Embracedin tosin lyhyeksi jäänyt tuotanto, jonka kappaleista silti 90% ovat sellaisia, joita en voisi koskaan hylätä. Muutamia huippuja siellä joukossa on, kolmena parhaana A Dying Flame, Memento of Emotions ja Putrefaction. Mikään muu yhtye ei osaa tehdä yhtä hienoja lyriikkoja eikä melodioita. Kuuntelen kyllä monia muitakin yhtyeitä, mutta kun välillä laittaa Embracedin soimaan niin pitää kuunnella kaikki muutkin kappaleet samantien (varsinkin edellämainitut kolme), eikä käy kertaakaan mielessä että tähän/näihin voisi kyllästyä joskus. Kun vain olisivat tehneet enemmän musiikkia aikoinaan. On ärsyttävää huomata, että juuri kun olet löytänyt täydellisen yhtyeen joka tuntuu olevan kuin juuri sinua varten tehty, saat sitten myöhemmin jostain kuulla että he ovatkin lopettaneet hommansa jo kolme vuotta sitten. Joku saisi tehdä tribuutin Embracedille ja äkkiä.
Dimmu Borgirillakin on sellaisia kappaleita, joita on monta kertaa tullut kuunneltua mutta yhtäkään kertaa ei ole tullut kuunnellessa mieleen, että olisin kyllästynyt tähän jo ajat sitten. Muutamia mitä mainita, ovat mm. Mourning Palace, Dreamside Dominions ja Blessings Upon the Throne of Tyranny. Noilla pääsee hyviin tunnelmiin.
Rob Halford - Silent Screams kuuluu silti ikuisesti lempikappaleisiini, vaikka se onkin hyvin erilainen verrattuna niihin kappaleisiin, mitä nykyään olen tottunut kuuntelemaan. Johtuu ehkä siitä, että se on erittäin hieno, herkkä ja koskettava kappale.
Helloweeniin olen osittain kyllästymässä, mutta kun kerran kuuntelin muutamia lempikappaleitani uudelleen, tajusin että eihän näitä voi jättää, sentään niin hienoja kappaleita, että tulee muistoja. Mainitakseni nimeltä nyt ainakin Sole Survivor, Wake up the Mountain, A Handful of Pain sekä If I Could Fly.
En melkein koskaan kuuntele samaa kappaletta kahta tai enempää kertaa peräkkäin, muuten kyllästyn vain nopeammin. Varsinkin jos olen ensin iskenyt silmäni (tai sitten tässä tapauksessa korvani) johonkin erittäin tarttuvan kuuloiseen kappaleeseen, sitä kun kuuntelee monta kertaa päivässä niin sen tarttuvuus alkaa irrota. Kun huomaa, että kappaleessa ei ole enää mitään uutta, se muuttuu tylsäksi ja turhaksi. Paitsi Embraced tekee sen verran monipuolisia kappaleita, että niitä kuunnellessa löydän niistä aina jotain sellaista, jota en ole ennen huomannut. Jos yritän olla vaikka viikon kuuntelematta Embracedin A Dying Flamea, se kuulostaa tuon "puutteen" jälkeen melkein uudelta kappaleelta. Virkistävää kuulla täydellisen ihana lempikappale pitkästä aikaa, tunne on sama kuin rakastuisi uudelleen tyttöön, johon on viimeksi pitänyt yhteyttä kauan sitten. (tai poikaan, jos olisin nainen tai homoseksuaali.)
Jos tulee muuta sanottavaa mieleen, sitten venytän sen tähän samaan viestiin. Muokkailemisiin.
