Kirjoittaja Aihe: Hammaslääkärit  (Luettu 22108 kertaa)

0 vuotislaista ja 2 Ankeuttajaa kyttää tätä aihetta.

Poissa Barella

  • Vuotis-kuollut
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • <3
    • Lohikäärmeliiga - Vuotishuispausjoukkue
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #175 : Kesäkuu 24, 2008, 13:53:01 »
Olen aina ihmetellyt miksi kaikki sukulaiseni pelkäävät hammaslääkäreitä. Jo pienestä pitäen olen melkeimpä nauttinut hammaslääkärikäynneistä ja pienenähän sain muovileluja hammaslääkärin laatikosta aina käynnin jälkeen. Minulla ei ole ikinä ollut reikiä, mutta hampaita on kiskottu irti (onneksi kuitenkin maitohampaita). Puudutus sattui, mutta se kuitenkin teki hampaan irroittamisen kivuttomaksi ja sen jälkeen sai jäätelöä (: Minulle on äidin mukaan osunut kaikki mukavat hammaslääkärit eteen. Joskus kun olin samana päivänä hammaslääkärissä kun äiti, minut tarkasti sellainen komea nuori mies (joka oli tosi mukava) ja äitillä oli vanha täti, jolla oli syylä nenässä (olinpas silloin vähän tyytyväinen). Alipurentani vuoksi olen viimevuoden aikana rampannut hammaslääkärillä useita kertoja, mutta loppuen lopuksi asialle ei tehty mitään (taisin olla minä, joka en tahtonut mitään tehtävän, mutta kun alipurenta ei haitannut minua, niin mitenkän minä silloin olisin tajunnut mitä hyötyä korjaamisesta olisi ollut). Kaikki ne hammaslääkäreistä kertovat kauhujututkaan eivät ole saaneet minua kääntämään mielipidettäni siitä, että hammaslääkärit ovat ihan mukavia tyyppejä.
~Barella
Maailma on tulvillaan ylimaallisia olentoja, jotka kärsivällisesti odottavat älymme terävöitymistä.
                 -Eden Phillpotts

Poissa adswil

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #176 : Kesäkuu 24, 2008, 23:14:04 »
Olen pienestä saakka pelännyt hammaslääkäriä ihan hulluna, eikä tuo kamala kammo ole vieläkään hävinnyt minnekään. En ymmärrä, miten muunlaisen lääkärin vastaanotolla käyminen ei tunnu missään, mutta hammaslääkärikäyntiä pelkään kamalasti jo monta päivää aiemmin. En myöskään tiedä, mistä kammoni on peräisin, sillä minulla ei ole koskaan ollut mitään suurempia ongelmia hampaiden kanssa: tarkastuksissa on tullut käytyä yleensä kerran vuodessa ja muutaman kerran on täytynyt paikata reikiä, ja pienenä revittiin maitohampaita irti. Jostain syystä menen ihan paniikkiin aina, kun joku tunkee jotain suuhuni (tai silmiini, silmälääkärissä käymistä pelkään melkein yhtä paljon kuin hammaslääkäriä), vaikka kyseessä olisi vain tavallinen tarkastus, joka ei oikeastaan edes satu. Lisäksi olen todella herkkä fyysiselle kivulle, joten minun mittapuullani esimerkiksi hampaiden puhdistus sattuu ihan järjettömästi hammaslääkärin tekemänä.
Niin paljon en kuitenkaan pelkää, etten kävisi lääkärillä. Mieluummin kestän sen vuosittaisen tarkastuksen ja satunnaiset reikien paikkaamiset, kuin hoidattaisin kaikki mahdolliset kamaluudet kerralla. Parempi pitää hampaat terveenä ja käydä lääkärissä kohtalaisen usein, sillä olisi hirveää, jos olisikin suu täynnä reikiä ja pitäisi rampata hammaslääkärillä monta kertaa niitä paikkauttamassa :<
In my world love is for poets - so I'm trying to be one.

Poissa Suru

  • keräkurmitsa
  • Sanomaton
  • *
    • Livejournal
  • Pottermore: ChestnutLeviosa81
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #177 : Syyskuu 25, 2008, 22:03:04 »
Huomenna hammaslääkäri. Ahdistaa ja pelottaa, mielessä käy kolmesataa tekosyytä olla menemättä sinne kiusattavaksi ja haukuttavaksi huonojen hampaiden takia. Viimeksi olen käynyt hammaslääkärissä joskus kauan sitten, ja silloin kaikki oli kai ihan okei, mutta nyt, kun tiedän hampaiden vihloneen useampaankin otteeseen, pelkään vähän, että siellä niitä reikiä on - ja että joudutaan poraamaan. Tosin aikaa minulle on varattu 10 minuuttia, niin siinä ei vielä ehditä tehdä mitään isoja toimenpiteitä. Toivottavastitoivottavastitoivottavasti, kuolen sinne, jos tehdään jotain. :( Pelkoani ei ole yhtään lievittänyt se, että olen koko illan lukenut kauhutarinoita hammaslääkäreistä eri foorumeilta...

Huvittavinta tässä kaikessa on ehkä se, että en todellakaan ole ennen pelännyt (muistaakseeni...) hammaslääkäriä. En oikeastaan tarkkaan tiedä, mikä ahdistaa niin kauhean paljon, mutta ihan kamala olo tässä on ollut koko sen kaksi päivää, kun kirje tuli että moi, aikasi on tänä ja tuona aikana... Kun koetin kavereille jutella tästä, sanoivat kaikki, että ihan hyvin siellä menee ja että se on vaan rutiinitarkastus, mutta. Tavallaan sekin on kamalaa, ettei ymmärretä sitä pelkoa, vaan tyyliin naureskellaan asialle. Vaikka onhan se nyt vähän pöljää ja niin. :D

Pakkohan sinne on mennä, kun en aikaa ilman oikeaa syytä uskalla perua. Saati sitten maksaa sitä lisämaksua, joka tulee, kun jättää aikansa käyttämättä. Mutta pakko sanoa, että odotan ihan hirveästi niitä aikoja, kun saa itse katsoa itselleen edes suunnilleen sopivan ajan ja sellaisella varausajalla, että kerkiää olla sinut asian kanssa.

//Oi, meni ihan hyvin <3 Hammaslääkäri oli kiltti eikä purrut ja totesi, että kaikki on ihan okei :>  Ja kivointa oli, että sain itse valita itselleni porausajan, kun siellä pieni reiänalkunen oli. ^_^
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 26, 2008, 16:56:28 kirjoittanut Surumielinen »
“Älä näytä tuommoiselta, Korppu", hän sanoi. "Eihän tämä ole yhtään mitään. Paljon pahempaa on tulossa!”
- Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

Poissa Kate

  • Hänen korkeutensa
  • Reservi
  • *
  • Sukupuoli: Noita
    • Livejournal
    • Otteita elämästä lasikellon alla
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #178 : Syyskuu 26, 2008, 01:05:18 »
Suru: ääritapauksessa hammaslääkäri voi käsittääkseni pyytää sinua hakemaan lääkäriltä reseptin jotain mietoa rauhoittavaa varten, jos olet niin paniikissa hoitotilanteessa että lääkäri katsoo ettei sinua pysty hoitamaan, mutta noin lyhyt hoitoaika on vain tarkastus, koska jos jotain isompaa tehtäisiin, siihen vaadittaisiin n. 30 minuutin aika. Olin itse aivan ällikällä lyöty, kun hammaslääkäri totesi odoteltuaan viisi minuuttia, että hysteerinen itkuni ja hyperventilaationi olisivat sen verran aisoissa, että minua voisi ylipäätänsä hoitaa (tosin aloin huutamaan välittömästi, kun hän hieman rauhoituttuani mainitsi jotain puuduttamisesta) löi hanskat tiskiin ja sanoi ettei suostu hoitamaan minua ellen ole ottanut ennen hoitoon tulemista diapamia tai jotain muuta rauhoittavaa.

Tosin minun kohdallani voidaan puhua jo jonkinasteisesta fobiasta, kun olen jo tämän viestin kirjoittamisen takia itkuinen ja koko asian pelkkä ajatteleminen aiheuttaa ahdistusta.
"Jos mielesi tekee joskus arvostella jotakuta, hän sanoi, - niin muista, etteivät kaikki ihmiset maailmassa ole olleet yhtä edullisessa asemassa kuin sinä."

F. Scott Fitzgerard: Kultahattu

Poissa Dobrey

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • TYMiläinen :)
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #179 : Syyskuu 26, 2008, 18:51:09 »
Minulla ei ole ikinä ollut mitään stressiä hammalääkäreistä,hieman kyllä jännitti kun sain etuhampaisiini raudat,mutta sehän on ihan normaalia. Hammaslääkärikäyntejä on takana aika paljon,ei sillä että minulla olisi ihan kamalan huonot hampaat,on vain ollut paljon erilaisia pikkuvikoja...nytkin on tämän kuun lopussa hammaslääkärikäynti edessä,se on kyllä vain tarkastus.

Ainoa inhottava hammaslääkärikäyntini on se,kun minulta poistettiin etuhampaiden välissä oleva ienheltta,tai mikä sen nimi nyt ikinä olikaan. Puudutuspiikin laittaminen sattuu...kotona melkein hypin seinille kun sen vaikutus lakkasi,ja jäätelönsyönniksi meni. Muistanpa hauskankin tarkastuksen,jossa minulla ei ollut "omaa" hammaslääkäriäni vaan joku toinen,ja tietenkin vieras hoitaja. Lääkäri lähti hakemaan jotain,ja hoitaja sitten rupesi selittelemään "minä nyt laitan sinulle tällaiset lasit" ja muuta sellaista kuin olisin ollut ensi kertaa hammaslääkärissä. Oli hauskaa nähdä hänen ilmeensä,kun hammaslääkäri sitten palattuaan tutkaili tietokoneensa näyttöä ja tuumasi,että "sinähän olet ollut aika monta kertaa hammaslääkärissä,joten sinulle ei kai tarvitse selittää niin paljon." :D.

Harmittaa vaan se että yksi jonkun verran ssäänpäin kallistunut hammas ehkä revitään irti,kun en saa sitä muuten ja toinen hammas on jo niin paljon tullut esille...kaverilla oli vähän samanlainen juttu,sillä vaan se hammas kallistui ulos (paljon enemmän kyllä) ja se sitten revittiin irti,sain hyvät selostukset :P.
"But it's a true story! A true story wrapped up in fiction."

Poissa Chrystal

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #180 : Syyskuu 26, 2008, 19:14:35 »
Oho, minä en ole ikinä kammonnut hammaslääkäriä, vaikka olenkin siellä kohtalaisen paljon aikaa viettänytkin erilaisten toimenpiteiden merkeissä. Pienempänä itse asiassa viihdyin siellä, kun hammaslääkäri antoi aina mukavan tarran tarravihkon täytteeksi. :)
Puudutuksen olen ottanut kerran, kun poskihampaita hiottiin. Reikiä minulla on ollut ja ne on porattu, eikä se edes käynyt kipeää. Odotushuoneessa on kiva lukea lehtiä. Eli minulla ei ole niistä minkäänlaista kammoa.

Uskon, että kammo voi olla vain mielikuvan pohjalta syntynyt, mutta myös ikävien kokemuksien vuoksi tullut.
Hän on kovakourainen ja tukkii suun liian täyteen tavaraa ja sitten poraa miten sattuu, minulla ja kahdella serkullani on tämän kyseisen hammaslääkärin jäljiltä sisäposkessa arpi tapahtumasta. Tiedän myös ystäviäni joille on käynyt näin.
Eli esimerkiksi tällaisten. Tai jos on jouduttu tekemään kivuliaita toimenpiteitä, pelko on ihan mahdollista.
Toivon, että hammaslääkärit ymmärtäisivät pelon, eivätkä kuittaisi sitä naurahduksella, kuten täällä on monelle tapahtunut..
"Ron kuule, sinä tiedät vallan mainiosti, että Harryn ja minut kasvattivat jästit!" Hermione sanoi. "Me ei kuultu lapsina tuollaisia satuja, me kuultiin Lumikki ja seitsemän kääpiötä ja Tuhkimo-"
"Mikä se on, joku sairausko?"
-Harry Potter ja Kuoleman varjelukset

Poissa Aiëdaíl

  • Näätärikkaus
  • Valvojaoppilas
  • *
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #181 : Syyskuu 26, 2008, 20:45:33 »
Olen harvinainen tapaus: Tahdon ehdottomasti hammaslääkäriin. Nimittäin nyt ja heti.
Minulla on ollut särkyä pään vasemmalla puolella muutaman päivän ajan, välillä lähempänä korvaa, joskus lähempänä leukaa sekä ylä- että alahampaiden paikkeilla. Aamulla kävin yleislääkärillä, joka tutki korvani, poskionteloni ja katsoi myös suuhuni - löytämättä mitään. Ilmeisesti vika on leukaluissa, hampaiden juurissa tai ikenissä. Nyt kipu on yltynyt sietämättömäksi, ja minä, joka "en koskaan itke", vuodatan kyyneleitä ja huudan yksikseni tuskan yltyessä liiaksi. Olen yrittänyt päästä päivystykseen pari tuntia, mutta kaupungin hammaslääkäripäivystys lopetti kuudelta ja Pulssin ajat ovat tältä illalta täynnä. Yritän sinnitellä ja varata ajan heti aamulla. Kannattaa muuten kokeilla akupunktiopisteitä: Ainut, mikä minulla auttaa, edes väliaikaisesti, on oikean käden peukalon ja etusormen välisen kaistaleen puristaminen tietystä kohtaa. (Jos oikea puoli särkee, purista vasemmasta kädestä.) Toivottavasti saan nukuttua :(

// Juurihoidoksi meni. Koko poski tunnoton puudutuksesta neljä tuntia operaation jälkeen, mutta hampaissa tunto koko ajan. Oli vanha paikka painanut sisuksia kuolleeksi. Ei kivaa.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 30, 2008, 19:59:54 kirjoittanut Aiëdaíl »

Satsuma

  • Ankeuttaja
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #182 : Syyskuu 28, 2008, 22:06:20 »
Pelkään ihan hulluna hammaslääkäriä. Joskus pienempänä olin mennyt hammaslääkäriin, ja olin vaan tärissy siinä tuolissa. Sitte ku lääkäri sano, että joo, tuolta pitää ottaa pari hammasta pois, nii aloin huutamaan ja itkemään ja rimpuilemaan siinä tuolissa aivan hulluna, ja tarvittii äiti ja hammashoitaja pitelee mua, että se lääkäri sai otettuu ne pari hammasta pois. Vaikka ne olivatkin maitohampaita, nii silti oli kidutusta, vieläpä kun lääkäri ei puuduttanu. Ja yhessä vaiheessa se löi mua poskelle! Ite en tätä muista, mutta äiti sano, että oli aika raa'an näköstä, ku lääkäri lyö mua poskelle. Tosin äiti sitte totes, että saatto johtuu siitä, että mulla oli varmaan jo jonkinlainen sokki tulossa.
Nytkin olen koulussa yleensä koko päivän aivan hiljaa, jos on iltapäivällä hammaslääkäri ja pelkään sitä koko päivän. Sitten kun 'pääsee' vastaanotolle, nii alkaa tajuton tärinä. Multa on taidettu repiä yhteensä (en muista aivan tarkasti) 18 maitohammasta ja 4 pysyvää hammasta.
Nyt sitten ollu melkein vuoden oikomishoitoo, mulla on tollaset kitalaessa olevat raudat, jotka levittää hampaita/leukaa. Ouksissa asti pitäny käydä näiden hampaiden takia, ja tammikuussa uudestaan meno sinne. Siellä sitten mulle sanottiin, että jos me ei saada mun leukaa oikonemaan noilla raudoilla, nii tiedossa luultavasti leuan leikkaaminen (tehään vasta aikusena, ja sekin vain jos ite suostun), kun ne sanoi jotain, että mulla on väärä purenta tms.

Poissa Hakaneula

  • Kyyläävä
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #183 : Syyskuu 29, 2008, 17:08:27 »
Olen joutunut sietämään hammaslääkäreitä niin kauan, että lähinnä en vain jaksa enää raahautua kerran kolmessa kuussa istumaan siihen samaiseen tuoliin, kun aina kuulen täysin saman litanian oikomishoidostani: "Joo, pidä sitä saman ohjeen mukaan aina joka toinen yö. Ilmota sitten heti jos se alkaa painaa tai et pysty nukkuun sen kanssa." Lisäksi minulta on vedetty monia hampaita. Osa nätisti ja kivuttomasti, kun osa taas... No, ei puhuta siitä. Olen myös nähnyt monia hammaslääkäreitä ja -hoitajia, joista osa on äärettömän mukavia ja osa hieman... väkivaltaisia. Pelätä en kuitenkaan osaa. Toisaalta hyvä, sillä näillä näkymin, joudun siihen samaiseen tuoliin vielä useamman vuoden.

  Hakaneula

vingvi

  • Ankeuttaja
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #184 : Syyskuu 29, 2008, 20:13:02 »
Aka säälittävää mutta totta :)
Olen istunut ykkösluokkaan asti aina hammaslääkärissä äitini sylissä. Silloin pelkäsin ihan kamalasti ja itkin jo silloin kun ne lasit laitettiin päähän, vaikka en kyllä enää muista edes miksi:D

Enää en onneksi hammaslääkärissä pelkää ollenkaan siellä on ihan kiva käydä kunhan ei mitään suurempia juttuja tehdä eikä minulle olla tehtykkään. Isoin juttu on, että on revitty hampaita eikä se koske ja kerran kahdessa vuodessa hammaslääkärillä käynti ei tee mitään ;D

Poissa Dobrey

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • TYMiläinen :)
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #185 : Syyskuu 30, 2008, 15:04:18 »
Heh,mä en voi lopettaa nauramistani nytkään,mutta: oli tänään hammaslääkäri. Sellanen pieni,vartin kestävä juttu jossa katsottiin minkä kokoiset yhdet yöraudat tarvitsisin. Sitten otettiin pois kahdessa takahampaassa olevat kappaleet,jotka kuuluivat mun edellisiin yörautoihin ja joita en enää tarvinnut. Sitten sitä liimaa rapsutettiin toisesta hampaasta aika inhottavan tuntuisesti ja poks - hammas irti :D. Onneksi se oli maitohammas. Mä vain tuijotin hölmistyneenä ylöspäin,missä se hammas oli lääkärin pihdeissä. Meitä kaikkia alkoi aika lailla naurattaa ja se lääkäri sanoi että "voi anteeksi,ei mun pitänyt ollenkaan ottaa tätä irti,eihän sattunut?" :D. No ei sattunut,nyt vain on suussa hieman "hölmö" olo kun yksi hampi puuttuu ^.~. Eipä siinä sitten mitään ihmeempiä,sain tupon suuhuni ettei tulisi hirveästi verenmakua,eikä tullutkaan. Sitten isi tuli hakemaan ja pääsin kotiin syömään kääretorttua.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 03, 2008, 16:46:34 kirjoittanut Dobrey »
"But it's a true story! A true story wrapped up in fiction."

Poissa Azura

  • ENFJ
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • do not go gentle
    • parasomnia
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #186 : Syyskuu 30, 2008, 22:37:34 »
Khih, ajattelin minäkin nyt kirjoittaa tänne.

Mutta hei siis semmoista, että minä en näe mitä pelottavaa hammaslääkäreissä on. xD Hampaita tarkastava lääkärihän se vain on, eikö niin? :D Minä ainakin pelkään paljon enemmän jotain mattoveitsen tapaisen kanssa heiluvaa lekuria, enkä näe syytä pelätä hammaslääkäriä, koska käyn siellä niin usein.

Minä joskus kolmosluokan maissa kai menin sitten hammaslääkäritarkastukseen ja minulle sanottiin, että saisin varmaan raudat. Aluksi minua pelotti hieman ajatus, että noniin, mitäs nyt käy? Enkä tykännyt ideasta yhtään. Tajusin kuitenkin loppujen lopuksi, että tämä on ainut ratkaisu saada hampaat kuntoon, koska minulla oli ihan kammottava väli ylä- ja alahampaiden välissä (sinne mahtui peukalo väliin, ihan tosi!) mutta siis, no, sitten minä ne raudat sain.

Aluksi minulla oli sellaiset ihmeraudat jotka tykkäsin hajottaa koko ajan. Totuin siihen, että kävin hammaslääkärissä ehkä kerran kuussa ja siitä tuli rutiininomaista. Sain erilaisia rautoja ja hammaslääkärini opin tuntemaan hyvin paljon paremmin kuin aluksi ja pidin tätä sitten aivan mukavana tyyppinä loppujen lopuksi.

Aluksi oli aina kummaa käydä hammaslääkärissä, mutta ajan myötä siihen todellakin tottui ja aloin joskus jopa pitämään käynneistä. ^^ Eihän siellä muuta tehtykään kuin katsastettiin hampaat. Minä myös tykkäsin kuulla kehuja hammaslääkäriltä siitä, miten hyvässä kunnossa hampaani ovat.

Kun lopulta sain raudat pois ja minun hammaslääkärikäyntini vähenivät niin, että sellainen on ehkä kerran puolen vuoden välein, aloin joskus miettimään - millaista olisi käydä siellä taas? En ainakaan pelkäisi hammaslääkäriä, sen tiesin, koska olin tottunut siihen niin. Joskus jopa kaipasin hammaslääkärille - siellä oli hauskaa odottaa käyntiä ja sieltä lähtö oli aina yhtä hauskaa. Tykkäsin myös käydä siellä aina kesken koulupäivän, varsinkin jos oli tylsiä aineita :D joskus myös sai lintsata hammaslääkärin takia, tsihihii.

No, minusta näkee aika selkeästi että jopa pidän hammaslääkärikäynneistä. Eivät ne mitään huippuhauskaa ole, mutta olen niin tottunut niihin että no.. asia on niin. :D Hammaslääkäreiltä saa aina kuulla erilaisia kehuja - minä olen pessyt hampaani aina erittäin hyvin ja minulla ei ole koskaan ollut reikiä. Hampaani ovat myös erittäin suorat nykyään ja hammaslääkärin mukaan minulla on kaunis hymy. ^^ Pepsodenttia, pepsodenttia.

No, sanon nyt teille hammaslääkäriä pelkääville lohdutukseksi, ettei se ole muuta kuin tavaroiden tunkemista suuhun ja näin :D Älkää suinkaan pelätkö pelkkää perustarkastusta - minulle on tungettu letkua suuhun ja porattu rautojen kiinnitysaineiden kohtia ja kiskottu hampaita rautojen tieltä ja kaikkea. Enkä silti pelkää hammaslääkäriä.
Verratkaa sitä vaikka normaaliin lääkärikäyntiin. On se sentään hauskempaa kuin vaikkapa magneettikuvaus. :D
"For if you're not afraid, how can you be really brave?"

- The Exploits of Moominpappa

Poissa Larten

  • Anarkisti tarhatäti
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: Nimbuspumpkin12006
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #187 : Lokakuu 01, 2008, 11:31:14 »
Minä en pelkää hammaslääkäriä enää, mutta en sinänsä niistä pidäkkään. Pienempänä pelkäsin hammaslekureita enimmäkseen sen takia, kun minulla oli hammasraudat ja kun niitä alettiin minulle tekemään niin ne "muotit" ja "koeraudat" sattuivat ja olivat muutenkin inhottavia. Olen siitä pelosta kylläkin päässyt yli jo monta vuotta sitten. :)
Minulla on kamalan herkkä "yökkäysreaktio", ja jos suussani on paljon kampetta kerralla niin alan helposti yökkäilemään. Sen takia hammaslääkärissä käynti on inhottavaa, kun siellä saa vedet silmissä olla yökkimässä.

Vanhemmalla iällä huomasin että hammaslääkärit apulaisineen on kovia juoruilemaan, ja tiedonjanoisena siellä mielellään kävinkin kuuntelemassa mitä tuppukylässämme nyt on tapahtunut. :D Keväällä minulla oli viimeinen "pakollinen" hammaslääkärikäynti, mutta tarkastuksessa käyn varmasti piakkoin.

Lainaus käyttäjältä: Azura
Mutta hei siis semmoista, että minä en näe mitä pelottavaa hammaslääkäreissä on. xD Hampaita tarkastava lääkärihän se vain on, eikö niin? :D Minä ainakin pelkään paljon enemmän jotain mattoveitsen tapaisen kanssa heiluvaa lekuria, enkä näe syytä pelätä hammaslääkäriä, koska käyn siellä niin usein.


Oon aika samaa mieltä, minäkään en näe hammaslääkäreissä (enää) mitään pelottavaa. :D
Jos sanon että taivas on musta
se on niin musta kuin tahdon sen olevan ja
jos sanon että maailma ei pyöri
se ei silloin pyöri, jumalauta

Poissa Nadia

  • mastermind
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #188 : Lokakuu 02, 2008, 18:09:13 »
Lainaus käyttäjältä: Azura
Mutta hei siis semmoista, että minä en näe mitä pelottavaa hammaslääkäreissä on. xD Hampaita tarkastava lääkärihän se vain on, eikö niin? :D Minä ainakin pelkään paljon enemmän jotain mattoveitsen tapaisen kanssa heiluvaa lekuria, enkä näe syytä pelätä hammaslääkäriä, koska käyn siellä niin usein.

Oon aika samaa mieltä, minäkään en näe hammaslääkäreissä (enää) mitään pelottavaa. :D
Olen kai hullu tai tämmötteen, mutta miksen pelkää mattoveitsen kanssa heiluvaa lekuria? (Aijuu joo, minulla on itsellänikin aina mattoveitsi mukana)

Eli en missään nimessä pelkää hammaslääkäreitä. Enkä tule pelkäämäänkään. Pienenä tietenkin piilouduin hammaslääkärin odotushuoneen penkkien alle, ja uhkailin puukolla niitä jotka tulivat liian lähelle. Kykin siellä siis viisi tuntia, ja käkätin itsekseni kun hammaslääkäriaikaani jouduttiin siirtämään. En yhäkään siis pelkää hammaslääkäreitä, vaikka niiden sormia olenkin partaveitsenterävillä vamppihampaillani telonut. Omistin erikoiset vamppihampaat, jotka kylläkin sitten suoristuivat ilman rautojakin. Nyt rumat kulmahampaat pilkottavat ikenissä, vain en takia kun tyhmät maitohampaat eivät lähteneet ajoissa. Hammaslääkärit ovat täälläpäin kylläkin semmoisia massamurhaajia, että moni pelkää. Minua on monesti porattu poskeen (Varmaan opetuksena puremisesta...) ja on vedetty joku terävä esine kielen läpi. Olisin saanut kauniin lävistyksen, mutta äippähän sai slaagin ja haastoi hammaslääkärin oikeuteen. Täällä meininki siis koostuu oudoista jutuista.

Raudat sitten minulle tulevat joulukuun alkupuolella. Ne varmaan laittaa kokematon harjoittelija joka ei ole vielä menettänyt sormiaan. No ei haittaa, ei edes hermostuta. Ihmettelen vain miten jaksan olla 45 minuuttia pehmeässä tuolissa nukahtamatta. Täytyy juoda kokista paljon että jaksaa. Eikun kokishan värjäsi hampaat, ei sittenkään. Eli kaikki niskatuet kuuluvat mukaan myös, väärästä purennastanikin johtuen. Olen aina halunnut hirveän suorat ja kauniit hampaat, ja vihdoinkin asialle tehdään jotain. Raudat siis tulevat olemaan suussani pari vuotta, eli kun täytän 14 pääsen niistä rakkineista eroon.

Ja vielä pieni yhteenveto, eli en pidä hammaslääkäreistä. Siinä hilluvat ja porailevat ja pilkkaavat omaperäisiä (kröh) hampaitani. En pidä edes heidän hammashuumoristaan. Muutenkin täällä päin hammaslääkärit ovat kammottavia. Onneksi olen niitä harvoja jotka ovat valmiita ottamaan haulikkonsa kaapistaan jos hammaslääkäri alkaa ahdistelemaan. :)
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 07, 2008, 17:24:47 kirjoittanut Nadia »
so throw your diamonds in the sky
we'll stay gold forever

Poissa Valkovuokko

  • Orjuutettu kotitonttu
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • And give the kids a show.
  • Tupa: Luihuinen
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #189 : Lokakuu 02, 2008, 19:24:11 »
Minulla on (tällä hetkellä) raudat, mutta saan ne pois luultavasti jo ennen joulua! Hampaani olivat ennen todella vinot, nykyään ne ovat jo aivan suorat. Joo, menin tietysti hukkaamaan sellaiset kuminauhat mitä olisi pitänyt pitää aina yöllä... Katsotaan nyt, mitä hammaslääkäri sanoo.

Minua ei ole pilkattu raudoista, kaikki tietävät, että ainakin minä saan suorat hampaat. Jotkut ovat vähän vinoilleet, mutta kun siihen ei kiinnitä huomiota, he lopettavat. En ole ehtinyt näitä pitää kuin vähän yli vuoden. Nämä ovat siis sellaiset, ettei niitä saa pois ollenkaan. Jollain liimalla ne pistettiin kiinni (pelottavan kuuloista :D). Ärsyttää vain, kun en voi pestä takahampaita kunnolla. Niissä on ympärillä sellaiset jutskat (valaiseva selitys.) Jännä, että sen jälkeen kun ne laitettiin, minulle on puhjennut kaksi uutta takahammasta! ;P

En pelkää hammaslääkäriä, miksi pelkäisin? Pääsen ainakin noin kerran kuussa yhdeksi tunniksi pois koulusta. Se on mukavaa vaihtelua. Vaarini vie minut hammaslääkäriin yleensä autolla (mikä on mukavaa, sillä se paikka on aika kaukana, kahdella bussilla täältä). Sen jälkeen käymme yleensä syömässä jotain välipalaa (pullaa ja mehua xD), paitsi jos minulle on erikseen sanottu, etten saa syödä. Melkein aina saan, joten no problem. :)

Mutta täytyy myöntää, että se kyllä sattuu. Joskus sattuu se kun kaari vaihdetaan (joo te varmasti tajusitte, mistä puhun), varsinkin kun se hammaslääkäri alkaa sitä joidenkin ihme pihtien kanssa repimään... Ja ne avustajat! Ärh. Aina ne tökkii sillä vesihanalla ja sillä, joka vetää ne vedet pois (mikä nyt olikaan...?). Ja silti puolet vedestä jää suuhuni ja joudun nielemään ne. (Siis silloin kun pitää huuhdella.) Ja sekin sattuu, kun yrität totutella siihen, että suussasi on kilo rautaa jotka pistelee milloin minnekin. Onneksi on olemassa vahaa, jota ne antavat hammaslääkäristä. (Minä tietysti hukkasin sen heti ensimmäisen käynnin jälkeen.)
Niin joo, se vasta sattuikin, kun minulta piti alussa vetää maitohampaita pois! Ne puudutti kyllä, mutta mieluummin olisin ottanut ilman puudutusta. Piikki itsessään oli aivan karmaiseva kokemus, olen todella onnellinen että se on ohi. Ne siellä vielä laittoivat ensin mansikanmakuista pintapuudutetta, siitä jäi pahat traumat... Se maistui hirveältä eikä edes auttanut mitään. En voi vieläkään käyttää yhtä huulirasvaa, koska se haisee siltä mansikkapuudutteelta. (No on minullakin ongelmat. :D) Kerran ne vetivät yhden maitohampaan, jolla oli erityisepitkät juuret. Siitä vuosi verta koko päivän, ja minulla oli myös huono olo koko päivän. (Se hammas tosin oli sellainen, missä ei ollut rautahammasta tulossa ollenkaan. Sen takia sillä oli niin pitkät juuret ja se sattui.)

Vaikka kerron näitä kauhutarinoita, niin muistakaa, nämä ovat vain mitä minulle on käynyt :) Voi olla, että joillain muilla on erittäin positiivisia kokemuksia hammaslääkäristä. No jaa, ainakin minä saan suorat hampaat. Se on kyllä kaiken vaivan arvoista. :D

~Valkovuokko
Can't you see the way she's crying,
well that's what keeps her trying.
If you want to keep the girl for as long as you live,
just break it apart her heart.

Poissa puolipro

  • Lapsellinen eli lapsi
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • BANG
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #190 : Kesäkuu 12, 2009, 16:46:57 »
No siis, minulla oli raudat parisen vuotta, ja nyt on tukiraudat ylähampaiden takana. Viime viikolla viimeksi kävin, ja nyt ei enää tarvitse nähdä sitä lipevän ällöttävää pervo oikojaa.

En pelkää hammaslääkärissä käyntiä, vaan hammaslääkäriäni. Minulla on pienoinen (PIENOINEN?) mieskammo, ja hammaslääkärini on karvakätinen, hyvin lipevä mies, joka ällöttää minua ja voisin kuolla siihen hammaslääkärituoliin kunhan hän ei vain koskisi minuun (vaikka vain suuhuni). Tilanne on aivan hirveä. Kerrankin hän kysyi, "mitä kuluu?" (ulkomaalainen, ei osaa suomea oikein) ja minä pamautan, että "mmmm joten kuten". Eipä kysellyt mitään. Ja se on eteenkin ahdistavaa jos hän hymyilee törpön hymyään ja sanoo, "sinulla olla kaunis hymy, tietääkö sinä sitä?". Iuh.

Eli siis enää ei tarvitse mennä tämän iljettävän oikojan luo, ellei ongelmia tukirautojen kans tuu. Olen hyvinhyvin iloinen tästä.

Ikinä ei ole reikiä ollut, ei edes alkuja. Minäkin ihmettelen syvästi, mikä hammaslääkäri käynneissä on niin kamalaa? Kai en ole tuntenut sitä kipua ja tuskaa mikä poraamisessa (kuulemma) tulee, mutta mieluummin tuntisin kipua kuin iljetystä pervo-ukkeli-oikojalla. Tai jos pitää valita miten saisi terveet hampaat, valitsisin kivun.

Luin jostain lehdestä, että jopa n. 40% suomalaisista pelkää hammaslääkärillä käyntiä. Vähänkö järkytyin, en tiedä montaakaan joka pelkäisi hammaslääkäriä. Tai sitten he pelkäävät salaa.
- LAULETAAN SE YHESSÄ, "PIRATE'S LIFE FOR ME" !
- EI, MÄ OON VAMPYYRI. "VAMPYYRII MÄ METSÄSTÄN, VAMPYYRII MÄ METSÄSTÄN. TAHDON SAADA CULLENIN, TAHDON SAADA CULLENIN. ENKÄ PELKÄÄ BELLAAKAAN."

Poissa Sofia

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pottermore: LumosVine12
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #191 : Kesäkuu 18, 2009, 22:26:08 »
Minulla on paljon kokemusta hammaslääkäristä. Minulla on ollut jo yhdeksän pitkää vuotta kaiken maailman hoitoja, mm. niskaveto, hampaan poistot ja purennanohjain. Silti en ole pelännyt hammaslääkärille menoa kuin kerran, kun multa piti joskus ala-asteaikana poistaa pysyvä hammas. Kaikki nämä vuodet olen mennyt noin viisi kertaa vuodessa hammaslääkärille ihan luottavaisin mielin. Pidän hammaslääkäristäni, se on mukava ja ystävällinen. :)

Viikko sitten menin hammaslääkärille, koska multa piti poistaa ylhäältä neloshammas. Ajattelin, että enää hampaan poistoa ei tarvitsisi pelätä, koska sellainen on jo kerran tehty mulle. Toki jännitin vähän. Lisäksi tämä asia oli lähtenyt ihan omasta suustani liikkeelle, kun halusin hampailleni lisää tilaa. Toinen etuhampaistani kun on kivunnut aika näkyvästi toisen etuhampaani päälle. -.- No, hammaslääkärini myöntyi lopulta siihen, mutta tällaisia kosmeettisista syistä tehtyjä korjauksia ei kuulemma tehdä meidän kunnassa, koska siihen ei riitä aikaa. Sain kuitenkin tahtoni läpi, koska mulla on niin pitkä hoitohistoria, että myöntyminen nähtiin velvollisuutena. ^^

Niin sitten menin poistattamaan hammasta. Mutta ei se ollutkaan ihan niin helppoa kuin luulin. Hammas oli kuulemma juurtunut täydellisesti toisin kuin se hammas, joka poistettiin monta vuotta sitten. En osannut pelätä sittenkään, vaikka tajusin vartin voimallisen repimisen jälkeen, ettei se lähtenyt mihinkään. Lopulta hammas jouduttiin poraamaan kahteen osaan, koska sen juuret olivat aivan koukut hammaslääkärin mukaan. No, eihän siinä mitää, 45 minuuttia kesti, neljä puudutuspiikkiä laitettiin ja otti aiva älyttömän lujaa kipiää. :( Vasta loppuvaiheessa satuin avaamaan silmäni ja erehdyin katsomaan lääkärin hansikassormia. Ne oli ihan veres. Siinä iski pieni paniikki. Ja sit mä yllätyin, kun hammaslääkäri vihdoin ja viimein sanoi, että nyt on kaikki hampaan osat pois suusta. Lisäksi hammaslääkärini laittoi jo raudat kolon ympärille. Siinä vaiheessa olin helpottunut, koska ensimmäistä raudan osaakaan tuskin näki, niin sivussa se oli. :)

Kotiin tultua mulla oli toinen puoli kasvoista aina leuasta silmäluomeen asti puutuneena, iltapäivä neljään asti (ja huom. aika oli yhdeksältä aamulla). -.- Ei ollu ihan kivaa. Katoin kaikki elokuvat aina Leijonakuninkaasta Hevoskuiskaajaan asti sinä aikana, kun en voinut tehdä mitään muuta kuin maata sohvalla. :( Ja nieleskelin hyvin epämiellyttävästi verta... No jaa, tais mennä vähän kauhutarinan puolelle tämä, ei ollu tarkoitus. :D Toivottavasti kukaan ei saa painajaisia liian yksityiskohtaisista höpötyksistäni. :)

No joo, vielä tänäänkin piti ottaa särkylääkettä, onneksi se viikon antibioottikuuri on ohi (esti tulehduksen). Koko viikon oon syöny vaan toisen puolen hampailla, kun koloon ottaa kipeetä. Ja samaten viereisiin hampaisiin, kun tuskin pystyy purra. :( Tänä aamuna kävin sitten uudestaan hammaslääkärillä ja se sanoi, että suunnitelmaa onkin muutettu ja mulle laitetaankin koko ylähampaiden mitalta raudat. Ja niin taas vietin yhden tunnin aamustani hammaslääkärin tuolissa, kun niitä rautoja laitettiin. Otti se kipeetäkin, kun ne hampaat oli vielä arat. Ja nyt mulla on sitten vuoden putkeensa oikein rautainen hymy. :D Mieluummin mä kyllä olisin ilman näitä. Se on näköjään totta, että hammasrautoihin tarttuu kaikki ruoka ja lisäksi ne hankaa posket rikki... :( Tosin on mulla ennenkin ollu raudat (silloin edellisen hampaan poiston yhteydes), alahampaissa. Mutta ei niihin tarttunut kaikki ruoka, vaikka ne hankasivatkin yhtä lailla posket puhki. Hammaslääkärini vieläpä sanoi, että raudat ovat tulossa muotiin, että olen sellainen edelläkävijä. Joopa joo, ei se nyt paljon lohduta.

Mutta tosiaan, en pelkää hammaslääkäriä, vaikka vähän sattuisikin. :) Ne on ihmisiä siinä missä me muutkin. Eikä ne tahallaan tahdo satuttaa. Olen kuullut paljon kauhutarinoita, varsinkin isältäni, eikä ne tarinat tai mun omat kokemukset ole saaneet mua pelkäämään. Menen aina luottavaisin mielin hammaslääkäriin, ei se niin kamalaa ole. Ja, niin, olen aina pessyt hampaat huolellisesti aamuin illoin. En ehkä aina aamulla, mutta... Kaksi reiän alkua mulla on paikattu. Se ei ollut kovin kivaa, kun piti porata. :( Ja siitä lähtien olen pessyt hampaita vieläkin huolellisemmin, ettei tarvitsisi paikata. :)

~ Titta, joka on aivan uuvuksissa pitkän kommentin jälkeen. ^^
You can be a sweet dream or a beautiful nightmare. ♥

Poissa samettiina

  • huoleton huuliharppuilija
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Pienestä kipinästä voi syntyä roihuava liekki
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #192 : Lokakuu 03, 2009, 20:40:12 »
Itse en pelkää hammaslääkäreitä, mutta enpä mitenkään mielelläni heidän vastaanotolla istuisi. Viime kerrat ovat varsinkin upottaneet tähän minun kovaan kallooni sen, että työtähän he vain tekevät, eivätkä he tahallaan ole ilkeitä/pelottavia/epämukavia.

Toinen yläetuhampaistani on ollut muutaman vuoden kuoliossa, ja silloiset juurihoidot kyllä koskivat jonkin (vaikka puudutus oli annettu). Mitään traumoja ei onneksi jäänyt, sillä seuraavan kerran olisi tiedossa viisaudenhampaiden poistoa :)
Olen syytön kaikkeen siihen, mistä kehtaatkin minua epäillä.

Poissa Presto

  • Mozartin kummipoika
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • ilovepasta.org
  • Pottermore: GhostDragon1391
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #193 : Lokakuu 03, 2009, 21:24:04 »
Itse en tajua sitä, miksi kaikki moni pelkää hammaslääkäreitä, sillä itse en pelkää, tai minua ei muutenkaan inhota hammaslääkärissä käynti kuin ehkä vähäsen. Tosin se saattaa johtua siitä, ettei minulla ole yhteenkään hampaaseeni tullut reikää... onneksi!

Viime kerrat ovat varsinkin upottaneet tähän minun kovaan kallooni sen, että työtähän he vain tekevät, eivätkä he tahallaan ole ilkeitä/pelottavia/epämukavia.

Niinpä, eivät hammaslääkärit ole mitään valkoisiin vaatteisiin pukeutuneita Voldemorteja jotka ovat hukanneet taikasauvansa, ja käyttävätkin sen ohella katuporaa tappovälineenään. Anteeksi, olen ottanut vaikutteita Mustasta Kyystä, jossa sanotaan aina ihan liian pitkiä hauskoja vertauksia, mutta omani eivä kyllä ole. :D

Hammaslääkärissä käynti ei tosiaan ole mitään nannaa, mutta ei se kamalaakaan ole. Vähän inhottavalta tosin tuntuu, kun hammaslääkäri venyttää suuta auki äärimmilleen kumihanskoilla ja tunkee sitten kätensä suuhuni ja peilaa hampaiden takaosat näkyviin, mutta elämä on.

Ja tästä epälaadukkaasta viestistä saatte syyttää vain kellonaikaa ja aikaa, kuinka kauan olen ollut putkeen koneella. :P
▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬ஜ۩۞۩ஜ▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬
                        Stalkkaan sinua.

Poissa Presto

  • Mozartin kummipoika
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • ilovepasta.org
  • Pottermore: GhostDragon1391
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #194 : Lokakuu 04, 2009, 20:21:27 »
Lisäksi, minulla on ollut telaketjut, kitalaessa raudat ja sellainen kumilenkkisysteemi, eli melko paljon omasta mielestäni. Ai niin, joskus minun piti vääntää hampaitani jäätelötikun näköisillä tikuilla. Suuni on tungettu ehkä viisitoista kertaa täyteen pumpulia, syljenimulaitteita ja ties mitä laitteita, vaikka reikiä ei koskaan ole ollut. Ja sitten yksi kaverini kehta valittaa hammaslääkäripelkoaan, kun joutuu käymään vuoden välein rutiinitarkastuksissa. Ja valittaa kauheaa kohtaloaan.

Hyi hyi hyi hyi hyi! :D Miten sun suuhun on mahtunu noin paljon kamaa ja miks ihmeessä sinne ees tungettiin sitä, jos sulla ei oo reikiä??? :D Ja toi sun kaveri taitaa olla aika v*ttumainen, ainakaan sinuna mä en tykkäisi tollasesta. :P
▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬ஜ۩۞۩ஜ▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬
                        Stalkkaan sinua.

Poissa Suvituuli

  • Tsirp tsirp krääk titityy.
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • You're not mating with me, sunshine!
  • Pottermore: AccioDream**
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #195 : Lokakuu 04, 2009, 21:38:03 »
Lisäksi, minulla on ollut telaketjut, kitalaessa raudat ja sellainen kumilenkkisysteemi, eli melko paljon omasta mielestäni. Ai niin, joskus minun piti vääntää hampaitani jäätelötikun näköisillä tikuilla. Suuni on tungettu ehkä viisitoista kertaa täyteen pumpulia, syljenimulaitteita ja ties mitä laitteita, vaikka reikiä ei koskaan ole ollut. Ja sitten yksi kaverini kehta valittaa hammaslääkäripelkoaan, kun joutuu käymään vuoden välein rutiinitarkastuksissa. Ja valittaa kauheaa kohtaloaan.
miks ihmeessä sinne ees tungettiin sitä, jos sulla ei oo reikiä??? :D
Hampaissa voi olla monenmoista muutakin vikaa kuin vain reikiä :> Esim. päällekäin kasvavat hampaat ja muunlaiset poikkeamat suorasta hammasrivistöstä ovat kumman yleisiä.

Itellä oli hampulääkäripelkoa, kukapa poraamisesta tykkäisi. Lisäksi minellä tuntuu olevan joka kerta yksi reikä kun tarkistetaan .__. Njoh, ei aivan :> Mutta kuitenkin, inhosin hammaslääkäriäni ala-asteella (eipä sillä, en ollut ainoa. Koko yläaste kohisi jos joku muualta tullut sai hänet hammaslääkäriksi, nykyisin hän ei enää saa edes korjata alaikäisten hampaita :S) ja sitten vaihdoinkin lääkäriä. Nykyiseen olen enemmän kuin tyytyväinen, mukava nainen :> Ekan kerran reikää paikkaamaan ruvetessaan se kysyi mineltä, tahonko että hammas laitetaan tutimaan. Aiheutti pienen 'ööh' -reaktion :D Puudutusta se sitten tarkoitti.
Mutta tosiaan, hammaslääkäripelko häipyi sen siliän tien kun tartuttiin kiinni siihen, ettei minen maitohampaat meinanneet tippua suusta. Eh, olen 16½ vuotias nyt ja yhä löytyy maitohampaita :> Terveyskeskukseen juoksutettiin, otettiin verinäytteet ja kaikki käytiin läpi -jopa luustoikä, josta en ollut ennen kuullutkaan- mutta vikaa ei löytynyt. Sairaalassa käyn nykyisin yhä, heillä on paremmat valmiudet hoidella minen hampaita.
Jouduinpa jopa leikkaukseen tuon takia, yrittivät saada rautahampaita ylös (eivät btw onnistuneet), mutta lopullisesti hammaslääkäri pelko katosi yhdellä kerralla. He päättivät leikata ikeneen viillon (syytä en jaksa alkaa selittämään), ja puuduttivat siinä sen sitten. Sillä hetkellä tajusin, ettei poraaminen ole mitään tähän verrattuna, kun tyyppi heiluu skalpellin kanssa minen suussa :D
Sen jälkiin hammaslääkärikäynnit on olleet vain vähän ikävämpi juttu, muttei mitään pelkoa ole ollut. En hyppien innosta ole menossa, mutten huudakkaan jos reikä löytyypi. Sairaalaan meno on suorastaan ihanaa, saa olla tunnilta pois ja siellä on mukava lääkäri sekä tuoli :> Yleensä noilla kerroilla ei edes tehdä sen kumemmin mitään, lähinnä seurantakäyntejä. Ensi kerralla taitavat ottaa röntgenkuvan. Mikäpä tässä :D

Minenkin suussa on ollut vaikka ja mitä imulaitteita, tuppoja, poria, se veitsi, puudutusneuloja, kumilenksuja, niskaveto ja aivan turha läpyskä, jonka ensimmäinen hammaslääkärini määräsi kitalakeen laitettavaksi. Sairaalan lääkäri oli ihan pöyristynyt, kun sitä sitten näytettiin että tämmönen on ollut :P Onneksi en edes ollut kovin tunnollinen mokomaa vempelettä pitämään :>
Se hyppi ja pomppi, söi ja nauroi. Se istui ja itki. Se ilmassa leijui.
Outo heppu, kummajainen, vailla mieltä ja ruumista.
Itketään yhdessä, olemattomuudessa, ihan yksin.
Jos sinulle sopii, se minulle käy

Poissa liiketerapia

  • Vuotislainen
  • Tupa: VOLDEMORT!!!
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #196 : Lokakuu 04, 2009, 21:49:13 »
Onpa suosittu keskustelu.
Minulla ei ole ongelmaa hammaslääkärissä käynnin kanssa. En muista, että se olisi aiheuttanut kipuakaan, paitsi kerran pienenä kun porattiin reikää... mutta se ei haitannut kauheasti, koska sitten sai aina hienon kiiltokuvan. =D
Mutta minulla oli monta päällekkäin kasvavia hampaita, ei kiva.

Viimeksi kun kävin, lääkäri kehui, että olen pessyt hyvin ja kehotti lopettamaan tupakoinnin. Oikeasti tämä hampaitten keltaisuus on perinnöllinen vika.

Poissa Presto

  • Mozartin kummipoika
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • ilovepasta.org
  • Pottermore: GhostDragon1391
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: Hammaslääkärit
« Vastaus #197 : Lokakuu 05, 2009, 09:46:05 »
Lisäksi, minulla on ollut telaketjut, kitalaessa raudat ja sellainen kumilenkkisysteemi, eli melko paljon omasta mielestäni. Ai niin, joskus minun piti vääntää hampaitani jäätelötikun näköisillä tikuilla. Suuni on tungettu ehkä viisitoista kertaa täyteen pumpulia, syljenimulaitteita ja ties mitä laitteita, vaikka reikiä ei koskaan ole ollut. Ja sitten yksi kaverini kehta valittaa hammaslääkäripelkoaan, kun joutuu käymään vuoden välein rutiinitarkastuksissa. Ja valittaa kauheaa kohtaloaan.
miks ihmeessä sinne ees tungettiin sitä, jos sulla ei oo reikiä??? :D
Hampaissa voi olla monenmoista muutakin vikaa kuin vain reikiä :> Esim. päällekäin kasvavat hampaat ja muunlaiset poikkeamat suorasta hammasrivistöstä ovat kumman yleisiä.

No joo, sekoilin vähän. :P Mutta oikeesti toi syljenimulaite kuulostaa aika ahdistavalta ja tosta "telaketju"-sanasta tulee mieleen ihan tankin telaketjut. :D
▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬ஜ۩۞۩ஜ▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬
                        Stalkkaan sinua.