Minä olen lukenut kirjoja siitä saakka, kun keksin lukemisen taidon. Sitä ennen äiti sai lukea minulle kaikenmaailman satuvihkosia ja kuvakirjasia. Taisinpa isänkin pakottaa lukemaan joskus, vaikkei isä näitä lukumiehiä ollutkaan... tosin, pyysin häntä kerran opettamaan minulle virkkausta, kun äiti ei ollut kotona, joten... no jaa :)
Minä luen siksi, koska se on mielestäni sivistävää. Lukeminen on huomattavasti parempaa ajanvietettä kuin jossakin kaupungilla/kylällä hortoilu kaljapullojen kanssa. Sellainen ei yksinkertaisesti kuulu minun elämääni. Pidän asioista, joita saan tehdä yksin, nautiskella niistä. Tosin pidän myös siitä, että silloin tällöin saan lukea kirjoja poikaystävälleni :) Se on todella mukavaa.
Lukeminen on siis tavallaan minulle ajanvietettä, ehkä myös todellisuuden pakokeino. He, jotka elävät siellä jossakin (muunmuassa Tasslehoff) ovat minulle parempia ystäviä kuin sellaiset ihmiset, joita mielenhäiriössä nimittäisin ystävikseni.
Ehkä olen lukijana muuttunut vuosien kuluessa. Ensin kahlasin Vihreää varista, enkä häpeä sitä. En häpeä myöskään sitä, että olen lukenut lähes kaikki Valtimon kirjaston hevoskirjat. Fantasiakirjallisuuden löysin vasta ollessani yhdeksännellä luokalla, myöhään siis. Mutta sitäkin ahkerammin olen lukenut, muutamia kirjoja lukuisia kertoja jo.
Kuitenkin jos joku asia stressaa minua oikein paljon, en pysty lukemaan mitään. Se on tavallaan harmi. Tosin, enpä taida silloin pystyä mitään muutakaan tekemään. Vaeltelen vain ympäri taloa. Kotona siis... täällä soluasunnossa... no, menen peiton alle ja yritän nukkua. Ensimmäisinä iltoina itkin ikävääni, nyt odotan jo tulevaa viikonloppua. Kirjat lohduttavat minua yksinäisyydessäni.