Kirjoittaja Aihe: J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta  (Luettu 62240 kertaa)

0 vuotislaista ja 1 Ankeuttaja kyttää tätä aihetta.

Lord Azog

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #25 : Elokuu 15, 2003, 22:31:20 »
Olen lukenut kysyisen trilogian nyt pari kertaa + Hobitti, Silmarillionin ja Keskeneräisiä satuja Keski-Maasta (tjsp....). Mahtavia. Tolkien on osannut vangita kirjoihin tunnetta ja yksityiskohtaisen maailman. Liitteitä oli mukava lukea, kartan avulla selvittää taistelupaikkoja ja historiaa. Nikkinikin on yksi TSH:n liitteissä mainittu hahmo. Örkki Azog joka aiheutti sodan kääpiöiden ja örkkien välillä.

"Silloin Nár tuli portaille ja näki että ruumis oli tosiaankin Thórin, ja hänen päänsä oli katkaistu ja se lojui maassa suullaan. Polvistuessaan ruumiin viereen Nár kuuli varjoista örkkien naurua ja ääni sanoi: Jos kerjurit ei odota ovella vaan hiipii sisään varastamaan me tehdään sille näin. Jos yksikään kansasi jäsen tunkee iljettävän partansa tänne toistamiseen, saa saman kohtalon. Mene ja sano se heille! Mutta jos hänen perheensä tahtoo tietää kuka täällä on kuninkaana, nimi on kirjoitettu hänen naamaansa. Minä sen kirjoitin! Minä hänet tapoin! Minä olen herra!
Silloin Nár käänsi pään ja näki että otsaan oli poltettu kääpiöriimuja ja hän luki nimen AZOG. Tuo nimi piirtyi tulikirjaimin hänen ja kaikkien kääpiöiden sydämeen sen jälkeen."

(tulipa paljon tekstiä)

Harmi että enää ei tule lisää Tolkienin maailmaan liittyvää tekstiä...toiveissa olisi ollut esim. sotaretki Rhunista Gondoriin....jatkollehan on todellakin varaa, koska Sauron oli vain Morgothin vasalli. Ja Morgothin linnake on kauempana idässä...hyvyyden voimat kokoavat joukot lopulliseen hyökkäykseen pahuutta vastaan tjsp....

ayu

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #26 : Elokuu 17, 2003, 12:30:20 »
Minusta kirja oli aivan ihana! Se oli alusta hieman tylsä, mutta kun itse kirja lähtee käyntiin ja hobitit ovat matkalla, niin silloin se on tosi hyvä. Sain jopa myös kaksi isoveljeä lukemaan kirjat. Toinen on jo lukenut kahdesti ja toinen lukee kolmatta osaa. Meillä on myös elokuvat ja ne eivät ole mitään kirjoihin verrattuina. Mutta ihan OK:ta neikin oli.

SPOILERIA
Olisin halunnut nähdä sen Tom Bombadillin siinä elokuvassa, mutta ei niin ei. Minua vähän itketti miten Klonkulle kävi siinä lopussa mutta hyvä juttu, oikeastaan jos se ei ois enään seurannu hobitteja.

Nyt luen Silmarillionia. Se on todella aikea kirja. Siis vaikea, älyättehän, täynnä haltianimejä ja riimuja ja ihmekieltä. Siinä vain ei pysy kärryillä. Sitten olen lukenut vähän matkaa KESKENERÄISTEN TARUJEN KIRJAA ja HOBITIN olen lukenut alusta loppuun. Meillä on omana nuo kaikki, mitkä mainitsin.

Kahkonen

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #27 : Elokuu 22, 2003, 15:50:50 »
TSH-trilogia...

Mikä se on se trilogia?

"trilogia kolmiosainen romaani, elokuva tms. ¶ Trilogiassa kukin osa kuvaa yhden elämänvaiheen (esimerkiksi lapsuus, poikaikä, nuoruus) tai muunlaisen vaiheen. Suosittuihin trilogioihin on joskus kirjoitettu jatko-osia; leikillisesti puhutaan neli- ja useampiosaisista trilogioista."
(suppea sivistyssanakirja, http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/siv/sanatt.html#trilogia)

Minua ärsyttää tämä trilogian määreen heittely kaikille mahdollisille vain kustannussyistä jaoteltujen kirjojen eteen.

Noh, esimerkiksi Täällä Pohjantähden alla voidaan sanoa olevan trilogia, koska siinä käsitellään joka kirjassa eri sukupolvea, ainakin suunnilleen. Karsastan kuitenkin sanan trilogia käyttöä senkin yhteydessä. Minusta trilogian osien pitäisi olla jotenkin paljon erillisempiä.

Säätiö-trilogia (sittemmin seitsenosainen tosin) on selvästi trilogia. Kerrotaanhan niissä jokaisessa selvästi erillinen tarina, jotka kaikki kuitenkin liittyvät toisiinsa (kuten Pottereissa). Oikeastaan Asimov liitti Robotti-, Imperiumi- ja Säätiö-kirjat toisiinsa ja siinä syntyi, miksi sitä nyt kutsuisi, kompleksologia :D

Taru sormusten herrasta ei mielestäni ole minkäänlainen trilogia. En näe sen osien välillä minkäänlaisia saumakohtia tai suuria eroavaisuuksia. Oikeastaanhan Tarussa on kuusi eri kirjaa.

Ja koska osia on vaikea ajatella erillisinä, on parempi puhua yhdestä eheästä kirjasta. Olisihan hassua tehdä kirjaesitelmä vaikkapa Sormuksen ritareista.

- - - -

Meinasin jo panna uuden topikin tälle (tarkoitan tätä jälkimmäistä viestiäni), mutta kun muutkin kertovat, miksen minäkin.

<SPOILERIVAARA>

TSH:n huvittavimmat kohdat (tylsästi referoituina):
1) Merri (vai Pippin) herää mustan henkäyksen aiheuttamasta unesta; "Minulla on nälkä. Mitä kello on?"

2) Mustien ratsastajien johtaja sanoo: "Minua ei kukaan mies voi tappaa. Näin on ennustettu."
"Minä olenkin nainen", vastaa Théodenin veljentytär (nimet hukassa) ja tappaa johtajan.

Itse nauroin kippurassa näitä lukiessani.

</SPOILERIVAARA>

- - - - -
Tiedätkö muokkailu on HYVÄSTÄ! Ei floodata! Eihän, kiltit? Ja muutenkin./mimmu

Ok, Aarre, asia selvä, me pikku kiltit ei floodata, eihän Aaarrre. Joo Aarre.

Xaphania

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #28 : Syyskuu 02, 2003, 18:27:48 »
Kirjaa olisi turhan mitätöntä kuvailla sanalla "mahtava". Se on niin paljon enemmän, eikä pelkästään TSH, vaan koko Arda (Tolkienin luoma maailma) historioineen, kansoineen, valoineen, kielineen... Rakastan. Luen kirjan vähintään kerran vuodessa, ensimmäisen kerran taisin siihen kunnolla syventyä about 5 vuotta sitten.

TSH on ehdottomasti lempikirjani, koska siinä on kaikki. Juoni, tapahtumat, koskettavuus, jännitys, myyttinen muinaisuus, rakkaustarinat, ystävyyden kuvaus... Kuten Terho jo sanoikin, vaikuttavampaa kirjaa saa etsiä. Ja minäkään en (Universumien Tomua lukuunottamatta) muusta fantasiasta edes pidä. Mitään tämän lajityypin kirjaa ei voi IMO edes verrata Tolkieniin, joka on tehnyt mielettömän urakan. Kelatkaa, tyyppi on luonut ehyen, kokonaisen universumin ja sen kaikki tapahtumat. *kuvittelee muistilappujen määrää* Rakastan myös Hobittia, Silmaa ja KTK:aa.

Lempikirjani trilogiasta on ehdottomasti kuninkaan paluu, erityisesti luvut "Taistelu Pelennorin kentillä", "Cormallenin kenttä" ja "Harmaat Satamat". Liitteistä katkelma Arwenin ja Aragornin tarusta on ihanan koskettava, samoin Sormuksen ritarien myöhemmät vaiheet. Me likey also: Èowyn (idolini), Faramir, Klonkku, Pippin, Gandalf.

Elokuvista sen verran, että onhan se upeaa nähdä kirjan hengelle uskollinen tulkinta, jossa on lisäksi mukana muutamia loistavia roolisuorituksia (Christopher Lee, Ian McKellen, Andy Serkis, Sean Astin, jopa Elijah Wood), upeita maisemia ja musiikkia - mutta kyllä kirja on silti se ainoa oikea valinta, mm. monitasoisen henkilökuvauksesnsa takia.

*Lauleskelee Gil-Galadin tuhoa*

Hattara

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #29 : Syyskuu 03, 2003, 15:58:06 »
Sisältänee spoilausta

Luin teoksen ensimmäisen kerran 12-vuotiaana. Jäin heti koukkuun. Kaunis kirja, surullinen, koskettava, upea ja ennen kaikkea uskottava. Uskottava siinä suhteessa, että vaikkei kirja olekaan totta, on Tolkien luonut Keskimaasta hyvin... hyvin monipuolisen. Ehken nyt löydä oikeaa sanaa. Tolkien loi Keskimaan kansat, kansojen tavat, historian, tarut, maat ja paikat. Se on hyvin kunnioitettava suoritus.

Minua ainakin kiehtoo Keskimaan selkeä käsitys hyvästä ja pahasta. Ja toisaalta taas Klonkku, joka on oikeastaan hieman molempia. Näin ollen Klonkku onkin lempihahmojani. Sormus, Sauron, örkit ja Nazgulit ovat selkeitä pahoja. Hyviä ovat kaikki Keskimaan vuoksi taistelevat. Klonkku on niitä harvoja joka on sekä hyvä että paha, Klonkku ja Sméagol.

[/Spoiler]

Luin teoksen ennen elokuvan ilmestymistä. Osaksi myös siitä syystä, etten halunnut katsoa elokuvaa ennen kirjan lukemista, ja kirjan halusin joka tapauksessa lukea. Ensin elokuva ja sitten kirja on mielestäni aika typerä jäjestys.

Poissa Vesi Y

  • Muppet
  • Vuotislainen
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #30 : Syyskuu 03, 2003, 18:25:30 »
Minä olin sellainen 10-v, kun luin ko. opuksen. Olin lukenut ensin Hobitin..

Noh, luin TSH:n vuotta ennen leffaa.

[off]Ja toisessa leffassa minulla oli ihana vihreä kaapu päällä ^^..[/off]

Minusta PJ on muuttanut leffaa liikaa.
SPOILER
Ärsytti suunnattomasti se Faramir, josta pidin kirjassa, Theoden,
joka oli kirjassa aivan erilainen ja se Aragornin uni Arwenista oli täysin turha.
SPOILER päättyy

?spoiler?
Tuosta Legolasin hiusten väristä taas vaihteeksi. Ketkä muut ovat huomanneet tämän yksityiskohdan?
Noh, asiaan. Elikkä Tolkien on huomauttanut, jos jollakin haltialla on vaaleat hiukset, ja liitteissä mainitaan *etsii kirjaa epätoivoisesti*, että haltioilla on tummat hiukset. (Vanyaria ei lasketa..). Mitä tästä opimme? No, ensinnäkin Leevi-keijun hiustenväriä ei ilmeisesti mainita. Ja koska Tolkien oli kuitenkin kertonut kaikista jotenkin juonellisesti tärkeistä haltioista, mikäli heillä oli vaaleat hiukset, oletusarvona on ilmeisesti tumma.

Ymmärsikö joku?

/?spoiler?

sahh

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #31 : Syyskuu 10, 2003, 20:17:32 »
Hui kammotus! Tajusin juuri, etten ole tähänkään topikkiin vielä kirjoittanut. ._____.
Ja viesti varmaankin spoilaa, enemmän tai vähemmän..

Eli siis, mielestäni TSH on yksi parhaista kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Nämä "oheistuotteet" (anteeksi paljon tuo sanavalinta -_-), Silmarillion, Keskeneräisten tarujen kirja etc. ovat kaikki erittäin mielenkiintoisia tälläisen, joka haluaa tietää kaikesta kaiken, mielestä. Mutta silti nostan Tarun sormusten herrasta niiden kaikkien yli.

Luin kirjan (Luojan kiitos..) ennen, kuin näin elokuvan. Mutten siltikään onnistunut välttämään täysin esimerkiksi elokuvajulisteita. Sempä takia monet tärkeimmistä hahmoista näyttivät alusta asti melkolailla näyttelijöiltään (no, pieniä eroja tietenkin löytyy, Frodo esimerkiksi oli mielessäni lapsellisemman näköinen, Aragorn rosoisempi jne.)
Suurin ero varmasti on Arwen, jonka ajattelin paljon, paljon sirommaksi ja no.. kauniimmaksi, suoraan sanottuna. Mielestäni Liv Tyler on yksi kauneimmista naisista, mutta oma kuvitelmani Arwenista oli jotain vieläkin enemmän..

Rakastan sitä maailmaa, johon uppoaa täysin. Ja se kuvailu, ei, se ei ole mielestäni tylsää vaan se luo oikean tunnelman, täydellisen vaikutelman paikoista, joissa hahmot kulkevat. (Toki siitä kartastakin oli kovastikovasti hyötyä d: ) Ja monet ovat valitelleet, että se alku on tylsä. Minä olen eri mieltä, minun mielestäni alku(kin) oli todella kivaa luettavaa! :D

Toki ymmärrän, että joidenkin mielestä kirja on kuiva. Itsellänikin meinasi mennä hermot välillä, kun luki väsyneenä tmv., eikä hetken päästä tajunnut enää ollenkaan, missä mennään.

Aah. Voisin kertoa vielä vaikka kuinka paljon suhteestani Taruun, mutta jätän sen tällä kertaa vähemmälle, teitä parkoja säästääkseni.

helzie

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #32 : Marraskuu 19, 2003, 16:15:26 »
Kuuluu myös minun suosikkeihini. Mutta jostain syystä ei yllä ihan Potterien tasolle.

Luin ekan kerran Sormusten herran noin vuosi sitten, ja puolisen vuotta sitten uudestaan. Taas tekisi mieli. Noissa paksuissa kirjoissa on se huono puoli, että niissä on niin paljon tekstiä että väkisinkin jokin asia jää aina vähemmälle huomiolle. Mutta itse kirjasta.

Alkuun se tuntui puuduttavalta. Seikkaperäiset selostukset asioista jotka eivät aluksi vaikuttaneet lainkaan kiinnostavilta olivat liian pitkiä ja tylsiä. Mutta kun pääsin vauhtiin, kirja muutti luonnettaan täydellisesti. Vaikka se on kyllä sellainen kirja, jota on hankala jatkaa tauon jälkeen, mutta sitten ei halua enää lopettaa.

Tolkienilla on kyllä niin upea eri historioiden ja kulttuurien tuntemus, etten voi kuin ihailla. Ja hän on onnistunut luomaan aivan uskomattoman maailman. En voi ymmärtää miten mielikuvitus riittää tuollaiseen. Olen ihan häkeltynyt siitä vieläkin. Kaikki ne oliot, hahmot, ympäristöt...

Lempihahmoni kirjassa on Aragorn. kuninkaallinen, ei silti liian ylpeä. Sankarimainen. Toisaalta kokonaisuudessaan olen mieltynyt haltioihin ja heidän elämäänsä. Kirja on kyllä niiiin upea. Mutta elokuvat pystyvät kumminkin melko hyvään suoritukseen. Ihailen molempia suunnattomasti.

Poissa Fimca Worthleberr

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
  • Capricorn Ascending
  • Tupa: Korpinkynsi
Re: J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta.
« Vastaus #33 : Marraskuu 22, 2003, 20:11:07 »
Olen lukenut TSH:n jo kaksi kertaa ja ottanut sellaisen tavan että luen sen joka vuosi siinä joulu-tammikuussa.
Itse luin teoksen ensimmäisen elokuvan innoittamana ja niin imaistuin Tolkienin maailmaan.
Taru sormusten Herrasta on jotain mitä ei edes voi kuvailla. Se on muinaistaru, mahtava ja minulle itselleni pyhä.
En voisi koskaan lukea mitään typerää pilaversiota siitä. En koskaan.
Itse asiassa TSH on vain osa kokonaisuutta johon kuuluu Hobitti, Silmarillion ja Keskeneräisten Tarujen Kirja.
Olen lukenut ne kaikki.
Siinä on jotain sellaista mitä en osaa sanoin kuvailla, jotain niin suurta, mahtavaa ja upeaa.. kokonaan oma maailmansa, sen historia aivan alusta lähtien.
Vaikka Potterit ja Tolkienin Keskimaa-kirjat ovat parhaat kirjat jotka olen koskaan lukenut, en voisi koskaan sanoa kummat niistä ovat parempia.
Ne vain ovat niin erilaisia..
TSH on kuitenkin jollain tavalla minulle "pyhempi" kuin Potterit vaikka nekin tietysti ovat..
Pottereihin voin kuitenkin jollakin asteella kuvitella omiani mutta TSH on täydellinen mestariteos, kunnioitan sitä syvästi. Sitä ei sorkita!
Ihailen Tolkienia ja sitä, miten hän on onnistunut luomaan kokonaan oman maailmansa ja vieläpä niin upean..
Potterit ja TSH ovatkin ainoita kirjoja jotka vaikuttavat minuun voimakkaasti: saavat itkemään, nauramaan, TSH jopa jonkinasteisesti pelkäämään ja myöskin vihaamaan.
Ja minun mielestäni TSH ei missään vaiheessa ole tylsä, täytyy sentään omata sen verran keskittymiskykyä että jaksaa lukea sen loppuun.
Mutta okei, ei kaikki jaksa samanlaisia kirjoja lukea, tottahan minä sen tiedän.
No, nyt ilmaisin kantani.
TSH ja Potter kunniaan!
Look, look, keep looking straight into those cold eyes.

sukulaissielu

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #34 : Joulukuu 01, 2003, 17:43:30 »
Kun monta vuotta sitten pienenä luin teoksen ensimmäisen kerran, oli se mielestäni sanoinkuvaamattoman vaikeaselkoista tekstiä ja mielenkiintoni lopahti vähän väliä. Silloin kahlasin sen parissa kuukaudessa läpi ja pidin kyllä siitä aika lailla, tosin enemmän juonesta kuin kuvailusta ja dialogeista.

Joku vuosi sitten päätin lukea tiiliskiven uudestaa ja hämmästyin kun suorastaan ahmin kirjan lyhyessä ajassa. Teksti on paikoin niin henkeäsalpaavan kaunista ja kuivailu hienoa. Kirjaa lukiessa huomaa kuinka Tolkien on panostanut teokseensa, luonut kansoja ja kieliä. Välillä sai lukea suu ammollaan kykenemättä lopettamaan.

Spoilaa...

Yksi kauneimmista ja ihanemmista kohdista mielestäni on se kun Sam ja Frodo olivat Klonkun kera saapuneet lähelle Lukitarin luolaa, Sam käski Frodon nukkua mutta nukahti lopulta myös itse. Klonkku palasi jonkun ajan kuluttua hobittien luo ja näki Frodon nukkumassa pää Samin sylissä. Se kohta on minusta niin ihanasti kirjoitettu kun Klonkun silmät muuttuívat sameiksi ja surullisiksi ja näytti siltä kuin siinä olisi ollut todella vanha hobitti. Klonkku kurottautui koskettamaan Frodoa mutta Sam heräsi ja luuli Klonkun olevan pahoissa aikeissa. Ja niin Klonkku palasi lopullisesti Klonkuksi.

Kuunkulta

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #35 : Joulukuu 06, 2003, 18:19:11 »
Näin ensin leffat. Tai siis Sormusten ritarit ja Kaksi tornia. Jo niissä aloin vihata Frodoa ja jumaloida Aragornia. Miten olisin voinut päästä siitä eroon lukiessani kirjaa?

Odotin koko ajan, että milloin Aragornin ja Arwenin suhteesta mainitaan. -Mutta ei. Ainut maininta jonka löysin (liitteitä kirjan lopussa ei lasketa, jos sieltä nyt jotain löytyy) oli Kuninkaan paluussa heidän mennessä naimisiin. Kirja lensi seinään ja parin sekunnin päästä hain sen katuen sen huonoa kohtelua, lukien tarun loppuun.

Kirjan luettuani ihmettelin, että miksi sitä on kehuttu niin paljon ja miksi Tolkien on olevinaan nykyfantasian isä. Jotenkin minua vain häiritsi hänen tyylinsä kirjoittaa. Se oli niin tylsä.

Frodo päähenkilönä oli niin naurettavaa, että kiukunkyyneleet tulvivat silmiini. Ajatuksena on toki ihan hienoa, että pikkuinen hobitti saa pahan alkulähteen käsiinsä ja hänen täytyy tuhota se, mutta toteutus... Kirjassa ei kai mitään, mutta kun "iki-ihana" Elijah Wood näytteli häntä, kaikki oli mennyttä. Jos taas Aragornia esittänyt Viggo Mortensen olisi näytellyt tuota rohkeaa hobittia, olisin luultavasti rakastanut Frodoa. Taas tuli todistettua, että hyväkin elokuva voi pilata lukunautinnon. Onneksi sain pelastettua edes Kuninkaan paluun tältä kohtalolta, muuten olisin varmasti heittänyt kirjan tuleen kiukuspäissäni.

Lisättäköön vielä, että inhoan kaikkia niitä hobitteja. Pippin ja Merri menettelevät, mutta Sam ja Frodo...
Aragorn on loistava, kiinnostava, salaperäinen jne. Kaikkea muuta siis kuin nuo typerät hobitit tai "ah niin ihana" Legolas.

TSH -faniuteni perustuu lähinnä elokuviin. Vaikka täydellisiä ne eivät ole: häiritsemään jäi, että leffoista puuttuu niin paljon kohtauksia. Lisäksi muistan kyllä koko ikäni, että juuri elokuvat pilasivat kaikkien aikojen suosituimman fantasiakirjan lukemisen ilon. Mutta mitäs en lukenut kirjaa aiemmin. Taas saan syytellä vain itseäni. Huoh.

Fiachra

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #36 : Joulukuu 26, 2003, 19:17:15 »
SISÄLTÄÄ SPOILAUSTA

Sain muutama päivä sitten luettua koko TSH:n. Mahtava. Upea. Mielikuvituksellinen mutta silti "aito".

Lainaus käyttäjältä: "Samwise"
Mutta kaksi aivan loistavaa kohtausta siinä on:
1. Tuomiovuoressa. Frodo ottaakin Sormuksen itse. Klonkku tulee, puree sormen pois ja hoitaa koko homman.


Tuo sävähdytti. Oletin vaistomaisesti että okei, hobitit pääsevät vihdoin ja viimein vuorelle ja Frodo ah niin urheana pelastaa maailman heittämällä sormuksen menemään. Mutta voi kun se olisi ollut tylsää. Frodokin sortui, ja se antoi ihanan inhimillisyyden tälle pikku sankarille.

Joku mainitsi Frodon olevan täydellinen....ei, ei. Frodo ei olisi päässyt puusta pitkälle ilman Samia. Lukitarin luola ja siitä seuranneet tapahtumat, esimerkiksi. Tai loppumatka Tuomiovuorelle, Frodolle olisi käynyt köpelösti jos yksin olisi lähtenyt yrittämään. En tosiaan pitäisi Frodoa täydellisenä, kaukana siitä. Ja siksi kuuluukin lempihahmoihini kirjassa. Vastoin kaikkia kaavoja... päähenkilöt kun ovat tunnetusti tylsiä.

Gandalfin "kuolema". En uskonut hetkeäkään että Gandalf olisi kuollut, liian lyhyt aika kirjassa vasta mennyt ja muutoinkin tärkeä hahmo. Hieman liian ennalta-arvattava tapaus... siis se Gandalfin "henkiinherääminen".

Hobitit ovat ihania.

Lempihahmoja kirjassa Legolas, Sam & Frodo. En tiedä miksi. En ole katsonut leffaa, joten älkää leimatko "W01 GU 5ÖÖttE1"-teiniksi. :D

*Koulun alkaessa juoksee kirjastoon ja lainaa Silmarillionin*

Toivo

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #37 : Joulukuu 26, 2003, 20:15:31 »
Taru Sormusten Herrasta. Mitä siitä voisi sanoa? Paitsi, että se on kirja, joka herätti minussa rakkauden sanoja kohtaan. Kirja, jonka olen lukenut noin viidentoista vuoden aikana laskemattomat kerrat. Kirja, jonka tarina on yhtä suuri kuin elämä itse. Tarina, joka on kasvanut minun kanssani.

Tolkienin elämäntyö herättää minussa kauhun sekaista kunnioitusta. On uskomatonta, että joku ihminen on pystynyt keskittämään luovuutensa noin mahtavasti ja on luonut maailman, joka hipoo täydellisyyttä. Mitä vanhemmaksi kasvan, sitä enemmän arvostan miehen työtä. Vaatii uskomattoman määrän omistautumista, jota pystyy hallitsemaan noin suuren maailman kaikkine yksityiskohtineen. Ja se kieli... Kaikki upeat kuvailut ja mielikuvitusta ruokkiva omaleimainen kerrontatyyli... en voi muuta kuin ihailla. Hidas se ehkä on, mutta niin sen pitääkin olla. Ei noita sanoja voi lukea muuta kuin hitaasti, nautiskellen jokaisesta lauseesta.

Joka ainut kerta, kun olen tarun lukenut, siitä avautuu minulle uusia asioita. Sormus ei enää ole sormus, kuten ensimmäisillä lukukerroilla, vaan se on muuttunut minun mielessäni vertauskuvaksi ihmisten itsekkyydestä, ahneudesta ja vallanhimosta. Toisinaan ajattelen sormusta konkreettisempana pahuutena, toisinaan vain ihmisten sisällä vaanivana mielettömyytenä. Tolkien ei varmaan tarkoittanut Sormuksen merkitsevän mitään noista edellä mainituista, mutta onneksi hän jätti meille kaikille mahdollisuuden kuvitella Sormus sellaiseksi kuin haluamme. Siinä on hienon kirjailijan suurin lahja maailmalle: kyky herättää lukijan mielikuvitus ja alitajunta toiminaan, ja rohkaista kokemaan voimakkaasti tärkeinä pitämiensä asioiden puolesta.

En myöskään pidä tarinan hamoja täydellisinä, kukaan tarun hahmoista ei ole sormuksen viettelyksiltä turvassa, vaikka toisiin se vaikuttaa voimakkaammin kuin toisiin. Sam on minun ehdoton suosikkini ollut ensimmäisestä lukukerrasta lähtien. Hän on ehkä hahmoista kaikkein lähimpänä tavallista ihmistä. Se miten hän lopulta nousee kohtaamaan pahuuden ja myös Sormuksen viettelykset luo toivoa ainakin minulle. Jos Sam siihen pystyy, niin kyllä minäkin pystyn. Ainakin haluan uskoa niin.

Samwise

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #38 : Joulukuu 27, 2003, 12:44:54 »
 Spoilaa varmasti

Kirjoitanpahan uuden viestin, nyt kun TSH:ta on tullut taas luettua.

Upea kirja, erikoinen kirja. Kirjoittanut Frodo Reppuli Westernessen kielellä, josta Tolkien on kääntänyt englanniksi (ymmärsinkö oikein?).
Itse olen lukenut sen vain kerran kokonaan mutta tykkään lukea kohtia uudelleen ja uudelleen. Ehdottomasti upein henkilö on Sam (ja minulla on kauhea itsetuntokriisi, miten voin kantaa niin upean henkilön nimeä). Frodon ja Samin Mordor-matka on jotain aivan uskomatonta, vaikka ei siellä Mordorissa sitten ollutkaan niin vaikea kulkea, vaikka jo ilman piti olla myrkyllistä hengittää. Kuitenkin näiden kahden dialogit olivat jotain aivan mahtavaa. Ja se, että Samin rakkaus Frodoon ylittää sellaiset 'pikku jutut' kuin Sormuksen voiman.  (Ja kyllä, en ajattele rakkautta slashina)

Eowynin ja Noitakuninkaan kohtaaminen oli kyllä omaa luokkaansa oleva kohtaus. Miksiköhän Noitakuningas on muuten Noitakuningas? Noidathan on perinteisesti olleet noita-akkoja. Myös Tuomiovuoren kohtaus on aivan upea.

Henkilökuvaukset ovat aivan mahtavaa luokkaa, varsinkin hobiteissa, mm. Pippinin ja Merrin syventyminen Kuninkaan paluussa. Mutta Aragornista en pidä yhtään. Konkarina hän on vielä oikein mukava mutta kuninkuus nousee sittemmin päähän. Esimerkiksi tässä, kun he tulevat Theodenin hoviin:
"Ei ole tahtoni mukaista", Aragorn sanoi, "luopua miekastani tai antaa Andurilia kenenkään toisen ihmisen käteen."
"Se on Theodenin tahto", Hama sanoi.
"Minulle ei ole aivan selvää, että Theodenin Thengelin pojan tahto kävisi Aragornin Arathornin pojan, Gondorin Elendilin perillisen tahdon ylitse, vaikka Theoden olisikin Markin herra."
...
"Minä noudattaisin talon herran pyyntöä puunhakkaajan majassakin, jos minulla olisi mikä tahansa muu miekka kuin Anduril."


Voi hyvänen aika. Toinen yliärsyttävä kohtaus oli Ämyrilinnan taistelusta, jossa Aragorn meni linnan muurille katselemaan auringonlaskua ja "uhosi niin suurta kuninkaallisuutta", että vuoristolaisilla (vai ketä ne nyt oli) meni pupu pöksyyn. Joopa joo. Olisivat vaan ampuneet sen alas sieltä. Niitähän oli vielä silloin monia tuhansia enemmän!
Myöskään Aragornin kuningasajasta en pidä yhtään. Kaikki armahdukset, sairaiden parannus jne. Voi elämä.

Kirjassa on paljon taustahenkilöitä, jotka on jätetty leffasta pois. Sellaisia melkein tärkeitä henkilöitä, joita ei kuitenkaan syvennetä ollenkaan. Esim. Glorfindel, Halbarad, Imrahil, Erkenbrand jne. Ne vain tulevat jostain, tekevät jotain ja lähtevät. Välillä meni jopa vähän sekaisin. Myös jonkinlaisia puolenvaihtajia olisin kaivannut.

Kirjoitustyyli on kyllä mahtava. Sellaista tarinankerrontaa. Kuvailu menee mahtipontisuudessaan kyllä välillä vähän liiallisuuksiin. Tempohan on aika hidas ja se välillä ärsytti.

Tosiaan käsitän kirjan lopun happy endiksi, vaikka Frodo lähtikin Satamiin. Tarkoitan nyt koko loppua, en vain hobittien loppua. Siis että Aragorn sai Arwenin ja koko valtakunnan, Faramir ja Eowyn saivat suuriruhtinaskunnan, Keski-Maassa oli rauha, pahat kansat armahdettiin, Sam sai Ruusan ja 13 lasta (^^) jne jne. Itse Satamiin lähtö oli kyllä surullinen kohta. Konnun puhdistuksesta en pitänyt, se tuntui siltä, että Tolkien olisi jo halunnut lopettaa kirjan mutta hänen piti keksiä vielä jotain. Or is it just me?

Muutamia epäselviä kohtia minulle on jäänyt:
-Miksi vasta Aragorn vaati itselleen Gondorin valtaistuimen eikä hänen isänsä tai esi-isänsä? Jos hän on Isildurin perillinen, niin ovathan hekin!
-Miksi kirjassa on vain kolme naista rooleissa? Missä ovat kaikki vaimot, äidit ja tyttäret?
-Miksi Sam pystyi käyttämään Sormusta Mordorissa ilman, että Sauron näki häntä?
-Miksei Elrond lähtenyt etsimään Sormusta Isildurin kuoleman jälkeen? Ja kun Sormuksen tuhoamisella kerran oli niin kiire, miksi Saattueen lähtemiseen meni niin kauan? Nehän olivat Rivendellissäkin vaikka kuinka pitkän ajan!

Ja sitten sellainen juttu, että Aragornin ja Arwenin lovestoryhan on vasta liitteissä. Koko neito mainitaan vaan nimeltä muutamia kertoja kirjan aikana ja sitten hän yhtäkkiä meneekin naimisiin Aragornin kanssa. Onko näin vai onko minulta jäänyt jotain tärkeää huomaamatta?

Mutta Samia ihanammasta henkilöstä en ole vielä koskaan lukenut:
"Kyllä minä pääsen huipulle, vaikka sitten saisin heittää menemään kaiken paitsi luuni", Sam sanoi, "Ja minä kannan itse Frodo-herran ylös, vaikka selkä katkeaisi ja sydän pysähtyisi."
"Frodo-herra! Minä en voi kantaa Sormusta teidän puolestanne, mutta minä voin kantaa teitä ja sitä yhtaikaa. Nouskaa nyt ylös! Rakas Frodo-herra! Sam antaa kyydin. Sanokaa vain minne mennään, niin hän menee!"
Hänen ei tarvitsisi kuin ottaa Sormus ja julistaa se omakseen, niin kaikki tämä voisi toteutua. Tuolla koetuksen hetkellä hänet piti lujana ennen muuta rakkaus isäntään; mutta syvällä sisimmässään eli myös yhä hänen yksinkertainen hobitinjärkensä.

Samwise the Brave.

Kelpie

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #39 : Joulukuu 27, 2003, 16:20:39 »
Ai niin, ja tämä luultavasti spoilaa.

Taru Sormusten Herrasta on aivan omaa luokkaansa kirjana. En sanoisi sitä lempikirjakseni, sillä se on jotain suurempaa. Kokonaan oma maailmansa, ja niin mielikuvitusta ruokkiva. Ja sitten taas toisaalta niin, hmm, jäljittelemätön, ettei siitä itse pysty kirjoittamaan mitään, niin kuin esim. ficcejä.
Tolkienin kirja on pyhä, indeed, ja sen takia en varmaan koskaan ole oppinut pitämään TSH:n pohjalta kirjoitetuista ficeistä ja tarinoista. Kukaan ei kuitenkaan pysty pääsemään lähellekään Tolkienin upeaa kuvailua, joten miksi edes yrittää. Elokuviin pohjautuvia ficcejä siedän, sillä käsittelen elokuvat ja kirjan eri teoksina.

Sain kirjan viime vuonna joululahjaksi kirjastolta (...). Ahkerin lukija kilpailusta, siis ^^;
Olin ehkä kymmenen kun isoveljeni käski minun lukea TSH:n. No, se jäi kesken silloin, mutta vähän ajan päästä sain Hobitin lahjaksi ja sen jälkeen luin TSH:n kokonaan. Hullaannuin täysin Keski-Maan tunnelmasta ja ihanista hahmoista. Hobitit rullaa. Etenkin Pippin. Sen jälkeen olen lukenut kirjan muutamaan kertaan. Viime kerrasta on jo sen verran aikaa, että pitäisi kyllä lukea se taas...

Pippin on lempihahmoni kirjassa (itkin ihan mielettömästi kun luulin sen kuolleen Pelennorin kentän taistelussa) ja myös elokuvassa. En tiedä, mika siinä on niin erikoista. Pippin on vaan niin luonteva.

(Tunnustan myös, että ajoittain vihasin Frodoa ja Mordor-kohtien lukeminen oli aika pakkopullaa...)

Samwisen kysymyksiin:

-Miksi vasta Aragorn vaati itselleen Gondorin valtaistuimen eikä hänen isänsä tai esi-isänsä? Jos hän on Isildurin perillinen, niin ovathan hekin!

Minulla oli joku 'aika-ei-ollut-otollinen-kuninkaan-paluulle'-teoria, mutta unohdin sen. Oh, well.

-Miksi kirjassa on vain kolme naista rooleissa? Missä ovat kaikki vaimot, äidit ja tyttäret?

Luin jostain, että Tolkien sai paljon vaikutteita ensimmäisestä maailmansodasta, jossa nyt ei kauheasti naisia ollut. Sota oli varmaan Keski-Maassa aika 'miesten juttu', ja olisihan se ollut varmaan aika kummallista jos saattueessa olisi ollut nainen (; Ehkä ei vain riittänyt rooleja naisille.
Keitä kolmea naista muuten tarkoitat..? Minun mielestäni Kultamarja, Arwen, Éowyn ja Galadriel ovat kaikki melko lailla 'rooleissa'. Arwen tosin aika heikosti...

-Miksi Sam pystyi käyttämään Sormusta Mordorissa ilman, että Sauron näki häntä?

Jollen nyt ihan väärin muista (öh, luultavasti muistan) Sauronin mielenkiinto oli aika palavasti kiinnittynyt Pippiniin, jolla hän (tai se) luuli sormuksen olevan.

-Miksei Elrond lähtenyt etsimään Sormusta Isildurin kuoleman jälkeen?

Mistä hän olisi lähtenyt etsimään?

Ja kun Sormuksen tuhoamisella kerran oli niin kiire, miksi Saattueen lähtemiseen meni niin kauan? Nehän olivat Rivendellissäkin vaikka kuinka pitkän ajan!

Kun sormus jo niin pitkän ajan oli ollut hukassa, niin ei pari viikkoa enää varmaan paljoa merkinnyt. Ja uskoisin, että kyllä Sormus sen ajan oli ihan turvassa Rivendellissä.

Samwise

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #40 : Joulukuu 27, 2003, 17:24:15 »
Melkein floodausta.
Lainaus käyttäjältä: "Kelpie"
Ja kun Sormuksen tuhoamisella kerran oli niin kiire, miksi Saattueen lähtemiseen meni niin kauan? Nehän olivat Rivendellissäkin vaikka kuinka pitkän ajan!

Kun sormus jo niin pitkän ajan oli ollut hukassa, niin ei pari viikkoa enää varmaan paljoa merkinnyt. Ja uskoisin, että kyllä Sormus sen ajan oli ihan turvassa Rivendellissä.


Pitäisi merkitä, koska Nazgulit olivat jo hobittien perässä, vaikka niiden hevoset kuolivatkin.

Muoks:
Lainaus käyttäjältä: "Kelpie"
Keitä kolmea naista muuten tarkoitat..? Minun mielestäni Kultamarja, Arwen, Éowyn ja Galadriel ovat kaikki melko lailla 'rooleissa'. Arwen tosin aika heikosti...

Tarkoitin Arwenia, Eowynia ja Galadrielia mutta tosiaan, eihän Arwenilla ollut minkäänlaista roolia. Mutta nyt iski muistikatkos - kuka olikaan Kultamarja?

Kelpie

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #41 : Joulukuu 28, 2003, 13:13:10 »
(Olen pahoillani jos koette tämän floodaamiseksi :P)

Lainaus käyttäjältä: "Samwise"
Pitäisi merkitä, koska Nazgulit olivat jo hobittien perässä, vaikka niiden hevoset kuolivatkin.


Niinpä tietysti. Hmm, ehkä niiden piti tehdä jotain matkavalmisteluja...

Nazguleilta toisaalta meni varmaan myös aika kauan kun ne kokosivat itsensä (...tuo kuulosti paljon viisaammalta pääni sisällä.), palasivat Mordoriin ja hommasivat uudet ratsut.

Lainaus käyttäjältä: "Samwise"
kuka olikaan Kultamarja?


Tom Bombadilin vaimo. No niin, eihän silläkään isoa roolia ollut, mutta lasken sen silti yhdeksi kirjan naishahmoista. Oikeastaan vain Éowynillä oli keskeinen rooli naisista.

Erlkönig

  • Ankeuttaja
Uusi versio vanhasta viestistä jota en pääse muokkaamaan ^^
« Vastaus #42 : Joulukuu 29, 2003, 21:51:53 »
Olen lukenut ko. kirjan nyt neljä kertaa. Ostin sen omaksi puolisen vuotta sitten ja tuossa se seisoo kunniapaikalla kirjahyllyssä.
Mitä sellaista tuosta klassikosta sanoisi jota ei olisi täällä jo kerrottu?
No ainakin oman mielipiteeni ;p  
Taru Sormusten Herrasta on ehdottomasti parhaita kirjoja joita olen lukenut. Sitä suositeltiin minulle monta kertaa ennen kuin neljä vuotta sitten luin sen ekan kerran. Silloin se tuntui raskaalta, tyhjänpäiväiseltä ja aivan liian monimutkaiselta 12 vuotiaalle. Ehkä se olikin, sillä väsähdin täydellisesti Kahden Tornin puolessavälissä ja lopetin siihen.
Onneksi aloitin kirjan uudestaan jossain vaiheessa ja tällä kertaa pääsin loppuun asti. (Frodon ja Samin matka Kalmansoiden läpi on kyllä edelleenkin pakkopullaa minulle)

On vaikea kuvitella miten Tolkien pystyi luomaan tuollaisen maailman ilman että tuli hulluksi..O_o
Eikö niin sanota että nerouden ja hulluuden raja on aika häilyvä? No, onneksi pystyi:p

Kokonaisuutta katsoen kirjoista paras on Kuninkaan Paluu, mutta parhaita kohtia ovat Boromirin lähtö ja Eowýnin uroteko sekä Satamiin lähtö. Kaikki kovin tunteisiin vetoavia ja voimakkaita kohtauksia, yksi surullinen, toinen epätoivoinen ja kolmas haikea.
Kaikissa kuvailu on loistavaa ja voi todella nähdä henkilöt mielessään..

Pidän minä elokuvistakin, mutta ne eivät kaikessa oscar-ehdokkuudessaan ja loistossaan ole pystyneet tavoittamaan sellaisia asioita jotka kirjassa kuvataan niin hyvin. Tällaisia ovat esim. sotilaitten kauhu ja pelko kun Nazgúlit tulevat näyttämölle, tai se kuinka ohikulkeva matkaaja saattoi nähdä vain valon ruohikossa tai kuulla lempeää laulua kun Keskimaan vimeiset haltiat ja Gandalf kulkevat ohi.

Tarua voidaan pitää fantasian yhtenä kulmakivenä ja pidän sitä yhtenä niistä teoksista jotka kaikkien tulisi lukea silkasta yleissivistyksestä!
Puistattaa joka kerta kun Heikoimmassa Lenkissä joku ei tiedä vastausta kysymyksiin kuten:
"Mihin kirjaan sijoittuvat henkilöt Gandalf ja Frodo?"

Noinkin on nimittäin käynyt O_o

Eruanno

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #43 : Joulukuu 30, 2003, 14:58:53 »
Ah, Taru sormusten herrasta [kirjan otsikossa vain ensimmäinen kirjain on iso kirjain] , nykypäivän suuri puheenaihe. No, lisäänpä minäkin lusikkani soppaan, toivottavasti osaan sanoa edes jotain, joka ei aikaisemmin ole putkahtanut esiin.

Taru sormusten herrasta on hyvin monisyinen jutttu. Sillä tarinana se on lähestulkoon loistava. Kuten kaikki suuret tarinat, sen teemat ja sanoma kantavat yli lajityypin rajojen. Tällä tarkoitan sitä, että sen viesti on yhtä tärkeä ja merkittävä, vaikka tarina ei olisikaan fantasiaa. Se ei siis riipu lajityypin tunnusmerkeistä. Siksi monet, jotka eivät fantasiasta pidä, pitävät siitä kirjana.

Tarina on hyvin rakennettu, se käyttää syvällisiä ja tärkeitä teemoja ja käsittelee aiheita, jotka ovat ikuisesti lähellä ihmisiä; hyvä ja paha, velvollisuus jne. Vertauskuvat (sanoin Tolkien mitä sanoi, TSH perhana soikoon on analogia) on tarpeeksi hienovaraisia ja muutenkin, syvemmin analysoimatta, tarina on kiinnostava.

Valitettavasti romaani itsessään ei yllä tälle tasolle. Se on rakenteellisesti heikko ja sisältää monia kirjallisuusteknisiä.. virheitä. Mikä on täysin ymmärrettävää, sillä Tolkien ei ollut ammattilaiskirjailija. Mutta hänet taitonsa näkyykin siinä, että tarina on teknisistä heikkouksista huolimatta mukaansatempaava.

Asiaan tietenkin vaikuttaa se, ettei Taru varsinaisesti ollut Tolkienin elämäntyö, vaan tilauksesta tehty kirja, jossa hän sai mahdollisuuden nähdä luomiensa myyttien vaikutuksen ja ilmenemisen. Mikä näkyy monista suhteellisen tarpeettomista viittauksista menneiden aikojen myytteihin ja Silmarillionin sekä muiden teosten sisältöön.

Tältä pohjalta ymmärrän elokuvien suosion ja tuen niitä täysin. Ne yksinkertaistavat tarinaa kyllä, mutta niin elokuvakäännöksten kuuluukin tehdä. Elokuvien suurin hyve on nimenomaan siinä, että Tolkienille läheiset teemat välittyvät katsojille, ja monet jotka eivät Tarua ole lukeneet saavat niistä kimmokeen tutustua itse Keski-Maahan ja sen tarustoon (mukaanlukien allekirjoittanut, nyttemmin "tolkienologi").

Taru sormusten herrasta on ylevä ja monia puhutteleva tarina. Silti kaikki eivät siitä pidä, ja hyvä niinkin. Kullakin on oma makunsa. Itse olen Tolkien työn suuri ystävä, vaikkei hänen 'pääteoksensa' niin kovin kummoinen olekaan.

Sitäpaitsi, siinä on ihan liian vähän falathrimia (Harmaiden Satamien haltioita). :P *ihquttaa Noldoria ja Falathrimia*

Post scriptum: Ei ole harmainta aavistusta, montako kertaa olen Tarun ja Silmarillionin lukenut. Glorfindel on lempihahmoni, ja Tarun kohtauksista pidän eniten Gandalfin ja Noitakuninkaan kohtaamisesta Minas Tirithissa. Elokuvissa Elrondin kertomus Arwenin kohtalosta on vaikuttava. Tom Bombadil on ärsyttävä, ja elokuvissa Haldir & co:lla ei ole mitään asiaa Helmin syvänteeseen.

Poissa Liberty

  • Vuotislainen
  • Sukupuoli: Noita
    • http://liberty.vuodatus.net
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #44 : Joulukuu 30, 2003, 19:01:47 »
Heti, kun sain kirjan käsiini tiesin pitäväni siitä, koska pidän kaikista paksuista kirjoista jotka suostun avaamaan.
Luettuani ensimmäisen luvun olin lumottu. Sitä oli pakko vain lukea. Kuninkaan paluussa rakastuin kirjaan hyvin syvästi ja se kohosi Harry Pottereiden yläpuolelle (luin kyseisen kirjan vasta vuotta ennen elokuvaa. Siis enkä todellakaan leffan tähden)

Hahmoista tykästyin Frodoon ja Klonkkuun. Molemissa on loppujen lopuksi sekä hyvää, että pahaa. Paha Frodossa johtui tietenkin sormuksesta, mutta se vain lumosi minut. Hyvin "hauskaa" (=pidän tästä asiasta) oli se, että Klonkku puhui Smeagolin eli toisen persoonansa kanssa. Paha ja hyvä Klonkussa pystyivät ns. kommunikoimaan.

Ja niin olette saaneet minulta taas tyhjän päiväistä palautetta.
You are everything I want 'cause you are everything I'm not.

Menegrothwen

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #45 : Tammikuu 03, 2004, 06:08:33 »
Saattaapi spoilata siellä ja täällä.

Määh, kahdeksas kerta toden sanoo: Taru sormusten herrasta on älyttömän hyvä kirja. :p Olkoot muut mitä mieltä ovatkin, minun mielestäni Tolkienin kerrontatyyli on ihana. Se on omalaatuinen, se lumoaa ja kuvaa tilanteet ja henkilöt ja paikat niin hyvin että niiden voi oikeasti tuntea olevan olemassa. Ja vaikka kirja ei ole ehkä rakenteellisesti ja muuten "oikein tehty", se toimii todella hyvin. Itse asiassa se jopa minun mielestäni parantaa kirjan toimivuutta. Se saa sen jollain tavalla tuntumaan vielä aidommalta. Ja kun on lukenut muut Tolkienin Keskimaa-aiheiset teokset, on todella vaikeaa vakuuttaa itselleen että se todellakaan ei ole totta.

Lainaus käyttäjältä: "Samwise"
Mutta Aragornista en pidä yhtään. Konkarina hän on vielä oikein mukava mutta kuninkuus nousee sittemmin päähän.

Tuo on kyllä aivan totta! :D Tavallaan Aragorn on ällöttävän täydellinen hahmo, mutta kuitenkaan ei täydellinen, kun on niin ylpistyneen oloinen. Kirjassa se "täydellisyys" ei mielestäni kuitenkaan niin paljon häiritse, koska Ara ei ole päähenkilö. Täydellinen sivuhenkilö menettelee, ja toimii vielä aika hyvin. Mutta kun vain ajattelenkin sen elokuvan Aragornia, joka on nostettu päähenkilöksi Frodon rinnalle, mainoksista voisi päätellä että jopa Frodon ylitse... Järkyttävää. Ja inhoan Aragornin ja Arwenin rakkaustarinan korostamista elokuvassa. Aragorn on suorastaan ällöttävän lemmensairas. Kirjan liitteissä oleva tarina on kyllä liikuttava, mutta elokuvassa se oli vain siirappia.

Mutta väitteet siitä, että Frodo olisi täydellinen henkilö, ovat kerrassaan naurettavia. Öh. Miten niin voi edes sanoa? Pöh, ollaanpa sitä taas niin täydellisiä kun tungetaan sormus sormeen Tuomiovuorella tai kun luovutetaan kesken matkan tai muuta hönöä. Ilman Samia ei olisi mistään tullut mitään. Frodo on kuitenkin heikko, ja paha vaikuttaa hänessä koko ajan enemmän. Raukka on klonkkumaistumassa. Ja jotkut kehtaavat vielä moittia täydellisyydestä! Pöh. Mielestäni Frodo on alunperin melko keskiverto-hobitti, häneen on helppo samaistua. Ja raukan elämä menettää merkityksensä kun sormus on tuhottu.

Nah. Se kirjan loppu. Se on onnellinen, mutta silti surullisen haikea loppu. Vaikka paha on voitettu, niin se ei ole poissa lopullisesti. Morgothin valta tulee olemaan maailmassa ikuisesti. Ja kaiken sen jälkeen, eivät asiat enää voi palata entiselleen. Niin kuin Frodo. Jotkut haavat eivät parane koskaan. Kirjan lopussa tulee aina hillitön itkukohtaus, ja tavallaan toivoo itsekin pääsevänsä Kuolemattomille maille. Se on vain niin ihanan kaunista.

Lainaus käyttäjältä: "Samwise"
Miksi kirjassa on vain kolme naista rooleissa? Missä ovat kaikki vaimot, äidit ja tyttäret?

Itse asiassa, kun ajattelee mihin aikaan Tolkien on Tarun kirjoittanut, kirjassa on yllättävän paljon naisrooleja. Ja kaikki naiset ovat arvostettuja, rohkeita ja omalla tavallaan jopa voimakkaampia kuin miehet. Naisten asema ei silloin todellakaan ollut sama kuin nykyään. Että ei Tolkienia minun mielestäni todellakaan mistään sovinismista voi syyttää. :p

Aiih. Taru on suosikkikirjani, ja siitä olisi vielä niin paljon sanottavaa, etten edes tiedä mitä sanoa kun se herättää niin paljon ajatuksia ja tunteita. Oikeastaan en voi moittia kirjaa mistään, koska se on minulle niin toden tuntuista. Se on ihana. Kun luin kirjan ensimmäistä kertaa, se oikeasti muutti elämäni suunnan ihan kokonaan. Yhtäkkiä asioilla oli jotenkin paljon enemmän väliä. Se on jotenkin tavallaan niin kannustava, kun ajattelee miten toivottomia tilanteita siinäkin on ja sitten kuitenkin jokin aivan pieni asia voi pelastaa kaiken. Ja se on loistavaa.

Lainaus käyttäjältä: "Eruanno"

Vertauskuvat (sanoin Tolkien mitä sanoi, TSH perhana soikoon on analogia) on tarpeeksi hienovaraisia ja muutenkin, syvemmin analysoimatta, tarina on kiinnostava.

Höh. Vastustan. :p Totuushan on se, että mitään ei yksinkertaisesti voi kirjoittaa ilman että siihen tulee vaikutteita jostain muusta. Tottakai tapahtumat ovat saaneet vaikutteita Tolkienin omista kokemuksista, jotka ovat tosielämää, ja siksipä kirjaa voikin helposti pitää vertauskuvallisena. Mutta se ei tarkoita sitä että se olisi sellaiseksi kirjoitettu, että olisi ajateltu tiedostetusti joitain tiettyjä asioita jotain kirjoitettaessa. Tietysti kirjaa voi verrata tosielämään, koska jos se olisi jotain sellaista mitä ei ole tunnistettavissa, ei sitä pystyisi ymmärtämään. Maailmassa on vain rajoitetut määrät erityyppisiä tapahtumia, maailmassa on vain rajoitetusti jotain uutta. Silti tämä on jotain erilaista. (Ja nyt tämä meni niin sekavaksi ettei tuosta hullukaan ota selvää... :p)

Suosikkikohtia kirjassa on niin paljon, etten edes muista niitä kaikkia. :p Mutta ihan ilman miettimistä mieleen tuli Eówynin ja Faramirin rakkaustarina. Se on niin ihana. :p Ja Pippin osaa jotenkin aina hymyilyttää. Semmoinen hömppä, ja kuvittelee välillä kuitenkin olevansa älykäskin... Itse asiassa muistuttaa minua itsestäni, vaikka en olekaan niin suloinen ja ihastuttava tapaus. :p

Gabriel

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #46 : Tammikuu 03, 2004, 15:41:08 »
Hobitti oli hyvä. Kerronta ei ollut kertaakaan tylsää ja se oli jopa välillä hauskaa. TSH oli kaamea. Aivan kaamea. Luin sen vain velvollisuudesta, kun olin sen kerran aloittanutkin. TSH on TYLSÄ. TYLSÄ! Siis aivan tappavan tylsä. Seitsemän veljestäkin on TSH:ta kiinnostavampi. TSH:ssa ei ole yhtään vitsejä, ei yhtäkään läppää. Sen lisäksi se on kirjoitettu aivan kaaamean tylsästi. Näiden kahden yhteisvaikutus luo tylsyyden kuilun, joka imee sisäänsä lukijan kaiken mielenkiinnon, kunnes jäljellä on vain kuolaava kuori ihmisestä, joka lukee vain refleksiensä ansiosta/takia. Tolkien osasi luoda hienon maailman. Kirjoittaa sen historian. Mutta hän EI osaa kirjoittaa kiinnostavaa, hauskaa ja hyvää kirjaa. Kun katsoo elokuvia (jotka ovat liian pitkiä) niihin on lisätty läppiä, joita ei kirjassa ole laisinkaan. Jos noita vitsejä ei olisi, olisi amerikkalaisyleisö (miksei myös koko maailman yleisö) hylännyt elokuvan. Ihmettelen, miksei kirjalle käynyt samoin.

P.S. BTW, yritin lukea Keskeneräisten tarujen kirjaa. Sain luettua sitä n.10 sivua. Sitten en enää jaksanut. BOOORIIING!

Revlon

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #47 : Tammikuu 04, 2004, 12:29:52 »
Olen lukenut peräti kerran, enkä voi väittää että olisi ollut helppolukuisimpia kirjoja mitä olen lukenut. Luin Tarun ensimmäisen elokuvan jälkeen, ja tämä vaikutti suuresti siihen mitä ajattelin eri henkilöistä, Aragornia suunnilleen palvoin (palvon yhä :P) kun taas Frodo oli ärsyttävin kirppu mitä tarina piti sisällään. Mikään ei muuttunut kun luin kirjan, Aragorn on yhä lempihahmoni. Frodo & Sam Mordorissa -kohdat olivat tuskaa lukea. Hobitit vain eivät iske, Pippin ja Merri ok.

Parempi että lopetan tähän kun en saa mitään järkevää aikaiseksi..

Muokkista:
Aloitin hiljattain lukemaan uudestaan ja yllätys oli suuri. Puisevan alun jälkeen tarina alkoi luistaa ja kun Briistä päästiin en juuri tylsää kohtaa löytänyt. Laulutkin ovat kauniita, upeita, etenkin Gil-Galad-luritus. "Oli terävä miekkansa sivallus, hohti kauaksi kypärän kimallus, ja pinnasta kilpensä hopeisen kuvastui taivas ja tähdet sen." Kaaunista kaunista. :)
Olen nyt kahlaamassa läpi Kahden Tornin Frodo, Sam & Klonkku osuutta, ja nyt ensimmäisiä kertoja alkaa keskittyminen herpaantua enkä saa niin paljon luettua samassa ajassa.
Nyt ihmetyttää miten siitä niin yleisesti puhutaan tylsänä. o.O

Lils

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #48 : Tammikuu 06, 2004, 18:20:23 »
Olen yrittänyt lukea TSH:ta. Pääsin noin ensimmäisen kirjan (Sormuksen ritarit siis) puoleenväliin. Kirja tuntui uskomattoman kuivalta ja tylsältä. En tiedä, onko TSH:n "hehkuttamisella" upeaksi ja hienoksi kirjaksi jokin vaikutus tähän, mutta en vain kyennyt kirjaa lukemaan enempää.

En kauheasti muista kirjasta, mutta sen muistan, että pidin Pippinistä ja haltioista. Pippin oli hauska hahmo ja haltiat tuntuivat jotenkin viisailta ja "ylhäisiltä".

Kummaa sinänsä, etten TSH:sta pidä, sillä kaikki kaverini ja myös veljeni ja isäni ovat TSH-faneja ja saan kuulla sekä kirjoista että elokuvista jatkuvasti. Makunsa kullakin.

Aino

  • Ankeuttaja
J.R.R.Tolkien Taru sormusten herrasta
« Vastaus #49 : Tammikuu 08, 2004, 15:49:05 »
Spoilaa

Kaikki elokuvat olen nähnyt. Kirjan olen lukenut. Katsonut trailereita ja keskustellut foorumeissa. Ei iske. Ei sitten ollenkaan. En edes tiedä miksi jaksoin vaivautua näinkin pitkälle.

Itse asiassa kirja on varmaan hyvä, hienosti kirjoitettu, klassikko ja niin päin pois, mutta kun se teksti on sellaista pientä ja tylsää. Puolustukseksi voin mainita, että lukiessa se ei tunnu enää ihan niin pieneltä. Mutta siis. Aivan liikaa kuvauksia. Maisemasta, henkilöistä, paikoista. Kirjaa lukiessa ainoa ajatus oli, että kohta se varmaan loppuu. Ainoa hyvä kohta on niiden kahden örkin, Gorbagin ja Shagratin keskustelu siellä Lukitarin luolassa. Miksi? Koska siinä ihan oikeasti tapahtui jotain ymmärrettävästi!

No juu. Se loppu oli aika surullinen, kun en silloin (tai edelleenkään) tiedä, mitä sille Frodolle kävi. Kuoliko se vai mitä? Ja se, että Frodo lähti ja Sam jäi sen perheen kanssa sinne...

Kokonaisuudessaan son tylsä ja pitkästyttävä, vaatii paljon sisua lukea jättiläinen, mutta hyötyä siinä on, että voi sanoa lukeneensa.