Kirjoittaja Aihe: Hevoskirjat  (Luettu 9577 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

sarna

  • Ankeuttaja
Hevoskirjat
« : Huhtikuu 01, 2004, 22:52:14 »
Selasin koko osaston läpi, enkä löytänyt hakemallakaan tätä aihetta.

Niin. Hevoskirjat.

Tuolla näitä kirjoja vihaan-topicissa monet vihaavat hevoskirjoja, mutta haluaisin antaa pienen puolustuspuheen niille. Ymmärrän tietysti täysin, että kaikki eivät voi pitää kaikesta, mutta on yleistämistä, että niissä olisi toistuva juoni. Sillä ensinnäkin: eikö hevosmaailma juuri sellaista ole? On tuhansia ihmisiä, jotka aloittavat hevosharrastuksen, eikä tuskin ole tuhatta eri tapaa tehdä se. Hevoskirjat ovat usein kuvaus ihan tavallisesta elämästä tallilla, voi siihen kuulua sellaisiankin asioita, kuten oman hevosen saanti, tai hoitohevosen kuolema, joita hevoskirjojen arvosteluissa kuvataan asioiksi, joita ei muka oikeasti tapahtuisi.

Hevoskirjoja tuskin jaksavat lukea muut kuin hevosihmiset, sillä ne kuvaavat hyvin usein vain hevosihmisten arkipäivää. On tietysti ihan turhiakin kirjoja, kuten nuo Nummelan ponitallit, ja Pappilan ponitytöt, sillä ne ovat jo melkolailla sarjatuotantona ilmestyviä sama juoni-kirjoja.

*muokkelis* Itse en siis enää lue heppakirjoja, en oikeastaan kirjoja ollenkaan, sillä tuntuu, että kaikissa nykypäivän kirjoissa on sama vanha, ennalta arvattava juoni. Toistuva juoni ei ole siis mikään hevoskirjojen yksinoikeus ^^

Poissa Ulputti

  • harmaan loputon tihku
  • Vuotislainen
  • Tupa: Luihuinen
Hevoskirjat
« Vastaus #1 : Huhtikuu 02, 2004, 11:05:41 »
Vaan kun niitä vähänkään lukee (itse lukenut n. 20), saa sellaisen käsityksen, että

1. Vaikka olisit rutiköyhästä perheestä, jonka isä on kuollut, sinulla on mahdollisuus ratsastaa silloin tällöin hienostotallilla jos raadat kaikki vapaahetkesi
2. Jos joku uskoo sinulle huippukalliin kisaratsunsa hoidettavaksi, on lähes varmaa, että pääset ratsastamaan sillä seuraavissa kisoissa omistajan itsensä nyrjäytettyä nilkkansa
3. Tallin inhottavin tyyppi on ylikaunis (mutta vain huipputrendikkäiden vaatteidensa, mielikuvituksellisesti värjätyn kuontalonsa ja metrinpaksuisen pakkelinsa takia), omistaa tallin fiineimmän ratsun (mutta laiminlyö sitä eikä osaa ratsastaa) ja on valmis käyttämään mitä keinoja tahansa estääkseen päähenkilöä menestymästä (sabotoi ja varastaa varusteita, levittää perättömiä juoruja, pahoinpitelee eläimiä, uhkailee, lahjoo, kiristää...)

ja niin edelleen.
pecc@QuakeNet

annii

  • Ankeuttaja
Hevoskirjat
« Vastaus #2 : Huhtikuu 02, 2004, 13:16:54 »
Tulihan sitä itsekin kahlattua kaikki käsiin sattuneet hevoskirjat läpi joskus ala-asteella... Eivätkä ne nyt niin kovin huonoja kuitenkaan olleet, tosin poikkeuksiakin löytyy. Kyllähän minä nyt jaksan nauraa useille silloin suurimpiin suosikkeihini kuuluneille hevoskirjoille, mutta yhtälailla tuppaavat huvittamaan myös muut samoihin aikoihin lukemani kirjat lajityypistä riippumatta.

Kyllä, suurin osa hevoskirjoista todella noudattaa samaa kaavaa, mutta saman syytteen voin langettaa monille muillekin kirjoille. Muistaako kukaan, montako Neiti Etsivää on kirjoitettu? Ja ovatko ne yhtään yllätyksellisempiä? Entä Sweet Valley High? Uskottavammista esimerkeistä moni aikuisten dekkari, ja myös vähän laaduttomampi fantasia sortuu pahaan toistoon ja ideoiden kierrätykseen. Saman kaavan löytää myös lähes kaikista vanhoista saduista...

Ja epätodellisuus sitten. Eikö väritetty todellisuus ole muutenkin aina oikeaa elämää mielenkiintoisempaa? Onhan paljon hienompaa elää päähenkilön kanssa tämän huippuhetkiä, kuin niitä samoja, joita näkee omalla kotitallillaan? (Mietitäänpä, kumpi myy paremmin: A) Tyttö saa hoidokikseen huippukauniin ja kadehditun kisaponin, pääsee sattumalta hyppäämään vaikean esteradan isossa kisassa ja sijoittuu, saa mainetta ja kunniaa. B) Sama tyttö alkaa hoitaa tuntikäytössä olevaa lauhkeaa shetlanninponia maanantaisin (kuten kymmenet muut aloittelijat häntä aiemmin) ja pääsee kilpailemaan tällä tallikisoihin sijoittuen porukan keskivaiheille.)

Ne, jotka eivät hevoskirjoista pidä, eivät luultavasti kuulu niiden kohderyhmään, auttamattomasti hevosiin hurahtaneisiin, tietyssä ikä- ja kehitysvaiheessa oleviin (yleensä) tyttöihin. Vain aniharvat muistakaan kirjoista kolahtavat kohderyhmän ulkopuoliseen lukijakuntaan. Kohderyhmän suuruus tietenkin vaihtelee kirjoittain. (Ja ne kirjat, jotka onnistuvat hurmaamaan lähes poikkeuksetta lukijan kuin lukijan, saavat useimmiten osakseen klassikon maineen. Mutta se, ettei kirja kuulu klassikoihin, ei tee siitä huonoa.)

Minua eivät siis niinkään ärsytä kirjojen juonet, henkilöt tai tapahtumat, mutta sitäkin enemmän paikkaansapitämättömät faktat. Ilmeisesti läheskään kaikki kirjailijat tai kääntäjät eivät ole koskaan nähneetkään hevosta, eivätkä katsoneet tarpeelliseksi perehtyä käsittelemäänsä aiheeseen ennen kirjoittamista. Paitsi omituisia termejä, kirjoissa vilisee myös selkeitä virheitä. En odota fiktiivisiltä kirjoilta täyttä virheettömyyttä, mutta tiedän (itseni lisäksi) lukuisia hevostyttöjä, jotka ovat romaaneista saaneet virheellistä tietoa luullen sitä oikeaksi. Itse en ainakaan kymmenvuotiaana osannut epäillä saamieni tietojen luotettavuutta, eikä kukaan lähipiiristäni tiennyt hevosista tarpeeksi oikaistakseen käsityksiäni.

Poissa Ulputti

  • harmaan loputon tihku
  • Vuotislainen
  • Tupa: Luihuinen
Hevoskirjat
« Vastaus #3 : Huhtikuu 02, 2004, 13:26:30 »
Esim. historialliset romaanit kuitenkin saattavat hyvinkin kiehtoa monenikäisiä, puhumattakaan nyt itse Potuista, joita tuntuu lukevan vauvat ja vaarit.

JA vaikka kirjan kohdeyleisö kuinka olisikin ala-asteikäiset ponitytöt, ei mielestäni ole oikein kirjoittaa yhä vaan uusia ja uusia kirjoja samaa hyväksitodettua kaavaa väärinkäyttäen. Jos kyse olisi jostain muusta kirjallisuudenalasta (esim. joku vaikka kirjottaisi kirjan urheasta miehestä joka lähtee saattueensa mukana purjehtimaan maagisella laivalla, kohtaa 30-vuotisella (vai?) matkallaan kaikkea merihirviöistä ja kykloopeista aina seireeneihin ja lumoojattariin asti, ja palattuaan kotiin saa tietää vaimonsa ja koiransa pysyneen kaikki nämä vuodet uskollisena...), olisi syntynyt jo hirveä haloo. Rahastuksen makua ilmassa, mielestäni.
pecc@QuakeNet

annii

  • Ankeuttaja
Hevoskirjat
« Vastaus #4 : Huhtikuu 02, 2004, 14:52:58 »
Ulputin edelliseen viestiin viitaten:

Lainaus käyttäjältä: "annii"
Vain aniharvat muistakaan kirjoista kolahtavat kohderyhmän ulkopuoliseen lukijakuntaan. Kohderyhmän suuruus tietenkin vaihtelee kirjoittain.


Niin, osa historiallisista romaaneista on todellakin suunnattu laajemmalle lukijakunnalle kuin hevosromaanit. Eivät nekään suinkaan kaikkia kiinnosta, mutta ihminen, jonka mielestä menneiden asioiden tonkiminen on turhaa, ei voi historiallisia kirjoja pelkästään tällä perusteella leimata huonoiksi.

Pottereita en tähän keskusteluun vetäisi, sillä ne ovat vain yksi esimerkki lapsille suunnatusta fantasiakirjallisuudesta. Mielestäni yksittäistä kirjaa ei pidä verrata kokonaan toiseen tyylilajiin.

Joku viisaampi on myös sanonut, että hyvä kirjailija osaa sanoa jo sanotut asiat, kertoa jo kerrotut tarinat uudelleen niin, ettei lukija huomaa yhtäläisyyttä. Kirjoittaminen on siis tavallaan samojen, vanhojen asioiden toistamista uusin sanoin ja yksityiskohdin. Samoja tarinoita on toistettu aikojen alusta lähtien, esimerkiksi Vergilius kirjoitti antiikin Rooman aikoina eräästäkin sankarista, joka Troijan sodasta palatessaan joutui merimatkallan jos jonkinnäköiseen tilanteeseen...

Mielestäni ei ole moraalitonta myydä ihmisille (olipa kyse sitten ponitytöistä tai sotaveteraaneista) sellaista kirjallisuutta, jota nämä tahtovat lukea, toistipa tuo kirjallisuus miten pahasti miten vanhoja kliseitä tahansa. Molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä, kun lukijat saavat lisää mieluista luettavaa ja kirjailijat ja kustantajat leivän pöytäänsä.

Misha

  • Ankeuttaja
Hevoskirjat
« Vastaus #5 : Huhtikuu 02, 2004, 21:48:57 »
Hevoskirjoja ^^ Pitäisi ehkä nostalgisoinnin varjolla kaivaa kaapista esiin vanhat hevoskirjat, joita minulla siis on kymmenittäin. Yhdenkään nimi vain ei tahdo muistua mieleen. Mahtaakohan se kertoa jotain niiden omaperäisyydestä?

En koskaan pitänyt kovin paljon tyypillisistä tyttö saa hoitoponin tallilta + söpön ratsastuksenopettajan + ilkeän, kanamaisen vihollisen - kirjoista. Tai pojat ja hevoset sopivat tosi hyvin yhteen, mutta missä tässä viimeksi puhuttiin hevosista - kirjoista. Kaikki villihevossysteemit olivat suosikkejani. Muistan myös kirjan, jossa kerrottiin hevosia pelastavista talonvaltaajista, joka oli mielestäni hyvä, vaikka olikin boikotoimani kirjailijan kirjoittama. Hieman vanhemmat kirjat olivat yleensä hyviä, uusimmissa oli usein tehtailun makua. Vaikka luinhan minä niitä silti.

Saatan kirjoitella lisää, kunhan kaivan esiin muutamien kirjojen nimiä.

Poissa Sun Lee

  • Ronnieponnie
  • Vuotislainen
    • Tarinamaa
Hevoskirjat
« Vastaus #6 : Huhtikuu 06, 2004, 10:52:02 »
Jaa. Minä luen Nummelan Ponitalli sarjaa vieläkin, vaikka aloitin sen sarjan lukemisen joskus pikkutyttönä. On vain pakko lukea kaikki osat. Minä en ole koskaan ratsastanut enkä erityisemmin kiinnostunut hevosista, mutta miksen minä silti saisi lukea Nummelan Ponitalli sarjaa. Siinä on vain kivoja henkilöitä ja hauskoja juonenkäänteitä, jotka tosin arvaa etukäteen, kun ne on niin samanlaisia. Mutta luen aina uuden osan, kun sellaisen saan käteeni. Olen minä lukenut Nea - sarjaakin joskus, mutta sitä en sentään enää lue. Muita hevoskirjoja en sitten ole tainnut lukeakaan =)

Poissa Marrex

  • Vuotislainen
Hevoskirjat
« Vastaus #7 : Huhtikuu 08, 2004, 16:12:23 »
Minä luin kakarana kaikki hevoskirjat läpi ja en näe mitään pahaa siinä lajityypissä. Juonet toki toistavat itseään (varsinkin tietyissä sarjoissa), mutta niin ne tekevät monissa muissakin lajityypeissä ja vielä pahemmin. Onko teistä esim. kukaan lukenut kirjaa, joka sopii tähän juonikuvioon: On varakkaita ihmisiä, joilla mutkikkaita sukulaisuus- ja businesssuhteita. Löytyy ruumis. Asiaa alkaa selvittää keski-ikäinen, eronnut, huonoilla elämäntavoilla varustettu poliisi/yksityisetsivä, joka juuri on uransa kanssa kriisissä. Hän ratkaisee rikoksen ihan yksin, murhaaja on joku jota ei osattu epäillä ja ennen ratkaisua on tarjolla paljon vääriä vinkkejä. Minä olen todennäköisesti enemmän kuin hevoskirjoja. Ei se silti tee dekkareista arvotonta luettavaa.

Heppakirjojakin on monen ikäisille suunnattuja ja täytyy sanoa, että usein ne hieman vanhemmille lapsille ja nuorille suunnatut ovat selväti parempia, kuin muut ikäryhmälle suunnatut nuortenromaanit. Tai ainakin olivat silloin, kun minä niitä luin.

Nummelan ponitalli-kirjat ovat suoraan verrannollisia esimerkiksi Neiti Etsiviin. Toistavat itseään ja ei niissä nyt niin suurta juonta ole, mutta kohderyhmälleen viihdyttäviä. Nummeloihin tosin on sinne alkupuolelle sarjaa eksynyt muutama ihan hyväkin kirja. Näin jälkikäteen kyseinen sarja saa aikaan nostalgisia huokailuja (ja suunnatonta järkytystä, kun näin serkkuni melko uuden Nummela-kirjan takakannesta, että nykyisin Kikka ja Repe seurustelevat! Eihän sitä odotetukaan, kuin noin 40 kirjaa tai sinne päin.)

Nummelat ja muut Merja Jalon kirjat ovat tosiaan tyypillisiä sarjakirja tuotteita, mutta erilaisiakin hevoskirjoja on. Itse rakastin lapsen Thowra hopeaharjaa, Kati-sarja oli ok, samoin Sunny hieman vanhempana ja muistaakseni myös Annina Holmbergin Amorina-sarja oli oikein hyvä.

ayu

  • Ankeuttaja
Hevoskirjat
« Vastaus #8 : Huhtikuu 09, 2004, 12:50:01 »
Mitä minä ajattelen hevoskirjoista?

Minä olen ollut varmaan 5 kuukautta Pollux hevos kerhossa, ja sieltähän minä niitä kirjoja sitten sain. Minulla on heppa kirjoja varmaan 10.
Olen aloittanut lukemaan neljää kirjaa, mutta hevos kirjat eivät oikein synkkaa.
Hevoset on mukavia eläimiä, en harrasta mitään hevoseen liittyvää ja ei se oikeastaan kuulu lempi eläimiini. Hevoskirjoista kuitenkin, että niitä on aluksi ihan kiva lukea, mutta juoni menee kutakuinkin näin:

"minä olen tyttö, joka rakastaa hevosia, ja nut minä menen leirille ja siellä on söpö poika, ja seki rakastaa hevosia"

Juuri näin. Hevoskirjat eivät ole minusta kovinkaan kummoisia.

Takaisin satulaan tuntui alussa ihan kivalta, mutta myöhemmin en lukenutkaan sitä. olen minä myynytkin niitä kirjoja iloiselle heppa fani serkulleni! :)

Poissa Emily Le Strange

  • pikkusyöjätär
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Hevoskirjat
« Vastaus #9 : Huhtikuu 14, 2004, 22:48:13 »
Minä en ole koskaan lukenut hevoskirjoja. Siis lukemalla lukenut. Minä en vain oikeastaan ole koskaan ollut erityisemmin kiinnostunut hevosista tai ratsastamisesta, ylipäänsä ehkä kaikista vähiten maailmassa olisin ns. hevostyttö. Joku voi käsittää tämän tekstini niin, että ylpeilisin asialla. Heijesjee mä en sit ookaan mikään hevoshullu tiedoks vaan juujoojee.
Minulla ei varsinaisesti ole mitään hevoskirjoja vastaan, vaikka ne mielestäni ovatkin hmmm.. samanlaisia kaikki ja toistoa juoneltaan edellisille.
Olen lukenut Anu Ojalan Emilia-sarjaa (Vaarallinen poikaystävä jne) ja Juha Juutisen Katajaharjun kesäleirin (kuolemaksenikaan en olisi voinut muistaa kirjaa tai kirjailijan nimeä ellei hän olisi naapurimme.. xD) , ja niissä oli minulle tarpeeksi. Sain onnekseni ihan hyvän kuvan hevoskirjoista.
Ja kieltämättä, onhan ne suurin osa aika lailla pikkutytöille kirjotettuja. ^^
Olen olento jolla ei ole kunnollista nimeä, olen haava maailman kyljessä. Mutta olen myös se täydellinen muukalainen jota rukoilit aina lapsena - että tulisin ja veisin sinut pois, sanoisin sinua kauniiksi, nostaisin sinut alastomana kadulta ja kantaisin ikkunan kautta Taivaaseen.

Poissa Anneth

  • Vuotislainen
Hevoskirjat
« Vastaus #10 : Huhtikuu 18, 2004, 19:13:47 »
Minä olen lukenut yhdessä vaiheessa paljonkin hevoskirjoja. Silloin eniten kolahti tuo Nummelan ponitalli -sarja, joka nyt tuntuu aika typerältä, ja juonen arvasi muutaman ensimmäisen luvun jälkeen. Myös silloin kun olin Pollux-hevoskerhossa, luin sieltä saamiani hevoskirjoja. Ne eivät mielestäni ollut kovin laadukkaita, ja en edes lukenut niitä kaikkia.

Mutta toki hevoskirjoja on paljon hyviäkin. Mutta jotkut minun mielestäni 'hyvät' hevoskirjat olivat aika lyhyitä, ja ne luki nopeasti (se kyllä riippui minustakin...).  Esimerkkinä mielestäni hyvästä hevoskirjasta on kirja nimeltä Sandra ja Villiruusu. Se oli sopivan pituinen ja kertoi hyvin hevosenomistajan elämästä. Mutta nyt aiheeseen, ei tämä sentään mikään kirjaesittely ole. :)

Siis, yleensä ottaen hevoskirjat ovat ihan mukiinmeneviä. Ehkä siksi, että pidän hevosista ja ratsastuksesta. Mutta enää en lue hevoskirjoja. Lukisin niitä ehkä vieläkin, mutta kirjastossa jossa käyn ei ole kovin hääppöinen hevoskirjavalikoima, enkä jaksa raahautua kauemmas tutustumaan uusiin ja ehkä parempiin hevoskirjoihin. Mutta en minä hevoskirjoja vihaa.

Poissa Mizy

  • Vuotislainen
Hevoskirjat
« Vastaus #11 : Huhtikuu 23, 2004, 21:28:17 »
Minä ratsastan ja luen hevoskirjoja. Nuorempana luin just kaikki Nummelat ja Neat.
Mutta paljon hyviä hevoskirjoja olen lukenut, mm. Kastanjan Ratsumajatalo-sarja, Ratsutallin Kati-sarja, Sandra ja Villiruusu (ja ne 2 seuraavaa), Sunnyt ym.. Noista minä tykkään. Ja monista yksittäisitä kirjoista ja pokkareista, mm. Polluxista tulleesta Kaikki on toisin-pokkarista, minkä joku jo mainitsikin. Anu Ojalan Eläinrakas Julia-sarjan eka kirja 'Unien hevonen' on hyvä hevoskirja. Ja onhan sitten vielä Hevoskuiskaaja..:) Joo, meni vähän luetteloksi..

Nummeloita kun luin nuorempana niin ihan tykkäsin niistä. Nyt sitten kun on lukenut niitä uusimpia kirjoja niin ei enää sytytä. Ja minusta ne ovat liian lyhyitä.. Neat nyt ovat juoniltaan parempia..:)

Poissa Liberty

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • http://liberty.vuodatus.net
Hevoskirjat
« Vastaus #12 : Huhtikuu 26, 2004, 17:59:57 »
Olen ollut joskus aivan mieletön hevoshullu (toki tykkään vieläkin hevosista, mutta...), mutta en ole koskaan pystynyt lukemaan hevoskirjoja kuin muutaman. Niiden juonet toistavat itseään liikaakin.
1. Joko on köyhän perheen tyttö jolla ei ole varaa mihinkään ja sitten se rakastuu johonkin hevoseen.
2. Tai sitten joku tyttö joutuu muuttamaan maalle kauas kavereista ja se on tosi vihainen. Sitten se pääsee talleille ja löytää uuden elämän...


Hevoskirjoista tulee suorastaan pahaolo (ei millään pahalla). Hevoset on ehkä ihania, mutta ne eivät ehkä sovellu kirjan hahmoiksi niin hyvin kuin jotkut muut eläimet (offtopic. esim. kissat ja koirat on yhtä huonoja kirjoissa).

Myönnän että olen lukenut kaikki Nummelan ponitalli-kirjat. Niitä on niin paljon että nekin toistavat itseään. Niiden kohdalla ei kuitenkaan ilmene kovin pahaa yökötystä, joka johtunee siitä että niissä ei ole pois muuttavia tai köyhiä tyttöjä.

Ja tämä oli sitten taas tätä minun kehittävää palautetta.
You are everything I want 'cause you are everything I'm not.

Shona

  • Ankeuttaja
Hevoskirjat
« Vastaus #13 : Toukokuu 16, 2004, 19:23:00 »
En ole enää niinkään ihastunut hevoskirjoihin kun jokunen aika sitten, johtuen kai siitä että lopetin ratsastuksen. Mutta nyt tässä lähiaikoina olen aloitellut taas joitakin parhaimpia lukemaan, muunmuassa Kastanajn ratsumajatalo ja Sunnyt. On kai niitä muitakin mutta ei muistu mieleen. Minusta on vain ihanaa lukea jotain ihan tyhmiä höpönpöppö heppakirjojakin, koska niissä on aivan ihana talli-ilmapiiri (tai no, paitsi sellaisissa kirjoissa jotka tapahtuvat tallissa jossa on huono ilmapiiri ^^) ja pidän niiden tunnelmasta. Niissä heppatyttöjen huolet ovat vallan toista luokkaa kuin omani ja siellä saa olla hevosten kanssa.
Lopetin ratsastuksen kai siksi kun en tykkää käydä isoilla talleilla, ja heppakirjojen avulla voin kumminkin vähän kuin käydä tallilla, vaikka tosin se ei ole läheskään sama.
Mutta kaikki heppakirjat ei ole huonoja! Esimerkiksi Uljas Musta on yksi maailman ihanimmista kirjoista, ja se on hevoskirja, mutta erilainen kuin muut. Se on aivan mahtava.

Se on todellakin ärsyttävää kun kirjoista saa niin väärää tietoa hevosista, joistakin kirjoista siis. Onneksi minä silloin kun noita tosissani luin, kävin vielä tallilla ja tiedän nyt että mikä on totta ja mikä ei.

Poissa Sister Grace

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Hevoskirjat
« Vastaus #14 : Heinäkuu 02, 2004, 19:08:47 »
Kuten täällä jo moneen kertaan on sanottu, hevoskirjat toistavat liian usein samaa kaavaa. Yleisesti ottaen inhoan hevoskirjoja sydämeni pohjasta, ne ovat ällöjä. (anteeksi kaikki hevoshullut)
Olen jaksanut lukea loppuun vain yhden hevoskirjan: Tuulen kuninkaan. Outoa kyllä, mutta se kuuluu lempikirjoihini. Juoni on tyystin erilainen kuin hevoskirjoissa yleensä. Ensiksikin päähenkilö on POIKA, toisekseen poika on mykkä, kolmannekseen tarina ei kerro nykyajasta (en nyt kuolemaksenikaan muista mikä vuosi oli kyseessä), neljännekseen tarina alkaa muistaakseni jostain Arabi maasta ja päättyy Englantiin. Tuulenkuningas on ehdottomasti paras hevoskirja!

Hans

  • Ankeuttaja
Hevoskirjat
« Vastaus #15 : Heinäkuu 10, 2004, 21:41:46 »
Hovoskirjoja on monenlaisia!! Se täytyy muistaa kun lukee.. Yleensä se on just sitä et oot koyhästä perheestä ja sulla ei oo kunnol ees varaa tuntehi, kuitenki olet ihastunut tallin ihanimpaan poikaan. Nii just!!!! Tollasia hevoskirja on tuhansia ja taas tuhansia. Jotkut hevoskirjat ovat kuitenki todella hyviä. Joku Unien hevonen (Jutta- Sarjaa) tai Hevoskuiskaaja. Ne ei vät ole mitään tavallisia heppakirjoja vaan oikeest oikeassa paikassa koskettavia kuin naurattaviakin.
Itse heppahulluna luen joitan hevoskirjoja fantasia ohella. En oo mikään fani mutta heppakirjat ovat hyvää ajan vietettä ja sellaista lukemista jota voi lukea kun ei mikään muu onnistu. Ajanvietteeksi ja jos haluaa lukea sekavia ihmissuhteta!!!...

Luin myöhemmin noita juttuja..
Jos ei ole heppahullu on tosissan vaikea lukea hevoskirjoja.. varsinkin sellaisa missä puhutaan asiaa ja on hyvä juoni, koska niissä on myös sellasii sanoja jotka ei liity arkikieleen.  Kun joku tossa kirjotti että kirjoissa ja talleilla sanotaan erillättavalla, niin se on todel ikävää, mut kun ainakin omalla kokemuksella kaikki ihmiset tekee vähän eriasialla. toinen paremmin kuin toinen, mut se on tuntumasta ja tavasta kiinni.. Omat tavat ovat aivan hyvät jos niillä pääsee tuloksii... Heppa aihetta Hups..

Alyssa

  • Ankeuttaja
Hevoskirjat
« Vastaus #16 : Heinäkuu 10, 2004, 22:19:44 »
Hevoskirjat. Ah. Niistä tulee mieleen ne ihanat hevosteluajat. Seinät olivat täynnä villivarsan, hevoshullun ja polluxin julisteita, eteisesssä kuraisia ratsastussaappaita ja ennenkaikkea: kirjahyllyllinen hevoskirjoja.

Sieltä löytyi Nummelaa, Ravitalli-sarjaa, Jutta-kirjoja, Laura-kirjoja ja sekalainen osasto kaikkea Mervi ja Marvi Jalon tuotantoa. (Puhumattakaan polluxin kirjoista, joista en nyt sano muuta...) Kaikki ovat vieläkin tallessa, en ole yksinkertaisesti osannut luopua, vaikka en niitä enää paljoa luekkaan. Poikkeuksena ehkä Marvi Jalon Unihevonen, joka on mielestäni todellakin helmi hevoskirjojen joukossa. On jonkinlainen 'klassikko', hyvä kirja (:

Se on valitettavan yleistä, että kirjat kierrättävät samoja aiheita ja kliseitä uudestaan ja uudestaan. Miten siitä ruikusta, likaisesta hevosesta aina tuleekin elegantti kouluhevonen tai estehirmu? Tai miten päähenkilö aina saakin pelastamansa eläimen omakseen lopussa?

Silloin pienempänä se ei haitannut yhtään, pääasia että oli  _HEVOSIA_. Mitä enemmän sen parempi. Sitten vasta alkoi hiukan kaipaamaan vaihtelua, kun oli pahin innostus mennyt ohitse.

Kokonaisuudessaan. On ne heppakirjat ihan kivoja. Jos on lukuinto, eikä halua mitään 'vakavaa' lukea, voi ihan hyvin napata pari Nummelaa ja kahlata ne läpi. Niistä löytyy ihan hauskoja kohtia ja jos ne eivät naurata, aina voi siirtyä vaikka Jutta ja ponitalli kirjoihin. Ne on jotain niin tyhmää (:

Williska

  • Ankeuttaja
Hevoskirjat
« Vastaus #17 : Heinäkuu 19, 2004, 20:55:16 »
Minäkin kuulun tähän ryhmään, joka on viimeksi ala-asteella kahlannut läpi kaikki mahdolliset Jalot sun muut.

Ja olin polluxissakin aika pitkän ajan, ja sieltä tuli lähemmäs 30-40 hevoskirjaa. Nykyään nekin kirjat on raahattu ullakolle. Kuten varmasti kymmeniä eri kertoja on todettu, hevoskirjat toistavat itseään. Se on totta.

Itselläni on tällä hetkellä tasan yksi hevoskirja kirjahyllyssä. Ratsutilan Salaisuudet.  On siitä jo uutuuden viehätys kadonnut, mutta silti se tulee luettua joka vuosi. Muita hyviä hevoskirjoja ovat Kastanjan Ratsumajatalot, Thowra hopeaharja ja Ratsastuskoululla tavataan. Näitä en ole tosin lukenut pitkiin aikoihin, mutta ainakin tuo viimeinen on kaikista realistisin hevoskirja, minkä olen lukenut. (Myönnetään, se sai minut myös itkemään)

Poissa neidor

  • Xena
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pakeha (aroha) Maori
    • KC
Hevoskirjat
« Vastaus #18 : Heinäkuu 20, 2004, 22:55:14 »
Lueskelin minäkin niitä vielä vähän aikaa sitten (vähän aikaa on suhteellinen käsite). En tosin ole itse koskaan ratsastanut tai ollut erityisen hevoshullu. Eläimistä nyt olen aina pitänyt. Pari Nea-kirjaa minulta löytyy. Niitä tykkäsin lueskellä, kun kerrankin oli normaali tyttö. Epäsuosittu, lihava, rillipäinen ja kaikkea muuta kivaa. Muistan vain, että hohto meni kun se alkoi laihtumaan ruvettuaan ratsastamaan ihan vakituisesti.

Kyllähän ne viihdyttivät. En näe mitään hävettävää siinä, että luin hevoskirjoja. Kyllä ne varmaan jotenkin on psyykkeeseen vaikuttanut ja pidän itsestäni tällaisena, joten ei valittamista. Oon se hevosista kertova kirjallisuus ikuisesti Enid Blytonin voittanutta (Stella Polaris:"He varastivat meidän pullamme. Mitä me nyt voimme syödä?")
Colombia = You'll come for the enticing beauty of the Caribbean Sea. You'll stay because you've been kidnapped and locked in the trunk of a Dodge Dart.

talvi

  • Ankeuttaja
Hevoskirjat
« Vastaus #19 : Tammikuu 23, 2005, 15:33:10 »
Hevoskirjat. Olen ollut myöskin ihan kamalahevoshullu ala-aste ikäisenä ja totta kai luin kaikki pikkukirjastomme hevoskirjat mitä vaan oli ja uusia tuli, ja tilasin Hevoshullua ja Villivarsaa. Meille tuli; pikkusiskolle ja mulle tuota melluliin mainitsemaa Pollux-hevoskirjasarjaa, ja on vieläkin tallella läjäpäin niistä tulleita hevoskirjoja, joita yritettiin myydäkin kirppiksellä, mutta huonoilla tuloksilla. Olen lukenut myös muutaman Pappilan ponitytöt hevoskirjan kuten myös Nummelan ponitalli-kirjan mutta enemmän pidin tuosta ensimmäisestä, Nummelan ponitallista en pitänyt- en tiedä miksi. Mielestäni heppakirjoissa ei ole mitään vikaa, ja olen samaa mieltä tuosta mitä joku jo tuolla ennemmin kirjoitti, oliko nyt annii; että onhan niitä tullut muitakin kirjoja sarja tuotantona kuin heppakirjoja.

Parasta heppakirjaa en osaa sanoa, koska siitä on niin paljon aikaa, kun noita kirjoja oon lukenut, mutta yksi Polluxista tullut- Villihevosten kesä, tai vastaava oli hyvä, ja sen luin moneen moneen kertaan.

Sofia

  • Ankeuttaja
Hevoskirjat
« Vastaus #20 : Maaliskuu 25, 2005, 11:47:29 »
Itse en ole ikinä ratsastanut, mutta olen joskus, ehkä viidennellä ollut erään kaverini ansiosta aikamoinen heppahullu.

Kyllähän minä vieläkin hevosista tykkään, jotkut hevoskirjatkin (ne, joissa on joko älyttömän kivat henkilöt tai vähän tavallisesta kaavasta poikkeava juoni) ovat välillä ihan mukava luettavaa, jos silloin tällöin jonkun lukee. Mutta suuremmissa määrissä..

Kuuluin Polluxiinkin, ja sieltä tuli jokunen kirja, samoin jotain krääsääkin. Lisäksi lainailin heppakirjoja kaveriltani ja kirjastoista (nimenomaan monikossa). Kyllähän ne jotkut on ihan ok, niinkuin jo mainitsin. Monet ovat vain liian tylsiä, kun koko ajan vain hehkutetaan kuinka ihana ja paras jonkun poni on ja kuinka ne voittaa kaikki kilpailut ja on parhaita ystäviä.
Tallijengi tv-sarja ja ne samanlaiset kirjat olivat yksiä suosikkejani, ja varsinkin sarjaa katsoisin vieläkin, jos se vain tulisi.

Hyllyssäni on siis ainakin kymmenen hevoskirjaa. Polluxeja useimmat, sitten jokunen muukin.

Cinnamon

  • Ankeuttaja
Hevoskirjat
« Vastaus #21 : Maaliskuu 25, 2005, 19:07:13 »
Harrastin ratsastusta reilut kymmenisen vuotta ja notkuin nuo vuodet talleilla kaikki illat. Kilpailin ja hoidin kilpahevosia ollessani hieman vanhempi, joten hevosmaailma on minulle erittäni tuttu.

Kaikki mahdolliset heppakirjat tuli varmasti tuolloin luettua. Nuorempana juuri Jalojen kirjat olivat suurimpia suosikkeijani, samoin Thowra Hopeaharja, joka on edelleenkin yksi parhaista hevoskirjoista mitä on. Nykyisin, kun haikailen noiden kultaisten vuosien perään, lueskelen silloin tällöin hevoskirjojen parhaimmistoa. Nan Ingerin Piglet -sarja on aivan loistava. Se kertoo ihan tavallisesta elämästä hevosten parissa ja kirjailija on onnistunut kuvaamaan päähenkilön tuntemuksia niin, että lukiessa tulee sellainen fiilis, että "erittäin hyvin sanottu, juuri tuollaista se oikeastikin on". Ehkä olen herkkis, mutta samaistun päähenkilöön niin, että saan suunnilleen kyyneleet silmiin, kun luen hänen epäonnistumisistaan ja onnistumisistaan.

Sunny -sarja on realistinen ja hyvin kirjoitettu. Päähenkilö on vanhempi, kuin hevoskirjoissa yleensä, joten siksi ehkä pidin sarjasta niin paljon. Muistan pitäneeni myös Kati -sarjasta kovasti, pitäisi varmaan lainata se kirjastosta muistin virkistykseksi. Muistaakseni Katri Mannisen (?) Kuhmutöyry -sarja on myöskin varsin kelvollinen.

Parhaita hevoskirjoja ovat realistiset kertomukset ihmisistä hevosten parissa, sellaiset joihin pystyy samaistumaan. Kamalimpia ovat sellaiset hevoskirjat, joista huomaa ettei kirjailijalla ole omakohtaista kokemusta asioista, joista hän kirjoittaa. Tottakai hevoskirjat "uppoavat" paremmin lukijakuntaan, jolla on omakohtaista kokemusta hevosharrastuksesta. Minulle ne toimivat tätä nykyä eräänlaisena pakokeinona menneeseen aikaan. Lukiessani saan muistella omia rakkaita hevosystäviäni, upeita kokemuksia ja saavutuksiani, joita koin vuosien varrella.

Anki M

  • Ankeuttaja
Hevoskirjat
« Vastaus #22 : Kesäkuu 01, 2005, 18:09:36 »
Olen ollut heppahöperö alle kouluikäisestä saakka, eikä laantumisen merkkejä näy.

Luin ala-asteella kaikki hevoskirjat, jotka käsiini sain. Ei ollut väliä oliko kirja fiktiota vai tietokirja. Erityisesti pidin Nummelan ponitallisarjasta. Luin vähän aikaa sitten yhden em. sarjaan kuuluvan kirjan. Ei enää oikein iskenyt.

Aikoinaan hevoskirjat olivat kuitenkin ihanaa pakoa todellisuudesta. Minulla ei ala-asteikäisenä ollut mahdollisuutta ratsastaa, joten haaveilin että minäkin pääsisin joskus puuhaamaan hevosten pariin kuten kirjojen tytöt.

Onneksi haaveeni on toteutunut ja nykyään harrastan ratsastusta. Hevoskirjamaisiin seikkailuihin en sentään ole joutunut. :)

Pohjantähti

  • Ankeuttaja
Hevoskirjat
« Vastaus #23 : Kesäkuu 05, 2005, 02:12:38 »
Mitä kummaa. Eikö kukaan teistä ole lukenut muita hevoskirjoja kuin kaiken maailman Nummeloita sun muita? Ne nyt toistavat itseään ja samoja kaavoja, mutta on niitä muitakin.

Dick Francis on entinen laukkajockey, joka nykyään kirjoittaa hevosaiheisia dekkareita. Niiden päähenkilöhahmot kieltämättä toistavat itseään - lähes aina kyseessä on hurmaava, komea, älykäs, kuivan humoristinen ja n. 30-vuotias mies -, mutta jostain syystä se ei tunnu häiritsevän. Ehkä se johtuu siitä, että hahmoilla on aina virheensäkin (amputoitu käsi, sitoutumispelko, hajonnu avioliitto jne jn) ja ne ovat - uskokaa tai älkää - inhimillisiä. Sitä paitsi nykyään herrasmiehiä on niin harvassa, että on hauska seurata sellaisia edes kirjoissa. Francisin kirjoissa on tyttökirjojen täydellisyys kaukana. Huumoria silti löytyy ja kaiken maailman nippelitietoa. Loistavaa. itse olen yrittänyt haalia Francisin kaikki kirjat, neljästäkymmenestä puuttuu kourallinen.

Seuraava pätkä spoilaa hiukan:
Sitä paitsi Francisin kirjoissa on välillä aika julmaakin menoa. Eräs hahmo, joka poikkeuksellisesti esiintyy kolmessa eri kirjassa (jotka kaikki ovat minäkulmasta kirjoitettuja) menetti kätensä hevosen astuessa tämän ranteelle. Käsi ommeltiin kiinni, mutta jänteiden murjoutumisen takia se ei toiminut. Jee, tulee rikollinen, joka hakkaa käden muusiksi ja uhkaa ampua haulikolla toisenkin. Tuloksena loppujen lopuksi käden tynkä ja proteesi.
Spoilaus loppui.

Eräs päähenkilö taas neuvoi (tietämättään) yhtä tyyppiä siitä, miten voi tehdä itsemurhan, ja toisen henkilön pomo oli mielisairas. Silvottuja vuohisia, leukemiapotilaita, kidutusta, selkäänpuukottamista jne jne.

Tietääkseni on muutama muu Francisin kaltainen kirjailija, mutta ne eivät ole iskeneet samalla tavalla.
Suosittelen kokeileemaan vaikkapa Bone Crack-kirjaa tai Come To Griefiä - Varjo Yössä suomeksi. Uusin taitaa olla Shattered, josta pidin myöskin julmetusti - lasinpuhallusta!

Catherine

  • Ankeuttaja
Hevoskirjat
« Vastaus #24 : Kesäkuu 11, 2005, 21:51:11 »
Hmm. Aijai, kun hevoskirjat näköjään aiheuttaa närkästystä.
Itse olen ratsastanut pienestä pitäen ja on ollut aikoja, pitkiäkin, milloin on ollut taukoa.. pojat osasyynä, kuten aina :)
Joka tapauksessa, silti vaikka jonkun mielestä saattaa/pitäisi olla hävettävää, minä en missään vaiheessa ole hävennyt.
Eniten rakastan Sunny- kirjasarjaa, jossa ei puhuta pelkästä ratsastuksesta ja näissä ei ole sama idea kuin muissa hevoskirjoissa. Kirjasarjaan kuuluu kolme kirjaa.
Ala-asteella tuli luettua Nea- sarjaa ja varmasti olisi pitkästä aikaa mukava lukea uudestaankin :)
Vaikka en harrastaisi ratsastusta, lukisin varmasti hevoskirjoja :)
Mutta kyllä toki luen muitakin kirjoja :)
Kannattaa lukea edes yksi Sunny- kirja, niin jo alkaa maistua :) Hih, outo sana.