Kirjoittaja Aihe: Aggressiivisuus  (Luettu 7930 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Jenny McSpells

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« : Tammikuu 13, 2004, 22:00:34 »
Niin, ajattelin kysellä teiltä hyvät vuotislaiset, aggressiivisuudesta.

Tuletteko hyvin äkkiä aggresiivisiksi?

Jos tulette, näytättekö sen jotenkin, eli sanotko heti vastaan tai lyötkö päin näköä?

Jos ette, miten ihmeessä teette sen? Laskette kymmeneen, laulatte mielessänee jotain laulua yms.?

Etenkin tuohon viimeiseen haluaisin paljon vastauksia, sillä itse suutun hyvin helposti ja silloin minun tekisi mieli löydä sitä joka minut saa vihaiseksi. Mutta en pidä väkivaltaa minään ratkaisuna, joten haluaisin koittaa jotain muuta keinoja, kun nyrkkeily säkkiä ei ole, ikävä kyllä, tehty taskuus mahtuvaksi malliksi...

Joten itse asiassa tein tämän topicin auttamaan itseäni. *punastuu*
Mutta, lisää kysymyksiä voisi kyllä tehdä, jos joku keksii tai haluaa tietää toisista tai siis... *selittää jo aivan pelkää potaskaa*
Okej, nyt lopetan, mutta pyydän että auttaisitte minua tässä asiassa!
*lähtee karkuun odottamaan aurorien räyhääjiä*

(Huisi, en ole koskaan käyttänyt näin montaa sivistyssanaa! :D)

Cameron

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #1 : Tammikuu 14, 2004, 14:32:42 »
agressiivisuus? Kuvaa hyvin miuna ^^;

En siis väitä, että olen sellainen, joka suuttu koko ajan ja on huonolla päällä. Vaan suutun aika helposti.. joskus.

Se on kyllä aika rasittavaa, kun pitää hillitä itsensä, kun tekisi miele huuta ihmiselle (joka on saanut tämän raivon heräämään!!! >:DDDD), ja lyödä ja potkia ja ja ja..  Niin.

Minä en ainakaan hyräile päässäni mitään. minunstakin olisi mukava tietää, mitä tekee kun raivostuu? Tai niin kun, mitä pitäisi tehdä että ei näyttäisi sitä?

Ja  muuten, teit tämän palstan ehkä itsesi hyväksi mutta kyllä tämä ainakin minua auttaa.. ;)  jos joku tänne vastaa.. :)

Daenne

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #2 : Tammikuu 14, 2004, 15:11:27 »
Minä suutun todella helposti, eli tulen agressiiviseksi. Yleensä näytän sen. En lyö ketään mutta "tungen" kynteni niskaan tai riippuu mihin pääsen heti käsiksi. Viime vuonna olin pienistäkin asioista kynsien kanssa riehumassa ^^ Lupasin uutenavuotena olla suuttumatta helposti. Tähän asti on pitänyt ^^;

Tavallaan minusta on ihan oikeutettua kostaa jos toinen tulee tahallaan ärsyttämään ja tietää että toinen suuttu helposti. Eli suora tilanne jossa toinen kerjää kostoa.

Toisaaltaan taas ei saisi kostaa. Mutta se todellakin riippuu luonteesta miten sitten loppujen lopuksi toimii. Itsekuitenkin yritän olla kuuntelematta ja antaa kaiken vain mennä heti pois mielestä. Aina en tuohon pysty *virn*

muoks:

Eli, huomasin että minä suutun todella pienistä asioista. Monta kertaa tehnyt mieli lyödä suoraan päin pläsiä mutta en ole sitä ikinä tehnyt. Turvaudun edelleen vain kynsiini o.O Suutu muistakin asioista kuin niistä millä yritetään ärsyttää minua. Kerran meinasin potkaista yhtä ihmistä päähän kun se otti jotain lattialta ja jalkani oli sen pään kohdalla. Silloin suutuin ja raivostuin siitä kun hän kiusasi ja ärsytti minun kaveriani. Toisaaltaan kai siitä saakin suuttua koska kaverini on hyvin herkkäluontoinen ja tuo tyyppi yrittää aina saada hänet itkemään.

aratfalasiel

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #3 : Tammikuu 14, 2004, 15:39:10 »
Hmm, tulen yleensä agressiiviseksi todella mitättömistä asioista. Joskus jopa mauton vitsi saattaa saada minut raivon partaalle.

Kun hermostun, yleensä lyön (en lujaa, enkä kasvoihin) ja haukun ärsyttäjää. Tyttöpuolisiin ystäviini en yleensä hermostu, mutta luokkalaisiini poikiin kyllä. Kun olen saanut raivopurkauksen loppumaan, kävelen yleensä pois paikalta, ja asia jää sikseen. Raivostumiseni ovat tuttuja monille.

Lainaus
Laskette kymmeneen, laulatte mielessänee jotain laulua yms.?


Tuollaista en ole tullut ajatelleeksi... Kokeilen heti huomenna! (:

Kerva

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #4 : Tammikuu 14, 2004, 15:42:10 »
Minä en varsinaisesti ole agressiivinen. En ainakaan fyysisesti. Joskus tosin voin olla aika agressiivinen verbaalisesti mutta hyvin harvoin. Usein tosin kirjoitan aika "agressiivisella tyylillä" ja usein jotkut luulevat minun olevan "vihainen".

 Melkein aina kun minua loukataan tai minulle huudetaan, tunnen todellisen agression vasta käydessäni tilannetta myöhemmin läpi. Jos joku raivoaa ja huutaa minulle päin naamaa olen useimmin rauhallinen ja kylmä kuin vihainen. Tosin taas käydessäni jälkikäteen tilannetta läpi voin tuntea raivoa. Sama juttu kun minua loukataan tai muuta. Minä pysyn lähes aina ainakin ulospäin rauhallisena ja tunteet käyn läpi vasta myöhemmin.

 Olen harjoitellut tunteitteni hallinnan. Ei se vaadi muuta kuin päätöstä ja harjoitusta. Ei vaan anna tunteiden näkyä tai päästä valloilleen. Olin aiemmin sen verran helposti reagoiva että päädyin ongelmiin temperamenttini kanssa ja siksi jouduin opettelemaan "tukahtuddamaan" liian voimakkaat tunteet.

Luna

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #5 : Tammikuu 14, 2004, 19:15:24 »
Omasta mielestäni olen yleensä aika agressiivinen ja helposti suuttuva persoona. On silti ollut vain pari kertaa, jolloin olen todellakin lyönyt jotakuta minua suututtanutta ihmistä. Lyöminen ei ole minun vahvin alue, pääasiassa siksi etten ole koskaan pitänyt toisten ihmisten satuttamisesta. Mutta sitten taas tulee niitä pisteitä, jolloin jokin naksahtaa minun päässäni. Tuntuu, kuin voisin kuulla jonkun klik-äänen aivoissani. Sitten ei oikein pysty estämään itseään, kun on jo melkein huomaamattaan mennyt ja pahoinpidellyt jotakuta. Eikä lyömishetkellä jaksa välittää, teenkö minä siinä pahaakin jälkeä vai en. Sitä vain... näkee hetken punaista. Ja seuraavassa hetkessä ihmettelen, mistä hiiskatista minä nyt sellaisia fyysisiä ja henkisiä voimia sain.
Nykyään pystyn hillitsemään hiukan äänenvoimakkuuttani, mutta vain vaivoin. Mikään ei silti estä minua sanomasta suoria sanoja minua ärsyttävälle ihmisille. Mitä niitä enään jälkikäteen kannattaa mennä selän takana puhumaan, sanotaan silloin kun on sanottavaa. Ja jos minä en keksi mitään sanottavaa, pysyttelen silloin hiljaisena ja kylmänä. Ihmiset kyllä huomaavat viimeistään minun liian ripeistä askelista tai liikkeistä, että olen suuttunut jostakin.
Kaikkein pahimmissa tilanteissa, jolloin ei yksinkertaisesti voi/saa huutaa, puristan käteni nyrkkiin ja yritän ajatella mahdollisimman erilaisia asioita. Tai juuri sitä hetkeä ja asioita, mitä voisin tehdä jos nyt sanoisit jotakin tai nostaisin nyrkit pystyyn... Auttaa aika paljon, olen huomannut. :)

Aileena

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #6 : Tammikuu 14, 2004, 19:52:38 »
Aileena=agressiivisuuden perikuva! Olen hyvin agressiivinen ja äkkipikainen henkilö. Esim. tänäänkin eräät tyypit pilkkasivat minua. Ensin naureskelin heille ja ajattelin, että se oli ollut vitsi ja viiden minuutin päästä haukun heitä ja melkein roikun kynsin hampain heidän kurkuissaan. Ala-asteella ihmiset tiesivät, ettei mua kannattanut kauheesti ärsyttää, sillä siitä syntyy riitaa ja ei ollut kertaa jolloin mä olisin riidan hävinnyt ja sen jälkeen joillekin jäi todella kurja olo, kun olin sanonut jotain todella ilkeää. Väittelyissä meikäläinen on mestari^^

Vanhempien kanssa riitelen melkein päivittäin. Joskus mutten kanssa aletaan jopa huutamaan toisillemme ja sitä voi kestää pitemmänkin aikaa, sillä olen perinyt tempperamenttini muttelta. Iskä ja pikkuveli istuvat yläkerrassa ihan hissukseen kun me karjutaan:D Kaverit ärsyttää mua useasti omilla suorilla mielipiteillään ja typerällä inttämisellä esim. eräiden tyttöjen mielestä ranskan kieli on paljon parempi kuin espanjan kieli. What's the point? Makuasioista on aivan tuhra kiistellä, mutta kun jotkut ei vaan tajua, niin sitten ei tajua.

Agressiivisuus voi olla huono asia, sillä siitä voi seurata pahaa jälkeä, mutta siitä on myös hyötyä. Tässä maailmassa ei pärjää jos ei osaa olla agressiivinen ja jos ei osaa pitää omia puoliaan. Esim. pikkuveljeni ei edes tiedä sanaa 'agressiivisuus' ja sen vuoksi hän onkin niin yksinkertainen, helposti huijattava ja heti periksi antava ihminen. Sillä asenteella ei pitkälle pötkitä.

Phoebe

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #7 : Tammikuu 16, 2004, 20:41:05 »
No juu.
Minä olen todella agressiivinen ihminen. Oikeasti.

Jos minun kuuluisi hävetä jotain, olla pahoillani, katua ja pyytää anteeksi, niin huudan, mulkoilen, kiukuttelen ja olen tahalteen ärsyttävä.
Sellainen olen.

Esim. olin kaverini kanssa keinuilla, ja yksi 2 luokkalainen poika tuli kysymään pääseekö se siihen.. sanoin että minulla menee vielä jonkin aikaa, ja se alkoi heittää hiekkaa päälleni. Sitä meni suuhun.
Ja sitten agressiivisuus otti vallan, hyppäsin keinusta ja syljin hiekat sen pojan päälle ja potkaisin siltä huulen auki.
Vasta sen jälkeen tajusin mitä olin tehnyt.

Darth Idril

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #8 : Tammikuu 20, 2004, 17:38:11 »
Minä suutun herkästi ja olen suuttuessani agressiivinen. Viime vuoden puolella minä suutuin eräälle koulu kiusaajalleni ja hakkasin tätä nyrkillä minne nyt satuin osumaan.

Minusta kostaminen on sallittua jos toinen tulee pyydystämään tällä tavalla verta nenästään: "Unohitko tehä läksyt?", "Sä kuulemma itkit tunnilla." tai joillain muulla tavalla. Minulle on sanottu noin ja olen aina lyönnyt nyrkillä täysillä niskaan ja selkään.

Tiedän, että lyöminen on vaarallista, mutta mikä oikeuttaa toisen ihmisen loukkaamaan toista sanoin? Minun mielestäni koulukiusaajat ja toiset suututtavat tyypit pitäisi heittää vankilaan tai vielä parempaa olisi niiden teloittaminen.

Minä tiedän itse varsin hyvin, että kaikki ketkä suuttuvat helposti joutuvat koulu kiusatuiksi. Minusta kiusaajat ovat alentuneet todella alhaiselle tasolle jos kiusaavat ihmistä joka tiedetään herkästi suuttuvaksi ja agressiiviseksi. Agressiivisuus toisaalta on ihmisen parhaimpia puolustautumiskeinoja toisia vastaan. Minäkin toivoisin joskus, että olisin raivoissani liikunta tunnilla niin ehkä pääsisin muutaman sekunnin parempiin suorituksiin.

Minä en pidä siitä, että toisten heikkoja puolia käytetään aseina tätä vastaan. Minusta minulla on täysi oikeus hakata joku jos tämä suututtaa minut. Eräälle tyypille olisi ihana kostaa joskus lyömällä tätä sillä tämä haukkuu hooraksi jos ei kulje hoorahtavissa vaatteissa. Tämä tyyppi on todella rasittava ja minua reilusti lyhyempi ja laihempi joten tämä lentäisi kuin leppäkeihäs hevonhornaan.

Ihmisen agressiivisuus voi olla vaarallisempaa kiusaajalle joten kaikki koulukiusaajat jotka lukevat tämän niin älkää ärsyttäkö ketään agressiivista ja herkästi suuttuvaa. [off] En tietenkään vihjaile kenenkään Vuotislaisen olevan sellainen[off]

Minä vaikenenkin nyt ennen kuin tämä menee vielä pahemmin offiin...

wini

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #9 : Tammikuu 23, 2004, 17:41:48 »
Mie en oo hyvin agressiivinen  :?
Jso mua suututetaan tai suutun jostain (ärsytetään yms.)
Yritän pitää itseni hallinnassa eli:
-oon ihan hiljaa
-mulkoilen sille kelle raivostuin
-joskus kitisen

Ärsyynnyn pienestä, mut en näytä sitä...
Sille en haluu tapella "turhasta", se on ärsyttävää...
Mut jos asia ei ole mielestäni turhaa tai joku pikkujuttu, niin sillon meikä menettää hermonsa
Silloin:
-huudan
-haukun tyypin lyttyyn
-vetoan johonkin juttuun jne.
-en lyö, kun vain pakon eessä  :)

Poissa Autumn Twilight

  • Auringon lapsi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Korpinkynsi Narniasta
  • Tupa: Korpinkynsi
Aggressiivisuus
« Vastaus #10 : Tammikuu 26, 2004, 09:29:05 »
Minä en ole aggressiivinen. En ollenkaan.

Olen pieni, jotenkin "ohut" vaikka en mikään laiheliini. Ja olen ikäisekseni aika lyhyt. En siis uskalla/viitsi käydä kenenkään kimppuun väkivalloin, koska tiedän häviäväni kuitenkin. Harrastan tanssia (lihaksia...), joten luultavasti saisin kuitenkin jotakin jälkeä aikaan, mutta yleensä kaikki, joiden kimppuun tekisi mieli käydä ovat paljon isompia kuin minä (ja siksi he varmaan minua uskaltavatkin ärsyttää...).

En varsinaisesti raivostu kovin helposti, mutta ärsyynnyn kyllä. Mutta minä yritän lähes aina kätkeä tunteeni (oli sitten kyse ärsyyntymisestä tai jostakin muusta), varsinkin jos kaverini tai joku vastaava on ärsyyntymiseni syy. Eri asia on sitten jos joku opettaja on inhottava, tai vaikka joku puolituttu tai epätuttu, silloin naksauttelen kieltäni, muljauttelen silmiäni ja olen muutenkin ärsyyntynyt.

Kaikkein helpoin tapa minusta hillitä itsensä on ajatella mielessään, mitä kaikkea väkivaltaista tekisi sille tyypille, jota himottaa hakata, haukkua tms. Minä esimerkiksi suunnittelin ala-asteella, miten hakkaisin kiusaajani päätä seinään, potkisin hänet puolikuoliaaksi, heittäisin hänet katolta alas tai jotain muuta sekoa, ja tietysti niin että minä aina "voitin". Se jollain tapaa auttoi, vaikka sitä ei oikeasti päässytkään tekemään.
Olen huomannut, että kiusaajat saa helpoiten lopettamaan kun on kuin heitä ei huomaisikaan, ikään kuin olisi paljon heitä ylempänä. Se ärsyttää heitä tavattomasti, mutta eivät he kovin kauan jaksa nimitellä tms. tyyppiä, joka ei reagoi siihen edes mitenkään. Siitähän he juuri saavat sen tyydytyksen, kun muut pahoittavat mielensä heidän takiaan ja/tai raivostuvat.

Mutta kyllä minäkin joskus menetän malttini.
Muistan esimerkiksi vieläkin hyvin, miten kuudennella luokalla hermostuin (kesken tunnin) eräälle pojalle jolla oli tapana kiusata minua -nyt en kyllä muista miksi hermostuin- ja läimäisin häntä täysillä kasvoihin. Seisoimme luokan edessä ja minä huusin hänelle ja seuraavana hetkenä huomaan, että käteni osuu kovaa hänen kavoihinsa. (Siihen jäi kirkkaanpunainen jälki joksikin aikaa.) Kaikki tuijottivat minua typertyneenä, myös poika, sitten minä marssin vieläkin vihaisena paikalleni ja poika meni pesualtaille muistaakseni pesemään naamaansa tai jotakin. Opettaja ei onneksi ollut siellä silloin.
Ja pakko myöntää, että se tuotti mielihyvää. Vaikka en pidäkään yleensä väkivallasta, oli todella tyydyttävää lyödä jätkää, joka oli lähemmäs vuoden nimitellyt ja ivannut minua ja kavereitani.

Pikkuveljeni on paljon aggressiivisempi kuin minä, ja monseti onkin hyvä purkaa ärsyynnystä häneen. Me tappelemme monesti keskenämme -vaikka emme "täysillä", sillä tavalla vain että vähän sattuu- ja nimittelemme toisiamme ja raivoamme ja muuta. On erityisen mukavaa tulla kotiin raskaan päivän jälkeen, väsyneenä ja pahalla päällä, huomata että pikkuveli hengittää ja mennä huutamaan ja kiljumaan hänelle siitä.
Veli nimittäin tietää että en tarkoita mitään pahaa. Ja me tulemme oikeastaan aika hyvin toimeen, yleensä tapellessammekin me vain naureskelemme.

Minun on hyvin hankala myös haukkua muita, en oikein tiedä miksi. En ole kovin hyvä siinä, sillä minulla ei ikinä tule mieleen mitään tarpeeksi pahoja loukkauksia ja sitten minun pitää miettiä ja toinen pääsee "voitolle". (Pikkuveli on eri asia.) Eikä minusta muutenkaan ole kovin mukavaa vain huutaa muille naama punaisena.
Eri asia on sitten v****ilu, se on helpomaa. Tarvitsee vain vähän vihjailla ja näin, ei sanoa ja nimitellä suoraan. Meidänkin rinnakkaisella on eräs tyttö, joka kuvittelee omistavansa koko Rovaniemen. Hän kulkee käytävillä nenä niin pystyssä että sateella hukkuisi, valittaa aivan pienimmästäkin asiasta mikä tulee mieleen, toitottaa opettajille ja muille omia mielipiteitään ja sitä, että kaikkien mielipiteet on otettava huomioon, mutta jos joku sattuu sanomaan hänelle olevansa eri mieltä hän suunnilleen repii tämän kahtia. Ennen minä, niin kuin kaikki muutkin, mielistelin häntä, mutta viime vuoden lopussa tajusin, että eihän siinä ole mitään järkeä. Hän oli kanssani samassa köksän-, fyken-, kässän-, ja liikunnanryhmässä. Kaikkien muiden paitsi minun ja erään kaverini mielistellessä häntä (mm. erään toisen kamuni, joka haukkui tätä selän takana koko ajan) se on siis sujunut, pari kertaa meillä on ollut napit vastakkain kun minä olen ollut suunnillee ainoa, joka on uskaltanut sanoa eriävän mielipiteen äneen, mutta mitään pahempaa ei onneksi ole vielä sattunut.

(Hieman teksitiä....? ehheh)
Little owls bring me messages, transparent envelopes, given by black daisies and through enormous telescopes, addressed the White Crow, sent it out, was it meant to get to me? 
Fantasianovelli: Unensieppaaja

Jalavalapsi

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #11 : Tammikuu 26, 2004, 17:21:29 »
Minä osaan olla todella sadistinen ja ilkeä. Muiden onneksi nämä ominaisuuteni pääsevät esille vasta ärsyttäessä. Tätä voisi hyvin kuvailla sanomalla, ettei ole viisasta työntää kättään leijonahäkin kaltereiden sisäpuolelle, huonostihan siinä käy. Valitettavasti ympärilläni olevilla ihmisillä on jokin pakonomainen tarve tehdä niin, jatkuvasti ja koko ajan. he eivät tee muuta kuin kerjäävät verta nenästään.

Useimmiten agressiivisuuteni purkautuu julmien ja loukkaavien, tarkoituksella satuttavien ilkeyksien laukomisena vihan kohteelle. Huutamisena, raivoamisena, sanan säilän säälimättömänä käyttönä. Ainoat loukkaukset, joita vältän lähes poikkeuksetta viimeiseen asti, ovat ne, jotka voitaisiin ihan ymmärrettävästä syystä laskea rasistisiksi jotakin tiettyä kansaa tai ihmisryhmää kohtaan.

Toisinaan taas agressiivisuutta on yksinkertaisesti liikaa. Vihainen, häkkiin suljettu eläin ei epäile hyökätä mikäli tilaisuus tarjoutuu. Minä en emmi lyödä, potkaisa, enkä iskeä kynsiäni johonkuhun onnettomaan, joka taas on tyhmänä työntänyt kätensä leijonahäkkiini. En pidä väkivaltaa ratkaisuna enkä käy kehenkään kiinni elleivät he mielestäni täysin ansaitse sitä - ja jokainen tähän menessä tämäntyyppisen agressionpurkuni kohteeksi joutunut on totisesti saamansa ansainnut. Minä en pelkää käydä kiinni minua pitempiin, vahvempiin tai muuten tässä suhteessa paremmat mahdollisuudet omaaviin henkilöihin. Minun väkivaltani rajoittuu vain yhteen hyvin voimakkaaseen iskuun, jonka jälkeen myrskyän pois paikalta, en harjoita minkäänlaisia pitkään vieviä nujakoita. Tästä saattaa myös johtua se, että kukaan ei ole koskaan lyönyt minua takaisin. Toinen syy saattaa olla, että aina kun sitten pimahdan ja joku typerys saa ansaitsemansa, ympäristö jotenkin hiljenee hetkeksi kokonaan, aivan kuin epäuskoisuuden vallassa. Yleensä ainoat kommentit joita kuulen ovat sellaisia kuin: "Se löi! Näitsä, se löi!?" Kukaan ei ole koskaan lähtenyt perääni kun olen lähtenyt, eikä kukaan ole koskaan toteuttanut ääni kivun takia väristen perääni huudettuja uhkauksia siitä, mitä minulle tämän takia tapahtuisi. Ehkä he pelkäävät.

Toisinaan lähistöllä ei ole ketään, jota voisin kurmottaa, ja silloin ei auta muu kuin purkaa agressio johonkin muuhun. Revin, paiskon ja tuhoan milteipä kaikkea mikä eteen sattuu, ainoat asiat joita en ikinä vahingoita ovat selloni, cd:ni, kirjani, ja useimmat koriste-esineet. Toisinaan puran vihan itseeni, yksinkertaisesti vain vihaamalla itseäni niin paljon, että se polttaa koko suuttumuksen pois.

Minulla ei ole aavistustakaan siitä kuinka agressiota pystyisi vähentämään muuten kuin aiheuttamalla tuhoa. "Laske hitaasti kymmeneen" -jutut raivostuttavat jostakin syystä vain lisää, mutta melko tehokas keino on sulkeutua jonnekin hiljaiseen ja yksinäiseen paikkaan, se rauhoittaa jonkin verran.

Poissa elton

  • kevään henkäys
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • uudelleen herännyt
Aggressiivisuus
« Vastaus #12 : Tammikuu 27, 2004, 19:24:27 »
Minä olin agressiivinen.

Minulle on kerrottu jälkeenpäin kuinka aiheutin jollekkin mustelmia, olen vieläkin pieni tuittupää, mutta kun minä oikein suutun ja poljen jalkaa niin minua alkaa naurattamaan, jos mikä niin oma turhamaisuuteni.

Mutta minä olen kärsinyt muiden agressivisuudesta, esimerkiksi veljeni..
Joskus pelkään olevani niin kaunis, että kauneuteni pettää minut.

Lerppa

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #13 : Tammikuu 27, 2004, 22:02:28 »
Mä suutun tosi harvoin, enkä osaa haukkua ihmisiä ollenkaan, taisiis vaan sillon kun suutun... Oon suuttunu elämässäni ehkä n. 5 kertaa :)
Lähinnä mut saa suuttumaan valehtelu.. valehtelu joka muodossa..
"Hillitsen" itteni silleen että en vaan yksinkertasesti näytä sitä että menee hermot, paitsi sillon jos todellakin suuttuu, mutta siis pienemmissä asioissa lähinnä vaan oon hiljaa tai tyyliin mutisen jotain hampaiden välistä ja jos ei kestä ni lähtee paikalta ennenku lyö jotakin/jotakuta  :roll:

Poissa Rei Shimohira

  • Nosferatu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Libera me domine.
Aggressiivisuus
« Vastaus #14 : Tammikuu 30, 2004, 18:43:29 »
Minä olen agressiivinen. Tosin en näytä sitä koskaan.

Yleensä en ikinä vahingoita ketään fyysisesti, koska en ole varma, pystyisinkö hillitsemään itseni. Jos löisin jotakuta, saattaisin jatkaa niin kauan kunnes se on puolikuollut. Kerran yksi 'kaverini' tapansa mukaan ärsytti minua, ja silmieni edessä tavallaan kulki kaikki ne kerrat, kaikki viha tuntui äkkiä hyökyvän voimalla ja näin pelkkää punaista. Se oli ihan pieni juttu, mutta se laukaisi sen. Minulla oli veitsi mukana (älkää kysykö miksi...), minä otin sen ja pitelin sitä niin, että olisin voinut tökätä sen 'kaverini' otsan läpi. Mutta en ikinä tökännyt. Eikä minua estänyt moraali, ei, vaan ajatus, etten tahdo vankilaan sen takia.

Siksi kätken kaiken sisääni, mieluummin lähden pois tai vastaan sanallisesti. Koska jos aloittaisin kerran, en ole varma, pystyisinkö lopettamaan. Hautaan kaiken vihan sisääni, enkä ikinä pura sitä ja se vaan kasaantuu. Tuhoaa minut kohteensa sijaan.

Olen murhanhimoinen, myönnetään, sadistinen, julma, kyyninen. Kun agressiivisuuteni sekoittaa vihaani ja kostonhimooni, joka on pohjaton, olen kävelevä aikapommi. Joskus mietin vain, milloin se veitsi todellakin on siinä otsassa.

Eikä se 'laske hitaasti kymmeneen'-juttu ainakaan minua auta. Se kuulostaa päässäni vain lähtölaskennalta ensimmäiseen lyöntiin.

muoks.

Vedin tätä samaista kaveria tänään/eilen avokämmenellä poskelle. Eikä se edes ärsyttänyt tällä kertaa pahemmin, se lyönti tuli vain refleksinä. Ehkä parempi niin, tahallani olisin lyönyt kovempaa...
"I looked and looked at her, and I knew, as clearly as I know that I will die, that I loved her more than anything I had ever seen or imagined on earth. She could fade and wither - I didn't care. I would still go mad with tenderness at the mere sight of her face."

Fanitaidettani

Poissa Woldfine

  • High Tea
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Aggressiivisuus
« Vastaus #15 : Elokuu 20, 2004, 17:40:43 »
Olen aggressiivinen, mutten ihan ongelmaan saakka. Olen äkkipikainen ja yleensä suuttuessani haluan kirkua ja lyödä ja potkia ja satuttaa kaikkia, jotka lähelläni on, mutta olen nähnyt, kuinka ystäväni sisko tekee sitä, enkä tosiaan halua tehdä samanlailla, kuin hän. Se on kauheaa katsottavaa. Yleensä tyydyn kiroamaan mielessäni, polkeman jalkaani, kaivamaan kynsilläni ja paiskomaan pehmoleluja.

Pehmolelujen paiskonta on hyvä keino. Niihin ei satu, niistä ei lähde ääntä ja jos ne osuvat johonkin, eivät mene rikki :) En yleensä huuda perheen jäsenilleni, jos suutun heille, koska en halua aiheuttaa heille pahaa mieltä. Ajatelka, jos se jäisi teidän viimeiseksi sanaksenne heille? Ystäviäni muksin, kun suutun, mutta he tietävät, etten ole tosissani, joten se ei haittaa. Vaikka suuttuisin ihan oikeasti, on kuitenkaan koskaan lyö tosissani. Väkivalta ei ole ratkaisu. (Olen nähnyt tyypin juoksevan veitsi kädessä uhkailemassa toisia, eikä se tosiaan auta yhtään.)

Joskus, noin kerran kuussa, menetän malttini todellisesti. Silloin huudan ihan täysiä päinnaamaa kaiken, mikä mielessäni liikkuu yhteen putkeen antamatta toisille suun vuoroa, ja yleensä tosissaan suuttuessani mkieleni löytää asioita ja perusteluja suuttumukselleni, joita en edes tiennyt olevan. Sen jälkeen vetäydyn kuoreeni ja murjotan. Kunnes kymmenen minutin päästä unohdan koko asian. :)

Lainaus käyttäjältä: "Darth Idril"
Tiedän, että lyöminen on vaarallista, mutta mikä oikeuttaa toisen ihmisen loukkaamaan toista sanoin? Minun mielestäni koulukiusaajat ja toiset suututtavat tyypit pitäisi heittää vankilaan tai vielä parempaa olisi niiden teloittaminen.


Mielestäni yliammut. Tai no, mielipiteesi on sinun mielipiteesi, mutta minusta tuntuu, että ehkä kiusaajillakin on jonkinlaisia ongelmia, eivätkä ehkä tarkoita ihan kaikkea, mitä sanovat. Voisi yrittää puhua, tai kertoa jollekin muulle, joka puhuu, joita kiusaajat mahdollisesti uskovatkin, ehkä. Tiedä sitten..

Mutta suosittelen kaikille aggressivisuudenpurkulelua, eli jotain pientä tavaraa, mitä voit heitellä pelkäämättä sen kohtaloa (ei siis mikään kovin tärkeä). Eräs ystäväni antoi minulle "aggressiivisuudenpurkupupun" syntymäpäivälahjaksi. Se on pieni ja kova, siinä on ulokkeita ja sitä voi paiskoa tyynesti asvalttiin aina, kun mieli tekee. On se niin uskomatonta, millaista tyydytystä tuntee, kun näkee jonkun osuvan kovaa ja kopsahtavasti asvalttiin ja huomaa, että siltä joltain puuttuu käsi. Se helpottaa, ihan oikeasti :) Kokeilkaa.
This sentence is is Spanish when you are not looking.

variksenmarja

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #16 : Elokuu 20, 2004, 19:53:34 »
Humm... Tämä nyt on vähän hassua, muttah... Itken. En siis koulussa kaikkien nähden, vaan kotona koulun jälkeen puran vihani itkemällä. Kunnon itku helpottaa. ^___^
Muutenkin olen tosi herkkä, itken helposti vaikkei mitään kunnon syytä olisikaan. (No joo, meni vähän off-topiciksi, mutta mitäpä tuosta)

slakerus

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #17 : Elokuu 20, 2004, 21:59:07 »
Kyllä minä mielestäni varsin helposti suutun ja muutun aggressiiviseksi. Mutta sitä ei kyllä helposti huomaa, omaan varsin vahvat hermot ja minua pidetäänkin "viileänä" ihmisenä.  
           Jos vaikka jonkun ihmisen kanssa tulee riitaa, saatan näyttää rauhalliselta mutta pääni sisässä ajatteln "kohta kuristan ton!"
Jos sitten tilanne alkaa mennä vain ärsyttävämmäksi, niin alan kieroilla.   En varsinaisesti hauku häntä suoraan, mutta heitän semmoisia vihjailua, mistä toinen varmasti tajuaa, että häntä haukutaan ;)
Saatan sanoa törkeitäkin herjoja.. Yleensä sitten toinen "häviää" eli lähtee pois paikalta.

Olen ainoastaan kerran käyttänyt väkivaltaa.. Meillä oli niin paha riita ja olin heittänyt vaikka mitä haukkuja ja huutanutkin, lopulta potkaisin, en kyllä kovaa.  Riita loppuin siihen ja pyydettiin hetken päästä anteeksi toisiltamme

Suutun mielestäni varsin usein, ehkä liiankin usein.  Kaveri yleensä kysyy minulta, olenko vihainen hänelle jos vaikka saatan vähän vihjata, että hän olisi voinut tehdä tuon paremmin tai että hän on aika kaamean näköinen tänään..    En kyllä oikeasti tarkoita mitään.. mutta silloin kuin raivostuttaa, tuntuu herjan heitto varsin mukavalta

Tämmönen viileän-rauhallinen-kieroilia mie olen..

Ahdistus

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #18 : Elokuu 26, 2004, 19:39:11 »
En tietääkseni ole agressiivinen, fyysisesti ainakaan.  Yritän välttää ihmisten satuttamista mitenkään, ei fyysisesti eikä henkisesti. Tuppaan kätkeä tunteeni muilta niin taitavasti, että kerran, kun olin mitä iloisimmalla tuulella, äitini kysyi: "Harmittaako sinua jokin, kun olet noin hiljainen?" Että silleen...

Dille

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #19 : Elokuu 26, 2004, 21:48:23 »
Olen agressiivinen. Jälkeen päin se hävettää jos olen kohdistanut sen TODELLAKIN tärkeisiin ihmisiin, esim. vanhempiini. Tänäänkin haistattelin kymmenet v*tut heille:( Mutta jos todella vihaan jotain ihmistä hermostun todella ja haukun heitä kybällä tuntematta ollenkaan omatunnon tuskaa. En käytä lähes koskaan väkivaltaa.

Asiat jotka minua suututtavat ovat yleensä sellaisia että joku on pettänyt luottamuksensa tai jos joku kertoo minulle "sen karmivan" totuuden vaikkei siinä olisikaan mitään pahaa. En vain aina halua myöntää itselleni... *huokaus*

Eledhwen

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #20 : Elokuu 29, 2004, 00:56:10 »
No jos koulussa joku  haukkuu mua tai joku on muuten vaan ärsyttävä ja pitäis kirjoittaa tai lukea jotain, niin jos kirjoitan niin viillän sivuja ja jos pitää kääntää sivua niin käännän sen niin lujaa joskus että sivu repeää. Mutta en ole ikinä hyökännyt kenenkään kimppuun kunnolla paitsi isoveljeni. En mä oikein uskalla hyökätä kenenkään kimppuun paitsi isoveljien koska mä oon aika pieni muihin verrattuna. Tai siis sillee lyhyt ja laiha. Oikeesti tekis mieli  raadella jonkun tyypin naamaa ja repii sen hiuksia! Tollee mä yleensä ajattelen, sit se riittää ja kun vielä haukkuu niin sit on hyvä mieli. Mut sit ku pääsen kotiin niin alan haukkumaan sitä ihmistä itsekseni.

Lamia

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #21 : Elokuu 29, 2004, 11:57:16 »
Olen ärsyyntyessäni erittäin agressiivinen. Paiskon tuoleja ihmisten päälle, hakkaan, potkin ja lyön jokaisella esineellä minkä saan käteeni. Useimpia vihani kohteeksi joutuneita on sattunut vakavastikin. Syyn ei edes tarvitse olla erikoinen, olen käynyt kolme kertaa isompienkin päälle pelkän kynäni tiputtamisen johdosta. Herra auttakoon niitä jotka tekevät jotain pahempaa; tosin eniten suuttuessani en puhu ihmiselle enää koskaan tai ainakaan vuoteen vaikka kyse olisi äidistäni.

Nyttemmin olen yrittänyt parantaa tapaani kun tajusin parhaimpien kavereidenikin pelkäävän minua saatuani raivokohtauksia useasti päivässä. Jos nyt suutun, huudan kyllä ja itketän ihmisiä henkisellä väkivallalla, mutta fyysiseen en turvaudu. Sen sijaan satutan itseäni etten vihassani koskisi muihin. Puren huulta ja painan kynnet rystysiin kunnes veri lentää.

Agressiivisuus ei ole mukavaa. Loppujen lopuksi sillä puukottaa itseään.

Poissa Ruiskaunokki

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Aggressiivisuus
« Vastaus #22 : Joulukuu 13, 2004, 21:36:04 »
Minä olen oikeastaan hyvin aggressiivinen ihminen ja olen saanut kuulla siitä kotona useasti. Oikeastaan muualla en ole aggressiivinen, ainoastaan kotona. Harvoin kavereiden seurassa tapahtuu tai sanotaan mitään, että suuttuisin siitä hirveästi kaverilleni. Jos niin vaikka kävisikin, olen vain tavallista hiljaisempi ja saatan ehkä laukoa sarkastisia kommentteja.

Yleensä tulen vihaiseksi kun minua ärsytetään, tai jokin asia ärsyttää, vaikkei se olisi tarkoitettu sellaiseksi. Viimeksi taisin raivota kunnolla siitä, kun äiti otti modeemin pois. Huudan ja paiskon ovia ja juuri tuolloin viimeksi heittelin kännykkääni seinään. Tekisi niin kovasti mieli hajottaa nuo Ikean koristevaasit ja heittää mankka suoraan ikkunaan ja repiä kirjoista sivut irti, mutta onneksi pystyn hillitsemään itseni. Katuisin varmasti myöhemmin tekosiani. Yleensä tyydyn ensin karjumaan oven läpi muille ja lopulta otan kannettavani ja rupean kuuntelemaan musiikkia niin kovalla kuin kehtaan. Kun olen rauhoittunut, no en nyt heti kuitenkaan, vältän muita perheenjäseniä ja puhun vain pakosta loppupäivän. Ja tietenkin mahdollisimman sarkastisesti.

Voihan olla, että raivoan kotona siksi, etten välttämäti kehtaisi kavereiden seurassa, varsinkaan, koska tulisin siis melko väkivaltaiseksi kunnolla suuttuessani. Nielen kaiken ja kotona pääsen purkamaan tunteitani. Ja vanhemmat eivät tietenkään tykkää.

En tapaa haukkua toisia kirosanoin. En yleensäkään lyö, vaikka niin tekisi kovasti mieli. Pelkään vain, että jos vanhempana käykin niin, että rupean oikeasti hakkaamaan muita kunnolla hyödyntäen taekwondo-harrastustani, kun kunnolla suutun. Ei kivaa kenenkään osalta.

Poissa Saremina

  • Wanted Dead Not Alive
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Dissociative identity disorder patient
    • DeviantART tili
  • Tupa: Luihuinen
Aggressiivisuus
« Vastaus #23 : Toukokuu 23, 2005, 12:20:35 »
Minä olen hyvinkin agressiivinen persoona, vaikka yritän aina peitellä sitä.
Kavereiden kanssa yritän vältellä tätä agressiivisuutta, mutta kotona sitten raivoan kaikille ja saan uulla tästä usein.
 
Pari kertaa olen kaveriakin lyönyt, mutta tavallisesti tyydyn vain huutamaan ja paiskomaan tavaroita. Tämä on alkanut jo tarha ikäisenä. Aina kotiin tullessa menin omaan huoneeseeni, huusin taukoamatta pari tuntia ja rauhotuin.
Nyt olen yrittänyt oppia hillitsemään itseni, mutta parasta aikaakin suunnitteleln yhden kaverini kaverin turpaan vetämistä ihan vakavissani, ja tämä tietysti vain lisää kiukkuani henkilöä kohtaan.

Suutun helposti jos minulle tiuskitaan, ärsytetään tai jostakin mitä toinen sanoo ihan leikillään. Jos toinen vaikka puhuu jostakin hyvästä bändistä, mistä olen joskus tykännyt vähän, mutta enää ei kiinnosta, niin teksisi mieli alkaa huutaa ja käskeä pitää päänsä kiinni.

Olen perheessämme ainoa, joka uskaltaa asettua isän kansa poikkiteloin.  Hänellä meni kerran hermot ja heitti hiuslakka pullon tarkoitukselliseti metrin ohitseni. Minä kuitenkin suutuin siitä ja heitin häntä lautasella, ja osuin olkapäähän.
Kun suuttuu niin tekisi mieli vain satuttaa kaikkia ympärillä ja rikkoa kaikki minkä saa käsiinsä.

Viimeksi lauantaina raivosin kotona, kun onnistuin jotenkin raapimaan ikeneni verille syötyäni omenan. Silloin  vain otti niin paljon päähän.
Tavallsesti tappelen vakavia raivokohtauksia saavan siskoni kanssa. Hakataan toisiamme etc. Olen kerran murtanut hänelta kaksi soremea ja nenän, vaikka hän onkin  se vanhempi ja pidempi. Kerran potkaisin häntä piikikoroilla mahaan.

Nyrkkeily säkki olisi nyt hyvä. Voisin purkaa kiukkuani ja ahdistustani siihen enkä muihin ihmisiin.
 Harkitsen usein jonkinlaisen taistelulajin harjoittelun aloittamista, mutta olisikohan se hyväksi näin agressiiviselle ja herkälle persoonalle? Ehkei kuitenkaan...

Koulussa meidän ilmaisutaidon ryhmällä on esitys ja kas kummaa, minähän olen mukana, mutten pääse paikalle. Kävin aamull alääkärissä joka määräsi nyt alkuun lääkkeitä ja sitten katsotaan, että jos tämä yskiminen loppuisi ja pystyisin hengittämään paremmin. Lääkäri epäilee jotakin vakavampaakin, mutta alkuksi katsotaan johtuuko se limasta.
  Tietysti eräs aivan "ihana" henkilö alkaa haistatella minulle tekstiviesteilä sitä, etten tule paikalle.
Sai kyllä suuttumaan kunnolla, vaikka olin viestin saapumisen jälkeenkin aivan rauhallinen, nyt vasta iski halu lyödä ja repiä henkilön kasvot hajalle ja satuttaa niin pahasti kuin voin.

Olen oppinut varoittamaan ihmisiä etukäteen siitä, jos minulla alkaa mennä hermot heidän kanssaan. Jos ihminen tuntee minut(mitä harvat ystäväni tekevät), he tietävät hiljentymiseni olevan ensimmäinen merkki agressiivisuuteni pintaan nousemisesta. Seuraavassa hetkessä saatan jo hakata heidän kasvojaan seinään/lattiaan/pöytään nyrkeillä tai mikä nyt vain sattuu osumaan käsiin, mutta onneksi olen tehnyt näin vain kerran siskolleni pehmolelulla, ettei sattunut sen pahemmin.

Haukun ihmisiä sisälläni hyvin paljon, mutta vain vanhemmilleni sanon kaiken mitä heistä ajattelen, muille en niinkään kaikkea, koska en halua saada koulussa väkivaltaisen/koulukiusaajan leimaa otsaani.
I'm only laughing on the inside, my smile is just a skin deep, if you could see inside I'm really crying, you might join me for a weep

Golden

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #24 : Toukokuu 23, 2005, 12:54:36 »
Hmm, en nyt tiedä onko se suorastaan agressiivisuutta mutta silti... En ryhdy lyömään toista, mutta jos vaikkapa tartun hänen kädestään kiinni, rupean puristamaan aika lujaa. Huonona tapana sen rajan tullessa vastaan puren myös hampaita yhteen niin, että vähän aikaa ne tuntuvat vinksahtaneilta. Hankala selittää, mutta siis.

En olekaan tullut minäkään ajatelleeksi noita lievennysjuttuja. Oikeastaan ikinä en edes huomaa ruvenneeni kovakouraiseksi ennen kuin se on jo ohi. Se tulee, puren hampaita yhteen minkä aikana voin sihahtaa jotain hyvinkin pahasti ja pienen hetken päästä se on poissa. Purkutapa?

Poissa Sister Grace

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Aggressiivisuus
« Vastaus #25 : Toukokuu 23, 2005, 16:36:13 »
Minua on todella vaikea saada suuttumaan ihan oikeasti. Ainoat henkilöt jotka ovat siinä onnistuneet ovat isäni ja paras kaverini (ristiriitaista?).

Parhaan kaverini kanssa ei ole ollut kunnon riitaa... moneen, moneen vuoteen, vaikka hän onkin melko temperamenttinen henkilö ja saattaa käydä suutuessaan käsiksikin. Pienenä varsinkin hän saattoi hyvinkin herkästi huitaista. Vaikka olinkin häntä paljon pienempi sellaiset fyysiset tappelut loppui yleensä siihen että minä raapaisin häntä tai sitten otin kiinni korvarenkaasta ja uhkasin vetäistä. Nykyään olen varmaan oppinut olemaan hänen kanssaan oikealla tavalla, oppinut lukemaan myrskyn merkit ja pitämään suuni kiinni oikeissa paikoissa.
Isäni kanssa riitelin oikein kunnolla varmaan muutama kuukausi sitten. Minulla oli ollut tosi paska päivä, mikään ei ollut onnistunut, sitten kissani otti ja meni tekemään tarpeensa vanhempieni sänkyyn. Isälläkin oli vissiin ollut aika huono päivä ja alkoi huutamaan aivan hermona minulle. Aluksi olin vain hiljaa ja mutisin jonkinlaisia loukkauksia, samalla kun vein petivaatteita pesuun, mutta kun isä vain jatkoi raivoamista niin viimein minulla naksahti. Sitten me vain molemmat huudettiin jotain ihan käsittämätöntä ja loppujen lopuksi minä jätin siivoamisen kesken ja linnoittauduin omaan huoneeseeni (ainoa kerta kun olen tehnyt niin). Mökötin isälle monta päivää, kunnes se sitten loppujen lopuksi pyysi anteeksi.

Minulla ei koskaan ole ollut vaikeuksia pidättää kiukkuani. Olen aina ollut muutenkin melko sopeutuva, mutta jos minut suututtaa ihan oikeasti niin olen sitten todella kauan vihainen. Minä en ikinä tee mitään (kuten tämä kymmeneen laskeminen tai jonkun laulan ajatteleminen) silloin kun  minua hermostuttaa. Minä vain olen hiljaa, se tulee aivan luonnostaan.

Sir Wyndham

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #26 : Toukokuu 23, 2005, 23:19:36 »
Ala- ja yläasteiässä on vielä helppoa olla agressiivinen. Itsekin olin; silloin ei vielä yleensä saa kovin pahaa jälkeä aikaan lyömisellä.

Anyway, agressiota kannattaa oppia hallitsemaan, koska etenkin aikuisiällä voi hyvin helposti tulla vastaan kadulla ihminen joka lyö takaisin ja jos hän on vahvempi, saattaa pistää sairaalaankin tai muuta kivaa mikäli lähdette pienestä lyömään. Tiedän, että ainakin itse, jos tulisi jonku kanssa sanaharkkaa ja hän lähtisi lyömään, niin löisin takaisin enkä varmaan liioin lopettaisi siihen. Ja silloin jos toinen lyö ensin ni on jo kyse itsepuolustuksesta, eli laki on ensiksi lyödyn puolella.
Anyway, itsehillintä on terveellistä ja suositeltavaa.

labello

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #27 : Toukokuu 24, 2005, 15:33:22 »
Riippuen tilanteesta. Esimerkkinä: tappelen veljeni kanssa. Veli haukkuu päin näköä kaikilla sanoilla mitä vaan keksii ja syyttää kaikesta. Teen sen mitä "parhaaksi" kostoksi näen eli hyökkään nyrkit ojossa veljeni kimppuun. Muutamaa kaveria olen läpsäissyt avokämmenellä poskelle suututtuani jostain aivan turhasta asiasta. Tiedostamattani alan tönimään ihmisiä, jos he alkavat kommentoida jostain, mitä en jaksaisi kuunnella. Ei sillä, että tämä töniminen aiheuttaisi kuolonuhreja tai edes mustelmia, mutta ei kukaan siitä ole sanonut pitävänsäkään. :3

Kaikki tämä siksi, että en osaa sanoa vastaan. Jos joku v..ttuilee / käy tahallaan hermoilleni, niin en yksinkertaisesti osaa sanoa siihen mitään häijyä takaisin vaan turvaudun nyrkkeihin. Kuinka fiksua, mutta en vaan aina oikein saa hillittyä itseäni ajoissa.

Itselleni paras keino rauhoittua ennen kuin löytää itsensä toisen kimpusta, on vaan olla välittämättä. Hymyillä ja leikkiä, ettei kuullutkaan.

FlameDryad

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #28 : Toukokuu 24, 2005, 16:31:45 »
Kuten muutamat asian ovat jo maininneet, nyrkkeilysäkki on minullekin paras agressioiden purkautumisen kohde. Minä en yleensä suutu helposti, mutta kun suutun, olen TODELLA vihainen pitkään.

Koska itse harrastan erästä kamppailu-urheilun lajia, olen oppinut hillitsemään itseni huomattavasti paremmin kuin mitä aiemmin. Tiedän että jos nyt suuttuisin ja kävisin jonkun kimppuun fyysisesti, voisin saada aikaiseksi melko pahaa jälkeä, mitä en tietenkään loppujen lopuksi halua.
Sanallisissa riidoissa en ole koskaan pärjännyt, niiden päätteeksi marssin aina ovia paiskoen huoneeseeni heittelemään tyynyä tai potkimaan pehmoleluja.

Jos olen vihainen, tarvitsen ehdottomasti omaa rauhaa tyyntyäkseni -toiset ihmiset ympärillä vain ärsyttävät enemmän.  Kävely-/juoksulenkki pihalla on yksi hyvä keino saada pää selviämään. Olen myös huomannut että syvään hengittäminen auttaa, samoin kuin syöminen. Nälkäisenä kaikki tuntuu aina tuplasti pahemmalta ^^.

Hailie Jade

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #29 : Toukokuu 24, 2005, 16:48:10 »
Siis... jos aggressiiviseksi lasketaan se, että suutun helposti, niin kyllä. Harvemmin kyllä näytän sitä mitenkään kovin selvästi; jos vaikka joku meidän luokkalainen onnistuu saamaan käämini palamaan (mikä ei ole sen kirotun luokan kanssa kyllä kovin vaikeaa, kun kerta muutenkin ärsyynnyn milloin mistäkin), saatan ehkä heittää puoliääneen jotain ivallista kommenttia tai katsoa pohjattoman kiukkuisena, mutta en todellakaan ole oikeasti kaveri joka tulee heiluttelemaan nyrkkiään jokaisen raivostuttavan tyypin edessä.

Ja siitäkin jaksetaan aina inistä. Koska olen jonkin verran ujo/hiljainen isossa porukassa, joku on joskus tullut jopa sanomaan minulle, että en ole "tarpeeksi aggressiivinen". Omapa on ongelmani. Onko siinä oikeasti sitten jotain niin hienoa, että alkaisin ulvoa kurkku suorana jokaiselle vastaantulijalle? Minusta kaikenlainen mielestäni tyhjänpäiväisten idioottien kanssa kinaaminen mitättömistä asioista on muutenkin äärimmäisen rasittavaa. Olen kyllä pari kertaa elämäni aikana jopa näyttänyt sisäisen raivohullun puoleni koulussa, koska eihän sitä kukaan jaksa jos joku jatkuvasti tahallaan ärsyttää. Viime vuonna olin muutaman kerran jonkinasteisissa tappeluissa yhden rinnakkaisluokan pojan kanssa, ja yhden kerran sen taas tullessa aukomaan päätään annoin sille kerrankin kunnolla takaisin. Se tuntui kyllä hyvältä, pakko myöntää. Lopulta joku maikka pisti riidan poikki ja siinä se oli. Ei niin vaikeaa.

Kun kirjoitan juttuja koulusta jne. päästelen kunnolla menemään kaiken, mitä en välttämättä kehtaa koulussa päin naamaa revitellä (koska loppujen lopuksi, minulle merkitsee jonkun verran, mitä ihmiset minusta miettivät, enkä halua saada täyden hullun mainetta, kiitos vain, vaikka se tuntuukin olevan niin paljon IN olla joku viiden tähden sekopää). Hyvänä esimerkkinä blogini, jossa raivoan ja räyhään. Se oikeasti muuten auttaa purkamaan paineita, olen huomannut.

Eli ihmisten kanssa kinastellessa pidän mölyt mahassani aina siihen asti, kunnes menee liian pitkälle. Useimmiten vain näytän hapanta naamaa ja muutun pilkalliseksi, kun olen jonkun kanssa sanasodassa tai vastaavassa, vaikka haukkuisin kaveria miten karkeasti mielessäni. Nyrkkitappeluihin en ole koskaan joutunut (ellei lasketa sitä yhtä kertaa ala-asteella, kun kävin raivona muutaman pojan kimppuun niiden nälviessä yhtä kaveriani. Nuijimme toisiamme siinä välitunnin kuin äksyt 10-vuotiaat ainakin, ja kun kello soi, pojille valkeni eräs kauhistuttava tosiasia, kun yksi niistä tokaisi: "Ai sä oletkin tyttö? Me luultiin että sä olit poika" ja sitten ne osoittivat minulle jonkinasteista rispektiä. He, he ja he).

Tosin, en menisi takaamaan että saatte tuollaista kunnioitusta osaksenne totisissa painimatseissa, joten tuskin kannattaa mennä millekään korstolle heti keskisormi ojossa känisemään. Ehkä on vain toisinaan turvallisempaa järsiä huultaan kiukkuisena ja tyytyä sanalliseen vastaiskuun. =D

Poissa socialriot

  • mimicry
  • Vuotislainen
  • make some noiz
    • Livejournal
  • Pottermore: RookSnitch105
  • Tupa: Luihuinen
Aggressiivisuus
« Vastaus #30 : Toukokuu 24, 2005, 17:18:30 »
edit//

En ole agressiivinen enään. Olin joskus, mutta se oli teiniaikojen kiukuttelua enemmänkin.
Nykyään jos menetän hermoni niin se tapahtuu todella harvoin ja kunnolla.

Kotona kyllä tulee useinkin hermoiltua, mutta se ei ole vakavaa.

Pahoitteluni sisällön puutteen vuoksi.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 01, 2007, 15:55:28 kirjoittanut Tinid »
It withers and withers.

Elewyn

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #31 : Toukokuu 26, 2005, 21:51:47 »
Agressiivinen? Hmm...ehkä vähän. Oikeastaan voisi sanoa että olen aika tempperamenttinen. Se on inhottavaa kun tulee sanottua kaikkea tyhmää suutuspäissään. Itse en käyttäydy väkivaltaisesti, mutta joskus kyllä tekisi mieli motata jos joku tulee valittamaan. Muuten minulla on yleensä pitkä pinna mutta inhoan ihmisiä jotka valittavat ja jäkättävät joka ikisestä asiasta silloin saattaa tulla suusta vaikka mitä. Itseäni en oikeastaan pidä agressiivisena, vaikka tosin suutunkin joskus turhankin helposti. En ole kuitenkaan pitkävihainen joten yleensä suuttumukseni laantuu. Silloin kyllä saattaa tulla käyttäydyttyä hieman agressiivisesti kun oikein potuttaa, mutta ei yleensä. Minua on todella helppo ärsyttää, ja haluaisin pois tämän tempperamenttisuuteni, siitä ei seuraa koskaan mitään hyvää ^^''...  Mutta toisaalta yritän yleensä pitää mölyt mahassani mutta se on kyllä aika vaikeaa joskus.

Les Pastilles

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #32 : Toukokuu 26, 2005, 22:00:07 »
En ole agressiivinen. En ainakaan näytä tunteitani. Jos suutun, puren hampaillani poskia. (niissä on kuopat XDD) En ole ikinä lyönyt ketään. En edes uskalla haukkua paljon. Mut kyl minä joskus haukun jos oikeen suutun. En silloinkaan lyö. En uskalla.

Daichi

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #33 : Joulukuu 26, 2005, 03:52:59 »
Kuin topic suoraan minulle.
Olen agressiivinen.  Suuttuessani saatan vaikka lyödä(enemmänkin kyllä läpsäistä), ravistella esim, olkapäistä. Koetan tuota hillitä, se on vain vaikeaa, adrealiini virtaa suonissa ja päässä humisee, suututtaa. Tekisi mieli kirkua, potkia kaikkea mitä liikkuu ja ärjyä kaikkelle mikä liikkuu.

Olen äkkipikainen, kärsimätön, agressiivinen. tempperamenttinen ja kaikkea muuta huonoa tässä suhteessa. Sitä pitäisi hillitä, mutta ei aina onnistu. Itse en aina pysty pitämään kaikkea sisälläni, koettaa olla päästämättä kaikkea raivoaan ulos.

En ole tätä luonteenpiirrettä 'perinyt' keneltäkään, tämä olen vain minä, ja en sano että tämä on hyvä juttu aina, en sano.
Mutta tämä olen minä, ja tämä on aika suuri osa minun persoonallisuuttani, joten olisi aika muutos jos yhtäkkiä muuttuisin rauhalliseksi ja passiiviseksi.

Etelämanner

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #34 : Joulukuu 26, 2005, 15:32:57 »
hmmm. joo. Jos minua todella raivostuttavasti kiusataan tai nimitellään iin saatan käydä pikkuisen väkialtaiseksi. Valitettavasti. Toistaiseksi koulussa en ole  vielä lyönyt ketään, mutta siskoa useampaan otteeseen.

Kun minua suututtaa joko huudan, itken, karjun tai huomautan pirullisesti jostain asiasta tai sanon jotain raivostuttavaa ja "fiksua"

muuten ei, mutta äitini huusi/huutaa minulle erittäin paljon, niin pienenä kuin nytkin, ja tavan olen kai häneltä oppinut.

pahimpia vahinkoja joita olen joskus aiheuttanut ovat  mm. Se kun löin siskoni hampaan siniseksi (oikeastaan heitin sitä kovalla pallolla) ja se kun löin häntä pinenpänä raivostuessani kurkkuun. Sitten mua vietiin ja tukkapöllyt tuli xD

Kioko

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #35 : Joulukuu 26, 2005, 15:39:57 »
Kukaan muu ei pysty ärsyttämään minua yhtälailla kuin pikkusisareni, joka on minua kaksi vuotta nuorempi. Olemme molemmat nimittäin samanlaisia. Lyhyt pinnaisia, väitämme kaikessa mahdollisessa toisillemme vastaan. Kumpikaan ei ole valmis luovuttamaan toisen edessä. Joissain määrin aggressiiviseksi kai voisin itseänikin kutsua. Kun sisko tarpeeksi väittää vastaan tai ärsyttää, tekisi mieli huutaa takaisin niin kovaa kuin lähtee tai motata suoraan kuonoon. Lapsellista touhua, tiedän, mutta en ole oikeastaan ikinä tullut hyvin toimeen pikkusisareni kanssa.

Muuten en juurikaan suutu helposti, oikeastaan mistään. Menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ei voisi vähempää nimittäin kiinnostaa. Ainoa joka saa minut suuttumaan kunnolla, on tämä ihastuttava seitsemäsluokkalainen siskoni. Hermo sen kanssa menee.

Jos muita ihmisiä ei ole lähettyvillä, useimmiten karjun vaan vastaan siskolleni, kunnes pinna palaa lopullisesti jommaltakummalta ja tämä poistuu huoneesta. Muiden ihmisten seurassa, yritän hieman hillitä hermojani, mm. laskemalla hitaasti kymmeneen tai puremalla huultani, etten alkaisi räyhäämän.

En yksinkertaisesti vain tule toimeen sisareni kanssa, olemme liian samanlaisia.

Gigeli

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #36 : Joulukuu 27, 2005, 01:55:30 »
Itse olen hyvin rauhallinen, en suutu helposti ja annan muiden kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta korvasta ulos. Välillä kyllä voi mennä maltti jonkun kanssa, jos hän tahallaan ärsyttää, ja silloin saan parin sekunnin skitso-kohtauksen.

Nyt kun vähän ajattelin, taidan tietää miksi en agressivioitu (oliko tuo edes sana?) niin helposti. Siis, kuuntelen paljon musiikkia (siis ihan koko aika. Varsinkin kotona, ja nyt kun on mp3-soitin, niin musaa tulee kuunneltua missä tahansa) ja satun pitämään juuri sellaisesta raskaasta metalli-musasta, ja puran sitten siihen kaikki aggressiot.

Sitten taas pikku-siskon kanssa hermot menee todella helposti, ja vietänkin suurimman osan ajasta kotona riitelemällä hänen kanssaan.

qitti

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #37 : Joulukuu 28, 2005, 23:33:41 »
Tuletteko hyvin äkkiä aggresiivisiksi?

no... miten sen nyt ottaa. riippuu päivästä. joskus olen normaali ja joskus paljon aggressiivisempi. ikävä sanoa että alkoholilla on osuutta aggressiivisuuteeni ja pienessä hiprakassa teen sen mitä selvinpäin vain ajattelen.

Jos tulette, näytättekö sen jotenkin, eli sanotko heti vastaan tai lyötkö päin näköä?

yleensä otan asiat huumorilla enkä viitsi noteerata kaikkia sanomisia pahalla. mut tietyn pisteen jälkeen otan nyrkit esiin enkä sen jälkeen säästä ketään. tuon jälkeen hävettää ihan sairaasti. Toivon että aggressiivisuuteni häviäisi, koska suuttuneena en ole mikään ihana. Sanavalmis, piikittelevä ja päällekäyvä. Horoskooppimerkkini Oinas sopii minuun täydellisesti. Plussana vielä se,että treenaan lihaksiani päivittäin, en siis ole mikään syystuulessa heiluva heinänkorsi.GG.

Jos ette, miten ihmeessä teette sen?

Tänään kävelin kymmenen kilometrin lenkin v*tutukseeni . välillä hakkaan säkkiä/nostelen painoja. myös ratsastamalla unohdan asioita ja tulen iloisemmaksi.

Coccinelle

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #38 : Maaliskuu 22, 2006, 17:41:15 »
mustakin on tullut lähiaikoina hirveän aggressiivinen. ennen mulla oli vain niin, että ärsyynnyin helposti tietyistä asioista ja tietyille ihmisille, mutta nykyään aina kun mä oon kouluun lähdössä / koulussa / tulossa koulusta kotiin, jos mulle sanoo tai tekee jotain vähänkin väärin, mä suutun heti. en tiedä johtuuko stressistä tai jotain, mutta mä oon heti valittamassa ja suutun, jos joku vähänkin - edes leikillään - mua ärsyttää.

nih. enkä tiedä miten siitä pääsisin eroon. en kai kuinkaan. n____n

Gora

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #39 : Maaliskuu 22, 2006, 19:48:11 »
Ei, en omasta mielestäni ole kovin agressiivinen. Minulla ei kovin usein ole syytä sellaiseen. Tietysti aina joskus joku keittää yli, mutta useimmiten pidän tunteen ihan itselläni.

Kuulostaa ehkä kummalliselta, mutta joskus kun oikein tekisi mieli vahingoittaa jotakuta, naksuttelen sormiani. En napsuttele, vaan siis naksautan. Mieltä lämmittää sekin asia, että voin joskus myöhemmin kostaa ks. henkilölle takaisin, sillä usein jos toimin hetken mielijohteesta (mitä harvoin tapahtuu) nolaan itseni. Usein.
Ja jos joku vaikka ärsyttää puhumalla, minä olen kuin en kuulisikaan, tai sitten vain nyökyttelen ja hymähdän tiettyihin väliin. Ei minua jaksa kiinnostaa ihmiset, jotka haluavat minua kiusata.

Miyan

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #40 : Maaliskuu 22, 2006, 19:56:28 »
Päätin tännekkin tulla kommentoimaan, lähinnä jakamaan teidän kanssanne tämän.

Juu, eli minä tulen tositosi helposti aggresiiviseksi. Ja miten näytän? Huudan. Olen nyt 12, täytän 13. ja jotkut voisi laittaa tämän murrosiän piikkiin, mutta minä en. Minusta ITSESTÄNI on ihan kauheaa kun huudan aina äidille, isälle, siskoille ja kaikista eniten kavereille. Ei ole päivää ettenkö haukkuisi ja huutaisi, mutta en tarkoita sitä. Aluksi oli todella vaikeaa, kun huusin aina ja lopuksi pyysin anteeksi ja sanoin etten tarkoittanut sitä. Sitten tuli riitaa, mutta nyt kaverit ovat jo tottuneet siihen, vaikka se niille on rankkaa; mutta uskokaa tai älkää, se on vielä rankempaa minulle. Tänään kaverini sanoi minulle, että hän PELKÄÄ minua. Se sattui, ja tuntuu kauhealta. Kun itsekkin näin miten hän ei ole oma itsensä seurassani, meinaan itkeä. Se on kamalaa. Kun huudan äidille, nään että hänkin kärsii, ja tulee akuheat omantunnon tuskat, mutta sitten minussa ei ole tarpeeksi sisua pyytämään äidiltä anteeksi. Vasta jos kotiaresti tai joku uhkaa,´suorastaan anelen ja kinuan anteeksi. Eli näytän todellakin aggresiivisuuteni, ja kauheaa on, etten pysty hillitsemään itseäni. Jos olen vihainen, puran sen muihin.

Aah, nyt kysymys teille, olenko normaali? Tuntuu jotenkin.. Kauhealta kun kaveri pelkää minua !

-Miyan, the epänormaali.

Luinil

  • Ankeuttaja
Kiukku itessään kiukustuttaa lisää....
« Vastaus #41 : Maaliskuu 23, 2006, 08:54:34 »
Voi, onneksi meitä hermonsa menettäviä on näköjään paljon, ei täydy olla yksin. Itse taidan luokitellani itseni sisäiseksi raivoajaksi. Nuoruudessa olen kyllä ollut ihan avoin raivoaja, ja silloin tirvasu päin toisen näköä tuntui olevan ainoa ratkaisu, mutta onneksi olen siitä päässyt yli. Tavallaan olen myös hyvin hiljainen, jaksan kauan ottaa vastaan minuun kohdituvia ärsykkeitä ja jos tilanne ei pääse latautumaan räjähdyspisteeseen, jatkoseraamuksia tuskin tulee. Saatan itsekkin unohtaa koko asian hyvinkin nopeasti....toisaalta sitten jotkut pienet nälvimiset saattaa jäädä kalvamaan todella pitkäksi aikaa.

Kuten totesin, onneksi olen pystynyt kehittämään omaa agressiivisuuttani matalammaksi. Minulla on kotona reilu vuoden vanha poika ( ja vilkas tapaus onkin ! ) eli hermo tuppaa mennä harva se päivä. Minä onneksi pystyn sulkemaan itseni hetkeksi pois tästä maailmasta. En nyt tarkoita mitään yliluonnollista höpötystä, vaan kun poika esim. huutaa ja tahtoo ehdottomasti viidennen maissinaksunsa, niin suljen silmäni, painan peukalolla ja etusormenlla nenän vartta ja alan ajattelemaan muita asioita. Suosikkiajatuksia ovat esim kauppalista, pyykkivuori, koiran lenkitys....ja tämä tepsii yli puolissa tapauksissa. Poikakin yleensä huomaa hetken päästä, että nyt tuo ei ole ihan samoissa maailmoissa ja lopettaa huutamisen. On toki tilanteita jolloin huuto vaan jatkuu, mutta edes kaksi minuuttia omassa maailmassa auttaa jaksamaan taas uudet viisi minuuuttia huutoa. Olen kokeillut laskea kymmeneen, mutta se menetelmä taitaa olla minulle jo liian vanha, eli ei oikein tepsi. Joskus laulaminen kovalla äänellä auttaa....suosikkilauluja ovat vanhan kunnon voimalaulut, eli jos vaikka alkaa kovaan ääneen rallattamaan Ison talon Anttia ja Rannanjärveä, niin kyllä siinä muut hiljenee. Ja yleensä tämä reaktio saa minut loppujen lopuksi nauramaan :). Tilanteesta poistuminen on myös hyvä keino, toimii ainakin meillä. Tosin, puhun nyt niistä tilanteista kun olen pojan kanssa kotona yms. Vaatii aika paljon hermoja ja kanttia poistua vaikka tilanteesta missä toinen pilkaa...siis sanomatta mitään. En kyllä tiedä pystyisinkö minäkään siihen, ei ole semmoista tilannetta pitkään aikaan vastaan tullut. Hirmustuttaa myöntää, mutta menee minullakin välillä hermo aivan totaalisesti. En kylläkään lyö enää ketään ( en ole moneen ja moneen vuoteen lyönyt ), ja poikaani en löisi ikinä. Minä en kasvattajana hyväksy minkään muotoista väkivaltaa, en fyysistä enkä henkistä. Mutta silti, hermo menee aina joskus ja silloin tulee räyhästyä pojalle / miehelle takaisin. Tällä minun huutamisella on kaksi mahdollista seurausta; joko poika hiljenee tai alkaa huutamaan kahta kauheammin. Molemmat tuntuvat yhtä pahalta. Pyydänkin aina anteeksi, koska minusta on suuri etu kun pystyyy huomaamaan milloin on itse toiminut väärin. Huutaminen ei kyllä anna mitään tuloksi ainakaan lapsen kasvattamisessa eikä se kyllä tee hyvää muillekaan ihmissuhteille.

Siinä oli minun vinkkini ja tapani toimia räjähdysaltteissa tilanteissa. Toivottavasti joku saa apua tai osviittaa kertomuksestani ja koitetaan kaikki hillitä itsemme, silloin meillä kaikilla on paljon mukavampaa :)

Ruda

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #42 : Maaliskuu 23, 2006, 09:44:32 »
Voisin sanoa olevani aggressiivinen. Ei ole päivää, kun minun ei tekisi mieli tirvaista jotakuta päin näköä. Ja kyllä, jos suutun pahasti, niin silloin minua kannattaa hieman varoa. Veljeni on ainoa, jonka kanssa olen tähän mennessä tapellut kunnolla, 'murhanhimoinen katse' silmissä. Siis kirjaimellisesti hakannut ja potkinut, heitellyt toista päin tavaroita...
Kavereitani en ole vielä ruvennut teurastamaan, yritän välttää sitä viimeiseen asti. Kyllä sitä joskus tönäisee tai lyö olkapäähän, mutta yleensä vain leikillään. Mutta kyllä minusta aggressiivinen puoli löytyy, hyvinkin vahvasti.

Jos suutun, niin en millään tavalla peittele sitä. Yleensä huudan, enkä säästele ääntä. Ja minähän suutun aika usein. Ruotsin- ja englanninopettajaamme huvitti, kun tässä n. kuukausi sitten huusin naama punaisena luokkalaiselleni jätkälle, kun meni hermot tämän vttuiluun. Olisin oikeasti voinut kuristaa tyypin, mutta pidin käteni kurissa.
Suutun siis helposti, joskus ihan turhista syistä. Ja äiti luulee että se on vain murrosikää... Olen varma, että joskus olen vielä hankaluuksissa tämän takia. Mutta minulla ei ole mitään aikomuksia alkaa muuttamaan itseäni, pidän itsestäni juuri tällaisena.

Ja kyllä minullekin on sanottu että olen hullu, sairas, pelottava. Otan sen tosin yleensä kohteliaisuutena, 'sairas' kun olen.

Jos minua alkaa kunnolla ärsyttämään, kuuntelen yleensä musiikkia niin kovalla kuin mankasta lähtee. Ja puin itsekseni nyrkkiä.

Poissa Eleanír

  • Lähes vaaraton
  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Minäkö?
    • Blogi
  • Tupa: Tuvaton
Aggressiivisuus
« Vastaus #43 : Maaliskuu 23, 2006, 11:03:00 »
Minä en sanoisi itseäni agressiiviseksi. Pinnani on mielestäni aika venyvää sorttia, mutta kyllä se vahvinkin lenkki katkeaa joskus - ja silloin kannattaa varoa. Koska tarvitaan aika paljon, että ärsyyntyisin tosissani, enkä vielä siinäkään vaiheessa hyökkää ihmisten kimppuun, mutta jos tarpeeksi ärsyttää minulla yksinkertaisesti naksahtaa päässä.
Minä olen heikko, joten tiedän, että on turha ruveta purkaamaan aggressioitaan johonkin isompaan tai voimakkaampaan kaveriin vaikka tämä olisikin tämän aiheuttanut.

Pahin naksahdu taisi tapahtua kun kaksi pikku nulikkaa potkivat, löivät, viskelivät esineillä, hakkasivat tyynyillä, leikki miekoilla ja lähes kaikella mitä käsiinsä saivat. Kun tällaista kohtelua on saanut viikonverran alkaa pinna olla kireällä. Kun olin tosissani moneen otteeseen varoittanut ja sanat menivät kuuroille korville en enää pystynyt hillitsemään itseäni. Minusta on kuitenkin yhtäkaikki väärin satuttaa lasta millään tavoin, joten päädyin purkaamaan kaiken poikaystävääni. Toisaalta tunsin vihaa häntäkin kohtaan, koska hänen olisi minun järkeni mukaan pitänyt estää sukulaistensa kiusaamasta minua. Ensin käytin sanoja vaikka tiesin etteivät ne mitään auta ja kun tämä miehekäs vaan intti vastaan, että ei se voi sattua minä satutin; kynsin hampain. Kulta sitten turvautu siihen ainoaan keinoon, mikä minuun tuntuu tepsivän; halasi minu melkein hengiltä, ennekuin suostuin rauhoittumaan.
Pojat sitten päätyivät tulokseen, etten taida olla kovin terve ja helposti kimppuun käytävä, joten se loppui sitten siihen. Härnäystä ilmiintyi silloin tällöin ja riitti, että vähän lähestyin, jos ei vedin kädet selän taakse ja annoin poikien rimpuilla. Agressiivisena sitä saa ihmeesti voimia. En ole ylpeä, ehkä häpeällisin tilanne mihin olen joutunut. Sitten kehtaan vielä väittää, ettei väkivalta ole ratkaisu. Ironista.

Enemmin tai myöhemmin ei ole mitään vastaavaa tapahtunut. Yleensä, jos mahdollista minä lähden vain pois. Jos kyse on poikaystävästi jonka kanssa riitelen turhauttavan usein, tulee ensin huudettua kurkkusuorana ja sitten myöhemmin mökötetään päälle. Olenpas minä lapsellinen.

Jokatapauksessa, jos ihmisiä voisi jotenkin luokitella, voitaisiin heidät luokitella kahteen luokkaan esim. näin; Huutaviin ja itkeviin. Minä satun kuulumaan niihin jälkimmäisiin. Yleensä riidan aikana minä loppujenlopuksi itken enemmän kuin huudan ja pistän vastaan.
Menetin kaiken kiinnostukseni psykologiseen analyysiin siitä lähtien kun tiedostin, että ihmiset tuntevat mitä he kuvittelevat tuntevansa.
Siitä oli hyvin lyhyt askel ajatukseen, että he kuvittelevat tuntevansa mitä tuntevat

Poissa Elros

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Älä spoilaa
  • Tupa: Rohkelikko
Aggressiivisuus
« Vastaus #44 : Maaliskuu 23, 2006, 11:20:34 »
Minä olen oikeastaan aika rauhallien yksilö. En suutu kovinkaan herkästi ja pyrin ottamaan asiat vastaan aina hyvällä huumorilla. Myönnettäkööt, että joskus minullakin palaa käämit ihan tosissaan, mutta sitä tapahtuu harvoin. Ja vaikka minulta ne "käämit" palaisivatkin niin en välttämättä näytä sitä ulospäin vaan pidän ne sisälläni. Joskus on ihan pakko räjähtää ihan kunnolla ja ruveta veisaamaan sotahuutoja.
Ja kun olen raivoissani niin silloin suusta voi tulla ihan huomaamatta ties mitä kummallista ulos. Ei ainakaan kannata olla lähelläni, kun aggressiivisuuteni pääsee jylläämään. Mutta nykyisin olen rauhallisena miltei kaiken aikaan. Ne, mistä ennen suutahin, en suutahda niistä enää vaan otan ne huumorilla. Ainakin yleensä.
Asioita, jotka pistävät hermostuttamaan: Pienempien ja avuttomiempien kiusaaminen, ne niin sanotut kovikset eli skidit, jatkuva ärsyttäminen jotakin tiettyä henkilöä kohtaan ja omahyväiset ja suuresti itsekkäät.

Wiria

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #45 : Maaliskuu 23, 2006, 20:24:52 »
En tiedä olenko agressiivinen.Nykyään on kuitenkin paljon useammin sellaisia päiviä,jolloin tekisi vain mieli iskeä jokaisen vastaantulevan pää vasten asfalttia..Mutta itse käännän agressiivisuuden sisäänpäin,oli se sitten tervettä tai ei,mutta ainakaan ei joudu vankilaan pahoinpitelystä.Sullon kaiken vihan ja negatiivisuuden pieneksi mytyksi,ja jos se ei auta niin kuuntelen musiikkia.[KoRnia tietenkin]
Väite että metal/heavy ja muu 'saatananpalvonta' musiikki aiheuttaa agressiivisuutta on muuten täyttä sontaa.Pop ja hip hop on oikeita syntipukkeja..Okei tämä nyt riippuu ihan ihmisestä,mutta rasittaa ne 'mummot' jotka valittaa siitä miten nykynuoriso on rockin etc. pilaama.

Johannanna

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #46 : Huhtikuu 19, 2006, 20:34:22 »
Mää oon aivan tosi aggressiivinen, johtunee geeneistä (isäni on kamala) ja ainaisesta niska/selkäsärystä, väsymyksestä.
Mun veljenikin on aggressiivinen. Äiti ja koira on ainuita meijän perheessä jotka ei suutu helposti. Tekee mieli lyödä heti lättyyn jos joku ees vähänkään  
 vittuilee mulle. Olin äskenki aivan raivona ja menin hyppimään ulos, koska sain kuulla että kaverini oli värjänny letin sellaseksi, miksi minäkin aioin ja sen jälkeen hän nauroi päälle ja sanoi se vitsaili. Olin silti aivan raivoissani. Vihastun jos joudun imuroimaan ja isäni makaa sohvalla ja kyylää kun siivoan. Se on ahdistavaa. Oon kai outo.
Yritän lievittää vihaani "lasken kymmeneen ja hengitän hitaasti, ennenkuin alan raivota". Se pitäis "auttaa" mutta eipä ole minuun tehonnut.
Onneksi tarpeen vaatiessa osaan supistaa sen sisääni, etten ala karjuu esim. luokan edessä :D Tosin kerran aloin sen takia itkemään.

LunaticPandora

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #47 : Huhtikuu 20, 2006, 19:39:43 »
Kyllä vain. Olen aggressiivinen. Todella. Tietyt ihmiset saavat minut toisinaan silmittömän raivon valtaan ja silloin kyllä helisee.

Olen lyönyt muutaman kerran toista ihmistä kunnolla. Joskus sysään jonkun seinää päin, joskus potkin tai raavin - tolkutonta huutoa unohtamatta. Luoja varjelkoon niitä esineistä, jotka osuvat tielleni kun puran aggressioitani.

Yleensä tappelen kavereideni kanssa, tai sitten kotona.. Sisarusten kanssa olen käynyt monta veristä tappelua. Vanhemmille ennemminkin huudan, tosin äitiä olen kyllä pari kertaa huitaissutkin (itsepuolustukseksi). Joskus olen alkanut rähjätä tuntemattomalle, ja joskus on käynyt niinkin, että olen malttini menetettyä jopa satuttanut itseäni..

Mutta noh, sellainen minä olen.

Poissa Eulalia

  • Tahmatassu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • They say that promises sweeten the blow
Aggressiivisuus
« Vastaus #48 : Huhtikuu 20, 2006, 19:48:33 »
Minä en ole mielestäni kovin aggressiivinen. Minulta saa todella harvoin käämit palamaan niin pahasti, että löisin jotakuta. Minä uskon enemmänkin henkiseen väkivaltaan ja loukkaantuessani pyrinkin niin kylmästi loukkaamaan jotakuta, kuin ikinä mahdollista.

Tietenkin myös tässä maailmassa on niitä tilanteita, joissa tekisi ihan oikeasti hakata joku maan tasalle. Joskus olen ollut niin lähellä napsahtamista, että... Mutta aina olen onnistunut pitämään itseni tyynenä ja rauhallisena.
Well content loves the silence, it thrives in the dark with fine winding tendrils that strangle the heart.
Eulalian aikaansaannokset

Aquila

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #49 : Huhtikuu 20, 2006, 20:00:16 »
En todellakaan ole agressiivinen. Jos suutun, pidän sen yleensä sisälläni, olen hiljaa ja murjotan. Joskus saatan jotain tiuskaista, mutta en kovin usein. Kotona näytän tunteeni kyllä enemmän kuin koulussa.
Olen aina ollut hyvin rauhallinen enkä näytä tunteitani helposti.

Romulus

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #50 : Huhtikuu 20, 2006, 20:23:21 »
Minä en ole agressiivinen ihminen. Väkivalta ei ole mielestäni ratkaisu mihinkään, joten miksi sitä käyttäisin. Tai no, oikeastaan kerran minulla on mennyt niin hermot, että meinasin käydä yhden luokkalaiseni päälle. Olimme auditoriossa katsomassa yhtä vidota ja luokkalaiseni poika häiritsi kaikin mahdollisin tavoin. Heitteli kumia, rämisytti pöytää, huusi, hyppi penkeillä... Halusin katsoa sen videon, meillä taisi olla kokeet tulossa tai sitten se oli muuten vain mielenkiintoinen. Sain itseni pysymään kasassa vain sillä, että ajattelin kuinka repisin häntä hiuksista todella kivuliaasti niin, että hän joutuisi laittamaan kasvonsa kohti kattoa. Ja sitten (kaikkein parasta), sylkäisisin häntä päin näköä. Ja oli hyvin lähellä, etten olisi tehnyt sitä. Ja onneksi en tehnyt, olisin muuten ollut pienessä pinteessä.

Mutta kuitenkin, minä pelkään agressivisia ihmisiä. Heistä ei ikinä tiedä mitä ne aikovat. Humalaisetkin ovat tällaisia. Jotkut nimittäin tulevat agressivisiksi.

En ymmärrä täysin miksi, mutta jos mies suuttuu minulle, minä pelkään häntä kuollakseni. Ensimmäinen reaktioni on hätäännys ja sen jälkeen olen koko ajan valmiina peittämään pääni, jos hän sattuu kohottamaan kättään. Minulla ei ole minkäänlaisia huonoja kokemuksia tms. Se vain on.

Jos on agressiivinen, eikä nämä kymmeneen laskennat yms. auta, niin en osaa sanoa muuta, kuin pidä huoli ettet joudu tilanteeseen jossa raivostut. Luulisi ihmisen osaavan ennakoida näitä tilanteita. Aina niitä ei kuitenkaan voi välttää, mutta sitten pitää vain harjoitella itsehillintää tai jotain.

Tässä puhutaan kylläkin koirarodusta, mutta luulen että tämä sopisi tähän. Asioilla on sama pointti.

Lainaus käyttäjältä: "Koirat.com"
Se ei saa koskaan joutua tilanteeseen missä sen uinuvat taisteluvietit heräävät, koska kun se kerran huomaa olevansa taistelukoira, se taistelee aina ja vielä pitää siitä.

Fierchy

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #51 : Huhtikuu 21, 2006, 17:11:42 »
Mä oon jonkin verran aggressiivinen ihminen. Ärsyynnyn erittäin helposti. Mutta se miten muut sen huomaavat onkin eri juttu. Se kun riippuu hyvin paljon siitä minkälaisessa seurassa satun olemaan.

Esimerkiksi vaikka jos...

Olen kotona käymässä ja luen kirjaa. Sisarukset mekastavat kuten aina. Haluan olla rauhassa joten tylysti karjaisen heille kurkku suorana että turpa tukkoon ja menkää pihalle riehumaan. Yleensä tottelevat mutta jos vähän ajan kuluttua melu ei ole loppunut käyn huutamassa heille uudestaan ja saatan vaikka luunapin antaa otsaan.

Mutta sitten jos satunkin olemaan täällä missä nyt olen (eli isäntäperheessä) ja lapset mekkaloi niin käytökseni on ihan erilainen. En pikku mekastamisesta sano mitään ja jos se silloin minua itseäni häiritsee siirryn toiseen huoneeseen. Torumaan rupean vasta silloin kun kunnolla aihetta on ja silloinkin pyydän heitä nätisti olemaan hiljempaa.

Jos minua loukataan sanomalla pahasti niin tutuille haistatan takaisin ja sisaruksia saatan vaikka mosauttaa päin näköä. Kuitenkin jos loukkaajana olisi joku tuntemattomampi esim. kaverin kaveri niin tokaisisin vain että "Ihanko totta noin ajattelet, no se on sun mielipide se." Mutta jos olisin humalassa, silloin haukkuisin ihmisen takaisin, kännissä kun mulla on aina hirmu uhka päällä. :O

Ikinä en tappeluita aloita, en niin tuttujen kuten tuntemattomienkaan kanssa mutta itseään pitää puolustaa ja jos tarve vaatii niin kyllä mä nyrkkejäni osaan käyttää.

Tästä voisi sanoa vaikka kuinka paljon mutta en jaksa kirjoittaa.

Lyhyesti voisin sanoa että tutuille räyhään pikku asioista ja heille olen hyvin kettumainen ihminen ja tuntemattomien ihmisten seurassa olen sitten melko rauhallinen etten en ota pulttia minkäänlaisista asioista. Poikkeuksena kuitenkin sitten jos satun olemaan humalassa.

Strano

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #52 : Huhtikuu 21, 2006, 22:25:31 »
En osaa määritellä itseäni. Riippuu nimittäin hirveästi seurasta, millainen olen. Saatan joskus suuttua helposti, mutta esim. koulussa en koskaan näytä sitä. Minulla on nimittäin eräs kaveri, joka vaatii harvinaisen paljon kärsivällisyyttä. (lue: raivoaa itse kokoajan) Koulussa siis yleensä pysyn hiljaa ja kihisen omissa ajatuksissani ja annan kaikille tuhannen pirua x)
Kotona äidin ja isän kanssa en ole yhtä kärsivällinen. En kuitenkaan huuda vaan kerron yksinkertaisesti mitä ajattelen. mutina ja jupina ovat myös minun tapani näyttää suuttumukseni.
Siskolleni voin kiljua täyttä päätä.

Limetto

  • Ankeuttaja
Aggressiivisuus
« Vastaus #53 : Huhtikuu 22, 2006, 13:41:40 »
En itse osaa sanoa olenko agressiivinen. En yleensä näytä sitä (siis yleensä), mutta saatte tämän tekstin jälkeen päätellä itse mitä tahdotte..

Olen siis ulkoapäin aika kylmäpäinen, enkä näytä vihaisuuttani. Tuo 'laske kymmeneen' tekniikka vain ärsyttää lisää minun kohdallani, ja tilanteesta tulee entistäkin räjähdysalttiimpi. Jos joudun tuollaisiin kohta napsahtaa tilanteisiin, puristan stressipalloa niin kovaa kuin vaan mahdollista. Se oikeasti auttaa, jos ei satu olemaan taskukokoista nyrkkeilysäkkiä ;).
Olen todella surkea väittelemään, enkä keksi tarpeeksi voimakkaita sanoja, ja haukkumanimiä ilmaisemaan tunteitani. Se on todella turhauttavaa, kun aina häviän väittelyissä. Tämä turhautuneisuus aiheuttaa sen, että tyydyn fyysiseen väkivaltaan VAIKKAKAAN en hyväksy sitä, ja yritän välttää sitä kaikin keinoin.
En minä mitenkään hirveästi satuta (vaikka mieli tekisi), on tullut pari kertaa kyllä tönäistyä aika kovaa ohimennen jtn ärsyttävää tyyppiä. Kerran meinasin lyödäkin erästä poikaa, joka pitää itseään jotenkin parempana, ja kaikki tytöt ovat vain huoria. Mutta, viimehetkellä muutin kurssia ja nyrkki osui vain olkapäähän naaman sijasta. Se tuntui hyvältä, ja olisi tehnyt mieli lyödä kovempaakin, mutta myöhemmin kaduin sitä.

Nykyään vaan patoan kaiken raivon sisälleni. En kiinnitä huomiota sanoihin jotka osoitetaan minulle, ja tuhahdan heidän lapsellisille kommenteilleen (tämä jos mikä kiusaajia ärsyttää, hahaa :D hauska katsella kun he kihisevät kiukusta)
Tämä tunteiden patoaminen ei ole kyllä kovin hyvä juttu, pelkään että joku päivä vaan napsahtaa ja kaikki se raivo hyökyy epäonnisten haukkujien päälle. Säälin heitä, jos näin käy.

Kommando

  • Ankeuttaja
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #54 : Lokakuu 16, 2007, 14:38:17 »
Hmmm. En ole ihan varma uskallanko ottaa osaa tähän keskusteluun.

Noh. Oikeastaan joo, olen melko aggressiivinen. Ärsyynnyn helposti ja sanon taatusti vastaan. Joillekin ihmisille kyllä en, se riippuu siitä kuinka aggressiivisia he puolestaan ovat; itsesuojeluvaistoni yleensä sanoo minulle, milloin kannattaa pitää suu kiinni.

Fyysisesti taas...
Vuotta nuorempien kaveripoikien tulee nujuttua koko ajan. He osaavat olla tosi rasittavia, mutta se onkin vain huomion kerjäämistä. Tosissani en löisi pelkästään siksi, että joku ärsyttää.

Mutta sitten on kyllä joitakin asioita, jotka saavat tosissaan suuttumaan. Jos joku loukkaa minua, ystäviäni tai ennen kaikkea perhettäni - siis ihan oikeasti loukkaa - liikutaan jo tosi lähellä rajoja. Perhe, siis sekä henkinen perhe että oikea, on se asia, jonka puolesta löisin. Vaikka sitten saisinkin saman tien turpaani.
Muistan ala-asteella tilanteen, jossa yksi kaverini heitti solvaavaa läppää perheestäni, ja tönäisin hänet käsi kurkulla seinään. Hän taisi pelätä minua vähän aikaa sen jälkeen.
Siitä on kyllä aikaa, olin pienempänä lyhytpinnaisempi kuin nykyään.

Oikeasti minusta ei välttämättä olisi tappelemaan. Huutelen koulussa kaikille "TAPELLAANKO?" - yleensä pojille. Tyttöä ei tietenkään saa lyödä, joten ehdottamani tappelusäännöt ovat "sä et saa lyödä mua mutta mä saan hakata niin paljon kun lähtee!". :DD
Nykyään tuntuu olevan hyvin yleistä, että minua sanotaan lyhyeksi tai härnätään muulla tavalla, mutta eivät he sitten uskalla alkaa tapella, kun kysyn. :"D
(No okei, tavallaan sen voi ymmärtää; on sitä pari kertaa tullut potkaistua poikaa vähän vähemmän kivaan paikkaan...)

Mutta leikin nimessä kaikki. Tosissani en käyttäisi väkivaltaa kuin henkeni puolustamiseen.

Tipuli

  • Ankeuttaja
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #55 : Lokakuu 16, 2007, 15:59:26 »
No miten sen nyt ottaa :D
En oikeestaan, yleensä olen se joka rauhoittaa aggressiivistä kaveria :D
Kaikki luulevat, että olen se rauhallinen :>
Mutta kotona jos oikein kilahtaa nii sillon saattaa tavarat lennellä.
Harvoin suutun niin pahasti kuin esim ne kerrat ku pyykkiteline lenti isosiskon päälle ja kukkaruukku isoveljen niskaan :D

Poissa Liberty

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • http://liberty.vuodatus.net
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #56 : Lokakuu 16, 2007, 17:41:02 »
Minulla oli ennen tapana olla aggressiivinen. Tai siis ei tapana vaan yksinkertaisesti olin aggressiivinen. Kaipa olen sitä vielä nykyäänkin, mutta osaan hallita sen aivan eritavalla kuin ala-asteella. Silloin pienenä minulla ei ollut halua eikä ymmärrystä kontrolloida tunteen purkauksiani. Jos suutuin, suutuin toden teolla. Ikinä en kyllä käynyt kenenkään kimppuun fyysisesti, mutta sanan terävä miekka iski, ja kovaa. Sittemmin opin olla ilmaisematta huonoja tuntemuksiani niin voimakkaasti. Osasin kohdistaa vihani paremmin eikä minua enää voi kutsua aggressiiviseksi. Edelleenkin suutun, mutta säästän suuttumukseni siihen, että olen yksin ja voin kirota aivan rauhassa. On kaikkien kannalta mukavampaa, kun harvemmin tulee enää lauottua ilkeyksiä päin naamaa täysin ajattelematta, koska olen huono pyytämään anteeksi. Ala-asteella ongelmakseni muodostuikin anteeksipyytämisen vaikeus, koska koin, ettei minun tarvinnut pahoitella purkauksiani kenellekään, jos en tosissani ollut pahoillani tapahtuneesta.
You are everything I want 'cause you are everything I'm not.

Poissa greenie

  • junkie
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • I think I'm a banana tree.
    • Last.fm-profiilini
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #57 : Lokakuu 16, 2007, 19:39:12 »
En oikeen kehtaa sellsten vähän vieraanpia kohtaan käyttää oikeen minkäänlaista väkivaltaa, en ainakaan fyysistä. Heihin riittää semmoset hyvin murhaavat katseet ja pisteliäät kommentit. Useimmiten oon vaan hiljaa ja kiroan agressiivisuuteni henkiin herättäneen tyypin mielessäni mitä erikoisimmilla nimityksillä ja haukkumasanoilla.

Perheen parissa tuon agressiivisuuteni sitten aika usein ilmi ihan näkyvästi. Käyn helposti käsiksi, taitaa olla meillä jokin sukuvika. Yleensä ensin sanon jotain vastaan, sivallan neulanterävällä kielelläni, se yleensä tehoaa hyvin, jättää monet _aika_ hiljaseksi. Jos suututtaja jatkaa vielä ärsyttämistä, vetäsen päin näköä. Normaalista jotenkin läimäytän tai löyn kevyesti nenän seutuville. Jos on oikeen tiukka tilanne (pitääsuojellaitseään), lyön tietenkin kovempaa, läimäytän superkovaa kämmenellä, mojautajan jollain käteen sattuvalla esineellä, potkaisen polvella tai sitten huudan niin kovaa kuin ääntä lähtee. Toi viimenen ei kuitenkaan ole kauheen käytännöllinen keino, kurkku tulee kipeeks.
Yleensä tulee nukakoitua isoveljen kanssa, aika usein sellasta leikkipainia, yritetään saada toisemme silleen, ettei pääse ylös maasta tai mitään. Joskus menee kuitenkin yli ja leikki muuttuu todeksi.
Jos saan ihan helvetinmoisen raivarin jostain, saatan siinä tilanteessa lyödä vanhempiani tai jotain, mutta se on tosi harvinaista.

Yritän usein aluksi ottaa ihan iisisti ja olla kuuntelematta tai katsomassa sitä, joka saa aikaan raivoreaktioni. Joskus ennen yritin laskea kymmeneen, muttei se auta, mulla pitäs nostaa toi luku varmaan tuhanteen :/

Mua on helppo ärsyttää, olen aika kiivas ja agressiivinen henkilö.
Well heroin, heroin
And cocaine, cocaine
I loved them both

Poissa Tuulikeiju

  • Vuotislainen
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #58 : Lokakuu 17, 2007, 13:17:13 »
Hmm. Agressiivisuus. Luojalle kiitos tästä topicista tällä hetkellä, kun eniten tarvitsisin nyrkkeilysäkkiä.

En ole nyt ihan varma, kuinka paljon eroa agressiivisuudella ja vihalla / ärtymyksellä on, mutta minä olen melko varmasti joinain hetkinä noita kaikkia. Jos joku on suututtanut minut, pidän mykkäkoulua ja olen kuin en näkisikään kyseistä henkilöä. Lähimmille kavereille tulee sanottua minut suututtaneesta henkilöstä ties mitä, koska tiedän, ettei juttu leviä eteenpäin, koska itse en varsinaisesti fanita selän takana puhumista, enemmänkin se on vain pahan olo purkamista. Mutta tosiaan, agressiivisuus. Jos joku tulee aukomaan minulle päätään, minä luultavimmin sanon kaikkein inhottavimmat asiat takaisin, mutta lyönyt en ole koskaan (, jos ei veljen kanssa tappeluita lasketa). Mutta jos minut kotona suututtaa, niin kannattaa juosta alta pois. Olen varsin räjähdysherkkä, melkein kuin aikapommi, mikä tosin johtuu muutenkin kotona vallitsevasta ilmapiiristä, josta en nyt enempää jaksa selittää. Kaukosäätimeni olen suutuksissani hajottanut ja seiniä tulee hakattua nyrkkeilysäkin puutteessa. (Minkäs teet, kun ei joululahjatoiveita nyrkkeilysäkistä oteta tosissaan.)

Tämän pimeän puoleni toiselta puolelta löytyy kuitenkin varsin tuulikeijumainen minäni, joka ei haluaisi koskaan tehää pahaa kärpäsellekään (ellei kärpänen ole ensin syönyt loppuun hänen suklaasammakkoaan).

Ja tuosta vihan ja agressiivisuuden hallitsemisesta. Minä kokeilin sitä. Se saattaa pitemmän päälle auttaa, jos on erilaista tekoa kuin minä, mutta kun minä yritin sitä, se toimi pikemminkin päin vastoin. Halusin olla kotona ystävällisempi ja se viisampi osapuoli, joka lopettaa ensin huutamisen, joten teippasin lapun seinään. Vedin siihen viivan aina, kun tunsin voittaneeni kypsempänä osapuolena riidan ja kävelleeni pois. Lopulta tämä päätyi siihen, että suutuin entistä pahemmin, koska olin padonnut kaiken vihan sisälleni, enkä ollut käsitellyt sitä millään lailla. Ehkä lenkki tai nyrkkeilysäkki auttaisi asiaa, mutta jos yrität päästä vihastasi eroon, älä patoa sitä kokonaan sisälle, vaan pura se johonkin muuhun kuin ihmisiin.
It's easier not to do things than left them undone.

Poissa Liberty

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • http://liberty.vuodatus.net
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #59 : Lokakuu 17, 2007, 20:23:07 »
Ja tuosta vihan ja agressiivisuuden hallitsemisesta. Minä kokeilin sitä. Se saattaa pitemmän päälle auttaa, jos on erilaista tekoa kuin minä, mutta kun minä yritin sitä, se toimi pikemminkin päin vastoin. Halusin olla kotona ystävällisempi ja se viisampi osapuoli, joka lopettaa ensin huutamisen, joten teippasin lapun seinään. Vedin siihen viivan aina, kun tunsin voittaneeni kypsempänä osapuolena riidan ja kävelleeni pois. Lopulta tämä päätyi siihen, että suutuin entistä pahemmin, koska olin padonnut kaiken vihan sisälleni, enkä ollut käsitellyt sitä millään lailla. Ehkä lenkki tai nyrkkeilysäkki auttaisi asiaa, mutta jos yrität päästä vihastasi eroon, älä patoa sitä kokonaan sisälle, vaan pura se johonkin muuhun kuin ihmisiin.

Jujuhan on nimenomaan siinä, että hallitsee vihansa juuri sillä hetkellä, kun se kohdistuisi toiseen ihmiseen. Koko juttua ei kuulukaan unohtaa ja antaa tunteen olla omassa arvossaan, vaan sille täytyy vain löytää sopivampi hetki ja parempi keino. Joillakin toimii aggressiivinen liikunta, toiset tykkäävät huutaa tyynyyn. Aggressiivisuus helpottuu huomattavasti, kun löytää sen oikean keinon purkaa tilanteita.

Kuraattori sanoi minulle kerran, että minua helpottaisi se, jos kävisin tilanteen läpi henkilön kanssa, johon vihan purkaukseni kohdistui. Minusta se oli täysin naurettavaa, koska tulin vain entistä vihaisemmaksi jo pelkästä ajatuksesta. Vanha kunnon kymmeneen laskeminenkin on osoittautunut aika tehottomaksi. Vaatii paljon suurempaa motivaatiota kävellä pois ikävästä tilanteesta kuin vain laskeminen. Itsestään täytyy vain löytyä se tahto, että ei halua aiheuttaa muille ja itselleen pahaa mieltä.
You are everything I want 'cause you are everything I'm not.

Safaridream

  • Ankeuttaja
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #60 : Lokakuu 24, 2007, 16:01:33 »
juu kun luin tän tulin mietteliääksi...suutun helposti...yleensä vaan haukun ja raivoan joskus meen kimppuun, mutta hyvinä hetkinä osaan lopettaa sen häipymällä tai hiljentymällä...toivon että sulla onnistuisi vain hiljentyä ja sanoa: ei jaksa riidellä. ei se auta...en tiä auttaako mut toivon niin :) onnea elämään^^

Riki

  • Ankeuttaja
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #61 : Lokakuu 25, 2007, 15:23:02 »
Itse olen todella agressiivinen. Kun suutun (yleensä äidille tai isosiskolleni) huudan päin näköä ja rupean todella todella tuhmaksi. Eipä siitä muuta seuraa kuin arestia..... :( Kun paha mieli menee ohi pyydän anteeksi siltä jolle olen kiukkuani purkanut. Ärsyttävä piirre siinä on ainakin se yksi. Jos olen vaikka äidille kiukkuinen, kiukuttelen myös kavereille ja muille jotka eivät ole mitään tehneetkään. Jos minua ärsyttää niin minä suutun! Olen niin helposti ärsyyntyvä. Esimerkiksi niistä asioista jos joku nuorempi isottelee ja kovistelee taikka äiti ei päästä minua minnekään tai isosisko on muuten ihan täysidiootti. Mitä se nyt usein on. Jos jotain kauniisti kysyy, se huutaa vastauksen päin naamaa "ilkeällä" äänellä. ;F Onneksi se käy armeijaa ja on viikot poissa. Viikonloppuisin kun se tulee, se nukkuu tai on kavereiden kanssa. Ärsyttää kun se huutaa mulle ja pikkuveljelle se on oikee enkeli! Nytkin se taas tulee viikonloppuna kotiin! *lyö päätään pöytään* VOI ÄRSY! Onneksi menen mummille silloin. Mutta onhan siskoista (joskus) hyötyäkin.

ünknow

  • Ankeuttaja
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #62 : Marraskuu 22, 2007, 16:20:37 »
En ole kovin agressiivinen tai luulen niin. Olen aika hyvä hillitsemään itseäni, siihen tiettyyn pisteeseen asti. Useimmiten käytän sanoja aseena, voi johtua siitä että olen pieni kokoinen. Yleensä koulussa en suutu kenellekään. Karmein poikkeus tapahtui vuosi sitten. Yläasteella yksi poika kiusasi jatkuvasti. Yhden tunnin se sitten ärsytti minua niin että kriittinen piste oli lähellä. Kun tunti loppui tämä poika tuli sanomaan jotain ilkeää Tartuin kiinni poikaan hakkasin ja potkin kuin myös solvasin tätä. Kaikista nolointa oli se että eräs opettaja tuli erottamaan meidät. Kummallekaan ei käynyt pahasti, koska poika oli onneksi pieni kokoinen. Vasta sen jälkeen opettaja oli repinyt meidät erilleen tajusin tilanteen.

Normaalisti olen suhteellisen rauhallinen ja en käytä fyysistä väkivaltaa. Yleensä jos minua haukutaan keskityn johonkin muuhun tai poistun tilanteesta.

Poissa Kuupposen päivä

  • Vuotislainen
  • Pottermore: NightGold9667
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #63 : Marraskuu 22, 2007, 21:34:24 »
Onkohan tuossa teidän oikeinkirjoituksessanne nyt kenties jotain vikaa? Voi herranen aika, en haluaisi olla töykeä, mutta miten te oikeasti voitte olla noin paskoja oikeinkirjoituksessa? En ihmettelisi, jos täällä muutama kirjoittaja olisi erehtynyt, se olisi vielä ihan luonnollista, mutta kun tässä topicissa tosiaan suurin osa on kirjoittanut sanan "aggressiivinen" yhdellä g-kirjaimella. Oikein kirjoitettua muotoa ei ole juuri kukaan aloittajan lisäksi osannut. Missä ihmeessä olette olleet äidinkielen tunneilla, saanen kysyä?

Eli, se sana on "aggressiivinen", miten voi olla noin vaikeaa kirjoittaa se oikein?
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 15, 2007, 19:47:17 kirjoittanut Kuupposen päivä »

Poissa Kuupposen päivä

  • Vuotislainen
  • Pottermore: NightGold9667
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #64 : Joulukuu 15, 2007, 20:35:12 »
Kuupposen päivä, on se kiva kun sinä olet niin täydellinen etkä ikinä tee virheitä

Juu, onhan se kieltämättä aika kivaa!

No ei, kyllähän minäkin virheitä teen (emmekös me kaikki joskus?), mutta silti on mielestäni kummallista, että suurinpiirtein te kaikki teitte täysin saman virheen. Enkö olisi saanut huomauttaa siitä? Enkö olisi saanut sanoa, miten asia oikeasti on? Virheistähän oppii...

Poissa puolipro

  • Lapsellinen eli lapsi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • BANG
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #65 : Lokakuu 11, 2008, 12:23:22 »
Välillä en suutu ollenkaan, ja välillä taas heti. Eteenkin suutun heti jos joku on ärsyttänyt aiemmin jo samana päivänä.
Yleensä olen aggressiivinen koulun jälkeen, kun olen saanut kaiken v-ttuilun naamani. Sitten räyhään siskolleni ja äidilleni. Eteenkin siskolle huudan päin näköä, mutten lyö tai mitään. Koulussa saatan muksauttaa jotain poikaa jos he v-ttuilevat. Huudan yleensä, mutta melko melko harvoin fyysisesti teen jotain.
 Olen aina ollut hieman herkkä suuttumaan, eteenkin pojille. Pojilla on aivan ihmeellinen luontainen kyky ärsyttää, vahingossa tai tahallaan, ja se saa minut kiehumaan. >.<

En osaa oikein purkaa aggressiivisuuttani mihinkään, muuten kuin huutamalla ja sellaisella. Ja tämä ominaisuus minussa kusee. Anteeksi huono kielenkäyttöni viestissä. ;>
- LAULETAAN SE YHESSÄ, "PIRATE'S LIFE FOR ME" !
- EI, MÄ OON VAMPYYRI. "VAMPYYRII MÄ METSÄSTÄN, VAMPYYRII MÄ METSÄSTÄN. TAHDON SAADA CULLENIN, TAHDON SAADA CULLENIN. ENKÄ PELKÄÄ BELLAAKAAN."

Poissa moottorisaha

  • Voldemortisti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • be loud, let your colors show.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #66 : Lokakuu 12, 2008, 17:13:59 »
Minä olen äärimmäisen aggressiivinen, ja olen kaikkea muuta kuin ylpeä tästä piirteestäni.
   Viime aikoina olen saanut huomata menettäväni hermoni pienimmistäkin asioista, en siedä minkäänlaista v-ttuilua keneltäkään, ja valitettavasti jos jonkin sanomiset eivät miellytä, sanon aika lujasti takaisin.
Nuorempana huusin suuttuessani suoraa huutoa, mutta nyttemmin minun ei tarvitse kuin hieman korottaa ääntäni, jolloin siitä kuulee järjettömän suuttumukseni. Ääneni on tytöksi muutenkin hirveän vahva ja matala.
   Meillä on veljeni kanssa sama ongelma. Kun suutumme, emme hallitse raivoamme yhtään, toisin sanottuna, käymme väkivaltaisiksi ja hyökkääviksi. Vuosi sitten eräs muija kävi aukomaan päätään minulle ja ystävälleni, jolloin sisälläni vain napsahti. En tajunnut yhtään mitä tein, mutta kimppuun kävin. Huidoin (en muista kunnolla lyöneeni, vaikka siihenkin olisin kyllä kyennyt) ja heittelin tyyppiä kenttään. Tilanne olisi voinut jatkua ties kuinka kauan, ellei pari jätkää olisi tullut väliin.

Nykyään suuttuessani pelkkä sisäinen kihinä ei enää pura turhautumistani. Jos en voi lyödä ketään, minun on pakko hajottaa jotakin. Koriste-esineitä on tullut mäiskittyä palasiksi ja lehtiä tullut revityksi.
   En lainkaan pidä tästä huonosta aggressionhallinnastani, mutten mahda sille mitään. Pelkkä päättäminen "nyt pidän vihan sisälläni" ei tepsi, se ei vain onnistu. Mieleni ja ruumiini eivät ole raivon hetkellä yhtä, mikä pelottaakin minua itseänikin.
When you say it's dead and gone, yes, I know you're wrong

Paikalla samettiina

  • huoleton huuliharppuilija
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Pienestä kipinästä voi syntyä roihuava liekki
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #67 : Tammikuu 04, 2010, 22:12:47 »
Aggressiivisuus?!? Juu, ei kuulu kovinkaan suurena minun persoonaani, vaikka itse sanonkin.

Hermoni eivät poksahda kovinkaan pienestä, maltan odottaa ja olla kärsivällinen, eikä kaikki vastoinkäymiset saa sappeani kiehumaan; minulla ei siis ole kovinkaan paljon syitä olla aggressiivinen. Harvoin tämän hetkellisen aggressiivisuuden tuotoksena on mielen kapinointia (mieli sanoo inttää takaisin oikein olan takaa, mutta pysyn useimmiten hiljaa, koska tiedän ettei inttäminen auta), muttei koskaan tahallista fyysistä pahantekoa.

Luulenpa, että oma vähäinen aggressiivisuuteni on minulle hyväksi.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 14, 2010, 20:08:16 kirjoittanut samettiina »
Olen syytön kaikkeen siihen, mistä kehtaatkin minua epäillä.

Poissa Millat

  • jolie coquine
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • shock me like an electric eel
  • Tupa: Mary Sue
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #68 : Tammikuu 04, 2010, 23:49:21 »
Aggressiivisuus ei todellakaan kuulu omaan persoonaani oikeastaan lainkaan – tai siis varsinkaan mitenkään näkyvällä tavalla, jokainenhan meistä on toki jossain aggressiivinen omalla tavallaan (esimerkiksi itse olen väittelytilanteissa sellainen, joka puolustaa omaa kantaansa viimeiseen asti – mutta olen toki valmis antamaan pisteet vastapuolelle, jos tilanne sitä vaatii). Minulla on pitkä pinna ja silloinkin kun se lopulta menee syystä tai toisesta yleensä olen vain erittäin piikikäs suustani – en periaatteessa kuitenkaan lado mitä tahansa suustani vaan nimenomaan piikittelen ja tartun siihen, minkä tiedän satuttavan toista paljon. Se on inhottavaa, koska aina lähes heti sen jälkeen kun olen mennyt sanomaan jotain vastaavaa tunnen niin huonoa omatuntoa ja en yksinkertaisesti pysty elämään itseni kanssa, jos en pyydä anteeksi.

Joskus nuorempana minulla oli tapana paiskoa ovia tai muuta muille tavallaan harmitonta, mutta sekin vaihe on ohi. Mitään en kuitenkaan ole ikinä rikkonut enkä halua satuttaa ketään. En todellakaan. Sanallinenkin toisen satuttaminen on erittäin, erittäin harvinaista suustani, silloin täytyy olla erittäin huono hetki ja erittäin suuri kimmoke, joka sen saa aikaan. Mielessäni toki voi pyöriä vaikka mitä, mutta en periaatteessa ikinä sano tai tee sitä, mitä ajattelen, jos tiedän sen olevan huonoa itselleni ja/tai muille.

Itse asiassa aggressiivisuus on mielestäni pelottavaa, uhkaavaa, ilmentyi se miten vain. Lisäksi jos ihminen on melko aggressiivinen on epätodennäköistä, että viihdyn sellaisen ihmisen seurassa – vaikka joku menettäisi hermonsa täysin vain kerran seurassani, se voi pilata kaiken enkä enää pysty näkemään tällaista ihmistä samassa valossa kuin ennen sitä.

Oikeastaan jo pelkkä uhoaminen inhottaa minua. En vain pysty ymmärtämään aggressiivisuutta esimerkiksi niissäkään tilanteissa, joissa vaikka omaa seurustelukumppania tullaan vikittelemään ja itse lähtee nyrkit pystyssä suojelemaan omaansa. Toisekseen pidän käsittämättömänä sitä, että esimerkiksi yllättävän monet tytöt kehtaavat läpsäistä poikia tai lyövät esimerkiksi nyrkillä rintaan ja ovat ihan sinut sen kanssa vaikka muuten väkivaltaa vastaan olisivatkin puheissaan – itse en ikinä tekisi niin enkä ymmärrä sitä asennetta, että tytöillä olisi tähän jotenkin oikeus enemmän kuin vastakkaisella sukupuolella.

Oikeastaan uhkaavissa, ärsyttävissä ja inhottavissa tilanteissa todennäköisesti vain hakeudun pois tai jos kukaan nyt ei käsiksi ole käymässä mutta muuten vain suoltaa jotain tai tekee jotain, mikä saa hermot kireälle niin annan olla ja kestän sen. Voi olla, että mielessäni pyörii tuhat asiaa, jotka voisin sanoa tai tehdä, mutta pyörittelen niitä sitten ja ohitan kaiken turhan. Jotenkin tietyllä tavalla säälin aggressiivisesti käyttäytyviä enkä koe tarvetta itse turvautua sellaiseen. Myöhemmin todennäköisesti analysoin tapahtuneen mielessäni ja ystävien kanssa ja harrastan keittiöpsykologiaa.

Joka tapauksessa minulla ei ole sen suurempia keinoja, joilla hillitsen itseäni. Olen jo luonnostaan hillitty sillä tavalla – tai no, oikeammin voisi ehkä ilmaista, että olen kasvanut tällaiseksi ja tiettyjen ihanteiden mukaan. Toki geeneillä ja temperamentilla on varmasti vaikutusta, mutta tiedän, että perheessäni jaetaan samoja arvoja tähän liittyen eli olen sitä kautta todennäköisesti omaksunut sen aggressiivisen käytöksen tietyn oudoksunnan ja sen tavan ratkaista ongelmat jotenkin muuten. Olen muutenkin aina se, joka ei ikinä halua tyrmätä ketään (en edes esimerkiksi siinä väittelytilanteessa – en tarvitse sitä voitontunnetta, että olen oikeassa vaan haluan lähinnä avata vastapuolen silmät vastaanottavaisemmiksi hyväksymään minunkin kantani) ja joka muutenkin on koko elämänsä ollut siinä solmukohdassa kaikkien tuki ja turva, olkapää ja se, joka haluaisi kaikkien olevan yhtä suurta perhettä.
"Je vais bien, t'en fais pas."

Poissa mattis

  • se outo tyyppi tuolla nurkassa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Pottermore: RuneLumos12214
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #69 : Maaliskuu 13, 2010, 12:20:38 »
Omastra mielestä hermostun helposti. Anio keino sen laantumiseen on aika tai jonkun hakkaaminen. Monesti en mitään rupea hakkaamaan vaan rupean odottamaan, että kiukkun laantuu. Paljon helpompaa olisi jos meillä olisi esim. nyrkkeilysäkki jota hakata kun hermostuu.
Olen hieman agressivinen muita kohtaan, vaikka harvoin osoitan sen. Omasta mielestäni.
The Last Enemy That Shall Be Destroyed Is Dead...

snikkeri

  • Ankeuttaja
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #70 : Kesäkuu 15, 2010, 13:50:40 »
joskus väsyneennä tai ärtyyneenä epäonnistumisesta, voin olla aika agressiivinen. eikä se oo kivaa, kun tiedän et se on tyhmää, jos esim väitän vastaan tai kinastelen muuten. Mut en silti lopeta, kun suututtaa. Pitäs varmaan vähän harjottaa tuota itsehillintää. :"D

Poissa Vergessen Kind

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • tumblr.
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #71 : Kesäkuu 16, 2010, 19:18:26 »
En ole kovinkaan aggressiivinen. Oikeastaan yllätyin miten moni kertoo olevansa aggressiivinen, mutta toisaalta kaverit ovatkin sanoneet, että minä en suutu, vaikka joskus olisi aihettakin suuttua. Toki joskus sitten kiehuu yli ja huudan, mutta yleensä vain kotona. Koulussa en tee itsestäni mitään suurempaa numeroa.

Minua ehkä toisinaan ärsyttääkin, etten tavallaan osaa suuttua kenellekkään. Ennemminkin pyörittelen asiaa päässäni ja sehän se vasta ärsyttävää onkin, minulla kun on tapana jäädä miettimään tällaisia asioita niin paljon. Se on tavallaan kuulemma periytynyt minulle isältä, joka on tavallaan samanlainen, vaikka me kyllä saatamme toisinaan riidellä, emme kovin usein.
Pienempänä olin kuulemma jatkuvasti veljeni kanssa vain tappelemassa nyrkein ja kaikin mahdollisin tavoin, mutta nykyään tappelemme aika harvoin enkä käytä häneen fyysistä väkivaltaa, vaikka hän saattaa tehdä niin minulle.

Toisinaan kyllä pään sisällä on niin paljon kaikkia ajatuksia, kun jonkin ihmisen käytös ärsyttää niin paljon, että tekee mieli vain itkeä ja hakata jotain. Ei sekään ole kovin kivaa, mutta toisaalta ainakin välit kavereihin pysyvät parempina näin.
I wanna scream "I love you" from the top of my lungs
but I'm afraid that someone else will hear me.

Poissa Sami

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • Tupa: Tuvaton
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #72 : Kesäkuu 16, 2010, 23:03:20 »
Minun suututtamiseeni ei tarvita kovinkaan paljon, mutta minä en kuitenkaan kovin helposti näytä suuttumistani. Useimmiten minä salaan tunteeni niin täydellisesti, ettei toinen edes tajua minun suuttuneen. Vasta yksin ollessa minä alan riehumaan oikein kunnolla. Paiskon tavaroita ja juoksentelen ympäri asuntoa vihan vallassa.

Poissa Giladra Carrion

  • Kuolonsyöjä
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: ShieldFang27063
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Aggressiivisuus
« Vastaus #73 : Kesäkuu 16, 2010, 23:41:15 »
Minä osaan olla todella sadistinen ja ilkeä. Muiden onneksi nämä ominaisuuteni pääsevät esille vasta ärsyttäessä. Tätä voisi hyvin kuvailla sanomalla, ettei ole viisasta työntää kättään leijonahäkin kaltereiden sisäpuolelle, huonostihan siinä käy. Valitettavasti ympärilläni olevilla ihmisillä on jokin pakonomainen tarve tehdä niin, jatkuvasti ja koko ajan. he eivät tee muuta kuin kerjäävät verta nenästään.

Useimmiten agressiivisuuteni purkautuu julmien ja loukkaavien, tarkoituksella satuttavien ilkeyksien laukomisena vihan kohteelle. Huutamisena, raivoamisena, sanan säilän säälimättömänä käyttönä. Ainoat loukkaukset, joita vältän lähes poikkeuksetta viimeiseen asti, ovat ne, jotka voitaisiin ihan ymmärrettävästä syystä laskea rasistisiksi jotakin tiettyä kansaa tai ihmisryhmää kohtaan.
Itselläni on hyvin pitkälti juuri sama juttu. Yritän itse nykyään tietoisesti vältellä tilanteita, joissa aggressiivisuus saattaisi pulpahtaa esiin, mutta joidenkin vain ärsyttäessä jä yllyttäessä tai muutoin vain tietynlaisen tilanteen tullessa eteen se purkautuu - usein verbaalisena väkivaltana, harvemmin fyysisenä, vaikka usein tuleekin vahva tunne, kuinka tahtoisin repiä toiselta silmät päästä, hakata hänet tohjoksi tai muuta vastaavaa. Suuri ero on kumminkin siinä, että lyömistä ja raapimista lukuunottamatta en ole muutoin fyysiseen väkivaltaan sortunut, ja osaan välttää lyömistä kohtiin, joista saattaisi aiheutua suurta vahinkoa. En kuitenkaan tiedä, jos joku tarpeeksi ärsyttää, kuinka hyvin silloin kykenisin hillitsemään itseäni - toisaalta, kuinka moni muukaan osaa sanoa omalla kohdallaan?

Osaan olla sanallisesti erittäin julma, ja hyökätä vastapuolen arkoihin kohtiin - mitä tahansa siinä vaiheessa, jotta saisin toisen osapuolen tuhottua ja alistettua mahdollisimman tehokkaasti. Henkinen väkivalta - niin paljon kun sitä periaatteessa vastustankin - tehoaa huomattavasti paremmin kuin fyysinen, ja henkinen puoli on enemmänkin oma vahvuuteni.

Ei, en todellakaan nauti itse tilanteesta, vaan nuo aggressiiviset tilanteet ovat äärimmäisen ahdistavia ja uuvuttavia. Siinä itse tilanteessa kuitenkin kytkeytyy puolustusvaihde päälle, ja tarve tuhota ihminen, joka on jollakin tavoin loukannut minua. Fyysisinä oireina aggressiosta on mm. kiihtynyt syke ja vapina.

Olen ennen rikkonut aggressiossa erinäisiä tavaroita sekä paiskonut ja rikkonut esineitä. Tiettyjä esineitä on, joita yritän varjella, mutta on sitäkin, että olen tarkoituksella rikkonut itselleni tärkeitä esineitä - jollakin tasolla syytän ja vihaan itseäni niin suunnattomasti, että tahdon satuttaa itseäni, mistä radikaalein tapaus oli se, kun joskus vuosia sitten yritin murtaa oman käteni.


Toisaalta taas käänteisenä reaktiona joidenkin ihmisten kohdalla otan vastaan mitä tahansa sontaa niskaani sen kummempia siihen pistämättä vastaan. Siihen kuitenkin löytyy moninaisia syitä lapsuudestani yms. aivan kuten periaatteessa aggressiivisuudellekin.
“We've all been raised on television to believe that one day we'd all be millionaires, and movie gods, and rock stars.
But we won't. And we're slowly learning that fact. And we're very, very pissed off.”