Kirjoittaja Aihe: Inuyasha-anime  (Luettu 11175 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Reta McClain

  • Ankeuttaja
Inuyasha-anime
« Vastaus #25 : Helmikuu 28, 2006, 20:46:28 »
Mondschein: He ovat ilmeisesti lukeneet englanniksi tai jotain. En minäkään ole lukenut kuin ne neljä.

Joo-o, offiksi meni, taas.

Ja kyllä, olen katsonut Inua, netistä. Taisin aloittaa katsomisen viime tiistaina ja olen nyt katsonut 105 jaksoa. Ja olisin jo tähän mennessä katsonut paljon enemmänkin, jos kone ei olisi kieltäytynyt avaamasta kyseistä sivua *huoh*

Katselen Inua animena sähkölaskun hinnalla. Ihan kiva vaihtoehto, itse asiassa. Muutamat ovat maininneet FanGirlFridayn, kyseiseltä sivulta löytyy hänen käännöksiään. Kaikki kunnia hänelle. En ymmärtäisi tasan mitään ilman englanninkielistä tekstitystä. Muutamat jaksot on toki dupattu englanniksi ja ne ovat niitä huonompia. Olen katsonut dupattuja versioita ainoastaan siksi, että ne ovat pitempiä.

Jos pitäisi kertoa, kuinka tutustuin Inuun, ei tarvitse matkata ajassa taaksepäin kuin toissa viikolle. Kaverini katsoi asiakseen tuoda koulun kolme ensimmäistä suomennettua kirjasta. Viime tiistaina hän sitten esitteli minulle anime vaihtoehdon. Enpä ole katunut tuttavuuttani.
Anne-chan on tosi kiva, mitä mangaan ja animeen tulee.

Lempihahmojani ovat (tottakai) Inu itse. Todella loistava persoona ja kun on vielä niin vaikea kertoa tunteistaan kenellekään. Ja ne korvat! Ja lisäksi se lempparirepliikkini hänen suustaan, löyty animejaksosta 13:)
Kirara on myös oikein kiva, vaikkei hänellä taistelupartneria kummempaa roolia olekaan.
Shippoo on myös söötti, vaikka kuinka näyttää oravalta. Ja siihen päälle vielä sen ihmis-ihastukset:DDD Erityisesti pidän Souten-chanista. Vaikka tällä kertaa hän taitaa olla se tykkäävä osapuoli. Mutta ei hän toisaalta ole ihminen. Yookai, jos pitää olla tarkka. Ja ne veljet! *kuolee*
Rin on outo, mutta kiva. Jaken-sama taas on täysi kaheli. Heiluu nyt sen kepukkansa kanssa pitkin maita ja mantuja. Ei se Shessoumaru-samakaan nyt niin kauhea ole, vaikka tällä hetkellä vaiuttaakin olevan kylmä kuin kala.
Miroku on pervo. Mutta tosi hauska omalla tavallaan.
Naraku taas on pelottava. Onko se nyt ihme? Semmonen hämyheikki-mikä-lie selässä.

Kikyo-oneesama ei ole kiva, ei ei olleskaan, aarre. Haahuilee vaan pitkin metsiä jousipyssyn kanssa. Päivääni piristi erityisesti eräs animaatio nimeltä *Killing Kikyo*. Tikku-ukko perinteisen lyijykynän kanssa (semmosen, jossa on kumi toisessa päässä) hyökkää Kikyon kimppuun. Taustalla soi jonkin tyylinen kuunnelma joka menee suunnilleen: 'I killing Kikyoo lallallaa!' Ja se ukko kumittaa Kikyon naaman ja vartalon! Ja tadaa: Kikyo on kuollut!

Kagome on tyhmä. Hänestä ei voi oikein sanoa muuta, mutta silti toivon, että hän ja Inu päätyy yhteen.

Helkutin kone, tahtoo kattoo animee!

Poissa Damatris

  • seonnut
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Vain nerot hallitsevat kaaoksen!
Inuyasha-anime
« Vastaus #26 : Maaliskuu 05, 2006, 17:22:43 »
Miten tutustuin ihanaan Inuyashaan?
Ostin tuossa Helmikuussa ensimmäisen ja loputkin manga pokkarit suomenkielellä.
Siitä sitten tuli hirveä hinku nähdä anime versiokin ja nykyään katson niitä  jaksoja netin kautta ja olen jaksossa 41. ( muoksista nyt olen jaksossa 90 =))Katson niitä Japanin kielisinä ja englanniksi tekstitettyinä. Englantilaiset äänet ovat suorastaan huonoja noihin alkuperäisiin verrattuna.

Parhaat hahmot ovat: Inuyasha <3 Ihana luonne ja ihanaakin ihanammat korvat, vaikka yleensä en pidä kauheasti päähenkilöistä. Shippoo on söötti ja hauska, mutta se häntä! Se ei näytä ollenkaan ketunhännältä, sekä Miroku, joka on aika pervo tyyppi, mutta silti hauska.
Kyllähän niitä kivoja tyyppejä on enemmänkin, mutta nuo ovat parhaat.

Ainuat asiat jotka ärsyttävät tuossa anime versiossa ovat hahmojen ajoittainen liikkumattomuus ja ajoittainen "puupökkelömäisyys". ja se musiikkis joka soi Narakun läsnäollessa. Siinä musiikissa on jotain mikä ottaa päähän, en vain tiedä mikä...

Reta McClain: minäkin olen nähnyt sen *killing kikyon* kyllähän se suun hymyyn käänsi kaikessa yksin kertaisuudessaan. Nämä ovat vähän saman tapaisia ja saavat minut ainakin hymyilemään. Nauttikaa,tai älkää..
Inuyasha numa numa, Miroku pretty fly for a white guy,Miroku number 5 sekä Inuyasha Faint
Sing me a song of seas and sun, chant me a spell of ice and fire

Reta McClain

  • Ankeuttaja
Inuyasha-anime
« Vastaus #27 : Maaliskuu 07, 2006, 17:37:55 »
Kiitos noista filmeistä, Damatris! Ne tosiaan piristivät päivääni!
Tämä on muuten aika hauska:D Tosi nautittava. Barbie girl:)

Ja kun tuolta löytyy kaikkea muutakin kivaa. Harmikseni joudun toteamaan, että siirryin seuraamaan Inyasha-leffoja. Ja tämäkin vain siksi, että anime-jaksoja on vain 167... Blaah.
[spoil!]Ja kun Kikyo heräs kuolleista jo toisen kerran![/spoil!] Rasittavaa. Hitsin zombie...
Jakotsu is the best!

Mondschein

  • Ankeuttaja
Inuyasha-anime
« Vastaus #28 : Maaliskuu 28, 2006, 19:43:33 »
Noh, nyt sitten tulen kyselemään osoitteita näihin paikkoihin josta olette ladanneet Inuyashaa. Koska vaikka minä olen kohta kaksi kuukautta etsinyt en ole mistään löytänyt kunnon sivustoa :/ Nyt vasta ystäväni antamalla osoitteella pääsen toivottavasti katsomaan ekan osan.

Käytin aikaisemmin BitComet ohjelmaa lataamiseen. Annoin koneen hurrata yön yli, mutta eipä sitten leffat eivätkä jaksot toimi. Kuulen äänet, mutten näe kuin mustaa. Minulla on äärettömän huono tuuri -_____-'

Voisiko joku kiltti linkittää minulle osoitteita mistä jaksoja katselette? Olisin todella iloinen ja kiitollinen. Voi lähettää myös yksärillä.

Anteeksi turha viesti, mutta alkaa tämä turha etsintä sapettaa.

// Sain yhden ihanan vinkin ihanalta ihmiseltä ja nyt minun leffani ja jaksoni toimivat. Kiitos ja kumarrus GolliM!

Poissa chiblu

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Inuyasha-anime
« Vastaus #29 : Huhtikuu 01, 2006, 15:02:40 »
Katsoin Unkarissa n. 10 minuuttia sitä animea (sitte se loppu =( ) ja hurahdin Inuyashaan täysillä. Se on vain niin ihana. En vain ole täällä Suomessa päässyt katsomaan sitä kun kone on niin hidas, ettei siihen voi ladata mitään =(.

Mangaa olen kyllä lukenut, 4 ekaa suomenkielistä pokkaria. Nyt on kai ilmestynyt jo viideskin, mutta meiän kirjasto on niin tyhmä, ettei siihen tule sitä kuin vasta noin kahden kuukauden päästä. Eli olen jäljessä ja pahasti.

Minä pidän Inuyashasta ja tosi paljon. Sillä on ihana luonne. Ja Kikyo on aivan täydellinen. Kagome voisi painua puolestani sinne jonnekin pois Inuyashan ja Kikyon luota. No ei, en minä nyt niin hirveästi Kagomea vihaa, mutta kuitenkin. Se on aika ajoin ärsyttävä.

Pidän Inuyasha-sarjasta, ainakin se on paras Takahashin sarjoista. Ranma ½ on kyllä alkanut ärsyttää minua pahasti. Se vain toistaa itseään.

Meni vähän offiksi, mutta ei voi mitään. ^^'

Piggolo

  • Ankeuttaja
Inuyasha-anime
« Vastaus #30 : Kesäkuu 23, 2006, 13:53:07 »
Suomenkielistä Inuyashaahan voi ostaa melkeen mistä vaan, mutta jos tarkoittaa englanninkielistä, niin siitä ei sitten oo hajuakaan... Kaikki puhuu täällä siitä, että Inuyasha-anime on ihan mahtavaa. Minun mielestäni kuitenkin manga on huomattavasti PALJON parempaa! Ja kun katsoi ensin animejaksoja, niin siinä meni tavallaan ilo pilalle mangan lukemisesta. Eli nyt olen tehnyt sellaisen päätöksen, että ensin luetaan manga, ja sitten vasta katsotaan anime. Tosin sekin välillä ärsyttää, vaikka olisi vain vähän tehty erilaiseksi anime... Nooh... Se siitä !
Inuyasha on kuitenkin paras <3 sitä ei kyl mikään muuta!
Chiblu, minä taas en voi sietää Kikyota... Asia olisi ehkä toisin, jos manga olisi alkanut siitä, kun Inu ja Kikyo rakastaa toisiaan... nyt oon kuitenkin täysin Kagomen puolella, vaikka se onkin (myönnän) välillä ärsyttävä!

*Inu-fani*

Elruwen

  • Ankeuttaja
Inuyasha-anime
« Vastaus #31 : Heinäkuu 05, 2006, 18:33:07 »
Ennen Inuyasha oli lempianimeni. Hehkutin sitä kaikkialla, varsinkin lempihahmoani Sesshoumarua. Itkin silmät päästäni kun kuulin, että anime loppuu.

Ja sitten huomasin, ettei enää kiinnosta niin paljoa. En jaksanut seurata sarjaa, johon tulee koko ajan lisää ja lisää ja lisää jatkoa (aluksihan mangassa piti olla 400 chapteria, mutta Takahashi lupasi ainakin 100 lisää). Välillä tosin kävin eräällä sivulla ja luin uusimmat luvut, mutten jaksanut keskittyä paremmin. Koko ajan tulee lisää vihollisia, joita sitten jahdataan ja yritetään voittaa monen luvun ajan. Olen varma, ettei Shikon no Taman sirpaleiden keräämiseen ja Narakun voittamiseen menisi jonkun muun mangakan piirtämänä noin kauaa. En enää pidä piirrustustyylistäkään niin paljoa.

Ja arvatkaas mitä! Tällä hetkellä fanitan toista shounenmättöä, jossa on jo yli 300 chapteria- Narutoa. Tiedän että jos ja kun tämä innostus laantuu, ajattelen samaa siitä kuin nyt Inuyashasta. Mutta nautin niin kauan kuin pystyn... ;P

Madvampire

  • Ankeuttaja
Inuyasha-anime
« Vastaus #32 : Heinäkuu 24, 2006, 14:00:12 »
Lainaus käyttäjältä: "Seyana"


Kaikki anime perustuu alkuperäiseen mangaan. Inuyashan kohdalla animeen on lisätty paljon sellaista, mitä mangasta puuttuu. Lähinnä täytejaksoja, kun sarja olisi muuten saattanut ehtiä ottamaan mangan kiinni ja mennä ohi. Ja Ayuame-niminen hahmo.


Tuo ei muuten ole totta, minun mielesäni on animea joka ei perustu mihinkään animeen.

Niin siis aiheeseen, Inuyasha! 83 pidän kovasti sarjatsa, vaikken ole siitä vielä montaa jaksoa nähnyt. Montkohan elokuvaa siitä on jo tullut? olen nähnyt ensimmäisen osna yhdestä vain, ja tahtoisin tietää montako niitä on olemassa tällähetkellä.

Inuyashassa parasta on ehdottomasti hahmot. Itse inu on niin ihna hahmo minun mielestäni n-n

Jaraya

  • Ankeuttaja
Inuyasha-anime
« Vastaus #33 : Heinäkuu 24, 2006, 14:32:03 »
Lainaus käyttäjältä: "Madvampire"
Montkohan elokuvaa siitä on jo tullut? olen nähnyt ensimmäisen osna yhdestä vain, ja tahtoisin tietää montako niitä on olemassa tällähetkellä.


Itselläni ainakin on koneella kolme elokuvaa, muistaakseni niitä on neljä. Ellei ole jäänyt joku huomaamatta, sekin on aina mahdpllista.

Satsu-Yasha

  • Ankeuttaja
InuYasha-anime
« Vastaus #34 : Elokuu 14, 2006, 13:37:56 »
Rakastuin Rumikon piirrosjälkeen aikoja sitten ja tykkään hirveesti Inu Yashasta, mutten viitti turhia hehkuttaa kun kaikki tietää kuin hyvää se on. Mutta yhtään animea en oo nähny, sain tietääki niistä vasta ostettuani huviksi yhden InuYashan ani-mangan. Kertokaa kiltit, jos tiedätte, mistä muualta Inua saa animena paitsi netistä. Mielellään jos tiedätte kauppoja yms turun lähettyviltä. Arigatou!

Poissa Kuumato

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Kauhukakara.
Inuyasha-anime
« Vastaus #35 : Joulukuu 03, 2006, 19:14:11 »
Olen nyt katsonut sekalaisia jaksoja vähän sieltä täältä ja... Minä rakastan Inuyashan ääntä!!! Kappei-samaaaah! *ihkutusta*

Itse sarjasta en oikeastaan hirveästi perusta, mutta Inuyasha hahmona on niin halirutattavan lutuineen ettei mitään rajaa! Katsoin kaikki jaksot joissa Inu vierailee Kagomen aikakaudella ja silmäni olivat isot kimmeltävät sydämet aina hanyoon aukaistessa suunsa. (tahtoo Inuyasha-pehmon!)
Olen lukenut mangaakin ,mutta anime on mielestäni parempi koska A: se myös loppuu venymättä aivan niin pahasti kuin manga ja B: Inuyashan I-HA-NAA ääntä voisi kuunnella ympäri vuorokauden. Keh!

Olen katsonut sekä japaninkielistä että englanninkielistä versiota, ja alkuperäinen tietenkin hakkaa jenkkiläisen version 10-0, mutta ei enkunkielinen ole lainkaan pahimman mahdollinen kuuloinen. Sitä voi jopa katsoa ilman hammastenkiristystä. Toisin kuin esim. naruton tai One Piecen jenkkiversiot, jotka on niin taidokkaasti raiskatut että tiedä sitä sitten itkeäkö vai nauraa. Kagomesta en hahmona niin paljoa pidä, (koska haluan Inuyashan itselleni) mutta vaikka ensivaikutelmani oli inhoreaktio, niin nykyään en sitäkään kovin paljoa inhoa. Mutta miksi hitossa sitä pitää viivytellä niin kauan kaikkia rakkauden tunnustuksia ja suudelmia, kun se on itsestään selvää että Inu ja Kagome rakastavat toisiaan? Kyllä minä ymmärrän että Kagome epäröi Kikyon takia, mutta miksei Inuyasha voisi tehdä aloitetta? Kyllähän he ahkeraan halailevat ja niin poispäin... Mutta pussaisivat nyt useammin kuin sen yhden ainoan kerran! (En ole nähnyt läheskään kaikkia jaksoja, joten en ole varma, mutta tuntuu että ne pussasivat vain kerran?)

Mondschein

  • Ankeuttaja
Re: Inuyasha-anime
« Vastaus #36 : Tammikuu 23, 2007, 17:37:28 »
Olen katsonut kaikki Inuyasha jaksot, elokuvat ja mangaa olen lukenut nuo tällä hetkellä Suomessa ilmestyneet 16 pokkaria. Ei tarvitse enää varmaan sanoa, että olen fani ^^'

Minulla on välillä hieman ristiriitaisia tunteita animea kohtaan, sillä tykkään mangasta paljon enemmän nykyään. Anime on sinänsä melko hyvä, mutta nyt kun mangakin on edellyt pidemmälle, olen huomannut, että joitain kohtia muutetaan aivan liikaa. Ärsyttää kovasti, kuinka Inuyashan tunteet jäävät melko syrjään animessa, kun taas Kagomea korostetaan melko paljon. Ja jotenkin saan animen Mirokusta sellaisen idiootin kuvan, en tiedä miksi. Mangassa herra osaa olla kunnolla vakavassa tilanteessa, kun taas animessa ei. Anime on myös joskus hyvin tylsä, varsinkin silloin, kun Kikyo ilmaantuu kuvaan.

Onhan animessa paljon hyvääkin. Esimerkiksi äänet, varsinkin Inuyashan. Puhun nyt japanilaisista äänistä, nimittäin olen henkeen ja vereen sitä enkkudubbia vastaan (paitsi joskus se on aika huvittavaa). Lisäksi pidän animoinnista, ainakin leffoissa. Ja voi se musiikki! Every Heart on niin kaunis, mutta kyllä muutkin ovat hyviä, kuten Yurayura, Owarinai Yume ja One Day, One Dream. Anime saa kyllä pisteitä myös koskettavasta kerronnasta paikka paikoin. Olen täällä nyyhkinyt vaikka kuinka monesti.

Lempihahmoa on aika vaikea sanoa. Miroku on tietysti mahtava, ja komeakin vielä. Mutta Inuyasha on niin lutuinen koirankorvineen kaikkineen ^__^ Pikkuinen ärhäkkä myrtsi. Ja sitten kun se vielä on aina niin mustasukkainen Kagomesta, vaikka itse juoksee Kikyon perässä. Ja tästä syystä tietysti inhoan Kikyota ihan kamalasti, mangassa ja animessa yhtä paljon. Kamala akka, oikeasti. Inuyasha kun ei vain ymmärrä, että Kagome on hänelle se oikea, ja Kikyo on vain kasa multaa. Mutta emmehän me tiedä miten tämä päättyy... Kagomesta minulla ei nyt oikeastaan ole mitään kummempaa mielipidettä. Itse asiassa en ole koskaan ajatellutkaan asiaa kauheasti, koska hän on ollut yleensä vain se päähenkilö jota on alusta asti seurannut. Mutta ei Kagome mikään kauheakaan ole, aika mukava päähenkilö oikeastaan. Pahiksista en tykkää kenestäkään pahemmin, mutta Kanna on aika cool. Eläydyn niin vahvasti Inuyashan porukoihin, etten pahemmin pahiksista välitä. Kooga taas... Njääh, Inu on söpömpi. Sesshoumarukaan ei oikein lämmitä ja Rin on animessa sellainen kiljuja, jota ei jaksa kuunnella. Sango tosiaan unohtui aivan, hänestäkin pidän, kunhan nyt lämpenisi nuo välit Mirokun kanssa... hihii. Shippo myös on kiva, itkevät sienet on niiiin söpöjä.

Meni nyt ihan hahmoselostukseksi ^^' Mutta vielä sen verran, että animea on kait tulossa lisää, kun manga on lopuillaan tuolla Japanissa (yli 50. osa kait menossa jo). Lisäksi viides lehva, jota odotan innolla, vaikka ne ovatkin sellaista melkoista fanip*skaa kaikki (eli juuri sopivaa minulle).

//
Lainaus käyttäjältä: Kuumato
(En ole nähnyt läheskään kaikkia jaksoja, joten en ole varma, mutta tuntuu että ne pussasivat vain kerran?)
Pieni spoileri tästä alaspäin.

Halauksia tapahtui kyllä sellaisia pikaisia, vahinkoja ja sitten tietysti oikeita haliruttuja, mutta animessa emme näe heidän pussaavan. En ole varma, mutta ei ole tainnut olla lähelläkään kertaakaan. Kuitenkin, elokuvassa kaksi (Castle Beyond The Looking Glass) näin tapahtuu, mutta minua se ei ainakaan lohduta yhtään, koska elokuvat on vain keksitty tarinan jatkoksi eivätkä liity mangaan mitenkään (tosin en ole mitenkään varma asiasta). Kaiken lisäksi kakkosleffan pussaus tapahtui lähinnä Kagomen aloitteesta ja sen takia, koska Inuyasha oli muuttumassa juuri yookaiksi ;;____;; Eli siis kyseessä oli pelastusoperaatio. Kunpa nyt Takahashi yllättäisi minut todella ja laittaisi ne pussaamaan mangassa. Muuten en kestä.
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 23, 2007, 17:44:16 kirjoittanut Mondschein »

Aquila

  • Ankeuttaja
Re: Inuyasha-anime
« Vastaus #37 : Helmikuu 12, 2007, 16:18:05 »
Tuota noin..
Minä tykkään myös Inuyashasta, olen lukemassa juuri yhdeksättä pokkaria. Mutta en ole nähnyt kyseistä animea ollenkaan ja haluisin tietty nähdä. Kävin katsomassa Youtubesta mutta siellä oli vaan jotain musavideoita Inuyashasta. Elikkä siis mistä sitä voi katsoa? Sorge jos tähän kysymykseen on jo vastattu, mutta en jaksanut katsoa kaikkia viestejä läpi.
Toivottavasti joku voisi vastata...

//Kiitti Mondschein :)
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 13, 2007, 09:38:37 kirjoittanut Aquila »

Mondschein

  • Ankeuttaja
Re: Inuyasha-anime
« Vastaus #38 : Helmikuu 12, 2007, 18:58:41 »
Youtubesta Inuyashoja tosiaan löytyy hieman vaihtelevalla menestyksellä, koska on vastoin tekijänoikeuksia laittaa niitä sinne. Tai noh, kaikkihan tuollaisten levittäminen ilman lupaa laitonta, joten siihen on tässä tapauksessa turha takertua.

Kuitenkin, youtubeen aina välillä sattuu niitä ilmestymään, kunnes ne taas poistetaan. Tässä tilanteessa hakusanat ovat hyvin tärkeät. Parhaiten löytää luultavasti näin; Inuyasha ep tai Inuyasha ja jakson numero (esim. Inuyasha 90). Mutta sitten olet vasta puolessa välissä, koska sitten kun olet löytänyt haluamasi jakson, niin sinun täytyy löytää kaikki ne osat mihin se on jaettu. Parhaimmillaan jakso voi olla kuudessa (6) osassa, mutta yleensä kolmessa tai neljässä.

Paremmin en osaa neuvoa, tuolla lailla itse olen niitä löytänyt, kunnes latasin koneelle. Joka tietysti on itsessään paras tapa nähdä niitä :) Suosittelen, youtube on vaikea.

// Angel of Death: Monet ovat yrittäneet suostutella kanavia ottamaan Inuyashaa, mutta subi valitsikin FullMetal Alchemistin. Kuulemma myös nelosta ja mtv3:sta on suostuteltu, mutta eivät tahdo oikein kiinnostua. Syynä saattaa olla esitysaika, joka täytyisi valita tarkkaan, koska Inuyashahan ei ole mitään lastenviihdettä... Tietysti ihme voi tapahtua, mutta henkilökohtaisesti olen luopunut toivosta :/ Ainakin kirjotettuani jo kahteen adressiin nimeni asian puolesta.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 04, 2007, 20:48:46 kirjoittanut Mondschein »

Poissa Angel of death

  • Senbonzakura
  • Hirnyrkki
  • Sukupuoli: Noita
  • Whiskey lullaby
    • Deviantart account
Re: Inuyasha-anime
« Vastaus #39 : Helmikuu 14, 2007, 18:10:45 »
Lainaus
Paremmin en osaa neuvoa, tuolla lailla itse olen niitä löytänyt, kunnes latasin koneelle

Oletkos mistä niitä sitten lataillut? Kiinnostaisi tietää kun Youtube, kuten sanoit, on hankala paikka jos haluaa katsella Inuyasha. Häiritsevää kun pitää sössätä hakuanojen kanssa ja kun välistä puuttuu jaksoja sun muuta ihanaa ja mukavaa. -.-

Itse aloitin ihan äskettäin lukemaan ja katselemaan Inuyashaa. Sain ilmaiseksi kaveriltani pari Inua ja päätin sitten lukea kun ei ollut mitään tekemistä. Olin aina ajatellut, että kuinka joku voi lukea tälläistä sarjista eihän Inuyasha edes ole hyvänäköinen. Muutenkin vaikutti ihan huonolta idealta, mutta kun olen saanut niin usein siipeeni siitä, että olen arvostellut etukäteen kaikenmoista niin otin Inun kauniiseen käteeni ja aloin lukea. Aloitin numerosta 12 mutta olin jo saanut käsityksen mitä siinä oikein tehtiin sun muuta. No 12 oli ihan ok, juttu ja ajattelin, että voisinhan minä lukea seuraavankin jos vaikka tapahtuisi jotain kivaa. Se mitä seuraavaksi tapahtui on se asia mikä sai minut auttamattomasti koukkuun.

Sesshomaru! Mun oma namu. Dyyd, se tyyppi on viilee. Ihastuin heti ensimmäiseksi Shessyyn ja olen kuolannut sen perään siitä lähtien. Nyt rääkkään Youtubea ja katselen kaikkia mahdollisia pätkiä mitkä jotenkin vain liittyvät Sesshomaruun. Shessy on ehdoton suosikkini, tarviiko sitä edes sanoa miksi. Kaikki jotka fanittavat Sesshomarua tietävät kyllä tämän fiiliksen. :)

Suosikkini heti Sesshomarun jälkeen on pieni Rin. Shessyn ja Rinin suhde on todella söpö ja hiukka toispuoleinen ^^ He ovat mahtava pari. Myöskin Kagura on yski lemppareistani. Hänessä on tyyliä ja asennetta. Inuyasha on edelleen ruma ja Kagome on vähän liian ihQu jos tajuatte mitä tarkoitan. Kikyo on mielenkiintoinen hahmo, mutta en oikein vielä tedä pidänkö hänestä vai en. Toisaalta hän on vähän samaa sarjaa kuin muut suosikkini. Ottakaa minusta selvää. :)


// Muokkista: Tietääkö joku onko Inuyashaa tulossa joskus SubTV:lle tai jollekin muulle kanavalle?
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 04, 2007, 11:01:32 kirjoittanut angel of death »
Aishi ai sarete kono inochi wa memory de saite - I'll protect my memories of how I loved and was loved

sugaikotsu

  • Ankeuttaja
Vs: Inuyasha-anime
« Vastaus #40 : Huhtikuu 07, 2007, 14:42:06 »
Inuyasha. Siinä vasta hieno sarja! 8) Todellakin, minunkin pitäisi tässä hieman valittaa, kuinka ärsyttävää on kuinka kaikki ihkuttavat ja hehkuttavat Inuyashaa, mutta ei kai sitä oikeutta voi poiskaan repiä ,vaikka kuinka ärsyttäisi.

SAATAN SPOILATA VAHINGOSSA.

Itse omistan kaikki tähän mennessä suomeksi ilmestyneet Inuyasha pokkarit, eli 1-18. Animesta olen nähnyt nuo kaikki 167, ja kyllä minäkin myönnän, että loppu on hieman pöllö. Ei niin että Kagon ja Inun täytyisi jotenkin järkyttävästi päätyä lopussa yhteen, kun eivät he edes mielestäni kuulu yhteen. Inuyasha on Kikyoun, ja sillä sipuli.

Lempihahmoni Inuyashasta on ehdottomasti Inuyashan vanhempi velipuoli Sesshoumaru. Tuollainen kylmä iskee minuun ja kovaa, ihana hahmo. Etenkin Inuyasha volumessa (siis manga) 47 hän on ihana, kun melkein itkee. Ollut aina kovimmassa fanituksessa. Paras hahmo. Kaunis äiti muuten hänellä. Hieman kuitenkin mietityttää, kun rupeaa miettimään kuinka vanha hänen täytyy olla....xD

Muita fanituksen alaisia hahmoja ovat minulla houshi Miroku sekä Naraku....ja nyt pääsi jo melkein unohtumaan....: Shichinintait rulettavat! 8DD tai noh, Renkotsu on kiva, Bankotsu IHANA, mutta Jakotsu....Aivan paras. sesshyn jälkeen paras hahmo, inuyasha-sarjan oma pikku homppeli. >xD Ihana hahmo. Mangassa hänen mukaan tullessaan sarja on  välillä jopa shounen-ain tuntuista. xD Ja se on hyvä.

Drownyé

  • Ankeuttaja
Vs: Inuyasha-anime
« Vastaus #41 : Huhtikuu 30, 2007, 22:38:50 »
kokeilkaa myös www.gofis.com, www.vidiac.com ja www.veoh.com <-- noilta löytyy kamalasti inuyashaa<3<3

omat henk koht lempparini ovat inuyasha ja koga<3 ei se kylmis isoveikka sydäntäni sulata ;)

Anrica

  • Ankeuttaja
Vs: Inuyasha-anime
« Vastaus #42 : Toukokuu 01, 2007, 11:21:14 »
Hii, tunnustan minäkin katsoneeni tätä animea. :D Peräti ensimmäinen jos muumeja ja pokemoneja ei lasketa. Tykästyin sarjaan heti ja katoin varmaan kuus tai seitsemän jaksoa putkeen. ^^ Sitten haksahdin kattelemaan niitä sekaisin ja nyt on jääny yli puolet kattomatta ku YouTuben retaleet poistaa niitä jaksoja koko ajan sieltä nii en pääse enää kattomaan. ;___; Ja koneelle en saa/voi ladata mitään. Mutta loistava sarja silti, Inuyashan ääninäytteljä on loistava. :'D

Drownyé

  • Ankeuttaja
Vs: Inuyasha-anime
« Vastaus #43 : Toukokuu 01, 2007, 20:26:54 »
ei minunkaan tietokoneelle voi ladata mitään, noilta edellämainituilta sivuilta voi sarjaa seurata ilman latamista....

Poissa Hopeanuoli

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Inuyasha-anime
« Vastaus #44 : Toukokuu 06, 2007, 18:33:19 »
Seuraan inuyashaa mangana, mutta anime ei ole oikein kiinostanut. PAri jaksoa olen katsonut, mutta en ole oikein innostunut sen seuraamisesta. Saattaa johtua siitä että youtubessa videoiden kuvanlaatu on huono (rakeista) ja ne on espanjaksi...

Mutta pidän Inuyasha mangasta. Olin aina ihmetellyt miten Inuyashasta tuntuu kaikki pitävän kun minusta piirustustyyli oli niin 'huono', ja muistan haukkuneeni sarjan lyttyyn (huom, en ollut lukenut taikka tiennyt sarjan juonesta yhtään mitään tuolloin) lehtipisteen edessä kannen ja grafiikan perusteella. Hankin ekan pokkarin käsiini kun halusin tietää mikä siinä sarjassa ihmisiä kiinosti. Eipä tarvinnut kuin kymmenisen sivua lukea niin olin myyty. Pidin huumoriasta ja juoni oli ok.

Lempihahmoja ei minulla paljoa ole mutta ehdotomasti ykkönen on Sesshomaru. Ainahan minä pidän näistä kylmistä pahiksista jotka eivät menetä malttiaan (tai ainakaan ei ole tullut tällaista kohtausta vastaan) ja ovat viileitä tyyppejä^^. Pidin Sesshomarusta heti kun olin lukenut ensimmäisen mangan missä hän esiintyi. Harmi kun ei näy useammin... mielenkiinto kaksinkertaistuu aina kun Sesshomaru on mangassa.
Mirokusta pidän lähinnä siksi koska tyyppi on vain niin hemmetin pervo papiksi XD PArhaimmat naurut mangassa on Mirokun ansiota. Paras kommentti oli "Kagome...? Synnyttäisittekö lapsen minulle?"
Inuyashastakin minä pidän. Siitä on vaikea olla pitämättä. Luonne on vain niin ihana. Paitsi kun näissä uusimmissa (suomennetuissa mangoissa siis) Inuyashalle on tullut liiallinen suojeluvietti Kagomea kohtaan tai ainakin niin pystyi päättelemään 19 mangasta...

Lainaus
Monet ovat yrittäneet suostutella kanavia ottamaan Inuyashaa, mutta subi valitsikin FullMetal Alchemistin. Kuulemma myös nelosta ja mtv3:sta on suostuteltu, mutta eivät tahdo oikein kiinnostua. Syynä saattaa olla esitysaika, joka täytyisi valita tarkkaan, koska Inuyashahan ei ole mitään lastenviihdettä...



Höh... Ei DBZ taikka FMA ole myöskään mitään lasten sarjoja mutta kyllä niitä silti tulee. Kyllä minä mielummin inuyashaa katsoisin kuin DBZ:tan uusintoja. LAittaisivat edes inuyashan batmanin tilalle. Olisi puolentosita tunnin animeputki sunnuntai aamupäivisin^^;
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 06, 2007, 18:42:45 kirjoittanut Hopeanuoli »
"Are we there yet?"
"No"

Invisible

  • Ankeuttaja
Vs: Inuyasha-anime
« Vastaus #45 : Kesäkuu 12, 2007, 14:48:14 »
Oivoi.

Inuyasha on lempisarjani ikinä koskaan.
Aloitin katsomisen Angel of Deathin, rakkaan sielunsiskoni ihkuttamis-sessioiden tuloksena, ja harvinaista kyllä, jäin heti ensimmäisen jakson jälkeen koukkuun. Kuten sanottu Youtube on yksi surkeimmista paikoisa katsoa Inuyashaa, mutta lopulta löysin paljon muitakin keinoja, tosin pitkän ja epätoivoisen etsinnän jälkeen. Koneelleni kun en saa ladata edes tietokone pelejä, niin että Inuyashalla ei ollut toivoakaan.
Aluksi kaikkien ainme-jaksojen katsominen tuntui urakalta, joka ei koskaan loppuisi. Aloitin äärettömänä hitaalla vauhdilla, kunnes yhtäkkiä oli katsonut 100 ensimmäistä jaksoa. Silloin heräsin  vilkaisemaan, kuinka monta jaksoa Inuja oikein loppujen lopuksi oli - ja pienten lakselmien jälkeen totesin kauhukseni, että minulta menis kaksi viikkoa katsoa sarja loppuun. Kova kolaus.^^ Mutta nyt se on sitten tehty. Kaikki 167 jaksoa ja kaikki 4 elokuvaa on nähty, koettu ja nyt niitä on jääty kaipaamaan. Urakka on taas keran ivan syntisen iso aloittaa uudestaan, mutta luultavasti tulen sen kuitenkin tekemään.^^' Olen nyt tämän lisäksi sortunut ostamaan Inun manga-osuutta aina kun rahaa liikenee.

Hmh. En tiedä miksi pidin tästä sarjasta niin valtavasti. Ehkä sillä oli jotain (ai että vaan jotain? 99 prosenttia, ehkä...) tekemistä Inuyashan itsensä kanssa. Pikkuinen koirahanyoo oli alusta lähtien juuri sellainen kovispahiskuitenkinsisältäaivanihananlutuisensöpö. Sarjassa ei ollut varsinaisesti mitään, mikä olisi vedonnut minuun psyykkisellä tasolla niinkuin esimerkiksi FruitsBasket, mutta silti siinä oli.... jotain.^^
Jokainen hahmo tuntui olevan omanlaisensa tässä sarjassa, vaikkakin kaikki randomit heput olivat viedä minulta järjen ärsyttävyydellään. Nämä randomit kun eivät tuntuneet millään erottuvan toinen toisistaan, enkä nyt tarkoita vain ulkonäköä. Varsinkin naiset tuppasivat näyttämään joka kylässä samoilta. Mutta hei, ymmärrän, niitä oli niin jumalattoman paljon noiden 167 jakson aikana, että kävisi suorastaan mahdottomaksi alkaa väsätä jokaisesta erilaista.^^
Pidin kuitenkin ihan jokaisesta hahmosta (lukuunottamatta Narakua, jolta purisin mielelläni pään poikki).

Ähäh. Ei tämäkään sarja kuitenkaan täydellinen ollut. Kikyo - Inu - Kagome kolmiodraama oli ajaa minut hulluudenpartaalle, sillä sitä heijattiin edes takaisin, eikä sille näyttänyt tulevan loppua. Ajan myötä aloin myös vihaamaan itse Kikyota. Johtuisiko siitä, että minusta muodostui maaninen Inuyasha/Kagome parituksen kannattaja?
Sesshoumaru ja Rin kuitenkin veivät toisaalta sydämeni. Ei osaa sanoa miksi.^^ Ne olivat ehkä vain niin lutuisia yhdessä.

Katselin sarjan suurimmaksi osaksi englannin dubeilla, vaikka jotkut jaksot näinkin japaniksi, englannin subeilla. Pidin ehkä enemmän englanninkielisestä versiosta, vaikka jäinkin kovasti kaipaamaan sanaa "osuwari" ja Inuyashan ratkiriemukasta "Kagomeee!" huutoa. Syytä en tiedä.

Mutta pidin, pidin aivan älyttömästi.^^

Poissa Fellad

  • Linsessa
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Inuyasha-anime
« Vastaus #46 : Helmikuu 09, 2008, 13:37:02 »
Oi! InuYasha on niin hyvä anime! :D

Olen netistä katsellut InuYashaa jaksoon 39 asti, ja olen sitä mangaa lueskellut. Liah, InuYashaa on 160 jaksoa, eikä 150.
Katson InuYashaa www.animethat.com:issa englanniks dupattuna.
Kagome ja InuYasha on niiin ihana pari! <3 Tosi ihanaa , kun ne kaksi pussaa!!
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Seessomaru on niin hieno ja komee tyyppi. En oikein pidä Kikyosta, koska hän yrittää saada InuYashan takaisin, ja se InuYashan, Kagomen ja Kikyon kolmiodraama ärsyttää.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 12, 2008, 16:53:50 kirjoittanut Fellad »

Poissa Hopeanuoli

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: Inuyasha-anime
« Vastaus #47 : Maaliskuu 08, 2008, 13:33:16 »
Oi! InuYasha on niin hyvä anime! :D

Olen netistä katsellut InuYashaa jaksoon 39 asti, ja olen sitä mangaa lueskellut. Liah, InuYashaa on 160 jaksoa, eikä 150.
Katson InuYashaa www.animethat.com:issa englanniks dupattuna.
Kagome ja InuYasha on niiin ihana pari! <3 Tosi ihanaa , kun ne kaksi pussaa!!
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Seessomaru on niin hieno ja komee tyyppi. En oikein pidä Kikyosta, koska hän yrittää saada InuYashan takaisin, ja se InuYashan, Kagomen ja Kikyon kolmiodraama ärsyttää.


Hmm, inuyashaa taitaa olla 167 jaksoa pikemminkin... ja kuulemma uusia jaksoja on jo äänitetty ja vitos leffa on tullut ulos japanissa.

Ja mitä kysymykseesi tulee niin (Spoilaa aivan uusimpia manga lukuja):
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)
"Are we there yet?"
"No"

Jisushi

  • Ankeuttaja
Vs: Inuyasha-anime
« Vastaus #48 : Maaliskuu 26, 2008, 19:14:05 »
Itse en Inuyashaa animena kovasti seuraa, mangana vain koska anime on vaikuttanut parin jakson jälkeen aika tylsältä ja ääninäyttelijöihin raivostuin jo ensimmäisellä katselu kerralla..^^'

Kioshi

  • Ankeuttaja
Vs: Inuyasha-anime
« Vastaus #49 : Huhtikuu 06, 2008, 18:35:01 »
Onko Inuyasha vain animena vai onko sitä mangana?

Inuyashahan oli alun perin manga jota alettiin julkaista japanissa vuonna 1996. Vuonna 2000 Japanissa alkoi pyöriä Inuyasha anime. Suomeksi Inuyashoja on käännetty 30 osaa, mutta Japanissa sitä on ilmestynyt 53 pokkaria. Anime-jaksojen tarkka lukumäärä 167 kuten joku jo mainitsikin, se jäi tauolle jottei ottaisi mangaa kiinni. Manga siis jatkuu edelleen.

Mikä saakin minut kysymään että miksi anime aina automaattisesti katsotaan lasten jutuksi??? Hellsing ei tod. ole lapsille ja ei oikein Inuyashakaan, siitäkin löytyy seksuaalisia virityksiä... Hopeanuoliin kuuluisi ikäraja, ehkä joku K-15 olisi sopiva. Näin sen verran monta vuotta painajaisia yhden elokuvan jälkeen että....

Tähän en osaa vastata. Kaikki katsovat animen lastenjutuksi, koska se on yksinkertaisesti sanottuna animaatiota. Uskoisin kuitenkin, että manganikärajat pätevät myös animeen. Inuyashan suomenkielisissä painoksissa ei ole ikärajaa, mutta englanninkielisissä se on K16. Japanin ikärajaa en tiedä.

Inuyasha oli ensimmäinen lukemani manga. Siksi se on edelleen minulle yksi tärkeimmistä, vaikka olenkin löytänyt useita sarjoja jotka ovat moninverroin parempia shönen-sarjoja kuin Inuyasha. Omistan kaikki mangat, ja minulla on dvd:llä noin 100 ensimmäistä jaksoa jotka latasin netistä. Harrastelen nettilatauksia... Inuyashassa juoni jätättää useinmiten paikoillaan, eikä tahdo liikkua eteenpäin. Sama oli Ranma½n kanssa. Siinä pohdittiin 38kirjan verran Ranman ja Akanen suhdetta, mutta loppuun päästiin. Arvosanaksi animelle voisin antaa 7+, mutta kaikilla on omat mieltymyksensä. Jotkut tykkäävät siitä, että juoni jurrutaa hieman paikoillaan, ainakin perässä pysyy!