näytöksistä pystyin esittämään. Tosin pelkäsin kokoajan oksentavani näyttämölle. Toista en pystynyt, lähdin kotiin koska minulla oli niin kamalan huono olo. Kotiin kun pääsin niin ei ollut enää mitään. Vieläkin tuo nolottaa.

Muutenkin aina tällaista. Jopa koulun kuoroesityksessä. Meitä oli aineskin 15 siinä laulamassa, mutta silti minua pelotti esiintyä. Enkä ollut edes eturivissä. Tänään piti musiikintunnilla soittaa pianolla yksi laulu. Muut luokkalaiset siis lauloi ja minä soitin. Vaikeutti vähän soittamista kun kädet tärisi ja kyllä sieltä ainakin neljä virhettäkin tuli.

Harmillista tämä on, minä kun tykkään paljon esiintymisestä. En ehkä niin näyttelemisestä ja näin, tosin improvisaatioita ja sen semmoisia on kiva tehdä, mutta kun en minä uskalla eläytyä vaikka päässä liikku niin hienot eläytymiset. Mutta musiikillisesta esiintymisestä pidän. Sehän se minun tulevaisuuden haaveeni on, parempi vain olisi ensin päästä hieman eroon tästä kammosta.

menwendine

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #37 : Marraskuu 03, 2004, 19:48:35 »
Tuttua, tuttua..

Koulussa tulee esiintymiskammo, jos pitää tehdä joku esitelmä ja tarkoituksena on esittää se kokoluokalle siinä luokan edessä. Paperi ei ole silloin kaveri, koska se rapisee käsissä aivan liian kovaa, omasta mielestä. Tai sitten tuntuu, että jalat pettävät alta hetkenä minä hyvänsä ja ne tärisee aivan mahottomasti.
Ja sitten vatsassa on outo olo, vatsaa kivistää ja sattuu muutenkin.

Suulliset esitelmät ovat aina ollu mulle heiko kohta, koska en pidä niistä ollenkaan. Esitelmät, jotka annetaan suoraan opettajalle, ovat taas mun juttu. Musta tuntuu aina, että ääni pettää ja värisee kun puhun siinä luokan edessä, jostain kirjasta tai tärkeimmästä esineestäni.

Ala-asteella tuo oli todella kauheata, sillä silloin mua nolostutti ihan hirveästi. Ei uskaltanut mennä pitämään sitä, mutta kun piti esittää niin teki tuollaiset työt yksin, eikä parin kanssa. Ja sitten oli kiva, kun sai kuulla kehuja siitä, kun oli niin hyvin tehnyt sen yksin. xD

Mutta sitten kun näyttelen, mitä en kylläkään harrasta, ei mua jännitä ollenkaan. Osaan mukautua siihen erittäin hyvin, omasta mielestäni, ja se tuntuu paremmalta kuin jonkun esitelmän pitäminen luokan edessä.

Mulla on siis jonkin verran esiintymiskammoa, enkä tykkääkään olla niin kauheesti esiintymässä, toisin kuin isäni. Kaikki ei näköjään ole periytyvää. Mutta kuitenkin, tuo esiintymiskammo on mulle hyvin tuttua.

ujelo

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #38 : Marraskuu 05, 2004, 18:49:40 »
Ramppikuume. Varsin tuttua minulle. Joka vuosi koulun kevätjuhlat sun muut joulujuhlat, esitelmät...
Pelottavaa. Stressaan niitä jo paljon etukäteen, mutta silloin kun esitän, niin jännitys vähitellen katoaa. Paitsi että joskus ehdin mokaamaan ennen kun ramppikuume häipyy.
Jos taas muitakin on esiintymässä, en hermostu läheskään niin paljon. Koska tiedän että muutkin jännittävät yhtä paljon. Se auttaa.

Poissa Nienna

  • Kofeiiniriippuvainen
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Esiintymiskammo
« Vastaus #39 : Marraskuu 05, 2004, 20:08:52 »
Lainaus käyttäjältä: "Yugo"
Inhoan myös ääneen lukemista luokalle ja varsinkin vieraiden kielien kanssa olen aivan hukassa, sillä englanninkielen ääntämiseni on jotain kauheaa enkä millään haluaisi lukea mitään tekstinpätkiä luokalle.


Minä en pelkää tai inhoa ääneenlukua yleensä, mutta vieraiden kielien kohdalla olen täysin samaa mieltä kanssasi. Minunkin englannninääntämykseni on surkea; pelkään kamalasti puhua englantia, koska olen varma ettei minua ymmärretä ja nolaan itseni ihan totaallisesti. En tiedä yhtään, mistä se johtuu, koska ymmärrän mielestäni sentään kohtuu hyvin luettua tekstiä ja näin, mutta olen kehittänyt puhumisesta itselleni kamalan kammon. Se raivostuttaa minua, koska vaikutan varmasti varsinkin ulkomaanmatkoilla kaikkien silmissä ihan kielitaidottomalta tollolta. :p

Yleensä esiintymiskammoni ilmenee lähinnä käsien tärinänä, sydämmen hakkaamisena ja hysteerisyytenä.^^ Olen huomannut, että joidenkin ulkoa opittujen pitkien litannioiden (runot ovat hyviä) mielessään hokeminen auttaa saamaan ajatukseni muualle. Pienenä jännitin esiintymisiä aivan kamalasti, mutten enää onneksi yhtään niin paljon.  Kouluesitelmiä en enää pahemmin jännitä, mutta kurssitutkinnot ovat kyllä jotain ihan kamalaa. :/

Shii

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #40 : Marraskuu 22, 2004, 22:06:09 »
Liiankin tuttua..

Pelkään esiintymistä kauheasti. Varsinkin näitä kirja- ja muiden esitelmien tekemistä.
Naama muuttuu punaiseksi, kädet ovat kylmät ja tärisevät, ääni tärisee ja alan änkyttämään ja jalat tuntuvat pettävän.
Kaverit ovat sanoneet ettei siinä ole mitään pelättävää, mutta kuitenkin se aina alkaa > <

Oikeastaan aloin pelkäämään esiintymistä yläasteelle tultuani.
( Ala-asteella uskalsin jopa lukea pitkän pätkän tekstiä suuressa salissa koko koulun edessä x_X )

Juuri tämän takia valitsin ilmaisutaidon kasille. Siitä on kyllä ollut apua, mutta pelkään esiintymistä vieläkin.

Aina ennen esitelmää hoen "Kyllä se menee hyvin" tai "Ei mitään hätää, kohta ohi". Yleensä rohkaiseva hymy yleisöstä auttaa kummasti.

Viittaamistakin pelkään vähän, varsinkin enkuntunnilla juuri tämän oikeinlausumisasian takia. Ja pelkään vastata väärin vaikka eikai sitä tarvisi pelätä.

Poissa Alicia F-B

  • Vuotislainen
Esiintymiskammo
« Vastaus #41 : Marraskuu 23, 2004, 17:42:04 »
Lainaus käyttäjältä: "Leishaque"
Minun esiintymiskammoni tulee ilmi silloin, kuin yleisössä on tuttuja. Koulun ilmaisutaitotunneilla kädet on kylmät ja ääni tärisee, samoin luokan edessä pidetyn esitelmän aikana, mutta vanhempain-illassa, kun puhuin sovittelu-toiminnasta seiskojen vanhemmille, niin ei jännittänyt yhtään, kun en ketään tuntenut sieltä. Hassua.


Ditto. Eli itsellänikin on tuo kyseinen ja erittäin häiritsevä ongelma. Mutta minulla se vai esiintyy ihan joka tilanteessa; esitelmää pitäessä, yksin tai kahdestaan laulaessa, soittaessa, opettajille (yksin) puhuttaessa, kaikessa kilpailumielisessä ja kaikessa selittämisessä (jos täytyy selittää luokan edessä vaikka joku matikan lasku). Tämänkaltainen esiintymiskammo haittaa jo elämää. Kaikki tuo äänen värinä, liian nopea puhe, änkytys (tai siis jos luen jotain paperista, luen väärin tai väärästä kohdasta), hikoilu ja muualle katseleminen. Inhoan tätä piirrettä itsessäni, vaikka nyt sitten olen ajatellut yrittää hankkiutua siitä eroon.
Jo englannin tunneilla tällä tiukalla entisellä opettajallani sain vähän rohkeutta puhua englanniksi (se on kieli, jolla jännitän vähiten. jopa suomi ohittaa tämän :P) kun huomasin olevani siinä ihan hyvä. Niin siis ajattelin jo tänä vuonna liittyä tuohon englanninkieliseen näytelmäkerhoon, jota koulullamme pidetään, mutta eipä sitten aika, halu eikä uskallus riittänyt [olisin mennyt yksin, kavereita ei siis mukaan olisi tullut]. Ehkä ensi vuonna.
Myös ratsastettaessa jännitän ja paljon jännitänkin. En ole kilpaillut yhtään missään kisoissa sitten '03 kesän, mutta nyt ensi viikonloppuna olisi tarkoitus mennä seurakisoihin. Luokka on vain 45cm, mutta siinä on taitoarvostelu ja sanalla sanoen minä ja tuo hevonen (kokematonhan se on ja kömpelö ja mahdottoman etupainoinenkin. ja tietysti se kammoaa oksereita..) varmasti saamme sellaisen 1 pistettä tulokseksi. Emme ole mitenkään tyylikäs pari, mutta isompaan luokkaan en suostu menemään (tallin "paras" ratsastaja kisasi tuolla hevosella ensimmäisen kerran esteissä noin kuukausi sitten ja sai sen vaivalla 70-80cm radasta läpi), sillä se on jo 70cm korkea, eikä tuo hevonen varmasti menisi yli erikoisesteitä eikä oksereista. Täytyy vain nyt yrittää kerätä rohkeutta. Kisat ovat siis vajaan viikon päästä ja yhden kerran pääsen enää hajoittelemaan. Jo keskiviikkoiltana, jolloin ilmoittauduin, en saanut nukutuksi. Nyt se on jo vähän helpottanut, mutta edelleenkin yöunet jäävät noin kuusituntisiksi.

En siis pidä tilanteesta yhtään ja toivoisin jotenkin saavani rohkeutta, mutta saapa sitten nähdä paranenko tästä koskaan. Itse kadehdin suuresti näitä ihmisiä, joita korkeintaan vähän jännittää ennen esiintymistä. Mutta ehkä jonain päivänä...

Poissa Mirzam

  • Henkihörhö
Esiintymiskammo
« Vastaus #42 : Marraskuu 25, 2004, 23:11:06 »
Mä olen opiskellut esiintymiskammosta ulos, ja olen väkijoukkojen edessä melkolailla kuin kotonani.

Kun mokaa pari kertaa, ja oppii ettei siihen kuole, se kammo alkaa pikku hiljaa kadota. Toinen juttu millä olen päässyt eroon moisesta turhakkeesta on REILUSTI etukäteen jännittäminen, sparraan itseni runsasta vuorokautta ennen jännittämään hirveästi jotain. Se jännittäminen jotenkin laukaisee tilanteen, ja olen esiintyessäni rento.

Tietysti on olemassa se, että kun tuntee asiansa ja pystyy koska tahansa väittelemään itsensä aiheesta voittajaksi, itsevarmuus kasvaa huomattavasti ja kammo voi vähentyä. Kun tietää, ettei puhu läpiä päähänsä, on turvallisilla vesillä.

Voi tietysti olla, että vuosikausien teatteriharrastus on tuonut minut tähän pisteeseen. Mutta uskon lujasti siihen, että nämä konstit joita tässä nyt olen luetellut ovat suurempi syy kammottomuuteeni kuin teatterilavat.

Eli siis

- mokaa reilusti ja elä sen kanssa (sitä sattuu ihan kaikille, usko pois)
- jännitä etukäteen ihan mitä tahansa ja laukaise se jännitys ennen esiintymistä (harjoitus tekee mestarin)
- tunne asiasi jota esität
- haasta itsesi uusiin tilanteisiin, joissa toistaa tätä kaavaa (mokaa joskus - jännitä etukäteen - tunne asiasi)

Lav

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #43 : Marraskuu 26, 2004, 14:03:42 »
Esiintymiskammo. Minä koin sitä ennen pienempänä, mutta nyt olen tottunut esiintymään luokan edessä. Sehän on ihan ymmärrettävää, koska luokassamme on nyt 27 oppilasta, pahimpina aikoina oli 32.
Kolmannella muistan hyvin kun minun ja kaverini piti mennä esittelemään erästä kirjaa. Eli kirja-arvostelemaan. Minä tietenkin mokasin koko tilanteen... no, en ainakaan pahasti. Meidän luokan pojat vaan sattuivat pilkkaamaan esityksen ajan meitä. Minä olin ujo, enkä saanut sanaakaan suustani, kun minun piti puhua. Kaikki vain tuijottivat minua, ja minä tuijotin takaisin. Kammosin esityksiä ja jännitin aivan liikaa kaikkia esityksiä ennen.
Viidennellä oli kirja-arvostelu taas, tällä kertaa yksin, ja se meni hienosti. Pääsin kolmannen esiintymiskammosta pois harjoittelemalla kotona esiteltävää asiaa yksin. Niin luokan edessä keskityin vain papereihin, en ajatellut, että "apua, nyt noi tuijottaa mua."

Esiintymiskammo on juuri sitä, että naama alkaa punoittaa ja kädet tärisevät. Sen huomaa jos pitää jotain esim. papereita käsissään. Myös jalat tärisevät, ja niitä on pakko liikutella välillä. Tai on myös pakko nojata johonkin. Ja sitten tietysti ääni alkaa tärisemään... se on huono juttu, koska opettajakin huomaa sen jo.
Esiintymiskammoon voi hakea apua tietenkin opettajalta, jos se on paha.

Thalin

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #44 : Marraskuu 26, 2004, 20:46:51 »
Itse en ole kokenut esiintymiskammoa pitkään aikaan kunnolla, jos on kyse esiintymisestä.

Esiintymiskammo yksityiselämässä on sitten toinen juttu. En pysty yleensä esiintymään pitäessäni itseäni subjektiivisena. Paremmin esitys onnistuu minulta, jos kerron jostain aiheesta(ainakin omasta mielestäni) johon en ole itse osallisena tai siis jos esityksen onnistuminen ei vaikuta minuun henkilönä...

Esiintymiskammoa pahempi on nykyään pokan pitäminen. Olen alkanut(varsinkin väsyneellä) nauraa aina kun on jotain naurettavaa. Jopa kesken esityksen...

Hito Tamashii

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #45 : Marraskuu 26, 2004, 21:23:38 »
En omista suurta esiintymiskammoa, olen iloinen siitä.
Pienestä asti olen pitänyt esiintymisestä. Videokamera otettiin esille, suupielet kohosivat ja tietty esiintyminen alkoi. :>

Laulaessani tai lukiessani, en oikeastaan tunne mitään esiintymiskammoa, pieni jännitys saa joskus äänen tärisemään. Hyvin harvoin tulee se tunne, etten uskaltaisin, kaikki nauraa mulle ja näin. Olen huomannut, että kun ihmiset jännittävät, ja heillä on tietty esiintymiskammo, he nypläävät paidanreunaa. Joskus itsesnä yllättää omanpaidanreunassa ja mieleen tulee ajatus: "Iik, nyt joku luulee et mä jännitän." Tuossa tulee tietty paniikki ja jännitys.

Esiintymiskammo ei ole suuri ongelma, siitä pääsemiseen tarvitaan vain tiettyä itsevarmuutta. Jos luottaa taitoihinsa, ei ole mitään ongelmaa. Uskoisin sen auttavan, kun ajattelee olevansa yksin ja yrittää lasittaa katseensa, kuin katsoisi tyhjyyteen. Ihmisen pitää saada sopivasti itsevarmuutta, muuten tämä ei onnistu.

Poissa Zariendha

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Esiintymiskammo
« Vastaus #46 : Marraskuu 26, 2004, 22:15:17 »
Minulla ei koskaan ole erityistä esiintymiskammoa ollut, vain aivan mieletöntä jännittämistä. Vuosien mittaan kun esiintymiskokemusta on tullut lisää, voisin melkein sanoa nauttivani esiintymisestä. Ja oikeastaan nautinkin.

Mielestäni paras tapa selvitä koulun esitelmistä on mennä esittämään se ensimmäisenä tai viimeistään toisena. Kukaan ei voi syyttää mahdollisesta pieleen mennestä esiintymisestä, "koska olit ensimmäinen ja et voinut tietää miten tämä olisi kannattanut tehdä" ja ensimmäisiä arvostellaankin juuri tämän takia ehkä hieman lempeämmin, siis tuon esittämisen suhteen. Mitä pidemmälle jonkun asian jättää, sen vaikeammaksi se mielestäni tulee.

Muistakaa kuitenkin, että pieni jännittäminen on aivan tervettä. Esiintymisensä voi myös pilata liialla itsevarmuudella ja ylimielisyydellä. Kannattaa lähteä nöyränä liikkeelle!
Z.

Isithra

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #47 : Marraskuu 27, 2004, 12:34:54 »
Minulla on ehkä pieni esiintymiskammo.

Meillä oli juuri parisen viikkoa sitten äidinkielessä kirjaesittely, ei minua edes aluksi jännittänyt yhtään, mutta sitten kun pääsin luokan eteen niin silloin rupesi hieman jo jännittämään. Kun aukaisin suuni, rupesi ääneni tärisemään (kaverini kutsuvat sitä lammasääneksi) ja kun käänsin sivua niin käsi tärisi ja jalkakin rupesi hieman tärisemään ja posket tulivat punaisiksi >_<
Näin käy melkein aina silloin, kun on pidettävä joitain esitelmiä koulussa.

Se on aika ihmeellistä, olen käynyt teatterikerhoa vaikka kuinka kauan ja joutunut siis esiintymään suurelle (suurelle ja suurelle) yleisölle, eikä minulla silloin rupea ääni tärisemään saatika kädet ja jalat tärisemään.

Eledhwen

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #48 : Marraskuu 27, 2004, 13:26:41 »
Minullakin on esiintymiskammo. Aina kun pitäisi mennä esittää jotain luokan eteen niin minun ääni alkaa tärisemään ja pälpätän ihan tyhmiä juttuja. Aloin kerran selittämään että: Minulla oli pienenä vaaleat silmät, siis vaaleat hiukset ja asuin pienenä vantaalla ja asun vantaalla, pienenä pidin ihmevaatteita siis röyhelövaatteita.

Se ope katto ku olisin joku hullu.

Minäkin pelkään viitata, joka ikinen opettaja on valittanut minulle että: "Viittaisin vähän enemmän!"  Kyllä minä tiedän yleensä vastaukset mitä ope kysyy mutta en silti viittaa! En pysty viittaamaan.

Äidilläni on myös ollut esiintymiskammo. Se on niin inhottavaa. Esiintymiskammo on niin ärsyttävä asia.

talvi

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #49 : Joulukuu 22, 2004, 18:17:35 »
Esiintymiskammo. Muistaisin, että se alkoi mulla vasta ylä-asteella kahdeksannella luokalla. Luulen, että kaverini oli siihen osa syyllinen, sillä hän kärsi samasta asiasta ja sitten se tarttui minuun ja näin sitä jännitettiin yhdessä. Hän sai minut jopa osallistumaan ilmasutaidon kurssille kanssaan, en olisi ikinä mennyt sinne yksin. Hän sentään olikin jo paranemisvaiheessa kammonsa kanssa, mutta mulla se vain yltyi. Pikku hiljaa esitysten pitämisestä se levisi siihen, että jännitti viittaminen, puhuminen tuntemattomien kanssa tai edes vain suuressa porukassa oleminen.
Muistan, että ylä-asteella, kun piti pitää esitys suullisesti kirjailijasta, mua jännitti niin, että tärisin kauttaaltaan, puhe tökki ja puhuin myöskin jotain ihan outoja. Paperi tärisi käsissä niin, että varmaan viimesessä penkkirivissä istuvatkin huomasivat sen ja puhuin todella nopeasti ihan huomaamattani, että esitys olisi nopeasti ohi.
Nykyään esiityessä jännittää ihan yhtä paljon, mutta ei niin, että muut huomaisivat sen, ja näin koko esitelmä menee muuten pilalle, ja se menee sen piikkiin, että en ollut tehnyt esitelmää tarpeeksi hyvin.
Luulen, että en koskaan pääsee esiintymiskammosta yli..

Poissa Quinetta

  • Vuotislainen
    • http://kat5u.proboards41.com
Esiintymiskammo
« Vastaus #50 : Joulukuu 22, 2004, 19:57:58 »
En ole koskaan potenut esiintymiskammoa. Rakastan esiintymistä ja näyttelemistä ja kaikkea muutakin, enkä voisi kuvitellakkaan pelkääväni jotain, joka viihdyttää katsojia.

Esiinnyn hyvin mielelläni, erityisesti sooloillen tai yksin. Näyttelemisessä rakastan saada ääneni kuuluville, ja on ihanaa katsoa alas katsomoon lavalla seisoessaan. Kaikkein ihaninta on loppu, kun katsomo taputtaa ja taputtaa ja taputtaa, ja voi ajatella, että vihdoin on tehnyt jotain, joka meni täydellisen hyvin ja kaikki pitivät siitä.
Esiinnyn muutenkin, esim. laulaessa. Pyrin kuorossani aina sooloihin, sillä on kuvailemattoman ihanaa tarttua mikrofooniin ja laulaa sydämen pohjasta. Ja taas, taputukset tuntuvat niin hyvältä, niin hyvältä.

Luokan edessä on ehkä hieman vaivalloisempaa, mutta kyllä sekin sujuu yleensä hyvin. Tosin ennen luokan edessä esiintymistä tunnen perhosia vatsassa ja tärisen hieman, mutta se menee pian ohi.

En ole koskaan pystynyt käsittämään, miksi jotkut pelkäävät esiintymistä. En vain ymmärrä sitä, sillä itse en pelkää ollenkaan, minusta se on vain ihanaa. Harvoin tunnen perhosia vatsassa. Mieluummin pompin ilosta, kun en jaksa odottaa lavallepääsyä. (:
Roolipelien Maailmankaikkeus - (melko) aktiivinen Roolipelifoorumi.

Joonatan

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #51 : Joulukuu 22, 2004, 22:32:03 »
Minulla ei pahempaa esiintymiskammoa ole, olen juontanut koulun joulujuhlassa ja ollut Joosefina 2 kertaa yms... :D    
Kitarakoulun joulu ja kevätjuhlissa jännittää yleensä yleisölle esiintyminen, puhuminen ei niinkään. Kommentoikaa? :D

Ainiin, unohdin sanoa, myös minä rakastan näyttelemistä. Siinä pääsee itsestään irti aivan muihin rooleihin. :DD

//yhyy muokkasi kaksi peräkkäistä viestiä yhteen.:>
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 17, 2008, 17:45:32 kirjoittanut yhyy »

summerchild

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #52 : Joulukuu 22, 2004, 22:57:00 »
Esiintymiskammo. Minulla on melko paljon kokemusta ryhmässä esiintymisestä (orkesterit, kuorot yms.), joten se jännittää minua vain erityistilanteessa (soolo, kilpailut). Julkisesti puhuminen on myös aika iiks, tai riippuu paljon tilanteesta. Ex tempore -puhe tuntemattomalle ihmisjoukolle on tietysti karmeampaa kuin tutulle kaverijoukolle esiintyminen.

Esiintymistä edeltävä jännitys on kyllä inhottavaa. Mahassa kiertää, päähän tulvahtaa ajatuksia toinen toistaan pahemmista mokista ja mielen uhkaa vallata vain yksi paniikinomainen ajatus: olisipa se jo ohi!
Minulla ramppikuumeeseen auttavat yleensä nämä asiat:
- Hyvä valmistautuminen. Jos harjoittelu on jäänyt väliin, ääni on avaamatta tai viritysmittari kateissa, mokaaminen tuntuu paljon todennäköisemmältä.
- Rauhoittava tai itsevarmuutta valava musiikki (ei juuri ennen keskittymistä vaativaa suoritusta, mutta esim. ennen esiintymispaikalle lähtöä)
- Mielikuvaharjoittelu: kuvittele itsesi onnistumassa.
- Jos esiinnyt kaverin kanssa, tsempatkaa toisianne ja pidelkää peukkuja.
- Fyysinen rentoutuminen. Hengitä syvään. Venyttele täriseviä käsiä. Hyräile vaikka jotain.
- Jos sitten esiintymistilanteessa sattuu virhe tai puhe takeltelee, jatka eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hyvällä tuurilla muut eivät edes huomanneet mokaasi :)
- Jos tapahtuu kunnon moka, josta voi repiä huumoria (hassun näköinen kaatuminen, valojen sammuttaminen koko esiintymissalista), se kannattaa yleensä tehdä. Jos ei muuta, niin sillä saavuttaa ainakin mainetta. :D

Tätä ei kannata tehdä:
- Paniikin ylenmääräinen puiminen toisen jännittäjän kanssa. Hermoilullanne lisäätte vain toistenne jännitystä.
- Olen kuullut monilta neuvon, että kannattaa kuvitella yleisönsä alasti. Ei toimi! Yleisön joukossa saattaa olla ihmisiä, joiden kuvitteleminen alasti aiheuttaa naurukohtauksen - puhumattakaan niistä, jotka haluaisi nähdä alasti. Yritä siinä sitten keskittyä esitykseen.

Ja muuten. Se on kivaa se ruumiista irtautumisen tunne, kun oikein jännittää. Esiintyessä tuntuu siltä, kuin katselisi itseään ulkopuolelta ja joku toinen esiintyisi puolestani. Tiedättekö te sen?[/i]

Poissa Millat

  • jolie coquine
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • shock me like an electric eel
  • Tupa: Mary Sue
Esiintymiskammo
« Vastaus #53 : Joulukuu 23, 2004, 10:30:56 »
Aina ennen kaikkea "tärkeää" esiitymistä tai muuten jotenkin uutta ja omituista tulee kamala jännitys. Sydän vaan hakkaa ja näin... Se on ihan kamalaa. Varsinkin jotain puhetta/vastaava pitäessä saatan tulla kaiken lisäksi punaiseksi kuin tomaatti, eikä sitä varsinkaan auta se, että joku siitä huomauttaa. Äänikin värisee, mikä ei ole kovin kiva.

Sitten kun rupean vielä ajattelemaan aluksi ja ennen esiintymistä, että en saa mokailla. Sitten esiintyessäni tulee koko ajan mieleen kaikkea että "Mitä jos unohdan sanat?" tai "Apua, noi portaatko pitäis juosta alas... Entä jos kaadun?" tai jotain vastaavaa. Se ei helpota yhtään.

Mutta ei se sinällään minua ihmetytä, sillä itsevarmuuteni ei oikeastaan koskaan ole ollut kovin korkealla. Tiedä sitten mistä se johtuu...
Huonompi juttu sinällään on, että haluan esiintyä, mutta silti samalla kammoan sitä, jos lupaudun esittämään jossain. Vähältä on monesti pitänyt, että en ole perunut esiintymisiäni.

Tosin esiintymiskammoni on lievittynyt yläasteella. Siitä saan kiittää uusia (ja toki vanhojakin) ystäviä, jotka ovat tukeneet minua ja joiden seurassa olen alkanut tajuamaan, ettei se välttämättä ole niin paha juttu, jos hiukan mokaan...
"Je vais bien, t'en fais pas."

furi

  • Ankeuttaja
Esiintymiskammo
« Vastaus #54 : Joulukuu 23, 2004, 14:43:20 »
Minä itse rupesin kärsimään esiintymiskammosta pahasti mennessäni yläasteelle.  Jos minun pitää pitää yksinäni esitelmä luokalle saatan alkaa hermoilla sitä jo päiviä ennen esiintymistä. Siinä vaiheessa kun esitys pitäisi pitää alan voimaan pahoin ja käteni tarisevät niin pahasti, että hyvä, jos paperi pysyy kädessä. =/
   Sen takia itse haluan esittä esitelmäni ensimmäisenä koska en jännitä sillon niin pahasti.
   Eräällä ystävälläni oli ala-asteella sama ongelma. Tai itse asiassa hän jännitti paljon enemmän kuin minä. Hän muuttui aina ennen esitystä kalpeaksi ja jopa oksensi muutaman kerran. Tosin nyt hän on päässyt jännittämisestään melkein kokonaan eroon ja rakastaa suoraan sanottuna esiintymistä.
  Toivoisin itsekkin pääseväni jännittämisestä eroon...

Poissa helmikana

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
joo no..
« Vastaus #55 : Joulukuu 24, 2004, 15:07:26 »
Minulla ei ole varsinaista esiintymiskammoa, olen esimerkiksi käynyt Staraoken karsinnoissa {{tosin telkkariin asti en päässyt}}. Minua kyllä jännitti tosi paljon se laulaminen, mutta kyllä se ääni sieltä kurkusta mikkiin asti tuli. Mutta tosin aika hiljaisena.. Minä pidän todella laulamisesta, mutta onneksi minulla ei ole minkäänlaista esiintymiskammoa.

Poissa Marygold

  • Irorua
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Mary Sue
Esiintymiskammo
« Vastaus #56 : Joulukuu 24, 2004, 17:35:52 »
Pienenä olin hyvinkin innokas esiintyjä ja keikistelin 3-vuotiaana täysin häpeilemättömästi vieraiden edessä sukkahousut jalassa ja rimpsuhame päässä ja loilotin "mikkiin" (oranssi lelu-marakassi) lastenlauluja.

Jossain vaiheessa, varmaan ala-asteen toisella tai kolmannella, minusta kuitenkin tuli arka ja rupesin häpeämään itseäni ja samalla minulle kehittyi suunnaton esiintymiskammo. En uskaltanut pitää edes kirja-esitelmää tuttujen luokkatoverien edessä, ainakaan jännittämättä viikkoja etukäteen. Yhden kerran olin tahallani poissa koulusta, kun minun olisi pitänyt esitellä eräs ryhmätyö kaverini kanssa. Arastelin myös vieraiden ihmisten kanssa puhumista - mukaan lukien sukulaiset, kaupanmyyjät ja kaverieni vanhemmat ja sisarukset.  

Sitten, noin puolitoista vuotta sitten, paras kaverini yllytti minut mukaansa kansalaisopiston nuorten näytelmäkurssille. Ensimmäiset kerrat olivat minulle täyttä painajaista, ja aion lopettaakin ennen joulua useampaan otteeseen. Ohjaaja sai useaan kertaan olla valittamassa vaisusta esiintymisestä, hiljaisesta äänestä tai huonosta itsetunnosta, ja saatoin joutua harjoittelemaan yhden pienen pätkän kymmeneen kertaan ennen kuin se kelpasi.

Sitten valittiin roolit. Ja minulle tuli toiseksi eniten vuorosanoja koko näytelmässä. Kolme roolia, joista kaksi oli vieläpä melko vaativia. Näytelmäämme kuului useita osioita. Ensimmäisessä olin shamaani, joka toimi koko jutun kertojana. Minun täytyi puhua kumealla, karhealla äänellä, kun oma ääneni on pieni ja tyttömäisen vikisevä. Ja samalla lyödä monen kilon painoista, valtavaa poppamies-rumpua. Kolmannessa osiossa, joka oli parodia Romeosta ja Juliasta, olin Julian maskuliininen serkku Tybalt. Roolisuoritukseen kuului mm. uhoamista ja miekkailukohtaus, jossa lopulta kuolin. Jouduin harjoittelemaan kuolintuskia melkein tunnin ennen kuin ne kelpasivat ohjaajalle :D

Ja niin minä sitten vain pääsin esiintymiskammostani. Mikä on, totta puhuen, huomattavasti helpottanut elämääni.

Esimerkiksi pari kuukautta sitten äidinkielentunnilla meidän piti pitää etukäteen paperille suunniteltu puhe jostain meitä itseämme lähellä olevasta aiheesta. Minä valitsin kielitaidon tärkeyden, ja kirjoitin etukäteen pitkät tukisanalistat sun muut. Ja kun suuri päivä koitti, olikin tukisanalista jäänyt kotiin. Joten vedin koko puheen extempore omasta päästäni, ja vielä kehujen kanssa ;)
Sadevesiämpärit, auringonkukkaniityt, saippuapalat ja raparperinvarret... Oikullisesti versoilevat lommot elämän alaviitteissä.

Poissa herty

  • Vuotislainen
    • http://herty.daug.net/
Esiintymiskammo
« Vastaus #57 : Joulukuu 26, 2004, 02:52:06 »
Mistäköhän johtuu, että esiintymiskammo on yleistä juuri meidän jurojen suomalaisten keskuudessa?:)

Hyvät näyttelijätkin sanovat, että pieni jännitys ennen esiintymistä takaa hyvän suorituksen; jos perhoset eivät lepata vatsassa, ei esiintymisvalmius ole parhaimmillaan. Kun esiintymistä jännittää hieman, sydän työntää verta tavanomaista enemmän liikkeelle ja siten happea ja punasoluja kulkeutuu paremmin aivoihin, ja valppaus ja valmius esiintyä on hyvä. Jos sinua siis jännittää esiintyminen - älä huoli, se on normaalia!

Minua jännitti vielä yläasteellakin ehkä vähän liikaa esiintyminen. Kiitokset siitä voisin osoittaa vihamieliselle luokallemme, ujolle luonteelleni ja myöhäiselle äänenmurrokselle. Onnistumisen halu oli suuri, mutta epäonnistumisen pelko sitäkin suurempi. Esiintyessäni käteni tärisivät, ääneni katosi, silloin harvoin kun paperin yli katsoin näin vain vihamielisiä katseita, jotka odottivat epäonnistumista. Vai odottivatko sittenkään?

Nykyään nautin esiintymisestä, ja niin nautin lukiossakin. Yhtäkkiä vain tajusin, ettei esiintymisessä ole mitään pelättävää. Ei yleisö odota esiintyjän epäonnistumista, vaan katsojat ja kuuntelijat toivovat hänen onnistuvan. Ala-asteella puberteettiä läpikäyvät varhaisteinit voivat vielä olla lapsellisia ja toivoa esiintyjän epäonnistumista, mutta harvemmin sitä myöhemmissä opinahjoissa/tilaisuuksissa.

Seuraavaksi listailen jotain itseni hyväksi havaitsemiani niksejä esiintymiseen.

    1. Tutkimusten mukaan keskustelusta noin 70% on sanatonta vartalonkieltä, ja loput ~30% sanallista. Esiintyjän on hyvä muistaa tämä, ettei performanssista tule vain tylsää ja monotonista paperista lukua. Edellisenä iltana, tai ehkä jo sitä aiemmin, on hyvä käydä esitys läpi ja miettiä valmiiksi, missä kohdissa ja miten on hyvä painottaa esitystä esimerkiksi käsien eleillä. Liian monesta esityksestä uupuu vartalon elekieli täysin.

    2. Kuten jo aiemmin kirjoitin, yleisö haluaa esiintyjän onnistuvan, vaikka kaikki eivät sitä päällepäin näytäkään. Jokainen meistä varmasti tietää, kuinka kiusallista on seurata esitystä, jossa esiintyjä jännittää liikaa tai epäonnistuu. On tärkeää muistaa, että sympatiat ovat aina esiintyjän puolella! Etsi yleisön joukosta joku/jotkut, jotka seuraavat esitystäsi hymyillen, ja esitä esityksesi heille jos tuntuu epävarmalta. Jos katsekontaktin pitäminen tuntuu vaikealta, voit myös valita yleisöstä jonkun, joka ei katso sinua silmiin ja puhua hänelle. Katseen nostaminen yleisön joukkoon on ensiarvoisen tärkeää, muuten esityksestä jää puuttumaan olennainen osa. Kannattaakin opetella esitys niin hyvin, että voi nostaa katseen yleisöä kohti muulloinkin kuin joka kappaleen viimeisessä sanassa. Muista kuitenkin, ettet katso koko aikaa samaa henkilöä yleisöstä, sillä hänelle tulee silloin todella kiusallinen olo.
    Ihannetilanne on se, kun voit puhua kenelle tahansa, ja katsoa kaikkia yleisöstä silmiin puhuessasi.

    3. Jos tuntuu, että kädet ja samalla muistiinpanot tärisevät liikaa, on hyvä ottaa muistiinpanojen alle vaikka joku painava kansio tai kirja, jolloin painava kappale muistiinpanojen alla peittää käsien tärisevyyden. Painavasta kappaleesta muistiinpanojen alla on myös hyvä pitää käsillä kiinni, jos esiintyvällä henkilöllä on jonkin sortin fiksaatio käsistäänsä, eikä tiedä mitä niillä tekisi. Painavan kappaleen alla kädet pysyvät kiltisti, eivätkä lähde jännityksen takia seikkailemaan mihinkään paljastamaan jännitystä.

    4. Muista, että meitä kaikkia jännittää esiintyminen, ja jännitys on vain terve ja hyvä merkki. On myös hyvä tietää, että jännityksen oireet kuten käsien tärinä, äänen katoaminen, "pakkoliikkeet", näkyvät todella vähän yleisölle. Rankasta esiintymisjännityksestä kärsivälle henkilölle nämä oireet tuntuvat ylitsepääsemättömältä, vaikka yleisö niitä tuskin edes huomaa. Älä tee kärpäsestä härkästä.

    5. Tämä on itsestäänselvyys, mutta etsi huolellisesti tietoa esityksen aiheesta ja tee niin hyvä esitelmä kuin osaat, tällöin sen esittäminen on helpompaa kun tiedät, ettei se ole ns. "juosten kustu", niin kuin kouluesitelmät usein tuppaavat olemaan. Huolellinen valmistautuminen on avain onneen - jos jättää valmistautumatta voi olla varma, että esitys voisi mennä paremminkin.[/list]

    Eiköhän näillä avuilla pääse jo hyvinkin alkuun. Vaikken alan asiantuntija olekaan, ainakin itselläni nämä neuvot auttoivat paljon ja olen näitä eteenpäin monelle jakanut. Nykyään en enää jännitä esiintymistä niin paljoa kuin ennen, ja suorastaan nautin päästessäni esiintymään. En tosin rakasta omaa ääntäni, eikä minulla ei ole pakonomaista tarvetta olla koko aikaa äänessä.

    Jos saatte valita vapaasti esitelmänne aiheen, tässä on yksi hyvä. Luultavasti tämä on vielä paljon hyödyllisempikin kuin lempiartistinne elämänkerta, joskaan en voi siitä olla varma. Niin kuin intissä olen kuullut sanottavan, jotkut tykkää äidistä, jotkut tyttärestä ja jotkut sairaat jopa pojista. Eikä tarvitse minua hirttää tuosta :) Muistakaa myös, että hyvä esiintyjä on hyvä kuuntelija. On aina korrektia kannustaa esiintyjää pikkuhymyllä.



    Suomalainen, espanjalainen ja italialainen kohtasivat lomamatkallaan Afrikassa tolkuttoman isokokoisen norsun. Heille kaikille juolahti samalla sekunnilla mieleensä kysymys. Espanjalaista arvelutti paljonkohan norsu maksaisi, kun taas italialaista olisi kiinnostanut tietää kuinka paljon sen ruokkiminen kustantaa päivässä. Suomalainen olisi taas halunnut tietää mitä norsu ajatteli hänestä. Mitä se kertookaan meistä?
    Narf!
    "Jollei kykene ärsyttämään ketään, ei juuri kannata kirjoittaa."

    rosolli

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #58 : Joulukuu 27, 2004, 13:49:36 »
    Myönnän parkuen: Kyllä, minä kärsin esiintymiskammosta. Naurettavasta sellaisesta. Olipa tilanne sitten MIKÄ TAHANSA, niin minä alan panikoida. Vaikka pitäisi tehdä jotakin niin naurettavan yksinkertaista kuin esimerkiksi lukea kirjoittamansa runo puolen luokan edessä, niin minä menen aivan totaaliseen panikkiin. Kädet tärisevät, ääni tärisee, polvet lyö loukkua ja melkein alan vollottaa :P Pahinta on se että sille ei todellakaan voi tehdä mitään, minä en ainakaan ole keksinyt toimivaa keinoa vaikka niitä kyllä tungetaan joka tuutista. Jälkeenpäin sitten hävettää, miksi piti taas täristä siellä ja nolata itsensä. Ja aina jännityksesta myös joku talikko tulee huomauttamaan: " Sun kädet tärisi ihan mielettömästi!" - Ai, ihan niinkuin minä en sitä itse olisi huomannut. Perskule, se on ärsyttävää.

    Minä en todellakaan ymmärrä miten olen joskus jopa PITÄNYT esiintymisestä. Joskus odotin aina innolla kaikkia mahdollisia esitelmiä ja näytelmiä ja musiikintunnin sooloja, mutta nyt nousee lähinnä kylmä hiki naamalle kun semmoista miettii. Ja sekin vielä, että milloin tämä jännittäminen alkoi, kun en vain muista. Minullehan EI itseasiassa ole koskaan edes tapahtunut mitään erityisen noloa esiintymisissä, mistä tämä kammo olisi voinut alkaa, ainakaan en muista.. Kaipa se on sitten pikkuhiljaa syöpynyt pakkomielteeksi jonnekkin tuonne päähän. Ärsyttävää se joka tapauksessa on...

    Mutta onhan tästä esiintymiskammosta tosielämässä ollut hyötyäkin, tosin hieman kyseenalaisessa mielessä. Juttu on siis, että olin lintsannut eräältä aamulliselta matematiikan tunnilta, kun olin ollut niin väsynyt aamulla etten jaksanut yksinkertaisesti raahautua paikalle. Koulupäivän jälkeen menin kaupungille, ja kappas, kukan muukaan minua vastaan kävelisi kuin matematiikanopettajani, poikkeuksellisen vanhanaikainen vanha käntty joka tietysti päätti pysäyttää minut. Maaginen kysymys: Missäs olit matematiikan tunnilla. APUA, ja sitten tekosyy ponnahtaa mieleen. Tämä tyttö alkaa itkeä, ja selittää traagisen tapahtuman siitä kuinka hänen lintunsa oli aamulla loukannut itsensä, ja minun oli pitänyt soitella ympäri maata ja etsiä sellainen eläinlääkäri joka päivystää seitsemältä aamulla. Parin minuutin dramatisoinnin päästä opettaja taputtaa selkään ja selittää että ei se mitään, toivottavasti lintu on kunnossa, itku ei ole pahasta ja olit kiltti tyttö kun kerroit.
    Jälkeenpäin ajattelin vain että kyllä, aika hemmetin hyvä esitys. Ja mistä se itkukin siihen tuli. Kaipa se on vain se adrenaliini, joka pistää paineet ulos...

    Poissa Vela

    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #59 : Toukokuu 07, 2005, 08:24:45 »
    Voi auta armias sitä yläasteen äidinkielen opettajaa, joka pisti meidät aina esiintymään luokan edessä. Milloin piti pitää puheita, milloin esitelmiä ja milloin kertoa satuja. Äidinkielen tunnit olivat tuohon aikaan erittäin stressaavia ja tuskallisia. Kun oli minun vuoroni pitää esitelmä, mahassani oli varmasti muutakin kuin vain tavallisia perhosia. Käteni tärisivät ja päätä alkoi jomottaa ikävästi. Suu muuttui äkkiä aivan rutikuivaksi ja sydän hakkasi niin tiheästi, että tuntui kuin minulla olisi ollut rytmihäiriö. Ja heti kun aukaisin suuni sieltä tulvi sanoja toistensa perään niin nopeasti että hyvä jos kukaan sai siitä selvää. Lopullinen äikänopettajan kommentti "Voisit vähän hidastaa", ei oikein innostanut nousemaan uudestaan esiintymislavalle.

    En ole koskaan ole ollut hyvä esiintymään. Ihme kyllä ala-asteella olin innoissani näyttelemisestä ja harrastin kaverini kanssa näytelmäkerhoa. Jälkeenpäin olen iloinen että menin siihen kerhoon mukaan, vaikka olin jokseenkin ujo. Kerhosta sain lisää varmuutta esiintymiseen enkä pelännyt enää niin paljon. En halua edes ajatella minkälainen olisin yleisön edessä jos en olisi käynyt siellä kerhossa. Suosittelen näytelmäkerhoa kaikille jotka haluavat parantaa esiintymiskykyjään!
    Laajoina levittäytyvät Pohjolan synkät metsät, ikivanhoina, salaperäisinä villeissä unelmissaan, siellä asuu metsien suuri jumala, metsän henget kutovat salaisuuksiaan hämärässä.

    Sir Wyndham

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #60 : Toukokuu 07, 2005, 11:13:26 »
    En pienempänä tajunnut sitä esityskammoksi tms, mutta vanhemmiten minulle selvisi mistä esiintymistä edeltävä kumma tunne johtui. Olen soittanut klassista kitaraa yleisön edessä 6v:stä lähtien joten olen ehtinyt tutustua tunteeseen jonkin verran. Koitan hieman puida omia huomioitani esiintymisestä, siihen liittyvistä negatiivisista tunteista ja siitä miten niistä voi päästä eroon:

    Mistä esiintymistä edeltävä, ja esityksen aikana oleva outo olo johtuu?
    Adrenaliinista.
    Mitä adrenaliini on? Ainetta, jota keho laskee vereen aina kun keho kokee olevansa uhattuna. Ikävä kyllä keho EI kuuntele järkeä eikä logiikkaa: se ei tajua, että et ole missään vaarassa pitäessäsi esitelmää luokan edessä, vaan se kuvittelee sinun joutuvan kamppailemaan henkesi edestä ja täten laskee adrenaliinia vereesi. Miksi adrenaliinia? Siksi koska adrenaliinilla on monia selviytymistä edesauttavia ominaisuuksia. Listaan joitakin niistä kohta. Jokainen teistä on tuntenut ainakin osan näistä (jotkut niitä mainitsivatkin jo täällä).

    -tärisevä ääni
    -tärisevät raajat/keho
    -kylmä hiki
    -kuiva suu
    -nopeutunut sydämen syke
    -tuntee/kuulee sydämen sykkeen
    -puheripuli (puhe kulkee nopeammin kuin pitäisi, puhe tulee jatkuvalla syötöllä)
    -ajan taju kieroutuu (aika tuntuu pysähtyvän tai hidastuvan todella paljon)
    -"tunnelvision", eli näkee vain sen mitä on suoraan edessä
    -hengästyneisyys
    -tuntoaisti muuttuu (ei tunne kipua tai sitten kivun määrä vähenee dramaattisesti)
    -tunne, että ikään kuin seuraa tilannetta sivusta

    On vielä joitakin oireita, mutta en tiedä kaikkia enkä muista kaikkia jotka tiedän. Tuossa nuo yleisimmät kai. Nuo kaikki johtuvat vereen tulevasta adrenaliinista. Keho vapauttaa adrenaliinia eri tavoilla: hitaasti pitkällä aikavälillä tai isona pläjäyksenä, ns. "adrenaliinipiikki" ja sitten "vaaratilanteen" jälkeen taas hitaasti jolloin seuraa tämä esityksen jälkeinen jännityksen ja vapautuksen sekainen tunne. Adrenaliinipiikin saa yleensä vain silloin kun tapahtuu äkkiä jotain odottamatonta (esim. joutuu yhtäkkiä provosoimattoman hyökkäyksen kohteeksi tai esityksessä menee jotain pahasti pieleen, esim. lauluesityksen aikana saa yskäkohtauksen tms.), mutta harvemmin esityksessä tulee adrenaliinipiikkiä. Adrenaliinipiikki on melkein aina sekoitetaan virheellisesti kauhuun ja tämä usein lamauttaa kyseisen henkilön tehden hänet hetkellisesti toimintakyvyttömäksi, koska hän ei tiedä miten kääntää suuri adrenaliinimäärä hyödykseen. Esiintyjät yleensä "kärsivät" ed. main. adrenaliinin hitaasta vapautuksesta. Tämä on paljon uuvuttavampaa kuin adrenaliinipiikin saaminen. Tätä alkaa yleensä tapahtua siinä vaiheessa kun odottaa omaa esiintymisvuoroaan takahuoneessa. Esiintymisen aikana adrenaliinin määrä lisääntyy.

    Suurin apu noihin oireisiin on niiden hyväksyminen. Niistä EI voi päästä eroon. Ainoa mitä kukaan voi tehdä on niiden negatiivisten vaikutusten vähentäminen. Itseasiassa paras/varmin keino lienee "extra-kicksien" pyytäminen keholta "noin, sain vähän adrenaliinia, jospa antaisit vähän lisää. Vielä lisää. Mitä? Eikö enempää löydy? Kaikki tänne vaan." Näin voi ikään kuin huijata kehoa luulemaan, että "vaara" on ohi ja täten pystyt kääntämään eduksesi ed. main. haittavaikutukset (esim. hidastuneen ajantajun niin, että voit rauhassa puhua hitaammin, soittaa hitaammin jne. kuin miltä tuntuu, koska sinulle aika kulkee hitaammin kuin yleisölle: jos soitat/puhut siinä tahdissa mikä Sinusta tuntuu normaalilta, yleisö kuulee sen liian nopeana; mitä tahansa teet, hidasta vauhtia yleisön edessä. fyysiset oireet kuten tärinän ja kylmän hien voi voittaa vain hyväksymällä ne ja keskittymällä siihen, että kehosi on superladattu kestämään äärimmäisiä rasituksia; kipukynnys on noussut pilviin, olet nopeampi, voimakkaampi, kestävämpi jne). Osa oireista vähenee huomattavasti siinä vaiheessa kun ne hyväksyy ja keskittyy tuohon ed. main. "superlataukseen". Esim. itselläni käsien tärinä lakkaa kun keskityn siihen miten paljon nopeammin sormeni pystyvät liikkumaan kitaran kaulalla adrenaliinin ansiosta. Urheilusuorituksessa adrenaliinin vaikutukset on helpointa kääntää hyödyksi, koska adrenaliinin ensisijainen tarkoitus on fyysisten ominaisuuksien parantaminen. Kuitenkin esim. esitelmän tai puheen pitäjä voi ihan yhtälailla kääntää aineen vaikutukset edukseen.

    Huh. Vähän kuin olisin purkanut tuon litanian ajatusseulaan :D

    Felrë

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #61 : Toukokuu 07, 2005, 11:30:02 »
    Esiintymiskammoa? Minullako? No voit olla siitä varma.

    Minulla on ihan kauhea kammo kaikenlaista esiintymistä varten. Sitä eivät kaikki ihan ensinäkemältä arvaa, sillä minulla ei ole ongelmaa vaikka jutella tuntemattomille ihmisille, jos tiedän, että en luultavasti tapaa heitä enää. Mutta jos vaikka uusien luokkalaisten kanssa pitää puhua, minä menen ihan kipsiin. Jos nolaan itseni, joudun silti tapaamaan heidät koulussa lähes jokapäivä.

    Varmaan pahin tapaus oli, kun soitan erästä soitinta, ja meillä oli "konsertti" vanhemmille ja sukulaisille. Ei niissä ennen ollut ollut mitään pahaa, kun katsomossa oli joku 10 ihmistä + muut soittajat. Mutta tälläkertaa siellä olikin varmaan 30! Minä esiinnyin viimeisten joukossa, joten sain vielä jännittää paikallani melkein tunnin.

    Sitten se minun vuoroni tuli. Argh. Nousin seisomaan. Jalkanikin tärisivät ja pelkäsin lähteä kävelemään, etten vahingossakaan kaatuisi. No esitys meni ihan hyvin. Ei pahempia mokia. Pari ääntä meni vähän väärin, mutta tuskin kukaan oikeasti huomasi. Kun tulin paikalleni, ajattelin, että huh. Nyt se on ohi. Mutta sitten minä aloin ihan yhtäkkiä itkeä. En tiedä miksi, mutta varmaan, kun oli jännittänyt ihan sairaasti. Se oli aika noloa. Kotona äiti sanoi, että kyllä sen vähän huomasi, että tärisin. Ääh. Kamalaa.

    Tämän takia nykyisin suostun menemään konsertteihin soittamaan vain, jos tiedän, että sinne ei tule paljoa yleisöä, ja että osaan kappaleeni todella hyvin.

    //muoks. Niin, yksi tapa joka auttaa ainakin minula vähäsen. Ennen esitystä, jos menet vaikka autolla, laita radio päälle. Kun keskityn kuuntelemaan musiikkia ja vaikka hyräilemään, en voi ajatella, että voi kauhea kohta mä meen esiintymään, koska siitä tulee mulle jännittynempi olo. Kun ei ajattele sitä, se jännittäminen siirtyy ainakin vähäksi aikaa.

    Poissa franzi

    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Tupa: Tuvaton
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #62 : Toukokuu 07, 2005, 12:38:28 »
    Minulla on myös esiintymiskammo, tosin ei mikään kamala, mutta kuitenkin.

    Minulla on sellainen outo tapa, että mitä isompi (ja samalla tuntemattomampi) yleisö on, ei minua jännitä niin paljon. Jos taas tiedän, että yleisössä on joitakin tuttuja (sukulaisia, omia luokkalaisia) jännittää minua ihan hirveästi. Olen aika ujo, ja pelkään monesti, että nolaan itseni tuttavien edessä. Jos siis luokassa pitää tehdä äikän tunnilla näytelmä, oli se sitten kuinka lyhyt tahansa, minua melkeimpä pelottaa tulla kouluun.

    Harvoin minä kuitenkin joudun esiintymään missään. Kaksi kertaa olen ollut jossain ihan pienessä pianonsoittojutussa, plus koulunäytelmissä joskus ala-asteella (tosin monesti vain jonkin soittimen päässä) ja joskus muinoin sirkuskoulun esityksessä. Sekä tietysti nyt yläasteella äikän tunneilla pari kertaa vuodessa pitää esiintyä luokan edessä. Se onkin kirjaesitelmien lisäksi ainut asia, minkä haluaisin äikäntunneilta karsittavan pois ^_^

    Pollexia

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #63 : Toukokuu 07, 2005, 14:38:26 »
    Minulla on esiintymiskammo vain jos pitää esiintyä suvulle tai muille tutuille. Kavereiden kanssa ei ole niin kiva esiintyä, mutta heille on kiva esiintyä. Minä hermoilen kyllä ennen ja jälkeen esityksen, mutta itse esityksessä nautin esiintymisestä todella paljon. Illalla esityksen jälkeen itken jos meni huonosti tai jos meni hyvin kerron siitä kaikille kuinka mahtavaa se oli.

    Olen tosi hermona esityksen jälkeen. On niin kamalaa olla tietoinen tekemistään virheistä. Se on tunne jota pelkään. Ei niinkään itse esiintyminen.

    Raffu

    • Ankeuttaja
    Esiintymis kammo
    « Vastaus #64 : Toukokuu 07, 2005, 15:30:04 »
    Minulla taitaa olla esiintymis kammo. Nimittäin aina melkein kun menen esittämään (vaikka esityksen saisi tehdä parin kanssa niin teen sen yksin) Niin minulle tulee hiki. Minä kai pelkään, että nolaan itseni kaikkien edessä ja sitten minua pilkataan. Kerran minulle kävi uskonto tunnilla ihan oudosti kun esitin esitelmää. Minä luin esitelmääni ihan rauhassa, mutta yhtäkkiä minä nielaisin vähän niin kuin tyhjään. En ymmärrä miksi.
    Minusta kammo johtuu usein siitä kun pelkää nolaavansa itsensä tai joskus on nolannut jo itsensä esityksessä eikä halua tehdä sitä enään uudestaan.

    Poissa Goldenfake

    • Contessa
    • Hirnyrkki
    • Sukupuoli: Noita
    • Roma ♥ Italia ♥
      • Questo inverno finirà
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #65 : Toukokuu 07, 2005, 22:21:23 »
    Täällä on yksi, joka ilmottautuu!

    Okei, eihän minun esiintymiskammoni kovin kummoinen ole. Pidän siitä, että saan näytellä luokan edessä kavereideni kanssa, mutta jos vähänkään vieraammille sukulaisille (eli semmoisille, joita ei useasti näe), alkaa sydän pampata tuhatta ja sataa, ja sitten sitä yrittää keksiä verukkeita, millä luistaa esityksestä. Ehkä se tutuin on: "Minulla on vähän huono olo." Ainakin itse olen sanonut niin useammin kuin kerran. Ja jos palataan tuohon koulunäytelmiin, kyllä silloinkin ennen näytelmää jännittää, mutta niin varmasti kaikkia meitä. Se on ihan normaalia (miksi siitä huolimatta sitten jännitys luokitellaan "pahaksi" asiaksi? Enpä tiedä - itse ainakin inhoan sitä "hikiset kämmenet, tärisevä ääni, sydämmen tykytys ja perhosia vatsassa"  -tunnetta.) Mutta kyllä minun esiintymiskammoni tulee esiin parhaiten kirjaesitelmissä. Silloin sitä on esiintymässä yksin.. ainoa, joka puhuu, ainoa, jota pitää katsoa ja kuunnella. Ja kun ne useat silmäparit kohdistuvat juuri sinuun.. se saa itseni värisemäänkin pelkästä ajatuksesta. Tämän vuoden ensimmäisessä esitelmässä jännitin ihan hirveästi, viimeisemmässä en niin paljoa. Mutta siltikin ne esitelmien esitystä  edeltävät illat ovat yhtä sängyssä kieriskelyä, ja usein sitä minäkin mietin, että pitäisikö jäädä koulusta pois. Joskus se kuitenkin pitää esittää.

    Muu "esiintyminen" ei minua niin haittaa. Uskallan puhua ihmisille, ilmaista mielipiteeni, kysyä jne, mutta esitelmät voisi heittää pois, jos minä saisin päättää! ^^
    Fabrizio: Si, ti desidero, ti voglio con tutto me stesso, dalla prima volta che ti ho visto ti desidero, da settimane ti voglio fino ad impazzirne, e ti amo, io, ti amo, io ti amo e ti desidero e ti amo, potrei urlarlo se vuoi te lo giuro! Si, ti giuro... Nessuno, nessuno potrebbe dirmi che devo vergognarmi: Io amo Elisa!

    Zirona

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #66 : Toukokuu 08, 2005, 15:18:34 »
    En ole koskaa mennyt ihan lukkoon, mutta ääni on tärissyt ja on ollut paha olo.

    Kun tanssin (nyt 8. vuosi meneillään) ei tanssi esitykset enään jännitä niin paljon kun pienenä. Onhan olemassa pieniä lapsiakin, jotka jännittävät enemmän kun toiset. Minulla on sillä lailla, että voin tanssia kenen edessä vain, mutta laulaminen, soittaminen ja esitelmän pitäminen on yhtä tuskaa.Kai se on vähän sama kun luonteessakin, jotkut ovat luonnostaan puheliaita, toiset taas hiljaisia ja ujoja.

    Hyvä neuvo on muistaa hengittää kunnolla, säästää ääntään (jos pidät esitelmän) ja muistaa syödä ennen esitelmää hyvin, koska jos nälkä yllättää ja vatsa alkaa kurnia, se on kaikkea muutakun mukavaa.

    Mitä enemmän pidät esitelmiä, tai soitat sitä helponpaa se on vähitellen.
    Myös tutusta aiheesta kertominen on helponpaa, kun aiheesta, josta et tiedä mitään.

    Toivottavasti neuvo auttavat esiintymis kammoisia.

    Michiyo

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #67 : Toukokuu 08, 2005, 16:09:40 »
    Joo, miulla on esiintymiskammo. Ja usein ihmettelen, että miten minulle se on iskenyt. No, selityksiä löytyy.

    Kun olin lapsi, en koskaan pelännyt minkäänlaista esiintymistä. Tykkäsin esiintyä ihmisille, kuuluin jopa näytelmäkerhoon, joka lopetettiin jostain syystä, en muista mistä. Yläasteella vielä seiskalla pidin esitelmien pidosta, nautin selittää muulle luokalle tekemästäni asiasta ja saada hyvää palautetta siitä. Ja sitten... kahdeksannella aloin kammoksumaan niitä. Kun kuulin, että tulisi esitelmän teko, olin paniikissa. En kerta kaikkiaan saanut henkeä, vaikka esitelmän pitoon olisikin ollut jotain kuukausi. Pahempaa oli sitten, kun se tilanne itse tuli esiin. Ääneni tärisi pahemmin kuin koskaan, käteni hikoilivat ja polveni jopa pettivät yhdesti. En silloin jaksanut kiinnittää asiaan huomiota, ei kukaan muukaan tehnyt. Sitten yhdeksännellä tuli mukaan se ainainen punastelu. Punastuin aina jos opettaja puhutteli minulle niin, että koko luokka kuuli. Ja kun luokan edessä esiinnyin, olin jo ennen sitä punainen kuin tomaatti. Sitä pahensi vielä se, että muutamat luokkakaverini huomauttelivat siitä leikillään. Yhdeksännen luokan lopulla minusta tuli välinpitämätön punastelua kohtaan enkä jaksanut hirveämmin harmitella sitä. Se tuli jos tuli. Onneksi kammon alkuvaiheen oireet hävisivät jo ennen yhdeksättä luokkaa, mutta punastelu, sydämen sykkeen nopeutuminen ja käsien tärinä jäi.

    Kammoksun vieläkin esitelmän pitoja luokan edessä, mutta en anna sen enää vaikuttaa niin pahasti. Punastelu on edelleen mukana, samoin ikuinen tärinä ja hätäily, mutta eivät ne enää pahenna asiaa.
    Lukioaikanani olen huomannut, että olen ruvennut änkyttämään esitelmää pitäessä. Tai oikeastaan vain silloin, jos puheeni nopeutuu. Silloin tulee ääni rupeaa helposti katkeilemaan. Olen siksi pitänyt ääneni kurissa ja keskittynyt ajattelemaan, että kaikki menee hyvin. Ja sitten kaikki onkin ohi, hienoa.

    Tiedän, etten pääse koskaan eroon tästä kammosta, mutta nyt olenkin vasta alkanut työstämään sitä. Tämä varsinkin sen takia, että unelma-ammatissani joudun esiintymään monille ihmisille eikä silloin paha änkytys ole hyväksi. Onneksi olen nyt saanut osakseni positiivista palautetta esiintymisestäni, etten enää edes kauheammin välitä, vaikka käteni tärisevätkin esitelmän aikana.
    « Viimeksi muokattu: Tammikuu 28, 2007, 15:41:07 kirjoittanut Michiyo »

    Haru

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #68 : Toukokuu 09, 2005, 19:48:48 »
    Esiintymiskammo? Tuttu juttu.

    Esitelmien pitäminen oli pahin pelkoni ala-asteella ja nytkin, vaikka siihen ei olekaan mitään järkevää syytä. Esiintymiset menevät kuitenkin aina ihan hyvin. Ehkä olen vain ujo.
    Ala-asteella oli hirveän paljon esitelmiä, mutta se ei auttanut, että niitä oli paljon. Se vain pahensi tilannetta. Kamalinta on esittää tutulle luokalle.
    Onneksi ylä-asteen aikana on ollut vain pari kolme esitelmää, luojan kiitos. Kamalinta on, kun kädet ja jalat alkavat täristä, mutta onneksi en koskaan mene lukkoon, ajattelen vain, että pitää saada tämä pois alta. Luulisin, että luen myös aika nopeasti, kun olen luokan edessä.
    Kaverini ovat samaa lajia, ja sitten aina valitetaan toisille, jos on esitelmä tulossa. Mutta ei se pelko kuitenkaan lähde.

    Ala-asteen lopussa harrastin voimistelua ja rakastin esiintymistä lavalla tutun porukan kanssa. Sama päti taitoluisteluunkin. Ehkä se vaikutti, että yleisö ei ollut tuttu. Jotenkin vieraille on helpompi esiintyä tai selittää jotain. Minusta tuntuu, että voisin vieläkin esiintyä voimisteluesityksissä, mutta esitelmät....
      Se on täysin eri asia.

    Ameliah

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #69 : Toukokuu 10, 2005, 23:55:42 »
    Esiintymiskammo...

    Ennen pelkäsin kovastikkin ihmisten edessä puhumistakin. Saatikka sitten esiintymistä, se olisi ollut pyörtymisen paikka -vähintään. Se oli kunnes menin seiskalle, sillon ikäänkuin heräsin unesta, silloin tajusin että eihän siinä ole mitään pelättävää. Sitten ilmoitin itseni ilmaisutaitoon sekä ihmissuhde kurssille, saadakseni itselleni lisää varmuutta ihmisten keskuudessa, siksi minusta onkin kasvanut ehkä tallainen narsistinen tyttökäs. Ennen tätä heräämistäni en uskaltanu puhua missään kaveriporukassa mitään ääneen, tai sanoa omaa mielipidettäni mistään.

    En oikein tiedä mikä asian muutti, jotenkin taisin kasvaa ihmisenä ja tulin ajatelleeksi että ei siitä ujostelemisesta ja pelkäämisestä ole minulle mitään hyötyä. Ja voin oikeastaan sanoa että siitä lähtien itsevarmuuteni on ollut tasaisessa nousussa ,kun tajusin että minun ajatusteni ja mielipiteideni päältä ei noinvain voi talloa eikä minua tuupita. Ystäväni kun silloin pitivät minua jonkin sortin ovimattona ja jonakin ihan samana tyyppinä jolla ei ollut mitään sanottavaa, pitävät varmaan yhäkin kun eivät minuun ole vaivautuneet tutustumaan koskaan kokonaan sen jälkeen kun tajusin oman arvoni :). He hylkivät minua ja kiusasivat minua ja en kenties jaksanut enään ajattelin että nyt saa riittää, minä olen parempi kuin he yhteensä missään ikinä :).

    Siitä lähtien mikään esiintyminen ei ole oikeastaan kiitos koulunäytelmien ja ihmissuhdekurssien , vaivannut minua. Oitin itseäni niskasta kiinni. Nyt tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja minulla on omasta mielestäni hyvät ihmissuhde taidot :).

    Kannattaa teidän muidenkin, eise loppuen lopuksi ole niin vaikeaa kuin voisi kuvitella, ei ihmisiä voi pelätä, heille pitää olla avoin jotta he voivat tutustua sinuun helpommin, koska hekin pelkäävät, ja jos kaikki pelkää toisiaan ja ujostelee niin eihän mistää mitään tule.

    Momoirochi

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #70 : Toukokuu 11, 2005, 18:32:54 »
    Minulla on esiintymiskammo. En osaa määritellä, miten paha se on, mutta jos minun pitää lukea jotain jostain paperista esitelmässä, käteni tärisevät. Jos muu luokka tuijottaa minua, kun olen siellä luokan edessä, saatan punastua, vaikka yritän pitää pääni kylmänä.

    Minusta on hyvin epämiellyttävää puhua luokkani edessä... Varsinkin, kun eräs nimeltä mainitsematon ystäväni aina huomauttaa, että "sä oot ihan punane!". Enkä muutenkaan ole mitään luokan suosituimpia ihmisiä.

    Bonche

    • Ankeuttaja
    Esiintymismokat
    « Vastaus #71 : Toukokuu 20, 2005, 19:21:06 »
    No näitähän riittää varmaan jokaisella, jotka vähänkin hermoilevat esiintyessään. Kuka on lintsannut esiintymisestä äkillisellä sairastumisella, kuka kaatunut kesken balettiesityksen ja kuka kaatanut viulutelineen. Miun moka oli yksi kauheimmista. Ja ensimmäisistä.
      Soitan siis pianoa, ja kerran piti esittää semmoinen Maija Poppas- kappale. Oli varmaan kaksisataa ihmistä katsomassa ja mie jännitin niin paljon! Se meni alusta lähtien päin puuta, kun minulla piti olla valkoinen paita, ja kun tulin sinne, päälläni oli vihreä fleecetakki, joka tietysti jäi päälleni kaikessa kiireessä. No, esityksen puolessa välissä jokin meni pieleen ja lopetin soittamisen. Olin siinä suunnilleen minuutin, ja kaikkialla oli hiljaista, kukaan ei sanonut sanaakaan, vaan istuin siinä ja katsoin nuotteja. Yhtäkkiä aloin taas soittamaan ja soitin loppuun asti. Sen jälkeen minulla oli vielä toinen esitys toisen ihmisen kanssa, ja se taas onnistui hyvin. Kamalaa, kamalaa.

    No niin. Mokailuja tänne, kiitos!

    /Vaniavaus/

    Poissa Quinetta

    • Vuotislainen
      • http://kat5u.proboards41.com
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #72 : Toukokuu 20, 2005, 20:06:41 »
    No, minä kun rakastan näyttelemistä todella paljon enkä pode ollenkaan esiintymiskammoa, niin näitä ei paljoa ole. Tai no, onhan niitä pieniä mokia, jotka olen kuitenkin vääntänyt osaksi näytelmää.

    Yksi ainoa suuri moka, tapahtui noin kolme vuotta sitten. Olin juuri astunut lavalle toista kertaa. Näytelmä oli mennyt siihen asti täydellisesti, kaikki hyvin, jne. No, kävelin siihen vähän keskemmälle ja esitin surullista orpoa. Sitten valot kohdistuivat minuun, niin että muualla oli ihan pimeätä (tässä vaiheessa taustakuoro hiipi pimeän turvin lavalle)
    Huokaisin, kuten pitikin, mutta juuri kun vedin henkeä ja olin aloittamassa yksinäisen orpolapsen laulua, jotenkin olin näkevinäni ettei mikrofooni ollut päällä. Siinä sitten lipsahti, että "Oh, sh*t!" - ja mikrofooni OLI sittenkin päällä. Tuo oh, sh*t kaikui monta kertaa, koska mikki oli säädetty niin laulua varten.

    Olin vähän nolona.

    Minusta mokat ovat kauheita myös, jos on katsomossa katsomassa. Tulee niin vaivaantunut, säälivä, inhottava olo jos esiintyjä tekee suuren mokan ja joutuu noloksi. Koska tietää miltä se tuntuu, on niin kamalaa vaan istua ja katsoa ja tuntea itsensä syylliseksi, että ylipäätäänsä on katsomassa tuota mokaa.
    Roolipelien Maailmankaikkeus - (melko) aktiivinen Roolipelifoorumi.

    Outlaw

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #73 : Toukokuu 20, 2005, 20:25:46 »
    Minä VIHAAN esiintymistä. Siis oikeasti. Soitan nyt neljättä vuotta klarinettia ainoana luokallani ja tietysti se olen aina minä joka joutuu joka esitykseen mukaan. Yhdessä kevätjuhassa soistin kahden muun klarinetistin ja yhden trumpetistin kanssa. Katsoimme etukäteen järjestyksen, jossa olisimme. Min ja se trumpetisti käyttäisimme samaa nuottitelinettä, ja olisimme vierekkäin. No sitten kun mentiin lavalle se ***** poika meni väärälle paikalle ja minulle ei jäänyt nuottitelinettä! Ja sitten leikittiin punajuurta ja sanottiin kuoronjohtajalle että täällä ei ole telinettä. Siitä jäi traumoja, enkä halua ikinä esiintyä.... En kylä halunnut tuota mokaa ennenkään. On kai vain niitä ihmisiä, jotka eivät voi esiintymistä sietää...

    Poissa Hailie

    • Inhimillinen sanataituri
    • Vuotislainen
      • Komero
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #74 : Toukokuu 20, 2005, 20:35:19 »
    En ennen jännittänyt ollenkaan esiintymistä ja nyt se on yhtä h*lv*ttiä mulle.

    Soitan kanteletta ja joudun käyttämään siinä käsiäni (daa) ja kädet tietty vapisee ihan hirveästi... Joulukonsertissa sitten keskityin pelkästään käsien tärisemiseen ja unohdin kappaleen lopun :/ (eikä nuotteja saanut olla!) Onneksi en soittanut yksin.

    Ja joskus pari vuotta sitten kun harrastin tanssia. Meillä oli joku esitys ja mun piti mennä ensimmäisenä sellaisessa jonossa. Unohdin sitten lähteä liikkeelle ja mun takana oleva sitten tönäisi ;)

    Mutta esiintymistä olen oppinut inhoamaan noitten mokien takia.

    Ja tuli mieleen edellisestä konsertista; Mun ja Tiian soiton välillä piti vaihtaa kantele, mutta me esiinnyttiinkin peräkkäin (tarkotuksena oli siinä toisten esitysten aikana vaihtaa se) Ja mun soiton opettaja sittne lähti vaihtamaan niitä. Oli kiva hiljaisuus sen aikaa kun opetaja haki sen sieltä takaa...
    Merkityksetön yhteensattuma
    D.Adams

    Pollexia

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #75 : Toukokuu 20, 2005, 20:47:20 »
    Mä soitin joskus koulun konsertissa. Kappaleet meni päin mäntyä, mutta kukaan ei onneksi kuullut sitä. Soitin bassoa. Harrastin joskus tanssia. Kesken esityksen mua rupes pyörryttämään ja tansssin ulos lavalta. Oli sitten hauskaa kun kaaduin tanssin opettajan syliin. En onneksi pyörtynyt. Toisessa esityksessä taas kaaduin kun piti tehdä kärrynpyörä. Eli minä olen mokaillut aika usein esityksissä, joten minua se ei haittaa enää(olempas minä välinpitämätön). Mutta on kamalaa katsoa kun joku muu tekee niitä virheitä.

    Poissa neidor

    • Xena
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Pakeha (aroha) Maori
      • KC
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #76 : Toukokuu 20, 2005, 20:56:25 »
    Muistan, kun joskus ala-asteella olin Kalevala näytelmässä ja näyttelin Ainoa. Minulla oli pitkiä, vaikeita monologin pätkiä, joita laususkelin. Niinhän siinä kävi, että ensin, kun olin tyylikkäästi esityksessä myöhästynyt avauksestani, marssin lavalle ja alan lausumaan jossain välissä vuorosanojani väärässä järjestyksessä. Tosin paljoakaan se ei sisältöön vaikuttanut ja yleisö ei huomannut mitään, kun verbaliikka vain toimi. Oli se silti kauheaa. Onneksi oli hame päällä sillä polveni tärisivät.
    Colombia = You'll come for the enticing beauty of the Caribbean Sea. You'll stay because you've been kidnapped and locked in the trunk of a Dodge Dart.

    Poissa

    • kAHVikuppisihteeri
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • jump, deliver me
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #77 : Toukokuu 20, 2005, 21:16:01 »
    Ei nyt ainakaan näin nopeasti muisteltuna tule mitään mullistavan kauheaa mokaa mieleen. Eipä ole minkäänlaista esiintymiskammoakaan kyllä, tai sitä tavallista mahasta nipristää ja kädet tärisee-jännitystä.

    Okei juu, kyllä minä nyt yhden mokan muistan. Se ei niin iso ollut, mutta moka, jolle bestikseni edelleen nauraa. Minulla ja muulla luokalla oli tehtävänä tehdä jonkinmoinen esitelmä jostain euroopan maasta. No, minä fiksuna tyttönä päätin tehdä Virosta, kun olen siellä käynytkin ja isä osaa sitä puhuakin. Kun menin luokan eteen valmiina esitykseen, kädet tärisivät niin, että paperit melkein putosivat lattialle. Ääneni tärisi ja en uskaltanut katsoa luokkaan päinkään. Vähän aikaa oli hiljaista kun minä papereitani rapistelin ja yritin keksiä sanottavaa. Tuntui, kuin kaikki opettelemani olisi unohtunut. Siinä sitten sanoin viisanaa että "Joo niin siis tota kun..." hiljaisella ja värisevällä äänellä. Paperit putosivat lattialle ja minä noukin ne siinä taustalla kuuluen pari tyrskähdystä.
    Minun oli esitelmäni alussa tarkoitus sanoa viroksi hyvää päivää, minä olen Ida ja teen esitelmän Virosta ja plää plää plää. Kuitenkin, menin siinä sitten sösöttömään jotain tärisevällä äänellä eikä kukaan saanut siitä selvää. Muutaman sekunnin kuluttua sanoin hiljaisella äänellä "Joo, mä tein siis tän mun esitelmän Virosta" ja fiksuna lisäsin "jos ketään kiinnostaa" siihen perään, ope taisi olla ainut joka sen kuuli. Kuitenkin, noloa se oli!
    "Seuraavaks me vedetään sellanen progepläjäys, että te saatanan kakarat ette löydä kotiinne."

    Ancel

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #78 : Toukokuu 20, 2005, 21:49:17 »
    Voi, niitä on monia.. :P Minä olen niin hajamielinenkin vielä kaiken lisäksi.. :l

    Mutta ensimmäisenä tulee ainakin mieleeni joulujuhlat viimevuodelta. :P Meillä oli sellainen tanssiesitys ja yhteä luokan lyhimpänä jouduin eturiviin siinä "järjestelyssä". Eturivissä olimme vain minä ja eräs minua hieman nuorempi tyttö (vuotislainen hänkin, nimen pidän omassa tiedossani. xD). Tanssimme ihan askelten tahdissa, muutaman kerran menin askelissa sekaisin. (katsojia oli muuten vamraan sellainen satakunta, lulisin..) Lopussa, minä ja tämä tyttö olimme sopineet että pidämme toisiamme käsistä kiinni ja kohotamme ne kattoa kohti. Mutta olinhan pidempi tuota tyttöä ja vedin häntä liian korkealle. Kun olen vastikään katsellut nauhoitettuja joulujuhlia (vanhmepani olivat siellä ja tallensivat videokameralla kaiken sen kamaluuden..) ja näytän aivan kamalalta... Ihastuksenikin taisi olla samasissa joulujuhlissa... x(..

    Muokin vielä jos tulee muuta mieleen. Minulla on nyt (niinkuin aina) tyhjä pääkoppa. Aivojen tilalla sahanpurua. Pumpulia. Whatever.

    Elwen

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #79 : Toukokuu 20, 2005, 22:21:26 »
    Tykkään esiintyä joten onhan näitä sattunut. Kerron kaksi mokaa, joista kummatkin tapahtuivat esiintyessäni koululleni (johon kuuluu noin 500 oppilasta *itku*)

    Minun oli tarkoitus esittää runo. Sovitaan että se meni vaikka näin:
    "Nyt löysin etsimänne;
    siis kevät tuli tänne
    Kukkii maa, taivas sinertää
    puissakin jo lehdet vihertää"
    (oikeasti runo kertoi politiikasta)
    Kamala paniikki iski kun tajusin viidensadan silmäparin tuijottavan minua. Aloin änkyttämään jotain mitä runosta muistin, tyyliin: "Etsitty on löytynyt... ööh... lehdet ovat vihreät ja kukat kukkivat... emm... kevät on tullut ja taivas sinertää..." Tajusin kuinka väärin se meni ja sanoin hätäpäissäni "Äh, mie alotan alusta!" Sainkin sitten lausuttua runon oikein, tosin se kuulosti varmaan samalta kuin olisin luetellut vuosilukuja. Siltä ainakin tuntui :)

    Toinen oli, kun lauloin - sovitaan nyt vaikka Charlie Brownin. Taustalla kuului biisin karaokeversio eli pelkkä musiikki. Erään opettajan oli määrä laittaa se soimaan, mutta sitä ei ollut kelattu alkuun! Lauloin ihan ristiin musiikin kanssa *huokaus*

    Golden

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #80 : Toukokuu 21, 2005, 08:09:53 »
    Noniin, minun alaani. Kyllähän niitä mokailuja on kertynyt aika reilustikin tässä ajan mittaa.
    Taisipa olla viime vuonna, kun soitin nokkahuilua konsertissa. Minun vuoroni tuli, eikä säestäjää näkynyt missään. Lopulta hän päätti ilmaantua ja ajattelin 'hyvä, pääsee soittamaan'. Siinä kohtaa kun säestäjä oli aikeissa kokeilla viritystä minä pomppasin jo soittamaan, antamatta sen enempää aikaa. *punastelua* Muuten se menikin sitten hyvin, mutta se alku...

    Outlaw

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #81 : Toukokuu 21, 2005, 09:36:52 »
    Niin ja muuten minulla on sellainen outo juttu, että kun jouduin tuon viime vuoden aikana esiintymään 600-oppilaiselle koululleni ja heidän vanhemmilleen aika monta kertaa, en lopulta jaksanut välittää vaikka soitinkin pieleen. Sooloja en kumminkaan ikinä soittanut. Mutta esim. viime joulujuhlien alla soitonopettajani tuli päivää ennen konserttia ilmoittamaan minulle "ja sä sitten soitat noitten muitten kanssa enkeli taivaan ja joulupukki matkaan jo käy." Minulla oli päivä aikaa harjoitella etten ihan prima vistana soittaisi, enkä edes saanut sen viisi-ylennyksisen enkeli taivaan- kappaleen nuotteja. Eli harjoittelin kotona vain pari kertaa sen joulupukki-biisin. o sitten kun piti soittaa se enkeli taivaan siellä konsertissa soitin varmaan 5 kohtaa väärin mutta ei se edes erityisemmin nolostuttanut. Viereinen soittaja vain vilkuili minua vähän hämmästyksissään... Kaikki muut kun olivat saaneet harjoitella kunnolla.

    Cassiopeia

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #82 : Toukokuu 22, 2005, 20:08:44 »
    Minä alan jännittämään esitystä aina noin tuntia ennen ja jännitys loppuu heti, kun olen päässyt lavalle.

    Olen tanssinut yksitoista vuotta ja näytellyt viisi vuotta. Parhaassa tapauksessa vuodessa on jopa yli kymmenen esitystä. Ei niitä enää jännitä. En pidä luokan edessä pidettävistä esitelmistä, jos joudun lukemaan jotakin paperista tai keksimään sanottavani sillä hetkellä. Ulkomuistista opeteltu teksti on täysin ongelmatonta.

    Tanssiessa on pari kertaa iskenyt lievä paniikki lavalla, kun en muista, mitä seuraavaksi tapahtuu. Näin käy useimmiten niiden pienten pysähdysten aikana, jolloin on aikaa ajatella. Kun pysähdys on ohi, osaan kaiken taas.

    Pysrin esiintyessäni siihen, että keskityn vain kyseiseen hetkeen. Pyrin opettelemaan kaiken niin hyvin, ettei mitään tarvitse ajatella. Näytellessäni en muista vuorosanojani, mutta huomaan silti osaavani ne kuin vettä vain, tanssissa en pysty sanomaan, mikä liike tulee seuraavaksi, mutta teen sen silti. Se vain on jäänyt muistiin. Tanssiessa monet meidän ryhmäläisistä valittavat, että hermoilevat sen takia, etteivät muista laskuja. Minä en ole ikinä esiintyessä laskenut tahtia. Harjoituksissa lasken tahdin ja esityksessä tiedän, mitä täytyy tehdä ja milloin.

    Juu. Se punainen lanka katosi. Ilmoittakaa, jos se löytyy.

    Valentina

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #83 : Toukokuu 24, 2005, 16:17:48 »
    Minulla on tälläinen ja paha... Kerran seiskalla kun tein kirja esitelmän, puhuin niin nopeasti, ettei kukaan ymmärtänyt sanaakaan... vasta ysillä kun selitin omasta loppu työstäni koko luokalle ilman minkään näköistä lappua, se katosi! Huomasin että lukiessani jostain jännitän enemmän, joten koitan nykyään välttää kaikenmaailman lappuja... Mutta kun esittää kolmelle kymmenelle ihmiselle aiheesta, joka ei kiinnosta ketään, niin tottakai tulee epävarma olo... Mutta pahinta on kun joku selittää kymmenen minuuttia planeetoista, ja kertoo jokaisesta erikseen.. oi sitä tuskaa.... Mutta en ole ajatellut hoitokonsteja vaan sirrän sen pako-liikkeisiin, niin pysyn jotenkuten kasassa.....Olen yrittänyt katsoa seinään, mutta päädyn aina katsomaan jotakuta silmiin.. en suosittele, se jota katsotte katsoo oudosti jne....en sen takia esiinny ja numeroni laskevat, ja yritän kokeissa tsempata...

    Mimuska

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #84 : Toukokuu 24, 2005, 19:26:46 »
    Mulla ei ole varsinaista esiintymiskammoa,mut karmee jännitys iskee aina ku pitäis mennä jonnekki vähän isomman yleisön eteen..
    Mulla rupee sormet(ja kädet) tärisemaan ihan hirveesti.
    Se on aika ärsyttävää,ku soitan pianoa niin sit ku pitäis mennä esiintymään kevätnäytökseen,nii rupee oman(tai lähinnä silloin ku edellinen on soittamassa) esityksen alussa sormet tärisemään..
    Mut oon yrittäny hillitä sitä,ja se on oikeestaan auttanu jonkun verran,ettei ainakaa enää niin paljon tärise..

    Ja sit ku tykkään hirveesti juontamisesta,niin oon päässy kerran kevätjuhlan juontamaan.sillon mulla kans rupes just ennen,ku juhla alko,kädet tärisemään ja sit ku menin lavalle,niin tuntu et kaikki ois tuijottanu sitä käsien tärinää..mut ku juhlaa oli jonkun aikaa jatkunu,niin sitte se loppu..

    Koulussa taas jos on joku esitelmä juttu,niin oon ottanu jonkun pienen jutun käteen,esim.kumin tai hakaneulan ym. ja sit räpeltäny sitä,nii seki auttaa jonkun verran..

    Poissa Leksu

    • Hirnyrkki
    • Sukupuoli: Velho
    • Jokapaikanhöylät Ry.
      • Hormiverkko
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #85 : Marraskuu 06, 2005, 22:38:18 »
    Esiintymiskammo.

    Minulla oli kyseinen ongelma usean vuoden ajan, mutta omalle rippileirilleni päästyäni ja siellä leirihäissä sulhasen isäksi jouduttuani, alkoi kammoni pikkuhiljaa haihtua.

    Nyt kolmella riparilla isosena, koulun infotilaisuuksissa ja kaikenlaisessa esiintymistä vaativissa tehtävissä olleena, ei esiintymiskammoa ole oikeastaan ollenkaan. Joskus tietysti tulee sellaisia tilanteita, jolloin ei millään tahdo mennä eteen, vaikka siellä olisi kuinka tuttuja ihmisiä.

    Mutta isosena oleminen on vahvasti auttanut minua pääsemään eroon esiintymiskammosta. Ensimmäisella riparillani, lasketteluriparilla, olin vielä koko viikon 38 asteen kuumeessa, joten tuli sekoiltua vielä enemmän. Itseni nolaaminen on miltei arkipäivää jo :b

    Ja nuorisotyönohjaajaksi kun pyrin, ei ole suositeltavaa kyllä, jos on esiintymiskammo. Kuinka voisin väkijoukon edessä puhua mitään, jos menisin aivan lukkoon :p

    Toivottavasti muutkin pääsevät eroon esiintymiskammostaan, on paljon hauskempaa katsoa muita ihmisiä, jotka nauravat minulle, kun nolaan itseni.
    Nauru on elämän parasta huumetta! :)
    "Ihminen ei syö elääkseen, vaan elää syödäkseen" - Jamie Oliver

    Ming shu

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #86 : Marraskuu 07, 2005, 16:14:44 »
    Näköjään en ole ainoa, joka hermoilee esiintymiestä... :)
    Joo, soitan viulua ja kun sitten "iki- ihana" viuluopeni käskee aina opetella esitys kipaleet ulkoa.
    Siis se on sitten ihan kauheeta, jos ei kesken esityksen sitten muistakaan miten kappale jatkuu, eikä voi edes luntata nuoteista!
    Jos minulle tulee joku moka, niin silloin tietysti punastun ja olen punainen kuin tomaatti!
    Kamalaa...
    Mutta se on totta, että vieraille ihmisille on paljon helpompi esiintyä, kuin tutuille ja porukassa on myös paljon kivempaa, kuin yksin esiintyminen.
    Nytkin jo jännitän kamalasti, kun tänään minulla on esiintyminen klo. 19 ja mun pitää lähtee jo puolen tunnin kuluttua!!!
    APUA!
    Noh, onneks löysin tän keskustelun, ni sain purettuu vähän paineita ulos... :)

    Elindar

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #87 : Marraskuu 07, 2005, 17:44:27 »
    Kyllä, olen esiintymiskammoinen, ja tiedän sen hyvin itsekin.
    En oikein edes muista koska tämä 'alkoi'. Ala-asteella en tainnut vielä jännittää esiintymistä niin paljon kuin esim. sitten yläasteella. Muistan, kun minun piti kasiluokalla pitää äikäntunnilla esitelmä luokalle.. omg. Olin niin paniikissa! Ja mikä pahinta, minä punastun tosi helposti, ja silloinkin olin varmaan helottanut luokan edessä kuin jokin majakka.. u___u;

    Nyt lukiossa tiedostan ongelmani ja yritän aina ennen jotain esiintymistä, isoa tai pientä, motivoida itseäni ja vakuuttaa ettei se ole niin kamalaa, ja olen selvinnyt tästä ennenkin. Eihän se olekaan niin kamalaa ja kyllähän siitä selviää, mutta miksi sitten pitää joka kerta jännittää niin pirusti? Ja ihan turhaan.
    Minulla taitaa pahin ongelma olla se meneminen sinne eteen ja aloittaa se esitys. Koska, esim. silloin kasilla huomasin itsekin että kun olin pitänyt esitelmääni jonkin aikaa ja saanut sen ikään kuin 'käyntiin', loppu olikin jo paljon helpompaa. Minua ei myöskään jännitä niin paljon kun esiinnyn vaikka jonkun kaverin kanssa. Ja myös se on totta, että esiintyminen vieraille on paljon helpompaa kuin tutuille tyypeille.
    Mutta eipä tästä sen enempää. Toivon vain, että joskus pääsisin tästä hirveästä panikoinnista eroon, mutta kaikkia varmaan esiintyminen jännittää ainakin jonkin verran, se on varma.

    Kikaya

    • Ankeuttaja
    :>
    « Vastaus #88 : Marraskuu 08, 2005, 20:34:10 »
    Itse asiassa en ole esiintymiskammoinen.
    Polvet saattaa kyllä alkaa tutista, mutta siitä selviää, kun kuvittelee olevansa vain harjoituksissa. Tykkään näyttelemisestä ja haluan isonakin tehdä sitä hommaa. Joskus, kun minua jännittää hirveästi, alan sönköttämään.
    Minua haastateltiin kerran Lounais-Suomen uutisiin kun meillä alkoi koulu niin aikaisin, ja kun toimittaja kysyi minulta mitä mieltä olen koulun alkamisesta, sanoin; Mi-Minun mielestäni koullun siis koulun alko on kivaa, kun saanähdä, siisa saa nähdä kaikki kavrit.
    Onneksi sain sanoa sen toistamiseen, niin sanat menivät jo hieman paremmin. Lentopalloa harrastin ennen, ja syöttäminen hiljaisuuden keskellä, ja varsinkin kun kaikki odotti hirveästi, sydän hakkasi metrin rinnastani ulos. Se oli pelottavaa, kun pelin ratkaisu oli käsissäni.
    Olen päässyt jännittämisestä eroon, kun tunnen kaverini joiden kanssa oelaan tai näyttelen.

    Poissa Eleanír

    • Lähes vaaraton
    • Reservi
    • *
    • Sukupuoli: Noita
    • Minäkö?
      • Blogi
    • Tupa: Tuvaton
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #89 : Marraskuu 09, 2005, 08:29:21 »
    Esiintymiskammo, taidan potea sitä jo nyt, vaikka vasta ensiviikolla pitäisi tuo karmea kokemus olla. Tai mikä vasta se on, sehän on ihan pian, enkä ole tehnyt koko hommaa vielä valmiiksi. Paniikki iskee, jokin muljahti sisälläni jo jakson alussa, kun asiasta kerrotiin, siitä asti sisälläni oon olllut inhottava tunne. Ja mitä lähemmäs päivä tulee, sitä enemmän se minua huolestuttaa. Tiedän kuinka sanat tulevat menemään sekaisin ja kaikki nauravat ja supisevat siitä jälkeenpäin, tiedän, että itku tulee kuristamaan kurkkuani silloin kovemmin kuin nyt. Tärisen ja minulle tulee aha olo niin henkisesti kuin fyysisestikin; minua alkaa oksettaa. Taakkaa lisää se, etten tiedä olenko tehnyt työni oikein, siitä kun ei oikein kerrottu mitään. Olen ujo, en halua että kaikki tuijottavat.
    Menetin kaiken kiinnostukseni psykologiseen analyysiin siitä lähtien kun tiedostin, että ihmiset tuntevat mitä he kuvittelevat tuntevansa.
    Siitä oli hyvin lyhyt askel ajatukseen, että he kuvittelevat tuntevansa mitä tuntevat

    hpfani

    • Ankeuttaja
    APUA!!
    « Vastaus #90 : Marraskuu 16, 2005, 17:57:30 »
    Aina kun minun täytyy esiintyä koulussa tai jossain yhteisessä näyttelmässä minulle tulee perhosia vatsaan ja en pysty selväti puhumaan ja yritän mennä piiloon tai olla katsomatta katsojia. Olen hiukan ujo muutenkin ja en kamalan sosiaalinen tyyppi. Minulla on nyt 25 päivä semmonen esitys ja en uskalla mennä luokan eteen ja viellä kun luokka on aika uusi kun minun entinen luokka hajos kun siirryimme ylä-asteelle. voitteko kerto vähän vinkkejä miten tästä silviäis?

    Poissa Asoalian

    • : W
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Tupa: Mary Sue
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #91 : Marraskuu 16, 2005, 19:27:54 »
    Minullakin taitaa olla oikeastaan lievä esiintymiskammo. En jännitä koulussa mitään viittaamista tai sellaista, mutta jos pitäisi luokan eteen mennä pitämään esimerkiksi kirjaesitelmä, lukemaan joku teksti tai ihan mitä tahansa, niin minä jäädyn. Ainakin omasta mielestäni tuntuu siltä, että puhun epäselvästi, ja puhe kuulostaa katkonaiselta ja niin edespäin, vaikka en oikeastaan edes tiedä onko näin. ^^ Ainakaan kukaan ei ole ikinä huomauttanut siitä minulle tai mitään...
    Kauhulla odotan seuraavaa jaksoa jossa on äidinkieltä, silloin nimittäin meidän pitää kirjoittaa taas jotain ja mennä lukemaan se koko luokalle. ^^'

    En kyllä itseasiassa oikeastaan edes ole ujo, esiintymistä vain jännitän koska.. no jaa. En edes tiedä syytä. Ei minulle ole kukaan ikinä nauranut tai mitään kun olen jotain esitelmää tai vastaavaa pitänyt, eli eipä sille oikeastaan järkisyytä ole. Minä vain kammoan luokan edessä esiintymistä. :)
    "You think that's hard? Try auditioning for Baywatch
    and being told they're going in another direction."

    Dis

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #92 : Marraskuu 16, 2005, 19:48:51 »
    Minulla ei luokan eteen meneminen ja siellä esitelmän pitäminen tuota vaikeuksia, mutta muuten kammoan kaikkia esiintymisiä. Ja tämä taas haittaa paljon, kun nyt satun harrastamaan pianonsoittoa musiikkiopistossa, missä tutkinnot ja muut on pakollisia. Joka kerta ennen esitystä tärisen, hikoilen, jne. Yleensä kesken esiintymisen mieleen tulee ajatuksia, esim. "Miten tää meni?" tai "Voi ei, en muista seuraavaa nuottia!" tai "Noi kädet liikkuu hienosti tossa mustalla pinnalla. (flyygeliä soittaessa tulee käsien heijastumat koskettimien kanteen)" ja kräks. Sitten tuleekin hiljaisuus.

    Varsinkin tutkintotilanteet ovat kauheita. Suoritin viime keväänä 2/3, ja Prima Vista (kun annetaan uudet nuotit ja sanotaan "soita") kokeen kohdalla se menikin sitten vähän niinkuin takapuolelleen. Jännitin niin paljon, ettei soittamisesta tullut mitään. Arvostelijat katsoivat ymäärtäväisinä ja antoivat uuden yrityksen. Ihmettelen.

    Mutta eiköhän asia tullut selväksi. Kammoan esiintymistä.

    Poissa Hopeanuoli

    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #93 : Marraskuu 16, 2005, 20:06:06 »
    Poden esiintymiskammoa. Pelkään aina nolaavani itseni ja en tykkää kävellä kaikkien edessä näiden vieläpä katsoesa mua. Esiintymiskammoni huomaa siitä että puhuessani ääneni alkaa pettämään ja (varsinkin peruskoulussa jossa jousuin joskus oleen luokan tai koulun edessä) alan tärisemään.

    Tässä viikko sitten amiksessa oli kritiikkitunti yhellä keramiikka tunnilla. Mun piti esittää luokalle ruukkuni minkä sain aikaan. Kun oli mun vuoro esittää ja vaikkei tarvinnut mennä luokan eteen ja vaikkei luokassani tarvitse pelätä sitä että joutuisi nolatuksi, mun ääni petti vähän puhuessani enkä voinut katsoa kuin ruukkuani kun ope 'joutu' (yritti täydentää puhettani kun kertomukseni oli todella lyhyt muihin verrattuna) jatkamaan puhelua mun ruukusta. En vain voi sille mitään. Inhoon luokan eteen menoa tai yllensä esillä oloa.
    "Are we there yet?"
    "No"

    whisplet

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #94 : Marraskuu 17, 2005, 16:31:57 »
    voisin kertoa oman tarinani.

    ala- ja yläasteella olin vielä se tyttö joka aina halusi olla kaiken maailman esityksissä ja härpäkkeissä mukana ja olin muutenkin kovin sosiaalinen ja ystävien ympäröima. mutta muutto erille paikkakunnalle toi minulle sen mörön, että ihmiset nauravat jos avaan suuni, nauravat sille miltä näytän, nauravat sille mitä teen. eihän he välttämättä naura, luulen vain. minä tyhmä tyttö.

    sain pari uutta kaveria ja muutama entinenkin tuttu oli koulussani/luokassani. kaikki meni hyvin kunnes se kerrottiin. täytyisi pitää miltei joka aineessa esitelmä. valmistelin työtäni ja harjoittelin esittämistä kotona. mutta kun esittämisen hetki tuli, sanoin vain opettajalle ettei se ole vielä valmis. esityspäivääni siirrettiin, sitä siirrettiin aina. onnistuin sen aina jotenki laistamaan. olinko sairas vai mitä.

    sitten otin itseä niskasta kiinni ja menin terveydenhoitajan puheille ja kerroin että kammoan esittämistä. kerroin taustani ja kerroin miltä minusta tuntuu sillä hetkellä, ennen esittämistä. polvet tutisevat (tai ainakin niin luulin), ääneni tärisee, silmät kostuvat enkä näe mitä papereissani lukee, ja lopulta ääneni katoaa kokonaan. tai näin kuvittelin. enhän siis tiennyt millaista se oikeasti olisi kun en niitä esitelmiä ikinä pitänyt. terveydenhoitajan kanssa sovittiin ettei minun tarvitse niitä pitää, teen vain kirjallisena ne kaikki. okei sopi minulle mainiosti!

    olen nyt kolme vuotta riutunut esiintymispelossa ja olen itselleni vihainen että päästin itseni aina laistamaan siitä tilanteesta. olisi pitänyt vain mennä silloin ensimmäisellä kerralla sinne luokan eteen, eikä jättäytyä pois. kammoni on kasvanut ihan hirmuisesti ja tämä ei ole kivaa. on sanottu että tähän on hoitokeinoja. en vain usko sellaiseen. mutta ehkä vielä joskus menen kouluun ja pidän sen esitelmän ja huomaan ettei minulle naureta. pitäväthän he muutkin tyhmiä esitelmiä tyhmistä aiheista, eikä heillekään naureta.

    eli jos tuntuu että jännittää niin elkää antako jännityksen voittaa. pitäkää ne esitelmät älkää jättäytykö niinkuin minä tein.

    angstipallero

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #95 : Marraskuu 17, 2005, 18:12:12 »
    Aika monia taitaa jännittää oman luokan edessä esiintyminen. Itsekin jännitin ennen ihan hirveästi. Muistan viidennellä luokalla, kun pidin kaverini kanssa esitelmää marsuista. Ääneni värisi ja yritin vain piiloutua sen paperin taakse, josta luin asioita. Ala-asteen laulukokeet olivat myös aivan hirveitä. Meidän ei onneksi tarvinnut laulaa koko luokan edessä, mutta jo pelkästään opettajalle laulaminen tuntui mielestäni hirveälle.
    Nykyään en jännitä enää niin kauheasti. Tietty vähän ennen esitystä saattaa pikkuisen jännittää, mutta sehän on ihan tervettä. Silloin vedän vain syvään hengitystä. Itselläni jännitys ainakin katkeaa siihen, kun astun luokan eteen. Keskityn vain siihen esitykseen, kerron mitä minulla on sanottavaa ja siinä se.

    Adella

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #96 : Marraskuu 21, 2005, 16:06:01 »
    Miten täältä aina löytyykin juuri oikeat topicit...


    Esiintymiskammo. Ei haittaa, minulla ei ole sitä.

    Katsokaa nyt! Ne eivät edes mahdu samaan lauseeseen!!!

    Eli kyllä, olen esiintymiskammoinen. Ja siitä on joskus tosi paljon haittaa.
    Varsinkin jos tilanne tulee yllättäen, kuten tänään.
    Eli:
    Aikaisemmin (viime vuonna) saimme tietää jo hyvissä ajoin, milloin meillä on laulukokeet. Hyvä, menin kokeeseen ja tuli kymppi, kuten olen aikaisempinakin vuosina saanut. Kaikki OK.
    No, tänään ope ilmoittaakin yhtäkkiä että okei, meillä on tänään laulukokeet, menkää käytävään odottamaan.
    Olin suoraansanottuna paniikissa. En ollut voinut harjoitella. Hampaat kalisi (Ihan oikeasti!) ja kädet tärisi.Kun vuoroni tuli, minä näin vain ne sanat edessäni. *puistatus*

    Laulukoe meni päin v****a ja laulu meni tosi epävireisesti.
    Meninpä sitten hankkimaan itselleni 8 laulusta, alavireisyyden vuoksi.

    Uskotte että harmittaa. Mutta koska olen ennen saanut kymppiä samalta opettajalta laulukokeesta, niin tiedän, että tämä kerta meni paniikin piikkiin.
    Mutta kokemus oli kamala.

    Poissa toyhto

    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
      • LJ
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #97 : Marraskuu 27, 2005, 18:28:45 »
    En voi kyllä sanoa potevani esiintymiskammoa. Ehkä se johtuu osittain siitä, että koska olen soittanut pianoa pienestä pitäen, olen aina myös "joutunut" aika ajoin esiintymään. Samoin leireillä isosena ollessa niitä tilanteita on tullut jne.

    Esimerkiksi koulussa äidinkielen puheita pitäessä kyllä vähän jännittää, vaikka samalla saatan olla tavallaan innostunutkin siitä puheen pitämisestä. Ehkä vain olen niin itsekeskeinen otus, että tykkään olla huomion keskipisteenä.

    Luulen, että usein esiintymiskammosta kärsivä ihminen pelkää myös sitä itse esiintymiskammoa, näin ainakin voisin kuvitella. Minun on paljon helpompi kuvitella jännittäväni ennen puheen pitämistä sitä, että entä jos käteni rupeavat tärisemään tai punastun tai vaikutan hermostuneelta tai jotain, kuin että pelkäisin itse puhetta. Minusta kuitenkin kannattaisi esiintymiskammonkin suhteen ottaa rennosti, jos se vain on suinkin mahdollista - ei siihen jännittämiseen kuole ja todennäköisesti melkein kaikki jännittävät tiettyjä tilanteita. Siinä ei ole mitään pahaa eikä siitä välttämättä tarvitse edes päästä eroon.

    Mutta jos nyt puhutaan ihan oikeasta esiintymiskammosta, sellaisesta, joka todella häiritsee ihmistä itseään (tai vaikka muitakin). Ehkäpä sitä voisi vain yrittää kelata mielessään, että virheitä saa tehdä, eikä sillä nyt oikeastaan ole niin paljon väliä vaikka mokaisikin. Ja harjoitella esiintymistä joissain pienissä, turvallisissa tilanteissa. Harjoitus kun tekee mestarin.
    Half the work that is done in the world is to make things appear what they are not.
    - E.R. Beadle

    Samantha

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #98 : Marraskuu 27, 2005, 18:34:25 »
    Minulla on, ja ei ole esiintymiskammoa. Koska näytteleminen on yksi harrastuksistani, en lavalla ollessani pelkää mitään, ja vain olen ja eläydyn hahmooni. Mutta taas ollessani soittamassa pianokonsertissa, jota harrastan myös, käteni rupeavat hikoilemaan ja tärisevät. Pelkään kai sitä että soitan väärin, vaikka olisin opetellut kappaleen jopa soittamaan silmät kiinni. Tämä pelko on vain kasvanut kurssitutkintojen takia, joissa kolme opettajaa istuu pöydän takana ja kuuntelee kun soitat, ja minusta tuntuu että odottaa myös että soitat väärin.
    Kolmas asia miten pelkään esiintyä, on yksinlaulu. Koulussa minun pitää laulaa luokan edessä ja menen aivan lukkoon, vaikka yleensä laulelen itsekseni melkein koko ajan.
    Jos tästä pelosta pääsisin eroon ni olisin iloinen.

    zerah

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #99 : Marraskuu 27, 2005, 22:11:30 »
    Riippuu tilanteesta. Lavalla ei mitään eikä tuntemattomien ihmisten edessä show:n vetäminen tuo ongelmia, mut auts kun pitäisi tutuille puhua jotain. Iskee ihme paineita, että entä jos en osaakaan.
    Tämä yleisesti koulussa, kun pitäisi luokalle jotain kertoa, niin sähellän. Ja valitettavasti en punastu ja säikähdä vaan rupean nauramaan ja siinä sit kikatetaan.

    Camomillatee

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #100 : Joulukuu 01, 2005, 21:56:06 »
    Hui. Kun nyt edes ajattelen esiintymistä ei ajatus ole hyvä. Viime viikolla pidin suomenkielentunnilla esitelmän harrastuksestani, lukemisesta. Noh, se meni päin -piiip-. Eli huonosti. Jännitän aina niin plajon, vaikka olisi millainen yleisö. Puhe alkaa töksöillä, ja vaikka olisin harjoitellut kuinka paljon, kaikki vain unohtuu. On ollut näin jo ala-asteelta asti (nyt olen kasilla). Tänäänkin kun meidän pti näyttää pieni näytelmänpätkä luokalle, ja minulla oli yksi repliikki, unohtui sekin täysin. Minun piti sanoa "Ett ögonblick senare kom Chulak springandes" todella pitkä repliikki, eikö? Ja sekin meni päin metsää. Nimen vaihdoin Lalchandiksi (toinen henkilö näytelmästä) ja muutenkin änkytin. Huhhuh.

    Hirvein oli ehkä kun ystäväni/naapurini kanssa olin Digi/SkiExpossa Helsingissä, ja päätimme laulaa SingStaria kaikkien edessä. Ihan vaan läpällä. Mutta kun sitten istuimme odottamaan vuoroamme, jalat tärisi. Kun meidän vuoro oli, ja piti alkaa laulaa ei oikein onnistunut. Ääni tärisi, jalat tärisi, kädet tärisi. Sain vähän yli 5000 pistettä, kun yleensä olen onnistunut saamaan ainakin yli 7000. Eli ei onnistunut.

    Toivon todellakin että joskus pääsen tästä. En yhtään pidä tästä esiintymiskammosta.

    Poissa talitintti

    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Skeptinen pessimisti
    • Tupa: Korpinkynsi
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #101 : Joulukuu 03, 2005, 15:48:29 »
    Podin itseasiassa vielä lähiaikoina esiintymis kammosta. Sitten kun menin äidinkielen puhekurssille ja siellä sain monia hyviä esiintymis kokemuksia tulin siihen tulokseen, että ei se esiintyminen niin kamalaa ole ja rupesin miettimään miksi minä edes jännitän. Puhekurssin väki oli niin mukavaa, että siellä ei pelottanut mennä mongertamaan niitä puheita. Alussa tietysti jännitti ja olin pakokauhun partaalla. Loppu kurssista ja koepäivän extemporee puhe meni loistavasti. Ja eilen ollut toisen äidinkielen kurssin puhe meni todella hyvin.

    Esimerkiksi ensimmäisenä puheena meidän piti väsätä puhe jostain jännittävästä tilanteesta. Noh, olin totaalisesti paniikissa koko päivän kun tuli päivä kun sai esittää puheen(sitä ei ollut pakko esittää) olin kuitenkin päättänyt, että esitän sen. Kädet tärisivät onneksi meillä oli käytössä puhujan pönttö ja sain laittaa paperit siihen muuten en varmasti olisi voinut lukea siitä yhtään mitään. Kuitenkin puhe meni ihan hyvin ja hengissä vielä ollaan.

    Ja juuri eilen pidin äikän kurssilla puheen (stressin vaikutus opiskeluun) ja tietysti minulla oli pieni jännitys kun sain arvonnassa pitää puheeni toisena. Lopulta olen todella tyytyväinen puheeseen olin minä kuulema muutaman kerran seonnut sanoissa, mutta itse en muistele niitä.

    Silloin kun jännitin oli mielessä vain se kuinka häpäisen itseni tai menen paniikkiin. Ennen esitystä mielessä ei pyörinyt yhden yhtä hyvää ajatusta. Joskus jopa jokin tunnilla vastaaminen oli aivan ylitse pääsemätöntä ja jotain aivan kamalaa. Varsinkin yläasteella esiintyminen vaikka edes esitelmän esittäminen luokan edessä oli kamalaa. Saattoi johtua siitä, että luokassamme ei oikeastaan ollut mitenkään kannustava ilmapiiri. Nyt kun olen lukiossa ja ei ole sitä niin raivostuttavaa luokkaa joka olisi buuannut jos jokin olisi mennyt pilalle. Olen myös ollut suhteellisen ujo koko pienen ikäni. Eli ala-asteella esiintyminen saattoi pelottaa senkin takia.

    Minä olen konkreettinen esimerkki siitä miten esiintymiskammosta voi selvitä hyvien esiintymiskokemusten turvaamina.
    Kirk: My Nikon is state of the art. Max: Oh, I've got a Nikon too. It's an N64 with 3D matrix metering, 35 to 210 zoom. What have you got? Kirk: It's a Nikon. (Gilmore Girls)
    ---
    Rory: I just don’t want to be queen. Tristan: Me either [pause] King - I don’t want to be king. (Gilmore Girls)

    Poissa Wemia

    • Hupsu.
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • ?
    • Tupa: Puuskupuh
    Re: Esiintymiskammo
    « Vastaus #102 : Marraskuu 20, 2006, 20:35:13 »
    Olen aloittava tukioppilas. Toisella koulutuskerralla meille sen koulutuksen piti muuan ilmaisutaidon jokin ukko. Hän vain höpötti siinä kaikenlaista, ja yhtäkkiä tokaisi että, 'No niin, tehdäänpä nyt näin että lyhyesti käytte yksitellen täällä edessä ja kerrotte nimenne ja vaikkapa mistä koulusta tulette' Minuun iski sanoin kuvaamaton shokki. Kädet tärisi ja tuntui että taju lähtee. Laskeskelin paniikinomaisesti milloin oma vuoroni tulisi. Kaverini oli ihan samassa tilassa. Kun vuoroni tuli, aloitin ihan varmasti. "Mooi mä olen Iiris ja mä --" ja räjähdin nauruun. Olin niin panikoitunut että aloin nauramaan ihan hulluna ! Onneksi muut vain nauroivat mukanani.

    Tjaa, mistäkö johtuu? En tiedä. Minulle esiintymiskammo iskee aina satunaisesti. Tuossa tilanteessa se oli mielestäni sitä, että ne ihmiset oli ihan ventovieraita. Mutta tämän tilanteen jälkeen oloni oli hirveän vapautunut. Enää en ole vieroksunut niitä ihmisiä. Se kai tavallaan jotenkin lähensi.

    Oman luokan kanssa moisia tilanteita ei ole ollut, muuta kuin joskus seiskan alkuvuodesta. Mutta nykyään sitä on niin tottunut niihin ihmisiin, että se menee kuin leikki.

    Eli, minun kohdallani esiintymiskammo on yleensä silloin, kun on paljon vieraita ihmisiä ja he kaikki katsovat ja kuuntelevat sinua ja pitäisi selittää/kertoa jotakin.

    Mitenkö pääsee eroon? Minusta silkalla harjoittelulla. Se ilmaisutaidon ukkeli neuvoi harjoittelemaan peilin edessä. Olen pari kertaa näin tehnyt, ja aluksi se tuntui tosiaankin ihan tyhmältä, mutta kyllä se on auttanut.

    Niin, miksi me ihmiset olemme niin erilaisia ja reagoimme erilaisesti eri asioihin? Harva tietää, ja jos tietää voisi vallan mainiosti kertoa minullekkin.
    Oisinpa luolassa rosvoklaanin, oisinpa rohkea intiaani!

    Poissa Howler

    • "Räyhääjä"
    • Vuotislainen
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #103 : Marraskuu 24, 2006, 11:00:13 »
    Minulla oli aikaisemmin kamala esiintymiskammo, en yksinkertaisesti suostunut menemään eteen nolaamaan itseäni änkyttämällä. Pelkäsin että änkytän ja sekoan sanoissani tai teen jotain muuta mikä saa kaikki räjähtämään nauruun.. Mutta nykyään ko. ongelma on parantunut edes hieman, voi johtua siitä että jouduin olemaan työssäoppimassa 7 viikkoa koululla jossa minun oli pakko opettaa luokan edessä. Olen tyytyväinen että minun oli pakko, muuten en olisi niin rento esiintyessäni nyt (vaikkakin harvoin joudun esiintymään).

    sinynza

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #104 : Marraskuu 25, 2006, 22:23:04 »
    Minulla on aina ollut esiintymiskammo (joka vain jatkuu, ikävä kyllä). Kohta pitäisi pitää esitelmä ja en sitten oikein tiedä uskallanko, se menee kuitenkin sellaiseksi änkyttämiseksi, punastumiseksi ja sekoamiseksi. Olen pitänyt esitelmiä melkein joka vuosi koulussa (tai siis on ollut pakko pitää) ja kunnialla olen mennyt läpi, mutta nyt kun on uusi luokka on vähän vaikeampaa. Mutta mitä väliä? Menen sinne, sanon sanottavani ja häivyn. :) Minulle ei näytteleminen ole niin vaikeaa, paitsi ääneni on aika yksitoikkoinoinen ja värisevä (ylläri pylläri), kun näyttelen (koska jännitän hieman kuitenkin). Viime vuonna tuli laulettua koululle, se minua ei jännittänyt ollenkaan, olin aivan rento. Ihme juttu. Koulussa ääneen lukeminen (jota emme enää harrasta, mutta silloin joskus.) ei tuota mitään jännitystä, paitsi joskus sekoan jossain sanassa. Laulukokeet, VOEI! Muistin juuri että seuraavalla viikolla on nekin :s *klunks* Ne ovat menneet ennen ihan hyvin (sain kymppejä), mutta nyt on uusi ope (joka on todella todella tiukka ja inhoan häntä) ja laulukokeet. Uusi ope ja laulukokeet eivät yksinkertaisesti sovi yhteen. Olen kyllä harjoitellut vähän. Punastun kuitenkin ja laulan epävireessä ja saan seiskan.. :( Menenpäs tästä harjoittelemaan :D

    Zoila

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #105 : Joulukuu 09, 2006, 21:52:36 »
    Minullakin on/oli esiintymiskammo. Enää se ei ole onneksi niin paha.
    Juttu lähti liikkeelle puolitoista vuotta sitten, kun meille tuli uusi opettaja. Ennen en ollut edes tajunnut, että luokan edessä esiintymistä voisi pelätä, mutta opettaja vaikutti jotenkin aika vaativalta, ja pikkuhiljaa esiintyminen alkoi jännittää.
    Aluksi minulle kävi niin, etten halunnut sanoa mitään ääneen englannin tunnilla, koska tiesin ääntäväni väärin, ja luokkani pojat nauroivat aina niille jotka lausuivat jotain vähän hassun kuulloisesti. Tuntiaktiivisuuteni laski.
    Myös äidinkielessä oli ulkomaalaisia nimiä, joiden ääntämisestä en ollut varma. Siksi aloin pelätä äidinkielenkin tunteja.
    Lopulta pelkäsin suurin piirtein kaikkea. Kun minut määrättiin lukemaan, hyvä kun sain happea, jouduin pysähtymään lukiessani, ja opettaja varmaan luuli etten osaa edes lukea ääneen. Puheissa ja esitelmissä käteni tärisivät ja käteni ja kynteni muuttuivat liiloiksi, en tiedä miten se on mahdollista, kenellekään tutulleni ei ole ikinä käynyt näin.
    Nyt opettajamme on ollut kuusi viikkoa opintovapaalla, ja meillä on tosi mukava sijainen. Heti tullessaan hän ilmoitti ettei pakota täällä ketään mihinkään, ja on onneksi pitänyt siitä kiinni. Nyt uskallan lukea ja kertoa mielipiteitäni vapaaehtoisesti, enkä enää jännitä englantiakaan.
    Minulle sijainen oli pelastus, ja toivon ettei esiintymiskammoni palaa, kun vanha opettajani tulee viikon päästä takaisin.

    Dylaine

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #106 : Joulukuu 10, 2006, 10:59:39 »
    Ei, en usko, että minulla on esiintymiskammoa. Mutta minua ei myöskään voi sanoa aivan luontevaksi esiintyjäksi. Jos pidän esitelmää, niin itse esiintyminen ei jännitä, mutta pelkään, että unohdan mitä piti sanoa. Vielä vuosi sitten podin jonkinlaista esiintymiskammoa, vaikka selvisinkin kaikista esitelmistä ihan hyvin. Nyt itsetuntoni on paljon parempi ja olen tutustunut jo paremmin uusiin luokkalaisiini. Sen mukana esiintymiskammonikin on kadonnut, luulisin. Uskon nykyään olevani hyvä esiintyjä. Joskus ala-asteella haavelin vielä näyttelijän urasta, kunnes huomasin, että en ole kovin hyvä näyttelemään. Olen ajatellut, että aloittaisin näytelmäkerhon, vaikka siitä ei tulisikaan ammattia minulle.  

    Useimmiten sellaiset ihmiset, jotka eivät muutenkaan puhu paljon, jännittävät myös esiintymistä, mutta toisaalta myös eräällä puheliaalla kaverillani on hirveä esiintymiskammo.

    Jos on esiintymiskammoinen, niin kannattaa mennä johonkin ilmaisutaitoryhmään, koulussa tai vapaa-ajalla. Aluksi se voi olla vaikeaa, mutta se kannattaa. Ja siitä on hyötyä tulevaisuudessa. Olen kyllä samaa mieltä kaikkien muiden kanssa. Esiintymiskammosta ei pääse muuten kuin esiintymällä. Ikävää, mutta totta.

    Poissa Carmelie

    • menninkäinen
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #107 : Joulukuu 11, 2006, 09:39:59 »
    Minulla ei ole oikein koskaan ollut mitään esiintymiskammoa, mutta aina minua jännitttää. Nyt tänään esiten tanssiesityksen, koko koulun katsellessa (niin eihän tässä mitään, ei yhtään jännitä...Mä kuolen)
    Aika moni kaverini kärsii siitä, mutta surkuttelemme sitä yhdessä...Toivottavasti se onnistuu ;P

    -Carm
    xD

    Poissa Pomdidali

    • Juustokakku
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #108 : Joulukuu 11, 2006, 20:38:08 »
    Minulla on esiintymiskammo, joka liittyy laajemmin sosiaalisiin fobioihini. Jo palvelunumeroihin soittaminen on työn ja tuskan takana, ja usein yritän delegoida sellaiset kaikille muille (kaverini on varannut minulle hammaslääkärini minun nimelläni). Koska haluan elää jokseenkin normaalia elämää, käytän rauhoittavia lääkkeitä, sillä ei ole mukavaa jos sydän hakkaa vielä 10 minuuttia sen jälkeen kun olet joutunut sanomaan nimesi luokassa etc. Esitelmän pito on kamalaa, ja joskus lukiossa on pakollisia esitelmiä eikä opettaja suostu kuuntelemaan mitään niin "naurettavaa" kuin minun sosiaaliset pelkoni -surullista että ihminen, joka on itse hakeutunut ammattiin jossa tarvitsee koko ajan olla ihmisten edessä ei voi ymmärtää että kaikki eivät nauti huomiosta etc.
    Who'd want to be men of the people
    When there's people like you?

    Poissa viuhka

    • salakielinen
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Weasley is our king♥
      • livejournal
    • Tupa: Puuskupuh
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #109 : Joulukuu 17, 2006, 12:31:02 »
    Harrastan huilunsoittoa ja olen joutunut esiintymään säännöllisesti jo n. 9 vuotta. Alkuunsa ei ollut edes mitään ongelmia, olin niin pikkuinen etten tajunnut mitään. Pikkuhiljaa aloin jännittää enemmän ja enemmän kunnes lopulta aina konsertissa ennen omaa vuoroani tärisin päästä varpaisiin täysin hallitsemattomasti. Aloin vihata esiintymistä - mutta vain huilun kanssa. Samaan aikaan koulussa kavereiden kanssa tuppauduimme kaikkiin mahdollisiin näytelmiin ja teimme itse tansseja ja näytelmiä pelkästä esiintymisen ilosta. Kouluesitelmät sun muut eivät myöskään ikinä ole tuottaneet ongelmia - ellei lasketa 7. luokan kirjaesitelmää, jolloin sain kunnian olla koko luokkamme ensimmäinen. Oli kauhean tarkat säännöt millainen esitelmän piti olla ja kaiken lisäksi pelkäsin äidinkielenopettajaa, joka oli tehnyt auktoriteettinsa hyvin selväksi. Myöhemmin hän on kuitenkin osoittautunut ihan rennoksi tyypiksi, mutta alun 'kovistelun' ansiosta pysymme kurissa. Aiheen vierestäkö? Ei suinkaan.

    Hieman yli vuosi sitten onnistuin kuitenkin vähentämään jännitystä, ja juuri sillä paljonpuhutulla, esiintymiskammoisia pelottavalla keinolla. Olimme lähdössä ryhmämme kanssa Kööpenhaminaan esiintymään, ja harjoituskonsertteja oli paljon. Treenasimme kuukauden hiki hatussa vaativaa ohjelmaa ja esitimme sitä muutamia kertoja ennen varsinaista tähtäintämme Kööpenhaminassa. Esitimme vielä saman ohjelman kerran jälkeenpäinkin, jolloin se sujui parhaiten. Tämän kokemuksen avulla kuitenkin opin, ettei esitykseltään voi odottaa täydellisyyttä, virheitä sattuu jokaiselle. Esiintyminen muuttui rutiinimaisemmaksi ja opin nauttimaan siitä, luottamaan itseeni ja kykyihini. Nykyään jännitän  pienesti, mutta se on sellaista positiivista odottamista, ja kun pääsen soittamaan, unohdan kaiken muun täysin ja se on mahtava fiilis! Tiedättehän, kirjoissa henkilöt aina unohtavat yleisön etc. mutta luulin ennen ettei sellaista tunnetta olekaan.
    Don't cry because it's over, smile because it happened.

    Jayden

    • Ankeuttaja
    Esiintymiskammo
    « Vastaus #110 : Joulukuu 17, 2006, 13:05:19 »
    Olen aina ollut esiintymiskammoinen. Se on vain jotain niin järkyttävää, kun joutuu kävelemään vaikka luokan eteen... hrr. Aika kauankin ennen jotain esiintymistä olen aivan hermona ja tärisen jo silloin. Esiintymisen aikana saatan punastua, käteni alkavat täristä hillittömästi, puhun kauheaa vauhtia yrittäen vain päästä paikalta pois mahdollisimman nopeasti.
    Nyt esiintymiskammoni on kuitenkin hieman jo laantunut, vaikka vieläkin hermoilen kauheasti. Enää en ala punastelemaan (ellen sitten tee jotain noloa), mutta käteni alkavat edelleen tärisemään. En pysty katsomaan koskaan ketään, sillä pelkään alkavani nauraa tai jotain sellaista.
    Pelkään myös kamalasti, että ääneni lähtisi yhtäkkiä kesken esitelmän pitämisen tai muun esiintymisen aikana.
    Onneksi pystyn jo rauhoittumaan ennen esitelmän pitoa tai muuta sellaista, sillä muuten siitä ei todennäköisesti tulisi yhtään mitään. Nykyään pelkään lähinnä vain sitä, että punastun, se nimittäin on kammottavaa! Siinä tomaattina yrittäisi jotain kimittää niin kyllä luokalla olisi varmaan hauskaa.

    Poissa Huhutar

    • Reservi
    • *
    • Sukupuoli: Noita
    • Henkilö, jota ei tunnista ilman teekupposta
      • Livejournal
    • Pottermore: dustpatronus46
    • Tupa: Puuskupuh
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #111 : Marraskuu 22, 2007, 21:35:52 »
    Liian tuttu tunne. Esitelmät, soittoesitykset, englannin tunnilla ääneen lukeminen, äh kaikki.

    Soittaessani orkesterissa en kärsi koskaan esiintymisjännityksestä. Sitä on niin pieni osa kumminkin sitä kokonaisuutta ja tuskin kaikki nyt basistia siellä tuijottaa. Sooloesiintymiset, duot, triot ja kvintetit ovat sitten eri asia. Siellä kaikki kuuluu niin helposti. Ongelmana minulla on ehkä jatkuva alemmuuskompleksi "soitan epävireisesti, tekniikkani on huono, kaikki huomaa yhyy". Tästä sitten syntyvät ihanat oireet kuten jalkojen tärinä, käsien pieni vapina ennen soiton aloittamista (loppuu yleensä kun alkaa soittamaan). Aiemmassa pikkukaupungissani olin pisimmällä soittimessani, joten minun tarvitsi vain ajatella, että "kukaan muu kuin opettajani tässä salissa ei osaa soittaa kontrabassoa", joten sehän kävi sitten helposti. Täällä nykyisessä opiskelupaikassani meitähän onkin sitten hieman enemmän. :>

    Viime kesänä musiikkileirin soitonopettajani suorastaan pakotti minut esiiintymään, koska olin esiintynyt viimeksi jouluna -05. Pelko olisi vain noussut. Olen kyllä nyt jälkeenpäin ihan tyytyväinen, että hän melkeimpä raahasi minut jaloistani ilmoittautumaan sinne oppilasiltaan.

    Neuvoksi minulle samainen musiikkileiriopettaja antoi tällaisen vinkin. Ennen esiintymistä, on hyvä käydä mielessä, hiljaisessa tilassa kaikki vaiheet tuntia ennen konserttia. Näin se minun kohdallani siis meni. Eli ensin minun piti kuvitella, että kävelen soittotunnin jälkeen luokasta ruokailuun ja syön. Jännittääkö minua? -kyllä. Siispä takaisin luokkaan. Taas sitten mielikuvitusruokailuun ja tapahtumaa toistetaan niin kauan, kun en enää jännitä. Sen jälkeen minun pitää kävellä takaisin luokkaan, ottaa soittimeeni käteen. Jännittääkö minua? -kyllä. Siispä takaisin ruokailuun. Ja soittimen käteen otto toistetaan niin monta kertaa, että ei enää jännitä. Seuraava vaiheeni oli kantaa bassoni konserttisaliin. Jännittääkö minua -kyllä. Siispä takaisin luokkaan. Ja käy myös esityksesi vaiheissa läpi. Jännittääkö minua -kyllä. Ja sitten esitys taas uusiksi.  jne. Eli siis suunnittele noin tunti ennen esiintymistäsi valmiiksi ja mieti mielessäsi siihen asti, että kävelet pois lavalta. Toivottavasti ymmärsitte pointin. Kaikille tästä ei ole apua. Vaati äärimmäistä keskittymiskykyä.
    Opettajani kehoitti myös kuvittelemaan yleisön istumaan alastomana, noh, sitä en viitsinyt aivan käyttää. Mutta sille kuulemma toimii aina!

    Poissa Nimue

    • broccoli
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • I’m collapsing in stellar clouds of gas.
    • Tupa: Mary Sue
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #112 : Marraskuu 26, 2007, 16:15:44 »
    Minulla ei ole mitään suurta esiintymiskammoa, mutta mahanpohjaa nipistää, jos joutuu esintymään suuren yleisön edessä, vaikka kohdallani sitä ei useinkaan tapahdu. Kuitenkin jos joudun lukemaan vaikka jotain historian tunnilta yms, niin ei minulla ilmene ollenkaan esiintymiskammoa ;) Mutta englanti ja ruotsi.

    Aina, kun joudun ääntämään jotain englannin tunnilla, jotenkin painotan aina r:ä, ja d:tä. Jos vaikka puhun jonkun kaverin/veljen kanssa englantia, ei ole uusista äännähdyksistä tietoakaan. Esiintyimiskammoksi tämän siis katson. Sama oikeastaan ruotsin tunneilla. Se saattoi haitat vuoden alussa, mutta nykyään ajattelen, että häntä pystyyn ^^
    "You being all mysterious with your - cheekbones and turning your collar up so you look cool."

    Poissa Isilmírë

    • Pillipiipari
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Tupa: Korpinkynsi
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #113 : Tammikuu 01, 2008, 20:04:21 »
    miten jollain voi tulla esiintymis kammo?

    Kyseessä on sosiaalinen eli ihmisten väliseen kanssakäymiseen liittyvä fobia. Ihmisyksilöllä on luonnostaan tarve olla hyväksytty ja arvostettu omassa yhteisössään, ja jos käytännön kokemus on osoittanut, että hyväksynnän ja arvostuksen voi menettää mokaamalla julkisen esiintymisen, seurauksena voi olla esiintymiskammo. Se on hylätyksi joutumisen pelkoa.

    Lainaus
    miltä se tuntuu?

    Pahalta. Itse olen ääritapauksissa ollut täysin toisella planeetalla, ajatukset jumissa, kädet kylminä ja hikisinä, koko ruumis jäykkänä ja vapisten, hengitys tukehtumisentunteen ja epätoivoisen haukkomisen välille typistyneenä. Jälkeenpäin ei mitään mielikuvaa, miten puhe tai soitto tosiasiassa sujui.

    Lainaus
    olenko outo??

    Esiintymisen rakastaminen ei liene sen oudompaa kuin esiintymiskammokaan.
    Constantem decorat honor

    smoksa

    • Ankeuttaja
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #114 : Tammikuu 02, 2008, 10:15:49 »
    Kyllä, esiintyminen jännittää! Mutta en tunnusta muuten olevani pelokas sosiaaliseen kanssakäymiseen, kuten tuossa yllä mainittiin. Esiintyminen pienenkin joukon edessä vain aiheuttaa ikävän tunteen, jo siinä vaiheessa, kun saan edes tietää joutuvani jossain vaiheessa "stagelle". Yliopistossa moinen on onneksi alkanut helpottaa. Ehkä osittain erään opettajan ansiosta, sillä kun purin hänelle tätä kyseistä ongelmaa, hän kehui esiintymiseni olevan erittäin luontevaa, ja jopa parempaa kuin OKL:n opiskelijoiden, jotka opiskelevat mm. esiintymistä! Se tuntui kivalta kuulla..:) Toisekseen meidän laitoksen jengi on niin rentoa, että heidän edessään esiintyminen on joskus jopa ihan kivaa.

    Yläasteella ja lukiossa jännitys oli pahinta, joskus jopa tein kaikkeni, etten joutunut lavalle, esim. tein ylimääräisiä esseitä jne. Aina oli mielessä, että mitä nuokin musta ajattelevat. Mutta nyt sitä ei tartte enää niin miettiä.. Kyllä jotkut asiat silti stressaavat toisia enemmän, esimerkiksi pian alkava englannin suullinen kurssi, jonka opettaja on kuulemma täysi mulkku, joka pistää kaikki tytöt itkemään..:/

    Joskus jännitykseni heittää ihan häränpyllyä, ja suostun jos vaikka minkälaisiin esityksiin. Sitten käy vaan mielessä, että miten hemmetissä mä oon taas saanut itseni lavalle. Niin kävi esimerkiksi taas pikkujouluvalmisteluissa. Tarvittiin neljäs tiernatyttö, eikä kukaan oikein ollut vapaaehtoinen, niin kuka oli sitten heti tassu pystyssä? Phuh, onneksi sitä ei sitten tullut ohjelmistoon..:p

    On toisaalta kovin luonnollista, että mä olen kärsinyt esiintymiskammosta, sillä olen kova stressaamaan vähän kaikkea, niin miksei sitten esiintymistäkin. Ehkä siitä vielä joskus selviää. Tosin ei siitä koskaan pakosti pääse täysin eroon. Mutta pieni jännitys, sehän on vaan normaalia. Ja niinhän sitä sanotaan, että jos ei jännitä tippaakaan, ei voi esityskään mennä hyvin. Who knows.

    Poissa Liberty

    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
      • http://liberty.vuodatus.net
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #115 : Tammikuu 02, 2008, 10:43:53 »
    Minun esiintymiskammoni on ehkä enemmänkin kytköksissä pelkooni alittaa muiden odotukset. Jos olen kirjoittanut jotakin itse, en ole kykeneväinen esittämään sitä muille itse enkä myöskään toisen lukemana. Ongelma onkin siis se, että koulussa joutuu esimerkiksi pitämään puheita, jotka ovat tietenkin myös itse kirjoitettuja. Pelkään epäonnistuvani, kun muiden odotukset ovat korkealla vahvojen sosiaalisten taitojeni vuoksi. Joku povasi minusta jopa näyttelijää, koska olen kuulemma luonnostani hyvä matkimaan erilaisia tunnetiloja ja kertojan luonteeni on ilmiömäinen. En kuitenkaan pysty kameroiden edessä samanlaiseen suoritukseen kuin spontaanissa keskustelussa.

    Esiintymiskammoani pidetäänkin kavereiden kesken outona ilmiönä, koska vapaa-aikana olen mieluusti huomion keskipiste ja rakasta vitsailla. Moni odottikin minulta äidinkielen vitoskurssilla puhetta, joka saa nauramaan vedet silmissä. Oli kaikille suuri yllätys, kun ilmoitin, etten aio pitää sitä ollenkaan. Ennen puheelleni määrättyä päivää nukuin huonosti ja itkin jopa ennen äikän tuntia. Onneksi yksi ystävistäni neuvoi minua menemään puhumaan opettajan kanssa. Sain vapautuksen puheen pitämisestä. Se oli yksi elämäni kamalimmista päivistä!

    Sen sijaan minulla ei ole ikinä ollut ongelmia voimistelun kanssa. Toisten koreografioiden esittäminen ei ole temppu eikä mikään. Toisaalta silloin minulla on aina ollut koko joukkue tukenani, mutta kuitenkin. Tietenkin kilpailuja aina hieman jännitti, mutta vaan sen verran kuin oli luonnollistakin. Jännityksen ansiostahan esiintymiseen saa puhtia ja tietynlaista positiivista jännitettä.
    You are everything I want 'cause you are everything I'm not.

    Solaine

    • Ankeuttaja
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #116 : Helmikuu 08, 2008, 20:04:03 »
    Kyllä olen esiintymiskammoinen, mutta päässyt pahimmasta pelostani yli. Pelko on varmaan jotenkin yhteydessä siihen, etten paljoakaan viittaile tunneilla, vaikka tietäisin jotain asiasta. En vain tykkää olla esillä yhtään.
    Minua häiritsee kovasti kun pitäessäni esitelmää käteni rupeavat tärisemään. Niin käy aina kun jännitän. Pystyn sen kyllä muuten piilottamaan, mutta käteni tärinästä hermostuneisuuteni huomaa selvimmin. Minua ärsyttää muuten se neuvo, että kannattaa katsoa takaseinää, jos ei uskalla katsoa yleisöä. Minun oloni se tekee vieläkin orvommaksi tai toinen nerokas neuvo kuuluu näin, kuvittele koko yleisö alasti joutaa myöskin roskakoriin. Se aiheuttaa hirveän kikatuskohtauksia.
    Minusta tuntemattomille esitelmän pitäminen on helpompaa kuin tutuille. Näin en ainakaan munaa itseäni.

    Saiga

    • Ankeuttaja
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #117 : Helmikuu 09, 2008, 13:52:20 »
    Mullakin on esiintymiskammo.

    Soitan pianoa. Kerran kun oli esiintyminen, minua jännitti kauheesti. Sit kun oli mun vuoro, ni menin sinne ja kysyin kovaan ääneen, et pitääks mun oikeesti esiintyy täällä? Kaikki alko nauraa. Sit mä vaan menin pianon luokse ja kun oli soittanu, juoksin suoraan autoon ja odotin perhettäni siellä. Mun piano-ope suuttu vähän... Mä oon sen jälkeen halunnu lopettaa pianon soiton kokonaan, mut äitini käski jatkaa... :P

    Poissa pöllö

    • <3 pulu
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #118 : Huhtikuu 27, 2008, 01:05:12 »
    Esiintymiset. On kummallista, miten yhtä aikaa voi tehdä hirveästi mieli nousta lavalle ja esittää mitä nyt ikinä onkaan tekemässä ja päästä näyttämään olevansa jossain hyvä, mutta yhtä aikaa olla ihan paniikissa. Sinänsä olen tottunut esiintyjä ja koulun esitelmiäni monesti kehutaan yllättävän hyviksi. Tottakai se vähän mahasta kipristää kun pitää äidinkielentunnilla mennä pitämään ventovieraille pitkä puhe jostain ihan käsittämättömästä, mutta aina jälkeen päin ajateltuna se ei ole todellakaan niin paha.

    Harrastan muodostelmaluistelua, jossa yleisömäärät saattavat joissakin tilaisuuksissa olla huikeat. Pariin otteeseen olemme luistelleet kärppäpelissä, jossa jäähallissa on istunut melkein 8 000 ihmistä ja kaikki katsoneet meitä kuuttatoista. Muistan sen tunteen. Ei minua jännittänyt. Tiesin että koko joukkue näyttää hyvältä ja että me osataan tämä homma. Toisen harrastukseni kanssa on aivan päinvastaista. Soitan pianoa ja kädet vapisee, mahassa myllää ja kurkkua kuristaa kun pitää mennä soittamaan peräti neljälle ihmiselle yksinkertainen vuosiarviointi.

    Jännityksessä on ainakin minun tapauksessani kyse osaamisesta. Kun tiedän olevani hyvä, parempi kuin yleisöni, kuten kärppäpeleissä, joiden katsojat eivät ymmärrä hölkäsen pöläystä taitoluistelusta, ei jännitystä ole juuri mitään. Jos taas tunnen olevani jotenkin huono, kuten pätevien soitonopettajien edessä, haluaisin vajota maan alle.

    Muuta vinkkiä esiintymiskammoihin ei minun mielestäni ole, kuin tarttua itseä niskasta kiinni ja antaa mennä vaan. Niin monet kerrat olen mokaillut sekoillut sanoissa, mutta rennolla asenteella yleisösi voi pitää sinua inhimillisempänä ja esitelmääsi jopa parempana. Antaa mennä vaan, sanon minä :D
    syön sun pään.

    Poissa Viiru

    • ja Pesonen
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Tupa: Tuvaton
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #119 : Toukokuu 11, 2008, 18:25:20 »
    En kammoa esiintymistä mutta jännitän sitä kylläkin. Varsinkin kun nousee lavalle. Olen huomannut tämän monta kertaa esim kuolun näytelmissä. Kun olen lavalla yleensä se jännitys katoaa vaan pois. Ei esiintyminen lopussaan ole niin kauheaa mitä luulee. Ainakaan minusta.
    We’re walking in the air, we’re floating in the moonlit sky, the people far below are sleeping as we fly

    Poissa manta

    • Kajahtanut potteristi
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
      • Tassujengi
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #120 : Toukokuu 12, 2008, 14:11:47 »
    Kärsin ennen esiintymiskammosta, mutta en enää.

    Minusta on mukava esittää luokalle sellaista, mistä oikeasti tiedän jotain. Yhteiskuntaopin tunnille teen vapaaehtoisen esitelmän eläinten oikeuksista. Maikka sanoi juuri tänään, että immeisten oikeasti pitää tietää niistä. Jos niistä ei puhuta lainkaan, niin ei kukaan voi ottaa kantaa ja kertoa mielipidettään. Aika outoa, kun teeen vapaaehtoisen esitelmän, sillä se ei todellakaan kuulu tapoihini (; Suosittelen samaa muillekin, jos on oikeasti kiinnostunut eläinten oikeuksista. Lavalle vaan ja vaikuttamaan asioihin.

    -manta
    Aivojen tilalla ilmapalloja.

    Luisachenchenchen

    • Ankeuttaja
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #121 : Toukokuu 12, 2008, 17:30:29 »
    Tjaah. Minä en pode suorastaan esiintymiskammoa, mutta jokainen uusi ihminen... huh huh. Siis, jos minun pitää tehdä joku esiintyminen tuntemattomille ihmisille, punastun (no, sen teen muutenkin, aika usein.. XD) ja alan panikoida. Kerran minun piti Saksassa (olin vaihto-oppilaana) esittäytyä uudelle luokalle. Siis ihan vain esittäytyä, tyyliin:" Hei, nimeni on Luisachenchenchen, olen 14-v. Pidän Pottereista." Ja vähän enemmän. Alku meni hyvin. Sitten.. ööh.. siirryin enkkuun ja parin sanan kuluttua suomeen ja venäjään. Mä luulin et kuolisin. Pahinta oli, etten ite ees tajunnu, mille muut nauraa.. ( niit oli huisin paljon, melkee 30 tyyppii..) Ehkä nyt voin vähän naurahdella asialle. Mutta vasta vuoden kuluttua.

    Mutta, takaisin esiintymisiin. Jos pidän esitelmää (siis harjoittelen) kavereiden edessä, kaikki sujuu hyvin. Heti, kun minua tuijottaa 25 silmäparia..

    Ehkä.. ehkä mä joskus pääsen tästä eroon.. Mutta pelkäänpä, että sitä ennen tulee monta väärän kielistä esittäytymistä--

    Iitu

    • Ankeuttaja
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #122 : Toukokuu 14, 2008, 15:45:59 »
    Minullakin on esiintymiskammo ja se on hirveää. Haluaisin siitä eroon (kuten varmaan useimmat muutkin :) Kun pitää esittää, alkaa hirveästi pelottaa ja yritän kierrellä tilanteesta. En halua esittää mtn kenellekkään esim. omat ajatukset, paitsi ehkä kaverille. Nytkin meillä on koulussa bändiesitelmät, mutta tähän mennessä sen esittäminen on lykkääntynyt kaemmas. (: Ajattelen, että ei kai se nyt niin kauheaa ole, jos nyt esitän tämän ja ajattelen kaikkea hyvää, mtiä siitä tapahtuu, mutta sitten alan taas ajatella kaikkea, mikä pelottaa. Luokalle esittäminenkin on kauheaa ja se on ihmeellistä, ksoka meidän luokka on tosi ihana <3.

    No, hyvää jatkoa niille joilla on myös esiintymiskammo. Yritän itseänikin jaksaa "tsemppailla". :))

    miuku

    • Ankeuttaja
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #123 : Toukokuu 25, 2008, 22:40:39 »
    Oi apua. Huomenna luvassa olisi esitelmän pito alkuaineesta ja pulssi alkaa jo pikku hiljaa kohoamaan. Jännitän sitä, että joudun seisomaan luokan edessä ja puhumaan sekä sitä mitä seuraan kun jännitän eli täriseviä käsiä, vapisevaa ja hiljaista ääntä sekä punastumista. En ole pitänyt tämän ryhmän edessä kuin yhden esityksen aiemmin, sekin meni kalvolta lukemiseksi vaikka etukäteen tein suunnitelmia siitä, mitä kertoisin. Nyt minulla on paremmin muistiinpanot ylhäällä, mutta saa nähdä miten käy. Jos en olisi lintsannut viime viikolla (ihan muusta syystä) niin tekisin sen varmasti nyt.

    Minulla on muutenkin se ongelma, että en uskalla puhua/viitata tunneilla ja saan siitä syystä todistukseen huonompia numeroita kuin osaamisen perusteella saisin. Muistan että ala-asteella saatoin olla pikku-Hermione, mutta se jäi kun oppi että luokan pojilla oli periaatteena 'kaikea sanomaasi voidaan käyttää sinua vastaan ja usko pois, kyllä käytetäänkin, pahasti'. Olen muutenkin ujo ja koulukiusaus on vain pahentanut vaikeutta esiintyä yleisön edessä.

    Nyt täytyy vain tsempata ja keskittyä siihen, että saan esityksen läpi. Pitää vaikka lahjoa itseni menemään sinne eteen.

    Black Phoenix

    • Ankeuttaja
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #124 : Marraskuu 23, 2008, 20:20:53 »
    Minullakin on vähän sama ongelma, ja erittäin ärsyttävä onkin. Nyt yläasteella ei ole tarvinnut yksin pitää esitelmiä, on aina ollut joku kaveri mukana, niin se ei ole ollut ollenkaan niin paha asia. Mutta sitten; meillä on englannin ja ruotsin tunneilla sellainen menetelmä, että kotiläksyt tarkistetaan niin että jokainen luokasta sanoo vuorollaan sen mitä on itse läksyihin/läksyyn laittanut. Sitä ei voi mitenkään välttää, sillä jokaisen pitää sanoa jotain vuorollaan. Tätä minä jännitän aina. Aina kun pitää sanoa jotain vieraalla kielellä, rupeaa vatsanpohjassa tuntumaan jännitys. Ja sitten kun oma vuoro tulee, änkytän epänormaalilla äänellä jotain. Tästä syystä en ikinä viittaa tunneillakaan, mikä on vähän paha asia... En tiedä mikä siinä niin pelottaa. Sekö, että jos vastaukseni on väärä? Se, että lausun sen väärällä tavalla? Tälläiset pelot on etenkin meidän luokallamme typerää, koska meidän luokalla kukaan ei naura väärille vastauksille. Ei kommentoi mitenkään, tai katso oudoksuen tms. Kukaan ei reagoi mitenkään, paitsi opettaja. Ja silti pelkään. Ärh.

    Poissa Kutale

    • live like horses
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
      • last.fm
    • Pottermore: WolfEcho8
    • Tupa: Korpinkynsi
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #125 : Marraskuu 24, 2008, 18:29:55 »
    Kai minulla on joku pieni kammo tuohon esiintymiseen.
    Ala-asteen alussa esiinnyin kaikenmoisissa näytelmissä ja tykkäsin siitä, ei edes jännittänyt. Sitten kutosluokalla musta tuli hiljaisempi ja olen siitä asti pelännyt yksin esiintymistä.
    Äikässä ollaan pidetty pareittain tai ryhmissä pieniä esityksiä, vielä viime vuonna jännitin niitä vain ihan normaalisti. Nyt vähän aikaa sitten jouduin taas esiintymään luokan edessä kaverini kanssa, tärisin kuulemma niin paljon, että yleisökin huomasi sen. Tämä ei todellakaan helpottanut kirjaesitelmäni pitoa pari viikkoa sitten. Etenkin, kun se pidettiin yksin. Kaiken lisäksi piti käyttää piirtoheitinkalvoa siinä lisämateriaalina. Esiintymisjärjestys arvottiin, ja mietin muiden esiintyessä vaan että hyvin se menee. Tietysti mun vuoro oli sitten viimeisenä ja jännitin älyttömästi. Tärisin, unohdin puhua kovalla äänellä ja sen sellaista. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että sain suustani ulos sellaisen pienen huumorinpilkahduksenkin! Äikänope onneksi laittoi kivaa palautetta (ja väitti, ettei jännitys muka näkynyt).

    Ja Black Phoenixin viestistä; mulla on tuo sama juttu. Tiedän kyllä osaavani vastata, mutta kuitenkin jännittää. Ehkä se johtuu siitä, että meidän luokalla saatetaan hyvinkin nauraa muille jopa ilman syytä.
    Viittaamisessa sama juttu. Harmittaa kun arvosanat tippuu, muttakun en vaan uskalla viitata.
    imagine none of this is real

    Poissa Dobrey

    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • TYMiläinen :)
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #126 : Marraskuu 24, 2008, 18:41:53 »
    Minulla ei sen suurempaa esiintymiskammoa ole, esimerkiksi luokan edessä pystyn ihan helposti puhumaan jostain. Esitelmät saan vedettyä kevyesti läpi. Välillä kun taas pitäisi soittaa pianoa jossain juhlassa aika suuren ja vieraan yleisön edessä, menen jotenkin lukkoon. Nousen penkiltäni ja menen pianon ääreen, mutta soitan kuin unessa ja vatsassa on outo tunne. Tunnen kaikkien katseet ja sormet tuntuvat pomppivan miten sattuu vaikka soitto sujuu hienosti. Kappaleen loputtua nousen, hymyilen yleisölle ja jatkan hengittämistä sitten kun olen taas yleisön joukossa tai minne ikinä pitääkin esiintymisen jälkeen häipyä. Sellaiset tilaisuudet ovat kai ainoita joissa jotenkin jännitän, johtuu ehkä siitä että on tavallaan pakko onnistua? En tiedä.
    "But it's a true story! A true story wrapped up in fiction."

    Poissa Jentsuma

    • puhelias hölöttävä ärsyttävä pölö
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Tupa: Rohkelikko
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #127 : Marraskuu 24, 2008, 19:11:45 »
    Minulla ei sen suurempaa esiintymiskammoa ole, esimerkiksi luokan edessä pystyn ihan helposti puhumaan jostain. Esitelmät saan vedettyä kevyesti läpi. Välillä kun taas pitäisi soittaa pianoa jossain juhlassa aika suuren ja vieraan yleisön edessä, menen jotenkin lukkoon. Nousen penkiltäni ja menen pianon ääreen, mutta soitan kuin unessa ja vatsassa on outo tunne. Tunnen kaikkien katseet ja sormet tuntuvat pomppivan miten sattuu vaikka soitto sujuu hienosti. Kappaleen loputtua nousen, hymyilen yleisölle ja jatkan hengittämistä sitten kun olen taas yleisön joukossa tai minne ikinä pitääkin esiintymisen jälkeen häipyä. Sellaiset tilaisuudet ovat kai ainoita joissa jotenkin jännitän, johtuu ehkä siitä että on tavallaan pakko onnistua? En tiedä.

    ^^Mulla on ihan täysin sama juttu!!!!! En jännitä jos koko luokallemme pidän puheen (tänä vuonna piti pitää omakeksimä puhe koko luokalle). Ei se puhuminen jännitä, samoin aina ala-asteen koulun näytelmissä, joulujuhlassa, en jännittänyt tippaakaan! MUTTA (tähän tulee tuo iso mutta) sitten kun samaisessa joulujuhlassa piti mennä soittamaan pianoa koko juhlayleisön kuullen, jännitin sormet vapisivat eli toisin sanoen menin ihan lukkoon! Mutta soittoni sujui aivan täydellisesti (tai niin ainakin opettajat ja äitini sanoi). Itse en tietenkään sitä siinä tilanteessa miettinyt.

    Olen soittanut pianoa 9 vuotta ja kun keväällä järjestetään aina sellanen 'pianomatinea', jossa kaikki soittavat jonkun kappaleen ja sinne tulee kaikkia vanhempia ja sukulaisia yms... Olen soittanut siis 9 kertaa siellä pianomatineassa SILTI mua jännittää aina ihan sairaasti mennä sinne eteen ja soittaa! Pienempänä jopa mietin, että lopetan pianon soiton sen takia. En yhtään tykkää siitä matineasta, mutta sitten kun on soittanut on helpottunut olo ja voi taas nauraa ja kaikkea :D En tiedä, se voi olla että justiin jos jännittää ihan kauheesti niin sillon se soitto menee hyvin.

    Mietin joskus, että miksi ihmeessä, oi miksi mua jännittää soittaminen paljon paljon enemmän kun puhuminen. Tulin siihen päätökseen, että soittaminen on vaikeampaa ja siinä (pianoa soitettaessa) sormet tekee sen työn ja se on niinkun sellanen mitä kaikki kuuntelee ihan tarkkaan ja miten tän nyt selittäis..... Soittamisessa voi epäonnistua pahemmin kun puhuessa jotenkin ja se on sillain, noh en nyt saa päähän mikä mutta kuitenkin joo :D

    Eli siis jännitän soittamista ihan mahdottomasti (silti minulla ne menee kuulemma tosi hyvin) mutta puhumista tai näytelmässä olemista en taas juurikaan yhtään. Kyllähän jossain enkun tunnilla jännittää kun käännetään jotain kappaletta tai jos pitää yhtäkkiä vaan suomentaa joku sana luokan kuullen tai muuta, mutta on sekin pientä tuohon soitto jännitykseen!!


    //Vielä se tuli mieleen, että sitten kun justiin tuollaisissa juhlatilaisuuksissa on soittanut ja menee istumaan omalle paikalle, tulee sellainen olo, että nyt voisin mennä soittamaan sen uuestaa ihan helposti.
    « Viimeksi muokattu: Marraskuu 25, 2008, 21:45:32 kirjoittanut Joje »
    Is this the real life, is this just fantasy ?

    Poissa Posityyhtynen

    • Nokankopauttaja
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #128 : Marraskuu 25, 2008, 15:46:16 »
    Minulla pienikin esiintyminen luokan edessä jännittää, alkaa hermostuttamaan että menee sanat sekaisin. Muutenkin saattaa posket hieman punottaa, vaikkei muuten jännittäisi. Tanssin balettia ja tietysti ennen esitystä jännittää, mutta se yleensä laukeaa kun pääsee lavalle ja se on todella mukavaa, jännityksen avulla jaksan esiintyä tilanteen mukaan. Ja tunnen, että onnistun.
    En voi soittaa suurelle yleisölle, parikin ihmistä on liikaa. Olen niin kamalan huono pianon soitossa, vaikka käyn tunneilla, mutta en vain jaksa harjoitella, joten en viitsi näyttää "taitojani". Joskus jossain koulun esityksiä sointuja painellut, mutta sen enempään en pysty. Soitin viime itsenäisyyspäivänjulhassa pianolla. Sain pari päivää aikaisemmin tiedon että soitan, en ollut kerennyt opetella ja menin ihan paniikkiin koko esityksessä että aloin melkeen itkeä, joten senkään takia en hirveästi pidä siitä.
    Olen myös niitä, jotka jännittävät kokeita. Monesti sellaiset kokeet menevät juuri hyvin, joita jännittää, edes alintajuntaisesti. Jos olen liian itsevarma ennen koetta, kompastun itsevarmuuteni sillä huomaan että olen unohtanut ihan olennaisia asioita ja sitten en välttämättä ole tyytyväinen numerooni :D

    ♥ When you are feeling sad, read Harry Potters and you'll be happy again, with chocolate you'll be superhappy Ü
    (PS. Twilight is also good alternative)

    Poissa Larten

    • Anarkisti tarhatäti
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Pottermore: Nimbuspumpkin12006
    • Tupa: Korpinkynsi
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #129 : Marraskuu 27, 2008, 08:48:38 »
    En oikein ole varma, onko minulla esiintymiskammoa vai ei.
    Olen äänekäs ja itsevarma persoona, ja tykkään olla huomion keskipisteenä. Silti, jos minun pitää pitää esitelmä luokan edessä, minua ei jännitä, mutta silti käteni tärisevät ja ääni vapisee.  Tämä ärsyttää mua hirveenä, sillä en "henkisesti" jännitä esiintymistä, mutta fyysisesti sitten ilmeisesti sitäkin enemmän. :D
    Jos sanon että taivas on musta
    se on niin musta kuin tahdon sen olevan ja
    jos sanon että maailma ei pyöri
    se ei silloin pyöri, jumalauta

    Poissa Muratti

    • Vuotislainen
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #130 : Marraskuu 29, 2008, 19:48:14 »
    Minulla ei ole varsinaista esiintymiskammoa, mutta kyllä esiintyminen aina jännittää. Minulle on sanottu, ettei jännittämistäni huomaa. Itse kyllä tunnen, miten käteni tärisevät, ja miten ääneni alkaa täristä, mutta se on varmaan niin lievää, ettei sitä huomaa. Yleensä jännitän pahiten juuri ennen esitystä, ja sitten kun on vuoroni ja menen esimerkiksi luokan eteen puhumaan, jännitys lievenee ja pystyn keskittymään esitykseen. Esityksen jälkeen kyllä jalkani saattavat täristä vähän aikaa.

    Nuorempana jännitin esiintymistä enemmän. Kerran yläasteella purskahdin nauruun kesken esitelmän, ja sain kaverinikin nauramaan. Se johtui pelkästään jännityksestä. Naureskelin siellä vain naama punaisena. Nykyään jännitys on sen verran lievää, ettei se juurikaan häiritse minua. Olen myös yrittänyt takoa päähäni, että mitä sitten, vaikka yksi esitys epäonnistuisikin. Ei se maailmanloppu ole.

    Jännitykseni määrä riippuu myös paljon siitä, millainen esiintymistilanne on. Minun on itse asiassa helpompaa esiintyä yksinäni, koska silloin minusta tuntuu, että olen itse vastuussa oman esitykseni onnistumisesta, eikä epäonnistumiseni pilaa kenenkään muun esitystä. On myös helpompaa puhua jostakin ei-niin-henkilökohtaisesta asiasta. Pidän mieluummin esim. kirjaesitelmän kuin kerron oman elämäkertani. Kirjaesitelmässä voin esiintyä asiantuntijan roolissa, ja tuntuu, että huomio kiinnittyy itse asiaan, ei minuun. Jos kerron jostakin hyvin henkilökohtaisesta asiasta, niin tuntuu, että persoonani on yleisön edessä kaikkien arvosteltavana. Vaikka esiintymistä en erityisesti pelkääkään, niin jännitän kyllä mitä erilaisimpia tilanteita ja asioita.

    Mietin, mistä esiintymiskammossa on pohjimmiltaan kyse. Onko se epäonnistumisen pelkoa, pelkoa oman itsensä nolaamisesta? Jos esiintymisestä on negatiivisia kokemuksia, niin siitä voi helposti kehittyä kammo. Ehkä siihen ei edes tarvitse olla erityistä syytä, vaan me ihmiset vain pelkäämme erilaisia asioita, ja jotkut pelkäävät esiintymistä. Ehkä esiintymiskammoon auttaa sekin, ettei ota itseään liian vakavasti. Tosin jos kammo on paha, niin siihen ei välttämättä mikään järkiajattelu tehoa.

    Poissa Zenzibar

    • Pelastaja katsoi profiiliaan ja läikytti teetä pöydälle
    • Aurori
    • *
    • Sukupuoli: Noita
    • jouluinen-eskapisti-merirosvo-vampyyri-söpö-skotti
      • Home sweet home
    • Pottermore: BloodNight6399
    • Tupa: Luihuinen
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #131 : Marraskuu 30, 2008, 21:08:27 »
    Esiintymiskammo. Se on jotain aivan hirveää. Minulla käy niin melkein aina kun jotain pitää esiintyä, vaikka se olisi vain oman tutun turvallisen luokan edessä, tai vaikka pitäisi lukea kokeeksi äidille joku essee, sekin jo jännittää! Mulla alkaa kädet ja ääni täristä, ja lopulta tärisen itsekin. Minulla on koko ajan epämiellyttävä ja inhottava olo muutenkin, ja joskus en meinaa saada sanaa suustani, ja asiat menevät sekaisin. Haluan sen vain olevan nopeasti ohi.
    Jos alan vähän vitsailla ja saan luokan nauramaan, tilanne helpottuu hiukan. Kerään aina rohkeutta ennen esitystä, valmistelen sen hyvin ja vedän syvään henkeä. Yritän olla katsomatta ketään silmiin ja tuijotan lähinnä luokan takaseinää, niin se on helpointa. Ajattelen vain sitä esitystä, ja mitä minun pitää sanoa.

    Jostain syystä, kun laulan, en jännitä niin paljon. Viimevuonna lauloin koulumme Lucia juhlassa, ja pienen alkujännityksen jälkeen se meni todella hyvin. Kävimme laulamassa myös terveyskeskuksella, vanhainkodilla ja päiväkodilla, eikä siellä tuntunut missään! Lauloin myös viimevuoden päättäjäisissä, ja se sujui ihan hyvin. ^^ En tosin esiintynyt yksin, joten sekin voi vaikuttaa asiaan. Pitää varmaan hankkia taustajoukkoja jokaiseen esitykseeni, niin ei jännitä :)

    -Z
    "You're only given a little spark of madness. You mustn't lose it." -Robin Williams

    Poissa Gollim

    • Paras
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Velho
    • Tupa: Korpinkynsi
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #132 : Joulukuu 01, 2008, 09:17:59 »
    Esiintymiskammo esiintyy minulla vain silloin jos joudun olemaan kasvot kohti yleisöön. Olen kerran pitänyt alkuaine-esitelmän luokan "takaa" koska se oli powerpointilla ja minun piti osoitella sitä semmoisella valolla ja varoa olemasta tiellä. Se ei jännitänyt yhtään ja koko esitys meni juuri niin kuin olin sen suunnitellut. Mutta kun pitäisi luokan edessä puhua... ääni tärisee, kädet tärisevät, tasapaino huojuu, katson jonnekin sivukulmaan ja yritän olla huomioimatta sitä kuinka opettaja merkitsee vihkoon musitiinpanoja... Lisäksi minulla on semmoinen outo juttu, että jos lähettyvillä on jotain tavaroita (esim. kirjat kirjaesitelmissä) niitä on pakko pidellä käsissä ja vaihdella kädestä toiseen.

    Esityksen jälkeen pulssini on varmaan hengenvaarallisen korkealla ja tuntuu siltä että kohta pyörtyisi. Tunne jatkuu yleensä koko lopputunnin jos samalla tunnilla on esitelmiä ja on aikas inhottava. Olen kateellinen ihmisille joille esiintyminen ei tuota mitään ongelmia ja joiden ei tarvitse stressata niitä...

    sudenkorento

    • Ankeuttaja
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #133 : Joulukuu 01, 2008, 20:45:22 »
    Itselläni ei ole suurta esiintymiskammo.
    Itseasiassa rakastan esiintymistä, mutta harjoittelemalla voi auttaa aika paljon. Joillain se kai
    on vain veressä,  että esiintyminen pelottaa. Kaikille varmasti tulee kömmähdyksiä.
    Pitäessäni luokalle puhetta, nauroin tekonaurua unohdettuani yhden jutun. Se oli noloa.

    Poissa Asoalian

    • : W
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Tupa: Mary Sue
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #134 : Joulukuu 02, 2008, 19:08:48 »
    Olen saattanut jo aikaisemmin kirjoitellä tänne, mutta.
    Minuakin vaivaa jonkinasteinen - aika paha itse asiassa - esiintymiskammo. Ironista sinänsä, että mitä enemmän puheita on joutunut pitämään ja harjoittelemaan esiintymistä, sitä pahemmaksi se on muuttunut :) Okei, en kammoa sellaista esiintymistä, että esimerkiksi parin kanssa tai jossain pienessä ryhmässä joutuu puhumaan jotain, mutta yksin esiintyminen varsinkin niin, että joutuu seisomaan luokan edessä muiden tuijotettavana, on hirveää. Kädet tärisevät, punastun, hengitysrytmi muuttuu ihan ihmeelliseksi ja kaiken lisäksi rupean puhumaan liian nopeasti, koska haluan vain pois siitä tilanteesta. Sitä en ihme kyllä pelkää, että sekoaisin sanoissa tai jotain, mutta kaikkea muuta esiintymisessä kyllä. Hirveästi ei lohduta sekään, että sanotaan, ettei yleisö yleensä edes huomaa jännitystä, mutta minun tapauksessani sen ikävä kyllä huomaa. Olen saanut kuulla siitä, että puhun liian nopeasti ja sekavasti about kaikkien puhe-esitysten jälkeen ^^ Eikä sitä auta sekään, että olen muutenkin aika ujo. Yleensä siinä lisäksi käy niin, että olen luokan/ryhmän ainoa, jonka esiintymisjännityksen huomaa :) Yay.

    Minulla kammoon ei auta edes esitykseen huolellisesti valmistautuminen tai etukäteen harjoitteleminen, ei edes se, että olisi joku muistilappu mukana. Stressaan esiintymisiä aina kauan etukäteen ja siinä vaiheessa, kun se pitää pitää, minulla on varastossa kaikki stressaus ja jännitys monen viikon ajalta. Sinänsä menee siis aika huonosti. Tai siis tosi huonosti.
    "You think that's hard? Try auditioning for Baywatch
    and being told they're going in another direction."

    Poissa Blizzard

    • Untitled
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Tupa: Luihuinen
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #135 : Joulukuu 02, 2008, 19:18:08 »
     Minä rakastan esiintymistä, ja joskus myös huomion keskipisteenä olemista. Näytteleminen yms. on hauskaa, siitä saa adrenaliiniryöpyn, mutten jännitä sitä.

     Pianoesityksiä kuitenkin kammoksun. Ne tuntuvat niin virallisilta, tärkeiltä... Ja katsomo tuntuu olevan täynnä ihmisiä, joitka ajattelevat, että soitan huonosti, että heidän lapsensa soittavat paremmin... =) ennen konserttia melkein panikoin, jos huomaan olevani esityslistan häntäpäässä, sehän tarkoittaa sitä, että kuulun mukamas parhaimmistoon, ja että minun on soitettava virheettömästi. Hui!
     Esitelmän pitokaan ei erityisesti nosta mieltä. Voisin hyvin mennä luokan eteen seisomaan päälläni ja lauleskelemaan, mutta normaali puhuminen ei onnistu. Kaikki hienot asiat, jotka olen suunnitellut sanovani, muuttuvat luokan edessä mongerrukseksi, änkytykseksi ja käsien vapinaksi! (Ystävieni mukaan en kuulosta ollenkaan kamalalta, mutta ehkä he vain yrittävät lohduttaa). Tai sitten alan puhua todella vahvasti puhekieltä ("Ja sitten se tyyppi, meni sinne, ja teki tätä ja ne muut tyypit oli että ei saa...") :S Se on niin noloa.
    ~Blizzard

    //Haluan lisätä mm. tuohon Dobreyn kommaukseen liittyen sen, että: Yleensä, jos ihminen jännittää, hän puhuu nopeammin. Minulla tuo tepsii myös soittamiseen, eli kun sitten konsertissa istahdan pianon ääreen, sormeni alkavat naputtaa koskettimia nopeammin kuin tahtoisin, ja se taas saa aikaan pakokauhun ("Apuamäenhallitsetätäkättä!") ja sen takia soitto menee pieleen :(
    ~sama
    « Viimeksi muokattu: Joulukuu 08, 2008, 18:02:05 kirjoittanut Blizzard »
    "Falling is just like flying... except there's a more permanent destination"

    Poissa Lohikäärmelady

    • varjoenkeli
    • Valvojaoppilas
    • *
    • Sukupuoli: Noita
    • Painovirhepaholainen
    • Tupa: Luihuinen
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #136 : Joulukuu 02, 2008, 19:45:33 »
    Minulla on kaikkiin kuoluun liittyvissä tapahtumissa ihan järkyttävä esiintymiskammo.
    Se on sinäänsä outoa, sillä heti koulun ulkona olen kuin en olisi mitään kammoa koskaan nähnytkään. Paljon pirteämpi ja energisempi;)

    Tässäpä eräs hyvä esimerkki:

    Seiskalla piti pitää kirjaesitelmä jostain kirjasta josta piti ja kun tuli minun vuoroni...-voi ei...
    Esitelmä piti pitää luokan edessä ja heti sinne päästyäni tunsin vain kun aivoni tekivät oikosulun ja unohdin kaiken mitä minun piti sanoa. Improvisoin koko alun ja kaikki menikin jo ihan hyvin kunnes huomasin kauhukseni täriseväni. Jalkani tärisivät silmiinpistävästi ja paperit kädessäni tärisivät niin että koko luokka näki. Seuraavaksi tunsin muuttuvani aivan punaiseksi naamaltani ja minun teki mieli vain juosta ovesta ulos.
    Vedin esitelmän sitten loppuun aivan sekasiin kaikesta ja pätkäisin esitelmäni jo kauen ennen sen oikeaa loppua (en varmaan olisi enää edes muistanut muuta sanottavaa, sillä aivot löivät tyhjää).

    Tunnin jälkeen kaverit hienovaraisesti vihjasivat tärinästäni ja nyt koko luokka muistaa minun esitelmiin liittyen tärisevänä tomaattina. Ei näin...

    En todellakaan tiedä mistä kammoni johtuu enkä edes tiennyt sen varsinaisesta olemassaolosta ennen tuota seiskaluokan tapahtumaan. Se vain tuli. Ja se oli kamalaa.

    Olin pudota tuolilta kun kuulin, että nyt kasilla tulee vielä toinen esitelmä. Tiedänpähän ainakin minä päivänä olla kipeänä...


    -Feen

    -Mitä? Onko nukkumatilla muka vihollisia?
    -Kahvi! Ajattele kahvia!

    Poissa Nadia

    • mastermind
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #137 : Joulukuu 05, 2008, 14:38:46 »
    En keskitä sitä tietoisena kammona ollenkaan, joissain kouluun liittyvissä jutuissa en hermoile ensin lainkaan. Otetaan esimerkkinä vaikka lauluharjoitukset koululla. En lainkaan hermoillut, olihan sama ollut viime vuonnakin, tsemppailin muitakin ja näin. Mutta auta armias kun oma vuoro koitti. Ääni tärisi, sävelet eivät menneet kohdalleen, ja noin. Mutta esimerkiksi esitelmän pidossa luokan edessä tai raamatun lukemisessa ei ole mitään pelättävää, sillä tuttuja ihmisiä on lähistöllä. :) Uskoisin joulujuhlan Valkean Joulunkin laulamisen onnistuvan hyvin kun nelisen tyttöä on siinä ympärillä laulamassa ja jännittämässä ihan hirveästi. Liikuttavaa.

    Näyttämöpelkoa ei ole ikinä ollut. Jo hamasta eskari-iästä asti olen tonttuna pystynyt esiintymään aivan pokkana, ja selvästi antautumalla koko leikkiin. :) Rakastan tosin esiintymistä ja huomion keskellä olemista, mutta se edellyttää sitä että edes joitain tuttuja ihmisiä on lähistöllä.
    so throw your diamonds in the sky
    we'll stay gold forever

    Chockladcream

    • Ankeuttaja
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #138 : Joulukuu 05, 2008, 18:19:17 »
    onko teillä jokin oma kikka jolla saatte itsenne viilipytyiksi.

    Esiintymiskammo vaivasi minua koko ylä-asteen ajan. Ja itseasiassa, tein siitä itse vielä kamalempaa kuvittelemalla, että koko luokka nauraisi, kun avaisin suuni ja sanoisin jotain. Ja ylä-asteella kun vielä oli kaikkea sellasta, ainakin meillä, että piti mennä pitämään kaikki luokan edessä. Lukiossa onkin sen takia mukavempi olla, kun siellä ei tarvitse mennä kaikkea tekemään luokan edessä.

    Koko esiintymiskammo homma lähti liikkeelle, olinkohan 6 lk tai 7lk, en ihan tarkkaan muista tai tiedä, mutta kuitenkin. Meillä oli musiikin tunti, eikä mulla ole pätkän vertaa lauluääntä. Joten, jouduttiin laulamaan yksin luokan edessä joku biisi, ettei saanu hylättyä. Sitten ku olin vähän aikaa laulanu sitä omaa biisii, nii joku meijän luokan ääliö täräytti jotain tyhmää ja mie lopetin laulamisen siihen paikkaan. Oli aika vaikeeta pitää siinä vaiheessa nyrkit kurissa, mutta pakko, ettei olis saanu kotiin soittoo jne. :'D Siitä se sitten on jääny, kaikki esiintymiset on sellasia.

    Mutta sitten, kun siirryin ylä-asteelta lukioon, jotakin vain tapahtui. Varmaan jotain "taikaa", jos nyt käytettäs jotain termejä siihen. Ei oikeesti, vaan jotain tapahtui, en tiedä mitä. Ku tutustuttiin meijän luokkalaisiin, nii huomasin, että nekin on VAAN ihmisiä, eli siis erehtyväisiä. Ja sitten vaa en enää pelänny sitä esiintymistä. Tosin, meillä ei oo vielä ollu musiikkia, jota on vasta ensi jaksossa, että pitää nyt kattoo miten siitä selviää.

    Jos omakokemuksista vertaa muihin, että mikä kumma siinä oiken on, kun jännittää jotain turhaa asiaa. Syitähän on monia, mutta ite ainaki ajattelen aina silleen, että keksin jonkun motivaation itelleni, että kun selviin tästä, pääsen kotiin tai että jokainen muu joutuu myös sinne luokan eteen esittämään, en pelkästään mie.

    -chock

    noory

    • Ankeuttaja
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #139 : Joulukuu 17, 2008, 16:23:12 »
    Ääh! Vihaan esiintymisiä! Ne ovat vain niin inhottavia, kun pitää mennä luokan eteen ja lukea se pätkä minkä olet kirjoittanut. Eieieieiei! Se ei ole minun juttuni. Olen kyllä nolannut itseni niin monta kertaa esityksissä että se alkaa jo käydä tutuksi. Seiskalla meidän piti lukea kirja ja tehdä siitä kirja-arvostelu. Noh sittenkun tuli vuoroni.. Änkytin ja punastelin niin holtittomasta ettei mitään rajaa. :s Se oli varmaan elämäni noloin hetki. Noh nyt olisi kohta taas esiintymisen vuoro ja en pysty edes ajattelemaan sitä. Pitää keksiä jokin vale etten pysty sitä tekemään. ;DD koska nolaamaan en itseäni enää mene luokkani eteen. Esiintymiskammo on ollut 4 luokalta nyt tähän kasille ja vieläkin se on.

    Tuntemattomien edessä on helpompi esiintyä, mutta sekin on vaikeaa. Mutta kun olen luokkani edessä niin siitä tulee aivan jotain katasrofia. Tuntemattomien edessä voi ihan hyvin nolata ittensä, mutta luokkaani joudun kestämään vielä 1 ja puol vuotta..

    #Noory


    Poissa Leamire

    • Vampyyri
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • The sharpest lives are the deadliest to lead
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #140 : Tammikuu 30, 2009, 15:01:06 »
    Niin kauan kuin muistan olen ollut esiintymiskammoinen. Lukion ekalla luokalla se tosin tuntui hetkeksi vähän paranevan, mutta toisella ja nyt viimeisellä vuosiluokalla sitä on taas tullut monet kerrat hävettyä tärisevää olomuotoaan luokan edessä.

    Ja nyt edessä on aika iso ongelma: haluaisin hakea Taideteolliseen tänä keväänä, mutta koko homma uhkaa tyssätä esiintymiskammooni, koska tiedän jo etukäteen, että valintakokeissa joutuisin paitsi pitämään esityksiä mutta myös mahdollisesti jopa näyttelemään/heittämään stand-upia. Ja se ei tule onnistumaan ikimaailmassa - varsinkin, kun yleisönä on paitsi muut hakijat mutta myös arvostelijaraati.

    Heitänkö haaveet Taideteollisen elokuva- ja tv-käsikirjoituslinjasta suosiolla romukoppaan, vai olisiko jollakulla teistä antaa vinkkiä, miten pääsisin tästä jo sairaalloisestakin esiintymiskammostani eroon?


    Poissa sunshine

    • törmäsi ikkunaan
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Pottermore: HawthornGhost192
    • Tupa: Rohkelikko
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #141 : Tammikuu 30, 2009, 15:45:54 »
    Olen ollut oikeastaan melkein aina esiintymiskammoinen. Nyt yläasteella se on ruvennut vähän paranemaan..

    Jos pitää pitää vaikka esitelmä luokan edessä olen ihan paniikissa, tärisen ja jostain kumman syystä minulle tulle kylmä. Aloitin 6-luokalla tanssin josta on puolen vuoden välin esitys ja sali täynnä katsojia, siellä on pitänyt vähän tottua esiintymiseen eikä se ole enää niin kauheaa jos ei tarvitse olla yksin. Tänäkin vuonna koulun joulujuhlassa tanssiryhmälläni oli yhteensä neljä esitystä, enkä jännittänyt melkein ollenkaan..

    onko teillä jokin oma kikka jolla saatte itsenne viilipytyiksi.
    En tiedä toimiiko tämä muilla, mutta minulla toimii aina sellainen, että istuu ennen esiintymistä ja rentouttaa jokaisen lihaksen ennen esitystä ja esitelmää tai mikä sitten onkin edessä..
    Ole itse se muutos, minkä haluat maailmassa nähdä

    Poissa Tiukukello

    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Tupa: Rohkelikko
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #142 : Helmikuu 11, 2009, 18:27:49 »
    Kyllä, minulla on esiintymiskammo.

    Heti esiintymispäivän aamuna alkaa järkyttävä panikointi, kädet tärisee, ahdistaa.. Ja se pahenee mitä lähemmäs esiintymishetki tulee.

    Esiintyminen menee hyvin kunhan minun ei tarvitse katsoa yleisöä, sillä sillä hetkellä kun niin teen, tulee päälle niin paha paniikki että huhhuh. En pidä siitä kun ihmiset tuijottavat.
    No mutta, yleensä esityksissä kuitenkin pitää katsoa yleisöä. Silloin tärisen ihan kauttaaltaan, olen punainen, kurkku kuivaa -> mitä kauemmin olen yleisön edessä sitä hankalampaa puhuminen on, enkä voi yhtään poiketa papereistani koska aivot lyövät tyhjää. Olen kyllä kokeillut. Seurauksena minuutin hiljaisuus kun en saanut millään päähäni yhtäkään sanaa. Ja nämä kaikki pahenevat kun tajuan täriseväni, olevani punainen tai että ääneni hiipuu. Ja tosiaan syke on ihan äärettömän korkealla esittäessä.
    Mutta jos esitelmässä pitää lukea vaikka lukunäytteitä, rauhoitun ihan täysin lukemisen ajaksi, koska silloin tosiaan ei tarvitse katsoa yleisöä ja pääsen pakenemaan niiltä katseilta.

    Sitten kun vihdoin tunnelta tuntuneen ajan kuluttua pääsen pakenemaan pois sieltä luokan edestä, tulee niin suuri helpotuksen tunne että ei mitään rajaa. Tärinä jatkuu vielä arviolta puoli tuntia, mutta silti. Helpottaa.

    Ei ole helppoa ei, mutta minkäs tälle mahtaa.
    « Viimeksi muokattu: Helmikuu 11, 2009, 18:33:04 kirjoittanut Tiukukello »

    Poissa EJR

    • Varjelusten toinen puoli
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Velho
    • I just want things to make sense
    • Tupa: Tuvaton
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #143 : Helmikuu 12, 2009, 15:09:46 »
    Aloita jokin näytelmäkerho/miniteatteri. Pääset esiintymään.. Ja niin.

    Toinen keino päästä esiintymiskammosta on se, että esiinny! esiinny kaikkialla! Siihen tottuu...

    (Nimimrkillä näyttelijä)

    -E
    MS Hirmun kapteeni!

    Poissa Laku

    • paperisydän
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
      • Laku's life
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #144 : Helmikuu 12, 2009, 16:03:15 »
    Mullakin on jonkin sortin esiintymiskammo. Tai siis, en tykkää edes koulussa tutussa luokassa vastata, ellen ole varma vastauksestani. :S Ja englannin tunnilla en halua vastata vaikka olisinkin varma. Esim tänään pelkäsin jopa sitä, kun luokkakaverini kopsi maantiedon läksyt minulta, ja itse olin tehnyt ne vain hetki ennen hutaisten. Ja sitten kun kyseinen poika vielä viittasikin ja vastasi. Ja kun tuli väärä vastaus, pelkäsin että hän alkaa valittamaan minulle. Ei ehkä kuulu tähän, mutta silti.
    Kun pitäisi pitää puhe luokalle äikässä, menen ihan lukkoon, enkä halua. Pelkään että mokaan ja saan kuulla siitä. Kuulostaa ehkä lapselliselta, mutta minua on kiusattu melko paljon, enkä oikein ole luokkani kanssa välituntisin, kun ajattelen että he eivät halua minua sinne. Ja siksi en halua olla luokassamme kamalasti esilläkään. (ja tunneilla viittamattomuus laskee tuntiaktiivisuutta ja vaikuttaa numeroon, siksi haluaisin eroon "esiintymiskammostani". Mutta jos viittaan, olen hikke.. -.-')

    Mutta oikeasti haluaisin näyttelijäksi. Vähän(kö) ristiriitaista. Mutta osaan kyllä olla välittämättä toisten mielipiteistä, jos saan olla joku muu, kuin itseni. Sekavaa, anteeksi. Ja kaiken lisäksi offiakin.
    Close the doors but never look inside
    Time will tell if all your love has died


    Poissa samettiina

    • huoleton huuliharppuilija
    • Aurori
    • *
    • Sukupuoli: Noita
    • Pienestä kipinästä voi syntyä roihuava liekki
    • Tupa: Puuskupuh
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #145 : Marraskuu 28, 2009, 09:08:02 »
    Minä jos kuka kärsin suuresti esiintymiskammosta. En niin ehkä pienessä kaveripiirissä, jossa saatan välillä vetää jotain roolia, mutta luokan edessä menen aina aivan solmuun.

    Esiintymiskammo, oi voi tuota esiintymisen kammoksumista! Itse jännitän aina omaa esiintymistäni, kädet alkaa täristä ja päästä häviää kaikkia. Luokan eteen päästyäni muutun punaiseksi ja unohdan suurin piirtein kaikki, mitä minun oli tarkoitus sanoa. Katson aina yleisöön ja minulla on aiheestani myös omat muistiinpanot, mutta siinä menee vain aina sakaisin senoissaan (ja esityksen jälkeen muistaa, että ai niin, sitä ja tätä ja tuotakin piti vielä kertoa).

    Minä jännitän juuri sen takia, että pelkään mokaavani pahemman kerran. Tai sitten pidän aihettani tyhmänä tai vaikeana, mikä johtaa epävarmuuteen, mikä puolestaan johtaa esiintymiskammoon. Vaikka ajattelen, että ihan tavallisia ihmisiä ja kavereitanihan he kaikki yleisössä olevat ovat, en siltikään pääse jännityksestäni eroon.

    Eilen sain suoritettua yhden englannin suullisen esityksen. Hyvä, jos esityksistä selviää omalla äidinkielellään, niin mitenkä sitten jollakin vieraalla kielellä! Ihan hyvin esitys kuitenkin loppujen lopuksi meni, vaikkei mikään erinomainen ollutkaan.
    Olen syytön kaikkeen siihen, mistä kehtaatkin minua epäillä.

    Sushanna

    • Ankeuttaja
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #146 : Marraskuu 28, 2009, 10:56:49 »
     Te, joilla on esiintymiskammo, ja joku väkisin haluaa tyrkyttää teidät lavalle, niin kuvitelkaa kaikille katsojille mursunviikset ja vaikka joulupukin parta. Se yleensä tehoaa, mutta valitettavasti ei ihan aina. Siinä on kyllä se riski, että alkaa nauraa kun pitäisi puhua jotain.
     Mulla ei ainakaan ole esiintymiskammoa, pelkästään esiintymisinto.

    Poissa samettiina

    • huoleton huuliharppuilija
    • Aurori
    • *
    • Sukupuoli: Noita
    • Pienestä kipinästä voi syntyä roihuava liekki
    • Tupa: Puuskupuh
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #147 : Marraskuu 28, 2009, 12:02:48 »
    Te, joilla on esiintymiskammo, ja joku väkisin haluaa tyrkyttää teidät lavalle, niin kuvitelkaa kaikille katsojille mursunviikset ja vaikka joulupukin parta.

    Olen myös kuullut, että osa porukasta (minunkin tuttavapiirissäni) ajattelee yleisön olevan alasti. Itse olen yrittänyt kokeilla jotain tällaisia ihme konsteja, mutta sittenhän ne ajatukset karkaavat aivan johonkin muualle :D
    « Viimeksi muokattu: Joulukuu 13, 2009, 16:06:21 kirjoittanut samettiina »
    Olen syytön kaikkeen siihen, mistä kehtaatkin minua epäillä.

    Poissa Mansikkarahka

    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Tupa: Rohkelikko
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #148 : Tammikuu 09, 2012, 01:36:11 »
    Olen koko ikäni kärsinyt esiintymiskammosta. En todellakaan halua olla huomion keskipisteenä, jos on vähänkin tuntemattomampia ihmisiä paikalla. Nuorempana jopa kassalle meneminen kaupassa jännitti hirveästi ja pyysin aina äitiä, tai kenen kanssa milloinkin olin liikkeellä, maksamaan puolestani. Onneksi äiti sitten jossain vaiheessa laittoi minut aina itse maksamaan. Pääsin siitä jännityksestä, eikä se  ole enää moneen vuoteen ollut ongelma.

    Ala-asteella ei tarvinnut muistaakseni pahemmin pitää esitelmiä luokan edessä. Esiinnyin kuitenkin parissa luokkamme näytelmässä, joista toisessa minulla oli muutama vuorosanakin. En muista jännittäneeni sitä ainakaan pahemmin. Olin vain innoissani. Voi toki olla, että muistan väärin, sillä noista esityksistä on jo melkein 15 vuotta aikaa.
    Yläasteella täytyi pitää muutamia esitelmiä luokan edessä, mutta niitä en niin jännittänyt, kun meillä oli yläasteella niin kiva luokka ja ainakin yhden esitelmän pidin ystäväni kanssa. Ammattikoulussa oli sama juttu, kuin yläasteella.

    Se on jäänyt etenkin yläasteajoista harmittamaan, kun en uskaltanut viitata tunneilla, ellen ollut täysin varma oikeasta vastauksesta. Jos olisin viitannut ahkerammin, olisi se saattanut korottaa numeroitani, vaikka ihan tyytyväinen yläasteen ja ammattikoulun todistuksiini olenkin.

    Parin viime vuoden harjoittelupaikat ovat tehneet minusta rohkeamman ja hieman puheliaamman, kuin ennen ja usein ikäkin tuo itseluottamusta ainakin jonkin verran. Uskallan nykyään sanoa rohkeammin mielipiteeni ja huomannut jopa, että minun on nykyään helpompi ilmaista jotkin asiat puhumalla, kuin kirjoittamalla. Aina ennen minun on ollut helpompi ilmaista itseäni kirjoittamalla. Viime harjoittelupaikassani pääsin esiintymään satuseikkailussa, enkä yllätyksekseni jännittänyt kuin kahta ensimmäistä esitystä ja viimeistä, kun halusi viimeisen esityksen menevän mahdollisimman hyvin. En olisi vielä pari-kolme vuotta sitten osannut kuvitella itseäni esiintymässä ja vielä ilman jännitystä. Nuo muutamat esityskerrat milloin jännitin, niin muistelin harjoituksia ja kertasin vuorosanoja mielessäni. Ajattelin, että kunhan vain teen samalla tavalla kuin harjoituksissa ja muistan vuorosanat, niin hyvin se menee.

    Olen edelleen ujo ja hiljainen, enkä halua olla huomion keskipisteenä, mutta olen kuitenkin paljon rohkempi, itsevarmempi ja puheliaampi, kuin ennen. Kannattaa vain mennä tilanteisiin, joissa joutuu olemaan esillä. Niistä on usein apua. Minua on auttanut myös esim. ujoudesta kertovien kirjojen lukeminen.


    Lisäsin kappalejaot, kun kone toimii taas.                 
    « Viimeksi muokattu: Tammikuu 11, 2012, 19:32:54 kirjoittanut Mansikkarahka »

    Poissa Tiitinen

    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Pottermore: PurpleAvis29088
    • Tupa: Puuskupuh
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #149 : Tammikuu 09, 2012, 01:59:20 »
    En tiedä miten tässä näin on päässyt käymään, mutta kerronpa kuitenkin.

    Olen AINA pienestä pitäen ollut porukan äänekkäin ja esiintymishaluisin. Järjestin omia teatteri- ja lauluesityksiäni joka ikinen viikko naapureiden "riemuksi". Joka päivä piti keksiä jokin uusi tapa päästä esille ja keksiä jotakin hauskaa.

    Ala-asteella osallistuin kaikkiin mahdollisiin näytelmiin ja jo 1lk todistuksessani luki "tästä tytöstä tulee vielä näyttelijä". Soitin kanteletta ja esiinnyin senkin kanssa usein. 7lk mennessä innostukseni vain paheni. Rakastin itseni esille tuomista ja halusin aina olla huomion keskipisteenä. En pelännyt mielipiteitteni julki tuomista ja usein niitä heitin ilmoille vain provosoidakseni. Perustimme kavereiden kanssa myös bändin ja tungimme kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin soittamaan. En saanut mistään parempaa oloa kuin lavalla olemisesta. Pitkin vuosia sain kuulla myös 1lk todistuksessa mainitun lauseen useampaan otteeseen. Lähipiirissäni ja koulussani kaikki olivat varmoja, että minä päädyn tulevaisuudessa lavalle. Lukiossa esiinnyin entistä enemmän ja monipuolisemmin ja rakkauteni lavalla oloon vain kasvoi. Sinne minä kuuluin ja siellä olin kotona.

    Nyt 3v lukion jälkeen huomaan muuttuneeni pikkuhiljaa hiljaiseksi ja vetäytyväksi tyypiksi. En mielelläni osallistu keskusteluihin, koska pelkään muiden pitävän minua tyhmänä. Esiintyessäni saatan kesken näytöksen säikähtää ja ajatella, että yleisö pitää minua tyhmänä ja vedän näytöksen loppuun puolivillaisesti. Nyt en ole viimeiseen puoleentoista vuoteen esiintynyt lainkaan. Hirveä ikävä on kuitenkin lavalle ja haluan tästä jostain kummasta kummunneesta tunteesta eroon. Aion pyrkiä harrastelija teatteriin kevääksi ja toivon sen helpottavan.

    Kohtalotovereita?
    "Minä näin unta että jättiläinen nimeltä Hagrid tuli sanomaan minulle, että olen menossa velhojen kouluun. Kun avaan silmäni, olen kotona omassa komerossani."

    Poissa taratella

    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Tupa: Tuvaton
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #150 : Tammikuu 10, 2012, 00:59:49 »
    Minulla on ainakin pieni esiintymiskammo. Omasta mielestä aika suurikin.
    Opiskelen merkonomiksi ja meillä on äidinkielenkurssi missä joutuu pitämään aika paljon esityksiä. Minulle se on painajainen.
    Varmaan paras apu on se kun pakottaa vain itsensä esiintymään. Sen jälkeinen fiilis on mahtava kun huomaa, että on selviytynyt.

    Kannattaa valmistautua esitykseen hyvin ja harjotella etukäteen niin esiintyminen on helpompaa.

    Poissa Presto

    • Mozartin kummipoika
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Velho
    • ilovepasta.org
    • Pottermore: GhostDragon1391
    • Tupa: Korpinkynsi
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #151 : Helmikuu 18, 2012, 13:40:05 »
    Minulla oli pienempänä hyvin lievä esiintymiskammo. Korostan siis, hyvin lievä, eli toisinsanoen minua vain jännitti hieman enemmän kuin keskivertoihmistä. Koska esiinnyn nykyään hyvin paljon, esiintymiskammoni on täysin kadonnut. Jännitän tietysti aina esiintymistä, niin kuin kaikki.

    Eniten jännitän luokassa pidettäviä esityksiä, kuten esitelmiä, koska luokassamme ei ole mitenkään järkyttävän hyvä yhteishenki (kuudennella luokalla olen) enkä ole mitenkään erityisen suosittu luokassamme, johtuen mm. musiikkimaustani ja mielipiteistäni. Ei voi siis aina tietää, mitä jotkut luokkamme häiriköt huutelevat minulle... Ehkä minä vielä hiukan kammoan luokassa esiintymistä. Mutta vain hiukan.

    Esiinnyn myös pianonsoittoharrastukseni puolesta monissa konserteissa. Se on minusta nykyään vain mukavaa eikä ollenkaan kammottavaa. :)
    ▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬ஜ۩۞۩ஜ▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬
                            Stalkkaan sinua.

    Paikalla AIV-rehu

    • Lupus Tigris
    • Valvojaoppilas
    • *
    • Sukupuoli: Noita
    • Apulannan kasvattama
    • Pottermore: FeatherProphecy121
    • Tupa: Korpinkynsi
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #152 : Huhtikuu 03, 2012, 16:17:23 »
    Täällä myös ilmoittautuu yksi esiintymiskammoinen. Joskus ala-asteella kun piti osallistua näytelmiin, niiden kanssa ei ollut suurtakaan ongelmaa. Totta kai se jännitti, mutta ei pelottanut sillä tavalla. Vaan auta armias, jos minun pitäisi mennä tänä päivänä puhumaan yleisön eteen (niinkuin tänään piti tehdä työkkärin kurssilla.) En sitten tiedä olinko pienenä jotenkin avoimempi vai onko ongelmana nimenomaan se yleisön edessä puhuminen.

    Oireilu alkaa esiintymistä odotellessa kasvavana hermostuneisuutena. Hetki ennen vuoroani saatan jopa täristä. Yleisön eteen jouduttuani sitten tulee tunne että haluan sieltä pois ja mieluiten heti. Olen jäykkä ja puhua pälpätän nopeasti sen mitä pitää sanoa (ja unohdan osan). Siellä on tavallaan alaston olo ja pelkää mokaavansa täysin (ja tämä pelkääminenhän tietenkin lisää mokaamisen mahdollisuutta...) En tiedä oikeastaan mistä tämä johtuu. Se vain tulee joka kerta kun pitää mennä vaikka luokan eteen puhumaan jostain. Hrrr.

    Olen keskiverto ihmistä ujompi, mikä varmaan vaikuttaa asiaan. Pystyn kuitenkin juttelemaan ihan luontevasti kavereiden kanssa, ei siinä mitään. Toisinaan jopa tuntemattomian kanssa (ja jos en pysty se johtuu siitä, etten tiedä mitä sanoa tai mistä puhua eikä puhumisen pelkäämisestä.) Saatan isossakin ryhmässä kertoa mielipiteitäni ilman minkäänlaista hermostuneisuutta. (Juuri viime viikolla oli ei vain meidän ryhmä, vaan yhteensä neljä ryhmää. Varmaan jotain seitsemänkymmentä henkeä samassa tilassa koulutuksessa. Siellä ei ollut mitään ongelmaa nakella mielipiteitä ja kommentoida.) Asiakaspalvelu alalla työskennelleenä voin myös todeta että asiakaspalvelu on suorastaan kivaa. Se on pikemminkin juttelua ja auttamista kuin esiintymistä.

    Ilmeisesti auttaisi kummasti jos pystyisi mieltämään tilanteen joksikin muuksi kuin esiintymiseksi. Se vaan taitaa olla helpommin sanottu kuin tehty. :(
    Draco dormiens numquam titillandus.
    Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen.
    Psykiatrisia toimia, jotka oman kokemuksen kautta täysin aukee -Apulanta

    Poissa Lorainne

    • glottaaliklusiili
    • Hämykeiju
    • Sukupuoli: Noita
    • Pottermore: MoonMist
    • Tupa: Korpinkynsi
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #153 : Huhtikuu 03, 2012, 22:05:23 »
    Ala-asteella olin ihan perusrohkea tyyppi, eikä minulla ollut esiintymistä kohtaan mitään kammoa, joskaan en siitä mitenkään valtavasti nauttinutkaan. Aika neutraali suhtautuminen siis.

    Yläasteella itsetuntoni romahti täysin, ja vaikka soittamista ja laulamista rakastavana minulla oli edelleen jonkinlainen palo lavalle, se oli hyvin syvällä eikä uskaltanut tulla esiin. Siinä sitten soittelin musatunnilla hiljakseen ja lauloin vielä hiljaisemmin. Kaikesta huolimatta hain lukioon musiikkiluokalle, vaikkakin haun jälkeen iski ahdistus: mitä jos pääsenkin sinne, enhän uskalla tehdä yhtään mitään!

    No, niinhän siinä kävi, että musaluokan ovet aukesivat, ja siitä olen hyvin iloinen. Ilman musiikkiluokkaa olisin edelleen se sama hiljainen hissukka kuin yläasteella. Alkuun jo pelkästään oman luokan edessä esiintyminen oli aivan kamalaa, mutta hiljalleen rohkeus palasi. Ekaluokan keväällä lauloin yksin kahdensadan ihmisen edessä, mikä oli kauhistuttavaa; jännitys tuli aaltoina pitkin päivää, ja kun se iski, aloin täristä päästä varpaisiin. Tuon ensimmäisen esiintymiskokemuksen jälkeen se vanha palo lavalle on noussut pintaan, ja nykyään rakastan konserttipäiviä, niiden tunnelmaa ja sitä, että pääsee laulamaan ja soittamaan yleisön edessä.

    Aloitusviestissä kysyttiin, mikä on se salaisuus, jolla itsensä saa pysymään viilipyttynä. Minä en osaa salaisuutta paljastaa, sillä en todellakaan ole viilipytty. Jännitän kyllä, mutta olen jossain määrin oppinut hallitsemaan jännitykseni. Voin kuitenkin sanoa, että omassa tapauksessani esiintymiseen tottuminen auttoi paljon; kun siitä pelottavasta ensimmäisestä kerrasta pääsi yli, oli toinen jo paljon helpompi.

    Tsemppiä, ihmiset! :)
    Using the "are we", are we?

    Poissa Ihmissusi

    • Vuotislainen
    • Tupa: Puuskupuh
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #154 : Huhtikuu 04, 2012, 21:31:03 »
    Minunkin sydämessäni pesii esiintymiskammo /:

    Ennen olin tosi rohkea enkä pelännyt esiintymistä. Ala-asteella halusin päästä näytelmissä suuriin rooleihin enkä pelännyt pitää esitelmää luokan edessä tai mitään. Olin tosi itsevarma ja pidin huomion keskipisteenä olemisesta. Mutta kaikki muuttui (synkkää musiikkia) kun noin kuukausi sitten meidän piti pitää maantiedossa diaesitelmät. Olin saanut aiheekseni Evoluution vaiheet; elämän siirtyminen merestä maalle. Olin tehnyt lähes 20 dian esitelmän kuin muilla ei ollut edes kymmentä. Se oli monipuolinen ja siinä oli paljon asiaa :) Sitten kun olin esittämässä sitä, sille ihmeen valkoiselle kankaalla ilmestyi veljeni ottamia idioottimaisia kuvia. Kaikki nauroivat, mutten välittänyt siitä. Sitten aloin esittelemään esitystäni ja harmikseni diaesitysohjelma oli erilainen opettejan kanettavalla minkä takia esityksen fontti oli miljoona kertaa suurempi ja teksi oli hypännyt yli dian ja kuvat olivat väärissä paikoissa. Siinä sitten äkkiä muokkasin sen kaikkien edessä muiden tirskuessa.. Sitten kun pääsin esittämään niin jalkani ja käteni tärisivät törkeästi etten kyennyt istumaan paikallani. Ääneni vapisi ja esityksessäni oli paljon monimutkaisia nimiä. Jokaisen virheeni kohdalla eräs Riku nauroi ja toisteli kaiken. Kaikki pitivät minua pilkkanaan eivätkä kuunnelleet vaan nauroivat ): Sillä maantiedon tunnilla itsevarmuuteni revittiin pieniin paloihin ja siitä alkoi hillitön esiintymiskammo.

    Sen tunnin jälkeen olen vältellyt kaikkia mahdollisia esitelmiä kuin ruttoa. Kun on pitänyt pitää esitelmä, olen ollut kipeä tai jättänyt kokonaan esitelmän tekemättä. Opettajat ei tykkää hyvää mutta vihaan luokkaani niin paljon etten tahdo olla näkyvä. Tunneilla istun jossain yksinäni poissa heidän silmistään etteivät he ala nauraa vanhoille virheilleni ja ryssimisilleni.

    Kammoa ei ole jos pitää tehdä jotain tutussa ryhmässä, vaikkeivat kaikki kavereita olekaan. Minulla on valinnaisena näyttämöviestintä josta pidän todella :) siellä teemme näytelmiä ja harjoituksia eikä esiintymiskammosta ole jälkeäkään. Mutta sitten jos pitäisi vaikka tunnilla lukea kappale ääneen, olen ihan kauhuissani.

    En ole luonteeltani ujo, epäröivä tai mitään. Mutta on tiettyjä tilanteita joissa menen täydellisesti lukkoon. Kai se luokkalaisteni ilkeys sai esiintymiskammon 'puhkeamaan' koska en sitä koskaan aikaisemmin ollut itsestäni tunnistanut.

    Kun on pakko pistää kammo kuriin, en ajattele asiaa. Se on joskus hankalaa kun kuulee koko ajan tirskumista ja typeriä hokemia luokassamme. Kerran se on auttanut, mutta se kamala tunne tuli esityksen jälkeen. Siitä ei oikein pääse yli eikä ympäri ):

    ~Useasti tyrinyt ihmissusi~

    //Tyhjiä rivejä poistettu. :) -gamma
    « Viimeksi muokattu: Huhtikuu 04, 2012, 21:36:50 kirjoittanut gamma »

    Poissa Pazzo

    • lentoa opetteleva
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Tupa: Luihuinen
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #155 : Huhtikuu 05, 2012, 01:16:51 »
    Esiintymispelkoni on täysin kiinni siitä, kenelle esiinnyn.

    Koulussa se on aina ollut vastenmielistä. Pitkään jatkunut koulukiusaaminen ei vienyt itsevarmuutta, mutta ei se kivakaan ollut kun puheen/esitelmän aikana eteen heiteltiin pieniä esineitä ja purkkaa. Lopulta taivuin ajatukseen, että normaali läsnäoloni luokassa häiritsee muita. Peruskoulun viimeisellä luokalla päätin repäistä ja pidin Väinö Linnasta puolen tunnin esitelmän, jota jopa opettaja piti loistavana. Mutta ei se kammo luokan edessä olemisesta kadonnut mihinkään.

    Lukiossa, johon ei tullut kuin kolme ihmistä lisäkseni entisestä koulusta, kammo muuttui hieman erilaiseksi. Tuleva esitelmä painoi mieltä viikkoja ennen h-hetkeä ja lopulta tärisin luokan edessä ja esitin asiani mahdollisimman lyhyesti. Varsinkin kielten suulliset esitykset olivat hirveitä. Sen ainoan saksan puheen aamuna koulumatka oli tyssätä siihen kun meinasin oksentaa jännityksen ja stressin takia. Adrenaliini virtasi, mutta jokaikisen esitelmän pidin alusta loppuun, vaikka se tuntui maailmanlopulta. En siis ole kielellisten lahjakkuuksien puolesta mikään tollo, mutta esillä oleminen itsessään on hirveää.

    Vaikka ei olekaan. Nimittäin alakoulussa olin musiikkiluokalla ja jokaisessa koulun juhlassa esiinnyimme joko luokkana tai yksittäin ja se oli aivan mahtavaa! Tiesin osaavani sen mitä tein. Sama juttu nykyisessä harrastuksessa, cosplayssa. Valokuvissa oleminen, kisailu ja ohjelman pitäminen isonkin yleisön edessä ei ole minkäänlainen ongelma, sillä tiedän ettei kukaan niissä piireissä välitä toisen erilaisuudesta. Tai ehkä välittää, mutta osaa pitää mölyt mahassaan. Tätä kautta olen päässyt ilmaisemaan itseäni. Joten yleisöllä lienee suurin vaikutus, vaikkei sitä aina tajuakaan.

    Poissa Helmiina

    • Tonttu vain ei saa unta
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Älä häiritse! Luen Harry Potteria!
    • Tupa: Rohkelikko
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #156 : Syyskuu 24, 2014, 17:07:25 »
    Kyllä, minulla on hyvin paha esiintymiskammo, jo pelkkä oman musiikin esittäminen Youtubesta koulussa, jos äikäntunnilla on levyraati, saa meikäläisen polvet keitetyksi makaroniksi ja saatan jopa saada vatsaoireita jännityksestä. Siinä sitten tärisen ja yritän laskea kymmeneen ja rauhoittua, onnistuen välttämän sen, että ryntäisin viivana ulos luokan ovesta. Huijui.. Ja haluaisin laulajaksi, jokin minussa kaipaa lavalle, mutta tehokas ramppikuume
    ja esiintymiskammo pitäisi ensin voittaa. :D

    Te, joilla on esiintymiskammo, ja joku väkisin haluaa tyrkyttää teidät lavalle, niin kuvitelkaa kaikille katsojille mursunviikset ja vaikka joulupukin parta. Se yleensä tehoaa, mutta valitettavasti ei ihan aina. Siinä on kyllä se riski, että alkaa nauraa kun pitäisi puhua jotain.

    Hehee, voi olla jopa toimiva kikka, kunhan muistaa räjähtää nauramaan vasta lavalta lähdön jälkeen. :D
    « Viimeksi muokattu: Marraskuu 16, 2016, 19:46:06 kirjoittanut Helmiina »
    "Puh?"
    "No mitä, Nasu?
    "Ei mitään", vastasi Nasu hiljaa.
    "Tarkastin vain, että olet vielä ystäväni".

    Poissa Ninni

    • Vuotislainen
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #157 : Lokakuu 09, 2014, 20:04:35 »
    Mulla on vähän kummallinen esiintymiskammo. Rakastan teatteria ja haluaisin tulla näytteliäksi, mutta silti kammoksun esiintymistä. Ennen esiintymistä, varsinkin sillon kun joudun olemaan omaitseni (esim esitelmien pitäminen) tuotaa minulle, pahaa oloa,sydämmentykytystä, huippaamista ja yleensä saatan alkaa itkemään ennen kun pidän esitelmän. Teatterissa se on vähän helpomaa koska olen joku muu, enkä oma ujo itseni. Olen silti päättänyt että haluan päästä siitä eroon, ja haluan näytellä ja haluan joskus vielä pitämään jonkun puheen!
    Books! And cleverness! There are more important things – friendship and bravery

    Poissa DJ

    • DJ
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Velho
    • DJ-Voldemort XD
    • Tupa: VOLDEMORT!!!
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #158 : Lokakuu 27, 2014, 11:48:20 »
    Itselläni ei ole ollenkaan esiintymis kammoa koska esiinnyn jatkuvasti keikkaiöen taikurina käykää ihmeessä tsekkaamassa mun kotisivut http:// www.taikuri-valtteri.com
    oöen ollut myös monena vuotena kesäteatterissa ja esiinnyn vielä silloinkin kun soitan pianoa. Esiintymiskammosta pääsee eroon esiintymällä. Viimeisen kerran minulla oli esiintymiskammoa kun voitin taikuuden suomenmestaruuskisat mutta nyt voin keikkailla täysin ilman  stressiä. Pieni jännitys ei ole pahasta se auttaa vaan keskittymään ;)
    DJ-Voldemort XD

    Poissa Soul Spirit

    • Silli
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Herra merirosvokapteeni-ninja-salamurhaaja Kenway
      • Warrior Cats RPG
    • Pottermore: Silagul
    • Tupa: Korpinkynsi
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #159 : Helmikuu 17, 2015, 14:06:37 »
    En muista kommentoineeni tätä aihetta aiemmin. Tai vaikka olisinkin kommentoinut, voin kirjoittaa uuden viestin tilannepäivitysten vuoksi.

    Maailmassa ei varmaankaan ole montaa asiaa, joita toivoisin enemmän kuin sitä, että pääsisin irti omasta esiintymiskammostani. Se alkoi jo ala-asteella ja on vain pahentunut vuosien mittaan. Minulle sanottiin, että asiaa voisi auttaa se, että yrittäisin pitää esitelmiä koulussa ja olla muutenkin esillä, mutta ei siitä ole ollut mitään apua. Ajatuksena oli kai se, että tottuisin esiintymiseen.
    Inhoan esiintymiskammoani erityisesti sen vuoksi, koska se on selvästi vaikuttanut muiden ihmisten saamaan kuvaan minusta. En puhu koulussa juuri lainkaan. Voi olla, etten sano koko päivänä yhtäkään sanaa kenellekään, ellei tunneilla satu olemaan jotakin ryhmässä tehtäviä töitä. Minä pelkään puhua muille, myönnän sen ihan avoimesti. Pelkään, että sanon jotakin väärää, että sanomani asia ei ole kiinnostava ja kaikkea muuta mahdollista. Osa syistä kuulostaa omastakin mielestäni vähän tyhmiltä, mutta en tiedä, miten voisin ajatella toisin. Viimeisen vuoden aikana kammoni on ehtinyt jo laajentua niin pahasti, etten välttämättä uskalla enää netissäkään sanoa omia mielipiteitäni, vaikka ennen se on ollut nautittavan helppoa. Olen alkanut miettiä aivan liikaa, että onko tämä tai tuo asia nyt varmasti oikein sanottu ja miten minun pitäisi ilmaista mieleeni tulevat asiat niin, etteivät ne anna minusta huonoa kuvaa.
    Totuus on, että hiljaisuuteni vuoksi olin peruskoulussa melko epäsuosittu. Tai ainakin se oli yksi syy epäsuosiolle. Jotkut ajattelivat, että minulle sai sanoa melkein mitä vain negatiivisessa mielessä ilman, että välitin muiden sanomisista. Nykyään se on oikeastaan jopa totta, koska olen tottunut siihen. Peruskoulussa en vain näyttänyt, miten muiden kommentit - kehon kautta tai sanoilla julki tulleet - laskivat itsetuntoani. Ja melko alhaalla se on pysynyt. Alhaisen itsetunnon vuoksi en uskalla pitää esitelmiä varsinkaan yksin. Ryhmässä se on helpompaa, mutta en osaa silloinkaan olla täysin rento. Ääneni muuttuu esiintymistilanteissa pelon vuoksi joko typerän korkeaksi, alkaa täristä muun kehoni mukana tai sitten en meinaa saada ääntä ollenkaan. Yleensä käy vielä niinkin, että saan jännityksen vuoksi migreenikohtauksen. Viimeisin ryhmässä pitämäni esitelmä - viime jaksossa äidinkielen tunnilla pidetty PowerPoint-esitys kirjasta nimeltä Enkelit ja demonit - meni hyvin vain sen vuoksi, että nojasin opettajan pöytään pysyäkseni pystyssä. Jalkani eivät meinanneet kantaa.
    Minulla on lääkkeitä, joiden tarkoituksena on estää migreenin tuloa ja helpottaa esiintymiskammoani. Migreeniin ne kyllä auttavat, mutta kammo taitaa olla liian vahva. Lääkkeistä on vain hyvin vähäinen apu. Sekin on parempi kuin ei mitään, mutta ei se silti riitä. Joskus kokeilen niitä tunnettuja keinoja jännityksen lieventämiseksi, mutta niisäkin tuntuu olevan apua vain siinä hetkessä, kun niitä keinoja kokeilen (esim. hengitän syvään ja rauhalliseti ja yritän ajatella positiivisesti). Jos kuulen, että kurssilla täytyy pitää esitelmä jostakin aiheesta, saatan stressata siitä pahimmassa tapauksessa itkemiseen asti koko kurssin ajan, koska en millään tahtoisi pitää sitä.
    Että tällaista täälläpäin. (y)
    The darkness descends on quite earth,
    the night cannot know how much it's worth
    Inspiring the shadows with fading
    And horizon with ending

    Poissa Ooka

    • Siivet kantapäissä -liitelijä
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Pilvilinnan kuningas
      • Tuliaavikko
    • Tupa: Luihuinen
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #160 : Helmikuu 26, 2015, 14:08:10 »
    Hyi kauhee mulle on tullu joku.... dilemma esiintymisen kanssa! Kaikki alko lukiossa ku piti pitää joku puhe jostain.. en ees musita mistä mä sen puheen pidin, mutta sen muistan että polvet alko täriseen ihan todella paljon. Sen jälkeen hermostuin kun ammattikorkeassa piti pitää joku esitys, silloin olin koko ajan liikkeessä niin ei polvet tärisseet... ja nyt sitten kun oltiin pitämässä kaverin kanssa ohjaustuokiota ala-asteelaisille niin polvet taas täris koko ajan! Siinä sitten hengittelin ja ajattelin että kohta pyörryn... mut ei sittenkään.

    En kyllä ymmärrä mistä moinen on lähtenyt liikkeelle, koska olen aina pitänyt itseäni ulospäinsuuntautuneena ja sellasena, etten jännitä yhtään mitään. Mutta taidanpa sittenkin jännittää. Enkä yhtään tiedä mistä johtuu mokoma polvien täriseminen, kuitenkin esmes ohjauksen vetäminen on aivan rutiini hommaa!
    Do the impossible, see the invisible.
    ROW ROW FIGHT DA POWER!
    Touch the untouchable, break the unbreakable.
    ROW ROW FIGHT DA POWER!

    Poissa My Name Is

    • V.I.P-tasoa
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • Tupa: Korpinkynsi
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #161 : Kesäkuu 20, 2015, 01:58:02 »
    Itselläni on tällaista jännitystä vain kun pitää laulaa, kaikki muu menee helpommin. Noh, ajattele, kukaan ei kehtaa nauraa sinulle, ja vaikka itselläsi olisi käheä ääni, kaikki olisivat vähintäänkin nauramatta.
    Toistaiseksi epäsäännöllisen säännöllisesti täällä käyvä, en vastaa poissaoloista.

    Poissa Camomilla

    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
      • Blogi
    • Tupa: Korpinkynsi
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #162 : Joulukuu 17, 2015, 07:30:15 »
    Mullakin on esiintymiskammo, tiedän tunteen.

    Meillä olisi tänään joulujuhla, mun pitää lukea aikas paljon siinä. Harjoituksissa mä luen mun mielestä ihan hyvin, mutta huomaamattani luen liian nopeasti. Se saattaa johtua siitä, että haluan esityksen loppuvan pian ^^'

    Toi esiintymiskammo on mulle paha asia, koska haluan oikeesti näyttelijäks, ja kun on esiintymiskammo, tulee näyttelimestä hieman hankalaa... :/

    ~ Camomilla

    Poissa Chandler Bing

    • Pleikkarin pelaaja
    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • DRACO MALFOY!!! ♥♥♥
      • ♥ Harry Potter ♥
    • Tupa: Puuskupuh
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #163 : Maaliskuu 29, 2016, 17:40:24 »
    Minulla on jonkinmoinen esiintymiskammo. Esimerkiksi kun joskus koulussa pitää esittää joku esitelmä, menen ihan oudoksi ja ääneni muuttuu. Ihan kuin joku muu puhuisi, enkä minä. Joskus unohdin täysin mitä minun piti sanoa ja siinä sitten jotain sönkötin, varmaan tietämättä edes mitä puhuin.

    Käteni alkavat täristä jo siinä, jos pitää lukea joku kohta ääneen. Odotan kauhulla vuoroani ja sitten kun luen, yritän päästä hetkestä ohi sanomalla kaiken nopeasti.

    Se vaihtelee, milloin minulla on se kammo ja milloin ei. Esimerkiksi yhdesti minulla meni aivan hyvin joku ääneen lukeminen luokan edessä, mutta taas joskus kaikki menevät päin mäntyä.
    "Never. I'll never turn to the Dark Side. You've failed, your highness. I am a Jedi, like my father before me." - Luke Skywalker

    Poissa Luna Lovegood

    • Vuotislainen
    • Sukupuoli: Noita
    • kummajainen
    • Pottermore: Luna Lovekiva
    • Tupa: Korpinkynsi
    Vs: Esiintymiskammo
    « Vastaus #164 : Maaliskuu 29, 2016, 17:46:14 »
    Pieni kammo jäi kun luin esitelmäni koko luokan edessä. Aloin lukemaan todella nopeasti ja kukaan ei saannut puheestani selvää. Esitelmän jälkeen todella moni mainitsi asiasta. Kaikilla muilla meni hyvin. Tänäänkin kun piti lukea koulussa yksi pätkä niin jouduin oikeesti pakottaa itseni lukemaan sen. Pieni trauma jäi.
    Suurin aarre on ymmärrys rajaton.