Kirjoittaja Aihe: (Lapsuusaikaiset) mielikuvitusolennot  (Luettu 17114 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Poissa Affu

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Velho
  • pullamies
  • Tupa: Mary Sue
Vs: (Lapsuusaikaiset) mielikuvitusolennot
« Vastaus #125 : Elokuu 21, 2008, 17:18:44 »
Mulla on ollu Krengi (oudohko nimi '¨-¨]

EI VOI MITÄÄN! mä olin 2 vuotta =P
jos sain leipää - Krengille kanssa!
Sain karkkia - krengille -_-
Juttelin
kävelin
olin
halasin - kaikkea muutakin Krengin kanssa =P nyt kuulostaa kyllä tyhmältä, millainen on ollut. kerran mulla oli 100 koiraa, kissaa, pupua, ym.ym. =D

mut ne ei olleet "todellisia", vaan että tiesin niiden olevan, ilmaa...
Skäbädäm.
  Vuotiskoomalainen, epämääräisesti ölisee.
Ananas.

Poissa Lola

  • Skyline
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • That phony girl
  • Pottermore: MoonJinx21295
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: (Lapsuusaikaiset) mielikuvitusolennot
« Vastaus #126 : Marraskuu 13, 2009, 19:03:50 »
Minäkin! :D Joo mulla oli semmoset 4 vuotiaana sellanen Topi. Se ei koskaan kävellyt se vaan lösötti xD ja sitten mä kiljuin kokoajan:
- Älä istu siihen, ku Topi on siinä!!!
:D
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 18, 2011, 16:53:58 kirjoittanut Lola »
People go in one end, meat comes out the other. All we do is turn the handle.

Poissa Candily

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Tupa: Luihuinen
Vs: (Lapsuusaikaiset) mielikuvitusolennot
« Vastaus #127 : Marraskuu 14, 2009, 14:30:38 »
Minulla ei koskaan ole ollut mitään mielikuvitusystävää tai sellaista, mutta olin vahvasti sitä mieltä, että barbini ja bratzini olivat eläviä. Sitten kun joskus älysin, etteivät ne olekkaan eläviä, niin puin jonkun pikkusiskoni nuken yöllä ja aamulla näytin sitä hänelle, ja hän tietenkin luuli, että se nukke oli itse pukenut itsensä : D Hän uskoi siihen ihan täysillä.


// Eiei hetkinen ! Tänään aloin miettiä, että oliko mulla sittenkin sellane mielikuvitusystävä, ja päädyin siihen, että olihan mulla! Hän oli jonkinmoinen keijukainen nimeltään Alina. :) Leikin hänen kanssaan aina pihalla jotain ihmeen keijuleikkejä :]
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 21, 2009, 12:48:34 kirjoittanut Candily »
Paradise comes at a price
That I am not prepared to pay
What were we built for?
Will someone tell me please

Poissa Raimei

  • Ms. Stalker
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: (Lapsuusaikaiset) mielikuvitusolennot
« Vastaus #128 : Marraskuu 14, 2009, 15:31:31 »
Minulla on ollut mielikuvitusystävä! ^^ Tämän ystäväni nimi tuli kai Röllistä? Kummitus Kutvonen (naura vapaasti! :D).
Kutvonen ei ollut kuitenkaan kovin "hyvälaatuinen" ystävä koska hän kävi todella usein sotkemassa meillä kun olin aivan pieni. Aina jos sotkua oli ilmestynyt, niin äiti kysyi, kuka täällä on sotkenut. "Se oli vaamaa Kutvone", vastasin aina hänelle. Äiti ei kuitenkaan koskaan uskonut :D joten suutuin hänelle ja menin huoneeseeni juttelemaan Kutvoselle.

Sotkijaystäväni kuitenkin katosi kun olin noin kuusivuotias ja siitä lähtien kaikki sotkut ovat olleet minun syytäni. :D
Älä minua katso, en minä mitään sanonut!

Poissa samettiina

  • huoleton huuliharppuilija
  • Aurori
  • *
  • Sukupuoli: Noita
  • Pienestä kipinästä voi syntyä roihuava liekki
  • Tupa: Puuskupuh
Vs: (Lapsuusaikaiset) mielikuvitusolennot
« Vastaus #129 : Marraskuu 20, 2009, 22:43:50 »
Aikani mietittyä  lapsuuttani muistin yhden tapauksen, johon liittyy jonkinlainen mielikuvitusolento. Tämä tapaus on täysin nimetön tonttu, joka istui kellarissamme erään kulman takana. Pelkäsin aina mennä kellariimme, sillä luulin, että sieltä hyppää tämä ko. tonttu. Onneksi olen nyt viisaampi ja varttuneempi, ja osaisin antaa huutia kaikille tuhmille tontuille, jotka talossamme vaanivat :)
Olen syytön kaikkeen siihen, mistä kehtaatkin minua epäillä.

Poissa Neithan

  • Vuotislainen
Vs: (Lapsuusaikaiset) mielikuvitusolennot
« Vastaus #130 : Marraskuu 21, 2009, 01:23:56 »
Minua kiinnosti enemmänkin ajatus mielikuvitusolennosta, joka olisi ystäväni. Todellisuudessa minä kuitenkin unohdin aika nopeasti keksimäni mielikuvitusystävät. Ainoastaan kissojemme kuoleman jälkeen kuvittelin pienenä heidän edelleen makaavan paikoillaan vanhalla keinutuolillamme.

Poissa kkaro

  • Datisprinsessa
  • Vuotislainen
  • bujakaza
Vs: (Lapsuusaikaiset) mielikuvitusolennot
« Vastaus #131 : Marraskuu 21, 2009, 01:44:05 »
itselläni oli ystävä, ystävä vain. (siis sen nimi oli Ystävä)
en oikeen osaa selittää siitä sen enempää ;'DD
I don't care what you think. lol

Sushanna

  • Ankeuttaja
Vs: (Lapsuusaikaiset) mielikuvitusolennot
« Vastaus #132 : Marraskuu 21, 2009, 19:31:40 »
 Joskus 6-vuotiaana mulla oli mielikuvituskaveri, jonka nimi oli Noora.
 Muutama vuosi sitten keksin Hattuhyrrän, joka oli sellainen pyörivä viisas eriskummallinen pappa jolla oli silinterihattu. XD Ne oli semmosia niinkuin Dumbledoreja, mutta ne oli niinkun silleen erinäköisiä, en osaa selittää.

Poissa Chrystal

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: (Lapsuusaikaiset) mielikuvitusolennot
« Vastaus #133 : Marraskuu 21, 2009, 21:14:11 »
Millakin taitaa kuulua tähän kategoriaan.
Niin, Millaa en keksinyt itse, vaan äiti! Vonguin koko ajan, ettei minulla ollut tekemistä, jolloin äiti vain sanoi, että tuossa on sinulle mielikuvitusystävä, Milla. Ja minä otin hänet ihan tyytyväisenä kaverikseni. Muistan antaneeni hänelle keinussa vauhtia ja sellaista. Kuvittelin Millalle sellaisen kalpean punertavan tukan, siniharmaat silmät ja mikä huvittavinta, päähän bonetin ja päälle pitsikoristellun mekon ja valkean esiliinan.
Ja sitten hiukan vanhempana tutustuin Richard Scarryn tuotantoon ja kuvittelin niiden kaikkien hahmojen olevan ystäviäni, mutta paras oli Luru Lude! Ne jäivät pois innostukseni kirjoihin hiivuttua.
Kyllä tiesin niiden olevan tarua, mutta silti ne olivat minulle todellisia. En oikein osaa selittää tuon paremmin, mutta kyllä minä ihan järjellä ymmärsin, etteivät he olleet oikeasti ystäviäni.
"Ron kuule, sinä tiedät vallan mainiosti, että Harryn ja minut kasvattivat jästit!" Hermione sanoi. "Me ei kuultu lapsina tuollaisia satuja, me kuultiin Lumikki ja seitsemän kääpiötä ja Tuhkimo-"
"Mikä se on, joku sairausko?"
-Harry Potter ja Kuoleman varjelukset

Poissa Ryminä

  • Kuutamomussukka
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: (Lapsuusaikaiset) mielikuvitusolennot
« Vastaus #134 : Marraskuu 22, 2009, 09:25:13 »
Täällä kanssa yksi, jolla on ollut mielikuvistusystäviä! Enimmäkseen olivat minulla eläimiä, kun olen aina ollut kamalan eläinrakas ja meillä ei paljon eläimiä ollut (koira meille tuli kun olin 9). Muistan ainakin, että yksi marsu minulla on ollut, useita koiria ja poneja sekä hevosia, vähän riippuen mielialasta:)
Ihmisysätäviä (siis mielikuvitus) ei muistaakseni ole ollut koskaan.

Yönsilmä

  • Ankeuttaja
Vs: (Lapsuusaikaiset) mielikuvitusolennot
« Vastaus #135 : Marraskuu 23, 2009, 18:49:20 »
Aloitetaanko vaikka siitä, että olin välillä melko yksinäinen lapsena. Minulla on kaksi siskoa, mutta he ovat 9 ja 11 vuotta vanhemmat, jtoen niistä ei paljon iloa irronnut. Pari kaveria oli, mutta kun asutaan niin kaukana kaikesta niin jouduin olemaan paljon yksin. Kun olin vajaa 3-vuotias vaarini toi minulle ensimmäisen Miina ja Manu kirjan. Siitä se sitten lähti :D
Siitä lähtien leikin Miinan ja Manun kanssa. Autossa niille piti laittaa turvavyöt ja luutenkin kaverit olivat koko ajan mukana. Itse en muista minkä näköisiä ne olivat, enkä mitään. Luulisin että he katosivat hiljalleen, kun menin kerhoon ja sain kavereita, joita aloin nähdä lähes päivittäin.
Luulen, että ainakin minun kohdallani mielikuvituskaverit tulivat, koska olin niin yksinäinen. Oli paljon parempi olla kun oli joku jolle jutella.
Muita satunnaisia kaveerita on ollut. Ja parin kaveripojan kanssa leikittiin että meillä oli todella iso perhe! Lapsia oli kymmeniä ja muistettiin kaikkien iät ja nimet ja kaikki. Itse oltiin sisarussarjassa milloin ketäkin.

Poissa Qwaida

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Vs: (Lapsuusaikaiset) mielikuvitusolennot
« Vastaus #136 : Marraskuu 27, 2009, 00:36:26 »
Minulla oli mielikuvitusystävä, jonka KAIKKI tunsivat. Ihan kaikki. Hän kulki aina mukanani niin päiväkodissa, kavereilla, kotona, julkisilla paikoilla ja kaikkialla minne menenkin. Mitään en suostunut tekemään ilman mielikuvitusystävääni ja juttelin ja leikin hänen kanssaan päivät pitkät. Lautanen ja lasi hänelle kieltäydyttiin kattamaan, mutta kyllä hän vieressä seisoi ja joskus maistoi ruokaani, kun minä itse aterioin. Mutta siinä oli tavallaan se hassu puoli, että jo silloin tajusin jutun olevan ihan tyhmää, enkä tosissaankaan uskonut mielikuvituskaveriin. Sehän oli vain mielikuvitusta, oman mielen luoma kaveri, joka kulki aina mukana. Siksi en esimerkiksi kaverin lautasen poisjättämisestä ollut moksiskaan, koska tajusin, ettei hän olisi sitä kuitenkaan voinut syödä. Olen kuitenkin tehnyt tälle kyseiselle kaverille syntymäpäivälahjoja, kortteja ja kaikkea muuta mukavaa. Itse koen, ettei mielikuvitusystävä ollut suinkaan mielelleni haitaksi vaan kehitti älyllistä ajattelutapaani ja mielikuvitustani todella paljon. Se oli vähän kuin istuisi nykyään jossain niemennokassa mietiskelemässä (on muuten loistava tapa viettää tunti tai pari, jos todella rauhallinen paikka löytyy) yksikseen. Silloin vain oli luonut itselleen kaverin, joka vastasi mietteisiin ja antoi näin tavallaan peilin omille ajatuksille. En koe, että siinä on mitään pahaa.

Veljeni ovat minua kahta ja neljää vuotta vanhempia, eikä heillä ymmärtääkseni niin tärkeitä mielikuvitusystäviä ollut. Niihin minä kuitenkin uskon ja muistan tapauksen, kun istuimme huoneeni vaatekomerossa (jossa jostain syystä istuimme useinkin pimeässä) veljen kanssa ja yritin ja yritin saada yhteyttä hänen kaveriinsa. Väitin, että olin kuulevinani jotain, mutta muistan sen karvaan pettymyksen, joka oikeasti mieltäni vallitsi, kun en yhteyttä saanut. Jälkeenpäin olen ajatellut, että hyvinpä riitti veljellä pokka, kun hän vain kehotti yrittämään vielä lujemmin. Omasta mielikuvituskaveristaan hän alkoi sepittää vasta sitten, kun minä olin omani tuonut esille ja veikkaankin, että kyse oli lähinnä ärsyttämisestäni, kaverin nimi kun alkoi pienelle lapselle varsin sopimattomasti ulostetta epäasiallisesti ilmaisevalla sanalla.

[offtopic] Ehkä hieman offtopicia, mutta: Koinpa muuten äsken hassun jutun, kun ensi kertaa elämässäni tulin googlanneeksi tuon lapsuuden aikaisen leikkikaverini nimen. Olen kirjoittanut sitä kahdella eri tavalla ja lausuen ne ovat täysin samanlaiset, joten aivan varma en voi olla, kunpi on "oikea" nimi, mutta googlasin sitten molemmilla. Ensimmäisellä ei tullut ainoatakaan sivua, mutta toisella tuli ilmi, että se on erään Suomessakin hyvin tunnetun yhtiön nimi islanniksi. Mielenkiintoista sikäli, että olen luullut aina keksineeni tuon nimen. Toisaalta, en usko osanneeni lukea vielä silloin kun hahmo ensikertaa elämääni ilmestyi (vaikka jo 4-vuotiaana luin ihan kohtalaisesti kuulemma, varmaan ennen sitä tutustuin kaveriin), joten mistähän olisin nimen napannut. Ei nimittäin todellakaan mikään helppo sana, olisi aika sattumaa, että olisi todella osunut vain sama sana. Kun se vielä on sellainen, että voi ihan suomalaisittain lausua ja kymmenestä kirjaimesta huolimatta lähes kokonaan vokaali-konsonantti-vokaali-konsonantti -rakenteinen. [/offtopic]

En siis näe mielikuvituskavereita huonona asiana. Ainakin oma kehitykseni oli täysin normaalia, ellei jopa hieman tavallista nopeampaa, siitä huolimatta, että mielikuvituskaverini roikkui kannoillani todella pitkälle lapsuuteen vuosien ajan. Meillä oli päiväkodissa ryhmässä kolme tyttöä, jotka eivät koskaan voineet olla kaikki samaan aikaan kaveruksia, vaan yksi oli aina feidattavana. Se oli pelkästään positiivista, että niissäkin tilanteissa, kun tunsi hylkäämisen tunnetta ja ulkopuolellejättämistä, ei kuitenkaan ollut niin haavoittuvainen, kun oli "kaveri" silti mukana.
Mitä korkeammalle hyppäät, sitä korkeammalta putoat.

Poissa Soul Spirit

  • Silli
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Herra merirosvokapteeni-ninja-salamurhaaja Kenway
    • Warrior Cats RPG
  • Pottermore: Silagul
  • Tupa: Korpinkynsi
Vs: (Lapsuusaikaiset) mielikuvitusolennot
« Vastaus #137 : Heinäkuu 23, 2014, 23:01:19 »
Minulla oli pienenä muutama mielikuvitusystävä, joista yksi oli jonkinlainen dinosaurus, toinen taruhevonen, kolmas lohikäärme ja neljäs jokin outo valkoinen, iso kissa, jolla oli ylipitkä häntä, siivet ja mustia leopardinkuvioita. Saattoipa noilla kaikilla olla nimetkin, mutta muistan vain minidinosauruskaverini nimen. En silti kerro sitä. En tiedä, olenko jonkun mielestä lapsellinen, kun kerron, että toisinaan vieläkin ajattelen noiden olentojen olevan kanssani. En puhu niille tai mitään, mutta ajattelen tai pikemminkin jopa jotenkin kummallisesti vaistoan niiden olevan lähelläni. Se kuulostaa kyllä oudolta, mutta mielikuvitus on mielikuvitusta, ja minä tykkään käyttää sitä, kun minulla kerran sellainen on. Saatan näin hieman aiheesta poiketen kuluttaa päivisin ja nukkumaan mennessäni aikaa vaikkapa siihen, että suunnittelen mielessäni uusia olentoja, joita voisin ehkä käyttää jossakin roolipelissä tai kirjoituksissa tai muussa mukavassa.
En ikinä maininnut kenellekään, että minulla oli mielikuvituskavereita. En edes siskolleni tai äidilleni. Siksipä tuntuukin oudolta avautua nyt tällä tavalla. Lapsena saatoin jutella mielikuvituskavereilleni muutamia sanoja vaivihkaa, mutta juttelumme perustui lähinnä telepatiaan eli ajatusten avulla puhumiseen. En muistaakseni juurikaan tarjonnut mielikuvitukseni tuotteille ruokaa tai mitään. Niiden asema oli lähinnä turvallisuuden tunteen luominen vaikkapa öisin, jos pelkäsin jotain. Ajattelin, että mielikuvitusystäväni ajavat niin sanotusti kaikki pahat möröt pois sängyn alta. En tykännyt enkä tykkää nykyäänkään kauhujutuista. Pienenä pelkäsin pimeää, vaikka nykyään tahdonkin aina nukkua vaikka peitto korvilla, jotta mikään valo ei häiritse. Mielikuvitusystävät olivat myös niitä, joille saatoin ajatuksissani kertoa syvimpiä salaisuuksiani ja muita asioita, joissa en pystynyt tai halunnut uskoutua muille ihmisille. Sain purkaa niille tunteitani ilman pelkoa siitä, että joutuisin riitelemään niiden kanssa ainakaan pahasti.
En muista, olinko pienenä yhtä paljon omassa rauhassani viihtyvää tyyppiä, mutta jos olin, juuret hiljaisuuteeni tai jopa tietynlaiseen mykkyyteeni suuremmissa joukoissa, saattavat tulla jo vuosien takaa. En usko, että pystyn enää muuttamaan tapojani ja tulemaan puheliaammaksi ja sosiaalisemmaksi. Mutta oli miten oli, mielikuvituskavereitani en tästä hiljaisesta luonteestani syytä. Minulla oli lapsena aivan tarpeeksi oikeitakin kavereita, joista jotkut olen tuntenut lähes koko elämäni ajan ja jotkut joko koko peruskoulun tai sitten pelkän kolmivuotisen yläasteen ajan. Ja he kaikki ovat minulle hyvin tärkeitä, tiesivätpä sitä tai eivät. Kaikkea ei vain voi kertoa muille. Silloin on hyvä olla joku sellainen, jolle kertomisen jälkeen ei tarvitse jäädä pähkäilemään, mitä tämä joku nyt mahtaa ajatella minusta saatuaan tietää sitä ja tätä.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 23, 2014, 23:04:26 kirjoittanut Soul Spirit »
The darkness descends on quite earth,
the night cannot know how much it's worth
Inspiring the shadows with fading
And horizon with ending