Minä en ole aggressiivinen. En ollenkaan.
Olen pieni, jotenkin "ohut" vaikka en mikään laiheliini. Ja olen ikäisekseni aika lyhyt. En siis uskalla/viitsi käydä kenenkään kimppuun väkivalloin, koska tiedän häviäväni kuitenkin. Harrastan tanssia (lihaksia...), joten luultavasti saisin kuitenkin jotakin jälkeä aikaan, mutta yleensä kaikki, joiden kimppuun tekisi mieli käydä ovat paljon isompia kuin minä (ja siksi he varmaan minua uskaltavatkin ärsyttää...).
En varsinaisesti raivostu kovin helposti, mutta ärsyynnyn kyllä. Mutta minä yritän lähes aina kätkeä tunteeni (oli sitten kyse ärsyyntymisestä tai jostakin muusta), varsinkin jos kaverini tai joku vastaava on ärsyyntymiseni syy. Eri asia on sitten jos joku opettaja on inhottava, tai vaikka joku puolituttu tai epätuttu, silloin naksauttelen kieltäni, muljauttelen silmiäni ja olen muutenkin ärsyyntynyt.
Kaikkein helpoin tapa minusta hillitä itsensä on ajatella mielessään, mitä kaikkea väkivaltaista tekisi sille tyypille, jota himottaa hakata, haukkua tms. Minä esimerkiksi suunnittelin ala-asteella, miten hakkaisin kiusaajani päätä seinään, potkisin hänet puolikuoliaaksi, heittäisin hänet katolta alas tai jotain muuta sekoa, ja tietysti niin että minä aina "voitin". Se jollain tapaa auttoi, vaikka sitä ei oikeasti päässytkään tekemään.
Olen huomannut, että kiusaajat saa helpoiten lopettamaan kun on kuin heitä ei huomaisikaan, ikään kuin olisi paljon heitä ylempänä. Se ärsyttää heitä tavattomasti, mutta eivät he kovin kauan jaksa nimitellä tms. tyyppiä, joka ei reagoi siihen edes mitenkään. Siitähän he juuri saavat sen tyydytyksen, kun muut pahoittavat mielensä heidän takiaan ja/tai raivostuvat.
Mutta kyllä minäkin joskus menetän malttini.
Muistan esimerkiksi vieläkin hyvin, miten kuudennella luokalla hermostuin (kesken tunnin) eräälle pojalle jolla oli tapana kiusata minua -nyt en kyllä muista miksi hermostuin- ja läimäisin häntä täysillä kasvoihin. Seisoimme luokan edessä ja minä huusin hänelle ja seuraavana hetkenä huomaan, että käteni osuu kovaa hänen kavoihinsa. (Siihen jäi kirkkaanpunainen jälki joksikin aikaa.) Kaikki tuijottivat minua typertyneenä, myös poika, sitten minä marssin vieläkin vihaisena paikalleni ja poika meni pesualtaille muistaakseni pesemään naamaansa tai jotakin. Opettaja ei onneksi ollut siellä silloin.
Ja pakko myöntää, että se tuotti mielihyvää. Vaikka en pidäkään yleensä väkivallasta, oli todella tyydyttävää lyödä jätkää, joka oli lähemmäs vuoden nimitellyt ja ivannut minua ja kavereitani.
Pikkuveljeni on paljon aggressiivisempi kuin minä, ja monseti onkin hyvä purkaa ärsyynnystä häneen. Me tappelemme monesti keskenämme -vaikka emme "täysillä", sillä tavalla vain että vähän sattuu- ja nimittelemme toisiamme ja raivoamme ja muuta. On erityisen mukavaa tulla kotiin raskaan päivän jälkeen, väsyneenä ja pahalla päällä, huomata että pikkuveli hengittää ja mennä huutamaan ja kiljumaan hänelle siitä.
Veli nimittäin tietää että en tarkoita mitään pahaa. Ja me tulemme oikeastaan aika hyvin toimeen, yleensä tapellessammekin me vain naureskelemme.
Minun on hyvin hankala myös haukkua muita, en oikein tiedä miksi. En ole kovin hyvä siinä, sillä minulla ei ikinä tule mieleen mitään tarpeeksi pahoja loukkauksia ja sitten minun pitää miettiä ja toinen pääsee "voitolle". (Pikkuveli on eri asia.) Eikä minusta muutenkaan ole kovin mukavaa vain huutaa muille naama punaisena.
Eri asia on sitten v****ilu, se on helpomaa. Tarvitsee vain vähän vihjailla ja näin, ei sanoa ja nimitellä suoraan. Meidänkin rinnakkaisella on eräs tyttö, joka kuvittelee omistavansa koko Rovaniemen. Hän kulkee käytävillä nenä niin pystyssä että sateella hukkuisi, valittaa aivan pienimmästäkin asiasta mikä tulee mieleen, toitottaa opettajille ja muille omia mielipiteitään ja sitä, että kaikkien mielipiteet on otettava huomioon, mutta jos joku sattuu sanomaan hänelle olevansa eri mieltä hän suunnilleen repii tämän kahtia. Ennen minä, niin kuin kaikki muutkin, mielistelin häntä, mutta viime vuoden lopussa tajusin, että eihän siinä ole mitään järkeä. Hän oli kanssani samassa köksän-, fyken-, kässän-, ja liikunnanryhmässä. Kaikkien muiden paitsi minun ja erään kaverini mielistellessä häntä (mm. erään toisen kamuni, joka haukkui tätä selän takana koko ajan) se on siis sujunut, pari kertaa meillä on ollut napit vastakkain kun minä olen ollut suunnillee ainoa, joka on uskaltanut sanoa eriävän mielipiteen äneen, mutta mitään pahempaa ei onneksi ole vielä sattunut.
(Hieman teksitiä....? ehheh)
