Kirjoittaja Aihe: Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)  (Luettu 7355 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

siunattu

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« : Toukokuu 24, 2003, 16:15:40 »
Nessu muokss otsikon, keskustelkaa niistä kaikista täällä:)

hyvänen aika, onko näistä keskusteltu? O_o onko minun näössäni jotain vikaa kun en ole huomannut viestiä tästä? poistakaa vain mikäli tästä on ollut jo juttua. tähän sitten kunnon perusteleluita..

eli mitä mieltä olette näistä ns. seikkailuohjelmista? mitä pidätte ideasta?

minusta suuri seikkalu oli paljon parempi posiolla. siinä oli jtn tunnelmaa, mutta ohjelmana se on aika roska, mutta kyllä minä sitä oikein mielelläni seuraan. viihdettä. uskon kumminkin siihen, että se on aika aitoa ja ne oikeasti on siellä 'nälässä' lol, siellä saarella, ja että niille ei tuoda valmista ruokaa.

mutta selviytyjät. yäk.
se on ihan lavastettua. siis miksi niillä näyttelijöillä oli hiukset laitettu jollakin saarella? siis, tietenkin sen ymmärtää, mutta ihmettelen kyllä, siellä alkaa jotain nutturoita tekemään. ja eikös mtv3 ole itsekkin myötänyt että se on lavastettu? minusta sitä ohjelmaa voi katsoa, ja voin olla väärässäkin, mutta..*mumisee*

ne on todella viihdettä. mutta kyllähän niitä katsoo. ^^ noniin, mielipiteitä?



Voisi myös olla ihan mielenkiintoista keskustella tositv-ohjelmista myös ihan yleisesti eikä vain keskittyä johonkin tiettyyn sarjaan.

Mikä tositv-ohjelmissa viehättää?
Minkälainen tositv-ohjelma teidän mielestänne olisi hyvä?
Onko mielenkiintoisempaa seurata ns. tavallisten ihmisten kuin julkkisten elämää television välityksellä (vrt. Big Brother ja The Osbournes)?


Keskustelkaa ihmiset, toivoo Apple

Slipper

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #1 : Toukokuu 24, 2003, 20:51:59 »
voih. Näitä kahta ohjelmaa rakastan. iihh. Varsinkin Selviytyjät. Se on niin paljon hienompi, kun se on Amerikkalainen ja sillain. Siinä on kiva fiilis. Kyllä sen huomaa että ainakin ne hygieenia jutut on vähän lavastettu. Tuntuu vain oudolta, että jos jollain naisella on vaikka kuukautiset, niin vaihtaisiko hän siteensä siellä heinikossa? Mutta se vaan on niin kertakaikkisen hieno ohjelma. Se tunnelma. Ja siinä on parempi pudotus idea kuin suuressa seikkailussa. Ja muutenkin se idea on tosi mahtava. Loistava! Tulee katsottua ja odotan jo nyt sitä elokuussa alkavaa. iiihh:)

Suuri seikkailu. hmmm. Taru oli parempi juontaja. Posio oli kivempi. Sillon oli kivemmat musiikit. Idea sinänsä on aika kehno, mutta hyvinhän se on toteutettu. Eihän se yritäkään matkia Selviytyjiä. Ne on ihmiset aivan kaksi eri ohjelmaa! Se on niin kiva, kun se on suomalainen. Suomalaiset on niin höpsöjä. Ja kun siellä on aina niitä ihkuja miehhiä. :) hihii. Kuten jo sanoin, pudotukset ja idea on huonompi kuin Selviytyjissä.

Mutta ihania molemmat.:)

Walda

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #2 : Toukokuu 25, 2003, 16:35:29 »
Voi herranen aika, eihän noita kahta voi edes verrata toisiinsa!

Survivors on niin loistava sarja! Tosin sekin on menettänyt mielenkiintoaan. Paras Survivors oli ehdottomasti se missä oli mukana Colby ja Tina ym.. Missäköhän he silloin sitten olivat.. Australiassa?
Kyllä mä ainakin haluan ajatella että ne ovat oikeasti siellä nälässä ja niin edespäin, miksi ne muuten sitten laihtuisivat niin paljon? Eikä selviytyjillä mun mielestä mitään kampauksia ole ollut. Sitä hygieniahommaa mäkin oon kyllä jonkinverran ihmetellyt, mutta jotenkinhan ne ihmiset siellä muutenkin elää. :) Jokatapauksessa Survivors on aivan must ohjelma..

..kun taas Suuri seikkailu on aivan eri maata. Se on siis niin täysin turha ohjelma! Suomalaiset juontajat ovat kökköjä ja teennäisiä. Ohjelman idea on tyhmä ja se Posion noita on niin ärsyttävän naurettava ettei tiedä itkeäkö vai nauraa! Siis huh huh. Sekin on tyhmää että yleisö äänestää pois joutuvat henkilöt, sillä yleisöhän ei näe mitä kulissien takana tapahtuu ja millaisia ne henkilöt todella ovat. No, onneksi sitä ei ole pakko katsella.

Enye

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #3 : Toukokuu 25, 2003, 17:26:40 »
Minusta taas Suuri Seikkailu pesee Selviytyjät mennen tullen. SS on sentään aitoa eikä jotain studio pelleilyä. Kyllä minä aikani mielumin kulutan Seikkailua katsomalla kun Selviytyjiä.

Selviytyjissä ei vain yksinkertaisesti ole mitään järkeä, kaikki on sovittu jo etukäteen joten mitä intoa? Suuri Seikkailu oli kahtena ensimmäisenä vuonna juontajan, musiikin ja paikan osalta parempi mutta näyttää kovasti siltä, että tänävuonna joukkueet ovat tasaväkisempiä.
Saa nährä miten käy.

Cassandra

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #4 : Toukokuu 25, 2003, 18:01:30 »
Nojaa. Selviytyjät ovat minusta parempia kuin SS. Mekin käytiin tuolla Evolla, uusi SS olisi kuvattu siellä sellaisessa saaressa, mutta ei sitten kuvattukaan. Meinaan, siitä saaresta oli korkeintaan 500m tielle jne.. Eli eivät ne kovin seikkailullisia ole..

Surviors on taas kuvattu ulkomailla. Saarella. Sitä on mukava katsoa, kun näkee eri maiden paikkoja, kaloja, puita ja niin. Juu. Silleen.

Ponzo

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #5 : Toukokuu 26, 2003, 08:52:17 »
Selviytyjät: Katsoin, mutta kun tiesi että se on lavastettu laski sen tasoa. Mutta se on hyvin toteutettu ja kyllä sitä pytyi katsomaan. Tehtävissä piti tehdä jotain ja se näytti rankalta niin henkisesti kuin fyysisesti.

Suuri Seikkalu: En ole koskaan katsonut yhtään jaksoa kokonaan. Niin teennäinen kun vain olla ja voi. Sitten kun ne tuli vielä tuohon kotinurkille pomppimaan. Ei täällä niitä kaivata. Sitten ne vielä saa hirveesti rahaa kun ne laittaa pyörään ketjut paikalleen ja ajaa joku 10m.

On tietysti ymmärrettävää että on kiva voittaa paljon rahaa tekemättä mitään. Voi tietysti olla että jollekkin se on seikkailu mutta minulle tuo on niin joka päiväistä että sitä ei osaa arvostaa.

Poissa neidor

  • Xena
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Pakeha (aroha) Maori
    • KC
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #6 : Toukokuu 26, 2003, 10:52:32 »
Kyllä Selviytyjät on parempi, mutta aika paljo surettaa, kun miettiii mihin kuntoon ne sen alkuperäsen luonnon siellä jättää. Mä oon myös kuullu, että suurimmasta osasta niistä paikoista, missä Selviytyjät seikkailee, on tullu hirveitä turistirysiä. On se aika ikävää, kun niin kauniit paikat tuhotaan tv-ohjelman takia.
Colombia = You'll come for the enticing beauty of the Caribbean Sea. You'll stay because you've been kidnapped and locked in the trunk of a Dodge Dart.

Poissa Vammahaltia

  • Vuotislainen
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #7 : Toukokuu 26, 2003, 22:04:54 »
Aww. Surrrvivors. Iih.

Minä katson sen aina. Se on loistavaa viihdettä. Aa. Lisää.

Tiedättekö, mikä on ratkaiseva ero Suuren seikkailun ja Survivorssin välillä (en minä siitä välitä, mutta ero on)?

Survivorsseissa kilpailijat kulkevat viidakossa melkein alastomina, topit ja lyhyet sortsit yllään, kun taas suomessa. Me pistetään sitä toppatakkia ja tuulipukua ja pipoa ja hanskaa niin että hädin tuskin nenä näkyy. ^^

Ei niin, että minua suomalaisten toppautuminen ärsyttäisi, päinvastoin, toppautukoon jos haluavat, mutta voin hyvin kuvitella Survivorssin myyvän paremmin eksoottisilla paikoilla ja ihmisillä. Mwah. Minähän toistan äitiäni täällä. X_x

Muuten tehtävät ja idea ovat aika samanlaisia. Taino. Nehän ovat kansainvälisen formaatin mukaan tehtyjä, ainakin SS on. En minä tiedä, oliko Survivor ensiksi vai oliko joku muu. D-d-dementia.

Olen kuullut, että meillä täällä Suomessa napataan nyt ruotsalaisilta jopa ohjelman nimi (Robinson) ja lähetetään kaislaveneillä tyynelle merelle. Tai ei ihan, mutta jotain sen suuntaista. Odotan innolla, mielenkiintoisempaa se on kuin Posion rannat tai Kolin kalliot. ^^

Myös suomalaisten jatkuva kiroilu pistää silmään, ainakin minulla. Oppisivat puhumaan. X_x

Poissa Olivia Outo

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #8 : Toukokuu 29, 2003, 19:05:07 »
Selviytyjät. Aina minä sen keinotekoisuutta haukun, mutta katson aina joka jakson. Se on lavastettua hömppää, mutta oikein hyvää viihdettä. (miksi minä aina sorrun näihin?) Joka kohtaus on taatusti mietitty hyvin tarkkaan -niiden vaatetus- ukot ovat aina ilman paitaa, niin että pyykkilauta loistaa. Juoruilevat aina toisistaan sille kameralle. (heh heh) Ja kameraryhmä -taatusti ei "vain kuvailla siinä jossain, niin että jotain näkyy" kiskot ja lavasteet niillä siellä on.

Tosiaan, kaikki arkipäiväisistä arkipäiväisin on jätetty pois -missä ne tekee tarpeensa? (Vastaus: Vetävät farkut jalkaansa ja marssivat studion käymälään.)

Suuresta seikkailusta taas en oikein välitä. Onhan se suomalainen ja vaikka mitä, mutta tykkään katsella enemmän sitä selviytyjien trooppista ilmastoa. Kääk, ja pitäisi suosia suomalaista. *pudistelee sortuneena päätään*
Mäyrä on tyytyväinen rakennettuaan sokeripaloista kirahvin.

Shona

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #9 : Heinäkuu 17, 2003, 23:07:15 »
Tosi-tv ohjelmat. Tätä lukiessa juuri äsken, oli meneillään McCoys Show, ja kuuntelin puolellakorvalla Angelan rääkymistä jossain karaokebaarissa, tai jotain. The McCoys Show'ssa ei ole minusta mitään järkeä, katsoa jotain äijää joka on pilvessä ja jotain naikkosta joka ylinäyttelee ja räkättää kokoajan. Mutta kyllä minä sen joka kerta aina sivusilmällä katson.. ;)

En minä oikein perusta niistä, Tosi-tv-hommeleista. Amazing Racea katselin ja rupesin säälimään niitä kahta ketkä olettivat voittavansa, kun olivat kotikaupungissaan, mutta pettyivätkin sitten. Mutta oma vika kun hehkuttivat niin paljon että 'nyt me voitetaan, hämätään nuo että mennään kaikkia ihmereittejä että ne seurais meitä ja sitten mennään suorinta tietä sinne sun tänne ja plaaplaaplaa'. äh. Ihmetouhua koko homma. Mutta se niitten idea kai on, että yritetään voittaa ja taktikoda ja höpötetään kameroille, että kotona telkun ääressä ihmiset saa nauraa niiden älyttömyydelle, tai jotain, äh.
   Ihan naurettavia juttuja, ja siksi niitä ei oikein voi jättää välistäkään.

Hattara

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #10 : Heinäkuu 21, 2003, 15:42:59 »
Seuraavaksi Hattara pohtii syvällisiä tosi-tv -sarjojen parissa:

The Osbournes
Kaipa tämäkin on tosi-teeveetä. Oikeastaan aika säälittävää nähdä missä kunnossa Ozzy on. Totta puhuen minä melkein joka jakson olen katsonut, pelkästä mielenkiinnosta, kun sitä niin kovasti hehkutettiin. No kyllähän se viihteestä käy. Tosin ne lemmikkilaumat käy hermoille. "That *piip* dog *piip*!"

Selviytyjät
Olen katsonut ainoastaan sen Australia-jutun, joka Suomessa ekana esitettiin. Sen missä oli Amber, Colby, Tina, Roger... Kaverin kanssa sitten juteltiin "katsoitko sen viime jakson? Colby sitä ja Tina tätä..." Sarjan arvoa silmissäni huomattavasti laski se kun sain tietää kaiken olevan vain kulissia. Olenpa nähnyt erään selviytyjän näyttelemässä jossain leffassa, vaikka kyseisen selviytyjän ammatti taisi olla muka poliisi... No, eksoottiset maisemat oli ehdottomasti suuri plussa. Ja onhan siinä sarjassa edes pieni todenmurunen oltava.

Suuri Seikkailu
Inhoan. Teennäistä. En ole katsonut ainoatakaan jaksoa, vaihdan heti jos näen. Tässä asiassa Suomi ei rulaa.

Bigbrother
Olen joskus seurannut, ihan kiva sarja. Minulla ei ole mitään addiktiota tätä sarjaa kohtaan, mutta jos näen että se tulee telkusta, kanava saa jäädä päälle. Jotenkin uskon tämän sarjan todenperäisyyteen. Haukkukaa sitten sinisilmäiseksi... Kiva nähdä miten vieraat ihmiset tulee keskenään toimeen neljän seinän sisällä.

The McCoys show
Okei. Enpä juurikaan seuraa. Yhtä jaksoa joskus vähä katsoin. Angela ja Andy oli seuraamassa raveja (siis suomalaista raviurheilua, ei rave-bileitä). Eipä siinä juuri mitään tapahtunut. "Suomalainen raviurheilu on aivan syvältä. Eikä hevosten anneta ees laukata." Eipä jaksa Andyn mongerrusta kuunnella... ja sitten vielä ne Angelan rääynnät. Huhhuh. Odotin kyllä jotain paljon enemmän.

Onko muuta?

Ansku-tonttu

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #11 : Heinäkuu 25, 2003, 19:43:51 »
Jee. Realityshows. Tai miten vaan, tositv-ohjelmat. Ihanaa. Min rakastan niitä. Vai on MTV3 väittänyt että Selviytyjät ovat lavastettu? Miksi he niin olisivat tehneet? *selittäkää kun en tajua-ilme*

Mikä tositv-ohjelmissa viehättää?
Tositv on sitä että, hmm, näkisi toisten elämää. Tarkoitan tuolla lähinnä The Osbournes-ohjelmaa. Osbournen perheessä tapahtuu paljon, ja se on erittäin hyvää viihdettä. Yleensäkin kaikki tositv-ohjelmat ovat hyvää viihdettä ja sitä joutuu katsomaan joka kerta ettei putoa kärryiltä. Jää koukkuun.  

Minkälainen tositv-ohjelma teidän mielestänne olisi hyvä?
Sellainen, vähän samanlainen kuin Selviytyjät. Joka viikko heille kumminkin annettaisiin ruokaa sen verran mitä he ovat tehneet kisoissa ym. ym. Myös "heimoille" voisi antaa tehtäviä muissa kuin kisoissa ja mitä paremmin he tehtävänsä suorittavat sitä enemmän he saavat ruokaa. Aivan kuin Big Brotherissa. (Ärsyttää nähdä niitä luurankoja sarjassa...)

Onko mielenkiintoisempaa seurata ns. tavallisten ihmisten kuin julkkisten elämää television välityksellä (vrt. Big Brother ja The Osbournes)?
Minun mielestä noita samoja sarjoja katson yhtä suurella mielenkiinnolla. Big Brother tulee, katson senkin. Se on niin jännä. Osbournes tulee, katsonpa senkin sillä en halua missata Kellyn toilailuja. Katson niitä yhtä suurella mielenkiinnolla. Isoveljessä tehtävien harjoittelua katselee mielellään ja niitä keskusteluja, Osbournessa viehättää niiden huoleton elämäntyyli.

Niin.

Hattara

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #12 : Heinäkuu 28, 2003, 07:59:34 »
Anna Nicole Show

Ihan mielenkiinnolla olen seurannut. Tosin, muistan silloin kun The Osbournesilla oli ensimmäinen kierros tv:ssä ja kerrottiin että entinen Blayboy -malli Anna Nicole haluaa oman shown. Silloin ajattelin, että sen täytyy olla erittäin huono Osbournesin kopio. Myöhemmin totesin, että ihan "katsottava", vaikken nyt mitenkään fanaattisesti sitä seuraakaan.

Suhtkoht normaaliltahan se Anna vaikuttaa (tai no...), mutta sen sisustusmaku on hieman omalaatuinen. Mutta se alkumusiikki on kyllä kiva. :) Oliko se nyt viime jaksossa, kun Anna oli radiohaastattelussa ja ne juontajat haukku sitä lihavaksi ja kysy käyttääkö se rauhottavia. Anna häippäs ja se on minusta oikein.

Slipper

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #13 : Elokuu 02, 2003, 23:49:24 »
Lainaus käyttäjältä: "Nastansja"
Nyt Nelosella on mielestäni surkea ohjelma, jossa joku luokka tapaa uudestaan ja sitten niillä on yhtäkkiä romansseja ja kaikkea.


Minusta taas tämä luokkakokous Havajilla on oikein´mukava sarja. Olisi kivaa joskus tavata oman luokankin kanssa. Kiva katsoa, kun ihmiset on vieläkin kun teinejä, uudestaan.

Ja uusi selviytyjät alkoi tänään maikkarilla. Riemuitkaamme sitä!! JEE! Alkutunnelmia, jos saan kysyä? ;)

Hito Tamashii

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #14 : Elokuu 04, 2003, 11:59:26 »
Iiiiiiih. Pidän hirveästi Selviytyjistä ja pidin Big Brothersita.

Selviytyjät ovat juuri minun mieleeni. Se on jännä ja hauskuuttakin löytyy. Pidän yleensä kilpailijoista, vaikka ihme kyllä, nekin osaavat joskus ottaa päähän. ((Mitenkä se minuun voi vaikuttaa?!))
Olen katsonut Selviytyjiä jo monta vuotta, ja olen aina katsonut jokaikisen jakson. En ehkä enää muista joka vuoden joukkueiden nimiä, mutta olen katsonut ne kuitenkin. Ihmettelen nyt vain, että kuina Selviytyjät alkoivat nyt jo. Siis , yleensähän ne tulevat vuoden välein.

Pari vuotta sitten, kun oli se ihana pörröpää, Ethan, olisin niin halunnut pörröttää häntä. Hän hiuksensa ja olemuksensa .. Hän oli ihana.

Big Brother. Tästäkin sarjasta, minulla oli "Ihannehenkilö". Brian oli niin ihana, niin symppis. Se oli  niin h***, mutta ei sellainen kuin muut sellaiset. Se oli ihana. Olisimpa ollut itse siellä sarjassa.

*yritti sukeltaa televisioon, mutta löi päänsä vain ruutuun*

*omistaa nyt ison kuhmun*

Toivottavasti televisioon ilmeentyy lisää ihania ,symppiksiä ja pörröpäitä. ^^

Crookshanks

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #15 : Elokuu 04, 2003, 20:16:24 »
Selviytyjät.
Voi jiisös kraist mitä s***tiä. Okei, sen nyt vielä ymmärrän että joku katsoo sitä noinniinkuin kämp-mielessä nauraen kuinka tyhmä ihmisrotu voi parhaimmillaan olla mutta että ihan vakavissaan...
 Satuin yhden jakson näkemään ja ja en yhtään ihmettele jos siinä olisi valmis kässärikin. Ei edes amerikkalaiset voi olla niin tyhmiä että purnaa toisistaan selän takana esim. siitä kun joku kuorsaa. Puhumattakaan luonnevioista. Tai no okei, ehkä ne voi olla niin tyhmiä, mistä sitä tietää.

Ja ne lavasteet on niin MAUTTOMAT, sellaset että Hei Olemme Tyhmiä Ja Mauttomia Lavasteita. Just esim sellaset Järkyttävät neonväriset muka-eksoottiset muoviset kantotuolit, jösses.  :roll:

Ja tosta pudottamisesta, uskooko joku muka että lentokone vie kaikki pudonneet samana päivänä kotiin? Siirtyvät vaan viereiseen leiriin korkeintaan.

Poissa Sun Lee

  • Ronnieponnie
  • Vuotislainen
    • Tarinamaa
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #16 : Elokuu 05, 2003, 21:50:45 »
Minä pidän paljon Selviytyjistä, Suurta seikkailua en jaksanut katsella. Selviytyjät on hauska viihdeohjelma, jota katselee, jos ei ole muuta tekemistä. Mä aina jännitän sen joukkueen puolesta, kummasta pidän eniten, hih :D

Poissa Lady Asensio

  • Nilkanvilauttaja niinikään
  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • DH luettu 9.12, KV 11.3
  • Pottermore: HeartWitch62
  • Tupa: Korpinkynsi
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #17 : Elokuu 12, 2003, 14:07:46 »
Selviytyjät[/u]
Onko se nyt ihan varmasti lavastettu?Voisiko joku selittää miten? Ja mikä se nettisivun osote on, joskus se on täsä forumissa ollut mutta poistettu ja hakukone näyttää 10 000 ylimäärästä sivua(tiedän että kun osan numeroa vaihtaa niin pääsee eri jaksoihin).
Ja sinä joka olet nähnyt erään Selviytyjien kilpailijoista jossain leffassa. Oletko varma ettei hän ollut saanut leffasopimusta oltuaan ohjelmassa?

Mun mielestä Selviytyjät on ihan kiva ohjelma, eikä se haittaa vaikka olisikin lavastettu.

Suuri seikkailu
Ihan menettelevä ohjelma, mutta mua ärsyttää kun niille annetaan ruoat valmiiksi. Olisi hankkineet itse! Ja juontajaksi kaipan vaihteen vuoksi miestä. Ja ne kilpailijat on vaan jotain wannabe-julkkiksia.

Robinson[/u]
Olen muutaman jakson silloin tällöin katsonut ja olen huomannut sen olevan ihan mielenkiintonen ohjelma. Odotan innolla Suomen Robinsonia. En muista meneekö ne johonkin Malesiaan.

Big brother
Katsoin ekaa jaksoa ihan vähän aikaa ja mielestäni oli tylsä ohjelma. Kuitenkin päädyin katsomaan Sub Tv:ltä sen voittajan julkistamisjakson. Nyt mua kadutta kun en sarjaa katsonut, sillä voittajalla oli aika hyvää läppää.

The Osbournes[/u]
Ihan mielenkiintonen ohjelma. Ne koirat ja kissat on sulosia. Ja sitten välillä alkaa naurattaa se Ozzyn kiroilu kun se hokee sitä samaa sanaa joka lauseessa monta kertaa.

Anna Nicole Show
Olen joka jakson katsonut. Mun mielestä ne jotkut jutut on ihan pervoja. Sarjaa katsonneet arvaa varmaan mitkä ja kun ne ylitää pg-13 niin en niitä ala kertoa. [/u]
Mun blogi: http://www.pointblog.fi/?go=milluska    (HUOM! OSOITE HIEMAN MUUTTUNUT)
Vuoden 2008 kotitonttu  tässä, terve!

aurinko

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #18 : Elokuu 12, 2003, 18:37:18 »
Minusta selviytyjät on ok ohjelma ja sitä jaksaa seuratakin aina välillä, mutta kun sen jälkeen alkoi kaikkialta tulla toinen toistaan tyhmempiä tosi-tv sarjoja.Muutamana hyvänä esimerkkinä ovat minun mielestäni ovat ainakin kaikki parien etsintä ohjelmat kuten unelmien poikamies, sinkut kahleissa ym. jotka menevät vähän yli hilseen.Eikä unohdeta kaikkia muita "selviytymis-sarjoja" suuri seikkailu, seikkailu Robinson, saari jotka ovat minusta vähän naurettavia kun täytyy olla niin Amerikkalaista että täytyy matkia heidän tv-ohjelmiaankin.
Sitten on myös tietysti kaikki julkkis tosi-tv sarjat Anna Nicole ja The Osbournes niitä kyllä jaksaisi katsoa jollei esim. juuri Anna Nicole ja Ozzy eivät olisi koko ajan jossain aineissa....

tpi

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #19 : Elokuu 12, 2003, 19:27:02 »
Lainaus käyttäjältä: "aurinko"
Eikä unohdeta kaikkia muita "selviytymis-sarjoja" suuri seikkailu, seikkailu Robinson, saari jotka ovat minusta vähän naurettavia kun täytyy olla niin Amerikkalaista että täytyy matkia heidän tv-ohjelmiaankin.


Näistä muuten tämä ruotsalaisten juttu, Seikkailu Robinson on SE alkuperäinen ohjelma, josta _jenkit_ ovat matkineet (tai ostaneet formaatin) Survivorsin eikä toisinpäin.

Essu

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #20 : Tammikuu 06, 2004, 10:48:46 »
Joo joskus seuraan jotain Selviytyjiä ja muuta. Vaikka onkin pelkkää feikkiä. Big Brotheria tuli seurattua. Ja Idols, jotkut väittää sitä viihdeohjelmaks!? Ei oo vihdettä seurata niitä ihmisiä jotka ei vaan osaa laulaa vaikka luulee olevansa jotain superjulkkuja. Ties siinäkin ohjelmassa jos on jo päätetty voittaja ja yleisöäänestys pelkkää rahastusta. Sellainen pahainen tunne.

Andandefarre

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #21 : Tammikuu 06, 2004, 13:48:03 »
Selviytyjät:
Ihan hömppää. Silti katson aina kun muistan. Olen sitä mieltä, että se on lavastettu, ainakin osittain. Jokainen kilpailu on aina ihan samanlainen, paikka ja ihmiset vaan vaihtuvat. Aina tulee joku riita, joka selvittää heti kenet joukkue pudottaa seuraavaksi, kilpailijat liittoutuvat jne.

Suuri Seikkailu:
Iih, tästä pidän! Olen koukussa. SS kuuluu kesään. Posiosta pidin eniten, mutta menihän se siellä Kolillakin, jotain vaihtelua sentään. Ensi kesänä se kai pidetään jossain saaristossa, saa nähdä minkälainen siitä siellä tulee.

Idols:
Tähänkin olen koukussa. Hyvää viihdettä. Tuomaritkaan eivät minusta olleet liian ilkeitä. Sanoivat asiat juuri niinkuin ne olivat, suoraan. ja niin pitääkin. Ja 'ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön'. Naurettavia ne iltapäivälehtin lööpit Idols tuomareista silloin syksyllä.

Muita reality ohjelmia en oikeastaan ole seurannut. Kun Suomen Robinson alkaa, katson sitä ihan varmasti.

Lils

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #22 : Maaliskuu 06, 2004, 13:38:12 »
Jostain syystä mikään muu tosi tv-sarja ei minua sytytä, paitsi Big Brother. o.O

Selviytyjät ei jaksa kiinnostaa. Jotenkin siinä on jo niin puhkikulunut ideakin. Ja se tuntuu minusta jostain syystä keinotekoiselta. Älkää kysykö miksi... Sillä en oikeastaan itsekään tiedä.

Ja Seikkailu Robinsonissa sama juttu. Ei sytytä. Jostain syystä minulla on tunne, että niille kilpailijoille annetaan kunnon ruokaa, kun kamerat on poissa. *virnistys*

Miljonääri-Jussi taas menee mielestäni jo niin pohjalle... Ei hyvänen aika. Miljonääri-Joe oli ensijaan hienosti tehty ja muutenkin "siistimpi" jotenkin suomalaiseen tekeleeseen verrattuna...

Big Brother vuorostaan kiinnosti minua alusta asti. Se oli kai mielestäni jotenkin erikoinen noiden Selviytyjien ja Robinsonien seassa. On todella hauskaa seurata ihmisten elämää suljettuna sellaiseen taloon. Uskomattoman hauskoja persooniakin löytyy, esimerkkinä kesällä pyörineen Big Brotherin voittaja Brian.

Friikki

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #23 : Maaliskuu 07, 2004, 15:21:30 »
En seuraa televisiota mitenkään säännöllisesti, mutta joskus kun televisioon tulee uusi Survivors tai jokin sellainen, niin katsoa säännöllisestikin.

Niin, minusta on vähän kummallista, miten ihmiset eivät tajua Survivorsin olevan suurimmilta osiltaan lavastattua. Katsokaapa kaikkia kuvakulmia ja niiden vaihteluita.
 Kamera kuvaa kilpailijoita ensin vasemmalta puolelta - ja sitten äkkiä oikealta puolelta, eikä taustoilla ei näy kameroita, vaikka ilman kohtauksen pysäytystä ei kameroita olisi taustalta pois saatu. Survivorseissa on paikalla ammattitaitoinen ohjaaja, joka ohjaa kaikki kuvaukset ja valtavat kuvauslaitteistot nostokurkineen. Näin on myös esimerkiksi Robinsoneissa. Lisäksi sarjan leikkaa elokuvatasoinen leikkaaja.
Näyttelijöitähän kaikki osallistujat ovat jollakin tasolla. En usko kuitenkaan, että heitä on palkattu suoraan paikalle, vaan että Survivoreihin tulijat laitetaan koekuvauksiin ja lavakarismaa omaavimmat pääsevät mukaan.

Suuri Seikkailu on minusta ihan ok, koska se ei yritä olla liikaa tähän mennään-autiolle-saarelle-formaattiin perustuva. Sitä katson mielelläni, mutta tämä Suomen Robinson - suoraan toiletista alas, ei kiitos!

Idolsit ja Popstarsit ja kaikki sen suuntainen on minusta lähinnä rasittavaa, enkä seuraa tällaisia ollenkaan. Minusta tällainen tähtien leipominen on typerää.

Big Brother-sarjaa seurasin vähän aikaa ja se vaikutti ihan mielenkiintoiselta ja erilaiselta.

Timri

  • Ankeuttaja
Tosi-tv ohjelmat (esim. Selviytyjät ja Big Brother)
« Vastaus #24 : Maaliskuu 12, 2004, 20:43:52 »
Minä itse en todellakaan tajua, että miksi kaikki jaksavat seurata esimerkiksi selviytyjiä! Kuka jaksaa katsoa miten jotkut Yhdysvaltalaiset paukuttelevat henkseleitään jossain autiolla saarella? Minä en voi SIETÄÄ sellaisia ohjelmia. Ja vielä, eikö autiolla saarella seikkailu tunnu aika epäaidolta, kun on koko ajan joku kameratiimi seuraamassa?